KAUKO KARE KAUKO KARE PRESIDENTIN PÄIVÄKIRJASSA 40 VUOTTA SITTEN

Kare, Kauko Aatos. S. 19. 4. 1914 Hattula. Toimittaja, WSOY:n kustannusvirkailija 1948-51, Suomalaisen Suomen toimitussihteeri 1948-52, 57-66. Nootin päätoimittaja, Alea-Kirja oy:n johtaja 1967- .
1. 8. 1964 presidentti Urho Kekkonen kirjoitti päiväkirjaansa, miten Suomen Kuvalehti oli julkaissut artikkelin mieheltä nimeltä Kauko Kare. Kare toivoi Kekkosen pikaista väistymistä vallasta niin asiat hänen mukaansa tulisivat oikealle mallilleen. 3. 8. 1964 Kansan Uutiset moitti kyseistä Kareen kirjoitusta ja sen leikkeen Kekkonen oli säilyttänyt. Kauko Kare on aiemmin sivuillani mainittu (vaikka hakupalvelimista ei löydy) alkusanoista okkultistiseen kirjaan Mitä tapahtuu 1985 ja kerrottu teoksensa Tähän on tultu.
Professori Matti Parjanen Tampereen yliopistossa jäähyväisluennossaan vuonna 2001 kertoi Kauko Kareesta ja miten professori Urpo Harva tuli Kareen tukijaksi. Urpo Harvalta muistettaneen teistinen kirja "Miksi uskomme Jumalaan", jonka Ari-kustannus julkaisi vuonna 1976. Koko tuotantoonsa pääsee tutustumaan listauksestani: http://wwnet.fi/users/veijone/harva.txt, Urpo Harvan kirjallinen tuotanto. Ari-kustannuksen tuotteet http://wwnet.fi/users/veijone/ari-kustannus.txt sivuillani on vanhastaan. Kauko Kareen tuotanto tässä: http://wwnet.fi/users/veijone/kare.txt. Tähän on tultu on siis Paasikiven linjalta suistuttu Kekkosen rintamaan eikä niinkuin kansalle kehuttiin Paasikiven-Kekkosen linjaa yhtenä ja samana nimenäkin. Alea-kirja näyttäisi olleen Kauko Kareen omistuksessa ja siksi saaneen vastustusta siinä missä Tammi ja kumppanit muka parempaa olisivat.
Kare, Kauko Aatos. S. 19. 4. 1914 Hattula. Toimittaja, WSOY:n kustannusvirkailija 1948-51, Suomalaisen Suomen toimitussihteeri 1948-52, 57-66. Nootin päätoimittaja, Alea-Kirja oy:n johtaja 1967- .
Koko okkultistinen rintama uskoo Jumalaan eli on teistinen, mutta Jumalan tahtoa palveleva se ei ole. Raamattuhaku: Jumalan tahtoa: Apostolien teot: 13:36 Sillä kun Daavid oli aikanansa Jumalan tahtoa palvellut, nukkui hän ja tuli otetuksi isiensä tykö ja näki katoavaisuuden. 20:27 Sillä minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille kaikkea Jumalan tahtoa. Kommentti: Älkää siis palvelko omaanne vaan Jumalan tahtoa! HV TUOTANTO KAUKO KARE: [ 1 ] Kare, Kauko Toivo Pekkanen kirjailijankuvan piirteitä 1952 [ 2 ] Kare, Kauko Kolme kertomusta 1955 [ 3 ] Kare, Kauko Metsäsissi 1955 [ 4 ] Kare, Kauko Sydän ja kruunu prinsessa Margaret ja Peter Townsend 1955 [ 5 ] Kare, Kauko J. K. Paasikivi valtakunnallinen elämäntyö 1956 [ 6 ] Kare, Kauko Pukkisänky pakinoita Lounais-Hämeestä (ja muualtakin) 1957 [ 7 ] Kare, Kauko Teokset muistopainos 1957 [ 8 ] Kare, Kauko Teokset muistopainos 1957 [ 9 ] Kare, Kauko Yrjö Jylhä runoilijan- ja soturinkohtalo 1957 [ 10 ] Kare, Kauko Teokset muistopainos 1958 [ 11 ] Kare, Kauko Teokset muistopainos 1958 [ 12 ] Kare, Kauko Teokset muistopainos 1958 [ 13 ] Kare, Kauko Teokset muistopainos 1958 [ 14 ] Kare, Kauko Teokset muistopainos 1958 [ 15 ] Kare, Kauko Näin puhui Snellman kirjoituksia, katkelmia, ydinlauseita 1960 [ 16 ] Kare, Kauko Toursin kirkkoherra 1960 [ 17 ] Kare, Kauko Leikkisiä tarinoita, jotka on Tourainen luostareista koonnut ja julkisuuteen toim. herra --- pantagruelistien eikä kenenkään muun hauskutukseksi 1961 [ 18 ] Kare, Kauko "Tänään" valittuja pakinoita 1961 [ 19 ] Kare, Kauko Keskikoulun lukukirja oppikoulun I-IV luokan lukemisto 1962 [ 20 ] Kare, Kauko Keskikoulun lukukirja oppikoulun I-IV luokan lukemisto 1962 [ 21 ] Kare, Kauko Tunnettuja suomalaisia 1962 [ 22 ] Kare, Kauko Keskikoulun lukukirja oppikoulun I-IV luokan lukemisto 1963 [ 23 ] Kare, Kauko Keskikoulun lukukirja oppikoulun I-IV luokan lukemisto 1963 [ 24 ] Kare, Kauko Pontius Pilatus 1964 [ 25 ] Kare, Kauko Asiasta sanaan suomalaisen asiaproosan tyylinäytteitä tarkasteluviitteineen 1965 [ 26 ] Kare, Kauko Hyvä herrasväki Toinen sarja valittuja pakinoita 1967 [ 27 ] Kare, Kauko Leikkisiä tarinoita 3. p 1967 [ 28 ] Kare, Kauko Sokean opas 1967 [ 29 ] Kare, Kauko Taistelun ja murroksen vuodet 1967 [ 30 ] Kare, Kauko Tähän on tultu Paasikiven linjalta K-rintamaan 1967 [ 31 ] Kare, Kauko Asiasta sanaan Suomalaisen asiaproosan tyylinäytteitä tarkasteluviitteineen 3. p 1968 [ 32 ] Kare, Kauko Kaljupäitä ja paljasjalkaisia Yksikamarinen leikin kuvastimessa 1969 [ 33 ] Kare, Kauko Kar de Mumman maustekaappi pakinoita 1969 [ 34 ] Kare, Kauko Tähän on tultu 2 Paasikiven linjalta Kekkosen kolmanteen Vuonna 1967 ilmestyneen teoksen lyhennetty ja ajankohtaistettu laitos (Kuvitus: Maija Karma) 1969 [ 35 ] Kare, Kauko Viiden rintaman vastavakoilija 1969 [ 36 ] Kare, Kauko Mehiläisen hunajaa Hämäläisestä auringonpaisteesta kiinalaiseen kuutamoon 1970 [ 37 ] Kare, Kauko Rameaun veljenpoika 2. p 1970 [ 38 ] Kare, Kauko Kalle Kähkönen - toripojasta talousneuvokseksi muistikuvia [1973] [ 39 ] Kare, Kauko Sokean opas 1948-1973 1973 [ 40 ] Kare, Kauko Ammattina autokyyditys Suomen taksiliikenteen vaiheita 1974 [ 41 ] Kare, Kauko Tyhmyyden ylistys 1974 [ 42 ] Kare, Kauko Tahko Pihkala, legenda jo eläessään 1975 [ 43 ] Kare, Kauko Tähän on tultu, Ahti M. Salonen raportti presidentinvaihdoksen välttämättömyydestä vakava- ja leikkimielisille äänestäjille 1977 [ 44 ] Kare, Kauko Yrjö Kivimies 8.12.1899-18.3.1980 muistojulkaisu [1980] [ 45 ] Kare, Kauko Aktivisti ei hellitä tapahtumia, muistelmia, mielipiteitä 1917-1939 1981 [ 46 ] Kare, Kauko Ensimmäiseksi vapaus erään eurooppalaisen testamentti 1981 [ 47 ] Kare, Kauko Ammattina autokyyditys Suomen taksiliiton vaiheita [Lisäp.] [1982] [ 48 ] Kare, Kauko Tiedustelu - tehtävä yli rajojen viiden rintaman vastavakoilija muistelee ja kertoo 3. täyd. p [1983] [ 49 ] Kare, Kauko Vanha iloinen kirkonkyläni ja sen maanmainio väki (Kaksiparran näkökulmasta) 1983 [ 50 ] Kare, Kauko Leikkisiä tarinoita 4. p 1984 [ 51 ] Kare, Kauko Eino Leino - kansallisrunoilija elämän- ja kirjailijankohtalon luonnehdintaa 1985 [ 52 ] Kare, Kauko Historiallisia pienoiskuvia 1985 [ 53 ] Kare, Kauko Ukko Goriot Toursin kirkkoherra Herra Gobseck 1985 [ 54 ] Kare, Kauko Tähän on tultu Paasikiven linjalta K-rintamaan 9. p 1987 [ 55 ] Kare, Kauko Legendoja Mestari Olavi viisinäytöksinen näytelmä 1987 [ 56 ] Kare, Kauko Valta ja painajainen poliittisia esseitä 1988 [ 57 ] Kare, Kauko Tyhmyyden ylistys 2. p. 1990 [ 58 ] Kare, Kauko EY - kyllä vai ei terveen järjen puolesta taloudellinen integraatio, maatalouden alueellinen kehitys, puoluevalta 1992 [ 59 ] Kare, Kauko "Kiellettyjen kirjojen indeksi" terveestä ja epäterveestä kilpailusta [1992] [ 60 ] Kare, Kauko Terveen järjen puolesta 1993 [ 61 ] Kare, Kauko Hjalmar J. Procopé isänmaanystävä ja maailmankansalainen 1994 [ 62 ] Kare, Kauko Rameaun veljenpoika 3. p. 1994 [ 63 ] Kare, Kauko "Tieteen pyhä lehmä" korkeakoulu - matalapolitiikka 1994 [ 64 ] Kare, Kauko Vanhan Kuninkaankartanon iloiset vuodet [1994] [ 65 ] Kare, Kauko Tyhmyyden ylistys 3. p. 1997 Harri Veijonen 1. 8. 2004 http://go.to/veijonen