TÄLLÄ SIVULLA ON TARKOITUS ESITELLÄ SEURAKUNNAN JÄSENTEN JA HIEMAN MUIDENKIN MERKITSEVIÄ NÄKYJÄ, UNIA JA ILMESTYKSIÄ. JOS LUKIJOISSA ON SELLAISIA, JOTKA PYSTYVÄT SELITTÄMÄÄN UNIA, TEILLEKIN ON TEHTÄVÄÄ TÄÄLLÄ. TERVETULOA!
JOS HALUATTE MUILLE AIHETTA SIVUAVILLE SIVUILLEMME, VOITTE HETIKIN TUTUSTUA NIIHIN NÄPÄYTTÄMÄLLÄ ÄSKEISTÄ SANAA.
KENKÄÄ - HELPPO SELITTÄÄ
Kirkkoihin kuulumattomien (aivan sitä se ei valitettavasti ollut) neuvottelupäivilläkin 3/11 -96 kerroin, että suhtaudun varsin kriittisesti näihin, vaikka Raamattu nekin seurakunnassa tuntee samalla opettaen olemaan laittamatta niitä alkuunkaan Jumalan Sanan edelle vaan arvostelemaan Sanalla. Eikä Sanan mukaisetkaan näyt välttämättä ole Jumalasta vaan ihmisestä itsestään.
Tämän jälkeen kerroin, että minulle kriittiselle Herra itse kuitenkin antoi näyn tai merkitsevän unen: siinä sain kenkää ystävältäni Mauno Viinikkalalta. Ja saatuani Jumalalta tehtävän julistaa Herran paluuta sellaisena kuin Sana sen opettaa ja ymmärrän, kolme kuukautta myöhemmin olinkin poispotkittu Lpr:n helluntaiyhdistyksestä vuonna 1986. Itse asiassa "rauhan ylösottoineen" virheellinen odottamisenikin jo vuonna 1986 syntyi Viinikkalan vastustuksesta; ryhdyin panemaan omiani siihen Herran sanomaan "rauha ylösottoineen tulee". Nyt olen pitkään opettanut vuotta 1998 todennäköisenä, mutta aina olen sitonut kaikki laskelmat tapahtumiin, jotka tarkimpia laskelmia ovat.
MUTTA MITÄ MERKITSEE "BALETTITANSSIMINEN".
En ole kenellekään kertonut, että olen nähnyt toisenkin merkitsevänä pitämäni unen. Unessa oli sisar kuin balettitanssija. Seuraavana päivänä näin sisaren, jota en ollut ennen nähnyt ja hänellä oli kasvot kuin tuolla uneni balleriinalla! Te, jotka osaatte selittää raamatullisesti unia, olkaa hyvä ja tarjotkaa tähän uneeni selitys. Sähköpostiosoitteeni pääsivun lopulla ennen päiväystä. Postiosoite: PL 57, 53101 LPR.
KOLMANNESSA mahdollisesti merkitsevässä unessani joulukuussa 1996 olin Olavi Syvännön luona Israelissa. Ainakin tämä uni voi hyvinkin olla alitajuista odotusta, kaipuuta saada Syvännön perhekunnan kirje. Varmaa on, että se kirje myöhemmin tuli ja alkaen juuri Olavin kirjoituksella (Kaarlo O. ei enää liene jaksanut kirjoittaa mitään.)
SYVÄNNÖN näyt tai rukoukset. Mirja on kertonut julkisesti tarkoinkin, kerron vain sen verran, että Jussi Aro kuoli pian sen jälkeen kun hänen, pilkkaavimman (?) RKK:n jäsenen poistumista komiteasta oli alettu K.O. Syvännön ehdotuksesta rukoilla.
KEIJO LINDEMANIN TAI MUIDEN "MEIDÄN" NÄKYJÄ
Keijo kirjoitti kirjan vuonna 1980, mikä oli harhassa enemmän kuin omani 1986 ilmestynyt kirjanen. Mutta kuten jo silloin sanoin "vähiten erehtyjä on paras profeetta". Ei tässä olla typeriä "kuka meistä on suurin"-väittelijöitä vaan halutaan kaikki parhaimmat näyt, unet ja ilmestykset tähän! Kiitos, jos voitte auttaa!
LEO MELLERIN NÄYT
Tähän joku voisi tehdä tutkimuksen otsikon aiheesta. Joku muu kuin Leo itse. Mutta Leo Mellerin Sanan selitys kaikessa erehtyväisyydessään on mielestäni yksi maamme parhaita. Erittäin ystävällisin terveisin sain "Saatanan hyvä opettaja" käsikirjoituksenikin takaisin Kuva ja Sanasta. En ole lainkaan pahoillani siitä, että kustannusliikkeellä ei riitä intoa tehdä suuria määriä kirjallisuutta ensi vuosituhannelle.
JUKKA ROKAN NÄYT
Tampereella 2/11 -96 näin sikäläisestä Tampereen Saalemia mainostavasta TV-ohjelmasta Markku Vuorisen haastattelemassa Jukka Rokkaa näyistään. Jukka Rokka mainitaan 1900-luvun henkilöissäni. Rokka on helluntailiikkeen parhaimpia veljiä, vaikkei mielestäni osannutkaan esittää tv:ssä näkyjään niinkuin olisi pitänyt. Ainakin olisi pitänyt painottaa Jumalan Sanan toteutumista eikä tehdä suurta numeroa näyistä, jotka voivat osua harhaankin toisin kuin Jumalan profetiat. Tähän jatkoksi sopii vaikka toisten kommentteja mainituista näyistä ja omistaankin on lupa kertoa. Mutta arvostelen ne ensin sopivatko tälle sivulle. Tarjotkaa kuitenkin, kiitos!
- - - -
TÄNNE SIIS NÄKYJÄ
UNIA
JA ILMESTYKSIÄ
- - - -
- - -
- -
-
Turhaa toistoa:
KENKÄÄ -HELPPO SELITTÄÄ
Kirkkoihin kuulumattomien (aivan sitä se ei valitettavasti ollut) neuvottelupäivilläkin
- - - -
TÄNNE SIIS NÄKYJÄ
UNIA
JA ILMESTYKSIÄ
- - - -
- - -
- -
-
viimeinen mahdollisuus palata kotisivulle:
NÄKY, WILKERSSON DAVID WILKERSSON, NÄKY KIRJA, JUKKA ROKKA, SAALEM, BETANIA, EDEN, EEDEN, EELIM, PROFETIA, ENNUSTUS, ENNUSTUKSET, OKKULTISMI, JEESUS, SEURAKUNTA, UNIEN SELITYS, UNET, ILMESTYKSET, AIKAKONE, LOPUN AIKA, HELLUNTAISEURAKUNTA, VAPAAKIRKKO, BAPTISTIYHDYSKUNTA, TAMPEREEN SAALEM, HELSINGIN SAALEM, LAPPEENRANNAN BETANIA, SEURAKUNTA, LAPPEENRANNAN SEURAKUNTA, OPETTAJA, PROFEETTA, PROFEETAT, ENNALATTIETÄJÄT, SEURAKUNNAN PAIMEN, APOSTOLIT, KAITSIJAT, SEURAKUNNAN OPPI, ILMESTYSKIRJA, DANIELIN KIRJA, PIENET PROFEETAT, SUURET PROFEETAT, NÄYT JA ILMESTYKSET, KUVA JA SANA, AIKA OY, PÄIVÄ OY, FREE MISSION, LÄHETYSTYÖ, KIRKKO, SEURAKUNTA, RAAMATTU, HARHAOPIT, UNET, UNEN NÄKIJÄT, PARANTAJAT, KAUKOPARANTAJAT, SUOMEN SANOMAT, RISTIN VOITTO, HYVÄ SANOMA, JEESUS, YM.