Taivas putoaa !

Ihmiskunnan aamurusko 1 osa Etelä-Saimaan Ev.lut. Kansanlähetys
Arto Auranen 2014


Sisällysluettelo

   

 Jumala Sanallaan puhui  maailman olemaan

 Jeesuksessa luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen.  Kol. 1:16.

MITÄ ALKUKERTOMUKSET PUHUU MEILLE

Kristus ei ollut vain mukana luomassa maailmaa, vaan Hän oli sen ’pääkanava’. Luomisessa mukana koko kolminaisuus. Isä Jumala, Jumalan Henki ja Poika Sana. oli luomisessa.

Se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan, sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
Sillä Hänen näkymätön olemuksensa, Hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä Hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävänä...
Rm. 1:19-20
 

Jumala loi hyvin tarkoituksen mukaisesti maailman meitä ihmisiä varten.

Ensin hän sanoi Tulkoon valo (valkeus) ja valo tuli

"Valon luominen ennen auringon, kuun ja tähtien luomista muistuttaa siitä, että valo on ennen muuta lähtöisin Jumalasta ja vasta toissijaisesti Hänen luoduista lampuistaan." (M.F.Unger)

Päivä = Jumalan päivä. Ei meidän tarvitse perustella sen pituutta, mutta vasta kun luotiin taivaankappaleet Taivaanvahvuuden yläpuolelle saatiin vuorokauden rytmi maailmaan.

  1. Valo  = Kristus-valo

  2. Erotti vedet toisistaan = tuli taivas ja maailma

  3. Maa ja vesi erotettiin = tuli manner ja meret.

  4. Pienempi valo ja isompi valo = tuli vuorokausirytmi

  5. Linnut ja kalat luotiin 

  6. Eläimet ja ihminen

Jumala puhuu luomakuntansa kautta meille.
Se julistaa, että Jumala on.
Se julistaa, että Jumala on olemukseltaan erilainen kuin me.
Se julistaa, että Jumala on kaikkivaltias.
Se julistaa, että Jumala on luonut tämän kaiken.
Se julistaa, että Jumala on viisas, viisaampi kuin me.
Se julistaa, että Hän on luotettava.
 

Jumala sanoi, niin tapahtui

On mielenkiintoista että Jumala erotti valon ja pimeyden, erotti taivaan vahvuuden vesistä. Erotti maan ja veden, erotti yön ja päivän. Loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.

Nyt ollaan menossa kokonaan toiseen suuntaa eli pyritään luopumaan kaikista  eroista tasa-arvon nimissä. Ollaanko menossa takaisin kaaokseen?

Sivun alkuun
 

AuraNET

© AuraNET

Päivitetty 19.11.2014