ARAFATIN HAUTAUS RAMALLAHISSA PÄÄTTYI KAAOKSEEN. Arafatin ruumiinsiunaus perjantaina 12.11.04 Kairossa sujui tarkoin käsikirjoituksen mukaan, koska Mubarak oli kieltänyt kansalta pääsyn tilaisuuteen. Nelisenkymmentä maata oli lähettänyt edustajansa tilaisuuteen, useimmat niistä ulkoministerinsä. Tilaisuus oli kuninkaallinen. Kairosta Arafatin ruumis ja palestiinalaisia johtajia tuotiin samana päivänä kahdessa egyptiläisessä helikopterissa Ramallahin Mukatan tilaisuutta varten raivatulle aukiolle. Siellä oli tarkoitus pitää toiset puheet ja esitykset, mutta paikalle tungeksinut kansanjoukko mursi kevyesti täysin alimitoitetut turvajoukot ja ympäröi molemmat helikopterit joka puolelta. Helikopterin viereen levitetyt punaiset matot ja mahtavaa jalopuista arkkua peittänyt Palestiinan lippu revittiin pois. Arkku heittelehti kuin lastu myrskyisillä laineilla jokaisen pyrkiessä koskettamaan sitä. Monen ähellyksen ja täydellisen kaaoksen kautta arkku lopulta saatiin sille tehtyyn betonikaukaloon, joka peitettiin Jerusalemista tuodulla mullalla. Helikoptereista aukiolle uskaltautuneet johtomiehet joutuivat hakemaan suojaa rakennuksesta. Puheet jäivät pitämättä. Kansanjoukossa huudettiin, ammuttiin kivääreillä, jotkut kiipeilivät muureille ja sähköpylväisiin saadakseen paremman kuvan tilanteesta. Ulkomaisia vieraita ei onneksi edes yrittänyt tulla paikalle. Arafatin leski Suha ja hänen 9-vuotias tyttärensä Zahwa pysyttelivät viisaasti Kairossa. Suhan autoa oli kivitetty hänen edellisellä pikavierailullaan Mukatassa ennen Arafatin viimeistä karkotusmatkaa Pariisiin. PLO:n uusi puheenjohtaja Abbas, pääministeri Qurei ja PA:n väliaikainen puheenjohtaja Fattouh kävivät haudalla seppeleineen seuraavana päivänä. Fattouh lupasi järjestää uuden parlamentin ja PA:n puheenjohtajan vaalit 60:n päivän sisällä. Suruaika kestää 40 päivää. Mukatan kaaoksessa yhdeksän ihmistä joutui sairaalaan ampumahaavojen vuoksi, pari heistä kriittisessä kunnossa, ja satoja hoidettiin pienemmistä vammoista, kolhuista, janosta tai vain uupumuksesta polttavassa auringossa. PALESTIINAN UUSI JOHTO VALITTIIN. Palestiinan Auktoriteetin väliaikaiseksi puheenjohtajaksi valittiin Palestiinan lakiasäätävän neuvoston, PLC, puhemies Rahwi (Raouhi) Fattouh, pääministeri Qurei sai pitää paikkansa ja PLO:n puheenjohtajaksi valittiin Mahmoud Abbas. Viimeisten uutisten mukaan Abbas ja PLO:n ulkoministerinä ja pääsihteerinä tunnettu Kaddoumi ovat sopineet keskinäiset riitansa. Uusi tilanne aloitti välittömästi keskustelut Arafatin puheenjohtajan paikalle valittavista ehdokkaista tammikuun 9:n päivän vaaleihin. Fatah on ilmoittanut kannattavansa Abbasia ehdokkaanaan, Qurei harkitsee osallistumistaan, Kaddoumi samoin, mikä edellyttäisi hänen muuttamistaan Palestiinan alueelle, sekä Marwan Barghouti, jolla on suuri kannatus Israelin vankiloissa olevien n. kuuden tuhannen vangin keskuudessa, joilla on edelleen vaikutusvaltaa. ABBAS JA DAHLAN JOUTUIVAT PYSSYMIESTEN TULITUKSEEN GAZASSA. Mahmoud Abbas ja Gazan alueen entinen estävän turvallisuusjärjestön päällikkö Muhammad Dahlan menivät sunnuntai-iltana Gazaan pystytettyyn Arafatin surutelttaan. Ilman ennakkovaroitusta kolmisenkymmentä aseistettua nuorta miestä tunkeutui telttaan aloittaen tulituksen. Ei ole tiedossa, olivatko molemmat johtajat heidän varsinaisena maalinaan, vai oliko tarkoitus antaa varoitus. Tulitusta kesti kymmenen minuuttia, jonka aikana johtajat raahattiin henkivartijoittensa ympäröiminä ulos teltasta vahingoittumattomina. Kaksi henkivartijaa kuoli ja muutamia haavoittui. Paikalla oli useita muitakin palestiinalaisia johtomiehiä Gazasta. Hyökkääjät eivät olleet naamioituja, he kuuluivat Fatahin al-Aksa Marttyyien Prikaatiin, joka on kuitenkin kieltänyt osallisuutensa. Miehet syyttivät Abbasia ja Dahlania USA:n ja Israelin agenteiksi, ja pakenivat paikalta tulituksen jälkeen. PALESTIINALAISJÄRJESTÖT SOPIVAT 60:N PÄIVÄN TULITAUOSTA. Islamic Jihad ja Fatahin al-Aksa Marttyyrien Prikaati (marttyyri Jasser Arafatin Prikaati) ilmoittivat maanantaina, että ne pidättäytyvät tulitaisteluista Israelin kanssa kuudenkymmenen päivän ajaksi, kunnes PA:n uusi puhemies valitaan vaaleilla. Ne ovat kuitenkin sanoneet jatkavansa hyökkäyksiään juutalaisasukkaita ja sotilaita vastaan Gazan, Juudean ja Samarian alueilla. Hamasin johto ei ole ilmoittanut lopettavansa hyökkäyksiään Israelia vastaan. Al-Aksan edustaja sanoi, että heidän tulitaukonsa pitää ehdolla, että PA maksaa heille rahallisia korvauksia. Tarkkailijat epäilevät sopimusten pitävyyttä, koska Israelin hajotettua niiden sisäiset rakennelmat ne ovat hajonneet pieniksi erillisiksi joukkioiksi, joita on vaikea saada sopimuksen piiriin. IDF on selvästi vähentänyt iskujaan palestiinalais-alueille ja vetänyt joukkojaan pois Jeninistä, joka on ollut piiritystilassa. Myös terrorijärjestöt ovat vähentäneet hyökkäyksiään. YLEISESIKUNTAPÄÄLLKKÖ YAALON PELKÄÄ UUTTA TERRORIAALTOA. Yaalon pelkää, että Palestiinan sisäisen valtataistelun päästessä alkuun ryhmät voivat aloittaa uuden terroriaallon oman imagonsa pönkittämiseksi. Hän näkee jo merkkejä siitä, että Hamas, Jihad, al-Aksa ja muut Fatahin ryhmät ulkomaisten voimien innostamina voivat pyrkiä hajottamaan sovittua tulitaukoa, jonka muutamat ryhmät ovat sopineet keskenään ilman Israelin osallistumista siihen. Ulkonaisina vaikuttajina Yaalon näkee Hizbullahin, Iranin ja Syyrian pahimpina. Yaalon ei ole kovin huolestunut Hizbullahin miehittämättömän koneen pääsemisestä Israelin ilmatilaan huomaamatta, mutta hän sanoo Israelin tiivistävän ilmavalvontaansa näiden bakteerien estämiseksi. Hän sanoo, että viimeisen Operation Days of Repentance jälkeen vain muutama Kassam on ammuttu Sderotin kaupunkia kohti. Sen sijaan kranaatti-iskut Netzarimiin ovat lisääntyneet. Hamasin iskukyky on pienentynyt ratkaisevasti, koska operaation aikana IDF surmasi 120 aseellista palestiinalaista, joista 80 oli Hamasin jäseniä. Fatah esitteli äskettäin uuden Kassam rakettinsa, Yasser-1, jonka kantosäteeksi ilmoitettiin 15 km. IRANIN RAFSANJANILLA ON OMA RAUHANSUUNNITELMA. Iranin entinen presidentti Hashemi Rafsanjani esitteli äskettäin oman suunnitelmansa Israelin -Palestiinan ongelman ratkaisemiseksi. Hän ehdottaa, että Israel ja territoriot yhdistetään yhteisen hallituksen alle, jonka valitsisivat kaikki juutalais- ja arabiasukkaat, mukaan lukien myös arabipakolaiset, jotka asuvat naapurimaissa. Vapaat vaalit järjestettäisiin YK:n ja arabimaiden valvonnassa. Kaikki juutalaiset saisivat muuttaa siihen valtioon, kuten myös kaikki palestiinalaiset. Tämä on ensimmäinen kerta, että juutalaisten oikeus maahan ja Israelin valtio tunnustetaan Iranissa. VAIN POLIISI SAA KANTAA ASEITA JULKISUUDESSA PALESTIINAN ALUEILLA. PA:n johto teki asiaa koskevan päätöksen, jonka mukaan jokainen yksityishenkilö, joka kantaa asetta julkisesti, joutuu luovuttamaan aseensa poliisille. Abbas teki päätöksensä neuvotteluissa kaikkien palestiinalais- ja turvallisuusjärjestöjen johtajien kanssa sunnuntaina. Useat palestiinalaiset ovat olleet kiihdyksissään siitä, että Abbas valittiin PLO:n johtoon, koska Arafat hyljeksi häntä. Fatahin 88-jäseninen vallankumousneuvosto ja Fatahin keskuskomitea tapaavat toisensa 20. marraskuuta Ramallahissa valitakseen ehdokkaansa PA:n puheenjohtajaksi. Kysymys Marwan Barghoutin mahdollisuudesta osallistua puheenjohtajakilpaan elää koko ajan. Israelissa todetaan, että Barghouti tuomittiin viiteen elinkautiseen ja lisäksi 40:ksi vuodeksi vankeuteen osallisena viiden ihmisen murhaan kolmessa tilanteessa. Häntä syytettiin kaikkiaan 37:n israelilaisen murhasta, mutta vain nuo viisi todettiin raskauttaviksi. Israelin lain mukaan vain presidentti Katsav voi armahtaa hänet, eikä Katsav ole vielä siihen halukas. IDF POISTI JENININ SAARRON, LÄNSIRANNALLA, NABLUSISSA SAARTO JATKUU. Kuumien varoitusten vähentyessä Arafatin kuoleman jälkeen IDF on myös vähentänyt operaatioitaan palestiinalaisalueilla. Se tunkeutuu asutuskeskuksiin vain kuumien vihjeiden perusteella. Sunnuntaina väkivalta lisääntyi jonkin verran, ja muutamia pidätyksiä suoritettiin. Gazan alueella palestiinalaiset ampuivat maanantaina neljä kranaattia juutalaiskyliin ja IDF:n tukikohtiin. Kissufim-ylityspaikan lähellä sotilaat ja poliisit löysivät 60 kilon pommin turva-aidan vierestä. Pommi laukaistiin ilman vaurioita. Neveh Dekalimin kylää Gush Katifissa tulitettiin. KRISTILLISTEN KIRKKOJEN JOHTAJAT ISRAELISSA ESITTIVÄT JULKILAUSUMAN, JOSSA KAIKKIEN USKONTOJEN EDUSTAJIA KEHOTETAAN VIERAILEMAAN ISRAELISSA. V. 2004 1.5 miljoonasta turistista 29 % on kristittyjä, v. 2000 heitä oli 60 %. KASTEL 16.11.04 Gabriel.