http://wwnet.fi/users/veijone/aaltonen.txt Harri Veijonen: Suomalaisia naiskirjailijoita AALTONEN HILJA Olisi kai väärin yrittää rajata tämän teoksen naiset tiukasti niihin, jotka ovat aina sitoutuneet johonkin helluntai-nimiseen kirkkoon tai herätykseen. Helluntaimaisia sisaria on ollut kautta aikain, vaikka helluntailiikkeen usein väitetään syntyneen vasta 1900-luvulla tai varhaisimmillaan ensimmäisenä helluntaipäivänä. Raamatun naisista on kerrottu monissa teoksissa, joten jätetään heidät mainitsematta tässä. Oli sellainen arvostamani veli kuin Tapio Nousiainen, joka kannatti uudestisyntyneitten kristittyjen yhteyttä eikä tiennyt mihin kirkkoon kuulua vai kuuluako mihinkään. Hän kirjoitti kirjan Miksi en ole luterilainen, mutta kuului itse vuorollaan Suomen Vapaakirkkoon ja Suomen Helluntaiherätykseen. Hilja Aaltosesta on kirjoitettu elämäkerta Matti Niemelän toimesta vuonna 1988, mutta kyseinen Tapio Nousiainen oli tehnyt saman ensinnä. Todistanee, että Hilja Aaltonen on merkittävä, vapaa, helluntainainen, vaikka Suomen Vapaakirkon tunnetuimpana naisena. Multian laululintu, Hilja Aaltonen lähikuvassa, teoksessaan Tapio Nousianen mainitsee, että Hilja Aaltonen on syntynyt syyskuun 27. päivänä vuonna 1907. Olisipa mukava päästä Hilja Aaltosen satavuotispäiville ja profetoida hiljaa Hiljalle, että Herra antaa sinun elää Karitsan häihin asti. Nousiaisen kirjassa Hilja Aaltonen esitellään myös profeettana. Sellaisiahan me olemme. Hilja Aaltosen oma tuotanto [ 1 ] Aaltonen, Hilja: Sydämeni virsi runoja ja oma elämänkerta 1957 [ 2 ] Aaltonen, Hilja: Sydämeni virsi runoja ja omaelämäkerta 2. p. 1959 [ 3 ] Aaltonen, Hilja: Jumalan sateenkaaren alla 1964 [ 4 ] Aaltonen, Hilja: Vahvista siipeni 1965 [ 5 ] Aaltonen, Hilja: Elotulet 1968 [ 6 ] Aaltonen, Hilja: Suuremmassa kädessä 1971 [ 7 ] Aaltonen, Hilja: Sydämeni virsi runoja ja omaelämäkerta 3. laaj. p. 1974 [ 8 ] Aaltonen, Hilja: Vahvista siipeni 2. lis. p 1977 [ 9 ] Aaltonen, Hilja: Pääskyset lähtevät runoja 1982 [ 10 ] Aaltonen, Hilja: Suuremmassa kädessä 2. p 1983 [ 11 ] Aaltonen, Hilja: Ja minä näin... suomalaisia kuvia ja mielikuvia Raamatun aiheista 1984 [ 12 ] Aaltonen, Hilja: Sydämeni virsi runoja ja omaelämäkerta 5. p 1985 [ 13 ] Aaltonen, Hilja: Äidille 1985 [ 14 ] Aaltonen, Hilja: Päivähartauskirja 1986 [ 15 ] Aaltonen, Hilja: Päivähartauskirja 1987 [ 16 ] Aaltonen, Hilja: Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa Hilja Aaltosen elämää ja ajatuksia 1988 [ 17 ] Aaltonen, Hilja: Ja minä näin... suomalaisia kuvia ja mielikuvia Raamatun aiheista 3. p 1988 [ 18 ] Aaltonen, Hilja: Kootut teokset 1989 [ 19 ] Aaltonen, Hilja: Lohdutuksen sanoja [1989] [ 20 ] Aaltonen, Hilja: Tien päässä taivas 1990 [ 21 ] Aaltonen, Hilja: Polkuni varrelta 1991 [ 22 ] Aaltonen, Hilja: Jälkikorjuu 1992 [ 23 ] Aaltonen, Hilja: Hetki hiljaa 1993 [ 24 ] Aaltonen, Hilja: Kootut teokset 2. p. (laaj.) 1994 [ 25 ] Aaltonen, Hilja: Matkaevästä 1995 [ 26 ] Aaltonen, Hilja: Päivähartauskirja. 1+2 2. p. 1995 [ 27 ] Aaltonen, Hilja: Taivas laulaa 1998 [ 28 ] Aaltonen, Hilja: Päivähartauskirja 1+2 3. p. 1999 [ 29 ] Aaltonen, Hilja: Kurkistuspaikka taivaaseen 2000 [ 30 ] Aaltonen, Hilja: Pian sataa Äänite [2002] [ 31 ] Aaltonen, Hilja: Golgatan kautta taivaallisiin 2002 [ 32 ] Aaltonen, Hilja: Kootut teokset 3. p. 2002 [ 33 ] Aaltonen, Hilja: Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa Hilja Aaltosen elämää ja ajatuksia 3. uud. p. 2003 Hilja Aaltosta koskevaa tuotantoa [ 1 ] Multian laululintu Hilja Aaltonen lähikuvassa Nousiainen, Tapio. 1978 [ 2 ] Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa Hilja Aaltosen elämää ja ajatuksia Niemelä, Matti 1988 [ 3 ] Taivas laulaa Aaltonen, Hilja Niemelä, Matti 1998 [ 4 ] Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa Hilja Aaltosen elämää ja ajatuksia Aaltonen, Hilja (2) 2003 [ 5 ] Hilja Aaltosen kirjallinen tuotanto. Harri Veijonen 2003. http://wwnet.fi/users/veijone/aaltonen.txt Sarjassa suomalaisia naiskirjailijoita aiemmin ilmestyneet: Martta Kaukomaa ähttp://wwnet.fi/users/veijone/kaukomaa.txt , Helli Kaikkonen http://wwnet.fi/users/veijone/kaikkonen.txt , Helvi Halme http://wwnet.fi/users/veijone/halme.txt ja Helvi Taponen ähttp://wwnet.fi/users/veijone/taponen.txt ä