Eihän porvarillisuudessa olisi mitään järkeä, ellei se tuottaisi kärsimystä vähäosaisille, osattomille; ei tietenkään kaikille tyhmille ja vähäjärkisille, jotak eivät osaa edes kärsiä, vaan sille yhdelle nyttemmin kadullamajailevalle henkiselle veljelle joka oli kerran Troijan kuningas. Porvarillisuushan saa koko mielensä kidutuksen hienostuksesta. Eivätkä nämä kauppaopiston naiset ole mitään söpöyksiä. Ne ovat pehmoisia karitsoja joilla on suussa suden hampaat ja piraijan luonne. Yhdenkään eläimen en ole nähnyt saavan tappamisesta niin himokkaasti hyvää mieltä kuin nuorten tyttöjen voi nähdä joka päivä saavan.

Tietysti minulle voidaan nyt huomauttaa että he eivät tiedä tappavansa, niin kuin lihansyöjät ja sudet eivät tiedä teurastavansa jne. Julmuus, pahuus, kierous ja ilkeys, siinä tyttönä olemisen orientaatiot. Voimme vain toivoa, että ne paskiaiset, ne täydelliset siat ja kyvyttömäty imbesillit (joilla tosin on nykyaikainen täsmätuhoamistekniikka, tarkkuussingot, napalmi ja ohjukset, kiitos Prometeuksen, käytössään), nämä halpahintaisimmat kauppamiehet ja saastat, joita nämä nartut pelkästä ilkeydestään ja näyttämisenhalusta naivat, pysyvät lujina ja kostavat mitä idioottimaisimmilla ja hermojaraastavimmilla teoillaan kaiken, jokaisen kunniattomasti tuotetun kärsimyksen, veristen jalojan ja kuolemnkin hetkellä ruusuntuoksua tihkuvien sydäntemme puolesta.  

Kun tänä aamuna ajelin VW-caddylläni kohti rautatieasemaa ja havaitsin neitseellistä nurmikkoa leikattavan, olin pysäköidä ja muuttua ruohikon tuoksuihin kiihkeästi sukeltavaksi myyräksi. IC-junan kliinisessä kahviossa istuin kuin ajokoira radanpientareen tuoksuja janoten. Olemukseni oli suoraan sanoen kurjistunut. Haaveilin modernissa kulkuvälineessä muinaisesta ikkunaluukusta jonka voisi avata. Harvoin jano rypöä keväisessä kosteassa ruokamullassa on saanut niin rajusti vallan. Koira, ihmisen paras ystävä, aistien ja noutavan käden ylivertainen jatke, ei milloinkaan eksy. Se kulkee erämaita, kauan sitten kadonneita lumottuja polkuja unissakävijän varmuudella. Se kelaa sieraimiinsa tuoksun motiivit kuin urheilukalastaja siimaa hyrräkelaan. Tuoksujen sipulista se kuorii johtoaiheensa tarkasti ja sekoittumattomana. Se löytää aina osoitetun etsimänsä, mitä mielikuvitusta ja makuhermoja kiehtovaa se ikinä onkaan. Katsokaa ajokoiran vesihormoonia valuvaa kieltä kun se roikkuu. Eikö tämä luita ja jätteitä järsivä elukka ole luonnon kulinaristi. Kun vain ajattelinkin sitä hajuttoman tunkkaista vankilaa johon olin matkalla, sysimusta epätoivo alkoi vallata mieltäni.

Kaupunkilaiselämä on kokonaan silmän, valon, tulen ja optiikan päivä. Se ei ole tuoksujen, Marsin ja Venuksen päivä. Se on savukaasujen, tupakointipisteiden, ilmankostuttimien, limnologisten asemien, lakaisukoneiden, jäähdytyslaitteiden, lämpövoimaloiden ja puhaltimien päivä. Kaikki ne ovat ihmeellisiä tukirakenteita joiden tarkoitus on suodattaa olennaisia taajuuksia. Kaupunkilaistytöt kulkevat maaseudeulla pyykkipoika nenässään. Vain vaivoin he tajuavat värähtelyä nurmikon ja viileän veden välillä. Värähtelyä suanan ja avannon välillä. Luontaista värähtelyä, valoisan heinäpellon ja viileän metsänsiimeksen välillä. Leikkisää panteistista värähtelyä lampiniityn ja heinäladon välillä. Harmonista värähtelyä sushisuupalan ja mietiskelyn välillä. Yllykkeitä hankkia pyydys kalastustarkoituksiin. Värähtelyä pyydyksen ja odotuksen välillä. Jännittymistä ja unohdusta, sähköpostien lukemisen ja haravoimisen välillä. Jatkuvaa pysähtelyä työkoneella peltopäisteessä: värähtelyä elonkorjuun ja runonkirjoittamisen välillä. Tai kylvämistä ja uusia romaaninalkuja. Lietelannan ravitsevia tuoksuja he eivät ymmärrä ollenkaan. Peltopäisteessä he haukottelevat, vaikka se nimenomaan on hetki kirjoittamista varten, paikallaan pyörähtävä seisahdus, tai laulusäkeen päätös. Vain sahallasoitto ilahduttaa heidän korvaa: mikä olisi sahaavampaa kuin jyrkät tilan vaihdokset rakastajan vuoteesta aviomiehen vuoteeseen.

Ukrainassa mustanmullan aluella, jossa paivä vaihtuu yöksi äkkijyrkällä leikkauksella, peltopäiste siirtyy kauas horisonttiin. Siellä on ajatuksen oltava pitkä ja jäntevä. Illan tullen se jää aina kesken ja seuraavana aamuna alkaa lauseen monipolvinen, soljuva ja katkeamaton kulku samasta pisteestä.. Muistin astian on oltava loputtoman syvä kaivo, joka ei milloinkaan valu yli vaikka suuret joet virtaisivat siihen, ja kuljettaisiavt kaiken kuonansa. Säikeitä on oltava paljon ja niitä yhteensitovia poikittaisloimia vielä enemmän. Eloa korjatessaan nainen puhkeaa haikeaan lauluun: hän leikkaa elämänlankoja, kokoaan niitä lyhteiksi. Siksi venäläiset puheenvuorot yleensä kestävät vähintään päiviä.  

Tahtoisin rapaotoida (sic.) teille enemmän suoraan maastosta, motocrossradan tuntumasta, hiihtokeskuksista, rakenteillaolevan ydinreaktorin siimeksestä, hiekkakuopista, lentokenttien laitamilta, suurten patojen alta, kanavatyömailta ja basaaritoreilta. Ei voi pidemmänpäälle tuntua mielekkäältä viettää päivänsä yhdessä ja samassa havaintopisteessä ilmanpuhtauden indikaattorina.

Aiemmin esitin ajatuksen että blogisti on uusi maailmakirjeenvaihtaja, aistien jatke, joka raportoi meille auki eksoottiset maat ja maanosat. Blogisti on sitä myös ekologisesti ja arkeologisesti, mikro ja makrotasolla. Blogiosti raportoi myös auki taivaankappaleiden liikkeet ja ulkoavaruuden tapahtumat. Hän menee rohkeasti pieneen, suureen ja kauas. Blogisti kartoittaa ja systematisoi ammatit ja olemistavat. Ahkeratsi ja nopealiikkeisesti hän asettaa tutkimushypoteeseja: tutkii hyvän ja pahan luonteen ihmisen olemismuodoissa. Blogisti on performanssitaiteilija joka asettaa olemiselle kysymyksiä Richard Longin patikoivassa hengessä. 

Sen minkä blogiin kirjoitettu sana (näkö, tuli) radiolle (kuulo, ilma ja vesi) häviää siinä, että sanan lukeminen vaatii koko olemisen keskitytämistä ja aktiivista tarkkaamista eikä sitä voi asteittain häivyttää ajatusten ja toiminnan taustalle niin kuin mielenkiinnotonta taustalla kuuluvaa radio-ohjelmaa, se voittaa siinä, että tekstit ovat aina ja kaikkialla tavoitettavissa ja viitattavissa toisin kuin radio-ohjelma joka on usein maakohtainen ohikiitava hetki. Yksikään nykyaikainen radioasema ei sitä paitsi ole yhtä kyvykäs ja dynaaminen voimavarojensa mobilisoimisessa kuin blogikulttuuri.

Tommi puhui taannoin kävely- ja reittikirjoittamisen alalajista. Hän onkin kunnostautunut myös kenttätyössä radanvarsilla ja lapin tiheiköissä. Myös Kraftwerkin jäsenet etsivät reittejä herkeämättä. Neljä silmäparia tutkii keskieuroopan karttaa. Pyöräillessään he ottavat huomioon aerodynaamisen momentin vaikutukset. Kokkarinen raportoi hampurilaisbaarissa olemisen ontologiaa niin aistivoimaisesti että voimme tuntea rasvankäryn tarttuvan ihoomme.    

Minua kiehtoo ajatus pornoelokuvan historiasta godardlaisittain. Siitä tulisi suuri nietzscheläs-sadelainen antropologinen tutkimus naarauden logiikasta, kasvonpiirteiden, ilmeiden, eleiden, liikkeiden ja kehonosien mahlerlainen sinfonia. Todellinen Das Lied von der Erde jossa mentäisiin Venuksen logiikkaan syvemmin ja fanaattisemmin kuin antiikissa koskaan. Lihan Passio, jonka taustamusiikiksi sosi parhaiten Bachin Johannes-passio (Suzuki) ja  Slayerin God Hates us All, jotkut Panteran teokset myös, sekä pahin repetitiivinen orgaani Steve Reichiltä, että pahin teknomonotonia.

Oikeuksien hankkiminen olisi ongelma kuten Godardillekin. Olisi mukavaa työkenellä jonkin aikaa pornoliikkeessä ja katsella kaiket päivät elokuvia. Pornoliikkeiden työvoima on suomessa täysin ammattitaidotonta. Samalla tietotaidolla ei voisi pärjätä saksassa. Nykyisessä kilpailutilanteessa pornoliikkeen perustavan ei kannattaisi myydä yhtään roskaa, vaan hankkia hyvällä maulla parhaat nimikkeet, joita ei tarvitse paatuneidenpienkaan, hienostuneidenpienkaan runkkareiden edessä hävetä, ja joiden takana voi itse järkähtämättä seistä.

Ehdotin Timolle että perustaisi kaavailemastaan aikakausijulkaisusta blogistanin kausikirjan. Numeroon valittaisiin mm. kuukauden parhaita blogikirjoituksia.

Melkeinpä näkisin blogikulttuurin olevan vasta heräilemässä. Minusta näyttää selvältä, kun otetaan huomioon kaikki multimedian mahdollisuudet, että blogi-tyyppinen työstäminen on tulevaisuuden muoto henkiseen olemassa oloon. Blogin dynaamisuus ja elävyys on aivan jotakin muuta kuin mitä perinteisen kotisivun staattisuudella voidaan saavuttaa. Blogi on jatkuvasti keskeneräinen kauttaaltaan rakentuva dynaaminen taideteos, muodonmuutoksen väline. Tuleivausuudessa tyylien kirhjo tulee toivottavasti olemaan äärimmäisen runsas ja hienostunut.   

"1 Sam 4:18 Kun hän mainitsi Jumalan arkin, kaatui Eeli istuimeltaan taapäin portin viereen, taittoi niskansa ja kuoli; sillä hän oli vanha ja raskas mies. Ja hän oli ollut tuomarina Israelissa neljäkymmentä vuotta."

Veijosella on kyllä ainakin yksi profetia jonka en ole huomannut toteutuneen:

Melkeimpä veikkaan, että Helsinkiin putoaa ydinpommi pääsiäisenä 2004, jos voittajat temmataan omaan yläilmojen pääkaupunkiinsa hieman aiemmin, "Porkkalasta", ja häviäjät pitävät jalkansa maassa ja katseensa kirkollisessa kotimaassaan. Seurakunnan pääkaupunki on yläilmojen Jerusalem ja seurakunta näkee ylösoton päivän lähestymisen (Heb 10:25) metri metriltä! Hyvää viikkoa! (Harri Veijonen 20. 10. 2002)

Ehkä on sittenkin oikeudenmukaisempaa olla sekoittamatta Ojalaa Veijoseen. 

Tänään Pauli puhuu Iliaasta tuosta suuresta jäljellejäämisen eepoksesta. Hän sanoo mm. että Iliaassa yksikään rakastettu ei odottanut rakastajanasa paluuta, kun taas Odyseuksessa Penolope, joskin kosijoiden ahdistama, odotti. Hieno ajatus, en ole varma sen paikkansapitävyydestä kun en ole vielä lukenut Iliasta (odotan Tammen uutta käännöstä).  

Sodan merkitys on jäljellejäämisen suhteeton korostuminen katoamisen kustannuksella. Rauhanajalle on ominaista rakenteen siirtyminen tiedostamattomalle tasolle. Rauhanajan varusmiespalvelus taas simuloi jäljellejäämistä henkisenä päämääränä (vrt. Kubrick: Full Metal Jacket, läski/henkinen läski). 

Marketan seikkailut kehitysmaissa jatkuvat yhtä mielenkiintoisina. Hän havainnoi vessaoloja ja huonoa jätteen käsittelyä. Se on aika tyypillistä hänen ikäiselleen ekovihreälle naiselle. Mies ehkä keskittyisi suurempiin ympyröihin.

Ihmisen havaintoaparaatti on läpeensä motiivitekninen. Ihminen havaitsee asioita spekulaatiojärjestelmänsä rakenteen ja kehittyneisyyden mukaan. Naiset poikeavat miehistä tämän rakenteen, eli motiiviensa ja näytteenottotaajuutensa puolesta, eivät kehittyneisyyden.  

Ihmislaji etsii täydellistymistään kahden sukupuolen avulla. Voisi olla vain yksi sukupuoli. Miehuus ja naiseus voisivat liittyä yksilön ikäkausiin (annettakoon tässä yhteydessä vastaus taannoiseen visailuun. Aidosti sukupuoltavaihtavia eläimiä ovat tietääkseni vain sivettikissa ja napoleonkala). Miehellä ja naisella on objektiivisesti havaittavat eronsa. Maailma ei kenties toimisi paremmin jos olisi vain yksi sukupuoli.

Vallitsee varmaankin jonkinlainen yksimielisyys siitä, että elämä on helpompaa silloin kun kaksi sukupuolta, kaksi ihmisenäolemisen orientaatiota pelaavat mahdollisimman hyvin yhteen. Ei täysin tiedetä, onko nerokkaan yhteispelin salaisuus mahdollisimman täydellisessä erilaistumisessa vai mahdollisimman täydellisessä samanlaistumisessa vai osittaisessa samanlaistumisessa.

Itse, jos olisin syntynyt naiseksi, näksisin sen varmasti pelkästään mahdollisuutena olla jotakin muuta kuin mies. Olisi äärimmäisen kiinnostavaa surffata naisenaolemisen mahdollisuuksissa. Luulen että niitä ei ole vielä paljonkaan tutkittu. Naisen suorastaan kannattaisi ajatella niin, että naiseus on mahdollisuus, eikä rajoite. Ja lähteä tutkimaan tätä mahdollisuutta naisenaolemisen perustalta. Tässä mielessä on ei vain järjetöntä vaan myös hyödytöntä vaatia tasa-arvoa jokaisen parametrin suhteen. Pääasia, että parametrit, värit, olisivat toistensa suhteen tasa-arvoisia. Ja että miljoonat värit jakautuvat suurinpiirtein tasan, punainen tytöille, sininen pojille. 

Tasa-arvo arvoasiassa naiset ovat halunneet päästä osingoille miesten motiiveista, sinisestä, vieoletista ja mustasta, omien motiiviensa, vihreän, punaisen ja keltaisen kustannuksella. He ovat ollet itse omien väriensä sortajia, pahimpia epätasa-arvottajia. He eivät ole huomanneet, että tällä logiikalla naisten keskuudessa saavat valtaa ne, jotaka ovat luontaisesti mahdollisimman vähän naisellisia. Naiset eivät ole vielä huomanneet miten röyhkeästi alhaiset rumilukset kompensoivat tällä retoriikalla sulojensa armotonta puutetta, sitä katkeraa kalkkia joka pitäisi vain niellä elämöimättä. 

Miehet eivät kuitenkaan ole sen enempää kiinnostuneet tyttöjen värivaltauksista. Tilanteessa, jossa toisella on paljon menettettävää ja toisella paljon voitettavaa, arvatkaa kumpi kiljuu tasa-arvon puolesta? Mutta kumpikin puoli on ymmärtänyt väärin sen mitä tasa-arvo tarkoittaa. Ei kysymyksessä ole keinotekoisen samanlaisuuden tunnustaminen todelliseksi (tietysti väärin ja keksityin perustein), vaan todellisen erilaisuuden tunnustaminen välttämättömäksi ja toinen toistaan täydentäväksi. Naarauis ei ole mikään koirauden normipoikkeama.

Naarauden logiikka on eräs kiinnostavimpia ja täysin kirjoittamattomia filosofioista. Naarauden logiikka lähtee poikimisen logiikasta ja siitä tragediasta mikä kulminoituu poikasen ja siittäjän väliltä valitsemiseen: naaras, jos sen pitää päättää, valitsee aina poikasen ja syö siittäjän. Muu on luonnonvastaisuutta.

Minulla on eläinaiheinen taulu, jossa kotkaemo kantaa pesään suutaan aukoville poikasilleen jäniksen ruhoa. Sekä poikaset että jänis on kuvattu mahdollisimman pehmoisiksi olennoiksi. Toisen täytyy kuolla toisen hyväksi. Kotkaemon julma haikea mutta oikeudenmukainen petomaisuus kiteytyy oman geenin suojelemiseen. 

Ensisijaisesti minä tahtoisin nähdä jonkun naaraspuolisen version Klaus Kinskistä, ihmisestä, jolla on ensin suhde jumalaan ja sitten vasta ihmisiin. Naisen joka rakastaa ja nussii maailmassa oikein vilpittömästi ja olantakaa: pyhän ja kunnollisen naisen. Kaksi ihmistä (mies ja mies, nainen ja nainen, mies ja nainen) eivät voi rakastaa toisiaan, elleivät he ensin ja enemmän rakasta Jumalaa. Nyt te kyyniset paskat kysytte mikä on Jumala. Keksikään itse! Siinä kaikki mitä osaan asiattomaan kysymykseenne vastata.

Jotain ajattelin kirjoittaa läsnäolemattoman tavoittamisesta ja käsilläpitämisestä. Kaikki oleva mikä ei nyt juuri ole läsnä on piilotajuntaa, riippumatta siitä onko sama muille läsnä, vaiko ei kenellekään. Tajuntaa on läsnäoleva, tavoitettava. Monet tunteet katoavat viljelemättä. Nainen ylipäätään on huono puutarhuri. Aina vahvimman puolella, vaikka sitten rikkaruohot valtaisivat koko kasvualustan.

Kongnitiivisessa mielessä runoilijan työ on läsnäolevan piirin mahdollisimman tehokasta laajentaminen. Runo voi olla henkevä tekijän liikkumavapauden, tavoittamiskyvyn rajoissa. Tämä tavoittamiskyky on pitkälti tekniikkaa, motiivitekniikkaa. En silti ole varma voiko sitä opettaa. Raha, objektiivionen markkina-arvo, voidaan liittää periaatteessa mihin tahansa motiiviin. Suurimman osan asioista markkinat ovat niin pienet ja hajaantuneet ettei niitä asioita voida rahalla mitata. Jos markkinoiden annetaan päättää yleishyödyke arvottuu hyvin ja oikein, mutta mittaamattoman arvokas annetaan ilmaiseksi. Markkinatalous on ryöstöjärjestelmä. Se ryöstää sitä millä tänään ei ole mitattavaa arvoa, mutta joka huomenna on mittaamattomassa arvossa. Markkinatalous ryöstää yleisestiottaen tulevaisuutta, ja yksityisellä tasolla keikkea sitä mikä on "liian" harvinaista. Kahden ihmisen välinen rakkaus on harvinaista ja erittäin epätodennäköistä: sitä markkinatalous ryöstää kaikkein epäreiluimmin. Ihminen joka yhdelle on korvaamaton, näyttäytyy markkinajärjestelmän näkökulmasta massan katoavana harmaana soluna. Puhun nyt lajeista jotka ovat harvinaisia.

Kaikki eläimet ovat kokonsa tai jonkin erityispiirteensä kautta liikkumavapaudeltaan rajoitettuja suhteessa ihmiseen. Tunteilla on perustansa juuri liikkumavaudessa. Objektiivisesti voi sanoa, että taitoluistelijalla on enemmän tunteita kuin ei taitoluistelijalla, samoin mäkihyppääjällä on enemmän tunteita kuin pelkurilla. Sillä joka on joskus soittanut täydelle salille rock konsertissa on enemmän tunteita kuin sillä joka on ollut pelkästään yleisöä klassisessa konsertissa. Sillä joka kulkee berliinin muurin raunioiden yli vihellellen on enemmän tunteita kuin sillä jolla ei ollut samaan mahdollisuutta. Näin siis objektiivisesti ajateltuna.