Pietarin kirjeen eräs sanoma

Koeteltu usko
Vanha sanonta kuuluu: "Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat".
Miksi uskovan elämässä on murhetta ja ahdistusta ja miten ne poikkeavat maailman ihmisen murheesta?

Kun Pietari aloittaa kirjeensä, hän ylistää Herraa Jeesusta Kristusta, joka on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Kristuksen Jeesuksen kuoleman kautta, lahjoittaen meille turmeltumattoman ja saastumattoman ja katoamattoman perinnön.
Pietari viittaa siihen, että elämämme ankkuri on niin luja ja irtoamaton. Samoin ei perintöäkään oteta lapselta pois, oli hän millainen tahansa. Samoin, ei kerran saatua Jumalan lapsen asemaa, oteta meiltä pois.

Tämä luja side Jumalan puolelta on valmis. Mutta uskommeko me siihen? Sidommeko elämämme uskon liinalla tähän ankkuriin? Jumala usein testaa luottamustamme häneen elämä ahdistuksilla ja kiusauksilla.

Pietari jatkaa: ”Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.” 1.Piet. 1:6-7
Pietari kuvailee samanaikaisesti iloista ja murheellista kristittyä.
Koettelemukset ja vaikeudet kuuluvat uskovan elämään. Lupaukset siitä, että uskoontuloa seuraa ainainen onni ja menestys eivät ole raamatullista.
Tällaista onnea tarjoavat monet kultit ja moderni psykologia, jota on sekoitettu uusiin uskonnollisiin virtauksiin.

Sana kärsiä murhetta on ymmärrettävä oikein. Kristitty ei ole immuuni ympärillä tapahtuville asioille. Hän on jopa herkempi vääryydelle ja valheelle. Näistä maailmassa tapahtuvista asioista hän kärsii murhetta. Itsessään hänellä on murheenkin keskellä toivo, elävä toivo.
Raamattu ilmaisee asioita usein näennäisesti ristiriitaisesti. Paavali kuvaa itseään näin: Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut. Me kuljemme, aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. 2. Kor. 4:8.
Kristitty voi todellakin kokea nämä kaksi yhtä aikaa. Missä siis on ongelma?
Se on siinä, ettemme kykene säilyttämään tasapainoa, ja niin murhe ja suru ajavat meidät masennukseen. Toivottavasti se ei jää pysyväksi olotilaksi.
Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. Room. 8:37

Mikä on se riemuvoitto?
Pietari käyttää vertauskuvana kullan puhdistusta. Kultaseppä puhdistaa kultaa kuumentamalla sitä voimakkaasti. Ensin siitä irtoaa pintavaahto. Sitten sitä kuumennetaan lisää ja siitä irtoavat epäpuhtaudet ja muut metallit. Vasta kolmannella puhdistuskerralla se on käyttökelpoista ja kultaseppä voi muovata kulta esinettä joko valamalla tai takomalla esineen jaloa käyttöä varten.
Miksi näin?
2Tim 12. vastaa siihen: "Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi. Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen".
Moni suomalainen uskova ei tosin ole joutunut vainotuksi. Mutta useinkin meidät leimataan vähän oudoksi ilmestykseksi. Sitä ei vain meille sanota suoraan. Mutta usein maailman ihminen katsoessaan pyhyyttä, tuntee itsensä epämukavaksi. Epämukavuus kohdistetaan uskovaan ihmiseen.

Maailman ihmisten elämä ja kommentit saattavat usein meidät murheelliseksi. Varsinkin, jos se tapahtuu meidän läheisten taholta. Silloin ei usein riemua tunne.
Avain sanat, jos on tarpeellista. Kaikkinainen murhe on meille tarpeellista. Kaikki mitä Jumalan lapsille tapahtuu, tapahtuu tietyssä tarkoituksessa, ei sattumalta. Uskovalla ei ole hernerokassakaan sattumia, vaan ne ovat johdatuksia.

Kärsimykset eivät ole vain jotain, jota tapahtuu, vaan ne ovat meidän hyväksemme.
Onhan tietysti ahdistuksia, jota me itse aiheutamme pahan luontomme takia. Mutta niidenkin pitäisi olla meille opiksi. Meissä on niin paljon sitä kuonaa ja saastetta, että Jumalan täytyy puhdistaa meitä ja se aiheuttaa meissä ahdistusta. Hän jopa joutuu takomaan meitä.

Mutta miksi näin?
Siksi, että hän voisi käyttää meitä ja että me olisimme valmiit niihin tehtäviin, joihin hän meidät on kutsunut. Jumala siis sallii meille koetukset parhaaksemme. Samalla hän valmistaa meitä jaloa tehtävää varten.

Hyvänä esimerkkinä on Raamatussa Joosef. Kuinka häntä valmistettiin ahdistusten ja syvien kaivojen ja vankiloiden kautta suurta Jumalallista tehtävää varten. Uskomme punnitaan koettelemuksissa ja jos kulta on jaloa käyttöä varten, niin olemmehan me kallisarvoisempi kun kulta.

Meidän tähtemme Jumala lähetti ainokaisen poikansa tähän maailmaan lunastamaan meidät kuolemalta. Tuskin Jumala olisi kultakimpaleiden takia poikaansa surmannut.
Uskossa on näin ollen eri asteita. Uskon laatu vaihtelee. Alussa uskomme on sekoitusta, jossa on mukana paljon lihallista ainesta, vaikka emme sitä itse huomaakaan. Jatkaessamme vaellustamme, Jumala panee meidät kulkemaan koetusten läpi puhdistaakseen meitä kuin kultaa.

Vähitellen uskostamme karisee pois aines, joka ei siihen kuulu. Saatamme pitää uskoamme vahvana silloin, kun on onnen päivät ja ylistyttää niin, etteivät jalat maata tavoita. Mutta kun koetukset tulevat lankeamme ja masennumme.

Jumalamme kyllä tietää millaisia koettelemuksia tarvitsemme ja mitä kestämme. Luota häneen, kun hän koettelee uskoasi. Kruunua ei saada täällä maan päällä, vaan kerran Taivaassa.
"Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää". 1.Kor. 10:13

Arto Auranen opettaja ja julistustyöntekijä