<A HREF="http://www.wwnet.fi/users/veijone/ind98c.htm"><img src="http://www.wwnet.fi/users/veijone/ uutiset.jpg" height="40" width="400" alt="http://www.wwnet.fi/users/veijone/ind98c.htm" </a>Ylläoleva kuva vapaasti kopioitavissa linkiksi sivuillenne em. koodilla. Tai viereinen, minkä koodi on sama ilman kokotietoja.
Updated - Päivitetty 23. 8. 1999
Viimeisimmät uutiset usein tekovaiheessa.
31. 10. YHTEINEN JULISTUS VANHURSKAUTTAMISOPISTA ALLEKIRJOITETAAN
Mm. Kristityn Vastuu on käyttänyt KIRKON TIEDOTUSKESKUKSEN artikkelia asiasta
jo 17. 6.
Päinvastoin kuin nuo esittävät asia on tietenkin erittäin kristinuskon vastainen teko.
LUOPUMUS on huipussaan, ja tähän ajankohtaan voidaan odottaa myös luopumuksen seurauksia.
Jumala ei salli itseään pilkata. Pilkka osuu lopulta ydinpommina mm. paavin nilkkaan
(Ilm 17), mutta ensinhän pitää merkkipäisen tulla takaisin valtaan. (kirjoitettu 12. 7.)
23. 8. ELOKUUT NÄYTTÄVÄT OLEVAN JÄNNITTÄVIÄ KUUKAUSIA
"Elokuut näyttävät olevan jännittäviä kuukausia, ainakin naapurissa", kirjoittaa eilisessä Etelä-Saimaassa
professori Tauno Tiusanen. Ja täältähän on voitu lukea niiden profeetallisuuden johtuvan
juutalaisen vuodenvaihteen lähestymisestä. Gorban ylösnousemusparodiasta on nyt kulunut
8 vuotta. Ei täällä kirjoiteta Saatanan kunniaksi, kun kaiken aikaa kerrotaan, mitä sen narrin
on tehtävä Jumalan kunniaksi. - ENSO MENETETTIIN STT:N uutisen vuoksi, E-S 22.8. Antti O. Arponen kirjoittaa
historiaa siitä, miten STT uutisoi 1940 sovittua liian aikaisin Moskovan rauhanneuvotteluista,
ja
siitä hyvästä Stalin pani peukalonsa kuin parempikin Turhapuro Enson kohdalle karttaan.
Vuonna 1953 Stalin kaatoi itsensä koko Pohjolan kartan päälle, mutta Herra ottikin Gorban
isäpuoli-JOSEFIN pois. Täällä taas uutisoidaan etukäteen mm. siitä, että kolme kuningasta
kukistetaan. Ja jos Venäjä luulee, että nyt kukistettavat valtiot ovat Pohjolan valtioita,
täällä muistutetaan, että ne ovat entisen Neuvostoliiton Roos, Mesek ja Tuubal.
Vuosikymmenen kuluttua uutisoidaan, että ST:n Veijonen pelasti uutisillaan koko Pohjolan?
Suomalainen HORNET-hävittäjä lensi eilen puolen päivän jälkeen itärajalla mm. Lpr:n Pappilansalmen sillan
kupeessa olevan Siltakioskin PIENOISGOLFkentän yli. Kentän ennätys on 30, tällä kaudella 32.
Veijonen muutaman kerran kokeillut, ennätys 51. Sääntöjen mukaan kullakin 16:sta reijästä
saa yrittää kuudesti (ellei silläkään osu, tulokseksi tulee 7), ja lyönnit on aloitettava alusta,
ellei pääse ensimmäisen esteen yli. Huhtiniemessä oleva pienoisgolf on kai helpompi, koska
kenttäennätykset 22 ja 24.
Suomen ilmavoimat
WORLD 1000 aloittanut palvelun, missä
seurataan maakohtaisesti kaikkien sinne linkittäneiden
keskimääräistä päivittäistä kävijämäärää.
Tänään sivuni ovat 25., 28., 31.,
65. jne. Itselleni yllättävintä,
että Lennon-sivullani käy tasaisesti noin 50 henkilöä
päivässä, siis yli 18.000 käyntiä vuodessa:
25 Church without churches
Society & Culture 119
26 Club unity, helsinki
Club unity is a progressive house / trance club in helsinki, finland. unity has run monthly since 1996. Entertainment 115
27 Mega hit music
European dance/techno music. Entertainment 115
28 Top 100 christian links
Society & Culture 110
31 Daily christian news
Christian news Society & Culture 90
65 John lennon now
The beatles and john lennon music. also "i just believe in jesus" Entertainment 49
Neljällä suosituimmalla sivullani käy keskimäärin siis
119 + 110 + 90 + 49= 368 päivittäin. Seuraavaksi suosituin on
keihäänheittosivuni. Sivujani joilla käydään ja joita tallennetaan
on yli 50.
Uutislinkkisivu korjauksen alla. Älkää unohtako
viikon sana-profetiasivuja kuten EIKÖ 2000 JKR. TAPAHDU ENNALTATIEDETTYÄ?
22. 8. HYVÄ SANOMA KESKELLÄ ELÄMÄÄ - SUSI LAMMASTEN VAATTEISSA.
TUKHOLMAN PROFEETAN SANOMASTA on ilmoitettu
Lappeenrantalaisessa, sikäli kun latoja on nyt latonut oikein.
Tukholmaan Fridhemsgatan 58/109 on lähetetty tilattua ilmaismateriaalia.
-
Hyvä Sanoma extra 2/1999 on ilmestynyt.
Lehti näyttää suunnatun varsinkin nuorille.
Mielenkiintoisia artikkeleja kuten "Coloradon koulusurmien jälkeen syntyi
hengellinen herätys". Heikoista huolehtiminen on
kansalaisvelvollisuus, muistuttaa päätoimittaja Heikki Kangas.
- TV:ssä esitetty ohjelma ausralialaisesta "lääkäristä", joka vaatii EUTANASIAN
eli kivuttoman MURHAN hyväksymistä. Emme ainakaan hyväksy sanaa armo termin murha yhteyteen.
"Sukupolvi, joka nuoruudessaan hyväksyi vapaan abortin, tulee vanhuudessaan kitketyksi pois
eutanasialla", kirjoitti Thoralf Gilbrant ENNUSTUKSET TOTEUTUVAT 1 (1975).
SUSI LAMMASTEN VAATTEISSA.
Matteus 7:15: "Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän
luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia."
Oik. "vaatteissa lampaiden."
Novum selittää, että vääriä profeettoja on seurannut oikeiden jäljissä
kaikkina aikoina. Niilo P. tuskin on ainoa vääristelijäni. Jehovan todistajat yms. eivät
mielestäni ansaitse nimitystä susi lammasten vaatteissa, pikemminkin ovat
mustia lampaita, eivät Kristuksen lammastarhasta.
Suuren tarukirjan Susi lammasten vaatteissa on vanha eläinsatu sudesta, joka esiintyi
lampaan valepuvussa. Susi liittyi lammaskatraaseen ja seurasi sitä nöyrästi karsinaan.
Mutta samana iltana paimen sattui teurastamaan juuri sen lampaan.
Aimo T. Nikolainen (Ilmestyskirja ja nykyinen kristikunta,
1961, s. 48)
selitti, että "Johannes tässä yhteydessä, 13:14-15, puhuu pedon KUVASTA, mikä
palauttaa mieliin Antiokus IV:n kuvapatsaan Jerusalemin temppelissä."
KR 1938 käänsi: (Väärä profeetta=Israelin petollinen johtaja) "yllyttää tekemään
sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi."
Uudessa kirkkoraamatussaan kääntää: "saa heidät tekemään patsaan sen pedon
kunniaksi, jota on isketty miekalla mutta joka on vironnut henkiin."
Kysymys todella on siitä, että merkkipäisen pedon patsas tai kuva pystytetään
Jerusalemiin esimerkiksi Kristuksen taivaaseenastumisen kirkkoon.
Kristus tulee teurastamaan lammasten vaatteissa tulevan suden.
S. 47 Nikolainen kirjoitti:
"Johanneksen näyn tärkein yksityskohta on kuitenkin siinä mikä kerrotaan
jae 3. Yksi hirviön päistä oli kuoliaaksi lyöty,
alkutekstissä TEURASTETTU, mutta tämä lyöntihaava, kuolinisku oli
parantunut." Johannes selittää näkemäänsä, hän näki parantuneen miekanhaavan pedon pään kuvassa.
AKI HEITTI MAAILMANENNÄTYKSEN TAIPALSAARELLA.
Aki Itkonen M 65 sarjassa 600 g välineellä maailmanennätykseen
50,15. Ja Veijonenkin pysyi vielä
40 metrin paremmalla puolella 800 g välineellä 1999.
21. 8. KOHTALOKAS LINJARIITA - INTERNETSEURAKUNTA - ULTRAA KIRJASTOISSA
Kirkon tiedottajien linjan suuri virhe ei ole siinä, etteivät he
kerro alkavasta Antikristuksen ajasta. Se vaan on osoitus
siitä, etteivät he ole selvillä seurakuntakauden ajan loppumisesta ja Antikristuksesta vaan ovat valmiita
Antikristuksen aikaan hänen porttonaan (Ilm 17). Heidän linjansa
pahin poikkeama seurakunnan linjaan on siinä, että kun
molemmat voivat kertoa maailman idoleista, me emme voi
väittää, että nämä beatlesit tai pavemaijaset ovat jotain seurattavia.
Sensijaan kirkko toimii kuten uusin SANA-lehti,
kaksi sivua JARI SARASVUON opetusta siitä, ettei julkiuskovaiseksi pidä
ruvetakaan vaan riittää sellainen usko kuin hänellä on.
Kristuksen vähimmäisvaatimus taivaaseen pääsylle on
Jumalan antama sydämen usko Kristukseen ja sen julkinen tunnustaminen, julkiuskovaisuus!
- Ei ole kysymys siitä, tekikö MARTIN LUTHER KING sellaisia tekoja kuin häntä
mollaava tv-ohjelma väitti, vaan mahdollisuus taivaaseen on oikean uskon kautta.
PAIKALLISSEURAKUNNAT INTERNETISSÄ. Paikallisseurakunnan alue ei kulje kaupungin rajoilla vaan kuten alussa oli,
sydämeltä sydämelle alueella, jolla päivittäin on mahdollisuus kokoontua yhteen.
Siksi tällä seudulla puhun "Lappeenrannan-Imatran alueen" seurakunnasta.
VANHOJA IMATRA postikorttejani.
Tein KARI KANGASHARJUlle bannerin, vaikka hän sähköpostitti:
"En kuulu mihinkään kirkkoon, mutta kirkkoihin kuulumattomat ei ole se ryhmä, johon ensisijaisesti kuulun,
vaan se on Kristuksessa olevat. Kirkkoihin kuulumattomuus ei ole se asia, jonka perusteella koen yhteyttä
joihinkin ihmisiin, vaan yhteyden peruste on Kristuksessa oleminen. Näitä Kristuksessa olevia on sekä kirkkojen ulko-
että sisäpuolella. Koen yhteyttä myös niihin Kristuksessa oleviin, jotka ovat kirkkoihin kuuluvia ja yhdessä molempien
kanssa kuulun nimikkeen "Kristuksessa olevat" alle." Olen samalla kannalla, mutta kun
alueilla on vain yksi paikallisseurakunta, kaikkien kirkkokuntien ulkopuolella, vika onkin siinä,
että useilla on tapana jättää tämä oma seurakuntansa.
INTERNETSEURAKUNTA?
On varmasti raamatullisempi kuin parhainkaan kirkkokunta.
Kehottaisinko ihmisiä menemään johonkin kirkkoon?
Olen sitä tehnyt silloin, kun ei ollut tarjota parempaa osoitetta.
KIRJASTOISSA ULTRAA. Ainakin Lpr:n maakuntakirjaston lehtilukusalissa on Ultra 7-8/1999,
ja sivuilla 12-13 artikkelini "Nostradamus ja aikamme", minkä
kopioita pyynnöstä lähetetty mm. HANGON seudun seurakunnalle, Esko Halkosaarelle.
Luvallani voi kopioida kirjoituksiani.
- TURBOKEIHÄSTÄ heittävät tänään 7-12 vuotiaat VIROJOEN Hippokisoissa.
(Ennätykseni 42,50 -94).
Yrjö Hämäläinen ja Juha Olkkonen osallistuvat kilpailun ulkopuolella
kansalliseen veteraanien yleisurheilukilpailuun Taipalsaarella.
20. 8. KARI SUOMALAISEN TEOKSISTA KYSYTTYJÄ - TURKIN MAANJÄRISTYS - MM-KISAT ALKUUN
CITYKIRPPIS Lpr:n Valtakadulla myi nenäni edestä pari Kari Suomalaisen opusta.
Ei silti taida olla missään Karin kirjassa Hesarissa ollutta "Sutta lammasten vaatteissa".
Minulla sentään oli tallella suden pää. Kuva ainakin KARI IN MEMORIAM sivulla.
"HUGO-tyttö", JONNA K.
pyynnöstäni tarkensi, miksi muka sivuni olisivat
lintua tai kalaa, epäkristilliset. Hän mainitsi:
"Noh, ainakin juttu jostain Mikael antikristuksesta ei anna kunniaa Jumalalle
vaan koroittaa enemmän saatanaa. Meidän tulisi viimeisinä aikoina keskittyä
voittaamaan sieluja Jeesukselle eikä kirjoitella juttuja kuin Iltasanomien
otsikoita tyyliin." Vastasin: "Et siis ollenkaan tajua, miten Antikristuksen tunteminen
saa voimakkaasti ihmiset heräämään hänestä pois päin,
Kristuksen luo?" Ja kirjoitetaan niin suurella, että ihmisetkin näkevät lukea:
wwnet.fi/users/veijone/ autoni kylkeen.
TURKIN MAANJÄRISTYS. MAANJÄRISTYKSIÄ tulee monin paikoin ennen paluutani, oli Jeesuksen eräs
opetus. Ennustus ei välttämättä sano kovin paljoa kuin turkkilaisille
raunioidensa ja ruumiidensa keskellä. Asiantunteva kommentti lukijalta:
Mielestäni Turkki kuittasi viikkoa aikaisemmin tekemänsä sotilasliiton
Iranin, Israelin aktiivisimman vihollisen kanssa. Vastakommenttini:
Lukija siis pystyi ennaltatietämään, että jotakin pahaa tapahtuisi Turkissa.
Jumala kyllä on säätänyt onnettomatkin tapahtumat. Marakin saisi sanoa:
"OLISI PERIN ONNETONTA, jos Suomi olisi jakamassa Israelia ja Jerusalemia.
Taitaisi
siinä mennä presidentin pääkaupunkikin (veden alle). Onneksi sentään
on Karelia (Lappeenranta - Imatra, vihan ajan jälkeen), eikä
vielä ole varmuutta, kuka siellä alueen pääkaupungissa
tulee johtajana toimimaan.
Se vain on varmaa, että minä olin Suomen viimeinen koko kuusivuotisen virkakauden
toiminut presidentti."
MM-kisat SEVILLASSA alkavat tänään. Keskisuomalainen odottaa, että "Äänekosken Kimmo Kinnunen yltää
niille pituuksille, jotka toivat hänelle MM-kultaa (1991) ja MM-hopeaa (1993)."
19. 8. "PROFEETTA AUTA ITSEÄSI" - TUONKO LOTTOVOITTOJA VAIN TOISILLE?
ESA KANGASNIEMEN nimellä lähetettiin sähköpostia, että hän olisi
LOTTOHARAVALLANI 18/12
voittanut jo 11.000 mk. Asiasta on pyydetty lisätietoja.
- Eli kaipailit tarkempia tietoja lottovoitoista.
13/99 kierros osoittautui parhaaksi. Voitin kyseisellä kierroksella 1x6 +1x4 =10860mk.
Muut voitot ovat olleet satunnaisia 4 oikein tuloksia. Niiden kierrosnumeroita en valitettavasti muista juuri nyt.
Terveisin, Esa Kangasniemi
esa.kangasniemi@akermar.com
PORI.
Kommentti: Ja opetukseni edelleenkin on: kuka ei osaa olla rahapelejä pelaamatta,
pelatkoon vain vähän lottoa ja voittakoon.
RAITA KARPO SAANUT LAULUJA HENGESSÄ. Vieraillessaan Lappeenrannassa Raita Karpo kertoi, miten hän
oli saanut hengessä lauluja. Hän laulaakin ohjelmistossaan myös sen tyyppisiä korkealle
meneviä laulelmia ilman säestystä. - "KUOLLUT" TODISTI. Minulle annettiin toukokuussa 1999
elinaikaa 3 kk, mutta nyt olen ilman syöpää ja verta keuhkoissa, todisti sisar, jota Anthony Castro
Lappeenrannassa käyttää jatkuvasti mainoksenaan.
- MYKKÄ PUHUI KIELILLÄ KÄSILLÄÄN. Jehovan todistajat ym. harhautuneet kieltävät
kielilläpuhumisen lahjan. Apostolien teot kuitenkin jatkuvat. Uusimmassa Avainsanoma-lehdessä
kuurot ja mykkäkin kertovat, miten he puhuvat käsillään heille vieraita kieliä.
Lehdessä on kuvakin neljästä iloisesta Marinmaalaisesta sisaresta.
Internet-Avainsanoma esittelee
ilmaiseksi avain@avainsanoma.fi tilattavissa olevaa tabloid-lehteä. Eikö osoitteella
www.avainsanoma.fi pääse mihinkään?
Taisi löytyä tieto, mikä paljasti, että Avainsanoman nimimerkki ESKOFERUS on Esko Halme.
Halme siis lehdessä väitti, että 2000 vuotta Kristuksen syntymästä olisi jo ohitettu. -
MUISTETAAN VAINOTTUJA, oli Avainsanoman pääkirjoitus. "Ihmisoikeusjärjestöjen raportit ovat
kertoneet, että diktaattorien hirmuvalta on lisääntymässä maailmassa," kirjoitti
päätoimittaja JOUKO RAJALA, avainsanoma.rajala@kolumbus.fi - Eikö sitten Rajalalla
ole kotisivua jossakin www.kolumbus.fi sivuilla?
- VAINOTTUJA, MARTTYYREJÄ linkkeineen oli mm. uutisissamme
13. 3. 1998.
18. 8. PROFEETALLINEN FILMI HOLLYWOODISTA. "The Omega Code" on saamamme tiedon mukaan
rehellinen kristillinen ja profeetallinen Raamatun ilmoittamasta lopunajasta kertova filmi.
Se tulee Eurooppaan tänä syksynä. - Ns. Cityseurakunnat, joiden johtoryhmässä on mm. Seppo Kohvakka, eivät
kuulu laajimman helluntailaisen liikkeen, Suomen Helluntaiherätyksen piiriin.
Neuvotteluja suhteista käydään edelleen. - DAVID WILKERSON on lupautunut vierailemaan
Suomessa 13. - 16. 6. 2000. Tilaisuuksia on alustavasti ainakin Helsingissä ja Lahdessa. -
AURORA PROJEKTI. Ns. Aurora projekti on tuottanut useita hyviä
sivuja LAPPEENRANNASTA, mm.
Viipuri-pienoismalli
,
Wolkoffin talomuseo ja
kirjastosta,
tutun näköinen rouva tiskillä.
- ARTO KIVIMÄKEÄ ei löytynyt internetistä, mutta
kylläkin Horatiuksen Carpe diem
ja em. latinan termeillä
vaikka mitä kahviloita.
- SUMMA SUMMARUM PÅ SVENSKA. Välkommen! Eli jotakin yritetään sanoa
ruotsinkielisillekin. - Ruotsissakin on linkitetty
keihäänheitosivuni tälle urheilusivulle. - Sivuilleni on taas tullut uusia lukijoita, tervetuloa!
Eräs oikein ilmoitti, miten oli vaikeuksia tajuta linjaani:
"Mitä sontaa tämä oikein on? Oletko sinä kristitty vai joku
sekopää???? Toivottavasti Jumala kirkastaisi sinulle miten sinä voit käyttää
internet sivuja hyödyllisesti niin että joku saa niiltä jotain, eihän näistä
sivuista tiedä oletko lintu vai kala!!!! Herää pahvi." Taisi olla Hugo-peikkoa
pelannut pikkutyttö. HERÄÄ PAHVI! Viimeistä viedään, vaikkei edes
JUHANI HÄRKÖNEN RV:n lukijapalstalla ollut varma tehdäänkö nyt ylösottoa edeltävää viimeistä merkkiä
ilmoittautuen luulevaiseksi. "Hetkenä jona ette luule" on kuitenkin vain kellonajan arvelua. Aika
tiedetään noin viikon tarkkuudella siihen kun Gorba ilmestyy vahvistamaan Jerusalemin "rauhaa."
RISTIN VOITON linjahan pysyy kaukana näin tarkasta tietämisestä.
VARHAISHELLUNTAILAISIA NIMELLÄ HYPPÄÄJÄT. Mielenkiintoinen edesmennyt sukulaiseni, Paavo Montonen,
- jonka käsitys, että ev. lut. kirkko on seurakunta ja muut lahkoja, oli aivan tyypillinen ajalleen -
kirjoittaa KANNELJÄRVI-teoksessaan s. 153: "Vaikka Kanneljärvellä ei oman seurakunnan perustamisen jälkeen
enää esiintynytkään mitään huomattavampia uskonnollisia liikkeitä, niitä oli kyllä ollut aikaisemmin.
... vapaakirkollisten ja metodistien toimintaa. Paljon huomattavampaa
oli kuitenkin ollut vv. 1840-1890 Kivennavan ja Muolaan rajakyliin levinnyt "hyppääjien" nimellä
tunnetun lahkon vaikutus. Lahko oli syntynyt Inkerissä ja levinnyt sieltä
Kivennavalle, jossa varsinkin Ronnun veljekset sitä innolla levittivät.
V. 1838 oli Matti Rontu alkanut "puhua kielillä". Hänen puhettaan oli aina seurannut kuulijakunnassa
yleinen liikutus, joka ilmeni voimakkaina ruumiin liikkeinä, hypähtelyinä,
josta lahko sitten sai nimensäkin." Vastaavasti ev. lut. kirkosta, joka näyttää
kaikki herätyksetkin tappaneen, voitaisiin käyttää nimitystä tappajat.
17. 8. SAARA JUSSILA-CARLSNÄS IN MEMORIAM
Huomisessa Ristin Voitto-lehdessä on kuolinilmoitus: "kaksi viikkoa
90-vuotisjuhlien jälkeen",
vuosisadan henkilöissä kertomani Saara
Jussila-Carlsnäs "ylennettiin kirkkauteen."
Yrjö E. Jussilan "JUSSILAN SUKU" kirja (v. 1984 painos,
ss. 155,156) kertoo hänestä mm.
seuraavaa: "Carlsnäs Olga Saara Magdaleena o.s. Jussila, lähetyssaarnaaja, s.
Ruotsinpyhtäällä 22. 7. 1909. Puoliso pastori Folke Carlsnäs s. Ruotsissa. Vih. 8. 3. 1941.
Nuorin lapsi, Majlen s. 25. 5. 1954. Valmistunut kansakoulun opettajaksi Jyväskylän seminaarissa
1930. Toiminut opettajana Joutsassa ja Säämingissä. Matkusti 1938 lähetyssaarnaajaksi
Afrikkaan." - MUSTIEN SAARA ON POISSA.
"Monet ovat samaa mieltä kuin Saara, että Jeesus voi tulla tänään! Väitän, että se ei ole enää mahdollista
pari viikkoa Jerusalemia koskevan rauhanteon jälkeen vaan ylösotto tapahtui vaikka viikkoa aikaisemmin",
kirjoitin minä. Saara kirjoitti ainakin kirjat: RIKAS ELÄMÄ, Mustien Saara muistelee,
AURINKOISTA AFRIKKAA ja TÄLLAISTA ON AFRIKKA.
Onhan meitä kaukaisia sukulaisia. Petäjäveden vanhan kirkon
vieressä on hautakivi: Karl Johannes Jussila,
joka oli Saaran ukki, minun isoukkini ja
esimerkiksi lappeenrantalaisen lääkäri-professori Kalervo Ohelan
isoukin veli. Mustien Saara in memoriam - KUVIN.
TOIMITTAJA PAAVO MONTONEN. "Eteläkarjalainen nuorisoseuramies, toimittaja Paavo Montonen kuoli
joulukuun 23. pnä 1986 Helsingissä. ... syntyi Uudellakirkolla 28. 11. 1892 ... Viipurissa Helsingin Sanomien
kirjeenvaihtajana 1927-32... pakinoi Uuteen Suomeen Jeremia-nimimerkillä 1943-44.
Niin täytyi olla-niminen romaani ilmestyi 1927. Hän toimitti 2-osaisen karjalaisen
nuorisoseuratyön historian ... niinikään pitäjähistorian KANNELJÄRVI ... toimi Karjala-lehden
kirjeenvaihtajana ... myönnettiin Valkoisen Ruusun ritarimerkki ...
maakunnan historia ja elämäntavat hän tallensi kirjoituksiinsa ja poikkeuksellisen
vireänä henkilönä hänen kirjoitustyönsä jatkui viime päiviin saakka. Kesäpaikka Taipalsaaren
Merenlahdella oli portti menneeseen." (Etelä-Saimaa 3. 1. 1987 ilman muistokirjoituksen kirjoittajan
nimeä) - TUTKI JUURESI, OPIT TUNTEMAAN ITSESI? Tämä Paavo Montonen on AINOA henkilö, jonka tiedän
äidin isän MIKKO LEMPIÄISEN äidin puolelta ollen Mikon serkku.
Joko joku huomasi, että voisi Veijoselle kertoa enemmän yhteisistä sukujuurista? Kiitos!!
Mikon isän puolelta lappeenrantalainen Lempiäisten sukuseuran sukututkija
KAUKO LEMPIÄINEN ei vielä ole löytänyt yhtymäkohtaa. Uudellakirkolla jossain 1400-1700 luvulla sen
luulisi olevan. - SANNA ANDREASSON lähetti lukuisille Reijosille ja jostakin syystä yhdelle Veijosellekin
Ruotsista sähköpostia
kysyen: "Minä etin sukulaista, jonka nimi on Eero Olavi Reijonen, joka on syntynyt 19450703 Oulukumpussa.
Tunnetko häntä niin kirjoita minulle kiitti." Tarkoittanee Outokumpua. Ehkäpä tämä maininta internetsivullani
auttaakin etsinnässä. Välitän tietonne Sannalle.
Sean Connery on valittu vuosisadan seksikkäimmäksi mieheksi. Jos Roger Moore on Pyhimys, niin Connery
"ainoa oikea James Bond", Kuuraketti!
Olipa mielenkiintoista katsoa, miltä
Israel näyttää avaruudesta.
Poikkesin
tässä juutalaisessa museossa. On muuten
hienoja karttoja tuolla
Mercator´s Wordissä. MERCATOR etunimeltään Gerhardus,
oli alank.-saks. kartografi 1512-94. Hän laati aikakautensa parhaat kartat mm.
maan ja tähtitaivaan pallokartan, olihan Jeesus jo opettanut, että maa on pallo.
-
Tällainen on siis Postaprint, mistä ostin karttoja.
Hakusanalla "Finland" täältäkin jotakin löytyy.
16. 8. BANNEREITA - TULOSTETTAVIA - JHWH - CRAPULA MUNDI
-
AUSTRALIAN "JASHUALAISET".
BANNERIT-sivulleni vain sisällöltään korkeatasoisia
linkkisivuja, kuten nyt hyväksytty
KARI KANGASHARJU. Ja muillekin hyväksyttäville voin tehdä haluamansa kaltaisen
yksinkertaisen bannerin.
Lukutapa Jahve on vain yksi arvio nimen JHWH
lukutavasta. Kukaan ei tiedä mikä on oikea lukutapa.
JASHUA - JESHUA? Heprealaisessa Raamatussa nimi on
muodossa Jeshua (2. Aik. 31:15; Esra 3:2,8,9;
4:3; 5:2; Neh. 8:7; 9:4,5;10:9; 12:8,24 ja kaikkialla
UT:ssa jossa Hänen nimensä mainitaan), mutta mikään
ei estä lukemasta sitä muodossa Jashua, koska
heprealaisessa tekstissä ei ole ääntiöitä.
(Huomaa kirjoitustavan ero: hsua ja shua, viimeksi
mainittu on oikea).
Sana "shua" tarkoittaa sanatarkasti "avunhuuto".
Nimi "Jeshua" tarkoittaa "JHWH auttaa / pelastaa".
Nimi "JHWH" tarkoittaa "Minä olen"
(2Moos 6:2,3)." Moshe Zew
- CRAPULA MUNDI. "Maailman krapula". Lars Levi Laestadiuksen vuonna 1843 ilmestyneen kirjan nimi.
Teoksessa haukutaan pataluhaksi tekopyhät, pinnallisesti sivistyneet ja leipäpapit. (Arto Kivimäki Carpe diem! teoksessaan).
Lukijan arvioitavaksi jää, kumpi nykyisin on enemmän
POHJOLAN PASUUNA, Veijosen
hoitamat seurakunnan ilmoitukset Etelä-Saimaa lehdestään kieltänyt laestadiolainen päätoimittaja vai
Veijonen teksteineen kuten PROFETIA POHJOLAN KANSOILLE. - ESKO HALKOSAARI
toivoi enemmän helposti tulostettavia doc-tiedostoja, ja tuossa taas sellainen.
(Tulostettavissa kahdelle sivulle, miel. kopioi saman paperin eri puolille.)
- SUOMEN TULEVAT OLYMPIAKISAT JA ASUKASTIHEYS. Suomen elossa olevat olympiamitalistit ottivat kantaa
keskusteluun kesäolympiakisojen järjestämisestä Suomessa. Itse asiassa vain seurakuntalaiset
tulevat rakentamaan kesäkisat ilmeisesti Kareliaan ca. 2010.
Taipalsaaren "maanomistajatkin"
kyltteineen tietäkööt, että Suomen
asukastiheys Siperiaan ulottuessaan on hyvinkin vain yksi henkilö kymmenellä neliökilometrillä,
emmekä silti väitä Herran maata omaksemme. -
VANHOJEN pääsivujen kautta löytöjä?
index.htm=kevät 1999
indea.htm=syksy 1998
inden.htm=vuodenvaihde 1997/98
Viimeksimainittu lienee mielenkiintoisin rajuine avauksineen vuodelle 1998.
Hämärästi olin näkevinäni, ettei Mara asetu presidenttiehdokkaaksi, ym.
Samaan jatkoa ind98.htm=1998 alun uutissivu, joten
päivittäiset uutiseni ovat tallella alusta pitäen, vaikka vanhimmat pääsivut
kadotin kovalevyn taannoin rikkoutuessa.
On jo korkea aika tallentaa omat sivuni korpuille!
- TIMO SIPINEN SM-HOPEALLE! Taannoin kirjoitin RR:n Timo Sipisestä,
että hänellä on mahdollisuudet jopa SM-mitalille. Siihen astiset tuloksensa
olivat noin 56-58 metriä. Toivottavasti kirjoitukseni kantoivat. Keihäänsä ainakin
lensi ennätyslukemiin 64,32. Vasta viimeisellään Antti Hattula meni ohi ja voittoon
65,05 P 15 sarjassa Savonlinnassa. Keihäänheittosivuni lukijoita siirtynyt
tämän sivun lukijoiksi päätellen sivujen kävijämääräkehityksestä.
15. 8. KARI SUOMALAISESSA OLI PROFEETALLISUUTTA
KARI SUOMALAINEN IN MEMORIAM.
Kari Suomalainen oli nero, josta luulisi olevan internetissä asiaa
paljonkin. Mutta eipä löytynyt mitään! Siksi profeetan velvollisuus on tallentaa
tuosta profeetallisestakin miehestä oma näkemyksensä.
Free as a bird-seikkailusivuni ei ole
onnistunut, koska tämän hetkisillä numeroilla ei
pääse oikein mihinkään. Mutta sivu onkin korjauksen alla. * tähdellä merkitään
pysähdyspaikkoja, löytynyt alusta Urheilu-Koskimies. Itse asiassa sivu onkin
musiikkisivu. "Free as a bird" on John Lennonin kuolemansa jälkeisiä levytyksiä.
HYÖDYLLISTÄ LATINAA. Lpr:n Anttilasta myytiin tänään ainakin yksi sarja
Arto Kivimäen teoksia "Carpe diem!" (Tartu hetkeen!) ja "Summa summarum"
(pääasioiden yhteenveto, tms.). Edellisessä jopa
VULGATAN sanontoja kuten "Hoc est corpus meum", tämä on minun ruumiini
(Matteus 26:26). Mistään latinan opuksesta ei kuitenkaan löydy ajankohtaisinta ja
hyödyllisintä lausetta: "CONFIRMABIT AUTEM PACTUM MULTIS". Se on latinankielisen
raamatun käännös Daniel 9:27:n alusta, mikä kertoo Antikristuksen noin 2000 jKr.
tulevan todella vahvistamaan Jerusalemin RAUHAA, pactum, englanniksi: peace.
- Seurakuntalaisten tulee tietää latinalaisen Raamatun nimen ohella kreikkalaisen
raamatunkäännöksen nimi: SEPTUAGINTA. Nimi tulee sen noin 70
kääntäjästä, 70 kreikaksi septuaginta. - "MAANOMISTAJIA" Kuten muuallakin Suomessa, esimerkiksi Taipalsaarella
eräät maanomistajat saivat vastaansa henkilön, joka asetti kyseenalaiseksi
koko heidän omistuksensa. Hehän omistavat veneet ja saaret ja vielä tienvarteenkin ovat
kirjoittaneet kyltin "yksityisalue 10 km suuntaan ja toiseen." Osaattekohan lukea, oli kysymyksensä.
Tarinaa kylällä jo kerrotaan: kaksi keihästäkin mitään omistamaton oli iskenyt Luojan luomaan maahan!
Täällä vain mittaillaan, onko luvattua paria vuotta omistusaikaa jäljellä.
14. 8. UUTISIA LAPPEENRANNASTA - USA:STA LAPPEENRANTAAN MUUTTANUT ANTHONY CASTRO

Anthony Castro tulkkeineen
UUTISIA LAPPEENRANNASTA sivuillamme on paljon, kuten LAPPEENRANTALAINEN-ilmaislehdessä nyt mainostetaan.
Se ei kuitenkaan poissulje sitä, etteikö pääasiassa kerrottaisi evankeliumia mukaanlukien
aikakauden lopun profetian tärkeimmät selitykset. ANTHONY CASTROllakin on oma lahko, mikä varmasti on
parempi kuin paikkakunnan
luterilaiset lahkot, mutta mihinkään lahkoon ei pidä kuulua. Hyviin tilaisuuksiin toki voi osallistua. -
AJAN FAKTA kirjoittaa sivuillaan "Seurakunnat täällä", mutta tänne sieltä ei ole laitettu
linkkiäkään, vaikka usean pyytämisen jälkeen sen Oy:n linkki laitettiin yksityishenkilöiden
TOP 200 sivulle REIJON AJAN FAKTA nimellä (65.). Ei tässä silti aleta riidellä
opista seurakunnastakaan. Sitäpaitsi kaikki TOP 200 listalaisemmekin ovat varmasti yhtä mieltä siitä,
että esimerkiksi NIILO PAASIVIRTA "seurakuntineen" on huuhaata, ellei saatananpalvontaa,
kuten olen väittänyt. "Yhden Ainoan Seurakunnan kotisivuilla on jälleen uusi loistava ennustus!
Suomen Selvänäkijä ennustaa jälleen timantintarkasti! Kiistaton Todistus
on odotettavissa elokuun loppuun mennessä! Lue vain Ainoan Seurakunnan
sivuja!" Jos joku välttämättä haluaa opastuksellani löytää hänen sivunsa, niin pitää
katsoa uutisryhmistä, missä hänelle vastasin:
"Olenkin jo kertonut lukijoilleni, että
olet mainio matkija. Saatana matkii Jumalaa
jopa lähettämällä poikansa Antikristuksen!"
- KIMMO MIKONRANTA vastasi "1000-vuotiskaudet" aloitukseeni "säälistä", kun
muita vastaajia ei ole ilmaantunut. Hänelle vastasin:
"Et ollut lukenut edes Berlizin
MAAILMANLOPPU 1999-teosta.
Kiitos kuitenkin!" Kieltämättä kysymykseni voivat olla mahdottoman vaikeita,
helpoissa kun ei minulle ole mitään uutta. LUKIJANI OSAAVAT lukea tekstejäni täältä, kiitos!
- KESÄOLYMPIALAISET SUOMEEN 2012. Sellaista keskusteluakaan ei E-S:n Antti O. Arponen
pitänyt mahdollisena, mutta jo ovat kisapomot ryhtyneet vakavasti suunnittelemaan kisojen hakemista!
Jaa että Veijosen huumorikin toteutuu:
KESÄOLYMPIALAISET LAPPEENRANTAAN!
LAPPEENRANTALAINEN-lehti käyttää Etelä-Saimaan latojaa? Henkilökohtaista-palstalla siinä tänään oleva
ilmoituksemme internetosoite ei ollut vain osaamatta ladota omalle rivilleen vaan osoitteeseen
oli kirjattu wenet.fi. Muut, rahastavien ja eksyttävien ennustajaeukkojen
ilmoitukset olivat upeasti ja oikein. Sellaista kotikaupungissa.
13. 8. LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTALOLLA HENGELLINEN TILAISUUS KLO 19.00.
Pastori Anthony Castron järjestämässä tilaisuudessa vierailevana laulajana
RAITA KARPO. Tilaisuutta on mainostettu profeetalliseksi Rusty Martin:n johdolla.
Tilaisuudet jatkuvat myös lauantaina kaupungintalolla. Vapaa pääsy. -
ANTI-SEMITISMISTÄ maratonkeskustelu kristinusko-uutisryhmässä.
MOSHE ZEW jaksaa vastata kaikille. Uutisryhmäkeskustelujen lukeminen on kuitenkin
työlästä, ja käyty keskustelu poistetaan aikanaan. Olisi toivottavaa, että
asiantuntija ZEW laatii asiasta ja keskustelusta internetsivun?
Tässä yritetään linkkiä
sfnet.keskustelu.uskonto.kristinusko
-
KARIN KUVARAAMATUN DANIEL 11:36 ALAVIITTEINEEN. Daniel 11:40 Etelän kuningasta on selitetty mm.
USA:ksi. Antikristuksen sanotaan olevan Pohjan eli pohjoisen kuningas.
"Hän tekee mitä hän tahtoo, ja koroittaa itsensä ja uhittelee jokaista jumalaa, itse jumalien Jumalaa
vastaan hän puhuu kauheita (Veijonen Uutis-Karjala-lehdessä 5.1. 92: "Lopettakoon Gorba puhumiset: edes
Jeesus Kristus ei voi erottaa neuvostokansoja!"). Ja hän menestyy, kunnes vihan aika on lopussa; sillä mikä on säädetty,
se tapahtuu", Daniel 11:36. KR 1938:n alaviitteet: Dan 7:8, 2 Tess 2:4, Ilm 13:5.
Alaviite 1: Dan 7:8: "Minä tarkkasin sarvea, ja katso, eräs muu, pieni sarvi puhkesi niiden
välistä, ja kolme edellistä sarvista reväistiin pois sen edestä. ..." Jakeessa 24 selitetään, että sarvet ovat
viimeisen petovaltion kymmenen kuningasta eli johtajaa, ja että heidän jälkeensä nousee eräs muu, ja hän on erilainen kuin
edelliset, ja hän kukistaa kolme kuningasta." Monta pikkutarkkaa profetiaa: Edellisistä (esim. ei-sosialistisia) poikkeava
petovaltio ja syntymävuosikin, sijainti Israelista pohjoiseen
(Hesekiel 38-39 tarkentaa: perällä pohjoisessa). Hänen, "pienen sarven" edeltä
ensin nopeasti reväistään kolme johtajaa (esim. Brezhnev ja kaksi muuta).
Kuitenkin hän itse on
seitsemäs (Leninistä) ja 11. Ilmestyskirjan mukaan 7. ja 8., koska petovaltio jatkuu vasta Gorban jälleen hallitessa.
Ei pienintäkään ristiriitaa vaan asian tarkennusta.
Daniel 9:27 viittaisi vähäisen johtajuuskauden alkaessa oltavan 1967 alkaneen aikakauden keskellä = 1985?
Ilmestyskirjan 17:11 mukaan vähäinen kautensa kestää vähän aikaa = n. 6,6 vuotta.
Ilm. 17:12: "yhdeksi hetkeksi pedon kanssa" vielä epäselvä, ellei
tarkoita "Leninin Mausoleumin 80 vuotta", kunnes koko paska haudataan!
Hä,hä,hää, Saatana, ei ainakaan ollut Suomi, mikä olisi loppunut 80 vuodessa!.
Kuitenkin suuremmankin kautensa alkaessa
KOLMELLE KUNINKAALLE käy köpelösti. Nehän voivat olla Roosin (Venäjän Jeltsin), Mesekin ja Tuubalin. (Hesekiel 39:1)
Alaviite 2: 2 Tess 2:4: Ylösoton päivä ei tule "ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy,
kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä..." - Asiaan liittyy myös Matteus 24:15, mistä
Daniel 9:27:ään viite jopa koko asiaa ymmärtämättömien Jehovan todistajain
englanninkielisessä Raamatussa. - Antikristuksen ilmestyminen siis Jerusalemin "rauhaan" ilmestyminen
takaisin tulonsa jälkeen.
Alaviite 3: Ilm 13:5: "Ja sille annettiin valta tehdä sitä 42 kuukautta", mutta jae 3: Johannes näki yhden
kuninkaan "päistä ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantua." PETOVALTIO PARANEE,
EU ei ole koskaan loppunutkaan. Ja elokuvia merkistä Antikristuksen päässä on nähty useita, mutta merkki
ei ole esimerkiksi luku 666 vaan kuten Johannes näki sen pedon kuvassa:
"jossa oli miekanhaava ja joka virkosi", oik. parantuneen miekanhaavan näköinen jälki, Ilm 13:14.
Raamatunpaikat ovat sellaisia, joita ei ole keksitty Gorban jälkeen vaan on
vuosisatoja tunnettu ANTIKRISTUSTA koskevana!
Ja kiitän edellisen kirkkoraamatun alaviitteiden tekijöitä, edelleen toivoen,
että joku tietäisi kertoa, keitä he olivat. - VENÄJÄ ON ALOITTANUT SUURHYÖKKÄYKSEN
Dagestanin alueelle.
12. 8.
PUNKKEREIHIN KAIVAUTUJAT OPETTAVAT: ILMESTYSKIRJA TULEE!
MTV3-uutiset kertoi joidenkin kaivautuneen punkkereihin
maailmanloppua pakoon. Monet tulevat vihan ajassa rukoilemaan vuoria kaatumaan päälleen,
Ilm 6:15. Ja siinä edellä kerrotaan, että aurinko meni mustaksi, ym.!
Punkkereihin kaivautujia surkuteltavampia ovat he, jotka eivät huomaa
heidän kuvastamaansa Raamatun sanomaa: tulossa ollaan, ILMESTYSKIRJA!
LUUMÄEN PIIRIKUNNALLISTEN tuloksia keihäänheittosivulla.
Mm. Yrjö Hämäläinen pääsi B-luokkaan kuulantyöntöennätyksellään 12,32.
- SAATANAN ORJILLA LÄVISTYKSIÄ.
Raamatun historia opettaa, että vieraista jumalista luovuttaessa luovutaan myös
lävistyksistä, niiden renkaista, yms., 1 Mooses 35:4. Antiikin Kreikassa orja
merkittiin korvarenkaalla, ja Israelissa orja, joka ei halunnut vapauteen,
sai lävistyksen, 2 Mooses 21:6. Näin ollen seurakunnassa ei tule edes keskustelua siitä,
sopivatko lävistykset seurakuntalaisille.
- "SALAKIELTÄ".
Sponsori VEIJONE vaihtaa bannereitakin.
Mitähän tuokin on suomeksi? Vastaus: "Sponsori VEIJONE vaihtaa bannereitakin",
windings-fontilla. - Heikki Hietamiehellä on tekeillä kirja ARVI LINDistä. -
"Protestantti", presidentti MAUNO KOIVISTO totesi, että
KARI SUOMALAINEN oli "ainutlaatuinen lahjakkuus. Hän oli tarkkasilmäinen ihmisten
ja tapahtumien kuvaaja." KALEVI SORSA arvioi, että Kari olisi ollut maailmankuulu
suuremmassa maassa. Imatrallakin jotkut tietävät, että Veijonen on jakanut KARIN
pilapiirrosta Gorbasta kera Daniel 11:36 alaviitteineen jo 1980-luvulla.
HYVÄ KARI!
11. 8. SUURI AURINGONPIMENNYS - MAAILMA PIMENEE, JA ITSE PERKELE ANTAA APUA POIKANSA TULOLLE?
Tästä Nostradamus on voinut keksiä ajankohtansa ennustukselleen:
"Taivaalta tulee suuri kauheuden kuningas. Hän herättää eloon korkean
Angolmois-kuninkaan" (Pekka Suomisen käännös. Veijonen ei osallistu Ultrapäiville, mutta
tietää Suomisen pitäneen siellä 22. 7. Nostradamus-esitelmän).
RAAMATULLINEN KRIITTISYYS on tarpeen! Kyllä löytyy maailmalta ja internetistä monen sortin
okkultisteja ja mystikoita. Eräskin uskoi ydinsodan alkavan heinäkuun viimeisenä.
"The KING OF TERROR STARTS NUCLEAR WAR!!!
Date: Saturday, July 31, 1999 2:11 AM ...
Nostradamus taisi ennustaa suursodan alkua 1999.
Hyvinkin 57 vuotta toisen maailmansodan päättymisestä Ranska voi yhtyä
Antikristuksen alkamaan sotaan, toistin Nostradamusta
esitettyään päättymisvuotta kolme vuotta liian aikaiseksi. Raamattu, mikä profetia toteutuu, mainitsee kolmen
kuninkaan kukistamisen (Dan 7), ja se voi olla entisen Neuvostoliiton sisäisiä
juttuja. Raamattu profetoi ennen suursotaa tulevan Jerusalemin
"rauhan", vaikka kaikki muut julistaisisivat sotaa.
Ainakin se tiedetään Veijosen tulkintana. Hänellä on tarkinta profeetallisen Sanan selitystä jo vuosien ajan.
- "Auttaako sinua Pirukaan", oli eräälle naiselle sanottu. Pirun apu on vahingon tekoa.
Sen tulee jopa Saatanan poika huomaamaan, vaikka vasta 3,5 vuotisen aikansa jälkeen.
Jumala auttaa sinua, joka haluat olla VOITTAJAN, KRISTUKSEN PUOLELLA! -
YRJÖ HÄMÄLÄINEN on entinen karaten suomenmestari ikäluokassaan.
Uskoon tultuaan hän siirtyi rehellisempiin urheilulajeihin kuten kiekonheitto.
Jotkut lappeenrantalaiset tuntevat hänet myös soittotuntien antajanaan.
Kuvassa kesältä 1999 Hämäläinen soittaa puhtaasti Mozartia.
- Veijosen heitoista
ei hänellä itsellään ole muuta elokuvaa kuin tämä, Lappeenrannasta valtatie 13. varrelta,
juuri puretun Rasalan risteyksen kohdan
talon pihasta vuodelta 1977.
Tampereen Vehmaisten urheilukentän ruohoalueenkin yli reilusti tikka oli lentänyt 1972.
Elokuvien katseluun voi imuroida uusimman
media playerin täältä.
-
PROFESSORI KARI SUOMALAINEN kuoli eilen. Häneltä on peräisin paras pilapiirros Gorbasta:
susi lammasten vaatteissa! "Pirun sairaat kasvot.".
10. 8. KUINKA OLET TAIVAALTA PUDONNUT, SINÄ KOINTÄHTI, AAMURUSKON POIKA!
Sanallisesti Nostradamuksen ennustusta lähin Raamatun ilmaus on Jesaja 14:12:
"Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika!
Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!"
Raamatun lukijan käsikirjan (Merril F. Unger) mukaan tämä viittaa
"lopun aikana henkiin heräävän valtakunnan (Ilm 13) poliittiseen johtajaan,
laittomuuden ihmiseen", Antikristukseen, 2 Tess 2:3,4.
Enkeliruhtinas Lucifer tuli Saatanaksi eli Paholaiseksi lankeemuksessaan.
SAATANANPALVOJIEN RIEHUMINEN HAUDOILLA NYT ei ole sattumaa vaan hehän tajuavat narrinsa olevan tulossa,
häntä Herraksi luullen. Valehtelijan sanoma on mennyt täydellisesti perille.
Saatanan olemassaolo todistuu pian ja siinä, että hänen poikansa on tultava!
"Saatana, tämän maailman poliittisten järjestelmien taustavoima, on niin lähellä
maailman viimeistä ja kaikkein jumalattominta hallitsijaa (2 Tess 2:9), että
Babylonin kuninkaan lankeemuskertomus kasvaa kertomukseksi saatanan lankeemuksesta ..."
-
Selvin todiste Raamatun ja Nostradamuksen puhumisesta samasta asiasta. Ja kun Nostradamus kertoo
tapahtuman ajasta, jossakin elokuuun 11. ja kenties syyskuun 1999 välissä, voisimme kenties
tutkien löytää tarkemman ja luotettavamman ajankohdan Raamatusta, vaikka emme selvinä
lukuina kuten Nostradamuksella. Miten olisi esimerkiksi
otsikon jakeen lukuarvot, Moshe? Joka tapauksessa tapahtumien perusteella olen jankuttanut jo
pitkään tapahtumavuorossa tulevan olemaan SAATANAN POJAN TULO!
- ROOS JA SUOMEN MOOSES VAHVISTIVAT JO NYT SANOMAAMME?
Alla oleva profetia oli tässä ennen kuin
tiesin, että ROOSIN nykyinen, pian siis entinen pää, oli taas erottanut hallituksensa.
Sopiva päivä profetian julkaisemiselle sikälikin, että saatiin tietää
MOOSES Lipposen olleen Lappeenrannassa. Veijonen on pitänyt mahdollisena, että Lipponen
on Suomen armeijan ylipäällikkö vihan ajassa. Eikä mitään vitsiä, että Perämerikin saattaa kuivua
Roosin joukkojen mennä.
9. 8. PROFETIA SUOMEN KANSALLE TUKHOLMASTA 1984
Aikanaan laajasti levitetty "Tukholman profetia" on kiertänyt 15 vuotta ennenkuin
löytää tiensä internetiin ja samalla saa sen ennustaman jatkon!
Profetia ennustaa profeetan kuolemaa. Siitä huolimatta,
tässä se on! - OLAVI SYVÄNNÖN NIMI MONISTEESSA.
Syy sanoman kiertoon vielä 15 vuotta myöhemmin on kai siinä,
että Suomen Siionissa arvostetaan Tukholman profetiassa mainittua henkilöä, Olavi Syväntö.
Kasettia Suomessa levitti myös mm. Antero Hiltunen, israelilaiselta nimeltään Moshe Zew, joka myös tietää,
kuka tukholmalainen ystävä, alkuperäisen vajavaisen profetian saaja on. Minä en sitä tahdokaan tietää.
Nyt kun kotikaupunkini on täyttänyt 350 vuottansa, olen kokenut, että on aika tarjota voimakkaammin sanomaa
edemmäksi. Täällä voidaan ehkä vielä kuunnella Tukholman profeettaa, ja terveisiä Tukholmaan Lappeenrannan
profeetalta alkaen tänään, 9. 8. 1999.
8. 8. PROFEETTOJEN SUUNNATTAVA KATSEENSA KOTIKAUPUNGISTA MUUALLE
Ketään EI pidetä profeettana omassa kaupungissaan eikä aina maassaankaan.
Siksi sinä profeetta tuo yhteistä sanomaamme Lappeenrantaan, minä ilmoittelen jo muualla.
"EDESSÄ LOISTAVA TULEVAISUUS työtä tekemällä", pääkirjoitus Etelä-Saimaassa eilen.
ME TEEMME TYÖTÄ, minkä palkaksi luvataan Kuningasten Kuninkaan
"koko omaisuuden hoito" (Matteus 24:45-46). Pyrkikäämme tekemään työmme niin, että
kovin moni ei jäisi paitsi tulevaisuudesta ja toivosta.
-
LAPPEENRANNAN KAUPUNGISSA PROFETIAA? 1. Ikä nyt satakerta pedon hallinta-aikaan. 2. Sijainti
Tukholman 1984-profetiankin mukaan sellainen, mistä ensin sisään käydään, kun idästä tullaan.
3. Profeetta, mitä Tukholman 1984 profetia ennustaa Suomeen ja sanomansa jatkajaksi,
asuu mitä ilmeisemmin Lappeenrannassa. 4. Herätys alkaa profetioiden mukaan täältä.
5. Kaupunki teki itseään tunnetuksi huippuna eiliset juhlat: Risto Hovi oli tilannut
esiintyjäksi legendaarisen PEPE WILBERGIN JORMAS yhtyeen,
mikä sekin ihmetteli miten kaupungin järjestämä ilotulitus oli suurempi kuin pääkaupungissa.
Mahtavan rumpusoolon (vain livessä eikä alkuperäisessä esityksessä 1965) sisältävä
kappaleensa "Locomotion" on suomeksi "veturi".
"Lappeenranta Etelä-Karjalan veturi", kirjoitti puhemies Riitta Uosukainen päivän Etelä-Saimaassa.
Presidentti MARTTI AHTISAARI osallistui kaupungin juhliin, jne.
Etevin kauppamies oli lyhytleukainen poika, jolla oli parimetriset akselinsa ympäri pyörivät
tikapuut, joita pitkin kävellen ylös olisi saanut 300 mk. Itse hän tempun teki, ja muut
1200 yrittivät a 20 mk = 24.000 mk tyhjästä.
- MIKAELA INGBERG heitti itsensä MM-kisoihin. Tulokset tulevat
Keihäänheittosivulle. VAIN MATTI JÄRVINEN on tehnyt
maailmanennätyksen Kalevan kisoissa. Se tapahtui Tampereen Pyynikin kentällä
(missä Veijonenkin heitti 60.00 vuonna 1972) vuonna 1930. ME tulos silloin oli 71,70.
7. 8. UUSIA HYVIÄ SIVUJA - ISRAEL JA LENIN - INTERNET-TV ALOITTAA
REINO SAVOLA on tehnyt uuden sivun
otsikolla EUFRAT-VIRTA, mistä hiljattain täälläkin uutisoitiin. -
KARI KANGASHARJULLA on varsin seurakunnallista asiaa
sivuillaan, joten luonnollisesti hän sai pyytämänsä
linkin TOP 200-sivulle (kohtaan 45.) ja vielä tähänkin:
KANGASHARJULLA mm. "Yksi seurakunta"-kirjoitus Lindemanin kirjoituksen tapaisesti.
MUTTA MIKSI en saa tallennettua tekstejä sivuina kuten voitte tallentaa
omat sivuni? Onko tekniikkanne liian korkea vai enkö osaa sitä käyttää, HYVÄT VELJET!?
-
Tarjotkaapa kaikki
linkkisivunnekin. Ne tallennetaan uudelle sivulle: ALL WORLD LINKS. Kaikkien alojen parhaimpia
linkkilistoja siihen toivotaan.
- ISRAEL JA LENIN.
Israel lupasi jatkaa maansa jakamista maailman painostuksen mukaisesti.
Aikakauden loppumisessa ei ole pienintäkään yllätystä seurakunnalle!
- Presidentti JELTSIN on vaatinut LENININ ruumiin hautaamista,
ja kommunistit ovat siitä ärsyyntyneet hänelle.
Jo aiemmin olen kirjoittanut, että Leninin ruumiilla voi olla merkitystä
profetiassa, hänet haudattaisiin vasta vihan ajan jälkeen hyvinkin
80 vuotta Mausoleumissa maattuaan.
Hautaavatko kommunistit Jeltsinin?
He ovat eteviä Raamatun toteuttamisessa!
TV-OHJELMIA INTERNETISTÄ.
Suomen ensimmäinen tv-kanava internetissä alkaa ensi maanantaina klo 15 toimien viikon ajan
kokeiluluontoisesti. USA:ssakaan vastaavaa pitkän elokuvan esittämistä ei julkaisijan mukaan ole.
EastpopNettiTV:n lähetyksiä voi seurata tietokoneella, jossa on
verkkoyhteys, äänikortti ja kaiuttimet. Tarvitaan myös Windows Media Player, jonka
lataamisohjeet ovat NettiTV:n sivulla
www.eastpop.com - KALEVAN KISAT.
- Juha Tiainen ihmeissään, kirjoitti eilinen Hesari.
Hänen mukaansa Suomen mestaruuden moukarissa ottanut 19-vuotias Karelia Games-uutisessammekin mainittu
Olli-Pekka KARJALAINEN saattaa 5 vuoden päästä heittää 10 metriä enemmän kuin jo nyt,
78,33, ikäluokkansa ME. Siitä vaan uskonkin kilparadalle, että olisi mahdollisuudet olla mukana.
TAPSA RAUTAVAARA-postimerkin kuvasin jo erikseenkin.
Hänellähän oli onneakin mukana, että säilyi hengissä edellisestä sodasta.
Viisi vuotta ennen Lontoon 1948 kisoja Rautavaaran kerrotaan heittäneen pisimmät keihäskaarensa. -
Kisat jatkuvat Seinäjoella.
Tänään on vuorossa naisten keihäs ja miesten kiekko ja huomenna toisinpäin. -
PULLOJA ENNÄTYSMÄÄRÄ. Lappeenrannan Linnoituksen liepeiltä löytyi ennätysmäärä kalja- ja viinapulloja
viime yönä. LINNOITUKSEN YÖ-tapahtumaa oli mainostettu tv-ohjelmallakin.
TÄNÄÄN WILLIN MIEHEN kaupunki täyttää 350 vuotta. Tunnetko aikasi, Lappeenranta?
6. 8. ULKOMINISTERI TARJA HALONEN JAKAA SUOMEA - MERI JA MERILÄ LAPPEENRANNASSA
Ulkoministeri TARJA HALONEN on ollut Lähi-Idän matkalla ja mm. alkanut toistaa PLO:n terroristijohtaja
Jasser Arafatin vaatimusta siitä, että Israelin tulee jatkaa "rauhanneuvotteluja" eli maansa jakamista
pahimmille vihamiehilleen. Asiasta kirjoitettiin monissa
lehdissä, mutta tuskin monessakaan se kerrottiin Halosenkin vaatimuksena kuten sentään Itä-Savo-lehdessä.
Kun Suomi EU:ssaan painostaa Israelia, niin kai on oltavakin, koska saa sen mitä Israelille tekee -
petovaltio tulee ja
jakaa Suomea. Itäraja Kymijoessa tässä kartassakin, mutta
vihan ajan jälkeen Siperiassa, koska petovaltion sotajoukon rippeet karkotetaan sinne. -
Viron presidentti LENNART MERI vieraili Lappeenrannassa Asuntomessuilla.
Hänestä on kuva Eestin postimerkissä. - EIJA MERILÄ ja ALPO RENKO ovat päävieraat helluntaikirkon
kesäjuhlilla Peltolan koulun pihassa. - Tampereen Klasua vuotta alemmalla käynyt toimittaja Juha Veli JOKINEN on
tehnyt kirjan talvella 1998 sattuneesta Jyväskylän junaonnettomuudesta. Silloin uutisissamme mainittiin
"Junassa oli Jokinenkin", kertoen, että viikkoa aiemmin Veijonenkin oli ollut (toisessa) junassa ja
"saanut kehotuksen" mennä juttelemaan Jokisen kanssa. Ei ainakaan kuollut mies junaturmassa.
Tuskinpa Jokinen osaa kiittää kirjassaan JUMALAA siitä, mutta täältä voi käydä lukemassa.-
Ilta-Sanomissa jatkui eilen millennium-keskustelu.
Henkilö vain
totesi, että 2000 vuotta täyttyy vuoden 2000 lopussa niinkuin täyttyykin. Sitä hän kehotti juhlimaan.
Mutta täällähän EI KEHOTETA, koska maan päällä on alkamassa PIRUN JUHLAT, ja vain ylösottoon
pääseville on tulossa 1335 PÄIVÄÄ KESTÄVÄT JUHLAT
YLÄILMOISSA. - Nimimerkki Tommi kirjoitti puolestaan
Ilta-Lehdessä turhaa tarinaa vuodesta 2000-2001. Ilta-Lehti ei vielä ole uskaltautunut
LAITTAMAAN LÖÖPIKSI sitä mitä on tulossa, vaikka vuosikymmen sitten siinä Veijonen pääsi jopa
etusivulle "Arafat tuo maailmanloppuineen."
- M. Gorbatshovin vaimolla todettu verisyöpä. G:n tiedottaja
"kumosi moskovalaisen sanomalehden tiedot, ettei M. G. pystyisi maksamaan vaimonsa
hoitoa hävittyään rahansa Venäjän viime vuoden talousromahduksessa." (Kouvolan Sanomat 5. 8.)
5. 8. MAAILMANLOPPUA KAUPUNKILEHDISSÄ - MILJONÄÄREJÄKÖ HARMITTAA ENITEN?
MARIA GUZENINA kirjoittaa pääkaupunkiseudulla ilmestyvässä ALUEUUTISISSA
N:o 58/1999 otsikolla "Maailmanlopulla miljonääriksi". Hän väitti 7. 7. olleen Nostradamuksen
mukaan päivä jolloin "suuri paha avaruudesta tulee ja tuhoaa kaiken". Mistä lienee keksinyt tuon päivän.
Itse asiassa Nostradamuskaan ei puhu maailmanlopun tulosta kuin vasta vuonna 3797. Se mikä toteutuu on
edelleenkin Raamattu, neljättä vuosituhatta sen mukaan on vain yksin Isän tietämä "vähä aika" (Ilm 20).
Englannista lienee Guzeninan huuhaa peräisin. Kertoo siellä voitavan lyödä
vetoakin maailmanlopusta. Ja sitten muka voittaja tulisi miljonääriksi maailmanlopun jälkeen!
"Jotkut odottavat maailmanloppua
vuonna 2000", kirjoittaa hän väittäen sen ajan jo ohitetun.
Eivät mainitsemansa Jehovan todistajatkaan niin pimeitä ole kuin Guzeninaa opettanut pappi
tai rokkari.
Puhuessaan vuodesta 1914 maailmanlopun tulona he tiesivät oikean vuoden synnytystuskien alulle,
Kristuksen profetoimalle (Matteus 24:6-8) maailmansodalle. Seurakunta ennaltatiesi loputkin.
1948
Israelin valtion synty. Sitten Jerusalemin vapautus 1967. Ja lopulta TAPAHTUU "Jerusalemin rauha ylösottoineen!"
Maria kirjoittaa,
että aina kannattaa varautua, lyödä vaikka pomoa tai ainakin vetoa, ja "lopun tultua voi kuolla
onnellisesti miljonäärinä." Maailman rikkaat tulevat näkemään
mitä rahoillaan saa. Ihmisistä "tulee harvinaisempia kuin puhdas kulta" (Jesaja 13:12).
Kuka kurja lienee Guzeninan opettaja? Vai syntyivätkö ajatuksensa
ihan omasta päästä? Myöhästyneet 30-vuotisonnittelut kauniille naiselle. - JOENSUUSSA ILMESTYVÄ
KARJALAN HEILI Numero 57/1999 kertoo peräti sivun verran otsikolla
"Maailmanloppu tulee joskus, mikä on LASKETTU AIKA?"
Kuinkas muuten kuin kirkonmies, ev. lut. kansanlähetyksen Uusi tie-lehden päätoimittaja,
LEIF NUMMELA, oli hankittu vastaajaksi."Raamatussa tarkasta ajankohdasta ei ole vihjaustakaan",
on hänen siantuntijalausuntonsa. Pysykää kirkoissanne, istuttakaa omenapuitanne, lutherilaiset!
Täällä seurakunnassa ei tiedetä ainoastaan aikoja vaan myös TAPAHTUMAT!
4. 8. KÖYHILLÄKIN OLTAVA OIKEUS PÄÄSTÄ LUKEMAAN EVANKELIUMIA - TÄÄLTÄ!
KÖYHILTÄ POISTETAAN KIRJASTON KÄYTTÖOIKEUS - RIKKAAT LEVITTÄVÄT SALKKUMIKRONSA?
Kirjasto-kaapelissa Marja Maijala Mäntyharjun
kunnankirjastosta aloitti 20. 7. keskustelun OMAN MIKRON
käytöstä kirjastossa. Kirjastoalan ihmiset ovat pääosin
suhtautuneet myönteiseti siihen, että rikkaat käyttävät
kunnan kirjastoissa salkkumikroaan. Selvimmin vastaan on
ollut JAN STRANG, joka omistaa
ANTIIKKIKIRJA-nimisen divarin Helsingissä.
Srang kirjoittaa:
"Kirjastojen laajoja ilmaisia nettipalveluja on puolustettu tasa-arvoargumentein:
Jotta köyhäkin saisi maistaa "nettiä" tuota tietoyhteiskunnan herkkuhampurilaista,
niin kirjaston on se ilmaiseksi tarjottava.
Nyt keskustelu tuntuu painottuneen kysymykseen tuleeko kunnankirjastojen tarjota
ilmaiseksi tiloja, pöytiä, virta- ja tietotöpseleitä salkkumikrojaan kaupungilla
kantaville eri kuntien ja valtakuntien (ulkomaiset lehtimiehet) asukkaille.
Vaan kuuluvatko nämä salkkumikromiehet niihin köyhiin, joita varten nettipalveluja
ilmaiseksi tarjotaan? Eivätpä taida kuulua. Taitavatpa kuulua suorastaan rikkaisiin.
En pidä itseäni köyhänä. Salkkumikron ostamiseen minulla ei tähän mennessä kuitenkaan
ole ollut varaa. Aivan tarpeeksi rahaa on palanut jo pöytämikrojenkin kanssa (nurkissa
pyörii kolme tekniikan kehityksen yliajamaa toimintakuntoista, mutta tarpeetonta
pöytämikroa - neljäs, nyt käytössä oleva, on kohta sekin taas jo vanhentunut)."
-
VEIJONEN sai pulittaa Lappeenrannan kaupungille 250 mk, kun unohti ajoissa
palauttaa lainaamansa viisi videokasettia. Tuskin olen ainoa huonomuistinen kaupungissa,
mutta meinasi jo minultakin loppua kirjaston käyttöoikeus, sitä oikeutta kun ei ole,
ellei ole rahaa maksaa vaadittuja maksuja.
Olisinpa rikas niin pääsisin siirtämään internetmaksuni kaupungille!
- ETSIN YSTÄVÄÄ-SIVUMME sai pari uutta ilmoitusta.
Kaikkia tarjottuja ilmoituksia sinne ei ole hyväksytty eikä hyväksytä. -
TAIPALSAAREN "HEIKOILTA" ROKKAA. Parikkalalainen urheilijatyttö puhui
Taipalsaaren heikoista tarkoittaen Taipalsaaren Veikkoja 12-15 vuotisten pm-kisoissa.
Mitäs me heikot!
Näyttelyt, messut, kisat kuin kisat, TsV:n ROKKA-TEAM tulee paikalle
tuoden tullessaan astiat, kalusteet, teltat, tuolit, pöydät.
Huolehdi sinä tapahtuman järjestelystä, me hoidamme sapuskapuolen. Kenttäkeittiön
vääpeli, Hannu, p. 05-4143174. (Lähde: TsV:n Seuraviesti). Suositellaan!
3. 8. MILLOIN LÄHETTÄÄKÄÄN SAATANA POIKANSA? ONKO TARKKA AIKA 2000 JKR. JUMALAN KUNNIAKSI?
Luonnollinen jatko eilisen loppuun on kysymys, milloin lähettääkään Saatana Poikansa?
Kuinka typerää onkaan uskoa, ettei Saatanan hallinta-aika olisi alkamassa
maan päällä niihin aikoihin, 2000 jKr. tienoilla, kun Karitsan häiden aika on
tulossa yläilmojen Jerusalemissa. Eräs lähetti sähköpostiakin lukematta eilisen uutista
toteuttaen siinä sanottua: TAPAHTUMAT JÄTETÄÄN HUOMIOIMATTA. 21 vuotta olen kertonut
TAPAHTUMIA! En koskaan kuulunut joukkoon, missä esitellään päivämääriä
maailmanlopulle sitomatta ennustuksia tapahtumiin. Esittämäni asiat ovat
ENSIN tapahtuneet ja esittämieni on vieläkin ensin TAPAHDUTTAVA! Ylösotto ei voi
tulla ennenkuin Antikristus ilmestyy. Ja sitä ennen hänen on tultava. Koko
toiminta-aikani joudun toistamaan TAPAHTUMIEN välttämättömyyttä.
SAATANA JA POIKANSA ANTIKRISTUS paljastuu kaikille, jotka ovat selvillä sivujeni
sisällöstä! Hölmöt ne, jotka ovat halunneetkin vastustaa
sanomaani. Mm. E-S:ssa taannoin joku nimimerkki kirjoitti vastaan ajatusta,
että joku Pirun poika tulisikaan. Tervemenoa sen herran mukana helvettiin!
Vastustaja on tunnettava, jotta hänet voidaan voittaa!
NOSTRADAMUS vaikka okkultistina joutuu nyt palvelemaan seurakuntaa.
Raamatun valossa voimme hyvin odottaa aivan lähiaikoina "Gorban uutta tulemista".
Ja koska tapahtumasta on ilmoitettu kolmen kuninkaan kukistuminen, tuskin odotellaan
ensi vuoden vaaleihin saakka. -
RAAMATTU NOSTRADAMUSTA TARKEMPI.
Ultrassa Pekka Suominen pitää Nostradamuksen ennustuksia
Johanneksen Ilmestyskirjaa tarkempana, koska Johannes ei kerro vuosilukuja kuten
Nostradamus. Totta onkin, ettei Ilmestyskirjassa ole vuosilukuja. Mitä tarkkuuteen tulee,
esimerkiksi Danielin kirjan kanssa Ilmestyskirja muodostaa aivan käsittämättömän tarkan
kokonaisuuden. Nimenomaan Danielin kirjassa mainitaankin vuosia. Kuten Novumkin toteaa,
Daniel 9:27 muodostaa Ilmestyskirjan kronologiset puitteet.
Nostradamus puhuu enimmäkseen puutaheinää. Raamatun laskelmat useimmiten alkavat jostakin
tulevasta tapahtumasta päättyen ko. ajan kuluttua uuteen
profetoituun tapahtumaan!
Nostradamus toimii eksyttäjänä, vaikka tästä vuodesta tietäisi jotakin.
Mielenkiinnolla seuraamme nyt sekä Raamatun että Nostradamuksen ennustusten toteutumista.
On ainutlaatuista, että kaksi suosituinta ennustusta ovat näinkin samankaltaisia.
Ja ne ovat sitä vain 1999.
Nostradamus tulee osittain erehtymään vuodessakin. Sen muistoksi pääsivulla ollut
"Veijone 1999" tallennetaan tälle sivulle. "Rauha ylösottoineen" ei ole valmis vielä 1999,
ja vuonna 2000 tekele ei enää sovi pääsivulle.
Itse asiassa se poistetaan siltä tänään.
Raamattu ja Nostradamus ovat näin samankaltaisia vain vuonna 1999! Maailmanloppu vai mikä ? Jeesus tulee ja pelastaa seurakunnan Jerusalemista sovittaessa. Taidat sittenkin olla lähdössä mukaan!
*
POJAT 12 VUOTTA pm-kisat, keihäs: I. Jani Innanen RaU, 38.45,
II Mikko Silvennoinen SiU, 35.12, III Mikko Kiviniemi LUM, 34.67,
IV Jari Tiippana TaiTä, 34.15, V Antti Leppänen TsV, 32.45, VI Aapo Harju LUM, 30.25,
Seuraavan tulos 29.97. Kilpailussa yhteensä 14 osanottajaa.
2. 8. ILTA-SANOMISSA VEIJOSEN KIRJOITUS: MILLENNIUMIN HETKENÄ TAPAHTUUKIN JOTAKIN
Kuva Ilta-Sanomien lukijapalstalta. Tarjottu teksti oli tämä:
MILLENNIUMIN HETKENÄ TAPAHTUUKIN JOTAKIN
Millenniumin oikeasta hetkestä er.op. Arto Luoma kirjoitti 31. 7. Ilta-Sanomissa kuin se olisi jo ollut muutamia
vuosia sitten. Allekirjoittaneella on vahvat syyt epäillä, että oikea hetki on vielä edessäpäin, ja sillä hetkellä
tulisi tapahtumaankin jotakin Kristukseen liittyvää. Tapahtumia selitän internetissä wwnet.fi/users/veijone/.
Kristuksen syntymäaikaa sijoitetaan ennen v. 4 eKr. perustuen olettamukseen, että
Herodes kuoli vuonna 4 eKr.. Josefuksen merkinnät tarkoittanevat, että kuningas koki 4 eKr. poliittisen tappion.
Itse asiassa hän olisi kuollut vuonna 1 eKr. Siinä tapauksessa 2000 jKr. täyttyisi ensi vuonna, kaiketi syksyllä.
Aapeli Saarisalo Raamatun Sanakirjassaan uskoo Herodeksen kuolleen 4 eKr., mutta kirjoittaa, että kuolema tuli
pitkällisen, vähitellen hivuttavan sairauden tuloksena. Ei ollutkaan miehestä johtajaksi loppuunsa asti? Jälkeinen
tilannekin viittaa vallan jakaantumiseen (Agrippa, Antipas, Arkelaus)? Josefuksen teksteissä tiedetään olevan myös
ristiriitoja. (IRT palsta 1198).
Pilkkaajaksi itsensä todistaa sillä,
että on tarve kieltää Messiaan paluukehitys 2000 jKr. Seurakunnalla ei ole tarvetta omaksua pilkkaajien valheisiin
perustuvia näkemyksiä. Jerome-munkilla ei ollut tarvetta valehdella määritellessään syntymävuotta. Yeensäkin lähempänä
tapahtumaa kirjattu tulos on lähempänä oikeaa kuin paljon myöhemmin tehty.
Kirkkoisistä Irenaeus, Klemens Aleksandrialainen, Tertullianus ja Eusebius sijoittivat
syntymäajan vuoteen 2-1 eKr. Planetaariot Kaliforniassa ja Michiganissa ovat muuttaneet Herran syntymää esittävän
ohjelmansa sellaiseksi, että syntymä olisi tapahtunut vuonna 2 - 1 eKr. Astronomi Chris Claytonin mukaan kahden
tähden kohtaaminen vuoden 2 eKr. kesäkuussa voi olla "Beetlehemin tähti". Laskelmien tueksi toteutuvat parhaillaan myös
profetoidut tapahtumat. "Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin", on kirjani nimi.
HUOMIOITA: HARVINAISTA, että seurakunnalliset kannanotot pääsevät läpi iltapäivä- tai muihinkaan lehtiin, kun niitä
ei aina hyväksytä edes rahalla! Tarjotusta lyhennetyt (SENSUROIDUT) muutettu lihavoiduksi tekstiksi.
Vaikkei kirjoitukseeni tulisi vastineita, ainakin profetioiden toteutumista vastustavia riittää. Tässäkin oli
poistettu juuri maininnat olennaisista tapahtumista:
Se mikä millenniumin hetkellä varmasti tapahtuu on MESSIAAN PALUUKEHITYS. Ja ellei se kehitys ole jo juuri
silloin huipussaan, "rauha ylösottoineen valmis", ainakin siihen "Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin"
liittyvä TOIMINTA ON JO MENOSSA!
SELITYSTÄ EILISEEN: Aleksanteri Suuri muuttui suopeaksi juutalaisia kohtaan, kun nämä esittivät hänelle
ennustuksen kauriista, Daniel 8:9, mikä tarkoittaisi häntä. Hän jatkoikin isänsä aloittamaa valloitusta
saavuttaen Jerusalemin noin 332-333 eKr.. Siitä kun lasketaan 2300 päivää eli Danielilla tässä tarkoittaa vuotta
eteenpäin, tullaan tarkalleen Kuuden päivän sotaan, vuoteen 1967, missä profetian toteutuminen
pikkutarkasti jatkui edelleen. Jos Kristuksen syntymävuosi olisi ollut 7 eKr., Kuuden päivän sotakin,
Jerusalemin palautus juutalaisille, olisi ollut vasta 7 vuotta myöhemmin, vuonna 1984.
Eikä niinkään vaan samaan aikaan, mutta vuosilukuna tuntisimme vuoden 1984.
Daniel 8:14 joka tapauksessa vahvistaa Jerome-munkin ajanmääritystä, että
2000 jKr. on vasta alkamassa.
Hyvä, että kristikunta edes yrittää laskea ajankohtia
profetoidusta ajasta, Kristuksen syntymä, "oikeaan aikaan lähetti Jumala Poikansa".
1. 8. NOSTRADAMUKSEN SEITSEMÄS KUUKAUSI 1999? - DANIEL 8:14 TODISTAA NYKYISTÄ AJANLASKUA
31. 7. FORSSASSA Urheilutalo Feeniksissä klo 13 mm. Sari Essayah ja
Arto Härkönen.
28. 7. PROFETIA SUOMEN KANSALLE. Työtoveri lähetti 15 vuotta maailmalla kiertäneen
profetian, ja kommentoin sitä jatkossa. - THE BEATLES VAHAKABINETISSA.
Jos ei näitä raskaita ajan tapahtumia jaksa lukea ilman iloista musiikkia, vielä
vähemmän jaksaisin niitä kirjoittaa uutissivulle. Vahakabinetti on Visulahdessa Mikkelissä.
Siellä on kesäloman tahti? - Otettaisiin käsityksiä aiheesta "Onko maailma loppunut ennenkin?"
Sitä kysytään myös kristinusko-uutisryhmässä otsikolla 1000-vuotiskaudet. Toivotaan samalla,
että rienaajat eivät osallistu keskusteluun, koska heillä ei ole asiaa vaan rienausta.
27. 7.
VAROITUS SUNNUNTAILAISISTA JA PEDON MERKISTÄ
26. 7. ONKO MAAILMA LOPPUNUT ENNENKIN? Niin kysyy Otavan kustantama Charles Berlitzin kirja
MAAILMANLOPPU 1999. Päivän Etelä-Saimaa väittää Vuoksen puhjenneen tasan 6000 vuotta sitten,
mikä selittäisi Saimaan pinnan alta löytyviä kivikautisiksi sanottuja asumuksia.
- I WANT TO HOLD YOUR HAND. Skannerissa voi ottaa kuvia vaikka
kädestään. Tässä näet tuloksen. Musiikki on The Beatlesin varhaisia menestyskappaleita.
- PIIRIKUNNALLISET PARIKKALA. Miesten kiekonheittokilpailut piirissä ovat tältä suvelta
ohi. Muita lajeja oli varsinkin nuorille. POJAT 13 keihäässä Parikkalan Urheilijoiden oma poika,
MIKKO PAAJANEN sai lopulta siedettävän voittotuloksen 40,66. Kaudella on jo ylittynyt 46 metriäkin.
Kaksitoistavuotiaista: Jani Innanen hopealla 36,51. Simpeleen Urheilijoiden Mikko SILVENNOINEN
35,92. Oli siinä hitaammin kasvavalle LUMmilaiselle tällä kertaa liikaa. Neljäntenä tuloksella 31,34.
Viideskin heitti kohtalaisesti, 29,70 Hannupekka Neuvosen tulos. - ISO KALA KARKASI. Eivät kalamiehet valehtele siinä,
että aina suurimmat kalat pääsevät karkuun. Parikkalan viisikiloinen hauki vei kuvankin.
Älkäähän te karatko näiltä sivuilta, sillä täällä ei jäädä Perkeleen verkkoon.
25. 7. HYVÄT SÄVELMÄT VOIVAT TOISTAA ITSEÄÄN HENGELLISELLÄKIN RINTAMALLA
24. 7. MIKÄ ON TOTUUS? - KIIHKOATEISTEJA LAPPEENRANNASSA
23. 7. PROFEETTA VEIJONEN NOITA NOSTRADAMUKSEN HOROSKOOPIN VALOSSA
22. 7. PROFETIAT TOTEUTUVAT PÄIVITTÄIN - VIHAMIEHISTÄKIN OLISI NYT APUA
21. 7. EKUMENIA KRISTUKSEN TARKOITTAMAN YHTEYDEN VASTAKOHTA
20. 7. KOLMEKYMMENTÄ VUOTTA KUUSSAKÄYNNISTÄ - AIKA SYNNYTTÄÄ?
19. 7. LEO MELLER JÄÄMÄSSÄ KAKKOSEKSI UUSIEN PROFEETTOJEN RYNNISTYKSESSÄ
18. 7. BARAK JA CLINTON LUPAAVAT MAAILMANLOPPUA 15 KUUKAUDESSA!
17. 7. KIINA JA INTIA VALMISTAUTUVAT TOTEUTTAMAAN ILMESTYSKIRJAA
16. 7. PRAY FOR INDIA = RUKOILE INTIAN PUOLESTA
15. 7. AHTISAARI ANTIKRISTUKSEN ILMESTYMISEN TIENRAIVAAJAKSI ARAFATIN TOIVOMUKSESTA?
14. 7. JUHANNUKSEN AJAN SAARNOJA NETMISSIONIN SIVUILLA
13. 7. AURINKO ALKAA POLTTAA IHMISIÄ
12. 7. VIHAN AJAN TULON TAKUU, LÄHI-IDÄN "RAUHA" JATKUI
11. 7. VIA LAPPEENRANNASSA. Lauluyhtye VIA esiintyi perjantai-iltana Pusupuistossa ja
lauantaina Satamatorilla. Juontajana ANTERO AHTIAINEN, joka on päähahmo alkaneessa
nuorisoherätyksessä Lappeenrannassa. Herätys kanavoituu osaksi helluntaikirkon kautta. -
PENTIKÄISEN LAESTADIUS JA EU. Maailman rikkaiden medioille EU on tärkeä, jopa epäjumala. E-S pääkirjoituksensa
Pentikäinen omisti eilen EU:n ja Erkki
Liikasen kehumiseen. Mutta oliko komission puheenjohtajaan kohdistettu piikittelyä?
Laestadius kääntyisi haudassaan, ennenkuin olisi kehunut EU:ta. Jotkut odottavat EU:n johtajasta
Antikristustakin. Ja onhan EU mukana tekemässä "rauhaa", mutta profetian valossa vain saadakseen kovemman
tuomion oikealta pedolta. - LAESTADIOLAISUUDESSA mm.
uskovien upotuskasteeseen suhtaudutaan kielteisesti, kuten
kirjastostani löytynyt "Vanha-Laestadiolais-Kristillinen Yhdistys r.y.:n Julkaisukokoelma" toteaa
totuudesta "lapsikaste on aivan turha, eikä hyödytä ihmistä" MUKA... (s. 93). Ei vain hyödytön vaan esteenä
uskoon tulolle ja eteenpäin kulkemiselle opetuslapseudessa. - Em. teos s. 47 oikoo Väinö Havaksen kirjaa
"Laestadiolaisuuden historia" mm. "on ihmeellistä, että historioitsija .. ottaa tietolähteikseen osan mustia
maailmanjoukon valheita." Millä perusteella Pentikäinen lienee seurakunnan sensuroimispäätöksensä tehnyt?
Raamattu ei sano vaan teksteissään opettaa, että valehtelijat julistavat maailman medioissa,
mutta seurakuntaa tuntee siitäkin, että sitä aina ollaan työntämässä ristille ja maan alle.
Tietäkööt tämän seudun kirkolliset, että he ovat hyväksyneet seurakunnan vainoamisen,
Veijonen EI! Keihäät sillä vielä autossaan, kuiskailkoot. -
MOOSES LIPPONEN esittää EU:ta jonain suvaitsevana. Seurakuntaa ei suvaita missään,
ei ainakaan kirkollisessa EU-Suomessa. Lipponen mittarissamme edelleen laskussa, mutta
UOSUKAISKA nousussa, on jo kai oikein päättänyt, ettei lähde
presidenttipeliin. Nousussa myös VELTTO VIRTANEN, joka ei päässyt mihinkään, mutta saattaa olla lukenut
näitä tekstejä ei vähiten syystä, että on mukana Ultran toiminnassa. Uuden Ultran monista valheista
yksi: Raamattu opettaisi ihmisiä pyrkimään tietämään kuolinpäivänsä.
10. 7. EI TARVITSE ODOTTAA AJANKOHTAA 11. 8. - ENNUSTUKSET TOTEUTUVAT KAIKEN AIKAA!
9. 7. LAPSELLISET SAATANANPALVOJAT EVANKELISTOINA
8. 7.
BARAK JA ARAFAT TAPAAVAT - JÄLLEEN SUOMALAISNAINEN ULKOMAISELLE KEIHÄRILLE
7. 7. AHTISAAREN ROOLI - MELLER OPETTAA VÄÄRIN GOOGIN SODASTA
6. 7. HAUTAKIVIEN KAATAMINEN PÖNKITTÄÄ KIRKKOA - SAATANANPALVOJAT
VAHINGOITTAVAT SEURAKUNTAA
5. 7. FARISEUSTEN TUNTOMERKKI: EIVÄT TUNNE AIKAANSA
4. 7. VUODEN VIIMEINEN PANKKIPÄIVÄ HUOLESTUTTI EDUSKUNTAA
3. 7. VEIJOSEN ARTIKKELIN SISÄLTÄVÄ ULTRA-LEHTI ILMESTYNYT R-KIOSKEIHIN
2. 7. MITÄ KALENTERIA JUMALA KÄYTTÄÄ?
1. 7. MESSIAANISETKIN ODOTTAVAT KRISTUSTA ANTIKRISTUKSEN TULLESSA
30. 6. MAAILMALLA ODOTETAAN TAPAHTUVAKSI LÄHIKUUKAUSINA
29. 6. MUSIIKKIA JA URHEILUA
20. 6. -
LOMAMATKOJA KESÄ- HEINÄKUUSSA
19. 6. IHMEISTÄ PUHUTTIIN - NÄYTTÖÄ EI SAATU DOPINGISTAKAAN
18. 6. YHTEISTYÖKUMPPANI LOPETTI YHTEISTYÖN VAPAIDEN SUUNTIEN KANSSA
17. 6. PARIKKALASSA HELLUNTAI- JA VAPAAKIRKOT
16. 6. KETTUSEN KOKOUKSET JATKUVAT - TAPAHTUUKO IHMEITÄ?
15. 6. HELLUNTAILAINEN MATTI KETTUNEN LAPPEENRANNASSA
14. 6. VALTIONEUVOSTO HYLKÄSI UUSIEN KRISTILLISTEN KOULUJEN
13. 6. AIKATORI - KEURUUN SUURMYYMÄLÄ AVATTU
12. 6. POMMITUKSET KOSOVOON LOPPUIVAT - VENÄLÄISTANKIT YLLÄTTÄEN ALUEELLE
11. 6. JEESUS-MARSSI LAPPEENRANNASSA
10. 6. KEHOTUS LUOMAAN HYVIÄ IHMISSUHTEITA
9. 6. KYYHKYSPARODIA - STT:N VÄISÄSEN URHEILUN VASTAISUUS
8. 6. VIHREÄ LIITTO JA VIHREÄ RISTI - EU:N JUMALA ON PERKELE
7. 6.
VIHREÄN RISTIN MIES NOUSEE VIHAN AJAN JOHTAJAKSI
6. 6. JERUSALEMIN RISTIRETKISTÄ 900 VUOTTA
5. 6. SAAKO NOITAA TOISTAA? - NOSTRADAMUS NYT!
4. 6. NYTKÖ SE ALKAA - MARSKIN KISAT KIMPISELLÄ
3. 6. DANIEL 9:25 JA ATNAH-MERKKI - ONKO 69 VIIKON MENTYÄ MAHDOLLINEN?
2. 6. ETELÄ-SAIMAA NOUSI JAKAJIEN SELKÄNAHALLA - VISKAAKO VISKARI VIELÄ?
1. 6. EIVÄTKÄ HE PÄÄSE PAKOON - VAIN ME PÄÄSEMME
31. 5. PELKÄÄ JUMALAA JA PIDÄ HÄNEN KÄSKYNSÄ
30. 5. ONKO YLÖSOTON AIKA TIEDOSSANI TÄNÄÄN YLI 3 VUOTTA ETUKÄTEEN?
29. 5. RUOTSALAISEN ARKKIPIISPAN PUOLUSTAMA HOMONÄYTTELY SUOMALAISEN JÄRJESTÄMÄ
28. 5. PIISPA RIEKKINEN TELEVISIOON VESITTÄMÄÄN ILMESTYSKIRJAA
27. 5. JOS VALVOT NIIN TIEDÄT HETKENKIN
26. 5. MUTTA JOS ETSISIN TAPAHTUMIA AJANKOHDALLE ELOKUUN 11. 1999
25. 5.
SAARNAAJAJOHTOISUUS KOPIOINTIA VALTIOKIRKON KIRKKOHERRAJÄRJESTELMÄSTÄ
24. 5. ULTRA-LEHTI PYYSI VEIJOSELTA ARTIKKELIA - PALAUTETTA ELBAILUSTA
23. 5. ISRAELIN UUSI PÄÄMINISTERI JA MUITA PIMENNYKSIÄ
22. 5. SEURAKUNNAN TULEE OPETTAA MESSIAANISIA
21. 5. HERÄTYSLIIKKEIDEN YMS. KESÄJUHLIA.
20. 5. MOSHEN HEPREAA EI OLE YMMÄRRETTY
Väärinkäsitysten korjaamiseksi Moshe Zew on ilmoittanut, että sivuillaan mainittu nimi Adat Yeshua HaMashiach b'Finland
ei ole kirkkokunta tai lahko eikä edes ns. messiaaninen seurakunta, vaan Copyright-oikeuksien yhteydessä sillä tarkoitettiin
nimenomaan kopiointi-oikeuden kuuluvan koko Jumalan Seurakunnalle. Jumalan Seurakunnat ovat itsenäisiä paikallisseurakuntia,
eikä niillä ole välttämättä mitään nimeä. Kyseisiä sivuja ylläpitää mainittu yksityishenkilö.
- Saarnaaja ESKO LEHTOMÄKI on nimitetty helluntailaisen Vapaa Sisälähetys ry:n
toiminnanjohtajaksi syyskuun alusta. Käytännössä se merkitsee toimimista
kiertävänä puhujana. "Rakkaus vaatii" teemalla Lehtomäet sanovat tulevansa
liikkumaan. - KRISTILLISTÄ KIRJALLISUUTTA mm. AIKA OY:n tuotantoa seuraavista internetosoitteista:
19. 5. JUKKA ROKKA NÄKEE NÄKYJÄÄN EDELLEEN
18. 5. LEO MELLER SALLII LEHDESSÄÄN ENNUSTELUT VUOTEEN 2028
17. 5. ISRAEL VALITSEE TUHONSA - ISRAELIN KOHTALONVAALIT TÄNÄÄN
16. 5. JUUTALAISETKIN VAROITTAEN ENNALTATIESIVÄT
-
15. 5. JOSEPH SHULAM SUOMEEN - SEURAKUNTALAISILLE SOPIVIA TILAISUUKSIA
KIRKKOIHIN KUULUMATTOMIEN lisäksi kaikki tervetulleita myös:
14. 5. HELLUNTAILAISIA
13. 5.
ISRAELIN VAALIT TULOSSA - UUSIA ISRAEL/JUUTALAISUUS-LINKKEJÄ II
12. 5. JELTSIN EROTTI PÄÄMINISTERIN - MIKÄ EKKLESIA OULUSSA?
11. 5. VOITTO VIROON VAI RUOTSIIN - UUTISTIISTAI
10. 5. OULUN PROFETIA - RELIGION TODAY KERTOO LÄHDELINKKINSÄ
9. 5. ÄITIENPÄIVÄ - SKEPSIS VALEHTELEE 30.000 MK - JELTSININ POISTAMISESTA VIRASTAAN NEUVOTELLAAN
8. 5. PELASTUSARMEIJA - VIRUSTORJUNTA - SIVUJAMME PELKÄÄVILLE DISNEY
7. 5. ISRAELIN VAALIT TULOSSA -
UUSIA ISRAEL/JUUTALAISUUS-LINKKEJÄ:
Havurah of South Florida
Camp Lakeland
The Ultimate Jewish Calendar
Ramot-hefer
Allenby #2
Old Jaffa Hostel
Moshiach Online
Historical Society of Jews From Egypt
IVF @ Israel-Professional full scope IVF services in
the Holy LandThe Pardes School
Beshert Internet Dating-Largest Jewish Singles Internet Dating Website
Moshe Rynecki: 1881-1943
Yael's Gallery-Origanal Judaica mosaic art creations
The Galillee College
Allyn Publication Company-Describes a new novel of Jewish men coming of age in the past 40 years
American Jewish Press association
Israel's Jerusalem Day-
Learn all about Jerusalem Day, including lttle-known facts about Jerusalem
Aish Kodesh Synagogue Woodmere, New York
FJC summer camps in the former Soviet Union
Israel, Our HomeRemember also
VIRTUAL JERUSALEM
6. 5. ETELÄ-SAIMAA VAINAAN LUVATTU MAA OLI PALESTIINA - TAKUU HELVETISTÄ
5. 5. MINISTERI SUVI LINDÉNILLE VOI LÄHETTÄÄ SÄHKÖPOSTIA
4. 5. ARAFAT EI MÄÄRÄÄ MAAILMANLOPUN PÄIVÄÄ
3. 5. ANNA LAPSEN ELÄÄ-KIRJAN JULKAISEMISESTA 25 VUOTTA
2. 5. HÄIRIKKÖNUORIA TURUSSA - TAPA, TAPA, TAPANAINEN
1. 5. VAPPU. Naisen nimestä Vappu. Walburg muinaisruotsissa.
Nykyruotsissa ja islannissa Valburg. Saksassakin Walburg,
ja 200-luvulla Walaburga tarkoitti taistelussa kaatuneiden kokoajaa
ja suojelijatarta. Vuonna 779 kuolleesta abbedissasta
Walburgista tehtiin pyhimys. Toukokuun 1. 871 hänen luunsa
siirrettiin nykyiseen olinpaikkaansa Eischstädtiin.
Sinä päivänä alettiin kirkoissa järjestää valpurinmessuja.
30. 4. TALVEN JA KEVÄÄN UUTISET OSOITTEESEEN /ind99a.htm
29. 4. AAPELI SAARISALON TUOTANTO HARVINAISUUKSINEEN - PERES ELI TUHO ON VARMA
28. 4. SEURAKUNTA TUKEE ESIVALTAA TEHTÄVISSÄÄN - VIRUSHYÖKKÄYS - NAISIA OMILTA TEILTÄÄN
27. 4. PELKÄÄKÖ MARA RYHTYÄ KESKEN JÄÄVÄLLE KAUDELLE? - ARAFAT JATKAA VARMASTI
26. 4. SUOMEN KIRKKO JA IDÄNSUHTEET - MIKKELISSÄ HÄMÄTÄÄN
25. 4. JELTSIN TAISTELEE ISTUIMESTAAN - LIPPONEN VETOSI AHTISAAREEN
24. 4. JARI SILLANPÄÄTÄ EI TAMPEREEN KIRKKOIHIN - KÄDENVÄÄNTÖ - SAUKONPUISTON BREWSTER OLI HIENO
23. 4. ENNÄTYSMÄÄRÄ KÄVIJÖITÄ EILEN - IHMISET LOPUN AJASSA
22. 4. "TURHAA PELOTTELUA VUOSITUHANNEN VAIHTUMISELLA" - PARI SUOSITTUA UUTUUSÄÄNITETTÄ
21. 4. KUUSIVUOTIAIDEN KOULUPAKKOA VASTAAN - 1918 SYNKKÄ LAPPEENRANTA VALOON
20. 4. MILLAINEN ON TÄYSI PORTTO? KAIKILLE HEILLE PORTTIKIELTO TÄNNE - PUHEMIEHEN TEHTÄVÄ
KEVÄÄN UUTISET
KUULUVAT SIVULLE ind99a.htm. KATSO SIELTÄ TALVENKIN UUTISIA!
Harri Veijonen, kirkkoihin kuulumattomat
Koska trooppinen vuosi on 11 minuuttia ja 14 sekuntia lyhyempi kuin 365 1/4 vuorokautta,
se 128 vuodessa edistää juliaaniseen vuoteen verrattuna täyden vuorokauden. Paavi Gregonius
XIII antoi 1. 3. 1582 bullan, jossa kalenteriuudistus määrättiin pantavaksi toimeen siten, että
seuraavan lokakuun 4. päivästä siirryttäisiin suoraan 15. päivään, koska ajanlasku oli
jäänyt 10 vuorokautta jälkeen. (Spectrum) Karkausvuosia vähennettiin niin, etteivät sellaisia ole
täydet satavuodet, jotka eivät ole jaollisia 400:lla. Näin virhe maan todelliseen
kiertoaikaan 365,2425 vuorokautta on vain n. 4 min enemmän, virhe on vuorokausi vasta
n. 3300 vuodessa. Suomessa tämä gregoriaaninen kalenteri otettiin käyttöön 1. 3. 1753.
- Otto J. Mäkelä uutisryhmissä
jo ilakoi, ettei taaskaan mitään tapahtunut. Vastasin, että valitettavasti kieltäydyt käymästä
sivuillani, jossa on jo ennen tätäkin selitetty, että NOSTRADAMUKSEN SEITSEMÄS KUUKAUSI
1999 on lähinnä elokuu 1999.
"Nostradamus puhui juliaanisessa kalenterissa ja tarkoitti kai
gregoriaanisen kalenterimme mukaan ajankohtaa 11. - 14. elokuuta 1999."
Ja samalla kun Raamattu toteutui heinäkuussakin, Nostradamuksen
olen sanonut toteutuvan vain osittain. Molemmilta löytyy ennustus siitä, että
kauhea hävittäjä tulee, se on Antikristus. Marko Kananen Ultra 7-8/1999:ssä väittää
Leo Mellerinkin arvostavan Nostradamusta: "Meller piti vuonna 1995 raamattutunnin, jossa arvioi
ennustuksen heinäkuulle 1999 merkitsevän antikristuksen saavan tuolloin apua ylhäältä."
Veijonen on sanonut samaa tietämättä Mellerin selitystä.
Kieltämättä odotan Saatanan antavan apua tulevalle pojalleen.
Elokuussa ennenkin on toteutunut eniten Raamatun profetioita. Mielenkiinnolla odotamme, mitkä
niistä nyt käyvät toteen. Kertokaa huomioistanne tai kysykää niistä, yritän selittää.
NOSTRADAMUKSEN SEITSEMÄTTÄ KUUKAUTTA SELITETÄÄN SYYSKUUKSIKIN. Uutisryhmistä löysin seuraavaa
keskustelua:
Because Nostradamus did not use the ordinal number "septieme" which would
have been grammatically correct if he had meant the "seventh month". He
intentionally used the cardinal number "sept" which happens to be abbrev.
for September. Sept mois = Sept. month.
- PALAUTETTA. Shalom!
Törmäsin tällaiseen alt.religion.christian - ryhmässä
(ehkä mainitussa osoitteessa on jotakin sinua kiinnostavaa):
The following riddle is from the article entitled "Little Horn".
Daniel 8:9 – And out of them came forth a little horn, which waxed
exceeding great, toward the south, and toward the east,
and toward the pleasant land.
Question: What Land is being described in Daniel 8:9.
ANS. The State of Israel ...
He waxed exceeding great toward the South (Gaza) and
toward the East ( Jericho ) and toward the Pleasant
Land (Jerusalem ) .
For the rest of the article go to the URL below:
Arto Härkösen voittoheitosta tulee kuluneeksi 15 vuotta
5. 8. Olympic winner Arto Härkönen now believs in Jesus Christ.
Sitä en ihmettele, että kirjeeni löysi Simpeleellä perille nimellä Urheilija Katja Ripatti.
Eilen Kusti osasi polkea kirjeen Vanajalta osoitteena Lappeenrannan profeetta Harri Veijonen,
ilman lähiosoitetta. Lähettäjä ei ollut katsonut tarkemmin Ultran kirjoitustani, missä on
PL 57, 53101 LPR. Kirjeen sisällä norjalaisen internetosoitteen
sisältävät painotuotteet "Varoitus Ekumeenisesta yhteistyöstä!" ja
"Varoitus sunnuntailaisista ja Pedon merkistä!" Molemmat varoitukset ovat paikallaan.
Olisin esimerkiksi erään pääkaupunkiseudun veljen lehteen suhtautunut paljon myönteisemmin,
ellei hän olisi pääkirjoituksessaan hyökännyt kauppojen sunnuntaiaukioloa vastaan.
KIRKOT JA KIRKOLLISET PUOLUEET pönkittävät sunnuntaita. Seurakuntana emme voi vaatia edes
lepopäivän, LAUANTAIN pyhittämistä ulkopuolisilta.
Itse kyllä voisimme ottaa käskyn vakavammin kuin keskimäärin otamme.
Virhe tulleessa painotuotteessa mm. se, että paavi esitetään pedoksi.
Varmasti muita erehdyksiä lahkon internetsivulla.
- RAFAEL SAARENTAA kirjoittaa päivän E-S:n lukijapalstalla yrittäen kumota
totuutta, etteikö Huhtiniemen multiin olisi haudattu omien tappamia miehiä. Katsokaa vielä
kerran Arposen vastaus siinä. Ortodoksit ZHIRINOVSKI ja SAARENTAA olisi mielenkiintoista
nähdä samassa "seurakunnankokouksessa". Veikkaisin ainakin pöydän hajoavan siinä mittelössä,
poliittiset äärilaidat samassa kuvainpalvontakirkossa.
HENGELLISET PLAGIAATIT. Ei millään pahalla, mutta Veijosella on sen verran
sävelkorvaakin, että joskus olen ajatellut, että PEKKA SALMISEN
"Tuhkasta nousee aamu:ssa" on plagiaattia kappaleesta "Riennä nyt, riennä nyt,
ennenkuin sun yö saavuttavi" (kertosäe), ja Seppo Kohvakan
"KIRJA KITARA JA MIES" Jukka Kuoppamäen "KULTAA TAIKKA KUNNIAA".
Sen kunniaksi kuva:
>
Ja kun toistatte tätä uutista, se on lähtöisin täältä, Veijoselta,
wwnet.fi/users/veijone/. - VANHOJA KARTTOJA
-kokoelmasta esitetään jatkoa. Loput onkin myynnissä. Osta pois.
- KARELIA GAMES:in tuloksia ja
kommentteja:
ETELÄ-SAIMAA SAI MOITTEITA OLYMPIAVOITTAJALTA.
Epävirallisissa keskusteluissa 15 vuoden takainen
olympiavoittaja totesi, että järjestäjille tulee takkiin,
ja syynä mm. Etelä-Saimaa,
joka ei etukäteen kertonut kisoista toivotulla tavalla. Vain Samuli Vasalasta oli
mainittu ja samalla näyttävästi kerrottu, ettei keihäänheittäjä Harri Hakkarainenkaan ole
mukana. Onneksi kisojen kestäessä katsojia tuli sentään lähes puolet siitä määrästä, mitä
parhaimmillaan on nähty. - Ei ole tietoa, oliko järjestäjäkään ymmärtänyt tiedottaa
Etelä-Saimaaseen, että Formula-ajot näkee Kimpisellä suurelta valotaululta. Mikojen
Häkkinen ja Salo mittelöidessä kisojen aikaan tv:ssä, monet potentiaaliset katsojat jäivät
töllöttimen ääreen. -
Eipä löytynyt ohjelmavihkosestakaan Etelä-Saimaan mainosta. Etelä-Saimaan ei
tietenkään ole pakko toimia sponsorina, mutta olisi voitu maakuntalehdessä
mainita mm., että MIKA HALVARI tulee siniselle Kimpiselle.
Kyllä sitä kertoikin lauantain Etelä-Saimaa.
Antti O. Arponen
näkyi istuvan lehdistökatsomossa, joten varmasti E-S:kin kisojen jälkeen kertoo, että
kilpailun parhaana palkittiin Marko Wahlman moukarituloksellaan 78,39. Mika Halvarin kuulatulos
20,47 katsottiin kolmanneksi parhaaksi,
ja toiseksi paras, mutta ikänsä huomioden ylivoimaisesti
paras tulos 19-vuotiaan Olli-Pekka KARJALAISEN moukaritulos 77,47, mikä jäi ikäluokan ME:stä
71 cm. - Naisten kiekko voitettiin hyvällä tuloksella 60,51 Tiina Kankaanpään toimesta.
Miesten kiekko oli kuten edellisenäkin vuonna erittäin kovatasoinen, vaikka Harri Uurainen
37-vuotiaana osoittikin väsymisen merkkejä. Samuli Vasala kyllä juoksi tummien kenialaisten
joukossa hienosti jääden muutaman harmittavan sekunnin MM-kisojen A-tulosrajasta.
Valinta voidaan kai tehdä jo B-rajan ylitettyään.
MIESTEN KEIHÄÄNHEITTO on kieltämättä jäänyt viime vuosina vaisuksi. Hakkaraisen
lisäksi ilmoittautuneista puuttuivat "nuori karhu", PIETARI SKYTTÄ,
ja vähemmän tunnetut Pauli Piiparinen ja Ville Räsänen. Kilpailuissa nähtiin kuitenkin
maailman 15 parhaimman joukkoon tänä vuonna kuuluvan HARRI HAATAISEN upeita kaaria
parhaimman kantaessa 82,47. Toissavuoden Kalevan Kisojen voittaja
SAMI SAKSIO
paransi tulostaan kaiken aikaa saavuttaen lukemat 78,40. Saksion kädestä Nemethin keihäs
saa kyytiä, mutta tahtoo kiemurrella matkalla. Nokian Pyryn Esko Mikkola oli kolmas ja
Ari Pakarinen neljäs.
Toimittaja Jorma Hernesmaa päivän Etelä-Saimaassa otsikoi "TOTUUS".
Hän kirjoitti STT:n entisen päätoimittaja Kari Väisäsen puolustuspuhetta.
Onko Hernesmaa rikollisuuden kannattaja, rikollinen? Peräti se henkilö,
joka Etelä-Saimaassa on todellinen päätoimittaja määräten päätoimittajaakin,
mitkä seurakunnalliset ilmoitukset sallitaan ja mitkä eivät.
Hernesmaa oli se toimittaja, joka kirjoitti häpeällisen jutun kirkkoherrasta, joka
oikein tiesi VENÄJÄN MIEHITTÄVÄN SUOMEN, vaikka aikaa ennustikin muutaman vuoden liian
aikaiseksi. Eikö ollutkin Hernesmaa, joka lehdessä yllytti kansalaisia
käymään seurakunnan kimppuun uutisessaan Venäjän okkultisesta lahkosta, mihin
sain vastattua KIIHKOATEISMIA! - MIKÄ ON TOTUUS?
Koston kevät-kirjassa ilmeisesti dramatisoija Antti O. Arposen kynästä sanotaan
vaatimattomasti: "Emme kerro TOTUUTTA vaan sen mitä on tapahtunut." Ainakin ortodoksikirkon
edustaja on jo Etelä-Saimaassakin todennut, miten kirjasta puuttuu tapahtumia. Kuka yleensä
voi kertoa mitä on tapahtunut? Hernesmaa on oikeassa siinä, ettei oikeuslaitos kerro totuutta
niinkuin Esko Aho oli väittänyt tapahtuneen oikeuden päätöksen tultua.
Mutta eikö sen mitä on tapahtunut kertominenkaan ole TOTUUTTA niinkuin Arponen antaa ymmärtää?
Veijosen teksteissä on virheitä, ja siitä huolimatta hän sanoo julistavansa TOTUUTTA!
Etelä-Saimaassa TOTUUDEN JULISTAMINEN ON KIELLETTY hyvinkin TOTUUS-otsikolla
kirjoittavan myötävaikutuksella! Johannes 18:38: "Pilatus sanoi:
Mikä on totuus?" Jeesus oli sanonut tulleensa maailmaan todistamaan totuuden puolesta.
Jokainen, joka on totuudesta, kuulee hänen äänensä. Hän ON tie, TOTUUS ja elämä.
Kuinka Etelä-Saimaan päätoimittajat kuvittelevat, etteikö täällä sanottaisi
TOTUUS myös siitä, että he ovat pahimmat TOTUUDEN VASTUSTAJAT Lappeenrannassa.
Totta on sekin, että Veijonen on ainakin yhtä tulinen kuin Kristus
noille, jotka kaupungissa TOTUUTTA vastustavat. Jos Hernesmaalla on ateistinen syynsä
vastustaa seurakuntaa, Pentikäinen lestadiolaisuuksineen katsoo evankeliumia levitettävän vain
lestadiolaismiesten sen pituisella, eikä lehdessä saa olla sanaakaan seurakunnan sanomaa, TOTUUTTA!
Ultrassa on artikkeli NOSTRADAMUS OMAN HOROSKOOPPINSA VALOSSA.
Ultra saa nyt mainosta, koska hyväksyi kristillisen artikkelin lehteensä.
Lehti kuitenkin pysyy ultralaisena eikä kristilliseksi voi tulla.
Ultralainen tässä tarkoittaa okkultismin hyväksyvä. Veijonen ei hyväksy okkultismia missään muodossa.
Ei sitä, että manataan pahoja voimia esiin pöydän ääressä juomalasein, kuten
jopa maallisista työtovereistani paras, lappeenrantalainen lastenhoitaja myönsi harrastaneensa.
Ei sitä, että katsotaan kädestä, korteista, tähdistä, jne.
Taivaat julistavat Jumalan kunniaa eivätkä kerro ihmisten kohtaloita. Mutta
samalla kun ne julistavat Jumalan kunniaa ne kertovat aikakauden vaihdoksesta
2000 jKr. tienoilla JUMALAN KUNNIAKSI! Ja joidenkin henkilöiden syntymäajoilla on merkitystä,
Kristus on paras todiste siitäkin. Mutta Raamattu kieltää astrologian.
Ultrassakin Nostradamuksesta kirjoittava horoskooppiasiantuntija osoittautuu
asiantuntemattomaksi, esityksensä ovat huuhaata. Ilman
Raamatun valoa kaikki rajatiedollinen tutkimus on järjetöntä.
Kristus on omassa luokassaan. Syntymäpäivänsä saattaa varmistua kuten
Antikristus todistaa Kristusta. Kristuksen syntymäpäivää ei saada
tietoon inhimillisin keinoin. Ei pidä paikkaansa juutalainen kalenteri, mikä ilmoittaisi
sen päivämäärän. Oliko Gorba syntynyt 2. 3. 1932? Gorba on jossain yhteydessä sanonut,
ettei ihmisten kuolinpäiviä voida etukäteen tietää. Mutta Antikristuksen voidaankin,
taisit jo tietääkin! Tasan 1290 päivää on elinaikaa siitä kun "rauhan" rikkoo.
Se on tietenkin hyvä tieto, kun voi vapaasti yrittää tappaa kaikki muut siinä ajassa
kuolematta itse!?
Joku VEIJONE voi maailmassa olla sekä paavin että pedon vastakohta. Voin kuolla vaikka
huomenna, osaatte jo näiden tekstien valossa perille, olla valmiita JERUSALEMISTA SOVITTAESSA.
Astrologi itse todistaa astrologian kelvottomuutta kertoen, ettei kannata etukäteen
ennustaa: "Turvallisinta on laatia ennustukset vasta jälkikäteen, kuten edellä olevassa
Nostradamuksen horoskoopissakin olen tehnyt."
Yksi mielenkiintoinen lause löytyi:
"suurta ja kestävää kuuluisuutta jopa yli oman aikansa."
8. 1. 35 syntynyttä Elvistä palvotaan yhä. 8. 1. 45 syntynyttä
Turhapuroa samoin. Kolmas kerta toden sanoo:
Veijonen on syntynyt 8. 1. 55. Raamatun mukaan tuskin kukaan minua
kuoltuani kauaakaan muistaa. Mutta HÄN, joka on Kuningasten Kuningas,
on valinnut minut aasikseen. Idän tietäjien päivänä 6. 1. on nimipäivänikin.
Piru uskoo kalentereistaan katsomalla, että Veijosen tekstejä kannattaa lukea.
Internetsatanisti tietää pilkata juuri minun tekstejäni.
Jos tätä sivua lukee jo sata okkultistia päivässä, missä lienee
kristikunta? Omilla apajillaan niinkuin Matti J. Kuronenkin kirjoitti
lehdessä käyvänsä paavin internetsivuilla. Haukkuisivat edes tätä internetosoitetta,
mutta tietävät, ettei kannata mainostaa kuin kirkkonsa päätä. -
TÄYTÄTKÖ 50 VUOTTA 11. 8. 1999? Työtoverini tajusi yllättäen, että vaimonsa
täyttää riemuvuodelliset 50 vuotta juuri suuren auringonpimennyksen aikaan
11. 8. 1999. Mitähän tästä vielä tulee, hän mietti. No ainakin onnittelut
Veijosen toimesta jo menivät.
"Profetiat toteutuvat päivittäin" ilmoitukseni Kaakkois-Suomen Sanomien
henkilökohtaista-palstalla. Thoralf Gilbrant kirjoitti neliosaisen "ENNUSTUKSET TOTEUTUVAT"
kirjasarjansa jo 1970-luvun puolivälissä. Ensimmäinen osa käsittelee:
Yhteiskunnalliset merkit, moraaliset merkit, poliittiset merkit ja
sotilaalliset merkit.
Toinen osa: Luopumuksen merkit. Ja niitähän on paljon, koko kirja täynnä.
Kolmas osa: Eksytyksen merkit ja vainon merkit. Neljäs osa käsittelee Israelia ajan merkkinä.
RAAMATUN TOTEUTUVIA PROFETIOITA on satamäärin sellaisia, jotka koskevat tätä aikaa ja
ennen muuta vuosia 1999-2000! Elämme NYT profetioiden toteutumisen aikaa, vaikkei näihin
uutisiin aivan päivittäin kirjattaisikaan mikähän tänään on toteutunut. MONTA asiaa toteutuu nyt joka päivä!
Kuka ehtisi edes selittää esimerkiksi tämän uutistoimiston
PÄIVITTÄISTEN UUTISTEN profeetallisuutta?
Jos joku on kiinnostunut Gilbrantin kirjoista 1-3, sellaiset löytyvät ylimääräisinä myydäkin.
VIHAMIEHISTÄKIN olisi nyt apua: kehottaisivat katsomaan internetistä miten hölmö mies tuo Veijonen
on, ja joku taas profetioiden toteutumisen vaikutuksesta tulee uskoon.
Ehkäpä juuri SINÄ! Ainakin tallennat useampia sivuja, kiitos! Mielenkiintoisin on profetiasarjat
tulevasta juutalaisvaltiosta ja viimeisestä petovaltiosta. Israelissa kaikki näyttäisi pian olevan valmista
Jerusalemin "rauhalle", mutta missäs se peto luuraa? Suomessa onneksi osataan seurata idän tapahtumia:
VENÄJÄ UHKAA SUISTUA SYKSYLLÄ UUTEEN KRIISIIN. Siinä
Etelä-Saimaan pääkirjoitus tänään. Martti Hytti kirjoittaa mm. "Mikä venäläisissä ihmisissä
mättää, ettei edes maanviljelyä osata hoitaa?" Ja "ulkoministeriön Venäjä-tutkija,
tohtori Ilmari Susiluoto varoitteli maanantaina Kauppalehdessä, että Venäjällä on
jälleen edessään uusi kohtalon syksy." Todellinen paukku onkin tulossa! Kolme
kuningasta syrjäytetään ja seitsemäntenä ollut kuningas tulee takaisinkin
niinkuin kirjoitti Daniel 2500 vuotta sitten, ja näiden
sivujen toimittajakin on kirjoittanut julkisesti koko vuosikymmenen.
- Lappeenrannan Asuntomessuista on myös
reaaliaikaista KAMERAKUVAA
Etelä-Karjalan kautta aikain parhaasta yleisurheilijasta, JONNI MYYRÄSTÄ on tulossa kirja
kevättalvella. E-S:n toimittajat Antti O. Arponen ja Seppo Hakuli ovat löytäneet
kustantajan käsikirjoitukselleen.
Raamattu on toteutunut aikakauden loppuun siinäkin, että paavin seuraajien kannattama
ekumenia on edennyt huippuunsa.
Ekumenia tarkoittaa kirkkojen yhteyttä. Seurakuntana kirkkojen ulkopuolella olemme oiva
esimerkki ekumenian mahdottomuudesta. Olemme myös se vastakohta ekumenialle: Jumala on
tarkoittanut, että kaikki uskovat olisivat yhtä ja yhdessä seurakunnassa ulkopuolella
kaikkien kirkkokuntien. Ekumenialla on vääjäämättä viety uskovia kohti paavia niin että
Kristuksen tullessa joudutaan oikein etsimään seurakuntaa, jolla myös olisi alkuperäinen
kristillinen usko. Toki on lahkoja, jotka pysyttelevät ekumenian ulkopuolella. Sellaisten
johtajat ovat luoneet karsinan mikä toimii kristillistä yhteyttä vastaan sillä, ettei kaikkia
uudestisyntyneitä ja kilvoitteluhaluisia katsota seurakuntayhteyden arvoisiksi. Näissä
asioissa on tarkattava, että itse elämme raamatullisessa "että he yhtä olisivat" yhteydessä
ja sitä yhteyttä rakentaen.
-
MIESTEN KEIHÄÄNHEITON PIIRINMESTARUUSPRONSSI PILKKAHINTAAN
TsV:n Saimaanharjun kentällä järjestämät eilen alkaneet piirinmestaruuskisat jatkuivat tänään.
Vuorossa oli mm. naisten ja miesten keihäänheitto. Katja Ripatti oli voittaja naisten sarjassa
tuloksella 42,46. Toinen oli Anna Käkelä LUM 35,19 ja kolmas Milla Ranta LUM 26,22.
Voittajasta, Katja Ripatista hyvä kuva piiriennätyssivulla.
Postikulut korvataan reilusti muillekin kotimaisille
keihäritytöille, jotka postittavat kuvansa PL 57, 53101 LPR.
Toki tyttö voi jo olla aktiiviuransa lopettanut yli 35 metriä heittänyt nainen.
Miesten keihäänheitosta puuttuivat niin Tommi Huotilainen kuin Parikkalan nuoremmatkin
mitaliainekset, Jani Myllärinen ja Tero Salminen. Ainakin kaksi viimeksimainittua käsivaivaisia.
Eipä ollut Lappeenrannastakaan Jarmo Viskari
tai Paavo Vuoksela. Kultamitalista taistelivat Petri Matikainen PaU (M19) ja Mika Saukkola RR (M22)
noin 55 metrin tuloksilla nuoremman voittaessa piirinmestaruuden. Jos meni kultamitali "halvalla",
aivan pilkkahintaan saatiin pronssi. Huonommalla tuloksella kuin Veijosen viime vuoden ennätys.
Imatralainen 17-vuotias sen sai alle 42 metrin tuloksella. Vuonna 1985 jäin seitsemänneksi 54 metrin
tuloksellani. Huvitti itseänikin, että nyt meinasin olla mitalilla vauhdittaheittoineni,
kaikkine vaivoineni, iästä ja kiloista nyt
puhumattakaan. Kaikki heittoni olivat yli 37 metriä. Sijoitukseni oli viides enkä ollut edes viimeinen. Kisassa TsV:n kolmikko petasi 22 vuotiasta voimamiestä,
Yrjö Hämäläistä pronssille, mutta vasta viimeisellään hän pääsi niukasti Veijosenkaan ohi. Neljänneksi Hämäläinen
oli jäänyt myös kuulantyönnössä, kohtalaisella tuloksella 11,85. Kiekossa ja moukarissa sentään pronssi hänelle tuli.
-
Katja Ripatilla kuulassakin voitto hyvällä 12,63 tuloksella. Toisena pikkusisko Tanja Ripatti 10,18.
Tanja puolestaan voitti isosiskon kiekossa, voittotuloksensa 33,24, Katjan lukemat 31,70.
Kolmas oli Paula Kotro Lupo 28,35.
Naisten moukarin voitti simpeleläinen, keihäspoika Mikko Silvennoisen
kehityskykyinen isosisko yli 35 metrin tuloksella.
Miesten moukarissa kunnon voittotulos, Ilmari Verho LUM 66,42. Ja kun Veijonen toimi kisassa sihteerinä,
nämä omat paperit saavat ollakin hieman sekaisin.
Ensimmäisestä ihmisen kuussakäynnistä on kulunut 30 vuotta. Noin 30 vuotta
on Raamatussa aika ruveta tekemään vaikka jälkeläisiä. Ilmestyskirja 12:1
"ja kuu hänen jalkojensa alla" tuskin ennusti kuussakäyntiä,
mutta vaimo (Israel?) siinä synnyttää poikalapsen. Ja asia liittyy
olennaisesti aikaan juuri ennen kuin juutalaiset ajetaan Jerusalemista
erämaapiiloihinsa 1260 päiväksi (Ilm 12:6). -
Evankelio Luukkaan mukaan 21:25 opettaa yksiselitteisesti, että "on oleva merkit
auringossa, KUUSSA ja tähdissä" (ja ahdistus kansoilla... ja ihmiset menehtyvät peljätessään
ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa) siihen aikaan kun Kristuksen
näkyvä paluu on tapahtumassa. Otsonikato on ensimmäinen selvä merkki auringossa.
Toki Neil Armstrong pystytti kuuhun USA:n lipun tasan 30 vuotta sitten.
Ilm. 6:12 esittää KUUN "vereksi", siinä suuren maanjäristyksen (mikä voi olla ihmisen aiheuttama)
seurauksena maan suistuessa radaltaan
kuu menee
käyttökelvottomaksi tai ainakin saastaksi.
Hesekiel 32:kin puhuu pimennyksistä, mikä saattaa viitata Egyptiin noin
11. 8. 2006 tulevaan auringonpimennykseen, ja siihen aikaan Kristuksen näkyvä
paluu voisi ollakin. Aiempi laskennallinen esimerkkini
jo sijoitti Kristuksen pilviin ilmestymisen, ylösoton talveen ja näkyvän paluun
alkusyksyyn. Onkohan ymmärrys lisääntynyt oikeaan suuntaan?
Seuraavaksi tulevista tapahtumista tuskin olen esittänyt aivan tarkalleen oikeata
taulukkoa aikoineen. Tallennan kuitenkin toukokuussa 1999
kirjoitetun TULEVAISUUS TIEDOSSA tiedotteen tänne htm-sivuksikin.
Barak ei määrää milloin "rauha" on valmis.
Tapahtumat etenevät tarkalleen Jumalan aikataulussa.
-
ASUNTOMESSUJEN KANAVANSUUSSA on edelleen
ns. SAHA-ALUE. Sahaa tosin ei ole ollut moniin vuosiin.
Siellä oli norjalaisen Johan Salvesenin omistama
VARKAANSAAREN HÖYRYSAHA. Se oli jo
1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä siirtynyt
osittain Kaukaan omistukseen.
Leo Melleriä olen kehunutkin. Toivottua vastapainoa
löytyy asiantuntevasti jopa uudesta Ultrasta Marko Kanasen tekstinä artikkelista "LOPPU tai sitten ei":
"MELLERKIN PETTÄÄ. Leo Mellerin putiikin parhaana iskuna tietokoneongelma on uskomattoman
köykäinen. Vielä 70-luvulla häneltä tuli ulos vähintään yksi kirja vuodessa, joissa vakuutettiin
Harmagedonin, Googin sodan, tempauksen... olevan tulossa viimeistään seuraavana vuonna. ... Sittemmin Meller
oppi varovaiseksi, ja sijoitti lopun noin viiden vuoden päähän kulloisestakin kirjoitushetkestä.
Entä nyt, kun mitä dramaattisin, itsestäänselvin hetki lopulle koittaisi?
Jumalan seitsemännen ja viimeisen päivän alku! Ehei. Nyt se tuleekin vasta vuonna 2028 tai 2029
asteroidin muodossa." MARKO KANANEN kritisoi Melleriä siis samaan tapaan kuin Veijonen on
Ultrassa ja näissä uutisissakin tehnyt. Kananen jatkaa:
MELLER "on jäämässä kiivaudessa kakkoseksi uusien profeettojen rynnistyksessä."
-
KUKA OLIT ENNEN? Sellaistakin kirjaa mainostaa uusi Ultra,
vaikkemme ennen ole olleet yhtään mitään. YKSI AINOA ELÄMÄ-teosta
suosittelen, kirjoittaja Tapio Nousiainen.
- LEMIN SUOJELUSKUNNAN historiasta on olemassa kirja.
Painos taisi olla vain 200. Erehdyin
myymään sen harvinaisuuden divariaikanani 1980-luvulla.
KOSTON KEVÄÄN kirjoittaja MARKO TIKKA oli eräs
nuorista asiakkaistani keräten tavaraa yksityiseen museoon
kotikonnuilleen. - POSTAPRINT on hyvä englantilainen firma, mistä ostin
vanhoja karttoja 1980-luvulla. Tänään tulleessa esitteessä on runsaasti
yli 100 vuotta vanhoja karttoja ja painokuvia myynnissä, mutta hinnat ovat
nousseet melkoisesti. Jos kiinnostaa tilaus sieltä esimerkiksi erä kaupunkikuvia ym.,
tiedustele.
ONLY 15 MONTHS PROUD MARY.
Israelin pääministeri on neuvotellut USA:ssa presidentti Clintonin kanssa.
Torstaina Barak näytti Clintonille "rauhan karttoja":
"Prime Minister Ehud Barak brought maps to his meeting with United States President Bill Clinton yesterday,
to help detail his diplomatic plans and ideas for renewing the peace process in the region.
US sources told Ha'aretz before the meeting began that the president was eager to hear Barak's intricate plans.
The two leaders met in private for over three hours last night. In a rare move, the meeting took place in the
White House's residential wing instead of in the Oval Office so as to make for a more intimate atmosphere.
Välillä oli aikaa katsella valokuviakin kuten VAIN 15 KUUKAUTTAKO sivu esittää.
Barak and Clinton agree peace by November 2000 -
Israelin televisio:
"Prime Minister Ehud Barak and U.S. President
Bill Clinton agreed during their talks on Thursday on determining November 2000 as an ultimate date to reach final
peace agreements with Syria, Lebanon and Palestine. Israel's channel 2 said that Barak informed Clinton that he could
reach peace with Syria within a year.
Israeli sources said that Barak told Clinton he would undertake implementation of the agreements signed between
Israel and the Arab states and that the Israel forces' withdrawal from south Lebanon will not take place except
in the framework of a comprehensive peace agreement with Syria."
Lopuksi Barak:
"Prime Minister Ehud Barak has set another deadline for himself: After campaigning on the promise that he would bring
the IDF out of Lebanon within a year, Barak raised the ante this weekend and set a 15-month time frame for
negotiating peace with Syria and finalizing agreements with the Palestinians."
- KIINA ALOITTI SOTAHARJOITUKSET.
Kiinan armeija on aloittanut suuret sotaharjoitukset alueella, josta ei ole ilmoitettu
tarkemmin. Hallituksen lehti Life Tim sanoo harjoitusten olevan
vastausta Taiwanin kriisin kiristymiseen. Taiwan on jokseenkin voimaton, kun
Kiina aikanaan hyökkää.
Eilisestä uutisesta mieleen tuli ILMESTYSKIRJA 9:15,16: "Päästä ne neljä enkeliä, jotka ovat sidottuina
suuren Eufrat-virran varrella,
jotka hetkelleen, päivälleen, kuukaudelleen ja vuodelleen olivat valmiita tappamaan
kolmannen osan ihmisistä. - joukkojen lukumäärä 10.000 kertaa 20.000."
Eufrat-virta laskee Persian lahteen. Intiasta ja Kiinasta päin Israeliin tultaessa on ylitettävä
Eufrat-virta. Valtioiden sotajoukkojen määrä Jeesuksen aikana oli kymmenissä tuhansissa.
Yhdeltä kapealta kaistaleeltako tulisi pelkkää sotaväkeä paljon enemmän kuin
maailmassa on asukkaita? Vaikka kuinka hullulta olisi tuntunut ensimmäisten vuosisatojen
kirkolliskokousedustajistakin, Jumala varjeli Ilmstyskirjan osana nykyistä Raamattua. 1970-lukukin
tuli, ja Kiinan johtaja Mao totesi heillä olevan 200 miljoonainen armeija.
1949 osa kiinalaisista oli paennut saarelle nimeltä Taiwan. Eiköhän Kiina näytä
miten tuli syttyy, kun Sydneyn olympiatuli on sammunut. "Me kiinalaiset hyökkäämme Israeliin
maata myöten, eikä teitä taiwanilaisia tarvita elossa yhtään."
Kiina voi tuhota Taiwanin silloin kun Goog asettuu Israeliin, ja sitten määrähetki
lähteä Eurfatin yli.
INTIA kai jää kiinalaisten jalkoihin niinkuin suomalaiset
Googin joukkojen alle. Kolmasosa maailman väestöstä sanotaan kuolevan Kiinan hyökätessä.
Suomesta tietenkin kaikki viisaat ovat turvassa yläilmoissa. Tässä vielä
neuvotaan jäljellejääviä hajaantumaan tasaisesti syrjäseuduille, mikäli jonkun
suomalaisen halutaan säilyvän hengissä. Vihan ajasta ei pääse enää ylösottoon, mutta
tuhat vuotta myöhemmin tavataan taivaassa, kunhan tänne jäänyt on
huutanut avuksensa Herran Jeesuksen nimeä, vaikka juuri hälytyssireenien
vinkuessa ydinpommin tuloa.
RUKOILE INTIAN PUOLESTA.
Olen saanut Intiasta sähköpostia otsikolla
PRAY FOR INDIA.
Tässä se on htm-sivuna. STT tarjoaa 17. 7. peräkkäin uutisia INTIASTA JA KIINASTA:
INTIA ILMOITTI SISSIEN VETÄYTYNEEN:
"UL Intia ilmoitti sissien vetäytyneen Kashmirista
Delhi/Islamabad, 17. 7. (STT-Reuters-AFP)
Intian armeija kertoi lauantaina, että muslimisissien vetäytyminen Intian
puolelta Kashmiria halkovaa tulitaukolinjaa on lähes päätöksessä.
Alunperin Intia vaati... . KIINA SUUNNITTELEE SOTAHARJOITUKSIA:
Kiina suunnittelee sotaharjoituksia pelotteeksi Taiwanille
Hong Kong, 17. 7. (STT-Reuters)
Kiina suunnittelee järjestävänsä suuren sotaharjoituksen itärannikollaan,
kertoo riippumaton Hong Kongissa ilmestyvä päivälehti. Maa-, ilma- ja
merivoimien yht... ."
- ASUNTOMESSUT ALKOIVAT. 16. 7. - 15. 8. 1999 valtakunnalliset asuntomessut
Saimaan Kanavan suussa. Ensimmäisenä päivänä kävijöitä oli seitsemisen tuhatta.
LINKKEJÄ: ASUNTOMESSUT 1999,
Lentonäytöslinkkejä,
UNICA mm. Lpr:n kaupunginjohtajan kuva,
Lpr:n Airport=LENTOKENTTÄ ja
Lentonäytöslinkkejä sekä
pienoismalleja
MARA TODELLA ANTIKRISTUKSEN
EDELLÄKÄVIJÄKSI? "Arafat pyysi Ahtisaarta välittäjäksi Lähi-itään
Helsinki, 15. 7. (STT)
Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat pyysi torstaina
presidentti Martti
Ahtisaarta välittäjäksi Lähi-idän rauhanprosessiin.
Opetusalan kokouksessa Helsingissä puhunut Arafat..."
Kommentti: Jo 7. 7. uutisessa esitettiin vanhana uutista,
mitä STT nyt vahvistaa Arafatin suulla. Olen vuosia esittänyt,
että Maran virkakauden jälkeen maan päälle tulee sijaishallitsija
(Saatanan sijainen maan päällä)
Antikristus, ja seuraava täyden kautensa hallitseva maallinen viranhaltija on
Kuningasten Kuningas! Veijonen tekee työtä VIRANHALTIJANA seurakunnassa
palkalla, mikä voi olla pääsy valtionvarainministeriksi
(Mt 24:47). Enkä kadehdikaan paavin, arkkipiispan yms. sijaisten palkkaa, joka Lutherinkin
mukaan on helvetin tulisin paikka. - TOISTAN vielä mahdollisesti täsmällisemmin
ilmaisuin: Siinä missä Zhirinovski olisi Gorban paluun tienraivaaja,
Ahtisaari voisi olla Gorban "rauhaan" ilmestymisen tienraivaaja!
Antikristus
ilmestyy (idästä ja) ensin, jotta Kristus voi ilmestyä.
Helsingin YLIOPISTON sinetissäkin on Sakarja 6:8, missä mainitaan
POHJOISESTA SUOMESTA tuomion hevosten tienraivaajana suurine herätyksineen.
Suomi johtajineen on tienraivaaja PEDON ILMESTYMISELLE?!
SUOMEN KANSA, tilaisuutesi on tullut ohittaa sekä piispat että
maalliset johtajat! KRISTUS tulee ja VALITSEE kuningaskuntansa JOHTAJAT!
-
SEURAKUNTALAISTEN AVIOLIITTO VAHVISTETTIIN LAPPEENRANNAN MAISTRAATISSA
STT:n uutisen mukaan vuodenvaihteeseen ei olisikaan tulossa sellaista ryntäystä
kirkkoihin pappien vihittäväksi kuin porton pää Turussa on toivonut ja odottanut.
Hölmöimmät suomalaiset ovatkin arkkipiispan seuraajia. Tänään sain toimia
Lpr:n maistraatissa avioliiton virallistamisen todistajana. Seurakunnassa kirkollinen
vihkiminen olisi osoitus halusta lähteä seurakunnasta. Kristillinen avioliitto on
Jumalan ja kahden uskovan eri sukupuolta olevan sopimus. Suomen valtio ei ole hyväksynyt
ja virallistanut kristillistä avioliittoa, mikä solmitaan sellaisella aviosopimuksella,
ja kirkolliset voivat seurakuntalaisten avioliittoa nimitellä vaikka susipariksi.
Tällaisen avioparin liitto virallistettiin, liitto sai nyt Suomen lain voiman, vaikka
Jumalan lain voima sillä jo oli ollut. -
STT:n päätoimittaja Kari Väisänen on pyytänyt
eroa tehtävästään saatuaan ehdollisen tuomion hiihdon hormonijupakassa.
- NETMISSION
tarjoaa sivuillaan juhannuksen ajan puheita mm.
saarnaajilta Bonke, Enbuska ja Korppi. -
SIVUJENI TAUSTAMUSIIKKEJA koottu erilliselle sivulle
miltä voi myös katsoa, "katoaako" Veijonen silmänräpäystä nopeammin.
ATOMISEKUNNISSA. UT käyttää ylösottotapahtuman nopeudesta sanaa atomisekunti,
jakamaton aikayksikkö. -
KERAVALLE KRISTILLINEN KOULU. Keravalla pyrkii aloittamaan toimintansa yhteiskristillinen
koulu syksyllä 2000. -
- SUURTA OPTIMISMIA. Iltapäivälehdessä ym. selitetty, että
aikakauden vaihtumiseen uskojat ovat PESSIMISTEJÄ. Eikö usko, että
maailmanloppua pahemmasta ajasta tulisi pelastamaan joku, ole
pikemminkin suurta optimismia? Seurakuntalaiset ovat lähinnä realisteja.
Realistista on uskoa, ettei Raamatun toteutuminen nyt
yhtäkkiä voi loppua kun se on toteutunut tähänkin asti.
- Leirintäalue PISTOHIEKKA Puumalassa on suljettu koko kauden.
- Noin neljänneshehtaarin tontillamme oli tänään yhtaikaa ennätysmäärä, 10 SIILIÄ.
Oli siitä lähtien kun isät nukkuivat pois,
kaikki pysynyt niinkuin aina oli ollut, mm. aurinko antanut lämpönsä,
vaikka hieman vaihtelevasti kuitenkin turvalliseen tapaansa. Auringon palvominen oli yleistä, jopa niin, että
Mooseksenkin aikana se piti lailla kieltää, 5 Ms 17:3. Veijonen on kerran, noin vuonna 1980 kirjoittanut
täkäläisessä ev.lut. kirkkojen lehdessä päivähoidosta, että opettajissa löytyy sellaisiakin, jotka
opettavat lapsia palvomaan aurinkoa Jumalana. Onkohan palvonta vielä tänä kesänä yhtä innokasta kuin ennen?
- Nostradamusselittäjät vasta otsonikadon tultua tunnetuksi ovat alkaneet
väittää Nostradamuksen tulkinnanvaraisten runojen ennustavan auringon tulevan vaaralliseksi.
Ilmestyskirjan ennustus asiasta (Ilm 16:8,9)
on suorasanainen: "AURINKOON, ja sille annettiin valta paahtaa ihmisiä tulella.
Ja ihmiset paahtuivat kovassa helteessä." Muinaissuomalaista pakanaa on hyvinkin naurattanut
Ilmestyskirjan mahdottomat tarinat. Tänään suomalaisissa on vielä hölmömpiä: HE
TIETÄVÄT, että toisen vuosituhannen vaihteessa
tapahtuu, mutteivät välitä (vrt. 2 Piet 3:4,5) valmistautua lähtemään polttavaa aikaa
pakoon. Hyvä Jumala antaa auringonkin paistaa 1999 niin, että jo pitäisi havahtua
miettimään, mitähän on tulossa! - HELTEISET KESÄT JATKUVAT JA OTSONI KATOAA KOKONAAN?
Voit tietenkin itse miettiä eri vaihtoehtoja. Tiedetään ainakin, että jo nyt jopa Suomessa
on varoiteltu klo 11-15 välillä olemasta auringon paisteessa. Väheneekö nyt parissa vuodessa
otsoni vaaralliselle tasolle? Raamattu ei selvästikään varoita mistään syöpäriskistä vaan
välittömästä uhasta. Palvotusta auringosta tuleekin vaarallinen, ja koska tilanne muuttuu
vihan ajan jälkeen, päivien lyhentäminen kolmanneksella on hyvinkin maan suistuminen
radaltaan samalla pyörimisliike akselin ympäri nopeutuu. HÖLMÖT SUOMALAISET!
Älkää olko sitä! Mutta jos kuitenkin olet päättänyt seurata paavia tai petoa etkä
seurakunnan Herraa, voit valmistautua toteuttamaan äskeisen raamatunkohdan jatkon:
"mutta he eivät tehneet parannusta, niin että olisivat antaneet Herralle kunnian."
- Ainoa kohta Raamatussa, mikä puhuu Herran tulosta VARKAANA, on Ilm 16:15. Samassa yhteydessä mainitaan
Harmagedonista, mihin vihan aika loppuu. On siis kysymys näkyvästä paluusta tuomitsemaan.
En yhdy esim. Lpr:n Metodistikirkossa esitettyihin
tulkintoihin Herran nyt vihan ajan alkaessa tulevan varkaan tavoin.
Antikristuksen ja vihan ajan tulon moottori, Bill Clinton
totesi olevansa hyvin tyytyväinen siitä, että Israelin ja palestiinalaisten johtajat
ovat jälleen istuneet saman pöydän ääreen. Israelin uusi johtaja, pääministeri
Ehuad Barak ja PLO:n terroristijohtaja Jasser Arafat tapasivat jo sunnuntaina.
STT:n uutisen otsikko päivän E-S:ssa on: he "lupasivat edistää rauhaa.
Israel jatkaa alueiden luovuttamista palestiinalaisille, mutta ei pura olemassaolevia siirtokuntiaan".
Ai että minua ja ilmeisesti silloin myös JUMALAA ärsyttää termi "siirtokunta".
Siirtokuntaako Lappeenrannan Kanavansuuhun rakennettiin, kun
toivon mukaan odotetut 200.000 vierasta tulevat Lappeenrannan ASUNTOMESSUILLE?
Israel rakentaa OMAAN MAAHANSA, ja ainoana maana maailmassa on oikeutettu sanomaan, että
se maa on JUMALAN HEILLE LUPAAMA JA ANTAMA! Eivätkä ryssätkään vihan ajan kolmea ja puolta vuotta
enempää tule miehittämään Lappeenrantaa, todistakoon vaikka satakerta, 350 vuotta.
Tuhat kertaa paremmaksi panin kuin "Lappeenranta 2001" -
TYÖTTÖMIEN TARPEETON POMPOTTAMINEN LOPETETTAVA. Kun tässä maassa ei ukko Nooa Veijoselle
eikä sadalle tuhannelle muullekaan ole näyttänyt löytyvän
normaalilla palkalla työtä, mitä te rikkaat oikein pompotatte meitä?
Lappeenrannassa on jo avattu meille paskasakkina pidetyille Työvoimatoimistoon
sen ulkopuolinen jäteosasto, johon ohjataan meitä toisen luokan kansalaisiksi tehtyjä
pitkäaikaistyöttömiä. Ja vielä väitetään, ettei kansaa oltaisi jakamassa.
Työtä ette ole jakaneet. Milloin vain otan työtä vuodeksi vastaan pienellä lastentarhanopettajan palkallani.
Onhan se niin pieni, että hyvinkin kolme kaltaistani sillä eläisi. -
SUOSITUS: Kaikenlaisia alan firmoja on kokeiltu, mutta ilmeisesti
Joutsenossa on seudun paras putkiliike: PUTKIASENNUS ILVONEN OY. -
Pääsivulle ei enää hyväksytä ulkopuolisia linkkejä vaan niitähän löytyy esimerkiksi
TOP 200 sivulta.
Otto J. Makela wrote in message: Lupaatko lopettaa jorinoidesi kirjoittamisen tänne mikäli yhtään mitään
erikoista ja yliluonnollista ei tapahdu 11.8.1999? Veikkaan, että
siirrät vaan ennustuksesi koskemaan taas jotakin epämääräistä tulevaa ajankohtaa. VASTAUS:
Kristinusko-uutisryhmässäkin vastausta esitetty:
Onpa hinku, etten saisi kirjoittaa MINULLE kuuluvaan uutisryhmään!
SINUN kirjoituksesi eivät ole kristinuskoa. Minun sivuille
pilkkaajien ei tarvitse tullakaan. Mutta joku muukin lukee ja
painaa tästä: http://wwnet.fi/users/veijone/.
Olen kirjoittanut kaksi kirjaa ja molempien OTSIKOTKIN
toteutuvat!
TULEVA LÄHI-IDÄN RAUHANSOPIMUS JA USKOVIEN KATOAMINEN sekä
JERUSALEMISTA SOVITTAESSA JEESUS SAAPUU
PILVIIN! Ennustussarjat toteutuvat kaiken aikaa. "Rauha" ei vielä koske Jerusalemia, mutta annas olla...
Esimerkiksi toissapäivän uutisiin saatiin tieto, että Barak ja Arafat tapaavat.
Taitavat yksi jos toinenkin skeptikko vetää viimeisiään skeptikkona, mikäli näin pitkälle
ovat "erehtyneet" totuutta lukemaan. -
MAVENILLA YLI 10.500 tilaajaa. Uutissivulla on muutamia kertoja
käytetty WWW.MAVEN.CO.IL:n Israel ja juutalaisuus-linkkejä.
Alan uusia linkkejä se tarjoaa viikottain sähköpostitse sinullekin, jos tilaat em. osoitteesta. -
TEUVO HUOTILAINEN HEITTÄÄ. Kuten pari vuotta sitten epäilinkin,
Teuvo Huotilainen nähdään kilpakentillä, kun saa käteensä kevyemmän keihään. Nyt
SM-kilpailujen hopealle M 60 sarjassa hyvällä tuloksella 49,39. Vertailun vuoksi, Veijonen ei enää
neljään vuoteen ole saanut vastaavaa 600 g keihästä vastaaviin lukemiin. Huotilaisenkin ennätys on vuodelta 1972, mutta
16 metriä parempi. PAAVO VUOKSELA M45 sarjassa SM 4. tuloksella 48,85.
Pientä taantumaa siis Patellakin, mutta hänhän täyttää ensi talvena 50 vuotta. -
ETELÄ-SAIMAAN SENSUROIMIA ILMOITUKSIA LEVITETÄÄN.
E-S:n uskonnolliset ilmoitukset eilen kuten jo kolme vuotta: Päätoimittajan lestadiolainen rauhanyhdistys, zhirinovskilainen
ortodoksikirkko ja luterilaiset alla otsikon "seurakuntia". Paremmat lahkot edellisille kuuluvan otsikon alla "kirkollisia"
, ja SEURAKUNTA kirkkoihin kuulumattomat SENSUROITU kokonaan. E-S:ssä sensuroituja ilmoituksiamme tullaan faksaamaan
myös Etelä-Saimaan tilaajille. (Ja katsotaan, ... SENSUROITU)
Asiantuntijoiden mukaan ns. saatananpalvojissa on monenlaisia lapsellisia ja sairaita tyyppejä, jotka eivät ole vaaraksi
kuin itselleen. En malta olla jo melkein kehumatta erästä, joka osaa tarkasti tarjota päinvastaista
kuin Veijonen. Viimeksi tekemänsä sivu sisältää sekaisin
yhtä seurakuntaa, kirkkoihin kuulumattomia, profeettaa, keihäänheittoa ja Nostradamusta. Lapsellisuus on jo sitä luokkaa,
että tuskin monikaan tuota eksytystä ottaa vakavasti vaan toivon mukaan huomaa, että totuuden tarjoaja
on parodian kohteena. Sivunsa teksti on seuraava:
"Yksi Oikea Seurakunta Suomessa!
Se on luotu! Nyt Suomen Ainoa Seurakunta aloittaa vihdoin toimintansa, kirkkoon kuulumattomia
liittyy yhä kiihtyvällä vauhdilla mukaan toimintaamme. Selvänäköni näyttää, kuinka kaikki Suomalaiset yhtyvät
suureen yhteisöömme viimeistään vuonna 2002, jolloin maailmassamme tulee tapahtumaan suuria muutoksia.
Voin vain todeta, että olen kiistattomasti Suomen paras selvänäkijä ja -kuulija. Tätä en tietenkään sano
kerskuakseni tahi ylentääkseni. Faktan Todistavat Ennustukseni, joiden todennäköisyys on ollut yksi viidestä
kvardiljoonasta!
VAROKAA VÄÄRIÄ PROFEETTOJA! Suomessa toimii kaikenlaisia vääriä lahkoja, joilla on selkeästi väärä tulkinta kaikesta!
Heihin vaikuttaa mitä ilmeisemmin Synnin ankara taakka, josta he eivät osaa vapautua Oikein! Luottakaa ainoastaan
Yhteen Seurakuntaan! Totuuden näkee siitä, kuka kääntää toisenkin posken, ja kuka on synnin vallassa ja vihaa,
herjaa ja haukkuu lähimmäisiään! Olen nimittänyt sellaiset henkilöt harhaanjohdetuiksi, koska he eivät tiedä mitä
he tekevät. Annamme heille anteeksi!
Nostradamus oli ENNUSTUSKEIHÄÄNHEITTÄJISTÄ kaikkein tarkin! Nostradamuksen väärä tulkinta on kuitenkin SYNTIÄ!
Lukekaa Nostradamusta vain itse, ja tehkää johtopäätökset vain itse."
ENSIMMÄISET PIIRINMESTARIT 1999 - VALOKUVAKERÄYSTÄ. Taipalsaaren Veikkojen Seuraviesti ilmoittaa valokuvakeräyksestä.
Hannu Olkkoselle Ruutanatie 18 voi lähettää skannattavaksi heitä kiinnostavat valokuvat.
Samaan tapaan sivumme lukijoiltakin odotetaan SEURAKUNTAAN JA KEIHÄÄNHEITTOON sekä
Impilinnaan liittyviä valokuvia skannattavaksi Veijoselle PL 57, 53101 LPR,
ja kuvat palautetaan korpulle
tallentamisen jälkeen.
- Mikä on Etelä-Karjalan yleisurheilutaso! Kirkkoihin kuulumaton uskovainen,
ystävämme YRJÖ HÄMÄLÄINEN sai eilen seiväshypyn piirinmestaruuden
tuloksellaan 2,40 ja 3000 m esteissäkin tuli hopealle.
Palautetta:
Eräänä päivänä Jyväskylässä, uskovien opiskelukavereideni kanssa teimme netistä hyvän löydön, löysimme sivusi.
Olen jo puolisen vuotta seurannut tiedotteita sivuillasi vähintään kerran viikossa. On todella upeaa, että Jumala on
antanut sinulle näin hienon tehtävän; monet saavat löytää Herran, kun viimein ymmärtävät, mistä tässä maailman menossa
on oikein kyse. Jopa hyvin skeptinen avomieheni on alkanut kiinnostua uskon asioista, kun lueskelen uutissivuja.
Itse aloin seuraamaan kaikkia uutisia aivan eri tavalla kuin aiemmin. Seuraan joka päivä lehtiä ja tv uutisia.
Henkilökohtaisesti olen viikko viikolta saanut tulla varmemmaksi siitä, että nyt elämme loppuhistoriallista aikaa
ja että Raamattu on sitä kirjoitusta, jota elämme todeksi.
Ajattelin kirjoittaa sinulle muutamasta uutisesta, jotka ovat saaneet minut ehkä hieman " varpailleen".
Kevättalvella luin eräänä yönä teksti tv.stä, kuinka saksalainen eu-komissaari oli antanut tukensa PALESTIINAN
itsenäistymiselle ja että itsenäistyminen saataisiin aikaiseksi jo vuodessa. Israel vastasi heti kieltävästi ja
sanoivat, että heillä on jakamaton oikeus maahansa.
Erään artikkelin mukaan - suurin osa Israelissa asuvista toivovat, että rauhansopimus saataisiin mahdollisimman pian,
jotta päästäisiin elämään normaalia elämää. Minulle ei jäänyt muistiin, keitä nämä kansalaiset sitten olivat
uskoltaan, mutta sen ymmärsin, että kaikki Israelissa asuvat eivät todellakaan tiedä, eikä välitä siitä ,
mistä rauhansopimuksessa on kyse.
Parisen viikkoa sitten hämmästelin erästä Aamulehden artikkelin otsikkoa.
-PAAVI ei ole tästä maailmasta.
No siinä nyt vain puhuttiin abortista, mutta otsikko säväytti kieltämättä...
Aamulehti tänään 7. 7.: Rauha Israelin uuden hallituksen tärkein tehtävä.
Arafat sanoi: Olemme valmiita työskentelemään yhdessä rauhan puolesta.
BARAK JA ARAFAT tapaavat asian merkeissä pian, ehkä jo maanantaina.
Kommentti: Kiitos Minna, useampi silmäpari löytää tänne kuuluvat uutiset.
JÄLLEEN SUOMALAISNAINEN ULKOMAISELLE KEIHÄRILLE.
Heipa hei Harri!
Laitan taalta Istanbulista sinulle helteisia terveisia, kertoen samalla sisapiirin juorun,
etta Turkin "hallitseva" keihaanheiton ennatysmies Fikret Özsoy avioituu tällä viikolla allekirjoittaneen kanssa.
Terveisin, Jaana Perttula. Kommentti: Onnentoivotukset jo lähetimme. Ja nyt saavat suomalaisnaiset
lopettaa ottamasta vakavasti huumorini, kukahan seuraavaksi ottaa ulkomaisen keihäsmiehen.
On toki hienoa, että saamme kaikenlaisia uutisia ensimmäisenä. Kiitos!
YK on pyytänyt PATMOSTA
rakentamaan Kosovoon palaaville 10.000 hengen
telttakylän, väittää uusi Patmosviesti.
Mellerin toimintaa näytetään siedettävän profetioista huolimatta, onhan hän
ev.lut.kirkon jäsen ja osaa kerätä rahaa
suomalaisilta? - "Lue sivulta 7 profeetallinen artikkeli - ja ota kantaa!" Näinkin
lukee
tänään tulleessa PATMOS-lehtisessä. Eli otetaan kantaa: Mellerin profeetallinen artikkeli on mainos kahdesta
tilattavissa olevasta kasetista. Tuskin hän enää itse huomaakaan, miten bisnekset ovat
menneet oikean profetian edelle. Totta tietenkin on, että Ahtisaarella on
yhteytensä Bilderberg-salaseuraan, ja se on voinut vaikuttaa Maran valintaan
rauhanvälittäjäksi. Mellerin mukaan koko Kosovon sota näytti olleen
bilderbergiläisten järjestämä juttu.
En allekirjoita tekstiään. KESKELLÄ RAUHAA sanoo Hesekiel Googin sodan tapahtuvan.
Meller tulkitsee siten, että: "Keskellä rauhaa tapahtuu Antikristuksen turmiollinen esiinmarssi.
Termi viittaa ajankohtaan, jolloin Googin sota on käyty - eli lähelle seurakunnan ylöstempausta."
Veijonen varoittaa jälleen Mellerin opetuksesta, ymmärtäen, että Googin sota on vasta seurakunnan ylösoton jälkeen!
Sotahan alkaa, kun Jerusalemin "rauha" on vahvistettu ja ylösotto tapahtunut.
Todellakin rauhan aikana Goog hyökkää. Miksi Mellerkin viittaa Saksaan siinä yhteydessä
tietäen varsin hyvin, mikä on Goog. Siksi, että uskoo Googin tuhoutuvan ja Antikristuksen tulevan sen jälkeen.
Mutta koska Antikristus paljastaa itse itsensä jatkamalla pian antikristusprofetioiden täyttämistä,
asiaan ei pitäisi jäädä mitään epäselvyyttä. Goog tulee myös Suomen kautta, vaikka tienraivaaja
Ahtisaari ei tietäisi sitäkään. Israel on jo pyytänyt Maraa Lähi-Idän rauhanneuvotteluihin,
tietää Mellerkin. Mara raivaa samalla tietä Antikristuksen tulolle.
Maran jälkeen tulee. Aikaa ei ole paljon, koska Googin sota on jo vihan aikaa. -
PIMEYDESTÄ VALKEUTEEN.
Jumalan valo ei pääse ihmiseen, jos
on valinnut pysyvän muurin, esimerkiksi päättänyt olla "kommunisti kuolemaansa asti."
1. 12. 1989 NL:n viesti oli, ettei peto voi nousta NL:stä, koska ryhtyi neuvottelemaan
paavin kanssa. Eli täyttä pimeyttä, petohan tunnistetaan siitä, että ottaa paavin eli porton selkäänsä.
"Lappeenranta 2001" kommunistien
opetuksena on mielenkiintoinen. Samoin se, että Veijonen osasi olla 2000.001. vieras Tykkimäessä.
Paljastavatko kommunistit pimeydellään Googin tulon ajankohdan? Ainakin minä sen kohta tiedän!
Lappeenrannassa oli taas kaadettu lehtitietojen mukaan 40 hautakiveä.
Ev. lut. kirkon pappi sai julkisuutta, mutta väitti saatananpalvojien
etsivän julkisuutta. Todellisuudessa siis KIRKKO SAA JULKISUUTTA, kun
hautakiviä kaadetaan, eikä ole poissuljettu mahdollisuus, että
KIRKON JÄSENET ITSE KAATAISIVAT HAUTAKIVIÄ! Samalla kun kirkko vain entisestään lisää
myönteistä julkisuutta, kirkkoihin kuulumattomat saavat jäädä pimentoon ja
pahimmaksi kirkottomien seurakunta luetaankin ainakin Etelä-Saimaassa,
eihän seurakunnallisia ilmoituksiamme ole hyväksytty lehteen vuoden 1996 jälkeen.
Todistetusti siis ainakin Etelä-Saimaa toimii Saatanan asialla!
- Internetissä Suomen parhaimmaksi saatananpalvojaksi nimittämäni henkilö ainakin uutisryhmissä
esiintyy nimellään. Siis erittäin pahaa tekee kyseinen henkilö vetäen saatanallisille
sivuilleen väkeä "oikeaoppisesti" ja joka asiaan puuttuen. Kirkon aseiden siunausta hän sivuillaan on
siunannut. Jo poistetussa uutisryhmän
uutisessa hän puuttui Nostradamus-viestiini virnuillen, onko nyt Nostradamus eikä
Raamattu se mikä toteutuu. RAAMATUN KUVA on Ultrassakin
Nostradamus ja aikamme-kirjoitukseni ohessa, ja olen kiitollinen Ultran toimitukselle, että
yleensä sallivat kristillisen artikkelin lehdessään.
Jeesuksen sana aikansa fariseuksille oli: taivaan muodon te osaatte arvioida,
mutta kuinka ette tunne omaa aikaanne. Joensuussa Ev.lut. kansanlähetyksen kesäjuhliin
oli tullut myös piispa Riekkinen, ja medioissa toistettiin hänen varoitustaan farisealaisuudesta.
Näyttäisi siltä, että piispat ja sanomalehdet itse ovat fariseuksia, mutta kuka pitää
fariseuksena Veijosta, muistakoon Jeesuksen sanan: tehkää niinkuin hän sanoo, älkää niinkuin
hän itse tekee.
"Kuinka ollaan kristitty olematta uskonnollinen" -kirja löytyy kirjastostammekin.
Kuinka evankeliumia on ilman uskontoa?
Siitä kertoo tämä linkki:
Gosbel without religion. - Tässä
Jeesus-sivunsa.
- ALUEKILPAILUISTA PARIKKALASTA tuloksia ja
kommenttejani. JUKKA TAMMISUO totesi siellä, että Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan olisi
syytä yhdistää kilpailujaan vuonna 2000.
EU-asioihin keskittynyt eduskunnan suuri valiokunta on huolestunut vuoden ja
vuosituhannen viimeisestä päivästä. Euroopan keskuspankki on tehnyt
päätöksen kaikkien rahalaitosten sulkemisesta ja rahaliikenteen
keskeyttämisestä kuluvan vuoden viimeisenä päivänä. Valiokunnan mukaan
päätös johtaa Suomessa oikeudelliseen epävarmuuteen muun muassa 31.12.1999
erääntyvien maksujen osalta. Vuoden viimeinen päivä sattuu olemaan
perjantai. Käytännössä asian hoitaminen vaatisi hallitusta tekemään asiasta
esityksen eduskunnalle. Suuri valiokunta halusi muistuttaa valtioneuvostoa
siitä, että kyseisenlaisia päätöksiä ei pitäisi jättää vain Euroopan
keskuspankin päätettäväksi. Vastaavaa pohdintaa on ollut muun muassa
Hollannissa. (Uutinen Enskalta lähteenä Hesari) -
KATO, LEHMÄ!
Esitettyihin uutisiin ja sivuille liittyviä muistoja kuvin.
Mm. nuorempi keihäänheittotoveri Jyri Hietanen Veijosen
poikavuosinaan ottamassa valokuvassa, ja linkki myöhemmin tekemäänsä videoon
Hietasesta ristinkantajana Hyvä Sanoman kannesta.
Ultra 7-8/99 on ennustusnumero ja sisältää yhden kristillisenkin
ajankohtaisen artikkelin: Nostradamus ja aikamme.
Artikkelin pohjana on Veijosen kirjoitus internetissä
Nostradamus ja antikristukset, mutta
muutoksia ja lisäystäkin siinä löytyy. Lehteä saa mm. R-kioskeilta hintaan 34 mk.
Toisten Nostradamus-kirjoituksia lehdestä en kommentoi enempää.
- MAAILMANLOPPU EI TULE HUOMENNA. Iltalehdessä tänään on Seppo Hyrkkään juttu otsikolla
"Maailma loppuu huomenna?" Ilmeisesti kyseinen toimittaja on käyttänyt apunaan mm.
lehteen faksattua tiedotetta Tulevaisuus tiedossa.
- VEIJOSEN INTERNETSIVUJA LEVITETÄÄN MONISTEINAKIN. Itse en nyt ole
tulostanut sivujani paperille, mutta saamani kirjeen mukaan sellaisia liikkuu
ja toivotaan saatavan minultakin. Totean ainakin, että senkun tulostatte ja levitätte.
PALAUTE eiliseen:
Shalom!
Av-kuun 9. päivä on tänä vuonna 22. heinäkuuta.
(Tarkemmin 21:n päivänä auringon laskusta 22:n
päivän auringon laskuun). Vastaus:
Ensinnäkin huomataan, että profeetalliset tapahtumat osuvat Jumalan
määrähetkiin. Ja kuten Vanhasta Testamentista voimme lukea, juutalaisille määrättiin
tarkkoja päivämääriä tekemisilleen. Ne toimivat esikuvina Uuden liiton puolelle.
Kuukautta voimme arvioida -luku vuoden 1995 kirjassani
esittelee juutalaisia juhlapäiviä. - Kuten muistamme, juutalaisilla on kalenterissaan
vuosien virhe, pitäisi olla vuosi noin 6000. Jumala kyllä käyttää juutalaisille
antamaansa juutalaista kalenteria, mutta juutalaisten käyttämä kalenteri ei ole
oikeassa vuodessa. Emme voi olla varmoja missä vuodessa mennään. Tänä vuonna
juutalaisen kalenterin Av-kuun 9. on 22. heinäkuuta, mutta sehän on vasta ollut
myös esimerkiksi 12. elokuuta, mikä on todella lähellä ajankohtaa
milloin auringonpimennys 1999 Jerusalemissa.
Eilisen uutinen herätti kysymyksen toimittajassa, ja vastauskin siinä. Aiemmin olen jo maininnut sitä,
että juutalaisilla messiaaniset kristityt mukaanlukien olisi ongelmia tajuta
lopun profetiaa oikealla tavalla. Eilen työtoverin viestin johdosta linkitetty
MAYIMHAYIM.ORG odottaa Messiasta siis 1999 kuukausina Elul ja Tishri. -
Mirja Ronningin kertoma
"juutalaisen tradition mukaan heidän odottamansa Messiaan tulisi tulla
9. pv Av-kuuta", on aiemmin, lähellä JERUSALEMISSA TAPAHTUVAN AURINGONPIMENNYKSEN
ajankohtaa 11. elokuuta. Onhan mahdollista, että silloin alkaa LOPUN VUOSIVIIKKO,
jos vain Jerusalemista käydään neuvottelemaan, ja niin Antikristuskin tulee.
Vaikkei vielä tulisikaan, lienee paikallaan minun tehdä sen seitsenvuotiskauden
tapahtumista aikoineen sivu.
Vuoksenniskan SONERA liikkeessä on myös hengellistä myytävää.
Ostin mainostamani levyn Lasse Heimonen, mikä
hieman muistuttaakin CCR:n esityksiä. -
Ruokolahdella oli PIIRIKUNNALLISET. Yrjö Hämäläinen ylipuhui minut kuulaan
jälleen toiseksi osanottajaksi. Tuloksensa noin 11,30, ja astuin 9,50
työntöni yli. Missä lienee ollut RR:n Mika Saukkola? - 600 g valkoinen Polanik-keihääni sai ennätyksekseen 56,20,
kun Timo Sipinen (P 15) heitti sillä voittoheittonsa, mikä saattoi olla kisojen paras tulos.
Yhdeksänvuotias ruokolahtelaispoika heitti palloa hyvin päästen 10 metrin päähän
Mustolasta olevan Eero Harjun viimekesäistä piiriennätystä.
Shalom to all,
This was sent to me by R. Mike Short, so I'm pasting it on to ALL who I think would enjoy
reading it. All who have Believed on Yeshua as the Messiah should be blessed by this.
Remember to pray to God for the eyes of Israel and all the Jewish people to see Yeshua
as Messiah in the month of Elul and Tishri. Elul starts the time of T'shuva for Jews all over the world.
Keep praying Messiah Yeshua is Coming soon!!!
Shalom,
Barbara
http://www.mayimhayim.org - Tässäkin odotetaan jotakin tapahtuvaksi elo-syyskuun aikoihin.
Katsotaanpa linkkiä tästä.
KASTEOPETUSTA INTIASTA. Päivän Seeprassa sekoillaan jehovalaisissa, ja Etelä-Saimaassa
lestadiolaisissa, vaikkei päätoimittaja Pentikäinen alakerrassaan sitä paljastakaan kertoessaan miten
juniorilleen haettiin Keski-Suomesta kastajapappi. Eivät osaa papit edes kastaa. Ystäväni Intiasta
lähettikin juuri kuvan, missä nähdään kuten Raamattu sanoo, että sekä kastaja että kastettava
astuvat kumpikin veteen:
Bensaa tankkiin ja vettä päähän. Pentikäinen itse kirjoitti, miten pappinsa pani matkalla
dieselautoonsa bensaa. Kuvastaa hyvin kirkon ja lestadiolaisten kahelia kastelemista,
vauvoille vettä päähän. -
THOMAS on saanut Veijoselta oman sivunkin.
"Ei näissä uutisissa ole kesäisin kuin musiikkia ja urheilua."
Veijosen kesää.
Kesällä 1999 Suomessa oli useita rocktapahtumia.
Erääseen saatiin jopa 19.000 kävijää päivässä.
Samaan määrään ylsi helluntailaisten järjestämä juhannuskonferenssi
Keuruulla.
Mutta medioissa ei mainittu mitään juhannuskonferenssista.
Muutama vuosi sitten se pääsi medioihin, kun helikopteri
putosi siellä hieman vaurioituen. Jospa maailman mediat
tekisivät päinvastoin: Vain hengellisistä tapahtumista uutisoitaisiin, ja
rocktapahtumistakin silloin, kun lentokone putoaa alueelle!
Tiedetään ainakin, että tasapuolisellakin uutisoinnilla
hengelliset tapahtumat saataisiin ylivoimaisesti
suosituimmiksi Suomen kesässä!
WWNET.FI/USERS/VEIJONE/ on edelleen ykkönen
Suomen yksityisillä hengellisillä sivuilla. Eipä sitä kerrota
maailman medioissa. Sekaisin ovat uskonnollisetkin mediat, kun vain
okkultistinen ULTRA - tulevassa heinäkuun numerossaan -
mainitsee tämän internetosoitteen pyytämässään artikkelissani: Nostradamus ja aikamme.
Juhannuksena 1999 tuli myös tieto, että Eric Claptonin kitarasta, mitä hän soitti
LAYLA-kappaleen nauhoituksessa, maksettiin huutokaupassa useita miljoonia.
Parempi kappale se on kuin jotkut
hengelliset sävelmät. Tämä on vain minun mielipiteeni. Voit myös
kuunnella harjoituksia
kappaleesta LAYLA
SUOMI-NEITOA kierrän.
Autoilijan tiekarttaa tarvitsen.
Suomen Unicef
on Yhdistyneiden kansakuntien lastenjärjestö, joka perustettiin vuonna 1946.
Silloin apua tarvitsivat Euroopan lapset. Nyt Unicef tekee työtä yli 140 maassa turvatakseen
lapsille peruspalvelut.
Australiasta Lappeenrannassa vierailleen evankelista Matti Kettusen
kokouksessa metodistikirkossa oli eilen useitakin kirkkoihin
kuulumattomia uskovia Lappeenrannasta. Huonoissa kokouksissa he eivät tapaa
käydäkään. Kettunen puhui oikein, Kristusta koroittaen, eikä ole epäilystä,
etteikö joitakin ihmeitä olisi jossakin tapahtunutkin.
- KIINASSA TAPAHTUU Kettusen mukaan valtavia, eikä sitäkään ole syytä epäillä,
jos pitää paikkansa tietonsa jopa 30.000 hengen päivittäisestä uskoon tulosta siellä.-
STT:TÄ TOISTAVAT SANOMALEHDET OIKEUTEEN? Ajatus tuli mieleeni, kun tiedämme, että
STT toimittaa uutisia kaikille valtalehdille, ja Jari Räsästä vastaan edelleen
lehdetkin oikeustilanteesta uutisoivat, vaikkeivät sentään STT:n omia uutisia
asiasta yrittäen näin osoittaa, että luotettavuutensa olisi parempi kuin STT:n.-
SANOMANI TUTEUTUU?! Heti muistuukin mieleen 1998 alussa uutisissa sanomani
valitettava asia: HE ovat täältä voineet jopa lukea totuutta, mutteivät
kerro toteutuvista uutisistani, vain täältä kuulee totuutta ylösotosta ennen sen
toteutumista, ja SEN TAPAHDUTTUAKIN HE OSAAVAT VALEHDELLA! Kyllä oli kovasti sanottu
toimittajista, jotka ovat valheen tielle lähteneet TOTUUDEN tullessa
maan päälle Jeesuksessa Kristuksessa. Kristuksen vastustajilla ei ole mitään
pelastumisen mahdollisuutta, silloin kun seurakunta pelastuu vihan ajasta, JERUSALEMISTA SOVITTAESSA!
Uutisissamme mainittu Moshe Zewin uutisista lainattu uutinen
Joseph Shulamin kokouksesta Turussa sai lukijamme kysymään, miksi
ilmoitettua kokousta ei järjestettykään. Zew antoi vastauksen:
"Minä sain tietää asiasta vasta tuntia ennen.
Sattumalta huomasin lehdestä, että siellä onkin
jokin muu tilaisuus ja soitin henkilölle, joka järjesteli
Shulamin tuloa Turkuun. Kysyin: "Miksi minua ei ole
informoitu. Se olisi ollut tärkeää, koska jo n. kuukauden
ajan olin ilmoittanut tapahtumasta". Hän vain ivallisella
äänellä totesi: "Unohdimme informoida sinua".
Silloin päätin, että en enää toiste ole yhteistyössä
mihinkään kirkkokuntaan kuuluvien kanssa." -
Raamatun mukaan eri paikallisseurakunnat tekevätkin yhteistyötä keskenään
eivätkä paikkakunnalla olevien yhden seurakunnan hajottajien, kirkkojen kanssa.
- Veijonen tekee yhteistyötä kirkkokuntiin kuuluvien uskovien kanssa vain
internet-sivujensa kehittämiseksi. Kiitos, että kirkkojen ystävät ymmärtävät linjamme.
Yhteistyön puute ei ole tarkoittanut sitä, etteikö kirkoissa tapahtuvista
hyvistä asioista uutisoitaisi hyvin. Vähennän varsinkin valtiokirkosta uutisointia,
koska sieltä tulee lähinnä vain huonoa uutisoitavaa.
Pienten kuntien keskustassa harvemmin näkee päätien varressa sekä
helluntai- että vapaakirkot. Tai sellaisten yhteisöjen kokoustilat
liikehuoneistossa kuten Parikkalassa. PARIKKALA vahvistaa käsitystä, että
usko ja keihäänheitto kulkevat rintarinnan.
M. Vilskan Parikkalan historia kertoo paljon taikauskosta, mutta
lainaten valtiokirkon pappeja, joiden mukaan hyvinkin keihäänheitto
on ollut pahan palvelusta. -
PARINET.FI teksti erään auton kyljessä tänään Parikkalan urheilukentällä,
Parikkalan Seudun yrittäjät.-
KIRVESNIEMET PARIKKALAN PIIRIKUNNALLISISSA
Parikkalan piirikunnallisista tuloksia ja
kommentteja-sivullani mainitaan mm.:
"PARAS yhä aktiiviurheilija oli katsomossa, hiihtäjä Harri Kirvesniemi.
Koko perhe oli heillä mukana paitsi Mustis-kissa." -
Meidän kissamme kuva löytyy
internetistäkin. Kissamme nimi on Uuno,
todettiin uutisdokumentin alkupuolella. - V.O. Raassina, Lähetyspioneeri-kirjan
löysin äskettäin SUMA-liikkeestä. Ei ole tietoa, onko Lpr:n helluntaikirkossa
julistava lääkäri Markku Raassina sukulaisensa. - Pasi Saarinen, LUMmin 15-vuotias
keihäri on Sumassa työskentelevän rouvan poika
ja vanhemman rouvan tyttären poika.
Matti Kettusen kokoukset jatkuvat metodistikirkossa. Yrjö
Hämäläinenkin väitti,
että ihmeparantumisia niissä tapahtuu. Lemillä lensi kuulansa
ennätykseensä 11,47. Veijonen tuli toiseksi
huonokuntoisenakin, oli näet vain kaksi osanottajaa.
Missä olit esimerkiksi Veijo Maironiemi, joka kolme vuotta
aiemmin vastaavissa kisoissa työnsit noin 10,20 Veijosen tehdessä
M40 ennätyksekseen jäävän 10,50.
- Israel ja juutalaiset-kirjamyyntilistakin Kris-Antikvalla oli
1980-luvulla. Professori Tapani Harviainenkin sen pyysi saada. Häneltä ilmestyikin sittemmin teos
"Juutalaisten historia". Joitakin hyviä, harvinaisia teoksia meni, mitkä olisi pitänyt säilyttää omassa kirjastossa.
Matti Kettunen puhui metodistikirkossa
Lappeenrannassa. Eipä taida toteutua taannoinen profetiansa
ylösotosta Bill Clintonin aikana. Yrjö oli paikalla, ja saanen kommentteja
huomiseksi. - Lemillä on nääs miesten kuulakisat huomenna. -
VIDEOKAAPPARINI on jo kunnossa ja skanneri tullee loppuviikosta.
Ensi viikolla uutta materiaalia vihdoinkin pääsivulle. -
Hyvät imurointipaikat: Donwload.com nyt http://www.download.co.kr/,
siis muuttanut eikä hakunsakaan toiminut.
http://www.tucows.com/
toimi hakukin ja imuroin pari ilmaista FTP-ohjelmaa.
Tässä kolmas
kenties hyvä imurointipaikka.
lupahakemukset. Kuopion ja Espoon yhteiskristilliset koulut
eivät saaneet toimilupaa. Osasyynä saattaa olla hakijoiden
omakin liian kiireellinen toiminta asiassa. -
HELLETTÄ jopa yli 30 asteen lukemia näinä päivinä Suomessa!
- EU:STA OLISI PITÄNYT PÄÄSTÄ EROON! Sen osoittaa EU-vaalien
äänestysprosenttikin 30,1 meillä eikä muualla Euroopassa juuri kummemmin.
- HAUKI puraisi miehen jalkaa. Tarkemmin päivän Ilta-Sanomat. -
"Kun täältä korvesta pääsee omin avuin maailmalle, niin täytyy
miehessä olla jotain". Seppo Räty Ari Vatasesta, kun tämä tuli
valituksi EU-parlamenttiin. - Mika Häkkinen palasi MM-sarjan johtoon
ja toivottavasti pysyykin, ettei asiasta tarvitse näissä uutisissa
mainitakaan.
PAAVO HAAVIKON olen jostakin kumman syystä
kelpuuttanut vuosisadan henkilöihin, mutta hyvin hän osasikin vastata
Mauno Saarelle TV:ssä kysymykseen "onko Jumalaa olemassa", jotenkin näin:
"Viimeiseen sataan vuoteen Jumala ei ole saanut näyttöä siitä,
että ihmisiä olisi olemassa." Apinoita ja sikoja ei kelpuuteta ylösottoonkaan.
Keuruun Iso-Kirjassa avattu uudisrakennuksessa suuri
varastomyymälä Aikatori. - ISO RAAMATUN TIETOSANAKIRJA 1-10 Aika Oy:n tarjouksessa
2130 mk, ja kaupan päälle Ristin Voiton ja Hyvä Sanoman vuosikerrat
tai Raamatun parhaat kertomukset 1-15. tilaus@aikaoy.fi -
Jonkinlainen KIRJAMYYNTILISTA pitäisi Veijosenkin saada tehdyksi
ylimääräistä kun kuitenkin on. - 1980-luvun alussa yritin päästä
Kris-Antikva liikkeineni myymään helluntaikonferenssiin, mutta
pyrkimys evättiin.- Suomi, englanti, venäjä. Siinä Iso Kirja infon
käyttämät kielet.- Taannoin helluntaikonferenssissa käytettiin myös
NEUVOSTOLIITON lippua, koska mukana oli puhujia Neuvostoliitosta.
Silloin NL:n suurlähetystöstä puututtiin asiaan, ja lippu käskettiin
poistamaan. Syyksi esitettiin, ettei maasta ollut virallista edustusta.
EIKÄ MUUTEN TARVITAKAAN! Suomen presidentin tervehdys helluntaikonferenssissa
on kai aina luettu. Seurakunta ei tarvitsisi eikä kai saisi sitäkään.
Eipä tosin ole valtakunnallista kesäkonferenssiakaan. Israel Avun
tilaisuus on vähän sinne päin.
Niinhän se tekee kuin Antikristus, poikkeaa sovitusta ja tuo tankkinsa, Venäjä! -
-
TUOMO LONGNABBA lähetti sähköpostia mainiten mm., että
harrastaa kiekonheittoa ja että
kiekonheittäjät harjoittelevat myös
kuulanheittoa lähes ympäri vuoden esimerkkinä Timo Tompuri, joka
heittää 3 kilon kuulaa 45 metrin paikkeille.
Kommentti: Hän heittää pitemmälle saatavalla kiekkotyylillä eikä
keihäänheittotyylillä kuten taulukossani
kuulanheitosta. En saanut nuorena kilonkaan kuulaa kuin noin 40 metriin
keihästyylillä. Tänään työnsin naisten kuulaa yli 11 metriä, mutta miesten kuula
tuntuu liian raskaalta. -
TSERNOBYLIN VUODEKSI nimitän vuotta 1986. Jumala kutsui
minut tehtävään juuri ennen tuota onnettomuutta 1986. Se oli ALKU monellekin asialle.
(Tsernobyl, "pujo", Artemisia Vulgaris. Venäjässä myös tavallinen koiruoho. Muistutus Ilmestyskirjan
vitsauksista. 1986 oli ensimmäinen täysi vuosi Gorban hallinnassa.
Luku 19 oli tärkeä 1948+19=1967! 1967+19=1986.
1986+19=2005. Näkyvä paluu? Jos niin kävisi, pahimmassakin
erehdyksessäni olisi ollut totuutta, "pitää kulkea suoraa tietä",
välimatkat samoja.)
Helluntaikirkosta lähti eri kirkkojen yhteinen marssi satamatorille.
Huutaa olisi saanut yhtä lujaa kuin juuri satamassa kovaäänisineen
esiintynyt rockbändi tai taivaalla lentäneet hävittäjät. Niihin nähden kovin
hiljaista väkeä, vaikka usein juuri tällaisia ihmisiä syytetään äänisaasteesta.
Taannoin mm. E-S:n toimittaja. -
MUSTOLAN KOULUN MENETYS. Raita Rantalainen kiittää päivän Etelä-Saimaassa
kaikkia, jotka muistivat häntä jäädessään oloneuvokseksi opettajan työstä.
Musiikkiin ja kuvaamataitoon erikoistunut luokanopettaja oli saanut
mm. matkalahjakortin, mikä koulun vanhempiainyhdistyksen aloitteesta
kerättiin. -
TOTEUTUVATKO SANANI? Osmo Pöystikin väittää kirjassaan "Miten Jumala tunnetaan" s. 146,
että "Herra toteuttaa palvelijansa sanan."
Hänen mukaansa siksi olisi opittava sanomaan vain hyvää. Mutta jos joskus on sanottava kovasti?
PÖYSTIN kirja on seurakunnallista opetusta siinä
missä Keijo Lindemaninkin kirja, vaikka Zewin sivuilla mainitaan vain Lindemanin teos.
Molemmat seurakunnalliset yleisesitykset ovat hyviä, mutta
seurakunnalla ei edes voi olla mitään Raamatun ulkopuolista
"tunnustuskirjaa". RAKKAUS saa olla tärkein oppi.
Kahden on parempi kuin yksin, väittää Saarnaaja 4:9, joten sitä on uskottava.
Onko eron jälkeen elämää, opettaa puolestaan omastakin kokemuksestaan
Daniel Nylund. Vapaakirkon Viikkolehdessä (22/99) Merja Pitkänen kritisoi, kun
pari kätilöä uudessa kirjasessaan opettavat puolen tunnin kuumiin ihmissuhteisiin.
Hyvä ihmissuhde on kestävä. Kestävä ihmissuhde ei välttämättä hyvä.
Opiskelija- ja koululaislähetyksen ARKKI-julkaisussa (4/99) päätoimittaja
Timo Keskitalo opettaa opiskelijoita uusilla paikkakunnilla luomaan
ihmissuhteita, sillä yksin on mahdollista "sulkeutua ja seota lopullisesti."
Ilmankos Veijosta on luultu yksineläjäksi.
Löytyykö yli 50-vuotiasta ystävää Ritvalle? -
LEMMINKÄINEN ALOITTI RÄJÄYTYKSET. Mustolan sataman läheisyydessä radan varressa olevan kallion
vuoden loppuun kestävä räjäytystyö alkoi. Lähiseudun taloja käytiin tarkastamassa mahdollisia
vahingonkorvauksia silmälläpitäen. Tärinä ulottuu Saimaan kanavan itäpuolellekin.
- MATTEUS kirjoitti nimellään kulkevan evankeliumin hebrean kielellä
(Eusebius: Kirkkohistoria VI 25:3), mutta hebrealaista versiota ei kuitenkaan
tunneta.
"Kun Jeesus kastettiin, Pyhä Henki kyyhkysen hahmossa oli Hänen päällänsä.
Isä ylhäältä lausui: "Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa Häntä."
Jeesusta nimitetään Rauhanruhtinaaksi, ja Hän antaa rauhansa omilleen
ja maa-planeetallekin kunhan on kukistanut Antikristuksen.
Valerauhanruhtinaaksi tiedetään Antikristus. Kun Mihail
Gorbatshov vieraili Toronton Yliopiston auditoriossa puhumassa
maailmanrauhasta, yhtäkkiä ilmestyi kyyhkynen, mikä tallennettiin valokuviin.
Vaikka joku olisi tuonut kyyhkysen suljettuun tilaan, taitavasti se osasi lentää
Gorban pään päälle. Suomessa kuva oli Kipinä 1/94 lehdessä.
"Toronton siunaus" liike tunnetaan meilläkin, vaikkemme tarvitse kuin
Herran siunauksen." (Veijonen: Saatanan hyvä opettaja, 1996).
- KARI VÄISÄNEN, STT:n päätoimittaja, kiemurtelee edelleen Suomen hiihtoa
mollanneen uutisensa kanssa oikeudessa. Näyttääpä hän päässeen
vuoden 1996 Saatanan hyvä opettajaanikin:
"Harvoilla on niinkään luotettavaa tietoa EU:sta kuin Sari Essayahilla,
puolustin kävelyn maailmanmestaria, kun Kari Väisäsen päätoimittamassa
Etelä-Saimaassa tekivät hänestä pilkkaa kuvan kera. Luulisi useampien huomaavan,
miten kansa pedon aikaankin johdetaan rikkaiden valehtelijoiden
omistaessa
tiedotusvälineet." - Väisäsen urheilun vastaisuus oli todistettu siis
jo Etelä-Saimaan kaudeltaan.
Tokkopa tarvitsee katua, että olen yhtä puoluetta kerran julkisesti moittinut.
Nimittäin Vihreätä liittoa Etelä-Karjala-lehdessä yli vuosikymmen
sitten. Seurakunta EI ole maailmanparantaja. Parasta olisi, että
kaikki ihmiset ovat seurakuntalaisia, ja sen hyväksi teemme työtä.
Maailma paraneekin vain silloin, kun Kristus seurakunnan kanssa hallitsee
ensi vuosituhannella. Seurakunta ei saanut
vapaasti harjoittaa seurakunnallista toimintaa maassa, jonka sen
Isä omistaa: "Jumalan on maa ja kaikki mitä siinä on", niinkuin Raamattu sanoo.
Eikä vainot ole historiaa vaan tätä päivää ja yhä kiihtyvämmin EU:ssa:
Uusin Hyvä Sanoma kertoo, miten mm. Belgiassa
valtion toimesta luokitellaan vahingollisia lahkoja,
ja mukaan mahtuvat yhtä hyvin saatananpalvojat kuin helluntailaiset.
Katolinen kirkko on se, minkä EU hyväksyy.
PERKELE ON EU:N JUMALA!
Eikä EU-Suomi ja sen Mooseksen seuraajat osaa valita yhtään sen paremmin.
Turha syyttää pelkkiä Vihreitä. Tosiasia kuitenkin,
että "Saatanan hyvä opettaja"
(1996) käsikirjoituksenikin kertoo miten punaisen verensä antaneen Ristin miehen
parodiassa Gorbasta pitääkin tulla
VIHREÄN RISTIN JOHTAJA.
- VENÄJÄN ja rikkaiden teollisuusmaiden ulkoministerit yksimielisiä
Kosovon rauhoittamisesta. -
- ITÄRAJAN KAMERAT-sivuni saanut
hyväksynnän pienin korjauksin
Kaakkois-Suomen tiepiiriltä.
Palautetta: Green Crossin kotisivulta:
How can sustainable leadership be balanced with the need for
financial results?
What are the driving forces behind this new development and how
can they be analysed? The purpose of this conference is to broaden
our perspectives on the coming changes within corporate
leadership. Through the tools of global ethics we can gain vision
for decision-making in the next millennium. This is a unique
opportunity for business leaders of the
Gothenburg region to be inspired by outstanding orators such as
the
President of Green Cross International, Mikhail Gorbachev.Green
Cross International (GCI), together with the Earth Council and
other NGOs are working together to promote the coming UN Earth
Charter.
Target Group: Leaders from the business community and
public sector, boards of directors, information and
environmental managers, etc.
SÄ oot 100% oikeassa... Lue lisää Green CROSS sivuja ... -
Palestiinan rauhasta, Tsernomyrdinistä ja muusta mukavasta:
tässä (Varmaan tuttu)
Hakusanalla Gorbatsov:
yksi
kaksi
kolme! Katso symboleja
neljä
viisi
Linkitä hyvä mies nämä sivut. Sä taidat olla "hiukan" oikeassa arvioinesi Gorbasta!
Kommentti: Lukija tarkoittaa, että olisin 100% oikeassa
Antikristuksesta. -
MILLÄ TODENNÄKÖISYYDELLÄ SATTUMA tietäsi henkilöstä tulevan
valtion päämies, että valtio on Israelista pohjoiseen, perällä
pohjoisessa, että se perustettaisiin
vuonna 1917, että siinä tulisi olemaan
kymmenen johtajaa (Daniel 7:24), että seitsemäs on erilainen
kuin edelliset, että hän poistuu, että hän tulee takaisinkin
(Ilm 17:8-12), että hänellä on merkki päässä (Ilm 14:13),
että hän tapaa paavin eli liittoutuu babylonin porton kanssa,
että myös Israelista nousevan väärän profeetan kanssa,
että heitä yhdistää nimi PERES (lat. tuho), että
hän palatessaan syrjäyttää kolme johtajaa, että hän ilmestyy
Jerusalemin rauhaan, että kaikkien ajatkin on tiedetty, jne.
Yksi mahdollisuus luvusta noin miljoona potenssiin 50.
JUMALA ON! ANTIKRISTUS ILMESTYY ENSIN, KRISTUS SITTEN. MOT.
- Y. Hämäläinen työnsi harjoituksissa kuulaa 11,35.
Taitaa poika päästä siinäkin lajissa pm-mitalille, ainakin lähelle.
Hyvä Sanomassa Heikki Kankaan artikkeli ristiretkistä Jerusalemiin
900 vuotta sitten.
"Juutalaiset muistavat ristiretkeläiskauden yhtä suurella kauhulla kuin
... Hitlerin natsi-Saksan polttouhrit tällä vuosisadalla." -
RAHALLA saa ja hevosella pääsee, otsikoi
eniten lukijamielipiteitä Lappeenrannassa esiin saava,
EU-parlamenttiin pyrkivä kommunisti, Matti Räsänen Kaakkois-Suomen Sanomissa.
Sanonta ei pidä paikkaansa seurakunnan osalta.
Esimerkiksi kyseinen lehti ei ole julkaissut esimerkiksi
Veijosen tekstiä
Tulevaisuus tiedossa, ja sanomalehti
Etelä-Saimaa lopetti jo 1996 maksullisetkin seurakunnan ilmoitukset.
Siitäkin voi päätellä, missä mennään: JEESUS tulee, ja supervallat menee.
- POHJOISMAIDEN SUURIN LENTONÄYTÖS LAPPEENRANNASSA Lentokentällä.
Englannin Kuninkaallisten Ilmavoimien (RAF) taitolento-osasto The Red Arows
oli pääesiintyjä. Siinä lentää yhdeksän Hawk-konetta. Se on maailman
kysytyin taitolehtoryhmä. - Lasten Olympialaiset-tapahtuma Kimpisellä huomenna.
Aiemmin mainittu Nostradamuksen seitsemännen kuun sijoittuminen
kalenterissamme Jerusalemin auringonpimennyksen aikoihin
elokuun 11. tienoihin, löytyy internetistäkin ainakin täältä:
http://www.escape666.com/main-doomsday.html.
Englanniksi "THE ABOVE DATE IS JULY 1999 ACCORDING TO OUR PRESENT-DAY GREGORIAN CALENDAR.
THE ABOVE DATE IS AUG 11-14 1999 ACCORDING TO THE JULIAN CALENDAR- IN USE WHEN NOSTRADAMUS
WROTE HIS PROPHECIES / QUATRAINS." Mainitun sivun kirjoittajakin näyttää olevan Kristukseen
uskova ja pitää mahdollisena ylösottoa 11. 8. 1999 tienoilla. Ovathan monetkin hieman väärin
ymmärtäneet Daniel 9:27:ää, että vihan aika kestäisi seitsemän vuotta. YRJÖ HÄMÄLÄINEN, kirkkoihin kuulumaton
lappeenrantalainen, helluntaikirkossakin pianoa soittanut "kiekonheittäjänuorukainen"
hieman ihmetteli, kun toistan noita-Nostradamusta. Teen kuitenkin Ultran artikkelissakin täysin selväksi,
että Nostradamus opettaa jäämään katsomaan vihaa 27 vuodeksi, mutta Kristus haluaa pelastaa
Saatanan ajasta. En ole lainkaan omaksunut Nostradamuksen epäraamatullisia selityksiä kuten
esimerkiksi Kipinä-lehti puhuen ajasta vuoteen 2028 asti. Mahdotonta ei ole, etteikö jonkun
tuhon komeetan löydettäisi osuvan maahan joskus ensi vuosituhannella. Mutta ei Raamattu opeta
niinkuin Kipinäkin opetti, että Raamattu tuntisi sellaisen katastrofin. Päinvastoin Kristuksen
tulemus ja mahdollinen maa-planeetan siirtyminen esimerkiksi vedenpaisumusta edeltävälle radalle
pelastaa mahdollisesta tuhoavasta yhteentörmäyksestäkin. Miten maa vihan ajassa suistuisi radaltaan,
jos suistuu, sitä ei tässä käsitellä.
On syytäkin ihmetellä, jos protestantti kuten David Wilkerson toistaa Nostradamuksen
tulipalo- yms. ennustuksia, joita vastaavaa ei Raamatusta löydy eivätkä
sellaiset toteutuneetkaan. Danielin vuosiviikko toteutuu, ja hyvinkin Nostradamus
puhuu siitä samasta siten kuin noita sen voi tietää.
Toki 1999 vielä tapahtuu, jos sekä Jumala että Saatana
sitä samaa ilmoittavat! Veijosen sivuilla
Saatana ei opeta vaan sitä pyritään lukemaan niinkuin Jumala lukisi.
Nytkö se on ohi, kyselee Ilkka Pohjalainen E-S:ssa. Toivottavaa tietenkin on, että
Kosovon tilanne rauhoittuu. Raamatun tuntijana kysyn kuitenkin päinvastoin:
Nytkö se alkaa? Nimittäin MARAN jälkeen tulee MARANATA, Herramme, ja valerauha ensin
tehdään Jerusalemiin. Nytkö se alkaa MARAN ja Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella?
Melkein varmoina voimme jo vastatakin: NYT SE ALKAA!
MARSKIN KISOJEN parhaasta tuloksesta vastasi
kiekossa Timo Sinervo, Ikaalisten Urheilijat 58,40.
Naisten keihään voitti Johanna Jäppinen PIVE 47,59.
Kiva havaita Katja Ripatin osallistuminen, tuloksensa 44,88.
P 15 sarjassa Timo Sipinen RR 57,38. Timo pääsee SM-kisoihin.
Seuraavina lajipäivilläkin olleet LUMmilaiset
Pasi Saarinen 48,66 ja Teemu Lepistö 48,07. Neljäntenä Jussi Okko
LUM, ja muitakin 37-43 metrin heittäjiä, mahdollisesti 14-vuotiaita.
P13-sarjassa löytö, Mikko Pylkkänen LUM, tulos peräti
47,98 ja vasta aloittelija! Toiseksi Vesa Autio Pyhtään Kisa 37,12,
kolmas Petri Veijonen LUM 31,72. Palkintona mm. Willimies-patsaita.
Ensin sovitaan Jerusalemista-luvun jälkeen vuoden 1995
kirjani tarkastelee lähemmin Daniel 9:23-26 kohtia.
Tulevaisuus tiedossa asiaan liittyy olennaisesti,
onko Messiaan kuolema 69 viikon mentyä mahdollinen.
Kirjassani taitaa olla kahdenlaista opetusta:
1. Saarnivaaran mukaan Messias olisi tapettu 69,5 vuosiviikon mentyä,
mikä ei voi olla totta. 69. viikon lopussa on mahdollinen. (sivu 11)
2. Daniel 9:25. Koska Daniel 9:26:ssa mainitaan Messiaan kuolevan 62 viikon
mentyä, tässä ilmoitettu Jerusalemin jälleenrakentaminen tapahtuisi 7
vuosiviikkoa myöhemmin. (sivu 20)
"Tulkinnallisesti on merkitystä sillä, mikä painoarvo annetaan atnah-merkille, joka
masoreettisessa tekstissä
(vokalisointimerkit lisäten n. 600 jKr. tehty säilynyt heprean raamattu)
erottaa toisistaan 7 vuosiviikkoa ja 62 vuosiviikkoa. Septuagintan ja
kreikkalaisten käännösten laskutapa on tässä masoreettisesta poikkeava
samoin kuin Peshittan käännöksessä...". Näyttäisi siltä, ettei Messiaan kuolema
69 viikon mentyä ole mahdollinen, koska silloin (noin 1985) rakennetaan
Jerusalemia jälleen. Mutta mahdollista on, että vuosiviikko alkaa 1999,
jolloin väärää ilmaisua käyttäen asia on helpommin ymmärrettävissä.
Mutta "rauha ylösottoineen" on jo 2000 jKr., jos
1967 alkaneen kauden keskellä oltiin 1985 (1985-1967=18. 1985+18=2003.
2003-3,5 vuotta=2000). Eikä alkuteksti edes käytä sanaa "keskellä".
Hieman toisistaan poikkeavia tulkintamahdollisuuksia on ties miten paljon.
TAPAHTUMAT RATKAISEVAT eli miten nopeasti Jerusalemista päästään sopuun,
ja samalla Antikristus tulee takaisin ja sitten rauhaan ilmestyy.
Kun Jerusalemista aletaan neuvotella, silloin joka tapauksessa Danielin
viimeinen vuosiviikko on meneillään.
Sanomalehti Etelä-Saimaan kannattavuus on noussut mm. jakajien selkänahalla.
Pari vuotta sitten jakopiirejä mitattiin uudelleen ja monille jakajille
lisättiin aluetta puolet lisää, mutta palkka saatiin pysymään samana.
Nyttemmin jakajat on siirretty omaan yhtiöön, Etelä-Karjalan jakelu.
Etelä-Saimaa kuitenkin sallii sen, että samalla kun lehteä jaetaan
mukaan saa kasata ties mitä julkaisuja. Huomenna E-S:n lukijoille
jaetaan JOUTSENO-LEHTI. Lähtisitkö jakamaan yöllä 250 talouteen
15 km:n alueelle Joutsenoa 19 p/kpl eli palkkana 48 mk miinus
noin 50%:n verot?
Kaikki E-S:n jakajat lähtevät.
VISKAAKO VISKARI VIELÄ?
Etelä-Karjalan kolmanneksi paras keihäänheittäjä kautta aikain, Tommi Viskari
vastasi toimittajalle Kimpisellä tänään, ettei voi tänä suvena eikä myöhemminkään
osallistua keihäskilpailuihin. Olkapäänsä on kahdesti operoitu talvella ja
siitä saatiin "siviilikäsi". Nuorena jopa maailmanhuipulle mahdollisuudet
omannut Viskari kärsi
uransa aikana valitettavan paljon vammoista. Vielä 1997 hän pystyi heittämään
78,40, mikä on ennätyksensä. Toivomme Tommille kaikkea hyvää
jatkossa. Piirin heittovalmentajien ykkönen
hän on. Muualla varmasti uutisoidaan, että 78,40 jäi Tommin
ennätykseksi, mutta hänellähän on kotikenttäetukin Kimpiselle uudessa ruumiissa,
kun olympialaiset tulevat Lappeenrantaan!
IMAGOKYSYMYS. MTV3:n uutistenlukija Keijo Leppänen on helluntailaisena helluntailaisten
lehdessä kolumnoinut imagokysymyksestä sen jälkeen kun gallupia suosiosta tehtiin.
Jyrki Kiila jatkaa lukijapalstalla aiheesta muistuttaen, että alkuseurakunta oli
"kaiken kansan suosiossa". Veijonen toteaa, että vastaavaa suosiota ei enää voida
saavuttaa varsinkaan meidän oloissamme ja lopun ajassa. Monilta muilta osin liikutaan
alkukristilliseen tilanteeseen, mutta vastapuoleksi nousee uskonnollinen maailmankirkko, mikä
ei pidä alkuseurakunnallista seurakuntaa missään arvossa vaan kaikin keinoin mm.
ekumenialla on tukahduttamassa sitä. Ja se luulee pääsevänsä ylösottoon, vai? -
MANNERHEIM-RISTIN RITARI LEO KOJO oli mukana Lappeenrannassa Kristillisen liiton kokouksessa.
Ohjelmaan kuului seppeleenlasku
sankarivainajien muistomerkille. Kaupunginjohtaja Markku Andersson lausui tervehdyssanat.
Puoluehan säilytti vanhan nimensä. -
Seurakuntalaisten tulisi säilyttää myönteinen asenne puolustusvoimiin,
vaikka katkeruuskin voi olla lähellä totuuden tuntien:
Te kaaduitte miljoonat seurakuntalaiset kirkon ja valtion miekkaan!
- "Pro Patria"-nimimerkillä joku päivän Etelä-Saimaassa
kirjoittaa, ettei Huhtiniemeen olisi haudattu omien tappamia miehiä.
Saman lehden alakerrassakin kerrotaan, kuinka sota-arkistoista puuttuu asiakirjoja.
Mikä lienee vapaamuurari ollut tämä varatuomari Toivo Tapanainen.
"Kai ne etsivät niitä Huhtiniemen papereita", sanottiin poliisista kun Lappeenrantalainen
lehden toimitukseen murtauduttiin kahdesti sen kirjoitellessa Huhtiniemen sankareista
1990-luvun alussa.
"Selkeä tosiasia on se, että vuonna 1971 Huhtiniemen leirintäalueen työmaalta löytyi
kymmenen vainajaa. Enempää heitä ei etsitty, vaan ruumiit vietiin hautausmaalle ja
joukkohauta luotiin umpeen." (Arponen, E-S 1. 6.)
-
"Eivätkä HE pääse pakoon", 1 Tess 5:3.
ME pääsemme pakoon (Jerusalemista sovittaessa)! Älkää pelätkö niitä, jotka voivat tappaa ruumiin, mutta
eivät sen jälkeen voi enempää tehdä. HE ja ME ovat
Raamatun tuntemat ryhmät. Kuulutko heihin vai meihin?
Pelkää Jumalaa ja pidä Hänen käskynsä, lukee edelleen mm. Tampereen Klassillisen lyseon seinässä.
Tosin ateistit ovat osoittaneet mielipiteitä, että vanhentunut lause olisi poistettava.
Mutta edelleen:
JUMALA SUURIN UHKA. Ristin Voitto aloittaa artikkelisarjan uhista sanoen Jumalan olevan suurin uhka,
mikäli sorrumme pelkäämään ja palvomaan jotakin vähäisempää kuin Hän on.
- Hengellinenkin valmennettavani, YRJÖ HÄMÄLÄINEN voitti Saimaanharjun
kentällä pidetyissä kilpailuissa miesten kiekonheiton lähes 37 metrin tuloksella.
- Data Universum avannut palvelun ,
mistä löytyy mm. 600 linkkiä. Yritin hakusanalla
Veijonen, ja kone antoi 83 linkkiä.
SEURAKUNNAN ONGELMA on jo ylitarjonta
linkeistä. Lukijamäärämme ei ole kasvanut, ja osasyynä varmasti on se, että
monet löytävät muualta kiinnostavampaa aineistoa, millä ei
välttämättä ole lainkaan seurakunnallista arvoa.
- KUVOTTAVIN JUTTU VOITTAA FINLANDIA-PALKINNON. Hannu Lehtonen ennustaa
Concordia-lehdessä, että kuvottavin juttu voittaa Finlandia-palkinnon.
Jo 1998 Finlandia-palkinnon sai Pentti Holappa
homokuvauksillaan. Näyttelijä Liisa-Maija Laaksonen sanoi valintansa
perustuneen siihen, että hän joutui ajoittain pakottamaan itsensä nielemään
oksennuksen maun suustaan. - Näiden uutisten toimittaja aloitti 2/1979 Kipinä-lehdessä artikkelinsa:
"Jumalaton kulttuuri oli ominaista Nooan päivinä. Niinkuin oli Nooan päivinä niin
on Ihmisen Pojan palatessa."
Veijonen on tehnyt
lehdistötiedotteen, jota on lupa toistenkin lähettää eteenpäin.
Elämme erittäin mielenkiintoisessa vaiheessa lopun ajassa. On vielä
varauksella suhtauduttava ajatukseen, että "rauhaan ylösottoineen" olisi vielä
reilut kolme vuotta, mutta sellainen mahdollisuus nousee todennäköiseksi,
mikäli elokuussa 1999 alkaa tapahtua mainittua ennaltatiedettyä.
Kyseisessä tiedotteessa kirjoitin mm.:
"... Jos tieto tasan seitsemän vuotta myöhemmin Egyptiin tulevasta täydellisestä pimennyksestä pitää paikkansa,
saatan alkaa pitää todennäköisenä tietynlaisia Daniel 9:27 tulkintoja. Nimittäin Danielin 2500 vuotta sitten
kertoma vuosiviikkotarina olisi keskeytynyt Kristuksen kuollessa ja voisi jatkua 11. 8. 1999."
...
Edelleen jos muinainen "satu" toteutuu, Jerusalemia koskeva "rauha ylösottoineen" voisi olla elokuussa
1999 alkavan seitsenvuotiskauden aikana 1335 päivää (Daniel 12:12) ennen Herran näkyvää paluuta.
Tällaista opetan
kirkkokuntien ulkopuolella, raamatullisessa seurakunnassa,
ja uteliaatkin lukevat lisää internetistä wwnet.fi/users/veijone/."
- TURUN helluntaikirkon saarnaaja oli se henkilö, jolta oli peräisin Ristin Voiton uutinen
"arkkipiispa tapasi vapaiden suuntien johtajat". Huomatkaa siis, että vapaiden suuntien kirkkoja
johtavat
saarnaajat kun taas raamatullisia seurakuntia vanhemmisto. Myös Lappeenranta-Imatra alueen seurakunta tarvitsisi
vahvistusta vanhemmistoon. Hyvinkin henkilö voi olla vapaiden suuntien entinen jäsen.
p. 4585458/Harri Veijonen.
Syksyllä 1998 uutisoitiin näyttelystä, jota ev.lut. arkkipiispa Hammar puolusti.
Kaipaamaan jäin näyttelyn tarkempaa sisältöä. Näyttelyn otsikkohan oli
"Ecce homo", katso ihmistä. Nyt on selvinnyt, että näyttely koostui kuvista, joissa mm.
Jeesus ja Maria kuvattiin homoseksuaaleina.
Ehtoollista asettava Jeesus oli meikattu naiseksi, joka korkokengissä
tarjoaa shampanjaa ja perunalastuja transvestiitti-opetuslapsille.
Jeesus ja Johannes Kastaja kuvataan homoparina erittäin hävyttömällä tavalla.
Samalla on selvinnyt, että näyttelyn rakentaja oli suomalainen teol.tri
TUULIKKI KOIVUNEN, joka vuodesta 1995 on ollut Uppsalan tuomiorovasti.
Hän kuuluu Ruotsin Vihreisiin ja on pyrkinyt valtiopäiville.
Jyväskylän yliopiston matematiikan dosentti Osmo Pekonen
käsittelee asiaa tuoreessa Kanava-lehdessä. Hänen mukaansa ev.lut. kirkon
eliittipiireissä Suomessa on spekuloitu mahdollisuudesta kutsua Koivunen
piispaksi Suomeen. Pekonen kertoo käyneensä Koivusen toimittamassa
laskiaissunnuntain jumalanpalveluksessa Uppsalan tuomiokirkossa.
Tuomiorovastin kaksi naispuolista avustajaa olivat pukeutuneet
sirkuspelleiksi ja juoksentelivat kirkkokansan seassa torvia toitottaen ja
herätyskelloja pärisyttäen. Pekonen kirjoittaa:
"Ehtoollisleipä tuotiin alttarille kottikärryillä.
Saarnaa ei pidetty lainkaan. Nyt menee liian pitkälle. Eikö
mistään tosiaankaan löydy sellaista piispaa, joka erottaisi koko
tämän pelleporukan tehtävistään ja heti?"
Miten piispat ja tuomiorovastit pystyisivät järjestyksenpitoon?
Esimerkiksi Helsingissä tuomiokapitulissa tavaksi on tullut, että
piispa tutkii itse, onko hoitanut valvontavelvollisuutensa kirkon
oppikysymyksissä ja sitten tuomiorovastin kanssa äänestää siitä, että
ovat hoitaneet tehtävänsä kirkkolain mukaisesti. -
Mitäpä tämä meitä koskee?
Seurakunnan jäsenenä en kai saisi nauraakaan
kirkon toimille.
Ylösottoon pääsee vain miljoonia. Suomalaisia vain tuhansiako?
Kotikaupunkilaisia siitä sadasosa. Kymmenen viisastako tästä kaupungista?
Oma pelastus pitäisi olla
jokaiselle rakkain.
MTV3:lla alkaa 10. 10. seitsenosainen sarja Raamatun Ilmestyskirjasta.
Ohjelmassa käydään Patmoksen saarella, missä JEESUS ILMESTYI
APOSTOLI JOHANNEKSELLE näyttäen mitä tapahtuisi ennenkuin uusi taivas ja maa
tulisi. Kuvamateriaali varmasti onkin mielenkiintoista, mutta puheosuudet
kuin Ilmestyskirjan 17. luvun porton. Piispa Wille Riekkinen Kuopiosta
(ei mitenkään meinaa oppia oikeata termiä, kun maailman media on
jankuttanut Kuopion piispa, jne.)
johdattaa
ohjelmaan ja on yksi sen käsikirjoittajista ja "raamattuteologian
asiantuntijoista".
- TURUSSA arkkipiispa ja adventti-, metodisti-, vapaa-, baptisti- ja helluntaikirkkojen
saarnaajat neuvotteluissa ja yhteisvalokuvassa.
-
Raamatullisia paikallisseurakuntia johtaa
vanhemmisto eikä seurakuntien johtoa saada yhteisvalokuvaan arkkipiispan kanssa.
- Tosin näin unen, että piispa Mikkelistä minua kätteli, mutta toki monellakin olisi
syytä kiittää TOTUUDEN julistajaa. Kirkkojen johtajat eksyneet ja VALHEESSA
rakentaen maailmankirkkoa. -
En ole lopettanut Daniel Nylundin
ystävyydenmajatalon ystäväkirjeiden tilaamista, onkohan niiden lähettäminen
lopetettu? Ev. lut. kirkon lehdessä Lappeenrannassa jälleen
ilmoituksensa.
- Miksiköhän Seppo Pehkonen ei ole lähettänyt tilaamaani NÄKY-lehtensä
ilmaiskappaletta? Itse tarjoan sivujani mieluiten sellaisille, jotka osaisivat
profeetallisesti panna vielä paremmaksi. - Saarnaaja Ilkka Korhonen pyysi:
Olisitteko ystävällisiä ja laittaisitte seuraavan osoitteen sivuillenne.
Keravan Cityseurakunnan sivu.
Top-listan ehtoja sivu ei täytä. Uutisiin linkki tässä mainiten, että
kehumani laulajakin, SEPPO KOHVAKKA oli kuvattuna sivullaan.
Aiempi uutiseni Ristin Voittoa toistaen Kohvakasta oli, ettei hän enää toimi
Keravan helluntaikirkon saarnaajana.
Tiedustellessani Juhani Laukkoselta (helluntaikirkon parhaimpia opettajia)
keräämisestään aineistoa
Jeesuksen paluusta 1999, hän vastasi: "Herran tulo on todella lähellä,
mutta en halua kuitenkaan liikaa korostaa tämän vuoden merkitystä.
On mahdollista, että Jeesus tulee tänä vuonna, mutta tietomme on näillä alueilla kuitenkin vajavaista.
Kaikkein tärkeintä on painottaa Jeesuksen antamaa rukousta (Luuk.21:36): "Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa,
että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä."
Toivo Koilo kääntää kyseisen jakeen:
"Valvokaa... rukoilkaa, että teidät katsottaisiin arvollisiksi pakenemaan..."." - TOIVO KOILO
mainittu vuosisadan henkilöissäni. Lisäksi Raamattu sanoo: Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä
hetkeä, Mt 25:13. Mutta JEESUS SANOO Raamatussa myös: "Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä
hetkellä minä sinun päällesi tulen,"(Ilm 3:3). Näennäisiä ristiriitoja selitetty
1986 kirjasessani. Valvominen sisältää siis sellaisen toiminnan tai vaikuttaa sen,
minkä avulla hetkikin tiedetään!
Kirkossa, tuskin helluntaikirkossakaan tätä Raamatun totuutta saa opettaa.
Niissä saa olla valvojien vastakohtia.
Seurakunnan opettajana ja profeettana sanon, ettei seurakunta tiedä vain ylösoton
tullessa pimeimpien sanovan: nytpä Jerusalemissa rauha, vaan tapahtuman lähetessä
tietää etukäteen senkin, milloin se tapahtuma tulee toteutumaan. Vuoden 1995 kirjassani
arvioin ajan tiedettävän noin kaksi vuotta etukäteen. Ylösotto ei tule 1999, mutta
ilmeisesti tänä vuonna viimeistään tiedämme, milloin "rauha ylösottoineen tulee"!
Kovin vajavaiseksi en sanoisi tietoamme seurakunnassa. Mutta kaiken, tiedonkin antaa Herra
ja muistuttaa aina kauttamme, että toisetkin ylösottoon pääsyä tavoittelevat tulisivat yhteen kirkkokunnista.
Jospa jatketaan uutisesta 23. 5. 1999. Kristuksen ristiinnaulitsemisen hetken Luoja
oli määrännyt sekunnilleen ja myös samaksi kuin ristiinnaulitsemispaikalle, Jerusalemiin tuli
täydellinen auringonpimennys. Vastaava pimennys nyt tulossa siis 11. elokuuta 1999
vastaavaan paikkaan! (Jos tieto tasan seitsemän vuotta myöhemmin
Egyptiin tulevasta täydellisestä pimennyksestä pitää paikkansa, saatan alkaa pitää
todennäköisenä tietynlaisia Daniel 9:27 tulkintoja.). Kristus ylennettiin maasta,
Johannes 12:32. Seuraava jae selittää, että koroitettiin ristille. Edellinen jae
selittää: "silloin pitää tämän maailman ruhtinas heitettämän ulos."
Vilkaisin Venäjä-sivuani ja törmäsin vanhaan toivomukseeni:
"Ettei syntyisi kolmea ristiä kuin Golgatalle" kommunistien Juudas, Jeltsin keskimmäisellä,
kun kolme kuningasta syrjäytetään (Dan 7:24).
Varmaa on, että tämän maailman ruhtinas Saatana saa vallan pojassaan
Antikristuksessa. Jatkaessaan Kristus-parodiaansa Antikristus joutuu
työntämään TOTUUDEN lukijoita itseään pakoon, Kristuksen luo. Mutta Gorbahan todisti
ylösnousemuksen kolmen päivän ja yön parodiallaan jo elokuussa 1991.
Pitääkö todistaa epäpyhää troikkaansa?
- Joku uutisryhmissä pilkaten kysyi ajoista. Olen todella vuosia julkisesti
kertonut tällaisenkin ajan: JUURI SINÄ AIKANA, kun Israelin Jerusalemin jakamisesta
palestiinalaisille (kansainvälistämisestä) ryhdytään neuvottelemaan, Jumala väistyy
estämästä Antikristuksen tuloa.
- Sanonpahan vaan, että tulevaisuus on
tiedossa pilkulleen ja sekunnilleen, kun tällainen "hullukin" on tiennyt pari vuosikymmentä
paremmin kuin pilkkaajat voivat uskoa.
Palaute 1: "Kovat on vaatimukset hengen työmiehillä. Esitin helluntaiseurakunnassamme
ajatuksen, että miksi pitää kiristyvässä taloustilanteessa väkisin rahalla
ostaa saarnaaja töihin. Eikö voitaisi kuulla sitä henkilöä, jonka Herra
lähettää.
Hänhän puhuisi seurakunnalle sen mitä Hän haluaa ilmoittaa.
Saarnaaja on kylläkin varoittanut tällaisesta menettelystä, (koska hehän
jäisivät ilman palkkaa), vaikka se minusta olisi paljon reilumpi käytäntö
hengellisesti.
Nyt näitä hengen mannekiineja käytetään mm. paikkaamaan seurakuntien
rempallaan olevaa taloutta. "Työmies on palkkansa ansainnut" kohta
Raamatusta on hyvin kyllä luettu, mutta ei ole pohdittu että palkkaakin on
niin monenlaista. Palkka saattaa eräänä päivänä tulla heille sydämentilan
mukaan."
- Palaute 2: "Jotkut kaverini (helluntailaisia) pitävät sinua hulluna.
Mutta minä olen pikku hiljaa alkanut uskoa ainakin suureen
eksytykseen, joka näyttäisi sisältävän kaiken vineyard, toronto,
+ kaiken muun okkultismin... Ja todella hiuksen hienosti
huijaavat pois Jumalan sanasta. NYT pitäisi pistää jokaiseen
hengelliseen lehteen hälytys!!! Miksi markkinavoimat jylläävät
lehdissä. Esim. Ristin Voitto on nyk. täynnä mainoksia ja
vain harvoin siinä on todella paljon opetuksen sanaa.
OPETUKSESI tai peto ym. henkilöitymät, joita esität
tuntuvat todella loogisilta. Aika näyttää miten käy. Rukoilen
hartaasti Jeesusta Kristusta, jotta hän todella PIAN saapuisi
ja selvittäisi tämän sotkun ja hullunmyllyn.
RAAMATTU on unohdettu tyystin. Kaikenmaailman kirjoja
mainostellaan ja Jumalan sana näyttaisi olevan "kunniassa",
sitä ei pahemmin lueta, kun siteerataan kaverin kaveria ja
jonkun pastori nönnönnöön kirjasia." - Imatran Sinikka MÖNKÄRE saanut 60.000 mk:n lahjoituksen
Vuoksenniskan sos.dem. yhdistykseltä.
Ministerien lahjoja MTV3:n mukaan. NEUTRONIPOMMI mainittu mm.
1986 kirjasessani.
Puolustusvoimien suojelukoulun käyneenä (ennen uskoon tuloani) minun oli helppo nähdä
neutronipommi Raamatussa. Löytö tapahtui joskus 1980. Sittemmin selitystä on näkynyt muuallakin. Nyt
Kiinan väitetään varastaneen USA:sta sen rakentamisen ohjeet.
Ultra-lehden toimituksesta soitettiin Veijoselle. Huomattu oli Veijosen
artikkeli "Nostradamus ja aikamme", josta lehteen pyydettiin päivitettyä versiota.
Heillä on heinäkuun 1999 numeronsa Nostradamus-numero, ja lehteen
tulee useampia kirjoituksia aiheesta.
Mukaan on haluttu myös kristillinen näkemys, ja
hyvä kun Ultrakin tietää, että Veijoseltahan sitä saa
ja niinkuin kuuluukin, maksutta. -
MISSIEVANKELISTOILLA kovat hintapyynnöt. Viikonvaihteen Iltalehti
kertoi Viktor Klimenkon saavan esiintymisestään noin 1500 mk kerta.
Anne Pohtamo ja kumppanit veloittavat jopa 5000 markkaa, vaikken ole
kuullut heidän laulavankaan. -
PALAUTETTA HELLUNTAILAISTEN ELBAILUSTA:
"Kävin Kokkolassa Elbailussa. Ja minusta meno alkaa mennä
baila baila bailailuksi ja esimerkiksi kastekokouksen aikana
bändi soitti jotain tosi kummaa musiikkia. Itse harrastan
musiikkia puoliammattilaisena ja jos jonkinmoista musiikkia
kuuntelen ja soitan, mutta minun tyylitajuni tai tunnemaailmani
herkkyys jotenkin kärsi tilanteesta ja teki sieluuni
ristiriitaisen vaikutelman. Olen tullut siihen tulokseen, että
kun lapsuudessa 1970 - 1980 luvuilla olin vanhanaikaisissa
rukouskokouksissa, niissä oli kaikessa ahdasmielisyydessäkin
Jumalan läsnäolo ja seurakuntakuri. Tätä pitäisi jotenkin
saada ilmi: TOTUUTTA minä tahdon salatuimpaan saakka...
Pitäisi saada ilmiöiden ja eksytysten sijaan TOTUUDEN puolesta
puhujia." Lisää sähköpostia voi lähettää os.
veijone@mail.wwnet.fi
Muistetaanko täydellinen auringonpimennys 11. elokuuta Jerusalemissa?
Aikaisemmin on ollut vastaava Jeesuksen ristiinnaulitsemisen yhteydessä.
Muistuu mieleen
Jeesuksen sanat: "Kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni."
11. elokuuta, 7 vuotta eteenpäin on täydellinen auringonpimennys
Tahpaneessa, Egyptissä.
Nämä on laskenut tietokoneella Avi Ben Mordechai, joka ei sinänsä halua
kytkeä mitään
tapahtumia pimennyksiin.
BARAK varmaan jakaa Israelin maan ja toteuttaa Raamatun profetian ja
omat vaalilupauksensa. EU:sta sopii muistaa
Romano Prodi, kun Jerusalemin "rauhaa" allekirjoitetaan ja EU
antamassa omat
rauhantakeensa. - Erään mielestä Googin sota voisi alkaa islam/Israel-sodalla ja laajeta sitten.
Sopisi hyvin Balkankuvioonkin.
Venäjä muuten uudistaa asekaupat Libyan kanssa! (Weekend News) -
KESÄ ON LÄHELLÄ! Västäräkkejä Veijonen ei ole kotikylässä vielä nähnyt,
mutta eilen lenteli pari pääskystä. -
MESTARIT AREENALLA oli tänään MTV3:lla.
- Juhani Laukkonen on kerännyt aineistoa Herran tulosta tänä vuonna. -
Mistä Nostradamus keksi seitsemännen kuun 1999, jolloin muka tulisi
kauhea hävittäjä? Jos Veijonen laskee pedon sikiämistä jostakin
viime vuodesta, syyskuusta 9 kk eteenpäin olisi toukokuu 1999.
Jo tapahtuikin Israelin tuhon takaavat vaalit. Jos piru sikiää vuoden,
elokuussa 1999 tapahtuu jotakin Herran paluun parodiaa kuten
elokuussa 1991 Herran ylösnousemuksen parodia. -
VEIJOSEN UUTISIA lienee entistä vaikeampi ymmärtää, ellei ole
lukenut jo pitemmän aikaa ja antautunut Jumalan Sanan totuudelle:
Jeesus on tulossa vuosituhannen vaihteen tienoilla!
Pahat eivät vain tule pahemmiksi vaan myös pimeämmiksi
pitäen seurakuntaa kaikkein pimeimpänä, vaikka tiedämme senkin, että todella pimeimmät väittävät
nytpä rauha Jerusalemissakin, kun SEURAKUNTA LÄHTEE!
Israelin ystävien paikallisosaston perustajapuheenjohtajana olen kirjoittanut Israelin ystävien vaaroista.
Samaan tapaan voisin pian kirjoittaa Messiaanisten ystävien vaaroista. Vaikka juutalaiskristityt eli messiaaniset
voivat opettaa joissakin asioissa meitä, meillä ei-juutalaisista eli pakanoista muodostuvalla seurakunnalla on
paljon pitempi kokemus ja oikea tieto esimerkiksi Israelista ajan merkkinä. Kummallista, että Veijonen epäilee saavansa
vastustusta suomalaisen seurakunnan sisältä, kun näin opettaa raamatulliseen kriittisyyteen esimerkiksi Joseph
Shulamin opetukseen. - Zew tarjosi Lindemanilta saamiaan linkkejä:
NAZARENNE.NET
Nazarenne.net,
/beitdin, International Nazarene Congregation Directory:
Directory
- Terhi: Sulla on kivat keihassivut. Korjaisitko linkkejä, mm. Joanna Stone, uusi osoite:
tässä.
Kiitos korjauksista! Toivottavaa olisi, että korjaukset olisivat OIKEIN
eikä väärin kuten tässä.-
Erään seurakuntalaisen veli on erikoistunut tietokone- ja uutislinkkeihin.
Computers ja Internet - laaja linkkilista, mutta kannattaa varmasti tutustua
sivuihin alkaen pääsivultaan artzi1.icl.fi/
SUOMEN LÄHETYSSEURA 140 vuotta 11. - 13. 6. Lapualla. -
LÄHETYSYHDISTYS KYLVÄJÄn kesäpäivät 18. - 20. 6. Vantaan Rekolassa. -
KANSAN RAAMATTUSEURAn Sanan suvipäivät
18. - 20. 6. Johanneksenkirkossa Helsingissä. -
HELLUNTAIKONFERENSSI 23. - 27. 6. Keuruulla Iso Kirjassa. -
KANSANLÄHETYSPÄIVÄT "Armo yllättää" 2. - 4. 7. Joensuussa. -
METODISTIKIRKON kesäjuhla 7. - 11. 7. Turussa. -
ISRAEL AVUN KESÄJUHLA 11. 7. Linnankylän rukoushuoneella
(lähemmin 15. 5. uutisessa) -
SUOMEN VAPAAKIRKON kesäjuhla 8. - 11. 7. Joensuussa. -
RUKOILEVAISLIIKKEEN kesätapahtuma 16. - 18. 7. Merikarvialla.
LAPPEENRANTA.COM ilmoitti
Kaakkois-Suomen Sanomissa näkyvällä paikalla. Lupasi uutisiakin,
muttei ainakaan toistaiseksi ole kuin yrityshakemisto. -
Saman lehden henkilökohtaista-palstalla ohjataan
internetsivuillemme ja valitsemaan Pelastaja eikä Peres.
-
KÄKI kukkui Mustolassa perjantaita vasten yöllä
ainakin neljä kukuntaa klo 03 aikoihin.
aikaoy.fi/tuotanto
booknet.cultnet.fi
credo.fi/bookstore
gospelcenter.net
soneraplazza.fi/ostella
Onko totta, että erään lehden juuri antamista linkeistä ei toimi kuin
pari ylimmäistä?
- TOP-listalle pyydetty ja hyväksytään johonkin loppupäähän
ENSKA MÄKINEN
ja SIMON RUKOUSSIVU
- WORLD 1000 mittarikin sekoilee. Välillä se laski
saman kävijän useampia sivulatauksia eri kävijöiksi.
Edelleen se noteeraa TOP
200 sivun suosituimmaksi Veijoselta, vaikkei se
ole lähellekään sitä sen jälkeen kun ko. sivu ei
avaudu automaattisesti pääsivun kera. -
Uuden aineiston kuten uusien videoiden toimittaminen
Veijosen sivuille viivästyy laitteistossaan olleen vian vuoksi.
Jukka Rokka on mainittu henkilögalleriassani.
Pariin vuoteen tuskin kukaan on vilkaissutkaan
vanhalle sivulleni
Näkyjä, unia ja ilmestyksiä. Niille en raamatullisen
kriittisyyden omaavana paljon painoa annakaan. Mutta Rokan näyissä lienee
jotakin järkeäkin. Ainakin helmikuussa 1999 kirjaamansa näky Mellerin kokouksessa
on kuin
kirjoituksiin perustuvan pedon paluu-selitykseni referaattia:
"Kun Meller sitten käsitteli EU:ta, ja sieltä uhkaavaa kristittyjen vainoa,
näin, kuinka suuri miekka, jonka leveällä terällä hehkui EU:n tunnus, laskeutui
kuin verisen vaatteen päällä kohti puhujaa. Mutta samassa salama iski
E-U:n väliin, halkaisten sen keskeltä kahtia, niin että nuo
kaksi symbolista kirjainta salamoivat vihan salamoita itään ja länteen.
- Kun Leo-veljemme sitten näytti venäläisestä lehdestä arvion siitä, kuka
Venäjän seuraava päämies olisi, kävi selvästi ilmi, ettei Venäjää enää tulisi olemaan,
vaan kommunistinen Neuvostovaltio Googin armeijoineen. Sitten minulle näytettiin,
miten verinen Sirppi ja Vasara-tunnus ajoi takaa Daavidin tähden alla pakenevia
juutalaisia kohti Googin vuoristoa ja Israelia..." -
IMATRAN KIERRÄTYSKESKUKSESTA Vuoksenniskalta löytyy ilmaishyllystä
Veijosen kirjaa "Daniel 9:27 aikamme paljastin: Jerusalemista sovittaessa
Jeesus saapuu pilviin." -
RITU YLI-PAHKALA varoittaa huumekaupan leviämisestä
jopa peruskoulujen alaluokille. Vanhempien ei pidä kuvitella ympäristöä ja
lasten harrastus- enempää kuin koulumaailmaakaan niin turvalliseksi, ettei
vaaraa kokeiluun ja jopa huumeisiin sortumiseen olisi, hän toteaa. -
KOULUTERVEYDENHUOLTO heikentymässä. Taloudellisen tilanteen kiristyessä
kuntien säästöt kohdistuvat myös kouluterveydenhuoltoon.
Eräs kansanedustaja on tehnyt asiasta kirjallisen kysymyksen.
Hän tiedustelee, mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä
kouluterveydenhuollon turvaamiseksi.
Vapun tienoilla ilmestynyt ilmaislahjana saamani Uusi Kipinä 1/99 sisältää mm. Teijo Lusan artikkelin
"Jättiasteroidi uhkaa maata vuonna 2028 + Raamatun profetiat ennustavat suurtuhon."
Ja kirjoituksen jälkeen LM itse kirjoittaa "Mikä saa puhumaan
vuosista 2018-2028" hyväksyen opetuksen, että vuonna 1948 alkoi
sukupolvi, jonka elinikä voi olla 70-80 vuotta.
Veijonen on ANKARASTI KIELTÄNYT tuollaisen opetuksen!
Meller pitäisi olla maan parhaita profeettoja, mutta tässä hänellä on noussut bisneksen teko
oikean profetian edelle. Aikakausi vaihtuu Jerusalemista sovittaessa,
eikä Meller ehdi tekemään bisneksiään enää 20-30 vuotta!
HE ostivat, MYIVÄT ... HE, tyhmät! Kaikista kustannusliikkeistä olen varoittanut.
Ne tekevät kuin tyhmät opettaen toisillekin, että bisnekset senkun pyörivät edelleen.
Yksikään
ei voi toimia esimerkkinä seurakunnalle, vaikka johtajansa olisi LM.
PATMOS.FI ei ole seurakunnan
tiedotuskeskus.
- RISTO SANTALA 70. Risto Santala täyttää tänään 70 vuotta.
Suurimman elämäntyönsä Santala on tehnyt Israelissa. Hän kirjoitti
hepreaksi laajan "Messias Vanhassa ja Uudessa testamentissa,
rabbinistien kirjallisuuden valossa." Israelissa teoksesta on otettu
jo kahdeksan painosta, ja se on käännetty mm. englanniksi,
saksaksi, venäjäksi, viroksi ja kiinaksi. Kristus Vanhassa ja Uudessa
Testamentissa löytynee suomalaisista kirjastoista.
Arafat toivoo, että Israel valitsee tuhonsa nimittäen sitä rauhan valinnaksi!
Ehud Barak on se vasemmistopuoluelainen, ns. työväenpuolueen johtaja,
tuleva pääministeri, jonka nimiin vaalivoitto kirjataan.
Veijosella ei ole syytä muuttaa tulkintaansa väärästä profeetasta.
"Se Israelin johtaja, joka tekee liiton tulevan antikristuksen kanssa",
kuten vuoden 1983 kirjassaan "Kohtaaminen pilvissä" Hal Lindsey selittää.
Ja ainoastaan Shimon PERES on se mies, jolla tuhoisan nimen lisäksi on
jo yli 10 vuoden kokemus Ilmestyskirjan väärän profeetan profetioiden
täyttämisestä, vaikka katsoisitte kirjasta Novum 4. Portto, peto ja väärä
profeetta. He ryhtyvät yhteistyöhön kuten Thoralf Gilbrant Novumissa selitti
ennen kuin nähtiin, että paavi
tapaa tulevan pedon, että tulisikaan sellainen merkkipäinen
PEREStroikan saarnamies ja Israeliin Pereksensä. Koska ainakin
peto ja väärä profeetta ovat mukana Jerusalemia koskevan
"rauhan" vahvistamisessa, Shimon Pereksestä tehtäneen ulkoministeri
ja tämän valinnan jälkeen PEREStroikan saarnamiehelle tehdään tilaa
pyrkiä valtaistuimelleen Moskovaan! Minun nimeni
on Harri Veijonen. Ennaltatietämistä 21 vuotta ja edelleen.
"Mutta Israelissakin on erilaisia vasemmistopiirejä, jotka..." Juutalainen Haim Zvili
kirjassaan "Lunastuksen laskelmat" (1964 1. suomennos 1970) ei ennaltatiennyt
ainostaan Jerusalemin
joutumisen Israelile vaan varoitti vasemmistopiireistä.
Muistikuvani jostain 1967 jälkeen tehdystä
myöhemmästä suomalaisesta painoksesta on, että
kirjan loppuun on lisätty vielä selvempiä varoituksia siitä, miten Israelin tuho
olisi tulossa Israelin sisältä. Veijonen on puhunut maansa jakavista israelilaisista mainiten
miestä nimeltä PERES
(lat. sinä tuhoudut) ja ilmoitellut jo 1980-luvulla "valitsetko juutalaisten tavoin tuhosi"
etkä häntä, joka tuli Isänsä nimessä (Jeesus-nimi tarkoittaa Pelastaja)
varoittaen juutalaisten hölmöstä valinnasta:
"Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan;
jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan."
(Johannes 5:43)
- KAUKAS-nimestä lainasin taannoin uutisiin Keijo Lindemanin kirjaa
Apostolinen seurakunta,
mutta hänellähän näkyy olevan asiassa suora lainaus Haim Zvilin kirjasta (s. 59 v. 1970).
- LINDEMANKIN SELITTÄÄ PAHAA KOLMINAISUUTTA mm.:
"Ilmestyskirjan 16. luvussa tuodaan esille ns."paha kolminaisuus":
lohikäärme, peto ja väärä profeetta. Se on saatanan vastine jumalalliselle
kolminaisuudelle: Isä, Poika ja Pyhä Henki (silti Jumala on yksi).
Jos ajatellaan ... uskovat
eli Herran seurakunta ... , Isän Jumalan saatanallinen vastine tuolloin olisi
lohikäärme eli saatana (Ilm. 12:9),
Pojan vastine olisi peto eli maallinen diktaattori ja antikristus.
Seurakunnan saatanallinen vastine olisi suuren Babylonin porttokirkko
eli lopun ajan maailmankirkko... "(Apostolinen seurakunta s. 315).
Veijosen ja Lindemanin lopun profetian selitysten tulkinnoissa
on pieniä eroja. - Pyydetty lisätietoja AHTISAAREN
adventistisista juurista. Voisiko joku lukijoista tarjota
asian lähteitä tai omia tietojaan, kiitos!
JOSEPH SHULAM Jerusalemissa ja koko Israelissa
toimivasta Messiaanisesta Netivyah-järjestöstä tulossa Suomeen.
Shulam on Israel-apu ry:n (Keijo Lindeman ym.)
vieraana useissa Israel-tilaisuuksissa touko-kesäkuussa 1999.
Tulkkina Hanna Rantavaara. ALUSTAVA KOKOUSOHJELMA ON SEURAAVA:
Su 23.5.99 klo 19.00 Isokyrön Seurakuntatalolla
Ti 25.5.99 klo 19.00 Seinäjoen Helluntaiseurakunnassa
Ke 26.5.99 klo 19.00 Turun Vapaakirkossa Tuureporinkatu 10
Su 30.5.99 klo 13.00 Linnankylän Rukoushuoneella
Ma 31.5.99 klo 19.00 Kajaanissa Pelastusarmeijan rukoushuoneella Kirkkokatu 14
Ti 1.6.99 klo 18.30 Paltamossa Nikkisillä Raappananmäentie 21 B ( Melalahti )
Ke 2.6.99 klo 19.00 Ylivieskassa Aino ja Heimo Mattilalla Kalkkuntie 2
ISRAEL-SEMINAARI KARMEL-KODILLA
Pe 4.6.99 klo 19.00 Karmel-kodilla Hämeenkyrössä Israel-seminaarin alku: sapattiateria ja raamattutunti
La 5.6.99 klo 10.00 Karmel-kodilla Hämeenkyrössä Israel-seminaari: klo 13.00, 16.00 raamattutunnit ja
iltatilaisuus klo 19.00
Su 6.6.98 klo 10.00 Karmel-kodilla Hämeenkyrössä Israel-seminaari: klo 13.00 raamattutunnit ja päätöstilaisuus.
Joseph Shulamin ohella mukana Karmel-kodilla mm. Keijo Lindeman, Risto Huikkola sekä laulu-
ja musiikkipuolesta vastaamassa Niina ja Ville Saarikangas sekä Katri Siniranta.
HUOM! Perjantai-illan sapattiateriaa, muita aterioita ja mahdollista majoitustarvetta varten
otettava ajoissa yhteyttä Karmel-kodille varausten tekemiseksi. Puh. 03-3719231.
PIRKANMAAN ISRAELIN YSTÄVÄT järjestää myös Joseph Shulamin kokouksia seuraavilla paikkakunnilla:
Tampereella To 27.5.99 klo 19.00 Babtistiseurakunnassa.
Mäntässä Pe 28.5.99 klo 19.00 Helluntaiseurakunnassa.
Lempäälässä La 29.5.99 klo 19.00 Seurakuntatalolla.
Israel-apu ry:n kesäjuhla Linnankylän rukoushuoneella su heinäkuun 11. päivänä 1999 KLO 13.00 JA 16.00.
Israel-aiheinen Lehtimajanjuhla Linnankylän rukoushuoneella su syyskuun 26. päivänä 1999 KLO 13.00 JA 16.00.
Ajo-ohje Linnankylän rukoushuoneelle: Aja Parkanosta Vaasan suuntaan noin 10 km ja käänny oikealle Kihniön
( Virrat ) suuntaan. Ajettuasi noin 5 km tulet pitkän suoran alkupäähän, jossa vasemmalle kääntyy Mäntylään.
Keltainen puinen Linnankylän rukoushuone sijaitsee Mäntylän risteyksessä tien varressa.
Jos olet ajanut suoraa pitkin Parkanon kunnasta Kihniön kunnan rajan yli, olet ohi paikasta,
sillä Linnankylän rukoushuone sijaitsee Parkanon puolella. - MERKITKÄÄ KALENTEREIHINNE!
Toimitus suosittelee kaikkia em. tilaisuuksia.
14. - 16. 5. ElBailu nuorisotapahtuma Kokkolassa.
-
Romanijuhlat 15.-16. 5. Betania-temppelissä Lappeenrannassa.
Mukana Veikko Hekkala, nauraen julistava pikkumies,
joka tuskin paljoa ymmärtää lopun profetiasta. Konferenssissa Hekkala suhtautui nuivasti
kirjaani "Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin."
Oikea profeetta pystyy näkemään eri käsityksistä heikot ja huonoimmat, mutta
kirkkokunnissa helluntaikirkko mukaanlukien valtaa on saanut ekumeeninen, antikristillinen
ajatus, että
kuka tahansa voi olla oikeassa, ja siksi koko aiheen käsittely olisi turha. Jopa kielletyksi
aiheeksi kirkkokunnissa se voidaan seurakunnassa nähdä.
Kirkot täynnä niiden lapsia, jotka tappoivat profeetat!
-
Muilla sivuillani on helluntailaiskustantamo
Aika Oy:n vanha linkki. Tässä
helluntailaiskustantamo Aika Oy:n nykyinen internetosoite http://www.aikaoy.fi/aikaoy/-
Ruotsalainen helluntailaispariskunta pitää linkkiä pääsivullemme,
kirkkoihin kuulumattomiin. Olen ollut
siinä käsityksessä, että Jumala vielä
ennen ylösottoa todistaa itseään Nooan arkin löytymisellä.
Moniakin väitettyjä löytymisiä on ollut.
Tässä Ruotsissa asuvan ystävän käsitys
Nooan arkista
Sheffield & District Reform Jewish Congegation
Union of Liberal & Progressive Synagogues
Klilit-diet
Goodness and Kindness
The Next Middle East War
Karpel Music PublicationRepublican Jewish Coalition
Jewish Childrens Torah Site (fun for adults too)
eLunaHashita Insurance Agency Ltd-
Kibbutz agency
Sobibor Death Camp-Holocaust site
Israel News
Lisätäänkö uutissivun linkkeihin?
Israelinfo
Alfred Tibor-Holocaust survivor
Corinne Soikin Strauss
Yesha is Here
Language Fun Quizzes-Hepreankielen opetusta
Virtual Jerusalem - Jerusalem Day
The Association of Jewish Libraries
State of Israel Bonds
Kehilat Middlesbrough Newsletter
Temple Emanu-El-Beth Sholom
See also LINKKISIVUn Israel-linkit
Jeltsin erotti pääministerin. Pedon paluu on alkamassa kongreettisesti,
kun duuma käy Jeltsiniä vastaan!
-
Mikä ekklesia? Oulun ja Varkauden helluntaikirkoissa
luetuiksi
profetioiksi
väitetään näitä.
Ja linkeissään
löytyi tämä "Veijosen uutissivu"!
Kuka lie,
pitänee lisätä TOP listalle!
Menovinkeistään löytyi Oulun vapaakirkko.
Myös vanha tunnettu kuva
enkelistä lentokoneen siivellä.
Tosin en ymmärrä, miten enkelin siivenkärjet
ovat koneen sisäpuolella, jos kuva olisi aito.
Pitäisi kai kysyä sieltä henkilöltä nimeltä
Jukka.Kauppila@zarnet.fi
ETELÄ-SAIMAA on kertonut, miten Joutsenossa
lehdenjakajaa huitaistiin puukolla käteen.
Ilmeisesti harkitusti jätettiin mainitsematta,
että puukkojunkkari on romaani, "mustalaisten itsestään käyttämä nimitys"
(Nykysuomen sanakirja, 1966) -
PROFEETALLISISTA LINKKISIVUISTA
tämä taitaa olla paras. Löytyykö uutislinkkisivulleni sopivia
uutissivuja lisää? -
Vapaudenaukiolla, Lappeenrannassa maakuntakirjaston parkkipaikalla
oli tänään juniorikoripalloa järjestäjänä
katukoris.net
Luterilainen pastori Voitto Viro (s. 3.2. 1914)
on esiintynyt suomalaisessa uskonnollisessa
liikkeessä varsin näkyvällä tavalla. Hän on kenties liiaksikin paneutunut okkultistisiin
kysymyksiin, mutta joissakin teoksissaan on nähtävissä jonkin asteista profeetallistakin
otetta. Parhaimpiin julkaisuihinsa kuuluu ehdottomasti vuonna 1968 ilmestynyt "Anna
minulle kirja". Viro läpikäy parisataa teosta esitellen ja kommentoiden. Joukkoon on
valittu monia profeettain kirjastoonkin kuuluvia teoksia. Kirja loppuu toteamukseen:
"Anna minulle kirja, Kirja isolla K:lla." Juuri se iso Kirja, Raamattu on kaikkien oikeiden
profeettojen päälähde. - Eestin eli Viron
hyvä linkkihakemisto -
Jäähdytinnestettä tms. pirtuna juoneista
pojista yksi voi menettää näkönsä, toteaa päivän iltapäivälehti.
- Sitkeitä kevätflunssia siellä sun ja varsinkin täällä.
Veijosen käsikään ei tahdo kestää -
UUTISTIISTAI: Katsotko kanssani
Kiina/Nato -uutisia jostakin, missä surffasin.
Taidat päästä
ABCuutisiin kanssani FREE=ILMAISEKSI
Entä
BBC uutisia tänään
BBCuutisiin kanssani ILMAISEKSI. Onnistuukohan?
-Niin ja niin mones kerta sivuillani-mittari pääsivulla vain kävi, koska se toimi vain itselleni?
Onkohan muilla vastaava ongelma? -
Pasi Mäntylä Ruotsista ilmoitti heittäneensä leirillä
70,50 ja Mattias Eriksson kolmesti yli 73.50. Mattias on syntynyt 29.8. 1980.
Mitenkähän tänä vuonna heittää saman painoista 800g välinettä
suomalainen Saku Kuusisto, synt. 9. 3. 1982. Viime vuonna tuli kai ME 70,40.
- Suomi ja Ruotsi kohtaavat jääkiekon mmvälierissä.
- Jeesuksesta ruotsiksi
kertoo ystävämme Moshe. Heprean taitajana hänellä on käytössä teksteissään myös heprean fontit. -
Mitä urheilu-uutisia täällä olikaan?
Kiitos Ullalle linkistä
Porvoon Urheilijat
HEINONEN AUNE JA LAILA, 1961. (täydennystä
1900-luvun henkilöihin)
Oulun profetiana tunnettu asia yhdistyy lääninhallituksen kamreeri J. A.
Heinoseen tai varsinaisesti hänen tyttäriinsä Aune ja Laila. Kirjassani "Daniel 9:27
aikamme paljastin" viittaan kyseiseen Oulun profetiaan toteamalla, että enää ei ole
mahdollisuutta saada Oulun profetian kaltaista ehdollista profetiaa vaan suuri ahdistus
alkaa Raamatun ilmoituksen mukaisesti. Vuodessa 1953 mainittu arvostettu
kirkkoon kuulumaton luterilainen, professori Osmo Tiililäkin
puuttui Oulun profetiaan näin positiivisella tavalla syksyllä vuonna 1961: "Ymmärrän,
että Jumala on ottanut hänet (neiti Heinosen) välikappaleekseen. En mitenkään voi
kieltää sitä, että Jumala voi nykyisinkin sisällyttää Henkensä antamaan profetian
ennustuksia. Hän tekee toki, mitä tahtoo. - Pidän neiti Heinosen välittämää hengellistä
pääsanomaa oikeana ja raamatullisena ja olen koko ajan korostanut tätä: Ellette tee
parannusta, te hukutte. Juuri tätä profeetallista parannuksen vaatimusta meidän on
julistettava, todella `huudettava´ - ei se mikään paha sana ole - ja yhdyttävä
esirukoukseen herätyksen syntymiseksi." -
RELIGION TODAY antaa uutistensa lähdelinkit. Viimeisimpiä ovat:
1: http://www.gospelcom.net/glia/
2: http://www.lpea.org
3: http://www.BibleLeague.org
4: http://www.religiontoday.com/Archive/NewsSummary/view.cgi?file=19990329.brf.html
5: http://www.christianaid.org/
6: http://www.WorldEvangelical.org/
7:http://www.family.org/pluggedin/
8:http://www.religiontoday.com/Archive/NewsSummary/view.cgi?file=19981123.brf.html
9: http://www.partnersintl.org/10: http://www.sga.org
Mother-melody, Lennon. -
Venäjällä duuma valmistelee Jeltsinin syrjäyttämistä!
PEREStroikan saarnamies tulee takaisin ja juonilla ja täsmälleen ennaltatiedettyyn aikaan!
-
Skepsis ry kera kahden kahelin, toinen taikuri Iiro Seppänen, lupaa jo 3 x 10.000 mk eli 30.000 mk
todistettavasta ennaltatietämisestä. Ettepä maksa vielä 21 vuoden ennaltatietämisestäni,
ette Gorban palatessa, ette hänen ilmestyessä Jerusalemin "rauhaan", ette
ylösoton tapahtuessa. Katkokaa naisia vihan ajassa, jos jotkut heistäkin ovat yhtä tyhmiä
kuin te! Viimeisen kerran annan mahdollisuuden
ilmoittaen tästä teille huuhaille! -
Ongelmien vuoksi pääsivun aukeavat kaksi linkkisivua suljettu tai testataan yhtä. Monia aukeavia sivuja voi
kokeilla täältä. - JAN ZELEZNY
on toipunut ja heitti hyvin. Aki Parviainen sanoo olevansa
elämänsä kunnossa tavoitteena 93 metriä. Kimmo Kinnunenkin harjoittelee tosissaan.
Veijosen tavoitteena vuoden 1899 Suomen paras tulos
40,40 kunhan käsi kestää. Vatsa ainakin estää vauhdinoton ja heiton senkun pudotan
keihästä eteeni. Eipä uskoisi, että meikäläinen
Etelä-Karjalan piirissä kymmenen parhaan joukossa 1998.
PELASTUSARMEIJA on saanut kotisivut. -
Tämä ilmoitti Ristin Voitossa:
Testaa uskosi! Maailmankatsomusanalyysi Taitaa olla poika käynyt hakemassa mallia
Veijosen testistä, mutta toteutuksensa on hieno! -
Eilisissä kirkollisissa E-S:ssa
Adventtikirkko Lappeenrannassa-
internetosoite Vapaakirkon ilmoitukset menevät aina vaan
rajummiksi. Oli pieni pamaus, iso jysäys ja nyt naisten gospel-jumppa.
Eikö Veijonen enää pärjää? Onhan häntä sanottu Jussi Raittisen näköiseksikin.
Ja pretty women
soikin. Tosin tämä on rehellistä urheilua eikä mitään
kirkonmenoihin kutsumista. - KOSTON KEVÄT-teosta on maakuntakirjastossa 7 kpl
ja varauslistalla 28 nimeä. -
Kristinusko-uutisryhmässä Moshe Zew
viestittää Raamatun numerollisuudesta, mutta
ilmeisesti vahingossa SLEY ja naispapit
otsikon alla. - VIRUSTORJUNTA. Aiemmin mainitsemamme hyvä virustorjuntaohjelma oli
kolmen viikon demo, eikä sitä voi uusia kuin ostaen rahalla.
Osoitteessa tässä on lista, joista voi imuroida
virustorjuntaohjelmia. Listalla toisena oleva ainakin kannnattaa imuroida. -
Uutisryhmissä Veijoselle: "Tee minulle palvelus ja tuhoa sivusi ... Nukun yöni paremmin kun tiedän että nettiä ei ole
saastuttamassa tuollaisia sivuja."
Aku Ankka-lehti markkinoi ja myi itseään yhdellä eurolla, 5,90 mk.
Disney.com alaikäisille.
Sanomalehti Etelä-Saimaata voidaan vuonna 2010 muistella, että sehän poisti
seurakunnan ilmoitussivuiltaankin, ei julkaissut
seurakunnallisia vastineita PLO myönteisiin mielipiteisiin
ja kirjoitti itse Israelin vastaista PLO-propagandaa, mitkä tekijät takasivat,
ettei lehti voinut jatkaa Kristuksen hallitessa. Tosin jo heti Jerusalemia koskevan
"rauhan ylösottoineen" jälkeen sen toimittajillekin varmistuu, että
Palestiinan valtion myötä tuli helvetti maan päälle. -
Päivän Etelä-Saimaa, pian siis vainaa oman valintansa
mukaisesti, kirjoittaa toisessa pääkirjoituksessaan
otsikolla "Palestiinan aikalisä oli perusteltu". (Kirjoittajana Ilkka Pohjalainen,
joka oli tvtoimittajana Kosovossa. Jokohan minullekin taas jatkuvat nimettömät sähköpostit, joissa kysellään,
onkohan Englannin Robin Cooc antikristus yms. Pohjalainen kirjoitti taannoin otsikolla Kosovo
Serbien luvattu maa. Kuka kannattaa
Googilaisia ja palestiinalaisia voi olla varma helvettiin päätymisestään!). Toissapäivänä toistettu uutinen
"Israelia vedetään retkuun pala palalta"
näyttää jo toteutuneen siinäkin, että "palestiinalaisten johto lykkäsi
itsenäisyysjulistuksen kesäkuuhun" eikä enää edes joulukuuhun kuten taannoin.
"Netanyahulle ei haluttu antaa ilmaista vaalivoittoa", kirjoittaa Pohjalainen.
Selvemmin tuskin voisi ilmaista olevansa Jumalaa ja Israelia vastaan.
Samasta asiasta uutisointi jokseenkin päinvastoin jälkikäteen kuin Veijonen täällä
etukäteen kirjoittaa. Eikö siitäkin voi päätellä, kumpi julistaa totuutta
ja kumpaa järkevän taivaaseen tahtovan kannattaa seurata?
Etelä-Saimaan lukijoita on niin ja niin paljon. TV:n töllöttäjiä
vielä enemmän. Joku järkevä taas, Sinä siinä!
suvi.linden@eduskunta.fi Suvi Lindenille seuraavaa viestiä:
Kirkollisasioista vastaava kulttuuriministeri Suvi Lindén.
Liekö tiedossanne, että yli satatuhatta suomalaista katsoo olevansa
Kristuksen seuraajia, seurakuntalaisia ilman, että kuuluvat mihinkään
kirkkoon tai muuhun lahkoon. Heidän asiansa tässä maassa ovat eniten syrjinnän kohteena.
Pahinta on se, että yksi suuri lahko, ev. lut. kirkko on
saanut harjoittaa haureutta valtion kanssa. Tässä ei pyydetä
yhteisöverosta eikä muustakaan verosta osuutta, mikä
yli sadalletuhannelle meille kuuluisi vaan sitä, että
kirkkojen ja valtion yhteistyöstä luovutaan kokonaan.
Sata raamatullista
syytä erota kirkosta internetsivu liitteenä.
Kunnioittavasti, Harri Veijonen, Seurakunnan Tiedotuskeskus,
wwnet.fi/users/veijone/.
Saatanan päästämisen tuhatvuotisen ajan jälkeen vähäksi aikaa irti (Ilm 20)
maailmanlopun on kirjoitettu olevan yllätys, vaikka kyseiset tapahtumat on
ilmoitettu. Maailmanlopusta maailma puhuu nyt, kun on tulossa
aikakauden loppu Jerusalemista sovittaessa, eikä seurakunnalla ole asiassa pienintäkään
yllätystä. "Se päivä ei yllätä teitä" (2 Tess 2:4). Jumalalla on tarkka aika sille
tapahtumalle, joten Arafat ei sitä voinut määrätä.
Neljäs toukokuuta on se päivämäärä, jolloin Arafat uhkasi julistaa
Palestiinan valtion. Päivämäärästä Leo Mellerkin piti
ääntä profeetallisesti huonommin kuin Veijonen, vaikka
Veijosen internetsivuja tuntemattomat eivät asiaa tiedä
tai näkemättä usko. Sopinee lainata tähän uutiseni 20. tammikuuta 1999:
"Jasser Arafat siis jatkoi viimeksi hänestä kirjoittamaani, "ei julista itsenäistä Palestiinalaisvaltiota
toukokuusa 1999 vaan huijaa kunnes Jerusalemistakin on sovittu." Päätti nyt lykätä
itsenäisyysjulistusta joulukuuhun. Siis Israelia vedetään retkuun pala kerrallaan.
Eivätkä varmasti Suomen tiedotusvälineet kerro näitä asioita näin oikein tapahtumien jo
toteuduttuakaan! "
- tammikuussa 1999 pääsivullani kävijöitä oli keskimäärin hieman
enemmän kuin nyt. En olekaan jatkanut profeetallista viikon sanaa,
koska profetioiden täyttyminen enemmälti alkaa vasta nyt.
Israelin vaalit 7. 5., vai? Nämä uutiset ovat samalla henkilökohtaista
päiväkirjaa. Onneksi tämän uutissivun lukijoiden määrä on
suurimmillaan 1999 juuri nyt. Kiitos teille, jotka jaksatte poimia
olennaiset uutiset täältä "salaisesta" päiväkirjasta.
"Se, että ihmiset suhtautuvat usein melko välinpitämättömästi abortteihin,
mutta hyvin torjuvasti vastasyntyneen surmaamiseen, johtuu suureksi osaksi
tietämättömyydestä: ei tiedetä, että syntymätön lapsi on hyvin
samannäköinen pieni ihminen kuin se vastasyntynyt käärö,
jonka omaiset ja ystävät näkevät ensimmäisen kerran. Jos tuleva sukupolvi
todella lukee enemmän ja luulee vähemmän, se tulee kritikoimaan ankarasti
sukupolvemme barbaarista aborttikäytäntöä."
Neljännes vuosisata on kulunut siitä, kun ARI-kustannus julkaisi
Michael Harryn, Ulla Järvilehdon ja
Markus J. Viljasen kirjan "Anna lapsen elää". Alun lainaus Ulla Järvilehdon tekstiä
ko. kirjasta. Saattaa tietenkin olla, että tämäkin teos kuuluu sarjaan
kaupungin kirjastoissa kielletyt. Neuvostoliitossa taannoin piti jopa lukea
ateistien uskonvastaisia opuksia ja toivoa, että käyttämänsä lainaukset Raamatusta olivat
oikein, koska muuta Jumalan Sanaa ei ollut tarjolla. Veijonen on sanonut:
"Lue enemmän Totuutta niin luulet vähemmän valhetta totuudeksi."
Toki sitä totuutta on myös yritetty tarjota. Paholainenkin tietää, että
tarkinta totuutta tarjotaan internetissä, ja siksi se onkin niin ärhäkkä
tekemään kahta asiaa: 1. laittamaan internetiin paskaa ja
2. estämään internetissä olevien totuuksien etenemistä.
Esimerkiksi Etelä-Koreassa ei ole valtiokirkkoa vaan
voimakas helluntailiike. Oliko sattuma edes, että juuri siellä
300.000 kotimikroa tuhoutui viime viikolla?
Turussa nuorisojoukko
yritti tappaa kymmenen ulkopuolista ihmistä.
Poliisin mukaan kyseisillä nuorilla on surkea menneisyys.
Ei ollut Suomessa lakiakaan, jolla vanhempia
olisi velvoitettu kasvatusvastuuseen, päinvastoin.
- Tapanainen nimi
voidaan tuntea Lappeenrannan Parkkarilankatu 10:stä.
Muistan miten veli tunki itseään alivuokralaiseksi sinne
liiketiloihini 1980-luvun puolivälissä.
Jätti vuokransa maksamatta ja huonekalunsa
liikkeeseeni.
Irtisanoin Tapanaisen ja käskin viedä huonekalunsa muuanne.
Eikä hän vuokria koskaan maksanutkaan, koska tuli irtisanotuksi. Ja sinne muka jälkeeni tuli
"Lappeenrannan seurakunta".
"Seurakunnan" johtajaksi Tapanainen ym. siunasivat erään Koposen,
joka oli huijannut minulta 3000 mk. Vuonna 1986 Koponen lupasi
maksaa velkansa vaikka
satasen kuussa. Maassa ainakin olen turhaan odottanut.
Mitäpä minusta, mutta monet uskosta tietämättömät jäivät
kaipaamaan
rahojaan. HANNU KARPO lohdutti
karmeilla tositarinoilla meitä, jotka olemme kokeneet
vähäisiä huijauksia. Kai Veijosenkin bisneksiin jotkut olivat
tyytymättömiä,
mutten tietääkseni jäänyt velkaa kenellekään. -
TAPANAINEN nimi tunnetaan myös Marko Tikan tutkimuksessa
kirjassa KOSTON KEVÄT. Tapanainen, jolta säilyi tiedot
1918 tapahtumista, mestautti
Lappeenrannan Huhtiniemessä 1940 tienoon sotatoimista kieltäytyneitä,
hyvinkin myös seurakunnan veljiä, ja ruumiinsa ovat tuntemattomissa
joukkohaudoissa.
"Tapa, tapa, Tapanainen. Haluat palaa tulessa aina ja iankaikkisesti."
Sanoikohan joku veljistä kuollessaan niin?
Veijonen ainakin kirjoitti Uutis-Karjalassa 1993:
"Hautakin muualla kuin kirkon "siunatussa" maassa.
Yksi ilo
seurakuntalaiselle kirkosta, mutta
sitäkään ei pääse itse näkemään." Tai ei sitäkään iloa, jos
nykyiset "kerettiläiset" joutuvat kirkon hautuumaalle.
Vappuna siirretään vanhat uutiset em. sivulle ja ind98c.htm
osoitteessa jatketaan päivittäisiä uutisia. -
VARO EUROMITALITARJOUSTA. Kannattaa ehdottomasti hieman tarkemmin
katsoa laittaako tilaukseen "harvoille" tulleen "30 mk:n"
EUROmitalin, jossa sitoutuu loppuiäkseen rahankeruuseen.
- JOUTSENO sai pakolaisensa.
Zhirinovskilaisortodoksit samalla uuden syyn laittaa sileäksi
Joutseno. - NYT tai ei koskaan, hymyilee Imatran järkevä nainen
Apu-lehdessä.
Erittäin järkevä, jos tekee niinkuin oikea puhemies.
Veijonen kyllä pelkää joutuvansa toimimaan siinäkin tehtävässä.
Viimeksi pyrkisin presidentiksi silloin kun Herra on
tulossa hallitsemaan valtakuntia. - Eräs lähetti sähköpostissa
törkeää tekstiä Kristusta ja seurakuntaa vastaan. Tuskin lähettäisi,
jos olisi lukenut uutisia edes vuoden verran.
Oma lukunsa nuo, joiden mielestä seurakuntalaiset eivät
saisi harrastaa mitään.
Valokuvaus-uutisryhmässä ilmoitin ostavani valokuvia, ja sekin muka oli
väärin. Valittajan internetsivu
Urho Kaleva Kekkosesta kyllä sopii jopa linkittää tänne.
Aapeli Saarisalon tuotanto harvinaisuuksineen-sivu tuli tänään
internetiin. Kyseiselle sivulle linkki tässä.
Aapeli Saarisalo oli tunnustukseltaan luterilainen, vaikka
hänestä kirjoittava tutkija on kirkkoihin kuulumaton.
Soisi luterilaistenkin jotakin tietävän vuosisadan parhaasta luterilaisesta.
- Saavuta 1335 päivää tekstinä lisättiin
erään oululaisen opiskelijan pyynnöstä. Hän kaipaisi tietoja kirkkoihin
kuulumattomista uskovista kotiseudullaan.
Mitään kirkottomien kirjoja seurakunnalla ei ole vaan sopii aktiivisesti
etsiä sellaisia henkilöitä ja pitää heihin yhteyttä. Esko Halkosaarelta
(Internetsivujaan löytyy TOP-listalta. Hän ei välttämättä käytä
sähköpostia, mutta puhelimeen vastaa) saattaa löytyä joitakin nimiäkin.
Moshe Zewin (TOP 66. ja 4. kirjoituksia-arkistonsa) sivuiltakin löytyy
mm. tietoja joistakin kokouksista.
- MARKKU VUORI JA BRANHAM.
William Branham mainitaan vuosisadan henkilöissäni, mutta
hän epäraamatullisesti mm. jäädytytti ruumiinsa Walt Disneyn tapaan.
Veijonen ei arvosta Branhamia minään vuosisadan
profeettana kuten Branhamin nimellä kulkevan liikkeen
jäsenet. Jumala on kolmiyhteinen, vaikka
branhamistit löytävät vain
kaksiyhteyden. Heinolalainen Markku Vuori lienee
liikkeen näkyvimpiä edustajia internetissä.
(Uutisryhmissä esiintyy nimi Keijo Vuori.)
Hän on kustantanut saksalaisen Ewald Frankin kirjan
"Ilmestyskirja - seitsemän sinetin kirja" (1994), mitä
Veijonen pitää varsin hyvänä selitysteoksena.
Se tuntee Daniel
9:27:nkin armotalouskauden loppujaksona. Vuoden 2000 jKr. tienoon selitetään olevan
mullistava aika. Ja sitähän se tulee olemaan!
- ISRAELIN PEREKSEN MENESTYS SINETÖITIIN
Kuten Veijonen on uutisissa antanut ymmärtää, Shimon Pereksen täytyy nousta Israelin vaaleissa
voittajaksi, jotta valerauha saadaan ulottumaan myös Jerusalemiin, ja Gorba pippaloihin mukaan.
Tänään tuli tieto Ariel Sharonin mahdollisista rikoksista, jotka ovat
miinuksena Netahyahulle vaaleissakin, vai?
Ilmeisesti Israelin vaalien jälkeen Venäjällekin on tulossa
PERES troikan saarnamies, vaikka ilman vaaleja.
Eilen kansallinen veteraanipäivä.
Valtion ja kirkon painostus seurakunnan opetusta vastaan on yhä niin
voimakas, ettei kristillisissä lahkoissakaan (vapaakirkko, helluntaisrk yms.
ns. uskovien lahkot)
uskalleta opettaa kuten seurakunnalle opetetaan: Järjestys, puolustus, yms. on
esivallan tehtävä! Siis EI seurakunnan tehtävä.
Mutta seurakunta ilman näkyviä aseita on paras maanpuolustaja, vaikka kirkon jäsenet
liputtavat edelleen meitä vaikka Siperiaan. Onkin ymmärrettävää
Pietarin tarttuminen miekkaan sitä papistoa vastaan, joka tuli asein
Kristusta vastaan. Meni täsmälleen Kristuksen sanoma aika kunnes Tituksen joukot
tulivat ja tekivät selvän heidän temppelistä. Menee täsmälleen
Veijosen esittämä aika kunnes... , ja kansalaisetkin gallupissa näyttävät tietävän, että
sodan aloittaa Venäjä. -
VIRUS muistuttaa Ilmestyskirjan sanasta koiruoho, venäjäksi Tshernobyl.
Torjunta oli heikoissa kantimissa varsinkin Etelä-Koreassa, missä tuhoutui
eilen jopa 300.000 kotitietokoneen kovalevyä. -
- Missä naiset opettavat, se ei ole seurakunta.
Annika opettaa Hyvä Sanomassa,
että "ruumiillinen kuritus on itsehillintänsä menettäneen
aikuisen tapa purkaa kiukkuaan lapseen."
Kaksi vuosikymmentä aikaisemmin samassa lehdessä oli oikea opettaja,
Ensio Mustonen teksteineen "Vitsa rakastavan kädessä ojentaa oikein".
Lasten Ystävä-lehti löytyy Veijoselta, mutta
opetan minäkin, että älkööt käyttäkö ruumiillista kuritusta
lainkaan he, jotka eivät osaa. Sellaiset osaavat seurata Annikaa, jonka
sekä opettajana toimiminen että opetus ovat Jumalan kurituksen halveksimista.
Mihin vielä päätyvätkään, kun Herra ei saa ohjata taivaaseen?
Luuleeko
kaunis nainen saavansa apua täältä?
Vai peräti tietää?
Jasser Arafat jatkaa varmasti Raamatun pohjalta tekemieni ennustusten toteuttamista.
Eli helvetti maan päälle ei voi tulla vielä toukokuussa 1999, koska Jerusalemistakin
pitää sopia ensin. (Vrt. Palestiinalaisten uskotaan lykkäävän
itsenäisyysjulistusta, Hesari 28. 4.) -
Martti Ahtisaaren jälkeen seuraava täysi kausi valtion johtajana on Jeesuksella Kristuksella,
vaikka nykyinen jäisi Maran viimeiseksikin kaudeksi. Onko herra tasavallan presidenttikin
asiasta tietoinen ja siksi venyttänyt näin pitkälle päätöstään asettuuko ehdolle presidentinvaaleihin.
Onhan Ahtisaarella tunnetusti adventistiset juuret, ja jo nimessäänkin
"Seitsemännen päivän adventistit" opettavat Herran tulevan valtaan seuraavaksi
vuosituhanneksi. -
EILEN "Nainen presidentiksi ja samalla PUOLUSTUSVOIMIEN ylipäälliköksi.
Herätkää!" , eräs "herätyssaarna" tv:ssä. - "Ihmiset suhtautuvat yleensä suvaitsemattomasti
asioihin, joita eivät tunne", toteamus toisaalla.
Suomessa seurakunnasta saadaan välitettyä tietoakin vain
harvoille, teille. Eilen tätä sivua kyllä luettiin ajoittain
ahkerammin kuin käytiin pääsivulla.
- Millenium
Weekend - Weekend News Today kertoo parhaillaankin tärkeitä profetiaan liittyviä
uutisia.
MTV3uutiset kalpenisi heti, kun joku ymmärtäisi ruveta niitä uutisia suomentamaan.
- Lisään pienen urheiluaiheisen jutun
Sata vuotta heittoja, jossa mainitaan
varsinkin Etelä-Karjalaan liittyviä nimiä kuten
Artsi Bryggaren isä Unto Bryggare.
Eräästä lehdestä otsikolla "Suomen kirkko ja idänsuhteet" mm.
"TV1:n MOT-ohjelmassa 8.3.99... kirkon väitetty suomettuminen on sen verran kova juttu,
ettei yksi asianosaisista, emerituspiispa MIKKO JUVA suostunut osallistumaan ohjelmaan...
Mutta mitä muuta kirkko voi olla kuin suomettunut, jos valtiokin on
sitä? Jos kirkon piispat ovat samalla valtion virkamiehiä,
mikä yllätys se on... Eri asemassa olivat totuuden torvet. Ne, jotka eivät
käyneet oppikeskusteluja NL:n ortodoksikirkon johdon
(lue: KGB:n agenttien) kanssa... " - Esimerkki: KGB:n tärkeimpiä
piispoja oli arkkipiispa Pitirim. Hän ilmestyi Suomen televisioonkin
vakuuttamaan, ettei NL:ssä ole uskon vakaumuksen tähden vangittuja.
MOT ohjelmakaan ei tiennyt, että samaan aikaan 1987
suomalaisesta Avainsanoma-lehdestäkin oli luettavissa tarkka nimilista 200 sellaisesta.
Kirkko oli suomettunut, MOT, mutta nythän se on rähmällään
ainakin Brysseliin ja Vatikaaniin. Sellainen on kirkko.
Valtiossa Hitler: Heil!, ja heil kirkossa kans. Meil seurakunnassa ei Kosola vaan Kristus.
KIRKKO HÄMÄÄ MIKKELISSÄ. Mikkelin musiikkijuhlien hallintojohtaja Kari Moring
paljasti sikäläisessä lehdessä, että
Mikkelin tuomiokirkkosrk on itse määrännyt, että sen kirkossa
esitettävää Stravinskyn kappaletta "Kevätuhri" ei saa kansalle ilmoittaa
oikealla nimellä, vaan käytetään ranskalaista nimeä. Minkäs muun takia
kuin kristikunnan hämäämiseksi. Eräs arvio kirkkoon tulevasta esityksestä:
"Balettimusiikki seuraa primitiivisen aikakauden kaavaa Venäjällä: Nuoret
naiset ovat ryöstetty rituaaliin nuorten miesten toimesta. Viisaat
vanhukset istuvat ympyrässä katselemassa, kun nuori neitsyt tanssii itsensä
transsiin, jonka jälkeen miehet uhraavat hänet uhrikukkulalla lepyttääkseen
Kevään jumalan. Tällöin esi-isien henget heräävät, ja uhri siirtyy
ekstaasinomaisesti omaan kuolemaansa.
Stravinskyn kevätuhrissa kyse ei siis ole mistä tahansa "uhrista" vaan
nimenomaan ihmisuhrista ja on siis suoraan rinnastettavissa
Saatanan palvontaan."
Jeltsin taistelee horjuvasta istuimestaan, otsikoi pääkirjoitus päivän Hesarissa.
Koska aikaa seurakuntakaudessa Jerusalemin "rauhaan ylösottoineen" saakka olisi tavattoman vähän,
Veijonen on selittänyt, että Jeltsinin pitäisi tehdä tilaa Saatanan pojalle
Moskovan istuimella.
Ja mikäli selitys Pirun vuodestakin olisi kohdallaan, Jeltsinin pitäisi siirtyä sivuun ennen syksyä.
- MOOSES Lipponen näyttää olevan aktiivinen osapuoli toteuttamaan Veijosen
Suomen valtion johtoa koskevia
selityksiä, jotka eivät
suoraan nouse Raamatusta ja voivat olla ainakin osittain virheellisiä.
Lipponen ei tietenkään voi tulla Maran sijalle, ellei Mara jatka presidenttinä.
Pääministeri Lipponen vetosi Ahtisaareen, että tämä jatkaisi.
Maailmalla Antikristus luulee hyvinkin olevansa viisas täyttäessään
antikristusprofetioita. Mitä lienee Lipposen pipon alla?
(Lause voi hymyilyttää siksikin, että uuden eukkonsa kehotuksesta
Lipponenkin osasi pyytää anteeksi lausuntoaan, löytyneekö
keskustalaisen kansanedustajan hiuslisäkkeen alta lainkaan järkeä.)
Paavo Lipponen on Iltalypsyssäni paikkansa ansainnut.
Laulaja Jari Sillanpää erosi kirkosta, koska ei tullut hyväksytyksi esiintymään
Tampereen lut. kirkkoihin. - SÄRKÄNNIEMI piti oviaan avoinna,
ja toimittajakin
joutui mukaan lapsenlikkana. Jos haluatte tietää voitatteko Veijosen kädenväännössä,
menkää testaamaan ensin Särkänniemen huvipuiston Mr. Muscle. Toiseksi vahvin
numero 7 lupaa antaa vastusta 79 kilon voimalla. Ensin se pääsikin niskanpäälle,
mutta sitten kuitenkin hävisi vielä suurimmalla 8. tehollaankin.
Lujille kyllä otti, koska en ole kovin kummoinen kädenvääntäjä.
- Tamperelainen-lehti kertoi lapsuuskotini Impilinnan lähistöllä 1960-luvun puoleen
väliin asti Saukonpuistossa olleesta sodan käyneestä taistelulentokoneesta,
ja muistan itsekin siellä
"pissan hajussa" käyneeni. Ko.lentokoneesta
merkiltään BREWSTER kiinnostuneet varmasti katsovat linkkejä:
www.danford.net/buff.htm
www.uta.fi/~ktmate/hasse.htm
www.hkkk.fi/~yrjola/war/faf/brewster.html
Ind99a.htm sivulla LINKITETÄÄN KUVA.
Peräti 383 eri kävijää eilen wwnet.fi/users/veijone
pääsivulla.
Siitä näytettiin todistusaineistona TEIT SEN.avi
Pienoinen piikki normaaliin kävijämäärään
selittynee yhteensattumilla mm. internetosoitteen löytymisellä
eräässä keräilyalan julkaisussa. - E-S alakerrassa eilen Marjo Loisa kirjoitti olevansa
feministi ja ylpeä siitä. Synti ja pahempi synti ylpeys synnistä.
Kirkossa ei edes noita hoikkia ja kauniita varoiteta
jatkamasta tuhoon vievällä tiellä. -
"Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä,
herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia,
heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman." 2 Tim 3:2.
Ristin Voitossa vuosituhannen vaihde-keskustelu jatkuu. Vuorossa Mauri Monto otsikolla
"Turhaa pelottelua vuosituhannen vaihtumisella".
Noissa rauhoittelevissa kirjoituksissa parhaimmillaankin kuten Monnon mielipiteessä on
kritisoitavaa mm.: 1. Ne jättävät huomioimatta tapahtumat
(ilmeisesti henkilöt eivät edes tunne Raamatun profetiaa), jotka etenevät Kirjoitusten mukaisesti
kohti Jerusalemin "rauhaa ylösottoineen" juuri vuosituhannen vaihteen tienoilla.
2. En kirjoittaisi tuolla otsikolla, koska siinä asetetaan kyseenalaiseksi
Jumalan Sanan toteutuminen sen osalta missä sanotaan, ettei seurakunnalle saa olla salassa,
mitä merkitsee se, että yksi päivä on Herralle kuin tuhat vuotta.
Tuhatvuotislaskelma on Jumalan ilmoitus eikä mitään numerologiaa kuten ko. kirjoituksessa
helluntailaisille opetetaan. Toki pelottavin asia kalenterivuoden vaihtumisessa saattaa olla
vain ongelma tietokoneissa.
3. "Tuovatko nämä sinun mieleesi pelon vai lohdutuksen", kysyi Juhani Laukkonen
hyvin kasetillaan taannoin. Ei ole kysymys siitä, että seurakunta jäisi PELKO-TILAAN, vaikka järkytyksen ja itsensä
rohkaisun sopiikin kokea niiden, jotka näkevät ylösoton lähestyvän, viimeistä merkkiä
käydään jo tekemään!
4. Omasta pelastuksestaan saa tietenkin olla varma, Raamattu puhuu pelastusvarmuudesta.
Mutta sopisi sitä epäilläkin varsinkin rauhoittelijoiden, jotka
"kieltävät ennalta tietämisen (-semme)
väittäen ennalta tietävänsä mihin itse päätyvät" (Veijonen, Uutis-Karjala, 1993?)
- Viktor Klimenkolta uutuusäänite: VIINIPUU. "Kauneimmat virret uusilla
taivaallisilla orkesterisovituksilla". Mainosteksti tuottajan VL-Musiikki Oy
p.
09-2223744 ja kirkollisen
jakajan, Kirja-Kotimaa p. 09-6947611 -
HENGELLINEN LEVY LISTAYKKÖSENÄ. Jopa Ultra Bra ja Dingo ovat jääneet myyntiluvuissa
äänitteelle "Hengellisiä suosikkisävelmiä" mukana mm. Jorma Hynninen, Jaakko Ryhänen,
Pasi Kaunisto, Matti ja Teppo, Viktor Klimenko, Eija Merilä, Outi Terho
ja Jaakko Löytty. Viimeksimainittu muuten oli hetken Veijosen kanssa samalla luokalla
Tampereen Klasussa. Ja olihan siellä myös mm. rokkipappi Tarvo Laakso, joka ei
näytä päässeen tälle levylle.
Aloittaneen hallituksen ohjelmaan sisältyi pakollinen esiopetus tarkoittaen kai
käytännössä kuusivuotiaille koulupakkoa! Mitä lapsiperheiden auttamista tämä on?
Rahaa löytyy suuret määrät asiaan, mitä ei ole pyydettykään!
Ei ainakaan seurakunta. Feministit yms. kyllä mm. Lpr:n maakuntakirjastossa
ovat pitäneet "Lapset kaikkialla päiväkotiin käy" lurituksiaan.
On harhakäsitys, että taivaassa olisi naisia suhteessa paljon enemmän kuin
miehiä. Naisia sitovat enemmän Raamatun opetuksesta poikkeavat opit,
joiden harjoittamisella ei taivaaseen mennä:
"Ulkopuolella ovat koirat (kierot, uskonnolliset harhaopettajat, Flp 3:2,
penikat = totuuden vastustajat, evankeliumia kansankirkolla ym.
vastustavat, Mt 15:26), velhot (profeettojen vastustajat,
horoskooppi-ihmiset yms.)..."
Ilm 22:15.
- Lappeenrannan linnoituksen synkkä menneisyys:
Valkoiset kukistivat 1918 kapinaa tappaen sumeilematta 500 ihmistä, joilla ei välttämättä
ollut mitään tekemistä kapinan kanssa. Ruumiita hävitettiin salaisesti ja aiheesta
on monilla tahoilla kielletty Lappeenrannassa puhumasta tai tutkimasta.
Veijonen kiittää täten KOSTON KEVÄT-kirjan tekijöitä, Marko Tikka ja Antti O. Arponen.
Myönnän, että olen hakemalla hakenutkin ateisteja ym. harhautettuja sivuilleni.
Ateisteissa ei niin pimeää olekaan, etteikö jotakin järkeä löytäisi
esimerkiksi sivultani SATA SYYTÄ EROTA KIRKOSTA.
Eiliseen asti oli totta, etten koskaan ole ihmisiä kieltänyt tulemasta sivuilleni.
Enää se ei ole totta. Tänään vastasin erääseen sähköpostiin:
TÄYSI PORTTO! ÄLÄ TULE SIVUILLENI!
Täysi portto ainakin hänen tapauksessaan on sellainen, että täydellä porttomaisuudella
kritisoi kohta kohdalta tekstiä SATA SYYTÄ EROTA KIRKOSTA.
Tässä eräs lauseensa:
"kirkkoon kuulumattomuus osoittaa sitäpaitsi yhteiskunnallista
kurittomuutta joten myös heidän maksamista verorahoista rahoitetaan kirkkoa."
Parempi todella pysyä poissa ja KAUKANA
sellaisten,
jotka opettavat, että taivaaseen mennään kumartamalla kuningasta,
ja että siitä valtiokirkkoon kuulumattomuudesta täytyy
sakottaa seurakuntalaisia, jotka eivät kumarra kuin Herraa!
Porttojen tullessa valmiiksi samalla näyttää toteutuvan
ennustus "paha tulee pahemmaksi". Kaikille heille porttikielto tänne.
Paistukoot pedon tulessa, koska Totuuteen suhtautumisensa, valintansa mukaan muillekin tehdään.
- Ja ROUVA PUHEMIES, RITA! Tulit valituksi puhemieheksi niinkuin
annoin ymmärtää. Voisit tehdä tehtäväsi vai mitenkä pilkkaat sitä
eduskunnassa? Oikea puhemies toimii kosijana toimeksisaaneena
sulhasen puolesta, ehdottaa Suomen kansalle: Kristus haluaa ottaa sinut
vaimokseen Jerusalemista sovittaessa. Valmistaudu ja ole morsian!
- Veijonen kyllä pelkää joutuvansa toimimaan siinäkin tehtävässä.