Tälle palstalle otetaan "Karpolla on asiaa" tyylisiä kirjoituksia
ja muualla sensuroituja mielipiteitä.
Lappeenrannan ev.lut. kirkkojen lehteen - Suomen itsenäisyys loppu - Perusteluja Messiaan tulolle vuonna 2 eKr muille sivuillemme
RIKOLLISTEN POLIITTISUUS JULKI
E-S 8. 3. 1999 kertoi 10 milj. mk:n lottohuijauksesta.
Saman päivän iltapäivälehdet mainitsivat lisäksi, että
toinen epäilty on kunnallispoliitikko. Edellisen päivän
Seurakunnan Tiedotuskeskuksen uutisemme
wwnet.fi/users/veijone/, siis internetissä kertoivat, että
hän on SDP:n jäsen ja ev. lut. kirkkovaltuutettu.
Eikä meillä salatakaan rikollisten poliittisuutta
ja lahkolaisuutta. Harri Veijonen
(E-S ei ole julkaissut maaliskuussa 1999)
KARI NIKKISELLE
Väitätte E-S 10/11 -96, että ukko-Nooa ei ilmoittanut naapureille
rankkasateiden olevan tulossa. Tietääkseni Nooa saarnasi
tuomion tuloa 120 vuotta. Huhutkin "hullusta" arkin rakentajasta
ehtivät levitä laajalle. Nooaa ei voida syyttää siitä, että
silloiset tiedotusvälineet suhtautuivat asiaan suunnilleen samoin
kuin nyt suhtaudutaan kirjaan "Jerusalemista sovittaessa Jeesus
saapuu pilviin". Olisi poikkeuksellista, että tämä vastaus pääsee
Etelä-Saimaaseen, mutta tavallista, että siinä äänessä ovat
sellaiset unilukkarit,jotka Nooan aikana naureskellen
rakensivat kirkkojaan.
HARRI VEIJONEN(E-S ei ole julkaissut)
- - - - -
Kalustetalo Suomela
ilmottaa Etelä-Saimaa lehden takasivulla "LOPPUUNMYYNTI KIIHTYY".
Järkevät kauppiaat lopettavat viimeistään nyt!
"Vuoden lopun lähetessä kaupunkien välinen kauppa loppui melkein kokonaan, asuntoja hylättiin ja niiden annettiin rappeutua;
mitä hyötyä olisikaan ollut omaisuudesta, kun se ehkä laskettaisiin
omistajalle viaksi viimeisellä tuomiolla..." (Berlitz: Maailmanloppu 1999 s. 19).
Rauha ylösottoineen on jo lähellä!
Entinen kauppias
- - - - -
SEURAKUNNAN TERVEHDYS
Lehti tuli pyytämättä kotiimme 12. 12. 1996. Lehti jatkaa väärällä nimellä "Lappeenrannan seurakuntien tervehdys".
Teidän nimenne on ev. lut. kirkko tai ainakin ev. lut., mutteivät ole vieläkään nimeäänkään oppineet.
Lehden päiväys on sentään "syyskuu 1996" onhan se Jeesuksen syntymän juhlanumero ja Herra tuli lihaksi syksyllä.
"Jouluna Jumala syntyi" kyllä kannessa väitetään kuten Kantelettaressakin satuja. Koko kansi yhtä jumalankuvaa, minkä tekemisen toinen
käsky kieltää.
Lappeenrannan ev. lut. kirkkojen lehteen
Sivulle kaksi on viime tipassa otettu ev. lut. lahkon pään John Vikströmin puheenpätkä Lontoosta: Hyvinvointiyhteiskuntaa ei saa purkaa.
Seurakunta on tietenkin samaa mieltä, mutta myös toimi sen mukaan vastustamalla liittymistä EU:hun.
Sivulla kolme kerrotaan kirkkopäivien alkavan Viipurissa. Lahkojohtaja Vikströmin kerrotaan kutsuneen mukaan
Pietarin ja Laatokan alueen metropoliitan. Ei mainita onko ortodoksikirkon jäsen Vladimir Zhirinovski mukana.
Päätoimittaja Ilpo Perttilä tekee 10 kysymystä Raamatusta, siitä uudesta kirkon väärennöksestä. Kysymys 4. esim.
vääntää "onko nyt tullut se aika" kun opetuslapset kysyivät milloin Israel jälleen saa valtakunnan (Ap 1:6,7) ja vastaus
pitäisi olla: ei ole ensimmäisten opetuslasten asia tietää aikaa 14.5. 1948. Kirkko siis yrittää kaikin keinoin estää
ajan tietämisen "meiltä" eli teiltä porton (Ilm 18:4) jäsenet! Kysymys 10 on se mainio kirkon raamatunväännös tehkää kaikki
kansat opetuslapsiksi kastamalla kansoja. Tämäkin oikeassa muodossaan löytyy meiltä raamatun
käännöskorjauksia sivulta.
Sivulla kuusi RKK:n sihteeri pitää ääntä ei sentään taas poistaen Roosia Raamatusta vaan lisäten Jeesukselle
syntymäkirkon. Joulu on täynnä symboleja, tottahan se on. Pitäisi jokaisen vaan
tajuta, että Kristus ei kirkon symbolien keskelle tule!
Sivulla kahdeksan alkaa mainokset mm. Etelä-Saimaa toivottaa rauhallista joulua.
Seurakunnan (kirkkoihin kuulumattomat) Etelä-Saimaa poisti ilmoitussivuiltaankin.
Sivulla yhdeksän on tutuinta kirkkoa. On teatterinäytelmän arvostelu ja Matti J.:n artikkeli
"Maahengen kohotusta." "Positiivista näköalaa siinä luodaan." Matti J. on saanut kirjan "Jerusalemista sovittaessa
Jeesus saapuu pilviin", mutta kirkossa luodaan uskoa tulevaisuuteen, toisin sanoen
siihen, ettei tulevaisuus olisi Raamatun ilmoituksen mukainen ja etteikö tulevaisuus olisi
vain porton ulkopuolisessa seurakunnassa. Ei mitään Matti J.:tä vastaan vaan myö ei olla teitä!
SLEY ilmoitti E-S:ssä "Kristus kirkon pää". Kun kysytään kirkon päätä ihmisiltä, vastaukseksi kyllä saadaan
arkkipiispa, paavi, tms. Kenellä ei ole nimetä näkyvää johtajaa, siellä voi olla
seurakunta ja päämme on Kristus. Mutta SLEY:stä lehdessä positiivista se, että Martti Lutherista ym.(!)
ovat tehneet CD-ROMin. Hinta tosin 995,-.
Naispappi Kaarina Knaappilaa en tunne, mutta hän kertookin Kirkkosista, tulevista kirkkopäivistä.
Seurakunta ei ole sellaisissa mukana ja ilmeisesti kirkon sisälläkin löytyy pimeintä toimintaa
vieroksuvia.
"Äänestä kotikirkkoasi Suomen kauneimmaksi." Emme äänestäisi Betania temppeliäkään, mutta
huomataan vain, että kaikille lappeenrantalaisille suunnattu lehti
jättää temppeleistäkin mainitsematta parhaat ja meitähän ei tunneta edes
viime numerossa olleessa "maailman kristittyjen" listauksessa. Eipä silti,
että listalle kuuluisimmekaan. Kristitty-nimityksen ovat omineet paavin seuraajat (vrt.
paulikiaanit ja joulunkin he keksivät. Kristus ei opettanut
muistelemaan syntymäänsä edes oikeaan aikaan. Toki pahempaakin on olemassa kuin
toivottaa hyvää joulua sanoessamme hyvää adventtiaikaa!
Seurakunnan historia on marttyyrien ja muiden syrjittyjen historiaa. Sinne tästäkin
SATAN JA SUOMEN KIRKKOJEN INTERNETPALVELU
On tuo SATAN ohjelma tuttu. Viime kesänä turvallisuusmessuilla Tampereella oli mahdollista antaa
yliopiston kavereiden yrittää hackeroitua verkossa oleviin palvelimiin (kun ensin tehtiin kirjalliset sopimukset).
Yli puoli tuntia se yritti etsiä turvallisuusaukkoja, mutta ei onnistunut. - (parasta sensuroida osa)
Melko kamala ohjelma se on joka tapauksessa, vaikka turvallisuusasiat olisi hoidettu.
Kun kysyin kuinka moni muu oli antanut kokeilla tällaista käsittelyä, niin vaustaus oli, että kukaan muu ei ollut
uskaltanut kokeilla.
nimimerkki
www.churches.fi on kirkkohallituksen domaini, josta kaikki listalla olevat yhteisöt ovat maksaneet 4000FIM ev.lut kirkolle, että ovat saaneet nimensä näkyviin. Tästä syystä siellä ei ole Baptistien, eikä Metodiestien nimeä näkyvillä. Tämän kertoi minulle paikallinen Metodistipastori. kuka lie
- - - -
Tarkennus ja mielipidesivulle
Moshe Zew
SUOMEN ITSENÄISYYS MENOSSA TÄYDELLISESTI
Rahaliiton kolmanteen vaiheeseen liittyvä päätös tehdään eduskunnassa
alustavien tietojen mukaan tämän vuoden syksyllä. Se merkitsee täydellistä
ja lopullista itsenäisyyden menettämistä. EU-jäsenyyden purkamisella on kiire
. -Oheisen kasetin olemme lähettäneet... EU on kokonaisuus - eli päätösvaltaa ei voi määritellä prosenteissa.
EU:n oikeudella on etusija kansalliseen lainsäädäntöön nähden eli EU:n oikeussäädäntö on Suomen lainsäädännön yläpuolella
(Eurooppatiedote 146/1994).
Tällaista asiaa siis jakamassanne nimettömän puhujan kasetissa. Emme levitä kasettia, mutta voimme mainita, että sitä saa
noin 10 mk/kpl osoitteestanne: Suomen Sanomat, PL 42, 00641 Helsinki, FINLAND.
Suomen Sanomat ei ole seurakunnan julkaisu, mutta mainittu
sivuillamme jo siitäkin syystä, että LAPPEENRANNAN MAAKUNTAKIRJASTO
ei pidä esillä julkaisijansa sinne postittamaa ko. lehteä.
Kirjaston tiloissa (!) toimii EU:n tiedotustoimisto!
PERUSTELUJA MESSIAAN TULOSTA aikaisintaan v. 2 eKr.
Moshe Zew mainitsee edellä Jeesuksen (suomalaisena
voin käyttää hepr. Jeshuan sijasta suomennosta Jeesus, vaikkei nimiä pitäisikään
kääntää) syntymäajan
4-7 eKr. parhaiten perustelluksi.
1. Tärkein peruste syntymäajan sijoittamiselle ennen vuotta 4 eKr on käsitys,
että Herodes (Matteus ja Luukas: Jeesus syntyi Herodeksen aikana) kuoli vuonna 4 eKr.
2. Siis mahdollista vaikka olisimme väärässäkin
A. Voiko hivuttavasti kuoleva toimia loppuunsa asti käytännön johtotehtävissä?
Eikö uskottavampaa ole vuonna 4 eKr. käytännön vallan vaihtuminen, vaikka
muodollinen johtajuus olisi jatkunutkin kuolemaan 1 eKr. asti? Eikö sen
jälkeinen tilannekin viittaa vallan jakaantumiseen (Agrippa, Antipas, Arkelaus)?
3. Erehtyisikö muinainen munkki - nimensä muuten Jerome eläen 300-400-luvuilla -
enemmän kuin nykyiset luopumuksen huiput?
A. Liberaaleilla on syynsä selittää, että kolmas vuosituhat on jo menossa.
Pilkkaajaksi itsensä todistaa juuri sillä, että on tarve kieltää Messiaan
paluu 2000 jKr., vaikkei siihen usko vaan pelkää sitä. Seurakunnalla
ei ole tarvetta omaksua pilkkaajien valheisiin perustuvia näkemyksiä.
4. Kirkkoisät kerrankin oikeassa
A. Vaikkemme pitäisi moniakaan historiaan säilyneistä kirkkoisistä
arvossa, täytyy meidän arvostaa sitä, ettei heiltä löydy nykyisten
liberaalien käsityksiä koskien Herran syntymäaikaa. Liekö tiedossa
yhtäkään, joka olisi sijoittanut syntymäajan aikaisemmaksi kuin 2 eKr.?!
Irenaeus (n. 130 jKr.), Klemens Aleksandrialainen (n. 150 jKr.),
Tertullianus (n. 160 jKr.) ja Eusebius (264 jKr.).
5. Näkemys hyväksytty seurakunnan ulkopuolellakin
A. Periaatteessa totuuteen ei vaikuta se uskooko kukaan siihen, mutta
on hyvä tietää, että näkymys Messiaan tulosta 2 eKr. on hyväksytty
myös seurakunnan ulkopuolella, esimerkiksi Griffith-observatoriossa
Kaliforniassa.
6. Aikamme laskelmien valossa Messias tuli noin vuonna 2 eKr.
En itsekään pidä oikeana sitä, että yksin sen perusteella, että
laskelmani viittaavat vuoden 2000 jKr. olevan noin vuonna 1998
pitäisi Jeesuksen syntymäaika määritellä noin vuoteen 2 eKr..
Tiedän kuitenkin, että yksi päivä on Herralle kuin tuhat vuotta,
Messias tuli oikeaan aikaan ja Messias tulee takaisinkin oikeaan aikaan!
En näe mitään syytä kieltää tätä viimeistä perustetta otsikon
perusteiden joukosta vaan odotan tapahtumienkin etenevän
esitettyjen perusteiden tueksi.
HARRI VEIJONEN
(20/1 97)
Siunaavat terveiset Tampereelta!
... Ilolla luin keltaista kirjastasi "Jerusalemista sovittaessa". Siinä on
Dan 9:27:stä. Itse olen Herralta saanut 3Moos 25:8-11,13 jakeista vert. 1 Tess 4:13-18.
Niissä on yksinkertaisen selkeästi miten voimme laskea eli ottaa sanasta ja Israelin
valtiosta suoraan ohjeet laskelmiin, joita ilman Israelin valtion olemassaoloa ei olisi
voinut päätellä. Ja Ilm 13:18 sai ainakin minut ilahtumaan siitä mitä Herramme on
suonut ilmoittaa Sanaansa tutkiville. Nämä yhtyvät siihen mitä tuot kirjassasi Danielista
joka antaa samat päätelmät.
+++++++Onko Lemillä hyvä asua?
Ristin Voitto naispappien varaan?
Ristin Voitto Nro 38, 18.9. 1997 herättää ajatuksia. Tarkoitan naisen asemaa koskevia
kirjoituksia. Maailmastahan on peräisin ajatus, että seurakunnassa kaikki pitäisi olla
yhtä huonosti kuin siellä. Jos seurakunta on, siinä naisen asema on täsmälleen sama kuin
se oli silloin kun seurakunta maan päälle tuli. Ensinnäkin on selvää, ettei ole papistoa.
Ristin Voitto uhraa koko takasivunsa kertomukseen Norjan helluntaiherätyksen
naispastorista. "Seurakunta tarvitsee isän ja äidin" kyseinen artikkeli on otsikoitu.
Seurakunta ei tarvitse mitään, mikä ei seurakuntaan kuulu! Toki seurakuntalaisten kodeissa
pitäisi olla isä ja äiti eikä esimerkiksi isän eläessä isäpuoli. "Perhekin tarvitsee isän ja äidin,
miksei sitten seurakunta?" päättää toimittaja, joka ei näytäkään hakevan vastauksia Raamatusta
vaan kuin puolustusta synnille nimittää lastensa isäpuolta isäksi. Isäpuoli toki voi olla
parempi kuin isä, mutta naispappeja ei voi tuoda seurakuntaan, koska seurakunta pysyy papiston ulottumattomissa.
Kirkkoja pappeineen kyllä riittää.
Tervehdys Harri !
NAISPAPPEUS MÄÄRÄTTY KAIKKIIN KIRKKOIHIN
Kuinka et voi nähdä Antikristus järjestelmää vaikka se jo nyt (kauan aikaa
sitten) TÄYTTÄÄ MITÄ SEN PITI TÄYTTÄÄ! Eikö Paavi ole nostanut ITSENSÄ
JUMALAN TILALLE ? EIKÖ? Muita asiota en viitsi enää luetella.
Vielä, tiedätkö mikä Pedon KUVA on ? Mitä se tarkoittaa ? On sitä vielä
olemassa ? Vastaus joka on 100% oikein:
KMN eli KIRKKOJEN MAAILMAN NEUVOSTO ! Voitko uskoa tätä (myös Johannes
ihmetteli nähdessään Porton). Jos katsot mitä SE JO ON saanut aikaan ja
MITKÄ OVAT SEN TAVOITTEET niin ainakin toivon että näkisit sen. En tiedä
miten sinä suhtaudut näihin mutta V.1991 se päätävoite oli ETTÄ KAIKKIIN
KIRKKOIHIN TULEE NAISPAPPEJA !!!!! (en tiedä, tämä ei ehkä riitä mutta käy
vaikka kirjastossa ja lainaa joku tätä koskeva teos) Tonille: Käsitys, että paavi kirkkoineen on Antikristus, on hyvin
yleinen. Olen itsekin maininnut, että paavi on Kristuksen sijainen.
Sulhasen sijainen on portto! Sivuillamme todellakin virallisesti hyväksytty vain näkemys, että
Antikristus on viimeisen petovaltion viimeinen
johtaja. Samalla ei lainkaan väheksytä paavin osuutta tässä antikristillisessa
järjestelmässä sen uskonnollisena osana ja kirkkojen maailmanneuvosto
jonkinlainen porton porukkakuva! Kirjoituksesi tärkein pointti on
mielestäni siinä, että tuot lisävaloa edellä esitettyyn naispappeuteen.
Helluntaikirkkokin on kirkko ja toteuttaa paavin määräyksen: naispapit
kirkkoon. "Nainen, jonka sinä näit" sanotaan osuvasti Ilmestyskirjassa
paavilaisen järjestelmän huipennuksesta, jonka näemme vasta nyt toteutuvan
kaikkiin kirkkoihin. Porton vastakohtana
morsian. Pedon vastakohtana Karitsa. Takaisin tuleva peto polttaa porttonsa
tulessa ja Karitsa pelastaa morsiamensa. En omaksu hyviäkään
huonompia selityksiä ainakaan M. Gorbatshovin elinaikana! Harri.
LÖYTÄNEEKÖ YASHUA USKOA!
Kuuntelin Billy Grahamin
KIITOS!
T. Piispa Imatralta kysyy (E-S 6. 10.), "milloin rauha Lähi-Itään?" Vaikkei
kysymyksensä pontimena olisi meidän, kirkkoihin kuulumattomien seurakunnalliset
ilmoitukset Imatralla, me emme ole mukana siinä, mistä T. Piispa käyttää nimitystä
"me"!
(Faksattu Etelä-Saimaaseen 6. 10. 1997. Mainitaan tässä, jos julkaistaan: . . )
Tarkennus kirjoitukseeni: "Vartija, mikä hetki yöstä on?"
Tietokonelaskelmat osoittavat, että juutalaisessa kalenterissa on 242
vuoden virhe ja sen mukaisesti vuonna 1998 täyttyy viides vuosituhat eli silloin alkaa vuosi 6000 (E.W.Faulstich, Chronology History Research
Institute, Iowa, USA). Se olisi Hoosean kolmannen päivän alku. Hän on ennustanut: "Tulkaa, palatkaamme Herran tykö, sillä hän on raadellut
meitä, ja parantaa meidät, hän on lyönyt meitä, ja sitoo meidät. Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän
meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessänsä. Niin tuntekaamme,pyrkikäämme tuntemaan Herra: hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, hän
tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan (Hoos 6:1-3)".
Tiedämme, että myös kristillinen kalenteri on virheellinen. Ensinnäkään
siinä ei ole vuotta nolla (0) ollenkaan. Laskelmat tehnyt munkki myös
ajoitti Jeshuan syntymän myöhemmäksi, kuin se todella oli tapahtunut.
Syntymän tarkasta ajankohdasta on useampia toisistaan poikkeavia tulkintoja.
On mm. päätelty, että oikea ajankohta olisi vuonna 2 eKr.,
erään tulkinnan mukaa syntymä olisi tapahtunut jo vuonna 12 eKr. Yleisin
ja tarkimmin perusteltu tulkinta vahvistaa syntymän tapahtuneen kuitenkin noin 7-4 eKr.
Kirjoitukseni "Vartija, mikä hetki yöstä on?" tarkoituksena ei ole ilmoittaa milloin Jeshua palaa tai milloin alkaa ahdistuksen- tai
vihanaika. Tarkoitus on havahduttaa uskovat näkemään, että AIKAA ON VÄHÄN!
Jos Jeshuan syntymä on tapahtunut vuosien 7-4 eKr välillä, niin oikea
vuosiluku pitäisi jo nyt kirjoittaa alkavaksi numerolla kaksi (2)!
Seppo Hauta-aho, Suomen Sanomien päätoimittaja
Vastaus: Kirjaan aluksi paloja kasetista:
Maanviljelijät eivät EU:ssa saa työstään nettotuloja vaan EU määrää
tulon (146/1994 s. 29). Kansalliset tuet on hyväksyttävä komissiossa
(146/1994 s. 38). EU:n tulliliitto - mikä maa olisi itsenäinen, kun sen
rajoilla tullimaksut kerää vieras valtiovalta (146/1994 s. 50).
Radioaktiivisen jätteen maahantuontikielto ei ole EU:n oikeuden mukainen (146/1994 s. 82) eli Suomella ei ole oikeutta estää
ydinjätteiden maahantuontia. EU:lla on yksinoikeus toteuttaa poliittiset tavoitteensa (Oikeusmin. julkaisu
ns. Maaschritin sopimus s. 6) itselleen tarvittavin keinoin (s. 7).
"Tämä sopimus on tehty rajoittamattomaksi ajaksi", EU:sta ei voi erota kansallisena päätöksenä eikä jäsenmaat päästäisi Suomea EU:sta onhan se
nettomaksaja alusta alkaen.
Suomi sitoutuu EU:n rahapolitiikkaan, yhteiseen valuuttaan. (146/1994 s. 84)
Mikä maa olisi itsenäinen kun kansallinen valuuttavaranto siirtyy
vieraan maan hoitoon. Suomessa tulevat voimaan myös Suomen vastustamat
säädökset (134/1993, 9.1.-92 Valtioneuvoston selonteko s. 43).
Suomen kuten muidenkin maiden komissaarit eivät voi EU:ssa ajaa maansa
vaan EU:n etua, jne.
SUOMALAISET PETETTY! Vuonna 1994 nykyinen pääministeri Paavo Lipponen oppositiojohtajana
puhui totuutta: hallitus salaa jäsenyyteen liittyvät sotilaskohdat. Presidentti
kielsi keskustelun ja oppositiojohtaja vaikeni. Suomihan sitoutuu EU:n turvallisuuspolitiikkaan (146/1994 s.90). Ulkoministeriö omissa asiakirjoissaan
vahvistaa, että Suomi menettää itsenäisyytensä. Poliittinen johto on tietoisesti
johtanut suomalaiset harhaan! Nämä saavat myös ymmärtämään sen, miksi kritiikki ja vastarinta haluttiin nujertaa niin totaalisesti kuin se
tapahtui.
Suomen johto on syypää katalaan petokseen ... valtiokaappaukseen! Erään
tanskalaisen toimittajan haastattelussa presidentti kytki tämän valtiokaappauksen vastustajat fasismiin. - Te, jotka arvostatte
itsenäisyyttä, miehet ja naiset, nuoret ja vanhat, viekää tieto petoksesta
jokaiseen kotiin Suomen jokaiseen kolkkaan. - Monet ovat jo loppuun asti
väsyneet yksin ja syrjittynä uskollisuutensa ja arvojensa tähden. - Petturit ja
maansa myyneet, he joutuvat nöyrtymään oman rikoksensa edessä!
(18/1 97)
Mielestäni seuraavia todisteita ei yleensä edes tunneta:
A. Yleisesti hyväksytty esitys, että Herodes kuoli vuonna 4 eKr. on olettamus!
B. Löytyneekö sille muuta perustetta kuin Josefuksen kirjoitukset? Hänen toteamuksensa
kuitenkin lienee väärinymmärretty! Uusimmat todisteet osoittavat, ettei Josefuksen
merkinnät tarkoittaneet Herodeksen kuolemaa vaan sitä, että kuningas koki 4 eKr.
poliittisen tappion. Itse asiassa hän olisi kuollut vuonna 1 eKr.
C. Tukijatkin antavat viitteitä muuhun. Aapeli Saarisalokaan ei ollut kaikessa
oikeassa. Sanakirjassaan hän uskoo Herodeksen kuolleen 4 eKr., mutta kirjoittaa,
että kuolema tuli pitkällisen, vähitellen hivuttavan sairauden tuloksena.
B. Ristiriidat. Josefuksen tiedetään kertoneen Herodeksen olleen 15 vuotias
saadessaan kuninkuuden, mutta silti yleensä uskotaan hänen olleen 25 vuotias
(IRT palsta 1198).
C. Kymmenen vuoden virhe. Jeesuksen syntymäajaksi oletettu siis myös vuotta 12 eKr.
Edellisen 10 vuoden virheen perusteella tulee tukea ajoitukselle 2 eKr.
B. Munkilla ei edes ollut tarvetta valehdella määritellessään syntymävuotta.
C. Yleensäkin lähempänä tapahtumaa kirjattu tulos on lähempänä oikeaa kuin
paljon myöhemmin tehty.
B. Moniakin löytyy, jotka sijoittivat syntymäajan juuri vuoteen 2 eKr.:
B. Enemmän vaatii, että käsitys saa ihmisiä muuttamaan totuttuja
tapojaan. Mutta niinkin on käynyt. Mm. planetaariot Kaliforniassa ja
Michiganissa ovat 1980-luvun alussa muuttaneet Herran syntymää
esittävän ohjelmansa sellaiseksi, että syntymä olisi tapahtunut vuonna
2 eKr.
NASA:n tietokoneella ja muilla
välineillä The Sunday Times lehden mukaan astronomi Chris Clayton
Rutherford-Appleton-laboratoriosta: entistä paremmat tutkimusohjelmat
ovat paljastaneet kahden tähden kohtaamisen merkittävämmäksi kuin
ennen luultiin. Kysymys on Jupiterin ja Venuksen kohtaamisesta taivaankannella
vuoden 2 eKr. kesäkuussa.
Israelin valtio perustettiin 14.5.1948 (3 Moos 25:8 laske 7x7). Eli: 1948+49=1997,
3 Moos 25:9. 7.kk on syyskuu eli Isr. Tishri. Pasunansoitto 1997:ään lisää yksi= 1998!
Vrt. 3Moos 25:10,13. Sekä vuosiviikko (7 v valerauha), rauhansop. alkoi 31.10. 1991
joten päädytään hyvinkin syyskuuhun 1998!
Tai Ilm 13:18 3x666=1998. ... rukouskielessä jo useita vuosia tullut SEPTEMBER. Voit siis arvata yllätykseni
lukiessani kirjastasi (Danielin kirjan tulkinnasta) samoja asioita!
Pertti J. Tampere
Tarjottu Etelä-Saimaaseen otsikolla: Onko PLO sivistysvaltio?
Onko Israel sivistysvaltio-kirjoitus tässä 14.5. oli mielestäni kuin terroristijärjestö
PLO:n tilauspropagandaa, mutten olekaan hankkinut sivistystäni esim. Hesarista, joka nimitti
jo terroristien päällikköä olemattoman valtion, Palestiinan presidentiksi.
Israel ei ole kuin muut valtiot. Yksikään ns. sivistysvaltio ei suostuisi
maansa jakamiseen vieläpä pahimmiksi vihollisiksi tiedetyille! Mutten voi kuin ihmetellä sitä
miten itse mielestänsä viisaat toteuttavat ennustuksiani. Israelin maa jaetaan, vieläpä
Jerusalemkin. Ja sitten kai taivaaseen ei tahdota kun Lemillä on niin hyvä asua? Israelin ollessa
vertauskuvaa taivaasta luulisi Lemilläkin tiedettävän mitä sinne on tulossa kun Israelin
vastakohta saa valtion.
Harri Veijonen (E-S ei ole julkaissut)
Ristin Voitossa ei näköjään kukaan enää uskalla sanoa niinkuin asia on. Itse lehti
kertoo, ettei Valtter Luoto alustuksessaan paljastanut omaa käsitystään. Raamattu
opettaa yksiselitteisesti, että mies ja nainen ovat samanarvoisia, mutta seurakunnassa
hoitavat hieman eri tehtäviä niinkuin perheessäkin tulisi olla isä ja äiti, isä perheen
pää kuten Kristus seurakunnassa. Toki joitakin asioita molemmat pystyvät tekemään yhtä hyvin
ja yhdessä. Pystymisestä ei kuitenkaan ole kysymys vaan esimerkiksi seurakunnan kaitsijan tehtävien
kuulumisesta vain yhden vaimon miehelle. Neuvotteluvaraa on vain siinä, mitkä tehtävät sitten
voivat olla muita kuin seurakunnan kaitsijan tehtäviä.
Ristin Voitto voi saada tilauksia lisää, kun se kehuu luopumuksesta todistavaa naispappeutta;
Jehovan Todistajat voivat saada jäseniä, kun eivät usko helvettiin. Seurakunta tulee toimeen
omillaan, vaikkei naisia lopun aikana jäisi siihen yhtään. "Löytäneekö Ihmisen Poika kun Hän tulee?"
Usko on ojentautumista Sanan mukaan!
Huolestunut
Olet varmaankin seurannut tiedotusvälineistä, kuinka room.kat kirkko ja
ev.lut kirkko "yhdentyvät" ja kelpuuttavat tekojen vanhurskautuksen. Huh,
Huh. Toisaalta, niinhän Raamattu ennustaa. Elämme tosiaan
mielenkiintoista aikaa. Ylösotto on lähellä. Kiitos Herralle.
Sinua siunaten !
t. M.M.
Terv Toni
Shua sähköpostista.
Terminsä "me" ei paljastanut, onko kysymyksessä esim. adventtikirkko, mikä ei
Piispan tavoin lainkaan ymmärrä Israelia eikä seurakunnan ylösottoa, pelastusta
yläilmoihin maan päällisen vihan ajan ajaksi. Tosin ilmeisesti adventistitkin tietävät,
ettei rauhaa Lähi-Itään saavuteta millään Piispan esittämällä kasvatuksella vaan
sen tuo Kristus näkyvästi palatessaan.
Ns. rauhankasvatus on vaarallista maailmallista humanismia. Se näyttää sekoittaneen
T. Piispankin pään niin, ettei hän lainkaan ilmaise olevansa odottamassa Herraa ja
Hänen valtakuntaansa maan päälle. Päinvastoin hän on
mukana siinä Jumalan totuuteen mielistymättömille lähettämässä väkevässä eksytyksessä,
missä mennään mukaan Israelia vastaan hokemaan, että rauha Lähi-Itään saavutetaan
jakamalla Israelin maa (myös velipuoli Ismaelille)! Kuitenkin Antikristus valtioineen
näyttää olevan tulossa (takaisin) juuri sitä mukaa kuin USA Israelia valerauhaan ajaa!
Me emme ole mukana edes rukoilemassa valtion pelastumista silloin, kun enää vain
yksilöillä on pelastumisen mahdollisuus. Tuota mahdollisuuttakin ollaan nyt
väkevästi viemässä Etelä-Saimaan sensorinkin karsiessa yleensä juuri meidän kirjoituksemme!
HARRI VEIJONEN
Kirkkoihin kuulumattomat