VASTAHUUHAA PALKINTOJA KAHDEKSAN VUOTTA * SAAJAT JA JAKOPERUSTEET * VUODEN 2003 VASTAHUUHAA-PALKINTO MYÖNNETTY
VASTAHUUHAA PALKINTOJA JO KAHDEKSAN VUOTTA : 1996 - 2003
MIKÄ ON VASTAHUUHAA-PALKINTO?
VASTAHUUHAA - palkintojen taustalla on skeptikkojen jakama Huuhaa-palkinto. Huuhaa-palkinnot jaetaan perusteena ateistinen skeptismi, jossa ennakko-oletuksin suljetaan pois melkoinen osa todellisuutta ja vastustetaan luotettavinta tiedonlähdettä. Meidän lähtökohtamme on se, että kaikki mahdollinen huuhaa tulee ottaa huomioon palkintoja jaettaessa ja hyväksymme tosiasian, että Raamattu mm. ennaltatietämiskyvyllään on osoittanut luotettavimmaksi lähteeksi mitattaessa mikä asia mitäkin on. Ensimmäisen Vastahuuhaa-palkinnon saikin Huuhaa-palkintoja jakava Skepsis ry. ja vuosi oli 1996.
VASTAHUUHAA-PALKINNON SAANEET JA JAKOPERUSTEET
1996 Skepsis ry.
Palkinnon myöntämisen perusteita: Huuhaa-palkinnon jako tiedemiehille, jotka
televisio-ohjelmassa perustellusti ja sittemmin oikeaksi osoittautunein käsityksin pohtivat
toisen vuosituhannen vaihteen merkittävyyttä.
Lisäansioita: Huuhaa-palkintojen jako tapahtuu
perustein, joissa melkoinen osa mahdollisesta huuhaasta on suljettu
pois mahdollisuudelta olla huuhaata ja vääräksi tiedetty ennakko-oletus, että
Jumalaan ja etenkin Raamattuun uskominen on huuhaata.
Juuri Raamattu parhaiten mm. ennaltatietämiskyvyllään osoittaa
olevansa luotettavin mittari siihen, mikä on todellisuutta ja mikä
hölynpölyä. Hölynpölyksi kyllä on osoittautunut skeptikkojen
lupaamat kymppitonnilappuset, koska vaatimukset rahan saamiseksi testissään
on asetettu siten, että
ihme pitäisi osoittaa yhdessä hetkessä
eikä siten voida hyväksyä ihmeeksi osoittamaamme ennaltatietämistä,
Raamatun
toteutumista
vuosituhanten kuluessa ja nykyisin.
1997 Sanomalehti Etelä-Saimaa.
Palkinnon myöntämisen perusteita:
Etelä-Saimaa oli ensimmäisenä suomalaisena sanomalehtenä poistanut seurakunnalliset maksulliset ilmoitukset.
Siihen liittyen myös onnistunut levittämään täydellistä eksytystä kuten ennen ilmoitusten poistamista väittänyt
seurakunnan olevan luonnollinen osa yhteiskuntaa sulkiessaan seurakunnan lehtensäkin ulkopuolelle.
Pirullisesti lehti oli ottanut opikseen seurakunnan tarjoamasta aineistosta jakaen juuri
päinvastaista informaatiota.
Pääkirjoituksessaan osoitti olevansa muslimejakin pahempi seurakunnan ja Israelin vainoaja.
Internetsivujamme lukemattomat ihmiset eivät välttämättä huomanneet
edes E-S pääkirjoituksessa 27. 12. 1997 olleita
tahallisia virheitä kuten puhuminen Palestiinan valtiosta tarkoitettaessa terroristijärjestö PLO:ta.
Etelä-Saimaakin puhuu suvaitsevaisuudesta ja on Suomen suvaitsemattomin lehti.
Valitettavasti käytännössä seurakunnan E-S:ta poissulkenut henkilö siirtyi
sitten STT:n johtoon, joten
STT:n uutisetkin ovat sitä mitä voidaan odottaakin, päätoimittaja Pentikäinen on lestadiolainen.
Lisäperuste:
Seurakunta ei ollut ainoa, joka oli syystä harmistunut E-S:n toiminnasta. 1997 E-S sai
valtakunnallistakin huomiota tuottaja, nyttemmin uutispäällikkö Jyrki Nuottimäen kehuessa venäläisiä
huoria ja halveksiessa suomalaisia naisia. Sama mies myös uhkaili seurakunnan evankelistaa poliisilla,
ja rikospoliisi joutui huomauttamaan Etelä-Saimaata myös sen puuttumisesta sananvapauteemme internetissä.
Vuonna 1997 huomioitiin myös hyvä huono kakkonen:
Hyväksi huonoimpien kakkoseksi tuli Internet-huijausten paljastamiselle omistautunut Pöyry,
joka www-sivuilleen "Näin meitä kusetetaan" oli liittänyt seurakunnankin sivun! Muutamien mielestä
ilmaismateriaalia-sivumme oli "hämäräperäinen sivu".
Ehdolla kakkoseksi oli myös Kimmo Nikkinen "Internet paljastuksia"-teoksellaan,
missä hämärämies Pöyryn sivujamme mollannut sivu on kuvattukin ja Nikkinen vaatii presidenttiä, arkkipiispaa,
ym. sensuroimaan internetin hämäräsivut, tietenkin seurakunnan sivut ensimmäisenä!
Hyvä huonoimpien kolmonen: Sairas kirkollinen
Kolmanneksi pääsi jyväskyläläinen muka kristillisten sivujen tekijä Niilo P.,
joka on mm. olevinaan roolipelien vastustaja niitä mainostaessaan.
Laajoilla sivuilla jokseenkin kaiken väitetään olevan perkeleestä paitsi hänen itsensä ja Suomen armeijassa
taistelemisen. Vastaavaa 100%:sta tiukkapipoista kirkollisuutta ei liene muualla nähty.
Sivuilla on linkit moniin saatanallisiin paikkoihin, joten saatananpalvontaan erinomaisen "kristillisesti"
opetetaan. Minkä tahansa muun internetaineiston tutkiminen on suositeltavampaa kuin sairaan kirkollisuuden.
Suositeltavinta tutkia seurakunnan sivuilta tervettä oppia!
1998 Venäjän "Suomen syöjä" Vladimir Zhirinovski.
Palkinnon myöntämisen perusteita:
Vuonna 1998 Vastahuuhaa-palkinnolle saatiin kansainväliset kasvot.
Suomessa ei kukaan ollut esiintynyt niin "edukseen", että olisimme voineet
sivuuttaa Vladimir Zhirinovskin. Vuonna 1998 erikoisesti jäi mieleen, että
hän paljasti uskovansa ja toimivansa
niinkuin Paholainen luullen viisas olevansa, "niinkuin Piru Raamattua" mm.
sanomalla Bill Clintonin vierailusta Venäjällä, että
Clinton tulee kumartamaan uutta syntyvää petoa, uutta Venäjää. Vuosi 1998
olikin 3x666=1998 "Pirun vuosi", josta sittemmin on jo havaittu kolmen narrin päivän eli vuoden jälkeen
jo "ylösnousseen" Satan WTC:n torneissa; johon epäiltiin myös
Zhirinoskin olleen Husseinin kautta
neuvonantajana. Jatkoa kovasti Antikristuksen tulon tienraivaajaksi veikattuna
häneltä odotetaan. Mutta toki esiintyminen "Suomen syöjänä" riittää
paskamaisimman palkinnon myöntämisperusteeksi
Suomessa, vaikka Suomea maassa joutuukin edustamaan parjattu ja vainottu
seurakunta Harri Veijosen johdolla.
1999 Vapaa-ajattelija lehti.
Perusteita palkinnon myöntämiseksi: Keväällä 1999 Vapaa-ajattelija sivuillaan esitti pilkkakuvia
kuin meistä, jotka tiesimme vuosituhannen vaihteessa muutoksen käynnistyvän.
Siellä oli mm. sellainen kuva kuin kaksi miestä loppu tulee kyltteineen, toisella
1999 ja toisella 2000. Seurakuntalainen-lehden päätoimittaja Harri Veijonen piirsi noille
lopun tuoja-miehille oikeat kasvot.
Ensimäiselle Jeltsin ja toiselle Gorba. Ensimmäinen jo lähtikin ennaltatiedetysti
lopun tuovaan viestiin juuri vuoden 1999 loppuessa ja vuoden 2000 alkaessa.
Väliin osunee mm. pari Vladimiria, mutta
viimeiseksi suurimmaksi Palleksihan on jo vuodesta 1987
alkaen aprikoitu ja toiminnallaan siihen osoittautunut
Gorba. Eipä puutukaan kuin
todistus Kristuksen paluusta, mikä siis Antikristuksen tulisi todistaa
omalla paluullaan valtaan.
2000 Ev. lut. kirkon piispat yhdessä.
Perusteita palkinnon myöntämiseksi:
Suomen ev. lut. kirkon piispat olivat uudelle vuosituhannelle tultaessa
kunnostautuneet mm. sellaisissa asioissa
kuin esimerkkinä piispa Voitto Huotari toimittaja Timo-Esa Tuurin säestyksellä
Etelä-Saimaassa varoitteli seurakunnan opista ajan loppumisesta.
Tämä näkyi koko 1990-luvun Suomen ev. lut. kirkon johtajien
kirjoittelussa, vaikka jopa se pimeä kirkko, josta Luther aikanaan teki pesäeroa
osasi ensimmäisen
vuosituhannen vaihteessa pelätä jotakin muutosta, mikä nyt sitten
toisen vuosituhannen vaihteessa näyttää alkaneenkin saavuttaen
Messiaan hallinta-ajan maan päälle tapahtumistakin päätellen
kahdessa vuosiviikossa
eli 14 vuodessa.
Syytä on mainita sekin, että
edelleen ev. lut. kirkko jatkoi linjaa, että
hölmöt papit kirkkoon sopivat, mutta uskovaiset eivät.
Toki oli meidän toivomuksemmekin, että
Nokian kirkkoherra ja
kaikki
uskovaiset Raamatun kehotuksen mukaisesti
lähtevät kirkosta ulos, mutta kirkolle palkinto tulee juuri
siitä, että
pimeät se kokoaa yhteyteensä. Vastaavaa taantumusta
on toki tapahtunut kaikkialla.
Tyhmät kulkevat kohti paavia ja viisaat kohti Kristusta.
2001 Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja.
Perusteita palkinnon myöntämiseksi:
Vuoden 2001 siinä vasta huuhaa eli Seurakunnan Tiedotuskeskuksen vuosittain myöntämän Vastahuuhaa-palkinnon
sai Skepsis ry:n jäsen, ulkoministeri Erkki Tuomioja.
Valinta oli helppo ja yksimielinen. Koko vuoden 2001 ulkoministeri Erkki Tuomioja toimi uskomattoman pimeästi.
Tekojaan oli kaiken kansan toimesta arvosteltu pitkin vuotta mm. internetin keskusteluryhmissä.
Seurakunta yhtyi kritiikkiin sen jälkeen kun Tuomiojan hitlerimäinen, Israelvastainen artikkeli oli julkaistu Suomen
Kuvalehdessä.
Vuoden siinä vasta kunniamaininnan saa koko valtamedia. Perusteluissa todetaan, että valtamedia osasi näkyvästi mm.
riepotella Suomen pankkiin hakeneita poliitikkoja ja samalla vaieta Erkki Tuomiojan törkeästä,
rikollisluontoisesta toiminnasta, mikä on jatkunut myös Tuomiojan Israel kuin natsit-lausunnon jälkeen.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja on julkisesti jopa omilla internetsivuillaan kiittänyt ja kehunut terroristeja
meitä järkyttäneestä 11. 9. 2001 tapahtuneesta WTC-iskusta. Vastahuuhaa-palkinnon saaneen Tuomiojan toiminnassa ei
ole kysymys mistään harmittomasta haihattelusta vaan ulkoministerin tekemiset vuonna 2001 olivat niin vaaralliset
ja kohtalokkaat, että Tuomiojan nimiin voidaan lukea se tuomio mikä Suomen ylle tulee,
sanoi Seurakunnan Tiedotuskeskuksen johtaja Harri Veijonen, joka on uskossa olo ikänsä kertonut ajankin milloin se tulee:
Jerusalemin valerauhan
jälkeen hyvinkin 7 vuotta Eveliinan kuolemasta.
2002 Hannu Taanila.
Perusteita palkinnon myöntämiseksi:
Kirkon palkinnon joku vuosi sitten saanut toimittaja Hannu Taanila
pakinoi radiossa päiväkirjaansa. Hän ihmetteli, miksi ihmiset,
jotka sanovat olevansa kristittyjä, eivät mene Betlehemiin asein puolustamaan
palestiinalaisia Israelia vastaan. Siinä sitä on kirkollinen "kristitty"
eli Perkeleen suuri paska, totesi palkintolautakunnan puheenjohtaja
Harri Veijonen jatkaen, että
samaa voivat sanoa he hänen päiväkirjastaan. Mutta mehän emme pilkkaa Jumalaa vaan Perkelettä!
Kunniamaininta: Tässä yhteydessä kunniamaininnan on saanut
Hannu Taanilalle kirkon tiedonvälityspalkinnon suonut
ev.lut. kirkon arkkipiispa.
2003 Jaakko Hämeen-Anttila
Perusteita palkinnon myöntämiseksi:
Professori Jaakko Hämeen-Anttila on terroristeja tukevin tutkimuksin antanut pontta
medialle kehua islamilaisia terroristeja. Viimeksi tuohon lankaan lankesi
Kirjatyö-lehti. Hämeen-Anttilan tuotannossa oksettavinta on tosissaan kirjoitettu teos
"Jeesus Allahin profeetta", vaikka hän itse sellainen kuun epäjumala Allahin
profeetta on ja samalla opettaa, että Allahia pitäisi nimittää
Jumalaksi. Helsingin Yliopiston professorin virassa oleva henkilö, jonka
tässä maassa sopii hävetä ihan Erkki Tuomiojan rinnalla!
Koraanin suomentaja, joka suureen ääneen valehtelee, että
Koraani ei opeta väkivaltaa, vaikka teos sanoo, että
siihen uskovien tulisi tappaa ne, jotka heitä lähellä asuvat.
Näin on kahdeksan vuotta siinä vasta huuhaa palkintoja saatu
myönnetyksi ja kilpailu palkinnon saamiseksi tässä
maassa vain kiihtyy. Harri Veijonen