KIRJAUUTUUS:

ROLLIKALLA IMPILINNAAN
Historiallinen muisto- ja kuvateos Tampereelta vuosilta 1948-1976

Tampereen Impilinnassa varhaisvuotensa asuneen lastentarhanopettaja Harri Veijosen laatima teos, "Rollikalla Impilinnaan". Kirjaan on tallennettu monille rakkaita muistoja Tampereella liikennöineistä johdinautoista eli rollikoista sekä samaan aikaan olemassa olleesta, nyttemmin Vaasaan vievän Kekkosentien alle jääneestä erikoisesta talokompleksista nimeltä Impilinna.

Impilinna oli Lapinniemenkadun varrella. Kirjassa kuvataan henkilökohtaisen läheisesti ja rakkaasti kyseistä asuinympäristöä ja sen ajan elämää. Näin mukaan tulevat myös Impilinnan viereiset ns. vanhat talot asukkaineen kuin koko Tampellan laaja rakennustuotanto 1950-luvun vaihteessa sekä Tampellan piiriin kuuluneiden ihmisten monipuolisen toiminnan kuvausta.

Tekijä toivoo kirjansa palvelevan tuon ajan liikenteen, rakennusten, Tampellan ja Lapinniemen työväestön sekä koko elinympäristön ja elämäntyylin dokumenttina kyseiseltä Tammela-Lappi-Petsamo-Kaleva alueelta. Kirjaa elävöitetään runsain varsinkin tuon ajan kuvin. Kirjan koko suuri, A 4. Suositushinta 20 €.

TILAUKSET: 20 € tilille E-K:n Säästöpankki 410810-6384121
niin kirja tulee Sinulle uunituoreena. Tarjous: postikuluineen!
Kirjan painosmäärä on vain 100 kpl, joten se jää harvinaisuudeksi,
jonka ehtivät saada vain nopeimmat. Luonnollisesti kirjasta saa
hyvän käsityksen myös tekijänsä lapsuudesta.

Sisältöä: Impilinna ja Rollikka, Nysse tulee, tamperelaisista linja-autoista, Impilinnan sijainti, Tammelan kansakoulu, Tampereen eläintarha, Pallokentän laidalla, Kotiseutumuistoja sanoin ja kuvin, Moro, Aamulehden liite Impilinnasta, Impilinnan läntinen talorivistö, Impilinnan itäinen talorististö, Impilinnan saunat, Lapin poika, Tampella Tänään lehti 9-10 1950, Tampellan kerhot, Tampellan uimala, Saukkola, Saukkolan kerhohuoneen avajaiset, Saukkolan leirit, Kesällä 1964 Haukkasaaressa, Leirimuisto: Emil Suhonen, Muroleen kanava, Pirttilä, Lapinniemen työntekijöiden lomapaikka, Tiilinen pesutupa ja kivimankeli, Jalankulkutie Kaupin aidan viertä, Impilinna ilmasta, Vanhat talot, Takemmaiset vanhat talot, Monilla on muistoja, Impilinnan mäellä 1958 ja 1999, Pinninkatu 8 ja Pohjolankadun sauna, Verimakkaraa mieluisa syödä, Tammerkosken partaalta, Tampella Tänään, Impilinna Salhojankadun linjalla, Tamperelainen viiskyt´luku, Lapin kaupunginosa, Upeita kaupunginosakirjoja, Tampellan Terästä Tampellan Palloksi, Tampellan Urheilutalo ja keilahalli, Vanha Saukonmäki, Lentokone Saukonpuistossa, Pekolan harjannostajaiset, Pekolan talot valmiina, Koskentieläiset, Pyynikki Tampereen helmi, Impilinnasta Pyynikille, Rakennusmestari Oskari Helminen, Rollikalla Impilinnaan.