Ennalta varoittamani Eveliinan kuolinpäivä: 14. 11. 2000 ja täysikuu. Samalla varoitus ylösotosta päivälleen 7 oikeata vuotta myöhemmin: 26. 10. 2007 ja jälleen täysikuu.
Pravdakin paljasti vuonna 2005 tulevan komeetan, mikä on omin silmin nähtävissä ja Betlehemin tähteä vastaa. Jos nuo okkultistit niin näkevät, jo onkin Antikristuksen tulon komeetta näkyvissä! Se on nimeltään C/2004 Q2 (Machholz). Me tiedämme sen olevan merkkinä Saatanan Pojan saapumiselle Moskovan valtaistuimelle. Viimeisimmässä Aasi-liitteessä heitin vielä tarkennustakin, että kun Gorba 11. 9. 2005 on juonitellut itsensä asemaan, niin se 1,5 kk myöhemmin, 26. 10. 2005, vahvistetaan. Onhan sama mies tulossa vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa kaksi vuotta myöhemmin, 11. 9. 2007, ja 26. 10. 2007 sitten jo vahvistetaan voittajien nimilistaa, ja he saavat voittajien kruununsa jossakin kuin Pohjantähdellä!
Pohjantähti tässä komeetankin katsomisessa nyt sopii ottaa kiintopisteeksi. Hyökyaallon aikaan 26. 12. 2004 tämä "mullistukset paljastava" komeetta oli Orionin tähdistön korkeudella, siitä oikealle. Pohjantähteä se lähestyy vasemmalta alaviistosta. Kulku jatkuu pari viikkoa Pohjantähden suuntaan ja kaartuu sitten vasemmalle. Machholz komeetan kulku helmikuussa 2005. HV
AUSCHWITZ 60 : GATE TO HELL Remember.org: AUSCHWITZ - BIRKENAU 60 YEARS. 0skarschindler.com: Auschwitz - Gate to Hell. Suomeksi: Auschwitz-Birkenau 60 vuotta. Holocaust - näyttely Jorma K. Ahoselta. Avajaiset Helsingissä 29. 1. 2005. klo 19.00. Holocaustin päättymisen 60-vuotismuistonäyttely Helsingin Tuomiokirkon kryptassa Kirkkokatu 18. 29.1 - 13.2.2005 välisenä aikana. 27. 1. 2005 tuli kuluneeksi 60 vuotta Auschwitz-Birkenaun keskitysleirin vapauttamisesta. "Kotimme Auschwitz". Puolaan paikan päälle tuli useita valtioiden edustajia. Ensimmäinen USA:sta totesi: "Tämä ei saa toistua!" Mukana olivat myös mm. Ranskan ja Venäjän johtajat. Suomea edusti eduskunnan puhemies Paavo Lipponen. Suomessa pääministeri Matti Vanhanen totesi, että sitä, että natsit surmasivat järjestelmällisesti kuusi miljoonaa juutalaista, ei sovi unohtaa. Israelin presidentti huomautti, että antisemitismi taas nousee ja etenkin siellä Euroopassa! 60 vuotta Hitlerin keskitysleirien päättymisestä on kulunut, ja mm. Kanadassa 60.000 henkeä ei usko, että juutalaisiin kohdistunutta kaasukammioimista olikaan. Suomalaisissa nettiryhmissä keskusteltu, mihin on unohtunut se, että Stalin tappoi sata miljoonaa ihmistä. Ihmiset muistavat ja uskovat minkä haluavat. Tässä Auschwitz 60 muistelussa ikäänkuin Stalinin (Putinin) johdolla kadutaan syntejä, joita toiset ovat tehneet. Tarja Halonen kuulemma on lähdössä Moskovaan juhlimaan Putinin kanssa Neuvostoliiton voittoa 9. 5. Olihan Suomikin "upeasti" voitettu. Tsunamista Tuomioja antaa UM:n toiminnasta itselleen arvosanoja 10. Rehellinen kansa vaatii Tuomiojan eroa. Iltapäivälehtikin muistuttaa, että Tuomioja senkun jatkoi lomailuaan Sauli Niinistönkin roikkuessa puhelinpylväässä. 60 vuotta Auschwizista ja tie auki. HV
Remember.org: AUSCHWITZ - BIRKENAU 60 YEARS. 0skarschindler.com: Auschwitz - Gate to Hell.
PRESIDENTTI KEKKONEN: HYVIN RADIKAALINEN MIEHENALKU
Monestiko presidentti Urho Kekkonen kävi Neuvostoliiton voitonjuhlissa tai jätti käymättä talvisodan päättymisen vuosijuhlissa? Aivan päinvastaiseen pystyy Tarja Halonen! Olihan sitä jo nuorena retkahdettu valheeseen, vääryyteen ja siihenkin miehenalkuun, josta Urho Kekkonen kirjoittaa päiväkirjassaan 40 vuotta sitten seuraavaa: 24. 1. 1965. 22. 1. olin Sylvin kera Vappu Tuomiojan päivällisellä. Erkki Tuomioja oli mukana. Tuntuu olevan hyvin radikaalinen miehenalku. Vappu kertoikin, että Erkki oli Sadankomitean asiasta riidellyt Sakarin kanssa aivan hurjasti. Kommentti: Ketähän voisi syyttää Sakari Tuomiojan kuolemasta? Kaksi kaukaista läheistään olivat poika ja anoppi.
EUROOPAN OKKULTISTIEN KARTOISTA
Haluaisin lisätietoja näistä okkultistien kartoista. Komeetat eli asteroiditko näkyvät kartalla, ja niiden oletetaan kertovan tulevia asioita. Esimerkkejä: VAASA. 2002 11/03 (Asteroid: May = 12.3 3. 11. 2002) kuvassaan ympyrä Vaasan korkeudella Ruotsin rannikolla. Alin linjaus ylittää Hankoniemen ja Pietarin ollen kuitenkin 6000 km päiväntasaajalta piiri. HYRYNSALMI. 2003 01/06 (Asteroid: Mag=10.7. Star:from Hipparcos. Orbit: from Astorb 2003-03-01) linja iskee luvuinkin edeten lännestä 1000 km:n välein, luku 51 Norjan rannikolla, luku 50 tavoittaa Hyrynsalmen eli Suomen navan, jota he hyvinkin selkärangan keskuksena pitävät. Samalla toivottavat minulle 50-onnea, mutta kaksi vuotta etuajassa. Olin kirjoittanut Venäjältä tultavan Ouluun 4 vuotta - 1 kk tämän jälkeen eli 6. 12. 2007. TASAN VUOSI TÄSSÄKIN. 2003 02/26 eli vuosi ennen seurakunnan viimeisen 44 kk:n alkua kurvaillaan Tsunami-Jerusalem-Rooma-Dublin linjan Dublin päässä, jossa minä vasta äsken kuvineni hymyilin. Tuossa 26. 2. 2003 tiesin maamme 7 vuotisella Turku-Viipuri kartalla edettävän 12,5 kk:n päässä Porvoosta kotiin päin, ja he hyvinkin Porvoon itäpuolella Turkuunsa päin. Siitä 9:kk myöhemmin kuoli tyttönen Mustola CityMarket linjan Citymarket päässä, ja minä tiesin jotakin tulevan meidän päähämme niinkuin 3 kk myöhemmin tulikin 26. 2. 2004 vetylastirekka ja 44 kk:n alkaminen. BONN KUIN AJOKOIRAIN TÄHDISTÖ. 2003 12/22 (Asteroid: Mag=12,1. Star(2000)) joku linja Portugalin Lissabonin (Fatima siitä 100 km pohjoiseen) ja Venäjän Leningradin keskipisteessä eli Bonnin seudulle. Noin vuotta myöhemmin tapahtui Tsunami poikittaisen linjan alapäässä. Kahta vuotta - 1 kk myöhemmin on 26. 11. 2005. 4 vuotta - 2 kk myöhemmin on 26. 10. 2007. Joku "risti vastaan miekka" - kuviokin tästä syntyy. harriveijonen@yahoo.com.
Mars threatens us with the force of war and will cause blood to be spilt seventy times. The clergy will be both exalted and reviled moreover, by those who wish to learn nothing of them. {Eräs englantilainen käännös}
Mars uhkaa meitä sotavoimillaan Verenvuodatusta 70 kertaa Ekklesian nousu ja tuho Ja entistä enemmän on niitä, jotka eivät halua tietää. {Harri Veijosen suomennos}
Mabus puis tost alors mourra, viendra, De gens & bestes vne horrible defaite: Puis tout à coup la vengeance on verra, Cent, main, soif, faim, quand courra la comete. {Original French from 1568 Lyon Benoist Rigaud edition}
Mabus will then soon die and there will come a dreadful destruction of people and animals. Suddenly vengeance will be revealed, a hundred hands, thirst and hunger, when the comet will pass. {English translation from 1975 Erika Cheetham}
Mabus shall come, and soon after shall die, Of people and beasts shall be a horrible destruction, Then on a sudden the vengeance shall be seen, Blood, hand, thirst, famine, when the comet shall run. {English translation from 1947 Henry C. Roberts}
Mabus then will soon die, there will come of people and beasts a horrible rout: Then suddenly one will see vengeance, hundred, hand, thirst, hunger when the comet will run. {English translation from 2000 Peter Lemesurier}
TURUN TIELTÄ FATIMAN TIELLE Paarman tie kyllä vie Turunkin tieltä katolisen Fatiman tielle, mutta Fatiman väitetään sanoneen näin, ja alempi toista selitystä: "This quatrain of Nostradamus is parallel with the catholic 3rd secret of Fatima: A great religious leader or a awfull judge that GoG and Magog(mongol) will stand against. He will be killed and the gate of hell will be open on earth." "In brief the prediction includes (1) death of a Middle Eastern political/religious leader, (2) the passing of a clearly visible comet, (3)an insurgency in the region that lasts 500 days, (4) major crop failures resulting in famine." 28. 1. 2005 olisi siis noin 1000 päivää ylösottoon. Vieläkö senkin puoliväliin jotakin? Päivä olisi (2007 10/26:2005 01/28=) 2006 6/11. Tuo päivä tavallaan jo oli mainittu minullakin 4 vuotta ennen vuodessa päivänä, josta alkaen Saatana näki minut alastomana pellenä. Kuitenkin vain minulla oli kaikki vaatteet päällä ja keskikohtani oli 6 kk myöhemmin niin että kyllä se on Saatanan poika, joka tuonkin 2006 06/11 - 2006 12/11 puoliksi panee ja ilmestyy siitä vuoden päästä. Eiköhän siinä 11. 9. 2006 jo selviä sekin, mitä minä tarkoitin Vaalimaan rajan avauksella, ja Baxter jo vuonna 1866 sillä, että ensinhän sitä merkkipäinen on Venäjällä ja sitten ikäänkuin EU:ssakin.
CENTURY II:62 SÄE SÄKEELTÄ Kieltämättä olen suomennoksenikin tehnyt oman Raamatuntulkintani pohjalta. Mabus-antikristus, joka olisi kuin Daniel 9:27:n hävittäjä, 2 Tess 2:2:n laittomuuden mies, joka on tuomittu kuolemaan Messiaan näkyvässä paluussa, vuonna 2005 tulee. Hän on se, joka nimetään varsinaiseksi syntipukiksi ihmiskuntaa ja eläimiäkin kohtaavaan tuhoon. Seuraavassa säkeessä yleensä "sitten", mutta minulla "silloin" kuin 1 Tess 5:3:n "kun he sanovat: nyt on rauha ja turvallisuus (Jerusalemissakin), SILLOIN yllättää heidät yht´äkkiä tuho". Sata käsi jano nälkä? Cent on kai kuvannut vuosituhannen vaihdetta. Käsi viittä vuotta viisine sormineen. Komeetan kiidosta vuonna 2005 kirjoitti jopa Pravda: "We may soon see with the naked eye a phenomenon similar to the Bethlehem Star; it will be a comet in 2005." Harri Veijonen, Daily Christian News LOIMAA AURAJOEN PÄÄSSÄ VIE TURKUUN JOKA SÄÄSSÄ
Loimaa 21. 1. 2005. Alkoholillakaan ei tiettävästi ollut osuutta asiaan, mutta näin vain kävi: Valtatie 9. Taksikuski oli autossaan yksin, ja kuusi nuorta olivat henkilöautossa. Nuorten auto ajautui vastaantulevan tilataksin eteen. Kaikki 1 + 6 kuolivat. Olin edellisenä päivänä 20. 1. sivuillani maininnut ensimmäisen kerran sanan Loimaa: "Finland pysyy Kristuksen kuningaskunnan pohjoisen maakunnan nimenä Loimaalta (Siitä Aurajoki alkoi ja siihen myös loppuu) Siperian perukkaan", osoitteessa kolmejakolme.htm. Siinä tämäkin: 3+3=6. 6+1=7. PERKELE KIROAA TOTUUTTA Pitää varoittaa myös siitä, että Perkele jatkuvasti vahvistaa Totuutta omalla parodiallaan. Viimeksi totuudeksi selvisi, että Ouluunkin tullaan kahdesta suunnasta kolmen vuoden mentyä juuri ennen kuin kaksi miestä siellä keskellä Suomineidon selkärankaa itsenäisyyspäivänä 2004 humalassa puukotti itseään. Suuria asioita paljastan, mutta aina Pirultakin aamenen paikalle kirous. Perkeleen henkivaltoihin kiinnittyneet kiroavat minua henkilökohtaisestikin minkä ehtivät. Tsunaminkin tiesin periaatteessa pilkulleen, ja niin sen olisin etukäteen varoitukseksi kirjoittanutkin, jos olisin nähnyt mitä Perkele Sollogin kautta asiasta sanoi. Vaikka Sollog pitääkin tietyt tietonsa maksullisina, kyllä siellä näkyy ihan ilmaiseksi 23. 11. 2004 olleen tarjolla tietoja: "Suuri maanjäristys 1. 1. 2005." SOLLOG: The 10th Anniversary of the discovery of THE POINT OF CREATION is 01/01/2005 To celebrate this event THOUSANDS OF HUMANS shall be sacrificed in a historic quake The 10th Anniversary of the discovery of the CREATOR FORMULA is 03/01/2005 To celebrate this event THOUSANDS OF HUMANS shall be sacrificed in a historic quake BEHOLD THE GREAT QUAKE OF 01/01/2005 BEHOLD THE GREAT QUAKE OF 03/21/2005 Sollog sikäli "rehellinen", että julistaa selkeästi, että Jeesus ei ole Jumala, toisin kuin kirkko vapaamuurareineen vannoo Raamatun päällä uskovansa Jeesukseen, joka Raamatussa kieltää vannomisen. Sollogilla seuraavat päivät 1. 3. 2005 ja 21. 3. 2005, kun minulla tästä tietämätönnä edellä sanomani. Sollog "herra kaikkivaltias" on aikamme suurin eksyttäjä hyvine tietoineen, jotka perustuvat myös kopioituun raamattukoodiin. (HV 19. 8. 2004). YKSI JA KUUSI MYÖS TSUNAMISSA Pietariin 9. 1. 2005 13 päivässä saapuvaksi ennaltatietämäni aalto oli lähtenyt Rooma-Jerusalem linjalta ikäänkuin yksi 1000 km:n taksikuski itään kuuden tuhannen väliltä Dublin - Kumbakonam. Rooma-Jerusalem väli n. 2000 km kuin 2000 vuotta. 26. 2. 2004 hengellisen syntymäni tontilla Mustolassa syttyi vetylastirekka. Tästä taas aikajana Tsunamin ollessa keskellä. 26. 2. 2004 alkunsa saanut seurakunnan viimeinen 44 kuukautta saavuttanee 20 kuukaudessa Saatanan Pojan istumassa Moskovan valtaistuimelleen. Turun ja maailman kirkko saa hyvänä pitämänsä Anti-Kristuksensa. Kehtaavat vielä väittää vastaan, vaikka minä Kristusta vastaten nämä kaikki ennaltatiesin! Aurajoen aallot vievät Turun kirkkoon ja ikuiseen kuolemaan. Terveisin täältä Viipurista lähtevän Saimaan kanavan yläjuoksulta, Mustolasta, Harri Veijonen Seurakunnan Tiedotuskeskus KIRKKOIHIN KUULUMATTOMAT
2004 02/26 ] 2004 12/26 [ 2005 10/26
Blessed is he that waiteth, and cometh to the thousand three hundred and five and thirty days. (Dan 12:12) ONE THOUSAND DAYS!
Rooman epäpyhä historia tai epäpyhän Rooman historia. Kuitenkin jo Roomaa perustettaessa oli selvää, että puolivälissä Papal Stateen syntyy Kristus, ja tuosta peilikuvasta v. 754 jKr. on 1260 vuotta Messiaan näkyvään paluuseen kirjoitti Danielkin, ja mm. jo sir Isaak Newton sitä toisti. Kirkon mukaan lapsi on pakana jos häntä ei ole kastet(=l)tu. Käsitys on päinvastainen kuin kielitieteessä ja aidossa uskossa. Historiassa on tutkittu suomenkielen ja hepreankielen yhteläisyyksiä, mikä viittaa yhteyteen, vaikka tutkija olisikin päätynyt ennakko-oletuksensa mukaiseen lopputulokseen. Oma ennakko-oletukseni on, että suomi aina tavallaan jatkaa siitä mihin heprea päättyy, olihan evankeliumi vietävä alkaen Jerusalemista ajan loppuessa v. 2000 maan ääriin, Fin (loppu) land (maa):in, Siperian perukkaan saakka. En ymmärrä englantia kuin valitellen, että eihän siinä kielessä edes eroteta kirkon vastakohtaa seurakunta toisistaan vaan molemmat ovat yhtä churchea. Keskellä viikkoa suomessa on keskiviikko vaikka Lutherin saksasta "Mittwoch", mutta englanti puhuu Wednesday, mikä pakanakäsityksen mukaan viittaa Odinin nimenmuunnokseen Woden, eli päivä "Woden's day". Sunday: Aurinko, omistettu Apollolle, auringon jumala. Monday: Kuu, omistettu Dianalle, kuun jumalatar. Tuesday: Tyrin päivä? Tyr oli viikinkien sodanjumala ja Thorin, ukkosenjumalan veli. Wednesday Anglo-Saksisissa maissa Wednesday. Thursday pakanuudessa Ukkosenjumala Thorin päivä. Friday Freyjan/Friggin päivä. Saturday Saturnuksen, ajan jumalan, päivä. Suomeksi nyt tuli vastaan termi pyhä, mikä on Holy. Sanan eteen yleensä laitetaan un- silloin kun puhutaan vastakohdasta. Käytinkin epäpyhästä termiä unholy. Mutta nykyisin kai suositellaan termiä unhallowed. Eli englannin kielikin on saanut saatanallisen halloweeninsa pyhäksi kun kerran epäpyhästä käytetään unhallowed. Osmo Pöysti sivuillaan valitteli, että jopa pienellä paikkakunnallaan kirkon mies oli kouluunkin tuonut halloweenia. Toki kirkon kuuluukin pyhittää Saatana onhan kirkko Antikristuksen puoliso tai vain portto. HV
PÄIVÄN VIERAILIJAN KUVA SEKÄ OMIA JANOJANI
Päivän vierailija sivuilleni jotenkin Mortonin historia-kuvan kautta: MORTON´S HISTORY: http://members.citynet.net/morton/images/history.gif. Siinä aivan oikein Jumalan kuudes päivä 1000-2000 jKr., seitsemäs päivä 2000-3000, ja kahdeksas päivä on ikuisuus vuoden 3000 jälkeen tai paremminkin ensimmäinen päivä uudessa maassa.
6. DAY ] 7. DAY [ 8. DAY ADAM 5000 09/11 to 6000 09/11 ] 6000 09/11 to 7000 09/11 [ 7000 09/11 - NEW WORLD CHRIST 1000 09/11 to 2000 09/11 ] 2000 09/11 to 3000 09/11 [ 3000 09/11 - NEW ADAM 1. YEARWEEK 2000 09/11 ] 2004 03/11 [ 2007 09/11 - TURNING BACK 2. YEARWEEK 2007 09/11 ] 2011 03/11 [ 2014 09/11 - ON THE EARTH 7. YEAR 2006 09/11 ] 2007 03/11 [ 2007 09/11 THE NEW BEGINNING THE NEW BEGINNING 2007 09/11 ] 2007 10/04 [ 2007 10/26 RAPTURE
JOHANNES KOSTAJAN TULO
ISRAELIN TULEE VARAUTUA RAKETTI-ISKUIHIN POHJOISESTA
Israelin pohjoisen alueen sotilaskomentaja kertoi, että Israel tulisi pian kokemaan jatkuvia rakettihyökkäyksiä Libanonista Gazan alueen tapaan. Hän kertoi, että Syyrian presidentti Bashar Assadilla on paljon läheisemmät suhteet Hizbullahin kanssa kuin hänen isällään Hafez Assadilla, ja että hän on antanut Hizbullahille raketteja, joiden vuoksi 30 % Israelista on vaaravyöhykkeessä. Israel, kuten myös USA, on huolissaan, että Venäjä myy Syyrialle SA-18 olalta laukaistavia ilmatorjuntaohjuksia, jotka voivat joutua Hizbullahin käsiin. Tämä ja muita tuoreita uutissuomennoksia Israelista: israel050123.txt
VENÄJÄLLÄ UUTISOITU SEURAAVAA Lenta.ru kertoi, että Venäjän ja Israelin välit ovan viilentyneet, kun Venäjä ilmoitti aikeistaan myydä Syyrialle ”Iskander-E” –täsmäohjuksia. Rakettijärjestelmiä tultaisiin sijoittamaan esimerkiksi Golanin kukkuloille lähelle rajaa, jolloin ohjuksilla voi uhata koko Israelin aluetta. Venäjä ja Syyria käsittelevät ohjuskauppaa 24. 1.2005, kun Syyrian presidentti Bashar Assadin vierailee Venäjällä.
PRAVDA AND THIS TIME 2003-01-04: "Christmas Has No Connection With Christ-s Birth. If we stick to the time scale of the current epoch, we may soon see with the naked eye a phenomenon similar to the Bethlehem Star; it will be a comet in 2005. There is a blunder in the Bible then. 03/30/2004 and B: "New Jesus Christ has been baptized in Ukrainian town of Zhitomir in March." 08/18/2004: John the Baptist's cave found. John the Baptist's image can be seen carved on one of the walls of the cave. John the Baptist was the prophet, who heralded Jesus Christ's coming."
ANNA JA OTTO : OTTO OTTI, MUTTA 7 VUOTTA MYÖHEMMIN ANTAA ANNA
Kantavanhempieni nimet ovat kuin emäntä antaa ja isäntä ottaa. Suomimorsiamen Viipuriin Isä Jumala saapuu 11. 9. 2007. Eikä muuta kuin perälle Mustolaan saakka. Ylkä ja Morsian yhtyvät, ja Ylkä tempaa Morsiamen pilviin. Ja siis PÄIVÄLLEEN TOTEUTUU, vaikka tämä kirjoitukseni satunakin olisi maailman paras! Äiti-Maa antaa Isälle kuuluvat nappulat maan alta. Maan alla Saatana kyllä opettaa, että tänne vaan kaikki. Homot, lesbot, feministit ja muut ihailijansa säestävät, ja he pääsevätkin iäksi Paholaisen seuraan. "Harhaoppini" on näkyvissä sivuiltani. Sekin, miten viikkoa ennen 14. 11. 2000 en voinut olla menemättä kadulle saarnaamaan varoitusta tuosta täysikuun ajasta. Vaikka olikin vasta vuosiviikko seurakunnan ylösottoon, tuolloin Otto tuli ja vei Eveliinan. En tiedä millainen Otto tuo isoisäni isä oli, mutta Otto jo tuossa vaiheessa oli vastustajieni yleisnimi skeptikkojen Otto J. Mäkelästä. Otto nimipäivä: 17. 4. vuonna 2000 12. Nisan. Noin 2 vrk täysikuuhun, puoliväliin kuuta. Anna nimipäivä: 9. 12. vuonna 2000 12. Tevet. Noin 2 vrs täysikuuhun, puoliväliin kuuta. Oton ja Annan nimipäivät tarkalleen kuukauden ollessa samassa kohden, mutta välinä kahdeksan kuunkiertoa. Olen edellä kirjoittanut, miten 50-vuotispäivänäni 8. 1. 2005 oli ennaltatiedetysti tulossa aalto Pietariin niin että siitä vain 8 kk niin Saatanan Poika tulee valtaistuimelleen Moskovaan. Perkele nyt antoi siemenensä, ja Moskovassa otettiin kiittäen. Pravdakaan ei ole vaiti raamatullisista aiheista vaan on uutisoinut kerrotulla tavalla mm. miten Johannes Kastajan luola on löydetty. Me tiedämme löydön liittyvän Messiaan uuteen tuloon.
UUSI NIMEMME TAIVAASSA. Harri Veijonen: Uusi nimemme taivaassa. Samalla terveisiä kantavanhemmille Otto ja Alina. Sekä kuva: hautakivensä Korpilahden hautausmaalla.
ORTODOKSINEN KALENTERI Lapselle annetaan yksi nimi, minkä nimiseen kuolleeseen ns. pyhään henkilöön lapsen toivotaan liittyvän. Orthodox Calendar 2004: New/Old Style: 6.01/24.12. Eve of the Nativity of Christ 7.01/25.12. 8.01/26.12. Synaxis of the Mother of God. 9.01/27.12. St. Stephen, the First Martyr. Meidät on siis tietämättämme ja ilman suostumustamme nimenannossa ainakin "pyhään kasteluun yhdistettäessä" liitetty johonkin vaikka Perkeleeseen. 7.08/25.07 Saturday the Dormition of St. Anne, the Mother of the Most Holy. Ortodoksisessa Anna(e)n nimipäivä riippuen siitä, mihin Annaan on kytketty: 10.2., 25.7., 9.9. vai 9.12. Toisena Annana mainittu. Luterilaistenkin Anna 9. 12. Otto ortodoksisessa 3. 3. Vrt. Gorban syntymäpäivä sen aattona. HV
ALKUA ALUSTA JA 45 PÄIVÄSTÄ JÄLKEEN OIKEAN VUODENVAIHTEEN
1995 1. Tishri Rosh Hashanah I. 25. 9. 1995. Monday 25. September 1995. + 45 days = 16. Kislev = 9. 11. 1995. m190.gif 1995 November 8, 4 hrs UT to 1995 November 8, 0 hrs ET. (Vuosissa: 1,5, vuosikymmenissä 15, sadoissa 150, tuhansissa 1500).
1996 1. Tishri Rosh Hashanah I. 14. 9. 1996. Saturday 14. September 1995. + 45 days = 16. Cheshvan = 28. 10. 1996. m190.gif 1996 October 27, 8 hrs UT to 1996 October 27, 4 hrs ET. (Vuosissa: 1,5, vuosikymmenissä 15, sadoissa 150, tuhansissa 1500).
1997 1. Tishri Rosh Hashanah I. 2. 10. 1997. Thursday 2. October 1997. + 45 days = 16. Cheshvan = 16. November 1997. 16. 11. 1997. m190.gif 1997 November 15, 0 hrs PT to 1997 November 15, 4 hrs ET. (Vuosissa: 1,5, vuosikymmenissä 15, sadoissa 150, tuhansissa 1500).
1998 1. Tishri Rosh Hashanah I. 21. 9. 1998. Monday 21. September 1998. + 45 days = Thursday 16 Cheshvan = 5. November 1998. 5. 10. 1998. (Vuosissa: 1,5, vuosikymmenissä 15, sadoissa 150, tuhansissa 1500).
1999 1. Tishri Rosh HaShanah I. 11. 9. 1999. Saturday 11. September 1999 + 45 = (Vuosissa: 1,5, vuosikymmenissä 15, sadoissa 150, tuhansissa 1500).
2000 1. Tishri Rosh HaShanah I. 30. 9. 2000. Saturday 30. September 2000. + 45 days = Tuesday 16. Kislev = 14. 11. 2000. m190.gif 2000 November 12, 8 hrs PT to 2000 November 12, 16 hrs UT. Tapahtuma: Olin päivälleen varoittanut Eveliinoja Otoista aikana 14. -15. marraskuuta 2000. Samalla ajasta 7 vuotta myöhemmin. "Otto menee ja Anna tulee? Otto kuvaa kuolemaa ja Anna ylösnousemusta?" Raamattu: Autuaampaa on antaa kuin ottaa. (Vuosissa: Vuosissa: 1,5, vuosikymmenissä 15, sadoissa 150, tuhansissa 1500).
2007. Thu. 13 September 2007 Rosh HaShanah I. 13. 9. 2007. + 45 days = 2007 26. - 27. lokakuuta. Tapahtuma: Seurakunnan ylösotto! Varoitettu päivälleen jo 7, 14, 28 ... 2576 (2576:7=368) vuotta etukäteen! (Vuosissa: 1,5, vuosikymmenissä 15, sadoissa 150, tuhansissa 1500).
SUOMEN SIIONISSA TUNNETTUJA KUVIN
KUUKAUSIEN 11. JA 26. VUODESSA : 11. 9. VUODESTA ON JÄLJELLÄ 111 PÄIVÄÄ
Hän muuttaa ajat ja lain (Dan 7:8,23) on suuressa poliittisessa Antikristuksessa: Laittomuus on jo päässyt valtaan, ja pedon merkin (mikrosiru) ottamatta jättävät katsotaan pedoiksi ja tapetaan, mutta uskoen Kristukseen pelastavat sielunsa helvetistä ja tulevat tuhatvuotiseen aikaamme ylösnousten noin 26. 9. 2014. Aikaa kai aletaankin laskea 311 Gorban tulosta kuten minä nyt Pirun pilkaksi teen. Hän muuttaa ajat ja lain (Dan 7:8,23) on suuressa uskonnollisessa johtajassa: Tulkittiin menneinä vuosisatoina uskonpuhdistuksen myötä paaviin. Sinänsäkin oikein, että paavihan otti käyttöön Gregoriaanisen kalenterinsa ja laittoi viikonpäivät juopon nappiinsa lopusta yhden yli kun muslimeilla yksi ennen juutalaisten ja seurakunnan pitäytyessä keskiviikkoon keskellä eli lauantai on sapatti ja lepopäivä. 11. tammikuuta gregoriaanisen mukaan vuoden 11. päivä. Vuodesta on jäljellä 354 päivää (355 päivää karkausvuonna). vuosina: 26. tammikuuta gregoriaanisen mukaan vuoden 26. päivä. Vuodesta on jäljellä 339 päivää (340 päivää karkausvuonna.) vuosina: 11. helmikuuta gregoriaanisen mukaan vuoden 42. päivä. Vuodesta on jäljellä 323 päivää (324 päivää karkausvuonna). vuosina: 26. helmikuuta gregoriaanisen mukaan vuoden 57. päivä. Vuodesta on jäljellä 308 päivää (309 päivää karkausvuonna.) vuosina: 11. maaliskuuta gregoriaanisen mukaan vuoden 70. päivä (71. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 295 päivää. vuosina: 26. maaliskuuta gregoriaanisen mukaan vuoden 85. päivä (86. päivä karkausvuonna.) Vuodesta on jäljellä 280 päivää. vuosina: 11. huhtikuuta gregoriaanisen mukaan vuoden 101. päivä (102. päivä karkausvuonna.) Vuodesta on jäljellä 264 päivää. vuosina: 26. huhtikuuta gregoriaanisen mukaan vuoden 116. päivä (117. päivä karkausvuonna.) Vuodesta on jäljellä 249 päivää. vuosina: 11. toukokuuta gregoriaanisen mukaan vuoden 131. päivä (132. päivä karkausvuonna.) Vuodesta on jäljellä 234 päivää. vuosina: 26. toukokuuta gregoriaanisen mukaan vuoden 146. päivä (147. päivä karkausvuonna.) Vuodesta on jäljellä 219 päivää. vuosina: 11. kesäkuuta gregoriaanisen mukaan vuoden 162. päivä (163. päivä karkausvuonna.) Vuodesta on jäljellä 203 päivää. vuosina: 26. kesäkuuta gregoriaanisen mukaan vuoden 177. päivä (178. päivä karkausvuonna.) Vuodesta on jäljellä 188 päivää. vuosina: 11. heinäkuuta gregoriaanisen mukaan vuoden 192. päivä (193. päivä karkausvuonna.) Vuodesta on jäljellä 173 päivää. vuosina: 26. heinäkuuta gregoriaanisen mukaan vuoden 207. päivä (208. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 158 päivää. vuosina: 11. elokuuta gregoriaanisen mukaan vuoden 223. päivä (224. päivä karkausvuonna.) Vuodesta on jäljellä 142 päivää. vuosina: 26. elokuuta gregoriaanisen mukaan vuoden 238. päivä (239. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 127 päivää. vuosina: 11. syyskuuta gregoriaanisen mukaan vuoden 254. päivä. (255. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 111 päivää vuosina: 1 eKr?, Tapahtumia: 1 eKr. - Kristuksen syntymä? 2001 - Syyskuun 11. päivän terrori-iskut. 26. syyskuuta gregoriaanisen mukaan vuoden 269. päivä. (270. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 96 päivää. vuosina: 11. lokakuuta gregoriaanisen mukaan vuoden 284. päivä. (285. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 81 päivää. vuosina: 26. lokakuuta gregoriaanisen mukaan vuoden 299. päivä. (300. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 66 päivää. vuosina: 11. marraskuuta gregoriaanisen mukaan vuoden 315:s päivä (316:s päivä karkausvuonna.) Vuodesta on jäljellä 50 päivää. vuosina: Tapahtumia: 2004 - Arafat kuoli. 26. marraskuuta gregoriaanisen mukaan vuoden 330:s päivä (331:s päivä karkausvuonna.) Vuodesta on jäljellä 35 päivää. vuosina: 11. joulukuuta gregoriaanisen mukaan vuoden 345. päivä (346. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 20 päivää. vuosina: 26. joulukuuta gregoriaanisen mukaan vuoden 360. päivä (361. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 5 päivää. vuosina: Tapahtumia: 1991 - Neuvostoliitto lakkasi virallisesti olemasta. 2004 - Maanjäristys/Tsunami 150.000 kuollutta. 26. 12. vuodesta on jäljellä 4 päivää. ("Ruutia molemmin puolin").
SUOMEN HEBRAICA-KOKOELMASSA 5000 NIDETTÄ
Suomen kansalliskirjasto käsittää hebraicaa noin 5000 nidettä. Valtaosa on painettu 1870-1912, vanhin 1828. Yleisin painopaikka on Vilna. HY:n hebraica on jaettu kymmeneen aiheryhmään: Raamatut, rukouskirjat, rabbiininen kirjallisuus, humanismi, kaunokirjallisuus, heprean ja jiddishin oppikirjat, luonnontiede, sanakirjat, lehdet sekä Varia. Venäjän keisarikunnassa 1828-1917 painettiin runsaasti heprealaista kirjallisuutta. Kansalliskirjaston vapaakappaleet ovat kartuttaneet kokoelman. Varmin keino säilyttää juutalaista kirjallisuutta pogromeilta (Venäjän juutalaisvainoista), Stalinilta ja Hitleriltä, oli lähettää se Helsinkiin. Mutta tuskin sitä ennaltatiedettiin niin kuin nyt on selvää, että Hyvien Kirjoitusten säilyminen tapahtuu parhaiten maan alla kaukana merenrannoista, Roomasta, New Yorkista, Helsingistä, jne. Tässä samalla neuvoin, että kansalliskokoelmaa kaikilta osin tulisi siirtää moniin paikkoihin ja maan alle. VASTAANOTAN VANHOJA PAINATTEITA Minullekin on lupa lähettää vanhoja painatteita nimenne sisältävän saatekirjeen kera. Yritämme saada kirjanne ja nimenne säilymään uuteen aikaan, mikä maan päällä alkaa mullistusten jälkeen syksyllä 2014. Harri Veijonen, Mustola, 53420 Lappeenranta.
RAKAS ARVOTON KIRJA
Kuukauden kirja minulle ei ole esimerkiksi uutuus "Suomen kirkkojen latina", vaikka se kertookin hyvin kirkollista paikallishistoriaa latinan kielestä kirkoissa. Merkittävin hyllyyni tullut teos lienee nyt kovakantisena saatu Eusebiuksen kirkkohistoria (1937). Eniten kuitenkin mieltä lämmitti törmääminen pitkästä aikaa ja lähes ilmaiseksi nimeen Pekka Lattu. Kovakantisen kirjan selkämyksessä nimenä "Kaste, sapatti, luonto". Mutta eihän Lattu sellaista ole kirjoittanutkaan, ajattelen. Tarkistaakin voidaan listauksestani: http://wwnet.fi/users/veijone/lattu.txt. Mies pysyy Suomen kirjailijat Top 200 listassa sijalla 11., vaikken hänen kanssaan kaikesta samoin ajattelekaan. Kansien väliin sisältyikin kolme teosta: 1. "Rajankäyntiä kastekysymyksestä Raamatun ja historian valossa". Osoittaa selkeästi, miten lapsikaste on huuhaata sekä Raamatun että historian valossa. 2. Toinen kirja: "Sapatti vai sunnuntai? Adventistien kuvittelema pedonmerkki". Lattu on linjalla, että sunnuntai on pyhitettävä. Selvää on, ettei sapattikysymys mikään pedonmerkki ole. Sillä vaan Lattukin ratsastaa sapattia vastaan. Perusteena Latulla sunnuntaista lepopäiväksi on se, että Jeesus ylösnousi sunnuntaiaamuna. Ei sillä ole mitään tekemistä viikonpäivien järjestyksessä ja viimeisen päivän pyhittämisessä niinkuin nytkin 6000 vuoden jälkeen alkaa pyhä tuhat vuotta. Sitäpaitsi Jeesus ylösnousi myöhään sapattina (lauantaina) valjetessa ensimmäiseksi viikon (Novuminkin suomennos) tarkoittaen sunnuntain alkamista lauantai-iltana auringon laskiessa. Vain sitenhän 72 tuntiakin täyttyi hautaan panosta keskiviikkona klo 18 jälkeen. 3. Kolmas kirja: "Jumalallinen luonto ja siitä osalliseksi tuleminen". Taidan yrittää säilyttää tämän kirjan Pekka-veljelle lahjaksi syksyllä 2014. Tuskin siitä kukaan muu kuin minä meidän ajassamme edes voisi olla näin kiinnostunut ja iloissaan kuin törmäten vanhaan hyvään tuttuun. Rakastamani nimi yli 70 vuoden takaa. Teokset olivat vuosilta 1933-34 kustantajana Ristin Voitto. HV
ANTIKRISTUS ON HERTTAKUNINGAS TUTKIMUKSENI TULEE KUUMIMPAAN KOHTAANSA
PUERTO RICO. Uusi lippu sivuillemme johdosta havainnon, että Puerto Ricostakin haluttiin varta vasten tulla tähän osoitteeseen http://wwnet.fi/users/veijone/. Thank you for visiting here today! HV
KOLME JA KOLME, YHTEENSÄ KUUSI
Muistiinpanoja 20. 1. 2005: http://wwnet.fi/users/veijone/kolmejakolme.htm Lisäys klo 13: "Ei tarvitse tietää kuin keskimääräinen kuukauden vaihtumisen päivä 11. (blackmoon) ja puoliväli 26. (täysikuu) niin voi kertoa uskomattoman hyvin tulevia vaikka muka korteista katsoen: Kaksi ässää: 11, ja kaksi kuningasta (13): 26. .." HV
Google on päivittänyt kuvalistaustaan sivuiltani ja löytää kuvia 275 kpl. Tämä 3,5 markkanen oli kuvaamassa ennaltatiedettyä seurakunnan viimeisen 3,5 vuoden alkamista kera 13 päivän aallon 26. 2. - 11. 3. 2004 kuten nytkin tiesin 13 päivän aallonkin. 3,5 vuotta löytyy Ilmestyskirjastakin kuukausina 42 (44 to 34 M = 2004 02/26 to 2004 12/26) tarkoittaen viimeistä 42 kuukautta (M=Months) seuraavassa:
THE GREAT 700 YEARS 1293 09/11 * 1294 09/11 * 1295 09/11 * 1296 09/11 * 1297 09/11 * 1298 09/11 * 1299 09/11 * 1300 09/11
1944 09/11 * * * * * * * THE GREAT 70 YEARS * * * * * * * 2014 09/11 REOCCUPATION OF THE CITY OF JERUSALEM
1972 09/11 * 1973 09/11 * 1974 09/11 * 1975 09/11 * 1976 09/11 * 1977 09/11 * 1978 09/11 1979 09/11 * 1980 09/11 * 1981 09/11 * 1982 09/11 * 1983 09/11 * 1984 09/11 * 1985 09/11 1986 09/11 * 1987 09/11 * 1988 09/11 * 1989 09/11 * 1990 09/11 * 1991 09/11 * 1992 09/11
1993 09/11 * 1994 09/11 * 1995 09/11 * 1996 09/11 * 1997 09/11 * 1998 09/11 * 1999 09/11 * 2000 09/11
2001 09/11 * 2002 09/11 * 2003 09/11 * 2004 09/11 * 2005 09/11 * 2006 09/11 * 2007 09/11
2008 09/11 * 2009 09/11 * 2010 09/11 * 2011 09/11 * 2012 09/11 * 2013 09/11 * 2014 09/11
I´M THE GEATEST
When i was a little boy, Way back home in liverpool, My mama told me, i was great.
Then when i was a teenager, I knew that i had got something going, All my friends told me i was great.
And now i'm a man, A woman took me by the hand, And you know what she told me...i was great.
I was in the greatest show on earth, For what it was worth. Now i'm only thirty-two; And all i wanna do, is boogaloo!
Hey!
I looked in the mirror, I saw my wife and kids, And you know what they told me...i was great.
Yes, my name is billy shears, You know it has been for so many years. Now i'm only thirty-two; And all i wanna do, is boogaloo!
Hey, hey, hey, (hey, hey, hey) yeah! (hey, hey, hey) I'm the greatest and you better believe it, baby!
Ho! Ho! Ho! I'm gonna be the greatest in this world, (ho!) In the next world and in any world! (hey!) Alright, alright, alright, alright, alright, alright, Alright, alright, alright, alright, alright, alright. Oh, oh, oh, oh, oh, oh, all right!
VEIJON ENKELIT
Päivän vierailija etsi yhdeksää enkelin luokkaa. En tiedä löysikö, mutta toistan toisaalta sivuiltani tämänkin VEIJO (9):N: Veijonen: Hierarkiassa kerubienkin edellä serafit: 1. serafit 2. kerubit 3. valtaistuimet 4. herruudet 5. vallat 6. voimat 7. hallitukset 8. arkkienkelit 9. enkelit. Kolmasosan luoduista enkeleistä tiedetään nousseen Jumalaa vastaan. Vuosissa Herralla kaksi Helsinkiä (2x450) ja Paholaisella vain yksi Leningrad (300 vuotta). Tai vaikka niin, että Herralla kuusi niin aina Paholaisella vain kolmosen Leningrand täyttämässä 300 vuotta 3.:na vuonna alusta, 27. toukokuuta 2003. Heikoilla ovat helvetin enkelit! Vesi jo tuli yli ennaltatiedetysti Veijon päivänä 9. 1. 2005. Saapas katsoa mihin saappaat riittävät .. Pakko on panna heidän Mikael Jumalan Miikaelin päälle 11. 9. 2005. Ja vielä toistaa 11. 9. 2007. Herra siis ilmestyy siitä 1,5 kk, n. 26. 10. 2007. Eikös siitä 1,5 kk olekin ihan Suomen Turuus tai ainakin matkalla Helsingin jälkeen. Kyllä. Kuu mustimmillaan: 9. 12. 2007 16 hrs UT. Näkyykin olevan ihan Helsingin (30. 11. 2007) ja Turun (17. 12. 2007) pudotuspelin puolivälissä. Että olen vihainen, ellen vielä miljoonaa suomalaista pelasta vihan ajassakin. Eivät tässä maassa sentään kaikki olleet täysin pimeää Perkelettä pimeämpiä.
ATK-EKSPERTTEJÄ JÄÄMÄSSÄ RANNALLE ENSIMMÄISENÄ
Tulisi tajuta, että silloin kun puhutaan suurista tulevaisuudessa toteutuvista TOTUUKSISTA, vastapuoli on sidottu tekemään niinkuin vahvempi sanoo. Nimimerkki Saatana on vastustanut minua Saatanan profeettojen puolelta, ja minä esiinnyin nimimerkillä Perkele. Niin tai näin, vahvempi olen minä. Esittämiini kehyksiin ei voida vaikuttaa. Tukholman profetia 1984 on oikea, muttei tiedä kehyksistä mitään, ja sisältöjäkin olen käsittääkseni voinut muuttanut niin, että eihän sieltä sentään jonossa marssita Kymijoen vartta nopeasti Kuopioon, Ouluun ja Norjan rajoille. Häviäjä ottaa käyttöön myös itäisen Ilomantsin reitin, josta taannoin kuvitteli marssivansa Ouluun ja Turkuunkin saakka. Tulevatkin kahdesta suunnasta ja juuri silloin, kun kolme vuotta aikaisemmin Oulussa pari kaveria puukotti omaan napaansa. Naton joukot näyttävät tulevan vastaan Oulua kohden. Ydinpommit Suomeen minimiin, kahteen. Päivätkin 30. 11. 2007 Helsinki ja 27. 12. Turku. Tuomioja ja toverinsa puolustamaan Helsinkiä, Paarma seurakuntineen Turkua. Jehovantodistajistakin on enemmän apua muualla. Eräässä kirkollisessa foorumissa sivuni on luokiteltu huumoriksi. Sekin on eräs tapa saada ihmiset pysymään kirkon eli porton jäsenenä. Maan päälle jäävistäkin vielä moni kääntyy mm. kieltäytyen ottamasta koirien merkkiä, mikrosirua. Hörhölistassa juuri edelläni oleva okkultistiksi ainakin tähän asti luettu naislääkäri kyseli Linus Torvaldsilta mikrosirusta yms. Linus sanoi mikrosirun tulevan, ja oli valmis sen itsekin ottamaan. On valitettavaa, jos atk-ekspertit ovat ensimmäisenä jäämässä pelastuksen koneestani, emmekä heitä saisi seuraamme edes vihan ajan jälkeen tapahtuvasta sen ajan uskovien ylösnousemuksesta. HV
1.""Sinähän hermoilet hillittömästi", kirjoittaa Pakana(M) ilmeiselle päätekijälle, Eclipselle. 2. Eclipse kutsuu keskusteluun nimimerkkiä Pakana(M), jota kaikkein pohjimmaisena pidin. 3. Sinähän hermoilet hillittömästi Kirjoittanut: Pakana(M), 18.4.2002 klo 16.23 Alatko itsekin epäilemaan, että Raamattu ei sittenkään kerro totuutta totuudesta? (Veijonen: Tarkoittaa, että epäilevät jo Raamatun kertovan totuuden. Ei-raamatullisesta kirjastaan löytyisi joku kertomus esim. PLO:n pääsystä piiloon sota-ajaksi ja pelkäävät, etteivät islamilaiset/venäläiset sittenkään valloittaisi kaikkea maata.). 4. Äääh... Kirjoittanut: tylsistynyt, 18.4.2002 klo 16.28 Relaa vähän siellä Rekolankujalla. Lähde vaikka risteilylle ensi viikonloppuna. Onnikka lähtee kirkonkylältä puoli kolmen aikoihin iltapäivällä.. 5. Hmm.. Kirjoittanut: EclipsE, 18.4.2002 klo 17.03 Heh,no mutta tuo oli aika hyvä, eikä tainnut perustua ihan päätelmään? 6. Kato Kirjoittanut: tylsistynyt, 18.4.2002 klo 17.16 Kato mulla on tieto ja absoluuttinen totuus, kato. Onnikka stoppaa siihen Marketin eteen. 7. Heh.. Kirjoittanut: EclipsE, 18.4.2002 klo 17.22 No näyttääkin olevan, kun kerran tuosta laajennetusta lähikaupasta marketin saat. ;D Vaikka niinhän siinä lukee.. 8. Lukee mitä lukee. Kirjoittanut: tylsistynyt, 18.4.2002 klo 17.28 Sahrami Iso Veli Valvoo. Muista se. (Veijonen: Pää edeltä jorpakkoon vaan. Ja vaikka saisittekin minut istumaan Siperian perukkaanne niin mitä se hyödyttää? Johan minä siellä kävin, SANOO JUMALAN SANA!) 9. Nomen est omen.. Kirjoittanut: EclipsE, 18.4.2002 klo 17.33 Sahramiahan on sanottu maailman kalleimmaksi mausteeksi. (Veijonen: Näin oli silmiemme edessä kenties sovittu tehtäväksi rikos. Jatkossa vain kerrotaan, ketkä eivät tällä erää lähde keikalle.). HV: Rikollisista voi ilmoittaa lähimmälle poliisille. 10. Naapuri jo ikäänkuin huutaa: SUOMI. AINOA PELASTUKSESI ON MUKANAOLO VEIJOSEN KONEESSA! Ja päivä oli vasta 20. 4. 2002. Sitä vartenhan Sana oli lähetetty, että KAIKKI SUOMALAISET JA KAIKEN MAAILMAN RYSSÄTKIN PELASTUISIVAT. Ja siis missä? Sisään vaan Veijosen pelastuskoneeseen kuin muinoin ukko-Nooan arkkiin!" Kokonaisuudessaan vuoden 2002 ripulikohtauksensa tässä: pakana.txt. Varmaa sekin, että Lucifer - sivullani oli mainittu päivämäärä 8. 1. 2004, että Perkele oikeaoppisesti lähettäisi ydinpommin Joutsenoon silloin. Kyseinen sivu on vasta puolet koko totuudesta, ja tuona päivänä 8. 1. 2004 Gorba tuli Joutsenon peilikuvaan Lemille syömään. Gorballa mahdollisuus paikata runsas 3,5 vuotta myöhemmin, mutta jättäkää nyt Joutseno rauhaan ja antakaa mennä Helsinkiin 30. 11. ja Turkuun 17. 12. 2007. Jos minä kerran itse Perkele olen niin minua TOTTELETTE! Jos kalenterit mahdollisissa tulevissakin ihmismaailmoissa ovat yhtä upeita niin aina löytyy joku Harri Veijonen, joka heittää keihästä 60.00 päivänä 11. 9. 1972 siis jo 35 VUOTTA ENNEN KUIN SAATANAN POIKA ILMESTYY Jerusalemin valerauhaa vahvistamaan! Ennen aikojaan yksi Lucifer alkoi munia eikä lopeta sitä koskaan. My name is Veijonen, Harri Veijonen.
V E I J O S A T A A
ME MENNÄÄN JO KUUKAUSILLA Hyvä Suomi! Voittajat perustivat Viipurin linnan 1293 ja Turun tuomiokirkon 1300 häviäjille merkiksi. Lappeenrannan profeetta julisti 1992, että narrille päivä on kuin vuosi. Vuoden 1992 Jeltsin levitti vallankaappauspelkojaan Tukholmaan saakka, mutta 1. 1. 1993 alkoi rauhallisesti ennaltatiedetty seiska. Seiska vain HV:n huuteluista 1992 Lappeenranta täytti 350 vuotta vuonna 1999. Ja vain ykkönen niin ennaltatiedetysti narri otti ja lähti vuoden 2000 alkaessa. Kahdeksas vuosisata 1300 jKr.:n jälkeen alkoi 1. 1. 2000. Taas vain vuosi niin narri pamauttelee 911. Mutta vasta kahdeksas vuosi uuden ajan aloittaa: 1. 1. sanoo aina Venäjä, mutta 911 me. JO MENNÄÄN ME KUUKAUSILLA Vuotta 1000 eKr. vastasi Arafatin lento 11. 11. 2004. Horoskoopit lukivat hänetkin paratiisiin. Aivan ovat totuuden vastakohdassa. Luulevat jo vuoden 1000 jKr. tulleen. Katsotaanpa mekin miten peli etenee. 11. 12. 2004 = 1100 jKr., 11. 1. 2005 = 1200 jKr., 11. 2. 2005 = 1300 jKr., 11. 3. 2005 = 1400 jKr., 11. 4. 2005 = 1500 jKr., 11. 5. 2005 = 1600 jKr., 11. 6. 2005 = 1700 jKr., 11. 7. 2005 = 1800 jKr., 11. 8. 2005 = 1900 jKr., 11. 9. 2005 vastaa vuotta 2000, ja jälleen pääsimme narrin ajan uuteen alkuun. Mutta kaksi vuotta siitä vielä. Ihan niinkuin HV piirsi Vapaa-ajattelija 1999 -lehden LOPPU TULEE-kylttimiehille kasvot: JELTSIN JA GORBA! Toki Putinillakin viisivuotiskautensa. HV
MILTÄ NÄYTTÄÄKÄÄN LOPUSTA ALKUUN?
Päivän vierailijaksi henkilö, joka etsi "onko perää maailmanloppu 2012?" Arafat tuo maailmanlopun, oli Iltalehden kannessa minulta jo 11. 1. 1989. Puhutaan vaan maailmanlopusta niille, jotka eivät etene tuhatvuotiseen aikaan. Korteista katsomalla loppu on 2012. Raamatusta lukien 2014. Olennaista on kuitenkin viimeinen seiska. Maailma on jo nimittänytkin vuoden mieheksi häntä, joka tulee valtaan 7 vuotta ennen 11. 9. 2012 eli 11. 9. 2005. Herra on kuitenkin Hän, joka antaa saman paskiaisen vielä ilmestyä vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa kaksi vuotta myöhemmin, 11.-13. 9. 2007, ja itse ilmestyy sitten tulevaa seuraavana täysikuuna, 26. - 27. 10. 2007.
2004 11/11 * * * * * * * 2005 04/11 * * * * * * * 2005 09/11
TUHATLUVUN VAIHTEESSAKIN LASKETTIIN: ARAFAT PELISTÄ POIS
"Tuhatluvun vaihteessakin laskettiin, eikä Jeesus tullut silloinkaan". Tuollaisen suustaan päästänyt helluntaipappi on pimeämpi kuin tuhat vuotta sitten vaikuttanut paavi, jonka päivä edelleen löytyy paavin kalenterin vuodenvaihteessa: Sylvester. Sylvesterinä 1999 ennaltatiesin alkavaksi narrin ajan tapahtumana Jeltsinin lähtö. Uusi alku tulee tarkalleen kahdeksannen uuden vuoden alussa. Gregoriaanisessa 1. 1. 2007, mutta todellisuudessa vasta 9 kk myöhemmin, 11. 9. 2007. Maailman johtajat ovat langenneet katsomaan eivät ylhäältä alas vaan alhaalta tähtiin ja ilmeisesti yrittävätkin toteuttaa tapahtumia siten, että heille onni alkaa omana alkupäivänään. Aikanaan Hitler tarttui Pyhän keihääni vastakohtaan astrologeineen, ja nyt Reagankin oli pyytänyt Joanilta neuvoja, ja tämä vakuuttaa, että Gorba on hyvä mies. Yhdeksän kuukauden virhe paljastaa mielenkiintoisesti varkaana joko minut tai heidän 311 tulleen. Kahden vuoden virhe heillä on vuosissa laskien aluksi 1998 eikä 2000. Näin ollen tuossa otsikossa "tuhatluvun vaihteessakin laskettiin" heille todella juuri 11. 11. 2004 oli kuin tuhatluvun vaihde, vaikka todellisuudessa historian parodiaa tultiin vasta vuodessa 1000 eKr. Tuhatluvun vaihteessa on sopinut laskea aina: 1000 eKr., 1000 jKr., 2000 jKr, 11. 11. 2004 enää kymmentä kuukautta kuukauden vastatessa vuosisataa. Ja vielä kerran: 11. 11. 2006 historian parodia on oikeassa paavi Sylvesterin v. 999 jKr. ajassa, mistä kertoo mm. kirja Charles Berlitz: Maailmanloppu 1999, Otava 1982.
1. VIITTAA HELMIKUUN 2005 ALKUUN 1: 11. 9. 2000. 1. Uunon kuukausi 11. 1. - 10. 2. 2005. Ennen 10. 2. 2005 eikö erikoista? Raamatunhistoria viittaa mahdollisuuteen jo noin helmikuun alusta. Ja kun Venäjästä on kysymys Jeltsinistä alkaen on todettu: Narri ottaa kahdesta ykkösestäkin toisen pois. Jeltsin erosi ennaltatietämänäni päivänä 1. 1. 2000. Oikea vuosituhannen vaihde 11. 9. 2000. Ennaltatietämäni 911 isku Venäjällä 2004 olikin 1. 9. 2004. Jos kuuta käytetään hyväksi: 2. 2. 2005 on viikkoa ennen kuunvaihdetta.
2. HELMIKUUN 11. 2005 VUOSISADOISSA VASTAA 1300-LUVUN ALKUA. 2: 11. 9. 2001. 2. Aapelin kuukausi 11. 2. - 10. 3. 2005. Ensimmäinen isku tuli tässä. Lännessä. Vastaava: 11. 2. 2005. 11. 2. 2005 vuosisadoissa vastaa 1300-luvun alkua. "TUHATLUVUN VAIHTEESSAKIN LASKETTIIN" ARAFAT PELISTÄ POIS 11. 11. 2004. V. 1300 perustettiin Turun tuomiokirkko ja Viipurin linna on aina viikon aiemmin tai myöhemmin matkalla kotiin päin.
3. MAALISKUUN 11. 2005 3: 11. 9. 2002. 3. Elmerin kuukausi 11. 3. - 10. 4. 2005. 11. 1. 2005 - 11. 9. 2005 ajalta ennen Kristusta vastaan tulee 600-500 luku, pakkosiirtolaisuuden vaiheet ennaltatiedettyine 70 vuosineen. 7 vuotta, 7 kuukautta, 7 päivää ennaltatiedettäneen aina kaikki. 2005 03/05: Second Temple is dedicated: ? , 516 BC.
4: 11. 9. 2003. 4. Ruutin kuukausi 11. 4. - 10. 5. 2005. Toinen isku tuli tämän alussa Ruotsissa: 11. 4. 2005. Kolmas isku tuli tämän puolivälissä Espanjan Madridissa, kartalla Porvoo: 26. 4. 2005. Neljäs isku tuli Venäjällä 10 päivää ennen loppua. (30:10=3): 7. 5. 2005. Kolmen kuninkaan pudotussarjako?
5: 11. 9. 2004. 5. Leean kuukausi 11. 5. - 10. 6. 2005. Leean vuodessa oli merkittävä keskikohta, kk:ssa: 26. 5. 2005 05/12: Greeks begin rule over land of Israel: ? , 333 BC (+ 2300=1967).
6: Harrin kuukausi 11. 6. - 10. 7. 2005. Harrin aina halkeaa? 2005 06/11: The Old Testament is translated into Greek: ? , 250 BC
7: Akun kuukausi 11. 7. - 10. 8. 2005. Seitsemännessä on keskellä: 26. 7. 2005 07/13: The First Antichrist: Antiochus Epiphanes 3,5 years in Jerusalem: ?
8: Hilkan (Harri Veijosen syntymäpäivä) kuukausi 11. 8. - 10. 9. 2005. 2005 08/20: Romans take over land of Israel: ? , 63 BC
9: Veijon kuukausi 11. 9. - 10. 10. 2005. 2005 09/11: Crist is born in Bethlehem: Antichrist will come to king of Moscow and Magog. Sanotaan siis näinkin tervetuloa: kaikkien aikojen varas! Saatana näkee minut aina 9 kk perässään ja sanoo: "Kiitos samoin, kaikkien aikojen viejä, Harri Veijonen." Tästä pyrin vielä tarkentamaan ajankohtien lähetessä. HV
ISMAELINKIN KALENTERI: ISRAELIN KALENTERI TIETÄÄ PARHAITEN
Muunto-ohjelma: Christian: (Huom. paavin ei-kristillistä kalenteria nimitetään kristilliseksi) 11. 3. 1985 I: 18. 6. 1405, C: 11. 9. 2001 I: 22. 6. 1422, C: 11. 3. 2004 I: 19. 1. 1425. Ajanlasku alkoi M:n siirtymisestä M:naan 16. seitsemättä 600 ja 22. Vuonna 2004 oli Ismaelin mukaan vuosi 1425. 2004-622=1332, mutta Ismaelin kalenterin mukaan vuosia on kulunut 1425 johtuen siitä, että siinä vuosi on noin 11 vuorokautta lyhyempi kuin Gregoriaanisen kalenterin käyttämässä aurinkovuodessa. Tai juutalaiskalenterissa, joka lisää yhden kuukauden vuoteen joka 3. vuosi pysyäkseen auringon mukana. Profetiassa ei näyttäisi näin ollen olevan merkittävä kuin juutalaiskalenteri, missä alku ja syntymä on keskimäärin 11. 9., ja siihen Paholainen iskee toisella puolen vuoden syntyneellä/tulleella antikristuksella ja välillä peittelee Perkeleen hyvin Madrid/Porvoo, ja sitten taas tulee 11. 9. niin että juutalaisetkin helpommin oman lähes loppunsa vastaanottavat. Samalla Gregoriaanisessa toistuvat 311, 911, X11 ja täysikuuta vastaava X26. HV
VENÄLÄISIÄ VEIJONEN KIINNOSTAA
Päivän vierailijat Venäjältä. Venäläisiä Veijonen kiinnostaa onhan maassa virallisestikin tutkittu yliluonnollisia ainakin 40 vuotta. Olisivat saaneet Suomenkin skepsis-kommunistit hakea oppia sieltä niin eivät väittäisi minun olevan tietämätön asioista! HV
SOLLOG VAROITTI TSUNAMISTA ETUKÄTEEN Suomen netissä ainoastaan minulla on ollut mainittuna nimi Sollog ja väitteellä, että siinä profeetallinen vastakohtani: paras mitä Perkeleeltä löytyy. Sollog varoitti 23. 11. 2003 suuresta järistyksestä joulunajan juhlapyhiksi 2004 aluelle, missä järistys tapahtuikin. Pikkulapsikin olisi voinut tehdä samoin katsoen mikä täällä meidän Turun kirkko (Rooma) - Veijonen (Jerusalem) linjamme itäpuolelle tullutta iskua Rooma - Jerusalem linjalla vastaisi 3 kk:n viiveellä. Linja Rooma-Jerusalem päivän kuvassani ilmeisesti Sollogilta, vaikken muista mistä sen poimin. Saatanan profeetat Suomessakin ovat siis olleet minua paremmin tietoisia siitä, että joulunaikaan 2004 tulee joku Tsunami sinne mihin tuli! Mutta kuten huomaatte, vain minä siitä olen maassa kertonut, vaikka englantinikin on kovin heikko. Lisäksi Keijo Lindemanin johtaman Israel apu ry:n sivuilla on ollut joku samaan suuntaan viittaava ihmisprofetia: viisi enkeliä. Sopisi ottaa vakavasti profeettojen varoitukset ja tajuta totuuden olevan niin päin kuin sanoo Harri Veijonen ja hyväksymänsä kumppanit. HV SOLLOG JA TSUNAMI - LINKKEJÄ Kuka ehtii ja kaiken ymmärtää niin katsokoon tärkeimmät näistä linkeistä ja email suomeksi: harriveijonen@yahoo.com Yrittäkää myös selvittää, missä määrin hurjissa väitteissä on perää. Kiitos! On November 23rd 2003 Sollog warned that THOUSANDS would be killed in a GREAT QUAKE during the 2004 Holiday Season. Over 150,000 then died in the Super Sumatra Quake that caused the Great Killer Tsunami of 2004. SOLLOG predicted in Nov. ... 26,2004 Indonesian one ... tsunami in Indian sea. Kuvassa maanjäristyskohde ja teksti: Sollog varoitti Venäjää? Sollog writes for pravda? :). ... http://funreports.com/2004/10/14/56610.html Sollog. Omilla sivuillaan herkuttelee Tsunamin uhreilla. Sollog-Nostradamus. Google: tsunami++2004+sollog. Sopii käyttää myös muita hakusanoja ja myös ryhmistä. HV PIKKUJUTTUJA KUUSTA JA KALENTERISTA HV: Kuukalenterista luopuminen virhe. HV: Miksi 11. ja 26. päivä tapahtuu?. HV: Näin profeetat varoittivat Tsunamista. Suomi 24:stä ensin poistettiin keskustelut Harri Veijonen 50 vuotta. Nyt näkyy poistetun keskustelut Juhan af Grann. Samalla menivät Pakana(M):tkin. Kohta menee lisää, mutta täällä pysyy: varoittivat.txt ROCK AROUND THE ONE RUSSIAN "KELLON YMPÄRI": Bill Haley: http://wwnet.fi/users/veijone/rockhaley.mid. HV: Saatana on tullut "raskaaksi". Ainoa poikansa syntyy kahdeksassa kuukaudessa 10. 1. 2005 aaltojen jälkeen! Kellon ympäri, yhdessä vuodessa, Suomen naapurissa: AIVAN USKOMATONTA, mutta sehän on selvää, että minä ne helposti ennaltatiesin! 311 PROFETIOIDEN ALUSTA NIIDEN LOPPUUN 29,5 VUOTTA Kaiken aikaa tapahtuu niinkuin vanhat kirjani sanovat ja Suomen profeetalliselta aikakartaltani on luettavissa. Mutta poimitaan tähän vain yksi profetiasarja, mikä koskeekin vain yhtä miestä. Toki hänellä ennaltatiedettiin Herran neitseestäsyntymisen todistusmerkkinä syntymämerkki päässä, että hän parodioi Herran 72 tunnin haudassaoloa, jne.: http://wwnet.fi/users/veijone/gorba.htm. Mutta että siis julkisen toimintansa 30 vuoden ajanjaksolle ennaltatiedetään kaikki KAHDEKSAN (suluissa enemmänkin) merkkipäivää vieläpä tapahtumineen! Tässä vielä päivämäärin, koska kaikki eivät tajunneet, mikä päivämäärä on sanottu seuraavaksi, kun aikoja lisätään lähtökohtaan 11. 3. 1985. 11. 3. 1985 Neuvostoliiton johtajaksi. (HV: Kuka perkele tuli 9 kk ennen kuin Herra minut kutsui, 11. 12. 1985) 11. 3. 2000 Paluu politiikkaan. (HV 5. 1. 1992: Tule takaisin "vaikka pääsiäisenä". Tuo tappopäivä siis Herran 11. 9. syntymäpäivän toispuol 11. 3. HV vuoden 1995 kirjastaan kuvannutkin: Varo palaamasta politiikkaan varsinkaan "pääsiäisenäsi".) 11. 9. 2001 WTC:n isku. (HV: 11. 9. 1972: keihäällä 60.00. Ajankohta vastaa 11. 9. 2000. Kesällä 1992 Jeltsin otti itseensä HV:n puheet, että alkaa narrin aika, jossa päivä vastaa vuotta. Odottikin sitten vielä 7 vuotta, ja HV:n ennaltatietämänä päivänä 1. 1. 2000 Jeltsin lähti ja niin narrin aika alkoi tarkalleen vuodenvaihteesta. Jeltsin kuvittelee sen olevan 1. 1. kun se toisaalta on 11. 9. Siitä kai olisinkin voinut tarkentaa, että ennaltatietämäni 911 2004 Venäjällä tulee olemaan 1. 9., "nain vain yhtä".) (8. 1. 2004. HV:n Lucifer-sivu tiedettiin sisältävän puolet koko totuudesta. Siinä Gorballe, että 8. 1. 2004 annat ydinpommin Joutsenoon. Ja niin tuona päivänä Gorba tuli Joutsenon (Lpr keskuksena) toiselle puolelle, Lemille syömään.) 11. 3. 2004 (HV: Exodustodistus 3500 vuoden takaa keskelle kuutta vuotta. HV mainitsi etukäteen tapahtumatkin: uusi terrori-isku ja 10. planeetan löytyminen. Toki myös 11. 9. 2003 ja 11. 9. 2004 iskut olivat täällä etukäteen sanottu pilkulleen senhän todistaa sanottu keskikohtakin matkalla lännestä itään keskikohtana sanottu Porvoo.) (11. 11. 2004. Sollogin väitetään sanoneen Arafatin kuolinpäivä vuotta etukäteen. HV sanoi Danielin kirjaan perustuen, että Arafat vastustaa Israelia 21 vuotta ja poistuu sitten kun häntä suurempi Antikristus, Gorba tulee. 10 kuukautta ennaltatiedetty väli.) 11. 9. 2005 (HV: Kristus tuli 2000 vuotta ennen ilmestymistään ja Antikristus tekee samoin kahdessa vuodessa. Jo saadaankin päivämääriä tapahtumineen kuukausiinkin: 11. päivä on aina kuin vuosisadan alku ja 26. päivä kuin vuosisadan puoliväli (täysikuu). Toisin sanoen ennaltatiedetysti ei tapahdu vain 311 ja 911 vaan X11 ja X26. Jo 45 päivää jälkeen vuodenvaihteen 2000 HV varoitti kuin Eveliinaa ja samalla varoitus päivästä 7 oikeata vuotta myöhemmin 26. 10. 2007. On siis ollut tiedossa, että narrin ajalla myös 26. päivä on erikoinen.) (11. 9. 2006 HV: Tämä vuosivaihde löytyy jo v. 1995 kirjasta perustuen Ilmestyskirjaan "yhdeksi hetkeksi (vuodeksi) pedon kanssa". Suomen aikakartalla seiskatiellä Turusta Viipuriin (11. 3. 2004 puolivälissä Porvoo) aukeaa Vaalimaan raja. Oletettu, että se aukeaa ihan "virallisesti" EU:n puitteissa.) 11. 9. 2007 (HV: 2575 vuotta sitten profetoitua toistan. Kaksi vuotta valtaan tulonsa jälkeen Gorba ilmestyy vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa Kristuksen ilmestymisen, seurakunnan ylösoton tulon merkkinä!) (26. 10. 2007 noin ja taas on täysikuu kuten Eveliinan surmayönä päivälleen 7 vuotta aiemmin. Toki täysikuu on ollut merkkinä muulloinkin mm. 26. 12. 2004). 11. 3. 2011 Hän, joka valerauhaa vahvistamaan ilmestyy, rikkoo rauhan hyökäten Jerusalemiin 3,5 vuoden jälkeen. Ja valitettavasti matkalla Suomikin saa osansa. 11. 9. 2014 Hän saa loppunsa Messiaan näkyvässä paluussa. Oikea päivämäärä kuitenkin ilmeisesti oikea vuodenvaihde 26. 9. 2014, ja maanjäristyskin Jerusalemissa. Rooma Jerusalem linjalle on siis tiedetty maanjäristysten pudotuspeli ja janan alapäässä on 26. 12. 2004 Tsunami! Valitettavasti en asiasta osannut etukäteen varoittaa sen selkeämmin kuin tein. Grann väittää pelastaneensa siitä katastrofista poikansa ja hyppelee ilosta kun "Luoja teki puhdistusta". Ihmettelee hän (grand= suuri, valtava, loistava) ehkä, miten minä aivan ei-grand en siinä kuollut vaan olin merkkinä koko 13 päivän aallon etenemisen ajan 50-vuotissyntymäpäivineni tietäen pilkulleen allon loppupisteen: 9. 1. 2005 Leninin kalliolle siemeneksi Saatanan Pojan tulla kahdeksassa kuukaudessa! Tämän kirjoittaja on: Harri Veijonen 15. 1. 2005 RUSSIAN 911 2004 AND 2005 ONLY I HAVE PREDICTED ALL THAT: Only I have known the first 311. It was M. Gorbachev´s 3/11 1985! + 15 years + 1,5 years + 2,5 years + 1,5 years + 2 years + 3,5 years + 3,5 years! Toistan 19. 8. 2004 Sollogille osoittamani. Eli vain minä olin esittänyt oikeaksi oletetun pitkän "Gorbasarjan". Ajankohdasta 11. 3. 2004 olisi 1,5 vuotta valtaan tuloonsa 11. 9. 2005. Sivun yläosaan lisätty "Moon now" jälkeen "Anyday" palveluun, josta näkee kuun aseman haluamanaan päivänä. Sen perään lisätty Almanakka. 2004 koulukaappaus oli keskiviikkona 1. 9. (15. Elul), viikko ennen 4 KK ennen 50 v. synttäriäni. Toisella puolellani 8. 5. 2005 ollaan puolivälissä uuteen 911:iin. Ensimmäinen isku oli tiistaina 24. 8. 2004 (7. Elul) kahtena lentokonekaappauksena. Kuulla ei näyttäisi olevan merkitystä kumpaankaan eikä ilmeisesti myöskään vuonna 2005. Kuukauden päivissä merkittäviä näyttäisivät edelleen olevan 11., 26. ja tämä "uuden alun" 8. päivä varsinkin vuoden huipentumana 8 kuukautta jälkeen 8. 1. 2005.
Suomen netissä ainoastaan minulla on ollut mainittuna nimi Sollog ja väitteellä, että siinä profeetallinen vastakohtani: paras mitä Perkeleeltä löytyy. Sollog varoitti 23. 11. 2003 suuresta järistyksestä joulunajan juhlapyhiksi 2004 aluelle, missä järistys tapahtuikin. Pikkulapsikin olisi voinut tehdä samoin katsoen mikä täällä meidän Turun kirkko (Rooma) - Veijonen (Jerusalem) linjamme itäpuolelle tullutta iskua Rooma - Jerusalem linjalla vastaisi 3 kk:n viiveellä. Linja Rooma-Jerusalem päivän kuvassani ilmeisesti Sollogilta, vaikken muista mistä sen poimin. Saatanan profeetat Suomessakin ovat siis olleet minua paremmin tietoisia siitä, että joulunaikaan 2004 tulee joku Tsunami sinne mihin tuli! Mutta kuten huomaatte, vain minä siitä olen maassa kertonut, vaikka englantinikin on kovin heikko. Lisäksi Keijo Lindemanin johtaman Israel apu ry:n sivuilla on ollut joku samaan suuntaan viittaava ihmisprofetia: viisi enkeliä. Sopisi ottaa vakavasti profeettojen varoitukset ja tajuta totuuden olevan niin päin kuin sanoo Harri Veijonen ja hyväksymänsä kumppanit. HV
SOLLOG JA TSUNAMI - LINKKEJÄ
Kuka ehtii ja kaiken ymmärtää niin katsokoon tärkeimmät näistä linkeistä ja email suomeksi: harriveijonen@yahoo.com Yrittäkää myös selvittää, missä määrin hurjissa väitteissä on perää. Kiitos! On November 23rd 2003 Sollog warned that THOUSANDS would be killed in a GREAT QUAKE during the 2004 Holiday Season. Over 150,000 then died in the Super Sumatra Quake that caused the Great Killer Tsunami of 2004. SOLLOG predicted in Nov. ... 26,2004 Indonesian one ... tsunami in Indian sea. Kuvassa maanjäristyskohde ja teksti: Sollog varoitti Venäjää? Sollog writes for pravda? :). ... http://funreports.com/2004/10/14/56610.html Sollog. Omilla sivuillaan herkuttelee Tsunamin uhreilla. Sollog-Nostradamus. Google: tsunami++2004+sollog. Sopii käyttää myös muita hakusanoja ja myös ryhmistä. HV
PIKKUJUTTUJA KUUSTA JA KALENTERISTA
HV: Kuukalenterista luopuminen virhe. HV: Miksi 11. ja 26. päivä tapahtuu?. HV: Näin profeetat varoittivat Tsunamista. Suomi 24:stä ensin poistettiin keskustelut Harri Veijonen 50 vuotta. Nyt näkyy poistetun keskustelut Juhan af Grann. Samalla menivät Pakana(M):tkin. Kohta menee lisää, mutta täällä pysyy: varoittivat.txt
ROCK AROUND THE ONE RUSSIAN
"KELLON YMPÄRI": Bill Haley: http://wwnet.fi/users/veijone/rockhaley.mid. HV: Saatana on tullut "raskaaksi". Ainoa poikansa syntyy kahdeksassa kuukaudessa 10. 1. 2005 aaltojen jälkeen! Kellon ympäri, yhdessä vuodessa, Suomen naapurissa: AIVAN USKOMATONTA, mutta sehän on selvää, että minä ne helposti ennaltatiesin!
311 PROFETIOIDEN ALUSTA NIIDEN LOPPUUN 29,5 VUOTTA
Kaiken aikaa tapahtuu niinkuin vanhat kirjani sanovat ja Suomen profeetalliselta aikakartaltani on luettavissa. Mutta poimitaan tähän vain yksi profetiasarja, mikä koskeekin vain yhtä miestä. Toki hänellä ennaltatiedettiin Herran neitseestäsyntymisen todistusmerkkinä syntymämerkki päässä, että hän parodioi Herran 72 tunnin haudassaoloa, jne.: http://wwnet.fi/users/veijone/gorba.htm. Mutta että siis julkisen toimintansa 30 vuoden ajanjaksolle ennaltatiedetään kaikki KAHDEKSAN (suluissa enemmänkin) merkkipäivää vieläpä tapahtumineen! Tässä vielä päivämäärin, koska kaikki eivät tajunneet, mikä päivämäärä on sanottu seuraavaksi, kun aikoja lisätään lähtökohtaan 11. 3. 1985.
11. 3. 1985 Neuvostoliiton johtajaksi. (HV: Kuka perkele tuli 9 kk ennen kuin Herra minut kutsui, 11. 12. 1985) 11. 3. 2000 Paluu politiikkaan. (HV 5. 1. 1992: Tule takaisin "vaikka pääsiäisenä". Tuo tappopäivä siis Herran 11. 9. syntymäpäivän toispuol 11. 3. HV vuoden 1995 kirjastaan kuvannutkin: Varo palaamasta politiikkaan varsinkaan "pääsiäisenäsi".) 11. 9. 2001 WTC:n isku. (HV: 11. 9. 1972: keihäällä 60.00. Ajankohta vastaa 11. 9. 2000. Kesällä 1992 Jeltsin otti itseensä HV:n puheet, että alkaa narrin aika, jossa päivä vastaa vuotta. Odottikin sitten vielä 7 vuotta, ja HV:n ennaltatietämänä päivänä 1. 1. 2000 Jeltsin lähti ja niin narrin aika alkoi tarkalleen vuodenvaihteesta. Jeltsin kuvittelee sen olevan 1. 1. kun se toisaalta on 11. 9. Siitä kai olisinkin voinut tarkentaa, että ennaltatietämäni 911 2004 Venäjällä tulee olemaan 1. 9., "nain vain yhtä".) (8. 1. 2004. HV:n Lucifer-sivu tiedettiin sisältävän puolet koko totuudesta. Siinä Gorballe, että 8. 1. 2004 annat ydinpommin Joutsenoon. Ja niin tuona päivänä Gorba tuli Joutsenon (Lpr keskuksena) toiselle puolelle, Lemille syömään.) 11. 3. 2004 (HV: Exodustodistus 3500 vuoden takaa keskelle kuutta vuotta. HV mainitsi etukäteen tapahtumatkin: uusi terrori-isku ja 10. planeetan löytyminen. Toki myös 11. 9. 2003 ja 11. 9. 2004 iskut olivat täällä etukäteen sanottu pilkulleen senhän todistaa sanottu keskikohtakin matkalla lännestä itään keskikohtana sanottu Porvoo.) (11. 11. 2004. Sollogin väitetään sanoneen Arafatin kuolinpäivä vuotta etukäteen. HV sanoi Danielin kirjaan perustuen, että Arafat vastustaa Israelia 21 vuotta ja poistuu sitten kun häntä suurempi Antikristus, Gorba tulee. 10 kuukautta ennaltatiedetty väli.) 11. 9. 2005 (HV: Kristus tuli 2000 vuotta ennen ilmestymistään ja Antikristus tekee samoin kahdessa vuodessa. Jo saadaankin päivämääriä tapahtumineen kuukausiinkin: 11. päivä on aina kuin vuosisadan alku ja 26. päivä kuin vuosisadan puoliväli (täysikuu). Toisin sanoen ennaltatiedetysti ei tapahdu vain 311 ja 911 vaan X11 ja X26. Jo 45 päivää jälkeen vuodenvaihteen 2000 HV varoitti kuin Eveliinaa ja samalla varoitus päivästä 7 oikeata vuotta myöhemmin 26. 10. 2007. On siis ollut tiedossa, että narrin ajalla myös 26. päivä on erikoinen.) (11. 9. 2006 HV: Tämä vuosivaihde löytyy jo v. 1995 kirjasta perustuen Ilmestyskirjaan "yhdeksi hetkeksi (vuodeksi) pedon kanssa". Suomen aikakartalla seiskatiellä Turusta Viipuriin (11. 3. 2004 puolivälissä Porvoo) aukeaa Vaalimaan raja. Oletettu, että se aukeaa ihan "virallisesti" EU:n puitteissa.) 11. 9. 2007 (HV: 2575 vuotta sitten profetoitua toistan. Kaksi vuotta valtaan tulonsa jälkeen Gorba ilmestyy vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa Kristuksen ilmestymisen, seurakunnan ylösoton tulon merkkinä!) (26. 10. 2007 noin ja taas on täysikuu kuten Eveliinan surmayönä päivälleen 7 vuotta aiemmin. Toki täysikuu on ollut merkkinä muulloinkin mm. 26. 12. 2004). 11. 3. 2011 Hän, joka valerauhaa vahvistamaan ilmestyy, rikkoo rauhan hyökäten Jerusalemiin 3,5 vuoden jälkeen. Ja valitettavasti matkalla Suomikin saa osansa. 11. 9. 2014 Hän saa loppunsa Messiaan näkyvässä paluussa. Oikea päivämäärä kuitenkin ilmeisesti oikea vuodenvaihde 26. 9. 2014, ja maanjäristyskin Jerusalemissa. Rooma Jerusalem linjalle on siis tiedetty maanjäristysten pudotuspeli ja janan alapäässä on 26. 12. 2004 Tsunami! Valitettavasti en asiasta osannut etukäteen varoittaa sen selkeämmin kuin tein. Grann väittää pelastaneensa siitä katastrofista poikansa ja hyppelee ilosta kun "Luoja teki puhdistusta". Ihmettelee hän (grand= suuri, valtava, loistava) ehkä, miten minä aivan ei-grand en siinä kuollut vaan olin merkkinä koko 13 päivän aallon etenemisen ajan 50-vuotissyntymäpäivineni tietäen pilkulleen allon loppupisteen: 9. 1. 2005 Leninin kalliolle siemeneksi Saatanan Pojan tulla kahdeksassa kuukaudessa! Tämän kirjoittaja on: Harri Veijonen
RUSSIAN 911 2004 AND 2005
KAHDEKSAN RASKAUSKUUKAUTTA
Näin onkin ilmeistä, että päivien ja vuosien nimipäivälukusarjat 1. - 9. merkityksineen kertaantuvat kuukausissa tässä alkaneessa 8 kk:ssa vuonna 2005:
1. Uunon kuukausi 11. 1. - 10. 2. 2005. 2. Aapelin kuukausi 11. 2. - 10. 3. 2005. 3. Elmerin kuukausi 11. 3. - 10. 4. 2005. Kuun alkuun varoitin ruutia esim. Putinille. 4. Ruutin kuukausi 11. 4. - 10. 5. 2005. Kuun alkuun varoitin ruutia esim. Sharonille. 5. Leean kuukausi 11. 5. - 10. 6. 2005. Leean vuodessa oli merkittävä keskikohta, kk:ssa: 26. 5. 6. Harrin kuukausi 11. 6. - 10. 7. 2005. Harrin aina halkeaa? 7. Akun kuukausi 11. 7. - 10. 8. 2005. Seitsemännessä on keskellä: 26. 7. 8. Hilkan (Harri Veijosen syntymäpäivä) kuukausi 11. 8. - 10. 9. 2005. 9. Veijon kuukausi 11. 9. - 10. 10. 2005. Sanotaan siis näinkin tervetuloa: kaikkien aikojen varas! Ja jälleen copyright, jota eivät näytä tottelevan Pakana(M), EclipsE, ym., eivätkä Sollog kumppaneineen. Tämähän koskeekin vain 8. 1. syntynyttä minua: © Harri Veijonen. Mutta minun päivänihän kaikkia kiinnostaa, joten tulkaa ihmeessä katsomaan totuutta Harri Veijosen virallisille sivuille tänne! Harri Veijonen 15. 1. 2005
SAATANAN POJALLE HUIKEA MAHDOLLISUUS: "11. 9. 2005 klo 16.00"
OIKEA JA VÄÄRÄ AIKAJANA
2. Edellä huomioitu vain Herran päivät narrin päiviksi muuttaen. Itse Raamatun tapahtumista http://wwnet.fi/users/veijone/from2000to2014.txt kerroin seuraavaa: 2005 02/01: Babylon exerts influence over Judah: ? , 605 BC 2005 02/09: Babylon destroys Jerusalem and Temple: ? , 586 BC 2005 02/27: Work begins to rebuild Temple: ? , 536 BC 2005 03/05: Second Temple is dedicated: ? , 516 BC 2005 05/12: Greeks begin rule over land of Israel: ? , 333 BC (+ 2300=1967) 2005 06/11: The Old Testament is translated into Greek: ? , 250 BC 2005 07/13: The First Antichrist: Antiochus Epiphanes 3,5 years in Jerusalem: ? 2005 08/20: Romans take over land of Israel: ? , 63 BC 2005 09/11: Crist is born in Bethlehem: Antichrist will come to king of Moscow and Magog Valitan, etten voi ottaa huomioon T. Lusan, S. Suvivirran tai muiden vielä heitäkin huonompien kirkon "profeettojen" esitystä. Minun esitykseni ei ole täysin metsässä vaan se aina vaan paranee kun minä itse sitä tarkennan.
3. Olin lukenut myös Syyrian historiaa aikamme Venäjään näin: A IV sai valtansa Latterin kuoleman jälkeen. M III tulee Vladimirin jälkeen. Tutkimukseni Syyrian historiasta 175 eKr. oletuksella kuin Venäjän tulevaisuutta 2005 jKr. Toisinnossa Antikristus nousee valtaan häntä seuranneen Vladimirin kuoleman jälkeen. Antikristus oli ollut poissa vallasta 13 vuotta noudattaen Neuvostoliiton hajoamissopimusta 1992. Mutta määrähetkenä 175 eKr. ja myös peremmän Pohjoisen kuninkaan toisinto 2005 jKr., Saatanan Poika petovaltion kuninkaaksi. (Tarkemmin: HV 11. 9. 2004 klo 16.00.). Kirjoitusajankohta tuossa suluissa antaa narrille huikean mahdollisuuden totella Harria vuoden viiveellä sekunnilleen! Harri Veijonen
VANHIMMAN OIKEUDELLA
On tietenkin mahdollista, että Moskovassa ei noteerata Lappeenrannan profeettaa millään tavalla. Mutta jos lukevat niin he ihan aaseja ovat ja minua ihan aasina pitävät. Joka tapauksessa he tekevät tarkalleen niin kuin varoitan heitä tekemästä! Se on Saatana! Sama kaiku molemmin puolin. Siksipä hyvinkin Pakana(M):kin tuli ruikuttamaan lisätietoja toiselta aivopuoliskolta tässä Venäjän häviöksi päättyvässä ruletissa. On hän voinut jo paljon ennen minua tajuta senkin, ellei jopa toimia lähettäjänä, että kun tuo "puoliksi oikein" tietävä Lucifer-sivuni sanoo, että senkun annatte oikeaoppisesti palaa ydinpomminne Joutsenoon 8. 1. 2004 .. niin? Minä vasta helmikuussa 2004 huomasin ja toistin E-S:n uutisen: 8. 1. 2004 Gorba söi särää Lemillä; ihan toispuol Joutsenon. Sitähän puoliksi tietävä valo ennaltatiesikin.
Kiitos 50-vuotisonnittelukortista minulle myös Joutsenosta. Kaverin nuorempi veli täytti 50 vuotta samana päivänä kuin minä. Totta kai olen kiinnostunut kaikista 8. 1. syntyneistä, sanon, ja Pirukin kerrankin samoin. Liityin IRC-Galleriaan - http://irc-galleria.net/view.php?nick=Lprprof - saadakseni kerralla onnitella useita 8. 1. syntyneitä. Sainkin sen tehdä ihan vanhimman oikeudella: http://wwnet.fi/users/veijone/syntyi.txt, vaikka 8. 1. syntyneitä löytyi lähes 300. Toiseksi vanhin 8. 1. syntynyt siellä on Jarmo. Päivälleen 7 vuotta minua nuorempi. Laitoin terveiseksi, että olet merkkimies, tutki itse. Jarmo siellä tarjoaa kahta kalaa kuin ehtoollispöytään. Kysymykseensä, "hei hyväksyykö uskonto homot?", jätin vastaamatta. Puolet minun iästäni, 25 vuotiaita, löytyi yhdeksän. 23 täytti tämä kaunotar. Milloin hän on valmistanut pizzaa syödäkseni milloin taas joku muu, mutta laulajanakin hänet tunnettaneen. Laitoin terveisiä: Onnea! Elvikseen matkaa 47 vuotta. Itseäni en viitsinyt sen enempää mainostaa. Hyvä, jos kaikki 8. 1. syntyneet tulevat samaan ehtoollispöytään, ja Juudas jättää tulematta. Ei minua tuo Galleria sen enempää kiinnostakaan. HV
JERUSALEMIN PÄIVISTÄ 1948, 1967 JA 2007
KATKELMA PÄIVÄN KIRJEESTÄNI: Virallisesti 14. 5. 1948 perustettiin Israel uudelleen. Ensimmäinen koko päivänsä oli 15. 5. 1948, lauantai, 6. Lyyar eli Lijar -kuuta v. 5708 (+240=5948). Jos olet syntynyt oikean vuoden myöhemmin, on se 6. Lijar-kuuta ja torstai 5. toukokuuta 1949. Ajankohtaan 13. 9. 2007 on 40 vuotta ja 4 kk Jerusalemin vapautuksesta oikean kalenterin mukaan. Maailman parhaaksi naisprofeetaksi sanomani Marilyn Agee odottaa siihen ylösottoa, ja minä Jerusalemin valerauhan vahvistamista noin 45 päivää ennen ylösottoa. Jerusalemin vapautuksesta kuuden päivän sodassa olisi siis ylösottoon(i) 40 vuotta ja 5,5 kuukautta tarkalleen.
Jerusalem Day, 7. 6. 1967, oli keskiviikko 28. Lyaar(lijar)-kuuta. Päivälleen 40 vuotta myöhemmin gregoriaanisen mukaan (7. 6. 2007) on 21. Siivan-kuuta, mutta oikea päivähän on 28. Lyaar-kuuta eli gregoriaanisessa vuonna 2007 jo 16. toukokuuta. (Jerusalem 40 Day 2007 May 16th). 28. seuraavaa eli Siivan-kuuta on 14. kesäkuuta. 28. seuraavaa eli Tammus-kuuta on 14. heinäkuuta. 28. seuraavaa eli Av-kuuta on sunnuntai 12. elokuuta 2007.
SITTEN TAPAHTUU! 28. seuraavaa eli Elul-kuuta on TIISTAI 11. 9. 2007. Maailman "viisaat" laittavat nimiään paperiin, joka tekonsa on ennaltatiedetty 2575 vuotta samalla viimeisen seitsenvuotiskauden alkamiseksi ennen Messiaan näkyvää paluuta! Jo noin 20 vuotta olen julistanut, että paperiin tulee ainakin nimet Peres ja Gorba. Mutta antaa toisten puhua kuolemaansa asti, että olen väärässä Ilmestyskirjan väärä profeetan ja pedon nimissä. Tarkistakoot tuosta paperista, mikä 11. 9. 2007 allekirjoitetaan. Päivä on siis tiistai. Torstaina 13. 9. 2007 jo juhlivat saavutettua sopimusta. Että voivat juutalaisetkin olla niin pimeitä, etteivät tunne omaa kirjaansa! Tai tuntevat osittain ilman Kristusta ja valitsevat Kristuksensa anti-etuliitteellä. No eipä siinä niin ihmeellistä: koko maailma on yhtä pimeä. Ylhäällä Jerusalemissa on rauha, ja alhaalla maan päällä vain sanotaan niin olevan. On tämä minusta niin lapsellisen yksinkertaista ennaltatietää. Miten viisas maailma onkaan, ainahan se minua kaikkein tyhmimmäksi haukkui! Siunausta! Harri Veijonen
SUOMEN KANSAN KALENTERI 2005 RINNAN VUOSI 1986, OSA III PERKELE LUKEE KIRJAA NIMELTÄ: 8. 1. 1955 SYNTYNYT HARRI VEIJONEN.LUKEVATKO MYÖS SOLLOG JA GRANN ?
"Nuorukainen sai surmansa venäläisessä ruletissa" (Iltalehti 13. 1.). Yksi kuudesta osuu, se on todennäköisyys kuudestilaukeavalla. Pakana(M) väitti minun kärsivän ohimolohkoepilepsiasta! Itse hän tietää olevansa tarkalleen toisen lohkon haltija. Vuonna 2002 he hyökkäsivät kilvan tutkimaan Lucifer-sivuni sanomaa. Paljastivat samalla eivät vain seurailleensa muutakin toimintaani vaan myös sen, että heidän oma Pirunraamattunsa Norjasta tai Kreikasta oli kuin tuo Lucifer-esitykseni. Lucifer eli Valon tuoja on Harri Veijonen -sivuni oli vasta hahmotelmaa koko totuudelle, ja itse asiassa sisälsikin vasta puolikkaan. Mutta puolet koko totuudesta on siis heidän kirjassaan totuutena niinkuin Pirunraamatuissa kuuluu ollakin. Jumala on yksi kokonainen. Numerot 1, 10, 100, 1000. Samalla myös täydellinen seiska: 7, 77, 777. Minä taas heitin 11. 9. 1972 Perkelettä 60.00. Lukunsa 6, 60, 600, 6000, 6,66, 66,6, 666. Samalla myös täydellisen seiskan puolikas: 3,5, 35, 350, 3500. Ja Jumalan kympit kyllä näkyvät kahtena Elviksen (s. 8. 1. 1935) ja minun (s. 8. 1. 1955) välilläni, mutta vain tämä vuosi 55:hän se on kymppi kahtena. Osumastani Pirun narrinvuosien alkuun 11. 9. 2000 silloin jatkoin jälleen osuen Perkeleeseen: 35.00. Ja vielä 4 cm yli luvaten osumista neljä kertaa peräkkäin 3,5 vuoden välein tuleviin ajankohtiin. Entä Saatana minua? Sata (100) on Herran ja Harrin. Pakana(M):n ja kumppanien tekstit osoittavat, miten 18. 4. 2002 olivat esittäneet suunnitelmansa sahata minut puoliksi. Pakana(M):n herra Piru sen sitten ikäänkuin teki Harrin puolet 100 synttärinä: mullistukset 26. 10. 2004 - 8 .1. 2005. Joko sapettaa? Minun sappivaivani ovat jo ohi. Harri Veijonen, 26. 12. 2004 ja 8. 1. 2005 50 vuotta täyttänyt profeetta ihan itsessäänkin.
Gorba aloitti 11. 3. 1985. Herra kutsui minut 9 kk myöhemmin. Edellinen heprealaisessa 18. Adar-kuuta 5745 (+240). Itse asiassa sain kutsun juuri vuodenvaihteessa 1985-86, mutta tuossa vanhassa Aasin aikajanassani nauran peilinä 11. 6. 2002 ja 11. 6. 2003 keskellä eli 11. 12. 2002. Eli Herran kutsuessa ihmettelin mikä Perkele oli tullut 9 kk aikaisemmin. Vuosi meni ennen kuin tajusin. "Gorba tulee takaisin" artikkelini oli Uutis-Karjala lehdessä 5. 1. 1992. Vuoden 1995 kirjani kuvassakin lukee: politiikkaan palaat. 5. 1. 1992 artikkelissani luki päiväkin "vaikka pääsiäisenä", mikä gregoriaanisessa on pääsinpäivänsä 11. 3. Ja sitten kolmas kerta toden sanoo ja vielä neljäskin kaksi vuotta myöhemmin. Nämä kaksi päivää taas toisella puolen vuotta 11. 9. kuten Aasi Veijonen on hirnunut (2005-1986) 19 vuotta. Toki aikajanassa on myös ajankohta 11. 3. 2004, onhan se Harrin kuuden vuoden keskellä. Montakohan kertaa minua jo onkaan ikäänkuin sahattu keskeltä kahtia siksi, että osuin kuutoseen ja 3,5:een? HV
KOLME JOUKKUETTA
Päivän kuvat sivu lisätty myös tämän sivun yläosaan nimellä Pictures of the Day, Moon now jälkeen. Kyllä siellä Rooma - Jerusalem linjalla käydään omaa pudotuspeliä. Jerusalem näyttäisi olevan keskellä Dublin ja 26. 12. 2004 Tsunami. Maanjäristys Jerusalemiin lukee Raamatussa, ja minulta päivä 26. 9. 2014. 26. 12. 2004 oli taivaalliseen Jerusalemiin matkaa 1033 päivää. Neuvonko Israelin vihollisia, jos opetan pysymään poissa Damaskosta sinä päivänä? Entä saadaanko Pietari vihdoinkin Pietariksi ja olemaan poissa näkyvistä 7 vuotta, 13 päivää yli ajankohdan 26. 9. 2014 saakka? Helsinkiin terveisiä ihan niin kuin ennenkin, ja vuosien välikin Harri (6) ja minä (8), 68. "Saatanan Suomi, sinä ammuit ensin." Täällä Fin land:issa, maan äärissä, tulevat suuret hetket ovat kaikesta luodusta ja historiastakin selvästi nähtävissä peräti päivälleen! Kolme pääjoukkuetta ovat 1. Seurakunta, 2. Portto ja 3. Peto. Portto - Seurakunta on linjalla Turun Tuomiokirkko - Veijonen. Hyvinkin kirkon miehiä nuo Pakana(M):t, jotka huomasivat miten todella olen Suomineidossa ihan pikku lähikauppa heidän Markettinsa peilikuvassa. Mutta toisaalta, jos katsotaan Moskovaan niin siellä Pedon päämaja ja täällä 70 Karitsan vuotta. Tai vaikka niinkin, että Leningrad on keskellä Moskovaa ja Oulua. HV
GRANN-ARTIKKELI SEEPRASSA SANOI MYÖS NÄIN "Grann sanoi tietävänsä, mitä tuleman pitää, mutta jättää sen kertomatta. Ilkeyttään hän ei vaikene. -Extra Terrestrialit eli maapallon ulkopuoliset olennot vaikuttavat tulevaisuudessa yhä enemmän elämäämme. Sitä ei voi kuitenkaan kertoa, millä tavalla. Tämä aika ei vielä sitä tietoa kestä. SODOMA JA GOMORRA Grann tarjoaa vieraalle punaviiniä. .. Grannin poika ja hänen tyttöystävänsä olivat varanneet matkan Thaimaan Phuketiin juuri joulun alla. Grann sai kuitenkin suostuteltua heidät viettämään joulun hänen seurassaan." HARRI VEIJOSEN KOMMENTTI: Eipä olekaan näkynyt kirkon papeilla varoitusta Sodoman ja Gomorran kohtalosta tälle maailmalle. Asia kyllä löytyy Raamatusta suoraan Kristuksen sanoista: Matteuksen evankeliumi: 10:15 Totisesti minä sanon teille: Sodoman ja Gomorran maan on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin sen kaupungin. 11:24 Mutta minä sanon teille: Sodoman maan on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin sinun." Luukkaan evankeliumi: 10:12 Minä sanon teille: Sodoman on oleva sinä päivänä helpompi kuin sen kaupungin. Roomalaiskirje: 9:29 Niinkuin Esaias myös on ennustanut: "Ellei Herra Sebaot olisi jättänyt meille siementä, niin meidän olisi käynyt niinkuin Sodoman, ja me olisimme tulleet Gomorran kaltaisiksi." 2. Pietarin kirje: 2:6 Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät. "Tämä aika ei vielä sitä kestä". Ei jumalaton maailma koskaan kestä sitä tietoa, että tämä maailma, johon he ovat rakastuneet, katoaa ja pahemmin kuin Sodoma ja Gomorra! "Pelastiko poikansa" herättää ajatuksen, että miksei sitten muita! Itse kerroin etukäteen asiasta niin hyvin kuin osasin osoitteessani http://wwnet.fi/users/veijone/. Olen sanonut senkin, että SOLLOG on maailmassa paras valheprofeetta. Ilmeisesti Grannkin kuuluu hänen "työyhteyteensä". Sollog tietää asioita etukäteen. MUTTA huonolla englannillani sain viimeksi tutkituksi vain sen, että Sollog osasi 11. 11. 2003 kertoa, että 11. 11. 2004 kuolee joku, jota miljoonat jäävät suremaan. Valitettavasti tuokin viittaa siihen, että Sollog, Grann, koko vapaamuurarijärjestelmä yms. maailman johtava eliitti tietää PERKELEEN hyvin. Minua he hyvinkin pitävät vihollisenaan, koska en todellakaan jäisi suremaan maailman suurinta terroristijohtajaa. Ymmärrän hyvin, että FBI ja muut todellisista suurtapahtumista kiinnostuneet ovat kiinnostuneita SOLLOGISTA ja kumppaneista ennen muuta siksikin, että he selvästi ovat 11. 9. 2001 iskun aiheuttaneiden terroristien puolella mm. Israelia vastaan! Päivä 11. 9. oli Kristuksen syntymäpäivä, ja Osama on syntynyt toisella puolen vuotta + Gorba jo kahdesti tullut 11. 3. (1985 valtaan Neuvostoliitossa. Vuoden 1995 kirjaani toteuttaen takaisin politiikkaan 11. 3. 2000), ja nyt siis olin ennaltatiennyt, että 26. 12. 2004 - 8. 1. 2005 tulee jokin aalto, mikä saavuttaa Leningradin niin että Gorba saa Saatanan siemenen tulolleen 11. 9. 2005. Ja vielä kirjojeni (1986 ja 1995) otsikkojenkin mukaisesti ilmestyisi vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa kaksi vuotta myöhemmin. 11. -13. 9. 2007 on oikea vuodenvaihde. Vuonna 2000 varoitin Karelian tyttöjä ajankohdasta 45 päivää jälkeen oikean vuodenvaihteen. Eveliina ei kuullut vaan kuoli. Nyt olen sanonut, että siinähän sitä varoitettiin jo koko maailmaa siitä, mikä tulee päivälleen 7 vuotta jälkeen Eveliinan surman ja jälleen on täysikuukin: 26. - 27. 10. 2007. Näin myös tulee, jos Jerusalemin valerauha on vahvistettu! Maailman eliitti parhaimmillaan ennaltatietää aikoja lähes kuin minä, mutta luulevat pelastuvansa silloin kun tuleekin heille tuho! Kun he Israelin maata jakanutta valerauhaa ylistävät oikeana kestävänä rauhana, silloin (1 Tess 5:3)! He ovat täsmälleen toisessa (Porton tai pedon) päässä kuin minä! Ja niin pysyvätkin, ellei oikean profeetan sana kelpaa! Harri Veijonen http://go.to/veijonen AASI Seurakuntalainen -lehden viikkoliite 2000 03/11 ] 2001 09/11 ] - 2002 06/11 I 2003 06/11 - [ 2004 03/11 [ 2005 09/11 1985 03/11 ] 2000 03/11 ] 2001 09/11 ] - 2002 06/11 I 2003 06/11 - [ 2004 03/11 [ 2005 09/11 [ 2020 09/11 TOINEN KYMMENESTÄ VALLANKUMOUSKUUKAUDESTA TAKANA Näiden laskeminen alkoi ennaltatiedetysti Arafatin kuolemasta 11. 11. 2004 ja päättyy upeasti 11. 9. 2005 Gorban paluuseen valtaan. Kuukalenterin mukainen kuunvaihde nyt oli 10. 1. 2005. "Vallankumous" etenee pikkutarkasti käsikirjoitukseni mukaisesti. Oppositiojohtaja Jushtshenko hyväksyttiin Ukrainan presidentiksi 11. 1. Valitettavasti hän ei tiedä, että Gorba on juuri saanut muistinvirkistystä vanhoista hyvistä ajoista. "Edes Jeesus Kristus ei voi erottaa neuvostokansoja!" Merkittävintä oli ennaltatiedetty syntymäpäivieni 13 päivän aikana etenevä aalto, "mullistuksesta mullistukseen", jonka päivälleen ennaltatiesin saavuttavan Leningradin kalliot siemeneksi Pedon tulla. JUURI TÄMÄN KUUN VAIHTEEN OLIN ETUKÄTEEN kirjoittanut olevan viimeisen suuren Antikristuksen tulon sikiämishetki. "Viimeinen Lenin" tulee jälleen. Voivat jo itsekin laskea, että koska Gorban tulon päiväksi maailman paras profeetta Harri Veijonen ilmoitti 11. 9. 2005, niin 11. 3. 2005 on varattava aivan muulle. Aasi 13. 1. 2005 Pietari (Leningrad) 9. 1. 2005 TUPSAHTI YLI ÄYRÄIDEN LENININKIN KALLIOLLE ENNALTATIEDETYSTI SAATANA ANTOI SIEMENENSÄ POIKANSA TULOLLE Yksityiskohta Uuden ajan porttivahti - artikkelista: "Luonnonkatastrofit eivät suinkaan lopu Kaakkois-Aasian tsunamiin, vaan niihin olisi varauduttava kaikkialla maapallolla, myös Suomessa, Grann toteaa keskiviikkona (5. 1. 2005) ennen tulvaviikonloppua." Grannin toteamus perustunee vain siihen ylimalkaiseen ennaltatietoon, että ahdistuksen ajassa "meri ja aallot pauhaavat". Minulta sitävastoin oli etukäteen luettavissa seuraavia pikkutarkkoja tietoja: 0. Ahdistuksen aika ei ole vielä edes alkanut. Aallot tulevat kymmenkertaisina vuosina 2008 - 2014! 1. Tapahtuu sen suuntaisesti kuin ennaltatiedetysti tapahtui 26. 2. 2004 - 11. 3. 2004. Silloin etukäteen sanomiseni mukaan oli ylösottoon 1335 päivää eli gregoriaanisessa (26. 10. 2007 - 26. 2. 2004=) 44 KUUKAUTTA. Nyt oli ennaltatiedetysti 1033 päivää, 34 KUUKAUTTA. Noudattaako Perkele narrin ajassaan Herran, Elviksen ja minunkin kymppejä? Kirjoitin, että Arafatin kuolemasta 11. 11. 2004 olisi 10 kk Gorban kolmanteen tuloon: 11. 9. 2005. 2. Kuukauden päiväkin 26. on kohdallaan. 3. Oli selkeä alku ja loppu. 4. Kirjoitin, että Aalto etenee. 5. Että se tulee 13 päivässä. Aalto tulikin juuri 13 päivän mentyä. Yli 10 henkilöä kuoli Pohjolassa talvimyrskyssä. 6. Että se omalla tavallaan saavuttaa jopa minut täällä Suomessa! 7. Minun piti saada pistos silloin, kun Antikristuksen tulon sikiäminen tapahtuu. 8. Päivät olivat ennaltatiedetysti omia syntymäpäiviänäni, monikossa! 26. 12. 2004 täytin 50 v. oikean kuuhun perustuvan kalenterin mukaan ja 8. 1. 2005 gregoriaanisen kalenterimme mukaan. 9. Päivämäärän lisäksi olen tiennyt näiden olevan TÄYSIKUUN aikaa (8. 1. 1955 , 26. 12. 2004) varoittaessani jo Eveliinan kuolinpäivästä (14. - 15. 11. 2000. + 7 vuotta= 26. - 27. 10. 2007, mikä onkin sitten ylösnousemuspäivänsä!) Karelian tyttöjä etukäteen, v. 2000 45 päivää jälkeen oikean vuodenvaihteen. SAATANAN POIKA SAA SYNTYSIEMENENSÄ LENININ KALLIOLLE PERKELEELTÄ TULVASSA, SANOI HARRI VEIJONEN JO VUOSIA SITTEN JA PÄIVÄLLEEN 10. Mielenkiintoisin kuitenkin tämä viimeinen: Jo vuosia sitten kirjoitin "kovaa pornoa": Katsokaa vaikka kartasta. Herra ei laske siementään Leninin kalliolle vaan siihen sojottaa Suomenlahden kortsu. Sensijaan tänne minulle ihan Viipurin, vitt valkoisen pohjaan tulee Herran Sanaa. Kun jotakin menee Leninin kalliolle, se on Perkeleeltä! Siinähän se aalto meni lännestä itään Pietariin asti. Perkele antoi siemenensä poikansa tulolle. Kaikilta osin niinkuin olen pikkutarkasti ennaltatietämäkseni sanonut. Ilmeisesti sama ystävä, joka Suomi24:ssä aloitti julkkisjuttuna Harri Veijonen 50 vuotta, laittoi saman Jippiiseen, kun se Suomi24:ssä poistettiin. Jippiin tekstiin on lisännyt mm. nimimerkki Gorba. Siellä hän naureskelee, että Veijonen on ennustanut hänen paluunsa valtaan. Nyt hän voi lisätä sinne nämäkin kirjoitukseni. Mutta tuleeko SAATANAN POIKA valtaan ihan niinkuin siemenenkin Perkeleeltä sai? Sehän nähdään jo 11. 9. 2005! Ja kun totta puhutaan: HARRI VEIJONEN, PAREMPI PROFEETTA KUIN MUUT YHTEENSÄ! PAKANA(M) ON SIKANSA TUNTIJA Edellinen Seepran Grann-juttuni Suomi24:ssä. Kantaa otti Pakana(M). Tässä minun vastaukseni hänelle: Pakana(M) on sikansa tuntija. "Mielenkiintoisinta se, että he hankkivat jostakin maan alta Perkeleeltä tiedon, että minä olisin maailman ainoa nakupelle, kun näytänkin olevan ainoa kaikki vaatteet päällä. Tuota 11. 6. 2002 päivää en olisi edes tiennyt ilman Perkeleensä apua. Se aloitti vuoden, joka on keskellä esittämääni aikajanaa 11. 3. 1985 - 11. 9. 2020". KOMMENTTI: He Perkelettä kuunnellen ilmeisesti pitävätkin tuota 11. 6. 2002 keskikohtana, kun se minulla on koko vuosi ja silloin keskikohtani puoli vuotta myöhemmin. Tullaan ihan selkeästi tähän kuukalenterien väittelyyn alkaako vuosi kevät- vai syyspäiväntasauksesta. Onko Jumalan Poika 11. 9. syntynyt Jeesus vai toisella puolen vuotta syntynyt Osama tai 11. 3. jo kahdesti tullut Gorba. Onpa hienoa, kun osaavat nyt korjata kolmannella kerralla Gorban tulopäivän ajankohtaan 11. 9. Heh heh. HV SEEPRA 11. 1.: MITÄ TAPAHTUI JUHAN AF GRANNILLE? HV: PAREMPI GRANNKIN KUIN TAPAKRISTITYT KIRKON PAPIT! Etelä-Saimaa viikkoliite Seepran kannessa Grann 11. 1. 2005. Teksti Ville Vanhala aukeama s. 4-5. Uuden ajan porttivahti. Grannin mukaan Aasian katastrofi oli "Luojan puhdistus". "Maapallo nollautuu, mutta ei tuhoudu". "Vuoden 2020 tietämissä on edessä suuri muutos. Nykyisen ihmisen tilalle tulee hydridisukupolvi, joka on meihin verrattuna älyllisesti ylivertainen." "Sitä ennen on kuitenkin elettävä viimeisten aikojen odotus". Tekstissä mainitaan myös mm. elokuvansa "Uusi Ilmestyskirja", jota täällä Seurakuntalainen lehdessä varoitettiin eksyttäväksi okkultismiksi MTV3:lla esitettäessä. Ei eksyttävä okkultismi ja vapaamuurarius Grannista mihinkään ole kadonnut. Mutta verrattuna kirkon tapakristillisyydessä taapertaviin pappeihin, täyssokeisiin taluttajiin, Grannilla sentään on varoitus siitä, että uusi aika koittaa. Mainitsemansa vuosi 2020 oli minulla taannoin profeetallisessa aikajanassani alkaen Gorban I tulosta 11. 3. 1985: 1985 03/11 ] 2000 03/11 ] 2001 09/11 ] - 2002 06/11 I 2003 06/11 - [ 2004 03/11 [ 2005 09/11 [ 2020 09/11 Mutta siinä 11. 9. 2020 on kuusi vuotta jälkeen Messiaan näkyvän paluun ja tapahtumana suuret laulujuhlat Herran kunniaksi, ja sehän samalla aina on Paholaisen pilkaksi. Vielä kerran "kuutoselle" niinkuin jo 11. 9. 1972 60.00 heitti Harri Veijonen. ILTA-SANOMIEN UUTISANKKA Suomalainen Taneli Dobrowolski Moskova.infosta selittää, miten Ilta-Sanomilla 11. 1. 2005 oli uutisankka väitteensä, että venäläinen tv-kanava olisi esittänyt Suomen osana Venäjää. Kysymyksessä oli kyseisen tv-kanavan logo Venäjän lippuineen, mikä oli kuvan oikeassa yläkulmassa tietenkin Suomen kohdalla, koska Suomi kuvassa oli siinä ja ihan oikeine rajoineenkin. HV JUUTALAISVALTIO TIELLÄ ARABIVALTIOKSI Sharonin uusi hallitus sai Knessetin vahvistuksen vasemmisto- ja arabipuolueiden äänin. Likudin 13 toisinajattelijaa äänestivät hallitusta vastaan. He kutsuivat hallitusta ”laittomaksi”, koska sen tuki perustui arabipuolueisiin. ... Tuosta alkaen uusimmat uutissuomennokset: http://wwnet.fi/users/veijone/israel050112.txt PEDON PÄÄN SIJAINTI JA KESTO Tulipa tuosta sitten mieleeni toistaa jo paljon aiempaa mainintaani, että Moskova sijaitsee tästä 70 km vaille tuhannen kilometrin päässä. 930 km on virallinen ilmoitus Mustolan satamasta. Tuolloin 5. 8. 2003 kirjoituksessani "Takaisin Viipuriin 70 vuodessa" liitin Moskovan sijainnin seuraavaan: "Antikristuksen Moskova on pian kyläpahanen ja Mustola keskuksena on oleva suurkaupunki. Tarkemmin sanottuna matkaa Moskovaan on 930 km, ja kun pakanain aikain alussa oli aikoineen ennaltatiedetty 70 vuotta kestänyt tapahtuma niin mikä vastaava muu nyt olisikaan kuin VIIPURI TAKAISIN 70 VUODESSA! Syyskuusta 1944 syyskuuhun 2014. Paholaiselle vankeutta täysi tuhat!" Sitten todettiin, että Leningradiin on matkaa 200 km. Tästähän saadaan pikkutarkkaa aikamatkakarttaa pedon päähänkin. Päätepiste on siis vuosi 2014, jolloin Pedosta tulee loppu. Laulakoot Moskovassa No more Bush, mutta varmaa on No more Moscow! Me siis palaamme vuonna 2014 siihen, mikä oli ennen 1944. Silloin kertaheitolla katoaa tuhatvuotinen Venäjän kirkko. HV 12. 1. 2005 PROPHECY AND MOON II JEWISH HOLIDAY CALENDAR, MOON AND RAPTURE * JUUTALAINEN JUHLAKALENTERI, KUU JA YLÖSOTTO m360.gif Tue. 11 September 2007. Jos pitäisi sanoa tuntikin milloin Peres, perestroikan saarnamies, ym. pimeät laittavat nimensä valerauhasopimuspaperiin, sanoisin, että silloin, kun kuu on mustimmillaan 11. 9. 2007: 2007 September 11, 4 hrs PT. "PEACE" Thu. 13 September 2007 Rosh HaShanah*, Uusi vuosi = Uusikuu Jerusalemin valerauhan vahvistus profetoitu tähän siis jo vuonna 570 eKr. profeetta Danielin toimesta. Itse olen vain toistanut Danielia parhaani mukaan. Sat. 22 September 2007 Yom Kippur* m180.gif Thu. 27 September 2007 Sukkot*, Fullmoon. Lehtimajanjuhla. Täysikuu. Daniel kirjansa lopussa mainiten saavuta 1335 päivää tarkoitti tämän hetken olevan kuukausi ennen seurakunnan ylösottoa. Ilman Danielin kirjaa paras tulkinta olisi sijoittaa ylösotto tähän, mutta eihän sitäkään kukaan Danielia aikaamme hyväksymätön ole tehnyt. Olemme todella pimeä kansa, jos maan kakkosprofeetat ovat kuin T. Lusa puhuen vuodesta 2028 erehtyen 21 vuotta. Silloinhan kaikki antikristus- ym. henkilötulkinnatkin ovat aivan metsässä; parhaimmillaankin oikeiden lapsissa. Thu. 4 October 2007 Shemini Atzeret* Fri. 5 October 2007 Simhat Torah* m180.gif Fri. - Sat. 26.- 27. October 2007 One Month after Sukkot*, Fullmoon. RAPTURE! Suomen profeetallisella aikakartallani sanottuna 11. 9. 2007 Viipurista tultiin 45 päivää ja juhlat ovat tässä, missä naputtelen tänään, vaikka tuolloin en olisi elossakaan. Helpottaa mahdollista kuolemaanikin, kun tiedän, että tulisitte tänne juhlimaan ylösnousemustani. Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin, sitten elossa olevat, ja aikakartalla he ovat tässä (Kristus, Morsiamen pää, tempaa ruumiinsa tästä. ) eivätkä Turussa (Porton pää) tai Moskovassa (Pedon pää)! Wed. 5 December 2007 Chanukah Tue. 22 January 2008 Tu Bishvat Fri. 21 March 2008 Purim Sun. 20 April 2008 Pesach*, Fri. 2 May 2008 Yom HaSho'ah Thu. 8 May 2008 Yom HaAtzma'ut Fri. 23 May 2008 Lag B'Omer Mon. 9 June 2008 Shavuot* Sun. 10 August 2008 Tisha B'Av Tue. 19 April 2011 Pesach* Pääsiäinen, Antikristus Jerusalemissa. Thu. 25 September 2014 Rosh HaShanah* Messiah on the Earth. Näyttelijä Santeri Kinnunen sanoisi, että hänhän se Uunon veli Peni tai Veijo on, ja tuo Harri Veijonen on ihan Kuutamolla. Harri Veijonen 11. 1. 2005 JUMALAA SYYTTÄMÄLLÄ LAHKOIHIN VÄKEÄ Katastrofi 26. 12. 2004 on voimistanut eksyttävien lahkojen toimintaa. Esimerkiksi Lauritsalassa on pyörinyt hymyilevä nuorimies intialaisine Raamattua korvaavine kirjoineen, ja monet varsinkin naiset ovat käyneet juttusille. Sama linja selvimmin on havaittavissa Helsingin ev. lut. piispa Huovisen toimissa. Hän alkoi väittää, että Jumala on kääntänyt selkänsä, ja itse hän hymyilee iltapäivälehdissäkin väitteineen vetäen kansaa Suomen suurimpaan lahkoon, ev. lut. kirkkoon. Valitettavasti kansalaisten enemmistö on niin pimeää, ettei tajua edes sitä, että hän joka syyttää Jumalaa ja käy itse ikäänkuin Jumalaksi on suurin eksyttäjä ja Jumalan vastustaja. Seurakunnan Herra ei ole syyllinen mihinkään vaan lahkoja tunnistaa siitäkin, että ne toimivat tuolla tavalla. Seurakunnan Tiedotuskeskus/ Harri Veijonen Lappeenrannan seurakunta, Kirkkoihin kuulumattomat RAKKAILLE HÄTÄILIJÖILLE Vaivani tosin jatkuu, mutta tutkimustulokset eivät viittaa ainakaan keuhkosyöpään. Ei Herra ole kääntänyt meille selkäänsä niinkuin piispa Huovinen Ilta-Sanomissa väittää vaan ihmiset eivät halua kääntyä Jumalaan ja väittävät Jumalan kääntyneen meistä poispäin. Iltalehti ei julkaissut "Profeetat poissa televisiosta" juttuni tarjoamaani alaosaakaan lukijapalstallaan. 16 vuotta sitten 11. 1. 1989 olin Iltalehdessä etusivulla pilkan kohteena: "Mies Lappeenrannasta tietää.." Niin tietää, mutta pilkka jatkuu vielä vihan ajassakin. Raamattu kertoo, miten ihmiset syyttävät Jumalaa siitä, että eivät kääntyneet pelastukseen, pakoon tulevaa mullistusten aikaa. HV KUKA ON SUOMEN SYRJITYIN? Suomen syrjityin. Kirjoittanut: Kuka on 11.1.2005 Kuka on syrjityin suomalainen? Jos henkilö ei ole miltään osin merkittävä häneen suhtaudutaan neutraalisti. Esimerkiksi juutalaissyntyinen kokoomuskansanedustaja on näyttänyt saaneen syrjivää kohtelua jos toisaalta häntä on pönkitetty monin tavoin. Aivan yliveto henkilö on tämä: http://wwnet.fi/users/veijone/hv50v.txt Miten häneen on suhtauduttu? Sivuillaan http://wwnet.fi/users/veijone/ hän kertoo mm., miten päivälleen 16 vuotta sitten hän oli Iltalehden kannessakin pilkan kohteena niin etevä kun on, mutta asiansa ei kansaa miellytä. Sama mies näyttää jatkuvasti sensuroidun jopa tältä palstalta! Joo, huomasin. Kirjoittanut: tämän 11.1.2005 http://galleria.suomi24.fi/harriveijonen Kaveri kehui Loiria uskomattoman upealla tavalla, mutta hänen mielipiteensä Loiristakin poistettiin niin Loiri keskustelusta kuin keskustelusta kuka on Suomen turhin julkkis! Mahtavaa! Mihin katosi onnittelut minulle? Kirjoittanut: harriveijonen 11.1.2005 Joku oli ystävällisesti aloittanut otsikolla Harri Veijonen 50 vuotta puhuen Lappeenrannan suuresta pojasta, johon itse jatkoin, miten pieni olenkaan. Mutta nyt se onnittelukin minulle on poistettu! TÄYSIKUU KALENTERISSA JA PROFETIASSANI Päivän vierailijaksi henkilö, joka etsi täysikuu+kalenterissa löytäen ainakin 2004 marraskuun sivuni, missä kerrottiin, miten Eveliinan kuollessa oli ollut täysikuu. ... 11. 1. 2005 Uusi lukijapalaute: Olen pannut äänesi mieleeni ja minulla on skannattuna kuvasi paperille, että varmasti tunnen sinut taivaassa. Vastaus: Mursun viiksistäkö minut tunnet? Ei, kyllä minä olen se, joka 1972 heitti keihästä vain 60.00 eli vuoteen 6000 eli 2000 jKr., ja vuonna 2000 jatkoi niinkuin näkyy 35.04, jotta saatiin keihäälläkin osumat 11. 3. 2004, 11. 9. 2007, 11. 3. 2011 ja 11. 9. 2014. 2004 kevyellä keihäällä tuli se 45 m. Ellen saa eläessäni tietää, oliko se viimeinenkin viskaisu, 45, kohdallaan, tulkaa sitten 45 päivää jälkeen noin 11. 9. 2007 valerauhan vahvistamisen se minulle kohtaamisessa yläilmoissa kertomaan. Kiitos! Harri Veijonen
"Grann sanoi tietävänsä, mitä tuleman pitää, mutta jättää sen kertomatta. Ilkeyttään hän ei vaikene. -Extra Terrestrialit eli maapallon ulkopuoliset olennot vaikuttavat tulevaisuudessa yhä enemmän elämäämme. Sitä ei voi kuitenkaan kertoa, millä tavalla. Tämä aika ei vielä sitä tietoa kestä. SODOMA JA GOMORRA Grann tarjoaa vieraalle punaviiniä. .. Grannin poika ja hänen tyttöystävänsä olivat varanneet matkan Thaimaan Phuketiin juuri joulun alla. Grann sai kuitenkin suostuteltua heidät viettämään joulun hänen seurassaan."
HARRI VEIJOSEN KOMMENTTI: Eipä olekaan näkynyt kirkon papeilla varoitusta Sodoman ja Gomorran kohtalosta tälle maailmalle. Asia kyllä löytyy Raamatusta suoraan Kristuksen sanoista: Matteuksen evankeliumi: 10:15 Totisesti minä sanon teille: Sodoman ja Gomorran maan on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin sen kaupungin. 11:24 Mutta minä sanon teille: Sodoman maan on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin sinun." Luukkaan evankeliumi: 10:12 Minä sanon teille: Sodoman on oleva sinä päivänä helpompi kuin sen kaupungin. Roomalaiskirje: 9:29 Niinkuin Esaias myös on ennustanut: "Ellei Herra Sebaot olisi jättänyt meille siementä, niin meidän olisi käynyt niinkuin Sodoman, ja me olisimme tulleet Gomorran kaltaisiksi." 2. Pietarin kirje: 2:6 Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät.
"Tämä aika ei vielä sitä kestä". Ei jumalaton maailma koskaan kestä sitä tietoa, että tämä maailma, johon he ovat rakastuneet, katoaa ja pahemmin kuin Sodoma ja Gomorra! "Pelastiko poikansa" herättää ajatuksen, että miksei sitten muita! Itse kerroin etukäteen asiasta niin hyvin kuin osasin osoitteessani http://wwnet.fi/users/veijone/. Olen sanonut senkin, että SOLLOG on maailmassa paras valheprofeetta. Ilmeisesti Grannkin kuuluu hänen "työyhteyteensä". Sollog tietää asioita etukäteen. MUTTA huonolla englannillani sain viimeksi tutkituksi vain sen, että Sollog osasi 11. 11. 2003 kertoa, että 11. 11. 2004 kuolee joku, jota miljoonat jäävät suremaan. Valitettavasti tuokin viittaa siihen, että Sollog, Grann, koko vapaamuurarijärjestelmä yms. maailman johtava eliitti tietää PERKELEEN hyvin. Minua he hyvinkin pitävät vihollisenaan, koska en todellakaan jäisi suremaan maailman suurinta terroristijohtajaa. Ymmärrän hyvin, että FBI ja muut todellisista suurtapahtumista kiinnostuneet ovat kiinnostuneita SOLLOGISTA ja kumppaneista ennen muuta siksikin, että he selvästi ovat 11. 9. 2001 iskun aiheuttaneiden terroristien puolella mm. Israelia vastaan! Päivä 11. 9. oli Kristuksen syntymäpäivä, ja Osama on syntynyt toisella puolen vuotta + Gorba jo kahdesti tullut 11. 3. (1985 valtaan Neuvostoliitossa. Vuoden 1995 kirjaani toteuttaen takaisin politiikkaan 11. 3. 2000), ja nyt siis olin ennaltatiennyt, että 26. 12. 2004 - 8. 1. 2005 tulee jokin aalto, mikä saavuttaa Leningradin niin että Gorba saa Saatanan siemenen tulolleen 11. 9. 2005. Ja vielä kirjojeni (1986 ja 1995) otsikkojenkin mukaisesti ilmestyisi vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa kaksi vuotta myöhemmin. 11. -13. 9. 2007 on oikea vuodenvaihde. Vuonna 2000 varoitin Karelian tyttöjä ajankohdasta 45 päivää jälkeen oikean vuodenvaihteen. Eveliina ei kuullut vaan kuoli. Nyt olen sanonut, että siinähän sitä varoitettiin jo koko maailmaa siitä, mikä tulee päivälleen 7 vuotta jälkeen Eveliinan surman ja jälleen on täysikuukin: 26. - 27. 10. 2007. Näin myös tulee, jos Jerusalemin valerauha on vahvistettu! Maailman eliitti parhaimmillaan ennaltatietää aikoja lähes kuin minä, mutta luulevat pelastuvansa silloin kun tuleekin heille tuho! Kun he Israelin maata jakanutta valerauhaa ylistävät oikeana kestävänä rauhana, silloin (1 Tess 5:3)! He ovat täsmälleen toisessa (Porton tai pedon) päässä kuin minä! Ja niin pysyvätkin, ellei oikean profeetan sana kelpaa! Harri Veijonen http://go.to/veijonen
2000 03/11 ] 2001 09/11 ] - 2002 06/11 I 2003 06/11 - [ 2004 03/11 [ 2005 09/11 1985 03/11 ] 2000 03/11 ] 2001 09/11 ] - 2002 06/11 I 2003 06/11 - [ 2004 03/11 [ 2005 09/11 [ 2020 09/11
Näiden laskeminen alkoi ennaltatiedetysti Arafatin kuolemasta 11. 11. 2004 ja päättyy upeasti 11. 9. 2005 Gorban paluuseen valtaan. Kuukalenterin mukainen kuunvaihde nyt oli 10. 1. 2005. "Vallankumous" etenee pikkutarkasti käsikirjoitukseni mukaisesti. Oppositiojohtaja Jushtshenko hyväksyttiin Ukrainan presidentiksi 11. 1. Valitettavasti hän ei tiedä, että Gorba on juuri saanut muistinvirkistystä vanhoista hyvistä ajoista. "Edes Jeesus Kristus ei voi erottaa neuvostokansoja!" Merkittävintä oli ennaltatiedetty syntymäpäivieni 13 päivän aikana etenevä aalto, "mullistuksesta mullistukseen", jonka päivälleen ennaltatiesin saavuttavan Leningradin kalliot siemeneksi Pedon tulla. JUURI TÄMÄN KUUN VAIHTEEN OLIN ETUKÄTEEN kirjoittanut olevan viimeisen suuren Antikristuksen tulon sikiämishetki. "Viimeinen Lenin" tulee jälleen. Voivat jo itsekin laskea, että koska Gorban tulon päiväksi maailman paras profeetta Harri Veijonen ilmoitti 11. 9. 2005, niin 11. 3. 2005 on varattava aivan muulle. Aasi
Pietari (Leningrad) 9. 1. 2005
TUPSAHTI YLI ÄYRÄIDEN LENININKIN KALLIOLLE ENNALTATIEDETYSTI SAATANA ANTOI SIEMENENSÄ POIKANSA TULOLLE
0. Ahdistuksen aika ei ole vielä edes alkanut. Aallot tulevat kymmenkertaisina vuosina 2008 - 2014! 1. Tapahtuu sen suuntaisesti kuin ennaltatiedetysti tapahtui 26. 2. 2004 - 11. 3. 2004. Silloin etukäteen sanomiseni mukaan oli ylösottoon 1335 päivää eli gregoriaanisessa (26. 10. 2007 - 26. 2. 2004=) 44 KUUKAUTTA. Nyt oli ennaltatiedetysti 1033 päivää, 34 KUUKAUTTA. Noudattaako Perkele narrin ajassaan Herran, Elviksen ja minunkin kymppejä? Kirjoitin, että Arafatin kuolemasta 11. 11. 2004 olisi 10 kk Gorban kolmanteen tuloon: 11. 9. 2005. 2. Kuukauden päiväkin 26. on kohdallaan. 3. Oli selkeä alku ja loppu. 4. Kirjoitin, että Aalto etenee. 5. Että se tulee 13 päivässä. Aalto tulikin juuri 13 päivän mentyä. Yli 10 henkilöä kuoli Pohjolassa talvimyrskyssä. 6. Että se omalla tavallaan saavuttaa jopa minut täällä Suomessa! 7. Minun piti saada pistos silloin, kun Antikristuksen tulon sikiäminen tapahtuu. 8. Päivät olivat ennaltatiedetysti omia syntymäpäiviänäni, monikossa! 26. 12. 2004 täytin 50 v. oikean kuuhun perustuvan kalenterin mukaan ja 8. 1. 2005 gregoriaanisen kalenterimme mukaan. 9. Päivämäärän lisäksi olen tiennyt näiden olevan TÄYSIKUUN aikaa (8. 1. 1955 , 26. 12. 2004) varoittaessani jo Eveliinan kuolinpäivästä (14. - 15. 11. 2000. + 7 vuotta= 26. - 27. 10. 2007, mikä onkin sitten ylösnousemuspäivänsä!) Karelian tyttöjä etukäteen, v. 2000 45 päivää jälkeen oikean vuodenvaihteen.
SAATANAN POIKA SAA SYNTYSIEMENENSÄ LENININ KALLIOLLE PERKELEELTÄ TULVASSA, SANOI HARRI VEIJONEN JO VUOSIA SITTEN JA PÄIVÄLLEEN 10. Mielenkiintoisin kuitenkin tämä viimeinen: Jo vuosia sitten kirjoitin "kovaa pornoa": Katsokaa vaikka kartasta. Herra ei laske siementään Leninin kalliolle vaan siihen sojottaa Suomenlahden kortsu. Sensijaan tänne minulle ihan Viipurin, vitt valkoisen pohjaan tulee Herran Sanaa. Kun jotakin menee Leninin kalliolle, se on Perkeleeltä! Siinähän se aalto meni lännestä itään Pietariin asti. Perkele antoi siemenensä poikansa tulolle. Kaikilta osin niinkuin olen pikkutarkasti ennaltatietämäkseni sanonut.
Ilmeisesti sama ystävä, joka Suomi24:ssä aloitti julkkisjuttuna Harri Veijonen 50 vuotta, laittoi saman Jippiiseen, kun se Suomi24:ssä poistettiin. Jippiin tekstiin on lisännyt mm. nimimerkki Gorba. Siellä hän naureskelee, että Veijonen on ennustanut hänen paluunsa valtaan. Nyt hän voi lisätä sinne nämäkin kirjoitukseni. Mutta tuleeko SAATANAN POIKA valtaan ihan niinkuin siemenenkin Perkeleeltä sai? Sehän nähdään jo 11. 9. 2005! Ja kun totta puhutaan: HARRI VEIJONEN, PAREMPI PROFEETTA KUIN MUUT YHTEENSÄ!
PAKANA(M) ON SIKANSA TUNTIJA
Edellinen Seepran Grann-juttuni Suomi24:ssä. Kantaa otti Pakana(M). Tässä minun vastaukseni hänelle: Pakana(M) on sikansa tuntija. "Mielenkiintoisinta se, että he hankkivat jostakin maan alta Perkeleeltä tiedon, että minä olisin maailman ainoa nakupelle, kun näytänkin olevan ainoa kaikki vaatteet päällä. Tuota 11. 6. 2002 päivää en olisi edes tiennyt ilman Perkeleensä apua. Se aloitti vuoden, joka on keskellä esittämääni aikajanaa 11. 3. 1985 - 11. 9. 2020".
KOMMENTTI: He Perkelettä kuunnellen ilmeisesti pitävätkin tuota 11. 6. 2002 keskikohtana, kun se minulla on koko vuosi ja silloin keskikohtani puoli vuotta myöhemmin. Tullaan ihan selkeästi tähän kuukalenterien väittelyyn alkaako vuosi kevät- vai syyspäiväntasauksesta. Onko Jumalan Poika 11. 9. syntynyt Jeesus vai toisella puolen vuotta syntynyt Osama tai 11. 3. jo kahdesti tullut Gorba. Onpa hienoa, kun osaavat nyt korjata kolmannella kerralla Gorban tulopäivän ajankohtaan 11. 9. Heh heh. HV
SEEPRA 11. 1.: MITÄ TAPAHTUI JUHAN AF GRANNILLE? HV: PAREMPI GRANNKIN KUIN TAPAKRISTITYT KIRKON PAPIT!
Etelä-Saimaa viikkoliite Seepran kannessa Grann 11. 1. 2005. Teksti Ville Vanhala aukeama s. 4-5. Uuden ajan porttivahti. Grannin mukaan Aasian katastrofi oli "Luojan puhdistus". "Maapallo nollautuu, mutta ei tuhoudu". "Vuoden 2020 tietämissä on edessä suuri muutos. Nykyisen ihmisen tilalle tulee hydridisukupolvi, joka on meihin verrattuna älyllisesti ylivertainen." "Sitä ennen on kuitenkin elettävä viimeisten aikojen odotus". Tekstissä mainitaan myös mm. elokuvansa "Uusi Ilmestyskirja", jota täällä Seurakuntalainen lehdessä varoitettiin eksyttäväksi okkultismiksi MTV3:lla esitettäessä. Ei eksyttävä okkultismi ja vapaamuurarius Grannista mihinkään ole kadonnut. Mutta verrattuna kirkon tapakristillisyydessä taapertaviin pappeihin, täyssokeisiin taluttajiin, Grannilla sentään on varoitus siitä, että uusi aika koittaa. Mainitsemansa vuosi 2020 oli minulla taannoin profeetallisessa aikajanassani alkaen Gorban I tulosta 11. 3. 1985:
ILTA-SANOMIEN UUTISANKKA
Suomalainen Taneli Dobrowolski Moskova.infosta selittää, miten Ilta-Sanomilla 11. 1. 2005 oli uutisankka väitteensä, että venäläinen tv-kanava olisi esittänyt Suomen osana Venäjää. Kysymyksessä oli kyseisen tv-kanavan logo Venäjän lippuineen, mikä oli kuvan oikeassa yläkulmassa tietenkin Suomen kohdalla, koska Suomi kuvassa oli siinä ja ihan oikeine rajoineenkin. HV
JUUTALAISVALTIO TIELLÄ ARABIVALTIOKSI
Sharonin uusi hallitus sai Knessetin vahvistuksen vasemmisto- ja arabipuolueiden äänin. Likudin 13 toisinajattelijaa äänestivät hallitusta vastaan. He kutsuivat hallitusta ”laittomaksi”, koska sen tuki perustui arabipuolueisiin. ... Tuosta alkaen uusimmat uutissuomennokset: http://wwnet.fi/users/veijone/israel050112.txt
PEDON PÄÄN SIJAINTI JA KESTO
Tulipa tuosta sitten mieleeni toistaa jo paljon aiempaa mainintaani, että Moskova sijaitsee tästä 70 km vaille tuhannen kilometrin päässä. 930 km on virallinen ilmoitus Mustolan satamasta. Tuolloin 5. 8. 2003 kirjoituksessani "Takaisin Viipuriin 70 vuodessa" liitin Moskovan sijainnin seuraavaan: "Antikristuksen Moskova on pian kyläpahanen ja Mustola keskuksena on oleva suurkaupunki. Tarkemmin sanottuna matkaa Moskovaan on 930 km, ja kun pakanain aikain alussa oli aikoineen ennaltatiedetty 70 vuotta kestänyt tapahtuma niin mikä vastaava muu nyt olisikaan kuin VIIPURI TAKAISIN 70 VUODESSA! Syyskuusta 1944 syyskuuhun 2014. Paholaiselle vankeutta täysi tuhat!" Sitten todettiin, että Leningradiin on matkaa 200 km. Tästähän saadaan pikkutarkkaa aikamatkakarttaa pedon päähänkin. Päätepiste on siis vuosi 2014, jolloin Pedosta tulee loppu. Laulakoot Moskovassa No more Bush, mutta varmaa on No more Moscow! Me siis palaamme vuonna 2014 siihen, mikä oli ennen 1944. Silloin kertaheitolla katoaa tuhatvuotinen Venäjän kirkko. HV
PROPHECY AND MOON II
m360.gif Tue. 11 September 2007. Jos pitäisi sanoa tuntikin milloin Peres, perestroikan saarnamies, ym. pimeät laittavat nimensä valerauhasopimuspaperiin, sanoisin, että silloin, kun kuu on mustimmillaan 11. 9. 2007: 2007 September 11, 4 hrs PT. "PEACE" Thu. 13 September 2007 Rosh HaShanah*, Uusi vuosi = Uusikuu Jerusalemin valerauhan vahvistus profetoitu tähän siis jo vuonna 570 eKr. profeetta Danielin toimesta. Itse olen vain toistanut Danielia parhaani mukaan. Sat. 22 September 2007 Yom Kippur* m180.gif Thu. 27 September 2007 Sukkot*, Fullmoon. Lehtimajanjuhla. Täysikuu. Daniel kirjansa lopussa mainiten saavuta 1335 päivää tarkoitti tämän hetken olevan kuukausi ennen seurakunnan ylösottoa. Ilman Danielin kirjaa paras tulkinta olisi sijoittaa ylösotto tähän, mutta eihän sitäkään kukaan Danielia aikaamme hyväksymätön ole tehnyt. Olemme todella pimeä kansa, jos maan kakkosprofeetat ovat kuin T. Lusa puhuen vuodesta 2028 erehtyen 21 vuotta. Silloinhan kaikki antikristus- ym. henkilötulkinnatkin ovat aivan metsässä; parhaimmillaankin oikeiden lapsissa. Thu. 4 October 2007 Shemini Atzeret* Fri. 5 October 2007 Simhat Torah* m180.gif Fri. - Sat. 26.- 27. October 2007 One Month after Sukkot*, Fullmoon. RAPTURE! Suomen profeetallisella aikakartallani sanottuna 11. 9. 2007 Viipurista tultiin 45 päivää ja juhlat ovat tässä, missä naputtelen tänään, vaikka tuolloin en olisi elossakaan. Helpottaa mahdollista kuolemaanikin, kun tiedän, että tulisitte tänne juhlimaan ylösnousemustani. Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin, sitten elossa olevat, ja aikakartalla he ovat tässä (Kristus, Morsiamen pää, tempaa ruumiinsa tästä. ) eivätkä Turussa (Porton pää) tai Moskovassa (Pedon pää)! Wed. 5 December 2007 Chanukah Tue. 22 January 2008 Tu Bishvat Fri. 21 March 2008 Purim Sun. 20 April 2008 Pesach*, Fri. 2 May 2008 Yom HaSho'ah Thu. 8 May 2008 Yom HaAtzma'ut Fri. 23 May 2008 Lag B'Omer Mon. 9 June 2008 Shavuot* Sun. 10 August 2008 Tisha B'Av Tue. 19 April 2011 Pesach* Pääsiäinen, Antikristus Jerusalemissa. Thu. 25 September 2014 Rosh HaShanah* Messiah on the Earth. Näyttelijä Santeri Kinnunen sanoisi, että hänhän se Uunon veli Peni tai Veijo on, ja tuo Harri Veijonen on ihan Kuutamolla. Harri Veijonen 11. 1. 2005
JUMALAA SYYTTÄMÄLLÄ LAHKOIHIN VÄKEÄ
Katastrofi 26. 12. 2004 on voimistanut eksyttävien lahkojen toimintaa. Esimerkiksi Lauritsalassa on pyörinyt hymyilevä nuorimies intialaisine Raamattua korvaavine kirjoineen, ja monet varsinkin naiset ovat käyneet juttusille. Sama linja selvimmin on havaittavissa Helsingin ev. lut. piispa Huovisen toimissa. Hän alkoi väittää, että Jumala on kääntänyt selkänsä, ja itse hän hymyilee iltapäivälehdissäkin väitteineen vetäen kansaa Suomen suurimpaan lahkoon, ev. lut. kirkkoon. Valitettavasti kansalaisten enemmistö on niin pimeää, ettei tajua edes sitä, että hän joka syyttää Jumalaa ja käy itse ikäänkuin Jumalaksi on suurin eksyttäjä ja Jumalan vastustaja. Seurakunnan Herra ei ole syyllinen mihinkään vaan lahkoja tunnistaa siitäkin, että ne toimivat tuolla tavalla. Seurakunnan Tiedotuskeskus/ Harri Veijonen Lappeenrannan seurakunta, Kirkkoihin kuulumattomat
RAKKAILLE HÄTÄILIJÖILLE
Vaivani tosin jatkuu, mutta tutkimustulokset eivät viittaa ainakaan keuhkosyöpään. Ei Herra ole kääntänyt meille selkäänsä niinkuin piispa Huovinen Ilta-Sanomissa väittää vaan ihmiset eivät halua kääntyä Jumalaan ja väittävät Jumalan kääntyneen meistä poispäin. Iltalehti ei julkaissut "Profeetat poissa televisiosta" juttuni tarjoamaani alaosaakaan lukijapalstallaan. 16 vuotta sitten 11. 1. 1989 olin Iltalehdessä etusivulla pilkan kohteena: "Mies Lappeenrannasta tietää.." Niin tietää, mutta pilkka jatkuu vielä vihan ajassakin. Raamattu kertoo, miten ihmiset syyttävät Jumalaa siitä, että eivät kääntyneet pelastukseen, pakoon tulevaa mullistusten aikaa. HV
KUKA ON SUOMEN SYRJITYIN?
Suomen syrjityin. Kirjoittanut: Kuka on 11.1.2005 Kuka on syrjityin suomalainen? Jos henkilö ei ole miltään osin merkittävä häneen suhtaudutaan neutraalisti. Esimerkiksi juutalaissyntyinen kokoomuskansanedustaja on näyttänyt saaneen syrjivää kohtelua jos toisaalta häntä on pönkitetty monin tavoin. Aivan yliveto henkilö on tämä: http://wwnet.fi/users/veijone/hv50v.txt Miten häneen on suhtauduttu? Sivuillaan http://wwnet.fi/users/veijone/ hän kertoo mm., miten päivälleen 16 vuotta sitten hän oli Iltalehden kannessakin pilkan kohteena niin etevä kun on, mutta asiansa ei kansaa miellytä. Sama mies näyttää jatkuvasti sensuroidun jopa tältä palstalta! Joo, huomasin. Kirjoittanut: tämän 11.1.2005 http://galleria.suomi24.fi/harriveijonen Kaveri kehui Loiria uskomattoman upealla tavalla, mutta hänen mielipiteensä Loiristakin poistettiin niin Loiri keskustelusta kuin keskustelusta kuka on Suomen turhin julkkis! Mahtavaa! Mihin katosi onnittelut minulle? Kirjoittanut: harriveijonen 11.1.2005 Joku oli ystävällisesti aloittanut otsikolla Harri Veijonen 50 vuotta puhuen Lappeenrannan suuresta pojasta, johon itse jatkoin, miten pieni olenkaan. Mutta nyt se onnittelukin minulle on poistettu!
TÄYSIKUU KALENTERISSA JA PROFETIASSANI
Päivän vierailijaksi henkilö, joka etsi täysikuu+kalenterissa löytäen ainakin 2004 marraskuun sivuni, missä kerrottiin, miten Eveliinan kuollessa oli ollut täysikuu. ...
Uusi lukijapalaute: Olen pannut äänesi mieleeni ja minulla on skannattuna kuvasi paperille, että varmasti tunnen sinut taivaassa.
Miljoona miljoona miljoona ruusua, tuoksua tuoksua tuoksua elämän. Muistoja muistoja muistoja ruusut tuo, tunteen ja katseen tosi uskovan.
Miljoona miljoona miljoona onnea, Sinulle Harri tässä nyt toivotan, ruusuja olkoon tiesi aina vaan, piikkejä, kiviä älköön milloinkaan!
Harripa meille antaa tietoja, miljoona miljoona miljoona neuvoa. Niitä kun jaamme, kaiken me saamme näin, yhdessä käymme Karitsan häitä päin!
Viisikymmentä ruusua tavoitit, meille miljoona ruusua lahjoitit, nettikansalle kukkia heittelit, tiedon muruilla meidät seppelöit!
Elä Harri monta vuotta vaan, jotta juttujas netistä lukea saa, vaikka ois tiesi takkuista, muistamme sinua aina rukouksissa!
Harri Veijoselle perinteentutkija Seija Tarvainen
Keskustelu Veskustakin jatkuu. Olisiko todella? Kirjoittanut: Epäilen 10.1.2005: Sitä kuvittelee Vesa-Matti Loirin olevan joku suurmies, kun kerran maailman paras profeettakin siihen suuntaan väittää. Varmaa on vain se, että tuo Veijonen oli ennaltatiennyt Vesa-Matti Loirin syntymäpäivävuoden (Ruut 4. alusta 11. 9. 2000) alkuun (11. 9. 2003), keskelle (11. 3. 2004) ja loppuun (911 2004 Venäjällä) ne ajat ja niihin toteutuneet ruutiset iskut!
SUOMI 24 JA IRC GALLERIAT
http://galleria.suomi24.fi/harriveijonen Tämä sivu on näytetty 8780 kertaa alkaen: Liityin jäseneksi: 2.10.2004. Suosikkilinkit: PÄIVÄN UUTISENI (suosituin) , Takaisin Viipuriin 70 vuodessa, .. harriveijonen sanoo: UUTTA: http://irc-galleria.net/view.php?nick=Lprprof. PÄIVITETTY: http://wwnet.fi/users/veijone/veijonen2004.zip. IRC kommentit 50 vuotiaalle http://groups.msn.com/SeurakunnanTiedotuskeskus2/harriveijonen.msnw. SILTA YLI SYNKÄN VIRRAN! TULE MUKAAN! .. Kuvin sivulla http://wwnet.fi/users/veijone/ind04elo.html. 10 VIIMEISINTÄ VIESTIÄ. Onnea Veskulle, 2004 Vastahuuhaa palkinto.. Uskonto Evoluutio ja kreationismi luettu 1212 kertaa, .. Suomen kirjailijat Top 200 Kirjat & novellit Kirjailijat luettu 1634 kertaa .. 10 VIIMEISINTÄ KÄVIJÄÄ: a.v.a Tänään, 16:51 sasuli Tänään, 16:48 revontuli Tänään, 16:47 QueenOfTheDawn Tänään, 16:35 pikkunoora90 Tänään, 16:27 TaarZaaN Tänään, 16:24 camelina Tänään, 16:23 Netta_hki_87 Tänään, 16:16 Nennu25 Tänään, 15:54 DanaScali Tänään, 15:40.
Herra! Kuuletko minua? Minulla on kuin keuhkosyövän tuskia jo nyt! Koskaan en ole edes tupakoinut. Onko Sinun kunniaksesi, että minä saan syövän 50-vuotislahjaksi ja kuolen 52-vuotispäivänäni? Nautitko siitä, että todistan kahden vuosituhannen päiviäsi myös kahdella tuskaisella vuodellani?! Eikö voitaisi sopia niin, että tämä tauti on minussa vain Gorban paluuseen 11. 9. 2005 saakka niinkuin sanoin 50-vuotispäiväni olevankin Antikristuksen tulon sikiämispäivä? Saatana laittoi jotakin rintaani. Ota Sinä se pois. Kestän tätä mielelläni Pirun pilkaksi 11. 9. 2005 saakka, mutten enempää. Vai joko silloin kuolen tähän? 52-vuotispäiväni 8. 1. 2007 on Antikristuksen valerauhaan ilmestymisen 11. 9. 2007 sikiämispäivä. Miksi ihmeessä minun tarvitsisi kuolla silloin olenhan tehnyt asian jo monella muulla tavalla etukäteen selväksi? Vai pelkäätkö, että tiedän ennalta pian enemmän kuin Sinä? Pitäisikö minun itkeä vai nauraa? Mitä itse teet minuun nähden? En ole noussut kapinaan Jumalaa vastaan vaan todistanut Sinun kunniaasi paremmin kuin kukaan koskaan ennen. Sori vaan, mutta päivälleen oman kuolemansa kamppailun ennaltatietäminen on jo liikaa. Sanoitko sen Sinä tarkoittaen, että menin liian pitkälle ennaltatietämisessä vai minä tarkoittaen, että sallisit minun elää eikä kuolla kunniaksesi. Harri Veijonen Veijon päivänä 9. 1. 2005.
Sairauskertomus: Ensioire nimipäivänä yöllä 6. 1. 2005. Ensiapuun yöllä 7. 1. 2005. Armilassa röntgenissä päivällä 7. 1. 2005. Hoitaja ei myöntänyt kuiskineensa keuhkosyövästä vaan sanoi röntgenlääkärin tulevan alkuviikosta esittämään mitä näkyy. En kuitenkaan kuollut 50-vuotispäivänäni, mutta ennaltatiesin miten henkilökohtaisesti saan jotakin, missä joudun pettymään. This is my life. Suorana niin kauan kuin kestää.
PROFEETAT POISSA TELEVISIOSTA
Syntymäpäiväni 8. 1. 2005 vierailijaksi sivullani 2002 heinäkuu käynyt mm. vapaamuurari-sanaa etsinyt henkilö. Oma poimintani siitä tekstini: "Paholainen iski viikkoa ennen juutalaisvuodenvaihdetta WTC:n torneihin. Olen jo ylimmäksi jääneessä tornissa ja isken viikkoa jälkeen puhutaan sitten päivästä tai vuodesta." Todellakin 11. 9. 2001 oli viikkoa ennen vuodenvaihdetta, ja vihan aika alkaa vuosiviikkoa jälkeen vuosituhannenvaihdetta 11. 9. 2000, johon 11. 9. 2007 olen otsikoinut tapahtumankin kirjojeni nimissäkin jo 1980-luvulta alkaen ja ensiosumani jo vuonna 1972: http://wwnet.fi/users/veijone/6000.jpg.
Riitta Parviainen kirjoittaa otsikolla "Papit pois televisiosta" (Iltalehti 8.-9.1. 2005). Papit ovatkin nykyisin yhtä pimeitä kuin valtion johtajat. Eivät osaa varoittaa kansaa katastrofeista ennalta kuten tekevät oikeat profeetat ja Hyvä Jumala. Käsittääkseni katastrofi 26. 12. 2004 oli varoitus 34 kuukautta myöhemmin alkavasta suurimmasta katastrofista, josta siitäkin Jumalan avulla on mahdollisuus siirtyä alta pois. Alle lujaa? Olisiko viimeinkin syytä kääntyä? Harri Veijonen Lappeenrannan profeetta Kirkkoihin kuulumattomat
EUROOPPA JOUTUNUT DEMONIEN VALTAAN
Osmo Pöysti: Jerusalem Post kertoi 2005-01-07 Bielefeldin yliopiston nyt julkaistusta, kesällä 2004 tekemästä mielipidekartoituksesta, jolla mitattiin saksalaisen juutalaisvihan nykytilaa. Tutkimuksen mukaan yli 50% prosenttia saksalaisista rinnastaa Israelin puolustuslaitoksen ja Saksan kansallissosialistisen armeijan ja katsoo, että se, mitä Israel tekee palestiinalaisille, on verrattavissa siihen, mitä Saksa teki juutalaisille toisen maailmansodan aikana ... Euroopan joutuminen demonien valtaan ennakoi Laittomuuden Ihmisen ilmestymistä, kts. 2.Tess 2:11.
PROFEETALLE VAKAVA SAIRAUS 50 - VUOTISLAHJAKSI?
On 8. 1. 2005. Syntymäpäiväni aamu. Täytän tänään 50 vuotta. Onnitteluja, kiitos Eeva, kiitos monelle muulle. Tämän mainitsen: Harri Veijonen. Onnitteluni ja siunauksen toivotukseni tullessasi 8.1.2005 miehen ikään! Jouko Piho, 58 v. 7. 1. 2005 vierailijaksi kuitenkin hän, joka etsi netistä PROFETIA RUOTSISTA. Minäkin saatoin näin löytää tiedon puhekasetista: Postimyynti Kivioja: "PROFETIA RUOTSISTA SUOMELLE 28.5-84". Siinähän se näkyy hintaan 1 euro puhekasetti puhekasettien POHTAMO ANNE ja PYYKKÖNEN MATTI välissä. Entinen missi, ja entinen Lappeenrannan helluntaiseurakunnan saarnaaja. Ostakaa kaikki kolme! Mutta älkää lahjaksi minulle! Keskimmäinen kasetti puhuu Ruotsin Tukholman profeetan suulla profetian: http://wwnet.fi/users/veijone/profetia.htm. "Tämä profeetta, jonka Minä kutsun Suomen maasta. .." Sama Minä siinä sanoo ottavansa tämän profeetan kotiin. Kiitos vakavasta sairaudesta 50-vuotislahjaksi, sanoo siinä profetoitu minä tässä. Alatteko rukoilla "syöpääni" (en vielä tiedä mistä on kysymys) pois? Mitä järkeä siinä olisi? Herrahan ottaa minut pois. Ja ilmeisesti siis jo ennen 1020 päivän kuluttua tulevaa seurakunnan ylösottoa. VOINKO TIETÄÄ KUOLINPÄIVÄNI? This is my life. Tämä on minun elämäni. Harri Veijonen 50 - vuotispäivänään.
VEIJO
11 21 2 31 2 3 4 1 2 3 4 5 1 2 3 4 5 6 1 2 3 4 5 6 7 1 2 3 4 5 6 7 8 Uuno 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Veijo
HARRI VEIJONEN: VEIJO - UUNO TURHAPURON VELI
http://wwnet.fi/users/veijone/veijo_turhapuro.txt
VEIJON päivä 9. 1. * * : Veijo tuli myös 200 vuotta aiemmin. Vastaan v. 1808 pani Sven Tuuva. VEIJON vuosi* * * * * : 11. 9. 2008 - 11. 9. 2009 tai käytännössä 25. 9. 2014 saakka ja jo 27. 10. 2007 alkaen. VEIJON vuosikymmen : VEIJON vuosisata* * * : VEIJON vuosituhat * * : 3000 jKr. + vähä aika tämän maailman loppuun / Uusi alkaa: ikuisuus.
HILKAN päivä 8. 1.* * : Kristuksen maailmaan sikiämispäivä. Harri Veijosen syntymäpäivä. Narri vahvistaa Jerusalemin valerauhan syntymäpäivävuoteni alkaessa, Harri Veijonen. HILKAN vuosi* * * * * : 11. 9. 2007 (+ 45 päivää = 26. 10. 2007) - 11. 9. 2008 HILKAN vuosikymmen : HILKAN vuosisata * * : HILKAN vuosituhat* * : 2000 jKr. Helsinki 450 v. / 45 päivää = 26. 10. 2007 - 3000 jKr.
AKUN päivä 7. 1.* * * : AKUN vuosi * * * * * : 11. 9. 2006 (keskellä 11. 3. 2007) 11. 9. 2007 AKUN vuosikymmen : AKUN vuosisata* * * : AKUN vuosituhat * * : 1000 jKr. (keskellä puhdistuksen alku 1500. 1800 Laestadius 200 v. loppuherätys.) - 2000 jKr.
HARRIN päivä 6. 1. * : Narri tulee takaisin nimipäivävuoteni alkaessa. Sen päättyessä avaa meille Vaalimaan rajan. Harri Veijonen HARRIN vuosi* * * * : 11. 9. 2005 - 11. 9. 2006 HARRIN vuosikymmen HARRIN vuosisata * * : HARRIN vuosituhat* * : 0 - 1000 jKr. Kaksi Herran vuosituhatta Harrin nimipäivästä syntymäpäivään. Ja ikuisuuskin Veijo sen seurassa!
LEAN päivä 5. 1. * * : LEAN vuosi * * * * : 11. 9. 2004 (n. keskellä 2. 3. 2005) 11. 9. 2005 LEAN vuosikymmen : LEAN vuosisata * * : LEAN vuosituhat* * : 1000 eKr. (n. keskellä temppeli v. 515 eKr.) 0 eKr./jKr.
RUUTIN päivä 4. 1. * : 4. 1. (2005) Ruutia s. Vesku vastaa 11. 9. 2003 Anna Lind. Veskun syntymäpäivävuoden keskellä ja Harrin nimipäivävuosien puolivälissä on ajankohta 11. 3. 2004. Ennaltatiedetysti Pahat Pojat kävivät räjäyttelemässä myös Venäjällä 11. 9. 2004. RUUTIN vuosi* * * * : 11. 9. 2003 (keskellä: 11. 3. 2004) 11. 9. 2004 RUUTIN vuosikymmen : RUUTIN vuosisata * * : RUUTIN vuosituhat* * : 2000 eKr. (keskellä exodus 1500 eKr.) 1000 eKr.
ELMERIN päivä 3. 1.* : ELMERIN vuosi* * * * : 11. 9. 2002 - 11. 9. 2003 ELMERIN vuosikymmen : ELMERIN vuosisata* * : ELMERIN vuosituhat * : 3000 eKr. - 2000 eKr.
AAPELIN päivä 2. 1.* : AAPELIN vuosi* * * * : 11. 9. 2001 - 11. 9. 2002 AAPELIN vuosikymmen : AAPELIN vuosisata* * : AAPELIN vuosituhat * : 4000 eKr. - 3000 eKr.
UUNO on numero yksi : Ensimmäinen ja viimeinen (Raamattuhaku), alku ja loppu. UUNON vuosi* * * * * : 11. 9. 2000 - 11. 9. 2001. Lepopäivä sopii Turhapuroille heti alkuun. UUNON vuosikymmen : UUNON vuosisata* * * : UUNON vuosituhat * * : Mutta ennen kuin maailma luotiin, olin Minä. Kaikkien ykkösten Ykkönen, sanoo Herra.
© Harri Veijonen
IMPILINNA, HERE I COME
Onnittelukortti: 50. Kauniit muistot sydämeesi suljet. Ne iloa, onnea tuo, missä tahansa kuljet. Lämpimät onnittelut Syntymäpäivänä. Lempiäisten sukuseura ry. Äitini os. Lempiäinen kertoi juuri, että Tampereella kaupungilla häntä vastaan oli tullut eräs ikäisensä rouva ja kysynyt: "Oletko Iso-Harrin äiti? Minä olen Pikku-Harrin äiti." Todellakin, Impilinnassa asui minua pari vuotta nuorempi Harri (ja onnea ainakin 6. 1.). Hyvinkin nykyisin minua suurempi, mutta silloin hän oli Pikku, ja minua sanottiin Isohalliksi. Impilinna-sivulleni osoitteeseen http://wwnet.fi/users/veijone/impi.htm#isohalli siirretty KAIKKI HV 50 v videon ja animaation kuvat sellaisena kuin ne todellisuudessa ovat. Impilinna, here I come! Iso-Halli. Ja aina muistin kysyä, että uima- vai jäähalli, ilkikurinen kun olin - jo silloin. Harri Veijonen
NÄIN SEN NÄIN
HARRI VEIJONEN 50 VUOTTA 8. 1. 2005 1020 PÄIVÄÄ ENNEN SEURAKUNNAN YLÖSOTTOA
LEHDISTÖTIEDOTTEET: http://wwnet.fi/users/veijone/hv50v.txt
HARRI
ITSEKRITIIKKI Harri Veijonen. Sinä se Uuno oletkin! Luulit, että Kristus oli siinnyt 8. 1. 2 eKr. ja että kolme viimeistä ykköstä olisivat Elvis (8. 1. 1935), Loiri (8. 1. 1945) ja sinä (8. 1. 1955). Ja muka kuusta katsoen näit, että olet heistäkin suurin, koska vain sinun syntyessäsi loisti täysikuu kuten olet sanonut loistavan suurmiehillä kuten M. Gorba (2. 3. 1931) ja että tuokin pellenä pitämäsi kunnioitettu poliitikko asiasi todistukseksi muka tulisi takaisin valtaan ja - ha, ha, Harri (6. 1.), ihan narri todella itse olet - päivämääränkin muka tiedät ennalta: vuoden 2005 nine itseäsi! Kusipää!
PYYDETTY VASTAUKSENI HÄN LÄHETTÄÄ ENKELINSÄ SUUREN PASUNAN PAUHATESSA
Raimo: En yhdy tuohon, että 3 vuoden sisällä olisi uskovat "ylhäällä", koska Herra hakee omansa vasta suuren ahdistuksen jälkeen (Matt.24: 29-31) ja korinttolaisille Paavali sanoi...me muutumme...viimeisen pasunan soidessa.. Vastaus: Asian ratkaisee tapahtumien kehitys. Veijosen mukaan Antikristuksen tulo ja ilmestyminen. Aapeli Saarisalonkin mukaan hän 2 Tess 2 alussa mainittu laiton mies on sama kuin Daniel 9:27:ssä mainittuna nimellä hävittäjä. Veijosella kaksi kirjaa aiheesta ja päivälleen etenevä Suomen kartaltakin luettavissa oleva tapahtumien etenemisjärjestys selitysmallilla, että Daniel 9:27 ja asiansa: Antikristus ilmestyy vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa ... meidän selitysmallissamme seurakunnan ylösotto tulee niinä päivinä, kun valerauha on vahvistettu ja pimeimmät rauhaa ylistävät, 1 Tess 5:3.
Matteus 24:30. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. Matteus 24:31. Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin. Mielestäni edellinen jae todella puhuu Jeesuksen näkyvästä paluusta - Newtonin mukaan 1260 vuotta jälkeen Papal Staten alun 754 (=2014) http://wwnet.fi/users/veijone/ennaltatieto.htm Jälkimmäinen todellakin siitä, että ylösotto tapahtuu enkelien hakemana ja viimeisen pasunan soidessa. Pasunan soitto liittyy juutalaiseen käytäntöön. Colin Deal "Jeesuksen tulemuksen päivä ja hetki" sitä pasuunaa soitetaan viimeisessä oikeassa vuodenvaihteessa, näillä näkymin syyskuussa 2007, ja edellyttää siis Jerusalemin valerauhan vahvistamista juuri sitä ennen. Danielin kirjan loppu "saavuta 1335 päivää" viittaa mahdollisuuteen, että 45 päivää yli tuon vuodenvaihteen on ylösoton oikea päivä ja viimeinen pasuna soi. Tervehtien, Harri Veijonen Kirjat: 1986: http://wwnet.fi/users/veijone/tuleva.htm 1995: http://wwnet.fi/users/veijone/daniel1.htm Täsmentävät tarkennuksetkin päivittäin netissä jo pian 10 vuotta. http://go.to/veijonen
IN MEMORIAM
Esko Ruokonen, Lappeenranta. Tieto kuolemastaan tuli juuri. Esko Ruokonen tunnettiin aktiivisena sanomalehteen kirjoittavana kommunistina Lappeenrannan Lauritsalasta. Itse tunsin Eskon lämpimänä ihmisenä ja parhaana Keräilytukku-asiakkaanani. Kun kysyin Ruokoselta Venäjästä, hän haukkui kovasti ihailemaansa valtiota. Erikoinen persoona etenkin kommunistiksi. Näin Ruokosen kuuntelemassa saarnaa Usko ja urheilu - tapahtumassa. Toivottavasti tapaamme. Leo Hentunen, Luumäki. Kuoli äskettäin. Kuului siihen kuuluisuuttaan lisäämääni sisarussarjaan, joka asui lokakuussa 2004 esittelemässäni Hentusen talossa, jonka väitän olevan lähinnä "ylösottopistettä". Toivottavasti tapaamme. Mainitut kuolivat sairauskohtaukseen. HV
AIKATUTKIMUKSIA aika.txt tutkimuksia ihan alussa ja kesken. Talletan kaikki nettiin kun koneeni reistailee. Harri 2 vrk ennen Harrin päivää.
LEA, LEEA
5. 1. nimipäivä Lea, Leea. 5. vuosi alkoi 11. 9. 2004. Harri Veijonen kirjoitti etukäteen siihen osuvaksi kaksi terrori-iskua Venäjälle vuotta ennen Gorban paluuta valtaan. Lea oli hän, joka vilkutti autostaan Citymarketin "kuoleman risteyksessä", mistä toistettiin ennaltatieto "mitähän meidän risteykseemme" ennen kuin 26. 2. 2004 siihen Kuutostien Mustolaan tuli vetylastirekan palaminen HV:n hengellisen syntymän tontilla ikäänkuin todistamaan väitettään seurakunnan viimeisten 1335 päivän alkamista siitä. HV 30. 9. 2003: "Harri: Minä Itämaan tietäjä olen nähnyt, ettei idässä vielä ole noussut punaista tähteä Moskovan ylle. Veijo: On siellä jo pitkään laulettukin "Suuri ja mahtava". Harri Veijonen: Olette jäljillä pojat. Antikristuksen tulo ja ilmestyminenhän asian ratkaisee."
VARTIJAN VASTUU
Kerrotaan (Päiviö Latvuksen antamassa nettiosoitteessa.), että Aasian turmassa asiantuntijoilla (meteorologeilla) oli katastrofista tieto jo n. tuntia ennen (klo 8.00 pa.), mutta he eivät halunneet pilata lomanviettäjien rauhaa ja saattaa turistielinkeinoa hämminkiin. Jos hyökyaalto jäisi tulematta, asiantuntijat joutuisivat kiusalliseen tilanteeseen - jopa juridisesti. Eikö tämä ole vastuutonta? Yhden tunnin aikana ihmiset olisivat voineet hakeutua turvallisemmille alueille; kuinka paljon pienempi olisikaan ollut kuolleiden osuus elleivät asiantuntijat olisi laiminlyöneet tehtäväänsä. Väinö Hotti
KOMMENTTI: Tarkoitettaneen osoitetta http://wizbangblog.com/archives/004637.php. Asiantuntijana ja aikain vartijana en todellakaan voi vaieta asiastani. Hyökyaallosta 34 kuukautta, ja kuulijani pelastuvat pitäen kiinni pelastusrenkaasta riippumatta siitä, kuuliko minua kukaan. Vaarassa hukkua ovat KAIKKI ! "Kaikki" myös vastineena Keijo Lindemanin "morsian, seurakunta ei missään vaiheessa ole vähimmässäkään vaarassa". Harri Veijonen
Uusikuu. Kuunvaihde. Uusi kuukausi alkaa, kun kuu tulee näkyviin oikealta laidaltaan maasta katsoen. Kuu tulee näkyviin eri puolilla Maa-planeettaa eri kellonaikaan. Raamatullinen aika määräytyy sen mukaan miten näkyy Jerusalemiin. Tunti on lähelle Suomen aikaa. Ensimmäinen neljännes. Niin paljon oikeata kuukautta on mennyt. Kuu on oikealta tullut esille noin viikon verran. Täysikuu. Oikean kuukauden puoliväli. Kuukautta kulunut noin 14 - 15 vuorokautta. Viimeinen neljännes. Seuraavaan oikeaan kuunvaihteeseen aikaa noin viikko, seitsemän päivää.
KALENTERI 50 VUOTTA SITTEN
http://wwnet.fi/users/veijone/1955tammikuu.jpg Tältä näytti (työväen) kalenteri tammikuulla vuonna 1955. 6. 1. oli Harrin päivä. 8. 1. 1955 Harri Veijonen syntyi täysikuulla. Ja niinhän se Veijo heti perään. Onnittelut kaikille vuonna 2005 50 vuotta täyttäville! Harri Veijonen
PÄÄMINISTERI MATTI VANHASEN KIRJAHYLLYSTÄ
1. MV: Otavan Suuri Tietosanakirja 1-15 1930-luvulta. Ei kannata vähätellä eikä vieroksua. HV: Ei todellakaan. Tervetuloa maan kattavimmalle suomalaisen tietosanakirjan sivulle: wwnet.fi/users/veijone/tietosanakirja.htm 2. MV: Suomi, Finland, yleiskartta. 1943. Noin 200 s. Oma viehätyksensä Kartat Moskovan rauhassa Neuvostoliitolle luovutetut alueet. HV: Vielä niitä ihailemme! 3. MV: Kovakantinen opaskirja, jossa neuvotaan jälleenrakentajia. Olen itse syntynyt vuonna 1955, ja kirja on 7 v. minua vanhempi. HV: Paras vuosikerta! 4. MV: 1950-luvun Pikkujättiläisen lukeneilla yleistieto oli hyvä ja monipuolinen. Osattiin Tupla tai kuitti. Nyt ei voiteta miljoonaa kysymyksellä onko Portugali EU:n jäsen. HV: Pikkujättiläisen tekijästä, Yrjö Karilas, parhaat tiedot minulta. 5. MV: T. Vaasikiven romaani Loistava Armfelt (1938). Ei nykyajan tietokirjoistakaan tahdo löytää noin paljon ja hyvää asiatietoa. (Lähde: Pääministeri Matti Vanhanen. Puhe Vanhan kirjallisuuden päivillä Vammalassa 2004).
PROPHECY AND MOON I FULLMOON 2004 12/26
FULLMOON 2004 12/26
MAANJÄRISTYSLINJA
PICTURES OF THE DAY : http://wwnet.fi/users/veijone/pictures_of_the_day.htm
Päivän kuvat. Tänään: Mielenkiintoinen linjaus Rooma - Jerusalem ja päätepisteessäkö hyökyaallon aiheuttaneen maanjäristyksen keskus? http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=161819. Olen saanut totuutta vastustavalta skeptikko-Sepiltä uuden nimityksen: egosentrisen soopan kirjoittaja. Menisikö totuus paremmin perille, ellen samalla esittäisi sitä, miten itsekin olen osa suurta Jumalan ihmettä? Totuuden mistään puolesta en voi tinkiä niin totta kuin olen 8. 1. 1955 syntynyt Harri Veijonen. SKEPTIKOILLE LISÄÄ KIUSAA Mikä hölmöläisten muka tiederyhmä tuo skeptikkojen keskustelukanava luulee olevansa? Totuus on, että tieteen oikeat tulokset ja Raamattu yhdistämällä tosiasiat selviävät paljon helpommin ja tarkemmin. On jopa mahdollista saada etukäteen selville missä seuraavaksi maa järisee ja milloin - parhaimmillaan jopa päivälleen, mihin tarkkuuteen tiede yksinään ei milloinkaan pysty. Toki on jo nähty, että jos skeptikot kuten ulkoministeri Tuomioja kaiken totuuden tietäisivät niin ajaisivat kaikki suomalaiset aina maanjäristyksen aikaan maanjäristyspaikalle kuolemaan. Samasta asiasta on kysymys, kun profeettaa ei kuunnella eikä uskota! Harri Veijonen Täysikuun mahdollisia tieteellisiä vaikutuksia: http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=161924 TÄYSIKUU JA MAANJÄRISTYS KRISTUKSEN KUOLLESSA 26. 12. 2004 100% täysikuu klo 17:07 universaalin kellon mukaan? (Tarkentavat tiedot os.: harriveijonen@yahoo.com). "Ja katso, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, ja maa järisi, ja kalliot halkesivat." (Matteus 27:51). Jopa Kristuksen kuollessa kuu ei ollut vain merkkinä vaan ilmeisesti myös aikaansaamassa maanjäristystä. Kello Israelissa oli keskipäivä. Mistä pimennys? "Mutta kuudennesta hetkestä (klo 12) alkaen tuli pimeys yli kaiken maan, ja sitä kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen." ( Raamattuhaku). AINA OIKEANA PÄÄSIÄISENÄ ON TÄYSIKUU Vuonna 2000 pääsiäisenä eli 20. 4. 2000 kuu näytti tältä (m194.gif). Vuonna 1999 pääsiäisenä eli 1. 4. 1999 kuu näytti tältä (m180.gif). Vuonna 1998 pääsiäisenä eli 11. 4. 1998 kuu näytti tältä (m170.gif). Vuonna 1998 11. 9. kuu näytti tältä (m242.gif). Sollog väitti 11. 9. 1998 olevan päivälleen 2000 vuotta Kristuksesta. Minä heitin, että 11. 9. 2000. Tuona päivänä 11. 9. 2000 kuu näytti tältä (m148.gif). 11. 9. 2001 kuu näytti tältä (m272.gif). Väitin, että oli viikko aikaa oikeaan vuodenvaihteeseen ja seitsemän narrin vuotta oli jo alkanut vuosi aiemmin, 11. 9. 2000. Näin siis Jerusalemin valerauhan vahvistamisen hetki tulisi noin 11. 9. 2007 aloittaen suuren ahdistuksen vuosiviikon maan päällä. Narrin vuoden mittaisten päivien alkamisesta kirjoitin julkisesti jo 1992 niin että Jeltsin otti ne itseensä ja pelkäsi vallankaapausta vuodessa. Ortodoksikirkkonsa opetti odottamaan vielä 7 vuotta. Olemmeko 9 kk Jumalan kalenteria jäljessä? Jeltsin erosi vuotemme 2000 alkaessa. Jumalan 2000 vuotta päättyi vasta 9 kk myöhemmin. Kun alkaa vuotemme 2007 siitä 9 kk ja alkaa Jumalan pelastuksen "Harri Veijonen" vuosi 2008 eli 6008. Vuoden heittoni "Venäjän ortodoksikirkko vastaan Jumalan seurakunta" näyttäisi olevan kohdallaan. Paras heittoni kaiketi kuitenkin 11. 9. 1972 lukuun 60.00 näin sekä Perkele että kirkko saattoivat varmistua tuhatvuotisesta häviöstään jo 4x7 vuotta ennen 2x7 vuoden loppupelin alkua. HV
SOLLOG JA ARAFAT
Päivän vierailijaksi henkilö, joka Tampereella etsi Sollog + 2005. Löysi väitteeni, että minuun verrattuna Sollog ei tiedä juuri mitään. Olen myöntänyt, että tavallisiin nahkiaisiin verrattuna Sollog ennaltatietää paljonkin ja että hän on maailman paras valheprofeetta. Varma en ole siitä, saako hän ennustajan bisnekseensä tietoja myös minulta vaikkapa Tampereen kautta. Huonolla englannillani löysin netistä väitteen, että Sollog olisi 11. 11. 2003 ennustanut, että vuoden kuluttua kuolee joku, jota miljoonat jäävät suremaan. Tiesi tai ei, sekin paljasti Sollogin 11. 11. 2004 kuolleen Jasser Arafatin rinnalla kulkijaksi. Itse en voisi ennustaa, että aikamme suurinta terroristijohtajaa jäädään suremaan. Arafatista olin etukäteen kirjoittanut, että hän on Daniel 10:13:ssa kerrottu Israelin vainoaja: wwnet.fi/users/veijone/mikael21.htm, joka n. v. 1984 keksi Troijan hevosensa eli Palestiinan Israelin sisään ja ratsasti sillä 21 vuotta. Tuon 21 vuoden jälkeen tulisi Mikael Goog niin että Israel erehtyy pitämään häntä, Antikristusta ystävänään. Ennen Arafatin kuolemaa kirjoitin, että Mikael Gorba tulee 11. 9. 2005. Näin minulla oli ennaltatiedetty, että Arafatin aika on siirtyä sivuun ja hyvinkin jonkun kuun 11. päivä. Vastausta saamatta kyselin, milloin tarkasti ottaen Arafat oli Troijan hevosensa keksinyt. Kenties nyt Sollogille viedään tietoa, että teehän lisää rahaa käyttämällä hyväksesi maailman parhaan oikean profeetan tietoa, että vain 10 kk Arafatin kuolemasta niin merkkipäinen Narri on taas vallassa. Varmasti sen tiedon välittäjillekin voidaan maksaa hyvät rahat niin että voivat elää rikkaina vihan ajassa. Käsittääkseni FBI:kin ostaa Sollogin palveluja. HV
HARRIN VUOSI KUIN NARRIN VUOSI
VEIJO http://wwnet.fi/users/veijone/ HERRA JA NARRI. MOLEMMAT VIEVÄT VIIMEISEN PÄÄLLE, SANOI HARRI
9. 1. nimipäivä: Veijo. Vuosiveijo: 9. vuosi alkaa 11. 9. 2008. (Oik. 30. 9. 2008). Puoliveijo (9:2=4,5): 11. 3. 2005. Putinillakin aikansa, sanoi Harri Veijonen jo ennen 50-vuotispäiväänsä. Puolikasi: 11. 9. 2004. Harri Veijonen kirjoitti etukäteen, että Suomi on keskellä 911 iskuja 2003 ja 2004, ihan Porvoossa. HV 30. 9. 2003: "Harri: Minun nimipäiväni keskellä, 11. 3. 2004 eli keskellä vuotta 6 jälkeen 6000. Veijo: Yrititte tehdä minusta sen saatanan, minun nimipäivävuodessani varas tulisi vain varastamaan ja juhlii täydellistä 77-vuotispäiväänsä. Mutta todellakin jos alku oli 1998 niin varas onkin teidän välillänne oleva seiska ja viha alkaisi vuoden 2005 syksyllä, vuoden 2006 alkaessa. Harri Veijonen: Jotkut ortodoksit väittävät, että Jeesus sikisi jo edellisenä päivänä ennen 8. 1. syntyneitä Elvistä, Loiria ja aasia, jonka Kuningasten Kuningas oli valinnut. Venäjän ortodoksikirkko vastaan Jumalan seurakunta!"
8. 1. 2005
HARRI VEIJONEN 50 VUOTTA
8. 1. 2005 Harri Veijonen täyttää 50 vuotta. Vuosiharriveijonen(8): 8. vuosi alkaa 11. 9. 2007. Harri Veijonen on ennustanut siihen Jerusalemin valerauhan vahvistamista. Ensimmäinen kirjansa aiheesta ilmestyi vuonna 1986. Puoliharriveijonen(8:2=4): 11. 9. 2004. Ennaltatiedetyt iskut Venäjälle. Puoliseiska: 11. 3. 2004. Harri Veijonen ennaltatiesi siihen uuden terrori-iskun ja 10. planeetan löytymisen. HV 30. 9. 2003: "Harri: Minä heitin tarkalleen lukuun 6000 keihäällä ja sitten vuonna 6000 osuvasti 3,5. Veijo: Olitkohan se sinä vai minä, joka palkittiin Tykkimäen 2000.000. vieraana todistaen uutta alkua vuodesta 2000 eli 6000. Harri Veijonen: Lähtökohta aivan oikein, vaikka minä tein ne kaikki ja kirjoitinkin etukäteen suunnan muutoksesta vuonna 2000 eli 6000."
6. 1. 2005
HARRI Lappeenrannan tietäjä
6. 1. nimipäivä: Harri. Vuosiharri: 6. vuosi alkaa 11. 9. 2005. Harri Veijonen ennusti siihen M. Gorbatshovin paluun valtaan. "Gorba tulee takaisin" kirjoituksensa oli Uutis-Karjala lehdessä 5. 1. 1992. Puolivitonen: 11. 3. 2003. Puoliharri: 11. 9. 2003. Harri Veijonen kirjoitti siihen tulevaksi iskun Ruotsi-Suomen ulkoministeriin kaksi päivää ennen Ruotsin ulkoministeri Lindin saamaa iskua. HV 30. 9. 2003: "Harri: Minun nimipäiväni on 6. 1. ja se kuvaa vuotta 2006, vuodenvaihdetta kahden vuoden päästä, Jeesus tulee silloin! Veijo: Olet aina yksi kuutonen kun minä kääntäen yhdeksän. Nimipäiväni 9. 1. kuvaten jotakin tuloa alkaen viiden vuoden päästä. Harri Veijonen: Minä olen syntynyt 8. 1. ja tiedän parhaiten. Kuvaan alkavaa vuotta 6008 eli ajankohtaa neljän vuoden päässä. Kristus sikisi maailmaan tuona päivänä ja tulee toisenkin kerran uutta alkua kuvaavan kahdeksan mukaan: vuoden 2008 eli vuoden 6008 alkaessa, syys-lokakuussa 2007."
5. 1. 2005
HARRI VEIJOSEN GORBA TULEE TAKAISIN - KIRJOITUS 13 VUOTTA
5. 1. nimipäivä Lea. 5. vuosi alkoi 11. 9. 2004. Harri Veijonen kirjoitti etukäteen siihen osuvaksi kaksi terrori-iskua Venäjälle vuotta ennen Gorban paluuta valtaan. Lea oli hän, joka vilkutti autostaan Citymarketin "kuoleman risteyksessä", mistä toistettiin ennaltatieto "mitähän meidän risteykseemme" ennen kuin 26. 2. 2004 siihen Kuutostien Mustolaan tuli vetylastirekan palaminen HV:n hengellisen syntymän tontilla ikäänkuin todistamaan väitettään seurakunnan viimeisten 1335 päivän alkamista siitä. HV 30. 9. 2003: "Harri: Minä Itämaan tietäjä olen nähnyt, ettei idässä vielä ole noussut punaista tähteä Moskovan ylle. Veijo: On siellä jo pitkään laulettukin "Suuri ja mahtava". Harri Veijonen: Olette jäljillä pojat. Antikristuksen tulo ja ilmestyminenhän asian ratkaisee."
HARRISON MUISTOKONSERTTI TV 7 HENGELLINEN TV-KANAVA MAASSAMME
TV 1 1. 1. 2005 klo 20.55 piti esittää George Harrisonin muistokonsertti, mikä oli nauhoitettu Lontoon Royal Albert Hallissa marraskuussa 2002. Eric Claptonin orkesteroiman illan esiintyjinä olivat mm. Paul McCartney, Ringo Starr, Jeff Lynne, Tom Petty, Billy Preston, Monty Python, Anoushka Shankar, Ravi Shankar ja Georgen poika Dhani Harrison. Oliko ohjelma vaihdettu "Suomi suree", jossa surraan Aasian turmassa menehtyneitä? Ei, vaan Harripoikaa muisteltiin 15 minuuttia myöhemmin. HARI on Khrishnan toinen nimi, totesi ohjelmassa Ravi Shankar. Harrison ei välttämättä kuollut khrisnalaisena. Karaoke: http://wwnet.fi/users/veijone/whilemy.htm, http://wwnet.fi/users/veijone/something.htm, http://wwnet.fi/users/veijone/music.htm HV TV 7 SUOMALAINEN HENGELLINEN TV KANAVA Päiviö Latvus: Katso TV 7 (GOD TV) Lars Enarson "Syvällisesti Sinun" 1.1.05. Seurakunnan olisi oltava kiinteämmin yhteydessä Israeliin - apuna ja veljenä. Juutalaiset käyttävät sapatti (pääsisäis-?) aterialla kreikkalaista sanaa, joka merkitsee HÄN KÄVI tai HÄN TULI tms? Leipä (Kristuksen ruumis haudassa) peitetään valkoisella kankaalla ja paljastetaan sitten ... Seurakunta salli 6 miljoonan juutalaisen murhan - eivät muslimit ! Lars perheineen työssä vuosia Israelissa. Päiviö. HV: Kirkko salli! TV 7 ei vielä näy esim. minulle.
HYÖKYAALTO JA TÄYSIKUU
Päivän vierailijaksi henkilö, joka löysi sivuilleni hakusanoilla hyökyaalto ja täysikuu. Häneltä idea selvittää sanojen muodostamaa asiaa. Eksyttäjätkään eivät ole sellaista käsitelleet. Tiede tuskin antaa täysikuulle tässä yhteydessä mitään arvoa. Eksyttäjät taas hyvinkin korostaisivat täysikuun merkitystä taikauskoisesti ikäänkuin asian laukaisevana tekijänä. Juuri edellä vastausta vierailijalle, joka sivuillani haulla hyökyaalto ja Raamattu. Sellaiseenkaan ei netissä löytynyt äskeisen veroista vastausta. Tämä antaa lisätietoja samalla siihenkin.
HYÖKYAALTO ISKI TÄYSIKUUN IRVISTÄESSÄ Raamatullinen kalenteri perustuu kuun liikkeisiin, ja monet Raamatun tapahtumat toteutuivat ja toteutuvat oikean kuukauden vaihteessa tai puolivälissä, jolloin on täysikuu. Tämän sivun yläosassa oleva Moon now, kuu (n asento) nyt, http://wwnet.fi/users/veijone/moon.htm tulee osoitteesta http://tycho.usno.navy.mil/, tarkemmin http://tycho.usno.navy.mil/vphase.html, josta voi valita päivämäärän ja nähdä kuun asennon.
HARRI VEIJONEN SYNTYI TÄYSIKUUN NAURAESSA Täysikuuhan siellä mollottaa hyökyaallon aikana 26. 12. 2004. Päivä oli myös oikea 50-vuotispäiväni tällä tavalla tarkkaa aikaa katsoen. Täysikuu mollotti samalla tavalla 8. 1. 1955, koska oli kuun liikkeisiin perustuvan juutalaiskalenterin mukaan kuukauden sama päivä kuin nyt 26. 12. 2004.
JEESUS TULEE TÄYSIKUUN LOISTAESSA Danielin kirjan lopussa mainittu "Saavuta 1335 päivää" sisältää kuukauden vaihteen kohdassa 1290 päivää. Jäljelle jää 45 päivää ja tiedetään siis, että jonkin asteinen täysikuu mollottaa tuon 1,5 kuukauden jälkeen. Olen liittänyt Danielin kertoman 1335 päivää ajankohtaan noin 26. 2. 2004 - 26. 10. 2007. Vanhojen kirjojeni otsikotkin - "Jerusalemista sovittaessa" - kertoivat sen, mitä odotan ajankohtaan 1290 päivän jälkeen eli noin 11. - 13. 9. 2007 eli silloin Antikristus ilmestyisi vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa yhdessä monien kanssa. Oikea kuukauden vaihde tuolloin on 13. 9. 2007. Jäljelle jää 45 päivää ja näin siis tiedetään, että tämän mukaisesti toteutuessaan seurakunnan ylösoton hetkellä mollottaa täysikuu. Päivämäärä on varmistumassa 26. - 28. 10. 2007. OI KUU, OI JEESUS, ME TULEMME LUOKSESI! Kuu ei tässä vaikuta yhtään mitään vaan se on MERKKINÄ sellaiseksihan se oli luotu. Harri Veijonen.
UUSI VUOSI ALKOI ITSENSÄ KANSSA PROFEETTA VÄITTELEE PARHAITEN
Paras Harri Veijosen väittely on etunimipäivä (6. 1.), syntymäpäivä (8. 1.) ja sukunimipäivä (9. 1.) itsensä kanssa, mikä löytyy syyskuussa 2003 otsikolla "KAKSI VAI NELJÄ VUOTTA, VÄITELLÄÄN HENKIVALLOISSA". Kysymys on kolmannesta osasta artikkelisarjaa MAAILMANHISTORIAN MULLISTAVAT VUODET, http://wwnet.fi/users/veijone/mullistavat2005.htm, mikä myös on juuri päivitetyssä ilmaisessa paketissa, tässä: http://wwnet.fi/users/veijone/veijonen2004.zip
HARRI VEIJONEN KOLMINE PÄIVINEEN: 6., 8. ja 9. SEKÄ UUDEN VUOSITUHANNEN KOLME VASTAAVAA VUOTTA
Yksinomaan se, miten olen ollut "kolmiyhteisen itseni" kanssa väittelemässä, on kertonut tulevia mullistavia tapahtumia päivälleen, uskomattoman tarkasti! Tuolloin syyskuussa 2003 mainitaan niin päivämäärä 11. 3. 2004 kuin 26. 10. 2007. Edellinen oli exodustodistus ennaltatiedettynä päivälleen, ja saapa nähdä miten päivälleen tuossa jo yli 4 vuotta etukäteen olin sanonut seurakunnan ylösotonkin päivämäärän. Jopa 26. 12. 2004 hyökyaalto ikäänkuin viittaa, että päivä olisi tarkalleen 26. päivä tällä itäisellä pallonpuoliskolla, mutta joka tapauksessa yhdellä hetkellä ollaan kahden vuorokauden puolella johtuen siitä, minkä Jeesuskin opetti vastoin myöhempiäkin tiedemiehiä, että maa on pallomainen, yhdellä ylösoton hetkellä kaikki vuorokauden ajat.
HYÖKYAALLON 26. 12. 2004 ENNALTATIETÄMISESTÄ Tätä hyökyaaltoakin ennaltatiesin vielä paremmin kuin tekee evankeliumi sanoin, että maanjäristyksiä tulee monin paikoin ( Raamattuhaku: maanjäristyksiä) ja "kun meri ja aallot pauhaavat" ( Raamattuhaku: meri ja aallot pauhaavat): 1. Etukäteen kirjasin: "ensin Ukrainan vaalit ja sitten..." 2. 26. 12. 2004 tulee mullistus: raamatullisen kalenterin mukaan täytän 50 vuotta. 3. Etukäteen tiedossa, että jotakin vastaavaa kuin oli vetylastirekan palaminen 26. 2. 2004 liittyen minuun ja ylösoton ajan ennaltatietämiseen. 4. Etukäteen oli sanottu myös silloinen päivämäärä 26. 2. 2004 ja 13 päivää myöhemmin tapahtuneet tapahtumat aikoineen: 11. 3. 2004. 5. Eipä tässä voikaan kuin toivoa, että pankkitililleni E-K:n Säästöpankki 410810-6384121 tulisi runsaasti lahjoituksia 8. 1. 2005 päiväni johdosta. Muistetaan myös muita uunoja: Elvis 70 ja Loiri 60. Voidaan mainita myös valtiovarainministeri Antti Kalliomäki, että hän täyttää 60 vuotta 8. 1. 2007. Kahdeksan vuotta ennen minua, mutta ei surra. Kyllä 8. 1. 2015 silloinen valtiovarainministeri täyttää 60-vuotta. Ha, ha. Voisiko mikään satu olla parempi kuin tämä toteutuva! Harri Veijonen
VUOSI 2004 PÄÄTTYI SURULLISESTI
26. 12. 2004 Aasiassa 150.000 kuollutta. Mukana suomalaisia noin 200 ja ruotsalaisia tuhat. Järkyttäviä kuvia ja videoita: PICTURES: Indonesia (Neste=next=seuraava), A Indonesia serie, Many series, Asia by Ilta-Sanomat fi, This Catastrophe by Expressen se, Indonesia Aerial 84 NBC pictures. VIDEOS: 200412/26Indonesia.wvx, Thailand by Aftonbladet.se.mov, Karibi i Thailand.wvm, Malaysia.wvm, Sri Lanka.wvm, Tsunami.wvx. Mietin uutista, että hyökyaalto oli mennyt myös Reunionin yli. Saaren keskellä on vuoria ja asumukset rannoilla. Tietääkö kukaan, mitä sinne kuuluu vai onko ihan hiljaista?
GREGORIAANINEN VUOSI VAIHTUI 2004 joulukuun uutissivu jää osoitteeseen http://wwnet.fi/users/veijone/ind04joulu.html. Vuoden 2004 merkittävimmät uutissivumme olivat maaliskuu ja lokakuu. Edellisessä seurakunnan viimeisen 3,5 vuoden alkamisen ennaltatiedetyt merkit ja lokakuussa selitettiin kuvin tunti tunnilta seurakunnan ylösoton tuloa lokakuussa 2007! Jo vuonna 2003 presidentti Tarja Halosellekin oli viestitetty miten 11. 3. 2004 Suomineidon navassa mennään ja tänne ihan V:hen tulevat he, jotka pelastuvat ylösottoon, "syntyvät uuteen aikaan". Tähän pystyi vain maailman paras profeetta, Harri Veijonen
PÄIVÄN VIERAILIJAT: KOLME 20 SEKUNNISSA GO.TO/VEIJONEN Ihan mukavasti onkin ollut liikennettä Veijosen suuntaan. Tässä esimerkki päivältä 30. 12. 2004, jolloin kolme henkilöä 20 sekunnin sisällä oli ottanut suunnakseen go.to/veijonen vieläpä tuolla vähemmän käytetyllä osoitteella tälle wwnet.fi/users/veijone/. Thu 30 Dec 2004 15:50:26 baana-62-165-191-xxx.static.dsl.phnet.fi LAHTI http://go.to/veijonen Thu 30 Dec 2004 15:50:18 xxx2.lounet.fi TURKU http://go.to/veijonen Thu 30 Dec 2004 15:50:05 baana-62-165-185-xxx.dsl.phnet.fi - http://go.to/veijonen
31. 12. 2004
MAAILMANHISTORIAN MULLISTAVAT 34 KUUKAUTTA: 26. 12. 2004 - 26. 10. 2007!
MISSÄ MENNÄÄN?
YHTEISÖT ETSIVÄT AKTIIVISIA JÄSENIÄ
KUOLLEEN MEREN KIRJAKÄÄRÖT "Kuolleen meren kirjakääröt vahvistavat Jesajan kirjan yhtenäisyyden. Vuonna 1947 löydetyistä Raamatun käsikirjoituksista ovat Jesajan kirjakääröt tärkeimmät." Noin alkaa professori Aapeli Saarisalon artikkeli kuvattuna ryhmässä http://groups.msn.com/Saarisalo/, Aapeli Saarisalo tallenneryhmä. Yhteisöihin halutaan uusia aktiivisia jäseniä ja valvojia. Niin ennen muuta omiin ryhmiimme SeurakunnanTiedotuskeskus (miel. englanninkielisiä uutisia välittävä henkilö) ja SeurakunnanTiedotuskeskus2. Uutuusryhmää http://groups.yahoo.com/group/zipsonlyb/ toimitan itse siitä eteenpäin mihin suosittu, tavaraa lähes täynnä oleva http://groups.yahoo.com/group/zipsonly jäi. Ryhmät zipsonly2, 3, 4 PK:n hoidossa. MUITA UUSIA RYHMIÄ Tervetuloa, Harri! Olet nyt yhteisön Lappeenranta jäsen. http://groups.msn.com/Lappeenranta. Tässä yhteisössä hyvä kuva uutisissamme mainitusta ensimmäisestä lehdestä Lappeenrannassa: Lappeenrannan Uutiset N:o 1 (1885). Yhteisössä Tampere kuvin eilen tänään http://groups.msn.com/tamperekuvin mm. vanhoja Tampere postikortteja esim. Sorsapuisto 1950-luvulla.
VEIJONEN 2004 ZIP PÄIVITETTY
veijonen2004.zip korvaa aiemman veijonen2004a.zipin ja sisältää myös loppuvuoden tärkeimmät tekstit. HV
JEESUS TULEE PIAN!
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Johannes Lampinen Ev. lut. Saarnaringissä: Elettiin vuotta 1976, kun ajelimme autolla Alavudelta Virtain suuntaan. Ennen Liedenpohjan kyläkeskusta ilmestyi automme taakse suuri punainen pallo. Se oli niin poikkeava, että aloimme kiinnittää siihen huomiotamme. Ajellessamme muutamia kilometrejä, tuntui siltä, että takaapäin näkyvä pallo vain läheni meitä. Kun tulimme Liedenpohjaan sanoin, että mennään tätä ihmettä katsomaan Liedenpohjan kirkon mäelle. Kun nousimme autosta, pallo oli yhä lähempänä ja siinä oli näkyvissä selvänä kuviona sirppi ja vasara, niin kuin se oli Neuvostoliiton lipussa. Katseltuamme tätä ihmettä, pallo aukeni alareunasta ja kyseiset työkalut valuivat maata kohden. Tämän jälkeen pallo sai uuden kuvion ja tilalle tuli RISTI. Se oli myös jonkin aikaa pallon keskellä ja sitten pallo aukeni yläreunasta auki ja RISTI kohosi ylös. Tämän jälkeen pallo vielä näkyi jonkin aikaa ja sitten se hävisi kuin sumuun. Kirkonmäellä oli eräs naisihminen kastelemassa kukkia. Muistaakseni hän sai vain sanotuksi, että kyllä kirjoitukset pitävät paikkansa. Tämän Jumalan antaman näkemämme kohdalta osa on jo toteutunut, Neuvostoliiton hajoaminen. Ja pian tulee JEESUS Kuningasten Kuningas noutamaan omiaan. Olkaamme siis valmiit lähtemään Hänen kanssaan. Johannes Lampinen, Suomen Lapsievankelioimisyhdistyksen puheenjohtaja KOMMENTTI: Itsellenikin uusi tieto. Näinköhän tässä päästään hyödyntämään vuoden 1986 "harhaoppiani": OVI edessä (1948), auki (1967) ja kiinni (1986) eli tapahtumavälit yhtä pitkiä: edessä (1976), auki (1991/92 työkalut putoavat ja risti tilalle) ja kiinni (2007 seurakunta lähti ja ovi suljettiin). Harri Veijonen
HAPPY NEW YEAR! Happy New Year to You! Harri Veijonen, Daily Christian News. To: harriveijonen@yahoo.com Subject: Happy New Year Wish!! emysja@bellsouth.net. Harri Veijonen Lappeenranta Onnellista Uutta vuotta 2005! T: Pentti Keinänen Oulu. Loistavaa uutta vuotta 2005 toivottaa Antu ja Anna. KIITOS VUODESTA -04 Olli. Siunattua Uutta vuotta! Osmo Pöysti perheineen. Hyvää uuttavuotta! T:J. Hyvää Tv.Rea. Turvallista siirtymistä vuoteen 2005. Antti Eskelinen. Kiitokset kaikesta viestinnästä mitä olen saanut lukea Seurakunnan Tiedotuskeskuksen sivuilta vuonna 2004. Olen iloinnut niistä. Toivotan kaikille toimittajille Pyhän Hengen johdatusta ja viisautta kaikkeen mitä teette. Joten olkaa siunattuja vuonna 2005 ja aina. Eeva
Happy New Year to You! Harri Veijonen, Daily Christian News.
UUTISKESKUSTELU
http://www.jippii.fi/jsp/forum/thread.jsp?b=uutiset&t=15617 Koston aalto pyyhkäisi heidät mereen Veijonen kirjoitti 29. 12. 2004 klo 17:16
Joku tuntematon tuolla mainostaa minua. Otsikkoni olisi tarkalleen päinvastoin! Ei koston aalto vaan rakastava varoitus maailmanhistorian suurimmasta mullistuksesta (siis vedenpaisumusta suurempi!), että se alkaa 34 kuukautta myöhemmin ja jokaisen on hyvä olla "yhtä hyvässä kunnossa" kuin Sauli Niinistö oli nyt ja pelastui.
PELASTUNEITA
Katastrofissa pelastuneita suomalaisia on löytynyt ja nimiään päivitetään tässä. Pelastuneiden joukossa oli mm. Sauli Niinistö. Asiasta kertoi mm. Ilta-Sanomat. Sopii yrittää säilyttää maan alla lehtiäkin, joissa tapahtumin todistetaan ennaltatiedettyä Herran päivien todistusta alkaen 11. 9. 2001. Kiitos!
MAANJÄRISTYS JA HYÖKYAALTO
HARRI VEIJONEN VUOSI SITTEN: PUTINIA LÄHTEE PUDOTTAMAAN ZHIRI
1. Zhiri uskoo ennustuksiin. 26. 7. 2001. "Zhiri on parhaiten perillä noitien ennustuksista. Samalla kun kilpailen noitia vastaan näytän kilpailevan Zhirinkin ennustuksia vastaan. Vaikka hänellä on etuna toteuttaa tulevaksi luulemansa tapahtumat, saapa nähdä kumpi voittaa. Readers Digest, Valitut Palat Suomessa 1994 kirjoitti Zhiristä, että siinä kolmannen maailmansodan todennäköisin sytyttäjä. Zhiri olisi susi suden vaatteissa. Mutta niinhän se onkin, että oikea susi tulee läheltään, kilpailijanaan ja lammasten vaatteissa. Ei sovi unohtaa Kari Suomalaisen kuvittamaa Raamattua: http://wwnet.fi/users/veijone/kari.htm 2. Saddamin vankeus ja Zhiri. 17. 12. 2003. Suuri uutinen maailmalla on, että tyranni massamurhaaja, terroristien rahoittaja, Saddam Hussein on saatu kiinni. Tätä olisin tietenkin voinut veikkaillakin kirjoitettuani juuri edellä, että Putinia lähtee pudottamaan Saddamin ystävä Zhirinovski. Nyt on Zhirillä oikein motiivikin aloittaa taistelunsa muka USA:a vastaan, johon hän ei katso ensimmäisen Vladimirin olevan kykenevä. Putinin pitäisi olla vallassa ensin maaliskuun 2004 presidentinvaaleihin ja sitten seuraaviin eli vuoteen 2008 asti, mutta mahdotonta on olla, koska vuonna 2007 Moskovasta ilmestyy merkkipäinen johtaja vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa ja sitä ennen jo tulee. Jos kuka minulle vielä naureskelee niin on syytä varoa, ettei leukansa loksahda sijoiltaan, sillä 25 vuotta jatkunut ennaltatietämiseni edelleen uskomattomalla suvereenisuudellaan JATKUU! Jonkun on laitettava merkkipäinen Antikristus Moskovaan tulemaan ja siis "Johannes Kastajana" on Zhiri juuri niinkuin jo yli vuosikymmen sitten Suomen esivallallekin tiedotti Harri Veijonen. HV 15. 12. 2003."
UKRAINA 27. 12. 2004
Klo 22:26: Keskusvaalikomitea on käsitellyt 99,90% äänistä. Jushenko 52.01%, Janukovich 44,18%. Janukovich ilmoitti ettei hyväksy vaalituloksia ja tulee valittamaan Korkeimmalle Oikeudelle systemaattisesta vaalivilpistä. Klo 14:55: Keskusvaalikomitea on käsitellyt 99,02% äänistä. Jushenko 52.22%, Janukovich 43,99%. Vladimir Zhirinovskij, Venäjä, neuvoo Janukovichia olemaan hyväksymättä äänestuloksia 26. 12. 2004 (UKrainska Pravda). Lähde: Viimeisimmät uutiset Ukrainasta: http://www.haver.info/suomi/uutiskirjeet/uutiskirjeet.htm Senaste nytt från Ukraina: http://www.haver.info/svenska/nyheter/nyheter.htm
UKRAINASSA UUDET VAALIT JA SITTEN ...
http://www.haver.info/suomi/uutiskirjeet/uutiskirjeet.htm Tämä linkki lisätty sivun yläosan linkkeihin Moskova.info:n jälkeen nimellä Ukraina info. TOINEN RAAMATTUHAKU http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible Tämä linkki lisätty sivun yläosaan (Koivuniemen) Raamattuhaun jälkeen nimellä Toinen. HV
ASTEROIDI 2004MN4
Palaute Samuel Suvivirralta: Tämä asteroidi 2004MN4 on juuri saanut asteikon nro. 4 Torinon mitta-asteikolla, joka mittaa DI asteroidin todennäköistä osumista maapalloomme. Yli 400 (1.400 feet) metrinen asteroidi on osoittautunut maata kaikkien aikojen uhkaavimmaksi DI asteroidiksi ja sen laskettu maahan törmäysajankohta on 13. huhtikuuta vuonna 2029. Taas satutaan samoihin vuosiin 2028-2029, joita käsiteltiin myös Teijo Lusan kirjassa: "LOPUN AJAN SALAISET KANSIOT". Lusan kirjassa on myös 1997 saamani tuhonäky. Samuel Suvivirta Kommentti: Raamattu viittaa maan suistuvan radaltaan vihan ajassa, mutta omassa esityksessäni jo lähes 20 vuotta aiemmin kuin Lusa ja kumppanit selittävät. HV
BETLEHEM JOULUNA 2004
Antti Eskelinen: Betlehem jouluna 2004 ja Jeesuksen syntymään liittyviä tapahtumia, betlehem2004.txt "Syntymäkirkon edessä olevalla aukiolla Manger Square oli edellisistä joulumessuista poiketen vain kaksi Arafatin kuvaa. Tekee mieleni tehdä kärkevä kysymys maailman 1.8 miljardille kristitylle: ”Miten on mahdollista, että kristikunnan yhdelle tärkeimmistä pyhiinvaelluskohteista muslimit voivat pystyttää vuoden yhtenä kristikunnan tärkeimmistä juhlista suuria kuvia terroristista, jolla on tuhansien ihmisten verta käsissään, ilman että kukaan näkee siinä mitään outoa?” HV:n vastaus: Oudoimmaksi pimeä maailma katsoo minut, joka ennaltatiesin miten Arafat saa Betlehemin ja kuolemallaan laittaa suurimman Antikristuksen tulemaan kymmenessä kuukaudessa.
BEN GURIONIN HENKIVARTIJASTA KRISTITYKSI EVANKELISTAKSI
22. 12. 2004 uutisissamme mainittiin J. Shulamin toimesta nimi David Ben Gurion. Hallussani olevassa kuvassa Ben Gurionista hänen edessään seisoo henkivartija Shlomo Hizak: David Ben Gurion and Shlomo Hizak: bengurion.jpg. Shlomo Hizak on syntyisin Jerusalemista asuen siellä jo kolmannessa polvessa. Hän itse on kertonut, että Israelin valtion perustamisen jälkeen monet luopuivat ortodoksijuutalaisuudesta kapinoiden Jumalaa vastaan sallittujen Hitlerin toimeenpanemien hirmutöiden tähden. Itse hän yritti pysyä oikeaoppisessa juutalaisuudessa. Mutta setänsä oli kääntynyt Messiaaniseksi, uskomaan Jeesukseen, ja hän itse teki saman löydön lukiessaan Jesajan kirjan lukua 53. Messiaaniseksi tultuaan hän luuli, että hänen tulee edelleenkin käydä synagoogassa. Mutta hän joutui kokemaan suurta vainoa ortodoksiystäviensä taholta. Silloin nuorukaisena hän pääsi poliisivoimiin 2,5 vuodeksi. Sinä aikana hänestä tuli Israelin pääministerin David Ben Gurionin, presidentti Isaac Ben Zvin ja ulkoministeri Golda Meirin henkivartija. 1960-luvun alussa hän täyttyi Pyhällä Hengellä ja aloitti kristillisen toiminnan silloisena ja nykyisenäkin postiosoitteena Box 8017 Jerusalem. Nykyisin johtamansa toiminta kantaa nimeä AMI-JerusalemCenter. Suomenkielisessä netissä hänestä ei ollut mainintaakaan ennen tätä. Sivuja maailmalla: http://www.amijerusalemcenter.org/, http://www.icci.org.il/ami.htm ja Ruotsissa sekä matkailu että Dagen-lehden sivuilla. Harri Veijonen, Daily Christian News.
SYNTYMÄPÄIVÄNI TÄNÄÄN 13 PÄIVÄÄ ENNEN SYNTYMÄPÄIVÄÄNI
EDELLINEN 13 PÄIVÄN KEIKAUS
Samalla palautuu mieleen, miten helmi/maaliskuussa 2004 ryhmissäkin osattiin etukäteen keskustella 13 päivän kalenterieroista odotettaessa merkittäviä tapahtumia ajankohtiin noin 27. 2. 2004 ja 11. 3. 2004. Silloin 13 päivää ennen tapahtui hengellisen syntymäni tontilla vetylastirekan palo, ym., ja tapahtumat siis vahvistivat odotettua, että siitä päästään laskemaan 1335 päivää seurakunnan ylösottoon. Se on Danielin mainitsema 45 päivää yli 1290 päivän 3,5 vuoden. Keskimääräinen 3,5 vuotta päivinä on 13 päivää vähemmän kuin 1290 päivää. 13 päivää jälkeen 27. 2. 2004 oli 11. 3. 2004 ja ennaltatiedetty 3,5 vuoden alku tapahtumineen. Odotettuna exoduksen 3500 vuotistodistuksena tulivat taivaalle 10. planeetan löytyminen ja maahan uusi terrori-isku. Muslimit ovat ensimmäisen narrin päivän eli uuden vuosituhannen vuoden lopusta (11. 9. 2001 NY) lähtien kunnostautuneet ylivoimaisesti parhaiten (11. 9. 2003 Lind, 11. 3. 2004 Madrid, ca. 11. 9. 2004 Russia) toteuttamaan etukäteen kertomiamme Raamatun ennustuksia ja Jumalan vuosituhanten todistusta, mutta jatkossa "päätähdeksi" nousee Antikristus suurin. Ei hän ole Osama, vaikka onkin syntynyt muslimien vuodenvaihteessa. Gorba on osannut jo kahdesti tulla tuona päivänä 11. 3. ja kolmas kerta toden sanoo, vaikka Raamatun tuhatvuotishistoriaa parodioiden 1,5 vuotta "exoduksen" jälkeen jälleen 11. 9. Venäjällä. Ennaltatietäminen on helppoa, kun tietää, että tietyt pimeät varmasti jatkavat kulkuaan täydellisessä pimeydessä. Tänään 26. 12. 2004 on olettamaani valkeudessa vaeltavien eli seurakunnan ylösottoon noin 1033 vuorokautta. Harri Veijonen
21. 7. 2004. Ihminen kuussa kuvin. Suomen kirjailijat. Suomen Top 200 kirjailijaa: http://wwnet.fi/users/veijone/Suomen_kirjailijat.htm Jeesuksen ilmestyminen Vastahuuhaa palkinnot 1996-2003 Veijonen: Maailmanhistorian mullistavat vuodet 2005-2007(Kirjoitettu 2003) 2004 LOKAKUUN UUTISSIVU kertoi KUVIN seurakunnan viimeisestä taipaleesta kolme vuotta etukäteen! Se jäi osoitteeseen: http://wwnet.fi/users/veijone/ind04loka.html. 2004 syyskuun uutissivu jäi osoitteeseen http://wwnet.fi/users/veijone/ind04syys.html. 2004 ELOKUUN UUTISSIVU jäi osoitteeseen: http://wwnet.fi/users/veijone/ind04elo.html, 2004 HEINÄKUUN UUTISSIVU jäi osoitteeseen: ind04heina.html, jne. Uutissivut löytyvät nopeasti sivun yläosan uutisarkistosta. MAHTAVA MAALISKUU 2004 Veijonen: 40_vuotta_alkaen_1967.htm, Linkki: Osmo Pöysti: Kirkkohistorian suuret valheet. HV: Top in Jerusalem + Jerusalem tänään, Mathilda Wrede ja Aarne Ylppö, http://wwnet.fi/users/veijone/kirjasto.htm, PÄIVITETTY veijonen2003.zip, UPDATED veijonen2003.zip (08/08 2003).
VEIJONEN: SEVENTY YEARS AGEIN BUT IN FINLAND ONLY Jeremiah 25:11 This whole country will become a desolate wasteland, and these nations will serve the king of Babylon seventy years. 586 BC Babylon destroys Jerusalem and Temple. 516 BC Second Temple is dedicated Veijonen 8.8. This whole Karelia (including Jerusalem to the Finnish People, Viipuri = Vyborg) ... seventy years. 1944 Russia destroys our Jerusalem and we must left. 2014 in Vyborg agein! Jesus will come on the Earth.
USKOMATONTA, MUTTA TOTTA KAI JA VAIN VEIJOSELTA: TAKAISIN VIIPURIIN 70 VUODESSA!
JERUSALEMISTA JERUSALEMIIN 90 VUODESSA
Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin! Vuoden 1995 kirjani nimi. Jerusalemin taivaalla syksyllä 1917 lentelivät lentokoneet ja pudottivat Jumalalta saatua sanaa. Se vapautti kaupungin ilman taistelua. Seurakunta osaa taistella ja voittaa pelkän Sanan voimalla! Edmund Allenbyn Jerusalemin valtaus syksyllä 1917 oli mahtava merkki ja myös ennekuva vielä mahtavammista tapahtumista jopa tietty aika myöhemmin. En nyt puhu Messiaan näkyvästä paluusta 90 vuotta myöhemmin vaan Jerusalemin valerauhasta seurakunnan ylösottoineen:
Englantilainen kenraali Edmund Allenby toteutti syksyllä vuonna 1917 ihmeen Jerusalemin taivaalla, mikä saattoi olla ennekuvaa Jerusalemin valerauhasta ja seurakunnan ylösotosta mahdollisesti 90 vuotta myöhemmin!
Ennaltatiesin tapahtumia 28 vuotta etukäteen * Olympialaiset ajan merkkinä * Rippikoulu vai Prometheusleiri
Paavi tapasi Gorban, ("portto pedon selkään"), ennaltatietämäni mukaisesti 1. 12. 1989. Osmo Pöystin Gorba-sivu on päivitetty.
Liity Harri Veijosen postituslistalle! Lähetä viesti "liityn postituslistalle" ja sähköpostiosoitteesi osoitteeseen harriveijonen@yahoo.com Uutta: Nopeimmin TÄSTÄ! Mahdollisuus myös omien viestien kirjoittamiseen kaikille listalaisille!
*