Seurakunta vastustaa Internetin sensuroimista! Tervetuloa seurakunnan kotisivulle
Seurakuntien (kirkkoihin kuulumattomat) neuvottelupäivät ovat marraskuun alussa Tampereella. Lappeenrantalainen seurakunnan evankelista aloitti julkisen toimintansa seurakunnassa vuonna 1986. Vuosikymmen on kärsitty erilaisesta sensuuurista. Nyt saa riittää! Etelä-Saimaa kirjoitti 6. 10. 1996 pääkirjoituksen "Piispantarkastus on tärkeä juttu". Meiltä ovat monetkin käyneet lukemassa Internetistä "tarkastakaa piispa", ym. Totuus on meillä, ja Etelä-Saimaa toisti kuin piru Raamattua! Turhaan yritin lehteen pientä vastinetta, missä toivottiin toimittajienkin käyttävän oikeita nimiä ev. lut. kirkosta ev. lut. kirkko. Mutta E-S: "eihän seurakunta ole yhteiskunnan ulkopuolella, vaan kiinteä osa ympäröivää yhteiskuntaa." Etelä-Saimaan toimitusjohtaja on aiemmin sanonut, ettei pääkirjoituksista vastaa yksin pääkirjoitustoimittaja. Eri henkilö onkin E-S:n päätoimittaja, jonka syyniin seurakunnan lehteen tarjoamat ilmoitukset on taas annettu. Ketä pitää kiittää? Osoitankin kysymykseni pääkirjoitustoimittajalle.
Perjantain 11. 10. seurakunnan ilmoitus oli tulla evätyksi kokonaan. Kysyn E-S toimittajat, miksi sanotte seurakunnan olevan kiinteä osa yhteiskuntaa KUN TE ITSE KAIKIN TAVOIN YRITÄTTE HÄVITTÄÄ SEURAKUNNAN OMASTA LEHDESTÄNNEKIN?
Olen jo kerran mennyt poliisin puheille takianne. Vaihteluko virkistää? Päätoimittaja sentään pystyi neuvottelemaan asiallisesti, mutta ilmoitus jää ilman SEURAKUNNALLE TYYPILLISTÄ SAARNAA! Toistan kysymykseni: ONKO SEURAKUNTA KIINTEÄ OSA ETELÄ-SAIMAATA? Sensuroidun kirjoitukseni otsikko jo kertoi: Seurakunta on yhteiskunnan ulkopuolella. Onhan se siihen pakotettu!
Perjantain 11. 10. KIRKKOIHIN KUULUMATTOMAT otsikolla luvattiin nipin napin maksullinen ilmoitus ilman saarnaa. Vain maininta siitä, että Viktor Klimenkokin kuuluu meihin, ja lisätietoja täältä. Etelä-Saimaa! Saarnan puute ei haittaisi yhtään, jos Internetissä olevat sivumme olisi kaikkien ulottuvilla ja kaikkien pakko lukea niinkuin piispaa oppilaiden koulussa! Kunpa te vaikenisittekin. Ja kyllä te vielä vaikenettekin, koska julistatte piispaa paimensauvoineen! Olette valinneet peliksenne meiltä löytyvän "Vikke".
Saarna mikä kiellettiin oli tämä: "ei ihme, ettei huomata kirkon uhrina oltavan kun on nimenannosta alkaen valheeseen opetettu. Nimenanto ja kaikki myöhemmätkin ihmisoikeudet kirkon huuhaahan kytketty." Se on osa "apua uskontojen uhreille" sivulla "mieli.htm".
PS. 11. 10. E-S:ta voitte nähdä, että E-S päätoimittaja Mikael Pentikäinen petti lupauksensa! Seurakunnan ilmoitus puuttuu kokonaan! Mutkan kautta sain päätoimittajankin soittamaan tänne pyytäen muutosta siihen, että seurakunnan ilmoituksia sensuroidaan. Vastaus oli: Myönnän sensuroineeni ilmoituksenne kokonaan eikä niitä Etelä-Saimaa lehdessä enää tulla julkaisemaankaan!
Siinä lopputulos vuosikymmenen yhteistyöstä. Muistakaa Lootin vaimoa! Etelä-Saimaa on halunnut muistomerkiksi ja myös pääsee siksi.
Voittajat alkavat selvitä ja pahat muuttuvat yhä pahemmiksi. Loppuunsa asti toistavat niinkuin piru Raamattua. Seurakunnan ilmoitusten sensurointi piti lopettaa ja poistivat seurakunnan kokonaan! Kun seurakuntaa ei ole lehdessä tippaakaan, jäljellä on lähinnä pelkkää paskaa! Ja tämä on ASIAA! Seurakunta ei ole mukana minkäänlaisessa pirun sensuurissa! Älkääkä luulko, etteivätkö meidän asiamme voisi yltää teidän yhä hupeneviin lukijamääriin. Internet ihmiset ovat hyvin kiinnostuneita juuri tästä, että Etelä-Saimaa toimii aktiivisesti Internetin sensuroimisen puolesta.
RAAMATTU OPETTAA JÄTTÄMÄÄN SEN TAAKSEEN, MIKÄ SULKEE OVEN. MUTTA KIRKKO ON PÄÄSYYLLINEN SIIHEN, ETTÄ IHMISET ON SYNTYMÄSTÄÄN JOHDETTU HARHAAN JA VOIVAT SEURAKUNTAA LUULLA JOPA UUSUSKONNOKSI. SEURAKUNNAN PAIKALLEHAN PORTTO TULI UUSINE KASTEENLIITTOINEEN JNE. JA SAI LEHDISTÖNKIN MUKAAN SAATANALLISIIN EKSYTYKSIINSÄ.
1. Lapsipornolla pelottelu.
Saattaa hyvinkin olla, että Singaporessakin homma lähti liikkeelle tästä. Ainakin Suomessa äskettäin lietsottiin samaa.
En halua olla Viktor Klimenkonkin vitsailema pomo, joka tutkii Internetin ja varoittaa teitä tekemästä samoin. Voitte itse todeta Internetistä saman.
Totuus on, että piru haluaa tehdä pornoa! Mutta samalla se on sensuroivinaan sitä kirkon yms. kautta tarkoituksena saada seurakunta vaikenemaan, mistä Etelä-Saimaa on erinomainen varoittava esimerkki. Maksulliset naiset saavat Etelä-Saimaa-lehdessä ilmoittaa (vaikka ilman kuvia) ja ennustajaeukot samoin. Pirun palvelijat sensuroivat vain seurakunnan profeettoineen.
Internet ei ole alkuunkaan tulvillaan lapsipornoa. Pornon tekijätkin tietävät, että lapsipornon tekeminen on tuomittu ja kiellettyä kaiketi kaikkialla, joten heillä ei erikoisemmin ole halujakaan sellaiseen.
TÄLLE SIVULLE TOIVOISIMME VASTAVÄITTEITÄ, EI SEURAKUNNALLISIAKIN ASIANTUNTIJALAUSUNTOJA, JNE. JA TIETENKIN MIKÄ KEINO PIRULLA SEURAAVAKSI?
2. EU-komissio aloittaa sensurointikampanjan "laitonta ja sopimatonta
materiaalia vastaan" (Hesari 17/10 -96)! Seurakunta
tietää, että esimerkiksi seurakunnan profeetat ovat EU:n mukaan
laittomia, koska EU:lla on direktiivi profeetoista: Profeetat
saavat toimia
pappien alaisuudessa! Niin että siinä mielessä Etelä-Saimaakin teki jo
EU-komission määräysten mukaan poistamalla seurakunnan maksullisilta
ilmoitussivuiltaankin. Eihän seurakunnassa ole papistoa, jolta
kysyttäisiin yhtään mitään. Paavin EU:nkin laiton ja sopimatoman toiminta
lopetetaan Kirjoitusten mukaisesti! Mainitun päivän "Verkossa" tvohjelma
haastatteli asiantuntijaa, joka pahoitteli sitä, että esimerkiksi Singaporessa
ja Kiinassa ei ymmärretä, että filtteri, suodatin pitää olla tietokoneen
omistajalla (Internet on tulvillaa ohjelmia, joilla esim. huoltaja voi
estää alaikäisten näkemästä tiettyjä sivuja) eikä valtiolla. Seurakunta
ymmärtää porton, pedon ja väärä profeetan yms. pyrkimykset sensurointiin.
Toivottavasti mistään ei tämän jälkeen väitetä, että seurakunta olisi
sensuroimassa Internetiä!
1. B. Tämän jälkeen huomasin tietoverkon aikakausilehti InterNet 7/1996
pääkirjoituksen olevan "Lapsipornoverkko". Siinäkin ihmetellään, miksi on
hyökätty välinettä eikä lapsipornon tuottajia vastaan. Lehdessä on myös
juttua hakulaitteiden temppuilusta. Seurakunnan huoli on siis aiheellinen
,saatanan toiminta tekeytyen valkeuden enkeliksi, niinkuin Raamattu sanoo,
jatkuu monella tasolla.
TOIMINTAMME TÄÄLLÄKIN!
Subject:
Etela Saimaa
Date:
Fri, 25 Oct 1996 19:38:22 +0300 (EET DST)
From:
Root Pekka Kuronen
Kuroselle vastauksena: E-S poisti seurakunnan
ilmoitussivuiltaankin. Vasta sen jälkeen olemme
tiedottaneet siitäkin asiasta täällä!
26. 10. 1996 tein Lappeenrannan rikospoliisille tutkintapyynnön
Etelä-Saimaan toiminnasta. Sillä on oikeus jatkaa seurakunnan
vastaista toimintaansa lehdessään, muttei puuttua seurakunnan
kirjoituksiin Internetissä!
31. 10. rikospoliisi lupasi ilmoittaa Etelä-Saimaalle
äsken mainitsemani oikeutensa. Lopputulos myös sivulla
ST:n uutisia. Minun
puolestani Etelä-Saimaaseen tulee PISTE!
- - -
SEURAKUNTA EI SENSUROI INTERNETIÄ
- - -
- -
-