Gazan kaistale on taas sotatilassa. Israel on taas vasaran ja kiven välissä. Palestiinalaiset ovat oivaltaneet, että Israelin hallitus Ehud Olmertin ja Amir Perezin johdolla on heikko turvallisuusasioissa, sillä Amir Perezillä ei ole sotilaallista taustaa eikä myöskään Ehud Olmertilla. Palestiinalaisten uusi Hamas-pääministeri Ishmael Haniah kilpaili Fatahin voimien ja presidentti Mahmud Abbasin kanssa. Hamas on luonut omat turvallisuusarmeijajoukot. Tällä hetkellä Fatahin turvallisuusjoukot kontrolloivat itse asiassa pakolaisleirejä Gazassa, Juudeassa ja Samariassa. Tämä tilanne oli kiehuva vesikattila. Hamas halusi hajottaa poliittisen lukkiutuman tekemällä suuren sotilaallisen operaation ja samalla huijaten israelilaisia joukkoja Gazan kaistaleen ulkopuolella ryhtymään toimeen. Minun mielestäni palestiinalaiset tiesivät ja oikeastaan halusivat Israelin reagoivan voimakkaasti. He halusivat kahta asiaa - 1) hajottaa lukkiutuman palestiinalaisten hallituksen sisällä Mahmud Abbasin ja Ishmael Haniahin sekä heidän molempien joukkojensa välillä, 2) saada arabimaille uusi mielenkiinto tukea Palestiinan johtoa taloudellisesti ja poliittisesti, koska arabimaat antoivat paljon kaunopuheita ja hyvin vähän toimintaa, ja samanaikaisesti Palestiinan johto näki Euroopan ja Yhdysvaltojen ajautuvan Ehud Olmertin eristämissuunnitelman puolelle. Hamas on valinnut suureksi operaatiokseen iskeä Israelin armeijaa vastaan kidnappaamalla israelilaisen sotilaan ja juutalaisen uudisasukkaan. Toivo, että tämä operaatio tuo yhtenäisyyttä arabi- ja palestiinalaisjoukkojen keskuuteen, nähdään oikeutettuna tekona maailman silmissä, kun taas toimenpide siviilejä vastaan on aina kyseenalainen joidenkin palestiinalaisten silmissä. Israelilaisen sotilaan ja uudisasukkaan kidnappaaminen on myös yksipuolinen mielipide, joka luo askeleen, joka toisaalta on uhkayritys ja taas toisaalta keino saada Israelin hallitus neuvottelemaan. Ensi näkemältä näytti hyvin viisaalta siirrolta Hamasin osalta tehdä tämä operaatio ja ottaa riski. Mutta he eivät oivaltaneet, että Israel on kyvykkäämpi "kidnappaamaan". Viime yönä Israel oikeastaan astui noin 64 Hamasin johtajan ja Palestiinan johdon parlamentin jäsenen kotiin ja otti heidät vain sängyistään. Nyt nämä 64 palestiinalaisten johtajaa ovat panttivankeina Israelin käsissä luomassa painetta Palestiinalaisten johdolle ja Hamasille, jotta nämä toisivat israelilaisen sotilaan takaisin. Tosiasia, että yksi panttivangeista, Eliyahu Osheri, uudisasukas Juudeasta, tapettiin raa?asti pian hänen kidnappaamisensa jälkeen, tulee aiheuttamaan suuren reagoinnin israelilaisessa yleisössä. Tämä toimenpide antaa viittauksia, että on hyvin mahdollista, että kidnapattu sotilas saattaisi olla myös tapettu ja haudattu pian hänen kidnappaamisensa jälkeen Gazassa. Jos asia on näin ja Israelin johtajat uskovat sen olevan totta - koko operaatio Gazassa, Juudeassa ja Samariassa on ottanut täysin erilaisen käännöksen. Silloin se on poliittinen/sotilaallinen liike palestiinalaisten hallituksen rakenteen muuttamiseksi ja pakottamaan heidät tekemään yhtenäisen hallituksen, joka ei tule olemaan Hamas-hallitus enää, jättäen yhä Abu Mazenin valtaan. Koko Lähi-itä on vaarassa syttyä suureen sotaan. Jeshuan opetuslapsien kaikkialla maailmaa tarvitsee nousta ylös ja huutaa Herraa auttamaan ja tulemaan väliin tähän tilanteeseen, koska saattaa olla tuhansia ihmisiä, jotka tulevat maksamaan hengellään, jos Herra ei pysäytä täydellistä anarkiaa palestiinalaisten leirissä ja anna viisautta Israelin hallitukselle mitä heidän täytyy tehdä tuodakseen kidnapatun sotilaan takaisin kotiin elävänä, sekä myös pysäyttääkseen kivet, joita tippuu Israelin eteläisiin kaupunkeihin, kuten Ashkaloniin ja Shderothiin. Rukoilkaa Israelin puolesta ja niin monien Israelin sotilaiden puolesta, jotka uskovat Jeshuaan. Yksistään meidän seurakunnassamme meillä on useita sotilaita, jotka suorittavat aktiivista velvollisuutta. Rukoilkaa Israelin puolesta ja rukoilkaa kaikkien meidän sotilaidemme puolesta, erityisesti Y.T.:n, N.S.:n, Y.L.:n, D.S.:n ja D.S.:n puolesta. Kommentaariprojekti on seisahtunut. Me itse asiassa aloimme työstää kommentaaria Jaakobin (Jakov) kirjeestä, mutta näyttää siltä, ettei Hilary aio työskennellä kanssani tässä projektissa, koska hän pyytää sopimusta, joka on mahdoton. Minun täytyy työstää tämän kommentaarin kirjoittamista yksin ja löytää tekstieditori korjaamaan minun englanninkieleni lopuksi. Rukoilkaa minun puolestani ja välttämättömän kurin puolesta käyttää vaaditun verran aikaa, sekä asettaa se etusijalle ja työstää tätä kommentaaria. Soppakeittiön "asiakkaiden" määrä kasvaa, mutta Ludmila on nyt yksin. Apu, joka hänellä oli, on nyt lomalla. Meidän täytyy kohottaa Ludmila rukouksessa, jotta hän selviäisi työn määrästä, kunnes me voimme päästää hänet lomalle elokuussa. Me myös tarvitsemme teidän taloudellista apuanne pystyäksemme jatkamaan Jerusalemin köyhien ruokkimista. Soppakeittiön toiminta auttaa meidän Jumalan Sanan opettamisen palvelustyötä. Se on enemmän kuin pelkkiä sanoja. Se tukee sanoja joita puhutaan Kol HeYeshua radiossa, henkilökohtaisissa todistuksissamme, ja kirjoitetuissa sanoissamme. Jatkakaa rukoilemista sairaiden puolesta seurakuntamme ja ystäviemme keskuudessa: Anna, meidän pieni 9-vuotias tyttö Golanilta on kotona ja hän jatkaa parantumista, mutta hänen tilansa tarvitsee vielä hyvin paljon rukousta toipumisen puolesta. Shifralla, meidän rakkaalla sisarellamme Jerusalemissa, on suuria ongelmia vatsaontelosyövän kanssa. Me rukoilemme parantumisen ihmettä rakkaalle sisarellemme Shifralle. Liora, meidän rakas yli 80-vuotias sisaremme, on kaatunut ja loukannut hänen selkänsä. Liora kärsii myös muistinmenetyksestä. Minä tiedän, että vain Jumala voi ratkaista vanhan iän ongelmia ja terveysongelmia, ja sen takia minä uskon, että teidän rukouksenne voivat todella auttaa. Sara ja Sarit kärsivät yhä kipua ja tarvitsevat teidän rukouksianne. Yhdysvalloissa meillä on parantumisen huolia Bill Longin, Rubyn, Steven ja Orenin puolesta. Japanissa meillä on rakas sisaremme Kemi, joka kärsii myös nivelreumasta. Me rukoilemme Kemin parantumisen puolesta. Kaliforniassa Danah'n ja Noaamin tilanne on vielä hyvin monimutkainen ja näyttää siltä, että ainoa apua, jota voimme saada, tulee Jumalalta. Me anomme Jumalalta ja Jeshualta ihmettä ja läpimurtoa Danah'n tapauksessa. Päähuoli on Noaamin kohdalla. Danah epäilee erittäin epäterveellistä suhdetta hänen entisen aviomiehensä ja Noaamin välillä. Tämä on suuri huoli Danah'lle, ja meidän rukouksemme on, että ennen kaikkea Herra toimisi meidän puolellamme ja että Hänen vanhurskautensa tullaan näkemään, ja toiseksi me pyydämme viisautta oikeusistuimen asiamiehille, asianajajille ja Danah'lle. Danah'n täytyy esittää tapauksensa ja hän tulee tarvitsemaan viisautta ja selvyyttä. Me myös rukoilemme taivaallista suojelua Danah'n ja Noaamin ylle. Meidän suuri huolemme on suojelua ja parannusta Danah'lle ja Noaamille. Me rukoilemme Paulon ja hänen perheensä puolesta Curitibassa, Brasiliassa. Tämä perhe ja Paulo tarvitsevat parannusta tunnepitoisista ongelmista. Paulo on 16-vuotias poika, joka käy läpi hyvin vaikeita aikoja hengellisesti. Rukoilkaa Paulon, hänen äitinsä Stellan, hänen veljensä Pedron ja hänen isänsä Jairin puolesta. Tämä perhe on avainasemassa messiaanisten juutalaisten kehittymisen kasvussa heidän kaupungissaan. Me myös kohotamme veljemme ja sisaremme Brasiliassa rukouksiimme. Ennalleenasettamisen liike Brasiliassa on kulkemassa täyttä höyryä ja energiaa, joka täytyy kaapata ja jakaa niin monien uusien mahdollisuuksien kanssa. Meidän veljemme tarvitsevat teidän rukoustukeanne ja paljon viisautta rakentaakseen hyviä suhteita juutalaisen yhteisön kanssa sekä evankelisten kirkkojen kanssa, jotka ovat kiinnostuneita tietämään lisää Uuden Testamentin seurakunnan ja Israelin ennalleenasettamisesta. Eilen tapahtui suuri välikohtaus Mea Shearimissa, ortodoksijuutalaisessa naapurustossa Jerusalemissa. Suuri väkijoukko hyökkäsi messiaanisen juutalaisen evankelistan johtaman kristittyjen ryhmän kimppuun. Hyökkäys oli raaka. Sadat ortodoksijuutalaiset tulivat kristittyjen turistien ryhmän kimppuun, jotka pitivät yllään t-paitoja, joissa sanottiin "Sinun Kansasi on Minun Kansani", ja he hakkasivat heitä nyrkiniskuin ja kepeillä. Poliisin ja armeijan täytyi tulla erottamaan sotivat puolueet. Jotkut raportoivat, että osa kristityistä jakoi evankelisia traktaatteja ortodoksijuutalaisille Mea Shearimissa. Jos se on totta, se ei ollut kovin viisaasti tehty eikä todellakaan hyvä todistus. Kristillisen kirjallisuuden jakaminen ortodoksijuutalaisessa naapurustossa voidaan helposti tulkita ärsyttämiseksi, eikä se ole laillinen tai harkittu tapa jakaa Hyvää Sanomaa. Tänään tämä sama kristittyjen ryhmä meni alas Gazan rajalle ja lauloi ja rohkaisi tankki- ja tykkimiehistöä sillä välin kun he ampuivat tykkejään Gazaan. Israelin radio haastatteli messiaanista juutalaista, joka johti kristittyjen ryhmää ja se oli hyvin positiivinen kristittyjen todistus, jotka tulivat siunaamaan ja rohkaisemaan israelilaisia sotilaita taistelukentällä. Nämä kaksi tapausta todistavat, että Israelissa voi olla sellaisten kristittyjen hyvä todistus uskosta, jotka ovat harkitsevaisia ja hellätunteisia paikalle ja sanomalle, jota he jakavat. Saakaamme nähdä enemmän kristittyjä, jotka osoittavat tukensa ja rakkautensa Israelille ja sallivat Jeshuan nimen ja Hyvän Sanoman tekevän työtä Jumalan Hengen voimassa. Antakaa tilaa teidän elämässänne Jumalan Hengelle työskennellä ja tuottaa hyvää hedelmää. Me rakastamme teitä ja arvostamme teitä kaikkia, Joseph Shulam