ISRAELIN MAA: YKSI VAI KAKSI VALTIOTA? Muinainen Kanaanilaisten maa, jonka Israelin Jumala lupasi ikuiseksi perintöosaksi Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille ja heidän jälkeläisilleen, on vaihtanut omistajaa lukuisia kertoja. Juutalaiset ajettiin maasta lopullisesti, kuten tarkoitus oli, vuonna 70 Bar Kochba kapinan jälkeen. 1800-luvun vainojen kiihtyessä Euroopassa ja Venäjällä juutalaiset alkoivat asuttaa lähes autioitunutta maata uudelleen. Mutta kuten vuosituhansia aiemmin juutalaisten tullessa maahan, nytkin maassa asui vieraita kansoja, ja niiden lukumäärä on kasvanut samassa tahdissa kuin maahan muuttaneiden juutalaisten. Maata kutsuttiin Syyria-Palestiinaksi, tai vain Palestiinaksi, roomalaisten antaman pilkkanimen mukaan. Nimi on sittemmin iskostunut yleiseen käytäntöön, ja nuo vieraat kansat ovat alkaneet kutsua itseään palestiinalaisiksi. Etnisesti se ei ole yhtenäinen kansa, vaan kooste lukuisia rotuja ja kansallisuuksia. Juutalaiset julistivat maa-alueet, joihin he olivat pureutuneet, itsenäiseksi Israelin valtioksi vuonna 1948. Yhtyneet Kansakunnat tarjosi vuonna 1947 maan jakoa kahteen valtioon, Israel ja Palestiina. Palestiinalaiset ja arabivaltiot hylkäsivät tarjouksen Khartumin kokouksessa kuuluisalla kolmella ei-lausumalla: Ei rauhansopimusta; Ei neuvotteluja; Ei Israelin valtion hyväksymistä. Jos ne olisivat hyväksyneet YK:n tarjouksen, Israel olisi hajanainen, epäyhtenäinen rääpäle, jonka puolustaminen olisi lähes mahdotonta. Palestiinan valtio olisi ollut maa-alaltaan moninkertainen verrattuna siihen, mitä sille nyt tarjotaan. Mutta kehitys on mennyt valtavasti eteenpäin niistä ajoista. Israel on eräänlainen ihmetarina Lähi Idässä. Se on ainoa alueen ainoa aito demokratia, se on rakentanut lähes tyhjästä kukoistavan, länsimaisen valtion. Sen talous on vahva, maan nykyinen talousministeri Benyamin Netnayahu lupaa, että muutamassa vuodessa Israel on taloudellisesti maailman kymmenen vauraimman valtion joukossa. Tämä huolimatta siitä, että itsenäistymisestään lähtien maa on joutunut lähes keskeytyksettä taistelemaan verenhimoista terrorismia vastaan, mikä on kiihtynyt viimeisen vajaan viiden vuoden aikana, kuten myös maailman valtioiden vihamielistä ja yksipuolisen tuomitsevaa asennetta vastaan sekä kansainvälisissä järjestöissä että kahdenkeskisissä suhteissa kauppaboikotteja myöten. Israel on toistuvasti tarjonnut rauhaa Palestiinan kansalle, mutta sen tarjoukset on poikkeuksetta torjuttu, ja ojennettuun rauhankäteen on rauhaan suostuvan kädenpuristuksen sijaan vastattu kiihtyvällä terrorilla. Lopulta Israelin johto on alkanut yksipuolisin toimin tehdä ratkaisuja, joilla nykyinen kestämätön tilanne voitaisiin edes tilapäisesti muuttaa siedettävämmäksi. Israel on aloittanut korkean turva-aidan rakentamisen kansojen välille maailman tuomioista huolimatta. Sen uskotaan valmistuvan parin vuoden sisällä. Sen rakentamista on hidastanut aidan suunnan valitseminen siten, että se mahdollisimman vähän vaikeuttaisi paikallisten asukkaiden, maanviljelijöiden ja paimenten toimintaa. Lisäksi useat valitukset oikeuslaitokseen ovat paikoin keskeyttäneet rakennustyöt ja jopa aiheuttaneet rakennetun osan purkamisen ja rakentamisen sopivampaan paikkaan. Pääministeri Ariel Sharon on kehittänyt oman yksipuolisen vetäytymissuunnitelman, jonka hän joutui, demokratian ja sopivuuden sääntöjä osin karkeastikin polkien, runnomaan tarvittavien instanssien hyväksymisen läpi. Nyt kaikki on periaatteessa valmis lopullista toteuttamista varten, mihin maan poliisit, armeija, turvallisuuspalvelut ja oikeuslaitos on kytketty kouluttamalla kaikkia osapuolia ja pyrkimällä kuiva-harjoittelemaan kaikkiin mahdollisesti eteen tulevien ongelmien varalle. On vain yksi ratkaisematon ongelma, minkä ehkä entinen sotilaalliseen johtamistapaan tottunut pääministeri unohti tai jätti huomiotta: Kansan valistaminen ja valmistaminen evakuoinnin raakaan todellisuuteen. Suuri osa kansasta, ehkä puolet, ehkä enemmän tai vähemmän, koska kansanäänestystä ei suoritettu, vastustaa Luvatun Maan luovuttamista vieraalle kansalle. Maalla on kokemuksia Siinain luovuttamisesta Egyptille 1982 ja sinne muuttaneiden israelilaisten evakuoinnista. Se oli tuskallinen silloin, vaikka Siinaita ei ole katsottu kuuluvaksi Luvattuun maahan. Mutta nyt Gazan alueen ja Samarian neljän kylän luovuttaminen ja siellä kolmatta sukupolvea asuneiden asukkaiden pakkosiirtäminen, kuten monet Israelissa asian näkevät, koetaan myönnytyksenä terroristeille. Lisäksi uskotaan yleisesti, että Sharonin vakuutteluista huolimatta tämä on vain ensimmäinen luovutusten sarjassa. Seuraavaksi luovutetaan Samarian ja Juudean kyliä. Sharonin evakuointisuunnitelma on herättänyt jatkuvia ja lukumäärältään kasvavia mielenosoituksia. Joittenkin järjestöjen johtajat ovat suoraan kehottaneet ihmisiä siviilitottelemattomuuteen, häiritsemään liikennettä, järjestämään mielenosoitusmarsseja, jopa kieltäytymään tehtäviensä suorittamisesta valtion virastoissa. Lisäksi he suunnittelevat tuovansa evakuoitaville alueille kymmeniä tai jopa satoja tuhansia ihmisiä, jotka saartaisivat evakuointia suorittavat poliisit ja sotilaat, mutta ilman tuliaseita. Tämä kaikki tapahtuu samaan aikaan, kun evakuointia suunnitteleva koneisto pyörii oman ohjelmansa mukaan. Ministeri Nathan Sharansky, jolle kuuluivat ulkojuutalaisten ja Jerusalemin asiat, katsoi, ettei hänen moraalikäsityksensä salli hänen olevan mukana hallituksessa toteuttamassa tällaista suunnitelmaa. Poliittiset tarkkailijat ja analysoijat ovat alkaneet ihmetellä yhä kova-äänisemmin, mitä sen jälkeen. He ovat yksimielisiä siitä, ettei Palestiinan johto ole valmis eikä kykenevä ottamaan vastuuta Gazan alueen hallinnosta Israelin vetäessä joukkonsa ja asukkaansa pois alueelta. Eihän PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas pysty hallitsemaan edes omaa kaupunkiaan Ramallahia, vaan aseelliset ryhmittymät kulkevat aseineen avoimesti keskellä päivää antaen ”viestejä”, kuten he asian ilmaisevat, tulittamalla Abbasin hallintokeskusta automaattiaseillaan. Toistaiseksi he ovat pidättäytyneet koskemasta häneen itseensä, mutta vain toistaiseksi. Tilanne on vielä pahempi muissa Juudean ja Samarian kaupungeissa, puhumattakaan Gazasta, jonne Abbas menee henkensä kaupalla. Onhan Abbas tosin yrittänyt toteuttaa ”tiekartan” palestiinalaisille osoittamia velvoitteita, erottanut turvallisuusmiehiä, antanut käskyjä aseitten takavarikoimiseksi ja erottanut muutaman korruptoituneen tuomarin, mutta häneltä puuttuu valta valvoa käskyjensä toimeenpanoa. Nyt on herännyt kysymys, voisiko Gazan alueesta tulla itsenäinen Palestiinan valtio tilapäisin rajoin ja rajoituksin? Jos ei, kuka Gazan aluetta hallitsee? On herätetty ajatus, että Palestiinan valtio perustettaisiin 22 % mandaattivallan alueelle, tilapäisin rajoin ja siten, että Israel valvoo sen kaikkia raja-asemia, meri- ja ilmayhteyksiä. Keskustelu on herätetty, mutta mitä lähemmäksi evakuoinnin ajankohta tulee, sitä haluttomammaksi palestiinalaiset ovat tulleet. He pelkäävät, että Israelin turva-aita on lopullinen rajalinja. He eivät halua rajoittaa itsenäisyyttään millään tavalla, he haluavat valvoa itse kaikkia resurssejaan, maata, merta ja ilmatilaa. He vaativat Israelia vetäytymään ennen 1967 sotaa vallinneille linjoille. Sharonin suunnitelmaan kuuluu myös se, etteivät palestiinalaiset voi enää vuoden 2008 jälkeen työskennellä Israelissa. Tämä herättää kysymyksen: Miten tuo kansa tulisi toimeen ilman teollisuutta ja työpaikkoja? Kansainväliset järjestöt ja hallitukset ovat uhranneet miljardeja dollareita palestiinalaisten auttamiseksi sen lisäksi, että YK elättää edelleen viidenkymmenen vuoden jälkeen miljoonia ”pakolaisia” leireissään. Kansainvälinen käytäntö on kuitenkin se, ettei itsenäinen valtio voi elää toisten kustannuksella. Palestiinalaiset ovat täysin tietoisia tilanteesta, ja heidän vaatimuksensa kahdesta valtiosta on yhä selvemmin siirtymässä yhden valtion periaatteen taakse, mikä lienee ja on ollut ainakin radikaalien ohjelmassa kaiken aikaa. Pakolaiskysymys on kummitellut kaikissa palestiinalaisten kanssa käydyissä neuvotteluissa. Yleinen käsitys on se, että he voisivat halutessaan muuttaa Palestiinan alueelle, ja Israel jotenkin tunnustaisi osavastuunsa heistä. Jerusalemin ja Vanhankaupungin kohtalo ratkaistaisiin pakolaiskysymyksen kanssa lopullisissa rauhanneuvotteluissa. Kaikki diplomaattinen toiminta Israelin painostamiseksi näyttää laantuneen. Gazan evakuointi on laboratoriokoe, jolla PA.n kyky hallita omia alueitaan punnitaan. Sharon vakuuttaa, että sen seuranta kestää ainakin 10 vuotta. Israelissa on peloteltu palestiinalaisten demografian hukuttavan länsimaisesti lisääntyvän juutalaisen kansan parissa vuosikymmenessä, mikä muuttaisi täysin juutalaisen valtion luonteen. Toiset taas rauhoittelevat, että palestiinalaisen väestön tilastotietoja on vääristelty, eikä tilanne ole ollenkaan niin paha, kuin luullaan. Jos tilanne säilyy nykyisen kaltaisena yhtenä valtiona, olisivatko palestiinalaisten alueet puoli-itsenäisiä hallintoalueita? Miten terrorismi pystyttäisiin kitkemään maasta? Tulisivatko terrorijärjestöt, Hamas, Islamic Jihad, PFLP, DFLP ja Fatahin alaosastot luopumaan aseistaan ja integroitumaan palestiinalaiseen yhteisöön? Nyt Hamas on osoittautunut vaaralliseksi kilpailijaksi valtaa pitävälle Fatahille. Onko olemassa vaara, että se seuraavissa kunnallisvaaleissa 5. päivä toukokuuta ja parlamenttivaaleissa 17. päivä heinäkuuta tulisi ehkä hallitsevaksi puolueeksi? Tarkoittaisiko se sitä, että se, samoin kuin Hizbullah Libanonissa, saisi Euroopan maiden hyväksymisen ja se poistettaisiin terrorijärjestöjen listalta? Maalliselta kannalta asioita tarkaten mahdollisuudet näyttävät kääntyvän yhden valtion ajatuksen suuntaan. Mutta onko juutalaisten ja kristittyjen Pyhissä Kirjoituksissa viitteitä, miten tulisi menetellä. Profeetoissa on useitakin kohtia, joissa puhutaan muukalaisista Israelin valtiossa. Seuraavassa muutamia. Jos he oppivat minun kansani tiet, niin että he vannovat Minun Nimeeni: ”Niin totta kuin Herra elää”, niin kuin he opettivat Minun kansaani vannomaan Baalin kautta, niin heidät rakennetaan Minun kansani keskeen. Mutta jos eivät, Minä hukutan sen kansan. (Jer 12:16-17) Sillä Herra armahtaa vielä Jaakobia ja valitsee vielä Israelin ja sijoittaa heidät omaan maahansa; muukalaiset liittyvät heihin ja yhtyvät Jaakobin heimoon. (Jes 14:1) Jakakaa tämä maa keskenänne Israelin sukukuntien mukaan. Ja arpokaa se perintömaaksi itsellenne ja muukalaisille, jotka asuvat teidän keskuudessanne ja ovat synnyttäneet lapsia teidän keskuudessanne. Olkoot he teille samanarvoisia kuin maassa syntyneet israelilaiset; he saakoot arvalla perintöosan Israelin sukukuntain keskuudessa teidän kanssanne. Missä sukukunnassa muukalainen asuu, siinä antakaa hänelle perintöosa, sanoo Herra, Herra. (Hes 47:22-23). Olen aiemmin useissa yhteyksissä joutunut toteamaan, että palestiinalaiset tietämättään näyttävät toteuttavan Jumalan kansalleen laatimaa suunnitelmaa paremmin kuin Israelin kanssa itse. He kieltäytyvät toteuttamasta suunnitelmia, joita ”itseään vihaavat juutalaiset”, kuten heitä nimitetään, laativat Israelin kansalle. KASTEL 03.05.05 Gabriel