Tuomioja ihmettelee yhä Israelia 5 pistettä isasson 15.6.2005 10:05 Vastaa viestiin Yksi näkyvä syy palestiinalaisten kurjuuteen oli tänä aamuna. Terroristit ampuivat kassem raketin rajan ylitys paikalle josta palet voivat tulla Israelin puolelle töihin. Oli vähän huti osuma, eikä kukaan loukkaantunut. Jo olisi aika ruveta arvostelemaan terroristeja myös siitä kuinka ne alistavat ja hankaloittavat tavallisten palestiinalaisten elämää ja leivän hankintaa. Tuomioja olisi voinut täällä vieraillessaan tutustua tavallisen palestiinan kansan oloihin, eikä istua tunti kaupalla itkemässä Arafatin haudalla (Laski oikein kauniin seppeleen Arafatin muistolle, ei ole tietoa kävikö edes Rabinin haudalla) Muuten Suha Arafat on kutsuttu vierailulle Ramallahiin. Häntä on pyydetty tulemaan ja tunnistamaan Arafatin henkilökohtaisia tavaroita ( yöpuku, jota käytti viimeisinä päivinään Ranskan sairaalassa, kirjeitä, valokuvia ym) Tavarat on aikomus laittaa esille Ramallahiin perustettavaan Arafat museooon. Suha ei ole vielä vastannut kutsuun, ja suuresti epäillään hänen tulemisia, vois joutua kuulusteluihin rahojen häviämisestä Arafatin yksityis tileiltä.
Re: Tuomioja ihmettelee yhä Israelia Ciryatur 15.6.2005 13:36 Vastaa viestiin Tuomiojalle eivät asiain syy- ja seuraussuhteet tunnu olevan kovinkaan selviä. Saatatan punikki syyttää aina vain Israelia ja aitoon vasurityyliin veljeilee murhanhimoisten rättipäiden kanssa.
hrabrost 15.6.2005 14:19 Vastaa viestiin Eipä näihin teksteihin ole paljon lisäämistä. Kyllähän Tuomioja on puheidensa perusteella yhtä antisemiittinen kuin kuka tahansa uusnatsi, mutta miksi hänen pitää nimetä itse itsensä "Israelin ystäväksi"? Eiköhän se ole Israelin asia päättää, voiko Erkki Tuomiojaa pitää Israelin ystävänä vai ei.
"Ihmettelen Israelin haluttomuutta sallia siellä työssäkäyvien arabien muuttoa asumaa sen rajojen sisäpuolelle. " -- 22 Arabiliiton maasta vain kaksi on tehnyt edes rauhan Israelin kanssa. Ihmettelen ihmisten intoa vaatia Israelia päästämään vihollisia pysyvästi maahansa.
rieloran 15.6.2005 14:26 Vastaa viestiin "Ihmettelen Israelin haluttomuutta sallia siellä työssäkäyvien arabien muuttoa asumaa sen rajojen sisäpuolelle. " -- 22 Arabiliiton maasta vain kaksi on tehnyt edes rauhan Israelin kanssa. Ihmettelen ihmisten intoa vaatia Israelia päästämään vihollisia pysyvästi maahansa. Arabiliitossa on siis 22 maata. Minkähän Arabiliiton jäsenmaan kansalaisista lienee kysymys kun puhutaan noista Israelissa työssäkäyvistä arabeista?
isasson 15.6.2005 14:59 Vastaa viestiin Ei niillä raukoilla yleensä kansalaisuutta ole saatika passia. Suurin osa Kuwaitista, Irakista tai Egyptistä ulos potkittua sekakansaa joista nykyään käytetään nimitystä palestiinalainen.