Amerikassakin uskotaan rauhan pettävän. Kirjassaan "Tule Herra Jeesus" (Kuva ja Sana 1995) Hal Lindsey kirjoittaa: "Lähi-Idän rauhanprosessi tietenkin jatkuu ja näennäinen rauha koittaa juuri ennen kuin lopullinen taistelu alkaa." Lindsey uskoo yhä, että Kalliomoskeijan paikalle rakennetaan juutalaistemppeli, Antikristus on roomalainen ja vihan aika kestää seitsemän vuotta. Kaikki käsityksiä, joihin olen itsekin uskonut, mutten enää 1990-luvulla. Kun ei ymmärretä, että Antikristus on Goog, ei kiinnitetä riittävää huomiota Gorbatshoviin. Lindsey epäileekin, että Zhirinovski voisi olla ruhtinas Goog.
"Ennustuksiani seurataan". Pavel Globa, tunnettu venäläinen astrologi väittää Vladimir Zhirinovskin menettävän merkityksensä ja Mihail Gorbatshovin palaavan valtaan. Tämän kertoi vuoden 1995 viimeinen Keskisuomalainen-lehden numero. Vahinko, että tuollainen okkultistinen artikkeli jäi maassamme parhaimmaksi vuodenvaihde-ennustukseksi yleisissä tiedotusvälineissä. Seurakunnan tiedotuskeskus kyllä faksasi kymmenille lehdille artikkelinsa "Amerikassakin uskotaan rauhan pettävän" ja "Nostradamus ja aikamme". Venäjän astrologin mukaan kolmas maailmansota alkaa heti kun seuraava kriisipesäke syntyy. No sehän syntyy kun sopimus Jerusalemista on vahvistettu. Seurakunta odottaa Herraa. Ei kai muilla ole syytäkään odottaa muuta kuin Venäjän tuloa. Idän tietäjätkin myöhästyvät Karitsan häistä, koska eivät tunne ja usko Jumalan Sanaa ja Jeesusta Kristusta.
Mikä ihmeen "Venäjän Hitler" hän olisi? Tästä on kaskukin, missä yksi huutaa kadulla "Minä olen Napoleon!" Toinen kirkuu takaisin "Minä olen Zhirinovski!" Vain edellisen poliisit vievät putkaan, eihän ketään voi pidättää oman nimensä huutelemisesta. Itse olen varmuuden vuoksi vältellyt viranomaisia, kun Rabinin murhan jälkeen aloin huudella kadulla: "Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin!" Saman nimistä kirjaani jaan pitäessäni hengähdystaukoa. Vladimir Zhirinovski on otettava vakavasti, sillä se, joka raivaa Antikristukselle tietä, puhuu hänkin siitä, mitä häntä suurempi tulee tekemään. "Mies tyhjästä", otsikoidaan Gummeruksen 1994 julkaisemassa "Zhirinovski" kirjassa. Pelastus vai perikato? Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. Zhirinovskin oikeuteen haastama Jutta Zhilliacuskin saa uskoa tämän. Itse en haastetta saanut, mutta "Zhirinovskin ennustukset", Suomen vierailunsa aikaan Uutis-Karjalassa kirjoitin: "Olen ennustanut melkein samaa, mutta Zhirinovskilla lienee vaikuttava etu olla mukana toteuttamassa historian kulkua. Tervetuloa (hänkin pääsiäisenä, ylösnousemusta juhlistamaan!) ja go home!"
Kuoleman ennustaminen kenellekään on arveluttavaa, mutta Raamatun mukaan ainakin Antikristus, väärä profeetta ja portto kuolevat tietämällämme tavalla. Kuitenkin vasta vihan ajan lopulla tai päätteeksi. Jos Antikristuksen tienraivaaja kuolee ikäänkuin Johannes Kastaja, murhaajakin löytyy kuninkaan juoksupojista, vaikka asia tietenkin kiellettäisiin, syy murhaan valehdeltaisiin ja olisi se, että siten Antikristus saadaan taas suosituksi ja uskottavaksi lännessäkin. Kolmen kuninkaan kukistamisesta (Dan 7:24) en sano enää kuin toistan toivomukseni, ettei syntyisi kolmea ristiä kuin Golgatalle ja juudakseksi väitetty joutuisi keskimmäiselle ristille. Gorba tulee takaisin-kirjoituksessani käytin tieten tahtoen hengen säästävää ilmaisua "syrjäyttää", vaikka 1938 käännös puhuu kukistamisesta. Esimerkiksi ex-beatle, John Lennon murhattiin siksikin, että okkultisti ennusti hänen murhansa ja okkultismiin harhautunut toteutti ennustuksen. Jumalan palvelijakin voi kuolla jumalattoman miekasta marttyyrina. Mutta kun juutalaiset tappavat toisiaan Lähi-Idän rauhanprosessissa, se ei tapahdu vain Jumalan sallimuksesta vaan sillä on oltava profeetallista merkitystä.
Niin yllättävältä taholta kuin Teologisesta Aikakausikirjasta, kiitos Antti Laato, löytyy tukea käsitykselle, että hyökkääjä on Hesekielissä mainittu Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas Goog. 1992 piplian tekijöille, unohtamatta RKK:n sihteeri, Aarne Toivasta, taisi tulla kiire "pestä kätensä", poistaa raamatusta "Roos" (Hes 38:2) niinkuin Rysland. Jo khra Gust. Nyholmille oli selvää, että on kaksi Googin sotaa (Googin sota ja Suomen kohtalo s. 26. 1942): vasta tuhatvuotisen ajan jälkeen maan neljältä ilmalta tuleva (Ilm 20:8) ja meidän aikanamme Suomen itänaapurista lähtevä, vrt. Meller. Näyttääpä venäläinen historijoitsijakin tietävän, että vanhin tieto Venäjästä on Hesekielin kirjan roos. Aiheesta lähemmin Mark Hitchcock: Varo Israel Karhu tulee.
"Venäjää ei pysäytä mikään!", sanoo Thoralf Gilbrant lokakuun 1994 Hyvä Sanomassa. "Takaisin tullessaan peto nousee syvyydestä (Ilm 17:8). Tämä merkitsee kapinaa, sekasortoa ja asevoimienkin käyttöä Jumalan sallimissa rajoissa" (Veijonen: Ennustuksiani seurataan. Etelä-Saimaa 18.7. 1992). Suomen esivallallekin 1992 tiedottamani ennustukseni Vladimir Zhirinovskin tulevasta valinnasta ja noususta parodioimaan Johannes Kastajaa (vrt. Veijonen: Zhirinovskin ennustukset, Uutis-Karjala 3.4. 1994) etenee vaiheessa, missä Zhirinovski "tanssittaa" syrjäytyvää kuningasta. Ja Zhirinovskin liittyminen ortodoksikirkkoon 1994 kuuluu asiaan toimittaessa paavin tavanneen Gorban paluun tienraivaajana. Vrt. pedon uskonnollisten keinojen hyväksikäyttö , Novum 4 s. 915. "Se pyörii sittenkin"-kirjoituksessani kiitin Paavo Tynniä vihjeestä, että enkeliruhtinas Miikael (Dan 12:1) voitaneen suomentaa myös ruhtinas Mihail (Goog nk. Gorba). Nostradamuksen Hister liitettiin Hitleriin vasta Hitlerin jälkeen. Goog on tiedetty pikkutarkasti tuhansia vuosia.
Suomi isänmaamme! Kotimaa ylhäällä.