TORONTON SIUNAUKSESTA

Toronton siunaus-liike on tullut maassamme tunnetuksi parin viime vuoden aikana. Veljet ja sisaretkin ovat kyselleet käsitystäni siitä.

Kiitän luottamuksesta! En voi täyttää vastustajien enkä kannattajienkaan toiveita:

1. Kannanotoissa on menty äärimmäisyyksiin.
Toronton siunaus ei ole mikään

A. pelastus Suomelle tai

B. antikristuksen eksytys.

C. Entä sitten?

A. Pelastusta Suomelle ei ole olemassakaan! En yhdy pastoreiden rukoukseen valtion pelastumisen puolesta käsittäessäni enää vain yksilöillä olevan pelastumisen mahdollisuus. Se pelastus on Jeesuksessa, mutta koituu vain niiden osaksi, jotka totisella sydämellä Jeesusta seuraavat pyrkien pyhitykseen ja sanan noudattamiseen opissa ja elämässä. Vuosisadan henkilöissäni mainitaan tunnettu kannattajanne Seppo Pehkonen. En ole kiinni helluntailahkossa että siksi vastustaisin teitä. Te olette tulleet uudeksi lahkoksi maahamme enkä näe siinä sen enempää kuin helluntailahkonkaan tulossa vuosisadan alussa. Olen pitänyt Pehkosta järkevänä ja hyvänä veljenä enkä tiedä miksi nyt ajattelisin toisin. Päinvastoin jos helluntailahkossa on kylmennytty uudessa lahkossa voi olla elämää. Jumalan tahto ei kuitenkaan ole lisätä lahkoja vaan johtaa lahkoista ulos.

B. Antikristuksen eksytys on rauhana pidetty valerauha Jerusalemille. Se on yleismaailmallinen eksytys kaikissa lahkoissa ympäri maailman ja sitä enemmän mitä pimeämmästä lahkosta on kysymys. Vuosisadan henkilöissäni on myös Toronton siunaus-liikkeen tunnettu vastustaja, Paavo Hiltunen. Hänkin on varsinkin ikäisekseen melko järkevä tyyppi joskin usein turhastakin numeroa tekevä. TV:ssä käyty Pehkonen-Hiltunen väittely ei edistänyt Jumalan valtakuntaa, mutta voin ymmärtää tilanteen paremmin Pehkosen näkökulmasta. Hänen lahkonsa uutena kun kuitenkin oli haastettu vastaamaan Hiltusen syytöksiin. Toki emme tarvitse Toronton siunausta vaan Herran siunauksen!

C. Entä sitten? Jos näette TV:ssä jonkun uskonnollisen väittelyn, mukana ei ole seurakunnan edustajia! Seurakunnassa on dialogi, vuoropuhelu, mutta ulkopuolisten eteen se ei tule väittelemään mistään. Toki pyrin vastaamaan täällä ulkopuolistenkin kysymyksiin, mutta se on vastaus eikä väittelynä jatku. Olemme pyytäneet lupaa saada julistaa medioissa, mutta kaikki on kielletty, hädin tuskin tämä internetsivu toimii. Seurakunta on erikoisessa asemassa sikälikin, että sitä vastaan voivat olla kaikki lahkot! Siinä juuri piileekin se seurakunnallinen salaisuus, että ME Raamatussa on ME!

- - - - -

- - - -

- - -

- -

-

Näillä sivuilla on paljon tavaraa!


Toronto, Toronton siunaus, Seppo Pehkonen, Suur-Helsingin seurakunta, Helsingin Saalem, Nauruherätys, itkumuuri, Helluntaiseurakunnat, Seurakunta, kirkko, herätysliike, herätysliikkeet, Jumalan Sana, Jeesus, Jeshua, JW, Jehova Witness, Jehovan Todistajat, Suomen vapaakirkko, vapaakirkko, Metodistikirkko, Baptisti, baptistiseurakunta, baptistilähetys, lähetyssaarnaajat, mormonikirkko, vapaamuurarit, vapaa-ajattelijat, vapaa ulkolähetys, sana on vapaa, Kristillinen Mielipide ja uutislehti, Kristityn vastuu, Ristin Voitto, Sana, Kotimaa, Pelastusarmeija, Kristilliset kustantajat, Helsingin sanomat, Lappeenranta, Lauritsala, Saimaan kanava, Mustolan satama, lähetyksen kehitysapu, Kehitysapu, yhdistys kylväjä, bahai, muslimi, sovinisti, sovinistisika, naisasia, Tampere, kaupunki, porvoo, hiippakunta, uudet läänit, Kalevala, aika,' maailmanloppu, herätys, uutispommi, seksi, saarnaaja , ennustaja, horoskooppi, noita, noidat, pahkasika, mad, puhelinluettelo, keltainen pörssi, aamulehti, saimaan aallot, Lappeenrannan kaupunki, Keskisuomalainen, Etelä-Saimaa, Jeesus, maranata, raamattu, Jehova, seurakunta, kirkko, kirkkohallitus, arkkipiispa, eksytys, porno, viinit, väkevä eksytys, Tornton siunaus, kirous, kirkko, musta pörssi, avainsanoma, kansan uutiset, demari, kokoomus, kansallinen kokoomus, kristillinen liitto, porvari, suomi, suomalaiset, mustalainen, mustalaiset, romani, eduskunta, hallitus, kirjallisuus, pappi, lukkari, kuppari, papisto, kirkkopäivät, jumalanpalvelus, sex, politiikka, Suomen laki, isänmaa, kotimaa, kultainen noutaja, nuorsuomalaiset, vihreä liitto, internet, modeemi, yliopisto, yliopistot, Etelä-Karjalan ammatillinen korkeakoulu, ylioppilaat, vuoden mies, nainen, kaukas, kymi, joensuu, suudelma, urheilu, kilpaonginta, luonnonsuojelu, Toronto, Toronton siunaus, Seppo Pehkonen, Suur-Helsingin seurakunta, Helsingin Saalem, Nauruherätys, itkumuuri, Helluntaiseurakunnat, Seurakunta, kirkko, herätysliike, herätysliikkeet, Jumalan Sana, Jeesus, Jeshua, JW, Jehova Witness, Jehovan Todistajat, Suomen vapaakirkko, vapaakirkko, Metodistikirkko, Baptisti, baptistiseurakunta, baptistilähetys, lähetyssaarnaajat, mormonikirkko, vapaamuurarit, vapaa-ajattelijat, vapaa ulkolähetys, sana on vapaa, Kristillinen Mielipide ja uutislehti, Kristityn vastuu, Ristin Voitto, Sana, Kotimaa, Pelastusarmeija, Kristilliset kustantajat, Helsingin sanomat, Lappeenranta, Lauritsala, Saimaan kanava, Mustolan satama, lähetyksen kehitysapu, Kehitysapu, yhdistys kylväjä, bahai, muslimi, sovinisti, sovinistisika, naisasia, Tampere, kaupunki, porvoo, hiippakunta, uudet läänit, Kalevala, aika,' maailmanloppu, herätys, uutispommi, seksi, saarnaaja , ennustaja, horoskooppi, noita, noidat, pahkasika, mad, puhelinluettelo, keltainen pörssi, aamulehti, saimaan aallot, Lappeenrannan kaupunki, Keskisuomalainen, Etelä-Saimaa, Jeesus, maranata, raamattu, Jehova, seurakunta, kirkko, kirkkohallitus, arkkipiispa, eksytys, porno, viinit, väkevä eksytys, Tornton siunaus, kirous, kirkko, musta pörssi, avainsanoma, kansan uutiset, demari, kokoomus, kansallinen kokoomus, kristillinen liitto, porvari, suomi, suomalaiset, mustalainen, mustalaiset, romani, eduskunta, hallitus, kirjallisuus, pappi, lukkari, kuppari, papisto, kirkkopäivät, jumalanpalvelus, sex, politiikka, Suomen laki, isänmaa, kotimaa, kultainen noutaja, nuorsuomalaiset, vihreä liitto, internet, modeemi, yliopisto, yliopistot, Etelä-Karjalan ammatillinen korkeakoulu, ylioppilaat, vuoden mies, nainen, kaukas, kymi, joensuu, suudelma, urheilu, kilpaonginta, luonnonsuojelu, Toronto, Toronton siunaus, Seppo Pehkonen, Suur-Helsingin seurakunta, Helsingin Saalem, Nauruherätys, itkumuuri, Helluntaiseurakunnat, Seurakunta, kirkko, herätysliike, herätysliikkeet, Jumalan Sana, Jeesus, Jeshua, JW, Jehova Witness, Jehovan Todistajat, Suomen vapaakirkko, vapaakirkko, Metodistikirkko, Baptisti, baptistiseurakunta, baptistilähetys, lähetyssaarnaajat, mormonikirkko, vapaamuurarit, vapaa-ajattelijat, vapaa ulkolähetys, sana on vapaa, Kristillinen Mielipide ja uutislehti, Kristityn vastuu, Ristin Voitto, Sana, Kotimaa, Pelastusarmeija, Kristilliset kustantajat, Helsingin sanomat, Lappeenranta, Lauritsala, Saimaan kanava, Mustolan satama, lähetyksen kehitysapu, Kehitysapu, yhdistys kylväjä, bahai, muslimi, sovinisti, sovinistisika, naisasia, Tampere, kaupunki, porvoo, hiippakunta, uudet läänit, Kalevala, aika,' maailmanloppu, herätys, uutispommi, seksi, saarnaaja , ennustaja, horoskooppi, noita, noidat, pahkasika, mad, puhelinluettelo, keltainen pörssi, aamulehti, saimaan aallot, Lappeenrannan kaupunki, Keskisuomalainen, Etelä-Saimaa, Jeesus, maranata, raamattu, Jehova, seurakunta, kirkko, kirkkohallitus, arkkipiispa, eksytys, porno, viinit, väkevä eksytys, Tornton siunaus, kirous, kirkko, musta pörssi, avainsanoma, kansan uutiset, demari, kokoomus, kansallinen kokoomus, kristillinen liitto, porvari, suomi, suomalaiset, mustalainen, mustalaiset, romani, eduskunta, hallitus, kirjallisuus, pappi, lukkari, kuppari, papisto, kirkkopäivät, jumalanpalvelus, sex, politiikka, Suomen laki, isänmaa, kotimaa, kultainen noutaja, nuorsuomalaiset, vihreä liitto, internet, modeemi, yliopisto, yliopistot, Etelä-Karjalan ammatillinen korkeakoulu, ylioppilaat, vuoden mies, nainen, kaukas, kymi, joensuu, suudelma, urheilu, kilpaonginta, luonnonsuojelu, Toronto, Toronton siunaus, Seppo Pehkonen, Suur-Helsingin seurakunta, Helsingin Saalem, Nauruherätys, itkumuuri, Helluntaiseurakunnat, Seurakunta, kirkko, herätysliike, herätysliikkeet, Jumalan Sana, Jeesus, Jeshua, JW, Jehova Witness, Jehovan Todistajat, Suomen vapaakirkko, vapaakirkko, Metodistikirkko, Baptisti, baptistiseurakunta, baptistilähetys, lähetyssaarnaajat, mormonikirkko, vapaamuurarit, vapaa-ajattelijat, vapaa ulkolähetys, sana on vapaa, Kristillinen Mielipide ja uutislehti, Kristityn vastuu, Ristin Voitto, Sana, Kotimaa, Pelastusarmeija, Kristilliset kustantajat, Helsingin sanomat, Lappeenranta, Lauritsala, Saimaan kanava, Mustolan satama, lähetyksen kehitysapu, Kehitysapu, yhdistys kylväjä, bahai, muslimi, sovinisti, sovinistisika, naisasia, Tampere, kaupunki, porvoo, hiippakunta, uudet läänit, Kalevala, aika,' maailmanloppu, herätys, uutispommi, seksi, saarnaaja , ennustaja, horoskooppi, noita, noidat, pahkasika, mad, puhelinluettelo, keltainen pörssi, aamulehti, saimaan aallot, Lappeenrannan kaupunki, Keskisuomalainen, Etelä-Saimaa, Jeesus, maranata, raamattu, Jehova, seurakunta, kirkko, kirkkohallitus, arkkipiispa, eksytys, porno, viinit, väkevä eksytys, Tornton siunaus, kirous, kirkko, musta pörssi, avainsanoma, kansan uutiset, demari, kokoomus, kansallinen kokoomus, kristillinen liitto, porvari, suomi, suomalaiset, mustalainen, mustalaiset, romani, eduskunta, hallitus, kirjallisuus, pappi, lukkari, kuppari, papisto, kirkkopäivät, jumalanpalvelus, sex, politiikka, Suomen laki, isänmaa, kotimaa, kultainen noutaja, nuorsuomalaiset, vihreä liitto, internet, modeemi, yliopisto, yliopistot, Etelä-Karjalan ammatillinen korkeakoulu, ylioppilaat, vuoden mies, nainen, kaukas, kymi, joensuu, suudelma, urheilu, kilpaonginta, luonnonsuojelu, Toronto, Toronton siunaus, Seppo Pehkonen, Suur-Helsingin seurakunta, Helsingin Saalem, Nauruherätys, itkumuuri, Helluntaiseurakunnat, Seurakunta, kirkko, herätysliike, herätysliikkeet, Jumalan Sana, Jeesus, Jeshua, JW, Jehova Witness, Jehovan Todistajat, Suomen vapaakirkko, vapaakirkko, Metodistikirkko, Baptisti, baptistiseurakunta, baptistilähetys, lähetyssaarnaajat, mormonikirkko, vapaamuurarit, vapaa-ajattelijat, vapaa ulkolähetys, sana on vapaa, Kristillinen Mielipide ja uutislehti, Kristityn vastuu, Ristin Voitto, Sana, Kotimaa, Pelastusarmeija, Kristilliset kustantajat, Helsingin sanomat, Lappeenranta, Lauritsala, Saimaan kanava, Mustolan satama, lähetyksen kehitysapu, Kehitysapu, yhdistys kylväjä, bahai, muslimi, sovinisti, sovinistisika, naisasia, Tampere, kaupunki, porvoo, hiippakunta, uudet läänit, Kalevala, aika,' maailmanloppu, herätys, uutispommi, seksi, saarnaaja , ennustaja, horoskooppi, noita, noidat, pahkasika, mad, puhelinluettelo, keltainen pörssi, aamulehti, saimaan aallot, Lappeenrannan kaupunki, Keskisuomalainen, Etelä-Saimaa, Jeesus, maranata, raamattu, Jehova, seurakunta, kirkko, kirkkohallitus, arkkipiispa, eksytys, porno, viinit, väkevä eksytys, Tornton siunaus, kirous, kirkko, musta pörssi, avainsanoma, kansan uutiset, demari, kokoomus, kansallinen kokoomus, kristillinen liitto, porvari, suomi, suomalaiset, mustalainen, mustalaiset, romani, eduskunta, hallitus, kirjallisuus, pappi, lukkari, kuppari, papisto, kirkkopäivät, jumalanpalvelus, sex, politiikka, Suomen laki, isänmaa, kotimaa, kultainen noutaja, nuorsuomalaiset, vihreä liitto, internet, modeemi, yliopisto, yliopistot, Etelä-Karjalan ammatillinen korkeakoulu, ylioppilaat, vuoden mies, nainen, kaukas, kymi, joensuu, suudelma, urheilu, kilpaonginta, luonnonsuojelu, Toronto, Toronton siunaus, Seppo Pehkonen, Suur-Helsingin seurakunta, Helsingin Saalem, Nauruherätys, itkumuuri, Helluntaiseurakunnat, Seurakunta, kirkko, herätysliike, herätysliikkeet, Jumalan Sana, Jeesus, Jeshua, JW, Jehova Witness, Jehovan Todistajat, Suomen vapaakirkko, vapaakirkko, Metodistikirkko, Baptisti, baptistiseurakunta, baptistilähetys, lähetyssaarnaajat, mormonikirkko, vapaamuurarit, vapaa-ajattelijat, vapaa ulkolähetys, sana on vapaa, Kristillinen Mielipide ja uutislehti, Kristityn vastuu, Ristin Voitto, Sana, Kotimaa, Pelastusarmeija, Kristilliset kustantajat, Helsingin sanomat, Lappeenranta, Lauritsala, Saimaan kanava, Mustolan satama, lähetyksen kehitysapu, Kehitysapu, yhdistys kylväjä, bahai, muslimi, sovinisti, sovinistisika, naisasia, Tampere, kaupunki, porvoo, hiippakunta, uudet läänit, Kalevala, aika,' maailmanloppu, herätys, uutispommi, seksi, saarnaaja , ennustaja, horoskooppi, noita, noidat, pahkasika, mad, puhelinluettelo, keltainen pörssi, aamulehti, saimaan aallot, Lappeenrannan kaupunki, Keskisuomalainen, Etelä-Saimaa, Jeesus, maranata, raamattu, Jehova, seurakunta, kirkko, kirkkohallitus, arkkipiispa, eksytys, porno, viinit, väkevä eksytys, Tornton siunaus, kirous, kirkko, musta pörssi, avainsanoma, kansan uutiset, demari, kokoomus, kansallinen kokoomus, kristillinen liitto, porvari, suomi, suomalaiset, mustalainen, mustalaiset, romani, eduskunta, hallitus, kirjallisuus, pappi, lukkari, kuppari, papisto, kirkkopäivät, jumalanpalvelus, sex, politiikka, Suomen laki, isänmaa, kotimaa, kultainen noutaja, nuorsuomalaiset, vihreä liitto, internet, modeemi, yliopisto, yliopistot, Etelä-Karjalan ammatillinen korkeakoulu, ylioppilaat, vuoden mies, nainen, kaukas, kymi, joensuu, suudelma, urheilu, kilpaonginta, luonnonsuojelu, Jumala, jumalat, jumaluus, teologia, teologit, kristillinen, kristilliset, kristity, kristus, khrisna, turhapuro, basisti, rumpali, mtv, mtv3, nettitv, Jeesus, kristus, paholainen, perkele, lapsi, lapsiporno, red alert, pelit, Jumala, jumalat, jumaluus, teologia, teologit, kristillinen, kristilliset, kristity, kristus, khrisna, turhapuro, basisti, rumpali, mtv, mtv3, nettitv, yliopistot, Etelä-Karjalan ammatillinen korkeakoulu, ylioppilaat, vuoden mies, nainen, kaukas, kymi, joensuu, suudelma, urheilu, kilpaonginta, luonnonsuojelu, Jumala, jumalat, jumaluus, teologia, teologit, kristillinen, kristilliset, kristity, kristus, khrisna, turhapuro, basisti, rumpali, mtv, mtv3, nettitv, Jeesus, kristus, paholainen, perkele, lapsi, lapsiporno, red alert, pelit, Jumala, jumalat, jumaluus, teologia, teologit, kristillinen, kristilliset, kristity, kristus, khrisna, turhapuro, basisti, rumpali, mtv, mtv3, nettitv, yliopistot, Etelä-Karjalan ammatillinen korkeakoulu, ylioppilaat, vuoden mies, nainen, kaukas, kymi, joensuu, suudelma, urheilu, kilpaonginta, luonnonsuojelu, Jumala, jumalat, jumaluus, teologia, teologit, kristillinen, kristilliset, kristity, kristus, khrisna, turhapuro, basisti, rumpali, mtv, mtv3, nettitv, Jeesus, kristus, paholainen, perkele, lapsi, lapsiporno, red alert, pelit, Jumala, jumalat, jumaluus, teologia, teologit, kristillinen, kristilliset, kristity, kristus, khrisna, turhapuro, basisti, rumpali, mtv, mtv3, nettitv, yliopistot, Etelä-Karjalan ammatillinen korkeakoulu, ylioppilaat, vuoden mies, nainen, kaukas, kymi, joensuu, suudelma, urheilu, kilpaonginta, luonnonsuojelu, Jumala, jumalat, jumaluus, teologia, teologit, kristillinen, kristilliset, kristity, kristus, khrisna, turhapuro, basisti, rumpali, mtv, mtv3, nettitv, Jeesus, kristus, paholainen, perkele, lapsi, lapsiporno, red alert, pelit, Jumala, jumalat, jumaluus, teologia, teologit, kristillinen, kristilliset, kristity, kristus, khrisna, turhapuro, basisti, rumpali, mtv, mtv3, nettitv, yliopistot, Etelä-Karjalan ammatillinen korkeakoulu, ylioppilaat, vuoden mies, nainen, kaukas, kymi, joensuu, suudelma, urheilu, kilpaonginta, luonnonsuojelu, Jumala, jumalat, jumaluus, teologia, teologit, kristillinen, kristilliset, kristity, kristus, khrisna, turhapuro, basisti, rumpali, mtv, mtv3, nettitv, Jeesus, kristus, paholainen, perkele, lapsi, lapsiporno, red alert, pelit, Jumala, jumalat, jumaluus, teologia, teologit, kristillinen, kristilliset, kristity, kristus, khrisna, turhapuro, basisti, rumpali, mtv, mtv3, nettitv, yliopistot, Etelä-Karjalan ammatillinen korkeakoulu, ylioppilaat, vuoden mies, nainen, kaukas, kymi, joensuu, suudelma, urheilu, kilpaonginta, luonnonsuojelu, Jumala, jumalat, jumaluus, teologia, teologit, kristillinen, kristilliset, kristity, kristus, khrisna, turhapuro, basisti, rumpali, mtv, mtv3, nettitv, Jeesus, kristus, paholainen, perkele, lapsi, lapsiporno, red alert, pelit, Jumala, jumalat, jumaluus, teologia, teologit, kristillinen, kristilliset, kristity, kristus, khrisna, turhapuro, basisti, rumpali, mtv, mtv3, nettitv,