http://wwnet.fi/users/veijone/israel20040128.txt ISRAEL TÄLLÄ VIIKOLLA Vankienvaihto Israelin ja Hizbullahin välillä on sovittu tapahtuvaksi torstaina. 400 Israelin vankiloissa olevaa palestiinalaista vapautetaan Länsirannalle ja Gazaan, 35 libanonilaista ja muita kansallisuuksia olevaa arabia lennätetään Saksaan, josta heidän lennätetään Libanoniin. Israel jätti vangeista pois libanonilaisen druusin Samir Kuntarin, jota on tarkoitus käyttää asiallisten tietojen saamiseksi vuonna 1982 Libanonissa alasammutusta koneesta laskuvarjolla Libanoniin laskeutuneen navigoijan Ron Aradin kohtalon selvittämiseksi. Kuntar johti terroristiryhmää, joka vuonna 1979 murhasi Danny Hananin, hänen 2- ja 4-vuotiaat tyttärensä ja poliisin Nahariyassa. Israel luovuttaa Hizbullahille Israeliin haudatun 59 pyssymiehen jäännökset ja antaa tietoja 24 muun kohtalosta. Lisäksi Israel antaa karttoja rakentamistaan miinakentistä Etelä Libanonissa. Hizbullah, Israel ja Saksa asettavat kaksi yhteiskomiteaa, joissa selvitellään Ron Aradin ja neljän iranilaisen, Libanonissa vuodesta 1982 lähtien kadoksissa olleiden, diplomaattien kohtaloa. Näiden tutkimusten tulosten mukaan Israel sitoutui vapauttamaan lisää palestiinalaisia vankeja, niiden mukana Samir Kuntarin. Vankienvaihto ei ole saanut varauksetonta hyväksymistä Israelissa. Monet pitävät kohtuuttomana sitä, että Israel luovuttaa yhtä israelilaista, liikemies Elhanan Tannenbaumin, ja kolmen israelilaisen sotilaan ruumiita vastaan satoja palestiinalaisia ja arabeja, joilla muutamilla on todistettavasti verta käsissään. Vapautettavien 23 libanonilaisen joukossa ovat entinen Hizbullahin johtaja Sheikh Abdel Karim Obeid ja Amal-johtaja Mustafa Dirani, joka vangitsi Aradin, piti häntä vangittuna kaksi vuotta ja myöhemmin tiettävästi myi hänet iranilaisille. Dirani on tehnyt 6 miljoonan NIS vaateen Israelin valtiota vastaan kahdesta raiskauksesta ja kidutuksesta hänen ollessaan Shin Betin vankina. Hän antaa todistuksen syytöksistään oikeudelle ennen torstaina tapahtuvaa vankienvaihtoa. Israelin lain mukaan hänellä on oikeus ilmaiseen oikeuskäsittelyyn. Aradin perhe puolestaan on tehnyt 100 miljoonan NIS vaateen Dirania vastaan siitä, että tämä kaappasi, piti vangittuna ja sitten myi Aradin Iraniin. Israelin opposition kansanedustajat ovat syyttäneet vankienvaihdon tapahtuvan juuri nyt Sharonin kansansuosion nostamiseksi, koska päätös Sharonin lahjomistapauksesta tehdään piakkoin. JORDANIA HALUAA, ETTÄ ISRAEL VAPAUTTAA PIDÄTTÄNSÄ 71 JORDANIALAISTA. He ovat olleet Israelissa pidätettyinä jo ennen vuonna 1994 solmittua rauhansopimusta. Heidän vapauttamisestaan on keskusteltu, mutta sopimuksia ei ole saatu aikaan. Israel vapautti viime vuonna 10 jordanialaista. Reuterin mukaan Israel vapauttaisi 20 jordanialaista ensi viikolla, mutta Israelin ulkoministeriö ei vahvista tietoa. Jordanian kuningas Abdullah II kertoi maanantaina palatsissaan Ammanissa Canterburyn arkkipiispalle Rowan Williamsille, että Jerusalemin kristityt muuttavat pois kaupungista Israelin miehityksen takia, mikä uhkaa pääkaupungin kristityn yhteisön tulevaisuutta. Asiasta kertoi Jordanian virallinen uutistoimisto Petra. Arkkipiispa lupasi ottaa asian esille yhteyksissään länsivaltojen johtajien kanssa. – Kristittyjen muuttoa todella tapahtuu sekä Jerusalemista että varsinkin PA:n hallitsemista kaupungeista, mutta syy heidän muuttoonsa on PA:n virkailijoiden heitä vastaan harjoittama painostus ja uhkailu. Lisäksi PA:n virkailijat kahmivat heiltä tyhjiksi jääneitä rakennuksia ja rakennuspaikkoja. Tämä on osa muslimien harjoittamaa dhimmi-kulttuuria, ”suojelua”, kuten he sitä nimittävät, toisten uskontojen harjoittajia vastaan. JORDANIAN ULKOMINISTERI MARWAN MUASHER SANOI SUNNUNTAINA, että arabivaltioiden tulee selittää Israelille rauhansuunnitelmiaan, ja että niiden tulee ottaa vahva kanta itsemurhapommituksia vastaan, joiden seurauksena sadat israelilaiset ovat saaneet surmansa kolmen viimeisen vuoden aikana. Hän sanoo, etteivät arabimaat ole selvästi ilmaisseet Israelin kansalaisille vastustavansa itsemurhaiskuja ja että ne ovat väärin sekä moraalisesti että poliittisesti. Hän kuitenkin tähdensi Israelin velvollisuutta täyttää ”tiekartan” velvoitteet täysin, mukaan lukien Palestiinan valtion perustaminen ennen vuoden 1967 sotaa vallinneille rajoille. Hän puhui Sveitsin Davosissa pidetyssä kansainvälisessä talouskonferenssissa. Paikalla olleet Palestiinan edustajat haikailivat, kuten aina ja joka tilanteessa, turva-aidan rakentamisen keskeyttämistä. He myös esittivät, ettei heillä ole mahdollisuutta taistella terroristiryhmiä vastaan, koska Israel hajotti heidän poliisiasemansa, harjoitusleirinsä ja pidätyskeskuksensa. –Mutta mikseivät he tehneet sitä silloin, kun heillä oli kaikki nuo? KUWAITILAINEN LEHTI AL-SIYASA KERTOI PERJANTAINA NIMEÄMÄTTÖMÄÄN PERSIANLAHDEN VALTION VIRKAILIJAN LAUSUNTOON VEDOTEN, että Saudi Arabia on tehnyt aloitteen palestiinalaisten pakolaisten asuttamiseksi Irakiin ja Saudi Arabiaan. PA:n virallinen päivälehti Al-Ayyam kertoi artikkelissaan nimeämättömän PA:n virkailijan sanoneen, että kuwaitilaisen lehden tiedot ovat vääriä, ja että arabivaltiot ovat vastuussa oikeudenmukaisesta ja tasapuolisesta ratkaisusta palestiinalaisten pakolaisten ongelmaan. Saudi Arabia on kieltänyt tehneensä mitään tällaista aloitetta. Uutisen mukaan nelisen miljoonaa palestiinalaista pakolaista asutettaisiin Irakiin ja Itäiseen Saudi Arabiaan. Israelin tulisi vetäytyä kaikilta 1967 sodassa valloittamiltaan alueilta, myös Jerusalemin arabiosista. SYYRIA ON ILMOITTANUT SUOSTUVANSA TURKIN VÄLITYKSEEN NEUVOTTELUJEN ALOITTAMISEKSI ISRAELIN KANSSA. Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan kertoi Davosissa, että Turkki on valmis toimimaan välittäjänä, ja että Turkin ulkoministeri alkaa valmistella välitystoimien aloittamista. Neuvottelut Syyrian ja Israelin kanssa ovat olleet pysähdyksissä vuoden 2000 alusta lähtien. Sharon ennakoi neuvotteluja äskettäin varoittamalla, että rauhansopimus Syyrian kanssa tulee edellyttämään Golanin luovuttamista. EGYPTIN ULKOMINISTERI AHMED MAHER TULEE RAMALLAHIIN TÄNÄÄN KESKUSTELEMAAN ARAFATIN KANSSA TULITAUOSTA ISRAELIN KANSSA. Maherin mukana tulee Egyptin tiedustelupäällikkö Omar Suleiman. He tapaavat myös PA:n pääministerin Ahmed Qurein ja muita korkeita PA:n virkailijoita. Hamas ilmoitti äskettäin, että se on valmis solmimaan Israelin kanssa 10-vuotisen tulitauon, jos Israel vetäytyy kaikilta 1967 valloittamiltaan alueilta. Näin kertoi yksi Hamasin johtomiehistä Abdel Aziz Rantisi Reuterille todeten, että koska ”näissä oloissa heidän on vaikea vapauttaa koko Palestiinan maata, he hyväksyvät itsenäisen Palestiinan valtion Länsirannan ja Gazan alueille, pääkaupunkinaan Jerusalem”. Islamic Jihad ja muut sotilaalliset ryhmät ovat ilmoittaneet vastustavansa tulitaukoa. PA:n virkailijat Ramallahissa olivat epätietoisia, mitä Maher ja Suleiman tulevat esittämään Arafatille. He odottavat heidän vaativan, että PA aloittaa aseellisten joukkioiden hajottamisen PA:n alueilla ja kokoaa laittomat aseet. Lauantaina Arafat määräsi PA:n turvallisuusjoukot perustamaan erityisen operatiivisen komentokeskuksen, jonka tulee koordinoida eri turvallisuusjoukkojen toimintaa ja valvoa lain ja oikeuden toteuttamista. ISRAELIN TURVALLISUUSJOUKOT ESTIVÄT SUUNNITELLUN ITSEMURHAISKUN TEL AVIVISSA. He saivat vihjeen suunnitellusta iskusta viime viikolla Nablusissa pidättämältään palestiinalaiselta. Turvallisuusjoukot löysivät lähellä Kafr Azawiyaa pommilaukun, joka oli sullottu atk-monitoriin. Tanzim pakolaisen Ahmed Ibrahim Ashkerin, 18, joka pidätettiin 21. tammikuuta, oli tarkoitus suorittaa itsemurhaisku, jonka suunnitteli Fatah Tanzimin johtaja Hisham Abu Hamdan, 22, Balatan pakolaisleirissä. Ashker kertoi kuulustelijoille, että Hamasin solu värväsi hänet pari kuukautta aiemmin. Hän lähti pari päivää ennen hyökkäyshetkeä matkalle parin muun Hamasin jäsenen kanssa käyttäen reittiä, jossa ei vielä ole turva-aitaa. Havaittuaan turvallisuusjoukkojen runsaan läsnäolon seudulla he kätkivät pommilastinsa ja pakenivat. OPPOSITIOSSA OLEVA LABORPUOLUE ON TEHNYT KAKSI LAKIALOITETTA, JOISTA TOISEN MUKAAN SHARON JOUTUU EROAMAAN, JOS HÄNTÄ SYYTETÄÄN, JA TOISEN MUKAAN HÄNET ON ESTETTY VUODEN AJAKSI HOITAMAAN VIRKAANSA. Tietolähde: Jerusalemin Post, numerot 21713 – 21715. ISRAELIN OIKEUSMINISTERIÖ PÄÄTTÄÄ MUUTAMAN VIIKON SISÄLLÄ, TULEEKO SE SYYTTÄMÄÄN PÄÄMINISTERI SHARONIA LAHJONNAN VASTAANOTTAMISESTA. Vt. oikeuskansleri Edna Arbel nosti syytteen keskiviikkona liikemies David Appelia vastaan lahjonnasta. Häntä syytetään pääministeri Sharonin ja ministeri Olmertin lahjomisesta. Syytteeseen sisältyy kaksi tapausta. Ensimmäinen koskee ns. Kreikan saarta, jonne Appel pyrki rakentamaan turistikeskuksen. Hän palkkasi 1990-luvun loppupuolella silloisen ulkoministeri Sharonin pojan Giladin hoitamaan asioitaan maksaen tälle satoja tuhansia dollareita ja luvaten lisää, jos hanke toteutuu. Syyttäjä epäilee, että Appel pyrki hyötymään Sharonin ulkopoliittisista suhteista hänen poikansa Giladin kautta. Toinen epäily koskee Sharonin vuoden 1999 vaalikampanjaa. Sen mukaan Sharon sai 1.5 miljoonan dollarin lainan. Syyttäjä epäilee Appelin lahjoneen silloin Jerusalemin pormestarina toimineen Olmertin tukemalla taloudellisesti hänen ja hänen aktivistinsa vaalikampanjaa. Olmert kutsui Ateenan pormestarin Appelin kustantamaan gaala-iltaan Jerusalemiin. Sharon ja hänen poikansa osallistuivat myös juhliin. Neljä vuotta kestäneiden tutkimusten aikana poliisi ei kuitenkaan ole löytänyt selvää todistetta Sharonin tai Olmertin syyllisyydestä lahjontaan. Vt. oikeuskansleri Edna Arbel on jo julkisesti esittänyt nostavansa syytteen Sharonia vastaan. Oikeusministeriö on ilmoittanut, ettei se ole tehnyt päätöstä syytteen nostamisesta, ja ettei Arbel yksin voi nostaa syytettä, vaan oikeuskansleriksi valittu Manny Mazoz, joka ottaa viran vastaan ensi viikolla, osallistuu päätöksen tekemiseen. Asiantuntijat ovat spekuloineet, millä perusteilla Sharonia vastaan voidaan nostaa syyte, koska Appelia vastaan nostettua syytettä ei ole näytetty toteen. Tämä on Israelin tapa hoitaa sen johtajia koskevia tutkimuksia. Niitä puidaan lehtien palstoilla, ja poliisin ja syyttäjäviraston keräämiä tietoja päästetään vuotamaan julkisuuteen tutkijoiden poliittisen kannan mukaan. Nyt Sharonia vastaan aloitettu syytöskampanja, joka tosin on jatkunut eri asteisena kymmeniä vuosia, on selkeä pyrkimys Sharonin hallituksen kaatamiseksi. Sharonia vastaan jatkuneet kampanjat lienevät seurausta siitä, ettei Sharon ole halunnut alistua Israelin poliittista valtaa johtaneen vasemmistolaisen ”vanhan kaartin” saneluun. Jotkut kutsuvat sitä bolshevistiseksi suuntaukseksi, joka alkoi ensimmäisestä pääministeristä Ben Gurionista. Sen menetelmiin kuuluu korkeiden sekä sotilas- että siviilivirkojen jakaminen uskollisuuden palkkana ilman todellisia näyttöjä pätevyydestä. SHARON KERTOI LIKUDIN NUORISOJÄRJESTÖN KOKOUKSESSA TORSTAINA, ETTEI HÄNELLÄ OLE AIKOMUSTAKAAN EROTA. Hän kertoi jatkavansa pääministerinä ja Likudin puheenjohtajana ainakin nykyisen kautensa loppuun eli vuoteen 2007. Sharon sanoi, että hänellä on useita keskeneräisiä tehtäviä ja että hän pyrkii tekemään ne loppuun. TV-kanava kakkosen mukaan Sharon aikoo pysyä pääministerinä vaikka häntä syytettäisiinkin lahjonnasta. Laki ei välttämättä vaadi häntä eroamaan, mutta työskentely niissä olosuhteissa voisi olla vaikeaa. Likudin parissa on jo alettu valaa kannuja Sharonin mahdollisesta seuraajasta. Jos Sharon eroaa, presidentin on viikon sisällä nimettävä uusi pääministeri. Pääministeriehdokkaina ovat esiintyneet Livnat, Olmert, Shalom ja Netanyahu. Puolustusministeri Mofaz ei tule kysymykseen, koska hän ei ole Knessetin jäsen, mutta ulkoministerinä toiminut David Levy ja salkuton ministeri Uzi Landau ovat ilmoittaneet olevansa halukkaita kilpailemaan paikasta. Äskettäin paljastuneet salaiset opposition ja palestiinalaisten väliset keskustelut Norjan ja USA:n suurlähettiläiden suojissa lienevät osa spekulointia Sharonin hallituksen mahdollisesta kaatumisesta. Shimon Peres on ilmoittanut valittavansa Sharonin vaikeuksia, koska hän sanoo olleensa Sharonin hyvä ystävä 50 vuoden ajan. Shekelin arvo heikkeni torstaina 1.6 % euroon verrattuna. 11-VUOTIAS PALESTIINALAISPOIKA SAI SURMANSA JA KAKSI HAAVOITTUI IDF:N KIVÄÄRITULESSA TORSTAIAAMUNA. Sotilaat näkivät ryhmän palestiinalaisia lähestyvän Gazan alueen aitaa tikapuiden kanssa. He aloittivat tulituksen tähtäämällä heidän jalkoihinsa. Sotilaiden mennessä tarkastamaan paikkaa he havaitsivat, että haavoittuneet olivat 14- ja 15-vuotiaita poikia. Vasta palestiinalaisten ilmoitettua yhdestä kuolleesta sotilaat löysivät hänen ruumiinsa. IDF ilmoitti, että kahden kuukauden aikana samassa paikassa on ollut kymmenen yritystä soluttautua Israelin puolelle aitaa. Kahdeksassa niistä yrittäjät olivat nuorukaisia. Terrorijärjestöt käyttävät nuoria poikia ja lapsia vakoilemaan israelilaisasutuksia ja sotilaiden sijoittumista. IDF täsmentää, että alue aidan varrella on kiellettyä sotilasaluetta. Palestiinalaiset väittivät, että pojat olivat menneet metsästämään lintuja. USA JA ISRAEL OVAT SOPINEET KORKEAN TASON NEUVOTTELUISTA ENNEN HELMIKUUN 23. PÄIVÄN HAAGIN ICJ:N KOKOUSTA. Sharonin erikoislähettiläs ja kansliapäällikkö Dov Weissglas neuvotteli torstaina Bushin neuvonantajan Gondoleezza Ricen kanssa Washingtonissa. He keskustelivat Israelin turvallisuustilanteesta, tiekartan uudelleen aktivoimisesta ja Israelin turva-aidan rakentamisesta. Keskusteluihin ottivat osaa Israelin USA:n suurlähettiläs Danny Ayalon, Sharonin ulkoasiain neuvonantaja Shalom Tourgeman, sekä USA:n senaatin ulkoasian puheenjohtaja Richard Lugar ja senaatin jäsen Tom Lantos. USA vastusti aitakysymyksen alistamista Haagin kv. oikeusistuimen (ICJ) käsiteltäväksi. USA:n hallitus lähettää ensi viikon alussa Israeliin apulaisulkoministeri ydinsulkukysymyksissä John Wolfin. Hän tapaa sekä israelilaisia että palestiinalaisia turvallisuusjohtajia ja tutkii mahdollisuuksia tiekartan edistämiseksi. Hänen mukanaan tulee USA:n apulaisulkoministeri Lähi Idän asioissa David Satterfield kuten myös Valkoisen Talon turvallisuusneuvoston virkailija. ISRAELILAISET BUSSIT SAAVAT LAITTEEN, JOKA TUNNISTAA ITSEMURHAPOMMITTAJIEN KÄYTTÄMÄT RÄJÄHTEET. Laitetta ohjataan kuljettajan toimesta. Siihen kuuluu kulkueste ja räjähteen tunnistinlaite. Sen havaitessa epäilyttävän sisäänpyrkijän kuljettaja voi sulkea kulkuaukon ja samalla avata takaoven pelkästään ulosmenoa varten, kuten normaalistikin, mutta estää sisäänkäynnin takaovesta. Laitteen ovat kehitelleet busseja valmistava firma Ha´argaz, liikenneministeriö ja Taas-Israel teollisuus. Laitteen hinnaksi arvioidaan 2000 dollaria, täydellisempi versio 20 000 dollaria. Laite voidaan asentaa myös kahviloiden ja ravintoloiden ulko-oviin. USA:N PUOLUSTUSMINISTERI DONALD RUMSFELD HARKITSEE SOTILAALLISEN OPERAATION PROVOSOIMISTA SYYRIAN KANSSA. Näin kirjoittaa Lontoossa ilmestyvä Janes Intelligence Digest. USA voisi lähettää erikoisjoukkojaan Bekaan Laaksoon Libanonissa, jossa on vahvoja syyrialaisjoukkoja. Tällainen operaatio tulisi väistämättä aiheuttamaan yhteenottoja Syyrian joukkojen kanssa. Viime viikon perjantaina julkaistun artikkelin mukaan operaatio tulisi suuntautumaan Hizbullahin asemia vastaan Bekaan laaksossa osana maailmanlaajuista taistelua terrorismia vastaan. USA:n edut operaatiosta olisivat: Saada Syyria pakotetuksi lopettamaan tukensa Israelin vastaisille palestiinalaisjärjestöille. Pakottaa Syyria luopumaan massatuhoaseistaan ja vetäytymään Libanonista, Edistää tilannetta, jossa Syyrian presidentti Bashar Assadin hallitus voidaan syrjäyttää. Murskata Hizbullah ja lopettaa sen oletetut yhteydet al-Qaidan kanssa. Haittoina olisivat Libanonin sisäisen tilanteen tasapainottomuuden lisääntyminen tilanteessa, jossa se vielä rakentaa infrastruktuuriaan vuosikymmenen tuhoisan ja 15 vuotta kestäneen sisällissodan jälkeen. Operaatio tulisi lisäämään muslimien ja arabien vihaa Yhdysvaltoja vastaan sen taistellessa kapinallisia joukkoja vastaan Irakissa. Korkeista riskitekijöistä huolimatta USA harkitsee saavuttavansa siitä enemmän hyötyä kuin haittoja. USA katsoo Syyrian olleen arabien ääriliikkeiden voimakeskus, vaikka se onkin heikentynyt sotilaallisesti ja poliittisesti. Lehden mukaan USA ja Iran ovat kaikessa hiljaisuudessa saavuttamassa taktista yhteisymmärrystä Syyrian suhteen, johon Iran on heikentänyt diplomaattisia suhteitaan. Lehti ennustaa, että Israelin äskettäinen ilmaisku Libanonin Hizbullahin harjoitus- ja varikkokeskuksia vastaan tulee saamaan jatkoa lähitulevaisuudessa. (JP 23.01.04 Douglas Davis) PALESTIINALAINEN NAINEN SAI SURMANSA JA VIISI MUUTA HAAVOITTUI IDF:N TULITUKSESSA RAFAHISSA KESKIVIIKKONA. IDF:n joukot olivat toista päivää alueella etsimässä palestiinalaisten kaivamia aseiden salakuljetustunneleita Egyptistä Gazaan. Palestiinalaiset väittävät, että Mona Ismail, 31, oli asettamassa pyykkiään kuivumaan naruille, kun hän sai kuolettavan osuman. Heidän mukaansa Monan sisar haavoittui vaikeasti. IDF:n alustavan tutkimuksen mukaan sotilaat käyttivät tuliaseita vain aikaisin aamulla vastatessaan palestiinalaisen miehen avaamaan tulitukseen osuen häneen. Palestiinalaiset väittivät sotilaiden tuhonneen 15 rakennusta. IDF sanoo, että sotilailla oli käsky tuhota vain tyhjiä rakennuksia, joista tunneleita kaivetaan. Aikaisin keskiviikkoaamuna palestiinalaiset ampuivat Kassamraketin Gush Katifiin. Raketti vahingoitti useita rakennuksia ja pysäköityjä autoja. Sotilaita tulitettiin monin paikoin Gazan alueella. Kranaatteja ammuttiin yhtä juutalaisasutusta vastaan Gazan alueella. Yksi putosi lähelle synagogaa, mutta kukaan ei loukkaantunut. ARAFAT ON MÄÄRÄNNYT TUTKIMUKSEN PALJASTUNUTTA KORRUPTIOTAUSTA VARTEN. Edellinen tutkittavaksi määrätty tapaus koski liikenneministeriötä, tämä koskee urheilu- ja nuorisoministeriötä. Tapauksesta on tehty kaksi raporttia, joista toisen laati YK:n kehitysohjelma (UNDP). Sen mukaan ministeriön korkeat virkailijat hoitivat ministeriötä kuin yksityisbisnestä. Urheilu- ja nuorisoministeriksi äskettäin nimitetty Salah Ta´mari sanoo olevansa kauhistunut paljastuksista. Hän vaatii kaikkien raporteissa mainittujen henkilöiden asettamista syytteeseen. UNDP:n 220-sivuinen raportti luettelee useita tapauksia varkauksista, epäpätevyydestä ja laittomuuksista urheilu- ja nuorisoministeriössä vuosina 1996 – 2000. Korkeat virkailijat käyttivät suuria summia tarpeettomiin ulkomaanmatkoihin ja ylellisiin autoihin. Vuoden 2003 budjetista puolet käytettiin huhtikuuhun mennessä. Yli 500 000 dollaria on kateissa projektista, jonka tarkoituksena oli rakentaa Gazan urheilukeskus. IAF:N LENTOKONEET ISKIVÄT HIZBULLAHIN VARIKKO- JA HARJOITUSKESKUKSIIN LIBANONISSA TIISTAI-ILTANA. Operaatio oli vastauksena Hizbullahin ampumalle panssariohjukselle israelilaista traktoria vastaan, jossa yksi sotilas kuoli ja toinen haavoittui heidän ollessa raivaamassa Hizbullahin asettamia pommeja raja-aidan varrella. Israel myönsi, että traktori joutui kääntyessään ahtaassa paikassa pari metriä Libanonin puolelle. Toinen IAF:n kohteista oli lähellä Zibkiniä Etelä Libanonin länsiosassa ja toinen Taiba maan keskiosassa. Koneet palasivat tukikohtiinsa ilman vaurioita. Hizbullah ei ole ilmoittanut ihmishenkien menetyksistä. USA:n ulkoministeri Colin Powell valitti sitä, että Hizbullah aiheutti toimillaan Israelin vastaiskun. IDF:N SOTILAAT HAJOTTIVAT TIISTAINA SYNAGOGAN TAPUAH WESTIN KFAR TAPUAHIN ULKOASEMASSA. Tämä oli ensimmäinen niistä 28 laittomaksi luokitellusta tapauksesta, jotka hallitus on päättänyt hajottaa. Operaatioon osallistui 300 sotilasta ja 100 poliisia. Heitä oli vastassa 100 setlementtien puolustajaa. Osa heistä oli tullut Tel Avivista. Tapuah West sijaitsee Arielista itään keskellä palestiinalaisten asuttamia alueita. Nyt hajotettu synagoga oli kevytrakenteinen, kooltaan 5 x 15 metriä. Paikalla olijat kertovat sotilaiden ampuneen muutaman laukauksen ilmaan ja että nyrkkitappeluja myös käytiin. PALESTIINALAINEN PÄIVÄLEHTI AL-AYYAM JULKAISI SELKEÄSANAISEN ARTIKKELIN TUOMITEN HAMASIN JA JIHADIN TAVAN LASTEN JA NAISTEN KÄYTTÄMISESTÄ ITSETUHOISKUIHIN. Lehti on PA:n virallinen äänenkannattaja. Artikkelin kirjoittaja Hasan al-Batal, jolla on hyvät suhteet PA:n johdon kanssa, sanoi palestiinalaisten olevan kyllästynyt tähän kuoleman kulttuuriin. Hän ylisti niitä itsemurhapommittajien perheitä, jotka ovat uskaltaneet nousta tuota kuolemankulttuuria vastaan. Hän ennusti, että jos kansa ei nouse vastarintaan, kohta 10-vuotiaat lapset ja raskaat naiset toimivat ihmispommeina. Antti