HYVÄÄ HEINÄKUUTA!
2003 kesäkuun uutissivu, sisältäen mm. Isaac Newton profeettana,
seurakunnan vimeiset 3,5 vuotta sekä
Israelin kansan historiaa, jää osoitteeseen
ind03kesa.html
TOP 100 sivu päivitetty ja sinne voi tarjota
uusia kristillisiä sivujaan
harriveijonen@yahoo.com
30. 6. 2003 SEURAKUNNAN JA KIRKON SEITSEMÄN VIIMEISTÄ VUOTTA * PUOLIVÄLI TÄNÄÄNKIN
Seurakunnan ja kirkon viimeiset seitsemän vuotta ovat aivan eri asioita!
Kirkon viimeiset seitsemän vuotta seuraavat seurakunnan viimeistä seitsemää vuotta.
Olivathan ne ennakoitu jo
Joosefin selittämässä faaraon unessa, seitsemän lihavaa ja seitsemän laihaa vuotta.
Jälkipolville jää arvioitavaksi, ei vain tekstieni sisällön profeetallisuus vaan sekin,
olivatko ne syntyneet profeetallisesti oikeaan aikaankin. Huomaan elettävän
vuoden 2003 puolivälissä, kun kerron 1. 10. 2000 alkaneen 14 vuotta, jotka
jakautuvat kahdeksi seitsenvuotiskaudeksi siten, että ensimmäinen seiska
on seurakunnan viimeinen ja kirkko ja muu maailma jää noin seitsenvuotiseen
ahdistukseen. Ratkaisukohta on siis syksyllä 2007.
Meidän kalenterissamme nyt on kulunut
seurakunnan viimeisestä seitsemästä vuodesta
PUOLET! On kulunut kolme ja puoli vuotta ennaltatietämästäni
Jeltsinin syrjäytymistä vuoden 2000 alkaessa!
Mutta juutalaiskalenterin mukaan siis vielä yhdeksän kuukautta
oikeaan puoliväliin, ja sinne olen esittänyt ANTIKRISTUKSEN TULON!
HUH, olen puhunut 9 kk:n sikiämisajastakin.
WTC:n iskussa Saatana, Paholainen ilmoitti
poikansa olevan tulossa, mutta näinä päivinä sikiäisi Saatanan pojaksi tulevan henkilön tulo, jota
Gorban paluuksi valtaan oletan.
Meidän kalenterimme mukaisesti tarkalleen
3 kk:n kuluttua,
syyskuun 30. on juutalainen vuodenvaihde.
Eli on kulunut kolme vuotta uutta vuosituhatta, historiassa
vastaa tapahtumia 3000 vuoden takana, Jerusalemin kaupungin syntymä
Israelin pääkaupungiksi ja nythän sitä luopumuksen huippuna aletaan Israelilta viedä
kansainväliseksi kaupungiksi ja aikaansaadaan Antikristuksen tulo.
30. 9. 2003 myös olisi vuodessa vastakohta mahdolliselle
Gorban tulolle valtaan.
WTC:n iskukin oli tarkalleen 1,5 vuotta Gorban tulosta
ennaltatietämäni mukaisesti takaisin politiikkaan 11. 3. 2000.
Huh hellettä, mutta jatkukoon! Elämme kohta lihavien vuosiemme huipussa!
Kootaan ystävät kaikki mahdolliset suomalaiset varastoon Herran aittoihin!
Elämämme maan päällä jatkuu seitsemän laihan vuoden jälkeen.
Harri Veijonen 29. kesäkuuta 2003 klo 10.00.
NAPOLEONIN KAKSI NAISTA
Satamakapteenin tytär Martinique-saarelta, oli nuorena tyttönä tullut
Pariisiin, joutunut naimisiin kreivi Beauharnais´n kanssa, synnyttänyt
hänelle kaksi lasta ja nähnyt miehensä heittävän henkensä mestauslavalla.
Itse hän pelastui yhden vallankumouksen mahtavimman miehen, Barraksen
ansiosta. Barraksen talossa 25 vuotiaana Josephine kohtasi vasta nimetyn
prikaatinkenraalin Napoleon Bonaparten. Napoleon rakastui heti itseään
kuusi vuotta vanhempaan kreivitär Josephine Beauharnais´iin, ja he avioituivat
v. 1796. Sen jälkeen Napoleon lähti kuuluisalle italialaiselle sotaretkelleen
täyttämään vanhojen protestanttien Ilmestyskirjan selityksen, jonka mukaan
vuonna 1798 paavi saisi "kuolinhaavan". Paavi joutui tulisille hiilille, mutta
Josephine sai Napoleonilta tulisia rakkauskirjeitä sotakentältä.
Notre-Dame kirkossa Napoleon kruunattiin keisariksi 2. 12. 1804. Josephine
painoi kruunun miehensä päähän. Josephine ei kuitenkaan ollut onnellinen
ja hänen lapsettomuutensa oli uhka avioliiton jatkumiselle. Kannettuaan neljä
vuotta purppuraviittaa voimatta täyttää Ranskan toiveita ja lahjoittaa sille
perintöprinssiä, alkoivat hirveät neuvottelut ja
kiusalliset ja repivät kohtaukset, jotka päättyivät siten, että Josephinen
täytyi v. 1809 suostua avioeroon ja paavin korkealla suostumuksella
väistyä toisen tieltä. Paavin "kuolinhaava" ja "virkoaminen" näyttää
liittyvän Josephinen tarinaan.
Napoleonin uusi morsian tuli Itävallasta, Marie Louise, keisari Frans I:n
tytär. Nuori ja vastentahtoisesti Napoleonille naitettu kaunokainen.
Neljä kuukautta Josephinesta eron jälkeen, huhtikuussa 1810, Marie Louise
oli saapunut Pariisiin vihille. Maaliskuussa 1811 Napoleonilla oli
näyttää poikaansa, Rooman kuningasta kansalle. Lähde:
Otava 1913 HV
OTAVA 1913 - 1917 SARJA
Veijosella on kirjastossaan
viisi vuosikertaa varhaista suomalaista kuvalehteä
nimeltä "Otava kuvallinen kuukausilehti", jota toimitti
Helmi Krohn. Tässä nopeasti läpikäytynä
vuosikerta 1913. HV
HELMI KROHN
Helmi Krohn
on mainittu Lappeenrannan maakuntakirjaston
Carelica-kirjailijoiden joukossa.
Tunnettuja ovat myös sisaruksensa Kaarle Krohn ja Aino Kallas sekä hänen puolisonsa (1891-1913) E.N. Setälä.
KOLME SUOSITUINTA KIRJAILIJAA
Tuntemattoman sotilaan kirjoittanut, tamperelainen, Väinö Linna, on kaikkien aikojen kotimainen kirjailija STT:n teettämän mielipidetutkimuksen mukaan. Seuraavina tulivat Aleksis Kivi ja Mika Waltari.
OLYMPIC.ORG
Olympic.orgista ensinnä löysin
Bislettin tulokset kuten:
Javelin:
1. Sergey Makarov (RUS) 85.61m, 2. Boris Henry (GER) 84.51, 3. Voldemars Lusis (LAT) 81.94, 4. Dariusz Trafas (POL) 81.17,
5. Aki Parviainen (FIN) 81.06, 6. Andreas Thorkildsen (NOR) 80.10, 7. Breaux Greer (USA) 76.24, 8. Paal Arne Fagernes (NOR) 74.82,
Eriks Rags (LAT) 74.26. HV 27. 6. klo 23.30.
MANNERHEIM-RISTI
Pressat -sivullani on ollut kävijöitä, mutta valitettavasti siellä ollut kuva
omistamistani Suomen presidentti -aiheisista postikorteistani on hukassa.
Löytyykö keneltäkään?
Maamme-laulua voi kuunnella tai Mannerheim-ristiä ihmetellä
keskeneräisellä sivulla
Mannerheimin muistelmat.
Imatran keräilyliike osti taannoin
liikkeeni jäämistöstä mm.
kaappigrammarin, josta olin maksanut
huutokaupassa 3000 mk (sain 1300 mk).
Äskettäin liikkeen omistaja kehuskeli
saaneensa myyntiin Mannerheim-ristin.
Noin 20 %:n myyntiprovisionsa oli noin
1500 euroa. Mannerheim-ristejä jaettiin
aikanaan 191 kappaletta. Harri Veijonen
28. 6. 2003 SEURAKUNNAN VIIMEISET KOLME JA PUOLI VUOTTA SUURTEN IHMEIDEN AIKAA* ISRAEL VETÄYTYY PIAN GAZASTA * SYYRIAN DAMASKO POISTETAAN KAUPUNKIEN LUVUSTA
Tusinoittain kirkollisilla kustantajilla kirjojaan julki saanut, Paavo Hiltunen, opetti seurakunnan viimeisestä 3,5 vuodesta jokseenkin päinvastoin kuin minä! "Kaikessa oikeassa oleva, Turun profeetta", Weijo Lindroos, opettaa, että Jeesus ja mitä tahansa voi tulla tänään! Kieltämättä olen "hieman" eri tason profeetta, enkä siksi kelpaa linkitettäväksikään juuri mihinkään. Aivan eri, kuin edes hyvänä kakkosena pitämäni Reino Savola! Savolan mukaan valvovat uskovaiset ovat kadonneet maan päältä syksyllä 2003. Mutta minä olen kertonut tulevia tarkimmin 25 vuotta. Ja kerron nytkin, miten Jeesus ei tule tänään eikä syksyllä 2003 vaan Venäjällä alkaa tapahtua ja miten sen jälkeen uskovaiset saavat tilaisuutensa näyttää, löytyykö sitä uskoa sinapinsiemenenkään vertaa, niin että voi vaikka vuoria siirtää. Minä opetan, että Antikristuksen tulosta hänen ilmestymiseensä on maan päällä seurakuntakauden suurimpien ihmeiden aika!
Toki syksy 2003 on mielenkiintoinen, mutta erittäin mielenkiintoinen
on ajankohta 3,5 vuotta oikeasta vuosituhannen vaihteesta 1. 10. 2000
eli noin 1. 4. 2004. Juutalaiskalenterista
tarkemmin katsottuna
seitsemännen eli
Nisan kuun 1. eli jo torstai
14. maaliskuuta 2004.
Gorban valtaantuloaika
vuonna 1985 oli 11. 3., juutalaiskalenterissa
kuudennen, Ada-kuun 26.
Vuoden 1995 kirjani taulukossakin ennaltatiedetty
paluunsa politiikkaan tapahtui 11. 3. 2000.
Olin ennaltatiennyt Jeltsinin poistumisen vallasta päivälleen ja
puhunut Gorban tulevan maaliskuussa 2000, ja
hän tulikin 11. 3. 2000, muttei vielä valtaan vaan juuri
takaisin politiikkaan, perustamansa venäläisen
demaripuolueen johtoon.
Puoluehan on entisen Neuvostoliiton ja johtajansa
puolue ja siis todellisuudessa
"kuolevan kommunistin puolue".
Vuoden 2000 11. 3. juutalaiskalenterissa oli
6. seitsemättä eli Nisankuuta.
Pääsiäinen juutalaiskalenterissa
on aina 14. Nisankuuta, vuonna
2004 keskiviikkona 27. 3.
NARRIN PETOVALTION LOPPU
Enkö siis tiedä narrivaltion jatkonkin pikkutarkasti?
No totta ihmeessä siitä Antikristuksineen tulee loppu
Messiaan palatessa noin
29. 9. 2014.
Vuosia olen sanonut Putinin tippuvan Gorban paluulle.
Antikristuksen valtaantulossa
toistuu
Antiokuksen valtaantulo sekä siihen liittyy
kolmen kuninkaan syrjäyttäminen.
Jo ennen kuin Venäjä, Ukraina ja Valko-Venäjä
tekivät talousliiton 1993, olin julkisesti kirjoittanut
juuri noiden valtioiden liittyvän yhteen ja johtoon
vielä tulevan Gorban.
Gorba tulisi kolmannenkin kerran maaliskuussa.
"Maaliskuulta hallitsee hän onnellisesti",
kirjoitti
Nostaramuskin, jonka runokirjastani
en löydä montaakaan aikaamme sopivaa
ennustusta toisin kuin Raamattu on niitä pullollaan.
Miksi
Googlesta ei löydy Venäjästä kirjoittamaani
syksystä 2003 pääsiäiseen 2004?
Kyllä se on
toukokuun 2003 uutissivulla:
"Silloin kääntyy Putin maansa linnoituksiin, mutta kompastuu ja kaatuu,
eikä häntä enää ole. Ja hänen sijaansa nousee eräs, joka antaa veronvaatijan käydä läpi
valtakunnan ihanimman maan. Mutta muutamien päivien kuluttua hänet tuhotaan,
ei kuitenkaan vihan väellä eikä sodalla.
Ja hänen sijaansa nousee Gorba, joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa.
Hän tulee keskellä rauhaa ja anastaa juonilla kuninkuuden."
Harri Veijonen kesäkuussa vuonna 2003.
ISRAEL VETÄYTYY PIAN GAZASTA
Israel vetäytyy pian Gazasta, uutisoi kysymysmerkillä MTV3. Ja niin tietenkin tulee käymään olihan asia sanottu vuoden 1995 kirjassanikin. Ja kirjani jatkuu: "viimeksi sovitaan Jerusalemista". Sanatarkasti näin: "Älkäämme unohtako Jerusalemia (Psalmi 137:5,6)! Jerusalemista sopiminen olisi viimeinen merkki! Jo 1986 kirjasessani annoin ymmärtää niin pitäen selviönä, että kun Israelin maata jaetaan (Jooel 3:2), viimeiseksi sovitaan Jerusalemista: "Jerusalemin kansainvälistävä rauhansopimus." Daniel 9:27 on asian tärkein esitys." HV
SYYRIAN DAMASKO POISTETAAN KAUPUNKIEN LUVUSTA
Vuonna 1986 tein pitkän pikkutarkan ennustussarjan silloisen kirjani
liitteeksi, mutta itse kirjakin toteaa:
"Vaikka esimerkiksi juutalaisten pääsy Neuvostoliitosta ja Syyrian pääkaupungin Damaskon tuho ovat ennen Jeesuksen julkisen tulemuksen tapahtumia,
mikä takaa, että ne tapahtuvat ennen rauhansopimuksen tekoa? Siitäkään huolimatta, että juuri sellaiset tapahtumat olisivat rauhansopimuksen
aikaansaamisen tekijöinä merkittäviä ja kenties juuri ne johtavat rauhansopimuksen pikaiseen tulemiseen."
Pari vuotta myöhemmin julkaisin Etelä-Karjala-lehdessä ilmoitusartikkelin
"Sitten tulee Peres" niinkuin sen mukaisesti Peres sitten tulikin ruikuttamaan
Gorballe: "Päästä sinä kansamme Pohjoisesta maastasi niin saan heidät suostumaan
alueittemme luovutukseen ja rauhaan." Juutalaisten pääsy vapautui merkittävästi Gorban toimesta.
Syyrian
Damaskon
kanssa on oltu kiikun kaakun. Tuhoutuuko se ennen valerauhan vahvistamista
vaiko vasta sen jälkeen, arabimaiden hyökättyä, kuten epäilen.
SAVOLAN UUSIN
Reino
Savolan uusimmalla sivulla on uutinen siitä, miten
USA kenties harkitsee Damaskon eliminoimista sen terroritoiminnan vuoksi.
LAUKAISEVA TEKIJÄ NUMERO YKSI
Ei Antikristuksen tulo toteudu ihan noin vain.
Vielä 1996, kun
Kirkkoihin kuulumattomat seurakunta sai Etelä-Saimaassa julkaista
ilmoituksia, viimeisiä tekstejäni oli, että
Jerusalemin jakamisneuvottelut laukaisevat
Antikristuksen tulon.
Vuonna 2000 hippakunnan pispa järjesti
kaupungin kirkkokuntien yhteisen kokouksen, siitä
Etelä-Saimaa kertoo netissäkin.
Siis hyvin on kaikki saatu uskomaan, että
seurakunta on yhtä, vaikka
seurakunta on kokonaan ulkopuolella
noiden kirkkokuntien! Heidän tulessa polttajansa tulee!
Enkä polttaja ole minä, joka tunnistin pikkutarkasti
Antikristuksen ja tulonsa heidän vielä ihastuessa
tulevaan tulessa polttajaansa
Paarman ja Huotarin johdolla!
LAUKAISEVA TEKIJÄ NUMERO KAKSI
Käytännössä on toinenkin tekijä,
ja senkin olen kaiken aikaa maininnut.
Eli että USA aina toimii
ensin, on liikkeellepaneva voima siinä, että
Venäjällä kehitys etenee
Antikristuksen tuloon!
Turha puhua Bushista suurena Antikristuksena.
Hän on vain pikkuhöperö nalli
saaden oman maansakin laukeamaan
olemattomiin.
IHANA PETO
Maailma ei mielly Bushiin vaan oikeaan suureen Antikristukseen.
Siitä lähtien, kun Gorba oli valittu maailmalla vuoden mieheksi,
vuonna 1987,
olin maksanut ilmoituksenkin
esittäen synonyymeinä:
vuoden mies=antikristus=Gorba.
Taisi olla
tekstissä mm.
ilmoitukseni Aamulehti 31. 1. 1988:
"Vuoden
Mies tulee! Oletko valmis
yhtymään keskiyön huutoon!". Tammikuun 2001
uutissivulla toteamus:
"Veijonen on "Gorba vuoden mies"-julistuksesta alkaen asettanut toivonsa Venäjään",
eikä EU:hun maana, mistä Antikristus nousee.
"Tiedän, mistä tulet", alkoi mainittu John
Lennonin "Tiedän nimesi" -Antikristusbiisikin.
Jotain siis USA:kin tekee, mikä vaikuttaa siihen, että
esittämäni kehitys Venäjällä alkaa. Entä Suomi?
Jo helmikuussa 2002 näytin kirjoittaneen, että
Tuomioja hyvinkin hoputtaa Venäjää
siinä Antikristuksen tulo asiassa. Ja mitä
tapahtuukaan 10 päivää Putinin tippumisen jälkeen,
Otto J. Mäkelä? Harri Veijonen 27. 6. 2003.
ISNEWS
Sivun yläosassa olleet
Israelin pääuutiset
eivät näyttäneet aina latautuvan
ja
löytyvät
nyt sivulla:
isnews.htm
WELCOME HERE FROM NETHERLANDS!
http://www.duckfiles.org/board/showthread.php?s=&threadid=10599
There is this:
musli
duck vriend
Registered: Oct 2002
Location: musli@freemail.nl
Posts: 837
Neeeeeeee fout
je moet op de contacten een 0.5 micron staaldraad solderen
lees maat
http://wwnet.fi/users/veijone/ind02aug.html
Report this post to a moderator
Sivuiltani oli tuollaista puhetta Hollannin Aku Ankan foorumissa:
http://www.duckfiles.org/board/showthread.php?s=&threadid=10599
Sieltä tultiin joukolla tänne 26. 6. klo 17.30 (16.30 mittarissa):
Thu 26 Jun,16:26:57 cp256381-a.dbsch1.nb.home.nl
Thu 26 Jun,16:44:49 dslam65-37-166-62.adsl.zonnet.nl
Thu 26 Jun,16:45:24 node-c-9611.a2000.nl
Thu 26 Jun,16:52:30 dslam240-162-59-62.adsl.zonnet.nl
Thu 26 Jun,17:04:01 vanhetborgerbos.demon.nl
Thu 26 Jun,17:04:18 nchobo02.telenet-ops.be
Thu 26 Jun,17:12:16 ip9135feb8.adsl-surfen.hetnet.nl
Thu 26 Jun,17:34:46 fia249-21-100.dsl.hccnet.nl
Thu 26 Jun,18:19:59 rhe-4428.adsl.wanadoo.nl
Thu 26 Jun,18:35:06 ncasse03.telenet-ops.be
Thu 26 Jun,18:41:26 a248221.upc-a.chello.nl
Thu 26 Jun,19:18:38 16-84.240.81.adsl.skynet.be
Thu 26 Jun,19:25:47 163.23-201-80.adsl.skynet.be
Thu 26 Jun,19:26:09 ip913510f0.speed.planet.nl
Thu 26 Jun,19:27:10 dslam85-252-166-62.adsl.zonnet.nl
Thu 26 Jun,19:28:35 node-c-ea92.a2000.nl
Thu 26 Jun,19:31:14 ip503c9ba1.speed.planet.nl
Thu 26 Jun,20:15:21 c127070.upc-c.chello.nl
Thu 26 Jun,20:21:31 rnoppe.demon.nl
Thu 26 Jun,20:25:08 dslam28-224-59-62.adsl.zonnet.nl
Thu 26 Jun,20:32:18 c121184.upc-c.chello.nl
Thu 26 Jun,20:33:50 cc178587-a.hooge1.gr.home.nl
Thu 26 Jun,20:36:55 a30139.upc-a.chello.nl
Thu 26 Jun,20:37:16 alyon-206-1-2-149.w80-13.abo.wanadoo.fr
Thu 26 Jun,20:44:16 e181088.upc-e.chello.nl
Thu 26 Jun,20:49:29 co99345-a.almel1.ov.home.nl
Thu 26 Jun,20:51:18 unlabelled-151-37-59-62.versatel.net
Thu 26 Jun,21:15:29 nchobo02.telenet-ops.be
Thu 26 Jun,21:20:33 co63523-a.almel1.ov.home.nl
Thu 26 Jun,21:32:19 213-84-91-142.adsl.xs4all.nl
Thu 26 Jun,21:57:54 ip3e831ad4.speed.planet.nl
Thu 26 Jun,22:16:10 48.166-136-217.adsl.skynet.be
Johanna ja monet muut suomalaiset sekä ranskalaiset ym. tietenkin siinä välissä myös tervetuloa! HV
Top News about Netherlands in the World today
27. 6. 2003 KIRKON VIIMEISET KOLME JA PUOLI VUOTTA PAAVO HILTUSELLA SEURAKUNNAN
Vuonna 1996 kirjoittamani "1900-luvun henkilöitä" mainitsi Paavo Hiltusen toteamuksella "Seurakunnan viimeiset kolme ja puoli vuotta ovat se aika ennen Jerusalemin sopimuksen vahvistamista. Kolme ja puoli vuotta, jota Hiltunen tarkoittaa on Antikristuksen aika ja sitä ennen seurakunta on temmattu maan päältä kuten olen esittänyt." Mutta tarkastellaan viimeinkin lähemmin, mitä Hiltunen kirjassaan "Seurakunnan viimeiset 3 1/2 vuotta" (Ari 1979) opetti.
MONIA VIISAITA TOTEAMUKSIA
Kirjansa alussa Hiltunen sanoo viisaasti, että
"Raamattua tuntematon ihminen on
näissä kysymyksissä
asemassa, että mikäli hän lukee useita eri suuntien
teoksia hän menee pyörälle päästään, ja jos hän tyytyy vain
yhden suunnan kirjoihin, hän on vaarassa jäädä omaksutun opin,
dogmin, varaan, ilman omakohtaista Raamatusta saatavaa
valoa." Itsekin aina kehotin
vastaanväittäjiäni tutkimaan lisää Raamatusta mitä se
näistä asioista sanoo.
Paavo
Hiltusen teoksen alussa on toinenkin loistava toteamus.
Siihen samaan törmäsin jatkuvasti. Nimittäin
aina uskonnolliset vastustajani muistivat mainita, että
ylösotto voi tulla
"ennen, jälkeen tai puolivälissä" seitsemää vuotta.
Paavo Hiltunen: "Onko tämä ajattelu oikeata? Ei!
Se on pään pistämistä pensaaseen!"
Veijonen:
Kaikissa asioissa on olemassa totuus.
Eivätkä kirkkojen johtajien valheita uskoneet edes
tienneet, että "se seitsemän vuotta" tarkoittaa kirjojeni
otsikkojenkin ilmaisemaa VALERAUHA-TAPAHTUMAA, vaikkei todellisuudessa
yksikään heidän aikavaihtoehdoistakaan ole se mikä toteutuu.
MITÄ PAAVO HILTUNEN OPETTI?
Mutta mitä opetti Paavo Hiltunen?
Valitettavasti on syytä epäillä hänenkin lopun opetusta jo siitä syystä,
että hän väittää, että
Pyhä Henki jakoi hänen esittämäänsä opetusta (s. 8).
Hiltusen teos on Ilmestyskirjan 11. luvun selitys.
Olen kyllästynyt noihin Ilmestyskirjan selityksiinkin
siitäkin hyvästä syystä, ettei
Ilmestyskirja vaan
Danielin kirja antaa
tarkimmat tiedot tulevista tapahtumista aikoineen.
Mutta Hiltusella oikea tämäkin ajatus:
"Tosin ajattelevan leimaaminen tässä harhaoppiseksi tai
vääräksi profeetaksi ei mitenkään käy päinsä."
Kysymys uskovaisten tutkijain joukossa onkin siitä,
että on oikeita, mutta
huonoja ja erittäin huonoja profeettoja
muutaman ollessa hieman noita parempi.
Paavo Hiltunen toistaa (s. 18) Uuras Saarnivaaraa
siinä, että
oppi seitsenvuotisesta ahdistuksesta,
seurakunnan ylösotto
sen alussa (tajuamatta:
Jerusalemista sovittaessa) olisi peräisin
Edward Irvingiltä (k. 1834) lähtökohtana erään
sisaren 1830 vaiheilla saama profetia.
Tosiasiassahan jo
Hippolytos 200 jKr.
sijoitti
Daniel 9:27:stä yhden vuosiviikon lopun aikaan tarkoittaen
"Jerusalemista sovittaessa seurakunnan ylösotto".
YMMÄRRYS LISÄÄNTYY
Keijo Lindeman ei nykyisin mainosta Ilmestyskirjan selitysteostaan 1970-luvulta, mutta sitäkin Paavo Hiltunen runsaasti siteeraa ja kommentoi. Monet ovat sillä kannalla, että Antikristuksen ei tarvitse tulla ennen seurakunnan kokoontumista Herran luokse yläilmoihin (2 Tess 2:3). Minun tutkimusteni perusajatus on edelleenkin, ettei Antikristus ainoastaan tule (takaisin?) vaan myöskin ilmestyy (Jerusalemin valerauhaa vahvistamaan) ennen ylösottoa. Hiltunen toteaa kanssani samalla tavalla, että Hän joka pidättää (vielä estää Antikristuksen tuloa) on Jumala. Se mikä pidättää oli kirjanikin mukaan luopumuksen vastakohta, ettei ollut ennen Jerusalemin jakamisneuvotteluja aloitettu, luopumuksen huippua saavutettu. Hiltunenkaan ei siitä ei-henkilö-pidättelijästä puhu mitään. Mutta luopumuksen huippu saavutetaan ja Antikristus tulee tarkalleen silloin!
EREHDYKSIÄ JEESUKSEN PALUUSTA JO HILTUSELLA
Ilmeisesti olin lukenut Hiltusenkin kirjan ennen vuoden 1986 julkaisuani, sillä kirjani mainitsemat erehdykset Jeesuksen paluusta ovat hieman samaan tapaan kuin jo Hiltusella "Kymmenen väitettä", ss. 28- 51.
KEIJO LINDEMANIN KIRJA PAAVO HILTUSEN RUODITTAVANA
Paavo
Hiltunen: "Lindeman, jonka otan esimerkiksi
radikaalisesta suuntauksesta
(näkemys, että
vihan aika on noin seitsemän vuotta, ylösotto sen alussa),
ei lainkaan mainitse Nikolaisen teosta, jonka otan
esimerkiksi konservatiivisesta
suuntauksesta (ylösotto vihan ajan lopussa).
Lindeman katsoo sinetöimisen tapahtuvan Googin sodan
jälkeen ennen atomisodan, Harmagedonin sodan,
puhkeamista."
Hiltunen näkee "sinetöimisen"
(Ilm. 11: 1-2)
toimenpiteenä, jolla 7-vuotisjakso alkaa.
"Sinetit ja pasunat tapahtuvat ainakin
osittain päällekkäin
ensimmäisen 3 1/2 vuotisjakson aikana
seitsemännen pasunan päättäessä tämän ahdistuksen ajan,
vihanajan samalla alkaessa." (s. 60).
Hiltunen:
"Lindeman käsittää sinetöimisen merkitsevän 144.000
juutalaisen uskoontuloa. -
Antikristus saatuaan
vallan vaivanajan puolivälissä, yrittää
tuhota tämän vastasyntyneen poikalapsen (12:5).
- Sinetöiminen ei
mielestäni kuitenkaan lainkaan tarkoita
uskoontuloa eikä koske ainoastaan juutalaisia
vaan kaikkia Jumalan palvelijoita. -
Raamattu sanoo, että ne jotka
sinetöidään, myös kestävät."
Hiltunen: "Usein kuulee väitettävän, että 1260 päivää olisi 7-vuotisjakson jälkimmäinen puolisko (s. 83). Sanan perusteella voidaan todeta, että seurakunnan toiminta aika on 1260 päivää eli 42 kuukautta eli 3,5 vuotta. Jumala on päivälleen, jopa tunnilleen määrännyt ahdistuksen pituuden" (s. 84).
VEIJOSEN KOMMENTTI: Jospa olikin niin tarkasti määrätty vuosissa kirkon aika kirkkovaltion perustamisesta v. 754 eteenpäin 1260 vuotta on 2014. Ja Paavo Hiltunenkin on sen verran hyvä veli, että eroaa vihdoin kirkosta ja lähtee ylösottoon syksyllä 2007, eikä toimita kirkon askareita kirkon viimeisenä kolmena ja puolena vuotena, vihan ajassa maan päällä. Hiltusen kirjan nimeksi sopisikin "Kirkon viimeiset 3 1/2 vuotta". Harri Veijonen
ANTIKRISTUS TULEE, ILMESTYY JA NOUSEE, MUTTA MYÖS
KUOLEE MENNEN HELVETTIIN ENNALTATIEDETTYNÄ MÄÄRÄHETKENÄ
Mikäli Gorba tulee pääsiäisenä 2004,
ennaltatiedetään ei vain hänen kuolinaikansa vaan myös
oli ennaltatiedettävissä
Hitlerin kuolinhetki sekä
vallassaolonsa pituus
12 vuotta 3 kuukautta, mikä olisi
"viimeisen Hitlerin"
poissaolon pituus.
Tallennettu radiouutinen Hitlerin, Elviksen ja
Lennonin kuolemasta:
http://users.kymp.net/veijonenh/hitler.ram
http://users.kymp.net/veijonenh/Elvis Presley.ram
http://users.kymp.net/veijonenh/John Lennon.ram
Herra Jeesus on surmaava Antikristuksen näkyvästi palatessaan.
Noin 1290 päivää sen jälkeen, kun
Antikristus on hyökännyt Jerusalemiin.
Ja ilmeisesti noin seitsemän vuotta sen jälkeen, kun
hän on ollut mukana vahvistamassa Jerusalemin valerauhaa
yhdessä monien kanssa. Veijosen viimeisimmän selityksen mukaan
tuo seurakunnan ylösottoa edeltävä Jerusalemin valerauha
tehdään syyskuussa vuonna 2007. Ja mahdollisesti jo
pääsiäisenä 2004 Antikristus tulee.
Älköön siis Gorba tulko, kirjoitti
Veijonen jo 5. 1. 1992 Etelä-Karjala lehdessä.
Antikristuksen kuolinaikakin on tarkalleen
ennaltatiedetty, vaikka Gorba kuin antikristusvaroitukseni kuulleena
totesi taannoin, että kenenkään kuolinaikaa ei voi etukäteen
tietää. Mutta älköön
myöskään tulko EU:ta ja
sen johtajaa, seurakunta varoitti Danielista alkaen.
Monet selittivät, että tuleva EU:n presidentti
Antikristus onkin.
"Jos pienet EU maat vaatisivat, että
EU:lle ei saisi tulla presidenttiä, niin siihen
suuret EU maat eivät voisi suostua", ym.
uutisia 11 min.:
http://media.almamedia.fi/id/27460.rm
Muita uutisvideoita:
http://media.almamedia.fi/id/27503.rm (Klo 22 uutisvideo 22. 6.),
http://media.almamedia.fi/id/27534.rm (Klo 19 uutisvideo 23. 6.),
http://media.almamedia.fi/id/27542.rm
(Klo 21 uutisvideo 23. 6.). HV
KANNATTAA SEURATA KEIHÄSMIEHIÄ
Palaute:
Niin, Kannattaa muuten seurata Jarkko Koskivähälää.
Hän on ystäväni ja uskovainen. Heitti viime kesänä ensimmäisen kerran yli 80 m ja on nousukunnossa, nuori ja
edustaa Suomea myös tulevaisuudessa. Tunnettu henkilö nimimerkillä: Nimettömänä ja piilossa pysyvä.
PARVIAINEN BISLETTILLÄ - TUHANNEN PISTEEN KEIHÄÄNHEITTÄJÄNUORUKAISET
Maailmanmestari, keihäänheittäjä Aki Parviainen osallistuu
Oslon Bislettillä
27. 6. 2003 järjestettävään Kultaisen Liigan keihäskisaan.
Osanottajalistalla näkyvät
Parviaisen lisäksi
FAGERNES Pål Arne NOR,
GREER Breaux USA,
HENRY Boris GER,
LUSIS Voldemars LAT,
MAKAROV Sergey RUS,
RAGS Eriks EST,
THORKILDSEN Andreas NOR ja TRAFAS Darius POL.
TUHANNEN PISTEEN KEIHÄÄNHEITTÄJÄNUORUKAISET
M 17-sarjassa on nousemassa uskomattoman
lahjakas
keihäänheittäjäkolmikko.
Kaikki kolme Ari Inkerö, SaarNs,
Tero Ojala, LohtVe ja Ari Mannio, LehtJy, ovat tänä kesänä
heittäneet 700 g keihästä yli 70 metriä.
Näistä vielä ensi vuonnakin 17-vuotiaitten sarjassa
kilpaileva Ari Mannio peräti
74,83 sijoittuen ikäluokkansa maailmantilastossa toiseksi.
ME kilpailut ovat
Kanadassa 9. - 13. heinäkuuta. HV
ASIAA KUUKAUDESTA TOISEEN
Joku tutki sivuani helmikuu 2002. Siellä mainitsin mm., ettei mitään sattumaa, että WTC:n isku oli vuodessa vastapäätä Gorban tuloaikaa 11. 3. ja Osaman syntymäpäivää 10. 3., Paha iskee vastakkaiseen, Jeesuksen syntymäpäivä 11. 9. Paljon muitakin muualla tuntemattomia uutisia ja joka kuukausi täällä. HV
PÄIVÄN VIERAILIJAT
Päivän vierailijoiksi henkilöt, jotka tulivat noin klo 21.30
(mittari tunnin jäljessä):
25. 6. 2003 REINO SAVOLAN LASKELMASTA * MIEHET RUNOILIJOINA * I KNOW YOUR NAME
REINO SAVOLAN LASKELMASTAReino Savolan mottona on ollut
Hoosea 2 "Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää".
Nyt hän on tehnyt laskelmankin siitä, miten
Herra tulee kolmannen vuosituhannen kolmantena vuonna, syyskuussa vuonna
2003.
OSAAVATKO MIEHETKIN RUNOILLA?
Onhan niitä hyviä miesrunoilijoita, mutta Seurakuntalaisen sivuilla
ei ole ollut kuin yksi miehinen runo Veijoselta itseltään:
Taistelu Mansesta, mikä syntyi vuoden
1998 alussa
pienessä paineessa. Oli valvottu liikaa uutisten ääressä ja saatu
reippaasti alkuun
nämä päivittäiset uutisetkin.
Siihen sitten on jäänytkin Veijosen runoilut.
Mutta kiitos, nyt olemme saaneet runon Markku Aallolta:
On rakkaus tyyni kuin sää tuuleton,
Alla painavan taakan kun ryhtikin,
Nyt jalkaani nostaa en jaksaisi,
Niin paljon Sä teit minun tähteni,
Siellä jos kerran näkisin vaan,
Tiedän, kerran se totta on,
VIELÄ JULKAISEMATTOMIA LENNONBIISEJÄ
Wed 25 Jun,20:30:35 cache0.kymp.net
Wed 25 Jun,20:30:39 cs180020.pp.htv.fi
Wed 25 Jun,20:30:48 212-246-157-9.catv.tpo.fi
Wed 25 Jun,20:30:59 193.211.217.183
Wed 25 Jun,20:31:06 cache-hki-5.inet.fi
Wed 25 Jun,20:31:44 62-142-245-27.pp.jippii.fi
Wed 25 Jun,20:32:09 cs78144027.pp.htv.fi
ST:n ryhmässä
Harri Veijonen toteaa Reino Savolan laskelmasta "ylösotto syyskuussa 2003",
että se oli hyvä kannanotto
sen puolesta, että Danielin kirjan pohjalta laskelmia tekevät
eivät ole harhaoppisia kuten kirkkojen johtajat väittivät ja voivat
väittää edelleenkin.
Mutta huono se oli Veijosen mielestä siksi, että
Veijonen itse juuri hieman aikaisemmin oli tehnyt
perusteellisen selvityksen Danielin ilmoittamista
päivistä,
http://wwnet.fi/users/veijone/ennaltatieto.htm, mikä
viittaa Jerusalemin valerauhaan seurakunnan ylösottoineen
vasta syksyllä vuonna 2007.
Hoosea viittaa vain samaan kuin
Pietarin "tuhatvuostislaskelmakin", että
kolmannelle vuosituhannelle tultaessa
käännös kohti
ensimmäistä ylösnousemusta alkoi.
HV
ei väreile veden pinta.
Jeesuksen luona jo sydämeni on,
on tyhjä täällä mun rinta.
niin kumaraan viimein se taipuu.
Ota taivaaseen Jeesus jo minutkin,
niin suuri on sinne mun kaipuu.
ellen Sulta voimaa mä saisi.
Niin runsaasti kenkään ei maksaisi,
etten Sua tunnustaisi.
en ymmärrä tuskasi määrää.
Onko elämän kirjassa nimeni?
Oi kunpa en tekisi väärää.
ne jotka mua ennen pois lähti.
Kun jättivät taakseen syntisen maan,
he kirkkaina loistaa kuin tähti.
en maan päälle koskaan mä jäisi.
Oli uhri Jeesuksen kohtuuton,
siis miksi en ylistäisi.
Markku Aalto
John Lennonin leski, Yoko Ono,
suunnittelee julkaisevansa
lisää aiemmin levyttämättömiä Lennonbiisejä.
Tässä vähän tunnettu kappale
"I know your name":
Yllä Harri Veijosen kirjaa vuodelta 1986 bitteinä.
Sen lopussa toteamus:
"Uskovat katoavat niinä päivinä kun rauhansopimusta tehdään!
Tyhmät näkevät, viisaat kokevat!".
Veijosen tiekartta taivaaseen oli valmiina
jo 17 vuotta ennen kuin sitä maailmassa
vahvistetaan kyseisen
rauhansopimuksen luovalla
helvetillisellä tiekartalla.
Juutalaisetkin osaavat ennaltatietää, miten
Arafatin Palestiina valerauhan jälkeen tiellään
etenee:
ROAD MAP TO WHERE?
http://www.hebron.org.il/news/roadmap.htm
Tiekartta mihin?
Hebron.orgin sivuilla valmiina
kartta, miten
Palestiina etenee
"rauhan" jälkeen.
Mutta mehän emme kulkeneet
Arafatin ja muun maailman mukana vaan
aivan päinvastaiseen suuntaan, Jumalan taivaaseen!
ENNALTATIETÄVIÄ UUTISIA
Juhannuksen aikaan on muutamassa lehdessä ilmoitus:
Ennaltatietäviä uutisia http://go.to/veijonen
Mutta sitä emme voi ennaltatietää, kuljetko Sinä
tietä taivaaseen vaiko et. Tie on kuitenkin valmiina,
ainutlaatuinen tilaisuus päästä maasta tuskien
taivaallisen Isän ja Vapahtajamme Jeesuksen luokse
nähtävissä olevan tien päässä! Pelastus yläilmoihin
on kuin silta yli synkän, todella synkän virran!
Kulje kanssamme! Siunattua juhannusta Sinulle!
Harri Veijonen
Astuin yli rajan, herkkyyden
tunnen sen, pehmeän syvyyden.
Vie mua mennessään, kulkee läpi karun maan.
Tunnen tuoksun ikävän, kaipaus katseen kaihoisan,
pysähtyy ajatus.
Aika silmissä, suru haikea, kuin sumu,
ei näy eteenpäin, vain varjo taakse jäi...
Pysähtyy, etsii hapuillen
minne jäänyt on, silta toiveiden...?
Astuin yli rajan, herkkyyden
naurusi kyyneleet putoavat huulilleni
ja maistut suolaheinän ja apilankukan kasteenaatteelta.
Kauneus katsoo tuhansin välkkyvin katsein,
haluan pitää tämän
tuulen huulillani, joka koskettaa
miljoonin värein
toivon sätein.
En aio luovuttaa...
Toivon sillalle jään
katson elämään.
-Jo-
SAVOLA EREHTYY, LINDSEY VÄHEMMÄN
http://members.surfeu.fi/reinosav/Hoos_2pv.htm Helluntaikirkon Reino Savola on laittanut sivuilleen laskelman Herran tulosta syyskuussa 2003. Siitäkin huolimatta hän on maan parhaita ennaltatietäjiä. Toinen uutuussivunsa http://members.surfeu.fi/reinosav/hal_m_east.htm kertoo suomeksi Hal Lindseyn: "Lähi-Idän rauhan paradoksi". HV
ARKKIPIISPA JA DONNER SAMAA SARJAA
Emeritius arkkipiispa, John Vikström tekee kristinuskosta maailmanparannusopin, sanoo Väinö Hotti Ev. lut. Kansanlähetyksen ryhmässä arvioidessaan Jörn Donnerin ja John Vikströmin yhteistä kirjaa "Elämme, siis kuolemme". Vikströmin teologiaan ei uuden elämän alkuna kuulu uudestisyntyminen. Vikström ei operoi Raamatun termeillä, mutta mikä kohtalokkaampaa, hän myös hylkää Raamatun käsitemaailman.
18. 6. 2003 PALESTIINALAISVALTIO VOITTAA HITLERIN PROPAGANDAN SAKSALAISILLE Palestiinalaisvaltio voittaa Hitlerin propagandan saksalaisille valheen suuruudessa ja menestyksessä. Mutta niinhän sitä tuleekin Hitleriä suurempi peto johtamaan valheeseen mieltyneet tarjoamaansa kolmannen Antikristuksen valtakuntaan ja aikaan.
VALHE, EMÄVALHE JA PALESTIINALAISVALTIO
Kuka on nähnyt tiedotusvälineissä mm. ns. palestiinalaisten tuhansiin yltäviä Irakia tukevia mielenosoituksia, Saddamin kuvia ja Irakin lippuja kantavien mielenosoittajien huutoja "rakastettu Saddamimme iske Tel Aviviin" jne.? Jokainen israelilaisia vastaan suunnattu terroriteko on tietyn arvoinen, jonka Irak palkitsee runsaskätisesti.
Miksi näistä asioista halutaan vaieta? Lehtien pääkirjoitukset ja kolumnit ovat niistä hiljaa. Israelilaisten toimet kyllä ruoditaan perinpohjin. Miksi ei kerrota ja paheksuta Arafatin kaksijakoisuutta? Hän puhuu rauhasta maailmalle, mutta rohkaisee omiaan itsemurhaiskuihin. Vaikenemalla toisen osapuolen negatiivisista asioista ja korostamalla toisen "rikoksia" luodaan harhaanjohtava, valheellinen todellisuus.
"Ei ole sellaista maata kuin Palestiina. Palestiina on terminä siionistien keksimä." Näin paikallinen arabijohtaja Britannian Peel komissiolle vuonna 1937. "On yleisesti tiedossa, että puheet Palestiinasta on hölynpölyä, sen sijaan eteläinen Syyria (nykyinen Israel) on todellisuutta." Ahmed Shukairy YK:n turvallisuusneuvostolle 1956. Näihin lauseisiin sisältyi vielä totuutta, mutta vuoden 1967 käydyn ns. kuuden päivän sodan jälkeen, kun arabeilta Israelin valtion hävittäminen sodalla epäonnistui, alkoi valheiden sarja, jolle ei näytä loppua tulevan. Huomattiin, että propagandassa kuulostaa paremmalta puhua Palestiinan vapauttamisesta kuin Israelin hävittämisestä. Niinpä otettiin käyttöön termit Palestiina ja palestiinalaiset. Kummallakaan termillä ei ole mitään todellista yhteyttä arabeihin, jotka ne nyt itselleen omasivat.
Ajatus palestiinalaisista kansana ei ole kuin runsas 30 vuotta vanha. Ja kuitenkin siitä puhutaan tänä päivänä itsestään selvänä totuutena. Kontrasti Israelin vuosituhantiseen todelliseen historiaan on todella suuri.
Ns. palestiinalaisten Suomenkin rahoittamat oppikirjat vääristävät järjestelmällisesti historiaa ja todellisuutta. YK:n jäsenvaltion Israelin olemassaoloa ei tunnusteta. Palestiinalaisvaltio, jonka pääkaupunki on Jerusalem ja johon kuuluu koko Israelin alue, esitetään kylläkin faktana. Karttakuvissa Israelia ei esiinny lainkaan. Pakolaisongelmasta syytetään Israelia, vaikka ongelma syntyi arabien itsensä aloittaman sodan seurauksena. Juutalaisten kansalliset siteet maahansa ja pyhien paikkojen olemassaolo pyritään järjestelmällisesti kiistämään. "Miehitys", Jeninin "massamurhat" jne. Tätä valheiden luetteloa voisi jatkaa loputtomiin.
Yhdysvaltain entinen presidentti Ronald Reagan nimitti aikoinaan entistä Neuvostoliittoa "valheen valtakunnaksi". Yhtäläisyys "Palestiinalaisvaltioon" on ilmeinen.
Juhani Venetvaara (Turun Sanomat 2003)
PROPAGANDAA VASTAAN PUREE TIETO
Päivän vierailijaksi henkilö, joka etsi sivuiltamme
"Anna-Maija Ikonen", Kuopio.
Ikonen oli julistanut
Israelvastaista propagandaa
Etelä-Saimaan yleisönosastossa.
Aamulehdessäkin hän oli kirjoittanut, mutta vastine mennyt läpi:
Propagandaa vastaan puree tieto.
Etelä-Saimaa on sulkenut netissä olleen
avoimen
juttutupansakin. En jouda etsimään, milloin sen ennaltatiesin.
Mutta aina jossakin on saatu tietoakin
propagandan kylväjille läpi:
Anna Vähäkangas: Kristityt ja Israel.
Arkkipiispa Paarma kehottaa kristittyjä tarkistamaan suhteensa Israeliin.
Anna Vähäkangas: Totuus Jeninistä. Turun Sanomat. Mielipide.
Anna Vähäkangas:
Outoja kannanottoja.
Suvi-Anne Siimes huomauttaa, että Tsekkoslovakian miehitys oli melkein veretön
ja Liisa Jaakonsaari syyttää Israelia taistelusta palestiinalaishallintoa eikä
terrorismia vastaan.
Anna Vähäkangas:
Palautetta YLE:lle:
Leena Reikko jälleen kerran toisti Arafatin valheita täysin kritiikittä.
Anna Vähäkangas: Arafat rauhankyyhkynä. Suluissa sensuroidut kohdat.
Anna Vähäkangas:
Palestiinalaisten painajainen. Turkulainen julkaisi vain yhden vastineen
Timo Heinoselle, ei tätä.
Anna Vähäkangas: EU-tuki palestiinalaisille. Kirje
euroedustaja Heidi Hautalalle.
Anna Vähäkangas: Terrorismista ja valtionterrorismista.
Riihimäen Sanomat.
Anna Vähäkangas: Sodasta ja terrorismista.
Kotimaa-lehden rankasti sensuroima kirje
Ylöjärven kirkkoherralle Antero Honkkilalle.
Mirjami Vähäkangas: Rauhaton joulurauha.
Mirjami Vähäkangas: Jenin-raportti. Suomen Kuvalehti.
Mirjami Vähäkangas: Eristämispolitiikkaa Lähi-Idän malliin.
Mirjami Vähäkangas: Valheellisuudesta ja palestiinalaiskysymyksestä.
Mirja Ronning: Israelin tilanteesta v. 2002.
Mirja Ronning: Uutta tietoa 2002.
Oriana Fallaci: Minusta on häpeällistä... Antisemitismistä.
Ruth Hasan: Terrori ja Tuomiojan lausunto. Turun Sanomat 2003. (Veijonen: Edelliset naisia, älkääkä vaietkokaan!)
Mika Juppala: Huoli pienen maan siviilien turvallisuudesta.
Ulkoministeri Erkki Tuomiojalle.
Mika Juppala:
Joulurauhaa Helsingissä. Vastine Mikko Louhivuoren kolumniin "Ulkonaliikkumiskiellon
julistus Suomen Turussa."
(Veijonen:
Mikko Louhivuori yritti
saada omia juttujaan läpi
Seurakuntalainen lehteen.
Kiitos EI propagandaa tänne!)
Jouni Suonsivu:
Ulkoministeri Erkki Tuomiojalle:
Odotatte Yhdysvaltain jyrähtävän Israelille. Ette kerro odottavanne Yhdysvaltain
(EU:n, YK:n tai minkään muunkaan) jyrähtävän PA:lle.
(Veijonen: Tuomioja vastasi, ettei ole
ajatustensa kanssa EU:ssa yksin.
Toki tiedämme, että
Jumalan tuomio tulee
koko antisemitistiselle EU:lle. Miksi Suomen pitää olla
siinä tuomiossa mukana ja oikein johtavalla nimikkonarrillaan!)
Jouni Suonsivu: Sharonin käynti Temppelivuorella.
Kirje Hesarin Heikki Aittokoskelle 2003.
Jouni Suonsivu: Uutisohjailun sudenkuopat.
Kirje Hesarin Olli Kiviselle.
Pauli Ojala: Juutalaiset sovintouhriksi? Vastine Suomen Kuvalehteen.
R. Seppänen: Israel ja palestiinalaiset.
Hannu Taipale: Miehitys, miehitys. Kommentti Kotimaa-lehteen.
Vesa Koski: Aktivisti-sanasta STT:n uutisissa.
Juhani Venetvaara: Israel valheitten kohteena.
Juhani Venetvaara: Suomi ei halua israelilaisten havaitsevan kaasuvaaraa. Turun Sanomat.
Juhani Venetvaara: Valhe, emävalhe ja Palestiinalaisvaltio. Turun Sanomat.
David White:
An Open Letter To The People Commonly Called "Palestinians".
Dear friends:
Stop EU Funding of PA Terrorism.
More (=lisää):
http://www.geocities.com/aboaev/middle_east/index.html
END TIMES NEWS 757 MEMBERS
NEW GROUPS =
http://groups.yahoo.com/group/End_Times_News
(757 members)
http://groups.msn.com/Israelfi
http://groups.yahoo.com/group/jerusalemprayerlist
OLDER GROUPS:
http://groups.yahoo.com/group/harriveijonen,
http://groups.yahoo.com/group/zipsonly (135 members),
http://groups.msn.com/SeurakunnanTiedotuskeskus,
http://groups.msn.com/SeurakunnanTiedotuskeskus2,
http://groups.yahoo.com/group/hallindseyfanclub,
http://groups.msn.com/Lukulamppu/_whatsnew.msnw,
http://groups.msn.com/JussilanSuku,
http://groups.yahoo.com/group/finnishandthebible,
http://groups.msn.com/Videosandmovies,
http://groups.yahoo.com/group/finlandandisrael,
http://groups.yahoo.com/group/finlanddailynews,
http://groups.msn.com/Tahdon/_whatsnew.msnw,
http://groups.msn.com/OpenChristianDebate
16. 6. 2003 ISRAELIN HISTORIAA 1914 - 2014 * BALFOURDIN JULISTUKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANO VASTA VUONNA 2014 * PAKANAIN AIKAIN ALUN VUOSISATA LOPUN VUOSISADASSA 1914-2014
Balfourdin julistus toteutuu
vasta Messiaan näkyvästi palatessa näillä näkymin siis vuonna 2014.
Vuonna 606 eKr. olivat alkaneet pakanain ajat
ennaltatietäen
ihmisen vuosisadan alun maailmansotineen
1914.
Ja tärkein vuosi ennakoi seurakunnan ylösottoa vuonna 2007,
90 vuotta jälkeen sen, minkä
Grattan
Guinneskin ennaltatiesi lopun
ajan
alussa tärkeimmäksi, vuoden 1917:
"The End of the Age" 1895 Dr Guinnes calculated that there are four years of
the end of the age that bear special importance. These years were 1915, 1917, 1923
and 1924 - year 1917 would be especially vital and crucial."
"LOPUN AIKA" (suomeksi Gummerus v. 1898) teoksessaan
tohtori Guinnes laskee erikoisesti neljän lopunajan vuoden olevan tärkeitä.
Nämä vuodet olivat 1915, 1917, 1923 ja 1924, joista 1917 olisi erikoisen tärkeä ja
ratkaiseva."
ENNALTATIEDETYT VUODET 2004-2014
Lopun alku siis vuonna 1914. Lopun lopun alku 2004. Lopun loppu 2014. Ihmisen vuosisadan vuosikymmen 2004-2014. Siitä sivuni: Harri Veijonen: Ennaltatiedetty 2004-2014. Aineistolle lupa julkaista pienenä kirjana ilman tekijänpalkkiota kuka vaan innostuu. HV
ISRAELIN HISTORIAA 1914 - 2014
VUOSI 1914
Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan. Tämä on alkua, sanoi Jeesus evankeliumissa Matteuksen mukaan (Mt 24:6-8). Alkua maailmansota oli viimeiselle Paholaisen hallitsemalle vuosisadalle, mutta samalla sodat tiedetään vuosisadan jälkeen loppuvaksi ja ensimmäisen maailmansodan lopussa Jerusalemin avautuvan turkkilaisvallasta juutalaisten kotimaaksi jälleen.
VUOSI 1917
Kesäkuun 4. oli lähetetty kirje Ranskan ulkoministeriöstä. Syksyllä Edmund Allenbyn johdolla brittiarmeija vapautti Pyhää maata turkkilaisvallasta tullen Jerusalemin edustalle. Marraskuun 2. Britannian pääministeri A. J. Balfourin Balfourin julistuksena tunnettu asiakirja: Maa mitä vapautetaan palautetaan juutalaisten kotimaaksi. Maa käsitti nykyisen Jordanian, Syyriaa ja Israelin. Vuonna 1917 joulukuun 9. Allenby vapautti Jerusalemin Raamatun ennaltatietämänä siinäkin, ettei vapautuksessa käytetty lainkaan taistelua.
VUOSI 1922
Heinäkuun 24. 1922 Palestiinan mandaatti. Balfourin julistuksessa Israelille kuuluvaa ja sille luvattua aluetta alettiikin pilkkoa. Israelin alueesta jaettiin pois peräti 77 prosenttia. YK:n edeltäjä, Kansainliitto aikaansai sen, että Englanti erotti lähes 4/5 Israelin alueesta arabimuslimeille, koko Jordanjoen itäpuolisen laajan alueen arabivaltioksi Transjordania, vuodesta 1946 lähtien Jordania. Kansainliiton päätös edellytti, että samalla juutalaisille jää kansankodiksi Transjordaniasta länteen oleva alue, joka tunnetaan nimellä Palestiina ja joka on nykyään Israelin valtion aluetta. Juutalaiset hyväksyivät jaon, arabit eivät vaan pysyivät Koraanissaan kuten me Raamatussa. Israelille jäi maastaan vain 23 prosenttia sisältäen Samarian, Juudean, Gazan, Golanin kukkulat ja itäisen Jerusalemin juutalaisten kansalliskodiksi.
VUOSI 1923
Israelin alueen leikkaus jatkui Golanin kukkuloilla. Kukkuloiden seudun 1,176 neliökilometriä omistus siirrettiin Ranskan mandaatti Syyrialle. Tämä oli jo toista arabivaltiota Israelin alueella.
VUOSI 1947
Marraskuun 29. 1947 juutalaisille tarkoitetusta Palestiinan alueesta YK erotti Juudean ja Samarian, ns. Länsirannan pois erilliseksi arabivaltioksi USA:n ja Neuvostoliiton hyväksyessä jakosuunnitelman. Alkuperäiselle mandaattialueelle syntyi jo toinen tai oikeastaan kolmas arabivaltio. Jälleen jaon hyväksyivät juutalaiset, mutta eivät arabit.
VUOSI 1948
Toukokuun 14. Israel julistautui itsenäiseksi sille myönnetylle alueelle. Seuraavana päivänä arabivaltiot aloittivat sodan. Piti olla selvää, että juutalaiset tuhotaan, mutta Israelin vihollisethan takovat päätään seinään loppuunsa asti. Arabivaltiot loivat pakolaisongelman. Arabeja oli kehotettu poistumaan alueelta kunnes juutalaiset olisivat mereen lyöty. Noin 726.000 arabia noudatti määräystä ja he jäivät sodan päätyttyä pakolaisleireille, siemeneksi myöhemmille Israelin vastaisille toiminnoille. Yksikään arabivaltio ei suostunut asuttamaan heimovelipakolaisia, ei edes Jordania, jonka väestöstä 60 % on samaa arabikansaa kuin pakolaiset. Ja siitähän ei puhutakaan, miten Israel on asuttanut arabimaista lähtevät juutalaispakolaiset maahansa.

VUOSI 1949
Balfourdin julistuksen Israelille lupaamasta alueesta alle 20% sille jäi aselepolinjojen muotouduttua vuonna 1949. Jordania liitti Länsirannan ja Itä-Jerusalemin alueeseensa. Palestiinalaisvaltio on siis käytännössä jo olemassa ja se on Jordania, jossa väestö on samaa arabikansaa kuin ns. "palestiinalaiset", siis Israelia vastaan käymässä hyökkäyssodassa pakolaisiksi joutuneita arabeja, joita arabivaltiot eivät suostu asuttamaan.
VUOSI 1967
Jälleen määrähetkenä arabit hyökkäsivät, että saatiin vastustamansa Jumalan Sana toteutumaan. Kesäkuun 7. 1967 oli ennaltatiedetty tappio arabeille, mutta toisaalta se takasi sen, että Arafatin Troijan hevoseen, Palestiina-valtioon Israelin valtion sisälle maailman pimeät johtajat jatkossa suostuvat.
VUODESTA 1993 VUOTEEN 2014
Troijan hevosen sisäänmarssi alkoi vuonna 1993 ja kestää
tarkan aikansa 21 vuotta, kunnes kuolema sen kohtaa.
Taivaalta tuleekin voimakkaampi valkea ratsu
selässään Kuningasten Kuningas.
Olennaisena piirteenä tässä historiassa on se, että
juutalaisten alue pienenee pienenemistään, kunnes
Messiaan näkyvä paluu
aikaansaa Balfourdin julistuksen
täytäntöönpanon: KOKO ALUE JUUTALAISILLE!
PAKANAIN AIKAIN ALUN VUOSISATA LOPUN VUOSISADASSA 1914-2014
Jeesuskin nimittää pakanain ajoiksi
aikoja, mitkä alkoivat
600 eKr. tienoilla, mutta
joiden tiedämme päättyvän vaiheittain alkaen
2520 vuotta myöhemmin.
Lähtökohta oli hetki,
jolloin pakanat alkoivat tallata Jerusalemia, eli
kun Jerusalemin viimeinen kuningas, Sidkia, oli syösty vallasta noin v. 608 eKr.
Eilen kuvattu Israelin historia pakanain ajan alusta
612 - 516 eKr. Vuonna 1914 tultiin
"satavuotisen maailman" ja vuonna
1917 "90 vuotisen seurakunnan" lopun
alkuun.
Olen Allenbystä alkaen
epäillyt, että
muinaiset pakanain aikojen alun vuodet
kuvastavat pakanain aikojen
päättymisen vuosia.
Kaikella tavalla takaisin alkuun eli
aikaa pitäisi lukea takaperin. Jos
lähtökohta olisi
noin 513 se vastaisi vuotta 1914.
Jerusalemin temppelin uudelleen rakentaminen 516 eKr.
kuin Jerusalemin valtaus 1917 jKr.
Ennaltatiedetyt 70 vuotta 586-516
kuin 1917-1987.
Ja sitten kaksi tärkeätä vuosikymmentä mm.
1997-2007, minkä
päätteeksi jotenkin päinvastoin kuin muinoin:
"Nebukadnessar valloitti Jerusalemin v. 597 eKr. ja kaupungin lopullinen tuho tapahtui v. 587."
Nebukadnessar oli se kuningas, jonka unia
Daniel selitti.
Ja kun minä jatkan profeetta Danielin selitystä niin
Nebukadnesarin
Jerusalemin valtaus meidän aikanamme
on
Jasser Arafatin Troijan hevonen
kohti Jerusalemin valerauhaa!
Lopullisen tuhon saavat
maailman
valtakunnat, joita
kuvasi kuvapatsas, minkä
Nebukadnessar unessa näki ja mikä historiassa toteutui (Daniel 2).
Guinness 1895:
"Ajatteleva lukija harkitkoon näitä tosiasioita ja tehköön johtopäätöksensä ja esittäköön itselleen tämän kysymyksen:
"Jos vuosi 604 eKr. sai nähdä Babylonian valtakunnan synnyn ja sen vallan Israelin ylitse, mitä tapauksia
saakaan vastaava vuosi lopun aikana nähdä?
Ei ole epäilystä, että ne, jotka elävät vuoteen 1917, ovat ehtineet päättymisvuoteen, joka on tärkeimpiä,
ehkäpä kaikista tärkein."
Tärkein vuosi Guinnessilla
vastasi vuotta 1917,
ja
tärkeätä on muistaa myös -
mitä Daniel 9:27:ää Guinness ei kanssani samoin ymmärtänyt -, että
Daniel puhuu myös 490 vuodesta ja se tarkoittaa
Jerusalemin valerauhaa ja sen tulon ajankohta hyvinkin saadaan myös
siten, että 90 vuotta olisi jatkona vuoteen
1917.
Pakanain ajat koskevat
Israelia ja
jos
vuotta 516 vastaa 1917 niin
takaisin alkuun vuosisadalla
seurakunnan ylösottoa vastaa vuosi 2007 kuin
Baabeliin siirron alku (meidät siirretään yläilmoihin) v. 606 eKr. ja
juutalaiset vielä taistelevat
pakanain aikain lopuksi kuten tuolloin sen aluksi.
Sekä Jerusalemille että
Niiniveelle muinoin profetoitiin
varoitusta 40 vuotta etukäteen, ja
40 vuotta Kuuden päivän sodasta
1967
täyttyy vuonna 2007.
Näin tarkasti Jumala ei ennen ole
varoittanut tulevasta tuomiosta, muttei
ole ollutkaan tulevan veroista.
Harri Veijonen
ISRAELIN ALUEEN PILKKOMISEN KARTTAKUVAT
Osoitteessa http://www.helpforhomeschoolers.com/Article18.htm on hyvät karttakuvat ja englanniksi enemmänkin historiaa siitä, miten Israelin maata maailma on tulevaksi tuomiokseen jakanut kuluneella vuosisadalla. HV
15. 6. 2003 ISRAELIN HISTORIAA 612 EKR. - 516 EKR. * OPETUSTA SIIONISTA-LEHTI * SHULAM LINDEMANILLA
ISRAELIN HISTORIAA 612 EKR. - 516 EKR.
Lähteitä: 1. History of Israel. 2. Tables in Jewish History. 3. Exile in Jewish history. 4. SRO. 5. SLEY. 6. Arthur Hjelt 1913
612 EKR. BABYLONIN VALLOITUSRETKI NIINIVEHEN
"Joosian aikana vaikutti hengellinen uudistusliike, jonka sysäyksenä oli lain kirjan löytyminen temppelistä v. 621 eKr.
Mutta uudistusliike valitettavasti sammui, kun Joosia kaatui Megiddon taistelussa v. 609."
(
SRO).
"Neko surmautti vuonna 609 Joosian Megiddossa ( 2 Kun. 23:29).
Joosian murhaan päättyi Juudan viimeinen yritys nousta poliittisesti riippumattomaksi."
(
SLEY).
Voitettuaan Joosian
Egyptin
Nekho vaivatta laski Syyrian valtansa alle
ja jäi sinne odottamaan Assyyrian loppua.
Tapahtui kauan odotettu katastrofi:
meedialaisten ja babylonialaisten yhdistyttyä joukot valloittivat
Niniven.
606 EKR.
NEBUKADNESAR ALISTAA JUUDAN VALTANSA ALLE
Joakimista (608-597) Juuda oli saanut jälleen hallitsijan, joka suosi
muukalaisuutta ja pakanuutta sekä vihasi ja vainosi
profeettoja, ennen kaikkea Jeremiaa.
Babylonin kuningas Nabopolassar uskoi sodan johdon pojalleen Nebukadnesarille.
Tämä voitti
Egyptin Nekhon ratkaisevasti v. 606.
Juudan asukaille se merkitsi sitä, että kuningaskunta joutui Babylonian vasalliksi.
2.:ssa Kuningasten kirjassa luetaan seuraava lyhyt, mutta paljon sisältävä huomautus:
"Egyptin kuningas ei enää lähtenyt maastaan, sillä Baabelin kuningas oli valloittanut
Egyptin purosta Eufrat-virtaan saakka kaikki, mitä
Egyptin kuninkaan omaa oli" (24:7).
597 EKR. BABYLON HYÖKKÄSI JUUDAAN
"Nebukadnessar valloitti Jerusalemin v. 597 eKr. ja kaupungin lopullinen tuho tapahtui v. 587."
(
Suomen Raamattuopisto, SRO).
Tarkoitan huomioitavaksi, että 90 vuodessa oli
ratkaiseva vuosikymmenkin kuten nytkin on.
Ensimmäisiä pakkosiirtolaisia, jotka
Nebukadnesar v. 597 kuljetti
Babyloniaan, oli Jerusalemin pappi, sittemmin profeetta Hesekiel. (Hes. 1:1-3,21).
Tavallista kansaa ei niinkään viety Babyloniaan.
Ylimmilleen nousi kapinainto Jerusalemissa v. 594 vaiheilla.
Seuraavat vuodet kuluivat rauhallisesti, mutta
v. 588 nousi Egyptin valtaistuimelle Hofra, joka ryhtyi ajamaan faaraojen vanhaa valloituspolitiikkaa,
alkoi kapina Babylonia vastaan.
Nebukadnessar ei voinut levollisena katsella kapinaliikettä, jonka takana oli
Egypti. Yhden armeijan osaston hän lähetti Tyyrosta vastaan, ja saapui itse
tammikuussa 587 pääjoukollaan
piirittämään Jerusalemia.
Jeremian murha.
Kansa oli riemuissaan
Hofran tuomasta
avusta, mutta profeetta Jeremia tiesi mitä tuleman pitää:
"Faaraon sotajoukko, joka on lähtenyt teitä
auttamaan, on palaava takaisin maahansa Egyptiin." (2 Kun 37:7).
Tukkiakseen profeetan suun maan johtomiehet
vangituttivat hänet.
Jeremia jatkoi ennaltatietämisensä kertomusta, ja hänet
maan johtajien toimesta tapettiin.
(2. Kun. 38:2, 4-13).
586 EKR. KAUPUNGIN JA TEMPPELIN LOPULLINEN TUHO
Jerusalemin ja sen temppelin lopullinen tuho tapahtui noin v. 586.
586-538 EXILE, PAKKOSIIRTOLAISUUS, MAANPAON AIKA ELI BAABELIN VANKEUS
Noin v. 606 eKr. alkanut Baabeliin pakkosiirto
sai onnettoman päätöksen 20 vuotta myöhemmin
Jerusalemin temppelinkin tuhona.
Suurin osa pakkosiirtolaisuuteen kuljetetuista
eli varsin tavallista elämää
ja juutalaisten kauppiastaidot väitetään
kehittyneen noina aikoina.
Osa jäi Baabeliin runsaaksi sadaksi vuodeksi
sen jälkeen, kun sieltä olisi päässyt pois,
siten tuli mm. Nehemia.
538-520 EKR. JERUSALEMIIN PALAAMINEN
Heinäkuussa 539 persialaiset sotajoukot kuninkaana Kyyros valloittivat Babylonin
ja syntyi Daniel 2:ssa ennaltatiedetty uusi maailmanvalta Persia.
"V. 538 eKr., jo 70 vuoden kuluttua,
pakkosiirtolaiset saivat luvan palata kotimaahansa."
(Saarisalo: Raamatun Sanakirja. Ikäänkuin p. olisi alkanut jo
608 eKr.).
Vuonna 538/7 Kyyros antoi määräyksen, jonka mukaan juutalaiset pääsivät palamaan omaan maahansa
(joista
päivistä alkaen juutalaiset asuivat Juudassa aina Jerusalemin hävitykseen v. 70 jKr.).
Keväällä 537
oli lähtenyt ensimmäinen pakkosiirtolaisten joukko
- noin 40,000 henkeä - kotimatkalle takaisin Juudaan ja Jerusalemiin.
520-516 EKR. UUSI TEMPPELI
Kesällä 520 profeetat Haggai ja Sakarja
esiintyivät Jerusalemissa julistaen maailmalle tuomiota
ja Serubbaabel nousi valtaistuimelle hengellisenä
avustajanaan pappi Joosua.
Temppelin rakentaminen aloitettiin vielä
samana vuonna.
"Babyloniin siirtämisen jälkeen Jekonjalle syntyi Sealtiel,
Sealtielille syntyi Serubbaabel.
Serubbaabelille syntyi Abiud ... syntyi Jeesus." (Matteus 1:12).
Kukistetut kansat nousivat kapinaan
vapautuakseen Persian ylivallasta.
Mutta Persian valta säilyi ja siinä yhteydessä
Serubbaabelkin katoaa maailman historiasta
eikä hänen jälkeensä ketään Daavidin suvusta
enää asetettu maaherraksi Jerusalemiin.
Temppelin rakentamista saatiin jatkaa ja
se valmistui v. 515 (Hjelt 1913)
tai
516. Harri Veijonen
OPETUSTA SIIONISTA-LEHTI
Tässä uusin Opetusta Siionista lehti:
OPSIION-2003suom-a.doc
Se on saatavana myös kirjallisessa muodossa ja postitetaan kaikille tilaajille lähiaikoina.
Siunauksin Keijo Lindeman
JOSEPH SHULAM AND KEIJO LINDEMAN
J. Shulam:
We are driving from the city of Porvo in Finland toward middle Finland near Tampere. It is late at night.
We had driven from East Finland next to the Russian boarder to Porvo, had a meeting there in the old church, and now we are driving to Keijo's home.
More:
http://www.netivyah.org/content/plist/plist_jun1203.html
13. 6. 2003 PALESTIINALAISVALTIO ON JO OLEMASSA: JORDANIA * TROIJAN HEVONEN * ARTHUR JAMES BALFOUR * THEODOR HERZLIN ENNUSTUS * SUOMEN HYVÄ EU-POLITIIKKA PERÄTÖN MYYTTI
PALESTIINALAISVALTIO ON JO OLEMASSA: JORDANIA
Israelin maalle isketään helvettiä kuvaava Palestiinan valtio, jotta helvetti maan päälle tulee. Mutta yhdessä tuhansien Israelin juutalaisten kanssa meidän sopii muistuttaa, että palestiinalaisvaltio alkuperäisellä Israelille luvatulla maalla on jo nyt ja se on Jordania! Kansainliitto vuonna 1922 aikaansai Englannin erottamaan 77% Israelin alueesta arabimuslimeille, koko Jordanjoen itäpuolisen laajan alueen arabivaltioksi nimeltä Transjordania, vuodesta 1946 lähtien Jordania. Sitten aselepolinjojen muotouduttua vuonna 1949 Jordania liitti Länsirannan ja Itä-Jerusalemin alueeseensa. Palestiinalaisvaltio on siis käytännössä jo olemassa ja se on Jordania, jossa väestö on samaa arabikansaa kuin ns. "palestiinalaiset", siis Israelia vastaan käymässä hyökkäyssodassa pakolaisiksi joutuneita arabeja, joita arabivaltiot eivät suostu asuttamaan.

TROIJAN HEVONEN
Troijan hevonen tuo nykynuorille mielikuvan tietokoneviruksesta,
mutta
vanhemmalla ajalla tarun
puuhevosesta, jonka avulla kreikkalaiset
valtasivat Troijan. Muutama mies oli kätketty
puuhevoseen ja kun se kuljetettiin Troijaan sisään, nämä
avasivat kaupungin portit koko sotaväelle.
Viattomalta näyttävä kavaluuden periaate, jonka
Jasser Arafatin joukko on omaksunut.
Suurta huijausta, toinenkin palestiinalaisvaltio alueelle, mutta
Troijan hevonen ollakseen tietenkin
Israelin nykyisen alueen sisälle.
Sitten
aloitetaan arabimaiden hyökkäys
tavoitteena se mikä Arafatilla on
puseronsa hihamerkissäkin:
Israelin valtio kokonaan Palestiinan valtioksi.
Linkin sivulla tarina alkaa vuodesta 1970, jolloin
Arafat sanoi, että
tavoitteensa on Israelin loppu, eikä siinä tehdä kompromisseja.
Jatkuu puheellaan 1980, että rauha heille
tarkoittaa samaa kuin
Israelin tuhoaminen.
Palestiina-valtio Troijan hevosena on jälleen ollut maailman uutisissa.
Senkin termin ensinnä julkisuuteen toi PLO:n oma mies,
Faisal Husseini.
Troijan hevosta alettiin työntää
Oslon sopimuksen aikaan 1993, jolloin alkoi
myös ennaltatiedetysti Daniel 9:27.
Voidaan siis sanoa, että
Troijan hevonen oli pikkutarkasti
tunnettu jo Danielilta 2600 vuotta sitten. HV
THEODOR HERZLIN ENNUSTUS
Theodore Herzl kirjoitti päiväkirjaansa ensimmäisen sionistisen kongressin aikoihin 1898: Tänään olen luonut juutalaisvaltion. Kaikki tulevat nauramaan sille nyt, mutta 10 tai 20 vuoden kuluessa, ja varmasti 50 vuoden kuluessa kaikki tunnustavat tosiasian. Huomatkaa vuodet: juuri 20 vuoden sisällä turkkilaisvalta oli poistettu ja 50 vuoden kuluttua juutalaisvaltio perustettiin.
ARTHUR JAMES BALFOUR (1844-1930)
Raamatun, juutalaisten kuten Herzlin ja
kristittyjen raamatunselittäjien kuten
Grattan Guinnessin
ennustusta käytännössä toteuttivat
mm. Allenby ja A. J. Balfour.
Vuonna 1917 samaan aikaan, kun Edmund Allenby vapautti
Pyhää maata turkkilaisvallasta, Britannian pääministeri
ilmoitti, miten aluetta tultaisiin käyttämään:
Koko alue juutalaisille. Alue käsitti nykyisen Jordanian, Syyriaa
ja Israelin.
Links:
http://www.execulink.com/~wblank/20000603.htm
http://www.wzo.org.il/home/movement/balfour.htm
SUOMEN HYVÄ EU-POLITIIKKA ON PERÄTÖN MYYTTI
Suomen hyvä EU-politiikka on perätön myytti! Faktatietoa valtakunnansalaisuudesta... ryhmässä http://groups.msn.com/Uutiset/_whatsnew.msnw. Löytyy kuvattuna salattu raportti. HV
BENJAMIN TURKIAN KIRJE
Benjamin Turkian uusi ystäväkirje on luettavissa osoitteessa
http://www.portti.org/terveiset.html
SATAN´S EXISTENCE
The Jew! - Proof of God's Existence and Satan's Existence See the link:
http://www.omegaletter.com/articles.asp?ArticleID=1234
FACE OF SATAN APPEARS IN PHOTO OF WTC CRASH
SUOSITTU PERKELE
Tämän uutissivun jälkeen suosituimmat sivumme ovat
hakemistosivu_ind98c.htm
ja Paholainen WTC:n savussa,
satan.htm.
Suosionsa johdosta olemme palauttaneet
Perkeleelle sivulleen äänen.
Hah hah hah haa. Perä edellä helvettiin.
Ja Paholaiselle luotu
kopiokin, mirror.
Naurakaa narrille!
HV
10. 6. 2003 ISAAC NEWTON ENNUSTI PAREMMIN KUIN MAAILMAN UUTISET VOIVAT KERTOA
SIR ISAAC
NEWTON'S PROPHECIES
Harri Veijonen:
Messiah will come on the Earth in the year
2014 (and "peace" with rapture 2007) not 2060.
And according sir Isaac Newton too!
His biblical book tells that the right year is
2012-2014!
Isak Newton oli syntynyt joulupäivänä vuonna 1642 ja kuollut 19. 3. 1727 Englannissa.
Kuvan kirjansa löytyy netistä:
OBSERVATIONS ON DANIEL AND THE APOCALYPSE OF ST. JOHN
by Isaac Newton (1733).
Se on ainoa Raamattua koskeva
painettu
kirja Newtonilla eli "Observations upon the Prophecies of Daniel, and the Apocalypse of St. John"
ilmestyen kuusi vuotta kuolemansa jälkeen kustantajina J. Darby ja T. Browne.
Uutta pehmeäkantista painosta kirjasta
kera toisen kovakantisen
myydään
Amazonilla yhteishintaan 34 dollaria.
Löytyy myös
kallis
"Isaac Newton's Observations on the Prophecies of Daniel and the Apocalypse of St. John: A Critical Edition: Prophecy As History"
(Mellen Critical Editions and Translations, V. 2)
by S. J. Barnett (1999), mitä sitäkin on
Amazon.comin
mukaan
myyty 638,283 kpl. Kirjan esittelyn yhteydessä
kirjakauppa Amazonin tarjoamat
mielenkiintoiset linkit:
Daniel-linkki ja
Lopunaikakartta (jossa Jeesus maan päälle
vuonna 2016 eikä 2060).
SUOMESSA NEWTONISTA PROFEETTANA VAIETTU TÄYSIN
Suomessa yksikään media ennen minua ei ole kertonut, että Isaac
Newton on mitään loppua ennustanutkaan.
Maailmalla aiheesta uutisoitiin
helmikuussa 2003, kun
eräs
tutkija
oli löytänyt
Newtonin
käsikirjoituksen
Israelin Kansalliskirjastosta Jerusalemissa.
Netissä
on kuvakin
BBC:n
Malcolm Neaumin tuottamasta ohjelmasta
Newtonin
"The Dark Heretic", missä
tutkijanainen Israelissa, Raphael Weiser, on kyseinen
käsikirjoitus käsissään.
Käsikirjoitus on eri kuin Newtonin julkaistu
Danielin kirjan ja Ilmestyskirjan selitysteos.
Kaikkia Newtonin tekstejä aiheesta ei tunneta.
Keräilijä ja seemiläisten kielten professori,
Abraham Shalom Yahuda, Irakin juutalainen,
oli saanut nipun Newtonin "tuomiopäivän papereita"
1930-luvulla
Sothebyn huutokaupasta Lontoosta.
UUTINEN NEWTONIN MAAILMANLOPUSTA MEDIOISSA
Uutinen sir Isaac Newtonista maailmanlopun ennustajana
levisi Venäjällekin helmikuussa 2003.
Lopun tulolla
on
myös pilailtu.
Mutta käsitys lopun tulosta vasta 2060 ei
ole peräisin
Newtonin julkaistusta kirjasta
vaan nyt Jerusalemissa tutkitusta käsikirjoituksesta.
Newtonin lopun tuloa 2060 julkaistiin maailmassa kymmenissä
suurissakin medioissa kuten
AFP:
"Sir Isaac Newton, the eminent British scientist and pioneer of the theory of gravity,
predicted the world will end in 2060, according to a study of manuscripts at the Israeli
National Library."
THE MIRROR:
"Newton believed Daniel was a pre-written history of the world and that God had chosen
him to interpret it," the Mirror says. Ooh, I don´t really know, Isaac"
Wrong! The right year is 2014! 754+1260=2014!
BBC:
BBC Says Sir Isaac Newton Predicts End Of World.
Network Will Show Handwritten Newton DocumentPOSTED: 11:20 a.m. EST February 24,
2003JERUSALEM (Artikkeli jo poistettu)
AP:
Isaac Newton predicted world would end in 2060.
UK:
Sir Isaac Newton predicted 2060 apocalypse. IcWales.co.uk.
USA Today:
http://www.usatoday.com/news/2003-02-23-newton-end_x.htm
Tarkentavaa tietoa uutiseen ennen minua on tarjonnut ainakin
http://www.biblenetworknews.com/northamerica/030203_canada.html.
Isaac Newton ja maailmanloppu
2060 -uutisesta keskustelua löytyy
yli sadan viestin voimalla.
NEWTONILLA PARAS MAHDOLLINEN LÄHDE
Maailman uutiset eivät kerro, että
Newtonin laskelma perustuu samaan kuin minunkin:
parhaaseen mahdolliseen eli
Danielin kirjaan Ilmestyskirjan tukiessa! Ja tarkimmat tutkimukset Danielin kirjasta ovat minulla!
Newtonin väitetään saaneen vuosiluku 2060 lisäämällä
vuoteen 800 1260 vuotta. Eli siinäkin toinen osa täsmälleen sama
kuin minulla,
oma lähtökohtani oli vuosi 574
Papal Staten synty.
Mutta,
tiedetään Newtonin käyttäneen samaa 1260 vuotta toiseenkin
vuoteen lisäten.
Ilmestyskirjan 1260 päivää 1260 vuotena
on käytetty varsinkin
alkaen 538
tullen Ranskan vallankumouksen
"kuolinhaavaan paaville" 1798.
Keskustelu
John Abrams, :alt.bible.prophecy (2001-07-13)
kertoo, että Danielin
ilmoittamaa
kirkon historian
1260 vuotta on
käytetty lähinnä neljällä tavalla:
(1) 529/533-1789/1793 [Elliott], (2) 554-1814 [Worldwide Church of God], (3) 606-1866 [Luther], and (4) 754-2014
[Jamieson, Fausset, and Brown,
Com. on Dan. 7:25].
JAMIESON, FAUSSET JA BROWN
Jo vuoden 1986 kirjassani olin puolustanut
Brownia Daniel 9:27 vastaanväittäjäni,
Uuras Saarnivaaran häntä moitittua.
Brown on tekijänä
vanhassa kommentaarissa,
mikä löytyy
crosswalk.comin sivuilta.
Danielin kirja
on
siellä myös.
Ja todellakin
luvun
7 jakeen 25 selityksessä mainitaan Newton,
Isaac Newton! Kohta englanniksi:
ISAAC NEWTON: THE END 2012-2014!
"The beginning of the 1260 years is by ELLIOTT set at A.D. 529 or 533, when Justinian's edict acknowledged Pope John II to be head of the
Church; by LUTHER, at 606, when Phocas confirmed Justinian's grant. But 752 is the most likely date, when the temporal dominion of the popes began
by Pepin's grant to Stephen II (for Zachary, his predecessor's recognition of his title to France), confirmed by Charlemagne. For it was then first that the
little horn plucked up three horns, and so became the prolongation of the fourth secular kingdom [NEWTON]. This would bring us down to about A.D. 2000,
or the seventh thousand millenary from creation."
Meidän aikanamme tästä lasketaan 3,5 vuotta, ilmeisesti 1290 päivää
poliittiselle suurelle Antikristukselle, mutta 3,5 vuotta historian vuosissa on
1260 vuotta. Niitä tämän mukaan laski myös
Isaac Newton ja alkaen suunnilleen samasta kuin minä ja puhuen vuodesta
752. Siitä taas päästäisiin vuoteen 2012, mitä Mayat ja
miljoonat muut pitävät lopun vuotena ja
taitavat arafattilaisetkin laskea, että rauha on saatava seitsemän vuotta ennen sitä!
YEARS 572 AND 574 IN NEWTON´S BOOK
VUODET 572 JA 574 NEWTONIN KIRJASSA
Brownin ja kumppaneiden Newton-lähde on tietenkin hänen ainoa alan
kirjansa vuodelta 1733.
Ja kohta sieltä löytyy helposti, on lisätty kuvakin paavista:
"Pope, invaded the cities of theExarchate: and at length, viz. A.C. 752,
took Ravenna, and put an end tothe Exarchate. And this was the first of the three kingdoms which fellbefore the little horn.
,http://www.historicist.com/Newton/p1c7.htm
Seuraavassa kappaleessa Newton mainitsee myös vuoden 754:
"Accordingly Pipin A.C. 754 came with an army into Italy",
http://www.historicist.com/Newton/p1c7.htm
Mutta toki Italiassa parhaiten tiedetään, milloin
Papal State on alkanut:
"754 Donation of Pepin creates a temporal Papal State for
the Popes of the Roman Catholic Church (also called the Papal
States or the States of the Church",
http://www.worldstatesmen.org/Italy_states1760-1860.htm#Papal%20State.
TIEDEMIESTEN PILKKAAMINEN ON JO ALKANUT
2 Piet. 3:8 "Sillä tieten
he eivät ole tietävinään",
mitä yksi päivä Herralla tarkoittaa.
Ei ole kysymys siitä, etteikö
narreille skeptikoille ja kumppaneille olisi
tarjolla tietoa vaan siitä, että
he eivät halua vastaanottaa OIKEATA TIETOA!
Totuutta sensuroidaan minkä keritään
ja samalla aletaan syyttää meitä tieto- ja
tiedemiehiä sairaiksi.
Voitteko kuvitella, nyt on
todettu sekin, että
Einstein ja Newton olivat autismia sairastavia:
Kun maailmalla huomataan, että Einstein ja Newton uskoivat Jumalaan
ja siihen, että Hän on
on säätänyt aikakauden lopun noin vuoteen 2014, heitä ilmeisesti aletaankin
vähätellä. Toukokuussa 2003 on levitetty uutista, että
Einstein ja Newton ilmeisesti kärsivät
autismista: Einstein and Newton 'may have been autistic'.
Scientists wonder if Einstein, Newton were austistic.
Eikä mitään kunniaa Mayoille eikä muillekaan ihmisille.
Ihmisten Luoja Sanassaan ja luomistyössään osoittaa
aikakauden olevan vaihtumassa.
Isaac Newton 2060 uutiseen
unknowncountry.comin uutiset
turhaan lisäävät, että Mayat sentään ennustivat loppua vuoteen 2012:
"The Mayans predicted the world as we know it will end even sooner, in 2012, using (primitive) scientific methods".
Sitähän Newtonkin teki Raamattuun uskoen!
Ja kahden vuoden parodiakin on ollut aina, koska
Herra tulee kolmanneksi päiväksi.
Tai niinkuin nimipäiväni on 6. 1. ja synttäri 8. 1.
Seurakunnan ylösotto ei
tule
kuudennen, "ihmisen" vuoden alkaessa vaan
kahdeksannen, syksyllä 2007, koska luku
kahdeksankin tarkoittaa uutta alkua.
Minut oli luotu ja valittu sen totuuden todistajaksi.
Lappeenrannassa 9. kesäkuuta 2003
Harri Veijonen
HAL LINDSEY -VIDEOLEIKKEITÄ
http://www.hallindseyoracle.com/asx/9_256k.asx (Missä on Amerikka Raamatun profetiassa)
http://www.hallindseyoracle.com/asx/10_256k.asx (Antikristus)
http://www.hallindseyoracle.com/asx/11_256k.asx (Kaikki alkoi 1948)
http://www.hallindseyoracle.com/asx/12_256k.asx (Raamattu toteutuu)
http://www.hallindseyoracle.com/asx/14_256k.asx (Matteus 24)
http://www.hallindseyoracle.com/asx/16_256k.asx (Islam ja maailma tuhoamassa Israelia)
Jos yhteytesi on hidas, käytä osoitteessa 256k:n asemasta 56k. HV
AJOJAHTI
"SEURAKUNNALLISIIN SIVUSTOIHIMME KOHDISTUU AJOJAHTI!
ETSI UUSIN PÄIVITYS http://go.to/veijonen,
ELLEI SE AVAUDU OHESSA. HARRI VEIJONEN." Noin lukee uudessa varaosoitteessamme. HV
9. 6. 2003 JOSEPH SHULAM IMATRALLA * ISÄNMAALLISTA GEMATRIAA RINNAN GEMATRIAA JUUTALAISILLE * ALTAVISTA JA SONERAPLAZA LOPETTANEET ETSINNÄN SEURAKUNNAN SIVUILTA * JO:N RUNO: RUISKUKKA, KESÄHEINÄ
KUULUISA JOSEPH SHULAM SUOMESSA
Vierailuohjelma mm.
ma 09.06.03 klo 18.30 Imatralla rukoushuone Ritikassa Tainiontori 4 ti 10.06.03 klo 19.00 Haminassa JSK-kellarissa Maariankatu 10 ke 11.06.03 klo 19.00
Porvoossa pikku kirkossa (tuomiokirkon vieressä).
Uusimpia
J. Shulamin kirjeitä englannista suomentanut Anne T.,
tallettanut ryhmään Harri V.:
http://groups.yahoo.com/group/jerusalemprayerlist/message/15
http://groups.yahoo.com/group/jerusalemprayerlist/message/14
http://groups.yahoo.com/group/jerusalemprayerlist/message/13
http://groups.yahoo.com/group/jerusalemprayerlist/message/12
http://groups.yahoo.com/group/jerusalemprayerlist/message/11
http://groups.yahoo.com/group/jerusalemprayerlist/message/10
J. Shulamista on Israelissa
levitetty etsintäkuulutusta
messiaanisia vastustavien ortodoksijuutalaisten toimesta.
ISÄNMAALLISTA GEMATRIAA RINNAN GEMATRIAA JUUTALAISILLE
HV:
http://webbinetti.net/finnlion/ . Paljon on nähty vaivaa
kauniissa isänmaallisissa gematria-sivuissa. Toki minua miellyttää animaatio Kristuksen tulosta
(HUOM. Kristus kuvattuna kukkana yms. viittaavat siihen, että
tekijä on ei-kristitty ruusu-ristiläinen tms. teosofi!)
ja Suomen vaakunakin, missä Leijona on kuin Kristus tallaamassa "paholaismiekkaa".
Mutta mielestäni gematria on kuin pohjaton suo, jossa lähinnä vain haaskaa aikaansa.
Poikkeuksen tehnee hän, joka todistaa gematrialla
gematriaa arvostaville Kristusta. Sellainen henkilö on Moshe Zew, ja
pyysinkin Zewin,
http://www.kolumbus.fi/gematria,
arviota
mainitusta
sivustosta.
Zew: "Olen siihen tutustunut jo jokin aika sitten. En löytänyt sieltä mitään sellaista jota todistustyössä voisi käyttää vaikka
Jeesus ja Maria sekä jotakin Raamattuun liittyvääkin siellä on. Ehkä tuolla tekijällä ei ole ollutkaan sellaisia tarkoitusperiä.
En myöskään niiltä sivuilta päässyt käsitykseen siitäkään, että onko hän uskossa.
Voi olla, että samaan käsitykseen minunkin sivuistani suomalainen lukija päätyy.
Mutta, heille ne eivät olekaan ensisijaisesti suunnatut, vaan juutalaisille, joille heidän omilla menetelmillään haluan todistaa, että Jeshua on Messias.
Siltä suunnalta, siis juutalaisilta on tullut runsaasti palautetta, messiaanisilta myönteistä ja rabeilta kielteistä.
He ovat jopa saatanaksi minua haukkuneet, mutta eivät kuitenkaan sen paremmin gematriasta kuin Raamattukoodeista ole voineet osoittaa virheitä,
vaan ne ovat esitetty juuri samalla tavoin kuin hekin niitä käyttävät."
Ruiskukkaneito tuo, kesäisen tuoksun sun luo.
Kesäheinä suussa käy,
hän niittypolkua kotiin päin.
Ilo, riemu täyttää sydämen,
raikas sade on kastellut sen.
Ruiskukkasneito tuo, sinisen hetken sun luo.
Aurinko laskee järven taa,
luonto lepoon käy valkeaan.
Rauha laskeutuu sydämeen,
vapaus rakkauden on tuonut sen.
Ruiskukkaneito tuo, viimeisen laulun sun luo.
Hän niittykimpun ojentaa,
kyyneleet kastelevat maan.
Juoksee pois neito tuo,
Kesäheinä, omiensa luo.
-Jo-
KESKUSTELURYHMISTÄ
1. Skepsiksen haaste. Otto J. Mäkelä:
"Myös Harri Veijonen on kritisoinut Skepsiksen haastetta, ja jopa likimain samoin perustein: "Ennaltatietämistä 20 vuotta eikä vielä ensimmäistäkään
kymppitonnia skeptikoilta lähetetty".
2. Isak Newton.
Aihe:Isak Newton poistettiin skepsis ry:n keskustelusta Ei vielä ainuttakaan vastausta.
3.
Vapaa sana-keskustelu.
Veijonen:
Tarkinta tietoa tulevaisuudesta Vastauksia mm. kotiin apteekin kautta. Mutta
"Ihmetteljiä - 08.06.2003 klo 05.01
Mukavaa havaita että Jumalan totuus on löytänyt itsensä tähän pedofiililibertaristien kansoittamaan Sodomaan! Jatka Veijonen saarnaamista koko
sydämestäsi, ehkäpä nämäkin lapsiinsekaantujat näkevät lopulta Valon!"
4.
Veijonen: Kirkon aika päättyy 2014. Jari Huikarin vastaus:
Eikös Newton laskenut maailmanlopun tulevan 2060? Veijonen:
Niin on maailmalla uutisoitu helmi-maaliskuussa 2003, mutta tutkin aihetta
tarkemmin. Isak Newtonin maailmanloppuun siis palataan. Kiitos! HV
LUVUILLA 754, 1260 JA 2014 VAIN VEIJOSEN TEKSTEJÄ
Tämä on syytä tallettaa heti, että
luvuillani 754, 1260 ja 2014 ei (vielä?) lyötyne lopun ajan
tekstejä maailmasta muilta kuin minulta:
Suomi24:ssä kaksi sivuani kärjessä. *
Google web:
haku. *
Haku lisättynä sanalla:
days. Siinäkin minulle ensinnä omani.
*
Googlesta :
keskustelut kaksi omaani
*
Yahoossa vapaa sana keskustelu. *
lisättynä hakusana days ensinnä omani. *
Alltheweb ei hae vaan laskee lukuja.
Altavistasta on todellakin poistettu jokseenkin kaikki
sivuni, kuvani, elokuvani. Soneralaista sensori Otto J. Mäkelääkö pitää kiittää,
Soneraplazakin on lopettanut Harri Veijosen etsimisen wwnetistä! HV
8. 6. 2003 HELLUNTAI * SEURAKUNNAN HISTORIAA KEISARI NERON AJOILTA * DANIELIN KIRJAN AJOITUKSEN HISTORIAA * ANTIKRISTUS TULKOON PÄÄSIÄISENÄ 2004 * PIKKUKUVIA
HELLUNTAINA EI SYNTYNYT KIRKKO VAAN SEURAKUNTA
Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla... Apt 2., http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ap.t.2.html
SEURAKUNNAN HISTORIAA KEISARI NERON AJOILTA
"Jo noin v. 43 tai 44 mestattiin miekalla apostoli Jaakob vanhempi,
Johanneksen veli, Jerusalemissa kuningas Herodes Agrippaan käskystä.
Niinikään Jaakob, "Herran veli", kärsi marttyyrikuoleman v. 62,
jolloin hänet, joka johti Jerusalemin seurakuntaa
ja oli saanut lisänimen "vanhurskas", sanotaan vihollisten
syösseen alas temppelin harjalta, ja koska hän ei siitä vielä
kokonaan kuollut, ruhjottiin nuijalla. Todennäköisempää on
kuitenkin Josefuksen kertomus, että häntä syytettiin korkean raadin edessä
ja kivitettiin.
Ensimmäinen suuri vaino kristityitä vastaan oli Roomassa
v. 64, jolloin järjettömyyteen saakka julma keisari Neero oli
hallitsijana. Tämä peto, joka oli murhannut oman äitinsä ja
veljensä, sai mielettömän päähänpiston sytyttää tuleen oman
Rooman pääkaupunkinsa 18.:n ja 19.:n päivän välisenä yönä
heinäkuuta v. 64, nähdäkseen, miltä suuremmoinen tulipalo
näyttäisi, niinkuin Troijan palo aikoinaan.
Toiset sanovat syyksi, että saataisiin pystyttää palotonteille uusia rakennuksia,
etupäässä komea keisarillinen palatsi. Kuusi päivää ja seitsemän yötä kesti
tämä kauhea palo, joka hävitti melkoisen osan Roomaa ja joukon
taideteoksia. Torjuakseen katkeruuden luotaan,
heitti hän syyn tästä ilkityöstä kristittyjen niskoille,
ja sai siten tilaisuuden uusiin julmuuksiin.
Muutamia ristiinnaulittiin, toisia ommeltiin petoeläinten nahkoihin ja
työnnettiin koirien revittäväksi, joita ärsytettiin heidän kimppuunsa;
toisia taas pistettiin pikisäkkeihin elävältä palamaan,
loistaakseen keisarin tulisoihtuina.
Nämä kauheat teot herättivät sääliä pakanain puolelta,
"sillä" - sanoo roomalainen historioitsija - "heitä
ei uhrattu yleisen hyvän eduksi vaan yksityisen raivosta".
Ei ollut näin ollen ihmeellistä, etteivät kristityt tahtoneet uskoa
Neeron kuolemaa kohta sen tapahduttua, vaan otaksuivat, että
hän jälleen ilmestyisi
"antikristuksena"."
LÄHDE: Sabricius, A, Kuvallinen kirkkohistoria
kansalle. Suomentanut I. A. Peltonen.
Suomea koskevat osat kirjoittanut L. S. Sandelin.
145 kuvalla. Rauman Kirjapaino-Osakeyhtiön kustantama
Raumalla 1901 (Tämä teos on juuri saatu
kirjastoomme).
VEIJOSEN KOMMENTTI JA EUSEBIUS: Neeron aikana ei vielä ollut Johanneksen Ilmestystä, jossa sanotaan antikristuksen saavan "kuolinhaavan", ja josta vanhat protestantit ennaltatiesivät paavinvallan tilapäisen loppumisen Napoleonin toimesta v. 1798, ja jota meidän aikanamme on selitetty mm. Neuvostoliittoon. Toinen kohta Ilmestyskirjassa sopii vain miekanhaavan näköiseen jälkeen pedon päässä eli esim. kuten Gorballa. Uusi Neero oli ennaltatiedetty Danielin kirjassa ja Jeesuksen sanoissa Matteuksessa: kuusi vuotta myöhemmin Titus tuhosi Jerusalemin temppelin. Emt.: "Huhtikuussa v. 70 tämä sulki kaupungin, joka oli täynnä matkustavia pääsiäisjuhlan tähden, ja nälänhätä pian kävi kauheasti. Kristityt pääsivät näistä ahdistuksista, paettuaan vähää ennen pieneen Pellan kaupunkiin toiselle puolen Jordania, ja sitten vasta, "kun nämä pyhät ja vanhurskaat olivat poissa", sanoo Eusebius, "tunkeutui taivaan kosto jumalattomaan kaupunkiin."
ENSIMMÄISTEN OPETUSLASTEN TIEDETTIIN
KUOLEVAN ENNEN JEESUKSEN PALUUTA
Apt. 1:6-8:n selitys: Ei ollut ensimmäisten opetuslasten asia tietää milloin Israel jälleen saa valtakunnan. Me tiedämme sen 1948 ja ilmeisesti jo pikkutarkasti päivät Messiaan näkyvään paluuseen asti! Ensimmäisten kristittyjen kesken kävi huhu: apostoli Johannes ei kuole ennen Herran paluuta. He ymmärsivät väärin Herran sanan (Joh. 21:22), jonka hän sanoi Pietarille: "Jos minä tahtoisin hänen siihen asti olevan, kuin minä tulen, mitä se sinuun koskee." Me elämme tässä ajassa ja meidän asiamme on tietää! HV
DANIELIN KIRJAN AJOITUKSEN HISTORIAA
"Porfyrios, kolmannen vuosisadan uusplatoninen filosofi, joka vastusti kristinuskoa, esitti että Danielin kirja olisi kirjoitettu Antiokus Epifaneen aikana ja että sen kirjoittaja olisi ottanut kirjansa päähenkilöksi tämän kuninkaan. Hieronymus ja muut kristityt vastasivat erittäin taitavasti Porfyrioksen väitteisiin. Vasta nykyaikana on tämä sama väite pulpahtanut esille uudelleen, ensin Semlerin ja Corrodin esittämänä 1700-luvun lopussa ja sitten heitä seuranneiden liberaaliteologien teoksissa." (Henkilö, joka kannattaa vanhaprotestanttista näkemystä, että Danielin päivät toteutuivat vain vuosina historiassa)
MINÄ TULEN TAKAISIN
CNN uutisoi, että Paul McCartney esiintyi Moskovan Red Square:nilla ja lupasi tulla toistekin. Takaisin Neuvostoliittoon ja M. Gorbatshov kuunteli tyytyväisenä. Ilmeisesti hänkin taas tulee. En uskonut vastakääntyneenä 1970-luvulla ajatustani, että vielä saarnaisin entisestä ihanteestani The Beatlesistä ajan merkkinä, mutta sitä se vaan oli ja on! HV
ANTIKRISTUS TULKOON PÄÄSIÄISENÄ 2004
danieltimes.htm Siellä se 1. 6. 2003 luomani kuva Danielin ilmoittamista päivistä meidän ajassamme. Mahdollisesti tarkalleen oikein sijoitettuna ja ensimmäistä kertaa maailman historiassa. Sen tarkan oikeellisuuden varmistaisi pääsiäisenä 2004 Antikristuksen tulo. HV
SANAHAKU
http://www.koivuniemi.com/flash/ Tässä suomalainen Raamatun sanahaku.
PIKKUKUVAT
ALTAVISTASTA ei enää löydy kuin yksi pikkukuva sivuiltani, vaikka se pari päivää sitten uutisoidessani löysi niitä noin sata. Vastustajani ovat ahkerasti liikkeellä. Ilmeisesti Googlea he eivät saa poistamaan kyseisiä pikkukuvia. HV
7. 6. 2003 RAUHA JERUSALEMILLE TARKOITTAA SEN OLOA JAKAMATON ISRAELIN PÄÄKAUPUNKI * YMMÄRRYKSEN LISÄÄNTYMINEN EI ALENNA TOTUUDEN ARVOA * SKEPSIKSEN KESKUSTELUFOORUMI EHDOLLE VUODEN HUUHAAKSI
RAUHA JERUSALEMILLE TARKOITTAA SEN OLOA JAKAMATON ISRAELIN PÄÄKAUPUNKI
J. Shulamin kirjeestä kuukauden vaihteesta: "Eilen, torstaina, 29. toukokuuta 2003, Israelissa juhlittiin Jerusalem-päivää. Tällä viikolla pääministeri Sharon ja palestiinalaisten viranomaisista ”pääministeri” Abu Mazin tapasivat ja keskustelivat suunnitellusta ”tiekartasta”, jota presidentti Bush on ehdottanut tai määrännyt nämä kaksi osapuolta työstämään. Lähi-idässä ei mikään ole vahinko. Päivä, jolloin Israel juhlii Jerusalemia – joka on ollut juutalaisen kansan pääkaupunkina siitä lähtien, kun Kuningas David valloitti sen jebusilaisilta noin 1000 eKr. – on myös päivä, jolloin Israelin pääministerit ja tulevaisuuden Palestiinan valtio tapaavat ja keskustelevat Jerusalemin tulevaisuudesta. Uskovina meidän pitäisi muistaa, että meitä on enemmän kuin kehotettu rukoilemaan rauhaa Jerusalemille. Minä ymmärrän sanasta ”rauha” – ”Shalom”, että jonkun rauha tarkoittaa sen pitämistä kokonaisena. Sanan ”Shalom” juuri on ”Shalem”, joka tarkoittaa kokonaista eikä puolta tai kolmasosaa – se tarkoittaa ”kokonaista”. Voitteko kuvitella sanovanne jollekin, että rukoilen rauhaa sinulle, mutta sinut pitäisi puolittaa. Joten ne, jotka ovat kiinnostuneet Jumalan antamasta lupauksesta Kuningas Davidille Psalmissa 122, muistakaa mitä siellä sanotaan: ”Toivottakaa rauhaa Jerusalemille, menestykööt ne, jotka sinua rakastavat. Rauha olkoon sinun muuriesi sisällä, olkoon onni sinun linnoissasi. Veljien ja ystävieni tähden minä sanon: olkoon sinulla rauha. Herran, meidän Jumalamme, huoneen tähden minä tahdon etsiä sinun parastasi.” J. Shulam
YMMÄRRYKSEN LISÄÄNTYMINEN EI ALENNA TOTUUDEN ARVOA
PALAUTE SAKSASTA:
Luin tekstejänne tänään. Näytätte antavan Herran paluulle roimasti lisäaikaa aikaisemmista ennustuksistanne poiketen.
Mitä tulee Suomen jatkuvaan antikristus-hysteriaan, niin eivätkö ne herrat, joita siihen virkaan kaupittelette ala olla
siinä vaiheessa jo yli-ikäisiä? Antikristusta haeskeli myös Leo Meller jo vuosikymmenet sitten milloin kenestäkin
politiikosta - ja aina meni arvelu pieleen! Erehdyksillä alennetaan totuuden arvoa. Raamatun ilmoitukset ovat joskus
toistensa kanssa ristiriitaisia eikä mielestäni mitään tarkkoja aikoja voi sanoa mistään.
Ja kuka on sanonut, etteikö kirjoituksiin ole voinut pujahtaa virheitäkin vuosituhansien varrella. Terveisin M.K.
Vastaus:
Mukava kuulla, että sivujani luetaan Lutherin synnyinseudullakin.
Jos Raamatun ilmoitukset ovat joskus toistensa kanssa ristiriitaisia, se johtuu kopiointivirheistä.
Raamatun tekstiä on kopioitu tarkemmin kuin mitään, enkä usko olennaisissa kohdin
kuten Danielin ilmoittamat päivät olevan ainuttakaan poikkeamaa alkuperäisestä.
Leo Mellerkään ei ole profeetta vaan
Jumalan Sanan selittäjä kuten minäkin.
Suurena virheenä en pidä sitä, että Mellerillä on prosentuaalisesti hieman erehdyksiä vanhoissa hyvissä selityksissään.
Pahana virheenä pidän sitä, että nyt kun MINÄ SELVITÄN TÄSMÄLLISESTI AJATKIN, niin ihmiset kuka
hyvänsä eivät ala sitä uskoa. En edelleenkään tiedä
Raamatun antikristusennustuksia paremmin täyttävää ehdokasta kuin Gorba.
Kyllä Antikristuksen on aivan pian tultava, ja minun Raamatun tuntijana on hänet etukäteen tunnistettava!
Muutamat epätarkkuuteni laajan ja runsaan selitykseni joukossa, niihin aina on löytynyt hieman tarkempi selitys. Ne eivät alenna totuuden arvoa vaan
todistavat nekin todeksi Danielin kirjaa, että sitä oli mahdotonta ymmärtää tarkalleen oikein
menneinä aikoina. Monet tutkivat ja ymmärrys lisääntyy.
Edelleenkin lisääntyy, vaikka 1. 6. 2003 esittämäni päivät meidän aikaammekin olisivat jo täsmälleen oikein.
Ja jos ne sitä ovat, ne olivat sitä ensimmäisenä koko maailmassa!
Joka tapauksessa kuljen en vain Suomen vaan maailmanlaajuisesti ymmärryksen lisääntymisen kärkipäässä.
Olisi kiva kuulla, onko siellä Saksassa nykyisin Leo Mellerinkään veroista tietäjää.
Harri Veijonen
SIINÄ VASTA HUUHAATA 2003
Olen taas päässyt eräälle listalle, joka on esittelevinään huuhaata. Mutta huuhaata täällä vältetään paremmin kuin missään! Nytkin esitetään varteenotettava ehdokas vuoden 2003 siinä vasta huuhaa-palkinnon saajaksi. Sellainen, joka poisti sivuiltaan tiedemies Isak Newtonin ja salli lörpötystä aiheesta "Jeesus ei ollut historiallinen henkilö". Mikäpä sellaiseen huuhaaseen pystyisikään muu kuin Skepsis ry:n keskustelupalsta! HV
TÄMÄ ON LIIKE
"Eräs sisaristamme Jerusalemissa sanoi kerran, että jos kaksi ihmistä pukeutuvat t-paitoihin, joissa lukee ”Jeshua on Messias” ja kävelevät Jerusalemin pääkatua pitkin, heitä pidetään hulluina. Jos 20 ihmistä kulkee pitkin Jerusalemin katuja t-paidat päällä, joissa sanotaan ”Jeshua on Messias”, ihmiset sanovat, että tämä on kultti. Jos 1000 ihmistä kulkee kadulla sama t-paita päällä, sanomalehdet kirjoittavat, että tämä on liike. Me haluamme olla liike Israelissa ja myös ympäri koko maailmaa." J. Shulam
ISRAELIN HISTORIAA ESITTÄVIÄ TEOKSIA
ARTHUR HJELT: ISRAELIN KANSAN HISTORIA:SSA VUONNA 1913
Benzinger, J., Geschichte Israels bis auf griechische Zeit. 1912.
Buhl, Frants, Det israelitiske folks historie. 3.pain. 1906.
Cornill, Karl, Geschichte des Vilkes Israel, 1899.
Ewald, Heinrich, Geschichte des Volkes Israel bis Christus. I-VI. 3. pain. 1864-68.
Fries, S.A., Israels historia till studerandes tjenst. 1894.
Guthe, Hermann, Geschichte des Volkes Israel
(Grundriss der theol. Wissenchaften 14). 2. pain. 1904.
Kittel, Rud., Geschichte des Volkes Israel (Handbucher der alten Geschichte I). 2. pain. 1909-1912.
Klostermann, August, Geschichte des Volkes Israel bis zur Restauration unter Esra und Nehemia. 1806.
Köhler, A. Lehrbuch der biblishen Geachichte AT:s. I-II. 1875-1893.
König, Eduerd, Geschichte des REiches Gottes bis auf Jesus Christus. 1908.
Lehmann-Haupt, C. F., Israel, seine Entwickelung im Rahman der Weltgeschichte. 1911.
Löhr, Max, Geschichte des Volkes Israel in acht Vorträgen dargestellt. 1900.
Löhr, Max, Israels Kulturentwickelung. 1911.
Oettli, S., Geschicte Israels bis auf Alexander den Grossen. 1905.
Ottley, R.L., A short history of the hebrews to the
roman period. 1904.
Piepenbring, C., Histoire du peuple d´Israel. 1898.
Smith Preserved, Henry, Old Testament History. 1903.
Stade, Bernhard, Geschichte des Volkes Israel I-II. 1887-88.
Wellhausen, J., Israelitische und judische Geschichte. 6. pain. 1907.
Winckler, Hugo, Geschichte Israels in Einzerdarstellungen. I-II. 1895-1900.
Winckler, Hugo, Die Keilinschriften und das Alte Testament. 3. pain. 1902.
Erikoistutkimuksista, joita on käytetty lähteinä kirjoitettaessa edellä olevaa esitystä Israelin historiasta, mainittakoot vain seuraavat:
Alt, Albrecht, Israel und Aegypten. 1909.
Caspari, Wilhelm, Aufkommen und Krise der israelitishen Königstums unter David. 1909.
Caspari, Wilhelm, Die Pharisäer bis an die Schwelle des Neuen Testaments. 1909.
Klamroth, Erich, Die judischen Exulanten Babyloniens. 1912.
Meyer, Eduard, Die Entstehung des Judenthums. 1896.
Rothstein, Wilhelm, Die Genealogie des Königs Jojachin und seiner Nachkommen. 1902.
Volz, Paul, Mose, Ein Betrag zur Untersuchung uber die Ursprunge israelitischen Religion. 1907.
5. 6. 2003 ANTIOKUS IV EPIFANES ARTHUR HJELTIN KIRJASSA ISRAELIN KANSAN HISTORIA * DANIELIN KIRJA ARTHUR HJELTILLÄ * DANIELIN KIRJA CLARENCE LARKINELLA * PIETARIN 300-VUOTISJUHLILLA IHAILTIIN RUOTSI-SUOMEN HÄVIÖTÄ
PROFESSORI ARTHUR HJELT (1868-1931)
Onnistuin saamaan kirjastooni Arthur Hjeltin kirjan
"Israelin kansan historia" (WSOY 1913).
Arthur Hjeltin tuotanto
sivullani hjelt.txt.
Aapeli Saarisalo kirjoittaa elämäkerrassaan "Rymättylän räätälin poika" (WSOY 1975 s. 170):
"Jo Hjeltin oppilaana ymmärsin, että hän iloitsi hepreankielen taidostani...
Hjelt itse oli ensin Helsingin Vanhan testamentin ja sitten Uuden testamentin
selitysopin professori vuodesta 1904 kuolemaansa saakka vuoteen 1931. Hän oli syntynyt vuonna 1868.
Hjelt oli poikkeuksellinen sen ajan teologiksi, hän oli edellä aikaansa.
.. Raamatun maita hän selostaa yleistajuisissa
matkakirjoissaan "Matka Siinaille", "Ylös Jerusalemiin",
"Jerusalemista Damaskoon", "Helsingistä Siinaille" samoin kuin
kirjassa "Israelin kansan historia"."
ANTIOKUS IV EPIFANES ARTHUR HJELTIN KIRJASSA ISRAELIN KANSAN HISTORIA
"Palestiina oli Egyptiin yhdistettynä noin sata vuotta.
Antiokhos III (223-187) uudisti seleukiidien vanhat, tämän maan omistusta koskevat
vaatimukset ja sai ne myös täytetyiksi.
Hän voitti egyptiläiset ratkaisevasti Jordanin lähteillä v. 198 ja tuli
Palestiinan herraksi.
Antiokhos kohteli juutalaisia lempeästi ja koetti monella
tavalla saavuttaa heidän suosiotaan; mm. hän lahjoitti
temppelin kaunistamiseksi rahasumman.
Ylimmäisenä pappina oli tarmokas ja oikeamielinen Siimon II,
jonka ansioita ylistetään samanaikuisessa Siirakin kirjassa (50, 1-24).
Rauhallista onnenaikaa ei kestänyt kauan. Jerusalemin vallanhimoisten
ylimysten kesken syntyi riitoja, joilla oli tuhoisat seuraukset.
ANTIOKHOS IV EPIFANES - Antiokhos III:n nuorempi poika,
joka v. 176/5 nousi valtaistuimelle murhatun veljensä
Seulekos IV:n jälkeen - sai niistä aiheen käydä kovakouraisesti
juutalaisten sisäisiin oloihin käsiksi.
Antiokhos Epifanes on juutalaisten muistotiedoissa saanut mitä mustimman jälkimaineen. Hänestä on tullut julkeimman jumalattomuuden perikuva, Antikristuksen edeltäjä. Näin siitä syystä, että kreikkalaisuus yhtyneenä itämaiseen despotismiin hänessä yritti antaa juutalaisuudelle surmaniskun, hävittääkseen sen uskonnon, jonka oli määrä sammuttaa ihmiskunnan jano. Murhayritys muodostui sitä vaarallisemmaksi, koska sen toimeenpanijoiden joukossa oli juutalaisten omia johtomiehiä.
YLIMMÄISPAPPIEN KIISTA
Siimon II:ta oli ylimmäispapinvirassa seurannut hänen poikansa Onias III.
Hänellä oli vastassaan Jerusalemissa kreikkalaisystävällinen puolue, jonka johdossa oli
mahtava Tobiaksensuku. Tämä pyrki saamaan ylimmäispapinviran määrättäväkseen ja
käytti välikappaleenaan Oniaksen veljeä Jasonia.
Oniasta paneteltiin kuninkaalle, Jasonin osoittaessa monella tavalla alttiuttaan
palvella seleukiidien ja kreikkalaisuuden asiaa. Hän tarjoutui sitä paitsi maksamaan
huikean summan ylimmäispapinvirasta, ja niin täytyi Oniaksen väistyä hänen tieltään.
Kuvaavaa uudelle suunnalle oli se, että Jason ylimmäisenä pappina lähetti rahalahjan
suurten Herkulesleikkien hyväksi, jotka toimeenpantiin Tyyroksessa.
SAMOIHIN AIKOIHIN ANTIOKHOS
sotaretkellään
Egyptiä vastaan poikkesi Jerusalemissa, jossa hänet vastaanotettiin suurin juhlallisuuksin.
Yhtäkaikki Jason piankin menetti kuninkaan kannatuksen.
Ylimmäispapinvirkaan nimitettiin eräs Tobiaksensuvun omista jäsenistä,
nimeltä Menelaos, joka oli tarjonnut siitä
vielä suuremman summan ja esiintyi vielä julkeammin pakanuuden edustajana.
Menelaoksen nimitys tiesi ennen kuulumatonta pyhän lain rikkomista, sillä
hän kuului sukuun, jolla ei lain mukaan ollut oikeutta
ylimmäispapinarvoon.
Jason, joka oli paennut ammonilaisten luo, ei tyytynyt kohtaloonsa.
Jo seuraavana vuonna hän palasi Jerusalemiin karkoittaen Menelaoksen.
ANTIOKHOS ITSE, jonka väärä huhu oli kertonut kuolleen,
riensi apuun, valloitti Jerusalemin ja ryösti temppelin.
Temppelin ryöstö ynnä kaiken pyhän häpäiseminen herätti suurta
mielenkuohua lainkuuliaisissa piireissä.
... Sabatin vietto ja ympärileikkaus kiellettiin
kuolemanrangaistuksen uhalla. Ei kukaan saanut omistaa
eikä lukea toora-käsikirjoitusta. Temppeliin pystytettiin Zeulle pyhitetty alttari,
joka vihittiin joulukuussa 168, kuninkaan syntymäpäivänä,
juhlallisin uhrimenoin." (Arthur Hjelt)
VEIJOSEN KOMMENTIT
1. "Joukossa on juutalaisten omia johtomiehiä"
myös silloin, kun viimeinen, suuri Antikristus ensin
veljeilee Israelin kanssa ja sitten tuhoaa sitä.
Etelä-Karjala -lehden ilmoituksessani "Sitten tulee Peres"
vuonna 1988, jo ennen Shimon Pereksen M. Gorbatshovin Neuvostoliiton vierailua kirjoitin
sitten toteutuneen: "Päästä sinä kansamme Pohjoisesta maastasi niin saan heidät
suostumaan alueittemme luovutukseen ja "rauhaan"."
2.
"Poikkesi Jerusalemissa, jossa hänet vastaanotettiin suurin juhlallisuuksin".
Gorba (toinen oikealta) on jo leikkinyt Lähi-Idässä piirileikkiä
Pereksen ym.
seurassa. Toki myös USA:n Bush parhallaankin Lähi-idän "rauhan"
tiekartta-matkalla.
3. "ANTIOKHOS ITSE, jonka väärä huhu oli kertonut kuolleen".
Kuinka monesti korjasinkaan Suomessa yleistä
"niilotarvajärveläistä" väitettä, että
Neuvostoliitto olisi kuollut. Karhu vain nukkuu!
DANIELIN KIRJA ARTHUR HJELTILLÄ
Emt. s. 121 Arthur Hjelt sitten selittää Antiokuksen ja Danielin kirjan yhteyttä.
Vaikka Danielin kirja oli kirjoitettu noin 600 eKr. ja Daniel oli siis
ennaltatiennyt Antiokuksenkin toimet, Hjelt kirkonmiehenä ei siihen usko vaan selittää, että
Danielin kirja kirjoitettiin Antiokuksen aikana:
"Siihen aikaan ilmestyi hurskasten rohkaisemiseksi merkillinen Danielin kirja.
Siinä kehoitetaan kestämään vainoissa, niinkuin muinoin
maanpaon aikana Daniel ja hänen toverinsa. ...
Vrt. Dan. 3; 6; 11:41-45; 12:1-3. Vanhaa profeetallista henkeä uhkuva kirja elvytti
messiaanisen toivon uuteen eloon..."
DANIELIN KIRJA CLARENCE LARKINELLA
CLARENCE LARKIN AND HIS BOOKS
Clarence Larkin
(1850-1924).
http://www.armageddonbooks.com/larkin.html.
American Baptist pastor, Bible teacher, and writer, Clarence Larkin was born October 28, 1850, in Chester, Delaware County, Pennsylvania.
danielpictures.htm,
http://members.citynet.net/morton/images/history.gif
PIKKUKUVINA SIVUJENI KUVIA
http://www.altavista.com/image/results?q=veijone&avkw=xytx&stype=simage&stq=45 Em. linkin Altavista näyttää pikkukuvina joitakin sivuillani löytyviä tai löytyneitä kuvia.
PIETARIN 300-VUOTISJUHLISSA IHAILTIIN RUOTSI-SUOMEN HÄVIÖTÄ
FST:n ohjelmassa Pietarin 300-vuotisjuhlista ruotsalaiset korostivat Pietarin kaupungin rakennetun ruotsalaisten maille, 1600-luvulla perustetun NYEN:n kaupungin päälle. Tässä ruotsalaisessa kaupungissa oli 2000 asukasta ja se oli tarkoitettu Ruotsin idänportiksi, satamakaupungiksi silkkitien päähän. Mielenkiintoista, ettei suomalaisasutuksesta puhuttu sanallakaan, päin vastoin leikittiin ajatuksella siitä että NYEN voisi olla nyt suuri ruotsalainen kaupunki. Ruotsalaisilla on suurvaltahistoria takanaan, se näkyy suhtautumisessa mm. Suomeen ja Baltiaan. Ruotsi-Suomen ajoista on kulunut jo kohta parisataa vuotta, mutta aluemenetykset on näköjään sielläkin hyvässä muistissa. Edellisessä Baltiaa käsitelleessä ohjelmassa ruotsalaiset mm. huokailivat, "Riika on aiemmin ollut Ruotsin väkirikkain kaupunki". Pietarin 300-vuotis juhlanäytöksessä Nevalla vallattiin ruotsalainen purjealus. Turistien juhlatunnelmaa ei tuntunut yhtään pilaavan ruotsalaisten kokema tappio. En yhtään ihmettele. Nimimerkki (joka vastasi MTV3:n uutiskeskustelussa HV:lle).
YLEISURHEILUN EUROOPPA-CUP LAPPEENRANTAAN
Tulossa 21. - 22. 6. 2003 Eurooppa-Cup, Lappeenranta Kimpinen. Joukkueet: Miehet: Belgia, Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska, Unkari, Valko-Venäjä, Viro. Naiset: Belgia, Irlanti, Liettua, Puola, Ruotsi, Suomi, Unkari, Valko-Venäjä. Lipputiedot/tilaukset: LUM:n tsto p. 05-4150606, email: toimisto@lum.fi www.lum.fi
DANIELIN ILMOITTAMAT PÄIVÄT HISTORIASSA JA MEIDÄN AJASSAMME
2520 HISTORIAN TAPAHTUMA.
2520 päivää eli yksi vuosiviikko
oli mm. Daniel 9:25:ssä voideltuun sotilasjohtajaan asti.
Vuosissa 2520 voideltuna sotilasjohtajana näyttää olevan
kenraali Allenby 1917!
2520 HISTORIAN VUODET.
9. 12. 1917: Yksi "aika" määritellään 360 päiväksi ja vastaavasti 7
aikaa on 2520 päivää. Päivissä se on 7 vuotta eli
yksi vuosiviikko. Historiassa
vuosissa
2520 alkoi juutalaisten Baabeliin
joutumisen vaiheista noin 604 eKr. ja ennaltatiedettiin päättyväksi
"lopun alkuun" (Mt 24:7) eli
maailmansotaan ja sen huipentumaan
Jerusalemin vapautukseen turkkilaisilta 9. 12. 1917.
2520 MEIDÄN AJASSAMME.
2520 päivää meidän ajassamme on
vuosiviikko ilmeisesti syyskuusta 2007 syksyyn 2014
ja viikko tiedetään kaksivaiheiseksi siten, että jälkimmäinen
1260 päivää Ilmestyskirjan päiviä on se 3,5 vuotta
Antikristuksen kuva ylimmällä Jerusalemissa.
2300 HISTORIAN TAPAHTUMA.
Antiokus Epifanes noin 171 eKr. - 164 eKr. tallasi Israelia 2300 päivää, josta
3,5 vuotta iljetyksensä Jerusalemin temppelissä.
2300 HISTORIAN VUODET.
7. 6. 1967:
2300 päivää (Daniel 8:14) eli vuotta alkoi
kauriin, Aleksanteri Suuren Jerusalemin valloituksesta ja ennaltatiedettiin
päättyvän Jerusalemin vapautukseen juutalaisille 7. 6. 1967.
2300 MEIDÄN AJASSAMME. 2300 päivää meidän ajassamme päättyy
Messiaan näkyvään paluuseen ilmeisesti juutaisvuodenvaihteessa syksyllä 2014.
Aika jakaantuu kahtia siten, että
1290 tai 1260 päivää, noin 3,5 vuotta on
Antikristuksen iljetystä
Jerusalemissa ja koko maan päällä.
Sitä edeltää 2 vuotta, 9 kk ja 20 päivää.
Mahdollisesti se on Googin sodassa mukana olemattomien
Israelin naapurimaiden temmellystä Israelissa.
70 VUOTTA HISTORIASSA.
Allenby-sivu:"Aavistelemani asia on pilkulleen niin:
Pakanain aikain alussa oli 90 vuotta ...
Vuodesta 606 vähennetään 90 vuotta kun tullaan vuoteen 516 eKr. Raamatussa vieläpä silloiset viimeiset 70 vuotta ja sen tapahtumat olivat pilkulleen
ennaltatiedetty."
70 VUOTTA MEIDÄN AJASSAMME.
Allenby oli siis valtaamassa Jerusalemia syksyllä 1917.
Siitä 70 + 20= 90 vuotta on syksy 2007.
Taivaallisen Jerusalemin seurakunta saavuttaa!
606:sta 2520 vuotta myöhemmin tapahtumasarja alkoi vuonna
1914 ja 90 vuotta siitä
alkaa kuvani: pääsiäinen 2004 ja Antikristuksen tulo.
70 VUOSIVIIKKOA HISTORIASSA.
Vuosiviikko eli
2520 päivää oli jo mainittu.
70 sanottiin juuri. 62 vuosiviikon
mentyä surmattiin Kristus.
Asia toteutui Kristuksen ollessa noin 40 vuotias.
Laskelma alkoi viimeisestä
julistuksesta 436 (7x62=) vuotta aiemmin.
70 VUOSIVIIKKOA VUOSISSA.
70 vuosiviikkoa meidän aikaamme etenee niinkuin on
kirjoitettu Dan 9:24 "sinun kansallesi ja Pyhälle
kaupungillesi." Juutalaisten säädetty asuminen
Jerusalemissa. Se Danielin ja Jeesuksenkin ennustuksen mukaan keskeytyi
70 jKr. ja ennaltatiedettiin
jatkuvan 1967.
70 VUOSIVIIKKOA MEIDÄN AJASSAMME.
Vuosiviikot siis jatkuivat 7. 6. 1967.
Juutalaiset jälleen ovat torilla ja itkumuurilla
(Dan 9:25)
siten, että
69 vuosiviikon jälkeen on vuosi 1986. 70 vuosiviikkoa loppuun asti
(Dan 9:26) eli 1993 alkaa Daniel 9:27:n
aikoineen ja tapahtumineen ennaltatietämä
valerauhan teko. Sitten kaikki tulee
valmiiksi näillä näkymin kolmessa vuosiviikossa:
1. VUOSIVIIKKO.
13. 9. 1993:
70 vuosiviikkoa
juutalaisten säädettyä asumista
Jerusalemissa ennaltatiedettiin päättyvän (Dan 9:24-26)
Daniel 9:27:iin,
valerauhan teon alkamiseen vuonna 1993.
2. VUOSIVIIKKO.
1. 10. 2000: Juutalaisvuosituhannen vaihde.
Jo
1986 kirjani ennaltatiesi, että maailmankaikkeus palaa takaisin ja että
tästedes yksi päivä vastaa taas vuotta. Jumala päättää Daniel 9:27:n
"kolmiyhteiseen" seiskaan, 21 vuodessa.
31. 12. 1999: Meidän kalenterimme vuosituhannen vaihde.
Jo kesällä 1992 Jeltsin pelkäsi Tukholmassa vallankaappaushuhuja, kirjoitustani,
että narrille päivä on kuin vuosi, Jeltsinkö vallasta vuoden jälkeen.
Olikin tasavuosia ja syksyllä 1999 kirjoitin tulevassa
vuosituhannen vaihteessa olevan aika kuten lähtikin.
Vuosiviikko siinäkin.
*
11. 9. 2001:
Jo 1972 olin keihäällä antanut narrille alkamisajan sentteinä eli 6000
Aadamista eli 2000 Kristuksesta
(niin sain myös palkinnon Tykkimäen huvipuiston 2000.000. vieraana.)
ja niin se osoittikin
tulevansa perä edellä, aloitti lepopäivällä.
3. VUOSIVIIKKO.
Kahden vuoden parodioitakin kolme alkaen Gorban ylösnousemusparodiasta
72 tuntia vankina elokuussa 1991.
Vuodeksi 2005 rauhan vahvistamista suunnitellaan, mutta
viimeinen vuosiviikko alkaa 13. 9. 2007.
1335 PÄIVÄÄ HISTORIASSA.
"1335 päivälle ei tiedetä merkitystä menneisyydessä", professori Jussi Aro
Danielin kirja, Uusi suomennos selityksin (Otava 1984).
Uuras Saarnivaara ym. näkivät siinäkin jotakin
Antiokuksen toimintaa vuoden 170 eKr. tienoilla.
Exodus kenties oli 1335 vuotta ennen
jotakin, mutta exodus julistaa 3500 vuotta sitten tapahtumisellaan
Antikristuksen tuloa ja aikojensa alkamista!
Harri Veijonen: Exodus ja vuosi 2004.
1335 PÄIVÄÄ VUOSISSA.
Harri Veijonen 24. 7. 2002:
"Vaikka John Ag. Brown osasi sijoittaa etukäteen 1335 kuuvuotta aurinkovuosissa 1295 turkkilaisvallan pituudeksi välille 622jKr. - 1917jKr.,
siinä on kysymys ainakin kirjaimellisista päivistä noin vuosille 2004-2007, jolloin seurakunta on yläilmoissa 1335 päivää ja Jerusalem antikristuksella 1290 päivää."
1335 PÄIVÄÄ MEIDÄN AJASSAMME.
Tuota vuoden takaista väitettäni täsmennetään nyt siten, että
pääsiäisestä 2004 syksyyn 2007 laskettaisiin noita 1335 päivää
alkaen Antikristuksen tulosta
päättyen seurakunnan ylösottoon noin 45 päivää Jerusalemin
valerauhan vahvistamisen jälkeen.
Vahvistaminen tapahtuisi noin juutalaisvuodenvaihteessa ja
seurakunnan ylösotto
lokakuun lopussa 2007.
Pääsiäinen 2004: Viimeinen Hitler tulee takaisin vanhan Hitlerin hallinta-ajan,
12 v ja 3 kk poissaolonsa jälkeen. "Vaikka pääsiäisenä" olin kirjoittanut jo
5. 1. 1992 Etelä-Karjala-lehdessä Lappeenrannassa.
On samalla toisen Daniel 9:27:n vuosiviikon puoliväli.
Seitsemän vuotta ennen Jerusalemiin hyökkäystään, viimeisen
3,5 vuoden ajan, Antikristuksen diktaattoriajan alkamista.
Syyskuu 2005: Kahden vuoden parodioitakin kolme kirjoitin juuri.
Jasser Arafatia suurempi Antikristus tulee
Jerusalemin valerauhan kuvioihin tarkalleen niinkuin
2600 vuotta oli ennaltatiedetty!
Syyskuu 2007: Ja hän vahvistaa valerauhan yhdessä monien kanssa.
Viimeinen vuosiviikko, seitsemän vuotta alkaa.
Seurakunnan on uskottu olevan siinä ajassa noin 10 päivää, mutta
ilmeisesti se on noin 45 päivää:
Loka-marraskuu 2007: Johan he ovat riittävästi hokeneet
"rauha ja turvallisuus" (1 Tess 5:3).
Danielin kirja loppui: autuas se, joka odottaa ja saavuttaa
1335 päivää.
Olin sanonut, että aloitamme 1335 päivän laskemisen
pääsiäisestä 2004, jos Antikristus silloin tulee.
1260 JA 1290 PÄIVÄÄ HISTORIASSA.
Ennaltatiedetysti
Antiokus saastutti Jerusalemin temppeliä
3,5 vuotta ja Daniel 9:26 ennaltatiesi Tituksenkin
hyökkäävän Jerusalemiin tuhoten sen 3,5 vuodessa,
ns. juutalaissodassa 66 - 70 jKr.
1260 JA 1290 VUOSISSA.
"Lopulta, vuonna 1798, kun oli kulunut 1260 vuotta vuodesta 538, paavikunta sai surmaniskun, kuolinhaavan (Ilm. 13:-3)",
selittää Advettikirkko.
Minäpä rupesin miettimään, milloin Rooma on perustettu:
perimätiedon mukaan Rooma perustettiin 753 eKr. 753+1260= 2013.
Ikuisena kaupunkina pidetty Rooma saa loppunsa ennaltatiedettynä määrähetkenä,
vaikka se olikin perustettu 753 ennen Kristusta. Nuo vuodet
historian vuosia ollakseen pitäisi päättyä
Messiaan palatessa.
Why choice 538 A.D., why not 754 when Pepin donated imperial PROPERTY
to the papacy, which actually began the “temporal” rule of the Vatican over Papal States?
Eiköhän se siinä ollutkin. Paavinvalta kukistuu 1260 vuoden jälkeen, mutta alkaen vuodesta
754. Amen!
1260 JA 1290 MEIDÄN AJASSAMME.
Kysymyksessä on viimeinen 3,5 vuotta ilmeisesti noin
pääsiäisestä 2010 syksyyn 2014. Aika alkaa
Antikristuksen nousulla
Jerusalemiin ja siitä kaikki osaavat laskea
kenties 30 päivää erehtyen milloin
Messiaan näkyvä paluu koittaa.
2010 pääsiäinen. Niinkuin Antiokus ja niinkuin Titus ennaltatiedetysti
niin vielä kolmaskin Kusipää isolla K:lla hyökkää
Israelin Jerusalemiin
ja pystyttää kuvansa Pyhäkön ylimmälle paikalle.
Ei välttämättä uuteen juutalaistemppeliin vaan
Kristuksen taivaaseenastumisen kirkkoon.
2014 syksy. Maailman mahtavat seurakunnan yläilmoihin lähdön jälkeen
tietävät, että tähtien sota jatkuu.
Kaikki sotavoimat Harmagedonille.
Niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin osataan
aseet suunnata aamutaivaalle. Mutta ei auta. Jeesus Kristus,
ylösnousseet Pyhät ja maan päältä taivaisiin elävältä temmattu
seurakunta tulee ja voittaa.
Nyt saa vielä vapaasti vaihtaa häviäjien puolelta voittajien puolelle!
Harri Veijonen
LINKKEJÄ: Jerusalemin temppelin kolmas tuho * Keijo Lindemanin kasetteja * Osmo Pöysti: Herran uusi tuleminen * Saarna Lahden vapaasrk * Jumalan temppelit * Jeesus Kristus Danielin kirjassa
DANIELTIMES
Edellinen kuvineen heti omalle sivulleen: danieltimes.htm HV
THE END OF THE VATICAN STATE
Vatican City 754 *
Papal State 754 Years: 754 + 1260 = 2014. 2014 Sept 25.
(5775 Thu. 25 September 2014 Rosh HaShanah).
PAAVIN VALTAKUNNAN LOPPU.
Jumalan valtakunta maan päälle sen jälkeen, kun Paavin valtio on säädetyt 1260 vuotta.
Eli 574+1260=2014. Juutalaisvuodenvaihde 25. 9. 2014.
Lukemasi tekstini ja kuvani ovat maailman tarkinta profetiaa.
Harri Veijonen
ISAK NEWTON JA PUUTTEELLISET SELITYKSET
Päivän teksti käväisi
Skepsiksen keskustelussa.
Pari vastausta ehdin saada ennenkuin keskustelu,
"Totuus ennaltatietämisestä varmistuu pian", poistettiin.
Toinen tarjosi:
"Ehkä sun Veijonen kannatas tälla palstalla viitata Newtonin Isakiin, joka päätyi
samaan vuosilukuun 2014, maailmanlopusta. Se tekis terää."
Kommentti:
En netistä löytänyt muuta kuin, että
tiedemies Isak Newtonkin oli mukana vanhoille protestanteille tyypillisessä selityksessä,
että 2300 vuotta alkoi 457 eKr. eikä 333 eKr.
ja 1260 vuotta alkoi
538 jKr. eikä 754 jKr.
Jos pitäisi veikata milloin kirkon lopun alku tulee Antikristuksen
ydinpommilla niin 2300 päivää ennen 25. 9. 2014. Tervetuloa
vuonna 2008 Harrin päiville yläilmoissa,
eikä
Roomassa ja Turussa poltettavana (Ilm. 16:16) muita kuin kirkon päät.
HV
1. 6. 2003 DANIEL 8:14 ELI 2300 PÄIVÄN TUTKIMUSTA * HUIPPUKOKOUS PIETARISSA * MATKA TAIVAASEEN VIIDESSÄ PÄIVÄSSÄ * TULEN LANKEAMINEN TAIVAASTA * SAARISALON MESSIASKUNINGAS
DANIEL 8:14 ELI 2300 PÄIVÄN TUTKIMUSTA
Daniel ilmoittaa toisaalla toteutuneen Antiokuksen iljetyksen Jerusalemin temppelissä oloajan 3,5 vuotta. Yli 6 vuotta, 2300 päivää ei voi olla sama aika. Varmimmin 2300 päivää on toteutunut vuosissa -333+2300=1967. Daniel 8:13-14 saattavat puhua siitä ja jakeet 5-12 Antiokuksesta. Mutta tutkimus täällä jatkuu. Kiitos sekä avusta että mielenkiinnosta! Uutisia myös kesällä 2003! HV
DANIEL 8:5-14 IN ENGLISH
Daniel 8 / Hebrew - English Bible
Daniel 8:5 And as I was considering, behold, a he-goat came ... (he-goat suomeksi kauris.
http://wwnet.fi/users/veijone/middleeast.htm : The "he-goat" in the book of Daniel was Alexander the Great. In 333 B.C. he was the leader of the war against Persia, and carried out the plans that his father had left incomplete: the freeing of Asia Minor from the dominion of Persia and, thus, the conquering of the whole Persia. (Uusi Tietosanakirja, Karisto 1928). He also conquered Palestine and Jerusalem in 333 B.C.
It was predicted that from that day when the young Greek conquers the Holy City, it would take 2300 "days" i.e. years when it would again be in the
possesion of Jerusalem (Dan 8:14). -333+2300= 1967! Jesus said that Jerusalem will be trampled on by the Gentiles until the times of the Gentiles are
fulfilled)!
8 And the he-goat magnified himself exceedingly: and when he was strong, the great horn was broken; and instead of it there came up four notable horns toward the four winds of heaven.
9 And out of one of them came forth a little horn, which waxed exceeding great, toward the south, and toward the east, and toward the glorious land.
10 And it waxed great, even to the host of heaven; and some of the host and of the stars it cast down to the ground, and trampled upon them.
11 Yea, it magnified itself, even to the prince of the host; and it took away from him the continual burnt-offering, and the place of his sanctuary was cast down.
12 And the host was given over to it together with the continual burnt-offering through transgression; and it cast down truth to the ground, and it did its pleasure and prospered.
13 Then I heard a holy one speaking; and another holy one said unto that certain one who spake, How long shall be the vision concerning the continual burnt-offering, and the transgression that maketh desolate, to give both the sanctuary and the host to be trodden under foot?
14 And he said unto me, Unto two thousand and three hundred evenings and mornings; then shall the sanctuary be cleansed.
5. Sitten minä tarkkasin, ja katso: tuli kauris päivän laskun puolelta, kulki koko maan ylitse eikä maata koskettanut; ja kauriilla oli keskellä otsaa uhkea sarvi.
6. Ja se tuli aivan sen kaksisarvisen oinaan luokse, jonka minä olin nähnyt seisovan päin jokea, ja karkasi sen kimppuun vihansa väessä.
7. Ja minä näin sen käyvän kiinni oinaaseen ja kiukuissaan puskevan oinasta ja murskaavan sen molemmat sarvet. Eikä oinaalla ollut voimaa kestää sen edessä, vaan kauris heitti sen maahan ja tallasi sitä; eikä ollut ketään, joka olisi voinut pelastaa oinaan sen vallasta.
8. Ja kauris tuli ylen suureksi; mutta kun se oli väkevimmillään, särkyi suuri sarvi, ja sen sijalle kasvoi neljä uhkeata sarvea, taivaan neljää tuulta kohti.
9. Ja yhdestä niistä puhkesi esiin sarvi, alussa vähäpätöinen. Se kasvoi suuresti etelään päin ja itään päin ja Ihanaan maahan päin.
10. Ja se kasvoi taivaan sotajoukkoon asti ja pudotti maahan osan siitä sotajoukosta ja tähdistä ja tallasi niitä.
11. Hän ylpeili sotajoukon ruhtinastakin vastaan, ja tältä otettiin pois jokapäiväinen uhri, ja hänen pyhäkkönsä paikka kukistettiin.
12. Myös sotajoukko jokapäiväisen uhrin lisäksi annettiin rikollisesti alttiiksi tuholle. Se sarvi heitti totuuden maahan, ja mitä se teki, siinä se menestyi.
13. Sitten minä kuulin yhden pyhän puhuvan, ja toinen pyhä sanoi sille, joka puhui:
"Kuinka pitkää aikaa tarkoittaa näky jokapäiväisestä uhrista ja kauhistavasta rikoksesta: pyhäkön ja sotajoukon
alttiiksi antamisesta tallattavaksi?"
14. Ja hän sanoi minulle: "Kahtatuhatta kolmeasataa iltaa ja aamua; sitten pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa".
SEURAKUNTALAINEN 28. 12. 2000:
VUOSIA 2300. Shalom! "Kahtatuhatta kolmeasataa iltaa ja aamua; sitten pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa" Päivä vuosiksi
muutettuna kyseessä on 2300 vuotta. Mistä päivämäärästä tulisi aloittaa tämä laskeminen? Moshe Zew.
Vastaus: Itse hieman vanhempi ollessani olisin käyttänyt sitä, Daniel 8:14:a ennaltatietämään, minä vuonna Jerusalem
jälleen tulee Israelin haltuun eli 2300 vuotta sen jälkeen, kun se siinä mainitun kauriin, Aleksanteri Suuren toimesta
ennaltatiedetysti (jo silloin) vallattiin eli noin 333 eKr. Ensimmäinen kirjani saattoi kertoa vain, että siinä se oli
sanottu, että juuri vuonna 1967 piti olla sota Jerusalemin saamiseksi. Tulevaisuus oli pikkutarkasti tiedossa, kertoi jo
historioitsija Josefus. Historia vahvistaa, että "kauris" valloitti Jerusalemin juuri 2300 vuotta ennen kuuden päivän
sotaa, joten en laskisi siitä mitään aikoja ajankohtaan Messiaan kruunaaminen Jerusalemissa noin v. 2004.
Elämme nyt 33 vuotta jälkeen kuuden päivän sodan ja tiedämme Jerusalemille tulevan Ilmestyskirjan kertoman kohtalon 3,5
vuodeksi ennen lopulliseen asemaansa pääsemistä. Harri Veijonen.
Palaute: Minä olen henkilö, joka on kiinnostunut Danielin kirjan kahtatuhatta kolmeasataa iltaa ja aamua asiasta ja
Moshe tiedusteli sitä myös sinulta. Siunausta Jeshuassa Messiaassa! Jukka Simonen.
TULEVA LÄHI-IDÄN RAUHANSOPIMUS JA USKOVIEN KATOAMINEN:
Danielin kirjan "kauris" oli Aleksanteri Suuri. Vuonna 333 eKr. hän johti sotaa Persiaa vastaan, toteutti isältään
keskeneräiseksi jääneet aikeet: kreikkalaisten Vähä-Aasian siirtokuntien vapauttaminen persialaisten vallasta ja siten
koko Persian valloittamisen." (Uusi Tietosanakirja, Karisto 1928). Hän valloitti myös Palestiinan ja Jerusalemin vuonna
333 eKr.
Siitä päivästä jolloin nuori kreikkalainen valloittaa Pyhän kaupungin ennustettiin kuluvan 2300 "päivää" eli vuotta
kun se jälleen olisi Israelin hallussa (Dan 8:14). -333+2300=1967! Jeesus sanoi, että Jerusalem on pakanain tallattavana
kunnes pakanain ajat päättyvät (Lk 21:24)!
On totta, että Raamatun ennustusten ymmärtäminen on helpompaa jälkeen kuin ennen niiden toteutumisen. Mutta kyllä Jerusalemin joutumista Israelin käsiin, mikä kuuden päivän sodassa noin 7.6.1967 toteutui, tiedettiin odottaa.
EXODUS:
Lainaus vuoden 1986 kirjasestani osoittaa, miten Raamattu ennaltatiesi Jerusalemin joutumisen juutalaisille, samoin monet Raamatun selittäjät. Niinkuin Aleksanteri Suuri muuttui suopeaksi juutalaisia kohtaan kuultuaan heiltä tämän hänelle hyvän ennustuksen, luulen, ettei Antikristuskaan ymmärrä tästä muuta kuin sen, että hänelle on luvattu menestystä koko toisen, suuremman hallinta-aikansa ajaksi.
RAAMATUN KUVATIETO
(Kirjayhtymä 1980)
Alan Millardinkin mukana ollen sanoo Daniel 9:27:stä:
"jakeen sisältö on täysin hämärä.
"Hän" on muutamien mielestä Messias, toisten taas edellisen jakeen
hyökkäävä ruhtinas." Kuvastanee sitä miten Danielin
profetiain ymmärrys vielä muutama vuosikymmen sitten
oli etevilläkin miehillä
"täysin hämärä". Jospa heillä kuitenkin olisi jotakin
valoa kohtaan Daniel 8:14:
Luvun 8 oinas ja kauris. Kaksisarvinen oinas on Meedian ja Persian vertauskuva, ja sen syrjäyttää
kauris - Aleksanteri Suuren valtakunta. Aleksanteri itse on `uhkea sarvi´.
Neljä sarvea ovat ne valtakunnat, joihin hänen suurvaltansa hajosi.
Vähäpätöinen sarvi viittaa Antiokhos IV:een, joka hallitsi Syyriassa 175-164 eKr.
Jakeet 9-14 kuvaavat hänen hallituskautensa julmuuksia.
"2300 päivää. Antiokus puuttui ensi kerran juutalaisten asioihin
v. 171; hän kuoli v. 164."
RAAMATUN LUKIJAN KÄSIKIRJA (Raamatun Tietokirja 1986):
"Jakeet 9-14 ennustavat Antiokhos Epifaneen
(175-165 eKr.) hallituskaudesta. V. 167 hän valtasi
Palestiinan, saastutti Jerusalemin pyhäkön ja
vihki Zeus Olympokselle. V. 165 temppeli
puhdistettiin. Juuri tähän aikaväliin
2300 iltaa ja aamua."
Kommentti: On siis olemassa ristiriita, jos Antiokuksen iljetys
oli Jerusalemin temppelissä sekä 3,5 vuotta että myös muka
2300 päivää eli yli kuusi vuotta. Ristiriita on siis
selittäjillä ei Raamatussa.
HV
TAPIO NOUSIAINEN JA DANIEL 8:14.
Tapio Nousiainen oli kirjoittanut,
että
"jos 2300 päivästä vähennetään 3,5 vuotta
jää jäljelle 2 vuotta 9 kk 20 päivää."
Nousiainen selittää tuota aikaa ajaksi, jonka seurakunta joutuu odottamaan ylösottoa Antikristuksen aikana.
Veijonen:
En siis tällä hetkellä usko tuohon selitykseen enkä 2300 päivän toteutumiseen historiassa muuta kuin
vuosissa:
-333 + 2300 = 1967. Harri Veijonen
PS.
2300 days in Sermon Notes *
Sentx.net *
temcat.net Tässä selvisi syy, miksi vuonna
1844 odotettiin loppua: Koska 2300 vuotta laskettiin 457 eKr. julistusvuodesta eikä
siitä mitä ennustettiin
eli milloin Aleksanteri Suuri Jerusalemin valloitti.
Mutta siinäkin virheessä sentään päivät vuosia.
HUIPPUKOKOUS PIETARISSA
Pietarissa kaupungin 300-vuotisjuhlien yhteydessä on pidetty huippukokous. Euroopan unioni haluaa vetää Venäjän entistä tiiviimpään yhteistyöhön edistääkseen siten poliittista ja taloudellista kehitystä naapurinaan olevassa suurvallassa. (MTV3)
MATKA TAIVAASEEN KESTI VIISI PÄIVÄÄ
Onnittelut kaikille koulunsa päättäneille! 31. 5. 2003 heräsin uneen, että olin opettajana tekemässä uskonnon koekysymyksiä. Olin unessa siellä missä oikeasti ensinnä opetinkin, Kiteen Puhossalossa vuonna 1977. Herättyäni tuli mieleen ajankohtaisempi kysymys: Kauanko Jeesuksella kesti matka taivaaseen? No mistäs sen tietää, vaikka olisi matkalla vieläkin? Tietäähän sen. Matka kesti enintään viisi päivää. 40 päivää pääsiäisestä Hän lähti ja 50 päivää pääsiäisestä kuului kuin humaus taivaasta, toinen puolustaja, Pyhä Henki oli saapunut ensimmäisenä helluntaipäivänä. Jeesus oli luvannut lähettää taivaasta toisen puolustajan, Pyhän Hengen, ja Hän siis saapui 10 päivää myöhemmin. Joitakin visaisia kysymyksiä sivullani kilpa.htm Hyvää kesäkuuta 2003! HV
TULEN LANKEAMINEN TAIVAASTA YLÖSTEMPAAMISEN JÄLKEEN
Ystävä Australiasta on käymässä ja siellä kuulemma opetetaan
niinkin, että Ilm 13:13 toteutuu ennen seurakunnan ylösottoa.
"Tulen lankeamaan taivaasta" suomenkielisillä nettisivuilla tänään:
1.
Reino Savola kertoo uutista
juutalaissyntyinen Jean-Marie Lustiger:ko seuraavaksi paaviksi mainiten:
Ilmestyskirja 13:13 "Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden."
Onko tässä nyt toteutumassa ja tulossa Ilmestyskirjan tarkoittama väärä profeetta, josta käytetään nimitystä: Toinen Peto.
(Ensimmäinen Peto on poliittinen johtaja, joka sotiikin) Toinen Peto tekee suuria ihmeitä.
Saa tulenkin lankeamaan taivaasta, matkien profeetta Eliaa, joka teki samoin VT:n aikana.
2.
Erkki Kuisma
kertoo kokemuksiaan vapaamuurareista mainiten:"Vapaamuurarit ovat tavalla tai toisella USA:n johdolla käytyjen
Lähi-Idän rauhanneuvottelujen taustavoimana. Jerusalem on vapaamuurarien pyhä kaupunki ja he pitävät temppelinrakentaja,
kuningas Salomoa vapaamuurarina. He haluavat rakentaa Jerusalemiin temppelin, joka olisi yhteinen kristityille,
juutalaisille ja muslimeille. Esiinnouseva vapaamuurarien Messias vihkii temppelin käyttöön saaden tulen lankeamaan
taivaasta."
3.
Juhani Kuosmanen: Kristuksen toinen tulemus:
Ilm 13:13 sijoittuu aikaan ylöstempaamisen jälkeen.
Kommentti: Olen samaa mieltä: Tulen lankeaminen taivaasta vasta ylöstempaamisen jälkeen. Harri Veijonen
AAPELI SAARISALON KIRJA MESSIASKUNINGAS NETISSÄ
Kansi:
http://lbl.jesusanswers.com/saarisalo/
Sisällys:
http://lbl.jesusanswers.com/saarisalo/mk1.htm
HIPPOLYTOS
Hippolytos oli mies, joka jo 200 jKr. selitti Daniel 9:27:n olevan Jerusalemin valerauha aikojen lopulla. Toukokuun alussa 2003 olleet lisätiedot Hippolytoksesta lisätty nimikkosivulleen: Harri Veijonen: HIPPOLYTOS
Sivunvaihto: ind03touko.html on toukokuun 2003 uutissivu.
KEIJO LINDEMANIN, OSMO PÖYSTIN JA HARRI VEIJOSEN KIRJOJA
Palaute:
Mistä voin ostaa kirjan Apostolinen seurakunta ja antikristuksen eksytys ja mikä on sen hinta?
Voitko lähettää sen minulle esim. postiennakkona?
terv. Kari J.
Vastaus:
Keijo Lindemanin kirjoja Israel apu ry:stä.
Osmo Pöystin kirjoja häneltä itseltään.
Harri Veijosen "Daniel 9:27 aikamme paljastin: Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu
pilviin" (1995) 30 mk saatavana kera "Tuleva Lähi-Idän rauhansopimus ja
uskovien katoaminen" (1986) 12 mk ja "Aapeli Saarisalon tuotanto ja rikas
elämä" (1996) 10 mk eli 52 mk + lähetys 15 mk = 67 mk, mutta
pakettihinta 5 euroa kirjeessä os.
Harri Veijonen, Sulkutie, 53400 Lappeenranta.
Kiitos! Harri Veijonen
KIRKKOISÄT JA PYHÄ KASTE
MITEN KIRKKO OMAKSUI EPÄRAAMATULLISEN TAVAN LAPSIKASTELU
http://members.surfeu.fi/raimpout/kaste1.htm Raamatusta ei löydy uskosta osattomien kastetta eikä muuta kastetapaa kuin upottamalla. Kirkko siis valehtelee, että tekonsa, jota he kasteeksi väittävät, olisi apostoleilta peritty. Raimo Poutiainen em. linkin sivulla selvittää aihetta, miten kirkko omaksui epäraamatullisen tavan lapsikastelu. HV
PAUL YONGGI CHO
David (or Paul) Yonggi Cho is the charismatic pastor of the world's largest Church.
He is also the founder of Yoido Full Gospel Church in Seoul, Korea, which has more than 500,000 members.
He has said that Jesus Christ will come
when "peace" to Israel makes
for seven years
with EU´s Leader.
http://www.armageddonbooks.com/daniel.html *
http://www.hyperhistory.net/apwh/bios/b3yonggicho10an.htm
TIEKARTASSA KOLME VAIHETTA
Korean johtavan saarnaajan ja Hal Lindseyn näkemykset saattavat hieman poiketa toisistaan. Ainakaan minun, "Suomen Hal Lindseyn" opetuksessa ylösottoa ei opeteta tulevaksi ennen kuin Jerusalemista on sovittu. Chon kannattajissa hyvinkin on niitä, jotka uskovat seurakunnan ylösoton tulevan kesäkuussa 2003 "Tiekartan" ensimmäisen kansainvälisen kokouksen aikoihin. Jumalan profetiassa kuitenkin on kysymys Jerusalemista: Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin! Tuossa vuoden 1995 kirjassani sanoin valerauhan valmistuvan kolmessa vaiheessa. Nyt tehty "Tiekartta rauhansuunnitelma" tuntee kolme vaihetta: http://members.surfeu.fi/reinosav/tiekartta.htm. HV
JERUSALEM TIEKARTASSA
"Toinen kansainvälinen Konferenssi: Kvartetin koollekutsuma, yhteisneuvotteluissa osapuolten kanssa, 2004 alussa hyväksyä saavutettu sopimus
itsenäisestä Palestiinan valtiosta tilapäisine rajoineen ja muodollisesti laukaista prosessi, Kvartetin aktiivisella, jatkuvalla ja operatiisella tuella,
johtaen lopulliseen, pysyvään statuspäätöslauselmaan 2005, sisältäen rajat, Jerusalemin, ...
Osapuolet saavuttavat lopullisen ja kattavan pysyvän statussopimuksen, joka lopettaa Israel-Palestiinalaisen konfliktin 2005, neuvotellun sopuratkaisun
kautta osapuolten välillä, perustuen YK:n TN:n päätöslauselmiin 242, 338 ja 1397, jotka lopettavat miehityksen, mikä alkoi 1967, ja sisältää sovitun,
oikeudenmukaisen, reilun ja realistisen ratkaisun pakolaiskysymykseen ja neuvotellun ratkaisun Jerusalemin asemasta, ..."
http://members.surfeu.fi/reinosav/tiekartta.htm
Olen moneen kertaan sanonut, että
Israelin pääkaupungin
Jerusalemin asemasta neuvottelu johonkin muuhun asemaan - jo
1986 kirjassani sanoin, että se kansainvälistetään -
on luopumuksen huippu, mikä laukaisee laittoman miehen eli viimeisen suuren
Antikristuksen tulon (2 Tess 2:3) ja sitten
ilmestymisen sopimusta vahvistamaan monien kanssa seurakunnan ylösoton tulemisen
takuuksi. HV
SUOMEN VAIETTUA KIRKKOHISTORIAA III
Porin promenadi.netin keskustelussa
väitetään, ettei täällä "mitään uutta ole. Mutta tuottaa kyllä toisinaan suurta hupia lukea noita vinksahtaneita tekstejä."
Onko jo luettu kaikki vanhat vinksahtaneet Veijosjutut seitsemän vuoden ajalta?
Onko Porin historiaa kerrottu mitenkään Porissa niinkuin kerrotaan tänäänkin täällä?
Edellinen osa Suomen vaiettua kirkkohistoriaa (21. 5. 2003) päättyi toteamukseen, että
metodistisaarnaaja K. J. Lindberg tiukan taistelun jälkeen sai jatkaa työtään Porissa neljä vuotta
1890-luvun taitteessa. Onko asiasta muita lähteitä kuin Lindbergin oma elämäkerta? Kyllä on.
Porin aikaisista rettelöistä kertoo J. V. Häggman, joka silloin toimi Lindbergin tulkkina,
seuraavaa Rauhan Sanomissa N:o 14/1937:
LINDBERGIN TULKKI KERTOO
"Tästä kaikesta herätyksestä raivostui sielun vihollinen ja käytti ihmisiä vainoamiseen, kuten on
tapansa. Lavialta tuli usein muutamia baptistiveljiä kokouksiimme ja he olivat
yhdessä hengessä meidän kanssamme. Heidän ollessaan kokouksessa kuulijain joukossa, saivat he kuulla,
kuinka oli miehiä, jotka uhkasivat upottaa Lindbergin
Kokemäenjokeen hänen kokouksesta kotiin mennessään, ja he
kertoivat asiasta meille. Minä, Lindström, Viljanen ja
baptistiveljet päätimme suojella häntä ja odottaa kokouksen loppuun sekä saatoimme hänet
kotiin. Olin nuori ja innokas ja päättelin, että vaikka ei ole
kristityn lupa tapella, niin uskallamme sitä kuitenkin tehdä rakkaan
opettajamme puolesta. Tapasimme heidät Antinkadun kulmassa, mutta kun he näkivät meitä
olevan niin monta, eivät uskaltaneet hyökätä meidän kimppuumme, vaikka meidän
joukkomme oli paljon pienempi kuin heidän; viskasivat meille vain muutamia
haukkumasanoja `vääräuskoisista´ ja `Limporin joukoista´. - -
Muutamat miehet olivat vihaisia siitä, että heidän vaimonsa alituisesti juoksivat
"Limporin kokouksissa", ja muuan heistä koetti ampua Lindborgia, kerrotaan, kadulla
seisoessaan ikkunasta sisään, mutta haavoitti omaa kättään. - -
LISTASSA LINDBERGIÄ VASTAAN 600 NIMEÄ
Eräs kiihkokirkollinen henkilö ryhtyi keräämään nimiä listalle saadakseen Lindbergin pois kaupungista.
Hän kävi kapakoissa; raittiit eivät kirjoittaneet listalle nimeään, sillä he sanoivat:
"Eihän hän ole meille tehnyt mitään, olkoon täällä vaan." Mutta juopuneet kirjoittivat,
sillä "täytyyhän seurata ajan vaatimuksia ja suojella kirkkoa
villihengistä".
Sivistyneissä perheissä ei isäntäväki kirjoittanut nimeään listaan, mutta
kun nimien kerääjät menivät keittiöön, niin rengit ja palvelijattaret kirjoittivat
joissakin paikassa. Näin saatiin 600 nimeä, ja lista vietiin
Ulvilan rovastille. Hän kutsui Lindbergin sinne puheilleen eikä puhunut pahasti hänelle,
mutta vaati häntä kuitenkin lähtemään pois alueeltaan.
Lindberg ei kuitenkaan voinut sitä luvata, sillä hänen päällikkönsä,
johtava vanhin Helsingissä, oli hänet lähettänyt. Lopuksi Lindberg
laskien kätensä rovastin olkapäälle sanoi: "Herra rovasti on vanha jo ja
joutuu pian niinkuin minäkin tekemään tiliä toimistaan, niin mitä sitten sanomme,
jos olemme estäneet jotakuta levittämästä Herramme pyhää sanaa?"
Ero tapahtui rauhallisesti ja työtä jatkettiin, mutta vainot
jatkuivat ja Satakunta-lehti
painatti yhä kiivaammin
pilkkakirjoituksia ja häväistystä työtä vastaan."
PS. Etelä-Saimaassa ilmoituskiellonkin minulle
ja kirkkoihin kuulumattomalle seurakunnalle
antoi ev. lut. kirkon lestadiolainen
päätoimittaja
Mikael Pentikäinen, joka siirtyi STT:n päätoimittajaksi.
Turha siis kuvitella, että Suomen Tietotoimistosta
tulisi uutisia Herran Jeesuksen tulosta Jerusalemista sovittaessa!
ST/hv = Seurakunnan Tiedotuskeskus/Harri Veijonen
Edelliset uutissivut:
Toukokuun 2003 uutiset: ind03touko.html
Maalis-huhtikuun 2003 uutiset: ind03maalishuhti.html
Talven uutiset 28. 11. 2002 - 8. 3. 2003 jäävät osoitteeseen
ind03talvi.html
Liity Harri Veijosen postituslistalle!
Lähetä viesti "liityn postituslistalle" ja sähköpostiosoitteesi
osoitteeseen
harriveijonen@yahoo.com