TORONTON SIUNAUKSESTA
Toronton siunaus-liike on tullut maassamme tunnetuksi parin viime vuoden aikana.
Veljet ja sisaretkin ovat kyselleet käsitystäni siitä.
Kiitän luottamuksesta! En voi täyttää
vastustajien enkä kannattajienkaan toiveita:
1. Kannanotoissa on menty äärimmäisyyksiin.
Toronton siunaus ei ole mikään
A. pelastus Suomelle tai
B. antikristuksen eksytys.
C. Entä sitten?
A. Pelastusta Suomelle ei ole olemassakaan! En yhdy pastoreiden rukoukseen valtion
pelastumisen puolesta
käsittäessäni enää vain yksilöillä olevan pelastumisen mahdollisuus. Se pelastus
on Jeesuksessa, mutta koituu vain niiden osaksi, jotka totisella sydämellä Jeesusta
seuraavat pyrkien pyhitykseen ja sanan noudattamiseen opissa ja elämässä.
Vuosisadan henkilöissäni mainitaan tunnettu kannattajanne
Seppo Pehkonen.
En ole kiinni helluntailahkossa
että siksi vastustaisin teitä. Te olette tulleet uudeksi lahkoksi maahamme
enkä näe siinä sen enempää kuin helluntailahkonkaan tulossa vuosisadan alussa.
Olen pitänyt Pehkosta järkevänä ja hyvänä veljenä enkä tiedä miksi nyt
ajattelisin toisin. Päinvastoin jos helluntailahkossa on kylmennytty
uudessa lahkossa voi olla elämää. Jumalan tahto ei kuitenkaan ole lisätä
lahkoja vaan johtaa lahkoista ulos.
B. Antikristuksen eksytys on rauhana pidetty valerauha Jerusalemille. Se on
yleismaailmallinen eksytys kaikissa lahkoissa ympäri maailman ja sitä enemmän mitä
pimeämmästä lahkosta on kysymys.
Vuosisadan henkilöissäni on myös Toronton siunaus-liikkeen
tunnettu vastustaja,
Paavo Hiltunen.
Hänkin on varsinkin ikäisekseen melko
järkevä tyyppi joskin usein turhastakin numeroa tekevä.
TV:ssä käyty Pehkonen-Hiltunen väittely ei edistänyt Jumalan valtakuntaa,
mutta voin ymmärtää tilanteen paremmin Pehkosen näkökulmasta. Hänen lahkonsa
uutena kun kuitenkin oli haastettu vastaamaan Hiltusen syytöksiin. Toki emme
tarvitse Toronton siunausta vaan Herran siunauksen!
C. Entä sitten? Jos näette TV:ssä jonkun uskonnollisen väittelyn, mukana ei
ole seurakunnan edustajia! Seurakunnassa on dialogi, vuoropuhelu, mutta
ulkopuolisten eteen se ei tule väittelemään mistään. Toki pyrin vastaamaan
täällä ulkopuolistenkin kysymyksiin, mutta se on vastaus eikä väittelynä jatku.
Olemme pyytäneet
lupaa saada julistaa medioissa, mutta kaikki on kielletty, hädin tuskin
tämä internetsivu toimii. Seurakunta on erikoisessa asemassa sikälikin, että
sitä vastaan voivat olla kaikki lahkot! Siinä juuri piileekin se seurakunnallinen
salaisuus,
että ME Raamatussa on ME!
- - - - -
- - - -
- - -
- -
-
Näillä sivuilla on paljon tavaraa!
Toronto, Toronton siunaus, Seppo Pehkonen, Suur-Helsingin seurakunta,
Helsingin Saalem, Nauruherätys, itkumuuri, Helluntaiseurakunnat,
Seurakunta, kirkko, herätysliike, herätysliikkeet, Jumalan Sana, Jeesus,
Jeshua, JW, Jehova Witness, Jehovan Todistajat, Suomen vapaakirkko, vapaakirkko,
Metodistikirkko, Baptisti, baptistiseurakunta, baptistilähetys, lähetyssaarnaajat,
mormonikirkko, vapaamuurarit, vapaa-ajattelijat, vapaa ulkolähetys, sana on
vapaa, Kristillinen Mielipide ja uutislehti, Kristityn vastuu, Ristin Voitto,
Sana, Kotimaa, Pelastusarmeija, Kristilliset kustantajat, Helsingin sanomat,
Lappeenranta, Lauritsala, Saimaan kanava, Mustolan satama, lähetyksen kehitysapu,
Kehitysapu, yhdistys kylväjä, bahai, muslimi, sovinisti, sovinistisika,
naisasia, Tampere, kaupunki, porvoo, hiippakunta, uudet läänit, Kalevala, aika,'
maailmanloppu, herätys, uutispommi, seksi, saarnaaja , ennustaja, horoskooppi,
noita, noidat, pahkasika, mad, puhelinluettelo, keltainen pörssi, aamulehti,
saimaan aallot, Lappeenrannan kaupunki, Keskisuomalainen, Etelä-Saimaa,
Jeesus, maranata, raamattu, Jehova, seurakunta, kirkko, kirkkohallitus,
arkkipiispa, eksytys, porno, viinit, väkevä eksytys, Tornton siunaus, kirous,
kirkko, musta pörssi, avainsanoma, kansan uutiset, demari, kokoomus, kansallinen kokoomus,
kristillinen liitto, porvari, suomi, suomalaiset, mustalainen, mustalaiset,
romani, eduskunta, hallitus, kirjallisuus, pappi, lukkari, kuppari, papisto,
kirkkopäivät, jumalanpalvelus, sex, politiikka, Suomen laki, isänmaa, kotimaa,
kultainen noutaja, nuorsuomalaiset, vihreä liitto, internet, modeemi, yliopisto,
yliopistot, Etelä-Karjalan ammatillinen korkeakoulu, ylioppilaat, vuoden mies,
nainen, kaukas, kymi, joensuu, suudelma, urheilu, kilpaonginta, luonnonsuojelu,

Jumala, jumalat, jumaluus, teologia, teologit, kristillinen, kristilliset,
kristity, kristus, khrisna, turhapuro, basisti, rumpali, mtv, mtv3, nettitv,
Jeesus, kristus, paholainen, perkele, lapsi, lapsiporno, red alert, pelit,