![]() |
Kevät joka niemeen, notkoon ja saarelmaan keikkuen tulevi.
Talven uutiset 28. 11. 2002 - 8. 3. 2003 jäävät osoitteeseen
ind03talvi.html

Ora et labora (lat. rukoile ja tee työtä)
8. 3. 2003 SURULLINEN TARINA KOKONAISUUDESSAAN * PASTORI PIETARISTA * SUUDELMA NAISEN KÄDELLE
SURULLINEN TARINA KOKONAISUUDESSAAN eli
Jerusalemin Rukouslista – 6. maaliskuuta 2003
Eilen suhteellinen rauha, joka vallitsi Israelissa viimeiset kaksi kuukautta, katkesi kun itsemurhapommittaja räjähti täysinäisessä bussissa Haifassa. Viisitoista ihmistä kuoli heti paikalla ja toiset 38 haavoittui eri asteisiin haavoihin. Eräs 14-vuotias nuori tyttö, matkallaan koulusta kotiin, oli baptistipastorin tytär Haifasta. Tämän 14-vuotiaan tytön nimi on Abigail Lythe, Philip ja Heidi Lythen tytär. Useimmat tämän ihmispommin kuolleista ihmisistä olivat lapsia ja opiskelijoita matkalla kotiin tai matkalla Haifan yliopistoon.
”Mies”, joka kantoi pommia, tuli yhdestä suurimmasta ja ”kunnioitettavimmasta” muslimiperheestä Hebronin kaupungista, paikasta, jossa isämme Abraham osti luolan haudatakseen vaimonsa Saran ja siitä samasta paikasta, jonne Israelin lapset hautasivat Iisakin, Rebekkan, Jaakobin ja Leean tuhansia vuosia sitten. Mitä voidaan sanoa ihmisistä, jotka kouluttavat, innostavat ja aivopesevät nuoria miehiä sitomaan itseensä pommin, jossa on 8 kiloa räjähteitä ja toiset 3 kiloa ruuveja, pultteja ja ruosteisia nauloja, ja lähettävät heidät räjäyttämään itsensä tappaakseen juutalaisia? Tässä räjähdyksessä, bussissa numero 37, vilkkaalla kadulla Haifassa, eilen, oli juutalaisia, kristittyjä, arabeja, druuseja, kaikki syyttömiä ihmisiä saadakseen vain elää.
Tässä maassa on väkivaltaisuuden, rangaistuksen ja koston kierre, jota innostaa muu kuin ihmisviha. Uskon, että hengellinen voima innostaa sitä, se joka hämmentää koko maailmaa nykyään, islam! Ei ole ollut yhtäkään itsemurhapommittajaa, joka ei olisi ollut muslimi. Ei ole ollut yhtäkään itsemurhapommittajaa missään koko maailmassa viimeisten kymmenen vuoden aikana, joka ei olisi kuulunut islamin uskontoon, tämä on totta Balilla, New Yorkissa, Israelissa, Mombasassa, Keniassa, Pakistanissa. Ehkä meidän pitäisi oppia jotain näistä faktoista. Ehkä kirkkojemme johtajien pitäisi tunnustaa, että meidän keskinkertaisuutemme maailman niin kutsuttujen ei-kristittyjen ihmisten evankelioimisen suhteen on synnyttänyt tämän katkeran hedelmän, muslimiterrorismin. Ehkä ei ole liian myöhäistä tehdä sille jotain paikoissa, kuten Yhdysvalloissa ja Länsi-Euroopassa, missä miljoonat muslimit elävät demokraattisten maiden vapaudessa, kuten Saksassa, Englannissa ja skandinaavisissa maissa.
Ehkä Israelin pitäisi toimia laukaisualustana maailman uskovien massiivisille yritykselle tavoittaa ensin lännessä asuva muslimiväestö ja sitten itse arabimaat. Kuka tietää, ehkä Joseph Shulam vain unelmoi mahtavasta taistelevasta Herra Jeshuan seurakunnasta, joka voi tehdä jotain maailmassa tuodakseen Rauhan Ruhtinaan eksyneiden ihmisten sydämiin ja elämiin.
Jos kysytte minulta, koska tämä verenvuodatuksen kierre loppuu? Voin antaa siihen vain yhden vastauksen – Silloin kun maailma tuntee Jeshuan Messiaamme ja seuraa Häntä ja Hänen opetuksiaan, tai silloin kun Hän tulee takaisin ja puhdistaa tämän maailman tulella ja tuo Uuden Jerusalemin taivaaseen ja maan päälle. En tiedä kumpi tapahtuu ensin – mutta siitä mistä me, seurakunta, olemme vastuussa, olen valmis toimimaan sen asian edestä. Joseph Shulam
PASTORI PIETARISTA
Ev. lut. pastori Pietarista, joka kertoi täällä lainaamallani tavalla, miten venäläistiede todistaa nyt uudella vuosituhannella maailman palaavan kohti alkua, vierailee Lappeenrannassa huomenna sunnuntaina ev. lut. kirkon tiloissa. Mikäli paluu alkuun tapahtuu "1 päivä = 1000 v ja 1000v = 1 päivä" kaikki tullee valmiiksi tällä vuosituhannella 7 vuodessa! Ja mahdollisesti Jerusalemin valerauha seurakunnan ylösottoineen ehtii edelleenkin tulla jo hieman ennen sen vuosiviikon puoliväliä tammikuussa 2004! Harri Veijonen
HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ 8. 3. 2003
YK:n pääsihteerin Naisten päivän viesti:
http://www.un.dk/temp/Naisten_paiva.pdf
John Lennon:
Women is the Nigger of the World
pleasepleaseme.mid taustamidiksi.
Naisten sorto loppuu Messiaan hallitessa. HV
7. 3. 2003 BAPTISTILÄHETYSSAARNAAJAN TYTÄR MENEHTYI
KERTOO
JERUSALEM PRAYER LIST
* PLANET X AUDIOTAPE *
PRETTY WOMEN KARITSAN HÄIHIN
BAPTISTILÄHETYSSAARNAAJAN TYTÄR MENEHTYI
Jerusalem Prayer List - March 6 2003 by Joseph Shulam
Yesterday the relative peace that reigned on Israel in the last two months was broken by a suicide bomber that exploded on a crowded bus in Haifa.
Fifteen people were killed on the spot, and another 38 wounded with different degrees of wounds. On little girl, age 14, on her way back from school was the
daughter of a Baptist Missionary from Haifa. The name of this fourteen year old girl is Abigail Lytle the daughter of Phillip and Heidi Lytle. Most of the people killed
with this human bomb were children and students on their way home or on their way to the Haifa University. ...
KOMMENTTI:
15 ihmistä siis sai nyt surmansa Israelissa muslimi-itsemurhapommittajan iskusta. Joukossa 14-vuotias baptistilähetyssaarnaajan tytär.
Oi Herra, kiitos että tulet takaisin ja lopetat tämän tuskan!
Harri Veijonen
SAMUEL SUVIVIRTA: PLANET X LIITTYY NÄKYYNI:
Seuraava puhekasetti liittyy Samuel Suvivirran näkyyn, mailasi Samuel toimitukselle osoitteeseen
harriveijonen@yahoo.com:
http://www.texemarrs.com/cgi-bin/miva?..
Planet X—Signs and Wonders, the Shaking of Heaven and Earth, and the Occult Conspiracy:
Texe Marrs examines the growing alarm over warnings that a recently discovered tenth planet is heading on a collision course toward planet earth.
Could this be true? What are the world’s top astronomers now saying? Do these warnings about "Planet X" have any significance and relationship to the Bible’s
endtime prophecies about signs and wonders in the heavens just prior to Jesus’ second coming? Will Planet X become the prophesied "Wormwood" star falling to
earth and bringing great devastation? Is there an occult connection? Are the "fallen angels," described in Genesis 6 as the "mighty men" and as supernatural "giants,"
now returning? Is this related to Planet X? What of reported UFO abductions? And what about those like Zecharia Sitchin who are calling the approaching planet
Nibiru?
Ainakin hurjimmat povailut Planet X:stä olen väittänyt mahdottomiksi toteutua, mutta pitänyt
mahdollisena, että toukokuussa 2003 alkaa vastaavanlainen vitsaus taivaalta kuin tuli 10. vitsaus
egyptiläisille
exoduksen edellä
3500
vuotta sitten.
Seurakunnan exodus luvattuun taivaan maahansa eli Karitsan häät alkavat todella pian!
Harri Veijonen
PRETTY WOMEN KARITSAN HÄIHIN
PRETTY WOMEN soi jälleen uutissivuni taustalla. Toivottavasti näemme Karitsan häissä! Seurakunta on Kristuksen morsian ja kuin tuo kaunis nainen. Soikoon Pretty Women! Pelastukoon Pretty Women! Kristus on Ylkämme eli sulhasemme ja Jerusalemista sovittaessa Hän, Miesten Mies pelastaa morsiamensa luokseen! Kiitos Jeesus! HV
03.03.03 MAALISKUUSTA HALLITSEE HÄN * ISRAEL APU RY:N SIVUT * TOMMY HELLSTENIN TUOTANTO * RAHAKSIMUUTTOLIIKE LAAJENSI VEIJOSEN KIRPPUTORILLE * UUTISBOTTI * POLIITTISET VAALIVALHEET
Päivämäärältään erikoisena 03.03.03 maailmalla haastetaan maailmanlaajuiseen rukoukseen tänään. Muistaisinkohan minäkin rukoilla!
Hiihtolomaviikon hiljaiselon jälkeen ja työkiireiden alkaessa tarjoan sadoille lukijoilleni jälleen muutaman omintakeisen erikoisen ajatukseni. Muistanette miten Ultra-lehteen 7-8/1999 pyydettiin raamatullinen tekstini koskien Nostradamusta: http://wwnet.fi/users/veijone/ultra.jpg, Nostradamus ja aikamme. Nostradamus puhui jonkun kauhistuksen valtakauden alkavan maaliskuussa. Kirkon edesmennyt tutkija Heino epäili, että Raamatun pohjoinen petovaltio tarkoittaa Suomea eikä Venäjää. Toki Tarja Halonen tuli valtaan maaliskuussa ja onpa valtionsa 11. presidenttikin niinkuin viimeisen petovaltion viimeinen eli Antikristus tulisi olla, muttemme sentään usko Tarjasta niinkuin kirkossa, hehheh.
Maaliskuun 11. on jo kahdesti tullut merkkipäinen Gorba, "älköön palatko politiikan näyttämölle" ja osasihan senkin kieltoni toteuttaa juuri maaliskuussa. Nyt kai odotamme, että USA:n Bush hyökkää Irakiin kohdistaen iskunsa Saddamiin ja aikaansaa siten oikean Antikristuksen tulon. Emme niinmuodoinkaan tahdo, että Bush hyökkäisi, mutta minkäs teet. Jumala on säätänyt, että maanpiiri saa tuomionsa, ja ensin Antikristuksensa tiettynä hetkenä ja sitten vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa, että meille luvattu ikuinen ja kestävä rauha Karitsan häillä alkaisi. Tarkatkaa aikaamme! Emme ole fariseuksia, jotka eivät tunne omaa aikaansa! Harri Veijonen
KEIJO LINDEMAN: ISRAEL APU RY:N SIVUT
Shalom!
Kurkatkaapa yhdistyksen kotisivulle,
jossa on mm. kevään kokousohjelmaa, pääsiäisseder-ateria
(Karmel-kodilla ke
16.4 klo 19.00) ja Joseph Shulamin seminaari Karmel-kodilla
(5-8.6.2003;
muu ohjelma ilmoitetaan myöhemmin). Myös Israel-Apu Ry:n
vuosikokousilmoitus
löytyy sieltä (22.3.2003 klo15.00 Tanilla Kangasalla). Emme ilmoita
vuosikokouksesta tänä vuonna henkilökohtaisilla kirjeellisillä
kutsuilla,
vaan pelkästään paikallislehden (Kangasalan Sanomat) ilmoituksella sekä
sähköpostilla ja suullisesti.
Siunauksin!
Keijo Lindeman
http://members.surfeu.fi/israelapu
TOMMY HELLSTENIN TUOTANTO
Tommy Hellstenin tuotannossa arvostan varsinkin raamatullisia aforismeja. Teoksistaan palkituksi on tullut mm. "Saat sen mistä luovut elämän paradoksit" teos vuodelta 2000. Tommyn uusin kirja on nimeltään "Tietäjä". Olen tallettanut Tommy Hellstenin tuotannon luettelon käsittäen 29 julkaisua osoitteeseen http://wwnet.fi/users/veijone/hellsten.txt Harri Veijonen
RAHAKSIMUUTTOLIIKE LAAJENSI VEIJOSEN KIRPPUTORILLE
Mm. sivulla http://wwnet.fi/users/veijone/lappeenrantatown.htm
on kuva Kauppakatu 25:n rahaksimuuttoliikkeestä. Sen uusi omistaja tai
ystävättärensä Katja Makkonen omistaa nyt Harri Veijosen aloittaman
kirpputorin osoitteessa Koulukatu 25. Heillä on myydä runsaasti omaa
tavaraa ja myös sellaista, jolla Veijonen ei koskaan katsonut
hänelle olevan sopivaa bisnestä tehdä.
Silti kai on paikallaan suositella kirpputoria, joka
jatkaa perustuksistani.
Harri Veijonen
UUTISBOTTI
http://www.uutisbotti.com/otsikot/
POLIITTISET VAALIVALHEET
Porin Sananvapaus:
Olen päässyt taas kirjoittamaan Porin Promenaadin keskustelupalstalla ja nyt jännitetään sensuroidaanko taas!
(Niinkuin viime syksynä)
Tässä linkki:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=115&conference=685&posting=21500000000203570
Poliittiset vaalivalheet käyvät nyt kuumina.....
Terveisin: Sananvapaus Pori
22. 2. 2003. J. SHULAMIN JERUSALEMIN RUKOUSLISTA * KIVIOJALTA WATCHMAN NEEN KIRJAA
Jerusalemin Rukouslista – 20. helmikuuta 2003
Vielä muutama päivä Brasiliassa ja suuntaamme kotiin Jerusalemiin. Olemme Curitiban kaupungissa, Paranan osavaltiossa. Curitiba on kaunis kaupunki ja sitä pidetään yhtenä parhaiten suunniteltuna kaupunkina ekologiselta näkökannalta. Siellä on monia puistoja ja paljon vehreyttä ja vettä. Kun olemme olleet pois Israelista muutaman viikon emmekä ole niin paljoa kuunnelleet päivittäisiä uutisia mitä tapahtuu Israelin/palestiinalaisten sodassa, olemme paljon rentoutuneempia ja tunnemme, että mielemme ovat helpommin kääntyneenä rukoukseen ja Jumalan Sanaan.
Tänään sisar Curitibasta ojensi minulle uutispalvelun tiedotteen, jossa raportoitiin mitä Israelissa tapahtuu. Uusi väkivallan puhkeaminen ja enemmän kuolleita molemmilla puolilla ja radikaalisten militanttimuslimiterroristijärjestöjen uhkauksia, että he vahingoittavat israelilaisia kohteita Israelissa, Yhdysvalloissa, Englannissa ja Euroopassa. Näissä uhkauksissa ei ole paljon mitään uutta, mutta joka kerta kun kuulemme näiden järjestöjen toistavan niitä, huolestumisen taso nousee ja hyvällä syyllä. Tilanne Lähi-idässä ja varsinkin Israelin ja palestiinalaisten tilanne ei ole ylimpänä länsimaisen median tärkeysjärjestyslistassa. Mitä Yhdysvallat tulee tekemään Irakille, on ylimmäisenä listalla, mutta meille Israel ja palestiinalaisten ongelma on keskeinen huoli, koska me liitymme Jumalan Sanaan sekä juutalaisten että arabien pelastukseen ja öljypolitiikka ja massatuhoaseet ovat toissijaisia asioita.
Ryhmä kunnioitettuja rabbinistisia henkilöitä Ortodoksimaailmassa, Tooran kirjanoppineiden neuvosto, on pyytänyt koko juutalaista yhteisöä yhtymään rukoukseen tänään, torstaina, 20. helmikuuta, maailman tilanteen valossa yleensä, ja erityisesti nimenomaisen uhkauksen valossa juutalaisille Israelissa, Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Varatkaa aikaa muutama minuutti ja liittykää rukoukseen maailman juutalaisten enemmistön kanssa. Erityisesti rukoilkaa Israelin rauhan ja koko alueemme rauhan ja koko maailman puolesta. Näyttää siltä kuin istuisimme ruutihäkissä, joka voi räjähtää Kolmanneksi Maailmansodaksi hetkessä ja koko elämäntyylimme ja olemassaolomme muuttuisi hetkessä. Jokaisen yksittäisen henkilön syvä rukous maailmankaikkeuden Jumalalle, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalalle, Kirjoitusten Jumalalle, on hyvin voimakas väline. Liitytte rukouksessa ja hengessä kymmenien tuhansien päättäväisten juutalaisten ja uskovien kanssa yhteen, jotka koputtavat Jumalan ovelle rukouksessa ja anovat armoa ja myötätuntoa Israelia, arabeja ja koko maailmaa kohtaan.
Rabbit, jotka kutsuivat tähän rukoushetkeen, ovat suositelleet, että lausutaan ja mietiskellään seuraavia psalmeja, 13, 43, 44, 79, 80, 83,102, 121, 130, 142. On aina hyvä lukea ja mietiskellä Jumalan Sanaa, varsinkin psalmeja. Juutalaiset löytävät suurta lohdutusta lukiessaan psalmeja ja kristittyjen pitäisi tehdä samoin. Monet näistä psalmeista on kirjoitettu ahdistuksen aikoina ja sodan aikoina vihollisia vastaan, jotka olivat niin paljon suurempia kuin Israel ja nämä psalmit opettavat meitä, kuinka pärjäämme sellaisissa tilanteissa, joita näemme tänään maailmassamme.
Nämä rabbit sanoivat: ”Tällä hetkellä, sodan vaaran pyöriessä yllämme, voimakkaiden pahantekijöiden uhatessa juutalaisen kansan jäännöstä Israelin maassa ja diasporassa, ja koko sivistynyttä maailmaa, kuinka emme vapisisi ja sydämemme ei sulaisi? Kuinka emme kohottaisi rukouksiamme nöyrään pyyntöön Isällemme taivaassa?”
Tilanne Brasiliassa ei ole yksinkertainen, mutta hyvin rohkaiseva. Juutalaisten ja ei-juutalaisten Messiaan opetuslapsien pieni seurakunta on kasvamassa ja ihmiset ovat ymmärtämässä ennalleenasettamisen näkemyksen. Olen opettanut joka ilta ja pieni kokouspaikka, jota seurakunta vuokraa, on niin täynnä joka ilta, että ihmiset istuvat ulkopuolella ja katselevat ikkunoiden läpi. Netivyahin näkemys Jerusalemista ymmärretään täällä ja materiaali- ja opetusnälkä on niin mahtavaa. Olisi upeaa Netivyahille saada viisi ihmistä, jotka voisivat matkustaa ja ruokkia seurakuntia hyvällä sanomalla Siionista Brasiliassa, Suomessa, Japanissa, Koreassa, Saksassa ja varsinkin Israelissa. Emme käsitä, minkä tilanteen alla työskentelemme Israelissa ennen kuin menemme katsomaan mitä Herra tekee muissa paikoissa maailmaa. Joseph ja Marcia Shulam
WATCHMAN NEE: SIELUN PIILEVÄ VOIMA
Nidottuna 8 euroa postivapaasti. Kustannus V. Kivioja, PL 60, 67101 Kokkola.
Puh. 06-8313923,
050-4007124 joka päivä klo 9-21.
Tämä Kivioja on tehnyt kanssani yhteistyötä jo 1980-luvulla.
Watchman Neen kirjoja on perinteisesti arvostettu
joukossamme. Teoksensa "Apostolinen lähetystyö" sisältää sellaista opetusta
paikallisseurakunnastakin kuin linjamme mukaista on
siis ei pidä perustaa lahkoja vaan yksi seurakunta paikkakunnille. Kiitos! HV
21. 2. 2003 ÄLKÖÖN SINUA RASITTAKO ELATUKSEN MURHEET * KOULULAINEN HIIHTOLOMALLA * PELASTUSARMEIJA * YKSIN
Jeesus lopun ajasta ja elatuksen murheista:
Luukas 21:34-36: "Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet,
niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat. Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa,
että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä."
Selitys: Jeesus sanoo, että Hänen tulemuksensa päivä yllättää ihmiset,
joiden sydämissä on "päihtymys, juoppous ja elatuksen murheet".
Jeesus elatuksen murheista yleisesti:
Matteus 6:25.
"Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte.
Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?
26. Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne.
Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne?
27. Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa?
28. Ja mitä te murehditte vaatteista? Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää.
30. Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset?
31. Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?' tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?'
32. Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan.
33. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.
34. Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa."
KOULULAISEN KYSYMYKSIÄ HIIHTOLOMALLA VUONNA 2003
Harri Veijoselle, harriveijonen@yahoo.com
Moi.Mistä tiedät,että Jeesuksen toinen tulemus tapahtuu tammikuussa 2004?
Onko siitä todisteita tai jotain?
Mitä ihmisille tapahtuu ylösoton jälkeen taivaassa? Mennäänkö siellä asumaan uusiin koteihin?
Onko siellä konkreettinen hääateria jossa syö miljoonia ihmisiä?
Onko avaruusmatka "sisätiloissa" vai avaruudessa jossa planeetat ovat?
Onko siellä odottamassa elämän läpikäynti/tuomio?
Kuinka moni suomalainen sinne silloin pääsee?
Tuleeko maailmaan jääneet ihmiset kaikki tietoisiksi,mihin ihmiset ovat kadonneet?
Voiko ylösotto tapahtua niin yllättäen, että jos olen koulussa, kaverit näkevät minun häviävän selittämättömästi?
Saako kaikki ihmiset taivaassa nähdä Jumalan?
Ovatko ihmiset olleet taivaassa ennen syntymää ja sikiämistä?
Mitä ihmiset tekevät taivaassa? Työtäkö, vai oleskelevat,kulkevat paikasta toiseen,seurustelevat toisten kanssa,vai mitä?
Onko kadotuksessa mitään muuta kuin kuumuus,tuli,eläimiä,henkivaltoja ja toisia ihmisiä jossa joutuu vain kellumaan ikuisuuden tekemättä mitään?
Voiko tuhatvuotisen valtakunnan aikana sortua syntiin ja joutua kadotukseen? Olen tällaista muistaakseni jostain lukenut.
Kuolevatko ihmiset tuhatvuotisessa valtakunnassa? Mielestäni raamatussa sanottaisiin niin.
Minulla on nyt hiihtoloma.Olen paljon miettinyt näitä asioita.Mietin,miten koulussani suhtaudutaan katoamiseeni tammikuun 2004 taivaaseen tempaamisen
tapahduttua.
Vastaus: Kiitos siinäpä pohdittavaa. Mutta
Seurakunnan ylösotto tapahtuu kun Antikristus on ilmestynyt (2 Tess 2:3) vahvistamaan
Jerusalemin valerauhaa (Daniel 9:27) ja sanotaan nyt on rauha (1 Tess 5:3). Linkki: Jerusalemista sovittaessa. HV
PELASTUSARMEIJA
PÄIVÄN VIERAILIJA
Tue 18 Feb,15:39:46 mail.pelastusarmeija.fi.
Kiitos käynnistä! Vastavierailulle mahdollisuus tästä:
http://www.pelastusarmeija.fi
YKSIN
SIINÄHÄN SE HEITTELEE, NALLEKARHU VEIJONEN
Elämä ei aina kulje sitä rataa kuin on nuorena toivonut. Seurakuntalaisen päätoimittaja Harri Veijonen ei ole vähään aikaan katsonut olevansa kelvollinen seurakunnan opettajaksi. Tosin hänen tekstinsä ovatkin lähinnä Raamatun profetian selitystä eikä seurakunnan opetusta. Mutta toivottavaa olisi ollut, ettei Harri Veijonen olisi koskaan joutunut elämään harkinta-ajassa avioliittonsa suhteen. Nyt hän joutuu heittelemään lentosuukkoja ties mihin ja tiedä vaikka joku innostuisi asiasta. harriveijonen@yahoo.com

15. 2. 2003 JERUSALEMIN RUKOUSLISTA J. SHULAMILTA, SUOMENNOS ANNE * SEPPÄNEN JA EU
Jerusalemin Rukouslista - 13. helmikuuta 2003 Joseph Shulam
YHÄ BRASILIASSA
Olemme yhä Brasiliassa opettamassa joka päivä. Kurssi, jota opetan nyt Raamattukoulussa Belo-Horizontessa on Jumalan olemuksesta ja Messiaan jumaluudesta.
Tämä aihe tuntuu kovasti kiinnostavan monia ihmisiä ja noin 20 johtajaa eri kristillisistä uskonlahkoista osallistuvat tähän seminaariin.
Tämä opiskelu on myös hyvin tärkeää Uuden Testamentin Seurakunnan ennalleenasettamiselle. Uskomme Jumalaan on ensimmäinen aines Uuden Testamentin
Seurakunnan todellisuuden ja muodon ennalleenasettamiseen.
BAPTISTIKIRKOSSA
Niin monet ihmiset ovat liikuttuneet opetuksestamme täällä. Eräs pastori, joka on tullut kaukaisesta kaupungista, tuli luokseni opetuksen jälkeen ja sanoi,
että minä olen muuttanut hänen näkemyksensä tottelevaisuuden tarpeesta Jumalan käskyille uskomme täyttymisenä Messiaassa. Menimme kumpikin illalliselle
klo 23:30 erään perheen kotiin, joka palvelee paikallisessa Baptistikirkossa. Tämä pari on juuri tullut mukaan jokaiseen toimintaan ja he ovat osallistuneet jokaiselle
luennolle ja opetukselle, jota olen antanut.
KOKOUKSIIN 2000 KILOMETRIN TAKAA
Minun englannin kielen taitoni tai minkään muun kielen taitoni ei riitä kuvailemaan mitä täällä Brasiliassa on tapahtumassa. Täällä on alkamassa liike,
joka on paikallinen ja alkuperäinen ja omistettu Uuden Testamentin Seurakunnan ennalleenasettamiselle. Meillä oli kokous noin 30 johtajan kanssa,
jotka tulevat kaikkialta Brasiliaa ja he ovat kaikki innostuneita levittämään hyvää sanomaa ja työtä kohti seurakuntien järjestämistä Netivyaan mallille
Jerusalemissa. Jotkut ihmisistä, jotka tulivat kuuntelemaan opetusta, ajoivat melkein 2000 kilometriä osallistuakseen seminaariin ja eräs pari tuli autolla jopa
kaksi kuukautisen vauvan kanssa ja he osallistuivat kaikille luennoille.
SEURAKUNTA KASVAA BRASILIASSA
Brasilia on hyvin ainutlaatuinen, koska seurakuntamme ovat hyvässä suhteessa perinteisen juutalaisen yhteisön kanssa. Täällä on yhteistyötä ja osallistumista
molempien yhteisöjen toimintaan ja se on hyvin epätavallista ja erityistä. Meillä ei ole edes tämän kaltaista suhdetta Israelissa. Belo-Horizonten kaupungissa meillä
on Har Zion Messiaaninen Seurakunta, joka on 300 ihmisen vahvuinen ja Vitorian kaupungissa meillä on Netivyah seurakunta, joka on 250 ihmisen vahvuinen.
Curitiban kaupungissa meillä on Sar-El seurakunta, joka on 60 ihmisen vahvuinen. Täällä on muita seurakuntia, jotka Marcelo Guimaraes ja muut ovat aloittaneet
Recifessä, Salvadorissa ja Brasíliassa. Nämä ovat hyvin ihania ihmisiä, jotka kurkottavat juutalaiseen yhteisöön ja joilla on hyvä Jeshuan Messiaan todistus sekä
juutalaisille, että ei-juutalaisille heidän kaupungeissaan. Ihmisiä juutalaisesta yhteisöstä tuli joihinkin kokouksiimme, joita pidimme Belo-Horizontessa ja he olivat
hyvin avoimia kuulemaan evankeliumia. -
SHULAMILLE ENSIMMÄINEN
LAPSENLAPSI
Meillä on erityisen hyviä uutisia. Helmikuun 5. päivänä, 2003, Joseph Baruch Shulam syntyi Mt. Julietissa, Tennesseessä. Hän syntyi painaen 3,3 kiloa,
51 senttiä pitkänä ja tummat hiukset päässään. Tämä on ensimmäinen lapsenlapsemme ja olemme iloisia Barryn ja Bethin ja tämän uuden Joseph Shulamin puolesta,
joka on tullut maailmaan. Perheessämme on perinteenä antaa isoisän nimi ensimmäiselle poikalapselle. Minulla on isoisäni nimi ja pojallani Barrylla on
hänen isoisänsä nimi. Tämä perinne on jatkunut satoja vuosia perheessä. Ylistämme Herraa uudesta Joseph Baruch Shulamista ja pyydämme teitä
siunaamaan häntä ja rukoilemaan hänelle hyvää terveyttä ja hänen äidilleen ja isälleen hyvää terveyttä. Pojallamme Barrylla ei ole vieläkään töitä ja tämä on suuri
huolenaihe hänelle ja meille. -
SELITYSTEOS
Heprealaisen Yliopiston PrintShopilla on Apostolien kirjan selitysteos ja itse asiassa sitä jo työstetään. Rakas veli Japanista antoi 5000 dollaria ja
haastoi veljiä ympäri maailmaa hankkimaan saman veroisen summan ja kattamaan 22 000 dollarin kustannukset selitysteoksen painatuksesta.
Noin kuukauden kuluttua selitysteos tulee ulos ja me alamme myydä sitä ja lähettää sitä erilaisille markkinointiedustajille ympäri maailmaa.
(+ tavanomaiset tervehdykset)
J. Shulam
SEPPÄNEN JA EU
E. Seppänen on kommunisti, jolla ei ole mitään tekemistä seurakunnan kanssa.
Kuitenkin hänen tietonsa ja käsityksensä EU:sta ovat varsin hyviä ja vastaavat usein
seurakuntalaisten enemmistön käsityksiä.
Nyt Seppänen kirjoittaa em. linkissä mm.:
"On kirjoitettu näkyville, että unioni toimii monilla - uusillakin - toimialoilla liittovaltion tapaan.
Nimeä ei ehdoteta, mutta ehdolla on ollut muun muassa nimi "Euroopan Yhdysvallat"."
"Artiklassa 14 määritetään yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perusteet: jäsenvaltiot tukevat aktiivisesti ja varauksetta unionin yhteistä ulko-
ja turvallisuuspolitiikkaa uskollisuuden ja keskinäisen yhteisvastuun hengessä, Ne pidättyvät kaikista toimista, jotka ovat unionin etujen vastaisia tai
saattavat heikentää sen tehokkuutta." -
Tällainen varauksetta uskollisuus on alkusoittoa niille määräyksille, jotka tuleviin artikloihin kirjoitetaan yhteisestä puolustuksesta.
Perustuslailla EU:ta myös militarisoidaan."
"Perustuslaki halutaan hyväksyä lopullisesti Rooman huippukokouksessa joulukuussa 2003.
Ensimmäiset maat saattavat yrittää saada perustuslain kansanäänestykseen seuraavien eurovaalien yhteydessä kesäkuussa 2004. "
Kommentti: Daniel 2 kuvapatsashistoriasta 2500 vuotta oli tiedetty, että Euroopan Yhdysvallat syntyy ja sen pituinen se
jumalattoman maailman historia. HV

14. 2. 2003 HITLERIN 12 VUOTTA JA 3 KUUKAUTTA OSUU PÄÄSIÄISEEN 2004 * YSTÄVÄ
Jo kuukausia sitten heitin ajatuksen, että toisen maailmansodan
Hitler on voinut olla vallassa sen ajan, minkä kolmannen
maailmansodan Hitler eli oikea viimeinen Antikristus tulee olemaan vallatta.
Muistiinmerkitään aikoja:
January 30, 1933 Hitler becomes Chancellor of Germany.
April 30, 1945 commits suicide in the Berlin bunker.
Adolf Hitler oli syntynyt 20.4.1889 Braunau am Innissä, Itävallassa.
Tammikuun 30. 1933 hän tuli Saksan
johtajaksi, Valtakunnankansleriksi. Huhtikuun 30. 1945 Hitler teki itsemurhan bunkkerissa Berliinissä.
Hitler oli siis 30. 1. 1933 - 30. 4. 1945 ajan Saksan ns. kolmannen valtakunnan diktaattori.
Kokonaisaika vallassaololle oli tarkalleen 12 vuotta ja 3 kuukautta.
Hitler ja Mannerheim kohtasivat 4.6.1942 Marskin 75-vuotispäivillä
Imatralla. Mutta Gorba
parodioi ylösnousemusta elokuussa 1991 ns. 72 tunnin vallankaappauksella.
Se tapahtui 4 kuukautta ennen varsinaista vallasta väistymistä.
Jouluna 1991 Gorba ilmoitti vetäytyvänsä ja vuodenvaihteessa asia oli selvä.
5. 1. 1992 Etelä-Karjala lehdessä kirjoitin otsikolla "Gorba tulee takaisin"
sanoen "vaikka pääsiäisenä". Ja pääsiäisenä 1992 Tokion matkallaan Gorba ilmoittikin
halustaan palata valtaan! Julkinen väitteeni
Gorban paluusta Antikristukseksi on saanut seuraavan epäilyn poissaolon pituudesta:
1. 1. 1992 + 12 v 3 kk = 1. 4. 2004. Mutta toisaallahan esitettiin mahdollisuus, että
tuolloin pääsiäisen aikoihin 2004 Antikristus jo voisi hyökätä Jerusalemiin, josta tapahtumasta
hänen 3,5 vuoden pituiseksi ennaltatiedetty antikristusaikansa varsinaisesti alkaakin.
Voidakseen hyökätä hänen on oltava mukana vahvistamassa Jerusalemin valerauhaa ja sitä
ennen jo palattava sellaiseen asemaan, että hän yleensä voi olla mukana allekirjoittamassa sopimusta
"yhdessä monien kanssa" (Daniel 9:27).
Vähiin käyvät Hitlerien päivät. He ovat tekevinään valtakuntaansa maan päälle
vainoamalla Israelia ja seurakuntaa, mutta
Meidän Herrammehan valtakuntansa maan päälle aikaansaa noiden hölmöläisten ensin yritettyä omaansa.
HV
TOISTO: Oletuksella Messiaan näkyvä paluu noin juutalaisvuodenvaihteessa 13. 9. 2007 Antikristus hyökkää Jerusalemiin noin pääsiäisenä 2004. Oletuksella Hitlerin hallinta-aika on yhtä pitkä kuin Gorba-antikristuksen vallasta luopumisesta hänen 3,5 vuotisen suuremman aikansa alkuun sekin alkaisi noin pääsiäisenä 2004. Ei kai tällaisia tutkimuksia maailmassa tee kuin yksi mies: Harri Veijonen
YSTÄVÄ HALLIPIIRINMESTARI
Paras miesystäväni Yrjö Hämäläinen on voittanut kuulantyönnön hallipiirinmestaruuden tuloksella 13,41. Toiseksi ylsi kaveri Juha vain noin metrin jääneenä. Yksi ystävä on mielestäni parempi kuin tuhat tuttua. Hyvää ystävänpäivää Sinulle! Linkki: Kuva: Yrjö Hämäläinen pianonsa ääressä. HV
Former Soviet leader to open conference on ties between U.S., Russian communities. More: http://www.wisinfo.com/postcrescent/news/archive/local_8635087.shtml
12. 2. 2003 MITÄ TEKISIT ELÄMÄSI VIIMEISET 11 KUUKAUTTA? * IHMEELLINEN KUVA: JEESUS
Toivottavasti kaikkia lukijoitani
on
pelottanut jotkut tekstini. 2. Tessalonikalaiskirjeen 2. luvun alku kertoo Herran tulosta hakemaan seurakuntaa luokseen ja sanoo:
älkää antako heti järkyttää itseänne. Kirkot vääntävät, että älkää antako koskaan järkyttää itseänne sanan Herran paluusta.
Mutta minähän järkytyin jo 1986 kun tajusin, että Jerusalemista sovittaessa se tapahtuu ja että sellainen valerauha voisi teoriassa tulla jo 1986.
Eli siis vuoden 1986 kirjasenikin:
http://wwnet.fi/users/veijone/tuleva.htm
ilmestyi ennen kuin samana syksynä supervallat vasta alustavasti sopivat, että sellainen Lähi-idän rauha pitäisikin luoda.
Sopimassa Reykjavikissa olivat Reagan ja Gorbatshov:
http://wwnet.fi/users/veijone/astrologia.htm
(=kuva animaationi tv:stä teksteineen: Hitler käytti salaa apunaan astrologia - Reagan oli kysynyt astrologilta ja saanut vastauksen,
että Gorbatshovin kanssa he voisivat neuvotella)
Astrologi voi väittää hyväksi mieheksi oikeaa Antikristusta. Pilapiirtäjä Kari Suomalaisessa oli profeetallisuutta. Olin haltioissani hänen pilapiirroksestaan "Susi lammasten vaatteissa": http://wwnet.fi/users/veijone/kari.htm Kuvassaan siis merkkipäinen Gorba sutena kynnet tulivat valkoisten hansikkaiden alta esille.
Joka tietoa lisää se tuskaa lisää, sanoo Raamattu.
Olen lisännyt tietoa niin, että pelkoakin pitää olla. Mutta olen ajat sitten todennyt, että tämä pieni pelko, jännitys ja järkytyskin on vain hyväksi.
Sen avulla pystymme paremmin valmistautumaan ylösottoon ja taistelemaan itsellemme paikan auringossa tai siis Karitsan häihin pakoon yläilmoihin maan päälle
tulevaa helvettiä.
Miten nöyrä minun pitäisi olla? Minua on nöyryytetty ja syrjitty mielestäni ihan riittävästi. En ole sijoittanut nimiäni ja syntymäaikojani kalenteriin vaan huomannut,
että ne ajat jotka Herran tuhatvuotislaskelma ja Danielin kirjakin antaa voivat osua tarkalleen yksiin minun omien aikojeni kanssa:
http://wwnet.fi/users/veijone/lucifer.htm
Seitsemän vuosiviikkoa eli 49 vuotta on kulunut syntymästäni silloin kun mielestäni seuraava mahdollinen huippukohta voi tulla.
Siihen on aikaa nyt 11 kuukautta! Mitä tekisit elämässäsi jos tietäisit ajan päättyvän 11 kuukaudessa?
Ei tässä nyt oltu varmoja, että aika maan päällä loppuisi jo 11 kuukaudessa.
Taisin taannoin uutisoida, että se asia kyllä saattaa varmistua jo toukokuussa 2003, jos se valerauha ylösottoineen jo
niin lähellä kuin tammikuussa 2004 todella
on.
Harri Veijonen
SÄHKEUUTISIA Turun Sanomien sähkeuutiset STT:n pohjalta. Korjattu linkki myös sivun yläosassa STT:n sähkeet.
IHMEELLINEN KUVA
Tässä on tosi hyvä kuvailluusio!
Seuraa ohjeita:
Rentoudu ja keskity tuijottamaan kuvion keskellä olevaa 4 pientä pistettä n. 30-40 sekuntia
Katso sen jälkeen jossain lähelläsi olevaa yksiväristä seinää
Huomaat, että seinälle ilmestyy valkoinen ympyräkuvio
Räpyttele nyt silmiäsi pari kertaa ja ympyrän sisälle muodostuu kuva
Mitä näet nyt? Tai oikeammin sanottuna - kenet näet?
Kuva näkyy avattuasi sivun
Ihmeellinen kuva.doc
Kommentti: Kuvan lähetti Sari Kevätniemi, kiitos!
Näkyviin tulee kyseisen kuvan negatiivikuva. HV
7. 2. 2003 U.S. ATTACK POSSIBLE ANY MINUTE, SAYS IRAGI VP * THE BEGINNING OF SORROWS * SANANVAPAUS PORISSA * ALL MY LOVING-KARAOKE
Ylläpitämälläni
Eurotop500 listalla suosituin edelleen on ansaitusti
"The Beginning of Sorrows Headline News" osoitteesta
http://www.thebeginningofsorrows.com
Tänään sen surulliset pääuutiset maailmalta ovat:
http://www.foxnews.com/story/0,2933,76124,00.html:
U.S. Attack 'Possible Any Minute,' Says Iraqi VP
http://news.bbc.co.uk/2/hi/middle_east/2680575.stm:
Hezbollah clashes with Israeli troops
U.S. moves 2 more carriers near Iraq, http://www.msnbc.com/news/852248.asp?0cv=CA01
Blair: Terror Strike on U.K. Coming, http://www.foxnews.com/story/0,2933,76155,00.html
U.S. citizen shot dead in Kuwait http://www.msnbc.com/news/862115.asp?0cv=CB10
SANANVAPAUS PORISSA
7. 2. 2003 ratkeaa oikeudessa jalkapallojoukkue Jazz pimeät rahasotkut, johon on sekaantunut Porin kaupungin johtoa.
Syksyllä 2002 sensuroitiin nimimerkkini sananvapaus lähinnä sen takia että kirjoitin, kopioin liikaa Jumalan Sanaa palstalle.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=115&conference=685&posting=21500000000203570
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=115&conference=685&posting=20500000000300992
T: Sananvapaus Porista
ALL MY LOVING - KARAOKE
KUINKA OLLAKAAN
HV:
Oliko minulla vielä tämäkin sivu tekemättä?
Ei ole enää:
http://wwnet.fi/users/veijone/allmyloving.htm
6. 2. 2003 J. SHULAM: ENNALLEENASETTAMINEN * SEURAKUNTALAISILLA ISRAELISSA ONGELMIA
MIKA MÄKELÄ: MITÄ EROA ON HENGELLÄ JA SIELULLA
ENNALLEENASETTAMINEN
Kirjoitan tätä rukouslistaa Vitorian kaupungista, Spirito Santon osavaltiossa, Brasiliassa. Täällä on kesä. Lämpötila on korkealla ja kosteus on sitäkin korkeammalla.
Kaikkein ihanin ja lämpöisin asia on Herran rakkaus ja rakkaus, jota veljillä ja sisarilla on täällä meitä kohtaan. Saavuimme tänne viikko sitten.
Opetamme täällä Netivyah seurakunnassa joka päivä ja paikka on täynnä ihmisiä jopa arki-iltoina. Vieraanvaraisuus, jota saamme, on enemmän kuin riittävästi.
Joka ilta vierailijoita tulee Brasilian muista kaupungeista ja monet heistä ovat lahkokirkkojen pastoreita, jotka ovat kuulemassa ennalleenasettamisen sanomaa
ensimmäistä kertaa.
Idea siitä, että kirkot ja kristityt voivat tulla vapaiksi lahkokahleistaan ja ennalleenasettaa seurakuntansa sille mallille ja rakenteelle, joka on säädetty Jumalan
Sanassa, ei ole uutta monille meistä, mutta se on niin uutta ihmisille, jotka ovat kasvaneet kirkoissa, jotka kuuluvat johonkin historialliseen kehitykseen
Länsi-Euroopassa.
Kun kysyin yksinkertaisia kysymyksiä, "Miksi seurakuntaasi pitää kutsua "Metodistikirkoksi" - löytyykö Metodistikirkko Uudesta Testamentista?" "Miksi seurakuntaasi ei kutsuta nimellä, jonka Jumala antoi Hänen seurakunnalleen Uudessa Testamentissa?" Eräs pastori sanoi, "En ole ikinä katsonut tätä näin yksinkertaisella tavalla! Oikeasti, miksi meitä kutsutaan "Metodistikirkoksi" eikä "Jumalan seurakunnaksi" tai "Kristuksen seurakunnaksi" tai yksinkertaisesti "pyhiksi". Olen nähnyt niin ihanaa kasvua seurakunnassa täällä Vitoriassa ja johtajuudessa täällä, että jos sama kasvuaste jatkuu seuraavat kuusi vuotta, kuten se on ollut viimeiset kuusi vuotta - Netivyah Vitoriassa tulee olemaan noin 2500-3000 jäsenen seurakunta.
Tiedämme kaikki, että on vielä paljon korjattavaa ja kypsymistä, mutta on niin hienoa nähdä, että tämä kasvun kehitys jatkuu ja ihmiset ovat niin avoimia ja innokkaita oppimaan ja opiskelemaan kovasti. Opetukseni kestää joka ilta noin kaksi ja puoli tuntia ja sen jälkeen meillä on kysymyksiä ja vastauksia. Ihmiset todella pääsevät asian ytimeen ja tunteella ottavat kantaa materiaaliin ja tosi asia on, että niin minäkin. Ei ole mahtavampaa iloa Jumalan Sanan opettajalle kuin nähdä ihmisten kuuntelevan tarkasti ja ottavan kantaa ja avaten heidän Kirjoituksiaan haastavilla kysymyksillä. Toivoisin, että te, jotka tuette Netivyahia, voisitte ottaa osaa tähän hyvin jännittävään ja ihanaan kokemukseen. J. Shulam 5. 2. 2003
SEURAKUNTALAISILLA ISRAELISSA ONGELMIA
Kotona Israelissa on ongelmia. Näyttää siltä, että aina kun lähden opettamaan jonnekin, sielunvihollinen hyökkää.
Ortodoksijuutalainen sanomalehti kirjoitti artikkelin henkilöä vastaan, joka oli seurakuntamme ja Netivyahin jäsen, mutta joka on lähtenyt muutama vuosi sitten.
Tämä ihminen on vuokrannut huvilan yhdestä Jerusalemin esikaupunkialueista ryhmälle nuoria ortodoksimiehiä ja sanomalehdessä sanottiin,
että hänen väitetään tarjonneen heille kuukausittaisen rahastipendin aivan kuten Ortodoksi Jeshivat (koulut aikuisille) tarjoavat heidän opiskelijoilleen.
Sanomalehti on valheellisesti syyttänyt meitä tästä koko projektista, jolla ei ole mitään tekemistä meidän kanssa. Itse asiassa, minä neuvoin tätä ihmistä alusta
asti pysymään kaukana tästä ideasta, eikä hän kuunnellut minua. Nyt Jerusalemin sanomalehdet pommittavat Netivyahia näillä valhesyytöksillä.
Normaalisti mitä tapahtuu, on niin että aluksi tulevat tällaiset syytökset ja sitten "kuumapäiset" päätökset ryhtyä toimenpiteisiin.
Me tarvitsemme teidän rukouksianne kaikkea vahinkoa ja väkivaltaa vastaan, jota saattaa tulla näistä valhesyytöksistä. Me tarvitsemme teidän rukouksianne
meidän rakennuksemme ja toimistojemme ja itse asiassa Netivyahin ihmisten suojelukseen. Meillä ei ole mitään tekemistä tämän veljen "projektin" kanssa.
Hän on toisen seurakunnan jäsen, mutta meitä silti syytetään, koska hän oli Netivyahin jäsen muutama vuosi sitten. J. Shulam 5. 2. 2003
MITÄ EROA ON HENGELLÄ JA SIELULLA
"Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen..." Hebr. 4:12
Ainoastaan Jumalan Sana voi jakaa hengen ja sielun. Emme ole pystyneet erottamaan näitä kahta, koska emme ole tunkeutuneet tarpeeksi syvälle Sanaan.
Viidentoista vuoden ajan tein tarkkoja tutkimuksia yömyöhään. Ennen kaikkea halusin tietää, mitä eroa on hengellä ja sielulla.
Lopulta keksin seuraavanlaisen eliminoimismenetelmän. Kirjoitin muistiin näin:
Ruumiillani olen yhteydessä fyysiseen maailmaan. (Se on itsestään selvää.) Hengelläni olen yhteydessä hengen maailmaan.
Jäljellä oli enää yksi osa minua, joka oli yhteydessä johonkin muuhun maailmaan. Silloin tiesin, että sielullani minun täytyi olla yhteydessä älyn maailmaan.
Niinpä kirjoitin: Sielullani olen yhteydessä älyn maailmaan. Seuraava raamatunkohta auttoi minua: "Sillä jos minä rukoilen kielillä puhuen, niin minun henkeni
kyllä rukoilee, mutta ymmärrykseni on hedelmätön." 1 Kor. 14:14 Amplified-käännös kuuluu: "Sillä jos rukoilen vieraalla kielellä, minun henkeni Pyhän Hengen
kautta minussa rukoilee mutta mieleni on tuottamaton ..." "Mutta juhlan viimeisenä, suurena päivänä Jeesus seisoi ja huusija sanoi: "Jos joku janoaa, niin tulkoon
minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo minuun, HÄNEN SISIMMÄSTÄÄN on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat.'
(MUTTA SEN HÄN SANOI HENGESTÄ, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen; sillä Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu.")
Joh 7:37-39
Olen saanut kaiken johdatuksen henkeni kautta - ja se on useimmiten tullut silloin, kun olen rukoillut kielillä. Kieliä ei voi ymmärtää.
Henkesi toimii, kun rukoilet kielillä. Eräs syy siihen, että yleisesti ottaen koko kristikunnassa on epäonnistuttu kovin surkeasti, on se, että siellä on ollut kovi paljon
vain tietynlaista rukousta. On rukoiltu ymmärryksellä, käytetty sielullista rukousta. On yritetty käydä hengellistä taistelua sielullisin valmiuksin.
Lainaus: Miten vaellat Jumalan Hengen johdatuksessa Kenneth Hagin (s.15-17) Alkuteos: How You Can Be Led By The Spirit Of God.
Mika Mäkelä. Kommentti: Mika sai näin ensimmäisen tekstinsä läpi lehteemme.
Kirjoita sinäkin! Kiitos! harriveijonen@yahoo.com
5. 2. VENÄLÄISMIES AMMUSKELI KOTIKAUPASSA * RELIGION TODAY * SEKALAISIA ELOKUVIA
Lappeenrannan Citymarket sai eilen aamulla oudon asiakkaan. Venäläismies kuljetti ilmeisesti säkissä haulikon kauppaan ja sanoi kassaneideille: Anteeksi, minä nyt ammun nämä pelit tästä säpäleiksi. Ja siinähän meni minunkin mielipelejäni että pum vaan. Päivän Ilta-Sanomissa tapahtuma on pääuutisena. Motiivia ei sen mukaan tiedetä, mutta täällä huhutaan, että mies ampui kaupassa saadakseen poliisit viemään hänet turvaan itseään jahtaavilta mafioosoilta. HV
RELIGION TODAY SUMMARIES
Religion Today Summaries a glimpse at news articles from around the world
http://link.crosswalk.com/UM/T.asp?A1.15.10122.1.1140077
Tuesday, February 04, 2003 Religion Today Summaries: Daily summaries of the top national and international religious news stories impacting
Christians In Today's Edition:
Evolutionist Professor's 'Religious Bigotry' Attracts Federal Attention
Homosexual Group Wants God Left Out
of European Constitution
Deadline for Jordanian Christian to Hand Over Children to Muslims Tomorrow
Murder Trial for Massacre of Christians Postponed in Egypt
SEKALAISIA ELOKUVIA
Politiikka
Zhirinovski "vastustaa sotaa":
http://www.newsru.com/video/hi/28Jan2003/russia/perl.asf
sama:
http://taika.vdu.lt/~graver/u/zhirinovskij.asf
Huumori
http://hem.passagen.se/status/baby.mpe
http://koti.mbnet.fi/forssen/videot/mummo.mpeg
Musiikki
http://herethereand.mytripod.co.kr/here/here.wmv
http://www.smartgroups.com/vault/avsguitar/Public/IWantYouShesSoHeavy.wmv
PRIVAT
Ääninäytteeni myös sivulla:
http://wwnet.fi/users/veijone/kaunis.htm
3. 2. 2003 SUOSITUS * VETOOMUKSIA LEVITETÄÄN * KARJALAINEN ROHVEETTA * MIKA MÄKELÄN TEKSTIT
HV:
KEIJO LINDEMANia pidän erinomaisena seurakunnan opettajana.
Suosittelen pyrkimistä hänen postituslistalleen
osoitteesta:
keijo.lindeman@kamis.fi
Mahdollisesti sieltä saa J. Shulamin kirjeetkin tuoreeltaan. Niitä kaikkia ei ole
kirjattu tänne.
OSMO PÖYSTIllä löytyy erinomaiset omat nettisivut osoitteessa:
http://personal.phpoint.net/poeysti/
LAPPEENRANNASSAKIN LEVITETÄÄN SEURAAVAA VETOOMUSTA
The US is about to dictate that a war take place. We are
currently undergoing a worldwide imbalance that could [at worst] lead to a third world war. If you are also against this threat, the UN is now
collecting signatures to try to prevent this tragedy.
Please copy this e-mail into a new one, add your name to theend, and send it to everyone you know. If you receive the list with more
than 600 names please send a copy to: unicwash@unicwash.org
Kyseinen toimituksellekin tullut vetoomus suomeksi:
USA on lähellä sanella sodan aloittamisesta. Tällä hetkellä
on vallalla maailmanlaajuinen epätasapaino, joka pahimmillaan saattaa johtaa kolmanteen maailmansotaan.
YK kerää parhaillaan nimiä yrittääkseen estää tämän tragedian. Jos myös sinä vastustat tätä uhkaa,
kopioi levitetty sähköposti, lisää nimesi sen loppuun ja lähetä
kaikille tuntemillesi henkilöille. Jos sinulle lähetetyssä listassa on yli 600 nimeä, lähetä siitä kopio osoitteeseen:
unicwash@unicwash.org
Kommentti:
Olen 16. 12. vastannut kysymykseen "Kolmas maailmansota nytkö?"
ja 12. 12. kirjoittanut otsikolla "Katastrofaaliset seuraukset joka tapauksessa". HV
KARJALAINEN ROHVEETTA
Nimellä Juha Danson on toimitettu sähköpostia keksien minulle uusi lemppari "karjalainen rohveetta"
" ..
Onhan jo kirjoituksissa kerrottu, että Herramme saapuu salaa. Sen verran fiksu lienee, ettei anna jonkun, suothan anteeksi ilmaisun, karjalalaisen rohveetan,
kertoa asiasta kaikille. ..."
Juha Danson
P.S. Tätä tuskin julkaiset netissä.
Kommentti: Kyllä noin hyvä juttu nimellä tänne kelpaa! Kiitos!
PS. Vaikka jo 1986 julkaisemani Erehdyksiä Kristuksen paluusta
HV
MIKA MÄKELÄ
Mika Mäkelä on postittanut sarjaansa "Miten vaellat Jumalan Hengen johdatuksessa", mutten ole
vielä ehtinyt tutustua. Kiitos! HV
31. 1. 2003 JUHANNUKSENAKO? * VEIJO HOO JA MAAILMAN NAPA * PLEASE, PLEASE ME
Kysymys:
Uskotko profetiaan, jossa sanotaan suomalaisten juhannuksena
2003
joutuvan muuttamaan toiseen maahan "loppu on tullut finlandiaan"? Minä uskon siihen.
En tosin tiedä
mitä tarkalleen tulee tapahtumaan. Sanna.
Vastaus: Ainoa maalaukseni on Niilo Yli-Vainion näystä, missä
mustat pilvet nousevat idästä ja kypsää viljaa kootaan Suomessa
eli on se ennustamani viimeinen suuri ja hysteerinen herätys.
En usko sen toteutuvan aivan tuolla tavalla vaan Suomesta se osa joka portoksi jää
jää todella poltettavaksi mutta siis vasta Jerusalemin valerauhan ylösottoineen jälkeen. HV
VEIJO HOO JA MAAILMAN NAPA
Juhannus mainitaan myös sivullani
Lucifer.htm.
Kyseinen sivu tehtiin sen jälkeen kun Veijo Hoo oli laittanut kasvokuvani
Paholaisnaaman paikalle WTC:n torneissa ja vihdoin hyväksyin ehdotuksensa,
että olen Lucifer eli valon tuoja onhan Paholainen nykyisin Pimeyden ruhtinas.
Nyt Veijo Hoo on ottanut jälleen yhteyttä
tarjoten pilkkaavia tekstejä otsikolla:
"Maa sittenkin maailmankaikkeuden napa?"
http://www.utele.net/fin/tie_art_tah_univers.php,
ja "Paavali on 666."
PLEASE, PLEASE ME
Harri Veijoselle
Lähetä minulle viesti...... pliiiiis ;o))
224 vierailijaa tällä sivulla 27. 1. 2003. Olen siis elossa ja menossa ties mihin. HV
8. 1. 2003 SUOMESSA SALATAAN MITEN EPÄSUOSITTU ON ARAFATIN BETLEHEM
* ISRAELIN TILANNE TÄNÄÄN * NORJALAISNAISEN NÄKY 35 VUOTTA SITTEN
MESSIAS EI ENÄÄ SYNNY BETLEHEMISSÄ
Juutalaiset tietävät, että Messias ei voi nyt syntyä Betlehemissä, koska
Betlehem ei ole juutalaisten vaan arabien hallussa.
Monet juutalaisista kuitenkin odottavat Messiasta.
Yhä useampi on alkanut miettiä sitä, että
jospa juutalainen Messias syntyikin jo
2000 vuotta sitten ollen Hän, Jeesus Kristus, jota
jotkut kristyt palvovat luvattuna Messiaana
ja odottavat Häntä jo takaisin
hallitsemaan koko maailmaa
ilmestyen Kuninkaana taivaasta Jerusalemiin.
Suomen televisiossa oli näytetty miten
Arafat ja Betlehem juhlivat joulua.
Betlehemin joutuminen Arafatin arabeille tuo Antikristuksen!
Mutta sitähän ei Suomessa kerrota
muualla kuin täällä.
Seuraavassa
Gabrielkin uutisoi miten epäsuosittu Arafatin
joulu ja Betlehem ovat niin juutalaisten kuin
Jeesukseen uskovien kristittyjenkin taholta. HV
GABRIEL: ISRAELIN TILANNE TÄNÄÄN
Israelin tilanne 108
Tel Avivin pommi-iskun seurauksena Israelin hallitus on tiukentanut palestiinalaisten liikkumista koskevia rajoituksia. Tästä lähtien tarkistetaan ns. vip-autot
entistä tarkemmin, koska niiden epäillään kuljettavan aseita ja räjähteitä eri alueiden välillä. Aikaisin maanantaiaamuna IDF:n helikopterit iskivät useisiin
metalliverstaisiin Gazan kaupungin Askolan kaupunginosassa. Niissä valmistettiin pommien ja kranaattien osia. Kahdeksan ihmistä loukkaantui lievästi iskuissa,
jotka aiheuttivat sähkökatkoksen alueella. Sultanin kaupunginosassa Givati-joukot piirittivät Jihad terroristin Has*san Abu Ar*manan talon maanantaina.
Ar*mana oli rabbi Yitzhak Araman murhan takana joulukuun 20. päivänä Kissufimtiellä. Ar*mana oli katsomassa tv-ohjelmaa eikä osannut odottaa pidättäjiä,
jotka pystyivät hiipimään paikalle huomaamatta tiheästi asutun alueen läpi. Sotilaat hajottivat Ar*manan talon ja pidättivät lisäksi seitsemän muuta terrorismista
epäiltyä. Useita pidätyksiä tehtiin myös Juudean ja Samarian alueilla.
Israel on pidättänyt yli 1 500 terrorismista epäiltyä parin kuukauden sisällä ja 40 - 60 terrori-iskua on estetty viime viikolla.
ARAFATIN BETLEHEMIN ORTODOKSIJOULU
Betlehemissä vain muutama sata ihmistä oli seuraamassa neljän ortodoksi piispan joulukulkuetta katujen läpi maanantaina ilman tavanomaisia koristeita
Arafatin käskystä vastalauseena Israelin joukkojen läsnäololle kaupungissa. Ortodoksit viettävät joulua 7. päivä tammikuuta. Kulkue päättyi Manger-aukiolle ja
ihmisjoukot hajaantuivat rauhallisesti paikalta.
Aikaisin tiistaiaamuna rajapoliisin siviiliasuiset joukot surmasivat kolme terroristia tulitaistelussa Muazin pakolaiskeskuksessa Gazassa. Kaksi heistä kuului Tanzimin al-Aksa prikaatiin ja yksi Islamic Jihadiin. Palestiinalaiset tulittivat heitä panssariraketein ja kranaatein. Turvallisuusjoukot tuhosivat Beit Dajanissa Nablusin lähellä PFLP:n jäsenen Kamil Abu Hni*shin talon. Hän oli mukana terrori-iskussa Itamariin 20.06., jossa viisi israelilaista siviiliä kuoli, sekä useissa räjähteiden salakuljetusyrityksissä Israeliin. Beit Furikissa myös lähellä Nablusia turvallisuusjoukot tuhosivat Fatah terroristin Habash Samith Saoud Hn*einin talon. Hän teki terrori-iskun Itamariin 28.05., jossa kolme siviiliä kuoli ja kaksi haavoittui. Viimeisen 24 tunnin aikana turvallisuusjoukot ovat pidättäneet 25 Hamasin, Jihadin tai muiden terrorijärjestöjen jäsentä. Koska rikollisuus on hälyttävästi kasvanut PA:n hallitsemissa kaupungeissa, Arafat on antanut käskyn siviiliasuisten ja aseettomien poliisien paluun kaduille. -
Sharonin johtama sisäkabinetti teki joitain kärkeviä päätöksiä aikaisin maanantaiaamuna. Se sulki toistaiseksi kolme korkean opetuksen instituuttia,
Islamic College ja Polytechnic College Hebronissa sekä Al-Quds yliopisto Jerusalemissa, joiden katsotaan tukevan terrorismia. -
Kastel 08.01.03. Gabriel.
Kommentti: Tekstiä olen lyhentänyt. Se
sisälsi paljon mm. terroristien nimiä.
HV
NORJALAISNAISEN NÄKY -
NÄKY JEESUKSEN PALUUN AATTOHETKEEN
EMANUEL MINOS VAIKENI 35 VUOTTA
90-vuotias norjalaisnainen sai näyn vuonna 1968 ja sen kirjasi ylös Emanuel Minos, mutta harkinnan jälkeen hän ei pitänyt soveliaana julkaista näkyä sen
radikaalin sisällön vuoksi. Olosuhteet olivat aivan erilaiset siihen aikaan ja siksi asia unohtui 35 vuodeksi.
Kellastunut paperi on päässyt päivänvaloon. Näky on
julkaistu jo jossakin
Ristin Voitossa tms.
Keijo Lindemanin postin mukana näyn sain haltuuni.
Tiedän sisällön, mutten julkaise.
Tunnen omat vaikeuteni ja monilla on sitä suuremmatkin mm. kestää
kaiken maailman oikeatkin sanomat.
Olennaisena norjalaisnaisen näyssä ja sen julkitulossa nyt pidän sitä,
että se on kirjoitettu Jeesuksen paluun aattohetkiin,
missä mielestäni Raamatun mukaan juuri nyt olemmekin.
Minun lukijani pysyköötkin
vain Raamatun profetian tuntemuksessa kanssani.
HV
6. 1. 2003 VUOSIKO VAIN? * VANHEMPIA 6. - 8. TAMMIKUUTA UUTISIANI * KESKUSTELUA PAHOLAISESTA
VUOSIKO VAIN?
Harri Veijonen 48 vuotta 8. 1. 2003.
Lähimmillään Jerusalemin valerauha ylösottoineen tulee tasan vuoden päästä!
Syntymästäni silloin kulunut seitsemän vuosiviikkoa eli 49 vuotta.
Talleta sivu 49, 490, Allenby 1914/17 + 90 = 2004/07
HV
Vanhempia 6. - 8. tammikuuta uutisiani:
1998_ "Onnea Harri Heinolle"
* "8. 1. synttäri Elviksellä ja Uuno Turhapurolla. Pirulla on syytäkin pelätä, ettei saa Elvistä eikä Loiria.
Edellisellä oli sentään rukoileva äiti ja jälkimmäisellä on nimellä ratsastava huuhaata levittävä anoppi."
1999_ "Idän tietäjät ja Suomen pyhät yksinkertaiset"
2000_ "Jeltsin erosi - Veijonen tietää tapahtumat aikoineen!"
2001_ Uutisiini, Google. Taustalla Santana-musiikki.
2002_
Veijonen: "Final 7 Years" are maybe from October 1, 2000 to September 13, 2007!"
* "Current Phase of the Moon"
"Kaikki lehdet kieltäytyivät julkaisemasta ilmoitustani jo vuonna 1989. Olisin halunnut Etelä-Karjalaan suoran lainauksen Novumistä silloin kun M. Gorbatshov lähti vierailulle Roomaan tavatakseen paavin.
1989 1.12. sensuroitua suoraan Novum 4:sta: ALUKSI: "Väärä profeetta Antikristuksella työtoverina. Mutta aluksi näyttää siltä, että Antikristus on
yhteistyössä porton kanssa.(s. 923) LIITTOUTUU: Diplomaattisen viisautensa ja sotilaallisen voimansa ohella Antikristus tulee käyttämään uskonnollisia keinoja
päämääränsä saavuttamiseksi. - Ensin hän liittoutuu Babylonin porton kanssa. (s. 915) ROOMASSA: Nainen, jonka sinä näit, on se suuri kaupunki, jolla on
maan kuninkaiden kuninkuus, Ilm 17:18=ilmoitus siitä, että portto ja Babylon on yksi ja sama asia, toistuu (vrt. Ilm 17:5 seitsemän kukkulan päälle rakennettu).
Kirjoittamisen aikainen suuri kaupunki ei voi olla mikään muu kuin Rooma (s. 919) SELKÄÄN: Kun Ilmestyskirja tarttuu Danielin kirjan ojentamaan langanpäähän,
Antikristus on jo johtaja ja suuri portto, Babylon, istuu tuolloin pedon (jolla merkki päässä, Ilm 13:14) selässä (s. 939) PAAVI: Samalla tavalla pedolla ratsastavalla
portolla on käytettävissään pedon valta viimeisen ajan (vihan ajassa kääntyvien) todistajien ja pyhien murhaamiseksi. Täten pitäisi kysymyksen Babylonin porton
henkilöllisyydestä olla periaatteessa selvä."
KESKUSTELUA PAHOLAISESTA
http://www.nakokulma.net/keskustelu
Viestejä: 1
Mihin on Paholainen kadonnut?
Harri:
Tästä Paholaiskeskustelusta tultiin minun sivuilleni.
Jokohan on Perkele löytynyt?
http://wwnet.fi/users/veijone/lucifer.htm
http://go.to/veijonen/
4. 1. KOLME KIRJETTÄ MESSIAANISJOHTAJA JOSEPH SHULAMILTA JERUSALEMISTA
*
UUSI VUOSI: SOTAKUUMETTA
AIHEENA UUSI VUOSI 2. 1. 2003
Iloista ja siunattua uutta vuotta 2003 teille kaikille rakkaat ja läheiset rukouskumppanimme!
Olkoon Israelin Jumala kanssanne ja siunatkoon ja varjelkoon teitä koko vuoden läpi!
"Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli minun huutoni. Ja hän nosti minut ylös turmion kuopasta, lokaisesta liejusta,
ja asetti minun jalkani kalliolle, hän vahvisti minun askeleeni. Hän antoi minun suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme. Sen näkevät monet ja pelkäävät ja
turvaavat Herraan. Autuas se mies, joka panee turvansa Herraan eikä käänny ylpeiden puoleen eikä niitten, jotka valheeseen eksyvät!" Psalmi 40:2-5
Näillä sanoilla haluaisin aloittaa ensimmäisen "Jerusalemin Rukouslistan" vuodelle 2003. Jumala on nostanut myös minut turmion kuopasta ja hän
on laittanut uuden laulun suuhuni. Ja, kuinka totinen psalmistin lause onkaan, "Autuas se mies, joka panee turvansa Herraan eikä käänny ylpeiden puoleen..."
SOTAKUUMETTA
Israel on keskellä "sotakuumetta". Jokaisesta ostoskeskuksesta on tullut kaasunaamiotarvikkeiden jakaja ja elvyttäjä. Sanomalehdet kirjoittavat artikkeleita kemiallisesta ja biologisesta sodankäynnistä ja kuinka puolustaa itseään sellaisilta vaaroilta. Israelin lehdistö ei auta rauhoittamaan yleistä hysteriaa sodasta. Eilen sanomalehdet julkaisivat, että "isorokko"-rokote, joka oli varastossa Israelin terveysministeriössä, oli saastunut koleralla. Se oli varastoitu samaan kylmiöön kolerabakteerien kanssa ilman sinetöimistä. Miten "hyvä uutisia" kansalle, joka on valmistautumassa sotaa varten, jossa on suuria mahdollisuuksia olla Saddam Husseinin laukaisemia biologisia ja kemiallisia raketteja meitä vastaan! Tällaisina aikoina uskomme Jeshuaan Messiaana on kaikkein tärkeintä ja arvokkainta meille. Minkä eron uskomme tekeekään! - J. Shulam
AIHEENA JOULU 26. 12. 2002
Joulu on ohi! Israel oli maa, jossa ei ollut ollenkaan joulua, mutta muutaman viimeisten vuosien ajan venäjänjuutalaisten Israeliin maahanmuuton mukana myös joulu on muuttanut Tel-Avivin kaduille ja kauppakeskuksiin, mutta ei vielä Jerusalemiin. Rabbinistisilla viranomaisilla Jerusalemissa on sääntö, että mikä tahansa hotelli tai ravintola, joka viettää joulua tai koristelee yrityksensä joulukoristeilla, menettää "kosher"-lupansa. Me voimme hyvin ja ylistämme Herraa päivittäin jopa ilman joulua, joulupukkia ja poroja. Kuitenkin, joulun sanoma on ehkä yhtä olennainen kuin se on aina ollut: "Maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto." Tämä sanoma olisi saattanut olla vain iskulause tai klisee? Joinakin historian aikakausina kyllä, mutta meidän aikanamme tämä on tärkein maailmanlaajuinen sanoma, jota kuka tahansa voi julistaa: "Maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!" - J. Shulam
AIHEENA RUKOUS 20. 12. 2002
Heprean kielessä on muutamia erilaisia sanoja, jotka kuvaavat sanaa "rukous". Sanan rukous perussana heprean kielessä on "TEFILA".
Heprean kielessä käytetään juuria. "Tefila"-sanan juuri on "Palel" - ja "Tefila"-sanan kieliopillinen rakenne on refleksiivinen. Refleksiivinen tarkoittaa, että
tekemisen kohteena on jokainen itse. "Palel"-juuri tarkoittaa osasyylliseksi tekemistä. Joten rukoilla "LeHitPalel" tarkoittaa itsensä tekemistä osasyylliseksi.
Kun joku rukoilee vilpittömästi Herran edessä oman itsensä tai muiden puolesta, tapahtuu prosesseja, jotka tapahtuvat siinä henkilössä itsessään, joka rukoilee
sekä myös taivaassa.
1. Rukoileminen itseään syyllistämällä - siitä hetkestä kun rukoilet jonkun puolesta, saatat itsesi haavoittuvaiseksi myöntämällä heikkoutesi,
riippuvaisuutesi ja ulkopuolisen avun tarpeesi saadaksesi ongelmasi ratkaistuksi ja toimiaksesi oman riittämättömyytesi kanssa.
2. Rukous on oman kuuliaisuuden tunnustamista henkilölle tai Jumalalle ketä rukoilee sekä sopimus ottaa vastaan Hänen apuaan.
3. Toisten puolesta rukoilemista kutsutaan "esirukoukseksi" ja heprean kielellä se on "AFGAAHA". Tämä käsite tarkoittaa, että seistään periaatteessa niiden
ihmisten rinnalla keiden puolesta esirukoillaan. Halutaan jakaa heidän taakkaansa ja ollaan puolestapuhujina heille Herran tuomioistuimen edessä.
Esirukoileminen tarkoittaa, että ollaan kumppaneita niiden kanssa, joiden puolesta koputellaan Jumalan ovelle ja pyydetään Hänen apuaan heidän puolestaan. -
J. Shulam
2. 1. 2003 YHTEENVETO ENNUSTUKSISTANI SEURAKUNNAN VIIMEISELLE VUODELLE
*
TEHDÄÄNKÖ LÄHI-IDÄN RAUHAA KYMMENEN VUOTTA? * KOKOUS KOREASSA
* MINÄKÖ PROFEETTA?
Seurakunnan viimeinen vuosi maan päällä on tarkalleen yksi vuosi ennen Jerusalemin valerauhaa ylösottoineen.
Sen jälkeen 45 päivän sisällä Antikristus hyökkää Jerusalemiin. Siitä 3,5 vuoden kuluttua
seurakunta ja Messias tulevat takaisin maan päälle 1335
päivän mittaisista Karitsan häistä.
Messiaan näkyvän paluun ajankohta on hyvinkin syksy 2007.
Mikäli siinä vasta onkin Jerusalemin valerauha ylösottoineen
seurakunnan viimeinen vuosi maan päällä on sitten vuosi ennen sitä.
Selityksissäni AINA TAPAHTUMAT ovat tarkkoja ja toteutuvat VARMASTI!
Tässä esitetään tapahtumille ajankohtia oletuksella, että
Messiaan näkyvä paluu on noin 13. 9. 2007 ja Karitsan häät
tarkalleen mainitut 1335 päivää sitä ennen.
Ja silloinhan seurakunnan viimeinen vuosi maan päällä alkaa noin
1335 + 365 päivää ennen 13. 9. 2007.
HV
TEHDÄÄNKÖ LÄHI-IDÄN RAUHAA KYMMENEN VUOTTA: SYYSKUU 1993 - TAMMIKUU 2004?
Eräs lukijani juuri luki sivuani /juu4.htm = Tehdäänkö Lähi-Idän rauhaa kymmenen vuotta. Teksti on vuodelta 1998. Onkin mahdollista, että Lähi-Idän rauhaa tehdään juuri runsaat 10 vuotta laskettaessa Oslon sopimuksesta. Juutalaisvuodenvaihde oli 13. 9. vuonna 1993 ja niin olisi taas kahden vuosiviikon eli 14 vuoden jälkeen. Siirrän kyseisen vanhan tekstin tähän. Mahdollisesti olin siis sanonut oikein valerauhanteon tekoajan pituudenkin jo viisi vuotta sitten! Näin kirjoitin vuonna 1998:
Tehdäänkö Lähi-Idän rauhaa kymmenen vuotta?
Danielilla 2500 vuotta sitten oli mahdollisuus ennustaa tulevaisuuden vuosia, mutta hän kertoi sen, minkä Jumala ennaltatiesi. Ihmiskunnan miljoonista vuosista
osuakseen yhteen oikeaan Danielin mahdollisuudet olisivat olleet yksi miljoonista. Yksi mahdollisuus miljoonista kertaa yksi miljoonasta, että pohjoiseen syntyy
petovaltio 1917. Petovaltion ja sen viimeisen johtajan yksityiskohtien tietäminen (Daniel 7). Samaan kokonaisuuteen liittyy profetiasarja tulevasta juutalaisvaltiosta:
tapahtumat 1917 ja 1948, samoin 1967. Daniel 9:27:ssä toteutuu enemmän kuin mahdotonta, yksi mahdollisuus luvusta miljoona potenssiin 50. Profetiasarjat
petovaltiosta ja juutalaisvaltiosta vieläpä kohtaavat! Itse asiassa ovat kohdanneet alkaen edellä mainitusta Peres-Gorba yhteistyöstä, ja paavikin vielä. Daniel 9:27
toteutuu parhaillaan kohti Jerusalemin "rauhaa"!
Daniel 9:27 alkamisesta tai sen läheisyydestä vuonna 1991 Jumala muistutti väkevästi! "Rauhan" teko alkoi, ja Gorba oli vankina 72 tuntia kuten Kristus haudassaan. Raamatun mukaan profetioidensa ymmärtäminen lisääntyy loppuun asti. Jos olemme jo vihon viimeisen lopun alun alussa, esittämäni nykyinen käsitykseni on varsin tarkka kertomus tulevista vuosista. Mutta jokainen lukija voi itsekin pohtia ainakin sitä, miten maailma on ajatellut Jerusalemia koskevan "rauhan" syntyvän, minkä me tiedämme olevan Jumalan tuomioiden alkuna!
Vuonna 1991 ajateltiin yleisesti, että Lähi-Idän rauha valmistuu noin viidessä vuodessa. Koska seurakunta uskoo ja tuntee Daniel 9:27:n ja sen ajat, saatoimme puhua seitsemästä vuodesta. Ja edelleenkin pidän todennäköisenä, että tänä syksynä 1998 alkaa loppuhuipennus kohti taivaallisen Jerusalemin pysyvää rauhaa, ja siis sen irvikuvan teko maan päälle. Kysyn vaan, onko siis mahdotonta saada neuvottelut käyntiin vielä toukokuussa 1998? Vastaan myös, mitä pian kolme vuotta olen sanonut, että petovaltion paluuhuipennus purkautuu juuri sitä mukaa kuin USA pakottaa Israelia valerauhaan. Ja te lukijani olette senkin todistajat, vaikken itsekään uskoisi näin moninaisen ja pikkutarkan selitykseni voivan kaiken aikaa kirjaimellisesti toteutua.
Neljä ensimmäistä viikon sanaa ovat vastausta maassamme esiintyvään ajatteluun, että vielä voisi seurakuntakautta olla jäljellä jopa kaksi vuosikymmentä. Leo Mellerille ja muillekin terveisiä, että hankkisivat internetin ja tulisivat katsomaan täältä mitä seurakunnassa opetetaan. Tätä on lupa toistaa, vaikka joskus kirjoitinkin, että edes niin tehdessään olisivat ystävällisiä ja mainitsisivat internetosoitteemme. Jopa parhaimmat kristilliset yhteisöt mainostavat ja harrastavat yhteistyötä mieluummin arkkipiispan ja paavin kanssa kuin meidän kanssamme. Kirkot yhtyvät, mutta seurakunta rakentuu ulkopuolella. Raamatussa on muitakin kirkoissa kiellettyjä profetioita. Alan uskoa, että Jumala tarkoitti minut seurakuntaa rakentamaan antamansa välineen kautta. Tästä taas jatketaan, jHs. Harri Veijonen 21. 5. 1998
KOKOUS KOREASTA
Reipasta musiikkia tällä videolla:
mms://211.233.82.149/arcadia2/korea-demo.wmv
MINÄKÖ PROFEETTA?
"Profeetta Harri Veijosen sivut"
lukee osoitteessa http://koti.mbnet.fi/badzombi/z/linkit.html.
Niinkuin olen sanonut, olen enemmän tutkija kuin profeetta, mutta
kiitän linkistä ja mainitusta nimityksestä! HV
EDELLINEN UUTISSIVU
jää osoitteeseen ind02dec.html
31. 12. ONNELLISTA UUTTA VUOTTA! * GOSPEL-CAFE * SINULLE ON POSTIKORTTI
Onnea ja Jumalan siunausta Sinulle vuonna 2003!
GOSPEL-CAFE
Lappeenrannassa osoitteessa Kauppakatu 33 avautuu Gospel-Cafe.
Tänään kävin tutustumassa paikkaan. Se on nuorille suunnattu
kokoontumispaikka keskellä kaupunkia ja avoinna ympäri vuorokauden.
Tilan vuokrakulut ovat yli 1000 euroa kuukaudessa. Toiminta
on lähtenyt liikkeelle uskon varaisesti.
Vastaavaa toimintaa on jo aiemmin harjoiteltu
vaatimattomammissa puitteissa.
TERVETULOA GOSPEL-CAFE
Kauppakadulla toisessa kerroksessa sijaitseva tila on
varsin loistelias. Vastuuhenkilönä toimii veli Kuismin.
Hän kertoi, että yhteistyötä yritetään tehdä
niin poliisin kuin seurakuntien kanssa. Lupasin
mainostaa heitä suosituilla nettisivuillani näin kuin juuri nyt teen.
Gospel Cafe tarjoaa maksutta kahvit kaikille vierailijoille.
Siellä on vapaa tunnelma ja saa tehdä mitä puitteet sallivat.
Uudenvuoden aattona alkuillastakin paikalla oli parikymmentä nuorta.
Ulkona paukkui 30 asteen pakkanen, joten kenties
yöllä Cafeeseen saadaan pelastettua joku pakkaskuolemalta.
Tiloissa löytyy mm. sähköurut ja rummut vapaassa käytössä.
Lupasin lahjoittaa kirjoja kirjastoonsa.
Muita aikuisia paikalla näkyi
hengellisen musiikin tekijämies veli
Pöljö kotikylästä Mustolasta.
Kaikki toiminta tapahtuu vapaaehtoisvoimin.
Onnea ja menestystä tälle yritykselle! HV
SINULLE ON POSTIKORTTI
Sinulle on postikortti! / You've received an electronic postcard!
Sinulle on postikortti nettikortit.net-postitoimistossa, jonka on lähettänyt Harri Veijonen.
Lue postikorttisi käyttäen allaolevaa linkkiä:
http://www.nettikortit.net/lue.php?card=2888-917558
Voit lukea kortin myös menemällä sivulle
http://www.nettikortit.net/lue.php
ja syöttämällä sivulla olevaan ruutuihin kortin numeron: 2888-917558
24. 12. 2002 SEURAKUNNAN JOULU ON KARITSAN HÄÄT * NEC LUXUM, NEC POTENTIAM
Mitä joulu minulle merkitsee?
"Oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen."
VEIJONEN ON VALON TUOJA

JOULUPUKKI JA PAKKASUKKO
© Harri Veijonen
Kirkkokunnissa valmistaudutaan jouluun, mutta kirkkoihin kuulumattomissa Kristuksen seuraajissa
on eri meininki. Seurakunnan opettaja Veijosen mukaan seurakunnassa ei ole joulua vaan Karitsan häät.
Karitsan häistä alkaa toivomamme kestävä rauha ja "joulumme" ainainen!
Joulusivuni 2002: joulu.htm.
Aiemmin tehtyä mm.
Joululahjani Sinulle 1999 = We loves you! (The Beatles)
JOULU JA
KARITSAN HÄÄT
Kirkko tuli seurakunnan sijaiseksi maan päällä.
Karitsan häiden sijalle se keksi joulun!
Kirkko joutuu pian vastuuseen rikoksistaan. Rukoilut jouluna Suomen Turussa ovat turhia.
Kirkko on jopa muuttanut Raamatun Karitsan häät jouluksi. Jeesus ei opettanut muistelemaankaan syntymäänsä
vaan lupasi tarjota juhlat noin 2000 jKr. tai kun siitä tuhatkertaisella nopeudella alkuun palataan ehkä
exodusvaiheessa tammikuussa 2004. Joka tapauksessa siihen aikaan kun Palestiina tulee Israelin maalle ja
Jerusalemista valerauhassa sovitaan! joulu.doc
UUTISSIVULLA EI TAUSTAMUSIIKKIA
Tällä uutissivulla ei yleensä ole taustamusiikkia.
Esimerkiksi John Lennonin Happy Xmas soi
sivun Veijosen joulu 2002 taustalla. HV
ALUSTA MÄ KAIKEN ALKAISIN
Muutamat ystävät ovat tällä
sivulla
ensimmäistä kertaa.
Olen suositellut,
että aluksi tutustuisi
laatimaani
Sanakirjaan
(http://wwnet.fi/users/veijone/sanakirj.htm),
että voisi
edes
jotenkin ymmärtää,
mistä näillä sivuillani puhutaan.
HV = Harri Veijonen
JOULUPUKKI
KIITOS KIVOISTA LAHJOISTA!
Fri 20 Dec,18:38:11 addr-213-139-182-180.suomi.net
vierailija näkyi löytäneen
minut tullen osoitteesta
Hörhömittari:
http://members.surfeu.fi/gamma/SuPa/horhot.htm, missä minusta
puhutaan ikäänkuin joulupukista:
4. Harri Veijonen (239 mainintaa)
Itse totuuskin kalpenee jumalallisen sanan edessä, jonka ainoana oikeana kanavana on Harri Veijonen. Sanan voimalla ei ole rajoja kun kysymysessä on Harri Veijonen,
sillä vaikka hänen erikoisalallaan profetioissa jotain näyttäisi menevänkin järjestelmällisesti pieleen, se johtuu vain siitä, ettemme kaikessa puutteellisuudessamme osaa tehdä vielä
oikeita tulkintoja.
KUKA SINÄ OLET?
Tahtoisin kovasti tietää, kuka sinä olet?
Varsinkin jos vierailet useasti sivuillani.
Lähetä vaikka uudenvuodentervehdys os.:
harriveijonen@yahoo.com tai
urheilukirppis@suomi24.fi
Esimerkiksi hän
"
Sat 21 Dec,16:35:59 netcache.suomi.net Today Win XP "
on ollut sivuillani kahdessa vuorokaudessa useita kertoja.
Laita vaikka nimimerkillä tervehdys
suosikkihörhöllesi. Kiitos!
Harri Veijonen
NEC LUXUM, NEC POTENTIAM
Nec luxum, nec potentiam,
Nec aurum expeto,
Sed caeli lucem, gloriam
Pacemque quaerito.
Mi festum da deum plurima
afficiens laetitia,
splendentes nugas prohibens.
Sit pacis plena mens.
"En etsi valtaa loistoa" 1. säk. latinaksi.
Sitä Tampereen Clasussa jo lauloin.
Kuusen ja kuutosen kuningas, Antikristus
ilmestyy, ja Sinäkin osaat valita
Seiskan ja Herramme Rauhanruhtinaan!
"Rauhaa päälle maan!"
HV
19. 12. ANTIOKUS JORMA TAIPALEEN DANIEL -ESITYKSESSÄ * LEVI ISRAELISTA SUOMEEN * SUKUTUTKIMUSTA * HISKI * YKSINÄISEEN JOULUUN
DANIELIN PROFETIAT EIVÄT TULLEET TUTUIKSI
KIRKKOHERRA JORMA TAIPALEEN ESITYKSESSÄ
Niinkuin Novum, Uusi testamentti selityksin toteaa,
"selvä yksimielisyys vallitsee siitä, että
Daniel 9:27 muodostaa Ilmestyskirjan kronologiset puitteet."
Toki kirkossa sopii olla
päinvastainen
yksimielisyys:
Ev. lut. kirkkoherra
Jorma Taipale
"Raamattu tutuksi" luennollaan 1986
paljastuu yhtä "oikeaoppiseksi"
kuin
silloinen Lpr:n
helluntaikirkon pappi.
Molemmat
olivat vastaan sitä, että
Danielin laskelmia aikaamme liittyvänä yleensä tutkitaan.
ANTIOKUS JORMA TAIPALEEN DANIEL -ESITYKSESSÄ
Jorma Taipaleella
Daniel 9:27 päättyy niinkuin kirkossa on tapana
Kristuksen ensimmäisen tulemuksen päiviin ellei sitten jo
Antiokuksen aikaan 165 eKr. Mutta sitä koskeva esityksensä
sisältää kenties tallentamisen arvoista tietoa
liittyen juuri kirjoittamaani "Hanukka ja Antiokus":
"Danielin kirjaa on pidetty toisen esikristillisen vuosisadan aikana syntyneenä kirjallisena tuotteena, mikä kuvaa lähinnä juutalaisten ahdistusta Syyrian kuningas Antiokhos Epifaneen aikana. Vuonna 167 eKr. tämä mahtava kuningas marssi joukkoineen Jerusalemiin, juutalaisia ärsyttääkseen vieläpä sapattina, jolloin sai kävellä vain määrämatkan. Kaupunki sai syyrialaismiehityksen, ympärileikkaus kiellettiin ja kaiken huipuksi Jerusalemin temppelissä uhrattiin pakanajumalille. Tästä kauhistuneena juutalaiset nousivat kapinaan ylivoimaiselta näyttävää vihollista vastaan. Danielin kirjan sanoma sopii kuin valettu tähän tilanteeseen." (Jorma Taipale 1986)
KOMMENTTI
Tosiasiassa siis Daniel 11:31:ssä oli 400 vuotta aiemmin
profetoitu kyseinen Antiokuksen hyökkäys
ja se toteutui "kuin valettu"!
Ja sama profetia toteutuu kolmesti! Antiokuksen hyökkäys seuraavien esikuvaa.
Daniel 9:26-27 kertoo sekä
Tituksen hyökkäyksestä 70 jKr. että
Antikristuksen hyökkäyksestä n. 2004 jKr.
Ja
Daniel 12:10-12 kertoo vain
Antikristuksen hyökkäyksestä ja
seurakunnan pelastumisesta onnellisesti yläilmoihin
45 päivää tapahtumaa ennen. HV
ELI LEVIN KOKOUKSET
Keijo Lindemanin kautta: Tervetuloa Eli Levi Israelista kokouksiin..
26.12 Saapuminen Suomeen. Kokous Sarioloilla Saukkolassa klo 16.00 Tel.019371524
28.12 Kotikokous Koposilla Nurmijärvellä klo. 14.00 Tel.019371524
29.12 Kokous Helsingissä Tapanilan työväentalolla. Aloitamme 15.15
31.12 Lahdessa Pullisilla uusivuosi. Alkaa ruokailulla klo 18.00
01.01 Lahdessa Pullisilla jatkuu 03-7846880 tai 050-5023595
02.01 Kokous Kangasniemi Särkimäki Helluntaisrkn. tiloissa klo 18.30
03.01(Sapatti- ilta Ikaalinen)
04.01 Ikaalinen Helluntaiseurakunnan tiloissa klo 17.00
SUKUTUTKIMUSTA
ESI-ISÄNI RISTO LEMPIÄINEN 1629
Olen eilen saanut Lempiäisen suvun sukututkijalta tietooni, että
Risto Lempiäinen, syntynyt 1629 Uudellakirkolla,
olisi isoisäni
Mikko Lempiäisen
(1886-1983) kautta vanhin tunnettu esi-isäni,
Lempiäisten suvun ko. sukuhaaran tiedossa oleva
vanhin esi-isä. HV
HISKI
Sukututkimuksessa hyvänä apuna on historiankirjat, Hiski
http://www.genealogia.fi/hiski?fi
Haku mm. löytää
isoisäni syntymässä Uudellakirkolla vuonna 1886.
HV
YKSINÄISEEN JOULUUN
LIIKUNTAA JA MUSIIKKIA
Olen joka päivä joulukuussa käynyt lenkillä
ja aion jatkaa joulunakin.
Katselen taivaalle samoja tähtiä kuin sinä.
Eräs lukijamme pyytää esirukousta.
Monilla ihmisillä on vaikeata joulunakin.
Pidän
24. - 26. 12. Koulukatu 25
kirppikseni kiinni.
Tervetuloa jälleen!
Soikoon vaikka
Lady Madonna!
HV
16. 12. HANUKKA JA ANTIOKUS * KOLMAS MAAILMANSOTA NYTKÖ? * RAUHANPUOLUSTAJILTA RAUHAN VASTAINEN KIRJA * KATKELMIA SHULAMIN KIRJEESTÄ * LENNON-MCCARTNEY VIDEOITA
HANUKKA, ANTIOKUS JA KAHDEKSAS PÄIVÄ
Juutalaiset juhlivat äskettäin Hanukka juhlaa,
Valon juhlaa. Hanukka alkaa hebrealaisen kalenterin Kislevin kuukauden
25. päivänä ja kestää kahdeksan päivää.
Hanukka liittyy
ensimmäiseen antikristusesikuva Antiokus IV Epifaneeseen, joka tuli valtaan juonilla ja
samoin odotan palaavan valtaan merkkipäisen Gorban.
Niinkuin
ennaltatiedetysti kaksi,
Antiokus n. 170 eKr. ja Titus 70 jKr., samoin
kolmas ja
viimeinen
Antikristus tulee hyökkäämään Israelin Jerusalemiin
ja siellä johonkin temppeliin.
Anthiokos IV Epifanes
laitatutti Zeuksen kuvan Jerusalemin juutalaistemppeliin n. 168 eKr.
Hän
kielsi kuolemanrangaistuksen uhalla juutalaisia lukemasta pyhiä kirjoituksia
ja noudattamasta tapojaan vaatien palvomaan kreikkalaisia jumalia. Monet ihmiset suostuivat, mutta jotkut kieltäytyivät.
Yksi kieltäytyjistä oli Judah Maccabee,
Juudas Makkabilainen, makkabealaisten johtaja.
Makkabealaiskirja löytyy joistakin Raamatun kanoneista ollen ns. apokryfikirja.
Haku:
Makkabealaiskirja omasta vuoden 1995 kirjastani:
"Apokryfinen Makkabealaiskirja kirjoitettiin siihen aikaan ja se kertoo:"Pystyttivät hävityksen kauhistuksen alttarille" (1 Makk. 1:54). Daniel 11:31:ssä
profetoitu Antiokuksen tuoma hävitys kuvaa meidän aikanamme tulevaa, mutta Daniel 9:27 ja 12:11suoranaisesti kertovat siitä, Antikristuksen hyökkäyksestä
Jerusalemiin."
KOLME JA PUOLI VUOTTA JÄLLEEN
Noin vuosina 170 -165 eKr. oli
tarkalleen sama aikakin kuin pian jälleen:
3,5 vuotta kesti ja tulee kestämään Israelin ahdistus.
Mutta saavuta sinä
1335 päivää. Se on Karitsan häiden pituus!
Makkabilaisten johtajien avulla juutalaiset
saivat useita voittoja. Noin
vuonna 165 eKr. oli temppeli puhdistettu Juudas Makkabilaisen toimesta ja vihitty uudelleen tarkoitukseensa.
Silloin temppelissä sattui ihme: tavallisesti vain päivän kestävät kynttilät,
(öljy) paloivat kahdeksan päivää.
(Jälleen omatkin
lukuni 1 ja 8).
Tämän tapahtuman muistoksi alettiin viettää temppelin uudelleen vihkimisen juhlaa, Hanukkaa.
Kahdeksana päivänä sytytetään kynttilä
päivässä.
VAI EI
uusi alku tule
seitsemän jälkeen,
kahdeksantena päivänä ja kahdeksantena vuonna!
Harri Veijonen
KOLMAS MAAILMANSOTA NYTKÖ?
Kysymys:
Luin internetistä Cutting Edgen sivuilta,
että tulisi
kolmas maailmansota.
Onko se totta?
Tuleeko Suomeenkin sota?
Mitä minulle silloin tapahtuu?
En halua kuolla!
Tiedätkö sinä onko sen sodan tulo varmaa?
Tai kun minulla on sukulaisia Lappeenrannassa, Helsingissä, Espoossa, Turussa...
Haluan tietää,
onko netin juttu
maailmansodasta totta.
Muualta netistä olen lukenut Suomeen tulevan sodan maailmansodan yhteydessä, samoin eräästä kirjasta.
Vastaus:
Antikristuksen tulo lienee käsillä.
Se vaatinee joitakin selkkauksia,
mutten usko maailmansotaan ennen kuin
seurakunnan ylösoton jälkeen.
Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu
pilviin ja kaikki Hänen omansa pääsevät
yläilmoihin pakoon maan päällistä pahinta aikaa.
Itse olen kirjoittanut kuten näet os.:
http://wwnet.fi/users/veijone/
HV
RAUHANPUOLUSTAJILTA RAUHAN VASTAINEN KIRJA
Sun 15 Dec,16:31:13 kone1.evl.fi Today Win 98
En ole saanut selvyyttä siihen, kuka käyttää
sivuillani vierailevaa konetta kone1.evl.fi.
Jos nimimerkki K.T.S. on evl.fi:stä niin
hyvinkin hän.
Nyt
K.T.S. on kehunut erästä Rauhanpuolustajien
julkaisemaa antisemitististä
Israelvastaista kirjaa ja samalla arkkipiispaa
yhtäläisestä linjasta.
HV 15. 12. klo 17
KATKELMIA SHULAMIN KIRJEESTÄ
Olemme palkanneet Yehudan täysiaikaiseen työhön nuorten opettajana ja Joseph Shulamin avustajana. Yehuda on kasvanut koko ikänsä seurakunnassamme. Hän päätti palveluksensa Israelin armeijassa keskellä vuotta 2000. Kaikki lapset rakastavat häntä ja hänen hienoin pätevyytensä, mitä hänellä on, on hänen todellinen palvelushenkensä. Yehuda on Netivyahin tulevaisuus. Me koulutamme häntä ja kehitämme hänen lahjojaan seurakuntamme johtajuuteen. Me tarvitsemme teitä rukoilemaan kanssamme Yehudan puolesta ja että myös kykenisimme maksamaan Yehudalle pientä 1500 dollarin bruttopalkkaa kuukaudessa. Tiedämme, että tämä on liike Herran ajoituksessa.
Kol HaYeshua radio lähettää joka päivä tunninpituisen opetuksen hepreankielellä kaikkialle Israelissa. Meillä on enemmän nuoria ihmisiä tekemässä ohjelmia ja lähetysmateriaalin taso on nousemassa paremmaksi ja paremmaksi. Olemme aloittamassa opetuskasettisarjojen teon levittääksemme ilosanomaa sekä Jeshuan seuraajien keskuuteen että myös ei-uskoville. Me tarvitsemme Jumalan voitelua tälle ministeriölle ja tarvitsemme myös Hänen huolenpitoaan ylläpitääksemme tätä tärkeää työtä.
Opetus messiaanisessa midrashassa menee hyvin. Meillä on muutamia uusia oppilaita, jotka ovat lähtöisin ortodoksijuutalaisista taustoista ja jotka tekevät oppitunneista haasteellisempia ja myös jännittävämpiä minulle opettajana. Eräs mies soitti tällä viikolla ja esitteli itsensä yhdeksi oppilaaksi, joka oli oppitunneillamme kolme vuotta sitten. Hän on lääkäri. Hän sanoi, että kolme vuotta sitten hän ei uskonut, että Jeshua on Messias, mutta nyt hän uskoo ja hän haluaa tulla takaisin oppimaan ja kasvamaan hänen uskossaan. Ainoa tapa tehdä opetuslapsia Messiaalle on opettaa Hänen Sanaansa ja kokea Hänet Hänen Sanansa kautta. Me kaikki haluamme tuntea Jeshuan ja tuntea yhteenkuuluvuutta Hänen kanssaan, mutta ei niin moni halua nähdä vaivaa opiskella Hänestä. Jumala siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä ja valistakoon kasvonsa teille. Joseph Shulam, Jerusalem 12. 12. 2002, englannista suomennos, Anne.
LENNON-MCCARTNEY MUSIIKKIVIDEOITA
Toissapäivänä tuli kuluneeksi 22 vuotta John Lennonin kuolemasta. Tapahtuma, joka silloin kosketti minua syvästi. Edelleenkin pidän maailman parhaana säveltäjänä paria "Lennon-McCartney". Ehken ole ainoa, jota kiinnostaa mm. seuraavat musiikkivideot. HV:
The Beatles/John Lennon: "A day in the life"
http://ssamkiller04.mytripod.co.kr/adayinthelife.wmv
John Lennon 1972: "Come together"
http://billand09.mytripod.co.kr/cometogether.wmv
McCartney: "Here, There And Everywhere"
http://herethereand.mytripod.co.kr/here/here.wmv
12. 12. KATASTROFAALISET SEURAUKSET * ATLANTIKSEN KALENTERI * "RAAMATTU TUTUKSI" TULI KIERRÄTYKSEENI
KATASTROFAALISET SEURAUKSET JOKA TAPAUKSESSA
Yhdysvaltain entinen presidentti Jimmy Carter sai
toissapäivänä Nobel-palkinnon ja sanoi puheessaan, että ehkäisevällä sodalla olisi "katastrofaaliset" seuraukset. Hän ei kuitenkaan maininnut puheessaan nimeltä
Yhdysvaltoja.
Kommentti:
1. Lopputulos on selvä: katastrofaalinen antikristuksen tulo ja loppusodat.
Ratkaisukohta
pikkutarkasti se kun Israeliin tulee Palestiina. Siitä helvetti maan päälle ja seurakunta taivaaseen.
Tai vaikka niin
kuin ilmoitustani Hesarissa 10. 1. 1989
Iltalehti 11. 1. 1989 kommentoi:
Mies Lappeenrannassa tietää: Arafat tuo maailmanlopun!
2. Antikristuksen on tultava. Hysteerinen herätys Suomeen.
Kuten jo 1986 alkaen olen
julkisesti
esittänyt:
Antikristuksen tulo tuo viimeisen suuren herätyksen
nimenomaan Suomeen.
Katastrofi Perkeleelle, kun yksi Veijonen
aina sanoi etukäteen mitä se kusipää seuraavaksi tekee.
Lukijani eivät tahdo jäädä
maan päälle Antikristuksen poltettavaksi.
3. Mitä Bush sitten tekeekin: katastrofi tulee.
Jälleen
toistan käsitykseni, että
mitä Bush sitten tekeekin niin se saattaa
aikaansaada Antikristuksen tulon.
4. Sitä mukaa kuin USA.
Jo vuosia täällä on esitetty, että
sitä mukaa kuin USA. Yleensä on ollut kysymys siitä, että
sallii jaettavan Israelin maata:
TERVEISIÄ USA:HAN! 15/1 97 luulisi jo sielläkin huomattavan
täällä jo pitkään sanomamme: PETO TULEE SITÄ MUKAA KUIN ISRAELIA PAINATTE! HV
ATLANTIKSEN KALENTERI
Etelä-Saimaassa hiljattain joku "näkijä"
maalasi tulevaisuutta. Minun tekstini sinne on kielletty.
Henkilö esitti tulevia Raamatun valossa, vaikka
tarkoituksellisesti jätti mainitsematta, mistä
käsityksensä ovat peräisin.
Hän ennusti mm., että USA:n merkitys tulee vähenemään.
Olen pohtinut tuota USA:n merkityksen vähenemistä ja
olen näkemässä siihen lopulta erittäin rajun
muutoksen.
Melkeimpä veikkaan, että koko manner
vajoaa mereen ja Atlantis taas tulee.
Legenda Atlantiksesta löytyy
jo Platonin Kritias-dialogissa.
En suosittele väittämään
Atlantis-legendaa
hölynpölyksi, vaikka
Atlantiksella ratsastaa New Age ja okkultismi yleensäkin.
Atlantis lienee
ollut olemassa ehkä
paikalla jossa nykyään sijaitsee
Azorien saariryhmä.
Mikäli Platonin tekstissä on yksi nolla liikaa,
Atlantiksen uppoamisaika olisi mielenkiintoinen
noin
1500 eKr. Niihin aikoihin tapahtui exodus.
Atlantis-teoksissa aika loppuu vuonna 2013.
Luku on Pirun kuutonen enemmän kuin Jumalan seiska, 2007,
jolloin kaikki hyvinkin on jo valmista vaikka
Messiaan astua valtaan Jerusalemissa
syksyllä 2007 kahdeksannen vuoden alussa.
Kahdeksan tarkoittaa uutta alkua niinkuin olen esittänyt.
Ja tiedekin todistaa, että
kuljetaan uutta alkua kohti!
Lisätietoja
aiheesta
vastaanotan.
harriveijonen@yahoo.com
"RAAMATTU TUTUKSI" TULI KIERTOON
En ole ennen kertonutkaan, että liikeyritykseni sisältää myös
kierrätyspisteen. Olen käyttänyt mainostakin "KIRPPIS ja kierrätys".
Kierrätyspääty ottaa tavaraa vastaan lahjoituksena ja toimii varastona
samassa osoitteessa.
Lahjoituksena nyt on tullut mm. "Raamattu tutuksi", joten jakoon vaan.
Kysymyksessä on oppimateriaali Raamattu tutuksi Lauritsalan, Lappeenrannan ja
Lappeen ev. lut. kirkon järjestämästä opetuksesta 1985-1986.
Samoihin aikoihin kun itse aloitin järeämpää vaikutustani
kaupungissa johtaen seurakuntaa ulos
helluntaikirkostakin.
AIHEET JA NIIDEN OPETTAJAT
Raamattu tutuksi-luentoja pitivät seuraavat henkilöt:
Genesis Pertti Huttunen,
Aabraham Mikko Ojanen,
Luominen Sakari Kiiskinen,
Mitä pelastushistoria merkitsee? Sakari Korpinen,
Mooses Paula Mattinen,
Laki liiton asiakirjana Reijo Moilanen,
Oppi esikuvista Heikki Svinhufvud,
Eksodus-kaava Jorma Susi,
Kristitty ja Vanha testamentti Ilpo Perttilä,
Uhrilampaat sijaissovittajina Aulis Arkko,
Kristus-ennustukset Vanhassa testamentissa Salamat Masih,
VT:n kokoaminen Risto Savolainen,
Suuri Ylimmäinen Pappi Jorma Taipale,
Pitkä vaellus Erkki Lindroos,
Tuomarit Aila Isotalo,
Tuomarit Simson- Hannu Poutanen,
Samuel - näkijä Petri Thuren,
Saul Sakari Kiiskinen,
Daavid - Israelin sankari Paula Mattinen,
Salomo Heikki Svinhufvud,
Salomo ja temppeli Mikko Ojanen,
Elia ja Baalin palvelus Jorma Taipale,
Suurvaltojen välissä Seppo Posti,
Jumalan temppelit Jukka Lehtinen,
Jerobeamin synti Jorma Susi,
Jumalan Israel - valittu kansa Ilpo Perttilä,
Esra ja Nehemia Salamat Masih,
Antisemitismi nousee Esterin kirja - Reijo Moilanen,
Job Mikko Ojanen,
Messiaspsalmit Kaarina Knaappila,
Kiitospsalmit Pertti Huttunen,
Kaksi rakkautta Snl 22 - Korkea veisu Matti J Kuronen,
Saarnaaja Ritva Salonen,
Jesaja Paula Mattinen,
Jesaja 36-57 Reijo Moilanen,
Jeremia Sakari Korpinen ja Erkki Lindroos,
Valitusvirret Salamat Masih,
Hesekiel Juha Tiihonen
Daniel Jorma Taipale,
Hoosea Hannu Poutanen,
Aamos Heikki Svinhufvud,
Pienet profeetat Jukka Lehtinen,
Raamatun ulkopuoliset pyhät kirjoitukset Ilpo Perttilä,
Uusi testamentti evankeliumit Seppo Posti,
Jorma Susi,
Aulis Arkko, Jorma Taipale,
Paula Mattinen,
Marjo Arkko,
APT Salamat Masih,
APT 13-28 Veikko Lappalainen,
Room ja 1 Kor. Mikko Ojanen,
2 Kor 1-13 Markku Pyrhönen,
Kirjeet Gal, Ef, Fil Sakari Kiiskinen,
Filemon Heprea Reijo Moilanen,
Kirjeet Pietari Johannes Heikki Väkiparran esitystä muokanneet
Aila Tuula Isotalo ja Ritva Salonen,
Jaakob Matti J Kuronen,
Johanneksen ilmestys Pertti Huttunen.
Kommentti: Vanha testamentti laajuudeltaan hyvin esillä.
Kiinnostukseni kuka ja miten opetti
profeetta Danielia. Kirkkoherra Jorma Taipaleelle vastuu oli suotu.
Muistiinpanot lienevät kaikista pidetyistä tilaisuuksista, mutta
kannaltamme tärkeimmät UT:n kirjeet tessalonikalaiskirjeet eivät olisi
käsitelty lainkaan.
Jatkossa tarkoitus kertoa ainakin Jorma Taipaleen Daniel-esityksestä.
HV
11. 12. KUIVAT LUUT SHULAMIN KIRJEESSÄ * HV:N KIELET KIINNOSTAA * HEISKANEN: TÄHTITIEDE * ROMANIMIEHEN NÄKY * HV:N ÄÄNINÄYTE
J. Shulam:
Kuivien luiden laakso-näyssä Jumala käskee profeetta Hesekieliä: "Niin hän sanoi minulle: 'Ennusta näistä luista ja sano niille: Kuivat luut, kuulkaa Herran sana.
Näin sanoo Herra, Herra näille luille: Katso, minä annan tulla teihin hengen, ja te tulette eläviksi. Minä panen teihin jänteet, kasvatan teihin lihan, vedän yllenne nahan
ja annan teihin hengen, ja te tulette eläviksi. Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra.' Minä ennustin, niin kuin minua oli käsketty. Ja kävi humahdus, kun minä
ennustin; ja katso, kuului kolina, ja luut lähenivät toisiaan, luu luutansa." (Hes.37:4-7)
Voitteko kuvitella, että tänä päivänä saarnaaja lähetettäisiin saarnaamaan "kuiville luille"? Kuinka kuivat luut kuulevat Jumalan sanaa? Kuinka "kuivista luista" voi rakentaa seurakunnan?
No, rakkaat veljet, "kuivat luut" asuvat nyt Israelissa. He ovat kokoontumassa kaikkialta maailmasta yhteen nojaten Jumalan Sanaan ja Hänen hyviin lupauksiinsa. On mielenkiintoista, että viimeisten kahden viikon ajan olen ollut tekemisissä "luiden" kanssa - Marcialla oli lonkkanivelen korvausleikkaus. Hän on päässyt nyt pois sairaalasta, mutta kärsii silti paljon kipua eikä hän kykene liikkumaan edes kotona. He leikkasivat hänen luunsa, porasivat, väänsivät, moukaroivat ja viimein yhdistivät hänen luunsa metalliosilla. Sara, rakas sisaremme, putosi parvekkeelta ja katkaisi monia luita, seitsemän kylkiluuta, lantioluun ja häntäluun. Joten, luonnollisesti olen ajatellut paljon luita kahden viime viikon aikana.
Sain eilen puhelinsoiton Raamattu Yhdistykseltä Jerusalemista. Michael, Raamattu Yhdistyksen myyntiedustaja, sanoi, että täällä on ortodoksijuutalainen, joka pyytää saada puhua Rabbin kanssa. Michael kertoi hänelle, että ainoa, joka on pätevä Rabbi juutalaisuskovien joukossa Israelissa, on Joseph Shulam ja hän antoi hänelle minun puhelinnumeroni. No, tämä nuori ortodoksijuutalainen mies, Isaac, soitti minulle ja pyysi saada puhua kanssani. Kutsuin hänet toimistooni juttelemaan. Tänään Isaac tuli ja meillä oli kahden ja puolen tunnin keskustelu kirjat avoinna. Sanon kirjat, koska avasimme Talmudin, juutalaiset selitysteokset ja Uuden Testamentin ja opiskelimme Jumalan Sanaa. Isaac, joka on ollut pienestä lähtien Tooran ja juutalaisuuden opiskelija, sanoi: "Olen jutellut monien kristittyjen kanssa aikaisemmin, mutta olen aina saanut sen vaikutelman, että he haluavat minun uskovan Jeesukseen, niin että lakkaisin olemasta juutalainen." Kristityt, Isaac sanoi, näyttävät opettavan, että juutalaisten ei tarvitse olla enää juutalaisia, jos he haluavat "pelastua". "Tämä on ensimmäinen kerta, kun puhun juutalaisen kanssa, joka uskoo Jeshuaan ja joka opettaa, ettei tarvitse lakata olemasta juutalainen ja harjoittamasta juutalaisuutta Tooran mukaisesti tullakseen pelastetuksi." Isaac aikoo liittyä torstai-illan opiskeluumme, jossa meillä on muita ortodoksijuutalaisia miehiä. "Kuiville luille", rakkaat veljeni ja sisareni, laitetaan jänteet, ja liha tulee esiin ja iho peittää ne, ja Jumalan henki tulee täyttämään niiden sieraimet ikuisella elämällä. ... J. Shulam Jerusalemista.
HV:N KIELET KIINNOSTAA
Kylläpä häntä
"6de7.yhteys.mtv3.fi" kielet kiinnostaa.
Monena päivänä useaan otteeseen sivullani
http://www.wwnet.fi/~veijone/kielet.htm
Jospa
Unohdettu näkökulma
Ilmestyskirjaan-kirjan tekijä
yrittäisikin aikaansaada
Aika Oy:n kautta hieman paremman tasoista teosta
tai kuka hyvänsä missä tahansa niin kiitos!
CONFIRMABIT AUTEM PACTUM MULTIS
Tai kenties joku on kuullut jossakin puhuttavan
"veijosen" kieliä:
"Confirmabit autem pactum multis" (Linkki sellaisen hakuun Googlessa).
Löytyi sivuiltani yhdeksässä kohtaa
mukaanlukien
mainittu
http://wwnet.fi/users/veijone/kielet.htm
HV
HEISKANEN: TÄHTITIEDE
Vietän suuren osan ajastani
liikkeessäni. En kerro asiakkaideni nimiä,
mutta eilen sattui paikalle parikin henkilöä,
joista sopii mainita näissä uutisissa.
Nuorimies Lappeenrannasta, URSA:n jäsen, on harrastanut tähtitiedettä
6-vuotiaasta alkaen. Liikkeestäni löytyi hänelle
sopiva teos: Heiskanen: Tähtitiede I-II
Ilmeisesti kaveri on jo eilen illalla käynyt näillä minun, toisen tutkijan sivuilla.
Sovimme, että hän yrittää pitää minua
parhaansa mukaan ajan tasalla "Planet X:stä" ja vastaavista ilmiöistä.
Kerroin hänelle käsitykseni, että pidän mahdollisena, että
pian kun 3500 vuotta ensimmäisestä exoduksesta täyttyy,
alkaa 3,5 vuotinen "pahin aika" ja sitä ennen voisi ilmetä
taivaalta tuleva "viimeinen vitsaus", jollainen
muinoin surmasi
egyptiläisten esikoiset juutalaisnuorten pysyessä
turvassa sisätiloissa ilmassa lenteleviltä asteroidin tms. tuomilta myrkyiltä. HV
10. 12. klo 19
ROMANIMIEHEN NÄKY
Toinen asiakkaani lienee helluntaikirkon jäsen. Hän ei kaiketi
ole tietoinen
tutkimuksistani ja "luvuistani". Mutta hänen näkynsä on mielenkiintoinen
juuri Danielin kirjan tutkimuksiini ja henkilölukuihini liittyen.
Hän selitti näkyään niin, että "kaikki olisi valmista vuonna 2007".
Mutta annettaisiin kuitenkin siihen vielä seitsemän vuoden
lisäaika.
Danielin kirjasta tuollainen voisi tulla kysymykseen esimerkiksi siten, että
kaksi
irrallista vuosiviikkoa alkoivat vuosituhannen vaihteessa 30. 9. 2000.
Jerusalemin valerauha seurakunnan ylösottoineen voisi tulla
siinä tapauksessa syksyllä 2007 ja ahdistuksen aika
kestäisi usein väitetyn seitsemän vuotta.
MUTTA SIIS
mikäli taivaalta tulee joku
"exoduksen lähtömerkki" keväällä 2003 ja Putinkin tippuu
merkkipäisen
Gorban taas tulla niin Jerusalemin valerauha seurakunnan ylösottoineen tulisi
jo tammikuussa 2004.
HV 10. 12. klo 19.30
ÄÄNINÄYTE
My briefcasessa kaikki ei ehkä näy vierailijoille.
Lisään Yahoo ryhmääni:
http://groups.yahoo.com/group/harriveijonen/files/My voice.wav,
jossa toivotetaan sinut tänne tervetulleeksi musiikin kera.
HV
ARJEN TODELLISUUTEEN
Ja sitten taas arjen todellisuuteen...
PALAUTE
Miksi en päässyt "Linnan juhliisi", vaikka
olin tällä sivulla 6. 12. klo 20.30?
Vastaus: Et osannut painaa sanoja
"tule sisään tästä".
Mutta älä sure. Et paljon menettänyt.
Leikkiähän se vain oli.
Tosin leikkisä saatan olla toistekin.
HV
6. 12. 2002 KUVITTEELLISET LINNAN JUHLAT * JEAN SIBELIUS: FINLANDIA
Olet saanut kutsun järjestämiini kuvitteellisiin
Linnan juhliin. Ellet seuraa silmätarkkana Linnan juhlia
televisiosta, ehdit mukaan tähän samoihin aikoihin.
Varustus: tule nettiin sellaisena kuin olet.
6. 12. klo 20-22 tule sisään tästä
(Ovi aukeaa n. 19.50. Sulkeutuu n. 22).
Olen nimellä presidentti ®
Tervehdin jokaista tulijaa.
Juttelen hetken niiden kanssa, jotka väittävät tuntevansa
minut paremmin kuin paikalla olevat toimittajat.
Ja aina on niitä tosikkoja, jotka jäävät
kotiinsa rukoilemaan Harri Veijosen ja tapahtuman puolesta. Sekin sopii. HV
DO YOU LIKE MUSIC BABY?
Tarjoamme mm.:
music.htm
musiikki.zip
Yours, Urheilukirppis/hv
Em. teksti lisätty Urheilukirppiksen sivuille.
Vasta avatut aivan keskeneräiset liikkeeni nettisivut
ovat heti saaneet kymmeniä tutustujia. Miten teitä
kiittää voisin! HV
FINLANDIA
Finlandia.htm sivuni taustalle latautuu Sibelius-Finlandia.mid. Tallentaa voi: sibelius.finlandia.mid Hyvää itsenäisyyspäivää Sinulle! HV
5. 12. EVELIINA JA UUDET TODISTAJAT * OTTO VEIJONE * SUOMEN SUKUISET KIELET UHATTUNA VENÄJÄLLÄ
EVELIINA JA UUDET TODISTAJAT
Otto Martikaisen motiivi Eveliina Lappalaisen murhaan on edelleen avoin.
Minä ennaltatiesin sen pahan ajankohdan ja
varoitin etukäteen Karelian tyttöjä siitä, jopa Otosta
(joka pilkkaa minua edelleen netissä sivullaan "veijonen.txt")!
Oliko kenties tuo Otto Martikainen käynyt sivuillani ennenkuin ryhtyi
lukemaan niinkuin Piru Raamattuani?
Ryhtyi ainakin Saatanan asialle.
Eveliinan surmaoikeudenkäynti alkaa maanantaina hovioikeudessa.
Martikainen oli saanut 7 vuotta, käytännössä 3,5 vuoden tuomion, joka sekin
on ennaltatietämääni antikristusparodiaa aiemmin sanomani mukaisesti.
Nyt Eveliinan puolelta on tullut kolme uutta todistajaa:
Jutun päätutkijaa kuullaan,
koska surmatyön puolustus yllättäen vasta
hovioikeudessa väittää, että poikaa olisi kuulusteltu väärin.
Kaksi muuta uutta todistajaa liittyvät surman motiiviin, mikä
omaisten mielestä on jäänyt hämärän peittoon.
Kuullaan tyttöä, joka on väittänyt, ettei Eveliina ole
nimitellyt Oton kaveria, kuten Otto väitti.
Kuullaan myös erästä poikaa motiivin selvittämiseksi.
Vieläköhän minuakin joskus?
HV
OTTO VEIJONE
KOMMENTIT
SUOMEN SUKUISET KIELET UHATTUNA VENÄJÄLLÄ
ERÄS VIESTI
OLIN CHATISSA
2. 12.
HARRI VEIJONEN KESKUSTELEE NIMELLÄ
urheilukirppis ®
urheilukirppis ®
Urheilukirppiksen sähköpostiosoite lisätty
run.to/urheilukirppis sivun tietoihin.
HV
KESKUSTELIN TÄNÄÄN ELVIKSEN KANSSA
JOULUKUU 2002
30. 11. JERUSALEMIN RUKOUSLISTA 28. 11. 2002 * VEIJONEN: VIIMEINEN PUHELU
* LINDEMAN: HANUKKA * TURUN VAPAAKIRKON PASTORI-KIRJAILIJA * VAINOTTU ISRAEL
Jerusalemin Rukouslista - 28. marraskuuta 2002
Israel on keskellä ennalta sopimattomia hallitusvaaleja. Meillä ei ole ollut kertaakaan sellaista hallitusta Israelissa, joka olisi ollut täyden kauden virassa. Jokaisen Israelin hallituksen, viimeisten 17 vuoden aikana, on täytynyt lopettaa kauan ennen neljän vuoden virantoimitusta. Nykyinen hallitus voitti vaalit kaksi vuotta sitten Ehud Barakilta, joka suostui antamaan palestiinalaisille valtion, noin 98% maasta, jonka Israel valloitti vuonna 1967 sekä monia muita palestiinalaisten vaatimuksia, mutta palestiinalaisten vastaus oli terrori ja verenvuodatus. Pääministeri Ariel Sharon on palvellut melkein puolet virka-ajastaan ja nyt on taas vaalit Israelissa. Jokainen, joka astuu virkaan, lupaa, että hän järjestää turvallisuuden ja rauhan tälle maalle ja tuntuu siltä, että mitä enemmän ihmiset lupaavat, sitä vähemmän meillä on turvallisuutta ja rauhaa ja sitä enemmän vihaa ja verenvuodatusta. Vettä meillä ei ole tarpeeksi, mutta jos pellot voisi kastella vihalla ja itsekkyydellä, uskokaa minua, Israelista tulisi trooppinen puutarha yhdessä yössä. En tiedä kuka tulee voittamaan näissä vaaleissa, mutta toivon, että kuka tahansa hän on, hänellä olisi näkemystä rauhalliselle arabien ja juutalaisten väliselle yhteistyölle Israelin maassa. Valinta on hyvin heikko, mutta kuka tietää, Jumalalla saattaisi olla "David" piileskelemässä jossain lammaslauman seassa. Pyydän, rukoilkaa Israelin johtajuuden puolesta, että heillä olisi näkemystä tämän kansan pitkästä tulevaisuudesta.
Vaimollani Marcialla oli leikkaus maanantaina, jossa tehtiin lonkanvaihdos. Lääkäri löysi "kupin", joka oli aivan löysä sekä myös paljon luukatoa niin reisiluussa että lantioluussa ja hänen täytyi raaputtaa paljon luuta. Hän vaihtoi "kupin" uuteen ja asetti myös akselin uudelleen. Hän käytti uutta ainetta, jota kutsutaan tekoluuksi, korvaamaan heikentyneen luun. Tällä hetkellä Marcia on yhä sairaalassa ja hän kärsii suurista kivuista, mutta muutaman päivän kuluttua hän aloittaa kuntoutuksen. Me ylistämme Herraa ja jatkamme Marcian puolesta rukoilemista, ettei hänelle tulisi ongelmia infektioiden kanssa ja että hänen diabeteksensa pysyisi tasapainossa. Kun sokeritautinen ottaa hydrokortisonia, verensokeri nousee todella korkealle ja sitä on vaikea saada tasapainoon. Pitäkää Marcia rukouksissanne, pyydän.
- -
Me kaikki toivomme kaikille amerikkalaisille veljillemme ja sisarillemme hyvää kiitospäivää ja olemme niin kiitollisia Messiaan ruumiista, joka on liitetty yhteen Hänen rakkaudessaan ja huolenpidossaan.
Jumala olkoon teidän kaikkien kanssanne ja avatkoon teidän silmämme näkemään ihania asioita, joista meidän kaikkien pitää olla kiitollisia jopa näinä vaikeuksien aikoina. Me emme saa ikinä lopettaa kiittämistä. Huomatkaa mitä Jaakob sanoi viime viikon Tooran osan lukemisessa: "Minä olen liian halpa kaikkeen siihen armoon ja kaikkeen siihen uskollisuuteen, jota sinä olet palvelijallesi osoittanut; sillä ainoastaan sauva kädessäni minä kuljin tämän Jordanin yli, ja nyt on minulle karttunut kaksi joukkoa." (1.Moos.32:10) Huomatkaa, että Jaakob sanoi tämän palattuaan Harranista, Laabanin, hänen appensa talosta. Harranissa Laaban petti Jaakobia. Nyt hän kohtaa veljensä Eesaun vihaa ja silti hän löytää positiivisen asenteen ja kiitollisuuden Herralle ja sanoo: "Minä olen liian halpa kaikkeen siihen armoon ja kaikkeen siihen uskollisuuteen, jota sinä olet palvelijallesi osoittanut." Pitäkäämme kaikki kiitollinen juhla ja nauttikaamme hyvästä seurasta ja kalkkunasta.
VIIMEINEN PUHELU SEURAKUNNAN TIEDOTUSKESKUKSEEN
Vuoden 2002 puhelinluettelossa vielä oli numeromme
05-4585458. Eilen kyseinen numero on lopetettu.
Voitte koittaa ja naisääni vastaa:
olkaa hyvä ja tarkistakaa numero...
HANUKKA
Hanukka-juhla on tänä vuonna 30.11-7.12.2002 (Joh.10:22-23)
SARTOLA TURUN VAPAAKIRKOSTA
JERUSALEM PRAYER LIST
VAINOTTU ISRAEL
28. 11. 2002
ISRAEL'S MILITARY CAN DO ALL BUT ATTACK ARAFAT
HARPAZO
WATCH
A MYTH CALLED "THE PALESTINIAN PEOPLE":
NOPEITAKIN HAKUJA * LÖYDÄTKÖ ETSIMÄSI?
UUSI SIVU LOPPUVUODEN UUTISILLE
http://wwnet.fi/users/veijone/ind02dec.html
Liity Harri Veijosen postituslistalle!
Lähetä viesti "liityn postituslistalle" ja sähköpostiosoitteesi
osoitteeseen
harriveijonen@yahoo.com
Googlessa haku otto veijone
antaa tänään:
1.
"Oton paras internetsivu", mikä siis on tallettu
minun sivuilleni
osoitteeseen: ottoj.htm
2.
Almanakka 2000 minun sivuillani
3.
veijonen.txt Oton sivuilla.
Kyseistä Oton sivua
on nyt siis päivitetty.
Kopioni ottoj.htm päättyi: "2001-01-03
Veijonen selittelee pieleen menneitä ennustuksiaan."
UUDET TALLENTEENSA SIVUILTANI SKEPTIKON KOMMENTTEINEEN:
1.
2001-09-13
2.
2002-09-06
3.
2002-09-13
1. A.
Otto tietää, että ennen WTC:n iskua ilmoitin itsemurhaiskun kohdistuvan
ulkoministeri Erkki Tuomiojan taloon, jos Jumala Perkele olisi. Sitten selvisi, että
Otto asuu samassa talossa! He ovat Suomen perkeleelliset kaksoistornit!
B. Ryssän vakoojatkin
ihmettelevät suurinta ihmeen pientä erehdystäni:
julkisesti kirjoitin narrin tulevan vuoden mentyä,
"Jeltsin vallassa vain vuoden".
Tasavuosia Jeltsinin poistumiselle, mutta vuosi uuden vuosituhannen alusta
WTC:n iskulle, jossa narri, Perkele itse joutui näyttäytymään!
C. Ja siis jo 17 vuotiaana olin joutunut Jumalan välikappaleeksi
heittäen ennätyksekseni pilkulleen 60.00, mikä oli vuosissa 2000 jKr.
2. Otto kirjoittaa, että povaan antikristuksen tulemista vuoden
2004 alusta. Hieman tarkemmin sivujani lukeneet tiennevät, että
Jerusalemin valerauha seurakunnan ylösottoineen jo voi tulla silloin 49. synttärini aikoihin.
Antikristuksen taas on tultava sellaista tapahtumaa ennen ja lisäksi
ilmestyttävä sitä valerauhaa vahvistamaan yhdessä
Ilmestyskirjan toisen pedon, Pereksenä pitämäni henkilön ym. kanssa.
Antikristuksen tulo mahdollinen jo syksyllä 2003,
mikäli taas sitä edeltävät tapahtumat jo ovat toteutuneet.
3. Saattaa olla, ettei Otto enää haluaisi päivittää omia veijonen.txt sivujaan, mutta
onpahan tänne talletettu, miten huonossa kunnossa hän
on
jo
kaikin puolin. Saapa nähdä milloin kotimainen kaksoistorni romahtaa!
Harri Veijonen
Venäjän parlamentin ylähuone on hyväksynyt
maan kielilakiin muutoksia, jotka uhkaavat useimpien vähemmistökielten,
erityisesti suomen, karjalan ja vepsän kielten asemaa.
Päätöksen mukaan kaikkien Venäjällä
puhuttavien kielten perustana käytetään tästä lähtien
kyrillistä, venäläisiin aakkosiin perustuvaa kirjoitustapaa.
(Karjala 5. 12.)
Tämäntapaiset uutiset ovat enemmänkin
Venäjän maan ja kielen asiantuntija, Osmo Pöystin alaa.
Hänellä lupa lisätä jotakin aiheen tiimoilta.
HV
... työssäni:
http://run.to/urheilukirppis...
6. 12. sivuiltani pääsee
"Linnan juhlat" chattiin tai
ainakin yritän järjestää.
Harri
Kiitos nyt 3. 12. illallakin runsaasti vierailijoita tällä sivulla.
Tosin ei uutta uutisoitavaa minulla.
Käyttäkää hyväksenne runsaat linkkimme ja toimittaakaa aineistoa.
Eilinen tarkoitti mahdollisuutta
keskusteluun kanssani chatissa iltaisin vaikkapa muullakin nimimerkillä.
HV
urheilukirppis on rekisteröity keskustelukumppani.
Voit löytää urheilukirppiksen keskustelemassa yllättävissäkin paikoissa.
Mutta jos haluat varmistua siitä, että
urheilukirppis keskustelee juuri sinun kanssasi, ilmoita
oikealla nimelläsi nimimerkkisi
osoitteeseen
urheilukirppis@suomi24.fi
Elvis näkyi olevan 50-vuotisten sarjassa ja menin jutteleen:
[17:18] urheilukirppis => elvis..: Kas, sinäkin olet täällä!
[17:19] urheilukirppis => elvis..: Olen päivälleen 20v sinua nuorempi
[17:19] elvis.. => urheilukirppis: Tunnemmeko jostain?
[17:19] urheilukirppis => elvis..: Olit jo 20 kun minä vasta synnyin 8. 1. 1955
[17:19] urheilukirppis => elvis..: Ja välissämme Suomen Uuno Turhap. Loiri.
Kolme ykköstä! Loiri 8. 1. 1945 syntynyt.
[17:19] elvis.. => urheilukirppis: Niin tosiaan, synnyinhän minä 8. 1. 1935
[17:19] urheilukirppis => elvis..: Oletko jo todella tullut takaisin?
[17:19] elvis.. => urheilukirppis: Juoksen maratonia.
[17:20] urheilukirppis => elvis..: Vai onko vasta joku minun Kuninkaani tulossa?
[17:20] urheilukirppis => elvis..: Nähdään kirppiksellä
Hyvää joulukuuta Sinulle! Harri
Joseph Shulam
Paljolla rakkaudella teille kaikille veljemme ja sisaremme ympäri maailmaa. Olemme yhtä Herrassa! Joseph Shulam
Viimeinen puhelu tuli lappeenrantalaiselta naishenkilöltä.
Hän tahtoi
meiltä
KUMMITODISTUKSEN jollekin kirkon kasteleman vauvan
ei kirkkoon kuuluvalle kummille.
Sekopäisiä ämmiä tässä kaupungissa!
"Tekin
siis
olette sillä puolen", hän sanoi tietämättäni varmasti mitä
hän tarkoitti. Toteamuksensa tuli aloitettuani: "Raamatun mukaan..."
No Jumalan Sanahan ei kummijärjestelmää tunne vaan
vauvojen kastelu ja
kummijärjestelmä
on kirkollinen raamatun vastainen toiminto.
Mitä ihmettä kirkkoihin kuulumattomat monkuavat itselleen
kirkon järjestelmän mukaista todistusta kummiudesta?
Höperöjä! Ateistejakin ilmeisesti.
Sillä puolen, jolla me emme!
Kirkkoihin kuulumattomat/Seurakunnan Tiedotuskeskus/
Numerolle 4585458 piste. HV
Siunattua Hanukka-juhlaa kaikille!
Blessed Chanukka!
Salme & Keijo Lindeman
Pekka Sartolan lupaama kirjansa tuli jo eilen. Kiitos!
Sartola on Turun Vapaakirkosta.
En ehdi lähempään kirja-arvosteluun, mutta
ehdottomasti hyvältä se
"Harmagedon" vaikuttaa
kuten kaikki teokset
osoitteessa
Sartola,
ajanteos.com Harri Veijonen
Jerusalem Prayer List - Nov. 28th 2002
by Joseph Shulam,
http://groups.msn.com/SeurakunnanTiedotuskeskus/netivyah.msnw?action=get_message&mview=0&ID_Message=303
Tähän taas odottelemme suomennosta Annelta. Kiitos! HV
Keniassa on tehty kaksi terrori-iskua israelilaisia vastaan. Ensin israelilainen matkustajakone yritettiin tuhota ohjuksin. Samaan aikaan tehtiin lähellä Mombasaa
israelilaisten omistamaan ja suosimaan hotelliin tuhoisa pommi-isku. Myös Pohjois-Israelissa ammuskelussa on ainakin
neljä kuollut ja kymmeniä loukkaantunut.(MTV3 28.11.)

Chinese President Jiang Zemin
and
Finnish President Tarja Halonen
China regards Finland
as a reliable and friendly partner, and they should continue to strengthen political consultation and cooperation at all levels, Chinese President
Jiang Zemin said.
http://english.peopledaily.com.cn/200211/27/eng20021127_107519.shtml
Link:
http://www.prophezine.com/text/dailynews.html
http://www.harpazo.net/news.html:
Hamas, Fatah to Intensify Attack Throughout All of Israel
http://www.watch.org/:
Featured News and Headline News
http://koti.japo.fi/~reinola/palest_myth.htm
Look these also:
http://koti.japo.fi/~reinola/islam_feat.htm
http://koti.japo.fi/~reinola/facts_of_israel.htm
MYYTISTÄ NIMELTÄ PALESTIINAN KANSA:
Professori Matti Suviolahden artikkeli:
MYYTTI NIMELTÄ "PALESTIINALAINEN KANSA"
Katso myös:
http://koti.japo.fi/~reinola/islam_feat.htm
http://koti.japo.fi/~reinola/facts_of_israel.htm
1.
Google hakenut sivumme noin eilen, "Lady Lappeenrannasta" löytyi. -
Löytää Veijosen sivuja noin 200.
2.
Altavista hakenut sivumme noin 26. 11. 2002.
-
Löytää Veijosen sivuja noin 35.
3.
Yahoo hakenut sivumme noin 26. 11. 2002.
-
Löytää Veijosen sivuja noin 70.
4.
Hotbot.lycos.com hakenut sivumme noin viikko sitten. -
Löytää Veijosen sivuja noin 200.
5.
Soneraplaza hakenut sivumme noin viikko sitten.
-
Löytää Veijosen sivuja yli 70.
6.
Alltheweb hakenut sivumme yli viikko sitten.
7.
Suomi24 hakenut sivumme yli viikko sitten.
8.
msn.fi haku Veijosesta, jota 24. 11. ehkä
arkkipiispan kone käytti,
lienee huonoin. Harri Veijonen
ind02sepnov.html syys-marraskuun uutisiamme 2002.
Edelliset uutissivut:
http://wwnet.fi/users/veijone/ind02sepnov.html
http://wwnet.fi/users/veijone/ind02aug.html
http://wwnet.fi/users/veijone/ind02july.html