Eräs kielletty kirja
Gummerus
Karlgren, Punainen diktaattori.
Mothander, Paroneista
bolsevikkeihin.
Valkonen, Maisterin seikkailut mailla ja
merellä.
Kiviranta, Sellaista se on.
Tuomola,
Neuvostovakoilija.
Mustonen, Jumalattomuusliike ja T.J.L.Neuvosto-Venäjällä.
Suomen tunnetuimmalla kiellettyjä kirjoja koskevalla internetsivulla löytyy edellä mainitut tiedot. Gummeruksen listalla viimeksi esitetty Mustosen kirja on varmasti lähes kaikille suomalaisille täysi arvoitus. Mitä merkitsee T.J.L.? Kuka kumman Mustonen? Niihin ja moniin muihin kysymyksiin tulee vastausta tältä sivulta.
Kuka kumman Mustonen?
Esipuheessaan kirjan tekijä kiittää professori A.R. Gederbergiä ja piispa Eino Sormusta heidän antamistaan "neuvoista ja herätteistä". Ilmenee, että ev.lut. kirkko ei tuona aikana vastustanut tällaisen kirjan kirjoittamista. Mutta valtiovaltakin oli antanut tukensa kirjan julkaisemiselle: "Ansio siitä, että kirja saa nähdä julkisuuden, lankeaa Opetusministeriölle ja Valtion Tiedoituslaitokselle, jotka ovat antaneet avustusta painatuskuluihin. Kohdistan nöyrän kiitokseni erikoisesti opetusministeri A. Kukkoseen ja johtaja Heikki Reenpäähän."
Esipuhe loppui noihin sanoihin. Alla lukee:
Äänekoskella 10.12.
1941.
Matti A. Mustonen.
Kirkkoherra, fil. maisteri.
Nähtävästi tuolloin Äänekosken ev. lut. kirkon kirkkoherrana toiminut Matti A. Mustonen on kirjan tekijä. Jo esilehdellä mainitaan, että teos on kirjoitettu "Neuvostovenäläisten lähteiden pohjalla". Myöhemmin kiitetään Yliopiston kirjaston slaavilaista osastoa, mikä antoi kirjavaransa Mustosen käyttöön.
Kirjan koko nimi
Kukapa arvaisi ainakaan nykyaikana, mistä lyhenne T.J.L.? Taistelevien jumalattomien liitto! "Jumalattomuusliike ja taistelevien jumalattomien liitto Neuvosto-Venäjällä" teoksen koko nimi. On otettava huomioon kirjan kirjoittamisaika. Jatkosota oli käynnissä. Alkulause alkaa sanoin: "Bolshevistinen Venäjä taistelee kuolinkamppailuaan." Kirkkoherralla näyttää olleen uskoa, missä toivotaan. Jos hän olisi tuntenut paremmin Jumalan Sanan, hän olisi voinut aprikoida marsalkka Mannerheimin tavoin: "kumpi onkaan pahempi, nykyinen bolshevikinen Neuvostoliitto vai sen jälkeen tuleva?" "Antikristuksen valtakunta seisoo Neuvostoliito jaloilla", kirjoitti Tapio Nousianen paljon ennen kuin Neuvostoliiton vaipumisesta karhun uneen mitään tiedettiin.
Aluksi kirjoittaja esittelee bolshevistisen ateismin juuria, mitkä ovat Marx-Engels filosofiassa. Karl Marx aikanaan kritikoi kirkkoa ulkokultaisuudesta aivan aiheestakin. Mustonenkin myöntää, että "kohtalon ivaa, että viimeinen "jumalallinen" keisari Nikolai II ja hänen kohtaamansa ja ihailemansa todellinen venäläinen talonpoika oli Grigori Rasputin. Ummehtunut mystiikka ja taikausko henki keisarihovista keisariuden viimeisinä vuosikymmeninä."
Syyskuussa 1997 Venäjä otti omakseen jälleen Leniniltä perityn uskon levittämisen kieltävän lain. Mustonen kiteyttää kirjassaan, että Stalinille ja Leninille "uskonnonvapaus oli oikeutta uskonnonvastaiseen taisteluun." Jeesuksen käsky on mennä julistamaan evankeliumia myös Venäjän kansoille laeistaan riippumatta.
Jumalattomuusliike-kirja muistuttaa, miten valtaan päästyään bolshevikit 8. 11. 1917 julistivat kaikkien kirkkokuntien omaisuuden takavarikoiduksi valtiolle. Samalla tavalla Antikristus, joka Mesekistä (Moskova, Hesekiel 38-39) jälleen nousee, tulee takavarikoimaan ja hävittämään (riisuu alastomaksi ja polttaa tulessa, Ilm 17:8-16) ulkokultaisen kirkon, Raamatun "porton" rikkauksineen. Kirkkoihin kuulumattomalla seurakunnalla ei ole mitään omaisuutta, mutta varmasti sen internet-kanavakin vaikenee aikanaan. "Jumalattomien" omissa riveissäkin oli "jumalisia". Joka kahdeskymmenes kommunistisen puolueen jäsen erotettiin puolueesta uskonnollisuutensa vuoksi.
"Päiväkodista antikristilliseen Suomeen" (Kipinä 2/79) kirjoituksessa kerrotaan enemmänkin siitä, miten Neuvostoliitossa osattiin noudattaa monia yhteiskuntaa koossa pitäviä Raamatun kasvatusohjeita. Mustonen kertoo kirjassaan, että Paavalin ohjetta "Kuka ei tahdo työtä tehdä, hänen ei syömänkään pidä" venäläiset eivät ole myöntäneet lainaukseksi (s. 100), vaikka se laistaan löytyy. Käsite työn kirouksesta eikä siunauksesta on Mustosen mukaan kuitenkin ennen kaikkea marxilainen, kommunistinen.
Kirja käsittelee myös uskonvastaista kouluopetusta. Tosin sitä mitä Neuvostoliitossa oli, on meidänkin maassamme mm. "äidinkielen ja kirjallisuuden tunneilla oli käytettävä uskonnonvastaista kirjallisuutta opetusvälineenä." Jotkut paremmat lahkot Suomessa ovat ottaneetkin lapsensa pois valtion opetuksesta. Stalinimainen tappaminen ei sentään ole ollut meillä mahdollista. Mustosen mukaan tieto vuodelta 1936 kertoo, että kreikkalaiskatolisia piispoja ja pappeja on surmattu 40.000 ja evankelisia pappeja 12.000, luku sisältää myös karkotetut ja vankiloihin suljetut. Maallikot saattoivat säästyä, koska eivät eläneet hengellisestä työstä saatavalla palkalla.
Matti A. Mustonen ei suinkaan ollut aikansa kirkkoherrojen fanaattisimmasta päästä. Kirjansa on varsin kiihkoton ja puolueeton, mutta luonnollisesti se katsottiin Neuvostoliiton vastaiseksi, koska ei levittänyt sen hyväksymää valheellista propagandaa. Tosin kirjan loppuunkin Mustonen tallensi aikansa tuntomerkin: Kristillinen kirkko on elänyt painojen alla. Mutta saman painon alla on elänyt koko "Venäjän kansa. Nyt on sen vapautuksen hetki koittanut." Vaikkei Suomea tai Hitleriä olisi pidetty vapautuksen tuojana, luja oli Mustosenkin usko siihen, mitä toivoi. Jokainen ei tule uskollaan autuaaksi eikä kaikki usko ole Raamatusta.