MITALISTIT
1 9 9 7
Viimeksi Vastahuuhaa-palkinto myönnettiin
vapaa-ajattelijoille vastustuksesta tiedemiesohjelmaa,
missä aprikoitiin
toisen vuosituhannen vaihteen merkittävyyttä,
lähemmin kirkko-sivun lopussa.
"Oi kuin on suvaittava venäläinen huora ja tappotuomioita jakeleva muslimi"
SIINÄ VASTA HUUHAA!
Etelä-Saimaalle palkinnon myöntämisen perusteita:
Etelä-Saimaa on ensimmäisenä suomalaisena sanomalehtenä poistanut seurakunnalliset maksulliset ilmoitukset. Siihen liittyen myös onnistunut levittämään täydellistä eksytystä kuten ennen ilmoitusten poistamista väittänyt seurakunnan olevan luonnollinen osa yhteiskuntaaa, vaikkei seurakunnan asiaa rahallakaan lehteen saa muusta aineistosta puhumattakaan. Pirullisesti lehti on ottanut opikseen seurakunnan tarjoamasta aineistosta ja internet-sivuilta juuri päinvastaista informaatiota levittäen! Viimeksi jouluna ja vielä sen jälkeenkin pääkirjoituksessaan osoittanut olevansa muslimejakin pahempi seurakunnan ja Israelin vainoaja! Internetsivujamme lukemattomat ihmiset eivät välttämättä huomaa edes E-S pääkirjoituksessa 27. 12. 1997 olevia TAHALLISIA VIRHEITÄ kuten puhuminen Palestiinan valtiosta tarkoitettaessa terroristijärjestö PLO:ta! Puhuu suvaitsevaisuudesta Suomen suvaitsemattomin lehti: Etelä-Saimaa! Tästä eteenpäin seurakunta tulee kaikille suosittelemaan: LOPETTAKAA ETELÄ-SAIMAAN TILAAMINEN!
Seurakunta ei ole ainoa, joka on syystä harmistunut E-S:n toiminnasta. 1997 E-S sai valtakunnallistakin huomiota tuottaja Jyrki Nuottimäen kehuessa venäläisiä huoria ja halveksiessa suomalaisia naisia. Sama mies myös uhkaili seurakunnan evankelistaa poliisilla ja rikospoliisi joutui huomauttamaan Etelä-Saimaata myös sen puuttumisesta sananvapauteemme internetissä.
HUONO KAKKONEN
Hyväksi huonoimpien kakkoseksi tuli Internet-huijausten paljastamiselle omistautunut
PÖYRY, joka www-sivuilleen "Näin meitä kusetetaan" oli liittänyt seurakunnankin
sivun! Muutamien mielestä ilmaismateriaalia-sivumme on
"hämäräperäinen sivu".
(Ehdolla kakkoseksi oli myös Kimmo Nikkinen "Internet paljastuksia"-teoksellaan, missä
hämärämies Pöyryn sivu on kuvattukin ja Nikkinen vaatii presidenttiä, arkkipiispaa,
ym. sensuroimaan internetin hämäräsivut, tietenkin seurakunnan sivut ensimmäisenä!)
KOLMAS SAIRAS KIRKOLLINEN
Kolmanneksi pääsi jyväskyläläinen muka kristillisten sivujen tekijä NIILO P., joka esiintyy lähinnä roolipelien vastustajana, mutta jonka laajoilla sivuilla jokseenkin kaiken väitetään olevan perkeleestä paitsi hänen itsensä ja Suomen armeijassa taistelemisen. Vastaavaa 100%:sta tiukkapipoista kirkollisuutta ei liene muualla nähty. Emme edes puhu kristillisyydestä vaan kirkollisuudesta silloin, kun siitä on kysymys.Sivuilla on myös linkit moniin saatanallisiin paikkoihin, joten saatananpalvontaan erinomaisen "kristillisesti" opetetaan. Minkä tahansa muun internetaineiston tutkiminen on suositeltavampaa kuin sairaan kirkollisuuden. Suositeltavinta tutkia tervettä oppia!