JEESUKSESTA 1900-LUVULLE

JEESUS, 30 jKr. Vapahtajamme, Jumalan Poika on tietenkin enemmän kuin oppi-isämme Hippolytos ja Hippolytoksen oppi-isä Daniel. Jeesus teki selväksi sen, että Daniel pystyi ennaltatietämään ei vain hänen aikansa tapahtumia, "tuhotaan Messias" (Dan 9:25), vaan tapahtumia Herran paluuseen ja sitä edeltävään suuren ahdistuksen aikaan asti (Matt 24:15, 21).

PAAVALI, 60 jKr. "Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelien äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa."

Paavali kertoi Jumalan sanana, etteivät kaikki seurakunnan jäsenet näe kuolemaa vaan kaikki muuttuvat ylösnousemusruumiiseen (1 Tess 4:13-). Selvin perusta opista yläilmoihin tempaamisesta vihan ajaksi löytyy tästä. Ja kun Paavali mainitsee kertoneensa tessalonikalaisille heidän luonaan käydessään mihin antikristuksen ilmestyminen tuon Herran luo kokoontumisen (2 Tess 2:1-3) ennusmerkkinä liittyy, seurakunnan ymmärrys ei ole lisääntynyt muuhun kuin siihen, että kysymys on "hän vahvistaa liiton" (Dan 9:27). Ja 1991 alkaen tuota liittoa tehdään täsmälleen Danielin esittämässä aikataulussa.

JOHANNES, 90 jKr. Jeesus ilmestyi apostoli Johannekselle Patmos luodolla noin puoli vuosisataa taivaaseen astumisensa jälkeen. Ja Johannes kirjoitti muistiin sen mitä Herra hänelle näytti. Käsityksemme mukaan Ilmestyskirja on Daniel 9:27:ään sisältyvä näky. Karitsan häiden alkamisesta puhuessaan (Ilm 19:7) se ei sano aikaa, mutta Daniel sen kertoo. Vihan aikahan alkaa liiton vahvistamisesta ja samoihin aikoihin tapahtuu morsiamen, seurakunnan evakuoiminen yläilmoihin Yljän, Jumalan Karitsan luo. "Mitä Johannes näki" on meille tarpeellista tietoa ymmärtääksemme paeta sitä hirvitystä, mikä tunnetaan Daniel 9:27:ssä kolmena ja puolena vuotena. Jeesuksen sanojen mukaan se on vedenpaisumusta ja maailmanloppua pahempi aika. Sellainen, mitä "ei ole ollut eikä milloinkaan tule" (Mt 24:21). Vihan ajan kauheuksista kuvaavia teoksia kyllä riittää, mutta tärkeätä on huomata miten tuossa ajassa täydellistyvät tuomiot ovat jo kauttaaltaan alkaneet toteutua. Johannes oli se opetuslapsi, josta Johannes itse kirjoittaa, "jota Jeesus rakasti". He olivat hyvin läheisiä. Perimätiedon mukaan Johannesta lukuunottamatta kaikki muut Jeesuksen valitsemat opetuslapset joutuivat kokemaan marttyyrikuoleman. Ei ole palvelija isäntäänsä suurempi. Johannes säilyi murhatuksi tulematta hänellä kun oli tehtävä: kirjoittaa muistiin se, mikä hänelle tulevaisuudesta näytettiin, minkä tunnemme Raamatun viimeisenä kirjana, Ilmestyskirjana.

POLYKARPOS, 130 jKr. Johanneksella oli omia oppilaita. Ilmeisesti hänen kauttaan oli uskoon tullut mm. Polykarpos. Hän syntyi niihin aikoihin kun Jerusalem hävitettiin, 70 jKr. Pari ensimmäistä kristillistä vuosisataa on pitkälle yhteistä koko kristikunnalle. Vainotujen ja tapettujen määrä oli tavattoman suuri. Kerrotaan, että Johannes olisi asettanut Polykarpoksent Smyrnan piispaksi, mutta paikallisseurakunnathan valitsivat itse omat johtajansa, seurakunnan vanhimmat. Polykarpos oli innokas matkustamaan ja ottamaan selvää totuudesta. Hän halusi säityttää evankeliumin Jeesuksesta tuleville polville mahdollisimman aitona. Polykarpoksen päävastustaja oli Marcion. Viholliset olivat vangituttaneet Polykarpoksen, ja hänet oli viety Roomaan. Taas oli tulossa päivä, jona kansa saisi lyipää ja sirkushuveja, näkisi kristittyjen veren vuotavan kilpa-ajoradalla. Oikeuden tuomari kysyi Polykarpokselta tahtoiko tämä päästä vapaaksi eli kieltää Kristuksen ja uhrata jumalille? Hänet oli jo viety ajoradalle ja vastausta odotettiin. Kerrotaan Polykarpoksen pitäneen kansaa jännityksessä kuin kuunnellen Herran puhetta: Polykarpos, pelkurit eivät peri Jumalan valtakuntaa. Katoliset lähteet kertovat Polykarpoksen palvelleen Herraa syntymästään saakka, mutta luonnollisesti hän saattoi tarkoittaa vain aikaa siitä eteenpäin kun oli uskoon tullut. "Sen ajan olen Kristusta palvellut, eikä Hän milloinkaan ole tehnyt minulle pahaa. Kuinka minä nyt voisin kieltää Kuninkaani ja Vapahtajani." Pyövelin apulaiset sytyttivät tulen, ja taas toteutui kansan tahto. Marttyyrikuolema tapahtui vuonna 155. Kansat hyvinkin luulevat tulevansa herätetyksi viimeisenä päivänä, ja niinhän tulevatkin tuomiolle. Kristuksen seurakunta nousee ensimmäisessä ylösnousemuksessa.

PAPIAS, 150 jKr. Sellaiset kuin Justinus Marttyyri, Speratus, Cittinus, Donata ja Vestia kuuluvat kirkon historiaan, mutta nähdäkseni eivät kovin hyvin sovi esitellyksi tässä. sensijaan Eusebiuksen Kirkkohistoria tietää, että Fryygian Hierapoliin johtavia veljiä ollut Papias julkaisi viisiosaisen teoksen "Herran sanojen selitys" vuoden 150 vaiheilla, mutta siitä on säilynyt vain katkelmia. Kauttaaltan Eusebiuksen kerronta Papiaksesta on myönteistä paitsi kertoessaan Papiaksen tulevaisuuskäsityksestä ja suhteesta Herran paluuseen. Eskatologiassaan, lopun aikoja koskevassa pohdinnassaan, Papias lukeutuu niihin, jotka odottivat Kristuksen tuhatvuotista valtakuntaa. Juuri sitä kiliasmia, tuhatvuotisvaltakunta-ajattelua edustaneet edesmenneet pyhät on luettava tämän kirjan otsikon alle kuuluviksi, vaikka vain murto- osasta heistä voidaan mainita. Eusebiuksen älyttömyyttä kuvastaa se kun hän tuhatvuotisopin vuoksi nimittää Papiasta vähä-älyiseksi. Ennen Papiasta elänyt apostoli Barnabas tiedetään erääksi aikansa oppineimmista miehistä. Häneltä on säilynyt laskelmakin tuhatvuotisopista jakaessaan aikakaudet tuhannen vuoden mittaisiin osiin. Barnabaan, Papiuksen, jne. tietämä lepopäivä on alkamassa ensi vuosituhanneksi.

MONTANUS, 170 jKr. Montanolaisuus liikkeen nimi juontaa henkilöstä nimeltä Montanus. Hän oli kotoisin Fryygiasta, Vähä-Aasiasta. Vuonna 156 tai 170 Montanus täyttyi Pyhällä Hengellä ja alkoi saarnata maallistumista vastaan. Montanus oli profeetta. Liikkeestauml;auml;n tunnetaan kaksi naisseuraajaakin, Maksimilla ja Priskilla, jotka saivat profetoimisen lahjan. Montanolaisuus levisi voimakkaasti Vähä-Aasiassa ja myöhemmin mm. Pohjois-Afrikassa. Liike tunnetaan myös vanhalla ajalla Ranskassa ja Italiassa. Pohjois-Afrikassa montanolaisuus tunnettiin ainakin vielä 400-luvulla ja liikkeen kannattajia nimitettiin tertullianisteiksi, katso Tertullianus. Montanolaisten päävastustaja oli Rooman kirkollisen seurakunnan presbyteeri Gaius, joka kielsi Johanneksen evankeliumin ja Ilmestyskirjan arvovallan. Varmasti tiedetään väärin ymmärretyksi Montanuksen opetus siitä, että hän olisi joku Lohduttaja, Pyhä Henki, kun hän opetti, että Pyhä Henki on Lohduttaja ja helluntaina alkanus aika tätä lohduttajan aikaa. Montanuksen kuten muidenkin varhaisen ja keskiajan seurakunnan jäsenten toiminnasta täytyy tehdä päätelmiä paljolti vastustajiensa kirjoituksista. Kun vainoajat väittävät Montanuksen hirttäneen itsensä, totuus on, ettei Montanus kuollut luonnollisella tavalla. Montanus opetti Jeesuksen seuraamista eikä seuraaja ole Herraansa suurempi. Vielä nykyisinkään kerrottaessa milloin missäkin päin joidenkin tehneen itsemurhan kirkon ja valtion "suojellessa", eivät asiasta tiedottajat välitä siitä, ettei "murhan" tehneen periaatteisiin kuulunut itsemurha vaan Jeesuksen seuraaminen. Vastustajat sanovat Montanuksen saarnanneen, että Jeesus tulisi perustamaan valtakunnan Fryygiaan. Niinhän Hän tuleekin, eikä vain Vähä-Aasiaan vaan koko maan päälle. Kirkkoisä Irenaeus ( n. 140- 202 jKr.) oli mukana aikansa herätyskristillisyyden vainoamisessa. Toisen vuosisadan alkupuolella luopumus ei vielä ollut ehtinyt levitä kaikkialle eikä edetä varsinaiseksi syrjähypyksi Kristuksesta kuninkaaseen. Vielä noin vuonna 120 kirjoitetun Didaken (Kahdentoista apostolin oppi) mukaan "profeetoilla on edelleen kunnioitettu asema". Virkapappeuden myötä 200 jKr. tienoilla asia oli jo toisin. Eusebiuksen kirkkohistoriakin kertoo Montanuksesta ja herjaavat kuvaukset sopivat sellaiseen henkikasteeseen kuin alkuseurakuntakin kielilläpuhumisineen ensimmäisenä helluntaina koki. Innokas Herran tulon odottaminen kuului Montanukselle. Aina seurakunta on odottanut "kunpa Herra jo tulisi". Nyt odotetaan Herraa tulevaksi, koska viimeista merkkiä tehdään jo!

APOLLONIOS, 180 jKr. Katolisella kirkolla on marttyrinimiluettelonsa, mutta seurakunnan historiassa suurin osa marttyyreistä on nimeltä tuntemattomia. Murhattujen nimet saattoivat säilyä jos tapahtuma eteni valtiollisen oikeuslaitoksen kautta. Tiedot säilyivät ns. marttyyriaktoissa. Poikkeavin varhaiskristillisen ajan marttyyriaktoista koskee Apolloniosta. Apolloniosksen marttyyrio on kirjoitettu noin vuonna 180 jKr. Se valaisee poikkeuksellisen hyvin marttyyrien uskonkäsitystä. Vuonna 1893 on löydetty teksti, missä kerrotaan Apolloniuksen puheenvuoroista. Ilmeisesti alkuperäinen oikeuden pöytäkirja on muokattu kirjalliseen asuun. Apollonios lienee ollut alkuperäiseltä nimeltään Sakkeus ja syntyjään egyptiläinen. Roomaan muutettuaan hän tuli tunnetuksi filosofina ja hellenistisen sivistyksen loistavana edustajana. Hän tuli uskoon ja puolusti voimaakkasti kristillistä uskonkäsitystään pakanallista polyteismia vastaan. Hieronymoskin mainitsee tämän Apolloniuksen kuuluisien miesten elämäkertateoksessaan "De viris illustribus". Apollonios oli Rooman senaatin jäsen. Myös "Martyrologium romanum" kertoo tapahtuneen "pyhän senaattori Apolloniuksen" marttyyrikuoleman Roomassa Marcus Aureliusksen pojan keisari Commoduksen hallitessa (180-192). Apolloniuksen kuolemanrangaistuksen toimeenpanemiseen suhtauduttiin epätavallisen hienotunteisesti. On olemassa hieman ristiriitaistakin tietoa Apolloniuksesta, mutta kaiken kaikkiaan hän oli ainakin hieno apologeetta, uskon puolustaja. Eivät milloinkaan valtaapitävät ole suvainneet opetusta Herran paluusta, eivät varsinkaan nyt, kun se jo heidänkin mielestään saattaa olla ainoa ulospääsy maailmanlaajuisesta katastrofista. En yhdy pastoreiden rukoukseen valtion puolesta käsittäessäni enää vain yksilöillä olevan pelastumisen mahdollisuus.

TERTULLIANUS, 195 jKr. Quintus Septimus Florens Tertullianus syntyi 150-160 ilmeiseti Karthagossa, Pohjois- Afrikassa. Hän sai korkeatasoista kirjallisuuden ja puhetaidon opetusta nuoruusvuosinaan. Vanhempansa eivät olleet kristittyjä, joten Tertullianus ei liene lainkaan tullut kasvatuskristillisyyden saastuttamaksi vaan koki omakohtaisen kääntymyksen, uskoon tulon ennen vuotta 200 jKr. "Hän toimi Roomassa asiaihoitajana, mutta palasi vuoden 195 vaiheilla kristittynä kotikaupunkiinsa Karthagoon" (Luojola). Tertullianus oli ensimmäinen huomattava latinaksi kirjoittava oppi-isä. Hän liittyi montanolaisiin, joiden tiedettiin odottavan Jumalan valtakunnan tulemista ja kehottavan valmistautumaan marttyyriuteen. Tertullianus on kirjoittanut ainakin 31 teosta, mutta niiden aikajärjestyksestä ei ole tietoa. "Apologeticum" teoksessaan hän esittää sittemmin kuuluisuutta saaneen lauseen "kristittyjen veri on siemen". On luultu, että Tertullianus olisi noussut myöhemmin montanolaisuutta vastaan, mutta ilmeiseti kirjoituksensa lahkoja vastaan on suunnattu todellisille eksytyksille. Tertullianus ei saanut kirkon taholta yhtä voimakasta vastustusta kuin Montanus, mikä voi osoittaa sitä, ettei hänen opetuksensa ollut yhtä henkevää Pyhän Hengen lahjoja korostavaa. Augustinus, 500-luvun lopulla Canteburyn arkkipiispaksi noussut kristinuskon levittäjä, tapasi Karthagossa Terttullianuksen nimeä kantavan ryhmän. Ilmeisesti tertulliaanit olivat montanolaisen herätysliikkeen maallistuneempi ryhmä. Tertullianuksen eräillä opetuksilla on jatkuvasti ollut merkitystä kirkonkin teologiaan. Ilman Tertullianusta Herran paluun ennaltatietäjät olisivat saaneet vieläkin tylymmän kohtelun. Tertullianuksen saama vaino ei ollut niin voimakasta, koska hänkin ymmärsi, ettei aikakausi vaihdu heti vaan vasta seitsemänneksi vuosituhanneksi.

PERPETUA, 200 jKr.

HIPPOLYTOS oli aikansa merkittävin henkilö

FELIX, 300 jKr. Jälleen olemme sivuuttaneet aikansa merkittäviä henkilöitä kuten Klemens Aleksandrialainen (kuollut n. 215) ja hänen oppilaansa nimeltä Origenes (185-254). "Extra ecclesiam nulla salus", ulkopuolella kirkon (tarkoitti ilmeisesti "seurakunnan") ei ole pelastusta-lauseestaan tunnettu Cyprianus murhattiin vuonna 258 keisarin asetuksen seurauksena. Samoin Cyrillus lienee ollut uskovainen julistaja, mutta tuhansien muiden tavoin kuoli martyyrina vainoissa, jotka laantuivat vasta Konstantinus Suuren tehtyä kristinuskosta valtionuskonto, minkä jälkeen vainottiin edelleen niitä, jotka eivät valtiokirkkoon yhtyneet. Irenaeus, joka eli n. 140-202, on tunnettu kirkon historiasta, on jo mainittu seurakunnan vainoajana niin uskonnollinen teologi kuin olikin. Vuonna 304 Diocletianuksen vainoissa marttyyrikuoleman kärsi eri Irenaeus. Samaan aikaan Karthagossa toimi suurimman lahkon paimenena Felix. Hän ei suostunut luovuttamaan pyhiä kirjoituksia poltettavaksi ja joutui oikeuden eteen. Kaupungin kuraattori Magnilianus kuulusteli häntä ja vaati häntä luovuttamaan kirjakääröt ja pergamentit. Kun "piispa" Felix kieltäytyi siitä, hänet suljettiin vankilaan kolmeksi viikoksi. Sitten Felix joutui prokonsuli Anulinuksen eteen. Prokonsuli kysyi, miksi Felix ei luovuta sopimattomia ja hyödyttömiä kirjoja tulessa poltettavaksi. Felix kieltäytyi antamasta kirjoituksia ja prokonsuli määräsi katkaistavaksi Felixiltä miekalla pään. Marttyyriaktan liite kertoo, että Felix sidottiin raskailla kahleilla kunnes joutui keisarin tuomittavaksi. Sinne hänet vietiin laivalla ja Agrigentumin satamassa oli uskonystäviäkin vastassa. Matka jatkui Apulian Venusiumiin. Prefektin käskystä Felix päästettiin kahleista. Mutta kun Felix yhä kieltäytyi luovuttamasta kirjoituksia, keisari määräsi hänet mestattavaksi. Ilman pyhiä kirjoituksia me emme tietäisi Herran paluusta. Holmquistin kirkkohistoria I tuntee kolme Felix-nimistä henkilöä, mutta vain tässä mainittu sopii edes jollakin tavoin profeettojen joukkoon.

ATHANASIUS, 350 jKr. Kolme- ja neljäsataaluvuilla oli katolisen kirkon piirissäkin vielä havaittavissa evankelista elämää. Monia jaloja kirkollisia henkilöitä löytyy. Yksi mainitsemisen arvoisimmista on Athanasius (293-373). Hän vastusti voimakkaasti Areioksen Kristuksen jumaluuden kieltävää käsitystä. Meidän onneksemme Athanasiuksen käsitys lopulta sai voiton katolisessa kirkossa. Paaviakaan ei tarvitse nimittää Antikristukseksi, koska hän ei kiellä Kristuksen jumaluutta. Paavi on vain seurakunnan eli Kristuksen morsiamen irvikuvan eli porton pää. Taistellessaan nykyajan liberaaleille ja Jehovan todistajille tyypillistä käsitystä vastaan Athanasius ajettiin maanpakoon viidesti. Ilmeisesti Athanasiusta tarkoitetaan Aleksandriassa mainittaessa "hän sai nähdä kuinka uskonnollinen herätys kulki läpi kansan" (Pyhien saatto s. 117). Hän kärsi vainoa, mutta edusti itse suvaitsevaista ajattelua, mitä tapaamme laajemmin vasta 1800- luvun lopulla. Hän muistutti Jeesuksen sanoista: "Tahtooko joku seurata minua?" opettaen sitä mitä Suomessa vieläkään ei osata: pakolla seurakuntaan ei ketään saada, kirkon jäseneksi kylläkin. Jeesus ei todellakaan ole varas, joka väkisin vie ylösottoon vaan Pelastaja, joka tuntee omansa.

SILVANUS, 680 Etsittäessä Silvanusta "kristillisen" Suomen tietokirjoista vastaan tulee roomalaista mytologiaa. Metsän ja maalaiselämän jumala Silvanus. Ehkä kerrotaan vielä, että myöhemmin se samaistettiin Paniin. Pan, kreikkalaisten tarujumala. Silvanus-henkilö ei ole tarua. Ei hän ole myöskään sama kun 708-715 paavina toiminut Konstantinus tai saman niminen aikansa maallinen hallitsija, vaikka Silvanuksen alkuperäinen nimi oli Kostantinos. Varhaisen keskiajan herätyskristityt kutsuivat itseään Kristuksen seuraajiksi, kristityiksi, mutta monin paikoin Paavalin kirjeitä lukevia nimitettiin paulikiaaneiksi paavin seuraajien omiessa kristityn nimen. Syyrian Antiokiasta muutama sata kilometriä pohjoiseen Kaukasus-vuorten eteläpuolella sijaitsee Armenia. Muotomenoihin kangistuneen kirkollisen kristillisyyden rinnalla siellä on vuosisatoja esiintynyt voimakasta hengellistä elämää. 1800-luvun lopulla armenialaisten uskovien joukossa profetoitiin jättämään maansa, ja tottelevaiset levittivät herätystä Neuvostoliittoon ja Yhdysvaltoihinkin muiden joutuessa tämän vuosisadan alussa maassaan vainotuksi. Silvanus 1200 vuotta aiemmin oli merkittävimpiä Armenian ja samalla koko maailman herätyksen tulen alullepanijoita. Broadbent historiassaan kertoo Konstantinos-nimisestä miehestä, joka oli saanut sotavankeudesta palanneelta mieheltä neljä evankeliumia ja Paavalin kirjeet. Tämä muutti ratkaisevasti miehen elämän. Hänestä tuli saarnaaja ja hän muutti nimensä Silvanukseksi. Hänen työnsä tuloksena syntyi suuri herätys. Uskoon tuli sekä pakanoita että katolisia. Armenian Kibossasta käsin Silvanus teki matkoja ympäri Vähä-Aasiaa ulottaen matkansa jopa Eufratin laaksoon asti. Silvanusta on sanottu paulikiaanien perustajaksi. Vuonna 684 Bysantin keisari, Konstantinos IV, vainosi häntä ja koko laajaa seurakuntaa. Silvanuksen oma ottopoika Simeon otti kunnian heittää kuolettava kivi häntä hyvin kohdelleen huoltajansa päähän. Viranomaiset palkitsivat Simeonin ja vertasivat häntä Daavidiin, joka linkosi Goljatin. Myöhemmin Simeon katui tekoaan ja kääntyi kristityksi. Hänen kohtalokseen vuorostaan tuli tulla poltetuksi uuden Brutuksen avustuksella. Mutta seurakunta kasvoi, maa sai siementä ja pian voittajat palkitaan. Niinkuin veljet Paavalin kirjeestä lukivat: kaikki me muutumme... (1 Tess 4:13-18).

SERGIUS, 830 jKr. Itä-Rooman eli Bysantin alueella oli Leo III:n aikana 1700-luvulla varsin myönteinen ilmasto hengelliselle liikehdinnälle. Leo III:n poika, Konstantinos V oli "luultavasti itsekin paulikiaani". Vainottoman ajan tunnetuimpia julistajia oli Sembat, jota häntäkin on paulikiaanien perustajaksi nimitetty. Vielä voimakkaampi saarnaaja tuli 800-luvulla ja vainotkin taas jatkuivat alkaen Leo Armenialaisen hallituskaudella (813-820). Voimakas johtaja ja julistaja oli Sergius eli Tykikus. Sergiuksen toiminta-aika oli 801-835, jona aikana liike laajeni tavattomasti. Uskoon Sergius oli tullut erään naisen vaikutuksesta. Tämä oli tivannut häneltä miksi vain papit lukevat Raamattua. Sergius ymmärsi, että on pappien petosta riistää ihmisiltä heidän osuutensa evankeliumiin. Sergius luki ja uskoi. Sitten hän saarnasi voimakkaasti kolmen vuosikymmenen ajan. Itse hän kirjoitti työstään: "Olen kulkenut idästä länteen, pohjoisesta etelään saarnaten Kristuksen evankeliumia, kunnes polveni ovat väsyneet." Sergius eli Tykikus vieraili vanhoissa seurakunnissa ja perusti uusia. Toimintansa loppupuolella vainot alkoivat. Hirvittävin vainojen kausi alkoi 842 kun kuningatar Theodora nousi valtaistuimelle ja yllytti papistoa vaientamaan uskovaisiksi harhautuneet. Vaino oli järjestelmällistä mestaamista, polttamista ja hukuttamista. Vuoteen 867 mennessä noin 100.000 seurakunnan jäsentä tapettiin. Luku osoittaa miten merkittävä paulikiaanien liikkeenä tunnettu herätys parhaimmillaan oli. Vainoista jotkut selvisivätkin ja myöhemmin liike vaikutti mm. anababtismiin. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu (Mk 16:16) myös vihan ajasta.

APOTTI, 1000 jKr. Keskiaikana Raamatun kääntäjät ja parhaimmat tutkijat olivat usein yhteiskunnasta vetäytyviä tutkijoita, joille täytyy olla monesta kiitollisia. Sana apotti, aramean kielellä abba, isä, oli alkujaan kunnianimi, joka annettiin kaikille vanhemmille munkeille. Mutta 400-luvulta lähtien nimi kuului vain luostarien johtajille. Charles Berlitzin "Maailmanloppu 1999" kirjassa kerrotaan, tuhatluvun vaihteen hysterian jälkeen alettiin uskoa, että tuomiopäivä olikin vasta toisen vuosituhannen vaihteessa. Olemme suurimman herätyksen estäjiä, ellemme ymmärrä nyt tapahtuvan vastaavanlaisen hysteerisen parannuksenteon vaan jopa vastustamme sitä. Hyvä Samona-lehti 1/1995 kertoi latinalaisen raamatun tunteneen apotin todistaneen vääräksi opin silloin tulevasta ylösotosta. Mutta millä asia voitiin todistaa? Vuonna 1995 julkaisemassani Daniel 9:27 - tutkimuksessani kerron latinalaistenkin raamattujen käännökset Daniel 9:27:stä. Latinistit ymmärtävätkin mitä tarkoittaa: "confirmabit autem pactum multis hebdomas una". Ei mikään liiton lujittaminen vaan rauhan konfirmointi, vahvistaminen. Eikä minkä tahansa rauhan vaan sen, mikä koskee Israelin Jerusalemia ja valmistuu toisen vuosituhannen lopulla! Merkittävä on myös sana hebdomas una. Vuosiviikko yksi. Heprean mukaan shavu´a ecHad, nominaalimuoto ilman artikkelia. Tekstiyhteys vaatii tulkitsemaan "yhden viikon aikana". Siten kääntävät mm. Uuras Saarnivaara ja Helsingin yliopiston teologian laitoksen kirjastosta löytyvä, The Jerusalem Bible. Sana liittyy pian valmistuvaan valerauhaan. Syksyllä 1991 se alkoi. Vuonna 1998 väärän ajanlaskun mukaan lienee vuosi 2000. Ja silloin olisi tehty petollista rauhaa oikeat seitsemän vuotta! Tämän kirjan toimittaja ei ole koskaan opettanut muuta kuin mitä teki jo tuo apotti: Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin, vaikka yhtä päivämäärää ei voidakaan tietää. Ensi vuonna Jerusalemissa? Taivaallisen Jerusalemin rauha kestää.

Jos et jaksa enää toista vuosituhatta, paina tästä

Jos haluat kerrata saman tien ensimmäisen vuosituhannen alusta, se on aloitettava alusta! vai jatkatko vielä?

VALDES , 1150 Kun vuosituhannen vaihteen jälkeen huomattiin, ettei aika vielä päättynytkään, jatkui nimikristillisyyden levittäminen miekan voimalla, ristiretkien aikakausi. Järkevämpää reformatoorista linjaa ilmeni monissa muodoissa. Eräs uudistusliikkeen ensimmäisiä edustajia oli Pietari Valdes. Hän syntyi vuonna 1130 ja toimi menestyvänä kauppiaana Lyonissa Ranskassa. Erään ystävän äkillinen kuolema hänen silmäinsä edessä muutti hänen mieltään. Valdes lopetti mammonan keräämisen ja kääntyi Kristukseen uskovaksi. Valdolaisuus oli eräänlaista evankelisuuden alkumuotoa. Sen piirissä alettiin arvostella maallistunutta katolista kirkkoa. Uskoon tulleita ja muita kannattajia liikkeelle tuli suuri määrä. Liike levisi Valdeksen ystävien välityksellä Ranskan eri osiin ja myös Saksaan, Böömiin, Itävaltaan ja Italiaan. Vaikka valdolaiset olivat hurskaita ja rauhallisia, kirkko ryhtyi vainoamaan heitä. Ankarista vainoista huolimatta valdolaiset jatkoivat sananjulistusta, puhuen milloin toreilla, milloin syrjäisillä vuorilla. Varsin selkeä ristin sanoma eteni heidän välityksellään vuosisatoja. Lutherin "uskonpuhdistuksen" toimestakin heitä vainottiin. Pietari Valdes kuoli Böömissä noin vuonna 1217. Muita valdolaisten merkkimiehiä olivat Pietari Brusius ja Henry Lausannelainen. 1300-luvulta lähtien kulki vastaavanlainen liike nimellä "Jumalan ystävät". Näitä oli varsinkin Hollannissa ja Saksassa. Valdolaisiksi katsottavia lienee nykyisinkin noin 50.000 mm. Italiassa ja heidän vaikutuksensa on ollut huomattava erityisesti uskonpuhdistuksen ajan anababtistiseen ajatteluun. Valdolaiset ymmärtävät Herran paluun paremmin kuin monet muut protestantit.

FLORELAINEN , 1200 jKr Vuoden 1200 jKr. tienoilta tunnetaan mm. Franciscus Assisilainen. Hän on saanut lisänimen "Jumalan kerjäläinen" Franciscus oli jalo kaikesta luopuja, joka myöhemmin usein mainitaan köyhyyden elämäntavan isänä. Eskatologia ei kuitenkaan liene ollut hänen vahvoja alueitaan. Yleensä katolista keskiaikaa on pidettävä eskatologiaa vieroksuvana. Teologiahan on tiedettä Jumalasta, jolla teologit ovat takaoven kautta tulleet seurakunnan markkinoille ulkopuolisiksi tutkijoiksi. Seurakunta ei tarvitse teologiaa, mutta parempi totuutta puolustava kuin vastustava teologi. Joachim Florelainen kohoaa varsinaisten teologioiden keskuudessa eskatologisen katsomustavan voimakkaana edustajana. On sanottu, että missä eskatologinen henki levisi laajemmalle, siinä oli tavallisesti kirkolle vihamielinen luonne. Kirkko on irvikuva seurakunnasta, joten kaikkina aikoina seurakunnan puolustautuminen kirkkoa vastaan on perusteltua. Mutta on kysymys juuri siitä. Kirkko teologineen jakoi ihmisiä kerettiläisiin ja kirkon hyväksyttäviin. Vainon kohteeksi joutui monenlaista väkeä, mutta suuri osa siitä oli uskoon tullutta Kristuksen seurakuntaa. Jotkut teologit kuten Florelainen pani jarrua Herran paluun ennaltatietäjien painamiseen millään tavalla maan alle. Kuinka vahva seurakunta nyt olisikaan, jos kautta aikain kaikki uskoon tulleet olisivat totelleet käskyä lähteä portosta ulos (Ilm 18:4) ottaen upotuksen ja pysyen yhdessä (Ap 2:41). Joukossamme selvimmin kuuluu myös totuus Herran paluusta.

HUS , 1415 Kymmenentenä kesäkuuta vuonna 1415 kirjoitti entinen Prahan Yliopiston rehtori, sittemmin tulisieluinen saarnaaja, Johannes Hus vankilasta seuraavaa: "Teitä, jotka toisia johdatte, teitä rikkaita ja teitä köyhiä, Jumalassa rakastettuja ja uskollisia veljiä, minä pyydän ja kehoitan teitä, että Jumalaa tottelette, hänen sanaansa kunnioitatte, sitä mielellänne kuuntelette ja juuri sillä osoitatte ominaisuutenne. Pyydän, että pysytte uskollisina Jumalan totuudelle, jota olen teille hänen laistansa ja pyhien puheista kirjoittanut ja saarnannut. - - - Tämän kirjeen olen teille kirjoittanut vankilassa ja kahleissa. Ylihuomenna odotan neuvostolta kuoleman tuomioitani. Kuitenkin panen täyden luottamukseni Jumalaan, että hän ei minua jätä eikä salli minun kieltää hänen totuuttaan ja myöntyä väärien todistajien häpeällisellä tavalla keksimiin valheisiin." Johannes Hus kirjoitti kuin Paavali tietäen lähtönsä ajan jo tulevan. Olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut ja nyt minulle on varattuna voittajan seppele Isän luona taivaassa. Heinäkuun 6. vuonna 1415 Hus vääräoppisena poltettiin. Erasmus Rotterdamilainenkin kertoi: "Johannes Hus tuli poltetuksi, mutta ei voitetuksi." Husin kuolemaa seurasi levoton aika. Hänen historiaansa on kirjoitettu myös otsikolla Böömin veljet.

NOSTRADAMUS, 1500 jKr Koska Martti Luther inhosi Ilmestyskirjaa ja olisi tyhmien tavoin (Lk 17:28) istuttanut omenapuun vaikka tietäisi Herran seuraavana päivänä tulevan, hän ansaitsee paikkansa muualla ja vain tämän maininnan tässä. Nostradamus luetaan yleensä eksyttävien okkultistien joukkoon, joten hänestä pitää oikeaan ohjaten kertoa enemmänkin. Katso Nostradamus

HUBMAIER , 1525 Gunnar Westin "Vapaan kristillisyyden historia" teoksessaan kertoo perusteellisesti uskonpuhdistuksen ajan kastajaliikkeistä, jotka tunnetaan nimellä anababtistit. Noita liikkeitä muotoutui kolme, joista on käytetty nimiä sveitsiläisveljet, huterilaiset ja mennoniitit. Sveitsiläisveljien saarnaajia oli lukuisia mm. W. Reublin, K. Grebel, F. Manz ja G. Blaurock. Merkittävin tämän liikkeen johtohahmo oli Balthasar Hubmaier. B. Hubmaier tuli teologian tohtoriksi samana vuonna kuin Luther. Uskoon tultuaan hän otti upotuken vuonna 1525, kastajana toimi Reublin. Hän luopui papin virastaan ja anababtistiseurakunnan saarnaajana kastoi satoja entisenkin seurakuntansa uskoon tulleita. Hubmaier vaikutti myös Sveitsissä. Usein kävi niin, että kun hän oli saanut jopa sata ja kolmekin sataa uskoon tullutta samana päivänä kastetuksi, hänen oli lähdettävä pakoon vainoajiaan. Lyhyenä aikana hän julkaisi 25 pikkukirjasta. Böömistä ja Määristä tuli anabaptismin keskuspaikka. Ensiksi siellä toimi Hubmaier. Parhaimmillaan pienessä Böömin valtiossa oli 15.000 kastajien seurakunnan jäsentä. Katolisen kirkon tapaan kuului, että okkultistit kuten Nostradamus sai jäädä henkiin kun taas Hubmaier poltettiin roviolla vuonna 1528.

HUTER , 1535 Kastajien radikaaleinta siipeä edusti Jakob Huter, joka ennen Böömiin ja Määriin tuloaan oli toiminut jo Itävallassa. Huterin nimestä tuli huterilaiset, joille oli tyypillistä myös yhteisomistus. 1600-luvulla mainitaan huterilaisten määräksi jopa 70.000. Huterilaiset levisivät sekä länteen että itään. USA:ssa heitä on nykyisin kymmenisen tuhatta. Anababtistien kymmenistä 1500-luvun saarnaajista vain kolme kuoli luonnollisen kuoleman, P. Marbeck, M. Simons ja P. Reidemann. Peter Riedemann oli huterilaisten kuuluisin saarnaaja Jakob Huterin kuoleman jälkeen. Hänen marttyyrikuolemansa tapahtui Tirolissa vuonna 1536. Hubmaierin ja Huterin liikkeissä ei mainittavasti esiintynyt Jeesus tulee "milloin tahansa" tai muita huonoja oppeja Herran paluusta.

MENNO, 1550 Menno Simons (1496-1561) oli alkujaan katolinen pappi. Kastajaliikkeeseen hän tuli vuonna 1536. Simons lienee seurakunnalliselta kannalta 1500-luvun merkittävin henkilö. Kastajat oli vaikuttava herätysliike jo ennen Mennoa. Mutta hän pystyi opettajana ja julistajana sekä vahvistamaan veljiä että ohjaamaan katolilaisuuden harhoista selkeämpään Sanan ymmärtämiseen ja noudattamiseen. Joskin hän meni niin äärimmäisyyteen, että vaati jalkojen pesutapaa eikä hyväksynyt mitään hengellisiä termejä, joita ei löytynyt Raamatusta. Menno Simonsista nimensä saaneita mennoniittejä voidaan pitää 1500 ja 1600 lukujen suurimpana herätysliikkeenä. Mennoniitat eivät kyllä hyväksyneet itsestään tuota nimeä vaan käyttivät ilmaisua "veljet". Mikäli Simons olisi onnistunut pyrkimyksessään yhdistää kaikki kastajaliikkeet, oltaisiin päästy jo hyvin lähelle alkuseurakunnallista seurakuntamallia. Mutta mennoniiteissäkin oli sisäisiä lahkoja. Esiintyi hurmahenkisyyttä ja haihatteluja lopun ajoista. Varsin hyvin Menno Simons kuitenkin onnistui pitämään veljet Raamatullisessa totuudessa myös Herran paluusta.

BUNYAN , 1650 Raamatun jälkeen eniten levinnyt kirja oli Tuomas Kempiläisen Kristuksen seuraamisesta. Kolmannella sijalla lienee John Bunyanin "Kristityn vaellus". Bunyan syntyi vuonna 1628 Englannissa, Lontoon pohjoispuolella, Bedfordshiressa. Lontoossa hän kuoli vuonna 1688. Vuoden 1650 vaiheilla hän tuli uskoon ja otti sitten upotuksen. 27-vuotiaana hänet tiedetään babtistien jäsenenä. Stuarttien päästyä valtaan vuonna 1660 toisuskoisia alettiin vainota. Bunyan joutui 12 vuodeksi vankilaan uskonsa tähden. Raamattu ja Foxin "Marttyyrien historiaa" oli käytössään vankilassa ja niistä hän ammensi virikkeitä omalle kirjalliselle toiminnalleen. "Kristityn vaellus" oli ensimmäinen kirjansa. Koko teos esiintyy unen muodossa, minkä kirjan tekijä on nähnyt. Siinä eräs mies lähtee turmeluksen kaupungista kulkien monien vaiheiden kautta kohti taivaan kaupunkia. Hän kohtaa matkallaan monia saman tien kulkijoita mm. Älykkään, Hurskaan, Lempeän, Uskollisen, Tyytymättömän ja Toivorikkaan. Viimeksi mainitun kanssa hän joutuu Epätoivo-nimisen jättiläisen alueelle ja siellä teljetyksi Epäilyksen linnaan. Siellä Toivorikas tyynnyttelee itsemurhaa suunnittelevaa kulkijaa. Molemmat vangit rukoilevat ja kristitty kulkija tajuaa omistavansa avaimen nimeltä Lupaus, molemmat pääsevät vapauteen. Kun vaeltajat lähestyvät taivaan porttia, heidän luokseen tulee kaksi enkeliä sanoen: "nämä miehet ovat meidän Herraamme jo maailmassa ollessaan rakastaneet ja hänen nimeänsä tähden kaikesta luopuneet. He saavat käydä sisälle ja iloita Lunastajansa kasvojen katselemisesta." Silloin riemuitsi taivaallinen sotajoukko sanoen: "autuaita ovat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!"

RUOTSALAINEN , 1820 Suomessa toimisi varmaankin evankelisruotsalainen kirkko, jos Suomi ei aina olisi ollut kiinnostunut yhteistyöstä Saksan kanssa. Martti Lutherin työn jatkaja Paavo Ruotsalainen toi uskonpuhdistusta maahamme. Juhani Ahokin kirjassaan "Kevät ja takatalvi" kuvaa Paavon johtamaa herätysliikettä. Suomen herännäisyyden historian kolmanness osassa M. Rosendal kirjoittaa: "Olemme huomanneet, että Ruotsalainen ahkerasti luki profeettain kirjoituksia. Itse hän siinäkin suhteessa oli profeetallinen luonne, että hän kernaasti ennustaen puhui tulevista tapahtumista ja monasti näissä puheissa osasi ihmeteltävän oikeaan." Vuonna 1820 herätys voimistui Iisalmeen ja Kajaaniin. Vainotkin alkoivat. 1821 Nurmeksessa oli oikeusjuttu heränneitä vastaan. Pari vuotta myöhemmin piispa J. Molander kävi tarkistusmatkalla Iisalmessa ja Nilsiässä ja heränneitä kiellettiin pitämästä kokouksia. Paavo Ruotsalainen oli edennyt Lutherin opista eskatologiseenkin suuntaan eikä kirkko ja valtio milloinkaan ole hyväksynyt selvää pasuunan ääntä. Aapeli Saarisalo päättää elämänkertansa Paavo Ruotsalaisesta toteamukseen. "Paavon käyttämistä Raamatun kirjoista oli profeettain ohella suosituimpia Ilmestyskirja. Kirkkoherra Kleofas Hyvämäki on tutkinut Paavon Raamattua ja todennut, että juuri Ilmestyskirjassa on eniten karstan jälkiä - Paavo näet luki Raamattua myös päreen valossa, jota hänen Eeva-tyttärensä piteli käsissään. "Halullisten sieluin Hengelliset laulut" oli Paavon ahkerasti käyttämä laulukirja. Sen tittelilehti kuuluu: "Halullisten Sjeluin Hengelliset Laulut Keskinäisexi Ylösrakennuxexi Uskosa ja Christillisydesä Näillä wijmeisillä lopun ajoilla. Turusa 1790." Samoin Wilcockin "Hunajan-Pisarain" esipuhe alkaa sanoilla "Tällä wiimeisellä ajalla hawaitzen minä tykönäni." Nämäkin esimerkit vahvistavat sitä edellä esitettyä käsitystä, että Paavo todellakin oli paneutunut lopun ajan kysymyksiin." Jeesus tulee 2000 jKr.-saarnaaja, Niilo Yli-Vainiolla oli usein tapana kertoa Paavo Ruotsalaisen kokemuksesta, missä työväki heinäpellolla ollessaan saa Pyhän Hengen kosketuksen ja kaatuu Pyhän Hengen voimasta. Sama voima nostaa myös ylös kun Herra enkeleineen noutaa omansa ensimmäiseen ylösnousemukseen.

IRVING , 1820 Danielin kirjan ymmärtäminen lisääntyi niinkuin kirjoitettu oli (Dan 12:4) lopun aikana palattaessa vähitellen alkuperäiseen seurakuntamalliin ja Pyhän Hengen ilmenemismuotoihin herätyksineen. 1500-luvun uskonpuhdistuksen alkusysäys ei vielä tuonut tullessaan ymmärrystä eskatologiseen tekstiin. Lutherille Ilmestyskirja oli jopa vastenmielinen. Englantiin levinnyt puhdistusliike sai jatkoa 1800-luvun alussa. 1820-luvulla Iso Britanniassa oli voimakasta herätystä. Tämä herätys ilmeni mm. skotlantilaisen papin, Edward Irvingin (1792-1834) julistustoiminnan kautta. Hän toimi ensin Glasgowissa mistä tuli vuonna 1822 Lontoon skottilais-presbyteerisen kirkon pastoriksi. Skottilaisessa kirkossa kuten yleensä muuallakin opetettiin siihen aikaan yliluonnollisten Henkilahjojen kuuluvan vain ensimmäisten apostolien aikaan tai ensimmäisiin vuosisatoihin. Mutta apostolien teot jatkuvat. Heinäkuussa vuonna 1831 tiedetään Irvingin kirjoittaneen eräälle ystävälleen: "Kaksi joukostani on saanut kielilläpuhumisen ja profetoimisen lahjan." Vuotta myöhemmin Irving menetti pappisvirkansa syystä, että oli sallinut joidenkin suorittaa pappistehtäviä (s.o. puhua kielillä ja profetoida) ilman pappisvihkimystä. Irwing ja ihmelahjoja saaneet ystävänsä pääsivät seurakunnan yhteyteen, eroon kirkosta. Raamatunkin mukaan seurakunnassa ei ole pappeja (Mt 23:8) vaan seurakunta on tuleva papisto: "Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta"(Ilm 20:6)!

BURGH , 1835 Herätys Englannissa 1800-luvun alkupuoliskolla oli varsin laajaa. Niinkuin oikeaan helluntaina syntyneeseen herätykseen kuuluu ymmärretään myös Danielin kirjaa. Tunnetuin Daniel 9:27 lopun ajassa-selittäjä oli Raamatun opettaja, William Burgh. Joissakin lähteissä hänet nimetään jopa ensimmäiseksi Daniel 9:27:n meidän aikaamme sijoittaneeksi mieheksi. Vuoden 1995 kirjassani kirjoitan: "Älytöntä on vetää Danielin kirjan loppukin Antiokuksen aikaan kuten tekee RKK:n käännöstä huonoksi väittävä, Uuras Saarnivaarakin." Kovin paljon älyä eivät tarvinneet seurakunnan opettajat minään ajanjaksona ymmärtääkseen oikein Daniel 9:27:n kunhan käytössä oli Septuaginta tai ainakin Pyhän Hengen helluntaimainen omistaminen. Raamatun mukaanhan profetiat ovat vain Pyhän Hengen avulla avautuvia. Daniel 9:27:ää ei voi vetää mihinkään suuntaan vaan niinkuin Septuagintan kirjoittajat käännöksessään mainitsevat, Daniel 9:27 alkaa sitten kun juutalaiset jälleen saavat Jerusalemin omaan valvontaansa. Burgh ja kumppanit luonnollisesti kertoivat, että juutalaiset tulevat vielä palaamaan isiensä maahan ja Antikristus tulee heidät rauhoineen pettämään. Vastustaessaan tätä "varsinkin helluntailaisten" tulkintaa Saarnivaara ei usko lainkaan seurakunnan pelastumiseen vihasta yläilmoihin (Harmagedon s. 32). Mutta tapahtumatkin osoittavat, että Burghin kaltaiset olimme oikeassa ja ylösotto tulee yhtä varmasti kuin Raamattu Jerusalemia koskevaan "rauhaankin" asti toteutetaan.

SPURGEON , 1850 Helluntaikirkosta "varsinkin helluntailaisten" (Saarnivaara) oikeata oppia yksityisesti julistamiseni vuoksi erotetuksi tulleena minua siunaa helluntailaiskustantamo Ristin Voiton kirjassa "Inkerin toisinajattelijat" sanottu: "Miten olisi käynyt suuren herätyksen 1800-luvun Englannissa, jos Charles Haddon Spurgeon olisi totellut "johtavia veljiä" eikä olisi raivannut omaa, yhdyskunnasta riippumatonta toimintaansa?

MAJANDER , 1850 Lemin kirkkoherrana toimii nykyisin Lauri Vaalgamaa. Hänestä, metodisteista, vapaakirkollisista ja helluntailaisista kesällä 1995 Etelä-Saimaan jumalattomaksi toimittajaksi itseään nimittänyt kirjoitti perättömiä ja vainoamiseen yllyttäviä juttuja. Kirjoittajasta, kirkkoihin kuulumattomien seurakunnan evankelistasta hän uhkasi tehdä rikosilmoituksen saatuaan kirjani "Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin!" Jotkut lemiläiset ovat kuulleet 1800-luvulla eläneestä keskivertopappia paremmasta kirkkoherrasta, Salomon Majanderista. Ludv. Wennerströmin v. 1885 toimittama Matrikkeli hänestäkin kertoo. Majander oli syntynyt 28.5. 1822. Ylioppilaaksi hän oli tullut 20.6. 1848. Koulua ei näemmä lopetettu tuohon aikaan vielä toukokuussa. Pappiskoulu taas käytiin nopeasti. Majander vihittiin papiksi jo 29.1. 51. Varapastori 1860, kirkkoherran sijainen Lemillä 1.5. 1863 alkaen. Kirkkoherran tutkintonsa 19.8. 1873 kiitoksella hyväksytty. Kirkkoherraksi Lemille 16.7. 1874, missä toiminut vielä 1886. Majanderin kirjallinen tuotanto on mielenkiintoinen. Tuohon aikaan sanottiin, julkaissut painosta: "Rakastatko minua? kysymys opettajille ja sanankuulijoille" (saarna pappeinkokouksessa). Viipurissa 1866. Kirjasta toinenkin painos Jyväskylässä 1871. "Oikeasta ja väärästä jumalisuudesta", Porissa 1869. "Oletko uskollinen?" (saarna lähetysjuhlilla), Helsingissä 1871. Ilmestyskirjakin näyttää kiinnostaneen, koska 1871 Viipurissa painettiin hänen "Silmäyksiä Herran kunnian historiaan ja Ilmestyskirjan selitys". "Korkian veisun selitys", 1877. "Kuka on Pyhä?" Viipurissa 1877. "Salomon Saarnaajan selitys", Kuopiossa 1883. Useita kappaleita "Hengellisessä Kalenterissa", "Kristillisissä Sanomissa" ja "Suomen lehdessä". "Armon ja totuuden ilmoitus", 1885. Hän teki myös käännöstöitä, mm. "Biblia johdattaja kodille ja koululle". Raamattu onkin lastemme paras oppikirja, vaikka opettajan sijaisuutenikin jouduin jättämään uskoessani siihen ja Herran paluuseen.

KOLOMAINEN, 1860 Valtiokirkon ulkopuolelle jääneitä voimakkaita toisinajattelijaliikkeitä kuten montanolaiset, novatolaiset ja donastit yhdistää yleensä myös samantapainen käsitys eskatologiasta. Missä tahansa kansa pääsi itse tutustumaan väärentämättömään Jumalan Sanaan, siellä oli mahdollista syntyä myös Raamatullista elämää ja herätystä. Suomen sukulaiskansan, inkeriläisten keskuudessa tiedetään esiintyneen evankelista liikehdintää ainakin 1850-luvulta lähtien, myöhemmin myös ev. lut. kirkon sisällä. Mikko Simonpoika Kolomainen oli syntynyt Venjoen Porunkylässä vuonna 1825. Käymästään rippikoulusta raittiille Mikolle jäi epämiellyttävä muisto. Kirkkoherra Avenarius oli antanut luvan humalassa esiintymiseen nyt kun muka oltiin aikamiehiä ripillä käynnin ja kasteenliiton vahvistamisen jälkeen. 1995 kirjassani kerron miten monilla kielillä Daniel 9:27:ssä oleva verbi on "confirm", "confirmabit", kirkostakin tuttu termi konfirmaatio. Jos Simonpoika eläisi nyt, hänellekin olisi selvää, että niin kuin kasteenliitto ja sen vahvistaminen samoin Lähi-Idässä rauhanliitto ja sen vahvistaminen ovat petosta. Simonpoika alkoi tutkia miten asiat Raamatussa opetettiin. Hän huomasi, että siellä kaste ei pelastanutkaan vaan pelastetut kastettiin. Eikä kasteelle viety eikä ripoteltu vaan mentiin ja upotettiin. Efeso ei ollut seurakunta vaan Efesossakin oli seurakunta. Paikallisseurakunnan muodostivat kääntyneet ihmiset. Simonpoikakin halusi kääntyä ja etsivälle vastattiin. Uskoon tullut Mikko alkoi ottaa ihmisiä kotiinsa ja Venjoella, Inkerin suurimman luterilaisen kirkon sisällä syntyi herätys. Ja Sanan mukaan uudestisyntyneet myös erosivat kansankirkosta. Venjoelle syntyneen seurakunnan toimintaa luterilainen kirkko alkoi ahdistella vuoden 1895 jälkeen kun teatterista kiinnostuneen kirkkoherra Aleksander Bernhardin seuraajaksi tuli Otto Rokkanen. Eräänä päivänä poliisi tuli Kolehmaisten kotiin. Vaimoineen hänen piti ilmoittautua poliisipäällikölle. Pidätysmääräys oli alkuisin kirkkoherralta, jota odoteltaessa Kolehmaiset väitetään pidetyn putkassa kaksi viikkoa. Kun Rokkanen tuli selvittämään tapausta, syyksi luettiin: "Mikko Simonpoika Kolomainen opettaa vääriä oppeja ja villitsee kansaa tottelemattomuuteen. Maallikkona hänellä ei ole oikeutta selittää Raamattua. Vaimonsa Katriina Kolomainen järjestää seuroja, syöttää ja juottaa seuraväen näin houkutellakseen ihmiset harhaoppiin." Kirkkoherralla oli kirkkolain nojalla oikeudet välillisesti määrätä jopa 120 kultaruplan sakot ja sen rangaistuksen Kolomaiset hyvänteostaan saivat. Suomessa vuonna 1995 kirjoitin oikeuskanslerille saaden vastauksen, että ev. lut. kirkolla on kirkkolain suoma oikeus ottaa kirkkoon kuulumattomilta 10.000 mk suurempi maksu hautapaikoista niinkuin arkkipiispan hiippakunnassa tehdään, vaikka se valtion kanssa sopi toimivansa syrjitättä saadessaan kirkkoon kuulumattomienkin, vieläpä heidän yritystensäkin verorahoja. On siis väärin luulla, että porton helmaan pakottaminen kuuluisi vain vuosisatojen takaiseen historiaan. Yhtä väärin on kuvitella, että Kolomaisen tapaiset tänään eläessään keräisivät omaisuutta ensi vuosituhannelle tai rakentaisivat kirkkorakennuksia.

HILDEN , 1870 Tampereella aivan Vapaakirkon vieressä sijaitsee kristillinen kirjakauppa Musiikki-Hilden. Vapaakirkollisella liikkeellä on Suomessa pisimmät perinteet valtiokirkkojen ulkopuolisista herätysliikkeistä. Hyvänä esimerkkinä C. J. Hilden. Tamperelainen kauppias C.J. Hilden oli tullut uskoon vuonna 1869 matkallaan Ruotsissa. P. Waldenström ja jotkut muut ruotsalaiset julistajat olivat tehneet hänen syvän vaikutuksen. Hilden halusi tukea vapaakirkollista työtä kotimaassaan Suomessa. Hän rakensi rukoushuoneen ja lahjoitti tontin Tampereen keskustassa. Samalla paikalla sijaitsee nykyinen Vapaakirkko. Herran tullessa ihmisiä temmataan haudoista ja elävien joukosta monen nimisistä kirkoista, jopa muinoin kirkkoja rakentaneista.

NYHOLM , 1871 Merkillisen rohkea profeetallinen mies Gustaf Nyhholm (1820-1879), oli tullut Merikarvian kirkkoherraksi vuonna 1871 ja toiminut siellä kuolemaansa asti. Hänen jälkeensä kirkkoherrana toimi Johan I.A. Forss. Eri henkilöitä vuonna 1845 syntyneet, Porseesin kappalainen Gustaf Alfred Nyholm ja Abel Nyholm, joka julkaisi "Jumalan koulu" suomennoksen ja muita pienempiä suomennoksia. Gustaf Nyholm, tuo vanhempi, teki ihmeellisenä pidettyjä ennustuksia. W.M. Jokisen lisäksi hänestä mainitsee Aina Lähteenoja teoksessaan "Mathilda Roslin-Kalliola". 1900-luvun alussa elänyttä Nyholmin pojanpoikaa, pastori Mikko Airilaa sanottiin "Suomen Fransiskukseksi". Tämä oli kertonut isoisänsä olleen elävän kristityn. Raamattua hän luki alkukielellä, mikä oli omiaan perehdyttämään häntä erikoisesti eskatologisiin kysymyksiin.

Arkkipiispana toimi Erik G. Melartin, joka vuonna 1841, kertoo Jaakko Haavio V. Lampolaa lainaten, oli kehottanut Lappajärven kirkkoherra Jaakko Fellmania tarkoin seuraamaan pietististä liikettä ja pitämään sitä aisoissa. Pari kolme sikäläistä apulaispappiakin lukeutui heränneisiin. Gustaf Nylholm ei herätystä vastustavaa arkkipiispaa kumarrellut. Melartinin katekismusehdotus ei herättänyt mieltymystä, mutta yhdelläkään papilla ei ollut rohkeutta sanoa suoraan arvosteluaan kirkon päämiehen työstä. Siinä pappilan pesässä roihusi iloinen valkea. Silloin Nyholm sanoi: "Virkaveljeni! Koetelkaamme kestääkö arkkipiispamme ehdotus tulikokeen" Sitten hän heitti sen tuleen. Muutamia viikkoja myöhemmin tuli Nyholmille Turun tuomiokapitulista ilmoitus, jossa hänelle määrättiin puolen vuoden virkavapaus pappistoimestaan. Vuonna 1995 faksasin arkkipiispa John Vikströmin virastoon sata syytä erota kirkosta otsikkona "Kuinka sinä voisit päästä pakoon tulevaa vihaa?" Vähän myöhemmin täkäläinen ev. lut. kirkon tiedotustoimisto kehotti meitä muuttamaan nimeämme. Ilmeisesti Turusta oli tullut palautetta sinne, vaikka me käytämme puhelinluettelostakin löytyvää omaa nimeämme: Seurakunnan tiedotuskeskus, Lappeenranta. taakseARKKIPIISPAPELISSÄeteen

Jo kirkkoherra Gustaf Nyholmille oli selvää, että on kaksi Googin sotaa. Vasta tuhatvuotisen ajan jälkeen maan neljältä ilmalta tuleva (Ilm 20:8) ja meidän aikanamme Suomen itänaapurista lähtevä (Hes 38-39). Hän viittasi myös siihen suuntaan, että tuo viimeinen petovaltio, minkä jaloille Googin maa rakennetaan, saisi alkunsa vuonna 1917.

DALTON , 1876 Pietarin vankiloissa oli suomalaisia hengellisen työn tekijöitä jo 1800-luvulla. Vankien uskonnollisiin tarpeisiin Krestyn vankilassa oli kolme kirkon nimellä olevaa osastoa, ortodoksinen (=venäläinen, kreikkalais-katolinen), roomalais-katolinen ja luterilainen. "Oikeauskoisten" kirkko oli verraten suuri ja sen sisustus tavoitteli venäläisessä kirkossa yleisesti havaittavaa loistoa. Vankilalla oli oma kreikkalais-katolinen pappinsa. Ulkomaailmasta eristettynä elivät vangit tavallisesti omaa elämäänsä. Jeesus oli kehottanut menemään katsomaan vankeja ikäänkuin itse olisitte vankina, kuten varsinkin Venäjällä ja sittemmin Neuvostoliitossa olivatkin. Kristillisen rakkauden tehtävä on lievittää hätää ja kärsimystä maailmassa. Suurkaupungin protestanttien joukossa nähtiin tarpeelliseksi suorittaa hengellisiä vankilavierailuja. Tätä tehtävää hoiti ainakin Evankeelinen kaupunkilähetys, jonka vuonna 1876 perusti pastori Dalton. Edvin Wiren nimitettiin kirkkoherranapulaisen toimeen Pietarin ruotsalaiseen ev.lut. seurakuntaan vuonna 1911 tullen samalla mukaan kaupunkilähetyksen työhön. Edvin Wiren on sittemmin kirjoittanut kokemuksistaan ja muita hyviä kirjoja kuten "Kun hän avasi kirjan". Ennen vallankumousta näiden lisäksi tuloksellista vankilatyötä tekivät monet muutkin. Suomen valtio oli antanut Pietarin suomalaisen ev.lut. kirkon kirkkoherran tehtäväksi huolehtia Pietarin vankilassa olevien suomalaisten sielunhoidosta.

HEDBERG , 1890 Hedberg, josta kirkolliset teokset yleensä kirjoittavat, oli Fredrik Gabriel (1811-1893). Pienoiselämäkertakin hänestä löytyy SLEY:n kustantamana teoksessa "Autuuden tie". Niin paljon kuin kirkkoherra Hedberg varsinkin herännäisaikanaan hyvääkin kirjoitti, itse Jumalan Sanaa tutkiville tärkeämpi on Juuso Hedbergin teos. Hän oli syntynyt 11.5. 1851, toiminut uskonnon ja ruotsinkielen lehtorina. "Hänen Keisarill. Majesteettinsa armosta vapautett. käytännöll. kokeiden suorittamisesta lehtorin virkaa varten uskonnossa Jyväskylän opettajaseminaarissa 1881." Toimi sitten Jyväskylässä uskonnon lehtorina. Vihittiin papiksi 31.1. 1882; kävi kesällä 1883 yleisillä varoilla kasvat. opill. tarkoitusta varten Saksassa, Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa. Juuso Hedberg oli julkaissut vuonna 1881 "Waldolaiset", K.W.S:n kirja XXXII. Vertaa Pietari Valdes, 1150 jKr. Mutta Hedbergin erikoisalana oli myös kreikan kieli. Jyväskylässä vuonna 1890 K.J. Gummerruksen kustantamana ilmestyi hänen "Uuden testamentin kreikkalais-suomalainen SANAKIRJA."

Juuso Hedbergin kirjoittamassa Sanakirjassa on 630 sivua. Rafael Gyllenberg mainitsee puoli vuosisataa Hedbergin teoksen ilmestymisen jälkeen "Tämä sanakirja oli aikanaan kunnioitettava saavutus." Merkittäviä miehiä mainitaan myös kirjan alkulauseessa kerrottaessa käytettyjä päälähteitä. Sanasto-osuus alkaa Alfasta, ja kuten voimme odottaa, Hedberg selittää: U.T:ssa on alfa yhteydessä omegan kanssa, ensimmäinen ja viimeinen, Ilm 22:13. Antikristus Hedbergillä: "joka nousee Kristusta vastaan tahi asettuu hänen sijaansa, Kristuksen vastustaja, jota 2 Thess. 2:3 sanotaan synnin tahi laittomuuden ihmiseksi, kadotuksen pojaksi ... Ilmestysraamatussa puhutaan hänestä pedon kuvauksella luvuissa 13 ja 17, mutta itse nimi tavataan ainoastaan 1 Joh. 2:18,22. 4:3. 2 Joh.7." 1 Tess 5:3 ei "kaikki on hyvin ei hätää mitään" (KR 1992) vaan niinkuin alkukieli sanoo "rauha ja turvallisuus" valerauhan tekijät sanovat olevan Herran paluun, ylösoton hetkellä.

MEYER , 1890 Vuosi 1890 on merkittävä myös suomalaisen naisliikkeen kannalta. Silloin nainen ensi kerran alkoi liikkua Suomesta lähetysmaille. Kirkossa puhui kirkkoherra, ja vaiti olivat sekä miehet että naiset. Paavalin kautta esitetty Jumalan Sana opettaa, että kaikilla on puheoikeus kodissaan, kokoonnutaessa jokaisella jotakin annettavaa. Seurakunnan opettajan tehtäviä hoitavat miehet, ja naisetkin toimivat mm. profeettoina, evankelistoina ja lähetyssaarnaajina. Naispappeuskysymystä seurakunta ei tunne kun siinä ei ole papistoa lainkaan.
Naisliike ei välttämättä halua tietää uranuurtajanaisesta mitään. Mutta hänen nimensä oli Agnes Meyer, joidenkin lähteiden mukaan Meijerin. Yksi valtiokirkosta vapaa herätysliike järjestyi Vapaalähetyksen nimellä 1889. Tuo Suomen Vapaakirkon perustana pidettävä yhdistys erotti 30.6. 1890 Turussa lähetystyöhön mainitun neidin. Saatuaan vähän aikaa Englannissakin oppia tehtäväänsä, hän saapui Kiinaan helmikuussa 1891. Vapaakirkon esimerkistä luterilaisellakin puolella havahduttiin mahdollisuuteen käyttää naimattomia naisia tai aviopareja lähetyskentillä. Agnes Meyerin työaika ei ollut pitkä, sillä hän kuoli Suomessa lomalla ollessaan 11.10. 1897. Alkuseurakunnankaan aikana naiset eivät vaienneet vaan tekivät heille seurakunnassa kuuluvia tehtäviä. Suurin osa Herran tulemusta käsittelevää aineistoani tilanneista on naisia.

Seurakunnassa naiset eivät vaikene Herran paluusta!

Internetissä liikkuvat enimmäkseen miehet. Joko lopetat näiden sivujen tutkimisen?

Kiitos kun jaksoit tähänkin asti! Sana ei tyhjänä palaja!