Ilta-Sanomille tarjottu kuva ja teksti: Profeetta kirjoitti kirjan Palestiina maan päälle ja Jeesus tulee. P A L E S T I I N A MAAN PÄÄLLE JA SEURAKUNTA YLÄILMOIHIN ISBN 978-952-7294-12-3. Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmoihin. A 5 68 sivua. Kirjoittaja Harri Veijonen. 7 euroa kuluineen laskuun. harriveijonen@yahoo.com. Harri Veijosen 37. kirja jatkaa vahvaa lopun profetian sarjaa, jota on ilmestynyt jo vuodesta 1986 saakka. Veijosen mukaan "Jeesus tulee" profetiat aikamäärineen ovat yleensä huuhaata. Oikeassa profetiassa Herran tulemus liitetään oikeisiin tapahtumiin kuten Tuleva Lähi-idän rauhansopimus JA uskovien katoaminen, Daniel 9:27 aikamme paljastin: Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin, Palestiina maan päälle JA seurakunta yläilmoihin. Veijonen on julkaissut kirjat jo kahdesta saman asian totuuslauseesta, ja siksi hän halusi teoksen vielä kolmannestakin: Palestiina maan päälle ja seurakunta yläilmoihin. Palestiinaa maan päälle hän on opettanut tulevaksi samalla kertaa kun Jerusalemista sovitaan Lähi-Idän rauhansopimuksessa. Sitten on tapahtumavuorossa uskovien ylösotto. Niiden, jotka olivat valmiita ja viisaita. Karitsan häät alkavat. Tapahtuma on aivan tuota pikaa jo toteutunutkin! Tähän kirjaan Veijonen on saanut apua mm. Gavriel Eskeliltä Israelista. Israel on Veijoselle tutumpi kuin Palestiina, mutta silti tässä julkaisussa on monille uuttakin tietoa Palestiinasta. Helvetti tulee maan päälle, kun Palestiina tehdään Israelin valtion sisään. Selvemmin ei asiaa voisi sanoa, mutta siitä huolimatta suurin osa ihmisistä jää siihen aikaan eikä ota tosissaan internetin tunnetuimman profeetan ja profeetallisen Sanan selittäjän varoitusta. Toivottavasti lukija ei kuulu siihen joukkoon. Veijonen kirjoittaa päivittäisiä uutisia osoitteessa http://wwnet.fi/users/veijone/. Suomi kannatti kahden valtion ratkaisua Israeliin ja sen myötä saa itse kahden valtion ratkaisun Suomeen.

Heti Jerusalemin valerauhan ja seurakunnan ylösoton jälkeen Venäjä hyökkää niin Israeliin kuin Suomeenkin.

Suomi jaetaan kahteen osaan Kotkasta Ouluun itäpuoli Venäjälle. http://wwnet.fi/users/veijone/profetia.htm

Jo 1988 Etelä-Saimaassa kirjoitin otsikolla "Israelin maa jaetaan". Niin keksikin Jasser Arafat Palestiina-valtionsa Israelin valtion sisään. Silloin myös USA kävi neuvotteluihin terroristijärjestö PLO:n kanssa. Israel näin jätettiin yksin. Sitä ei enää yksikään maa hyväksynyt kokonaisena valtiona.

KAHDEN VALTION RATKAISU

Juuri pääministeri Juha Sipilä (muka uskovainen!) sanoi Suomen linjaksi kahden valtion ratkaisun. Tarkoitti varmasti sitäkin, että Suomi ei tunnusta Jerusalemia Israelin pääkaupungiksi eikä siirrä suurlähetystöään Tel Avivista Jerusalemiin. Jumala ei sallisi Venäjän jakaa Suomen maata, ellei Suomi olisi valmis jakamaan Israelin maan. Heti Sipilän lausunnon jälkeen Jumala antoi maanjäristyksen Ouluun.