
1. 10. 2005
IHAN JELTSIN
Joillakin on ollut tapana ottaa katkelmia Harri Veijoselta omille sivuilleen tai keskusteluryhmiin. Jospa alan itsekin valita edellisen kuukauden parhaista, pian ikivihreistä sanomisistani, niin syyskuulta 2005 tämä:
IHAN JELTSIN
"Uusi alku alkaa syksyllä 2007, ja ryssät tulevat aina perässä. Seitsemän vuoden perästä he ovat ihan Jeltsin, pois pelistä 14 vuotta jälkeen Jeltsinin poistumisen. Ja päivälleen niinkuin ortodoksien kalenterinsa opettaa. 1. 1. 2000 Jeltsin ulos sikiämismerkkinä 9 kk:n kuluttua alkavalle oikealle uudelle vuosituhannelle 11. 9. 2000, mihin saatanat jo keihäällä pudotin kaksi 14 vuoden kautta ennen sitä, kolme 14 vuoden kautta ennen Messiaan näkyvää paluuta."
Evergreen by Harri Veijonen.
Vapaasti lainattavissa mainiten lähde: http://go.to/veijonen/.
Palkinto sille, joka tekee tästä hyvän käännöksen englanniksi.
Helmiä ei ole tarkoitettu sioille, mutta
Harri Veijosen helmet ovat aivan
sikamaisen hyviä.
AIVAN LOPPU SYNONYYMINÄ IHAN JELTSIN
Aina ei pitäisi vain valittaa sitä, että itänaapurinamme on lopun ajan petovaltio. Kyllä meille on melkoista hyötyäkin siitä, että on Venäjän kirkko ja Moskova. Kun sokea sokeaa taluttaa, he molemmat kuoppaan lankeavat, sanoi Mestari, Jeesus Kristus. Tiedä sitten kumpi Moskovassa taluttaa kumpaa vaiko kumpikin toistaan kuoppaan vie. Varmaa on, että Moskova opettaa! Täysin pimeästä on erinomaista apua kulkiessamme valoa kohti.
"Jos Gorba tulee maaliskuussa, Jeesus tulee syyskuussa", kirjoitin taannoin, ja skepsiksenkin siat Otto J. Mäkelän johdolla pääsivät pilkkaamaan. Totta tietenkin, että minun olisi pitänyt jo huomata, että niinhän asia jo oli. Mutta kun en huomannut, ennen kuin katsoin noiden pimeiden tekoja. Jeesus oli syntynyt 11. 9., sen todisti myös koko petovaltion historia. Gorba jo moneen kertaan tullut 11. 3. ennen tuota 11. 3. 2000 sekä 11. 3. 2003 ja Madridkin 11. 3. 2004. Ensimmäinen petovaltion tulo 11. 3. 1917 maaliskuun vallankumouksena. Historia on ennaltatiedetty alusta loppuun ja lopusta alkuun. Kummasta päin hyvänsä voin kirjoittaa tapahtuvaa historiaa, että vain yksi vuosisata ja sitten se pimeän puolikas. http://wwnet.fi/users/veijone/generation.htm
11. 3. 1917 vallankumouksella alkanut petovaltio sammuu, loppuu, on IHAN JELTSIN, 2014 911 eli 26. 9. 2014. Vuosisata tulee siitä, että Jeesuksen ennaltatietämä kansa nousee kansaa vastaan, maailmansota alkaa vuonna 1914. Seurakunnalle taas riittää 90 vuotta kuin Saara synnyttämässä 90 vuotta jälkeen petovaltion vallankumouksen. On varmasti mielenkiintoista aikaa 11. 3. 2007, mutta aikakauden päättyminen valerauhan vahvistamisineen vasta puoli vuotta siitä, 2007 911.
JELTSININ INTIAANITANSSI MUISTETTAVA
Ylösnouseville tätä lukemaan tuleville Pyhille kerron, että
tuo Jeltsin oli pitänyt melkoista
intiaanitanssia toisen vuosituhannen lopulla.
Ortodoksikirkko sitten tuli häntä opettamaan, että
1. 1. 2000 on oikea aika lähteä virasta.
Näin he sokeat luulevat voittavansa.
Meille se teko oli upeasti opettamassa, miten
jatkossa voidaan pitää "ihan Jeltsin" synonyyminä,
samaa tarkoittavana kera "aivan loppu". Petovaltiosta
tulee aivan loppu ihan niinkuin pimeytensäkin sen kertoo.
70 vuotta ennen loppuaan he halusivat
Pyhän kaupunkimme Viipurin.
Sinetöivät teollaan sen, että
Viipuri jälleenvallataan 2014, vaikka
yhtäkään suomalaista ei maan päällä olisi elossa.
Sitä he muuten yrittävätkin saada aikaiseksi sitten sinä
aikana kun seurakunta on yläilmoissa
ja nyt jo kyselevät seurakunnan jäsenten nimiä.
Mutta "Ihan Jeltsin" tulee ja päivälleen.
Ihan niinkuin jo
päivänä 11. 9. 1972 olin keihäällä
osunut lukuun 6000, vuosituhannen loppuun.
Oliko Jeltsinillä intiaanitanssissaan mukana keihäs? Sitä en tiedä, mutta
minulla on sen keihään vastakohta, jota he
Pyhänä pitävät:
http://wwnet.fi/users/veijone/keihaspyha.htm.
Harri Veijonen