Suomesta näky 16.3.2001 ja USA näky 10.9.
Iäkkään lähetysveteraanin, Jukka Rokan näky
(16.3.2001)
Järkyttävä näky 16.3.2001.
Aamulla näin
järkyttävän näyn. Heräsin kuin joku olisi
tönäissyt minua olkapäähän. Katsoin kelloa, se
oli tasan 6.00. Vaimoni nukkui vielä sikeästi;
minä sensijaan tuijotin eteeni ilmestynyttä
järkyttävää näkyä. Näky oli seuraava:
Metsäaukeamalta työnnettiin esiin mustaan verhottua ruumisarkkua, jossa jalat tulijaan päin oli "ruumis", jonka rinnassa luki : Finland! Arkun päälle laskeutui Suomen Siniristi-lippu. arkun takaosaan ilmestyi Sirppi ja Vasara-tunnus, joka muutti Suomen lipun värit niin, että sininen Risti muuttui mustaksi ja lipun valkoiset osat veripunaisiksi, sillä punainen kangas laskettiin arkun päälle.
Kun sitä kauhuissani tuijotin, sen läheisyyteen - arkun oikealle puolelle - ilmestyi puolitankoon lasketut kolme kansallislippua: Ruotsi Norja ja Tanska. Samassa näin arkun vasemmalle puolelle ilmestyvän Viron, Latvian ja Liettuan surun täyteiset liput. Kaikki nämä liput olivat kuin ukkosmyrskystä nousseet, tankojensa puoliväliin lasketut suruliput. Tangot lippuineen taipuivat kohti arkkua, kuin kunniaa tehden...
Katselin kauhistuneena edessäni olevaa näkyä. Sitten yht'äkkiä arkun pääpuolelle ilmestyi kaksi suurta kirjainta: EU. Kirjaimissa oleva näkymätön voima yritti riuhtaista arkussa olevan Suomi- Neidon mukaansa, mutta ei voinut, sillä sirppi ja vasara iskivät niihin murskaavan kuolettavalla voimalla...EU katosi näyttämöltä. Kuului vain tuskasta huokaava, masentunut ääni, joka englanniksi huusi:
"Hopeless!" - Woe unto you, Finland...! We cannot help you! But maybe NATO can..." (Toivotonta ! - voi sinua , Suomi...! Me emme voi auttaa sinua! Mutta - ehkä NATO voi...)
Samassa venäläiset sotilaat ympäröivät "Suomi-
Neidon" arkun, käänsivät sen kohti itää ja
lähtivät menemään rumpujensa pauhatessa- se oli
kuin mahtavaa tuliaseitten
jylinää...Samankaltainen aseitten jylinä kuului
kaikilta ilmansuunnilta...!
-Voi Herra , mitä tämä näky tarkoittaa...?
tuskailin vapisevin äänin. Tähän hätääni Herra
sanoi:
"Varoita kansaasi, sillä apu ei tule sieltä,
mistä kansasi uskoo sen tulevan. Ellei Suomen
kansa tee totista parannusta, se joutuu jälleen
kokemaan kuoleman kauhut. "Apua ei tule Idästä ,
eikä Lännestä, vaan yksin Minulta, sanoo Herra.
Kääntykää kansana Minun puoleen!... Minä vapautan
teidät tästä uhkaavasta vaarasta...! Tehkää
parannus synneistänne. Minä annan anteeksi, Minä
pelastan, Minä parannan haavat. Minä täytän
kansani Pyhän Hengen voimalla ja kirkkaudella."
"Katso minä tulen pian - pikemmin kuin
luulettekaan - sanoo Herra"
Vaimoni heräsi ja kysyi: - Jukka mikä sinua
vaivaa...? Katsoin kelloa. Se oli tasan 7.00.
Näky kaikkine kauhuineen oli kestänyt tasan
tunnin. Kerroin näyn vaimolleni, jota hän
suuresti kauhisteli. Sitten nousimme ylös
vuoteesta Herraa kiitellen.
Lahdessa maaliskuun 16. päivä 2001 Jukka Rokka,
Lähetyssaarnaaja, kirjailija
USA 10. 9. 2001
Kommentoitu toisaalla: vakavimpia ilmoituksia ovat avoimet
näyt ,sillä siinä katselet selvemmin kuin
elokuvissa , se on aivan eri luokkaa kuin silmät
kiinni nähdyt näyt.
Esimerkiksi USA:n tragediaan myös liittyi näkyjä.
Tässä yksi esim:
Cindy johtaa General of intercessors järjestöä.
Hän kertoi haastattelussaan
tiistaina God channellilla, että Wall Streetin
esirukoilijat, joiden
toimisto on vain korttelin päässä WTC:stä olivat
nähneet näyn
maanantai-iltana: Demoninen hahmo oli ollut WTC:n
päällä. Rukoilijat eivät
olleet saaneet läpimurtoa ja joutuneet
synnytystuskiin rukouksessa (travail
in spirit). Cinyn tiimi on rukoillut paljon NYCissä.