SUOMEN EV. LUT. KIRKON HERÄTYSLIIKKEIDEN JOHTAJIEN KOHTALOITA

KOIVISTO. Nokian herätys, kirkkoherra Markku Koivisto
Helsingin Sanomat: Nokian karismaatikkoja uhkaa lähtö kirkosta. Karismaatikot valmistautuvat vainoihin. Koivisto ja uskoon tulleet seurakuntalaiset ovat varmoja, että kaiken takana on Pyhä Henki, ei joukkohypnoosi. Tampereen hiippakunnan piispa Juha Pihkalan väite kuulostaa heistä lähinnä jumalanpilkalta.
Seurakuntalainen/Harri Veijonen: Nokian ev. lut. kirkko ja Markku Koivisto. Kaksi animaatiota Markku Koivisto rukoilemassa ihmisten puolesta. Piispa Tampereella teki palveluksen Jumalalle, kun antoi Koivistolle lähtöpassit portosta eli kirkosta. Näin kävi Koivistoa edeltäneille Suomen ev. lut. kirkon herätysjohtajille:

RENQVIST. Henrik Renqvist, rukoilevaisten johtomies
Hengellisen intonsa ja toimintansa tähden Henrik Renqvist erotettiin virasta, tuomittiin sakkoihin ja velvoitettiin julkiseen anteeksipyyntöön sekä siirrettiin joiksikin vuosiksi Svartholman linnoituksen papiksi, jossa hän kuitenkin tosiasiassa itse oli vankina.

MALMBERG. Niilo Kustaa Malmberg, heränneitten etevin saarnamies
Niilo Kustaa Malmberg, heränneitten etevin saarnamies, oli "luvattoman hartausseurain pitämisen johdosta" puoli vuotta virasta erotettu.

HEDBERG. Fredrik Gabriel Hedberg, evankeelisen suunnan alkuunpanija
Fredrik Gabriel Hedberg, evankeelisen suunnan alkuunpanija, siirrettiin kolmeksi vuodeksi Oulun lääninvankilan saarnaajaksi, jotta herätysliike saataisiin tukahdetetuksi.

NYHOLM. Gustaf Nyholm, heränneiden pastori Merikarvialla
Gustaf Nyholm (1820-1879), oli tullut Merikarvian kirkkoherraksi vuonna 1871 ja toiminut siellä kuolemaansa asti. Raamattua hän luki alkukielellä, mikä oli omiaan perehdyttämään häntä erikoisesti eskatologisiin kysymyksiin. Sensijaan arkkipiispa E. G. Melartinin katekismusehdotuksen hän heitti tuleen. Sitten tulikin Nyholmille Turun tuomiokapitulista ilmoitus, jossa hänelle määrättiin puolen vuoden virkavapaus pappistoimestaan. Harri Veijonen: Jeesuksesta 1900-luvulle.

SUOMEN VAIETTUA KIRKKOHISTORIAA I

Edellä kerrottiin Nokian ev. lut. kirkon kirkkoherra Markku Koiviston kohtalosta ja muutamista ev. lut. kirkon sisällä vaikuttaneiden herätysliikkeiden johtomiesten saamasta vastustuksesta. Tarkemmin julkisuudelta varjeltua Suomen kirkkohistoriaa ovat tapaukset, joissa herätysmiehet ovat jo valmiiksi irti Suomen ev. lut. kirkosta tai itse pyrkivät siitä eroon. Aloitamme metodisteista:
New Yorkissa uskoon tullut perämies Gustaf Lervik palattuaan Suomeen vuonna 1859 asettui asumaan Vaasaan. Tosi uskovaisena hän ei voinut olla varoittamatta lähimmäisiään pakenemaan tulevaista vihaa ja neuvomatta heitä parannukseen. Hänen täytyi kuitenkin lopettaa toimintansa sen vastustuksen johdosta, mitä luterilainen papisto johti. Kirjat ja lehtiset, mitä hän oli levittänyt, poltettiin hänen nähtensä, koska ne olivat "vääräoppisia".
Veljekset Gustaf ja Wilhelm Bärlund palasivat hekin uskoon tulleina Amerikasta ja muuttivat Kristiinankaupunkiin todistaen Kristuksesta. Syntyi voimakas herätys, ja monet tulivat uskoon. Eräs kelloseppä ja poliisi vuokrasivat varta vasten huoneistonkin Bärlundin veljesten toimintaa vastustavaan tappouhkauksia jakelevaan liikkeeseensä. Usein he häiritsivät veljesten pitämiä herätyskokouksia ja kerran aikoivat viedä veljekset omaan pesäänsä kidutettavaksi. Veljekset eivät suostuneet lähtemään vaan pyysivät hakemaan pormestarilta vangitsemismääräyksen. Pormestarilta ei herunut saarnamiesten vangitsemismääräystä, ja vainoajat kääntyivät ev. lut. kirkon papin puoleen. Pappi alkoikin vastustaa uutta oppia, mutta lopetti huomattuaan toiminnan olevan siunauksellista. (Kirjallisuutta: Karl Hurtig: Metodismen i Finland. Torsten Ekholm: Gamla Karleby metodistförsamling, 50 år)

SUOMEN VAIETTUA KIRKKOHISTORIAA II

Jatkoa osasta I, 1. 5. 2003.
K. J. LINDBERG
Metodistien työhön Suomessa 1870-luvulla tuli kova kolaus ja hiljaiselo ev. lut. kirkon vastustuksenkin vuoksi. Bärlundin veljeksistä toinen muutti takaisin Amerikkaan ja toinen lopetti sairauteensa vedoten. Piristystä toi maahan vuonna 1880 muuttanut K. J. Lindberg. Hän kiersi muutamalla paikkakunnalla ja asettui Vaasaan 1881, jossa työnsä alkoi menestyä.
Silloin puuttuivat kirkonmiehet asiaan ja ovat itsekin syyn myöntäneet: alettiin pelätä, että toiminta leviäisi. Niinpä Lindbergille kirkkoneuvostossa langetettiin kielto toimia. Lindbergin avuksi oli tullut eräs Kilström. Kaupungin papisto saapui erään sunnuntain aamupäivä-kokoukseen antaen hänellekin saarnakiellon. Hän ilmoitti olevansa valmis kärsimään, jos Suomen laki kerran Jumalan Sanan saarnaamisen kieltää. Ei hän kuitenkaan jäänyt odottelemaan tuomiota vaan muutti takaisin ulkomaille ja Lindberg jäi yksin.

LINDBERG TURUN TUOMIOKAPITULIN KUULTAVANA
Lindberg haastettiin Turun tuomiokapituliin. Se vaikutti sen, ettei Vaasan papiston uhkauksesta enää kukaan uskaltanut vuokrata siellä Lindbergille perheineen asuntoa, kunnes eräs uskonsisar luovutti oman asuntonsa muuttaen itse toisen luo.
Turussa Lindbergiä syytettiin mm. eräästä kirjoituksesta, jonka hän oli julkaissut kustantamassaan lehdessä "Finska Evangelisten". Kirjoitus oli alkujaan C. O. Roseniuksen, joka kuului luterilaiseen kirkkoon. L. vastasi, että koska lehteä ei ollut käsillä, siitä syytteestä olisi luovuttava.
Toiseksi Lindbergiä syytettiin siitä, että hän oli Vaasassa yrittänyt edistää metodismia. Tätä hän ei kieltänyt vaan vastasi, että edellisenä päivänä näki Turussa niin paljon synninharjoittajia ja yritti heitäkin saada kääntymään; mitähän arkkipiispa vastaisi viimeisenä päivänä? Syntyi hetken hiljaisuus. Vielä väiteltiin metodismista kunnes Lindbergiltä kysyttiin, eikö hän hyväntahtoisesti voisi lähteä pois maasta, josta L. kieltäytyi, koska ystävät Vaasassa tahtovat hänen saarnaavan. Lopuksi piispa sanoi: "Matkustakaa siis ystävienne luo ja saarnatkaa heille, mutta antakaa pappien olla rauhassa." (K. J. Lindberg: Själfbiografi, s. 24-29).

LINDBERG PORISSA
Oltuaan välillä pois Suomesta Lindberg muutti Poriin. Sielläkin papisto kävi vastarintaan. Varsinkin pastori G., joka oli Satakunta-lehden toimittajana, kirjoitteli ahkerasti Lindbergiä vastaan ja varoituksia sateli myös saarnatuolista. Sokea kansa toimi samaan tyyliin ja häiritsi kokouksia niin, että Lindbergin täytyi palkata yksi poliisi kokoussalin ulkopuolelle ja toinen sisäpuolelle pitämään järjestystä.
Seuraavaksi ryhdyttiin keräämään nimiä Lindbergin saamiseksi pois kaupungista. Rovasti S. sai aikaan, että L. sai Porissakin saarnakiellon v. 1888. Asiakirjassa mainittiin, että ellei L. kieltoa noudattaisi, tuomittaisiin hänet sen rikoslain pykälän mukaan, joka koskee ulkomaalaisia ja kerjuuta (olihan kerätty vapaaehtoista kolehtia eikä kirkollista pakkoveroa). Lindberg kirjelmöi itse tuomiokapituliin ja puolen vuoden kuluttua tuli vastaus, että se ei puutu oppiriitoihin. Siihen oli Porin ev. lut. papistonkin tyytyminen ja Lindbergin työ jatkui vielä neljä vuotta Porissa. (K. J. Lindberg: Själfbiografi, s. 45-48).

VAIKEIMMIN HYVÄKSYTTÄVÄT TOTUUDET SUOMESSA

Harri Veijonen: "Sata syytä olla kuulumatta kirkkoon", esittää missä järjestyksessä kirkoista totuuden vuoksi erotetaan:
Katolisesta kirkosta erotetaan ne, jotka yleensä alkavat uskoa Jeesukseen sanoen uskoon tulonsa olevan Jeesuksen opettama uudestisyntyminen. Ev. lut. kirkonkin virallinen linja on se, että uudestisyntyminen tapahtuu "Pyhässä kasteessa", mutta siitä erotetaan varmimmin ne, jotka ottavat toisen totuuden askeleen eli Pyhän kasteen eli uskoon tultuaan antavat upottaa itsensä paljossa vedessä.
Helluntaikirkosta puolestaan on erotettu siitä syystä, että henkilö (Veijonen) on alkanut yksityisesti julistaa totuutta Herran paluusta. Mutta heille on parempi, että yksi (Veijonen) erotetaan ja koko kirkko menee helvettiin. Vastaavasti ev. lut. kirkolla ei ole varaa erottaa kaikkia edes nimellisesti karismaatikkoja vaan aina yksi johtava Koivisto kerrallaan.
Olen huomannut, että opetukseni Pyhästä kasteesta on vähentänyt lukijoitani, mutta Herran tiellä on niin, että pitäs tehräkin jotain! Ensin uskoon, sitten upotuskaste, sitten Pyhän Hengen kaste, sitten vähitellen syytä opettaa oikein Herran paluustakin. Sanokaa vaikka peränpitäjäksi veneessä, arkkipiispa jää koristeeksi keulille ja uppoaa, kun seurakunta lähtee. HV

UUSI USKONNONVAPAUSLAKI SUOSII KIRKKOA JA SYRJII SEURAKUNTAA

Eilisessä Etelä-Saimaassa ev. lut. arkkipiispa Jukka Paarma Antti O. Arposen kynästä kehui uskonnonvapauslakia. Niin onkin arkkipiispan mukaan nyt hyvin.
Jätettiin tietenkin mainitsematta, että ensinnäkin on hyvin siksi, että kirkolla on edelleenkin oikeus pakkoliittää suomalaisia porton jäsenyyteensä mieluiten kahdeksan päivän ikäisenä. Toiseksi kirkko saa edelleenkin ryöstää valtion tuella rahaa jopa siihen kuulumattomien ihmisten yrityksiltä. Kolmanneksi on hyvin, että raamatullinen seurakunta ei ole saanut Suomessa mahdollisuuttakaan rakentua kirkon ylläpitäessä kaiken kansan kirkkoaan. Neljänneksi erinomaista, että alkaen Etelä-Saimaasta seurakunnallinen opetus Veijosineen on saatu maksullisilta ilmoituspalstoiltakin maan alle internetiin alkaen syksystä 1996. Kirkolla menee siis hyvin. Seurakunnan ylösoton tullessa suomalaiset jalat maassa arkkipiispansa johdolla! HV

SUOMEN VAIETTUA KIRKKOHISTORIAA III

Porin promenadi.netin keskustelussa väitetään, ettei täällä "mitään uutta ole. Mutta tuottaa kyllä toisinaan suurta hupia lukea noita vinksahtaneita tekstejä." Onko jo luettu kaikki vanhat vinksahtaneet Veijosjutut seitsemän vuoden ajalta? Onko Porin historiaa kerrottu mitenkään Porissa niinkuin kerrotaan tänäänkin täällä?
Edellinen osa Suomen vaiettua kirkkohistoriaa (21. 5. 2003) päättyi toteamukseen, että metodistisaarnaaja K. J. Lindberg tiukan taistelun jälkeen sai jatkaa työtään Porissa neljä vuotta 1890-luvun taitteessa. Onko asiasta muita lähteitä kuin Lindbergin oma elämäkerta? Kyllä on. Porin aikaisista rettelöistä kertoo J. V. Häggman, joka silloin toimi Lindbergin tulkkina, seuraavaa Rauhan Sanomissa N:o 14/1937:

LINDBERGIN TULKKI KERTOO

"Tästä kaikesta herätyksestä raivostui sielun vihollinen ja käytti ihmisiä vainoamiseen, kuten on tapansa. Lavialta tuli usein muutamia baptistiveljiä kokouksiimme ja he olivat yhdessä hengessä meidän kanssamme. Heidän ollessaan kokouksessa kuulijain joukossa, saivat he kuulla, kuinka oli miehiä, jotka uhkasivat upottaa Lindbergin Kokemäenjokeen hänen kokouksesta kotiin mennessään, ja he kertoivat asiasta meille. Minä, Lindström, Viljanen ja baptistiveljet päätimme suojella häntä ja odottaa kokouksen loppuun sekä saatoimme hänet kotiin. Olin nuori ja innokas ja päättelin, että vaikka ei ole kristityn lupa tapella, niin uskallamme sitä kuitenkin tehdä rakkaan opettajamme puolesta. Tapasimme heidät Antinkadun kulmassa, mutta kun he näkivät meitä olevan niin monta, eivät uskaltaneet hyökätä meidän kimppuumme, vaikka meidän joukkomme oli paljon pienempi kuin heidän; viskasivat meille vain muutamia haukkumasanoja `vääräuskoisista´ ja `Limporin joukoista´. - -
Muutamat miehet olivat vihaisia siitä, että heidän vaimonsa alituisesti juoksivat "Limporin kokouksissa", ja muuan heistä koetti ampua Lindborgia, kerrotaan, kadulla seisoessaan ikkunasta sisään, mutta haavoitti omaa kättään. - -

LISTASSA LINDBERGIÄ VASTAAN 600 NIMEÄ

Eräs kiihkokirkollinen henkilö ryhtyi keräämään nimiä listalle saadakseen Lindbergin pois kaupungista. Hän kävi kapakoissa; raittiit eivät kirjoittaneet listalle nimeään, sillä he sanoivat: "Eihän hän ole meille tehnyt mitään, olkoon täällä vaan." Mutta juopuneet kirjoittivat, sillä "täytyyhän seurata ajan vaatimuksia ja suojella kirkkoa villihengistä". Sivistyneissä perheissä ei isäntäväki kirjoittanut nimeään listaan, mutta kun nimien kerääjät menivät keittiöön, niin rengit ja palvelijattaret kirjoittivat joissakin paikassa. Näin saatiin 600 nimeä, ja lista vietiin Ulvilan rovastille. Hän kutsui Lindbergin sinne puheilleen eikä puhunut pahasti hänelle, mutta vaati häntä kuitenkin lähtemään pois alueeltaan. Lindberg ei kuitenkaan voinut sitä luvata, sillä hänen päällikkönsä, johtava vanhin Helsingissä, oli hänet lähettänyt. Lopuksi Lindberg laskien kätensä rovastin olkapäälle sanoi: "Herra rovasti on vanha jo ja joutuu pian niinkuin minäkin tekemään tiliä toimistaan, niin mitä sitten sanomme, jos olemme estäneet jotakuta levittämästä Herramme pyhää sanaa?" Ero tapahtui rauhallisesti ja työtä jatkettiin, mutta vainot jatkuivat ja Satakunta-lehti painatti yhä kiivaammin pilkkakirjoituksia ja häväistystä työtä vastaan."
PS. Etelä-Saimaassa ilmoituskiellonkin minulle ja kirkkoihin kuulumattomalle seurakunnalle antoi ev. lut. kirkon lestadiolainen päätoimittaja Mikael Pentikäinen, joka siirtyi STT:n päätoimittajaksi. Turha siis kuvitella, että Suomen Tietotoimistosta tulisi uutisia Herran Jeesuksen tulosta Jerusalemista sovittaessa! ST/hv = Seurakunnan Tiedotuskeskus/Harri Veijonen

MITÄ ON KIRKKOHISTORIA?

Mikä on kirkko? Osmo Tiililäkin erehtyi antamaan kirkolle määritelmän, mikä kuuluu seurakunnalle. Paras kuulemani määritelmä kirkosta on Osmo Pöystiltä, Pahin harhaoppi - sivullani:
"Kolmannelta vuosisadalta lähtien parhaiten menestynyt vieras evankeliumi, kreikkalaisen filosofian, vanhan ja uuden liiton oppien, pakanallisten uskomusten ja ei-kristillisen valtiomahdin sekoitus."
Kirkkohistoria vastaavasti on tuollaisen kyhityksen eli luopumuksen historiaa. Seurakunnan historiaksi sopii liike, mikä on pysynyt alkuperäisessä opetuksessa ja yhteydessä tai pyrkinyt palaamaan siihen. Edellinen on seurakunta ja jälkimmäisestä on käytetty nimeä uskonpuhdistus. Alkuperäiseen palaamisesta ei ole kysymys silloin, kun kansan kirkko ja muut kirkkokunnat ovat yhtä. Tässä linkki Etelä-Saimaan uutiseen, jossa v. 2000 ev. lut. kirkon piispa ja maakunnan ns. vapaidenkin kirkkokuntien pastorit olivat yhdessä koolla. Mehän olimme joukosta poissa niinkuin koko 2000 vuotta olimme joko ulos heitetty tai emme kirkon yhteyteen koskaan menneet. Uskonpuhdistus on siis tähän suuntaan ja oikea suunta täällä. Vapaiden kirkkokuntien jäsenten kannalta tietenkin hyvä, ettei kansan kirkko enää osoita sellaista vainoa kuin ennen, mutta huono sikäli, että jäsenet luulevat suunnan olevan oikea piispain kera ja johdolla. Huotarin suunta on vihan aika ja julistamani Herramme tulee -totuuden vastustaminen! Samaan suuntaanko menevät kaikkien kirkkokuntien johtajat? Ainakaan yksikään heistä ei edes osaisi laillani varoittaa väärästä suunnasta.
Niilo Yli-Vainiosta tuli helluntaikirkossa "harhaoppinen" kuoltuaan. Erinomaisen vähäinen erehdyksensä, "seurakunnan ylösotto 7 vuotta ennen 2000" (Yli-Vainio: Yö ilman unelmia s. 15), sopii korjata: ylösotto 7 vuotta jälkeen 2000. He, jotka vapaissa kirkkokunnissa esikuviksi kelpaavat, ovat jo poisnukkuneet hyvine opetuksineen Herran paluusta tai yhteydestä, johon ei kuulu kansa. Meitä kiinnostaa vapaiden kirkkokuntien historia, vaikka niiden nykyjäsenet pitäisivät itseään oppi-isinään. Kiinnostaa siksikin, että vapaita suuntia vapaammasta liikkeestä eli meistä itsestämme, Kirkkoihin kuulumattomista uskovista, historialliset tiedot on hävitetty kaikkein täydellisimmin. HV

SUOMEN VAIETTUA KIRKKOHISTORIAA IV

KAKSI NAISJULISTAJAA KOKKOLASSA VUONNA 1889
Edellinen osa 26. 5. 2003 päättyi 600 nimen listaan metodistipastori Lindborgia vastaan Porissa. Kokkolassakin Lindborg oli pariin otteeseen ollut saarnaajana ja sinne oli perustettu metodistikirkko, jota johti pastori Edlund. 1880 - luvun lopulla Kokkolan metodistiseurakunnan työyhteyteen tuli kaksi metodistikirkkoonkaan kuulumatonta uskovaista neitiä, Hall ja Nihlén. Syntyi liikettä ja herätystä. Luterilainen kirkko pappeineen vastusti kutsumalla kokoon kirkkoraadin. 14. helmikuuta 1889 neideille julistettiin kielto vaikuttaa kaupungissa. (Torsten Ekholm: Gamla Karleby metodistförsamling, 50 år. s. 21.)
KIRKKORAADIN KIELTOJA
Kirkkoraadin kieltoja saivat myös pastori P. Jeppson v. 1886 Tammisaaressa ja Vaasan metodistiseurakuntaa kiellettiin pitämästä kokouksiaan samaan aikaan sunnuntaisin kuin ev. lut. kirkko vuonna 1889. Jo vuonna 1881 Närpiössä oli metodisteille annettu vastaava kirkkoraadin kielto. Metodistien vaiheista valtiokirkollisessa Suomessa lisää heidän julkaisuistaan. Suomen vaiettua kirkkohistoriaa sarja jatkuu baptisteilla. HV

SUOMEN VAIETTUA KIRKKOHISTORIAA V

Baptismin tuloon Suomeen liittyy olennaisesti talonpoika, sittemmin kauppias ja saarnaaja, E. Jansson. Jo luterilaisena uskovana ollessaan hän koki kovia. Mutta annas olla, kun mies kulki Suomessa ensimmäisten joukossa Jeesuksen perässä kasteelle hyljäten saamansa vauvavalelun! Tarinansa hän on kertonut vuonna 1901 kirjassaan "Lähteitä kyynelten laaksossa".
Pohjanmaalla, Petolahdella oli vuonna 1879 tarkoitus pitää hengellisiä kokouksia talollisen S. tiloissa. Heti oli ev. lut. kirkon pappi siellä varoittamassa ja kieltämässä isäntää luovuttamasta huonettansa "Janssonin villihengille". "Ellei muu auta, turvaudutaan veitsiin", oli pappi laittanut terveisiä Janssonille. Ei antanut Jansson papin uhkausten itseään säikäyttää vaan niin sitä pidettiin sunnuntaina kotikokousta tosin kohteliaasti vasta iltapäivällä, että saisivat kirkossa rauhassa juoppopappiaan kuunnella. Mutta eikös pappi kuuluttanut tavasta poiketen yleisen kirkonmenon myös iltapäiväksi, ettei kukaan "seurakuntalainen" vaan eksyisi kuuntelemaan paikkakunnalle puhumaan tullutta uskoon ja kasteelle johtavaa villitsijää.
Närpiöstä Jansson kertoo, että vuonna 1881 hänet ja eräs toinen baptistisaarnaaja oli kutsuttu pitäjän emäkirkkoon ja nuori rovasti oli vaatinut heitä lopettamaan kaiken uskonnollisen toimintansa. Kolmena sunnuntaina hän oli kirkossaan saarnannutkin asiasta ja baptistiveljet joutuivat jopa kirkonmenoissa esille nuhdeltavaksi koko pitäjän kirkkokansan nähden. Papit toimeenpanivat kirkkoneuvoston kiellon ja kielsivät ankarasti kenenkään ottamasta baptistiveljiä kotiinsa. Jansson valittaa, että tuo pappien toiminta aikaansai sen, että kansa kävi häntä ja seurakuntaansa vainoamaan.
"NURKKASAARNAAJAT SAATANASTA"
Janssonin mukaan Pirttikylän ev. lut. pappi oli vuonna 1881 saarnannut kirkossakin, että varokaa "ympäri kuljeksivia nurkkasaarnaajia" liittäen samaan yhteyteen Raamatun Sanan: Perkeleestä pääsee eroon kun sitä vastustaa.
Eräs pappi oli kirjoittanut syytöksen Turun tuomiokapituliin, jossa Janssonia syytettiin kirkkoa vastaan tehdyistä rikkomuksista kuten että Jansson oli luvatta esiintynyt uskonopillisilla esitelmillä, joista oli seurannut epäjärjestystä ja hajaannusta seurakunnassa.
JANSSON ENNEN MINUA
Tulee mieleen oma erottamiseni helluntaikirkosta 1986. Kyllä helluntaipappi Mauno Viinikkala teki viisaasti, kun erotti minut ja julisti opetukseni Jeesuksen paluusta sanomalehti Etelä-Saimaassakin Raamatun vastaiseksi harhaopiksi vieläpä tunnetusti harhaopiksi tiedettyyn Jehovan todistajiin yhdistäen. Olisihan voinut käydä niin, että koko Lappeenranta alkaakin pitää harhaoppisena kaikkia kaupungin pappeja ja ryhtyy seuraamaan minua. Todellakin hienoa sikäli, että pääsin parhaastakin kirkosta eteenpäin ja saan johtaa oikeaan koko Suomea. Harri Veijonen

E. JANSSONIN TUOTANTO

[ 1 ] Jansson, E. Källor i tåredalen eller lefnadsteckning 1893
[ 2 ] Jansson, E. Hjälpreda för barn vid inhämtande af bibelkunskap, eller Ett kort sammandrag af den apostoliska läran 1899
[ 3 ] Jansson, E. Lähteitä kyynelten laaksossa eli piirteitä E. Janssonin elämästä 1901
[ 4 ] Jansson, E. Kristi snara ankomst föredrag 1913
[ 5 ] Jansson, E. Om en donation 1915
[ 6 ] Jansson, E. "Vår kyrkas dop en erinran till församlingarna av En ordets tjänare" granskad i Skriften ljus 1916
[ 7 ] Jansson, E. Föredrag ... vid predikantmötet i Dragnäsbäck, Vasa den 18 nov. 1924 med anledning av nedanstående fråga: Motsvarar baptismens inflytande i sedligt och religiöst avseende dess yttre framgång och utbredning eller har den förfelat sitt mål? 1924
[ 8 ] Jansson, E. Kristi snara ankomst 1925

SUOMEN VAIETTUA KIRKKOHISTORIAA VI

Edellinen osa 21. 8. 2003 kertoi E. Janssonista, joka tuli uskoon ev. lut. kirkossa, omaksui raamatullisen uskovien yleisen pappeuden saarnaten vapaasti ja alkoi saada siksi vainoja, mutta siitä huolimatta ei lähtenyt takaisinpäin vaan otti upotuskasteen 27. 10. 1881. Olen kysellyt, ketkä Suomessa ensimmäisinä olivat raamatullisen vesikasteen ottaneet? Janssonin muistelmat kertovat, että kasteen otettuaan ev. lut. kirkon papit eivät suorastaan kehottaneet väkivaltaisuuksiin, mutta oli kuitenkin yleisesti tunnettua, että vainoojilla oli papit puolellaan.
Eräs seikka mihin porton eli kirkon papisto on aina puuttunut on raamatullinen avioliitto, jota he eivät hyväksy, koska sen luomisessa ei tarvita pappeja lainkaan. Janssonilta ei hyväksytty edes sitä, että hänet ev. lut. pappien toimesta oli vihitty, koska se oli tapahtunut Chicagossa 1872. Eräs syytöksensä tuomiokapitulin kirjelmässä oli: "on hän elänyt monta vuotta yhdessä erään norjalaisen naisen kanssa", joka siis oli hänen ainoa ja jopa ev. lut. papin vihkimä aviopuolisonsa.
K. V. SIIRIÄINEN KARJALASSA OLLESSAAN
K. V. Siiriäinen asui myöhemmin Jyväskylän Halssilassa, mutta 1900-luvun alussa Karjalassa, Pitkärannassa. Vuoden 1901 syksyllä sinne tuli pitämään hengellisiä kokouksia Juho Aalto. Monet tulivat uskoon ja tilaisuuksiin osallistui paljon luterilaisia, mutta kuultuaan, ettei Aalto ollutkaan luterilainen, vetäytyivät pois. Asiahan toimii tänäänkin juuri samoin. Kirjastoomme haluttiin ostaa kirjoja, mutta kun eräs tajusi, ettei olekaan kysymys ev. lut. kirkosta, niin kirkkoon kirjat olisivat menneet vaikka ilmaiseksi, mutta rahakaan ei "harhaoppiselta" Veijoselta kelvannut. Kirkko aina väitti pelastuksen olevan omassa pimeydessään.
Pitkärannassa kesällä 1902 luterilainen pastori Hagfors kutsui kansan tutkistelemaan kristinoppia "siltä varalta, että piispa tulee pitämään tarkastusta". Siiriäinen sattui olemaan aivan papin lähellä ja pappi kysyi Siiriäiseltä, kenelle kuuluu pyhä kaste? Siiriäinen vastasi, että niille, jotka uskovat Jeesuksen Vapahtajakseen ja ovat uudesti syntyneet. Taas alkoi pastori selostaa, miten kaikki tuo oli tapahtunut lapsikasteessa. 1902 elokuun 5. oli raamatullinen kastetoimitus Laatokan rannalla, jolloin kastettiin eli upotettiin paljossa vedessä 9 henkeä joukossa Siiriäinen, joka oli Raamatusta nähnyt ja omin korvin kuullut ev. lut. pappien valehtelevan.
Impilahdellakin oli monia raamatullisen kasteen ottaneita 1900-luvun alussa. Heidän kotikokoukseen, jossa olivat läsnä mm. Juho Aalto ja K. V. Siiriäinen, tuli nimismies ja kaksi konstaapelia. Esittivät asianaan, että kirkkoherran vaatimuksesta tahtoisi ottaa selkoa siitä, mikä Aalto on miehiään. Nimismies tarkasti Aallon paperit ja sanoi asian olevan kunnossa, mutta "voisittehan käydä kirkkoherran puheilla". Seuraavana päivänä veljet olivat menossa Kerisyrjän kylään kokousta pitämään ja poikkesivat mennessään ev. lut. kirkkoherran puheille, ja tämä jyrkästi kielsi kokousten pitämisen ja kehotti poistumaan paikkakunnalta. Matkalla kylään suntio papin lähettämänä ajoi veljien ohi ja ehti kylään ennen heitä. Kokoustaloon ja muuallekin suntio ilmoitti, että kirkkoherra oli kieltänyt ketään menemästä ilmoitettuun kokoukseen. Siitä huolimatta väkeä tuli paikalle, mutta talon omistaja pelkäsi uhkasakkoa, josta suntio oli puhunut, eikä Aallon sallittu puhua. Mutta Siiriäinen tunnettiin vain konekauppiaana, ja talon uskovainen emäntä ehdotti, että Siiriäinen lukisi raamattua. Niin hän lukikin Psalmin 1 ja todisti sen johdosta.
Seuraavana päivänä veljet menivät Villimäen tehdasalueelle ja veli A. meni tehtaan konttoriin pyytäen lukusalia vuokralle kokousta varten. Siellä säikähdettiin ja sanottiin, että Laatokka-lehdessä luki varoitus, että kukaan ei saa suosia Aaltoa. Niin jäi kokous pitämättä ja oikea sanoma kuulematta.
Sata vuotta myöhemmin Etelä-Saimaa ja muut maailman mediat ovat suosineet Aaltoa, kirkkoherroja niin, että Eveliina jo kuolemaan joutui varoitustani kuulemattomana. Ja edelleenkin on kansan suuri enemmistö kuulematta sitäkään, että samalla kun varoitettiin Eveliinaa varoitettiin koko Suomea jäämästä porttona pedon hampaisiin vuosiviikko Eveliinan tapauksen jälkeen. Mutta me voimme saarnata vain siellä missä saamme ja muualla jäädään kuolemaan. HV

SUOMEN VAIETTUA KIRKKOHISTORIAA VII

Google haku: Suomen vaiettua kirkkohistoriaa. En ole unohtanut tätä sarjaani. Jatketaan vaihteeksi sitäkin. 2004 helmikuussa paljastin tähän astisen esitykseni päälähteeksi Pekka Latun kirjan "Kalliisti ostettu vapaus" (RV 1939). Sarjani osa V oli elokuussa 2003 ja käsitteli vielä Suomen baptismin alkuvaiheita. Valtakunnassahan juuri uskoon tulo ja sen edellyttämän upotuskasteen otto on ollut erittäin suuri rikos varsinkin kirkon pappien mukaan. Lokakuun 20. 2003 oli sarjan kuudes osa. Puheena silloin oli Karjalassa vaikuttanut baptistisaarnaaja Siiriäinen. Lisätietoja kenties linkistä: Suomen Baptistiyhdyskunta.

PELASTUSARMEIJA

Kristusta seurata pyrkiville aiheutetuista vainoista tässä maassa metodistien ja baptistien jälkeen Pekka Lattu kertoi otsikolla Pelastusarmeija. Erona valtiokirkkoon Lattu sanoo vain sen, että on hylätty sakramentit, mutta toteaa, että Pelastusarmeija kuitenkin alkuaikoinaan joutui valtiokirkon taholta suuremman vainon alaiseksi kuin mikään muu hengellinen liike.

VAARALLINEN ARMEIJA KUIN NYKYISIN HARRI VEIJOSEN JOHTAMA SEURAKUNTA
Marraskuussa 1889 Uusi Suometar kirjoitti kehottaen viranomaisia valvomaan Pelastusarmeijan toimia. Kuukautta myöhemmin piispa G. Johansson julkaisi kirjan, jossa hän antoi ymmärtää, että Pelastusarmeija tulee synnyttämään väärinymmärrystä Suomen ja Venäjän välille ja että armeija tätä tietä aikoo tunkeutua Venäjälle.
Hieman samansuuntaisia ajatuksia olen lukenut netistä koskien johtamaani toimintaa. Onhan sivuillani ennaltatieto tulevasta, että petovaltioista tulee loppu ja että Messiaan hallitsema Israel tulee koko maan päälle. Senkun yrittävät estää Messiaan kuningaskunnan tuloa. Täällähän sanotaan mitä milloinkin seuraavaksi tulee. Eikö helppoa kuin mikä olekin estää Harri Veijosen ennustusten toteutuminen! Niin ainakin eräs maailman viisas sivuillaan väittää, että ennaltatietäminen olisi mahdotonta siksikin, että aina voidaan tehdä toisin. Senkun teette! 32 vuotta olen sitä odottanut, mutta TURHAAN!

Pelastusarmeijan lehti, Sotahuuto, kirjoitti vuonna 1939, miten alkuvaiheessa liikkeen kokouksia Siltasaaren maneesissa vainottiin. Joukko rauhanhäiritsijöitä saatteli heitä. Kiviä, katulikaa ja kaikkea roskaa satoi pienen, kauniisti kitaroita soittavan pelastussoturijoukon päälle. 20. 1. 1890 seisoi pelastusupseeri Boije oikeudessa syytettynä siitä, että oli kerännyt kolehteja, yms.

PORI KUNNOSTAUTUI
Pirua virallisestikin palvova Porin kaupunki pääsee täällä otsikoihin vainoista myös Pelastusarmeijaa vastaan. Vuonna 1890 siellä syntyi vaino. Suurta intoa viinapulloin ja tupakoiden kulkeville vainoojille loi ev. lut. seurakunnan opettaja, joka joka sunnuntai hyökkäsi sanoillaan Pelastusarmeijaa vastaan. Jouluiltana pelastusupseerin ikkunasta sisään heitettiin eriskummallisia ammuksia. Sen lisäksi, että Pelastusarmeijan saarnaaja Eriksson joutui ensin palelemaan ikkunattomassa kodissaan, hänet haettiin vankikärryille ja vietiin Turkuun ja sieltä Helsingin Katajanokan vankilaan.
Yksi veli Porista on muistanut pankkitiliäni E-K:n Säästöpankki 410810-6384121. Kiitos! Minä olenkin jälleen työttömäksi syrjittynä.
Harri Veijonen 14. 6. 2004

SUOMEN VAIETTUA KIRKKOHISTORIAA VIII

Suomen vaiettua kirkkohistoriaa. Osat I-VII edellä. Nyt kahdeksas osa nimellä "Lappeenrannan seudun vaiettua kirkkohistoriaa."

LAPPEENRANNAN SEUDUN VAIETTUA KIRKKOHISTORIAA

JOUTSENO 1893
Vapaakirkon saarnaaja K. W. Wikki kulki puhujamatkallaan vuonna 1893 myös Joutsenoon. Kokouspaikaksi saatiin eräs tupa, ja kokouksesta oli ilmoitettu jossakin. Ilmoitettu ainakin niin hyvin, että ev. lut. kirkon taholta oli pyydetty poliisia hajottamaan kyseinen tupakokous. Poliisi saapui ja pyysi Wikkiä poistumaan. Wikki kieltäytyi, ja kokous aloitettiin virrellä. Poliisi poistui, mutta tuli kohta uudelleen. Wikki esitti toivomuksensa, että nimismieskin istuisi kuuntelemaan saarnaa. Hermostuneena poliisi tuli ja sulki Wikin Raamatun. Otti sitten Wikin takin ja työnsi tämän pihalle. (K. W. Wikki, Viikkolehti 19,20/1927).

WIKKI LAPPEENRANNASSA
Viipurista käsin K. W. Wikki pistäytyi muutamaksi viikoksi Lappeenrantaan. Useita tuli saarnatun sanan vaikutuksesta kääntymykseen. Pappien avittamana Wikki oli vähällä joutua vankikyydissä Viipuriin, jossa hänen passinsa oikeutti häntä oleskelemaan. Eräänä iltana Wikkiä vastaan oli tehty väijytys, jossa hänet oli tarkoitus surmata tai pahoinpidellä. Siitä hän kuitenkin välttyi sanotun mukaisesti Herran avulla. (Kertonut K. Waismaa. Kaarlo Waismaan tuotanto: 1. Suomen allianssilähetys 1907. 2. Calcutta: Scandinavian alliance mission 1911. 3. Puhuvia kuvia Tibetistä ja Himalajalta 1923.).

PYHÄKOULUTYÖN KIMPUSSA
Pappien vastustus ei kohdistunut vain julkisten saarnakokousten pitoon vaan myös mm. pyhäkoulutyöhön. Muutamat vainoojat syyttivät mm. Jokisen veljesten äitiä harhaoppiseksi ja estivät pyhäkoulutyön yleensä ev. lut. kirkkoherran johdolla. (Jokinen Eeli: Äidin testamentti, ss. 36-37).

JALMARI RAITIO "ULOS KUNNASTA"
"Mitä sanoo kirkkoneuvosto?", karjaisi lut. pappi X. Silloin useat ukot, kädet nyrkkiin puristettuna, miltei täyttä kurkkua huusivat: "Ulos kunnasta, ulos kunnasta!" ja eräs tokaisi: Emme kaipaa mitään sivuopettajaa, meillä on pastori X." (Jalmari Raitio: Palvelijan poluilla : muistelmia kuluneilta vuosikymmeniltä. Päivä, 1937. Koki seitsemässä kunnassa saarnaamiskiellon).

HELLUNTAISEURAKUNNAN TILAT PUOLUSTUSVOIMIEN KÄYTTÖÖN
Talvisodan jälkeen Lappeenrannan helluntaiseurakunnan saarnaajaksi kutsuttiin Eino Varis. Pian kuitenkin tuli kutsu jälleen rintamalle. Samalla helluntaiseurakunnan tilat luovutettiin Puolustusvoimien käyttöön. Kysymys oli "vanhaa vanhemman" Betanian tiloista Koulukadulla, silloisella Kuninkaankadulla. Vieressä sijaitsi Vapaakirkon tilat, ja siellä pidettiin yhteisiä tilaisuuksia jatkosodankin aikana. Yhteinen rukousrintama maamme puolesta toimi näissä tilaisuuksissa eri kristillisten suuntausten välillä. (Lappeenrannan Helluntaiseurakunta 75 vuotta. 2000.).

VIIPURIN PROFEETALTA ESTETTIIN PÄÄSY VIIPURIIN
Viipurin profeetta Mikko Reponen oli kolme vuotta ennen talvisotaa profetoinut Viipurin Tuomiokirkossa, että sota alkaa ja kirkko tuhoutuu kolmen vuoden kuluttua. Kun Viipuri 1941 vallattiin takaisin, Viipurin profeetta Mikko Reposelta evättiin pääsy Viipuriin. Pelättiin, että hän taas alkaisi saada kansaa hysteeriseksi "harhaoppisilla" puheillaan, että kyllä vieläkin lähdette evakkoon.

LAPPEENRANNAN PROFEETALTA PYRITÄÄN ESTÄMÄÄN KAIKKI TOIMINTA
Viipurin profeetta oli hyvä, mutta Lappeenrannan profeetta paras! Ensin hänet potkittiin pois julkisesti harhaoppiseksi haukkuen Lappeenrannan helluntaikirkosta sen saarnaajana toimineen Mauno Viinikkalan toimesta, joka "tuhatluvun vaihteessakin laskettiin, eikä Jeesus tullut silloinkaan" väitteineen on tuhatluvun vaihteen paavi Sylvesteriäkin pimeämpi. Helluntaikirkko kuitenkin maassa kirkoista paras, joten miten pimeitä ovatkaan muut! Vuonna 1996 Seurakunta eli Kirkkoihin kuulumattomat heitettiin pihalle vuosikymmenen yhteistyön jälkeen paikallisesta sanomalehti Etelä-Saimaasta, sen maksullisilta ilmoitussivuiltakin. Muut lehdet, parhaimmaksikin sanottu, jo karttaa Veijosen tekstejä. Veijosen kirjoitukset kun vuosikymmenestä toiseen pikkutarkasti kertoivat, mitä ja milloin seuraavaksi tapahtuu. Eikä Harri Veijonen enää lupaa aikaa edes rehellisille bisneksille.