SUSI TULEE KESKIYÖLLÄ
Venäjä väittää tshetsheenien itsensä surmanneen
erään tshetsheenijohtajan (MTV3), jonka murhasta on
Suomi-Tshetshenia-seura ry:n sivuilla
syytös Venäjää vastaan. Totuuden tietäminen on
vaikeaa, ellei asiaa voida tarkistaa.
Historian tietoja on vääristelty ennen, nyt
ja niin tehdään tulevaisuudessakin Messiaan näkyvään paluuseen saakka.
Raamatun profetian avulla on
toisinaan mahdollista tarkistaa,
onko vallitseva historian tieto oikea tai kuka valehtelee nyt tai mistä valehdellaan
tulevaisuudessa.
Tarkastelen tässä historiaa, nykyisyyttä ja tulevaa vain
tämän yhden profetian avulla:
"susi tulee keskiyöllä".
Milloin tulee aamu? Aamun alkaminen on auringon nousu, keskimääräinen alkamisaika 06.00. Raamatullinenkin päivä alkaa 06.00, jolloin ensimmäinen tunti on 06-07. Jeesus kuoli yhdeksännen tunnin vaiheilla. 06:sta 9 tuntia myöhemmin on 15.00. Raamatullinen vuorokausi kuitenkin alkaa auringon laskusta Jerusalemissa, keskimäärin klo 18.00. Keskiyö on auringon laskun ja nousun puoliväli, keskimäärin klo 24.00. Monet katsovat uuden päivän alkavan tuolloin. Mutta päivä alkoi 18 tuntia aiemmin ja uusi päivä 6 tuntia myöhemmin. Huomaat, että Suomessakin suden tulohetkeä klo 24.00 pidetään uuden alkuna. Sama periaate maassa vuoden suhteen. Niin vuodessa kuin vuorokaudessakin jo 1/4 tai paremminkin 3/4 on kulunut ennenkuin "susi ulvoo" pimeimmällä hetkellä. Samaan tapaan "suden hetki" löytyy kuukaudessa aina 3 kuukauden keskellä, 1,5 kuukauden jälkeen. Niin myös vuosikymmenissä 15 vuoden jälkeen, sadoissa 150 vuoden ja tuhansissa 1500 vuoden jälkeen.
15 VUOTTA
Klo 24.00, 1,5 kk, (9 kk), 1,5 vuotta, (3,5 v, 6,66 v) ja
15 vuotta. Ihan susimaisia aikoja.
Yhdestä susimaisesta ihmisestä puhuttaessa 150 vuotta on jo liikaa.
Mutta 15 vuotta on sopiva aika sudelle
nimeltä Antiokus IV Epifanes, joka oli ensimmäinen
varsinainen antikristus-susi.
Apokryfinen Makkabealaiskirjakin hänen tekemisistään kertoo, mutta
profeetta Daniel ei kertonut hänestä mitään vaan
ennusti asioita, joiden on väitetty
kirjoitetun
tuon Antiokuksen aikana tai sen jälkeen, koska
Daniel profetoi niin erinomaisen osuvan pikkutarkasti
siitä, että sellainen henkilö tulee ja siten tekee!
Teki 3,5 vuoden hävityksen juutalaisten Jerusalemiin,
mitä sitten kirjoitusten mukaisesti toisti
Titus ja toistaa vielä kolmas ja viimeinen, suuri
Antikristus.
Antiochus IV Epiphanes (175-164).
Hän tuli valtaan niinkuin Daniel sanoo, juonilla, ja
Syyrian historia väittää, että
Apamean rauha oli 188 eKr.
Syyskuun 12. 2004 suomensinkin, että
hän oli ollut panttivankina Roomassa noudattaen Apamean rauhaa vuodelta 188 eKr.,
mutta määrähetkenä 175 eKr. päästetty remmiin.
Täytynee tuohon uskoa. 15 vuotta jälkeen Apamean rauhan, vuonna
173 eKr. olisi huijattu juutalaisia
luvaten rauhallista vuosiviikkoa, mutta sitten
3,5 kauhistuksen vuottansa Jerusalemissa oli n.
169-165.
Parhain historiallinen
esimerkki viimeisestä suuresta Antikristuksesta.
Mutta mistä löytyisi henkilö, joka
olisi
Israelista pohjoiseen,
poissa 13 vuotta noudattaen Neuvostoliiton hajoamissopimusta 1992,
pari vuotta myöhemmin 2007
lupaisi olla Jerusalemiin koskematta ja sitten
3,5 vuotta myöhemmin hyökkäisi Jerusalemiin.
Susi tulee keskiyöllä, 15 vuoden poissaolonsa jälkeen lupaamaan vuosiviikon puolivälissään
pettävää rauhaa Israelille.
1,5 VUOTTA
Totuushan aina on niinkuin tietosanakirja sanoo, eikö niin?
Wikipedia
kirjoittaa:
"Poliittinen aktiivisuus eron jälkeen:
Gorbatšov perusti vielä 2001 Venäjän sosiaalidemokraattisen puolueen, mutta erosi sen johtajan virasta toukokuussa
2004 erimielisyyksien jälkeen. 9. kesäkuuta 2004 hän osallistui entisen yhdysvaltain presidentin Ronald
Reaganin hautajaisiin Washingtonissa."
Mitäpä minä "harhaoppinen" mitään totuudesta tiedän.
Jaa että profetian avulla voisi oikaista tietosanakirjan tietoja, heh heh.
Vuoden 1995 kirjani kertoi, että
Gorbasusi palaa politiikkaan
ja sivuillani kirjoitin, että sitten, kun
15 vuotta valtaantulostaan on kulunut.
Gorba tuli valtaan 11. 3. 1985.
Toinen suden hetki toki löi Ilmestyskirjan kertoman vähän ajan jälkeen,
6.66 vuotta vallassa, mutta
kolmas olisi 11. 3. 2000 eikä
vuonna 2001 niinkuin tietosanakirja
kertoo tapahtuneen.
Tietosanakirjakin valehtelee jälkikäteen asiassa,
jonka minä olen tiennyt etukäteen kertoa niinkuin
todellisuudessa tapahtui!
MTV3 kertoi asiasta ja minä toistin
uutisissani 14. 3.
vuonna 2000!
1,5 kertautui päivälleen WTC:n iskuun
11. 3. 2000 ja 11. 9. 2001 välinä.
Ja 11. 3. 2004 ennaltatietämisteni
jälkeen
laitoin ilmoituksen kuvin:
http://wwnet.fi/users/veijone/gorbamilloin.jpg
eli 1,5 vuotta tuosta exoduksen todistaneesta
tapahtumasta. Riittääkö luvusta 1,5 suden hetkenä?!
Ja ellei aiemmin ollut todistusta siitä, että
tietosanakirjan tietoja on oikaistu
profetian avulla niin tässä oli sekin!
Harri Veijonen !
ISKEEKÖ SUDEN KÄPÄLÄ VALKOISEN HANSIKKAAN ALTA 11. 4. 2005 ?
Löysin v. 1990 monisteeni, missä
kokonaisena pilapiirtäjä Kari Suomalaisen piirros
"Gorba sutena lammasten vaatteissa".
Alkuperäinen piirros oli ehkä Hesarissa. En ole kyseistä kuvaa vielä nähnyt
missään Karin kirjassa, vaikka niitäkin on
tullut katsottua ja kerättyä. Kertokaa, jos löydätte!
Ostan kirjan, missä se kuva olisi.
Kari Suomalaisessa oli profeetallisuutta niin totta kuin sanoin minä.
Kolme vaihtokappalettakin Karin kirjoja on
kertynyt. Jos kinnostaa, sopii katsoa seuraava:
Uutta:
KIRJALLISUUTTA MYYTÄVÄNÄ,
http://wwnet.fi/users/veijone/kirjoja_myy.htm
MAALISKUUN 2005 SUURI MAANJÄRISTYS OLI TÄÄLLÄ ETUKÄTEEN
KIRJOITETTU TULEVAKSI
TARKENNUKSIA
Olin kirjoittanut päivämäärän 11. 4. 2005
ja siihen n. 13 päivän aallon.
Uutissivullani oli kirjoitettu myös, että
maaliskuussa 2005 tapahtuu suuri tuhoisa maanjäristys.
Se oli toistoa Sollogilta päivänä 28. 1. 2005, jolloin 26. 1. 2005 uutiseni mukaan
oli n. tuhat päivää ylösottoon. Solloghan oli kirjoittanut, että tuhansia ihmishenkiä menehtyy
suurissa maanjäristyksissa päivinä:
"BEHOLD THE GREAT QUAKE OF 01/01/2005 AND
BEHOLD THE GREAT QUAKE OF 03/21/2005" (Sollog)
Skeptikot ihan sekoja, kun Sollogin ennaltatietämisiä yrittävät selittää
sattuman tasolle. Eipä löydy maailmasta ensimmäistäkään skeptikkoa, joka tuohonkaan
Sollogin ennustukseen pystyisi: ennaltatiedä kaksi suurta tuhansia ihmisuhreja vaativaa
maanjäristystä viikon tarkkuudella! Minä tarkennan ja myös väitteeni, että Sollog olisi ennaltatiennyt
Tsunaminkin; se ei ole totta. Eihän vesiaallosta maanjäristyksen yhteydessä puhunut Sollogkaan vaan minä itse!
Ja ensimmäisen maanjäristyksen aallon alku ja loppuhetket tiesin päivälleen.
Paikatkin tiesin, vaikka vain
loppupisteen, Pietarin, ehdin sanoa.
Tsunaminkin ennaltatiesin maailmassa parhaiten siis minä!
Toisessakin maanjäristyksessä kohdallaan ovat minun eikä Sollogin ajat!
Esittämäni alkuhetki 13 päivää ennen 11. 4. 2005 eli n. 28.-29. 3. 2005.
Mielenkiintoista myös Sollogin epätarkkuus ajassa: ensimmäisessä vain 6 vuorokauden heitto, toisessa 7 päivän heitto.
Minä ne pystyin
heittämään kohdalleen Jeesuksen avulla, Hänen, johon Sollog ei usko.
Epäloogista uskoa raamattukoodiinsa ilman uskoa Jeesukseen, lihaksi tulleeseen Jumalan Sanaan.
Miten Sollogin 6 ja 7 päivän virhettä voisi selittää?
Rooma-Jerusalem linjan kokonaispituudeksi olin sanonut 6000 kilometriä
alkaen Irlannista ja päättyen noille Indonesian maanjäristysalueille.
6+7= n. 13 päivää taas kului, kunnes aalto eteni ikäänkuin
Indonesiasta
Jerusalemin, Rooman, Irlannin,
Islannin(?), Oslon, Helsingin kautta Pietariin.
Ennaltatiennyt päivälleen olin jo aiemmat
iskut tätä reittiä: Tukholma (Lindh 11. 9. 2003),
Porvoo (Puolivälissä 7 vuoden ja 500 km:n Suomen,
Madrid, 11. 3. 2004) ja Viipuria (11. 9. 2004) tässä ennaltatiedetyssä
911 2004:ssä selitinkin iskuiksi peremmällä, oikealla Ryssänmaalla.
Ikäänkuin loppuunsa asti laskettavissa olisikin
maanjäristystapahtumasarjakin, päätepiste
Jerusalem 911 2014 (26. 9. 2014). Jerusalem mahdollisesti
Damaskon jälkijäristys niinkuin nyt maaliskuun
2005 jälkijäristys oli.
Sollog ikäänkuin selittäisikin sellaista niinkuin miekkaa toistetaan totuuden
ollessa risti. Sollog
oli varoittanut Venäjää,
ja sehän Perkelettä ei ainoastaan usko vaan myös tekee Saatanan miekan mukaan.

SUSI TULEE KESKIYÖLLÄ
Ensimmäinen osa 4. 4. 2005. Nähtiin 15 vuoden ja 15 kuukauden merkittävyyttä Jumalan säätämän historian vaiheissa. Osoitettiin myös, miten nykyhistoriankin tietokirjojen tietoja on oikaistavissa oikean profetian avulla. Kaikki päälaelleen, on Saatanan vähäjärkinen helposti tunnistettava linja. Veijo H, joka ei myöntänyt olevansa okkultistinen teatterimies (ietala), on ihmetellyt käsitystensä päinvastaista linjaani. PakanaM ja kumppanit kirjoittivat Harri Veijoseen kohdistuvasta väkivaltaisesta suunnitelmastaan huomattuaan, että niinhän sitä kiipeääkin alimpana pidetty Lucifer Veijonen valon tuojana korkeimman huipulle. Monet viimeiset tulevat ensimmäisiksi, ja ensimmäisiä ovat paavit, arkkipiispat sekä paskaministerit ja -presidentit. Jopa spiritistit manasivat Saatanan käsitystä minusta, että olen maailman ainoa alaston pelle ja alkaen 11. 6. 2002. Niin taas katsotaankin, kuka mitä hä saunassa 11. 6. 2005.
50 VUOTTA PAHOLAISEN AIKANA
Moneenkin kertaan Saatanan ensimmäiset ovat väittäneet
minua varkaaksi niin erinomainen seurakunnan viejä kun olen
että nimipäiväkin pitää olla
6. 1. eli kuudennen, Pirun päivän alkaessa
11. 9. 2005, kun Saatanan poika tulee.
Ja syntymäpäiväni 8. 1. niikuin Herra tulee
kahdeksannen päivän alussa 11. 9. 2007 kunhan suurin kusipää
ensin valerauhan vahvistaa.
Saatoinpa itsekin ihmetellä miten sama todistus jatkuu vuosisadoissa.
Harri Veijonen on itse Perkele, joka tulee
Saatanan adventtivuosisadan keskellä, opin valehtelijalta.
Niinpä sitten olikin helppo ennaltatietää, miten
Saatana antaa paskavetensä tulla 50-vuotispäivänäni
kuukalenterissa ja osua sen sinne minne
Saatanan pojan tulon siemenveden
olin sanonutkin osuvan, Leninin kalliolle
silloin, kun puolivuosisataani juhlin gregoriaanisen mukaan.
Minä siis olin aloittanut upean vuosisadan, jonka
keskellä Perkele tuli hillumaan paskavesineen!
Kaiken lähtökohtana Jumalan Pojan tulo Marian kohtuun
8. 1. 1955 vuotta ennen syntymääni.
Samaan tapaan on hienoa olla
syntynyt juuri samana vuonna kuin pääministeri Vanhanen, 1955,
jolloin
virallinen aika päättyi ollessamme 45 ja pääkaupunki 450.
Yhtä vitosta myöhemmin Perkele voi syyttää meitä kaikesta siitä mitä itse tekee.
Äpäriä siellä ja täällä, mutta varmaa on, että
tsunamiaalto osui Leninin kalliollle 9. 1. 2005.
Tuleva on viimeinen Lenin!
1,5 KUUKAUTTA PAHOLAISEN AIKANA
Ja Saatanan poikahan siitä tulee. Voidaan vielä katsoa
1,5 kuukausia tähän liittyen.
"Tuhatluvun vaihteessakin laskettiin, eikä Jeesus tullut silloinkaan"
(helluntaisaarnaaja Mauno Viinikkala). Kirkkojen pilkkaavat paskiaiset,
kaikki minua ylivoimaisesti parasta profeettaa harhaoppiseksi haukkuneet!
Heillä ei mitään käsitystä siitä, mitä
tapahtuu kahtena ensimmäisenä vuosiviikkona
uudella vuosituhannella, koskapa
sen esikuvatkin harhaoppina kielsivät!
Saatanan Arafatkin osasi heitä paremmin, kuolla
kuin tuhatluvun vaihteessa.
Ja niinkuin 45 päivää löytyy
lopusta välillä
11. 9. - 26. 10. 2007, toki sitä varsin hyvin
ennaltatiesin alkuunkin.
Paavi kuoli kuin
Lutherin tullessa, 1500 jKr.,
Saatana raivoissaan uskonpuhdistuksesta siinä määrin,
että antoi pikkulutherina tsunamin, 1,5 kuukautta
alusta kuin vuoteen 1500 1,5 vuosituhatta Kristuksesta.
Ja saman 1,5 kuukautta olin siis jo aiemmin ennaltatiennyt loppuun, missä
tsunamin ja ylösoton välinä 34 kuukautta, Arafatista
ylösottoon 35,5 kuukautta.
Harri Veijonen
11. 11. 2004 * 26. 12. 2004 * 8. 1. 2005
8. 4. 2005 * 11. 6. 2005 * 11. 9. 2005
26. 10. 2005
11. 11. 2006 * 26. 12. 2006 * 8. 1. 2007
8. 4. 2007 * 11. 6. 2007 * 11. 9. 2007
26. 10. 200711. 11. 2004 kuolee joku, jota miljoonat jäävät suremaan. Noin sanoi Sollog vuonna 2003, ja 11. 11. 2004 hän osoittautui jälleen kerran siksi, joksi olen häntä sanonutkin: maailman paras Paholaisen profeetta, Saatanan ja terroristien surija ja ystävä. Sensijaan maailman paras Jumalan profeetta täällä kuvin 17. 1. 2005 kirjoitti: tuhatluvun vaihteessakin laskettiin: Arafat pelistä pois 11. 11. 2004. Kättelijöinä olivat Reagan ja Gorba, edellinen ajankohdassa 11. 4. ja jälkimmäinen 11. 9. 2005. Niin sitä sitten tulikin kuin 1500 jKr. uskonpuhdistuksineen, ja kuunvaihteessa, pimeimmän kuun aikana 8. 4. 2005 laitettiin paavi hautaan.
SAATANA AKU ANKKAA TUMPELOMPI
Kvaak.fi:
"Siis Nukkumatti on "hyvä" eikä Oikeasti Hyvä, Joe Strummer ja kumppanit torpedoivatkin oikeasti kommunismin joka
olikin pinnallinen muoti-ilmiö... Lisää vastaavantasoista viisautta Kvaakkilaisille löytyy täältä":
http://wwnet.fi/users/veijone/. Toivottavasti sarjakuvien ystävät eivät ole
Akuakin tumpelompia kuten on narri Paholainen.
Sehän katsoi aluksi Pirun vuoden ajankohdan
11. 9. 1998 uskotellen Kristuksen silloin täyttävän 2000 vuotta.
Lepopäivänsä vuosi ja kolmen vuoden kuluttua sitten tekikin ylösnousemustaan
savuna WTC:n torneissa. Neljä vuotta kun siitä
"Aabrahamin tulosta" täyttyy
11. 9. 2005 se kuvittelee saavutetun lopun, siitä
alkaen hommia jatkaa poikansa merkkipäinen.
Niin tekee, mutta
oikea alku oli vasta kaksi vuotta myöhemmin.
11. 11. 2004 oli Perkeleelle 1000 jKr., ja kuukausi
vuosisataa kohden edetään.
Paavin putoaminen "Lutherin voimasta" 1517 jKr. olikin vasta
temppelin rakennus 516 eKr.
Kun oikeasti edetään parodiaa 333 eKr., Piru kuvittelee
mentävän vuodessa 1667 jKr.
250 eKr. VT käännettiin kreikaksi.
Sitä ajankohtaa tässä vuodessa vastaa
11. 6. 2005. Jo kolme vuotta aiempaa ajankohtaa
spiritistit manasivat syvyydestä
Saatanan tietona, että
minä olen siitä alkaen nakupelle.
No antaas katsoa mitä tapahtuu kolmantena narrin päivänä.
Minä jätän siihen kohtaan laittamatta
Putinin kuvan, koska se ei ole sama, minkä
Saatana laittaa
Jerusalemissa temppeliin 11. 3.- 11. 4. 2011.
Se on 1,5 vuosiviikkoa jälkeen alun
11. 9. 2000. 1,5 on Perkeleestä ja Saatana sen tekee. HV
MIKSI OVET AUKENEE VAIN MEILLE?

2000/01 09/11 * 2004 03/11 * 2005 04/28 * 2005 09/11 * 2006 09/11 * 2007 09/11 * 2007 10/27
Turku/NY * 911 Madrid=Porvo * 911 left * Hamina * Vaalimaa * Viipuri * Home! The End!
HISTORIAN PARODIASSA MENOSSA 333 EKR.
Miksi taivaan ovet aukenisivat vain meille?
Siksi, että toiset kulkevat väärään suuntaan!
"Yhdeksi hetkeksi pedon kanssa" (Ilmestyskirja).
Se on yhdeksi vuodeksi ennen seurakunnan ylösottoa.
(Veijonen, 1995).
Venäjä ja EU lähenivät taas siihen malliin, että
Vaalimaan rajan avautumista 11. 9. 2006
seurakuntakauden viimeisen
vuoden taipaleellemme Viipurin kautta kotiin
odotan malttamattomana.
Toki sitä ennen jo Kristuksen syntymää vastaava
Antikristuksen tuloaika
kuin Haminassa
11. 9. - 28. 10. 2005. Tänään historian
parodia-ajankohta
on noin vuodessa
333 ennen Kristusta.
Vuonna 333 eKr.
Oinas, Daniel 8:3-4, jolla oli kaksi sarvea,
Meedo-Persia (539-333 eKr.).
8:5 kauris Kreikka
ja sen sarvi Aleksanteri Suuri.
8:6-7 Aleksanteri voittaa
Oinaan.
Hän valloittaa myös Jerusalemin vuonna
333 eKr.
Siitä päivästä jolloin nuori kreikkalainen valloittaa
Pyhän kaupungin ennustetaan kuluvan 2300 "päivää" eli
vuotta kun se jälleen olisi Israelin hallussa (Dan 8:14).
-333+2300=1967! Jeesus sanoi, että Jerusalem on pakanain
tallattavana kunnes pakanain ajat päättyvät (Lk 21:24).
http://wwnet.fi/users/veijone/ennaltatieto.htm
A.
2300 päivää
historian tapahtumana toteutui
Antiokuksessa, B. historian vuosina -333+1967 ja
C.
meidän ajassamme jälleen päivinä
2300 päivää ennen
Messiaan näkyvää paluuta n. 25. 9. 2014.
Eli
250 päivän jälkeen
11. 9. 2007.
Viimeisen Antikristuksen 2300 päivää
päättyy Messiaan näkyvään tuloon,
temppelin asettaminen oikeuteensa
sanoman lopullisena täyttymyksenä.
Ajankohta 2300 päivää ennen Messiaan näkyvää
paluuta liittynee kolmanteen juutalaistemppeliin,
vaikka 205 päivää seurakunnan ylösoton jälkeen.
PAAVI HALKAISI VUODEN
Me mennään jo kuukausilla, alkuna meni Arafat, 11. 11. 2004. Puoliväli olisikin 11. 4. 2005. Tarkemmin sanottuna kuunvaihde oli 8. 4. 2005 ja paavi pääsi hautaansa todistaen ajankohtaa 500 vuotta ennen Kristusta ja tavallaan ajankohtaa 1500 jKr. Paavi putosi keskellä tuhatta vuotta parodioivaa vuottamme. Totta ihmeessä pimeät kumartavat paavia onhan meidän tiedettävä milloin ja missä tervehdimme Herraa. Ihan toispuol! Tervetuloa!
Harri Veijonen 2005