Toivottua
piristettä? "Antikristus Tampereen yllä." Sivulla Tampere näyttää juuri
siltä kuin tällä hetkellä. Antikristuksen saamiseksi pitää omistaa RealPlayer ja
painaa sanaa "Open!" Elokuva jää viimeiseksi muistutukseksi siirtää vihaan
jääneet tamperelaiset syrjäseuduille.
9. 1. KUUKAUDEN ELOKUVA: ARAFAT JA LAPSET
8. 1. UUTISIA JOKA LÄHTÖÖN, MITÄ TOIVOTTE? - TUTKIMANI PÄIVÄMÄÄRÄ
7. 1. TERVETULOA KIRKOSTA SEURAKUNTAAN - HYVIÄ KLASSIKOITA - KATOLISET SULKIVAT OVENSA,
SUOMEN LUTERILAISET SAMOIN -
PÄIVITTÄIN TÄRKEITÄ UUTISIA JA UUTISLINKKEJÄ
6. 1. ISRAEL TAIPUU NIMIPÄIVÄNÄNI - KALTAISIANI INTERNETISSÄ, ONKO HEITÄ? - KANSANTORISTA RISTI KIRJAAN -
PÄIVÄN UUTINEN SUOMESTA MAAILMALLA-SARJA ALKAA - NURMI JUOKSI LOPPIAISENA 1925
5. 1. MILJOONIA JEESUS-VIDEOITA - TURNER JA PAAVI - HISTORIA-OSUUTEEN LISTA - PERKELE LÄÄKÄRINÄ
- "MESSIAS" SYNTYI-SARJA ALKAA
4. 1. SKEPTIKOT KYKENEMÄTTÖMIÄ TIETEELLISEEN TARKASTELUUN - "PYHÄ" KORAANI
3. 1. KRISTILLINEN RAUHANLIIKE EKSYTTÄÄ - BILL CLINTONIN AIKANA - PERESTROIKAN YDINASEITA ITÄMERELLE
2. 1. 2001. PILKATEN KYSELLÄÄN - PUOLIKKAAT VUODET - TÄYSIKUU JA SUSI - LOPPU HENKILÖITÄ
1. 1. 2001. TOISINAJATTELEVIEN LUKIJAIMME KUVIA - TOISENLAINEN AIKALAISKIRJA -
SURVO VEIJONEN SURVO: JO NOKIALLA EROTTU KIRKOSTA
31. 12. KAKSI ERI TAVOIN AJATTELIJAA TAPETTU - SUOMALAISEN ALMANAKAN HISTORIAA - 31. 12. VUONNA 999
ALMANAKAT JA KALENTERIT SUOMESSA
on nimeltään tänään internetiin saatettu uusi sivu osoitteenaan
wwnet.fi/users/veijone/almanakat.htm
Sivulla kerrotaan suomalaisen almanakan historiaa.
Uusi sivu sopii
vuosituhannen vaihteeseen
ja juuri minun esitettäväkseni, sanoo
pian alkavista
mullistavista tapahtumista puhuva ST/hv,
Seurakunnan Tiedotuskeskus/Harri Veijonen.
31. 12. 999 Euroopassa odotettiin Kristuksen paluuta paavin johdolla,
joka sai nimipäivänkin tähän päivään: Sylvester. Eräs apotti oli kuitenkin
etukäteen todistanut, ettei loppu voi tulla vielä silloin,
koska
Pax Ierusalem (Daniel 9:27, 2 Tess 5:3) ei ollut näköpiirissäkään.
Raamattu ennaltatiesi luopumuksen, että paavin johdolla jatkossa
toimitaan juuri päinvastoin eli sitten kun se Jerusalemin valerauha ylösottoineen tulee,
paavi tuo siunauksen sille Israelin maan jakamiselle, Jumalan tuomion syylle, ja
seurakuntaa johtaa Herra pienimmän aasinsa selästä.
Sen aasi Veijosen elämään liittyy lukuisia ihmeitä.
Kirjallisuutta: Berlitz, Maailmanloppu 1999. Veijonen, wwnet.fi/users/veijone/.
30. 12. KESKUSTELUA ISRAELIN SUOMEN SUURLÄHETTILÄÄSTÄ - VOITTE OSALLISTUA
- KAKSI VUOTTAKO JOHONKIN, NEUVOSTOLIITTO?
29. 12. RAJALLA VILKASTA - LUONNONKATASTROFIT - HENKILÖITÄ ELÄMÄNI VARRELLA
28. 12. VUOSIA 2300 - EGYPTIN HUIPPUTAPAAMINEN KARIUTUI - SENSUROITU KUVA - ELOKUVA
27. 12. PELASTUSARMEIJA JA ME MUUT PROTESTANTIT - HUOMENNA EGYPTISSÄ - ISRAEL-TUKIMARSSISSA JAETTU VETOOMUS
26. 12. ISRAELKO SUOSTUNUT TUHOONSA? - PUTINIA KIINNOSTAA TULEVAISUUS HISTORIAN VALOSSA - VEROJA
25. 12. NE RAKKAAT JOULUMUISTOT - JEESUKSEN SYNTYMÄN TÄHTIKIN MUISTETTAVA - JOULUMIDEJÄ
24. 12.
Kenties vuosi 2000 päättyy vasta maaliskuussa
Jerusalemin valerauhaan ylösottoineen!
Maailman tunnetuin joululaulu lienee "Jouluyö, Juhlayö".
Se on käännetty yli sadalle kielelle internetissäkin.
Franz Xaver Gruber (1787-1863)
"Jouluyö Juhlayö" säveltäjä.
Sanat Joseph Franz Mohr (1792-1848)
Jouluyö! Juhlayö!
Jouluyö! Juhlayö!
Jouluyö! Juhlayö!
23. 12. klo 17. HANUKKA JA JOULU - ANTIKRISTILLINEN YK - NYT SE TULEE, SAATANAKO?
22. 12. klo 18. KIRKKO TIEN HAARASSA - YHTEISKUNTA EI OMISTA SINUA - HYVÄÄ HANUKKAA
21. 12. klo 11. VIHDOINKIN OIKEA PÄÄTÖS: SEURAKUNTALAISET ULOS KIRKOSTA!
20. 12. klo 23. HAGGAI - ALBRIGHT - KIRKKO VEDONNUT TUHONSA TULON PUOLESTA
19. 12. klo 20. ISRAEL HARKITSEE KOMPROMISSIA TEMPPELIVUORESTA - GEORGE BUSHILLE ONNITTELUJA - HYVÄ HYMY
18. 12. klo 21. PERES JA GORBA SITTENKIN ALLEKIRJOITTAJIKSI? - PETOJEN YSTÄVÄT KIRKOSSA
17. 12. klo 20. CLINTON TOIVEIKAS - SUOMESSA TSHERNOBYLIN UHREJA - TUOL PUOL JOKKEE
16. 12. klo 21.
USKOVATKO EIVÄT KATOA - PAAVI TOIVOTTI HAIDERIN TERVETULLEEKSI
15. 12. klo 15. TARKKAA TIETOA VÄKIVALLAN JATKUMISESTA - NEUVOTTELUTKIN ALKOIVAT
NEUVOTTELUT JATKUVAT.
Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat on neuvotellut Israelin ulkoministerin Shlomo Ben-Amin ja maan
rauhanneuvottelijan Gilead Sherin kanssa Gazassa.
14. 12. klo 22.
SHULAM MAJOITTAJANA - ISRAELIS KILLED - KÄNNYKKÄ JA LIISAUS - TEMPPELIN SYNTTÄRIT EILEN
13. 12. klo 21. BETLEHEMISTÄ KIRKON PROPAGANDAA - JOULUJUHLAT PERUUTETTU -
JOULUKAUPUNGISSA EROTAAN KIRKOSTA
13. 12. klo 18. EI KRISTILLINEN LIITTOKAAN RAAMATTUA TUNNE - LISÄTIETOA NETANYAHU-LAISTA - JEHOVALAISET
12. 12. klo 18. NETANYAHU-LAKI TEKEILLÄ - BARAKIN ERO VIRALLISTETTU - MONA LISA
12. 12. klo 13.
NETANYAHULLA KIPA PÄÄSSÄ - PILKKAAVALLE KAIMALLE SIVU: VELI VENÄLÄINEN
11. 12. klo 22. NETANYAHU - ILTALEHTI, KIRKKO JA PORNO - HÄKKISEN POIKA JA VIDEO
10. 12. klo 20. PERESLÄINEN JUONI ISRAELISSA - 3000 MARSSI - TÄMÄ PÄIVÄ - LISÄTIETOJA
10. 12. klo 17. ISRAELIN PUOLESTA-MIELENOSOITUS - LENNONIN MURHAAJA RIKASTUNUT
9. 12. klo 17.
HALOSELLE JA TUOMIOJALLE. ASIAA ARABEILTA: ISRAELI CONFLICT TODAY
9. 12. klo 13. KUKA MESTAREIDEN JÄLKEEN? - ITSENÄISYYSPÄIVÄN TEKSTIÄNI
8. 12. klo 17. TIEDEMIEHET, AADAM JA JUMALA - MONTAKO PÄIVÄÄ GORBAN PALUUSEEN?
8. 12. klo 15. HEBRON UUTINEN STT:SSÄ - POMMIUHKA - JOKA USKOO JA VEDESSÄ UPOTETAAN
7. 12. klo 14. KIITOS JUMALALLE ITSENÄISYYDESTÄ - VAARATON VALTIONKIRKKO - KAUKAA KASTEELLE
5. 12. klo 18. LINNAN JUHLIIN - RAAMATUN PROFETIOISTA: MESSIAANA JEESUS!
4. 12. klo 18.
EVELIINA ILTAPÄIVÄLEHDISSÄ.
Etelä-Saimaassa Eveliinan hautajaisista on kirjoittanut Veijalainen.
Ilta-Sanomat kertoo hautajaisista Pasi Jaakkosen tekstein
sisäsivullaan. Iltalehdessä juttu on etusivullakin.
Sisäsivulla olevan artikkelin yllä
vastakohtani Suomi-neidon toiselta laidalta,
arkkipiispa Paarma ylistää messuaan ja uutta kirkkokäsikirjaa.
"Veli" näyttää olevan kuvassa. Naispuolisen kirkon edustajan nimeksi
mainitaan seurakuntapastori Päivi Helen.
Eveliinan ajoiksi kerrotaan 27. 3. 1986 ja 14. 11. 2000.
Eveliina Lappalainen kuuluu historian lehdille siksikin, että
näyttää tapetuksi Karelian itäpäässä juuri silloin, kun
täällä laskettiin sopivaa ajankohtaa, mutta mieluiten Kristuksen tulolle!
Toki huomattiin jo perkeleellisen Palestiina-valtion syntyajatus
lausutuksi - jaa, juuri Eveliinan ikävuotta sitten.
Eveliina, kirkon reppana vai seurakuntaa?
"Veli" ei ihastunut virrestä, mihin Päivi Helenin ehdottamaan
kuuluvasti ilman virsikirjaakin yhdyin.
Päivi Helen kertoi, että Eveliina olisi vuoden päästä mennyt rippikouluun.
Ehkäpä Eveliina olikin seurakuntalainen tasoltaankin ja hänelle oli hyväksi, ettei
koskaan joutunut vahvistamaan vauvana pakolla alulle pantua
harhaoppia tai pahemmin ehtinyt sotkeutua kirkon tanssikuvioihin.
Päivin mainitsema toinen pappi on nimeltään Ossi. Nimi kuulostaa tutulta.
Eräs Ossi Imatralta kirjoitti taannoin, miten hienoa oli käydä paavin luona.
Paskat sinne jäävätkin!
4. 12. klo 00. PYHÄSTÄ KEIHÄÄSTÄ SUOMENKIELINEN SIVU - MESSU JA MUITA NÄYTELMIÄ
2. 12. klo 23. EVELIINA LAPPALAISEN MUISTOTILAISUUDESSA JA HAUDALLA
2. 12. klo 21. VALERAUHA YLÖSOTTOINEEN 50 PÄIVÄSSÄ?
2. 12. klo 19. KIRKOT IMATRALLA - STEVEN LIGHT JA EXODUS VAIHTUI TANGOILLOIKSI
Imatran kaupunki onkin laaja, ainakin kolmen "keskustan" kokonaisuus.
Tainionkosken, Kolmen ristin ja Imatrankosken ev. lut. kirkkojen esitteessä kuitenkin alla lukee
virheellisesti Imatran seurakunta. Puh. (05) 682 711 PL 28, 55121 Imatra.
Seurakuntaan tällä alueella kuulun mm. minä, joka en kuulu ev. lut. enkä muunkaan nimiseen lahkoon.
Ev. lut. kirkon nimi on Imatrallakin ev. lut. kirkko, ja sen kirkkoherra
on jo syyllistynyt ainakin eksyttämiseen nimiasiassa.
1. 12. klo 22. "HENGELLINEN SIONISMI" ANTERO HILTUSEN LEHTI 1980-LUVULLA - LAILAN RUNO
Jeshua on Johtaja meillä,
"Viel aikaa hetkinen mulla",
"Ei vielä", nyt Ylkäni vastaa,
Ei mitään epäpyhää
Oi rakkain morsian ymmärrä,
Tänä päivänä tulla jo voisin
Vielä seurakunnan yhteen
Annan alkuperäisen voiman
1. 12. klo 18. VEIJONEN ALOITTAA TUTKIMUKSET EVELIINAN SURMAAJAN LÖYTYMISEKSI
1. 12. klo 15. PYHÄ KEIHÄS JA KOKO MAAILMAN KOHTALOT KÄSISSÄÄN
30. 11. klo 22. JOIN MY JAVELIN THROW CLUB - KEIHÄÄNHEITTORYHMÄ AVATTU
30. 11. klo 16. ADVENTIN SANOMAA - KUNPA EDES YHTÄ AUTTAA VOISIN - VEIJOSEN OSOITE
29. 11. klko 20. OSMON ARTIKKELI: PÄÄTTÄJÄT NUKKUVAT - HOMOJA - AHDISTAVA MAAILMA
29. 11. klo 15. YKSINKERTAINEN VENÄJÄ LUULEE OLEVANSA VIISAS - SAATANA YHTÄ TYHMÄ
28. 11.klo 21. TODISTUS SHITISTÄ - ISRAEL UUTISLINKKEJÄ - MURHA-APU - KIRJASTOVÄEN JOULU
28. 11. klo 02. SINUN TULISI TIETÄÄ - SHULAMIN TEKSTI INTERNETSIVUNA
27. 11. klo 18. KIRKOSTA ERO NYT - "EVANKELIUMI: PORTOT TÄÄLLÄ" - TUHLAAJAPOIKA SAKU
27. 11. klo 14. LÄHI-IDÄN JA JUMALAN KANSAN SEKASORTO - VIHDOINKIN SHULAMIA SUOMEKSI - VIISI TAPETTU
26. 11. klo 23. USKOMATTOMIA VASTAKOHTIA - ANNELI JA AJAT - ISRAEL - KINNUSET
25. 11. klo 19. MUISTOJEN LAILA - LAILA KINNUNEN JA VUOSI 2000 - SALAISUUKSIA
25. 11. klo 00. VIIKON KUVIA: JEESUS TOORAKOODEISSA - KAUNIS KUIN MORSIAN - HULLU LEHMÄ
24. 11. klo 19-20. ENNALTATIEDETYSTI SAMAAN AIKAANKIN: THE BEATLES YKKÖSEKSI JA VALERAUHAAN APUA VENÄJÄLTÄ
24. 11. klo 01. LÖYTÄÄKÖ ARAFAT VENÄJÄLTÄ ETSIMÄNSÄ? - ULLA: ISRAEL AJAN MERKKINÄ
23. 11. klo 18. TOIMITUKSEEN LISÄÄ NAISENERGIAA - KÖYHILTÄ LAPSILISÄT - VERONPALAUTUKSILLAKIN HUIJATAAN - BEATLES YHÄ KOLMANTENA
23. 11. klo 14. RASISMI KURIIN! - KANSALAISPALKASTA - KIRKOLLISVERO TOIMEENTULOTUESSA
22. 11. klo 23. PRESIDENTTI MANNERHEIM, ARKKIPIISPA KAILA JA ROVASTI SEPPÄLÄ,
PAARMAA PAREMPIA LUTERILAISIA KAIKKI
22. 11. klo 17. KIRKKOHERRA OLLI AALTO ILTALEHDEN KANNESSA
22. 11. klo 13. KIITOS SEURASTA.
Uutisvuoksesta tuli lasku liitteenä ilmoitus:
Jerusalemista sovittaessa seurakunta lähtee!
KIITOS SEURASTA!
Harri Veijonen wwnet.fi/users/veijone/.
21. 11. klo 22. TÄÄLLÄ RAULI VIRTANEN, PALESTIINA - ME USKOMME RAAMATTUUN - ANIMAATIOITA - KUOLLEITA
21. 11. klo 18. NÄEN UUDEN TAIVAAN - KALEVASSA KESKUSTELUA VEIJOSESTA - RUOTSIKIN SUOMEA PAREMPI
20. 11. klo 20. IMATRALLA JÄRKYTTYNEITÄ -
LEHTOSEN JA MELLERIN LINJA - ARABIEN ISKU
20. 11. klo 10. KUNINKUUSLAJILLA PUOLI MILJARDIA HARRASTAJAA.
20. 11. klo 00.
KAKSI ERILAISTA RYHMÄÄ
19. 11. klo 13. VEIJONEN ODOTTAA HUONOIMPIENKIN SELITYSTENSÄ VIELÄ OSUVAN NAPPIIN
19. 11. klo 10. KALENTERI? - PALESTIINALAISET LUPAAVATKIN JULISTAA VALTION VUODENVAIHTEESSA
MUTTA tuli kai selväksi, että itse puhuin kalenterivirheestä, minkä mukaan virhe voisi olla
puolisen vuotta. Tarkoitan siis sitä, että
muinoinhan juutalaisen kalenterin vuosi alkoi keväältä eikä syksyltä ja siihen asiaan
toivon lisätietoja. - Toki tavallisimman kalenterin vuoden 2001 alkaessakin osaamme olla
valmiina johonkin kuten vuosi sitten kirjoittelin, että vuoden 2000 alkaessa pitää olla
valmiina presidentti Jeltsinin poistumiseen. -
Muistutus itselleni: Tutki kalenterien logiikkaa.
Kuka mitä hä tarkasti milloinkin tulee tai menee.
19. 11. klo 00. SEURAKUNNAN VAPAA KANAVA AVAUTUI - TOIMITTAKAA AINEISTOA
18. 11. klo 21. MIKSI OVET EI AUKENE TEILLE? - KOKEILE TÄSTÄ - KYLLÄ ONNISTUU!
18. 11. klo 18.
KUMPAA HARRI VEIJOSTA TE HALUATTE USKOA?
18. 11. klo 10. VEIJONENKO EI EREHDY VAAN TIETÄÄ SENKIN, MISSÄ JA PALJONKO VIKAA ON?
OMA REAKTIONI.
Ensimmäinen reaktioni sopivan ajankohdan nyt umpeuduttua oli, että
onko todella vielä seitsemän tai kolme ja puoli vuotta.
No tarkkoja ajankohtia nekin ja tiettyä tapahtuukin
ainakin kolmen ja puolen vuoden kuluttua oikeasta ylösoton hetkestä.
Voi tietenkin olla, että Jumala haluaa minun jatkavan ylösoton lähestymisestä
kertovaa uutisointia päivittäin ja salli siksi vaikka väärän ajatuksen jaksaakseni sitä tehdä.
Voin jaksaa enintään puoli vuotta kerrallaan ja sen ajan siis ensimmäisenä virhemahdollisuutena esitänkin.
HANKKIKAA LUKIJOITA!
Jatkankin tästä vasta myöhemmin
odottaen ensin, että sivuillani vain huvikseen
- onhan tämä joistakin vain pelkkää hupia -
käyvät hankkivat näin hupaisille sivuille uusia lukijoita. Kiitos!
17. 11. klo 19. PALAUTE - KIINNOSTUSTA RIITTÄÄ - TARVITAANKO SALASANA?
17. 11. klo 11. "HYVIN SYNKKAA" - MENETELMIÄ HITLERILTÄ - TUKEEKO EU LÄHI-ITÄÄ?
16. 11. klo 23.
MAAILMA TOISTAA REUTERSIN UUTISIA, JOTKA VOIVAT OLLA JOPA
PÄINVASTOIN KUIN PAIKAN PÄÄLTÄ HEBRONISTA SAAMME
RYHMÄÄN LISÄTTY.
Klo 21 mainittuun Seurakunnan vapaaseen kanavaan
olen lisännyt ylistys.wav ja Castro.jpg.
Lappeenrannassahan A. Castro laulattaa ylistyslauluja
kokouksensa aluksi jopa tunnin.
Kertokaa pääsettekö ryhmään.
http://www11.visto.com/gphome/home.html?uid=2330195&club=/visto/groups/gp-seurakunnanvapaakanava.hveijonen
Toimisikohan
mainittu linkki? Itselleni toimi nyt, mutten tiedä toimiiko sitten,
kun en ole vähään aikaan siellä käynyt.
16. 11. klo 21. SEURAKUNNAN VAPAA KANAVA - KÄYTTÄKÄÄ IHMISET HYVÄKSENNE!
16. 11. klo 18. MITKÄ KAIKKI TYÖMUODOT ON TEHTY SEURAKUNNALLE MAHDOTTOMAKSI?
PALAUTE: NIIN SE ON!
Kyllä se niin on, ettei sinne ole asiaa yksinään ellei
ole jonkun rekisteröidyn kirkkokunnan valtuuttama.
Ei siis riitä, että on jäsen. Valtuutetulla on mahdollisuus
valita henkilöitä mukaansa vankilassa pidettäviin
kokouksiin.
Tiedän tämän kokemuksesta kun toimin sosiaalisessa
työssä Pelastusarmeijan yömajan johtajana eri paikkakunnilla.
Jos paikkakunnalla oli vankila, tehtäviini kuului myös
vankilalähetin tehtävät.
Ilman asianmukaisia papereita ei siis Jeshuan käskyjä
antikristillisessä kristikunnassa täytetä.
PAAVALI EI LUULLUT ELÄVÄNSÄ YLÖSOTON HETKELLÄ.
Siinä missä MTV3:n toimituksessa lienee innostuttu entisestään vihaamaan Israelia käytyään
lukemassa asiaa täältä, Oulussa ilmestyvällä Kaleva-lehdellä lienee
oma rienaava toimittajansa, joka tänne esiintyy nimimerkillä
"Pieni Sarvipää." Nimi on kyllä aivan sopiva paljastamaan
Kalevan juttutuvan lukijoille, että Veijonen sittenkin on
huomattavasti sarvipäitä edellä. Jari Huikurin palaute senkun kehittyy.
Nyt tuli jopa Jumalan Sanaa:
16. 11. klo 14. UUDEN KATEKISMUKSEN EPÄKOHTIA
16. 11. klo 12. ISRAELIN MAA JAETAAN, VUODEN 1988 KIRJOITUKSENI JA EILINEN PÄIVÄ
16. 11. klo 09. JOSEPH SHULAMIN KIRJE - MARSSIIN RÄVÄKKYYTTÄ - PLO:N FATAHIA EI TALTUTETA
SHULAMIN KIRJE.
Tunnetun messiaanisen, Joseph Shulamin
kirje 16. 11. 2000 txt-tiedostona.
VEIJONEN LAITTAISI MARSSIIN RÄVÄKKYYTTÄ.
PAIKKA JA AIKA: su 10.12. klo 13.00 lähtö FINLANDIA-TALON PARKKIPAIKALTA
(tuskin kaikki bussit sinne edes mahtuvat) reittiä MANNERHEIIMINTIE -
ETELÄ-ESPLANADI - KAUPPATORI. Kauppatorilla puhuu HANNU TAKKULA, joka tekee
selväksi meidän marssijoiden tuen Israelille. Emme marssi ketään vastaan
vaan Israelin puolesta. Marssijoita pyydetään ottamaaan mukaan kynttilälyhtyjä ja Suomen ja Israelin
pienoislippuja.
PLO:N FATAHIA EI TALTUTA MIKÄÄN.
Israelin armeija kertoo helikopteriensa ampuneen ohjuksia neljään palestiinalaisjohtaja Jasser Arafatin Fatah-järjestön
kohteeseen Länsirannalla.
Palestiinalaislähteiden mukaan ainakin kaksi ihmistä haavoittui iskuissa.
Tieto ohjusiskuista tuli sen jälkeen, kun Yhdysvaltain Lähi-idän lähettiläs Dennis Ross oli neuvotellut
Israelin pääministerin Ehud Barakin kanssa Lähi-idän tilanteesta. Rossin on määrä tavata Arafat myöhemmin torstaina.
Palestiinalaisten ja Israelin armeijan joukkojen välisissä yhteenotoissa kuoli keskiviikkona kahdeksan palestiinalaista.
Väkivalta leimahti Alger'n julistuksen vuosipäivänä.
Väkivaltaisuuksien taustalla on 12 vuotta sitten tehty päätös palestiinalaisvaltion perustamisesta.
Arafatin Fatah-järjestö kehotti juhlapäivänä ajamaan israelilaiset Länsirannalta ja Gazasta. (YLE)
16. 11. klo 07. HUOMENNA VOI ILMESTYÄ LÄHINNÄ SUUREMPI SOTA 15. 11. klo 22. MAAILMALTA EI LÖYDY UUTISIA YLÖSOTOSTA ENNEN SEN
TAPAHTUMISTA 15. 11. klo 19. REUTERS JA MTV3 - CLINTON EI ONNISTUNUT RAUHOITTAMAAN PLO:TA
15. 11. klo 16. LAPPEENRANNASSA ODOTETTIIN JEESUSTA - UUTINEN
HUOMISEKSI 15. 11. klo 12. EI JULISTUSTA? - YLÖSOTTOON OLTAVA VALMIINA SILTI PLO:lle on varmasti vaikeaa julistaa, että Jerusalem on Israelin, minkä
Palestiinan julistaminen nyt ilman jalansijaa Jerusalemiin tunnustaisi. Olemme
tottuneet siihen, että Arafatin johdolla huijataan minkä keritään. Eipä anneta
luonnollisen antikristuksen huijata meitä! Ylösoton tuloon on oltava
valmiina! 15. 11. klo 02. HARRI VEIJONEN GROUP - PERUSTA SINÄKIN RYHMÄ VAIKKA
KOTISIVUKSESI
S e u r a k u
n t a l a i n e n
Seurakunnan
Tiedotuskeskuksen valtakunnallinen uutislehti Katso myös
hakemistosivu!
mailto:veijone@mail.wwnet.fi
Toimituskunta: Harri Veijonen, vastaava päätoimittaja.
Toimittajat: Ruusmari, Anne, kolmas nainen, Antero Hiltunen, Keijo Lindeman ja Osmo
Pöysti. Lisäksi vakituisia avustajia ja satunnaisiakin lisääkin otetaan.
Tarjotkaa uutistekstejä myös eri puolilta Suomea. Kiitos!
Päivitetty 6. 1. 2001 klo 23
Ei
päivityksiä ylösoton jälkeen, vaikka automaattinen päivyri
toimii.
NEW: Movie: PLOSKIDS.
Groups:
Seurakunnan vapaa kanava, for everyone and
Harri Veijonen Group, Tervetuloa tähänkin!
in English: Middleeast.htm and Maranatha, rapture and Palestina.txt! "Peace and
safety" Then sudden destruction will come upon them like the
birthpangs of a pregnant women, 1 Thess 5:3. But we for the obtaining of
salvation throught our Lord Jesus Christ, 1 Thess 5:9. We will be caught up
along in the clouds to meet the Lord in the air, 1 Thess 4:17. Suomeksi: Jerusalemista sovittaessa Jeesus pelastaa
seuraajansa yläilmoihin!
Varaosoite uutisille: http://personal.inet.fi/koti/lauri/ind98c.htm
Tallenna
vanhemmatkin uutiset:
SYKSY 2000
KESÄ 2000 KEVÄT 2000 TALVI 2000 SYKSY 1999 KESÄ 1999 TALVI JA KEVÄT 1999 SYKSY 1998 KESÄ 1998 KEVÄT 1998 TALVI 1998 Jeesus tulee ja
pelastaa seurakunnan Palestiinan syntymisen jälkeen. Olitko sittenkään mukana!
Viimeisimmät uutiset usein tekovaiheessa. Aloita näiden sivujen opiskelu
jostain helpommasta esim. Sanakirja
Veijonen.zip here: veijonen.zip Veijosen
tärkeimmät sivut yhdessä paketissa.
Millennium Weekend news - STT
uutiset tunnin välein. - MTV3
uutiset - YLE uutiset - Savolan uutiset - More news
KUUKAUDEN ELOKUVA: Arafat ja lapset eli ploskids.asf
Sivullamme: ploskids.htm
elokuva: Arafat ja lapset. ploskids.asf nimellä
se on tässä imuroitavissakin.
Kaikkea toivomaani en näytä ehtivän kirjata.
Toivomuksia voit esittää sinäkin!
Ilmeisesti omat kiinnostun kohteeni varmimmin mukaan tulevat.
Ja koska tärkeimmistäkin kuten Israel ja Venäjä löytyy maailmalta asiaa
tai asian vierestä uutisia tukuttain, suon lukijoille mahdollisuuden
valita niistä itse mitä haluavat katsoa. Siksi hakemistosivulle on nyt tullut
HOT NEWS: Israel and Russia (Putin). Tuskinpa sinäkään ehdit sivuilleni
joka tunti, vaikka hyvinkin tunnin välein ne uutislinkit maailmalle
mainituistakin aiheista vaihtuvat vanhimpien pudotessa pois ja
NYT uutisia tulee tilalle! NYT hakemistosivulle
/ind98c.htm!
8. 1. TUTKIMANI PÄIVÄMÄÄRÄ.
Ihme.htm sivuni kertoi vain joitakin
tämän sivun päätoimittajaan liittyviä mysteerioita.
Erityinen tutkimuskohteeni on tämä päivä historiassa mm.
syntymäpäivänäni 8. 1. 1955. Eikä vähiten syystä, että
10 vuotta aiemmin syntyi Suomen suosituin mies,
Turhapuro Vesa-Matti Loiri ja 10 vuotta ennen häntä
maailman suosituin mies, Elvis Presley.
Tästä päivämäärästä tehdään laaja sivu ja
kaikkia tietojanne toivotaan mukaan.
Kiitos!
TERVETULOA KIRKOSTA SEURAKUNTAAN! Henkilökohtainen viestini kirkkoherra
Markku Koivistolle. Mutta myös sinulle, joka
haluat seurata seurakunnan Herraa etkä kirkon päätä Roomaan poltettavaksi.
Aamulehden henkilökohtaista palstallakin tänään
sanotaan: Tervetuloa!
Jos sivujen päivitys on hieman jäljessä, se johtuu
uusien systeemien kokeiluistani. Kirjaan
kaikille päiville jotakin historiastakin. Itse asiassa
yksinomaan siitä historia-osuudesta on tarkoitus tehdä maan kattavin.
Kuka meistä on morsian?
Sivulle lisätty viiden tytön kuvat muistuttamaan siitä, että
ehdokkaita voi olla paljon, mutta Jeesus pelastaa vain omansa
Jerusalemista sovittaessa. Etsin ystävää-sivulle
olemme taas saaneet erään sisaren etsimässä ystävää. Tulossa on runsaasti
linkkejä mm. sivulle, jolla kuvan viisi tyttöstä ovat etsimässä
ystävää. Taustalla soi nyt: santana_smooth.mid
HYVIÄ KLASSIKOITA.
Huonosta profeetallisesta kirjasesta äskettäin mainittu
Suomen Vapaakirkon kustannusliike PÄIVÄ Oy on julkaissut
nyt kolme hyvää klassikkoa:
C. S. Lewis Ateistista kristityksi,
Charles Spurgeon Saarnaaja jota kuunneltiin,
Jonathan Edwads Herätyksen mies.
Englantilainen kirjailija ja kirjallisuuden professori
C. S. Lewis (1898-1963) oli puolet elämästään
vakaumuksellinen ateisti. Tämä elämätarinansa on
kertomus uskosta, rohkeudesta ja Jumalan rakkauden mullistavasta voimasta.
C. S. Lewiksen tuotannosta muistan "Paholaisen kirjeopisto".
Charles Haddon
Spurgeon oli brittiläinen baptistisaarnaaja
(1834-92). Ellei lukija muista, kuka on
Jonathan Edwards, kysyköön keneltä hyvänsä vaikka uskosta
tietämättömältä kolmiloikan ystävältä. ST/hv.
KATOLISET SULKIVAT OVENSA, SUOMEN LUTERILAISET SAMOIN.
Valitettavasti maailman uutiset ovat enimmäkseen huuhaata.
Totta tietenkin se, että eilen paavi sulki Pietarin kirkon
oven, jonka läpi oli syntien anteeksiantoa anellen kulkenut
lukuisa määrä ihmisiä. Mediat julistavat väärennettyä evankeliumia, mikä
väärentämätön tuossa tapauksessa on Kristuksen itsensä sanoma:
Minä olen ovi. Ei kukaan voi tulla Isän tykö kuin minun kauttani.
- Ja katolisten valheiden rinnalla Suomessa uutiskynnyksen ylittää
ev. lut. kirkon taantuminen vastaavaan pimeyteen.
Presidentti Tarja Halonenkin oli todistamassa, miten
viimeinen naispappeuden vastustaja piispa ev. lut. kirkossa
Suomessa - maailman media valehtelee, että ev. lut. kirkko olisi Suomi,
Oululla olisi hiippakunta, jne. - sai seuraajansa.
Hän valehteli tv:ssä pitävänsä keskusteluyhteyden toisinajatteleviin,
vaikkei mitään keskustelua vaan tänne vaan:
Kirkollinen Kotimaa-lehti kielsi meiltä maksulliset ilmoituksetkin, älkääkä
hyväksykö miespappejakaan Herran seuraajat kirkossa vaan
siitä ULOS HERRAN KANSA, oli viimeinen KÄSKY, Ilm 18:4!
Seurakunta ei koskaan lähtenyt miespappeudenkaan tielle.
Päivän Etelä-Saimaassa puhutaan mustasta Saarasta, mutta tarkoitetaan
toista kuin Mustien Saara. Jos käyn kehumaan
lehden yleisönosastossa kirjoittaneen naisen tekstiä,
"Rauha Lähi-Itään", niin pian naisetkin potkitaan pois Etelä-Saimaasta
kuten minulle ensinnä tehtiin niin mielipiteiden kuin
seurakunnan ilmoitusten osalta.
Ruusmarille on esitetty toivomus, että hän ehtisi väsätä sisarille suunnattuja tekstejä tänne.
Muutkin naiset voivat yrittää päästä ääneen täällä, koska seurakunta ei ole
kirkko, jossa vaikenevat sekä veljet että sisaret vaan
seurakunta keskustelee KESKENÄÄN.
ARAFAT. PLO:n
johtaja Jasser Arafat sanoo olevansa valmis neuvottelemaan Lähi-idän rauhasta Yhdysvaltain uuden
presidentin George W. Bushin kanssa, jos sopimusta ei saada aikaan ennen presidentti Bill Clintonin kauden loppumista.
(STT, MTV3) - ARAFAT saa täällä elokuvankin: Studiona
ploskids.htm "Kuka antoi lapsille aseet käteen ja vihan heidän sydämeensä?
Jasser Arfat! Eikä vain lapsille vaan koko maailmalle niinkuin Kipinä 2/1979 alkaen
ennaltatiesin.
USERS tai ~ merkki. Sivujamme löytyy myös siten, että
osoitteena on "users" sanan tilalla ja ilman kauttaviivaa ~ merkki.
Esimerkki:
Vieläköhän kolme vuotta sitten 10-vuotiaiden piirustuskilpailun suosikki, jääkiekkoilija
pelailee sivulla wwnet.fi/users/veijone/inden.htm
ja samalla sivulla oli muitakin animaatioita, vaikka osoite
olisi toinen: wwnet.fi/~veijone/inden.htm
GO.TO/VEIJONEN.
Vaikka yöllä täällä voi käydä. Hitbox kertoo, että
viime yönä klo 03 tunnilla tällä sivulla oli
12 lukijaa. Ja sivunihan rakentuvat tarkoituksella niin yksinkertaisesti, että
ne on helppo tallettaa ja lukea omalta koneelta. Toki linkkien
toimivuus ja uudet asiat vaativat palaamista tänne.
Vaikken ehdikään kirjata kaikkea haluamaani sivuilleni,
olet varmasti jo laittanut osoitteen
wwnet.fi/users/veijone/ suosikkeihisi. Hakupalvelimista
etsimällä "veijone" löytynee sivujani. Ainakin tänään nämä sivuni
avautuvat myös helposti muistettavalla, mihin sopii tulla:
http://go.to/veijonen
PÄIVITTÄIN TÄRKEITÄ UUTISLINKKEJÄ.
Mitä lukemattomista maailman uutisista tänne otetaan? Ainakin huomataan, että uutisia löytyy vuoden 2001 alettua
entistä enemmän ja siten, että jokaista suomalaista kiinnostaa käydä päivittäin sivuillamme.
Kertokaa se hänellekin, joka ei vielä käy. Kiitos! Harri Veijonen.
UUTTA TÄMÄKIN:
Päivittäin tarkoitus antaa ajankohtaisia uutislinkkejä.
Sittenkin kun kyseinen uutinen sieltä poistuu,
todennäköisesti samalta palvelimelta on löydettävissä
uudempia tärkeitä uutisia:
www.nj.com:
Beleaguered Barak turns to old rival Peres for help
www.khilafah.com: Barak warns of Middle East war
Useat mediat ovat uutisoineet, että Itä-Jerusalemista tulisi
Palestiinan pääkaupunki. Esimerkki:
www.dawn.com: East Jerusalem can become Palestinian capital
Jo vuoden 1986 kirjasessani
väitin valerauhansopimuksen tulevan ja yksityiskohtana mainitsin,
että kiistelty alue kansainvälistettäisiin. ST/hv.
MTV3:
Israel taipumassa Jerusalem-kysymyksessä.
06.01.2001 03:39. Israel on valmis myönnytyksiin Jerusalemin hallinnassa.
Israelin television mukaan Israel olisi valmis luovuttamaan Jerusalemin moskeija-alueen hallinnan nimeämättömälle
kolmannelle osapuolelle.
Israelin hallituksen edustajan Gilad Sherin oli määrä ehdottaa tätä tavatessaan Yhdysvaltain presidentin Bill
Clintonin lauantain vastaisena yönä Washingtonissa.
Pääministeri Ehud Barakin kanslia kieltäytyi kommentoimasta tietoa.
Israelin vt. ulkoministeri Shlomo Ben-Ami sanoo saksalaisen Die Welt -lehden lauantain numerossa,
että Itä-Jerusalemista voisi tulla palestiinalaisten pääkaupunki, jos he allekirjoittavat rauhansopimuksen.
Kiistellyllä Itä-Jerusalemin alueella asuu noin 200 000 juutalaista.
(STT) MTV3 internet klo 03:39.
LIKE ME, NIINKUIN MINÄ.
En ole enää ainoa, jolta löytyy raamatullista kielilläpuhumista
internetistä, kieli.htm.
James puhuu jopa niin sujuvaa kieltä, että voisi
luulla hänen huijaavan eli puhuvan opiskelemaansa kieltä.
Hänelläkin on pitkä selitys siitä mistä kielilläpuhumisessa
on kysymys:
http://personal.eunet.fi/pp/james/kielet.html
Nopeasti etsien ja katsomalla Altavistasta haulla
like:http://wwnet.fi/users/veijone/
seuraavat kymmenen ovat olleet
- kahta ensimmäistä lukuunottamatta lähinnä sanastoltaan - lähellä
omia sivujani:
1. www.japo.fi/~reinola
2. www.kolumbus.fi/gematria
3. www.voitonkeskus.net
4. gamma.nic.fi/~kcsrk/
5. www.james.pp.fi
6. www.ystavyydenmajatalo.fi/
7. www.valamo.fi
8. templebuilders.com
9. www.nikkanen.com/mika
10. www.jewishsoftware.com
Tästä tämänhetkiseen like me, niinkuin minä-hakutulokseen
Altavistasta:
http://www.altavista.com/cgi-bin/query?q=like%3Ahttp%3A%2F%2Fwwnet.fi%2Fusers%2Fveijone%2F&kl=XX&pg=q&Translate=on&search.x=34&search.y=8
ODOTETTU KIRPPUTORI.
Lappeenrannassa suosituin ja parhaiten menestynyt kirpputori oli Kansantori, joka
jälleen tänään avasi ovensa nyt montussa sijaitsevassa linja-autoasemalla.
Firma on esimerkki siitä, että maahanmuuttajissakin löytyy hyvin yrityksensä
hallitsevia henkilöitä. - Vastaavaa menestystä ei ainakaan vielä ole saanut
torin kaakkoiskulmaan perustettu kansan kirpputori.
- Lauritsalan kirppistori on muuttanut nimeään.
RISTIKIRJA.
Pekalla oli 1980-luvulla Lappeenrannassa kristillinen kirjakauppa, Ristikirja.
Kristillistä kirjakauppaa ei varsinaisesti ole
toiminut enää kymmeneen vuoteen. Parhain kristillisen aineiston hankintapaikka
on Betanian kirjamyynti. Toki kirjakaupatkin tilaavat mitä tahansa, jos osaa pyytää.
Anttilassa on hieman hengellistäkin musiikkia tarjolla.
VEIJO OLLI tarjoaa imuroitavaksi
Raamattuohjelman:
download wwb146f.exe
REIJO PAUNONEN, jolla oli täällä hieno joulutervehdyskuva,
on tehnyt erinomaisen sivun
aiheesta
alkoholi: alkoholismilinkit.
UUTTA: PÄIVÄN UUTINEN SUOMESTA MAAILMALLA:
HELSINKI, Jan 3 (Reuters) - Finnish family-owned Hartwall-Yhtiot Oyj said on Wednesday it could be interested in buying the 20.4 percent stake in beverage maker Hartwall that Norway's Orkla has to sell to satisfy a competition ruling.
The Finnish competition authority on Tuesday conditionally approved the brewery merger of Danish Carlsberg and Orkla , but said Orkla must sell its holdings in Hartwall in order not to hinder domestic competition.
Orkla must first offer the shares to Hartwall-Yhtiot, which is the parent company of Oyj Hartwall Abp .
"Of course we are interested in what happens to (the shares) - but what, when, and how (it will happen) is all still open because this decision was only received yesterday," Erik Hartwall, Chief Executive of Hartwall-Yhtiot, told Reuters.
He declined to say when the company could decide on a possible purchase.
Hartwall-Yhtiot Oyj holds 9.6 percent of Hartwall's share capital but 57.4 percent of its votes, with individual members of the family also holding a significant amount of stocks.
Juhani Jokinen, head of the competition authority's merger control unit, declined to say what the timetable for Orkla's share sales would be, but said: "It is clear that these kinds of matters will not be handled in (just several) weeks."
(C) Reuters Limited 2001.

PAAVO NURMI JUOKSI LOPPIAISENA 1925 ITSENSÄ HISTORIAAN:
1925 NURMI BREAKS TWO WORLD RECORDS:
The United States won the team championship at the 1924 Olympics in Paris, but the world's attention was focused on
Finnish long-distance runner Paavo Nurmi. Nicknamed "The Flying Finn," Nurmi won four gold medals. On January 6, 1925,
the twenty-seven-year-old athlete set two world records in his first U.S. appearance, including the indoor mile, which
he finished with a leisurely walk.
MILJOONIA JEESUS-VIDEOITA JAETAAN TEXASISSA.
A copy of the Jesus video will be placed in every mailbox in
Texas. The mailing to 8.4 million homes is the largest ever for
the 83-minute film that depicts the life, death, and resurrection
of Christ. Several other states have had smaller drives. (Religion Today 4. 1. 2001)
TURNER JA PAAVI.
Billionaire Ted Turner has decided to create a charitable group dedicated to reducing the threat posed by nuclear weapons and other means of mass destruction, the Atlanta Journal-Constitution reported Friday. The newspaper said Turner will supply "significant resources" to finance the organization.
Former U.S. Senator Sam Nunn of Georgia, former chairman of the Senate Armed Servic...
A physician for Pope John Paul II has revealed that the pope told him President Clinton was the only world leader
who he could not have a proper conversation with. Surgeon Gianfranco Fineschi offered details of his conversation with
the pope in an interview published in an Italian magazine Thursday. Finsechi replaced the pope’s hip in a 1994 operation.
(Weekend News Today)
MUSIIKIN HARRASTAJIA ST:N SIVUILLE.
ST:n sivuilla lisääntyy popmusiikkia harrastavien kävijöiden määrä,
koska uutisten päätteeksi 1. 1. 2001 alkaen
päivittäin luetellaan sinä päivänä historiassa maailmalla neljän suosituimman
sävelmän LISTA. Asialla ei tarvitse olla mitään tekemistä
kristillisyyden kanssa vaan päätoimittaja haluaa
ST:n uutissivun olevan Suomen laajin ja paras jo yksinomaan
historiallisen osuuden osalta. Koko historia-osuus on hänen toimittamansa
noin kymmenestä eri lähteestä
eikä listan liittäminen tuota ylimääräistä vaivaa.
PERKELE LÄÄKÄRINÄ.
Ns. vuosituhannen vaihteessa 2001 Putin veisaamassa Neuvostoliiton hymniä
ja sukuni vanhin kuolemineen eivät olleet ainoat, jotka toteuttivat ennustustani
siinä ajankohdassa
tulevasta uudesta loppu tulee-kyltti henkilöstä.
Englannissa ihmetellään, kuinka vasta nyt saattoi paljastua
potilaitaan 25 vuotta tappanut lääkäri, Harol Shipman.
Uutisten mukaan myrkyttämiään potilaitaan voi olla
jopa kolmesataa.
"Saatanan suuri parantaja" kirjoitin olevan antikristustutkielmani jatko-osan,
jos jatkaisin sarjaa niinkuin Aapeli Saarisalo
teossarjaa Vapahtajasta. - Seurakunnassa ja Suomessa oikeat
lääkäritkin toivovat, että lääkärin ammattinimikettä ei
saisi olla tappajilla kuten
aborttien tekijöillä tai vähintäänkin sellaiset pitää laittaa kuten USA:ssa
tekemään perkeleellisiä tekojaan erityisille aborttiklinikoille eikä
sinne, missä oikeat lääkärit toimivat.
Suomessa ihmisillä on aiheellinen syy pelätä lääkäreitä
koskapa ei tiedetä onko kysymyksessä parantaja vai tappaja.
MESSIAS, OIKEA TAI VÄÄRÄ-SARJA ALKAA.
Eihän tämä se oikea ole, vaikka syntyikin eräässä paikassa
ensimmäisenä vuoden 2001 alettua ja sai nimekseen Messias:
Hallelujah! The city's first baby of 2001 is a 'Messiah'
Tuesday, January 02, 2001
By Carmen J. Lee, Post-Gazette Staff Writer.
For those who look for signs and omens, how about this?
Pittsburgh's first baby of the new year -- and for purists, the new century and millennium -- is Messiah.
Messiah Jalyn Williams.

Otto J. Mäkelä skeptikkojohtajana kirjoittaa uutisryhmissä 1. 1. 2001 siihen malliin,
että todistaa skeptikkojen olevan kykenemättömiä tieteelliseen tarkasteluun, millainen
väittävät testinsä olevan.
Testaajien tulisi olla tietoiset siitä, miten mahdotonta ennaltatietäminen on
tapahtumien, aikojen, paikkojen ja varsinkin niiden kaikkien toteutuminen yhdessä.
Mäkelä tosin saattaa ollakin tietoinen asiasta, mutta Veijosen ennustusten toteutuminen
on niin selkeästi sattumatulosta parempaa, että Mäkelä on esimerkiksi poistanut kokonaan
tarkastelusta ilmoittamani ajankohdat tapahtumille! Toiseksi mm. rajannut tarkastelun
vain yhteen vuoteen, vaikka ennustukseni ovat pitkää pikkutarkkaa sarjaa yli 20 vuoden
ajalta.
Samalla Mäkelä valehtelee, että uhkailisin häntä, vaikka
vuoden 2000 aikana uutisoin saamastani nimettömästä uhkailusta, jonka jäljitin niin hyvin, että
sattuma tuskin oli kyseessä löydettäessä viestin hakusanoilla lähettäjäksi vain yksi ehdokas:
Otto J. Mäkelä,
http://wwnet.fi/users/veijone/otto.htm
Mäkelän apuna tuekseen ovat kirjoittaneet:
1. Teemu Kakkuri. Hänen mukaansa "jostain syystä Veijonen on pysytellyt uutisryhmistä
poissa marraskuun dead-line päivänsä jälkeen." Tuo marraskuun puoliväli todella oli
ennustuksissani suden tuloa samalla kun edellinen ajankohta oli 45 päivää aiempi.
Sopii tarkastella ajankohtia ja tapahtumia tieteellisesti!
2. Raimo Suonio kirjoittaa, että Veijonen tulee näitäkin ennustuksiaan väittämään
oikeaksi toisin sanoen kieltää minulta sitä oikeutta, mikä skeptikkojen omissa
tieteellisen testin säännöissä mainitaan: mahdottomuuden esittäjällä on oltava
oma arvioijansa mahdottomuutensa toteutumisesta. Sitä arviota tässä teen niinkuin
tieteellinen testi vaatii ja skeptikot yhteisvoimin vaativat, ettei testiä saa tehdä
tieteellisesti vaan riittää skeptikkojen vittuilu Veijoselle!
Toki sekin asia on ollut ennaltatiedettävissä eikä siksi monikaan viitsi skeptikkojen pelleilyksi
tietämäänsä muka tieteelliseen testiin tulla, mikä oikeus minulta taannoin kiellettiin siksi,
että sääntöjensä mukaan se arvioija olisi pitänyt olla joku muu kuin minä itse, joka
varmasti parhaiten ennustukseni ja niiden toteutumisen tunnen! Ja niitähän on yli
20 vuoden ajalta, saattoihan Mäkeläkin aavistaa yhden tulevan, että Jeltsin pian
poistuu vallasta, mistä antoikin puoli pistettä. Tosin jo kahdeksan vuotta aiemmin
todistetusti kirjoitin, että poistuminen sattuu vuoden vaihteeseen, mutta johan sanoin
Mäkelän jättävän tarkoituksellisesti huomioon ottamatta ennustamani tapahtuma-ajat.
Siitä että profetiasarjani tulevasta juutalaisvaltiosta ja viimeisestä petovaltiosta,
kirkkoporton kehityksestä yms. niihin liittyvistä yksityiskohdittainkin ennaltatiesin
yli 20 vuotta tulee jo täydet kymmenen pistettä. Ja skeptikot joutuisivat pulittamaan
lupaamansa kymppitonnin noin puolelle miljardille lähes vastaavasti tietäneelle Raamatun
lukijalle. Mutta katsotaan nyt lisäpisteitä vuoden 2000 osalta:
Vuodenvaihde ja Jeltsinin ero. Yksi piste ei riitä, koska aikakin oli tiedetty: kaksi.
Tämä on 200 ennustukseni joukossa keskitasoa, vaikka yksinkin täysin sattuman ulottumattomissa
ennaltatietämiskykyni todistaen.
Toinen ajankohta oli maaliskuu. Gorba tuli takaisin vain politiikkaan. Ajasta piste ja tapahtumasta
puoli pistettä. Toinen puolihan tulee vasta myöhemmin. Puhuminen kolmen kuninkaan syrjäyttämisestä
tai valtion liitosta on Daniel 7:7,23:n tulkintaa, joka täydellistyy siinä Gorban tulo vaiheessa
ja pisteitä ropisee lisää koko maan ihmeteltävällä tavalla, koko maa ihmettelee kun se näkee
Gorban tulevan takaisin valtaan. Ennaltatietämiseni on Jumalan Sanan toistoa ja siksi pisteetkin
ovat Hänen. Se kai skeptikkoja eniten vituttaakin, että Jumalan olemassaolokin todistetaan samalla!
Kolmas ajankohta oli juutalaisen vuoden vaihde. Ja eikö muka mitään tapahtunut? Juuri silloin
alkoi kahakointi ja paikkakin oli oikein ennaltatiedetty. Ajasta ja paikasta pisteet Veijoselle.
Tapahtuma ei vielä ollut ylösotto vaan siitähän olen kirjoittanut kirjatkin jo 1986 ja 1995 otsikolla
Jerusalemista sovittaessa! Ja koska raamatullinen ennaltietäminen etenee juuri niin kuin teen,
ensin tiedetään periaatteita ja sitten kogreettiset henkilönimet tms., ajankohdissakin on joku
periaate kuten jo Jeltsinin poistumisajassakin ennaltatiesin. Ensimmäisen ajankohtavirhemahdollisuuden
olen jo marraskuussa sanonut voivan olla tarkalleen puoli vuotta juutalaiskalenterin mahdollisesta
virheestä johtuen.
Neljäs ajankohta oli 45 päivää oletetun juutalaisvuoden vaihtumisen jälkeen. Piti tulla jotakin kuolemaa, sutta,
vastakohtaani. Niin kuin kirkollinen vastakohtani löytyy
Turun tuomiokirkkoineen ennaltatiedetyn
maan ja ajan äärten maan, Jumalan Suomi neidon
peilikuvapaikastani,
maapallon toiselta puolelta ilmoittautui ainoa kaimani ja
täällä Karelian peilikuvapaikassani susi iski Eveliinan kimppuun. Tosin
huomattiin sekin, että Palestiinan valtion perustamisajatus oli syntynyt 12 vuotta aikaisemmin,
jonka senkin silloin etukäteen kirjasin Etelä-Saimaan yleisönosastossa otsikolla: Israelin maa jaetaan.
Ajasta piste ja tapahtumasta samoin, mutta vasta sitten kun se esimerkiksi puoli vuotta myöhemmin
täydellistyy.
Viides ajankohta vuodenvaihde 2001. Piste sillekin, joka sekunnilleen osasi tulla sivuilleni.
Toinen
sukuni vanhimmalle, joka osasi kuolla 1. 1. 2001, vielähän Neuvostoliitto on voimissaan ennaltatietämäni
mukaan. Loppu tulee ja vanha sävel: Suuri ja mahtava Neuvostoliitto! Beatlesia vastaava ajan merkki yhtye
tulee takaisin vasta noin vuonna 2960. Ole näkemässä! We loves you! Harri Veijonen.
"PYHÄ" KORAANI.
Arabiministerit: Palestiinalaisten paluuoikeus "pyhä".
Arabiministerien mukaan palestiinalaisilla pakolaisilla on pyhä oikeus palata kotiseuduilleen. Arabimaiden
ulkoministerit kokoontuivat tänään Kairossa. Vajaat neljä miljoonaa palestiinalaista pakolaista asuu Libanonissa,
Syyriassa, Jordaniassa ja muissa maissa. Ulkoministereiden kanta jättää palestiinalaisten presidentille Jasser Arafatille
vain vähän liikkumatilaa neuvotteluissa. Lähi-idän rauhanneuvottelijoiden on määrä tavata toisensa seuraavan kerran
sunnuntaina Washingtonissa.
STT.
LISTA.
January 4
1956
- Let Me Go, Lover - Joan Weber
Moments to Remember - The Four Lads
He - Al Hibbler / The McGuire Sisters
Sixteen Tons - Tennessee Ernie Ford
1965
- I Feel Fine - The Beatles
Mr. Lonely - Bobby Vinton
Downtown - Petula Clark
Ringo - Lorne Greene
1974
- Time in a Bottle - Jim Croce
The Joker - Steve Miller Band
Never, Never Gonna Give Ya Up - Barry White
The Most Beautiful Girl - Charlie Rich
1983
- Maneater - Daryl Hall and John Oates
Truly - Lionel Richie
The Girl Is Mine - Michael Jackson and Paul McCartney.
KRISTILLINEN RAUHANLIIKE EKSYTTÄVÄÄ EKUMENIAA.
Suomen kristillinen rauhanliike nimellä
esiintyy Suomen ekumeenisen neuvoston alainen
järjestö, mikä vuodenvaihteessa jakoi palkintonsa.
Ekumeenisen neuvoston edellinen toimintakertomus mainitsee:
"Ekumeeninen rauhavetoomus televisioitiin jouluaattona 24. 12.
ennen perinteistä Turun joulurauhan julistusta. Tämä oli kuudes kerta, kun kirkkojen
yhteinen joulurauhan vetoomus järjestettiin Turun tuomiokirkossa. Rauhanviesti tasavallan
presidentiltä luettiin, riemuvuoden fanfaari soitettiin, suuri kuoro ja puhallinryhmä
esiintyivät ja johdattivat seurakunnan tunnettuihin joululauluihin. Vetoomukseen
esittämiseen osallistuivat arkkipiispa Jukka Paarma (lut.), arkkipiispa Johannes (ort.),
asiainhoitaja Jan Aarts (kat.), pääsihteeri Jan Edström (bapt.) sekä piispa Munib Yunam,
joka toi tervehdyksen Pyhästä maasta."
Nyt vuotta myöhemmin palkinto jaettiinkin ev. lut. piispa Munib Yanamille
Jerusalemista,
jota kirkossa ylistetään rauhan tekijänä ja seurakunnassa halveksitaan
Israelin maan jakamisen kannattajana ja valerauhan vouhottajana. Hän on
samaa sarjaa kuin ennaltatiedetty "paavi tuo
siunauksen Jumalan tuomion syylle".
Baptistien osallistuminen eksyttävään ekumeeniseen
valerauhavouhotukseen
tuntuu oudolta osasivathan he sanoutua irti kirkon uudesta pipliastakin.
Uutisointi siitä, että vapaat suunnat olisivat
mukana milloin missäkin pimeässä toiminnassa on valhetta sikäli, että
jäsenistönsä enemmistö ei yleensä ole pimeimmän johtajansa
linjalla toisin kuin esimerkiksi
ev. lut. kirkosta löytyy runsaasti johtajaansa pimeämpiäkin.
STT Perkeleen kieltävän päätoimittajansa valvonnassa
julkaisi aiheesta vain kehuvan uutisen palkinnon jakamisesta.
Tätä asiaa ei ole muualla uutisoitu ainakaan näin totuuden mukaisesti.
ST/Harri Veijonen.
MITÄ BILL CLINTONIN AIKANA?
Omat "ennustukseni" ovat olleet ja ovat lähinnä Jumalan profetian selitystä,
eikä tarkempaa eikä kai parempaakaan selittäjää tästä maasta ole löytynyt.
Ihmisprofetioiden esittäjiä ovat sellaiset kuin esimerkiksi
Lpr:n metodistikirkossakin puhunut helluntalailaissaarnaaja Matti Kettunen, joka
Bill Clintonin tultua valtaan teki ihmisprofetian, että ylösotto tapahtuisi
Clintonin aikana. Itse olen pitänyt sitäkin ihmisprofetiaa varsin hyvänä eihän
arvostelijoissamme tahdo löytyä
kuin mitään tietämättömiä kirkollisia tai skeptis ry:n nollan tasoisia höpönassuja.
Matti Kettusen ihmisprofetia on hyvä, vaikka pian jotkut sanovat, että se oli väärä
ja väärää koko mies.
Kettusen ihmisprofetia on erehtyväisenäkin hyvä siksi,
että todellakin Clintonin kaudella nyt näyttää
luotavan yhteisymmärrys valerauhalle, minkä vahvistamisen jälkeen siis ylösotto tapahtuu.
VENÄJÄ tuo ydinaseita Itämerelle, uutisoi MTV3 internet:
Venäjä suunnittelee ydinaseiden tuomista Itämeren rannalle, kertoo amerikkalaislehti. Washington Times -lehden mukaan
Venäjä aikoo sijoittaa ydinaseita Itämeren rannikolla sijaitsevaan Kaliningradiin.
Lehden mukaan Venäjän ilmeisenä tarkoituksena on kasvattaa sotilaallista painetta uusia jäseniä ottaneen puolustusliitto
Naton suuntaan. Lehti perustaa tietonsa nimettömiin amerikkalaisiin tiedustelulähteisiin, joiden mukaan
amerikkalaistiedustelu havaitsi taktisten ydinaseiden siirron jo kesäkuussa, mutta raportoi asiasta maan poliittiselle
johdolle laajemmin vasta joulukuussa. Yhdysvaltain puolustusministeriö ei halunnut vahvistaa tai kumota tietoa.
-Jos Venäjä on sijoittanut taktisia ydinaseita Kaliningradiin, se olisi vastoin Venäjän lupausta siirtää ydinaseet
pois Baltiasta, Pentagonin tiedottaja Kenneth Bacon kuitenkin huomautti lehden haastattelussa. (MTV3)
Veijosen kommentti:
Pian siis nähdään kolmen kuninkaan syrjäyttäminen/kukistuminen. "Varo Israel karhu tulee" -kirja yms. neljänneksi
parhaat selitykset
ovat puhuneet kolmen EU:n valtion kukistuvan. Kolmanneksi parhaana olen pitänyt sitä, että
olisi puhuttu
Baltian maista. Toiseksi parhaana sitä, että puhuttaisiin Jeltsin ja kaksi muuta Venäjällä.
Ja tietenkin oletan, että tässäkin yksityiskohdassa tarkin on se, mitä itse olen eniten
esittänyt ja mitä skeptikko Mäkeläkin juuri pilkaten
toistaa uutisryhmissä. PS. 6. 1. Putin kiisti em. Washington Times/MTV3:n uutisen paikkansapitävyyden.
Birthday Board: January 3.
107 jKr. Cicero (Roman statesman)
1921 - John Russell (actor)
1926 - George Martin (record producer, arranger, keyboard: group: The Beatles; AIR Studios)
1939 - Bobby Hull ('The Golden Jet')(hockey: Chicago Blackhawks, Hart Memorial Trophy, NHL's MVP award [1965, 1966];
Lady Byng Trophy for good sportsmanship [1965]; 1st pro hockey player to score 50 goals in one season [1965])
1951 - Mel Gibson
LISTA.
January 3
1957
- Love Me Tender - Elvis Presley
Just In Time - Tony Bennett
True Love - Bing Crosby and Grace Kelly
Singing the Blues - Guy Mitchell
1966
- The Sounds of Silence - Simon and Garfunkel
We Can Work It Out - The Beatles
Ebb Tide - The Righteous Brothers
England Swings - Roger Miller
1975
- Mandy - Barry Manilow
Kung Fu Fighting - Carl Douglas
Angie Baby - Helen Reddy
The Door - George Jones
1984
- Say Say Say - Paul McCartney and Michael Jackson
I Guess That's Why They Call It the Blues - Elton John
Undercover of the Night - Rolling Stones
Houston (Means I'm One Day Closer to You) - Larry Gatlin and the Gatlin Brothers Band
MIKSI KYSELLÄÄN, ELLEI KIINNOSTAKAAN?
Palaute:
Vaan eipä tapahtunut sitä povaamaasi/ennustamaasi ylöstempausta vuonna 2000, Miksi? ...
Vastaus: Kysymyskin jatkoineen todistaa, että minulla edelleen on lukijoita, jotka eivät
ole kiinnostuneita koko Jeesuksen tulo asiasta vaan kysyvätkin pilkatakseen
ja sehän kirkon jäsenille sopii aina valmiina Roomaan sen tulessa poltettavaksi.
Tuleva Lähi-idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen
ja Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin kirjojeni
nimetkin.
Mutta mitäpä sillä tiedolla tekevätkään.
Monet viimeiset tarvitsevat tietojani ja tulevatkin ensimmäisiksi!
Rauha ylösottoineen tulee ja oikeaan aikaan. Eero Junkkaala kirjoittaa
uudessa Askel-lehdessä, että Kristus syntyi jo noin 5 eKr.
Odotan edelleen että valerauhan ylösottoineen hetki on 2000 vuotta oikeasta syntymästä
tai 45 päivän sisällä siitä. Vain noin 300 lukijaani ovat olleet sen verran ahkeria täällä,
että tietävät, että ajankohta voi olla Niisankuun alkaessa.
Sitäpaitsi näitä aikoja
tulevaksi en edes esittänyt ylösottoa vaan
vuosi sitten Jetsinin menon ja nyt
toisen LOPPU TULEE-kyltin miehineen, ja
ainakin kyltti jo tuli: Veisataan virrestä suuri ja mahtava Neuvostoliitto!
MESSIAAN NÄKYVÄ PALUUKO JUUTALAISTEN ODOTTAMASSA VUODENVAIHTEESSA?
Näkyvä paluu saattaa tapahtua uudessa juutalaisessa vuodenvaihteessa.
Tätäkään en ole ennen ottanut puheeksi, vaikka asia on ollut rivien välistä luettavissa
kaiken aikaa. Nykyisen juutalaiskalenterin vuodenvaihdehan on mekittävä
Messiaan näkyvän paluun kannalta, jos ylösotto tapahtuu vanhan juutalaiskalenterin
vuodenvaihteessa, Niisankuun alkaessa tai 45 päivän sisällä siitä.
Onhan vihan aika tasan PUOLIA vuosia täydelliset seitsemän kappaletta, 3,5 vuotta.
Niisankuu alkaa nyt siis maaliskuun loppupuolella enkä väitä, että
ylösotto tulee silloin vaan että
valerauha ylösottoineen on mahdollinen silloin tulla! Harri Veijonen.
PROFESSORI PALOHEIMO.
Maailmanloppu ei ole tulossa vaan se on jo menossa, sanoi professori
Oiva Paloheimo eilen tv1:n ohjelmassa "Missä olet".
Pahimpana ongelmana hän piti väestöräjähdystä, minkä
asian korjaannuttua maailmanlopun meno voitaisiin ehkä saada pysähtymään.
Ja niinhän se on Jumalan profetiassakin, että
hyvinkin 95 % väestöstä tuhoutuu uuteen,
Kristuksen aikaan siirryttäessä. Teemme hyvin kun tuemme toinen toistamme päästäksemme
tuhatvuotisessa ajassa elävien kirjoihin.
TÄYSIKUU JA SUSI. "Oletko sinä Harri nyt terve?"
Itse en ole uskonut täysikuun vaikutukseen
vaan esimerkiksi eräs imatralaisnainen vuosikymmen sitten piti minua parantumattomasti sairaana ja
oli niin "terve", että uskoi täysikuun vaikuttavan häneen.
Danielin kirjan lopun 45 päivää viittaakin siihen, että
sudet tulevat sekopäisiksi täysikuulla.
Nimittäin jos on niin, että ylösotto tapahtuu oikeassa vuosituhannen tai ainakin
kuun vaihteessa, siitä 45 päivää myöhempi ajankohta viittaa toisena tulevaan täysikuuhun.
Niin juuri meidän kalenterissamme, vaikka kuukalenterissa täysikuu on hieman aiemmin kuten
voimme nähdä vaikka edellisestä juutalaisvuoden vaihteesta:
Uusi kuu tuli esiin eli kuukausi alkoi juutalaisena uutena vuotena,
kalenterissamme 30. 9. 2000. Siitä 45 päivää myöhemmäksi esitin tulevaksi jotakin sutta.
Imatralla niin "terve" löytyikin ja Eveliinasta tuli loppu tai ainakin keskeytys.
Sekin siis kuvaa sitä minkä Antikristus tulee tekemään 45 päivän
kuluttua ilmeisesti valerauhan vahvistamisesta. Susi todella tulee
sekopäiseksi täysikuulla ainakin silloin
ja sekö on puoli vuotta Eveliinan murhan jälkeen?
Sekopäitä löytyy sieltä, mistä minut on potkittu pois!
Kirkkoherra Markku Koivisto voi sanoa samoin. Harri Veijonen.
Aamulehden uutinen:
Nokian kohutut torstai-illat jatkuvat vuokratiloissa.
Kirkkoherra Koivisto anoo virkavapautta ja siirtyy johtamaan uutta
yhdistystä.
Lue Aamulehden juttu.
SUKUPOLVIKO LOPPUU 2001? Sukupolvimerkkinä pitämäni
sukuni vanhin kuoli eilen illalla.
Aiemmin mainittu aikakauslehdenkin kertoma Emma
kuoli 1. 1. 2001. Hän oli elänyt kolmella vuosisadalla, vaikka
2000-luvulle laskettaisiin vain muutamia tunteja.
Emman satavuotiskuva löytyy Harri Veijonen Groupista
albumista "Ja Jumala loi naisen". Emmaa tärkeämpi olemassaoloni kannalta oli
sisarensa Ellen Riihimaa, joka kuoli jo vuonna 1929.
RUKAJÄRVEN TIE.
Ellen Ellen Riihimaan tyttären poika... Turhaa jossittelua.
Ei sota yhtä miestä kaipaa. Vai kaipasiko sittenkin juuri
häntä, "hullua Sven Tuuvaa" jopa
Rukajärven tiellä?
Naapurissani asuu henkilö, jonka sukulainen oikeasti taisteli kuin
sillalla taistelija Emman kuolinhetkellä tv:ssä
nähdyssä Antti Tuurin tositapahtumaromaaniin
perustuvassa elokuvassa Rukajärven tie.
JAN ZELEZNY on valittu vuoden 2000 maailman parhaaksi urheilijaksi.
Aki Parviainen pitää valintaa hyvänä lajinkin kannalta.
Linkki perustamaani keihäänheittoryhmään löytyy
keihäänheittosivultani.
KARELIA kaupungin nimenä on Lappeenrannan päättäjien keksintöä.
Se on yksi harvoja asioita, minkä "Lappeenrannan profeetta"
on tunnustanut kaupungin herrojen ennustuksista tulevan toteutumaan.
Kaksi vuotta sitten Veijonen kirjoitti:
"Lappeenranta laajenee? Poliitikotkin aavistavat: Karelia.
Sehän
saattaa ylettyä Siperiaan sitten,
kun Herra on karkottanut Googin rippeet sinne minne Suomen kautta Israeliin hyökättyään
kuuluu."
LISTA:
1958 At the Hop - Danny and The Juniors
Peggy Sue - Buddy Holly
Chances Are - Johnny Mathis
Jailhouse Rock - Elvis Presley
1967
That's Life - Frank Sinatra
Sugar Town - Nancy Sinatra
I'm A Believer - The Monkees
Snoopy vs. The Red Baron - The Royal Guardsmen
1976
I Write the Songs - Barry Manilow
Theme from Mahogany (Do You Know Where You're Going To) - Diana Ross
That's The Way (I Like It) - KC and The Sunshine Band
Convoy - C.W. McCall
1985
- Like A Virgin - Madonna
All I Need - Jack Wagner
You're the Inspiration - Chicago
Why Not Me - The Judds (Wynonna & Naomi)
Presidentti Tarja Halonen valitti uudenvuodenpuheessaan miten
eriarvoisuus ja suvaitsemattomuus lisääntyy. Seurakunta valittaa samoja asioita,
vaikka usein toisin luullaan. Haluaisinpa tietää, missä toisessa internetosoitteessa
esitettäisiin "toisinajattelevien" lukijain tarjoamia kuvia? Täällä niin tapahtuu
tänään, uudenvuodenpäivänä:
Eräs toisinajattelija tarjosi hienon kuvan, mikä täällä nyt viikon kuvana:
2001.jpg eli Hyvää uutta vuotta 2001!
Lukija kai ajattelee, että taivas on pudonnut tuohon kauniiseen paikkaan,
eikä muuta taivasta ole olemassakaan. Seurakunta tietää Jumalan luoneen
ihmisille taivaankin ja tuollainen kaunis maisema puhtaine vesineen ja
sen läpi näkyvine kaloineen todistaa sitä, että vielä kauniimpaakin on
olemassa.
Toinen toisinajatteleva lukija on lähettänyt internetkortin,
jonka sisältöä en ennen tämän kirjaamistani ole edes katsonut.
Taannoin eräs nainen lähetti minulle kuvan, missä oli useita
porkkanoita naisessa siellä sun täällä. Niin rajut tervehdykset
joudun sensuroimaan, mutta toivottavasti tämä on sitä luokkaa, että
voidaan tässä pitää:
She
has sent you an Egreetings.com(r) flash animation!
To view your card, simply click the following Web address
any time over the next three weeks:
http://www.egreetings.com/v/fhSU848h2J
Toisinajattelijat tuovat sivuilleni lisää toisinajattelijoita, joista
monet alkavat vähitellen ajatella kuten minä, Harri Veijonen.
USKOMATON SATTUMA TÄMÄKIN: 00:00:00 2001 sekunnilla
joku on onnistunut tulemaan sivuilleni.
Henkilö, kai Helsingistä, voisi ilmoittautua palkittavaksi, ettei
minua epäillä tietojen väärentämisestä asian todistavalle sivulle:
public002001.htm.
Itse tulin tälle uutissivulle 35 minuuttia yli puolenyön -
no huomaan senkin tapahtuneen sekunnilleen kuin todistaen
pian tulevaa 3,5 vuoden vihan aikaa.
Em. sivun siis tallensin ja se kertoi juuri nämä tiedot:
Viimeisimmät 5 vierailijaa:
Mon Jan 1 00:35:00 2001 user-kvl1a-151.dial.inet.fi
Mon Jan 1 00:29:50 2001 cache-tre-3.inet.fi
Mon Jan 1 00:28:28 2001 cache-tre-3.inet.fi
Mon Jan 1 00:00:00 2001 m146m7hel.dial.kolumbus.fi
Sun Dec 31 23:56:22 2000 m146m7hel.dial.kolumbus.fi
TOISENLAINEN AIKALAISKIRJA.
1. EINAR PALMUNEN.
Maailmalla on maksettu yli 50.000 mk siitä hyvästä, että on päästy
päähenkilöksi erään kirjailijan romaaniin. Vuonna 2001 Sinulla on mahdollisuus
päästä ilmaiseksi teokseen Henkilöitä elämäni varrelta tai Toisenlainen Aikalaiskirja.
Ensimmäisenä ilmestyy sivu otsikolla
Einar Palmunen.
Sisältöä: Einar Palmuseen törmäsin kolmesti. Ensinnäkin hänen nimensä löytyi tekijänä hankkimani Suomalaisen
Kirjallisuuden Seuran toimitteesta nimeltä "Mikael Agricola, bibliografinen opas." ...
Palmusen tuotannosta löytyy tietoja myös Helsingin yliopiston kirjaston tietokannasta
http://www.lib.helsinki.fi/linnea/. -
Arvoisat lukijani! Voitte tarjota tietojanne päästäksenne mukaan tähän
tuottamaani sarjaan.
Tämä ensimmäinen tallenne toimii samalla esimerkkinä siitä,
minkä tyylisiä elämäkerralliset tekstit voivat olla.
Aineistoa tähän toisenlaiseen Aikalaiskirjaan
voi tarjota myös edesmenneistä tai vieraista henkilöistä.
Kiitos!
Kaikille hyvää tätä vuotta! Harri Veijonen.
NOKIAN EV. LUT. HERÄTYSLIIKE ERONNUT KIRKOSTA.
Tänään klo 15 olin menossa Pizza Buffetiin. Ovella ohitse kulki
Lappeenrannan teatterin johtaja. Sisällä alkoi näytelmä:
Survo Veijonen survo. Pastori Arvo Survo ja internetevankelista Harri Veijonen sattuivat
samaan aikaan Buffetiin, mutta tällä kertaa he eivät keskustelleet keskenään.
Ajatuksensa saattoivat olla yhteiset:
Eilen tuli tieto, että Nokian ev. lut. herätysliike kirkkoherra Koiviston johdolla
on sanoutunut irti ev. lut. kirkosta. Liike on vuokrannut tilat viikottaisille kokoontumisilleen
Nokian Helluntaitemppelistä, helluntaiseurakunnasta.
Veijosen ajatuksena oli, että täällä Lappeenrannassa, jossa olen seurakunnassa edelläkävijänä
kirkkokuntien ulkopuolella vetämässä kaikkia uskovia lähtemällään tiellä eteenpäin,
tuo Arvo Survo taitaa kaupungissa olla ainoa henkilö ev. lut. kirkon sisällä, joka
voi johtaa kirkossa uskovia kirkon ulkopuolelle, kunhan
toimisi yhtä viisaasti kuin kirkkoherra Koivisto ja sanoutuisi julkisesti irti
kirkosta eli portosta.
Mikäli tästä tehdään yleinen näytelmä, Juha Veijonen sopii esittämään minua.
Survolla oli farkut jalassa ja päänsä ajatuksia voi tarkistaa vaikka häneltä itseltään.
Oli Uudenvuodenpäivä vuonna 2001 Lappeenrannassa.
HISTORIA OSUUS. Vuoden 2001 alusta historia-osuus on kolmiosainen.
Ensin kerrotaan kiinnostavia tapahtumia tällä päivämäärällä historiassa.
Sitten katsotaan tunnettuja syntyneitä ja lisäksi kenties kuolleita
ja vastaavia asioita ja niihin liittyviä uskomuksia.
Kolmanneksi tuleva on uutta: Lista. Se sisältää luetteloa neljästä maailman
suosituimmasta sävelmästä tällä päivämäärällä eri vuosina.
1. 1. 1998 Suomen suuret tiedotusvälineet
olivat sopineet PLO-nimen käytön lopettamisesta.
Voidaan katsoa, että kun Suomen Tietotoimisto (STT) hyväksyy jonkun ilmaisutavan, se on hyväksytty valtakunnassa.
STT:n tiedotteitahan valehtelijat toistavat, kirjoitti ST/hv silloin, ind98.htm.
1. 1. 45 B.C. NEW YEAR'S DAY:
New Year's Day has been celebrated on January 1st since 45 B.C., when Julius Caesar, Rome's pontifex maximus,
established the Julian calendar.
1959 Castro Takes Power in Cuba.
LISTA. Vuoden 2001 alusta uutissivulle tulee jo alkaneen historia-osuuden jatkoksi "lista."
Ensiksi siinä mainitaan mistä vuodesta tänään on kysymys ja sitten mainitaan kappale - esittäjä:
1959
- The Chipmunk Song - David Seville and the Chipmunks
Smoke Gets In Your Eyes - The Platters
Whole Lotta Loving - Fats Domino
Gotta Travel On - Billy Grammer
1968
- Hello Goodbye - The Beatles
Woman, Woman - Gary Puckett and The Union Gap
Chain of Fools - Aretha Franklin
Gentle On My Mind - Glen Campbell
1977
- Tonight's The Night (Gonna Be All Right) - Rod Stewart
Car Wash - Rose Royce
Love Theme from A Star Is Born (Evergreen) - Barbra Streisand
Broken Down In Tiny Pieces - Billy 'Crash' Craddock
1986
- Say You, Say Me - Lionel Richie
Small Town - John Cougar Mellencamp
Walk of Life - Dire Straits
Have Mercy - The Judds (Wynonna & Naomi)
Ensin Israelissa tapettiin
Binyamin Zeev Kahane, edesmenneen rabbin Meir Kahanen poika. Kahane murhattiin 1990 New Yorkissa.
Hän ajoi puhtaan uskonnollisen valtion perustamista Israeliin ja kaikkien arabien karkottamista Israelista.
Binyamin Kahane oli puolestaan useita kertoja pidätettynä Israelissa osallisuudestaan arabivastaisten ryhmien
toimintaan. (STT)
Binjamin Zeev Kahanen perhe asui Kfar Tapuahin juutalaissiirtokunnassa lähellä Nablusia.
Perhe oli matkalla Jerusalemiin, kun sen autoa tulitettiin lähellä Ofran siirtokuntaa.
Väijytyksen järjestäjäksi on ilmoittautunut aiemmin tuntematon Kansannousun marttyyrit -niminen ryhmä.
Rabbi Meir Kahanen egyptiläinen mies ampui Yhdysvalloissa vuonna 1990.
(YLE)
Vain muutama tunti Kahanea vastaan tehdyn iskun jälkeen Fatahin paikallisjohtaja Thabet Thabet ammuttiin kuoliaaksi,
kun hän poistui kodistaan palestiinalaisten hallussa olevassa Tulkaremin kaupungissa. Palestiinalaisviranomaiset
syyttivät Israelin salaista palvelua Thabetin kuolemasta. Israelin armeijan radion mukaan Thabet kuoli israelilaisten
sotilaiden ja palestiinalaisten välisessä laukaustenvaihdossa. (MTV3)
Palaute
27. 12. uutiseen:
Olisi hyvä korostaa uutis-sivulla myös sitä, että Israelin Suomen suurlähettiläs Ali Yahya on ARABIMUSLIMI,
vai meneekö CWC:n sensuurin puolelle???
Vastaus: En sensuroinut edes asiaa, että Arafat on kuoleman tuoja Israelille, vain sellaisen kuvan.
Tämäkin palaute pääsi sivuille sellaisenaan.
Juhanin kertomaa viestiä en ole allekirjoittanut vaan siitä uutisoinut.
Tarkoitus on ottaa tänne tosiasioita ja niistäkin mieluiten sellaisia, jotka
löytyvät Raamatun profetiasta. Tässä tapauksessa ennaltatiedetty Israelin yksin jääminen eli
että
Israelilla, nimenomaan raamatullisesti luvattuna maanaan Israelia pitävillä juutalaisilla
ei ystäviä seurakunnan lisäksi juuri ole
edes Suomessa jos ei peresläisissä omassa maassaankaan.
Jälleen kerran kiitos palautteesta Veijo Minkkiselle!
Mieleeni herääkin ajatus, että Suomen äänestyskäyttäytymisen ja muun
Israeliin kohdistuvan vainon takana onkin osittain
suurlähettiläs, joka ei edes ole juutalainen vaan todellakin arabimuslimi.
Juhanilla oikeus antaa palautetta näihin tässä. Harri Veijonen.
Minkkinen:
Haluaisin tietää, voitko kenties lainkaan pitää mahdollisena sitä,
että Israelin kansalaisuuden omaava arabimuslimikin VOI olla aidosti isänmaallinen
israelilainen?
Vastaus: En nähnyt suurlähettilään
tuomiota Tuomiojalle Suomen
äänestettyä YK:ssa Israelia vastaan. Vain sen, että
itse jouduin toimimaan
kuin isänmaallinen suurlähettiläs eli että eduskunnalle minulta lähti
asiasta TUOMIO ja sinä kerroit lähettäneesi Tuomiojalle
Israelin tuomitsemisesta onnitteluja
olethan kuin Israelin ARABIMUSLIMI suurlähettiläs Suomessa.
Itsessäsi siis todistat, että
kysymääsi oikea vastaus on: ei voi olla isänmaallinen!
Koraanimaisessa tms. epäraamatullisessa mielessä
arabimuslimi voi olla Israelissa isänmaallinen,
mikä näyttää siis olevan yhtä valhetta kuin Koraani.
Raamatullisessa mielessä
Israelilla tarkoitetaan sekä juutalaista kansaa että Israelin maata.
Israel juutalaisille esikuvaa taivas seurakuntalaisille.
En ole halukas luopumaan raamatullisesta ajattelusta
vaan sinä et näytä pystyvän sellaiseen lainkaan.
Veijonen.
ZEW:
Shalom!
Israelissa on jonkun verran kristittyjä arabeja
jotka ovat ja haluavat olla israelilaisia.
Itse henkilökohtaisesti tunnen kolme
arabia jotka ovat kääntyneet juutalaisuuteen
varmistaakseen "israelilaisuutensa". He kaikki
ovat minun hyviä ystäviäni ja todella isänmaallisia.
Arabien taholta he ovat kuolemaantuomittuja jos
palaavat takaisin kotiseuduilleen.
Koska D-levyni jossa Mikro-Rabbi on, ei nyt
toimi, ja C-llä ei ole tilaa asentaa sitä, niin en
nyt nopeasti löydä ko. kohtia Mooseksen
kirjoista.
Toorassa on ohjeet kuinka tulee
kohdella muukalaista (myös arabia) joka
haluaa elää varsinaisten israelilaisten eli
juutalaisten kanssa.
Olen tavannut Suomessa olevan Israelin lähettilään
pari kertaa itse ollessani Suomessa ja käsitykseni
on että hän ei ole muslimi sen paremmin kuin
kristittykään. Puheissaan hän oli kovin israelilainen
ja isänmaallinen. No, kohta hänen todellinen värinsä
paljastuu...
voi todella olla, että hän on puheittensa
mittainen mies. Toivotaan.
Moshe Zew.
30. 12. 1853: Treaty Signed for U.S. Purchase of Mexican Territory.
Text of the Gadsen Purchase Treaty.
30. 12. 1922
The USSR was established =
Venäjästä, Ukrainasta, Valko-Venäjästä ja Transkaukasiasta
muodostettiin Sosialististen Neuvostotasavaltojen liitto.
Raamatullinen 80 vuotta saavutetaan kahden vuoden kuluttua.
30. 12. 1924: Existence of Another Galaxy Announced.
It was long established that our solar system is part of a galaxy
known as the Milky Way. In 1924, Edwin Hubble measured the distance to
the Andromeda nebula and showed it to be a hundred thousand times
as far away as the nearest stars. This proved it was a separate
galaxy, as large as our own Milky Way, but very far away. Since
then, other nebulae have also been found to be galaxies.
More about Edwin Hubble and how he reshaped our view of the universe,
Born on 30. December:
30 Titus, Rooman keisari. 1865 Rudyard Kipling, kirjailija Englannissa.
1936 Seela Sella, näyttelijä.
Kaakkois-Suomen rajanylityspaikkojen kautta kulkenut henkilöliikenne nousee tänä vuonna jo 4,2 miljoonaan.
Rajanylittäjistä venäläisiä on 49 prosenttia ja suomalaisia 45 prosenttia.
Vaalimaa on edelleen itärajan vilkkain rajanylityspaikka.
Siellä kirjataan noin 2,1 miljoonaa rajanylittäjää. Nuijamaan henkilöliikennemäärä nousee 1,4 miljoonaan.
Rajalta käännytetään yli 2 000 henkilöä. Yleisin syy käännytyksiin on tupakan ja alkoholin salakuljetusyritys.
Turvapaikka-anomuksia vastaanotettiin 770. Rajatarkastusten yhteydessä paljastettiin 350 poliisin etsintäkuuluttamaa
henkilöä. Tavaraliikenteen ja venäläisten ostosmatkailijoiden kasvu on loppuvuoden aikana ruuhkauttanut
rajanylityspaikat. (HS)
LUONNONKATASTROFIT ENNALTATIEDETTYYN AIKAAN. Kristuksen mukaan maanjäristykset yms.
lisääntyvät ylösoton lähetessä.
Maapallolla on tapahtunut tänä vuonna ennätysmäärä luonnonkatastrofeja. (YLE)
Bill Clinton on julistanut hätätilan Arkansasin ja Oklahoman osavaltioihin lumimyrskyjen vuoksi. (STT)
HENKILÖITÄ ELÄMÄNI VARRELLA on uusi sarja, mikä on tarkoitukseni
aloittaa ns. vuodenvaihteen jälkeen.
Arvatenkin se kiinnostaa useita, vaikka tarkoitukseni on vain
kirjata muistiin joitakin tietoja
esimerkiksi sellaisista henkilöistä,
jotka ovat unohtumassa mielestäni, mutta joita en haluaisi unohtaa.
Alkavatko useimmat tuttumme olla tuttuja vain nimeltä internetissä?
En pidä kehitystä hyvänä.
Tahdon olla lukijoidenkin kanssa edes sen verran tuttu, että
saisin postikortin (vihje:
Harrin päivä 6. 1., synttäri 8. 1.)
osoitteeseen:
Harri Veijonen, Sulkutie, 53300 Lappeenranta.
Korttiin tai kirjeeseen voi kirjata hieman tietoja itsestään,
jos haluaa päästä mukaan sarjaan HENKILÖITÄ ELÄMÄNI VARRELLA.
Sarjasta ei ole tarkoitus tehdä luetteloa
uskovista kuten oli 1900-luvun henkilöitäni.
Esimerkiksi
1980-luvun puolivälin jälkeen minulla oli 750 bibliofiiliystävää
ja 1200 filatelistiystävää, vaikka lähinnä vain asiakasrekisterissäni.
Läheiseen ystävyyteen en ole luokseen vetävä enkä monia halunnutkaan.
IN HIS OWN WRITE on nimeltään teos, mikä on suomennettu
Panee omiaan, John Lennon. Otavalta ilmestyi uusintapainos
tuosta kirjasta juuri. Ns. vuodenvaihteeseen pannaan taustalle soimaan
ateistien jouluun sopiva Lennonin joululaulu, mistä
täällä sivukin Happy Xmas.
29. 12. 1170:
Thomas Becket, the archbishop of Canterbury, is murdered in Canterbury Cathedral by four knights of Henry II =
surmattiin Tuomas piispa, joka oli Canterburyn arkkipiispa Thomas Becket.
Vanhoissa almanakoissa tämä päivä on omistettu
kyseiselle Tuomas piispalle, kun taas eilinen Pian päivä Herodeksen tappamien
viattomien lasten päivä.
29. 12. 1890:
The last major conflict of the Indian wars takes place at Wounded Knee Creek in South Dakota after Colonel James
W. Forsyth of the 7th Cavalry tries to disarm Chief Big Foot and his followers = Lakota intiaanien massamurha.
US ratsuväki tuhosi Wounded Kneen solassa yli 200 intiaania.
29. 12. 1940: German Aircraft Firebombed Central London.
An online museum devoted to the history of the Blitz
29. 12.
1956: President Dwight Eisenhower asks Congress for the authority to oppose Soviet aggression in the Middle East.
29. 12. 1979: Neuvostoliitto miehitti Afganistanin.
29. 12. 1982: Commemorative Stamp Issued in Honor of Bob Marley.
Vain 35-vuotiaana edellisenä keväänä kuollut taiteilija sai juhlapostimerkin.
Lisätietoja:
An informed and detailed study of Bob Marley within the larger
context of Jamaican music:
http://www.moon.com/travel_matters/hot_off_the_press/jamaica_music.html
A chronology of the life of Bob Marley:
http://www.hermosarecords.com/marley/chronol.html
29. 12. 1989: Vaclav Havel was elected president of Czechoslovakia.
BORN on December 29:
29. 12. 1838 syntyi J.L. Runebergin isä, kuvanveistäjä
Walter Runeberg.
29. 12. 1892 näyttelijä Aku Korhonen.
VUOSIA 2300.
Shalom!
"Kahtatuhatta kolmeasataa iltaa ja aamua;
sitten pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa"
Päivä vuosiksi muutettuna kyseessä on 2300 vuotta.
Mistä päivämäärästä tulisi aloittaa tämä laskeminen?
Moshe Zew.
Vastaus: Itse hieman vanhempi ollessani olisin käyttänyt
sitä, Daniel 8:14:a ennaltatietämään, minä vuonna Jerusalem
jälleen tulee Israelin haltuun eli 2300 vuotta sen jälkeen, kun se siinä mainitun
kauriin, Aleksanteri Suuren toimesta ennaltatiedetysti (jo silloin) vallattiin eli noin 333 eKr.
Ensimmäinen kirjani
saattoi kertoa vain, että siinä se oli sanottu, että juuri
vuonna 1967 piti olla sota Jerusalemin saamiseksi.
Tulevaisuus oli pikkutarkasti tiedossa, kertoi
jo historioitsija Josefus.
Historia vahvistaa, että "kauris" valloitti Jerusalemin juuri 2300 vuotta
ennen kuuden päivän sotaa, joten en laskisi siitä mitään aikoja
ajankohtaan Messiaan kruunaaminen Jerusalemissa noin v. 2004.
Elämme nyt 33 vuotta jälkeen kuuden päivän sodan ja tiedämme Jerusalemille tulevan
Ilmestyskirjan kertoman kohtalon 3,5 vuodeksi ennen lopulliseen asemaansa pääsemistä.
Harri Veijonen.
Palaute:
Minä olen henkilö, joka on kiinnostunut Danielin kirjan kahtatuhatta kolmeasataa iltaa ja aamua asiasta ja Moshe
tiedusteli sitä myös sinulta.
Siunausta Jeshuassa Messiaassa!
Jukka Simonen.
PS. Pienten
varojemme mukaan voimme tukea Moshen työtä...
Kommentti:
Tarjoan toistuvasti linkkiä Moshen omille sivuille, missä
hän voi itse kertoa kyseistä asiaansa
osoitteessa
www.kolumbus.fi/gematria. Pidän tärkeänä ainakin sitä, että
Moshen sivut säilyvät internetissä mieluiten tuossa osoitteessa.
Saanen ihmetellä, miksi
kirkkokuntiin kuulumattomilla veljillä on varsin harvassa omia sivuja.
Tarvitsisimme lukuisiin osoitteisiin mm.
linkkejä tänne ja Moshen sivuille. Linkittäminen on luvallista
vaikka vastustajillemme.
Kiitos kaikille, jotka linkittävät sivujamme! HV.
EI SOPIMUSTA NS. VUODENVAIHTEEKSI.
Niinkuin täällä on kerrottu, Lähi-Idän sopimus ei
ole mahdollinen vielä vuodenvaihteessa.
Siksi ei ollut yllätys, että
Egyptiin suunniteltu tapaaminen viime hetkellä
kariutui.
Israelin pääministeri Ehud Barak perui tulonsa Egyptiin, koska palestiinalaiset eivät olleet hyväksyneet
Yhdysvaltain presidentin Bill Clintonin tekemää välitystarjousta.
Kuinka sopimus voisi syntyä kolmen kuukauden kuluttua, jos
pääministerinäkään ei enää ole Barak?
Shimon Peres onkin "parempi" ellei peräti "ainoa mahdollinen"
tuhoon johtaja. ST/hv.
SENSUROITU. Viikon kuvaksi tänne tarjotun jätin julkaisematta.
Oli niin ruman näköinen kuva: Ehud Barak tunnistettavissa, mutta
rättipäinen
vierellään ei ollut riittävästi Arafatin näköinen vaan kuin
kuolema luurankoruumiissa viikate kädessään.
Voisin toki linkittää sivun missä sellaisia kuvia löytyy.
Päivälleen 105 vuotta sitten avattiin maailman
ensimmäinen elokuvateatteri:
28. 12. 1895 First Movie Theater Opened ..
in Paris.
Pioneers of cinema technology, including the Lumiere brothers.
28. 12. 1908 maanjäristys tuhosi Messinan kaupungin Sisiliassa.
28. 12. 1968 Israel attacks an airport in Beirut, destroying 13 planes.
28. 12. 1984 Suomeen harhautui neuvostoliittolainen harjoitusohjus.
Uusin karismaattinen Etelä-Saimaan mukaan on näyttelijä Kyllikki Forssel.
Vielä 25 vuotta sitten maassa ei tunnettu sanaa karismaattinen, mikä
tarkoitti henkilöä, jolla oli karisma eli Jumalalta saatu yliluonnollinen armolahja,
ihmelahja. Nyt samalla kun karismaan suhtaudutaan Suomessa samoin kuin aikanaan
Neuvostoliitossa
- omistajalleen vähintään 20 vuotta kuritus- tai hullujenhuonetta -
sanan merkityskin on muutettu
jumalattomaksi.
Hitlerillä sanotaan olleen karismaa, Veijosella ei.
VUODENVAIHTEESEEN suhtaudutaan kuitenkin jännityksellä Suomessa
Veijosen karismaattisten ennaltatietämistenkin johdosta
sekä Lähi-Idän tilanteen edistymisen myötä että
Moskovan tapahtumien osalta.
Sähköpostissa tulleen tekstin mukaan
"Putin on kieltänyt Venäjällä Pelastusarmeijan
avustustyön, koska järjestön nimessä esiintyy sana "armeija".
Pelastusarmeija on uutisen mukaan uhka Venäjän viralliselle armeijalle.
Herran armeijahan on kyllä aina uhka."
Oma tietoni oli se, että Moskovassa Pelastusarmeijan
toimintaan ei olisi tulossa jatkoa
vuodenvaihteen jälkeen
sikäläiseltä oikeuslaitokselta.
TV-uutisissa haastateltiin erästä Pelastusarmeijan rokkaa syövää
venäläismiestä, joka lupasi palata rikosten poluille, mikäli
Pelastusarmeijan kahdeksan vuotta jatkunut toiminta siellä lopetetaan. Taitavat
avun tuojat olla vähissä Moskovassa.
Annetaan miehille oman maamme aseet, sanovat Saatana ja Venäjän kirkko.
TV:ssä näytettiin hiljattain miten Lappeenrantaan siirretty
Rauhan mielisairaalan osaston avajaisiin Keskussairaalassa kaupungin herratkin tulivat
"Venäjän kirkon", Lappeenrannan linnoituksessa kuvainpalvontaansa harjoittavan
ortodoksipapin johdolla vettä roiskuttaen. Aina joku johtaa
kaupunkia ja joku seurakuntaa täälläkin.
Vaikea kuvitella, että ortodoksipappi on kanssani samalla raiteella edes
peräpäässä.
Seurakunnan vapaaseen kanavaan
liittyi eräs nimimerkki, jonka tekstiä en sieltä poista
vaan muistuttakoon siellä miten "sekopäisiä me olemme" vaikka ortodoksipappi oikeasti.
SEURAKUNNAN PROTESTI.
Jeesuksen opetuslapset ry Pori
- löytyy noilla hakusanoilla Altavistasta -
on joidenkin lukijoiden suosittelema osoite.
Sivuilla kirjoittava ei anna nimeään julki. Paikoitellen tekstin sisältö on erinomaista.
Olen ihmetellyt, miksi uutta tekstiä ei siellä ole syntynyt
enää pariin vuoteen. Protestista vallitsevalle kirkolliselle "roomalaisuudelle"
sielläkin on kysymys, vaikka eräs
uskontolinkkilista luettelee protestanttien joukkoon maassamme vain nämä:
Credo Cyber Church,
Henotes-seurakunta,
Kirkkoihin kuulumattomat ,
Kristillinen Yhteisö,
Palatsiseurakunta,
Raamattu Puhuu,
Suomen Adventtikirkko,
Suomen helluntaiseurakunnat,
Suomen Pelastusarmeija,
Suomen Unitaariuniversalistinen Seura,
Suomen Vapaakirkko,
Suomen Vapaakirkon lähetystyö,
Toronton siunaus "nauruherätys",
Ylistyksenvuori-seurakunta,
Ystävien Uskonnollinen Seura Kveekarit.
- Eipähän ainakaan enää siellä lueta meitä uskonnottomien joukkoon.
Protestantteihin ehdottomasti kuulumme. Noista kaikista luetelluista en tiedä.
HUOMENNA EGYPTISSÄ.
Israelin pääministeri Ehud Barak ja palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat tapaavat huomenna Egyptissä.
Egyptin presidentin Hosni Mubarakin isännöimä huippukokous järjestetään Sharm el-Sheikhin kaupungissa.
Temppelivuoren tulevaisuus on Clintonin ehdotuksessa
törkeä juutalaisia kohtaan.
Shimon Peres sanoi MTV3 klo 19 uutisissa, että sopimus olisi saatava
valmiiksi Clintonin aikana 10. 1. 2001 mennessä.
Nousevatko karismaattiset merkkipäiväni arvoon arvaamattomaan?
ERÄS VETOOMUS ISRAEL-TUKIMARSSILLA.
Juhani:
Tällaista vetoomusta jaoimme
10. 12. 2000 Israel-tukimarssia ennen ja jälkeen.
Kolmantena joulun ajan lauluna taustalla soi jingbell.mid
27. 12. 1571 syntyi
Johannes Kepler, saksalainen astronomi ja matemaatikko.
27. 12. 1901 Marlene Dietrich, saksalaissyntyinen laulaja ja näyttelijä.
27. 12. 1831: HMS Beagle set sail
HMS Beagle, with Charles Darwin on board, departs from Plymouth. She will eventually visit
the Galapagos Islands where Darwin will form his theories on evolution. A British Navy ship named "Beagle"
sailed from Plymouth harbor under.
The background of Darwin's departure on the Beagle:
http://www.biology.com/visitors/ae/voyage/darwin.html
= Charles Darvin lähti Beagle-laivalla matkalle, mikä
johti Lajien synty-kirjan kirjoittamiseen.
27. 12. 1901 avattiin Suomen ensimmäinen kiinteä elokuvateatteri
leipuri Nordin toimesta Helsinkiin.
27. 12.
1927: "Show Boat" opened on Broadway.
There have been numerous revivals
and film versions as well.
Learn more about "Show Boat":
http://www.imagi-nation.com/moonstruck/albm32.html
27. 12. 1933 Josef Stalin calls tensions with Japan a grave danger.
Jo 1980-luvulla ilmoitin paikallislehdessä kysyen, "valitsetko Israelin tavoin tuhosi?"
Nimi Peres merkitsee "sinä tuhoudut", ja tuolla Ilmestyskirjan toisella pedolla eli väärä profeetalla
on nimessään sellaista merkitystä jo Jeesuksen sanojen mukaan
samalla kun se on juutalaisten ja muiden Pelastajansa hylkääjien valinta, Johannes 5:43.
Tietenkin juuri 2000 vuotta Kristuksen syntymästä väärä valinta kongretisoituu.
Toiset valitsevat tuhonsa ja se tarkoittaa kaikkia, joiden valintana ei ole Pelastaja, Jeshua, Jeesus!
Maailmalla on uutisoitu, että Israel on hyväksynyt Clintonin tarjoaman
rauhanehdotuksen kunhan palestiinalaiset tekevät samoin.
Peresläinen Ehud Barak on pimeyden johtotähtenä Israelissa nyt.
PUTINIAKIN KIINNOSTAA TULEVAISUUS HISTORIAN VALOSSA. Venäjällä perestroikan saarnamiehen paluusta valtaan
kirjoitin ensimmäisenä ja julkisesti minä.
Mutta vuotta myöhemmin sama ajatus löytyi Keskisuomalaisesta
Venäjän tunnetuimmaksi ennustajaksi esitetyn suulla vuodenvaihdeartikkelissa.
Onkin todennäköistä, että ennustukset Gorban paluusta valtaan ovat kantautuneet jopa Putinin korviin.
Myötämielinen hän ainakin oli sille asialle, että Venäjällä jälleen soi
Neuvostoliiton hymni, mikä liittyy
perkeleelliseen
Jeesuksen isäpuolen parodiaan, Joosefiin, siihen Staliniin.
Jo Novum 1983 kirjoitti Antikristuksen parodioivan Kristusta,
ja
monet ovat kirjoittaneet miten sellaista parodiaa löytyy Gorbasta.
Mutta mm. tämä Stalin Jeesuksen isäpuolen
osassa Perkeleen näytelmässä on oma löytöni. Harri Veijonen.
Venäjän presidentti Putinin mietteitä on kuultu
johtamansa vuoden osalta.
George Bushin valintaan liittyen Putinin kerrotaan sanoneen, että
republikaanien ollessa vallassa USA:ssa Venäjän ja
USA:n suhteissa ei ole ollut ongelmia.
Samaan aikaan
Putinia ihannoiva (?) ainoa kaimani,
maapallon toiselta puolelta, ilmoitti minulle englanninkielisen linkin
päivän tapahtumista historiassa, koska tiesi minun, "Putinin vastakohdan"
olevan kiinnostunut tulevaisuudesta historiankin valossa. Hankkikoon Moshe Zew Israelista
lukuuni kirjan, jos löytyy sellaista, missä
oikean kalenterin mukaan kerrotaan vuodenpäivinä
aikaisempina vuosina tapahtunutta.
Toistaiseksi kirjaan historiaa vain oman kalenterimme mukaan:
Tunnetuimmat 26. 12. syntyneet eivät sovi esikuviksemme:
1891 syntyi Henry Miller
ja 1893 Mao Tse-tung.
1806 Napoleon's army is checked by the Russians at the Battle of Pultusk.
1932 Over 70,000 people are killed in a massive earthquake in China.
1945 The United States, Soviet Union and Great Britain, end a 10-day meeting, seeking an atomic rule by the UN Council.
VEROJA.
Kiinalaiset tekevät aseita paljon ja halvalla. Siitä on todistuksena huomenna alkava
ilotulitemyynti. Viidellä markalla kaupungissamme saa Kiinasta tuotuja
Roomalaisia kynttilöitä 10 kpl ja 15 markalla sata kappaletta pikkuraketteja.
Sekä tullia että veroja soisin otettavan enemmän ilotulitteilta!
VEROJA Suomeen eivät edes voi maksaa monetkaan ulkomailla työskentelevät
huippu-urheilijat kuten Mika Häkkinen ja Teemu Selänne.
Teemu on jo esittänyt ajatuksen, ettei enää kauaa suomalainen olisikaan.
Asiassa ovat töpeksineet Tellervo Koiviston veronkiertäjä-sanomaan yhtyen mm.
Kristillisen liiton
puheenjohtaja. Rahaa ja turisteja maahamme tuo jopa Mika Häkkisen poika, nimekseen sai Hugo.
Tänään 26. 12. 2000
Tampereen Mustanvuoren rinne avattiin ensimmäisenä laskettelukeskuksena Tampereen seudulla.
Aamulehden
juttu.
26. 12. 1982: Computer named "Man of the Year:
TIME magazine has named a "Man of the Year" ever since 1927, when the
honor went to Charles Lindbergh for his aviation exploits...
"Man
of the Year", calling it "the greatest influence for good or evil."
Time Magazine's article honoring the computer:
http://www.time.com/time/special/moy/1982.html
Eilisellä päivämäärällä oli syntynyt mm.
Punaisen Ristin perustaja USA:ssa:
Clara Barton was born in North Oxford, Massachusetts, on December 25, 1821.
She worked as a volunteer nurse during the Civil War, distributing food and medical supplies to troops and earning
herself the label "Angel of the Battlefield." She later served alongside the International Red Cross in Europe--however,
she could not work directly with the organization because she was a woman. In 1882 she formed an American branch of
the Red Cross. Clara Barton died at her home in Glen Echo, Maryland, on April 12, 1912,
when she was 90 years old.
Päätoimittajana vastaan tämän lehden linjasta.
Esimerkiksi vaikka maan presidentti kehui YK:ta heti
kun täällä esitin järjestön antikristilliseksi, sensuroin
tekstejä, joissa voimakkaasti tuomittaisiin maan presidentti.
Hän on kuitenkin tämän rakkaan Suomemme johtaja, ja tehtävämme on
rukoilla hänen puolestaan ja siunata hänen teitään
entistä oikeampaan kulkevaksi.
Eri suunnista tuleva vetäminen kunkin vetäjän toivomaan suuntaan
voi onnistua vain siinä tapauksessa, että asia on perusteltu hyvin Raamatulla.
Antero Hiltusen esittämään suuntaan myönnän liikkuneeni.
Mutten esimerkiksi niin paljon, että joulusta tulisi vastenmielinen.
Vaikkei joulu ole kristillinen juhla se kuitenkin on itselleni ja useimmille suomalaisille kristillisiä ja
muita hyviä kokemuksia ja muistoja sisältävä asia.
Toiseksi, Kristuksen syntymä on mainittu Raamatussa, ja asia on tärkeä
juuri meille viisaille tietäjille, jos sellaisia olemme taivaan merkkejäkin seuraten.
Ilahduin jouluaaton Hesarista kun se käsitteli Betlehemin tähteä, vaikka Jupiterina pitäen. HV
Antero Hiltunen:
Olen kirjoittanut kirjoituksessani "Opillisten asioiden ennalleen asetus"
Uuden Liiton kansalaisten juhlien vietosta:
http://www.kolumbus.fi/gematria/portti03.htm (Vanha portti, Neh 3:6).
Joulusta on minulla seuraava kirjoitus:
http://www.kolumbus.fi/gematria/joulu.htm
Tuo ei ole minun kirjoittamani, vaan vuosia sitten sain käsiini
sen kirjoituksen. Alkuperä ja tekijä on minulle tuntematon.
Haluaisin tietää, kuka tämän tekstin joulusta on kirjoittanut. Eli, jos joku lukijoista
tunnistaa tämän omakseen niin ilmoittakoon siitä.
MZ.
ENSIMMÄISEN JOULUN ARVOITUKSET on otsikoltaan arvostelu Hesarissa
kirjaan Risto Heikkilä: Joulun tähti. Toinen juttu sunnuntaisivulla.
Forssan ja Koijärven ev. lut. kirkkoherra Risto Heikkilä
kertoo kirjansa syntyvaiheita otsikolla "Jupiter on joulun tähti".
Itse epäilen, ettei arvoitusta tähdestä ole vieläkään oikein ratkaistu,
ellei siten kuin esitin tässä:
Jeesus ei syntynyt ennen vuotta 2 eKr. HV.
Hesarin mielipidepalstalla vapaa-ajattelija Juha Kukkonen kirjoittaa otsikolla
"Zatopekin surujuhla oli uskonnoton".
Kukkonen pääsi korjaamaan Hesarin toimittajan pientä ilmaisuvirhettä, että
Zatopek olisi "siunattu". Vastaava korjaaminen toimestani olisi jäänyt
Hesarissa julkaisematta.
Lehti suosii vapaa-ajattelijain valhetta, että
kirkkoihin kuulumattomuus olisi sama kuin
uskonnottomuus. Onpa koulujen elämänkatsomustietokin
tehty uskonnottomille, ja sellainen kielletty meiltä
kirkkoihin kuulumattomilta.
Olemme ainoa ryhmä tässä valtiossa, joka ei voi saada tunnustuksensa mukaista
uskonnonopetusta eli kristillistä elämänkatsomustietoa.
Muistankin aina mainita vanhemmille, ettei teillä siksi voi olla
mitään
velvoitetta pitää lapsianne tällaisen valtion kouluissakaan,
puhukoon se oppivelvollisuuksistaan niille, joita ei syrji.
Suomalaiseen kieleen on tullut
kirkosta sana "siunata" hautaamisenkin yhteydessä. Ei kuollut mitään
siunausta tarvitse, mutta kirkolla on taikauskoinen perinteensä,
josta edes meidän on pyrittävä irti alkaen "pyhästä" kastelusta nimenannon yhteydessä.
Seurakunnassa ei ole papistoa lainkaan.
Varmasti papit ovat seurakuntaa vastaan siksikin, että julistamme,
ettei
heitä tarvita mihinkään ja että Uuden testamentin mukaan he ovat
se joukko, jonka opetuksesta maan kansat
ovat juopuneet, Ilm 17:2.
VEIKKO HURSTI on jakanut vähäosaisille syömistä jouluna.
Esimerkiksi Lappeenrannan helluntaikirkko teki hieman samaan tapaan.
Ehkäpä Veijonenkin oli jollekin yksinäiselle ystävänä internetissä.
Ainakin jotkut viettivät jopa aattoiltaansa täällä.
Taustamusiikin vaihdan nyt: Oi, jouluyö.
KYMMENITTÄIN JOULUMIDEJÄ.
Joulumidejä löytyy imuroitavaksi kymmenittäin
TÄSTÄ.
Jouluyö, Juhlayö, sanat ja midi joulu2000.htm sivulla.
Vuosi sitten tarjosin joululahjaksi sivun
veimus.htm. WE LOVES YOU (The Beatles).
YKKÖNEN VUOSITUHANNEN VAIHTEESSA.
Yli 20.000 Beatles-albumia myydään maailmassa JOKA TUNTI,
kun kerran kuusi albumia sekunnissa eilisen Hesarin mukaan.
Lähi-Itä neuvottelut ovat keskeytyneet tuloksettomina.

Rauhallista jouluaikaa ja siunattua uutta vuotta! tv:
SEURAKUNTALAINEN-LEHTI
Kirkollinen joulujuhla
on seurakunnalle vertauskuvaa Karitsan häistä!
wwnet.fi/users/veijone/.
Päättynyt kaikk' on työ.
Kaks vain valveill' on puolisoa
lapsen herttaisen nukkuessa,
/:seimikätkyessään.:/
Paimenill' yksin työ,
enkel taivaasta ilmoitti heill':
suuri koittanut riemu on teill'!
/:Kristus syntynyt on!:/
Täytetty nyt on työ.
Olkoon kunnia Jumalalle!
Maassa rauha, myös ihmisille
/:olkoon suosio suur!:/
Hanukalla ja joululla on se ero että Hanukka, Temppelin vihkimisen
muistojuhla on mainittu Raamatussa (Joh 10:22), mutta joulua sieltä
ei löydy. Ns. "joulu evankeliumin" tapahtumat tapahtuivat syksyllä,
Tishri-kuussa, Suuren Sovintopäivän tai Lehtimajanjuhlan aikana.
Kohdassa, jossa UT mainitsee Hanukan, ei löydy mitään joka
viittaisi juhlan olevan kielteisen, olihan Jeshuakin Temppelissä,
Salomon pylväskäytävässä ko. juhlan aikana. Ymmärtääkseni
meidänkin sopii sitä viettää huomioiden Kol. 2:16. Kaikki
raamatulliset juhlat ovat esikuvallisia ja niiden kirjaimellisen
vieton kukin voi itse ratkaista, viettää tai olla viettämättä,
kummassakaan tapauksessa hän ei tee syntiä.
Moshe Zew.
Kommentti: Mielestäni Hanukka on juutalainen ja joulu
pakanallinen juhla. Kaksi vuosikymmentä sitten pidin joulua kristillisenä juhlana,
joten käsitykseni muuttuvat, toivottavasti useimmiten
totuuden suuntaan. Hyvää adventtia on oma toivotukseni
tarkoittaen Karitsan häiden alkamisen läheisyyttä.
Matti J. Kuronen toivotti tänne joku vuosi sitten hyvää adventtia, mutten hyväksy
toivotusta kirkosta, koska sillä tarkoitetaan joulujuhlan läheisyyttä.
Kirkon adventti on paha, kieltää Kristuksen paluun kuten sittemmin
kirkollinen Kotimaa-lehti ilmoituksemmekin
"Jeesus tulee, wwnet.fi/users/veijone/."
HV.
ANTIKRISTILLINEN RAHAMIES OHJAILEE YK:TA.
Televisioyhtiö CNN:n perustaja Ted Turner kohahdutti maailmaa kolme vuotta sitten lahjoittamalla YK:lle miljardi
dollaria. Nyt Ted Turner
lahjoittaa yli 200 miljoonaa markkaa Yhdysvaltain YK-menojen maksuun. Eräs
aikamme pieniä antikristuksia tämä Turner.
Kristuksen vastakohta sikälikin, että
vaimonsa on pyrkinyt seuraamaan Kristusta taivaaseen ja Ted siitä vain yltynyt
vihaamaan seurakuntaa tunnetuimpana tapauksena muutama kuukausi sitten
järjestämänsä maailman uskontojen rauhantapahtuma YK:n puitteisssa.
Siitä maailmalle Suomessakin uutisoitiin, että Tiibetin
uskonnollinen johtaja Dalai Lama suljettiin kokouksen ulkopuolelle
poliittisista syistä, vaikka olennaista oli, että evankeliset kristityt olivat
ulkopuolella. Sitäpaitsi seurakunnalla ei ole mitään tekemistäkään
maailman uskontojen kanssa ovathan ne kaikki samasta Perkeleestä, mistä
varakas tukijansa Ted Turner.
NYT SE TULEE, SAATANAKO?
Pitävätkö Jehovan todistajat antikristuksena YK:ta?
Eipä tainnut heilläkään edustusta YK:n uskontojen rauhanfoorumissa olla.
YK on tulevaa Kristuksen hallitusta vastaava
maailmallinen ja antikristillinen järjestö, edeltäjänsä tavoin tuhoutuva yritys, jota
Saatana johtaa siinäkin mielessä, ettei vain seurakunta vaan myös Israel
saa siltä tuomion.
Tällainen löytyi uutisryhmästä alt.religion. jehovahs-witn:
"I am sad to say that I have been compelled to submit unto God, the
Creator, a prayer, petition, and solemn request for God, the Creator,
to begin the end of this SYSTEM (of Satan's) on December 25th,
Christmas Day, the year 2000." Eli Saatanan järjestelmään siirtymistä
odotetaan ylihuomenna kai joidenkin Jehovan todistajien taholta.
Hieman saman suuntaisesti olen kirjoittanut. Lähinnä kuitenkin
ilakoiden vapaa-ajattelijoiden pimeää kuvaa kahdesta loppu tulee-kylttimiehestä.
Toinenkin olisi siis tulossa osuvasti Jeltsiniksi tulkitsemani jälkeen, tosin Daniel
7:8,23 puhuu kolmesta syrjäytettävästä miehestä suuren Antikristuksen, Saatanan pojan tullessa.
Etelä-Saimaan Seepra-liitekin käytti kannessaan tekstiä
"Nyt se tulee". Kuvassa oli joulupukki.
Satuolento, jolla on lammasmaiset vaatteet, vaikka sisällä olisi känniläinen.
Venäjällä taas on pakkasukko
ns. vuodenvaihteessa, joten sopii tässä seurata pukkien kulkua.
Miten sitä kaadutaan vaikka vuosi
Jeltsinin jälkeen.
ST/hv.
Seurakuntalaisen toimitukseen nimetty Osmo Pöysti on
kirjoittanut tänään artikkelin Kirkko tien haarassa.
Sivulla kirkkoth.htm artikkeli löytyy kokonaisuudessaan. Joitakin katkelmia:
KURUSTA.
"Nykyisin vain kolmesta viiteen prosenttia suomalaisista tunnustaa Jeesuksen Herrakseen.
Tämä pieni lauma on kirkolle ongelma. Kun tulin Kuruun reilut kaksi vuotta sitten, menin kirkkoon nähdäkseni,
onko tämä uskovien paikka vai ei. Saarnatuolista pappi julisti, että kirkko on hyvä, mutta ei mitään niin hyvää,
ettei ongelmiakin olisi. Kurulaiset muistanevat tämän pappinsa, joka julisti kirkon ongelman olevan "uskovaiset,
jotka luulevat olevansa parempia ihmisiä, kuin me muut kristityt".
EUROOPASTA.
Eurooppalaiseen kulttuuriin on kuulunut herätysliikkeiden ulosajo kirkosta. Paavi Innocentius III aloitti uskovien
suurimittaiset vainot ja perusti inkvisition etsimään ja tuhoamaan uskovia. Bosnian kristikunta tuhottiin 1300-luvulla ja
hussilaiset 1400-luvulla. Luterilaiset ja katoliset tuhosivat yhdessä baptistiliikkeen Euroopasta. Speyerin valtiopäivien
1529 päätöksellä uskovat piti tappaa ilman inkvisition esitutkintaa. Sillä Euroopalla, johon Suomi muutama vuosi liittyi,
on helvetillinen historia.
AMERIKASTA.
Suomalainen uskovien kompromissi valtiovallan ja sen ohjaileman kirkon kanssa on perustunut siihen, että herätysliikkeet
- körttiläiset, lestadiolaiset, heränneet, rukoilevaiset, viidesläiset ja muut eivät ole perustaneet omia seurakuntiaan.
Historiallisen kompromissin takia Suomi on ollut Euroopan amerikkalaisin maa. Amerikan perustuslain kirjoittivat sellaiset
uskovat, jotka Euroopassa olisivat joutuneet heti roviolle. Vähemmistön vainot ovat kompromissin takia jääneet
minimaalisiksi.
YHTEISKUNTA EI OMISTA AINUTTAKAAN IHMISTÄ.
Valtiovallan ja kirkon toimet johtavat uskovien ja ei-uskovien konsensuksen päättymiseen. Kirkko yrittää mielistellä irstailijoita, mutta on ajamassa nokialaista herätysliikettä ulos kirkosta. Viime presidentinvaalit olivat linjavaalit: Valittiin perhe-elämän ja irstailun välillä. Valtion omistama radio ja televisio ovat jo kauan olleet kristinuskolle vihamielisten toimittajien saarnapönttöjä. Jos hankkisimme television, joutuisimme nykyisten lakien mukaan kustantamaan irstailun markkinointia ja valheiden levitystä.
Uskovien ei ole tarpeen muuttaa linjaansa. Asioiden arvosteluperusteet eivät muutu lainsäädännön tai yleisen
mielipiteen muuttuessa. Totuus, Rakkaus ja Elämä ovat kestävä perusta. Näitä arvoja on julistettava myös silloin,
kun yhteiskunta luopuu Totuuden, Rakkauden ja Elämän kunnioituksesta. Yhteiskunta ei omista ainuttakaan ihmistä,
joten oikeutta evankeliumin julistuksen kieltoon sillä ei ole. Jokaisen ihmisen on saatava tietää ja saatava itse tehdä
ratkaisunsa." Osmo Pöysti.
HYVÄÄ HANUKKAA toivottavat Hebron ja Moshe:
The Hebron Press Office wishes all our friends and supporters a Happy
Hanukkah and Shabbat Shalom.
Uutisensa kertovat taisteluista tänäänkin:
Heavy shooting in Hebron.
Just before 2:00 this afternoon Arabs began shooting at soldiers stationed
in Hebron. No soldiers were injured, but bullets hit the army outposts in
the Shallolot Streets, behind Beit Hadassah...
Moshe Zew has just sent you a greeting card from Bluemountain.com.
You can pick up your personal message here:
http://www5.bluemountain.com/cards/boxe223549x5/zt2anyb4xkkwzu.html
Kommentti: Nämä hanukkatoivotukset sopivat seurakuntaan yhtä hyvin tai huonosti
kuin joulutoivotukset. Kiva oli saada molempia. Kiitos! HV.
Nokian kirkkoneuvosto on päättänyt lopettaa seurakunnan kohua herättäneet hurmokselliset kokoukset.
Kirkkoneuvosto päätti eilen, etteivät torstai-iltaisin järjestetyt karsimaattiset kokoukset voi nykyisessä
muodossaan olla osa KIRKON toimintaa. Näin ollen tilaisuuksia ei enää järjestetä KIRKON tiloissa kevätkaudella.
Kirkkoherra Markku Koivisto jätti päätöksestä eriävän mielipiteensä. Tämän vuoksi asia siirtyy tuomiokapitulin
käsittelyyn.
Tampereen hiippakunnan piispa Juha Pihkala on tyytyväinen Nokian kirkkoneuvoston päätökseen kieltää karismaattisen
herätysliikkeen kokoukset. Piispan mukaan hurmoksellinen liike näyttää irtautuvan luterilaisen kirkon pelisäännöistä
eivätkä kokoukset näin ollen sovi KIRKON linjaan.
Aamulehti, MTV3, ym. muut mediat käyttivät ja käyttävät
tässä "KIRKKO" (suurella) kohdissa sanaa "seurakunta" ollen osa sitä samaa kirkkoa eli porttoa.
Mutta ketkä
ovat portosta kääntyneet uskoon ja sillä tiellä eteenpäin kulkevat, tulevat
lopulta ulos kaikista kirkkokunnista.
Tervetuloa joukkoomme ystävät! (Aamulehti - MTV3 - ST/hv)
Raamattu kehottaa alkamaan vuoden Niisankuusta, noin maaliskuusta,
kirjoittaa Antero Hiltunen eli Moshe Zew.
Maaliskuu 2001 saattaa olla ratkaisun paikka.
Antikristuksen ja Kristuksen ilmestymiset ovat tulossa.
Hiltunen on tutkinut Haggain
kirjaa ja kertoo:
Haggain kirjassa mainitaan pari päivämäärää:
1:15: "...kahdentenakymmenentenä neljäntenä päivänä
kuudennessa kuussa..." Tämä päivämäärä oli 12.9.2000
jos alamme laskemaan vuoden kuukaudet Nisankuusta
kuten Raamatussa kehoitetaan.
Toinen päivämäärä mainitaan kahdesti:
2:18: "...yhdeksännen kuun kahdennestakymmenennestä
neljännestä päivästä...." sekä:
2:20 "...kuukauden kahdentenakymmenentenä neljäntenä..."
Tämä päivämäärä alkaa tänä iltana auringon laskettua.
Aivan varmasti näillä päivämäärillä on profeetallista
merkitystä. Raamatussa ei ole turhia sanoja.
Mutta, onko kyseessä tämä vuosi?
Ehkä avain on 1:15:n maininta:
"...kuningas Daarejaveksen toisena vuotena." MZ.
Kommentti: Esimerkki tutkimuksesta, jollaisia keskeneräisinäkin
otetaan muistiin merkittäväksi tänne. Kiitos!
ALBRIGHT.
Yhdysvaltain ulkoministeri Madeleine Albright osallistuu Lähi-idän rauhanneuvotteluihin.
Albrightin mukaan Israelin asenteissa on tapahtunut muutosta myönteisempään suuntaan erityisesti sen jälkeen kun
pääministeri Ehud Barak päätti erota tehtävästään viime viikolla. Albright arvioi, että myös palestiinalaisten
presidentti Jasser Arafat pitää tämänhetkistä tilannetta lupauksia antavana.
(MTV3 - STT - Reuters)
KIRKON RAUHANVETOOMUKSISTA EROSSA. Kirkko mukaanlukien joitakin vapaiden suuntien johtajiakin ilmeisesti ainakin
Vapaakirkosta
on ollut Turussa arkkipiispan ja presidentin
kera vetoamassa rauhan puolesta. Valitettavasti sellaisessa tarkoitetaan siunata Jumalan silmäterän puhkomista,
Israelin maan jakamista,
petollista valerauhaa Jerusalemille, mikä toiminta on siis
kirkon vetoamista tuhonsa tulon puolesta. Jerusalemin RAUHAN tuo Kristus, ja
nyt tehtävä
valerauha on antikristillinen, Pereksen kelkassa tuhoon menoa!
Minulla ja seuraajillani ei siksi voi olla mitään tekemistä sellaisten "rauhan" vetoomusten tai julistajienkaan kanssa,
sanoo Seurakuntalaisen päätoimittaja Harri Veijonen.
Ja niinkuin haluatte ihmisten tekevän teille niin teemme heille. Emme halua Antikristuksen pettävää
rauhaa kenellekään vaan tarjoamme kestävää RAUHAA KRISTUKSEN SEURAKUNNASSA.
ST/hv
Israel harkitsee kompromissia Temppelivuoresta, kirjoittaa STT/tk:
Israel on ilmoittanut harkitsevansa myönnytyksiä Jerusalemin Temppelivuorella sijaitsevan moskeija-alueen hallinnasta.
Tieto sopuratkaisun mahdollisuudesta tuli juuri ennen Washingtonissa alkavia neuvotteluja.
Yhdysvaltain välityksellä käytävien neuvottelujen toivotaan antavan elintärkeän sysäyksen varsinaisten
rauhanneuvottelujen aloittamiseksi uudelleen. Israelin kompromissista kertoi pääministeri Ehud Barakin lähipiiriin
kuuluva ministeri. Kiista Temppelivuoresta on ollut yksi suurimmista kompastuskivistä Israelin ja palestiinalaisten
välisissä neuvotteluissa.
STT:n päätoimittaja Mikael Pentikäinen aloitti Etelä-Saimaa-kaudellaan yhä lehdessä
jatkuvan käytännön, että pääkirjoituksiin merkitään kirjoittajan nimi. STT:ssä internetissä
näkyy satunnaisesti uutisen kirjoittajan etukirjaimia, mainitun lisäksi mm.
rh ja hw.
BUSHIA ONNITELLAAN VOITTAJANA.
Yhdysvalloissa valitsijamiehet ovat valinneet George Bush nuoremman maan presidentiksi.
Bush on saanut 271 valitsijamiesääntä, mikä on yksi enemmän kuin voittoon vaaditaan.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen onnitteli sähkeitse Yhdysvaltojen uutta presidenttiä.
Halonen totesi olevansa iloinen siitä, että pitkä prosessi on saatu onnellisesti päätökseen.
Hän luonnehti Suomen ja Yhdysvaltojen suhteita hyviksi ja ongelmattomiksi ja ilmaisi uskonsa siihen,
että sekä kahdenväliset että Yhdysvaltain ja EU:n väliset suhteet kehittyvät myönteisesti Bushin virkakaudella.
(STT - MTV3 - Reuters)
HYVÄ HYMY.
MTV3:n Keijo Leppänen hymyili makeasti klo 19 tvuutisissa.
Uudistetuilla internetsivuilla MTV3:lla Leppänen on
viikon kasvona. "Tuskin yksikään mies on kadehtinut minua koskaan mistään muusta kuin siitä, että saan tehdä
päivittäin työtä Ripsan ja Maijan kanssa, hän sanoo." Leppäsen kerrotaan olevan lähtöisin
Virroilta. Mainitaan häneltä ilmestyneen kirjakin, muttei kerrota sen nimeä,
"Kurja hurskaus."
Hauska kirjansakin on.
Kaikki kimppaan vaan yhteen junaan matkalla Roomaan.
Ei naurata, mutta Leppäsen hymystä voimme ottaa opiksi.
Vuodesta 1987 alkaen olen tulkinnut
Ilmestyskirjan pedoksi ja toiseksi pedoksi eli väärä profeetaksi
perestroikan Gorba ja Shimon Peres.
Hal Lindsey kirjoitti
vuonna 1983 "Kohtaaminen pilvissä", että väärä profeetta on se Israelin johtaja, joka tekee
liiton Antikristuksen kanssa. Olen täsmentänyt, että
Antikristus ja väärä profeetta tulevat Jerusalemin valerauhaa allekirjoituksineen
vahvistamaan seurakunnan ylösoton takuuksi. Liekö kukaan muu vieläkään
esittänyt kongreettisiksi henkilöiksi mitään nimiä?
Ei ollut tässäkään yksityiskohdassa ennaltatietämisessä kanssani kilpailevia ainakaan Suomessa.
Toki
pimeät voivat väittää Jumalan Sanaa vastaan
ikuisesti. Tuskin
maailman mediat edes jälkikäteen kirjoittavat,
että sopimuksen tekijät olivat Ilmestyskirjan PETO JA TOINEN PETO. Katso
Sanakirja.
Nimenomaan pedoista on kysymys ja petojen eikä Karitsan seuraajia
ovat kaikki, jotka
tätä Jumalan Sanaa vastaan väittävät.
PERES HARKITSEE PÄÄMINISTERIEHDOKKUUTTA.
Israelilainen veteraanipoliitikko ja Nobelin rauhanpalkinnon saaja Shimon Peres harkitsee ehdokkuutta helmikuun
pääministerinvaaleissa. Peres kertoi Israelin radiolle punnitsevansa ehdokkuutta kansalta tulleiden vetoomusten takia.
Toiveemme siitä että Netanjahu valittaisiin oli tietenkin turha. Hän vetäytyi kilvasta.
Ilmeisesti Netanjahu oli ainoa poliitikko, joka
olisi ollut varteenotettava vastaehdokas peresläisille maansa jakajille.
18. 12. vuonna 1849
on tunnettu ensimmäinen
valokuva kuusta.
18. 12. 1956: Japan Admitted to U.N.
History and assessment of Japan's role in the U.N.:
http://home.earthlink.net/~mdvannorman/inn/library/japan.htm
18. 12.
1969: British Parliament Abolishes Death Penalty for Murder
History of Great Britain's abolition of the death penalty:
http://www.amnesty.org.uk/action/camp/dp/intro/uk.html
PLO:n johtaja Jasser Arafat on huomannut, että Israelin tuleva pääministeri voi olla
järkevämpi kuin Ehud Barak. Siksi on tullut kiire valmistella sopimusta Barakin kanssa.
Ilmeisesti kuvitellaan, että tulevan pääministerin on pakko hyväksyä
heidän valmistelema lopullinen sopimus.
Bill Clinton, mahtava Israelin vihollinen hänkin, on toiveikas
alkuunpanemansa
Jumalan tuomion syyn, Israelin maan jakamisen syntymisestä vielä
hänen kaudellaan. Ennaltatietämiseni
(Kipinä 2/1979)
mukaisesti USAkin kävi Israelia vastaan: 1988 loi suhteet terroristijärjestö PLO:hon
ja 1991 kävi kongreettisesti tekemään vihan ajan tulon takuuta, petollista rauhansopimusta.
Lähi-idän osapuolet Washingtoniin, uutisoivat maailman mediat tänään.
PLO:n edustajien on määrä tavata Yhdysvaltain edustajia Washingtonissa alkavalla viikolla.
Onko Clinton siis toiveikas LOPPUNSA TULOLLE?
Vaikka Raamattu ei paljon maininnut
USA:a, sekin toimi seurakunnalle
erinomaisena ajan merkkinä.
TSHERNOBYL,
venäjäksi Ilmestyskirjasta löytyvä koiruoho, tietää
Osmo Pöystin kirja.
Aamulehti on kertonut, että Thernobylistä kantautui säteilevä pilvi Suomessa mm.
Ähtäriin. Ja kun pilvi satoi alas kesken erään koulun oppilaiden ulkona
pidetyn liikuntatunnin niin onkin nyt siellä useita kilpirauhassyöpää sairastavia.
Itseäni kiinnostaa Tshernobylin ajankohtakin. Niin myös se, mistä
suomalaiset säteilyviranomaisetkin olivat kauhuissaan, että
ydinvoimala kun se nyt jo suljettiin se yllättäen yhdeksäksi päiväksi
avattiinkin jälleen ennen nyt tapahtunutta lopullista sulkemistaan.
Mikäli tieto yhdeksästä päivästä pitää paikkansa, se voi kertoa
Antikristuksenkin takaisintuloa päivän vastatessa vuotta.
TUOL PUOL JOKKEE.
Mikä Takaovesta ulos tulee? Paarman näet joulupäivänä Takaovi-nimisessä ohjelmassa.
Jossain oli kilpailukysymyksenäkin,
onko Turun tuomiokirkko
tääl vai tuol puol jokkee? Tuol puol sanotaan, mutta
täältä
katsottuna se on Helsinkiin päin niinkuin
minäkin Saimaan kanavan varrella ent. Läntisellä kanavatiellä.
Suomen
kartalla peilikuvassani siis Paarma kirkkoineen.
Ihme.htm sivuni tutkii minua,
joka en tällä etummaisella paikalla pyrkinyt olemaan vaan
näytin valintana sille joutuneen. Kirjoitan edelleen, mutta lähinnä
vain kiinnostuksesta itseeni ja siihen, miten tämä
pienimmän aasin virka
kohdallani tulee päättymään.
Jotakin tapahtuu
14. - 15. 11. viestini saivat jotkut sähköpostitsekin.
Maapallon toiselta puolelta ilmaantui minulle
ainoa kaima.
Hän on jo innostunut
vastakohtaisestani
"valinnastaan" ja jopa
muuttelee koneelleen Seurakuntalainen/Veijonen tekstejäni
Veli Venäläinen/Putin
odottaen hyvinkin Putinin pussaavan ja minun putoavan
vaikka jouluna 2000.
Karelian peilikuvassani tapettiin Eveliina.
Imatrankosken ev. lut. kirkon suntio
kertoi, että
surmapaikka on noin kilometrin
päässä siitä kirkosta. Täällä - missä näpyttelen näitä kivoja juttuja - kun ollaan
länsipuolella
niin ilmeisesti siellä oltiin
itäpuolella Vuoksen lähellä. En ole ehtinyt
edes tarkkaa surmapaikkaa tietooni saada, mutta
ties kuka asuu tarkassa pelikuvassa?
PLO keksi siis siitä 14. - 15. 11. 2000 vuosia 14 aiemmin, ettei pidäkään
tyytyä olemaan vähemmistönä Israelin maassa vaan rakennetaan
perkeleellinen Palestiina. Kas kun ei ollut Tiina vaan
Eveliina, murhattu tyttönen, Tshernobylin vuonna 1986 syntynyt.
Kansainvälinen rauhan vuosi, niin luultiin.
Halleykin tuomion tuloa silloin ilmoitti.
Pellert kirjoitti siitä
komeetasta Raamattuakin käyttävän okkultistisen kirjan.
Näissä ihmeellisissä puolikkaissa tutkitaan kuitenkin ennen muuta ajankohtaa
puoli vuotta mainitusta ajankohdasta. Puoli vuotta kirkossakin on
syntymäaikaeroa Johannes Kastajalla ja Jeesuksella, jotka olivat sukulaisia.
Ja taannoinhan kirjoitin Gorban puolisonkin kuoleman olleen merkkinä
vaikka Gorban tulolle puoli vuotta myöhemmin. Vain politiikkaan tuli.
Kai monikin pystyy tällaisia mietteitä kirjoittamaan, mutta minulla niitä vaan
on paljon tässä mainittua enemmänkin ja ne kaikki ovat TOTTA!
LYHYT AIKA JOULUUMME - TODISTUS HEPREA/SUOMI.
Veikko Pekille kiitos joulutervehdyksestä, jonka useiden muiden tavoin sain!
Muistutan kuitenkin joulu.doc:istani.
Tosin itsekin saatan lähettää joulutervehdyksiä, mutta
viestini sisältävät ajatuksen, ettei joulua meillä vaan se on
vertauskuvaa Karitsan häistä. Lyhyt aika siihen, niinkuin Moshekin
ystävilleen postittamassaan viestissä mainitsee:
"Aika on lyhyt! Tuomiot tälle maailmalle ovat lähellä! Messias saapuu pian!
Sitä ennen meidän on tehtävä työtä - julistettava evankeliumia - eikä vain
koottava itsellemme omaisuutta joka tulevassa tuhossa häviää kuin tuhka
tuuleen.
Näkymättömät (iankaikkiset) asiat ovat tärkeämpiä kuin näkyvät (ajalliset)!"
Ja Zewiltä myös:
heprea / englanti todistussivustani
on nyt myös HEPREA / SUOMI versio.
Myös he, jotka eivät osaa englantia voivat nyt tutustua
gematrian ja Raamattukoodien avulla tehtyyn todistukseen
Jeshuasta.
Sivun osoite on:
http://www.kolumbus.fi/gematria/todistus.htm
Myös sitä saa vapaasti kopioida ja käyttää todistamisen
apuvälineenä.
Moshe Zew
Ristin Voittokin on lukijapalstallaan käynyt keskusteluun
aiheesta, jospa uskovia ei temmatakaan. Numerossa 49/2000
Jukka Rokka kirjoittaa sellaista epäilevälle Siljalle.
"Porttokirkon ja Antikristuksen aika päättyy, kun
Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla", kirjoittaa Rokka.
Ja sitä näkyvää paluuta edeltää siis vihan aika,
mikä seurakunnan katoamisella alkaa niinkuin
Rokkakin selittää jakeita 1 Tess. 4:16-17.
KUKAAN MUU kuin minä ei yleensä maininnut sitä, mikä
kiistan ratkaisee: Ellei sopimusta Jerusalemista synny olisi
mahdollista jopa tulkita niin, ettei tule ylösottoakaan.
Ylösoton tulo on aina tulkittu liittyväksi siihen,
minkä kirjani nimetkin esittävät:
Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin.
Vihan ajan tulon ja siitä tempauksella pelastumisen takuu juuri on
tuo petollinen rauha! Epäilyt siitä, että uskovia ei temmatakaan
ovat varmasti lisääntyneet siksi, että
laskelmat ovat jo voineet osoittaa ylösoton ajankohtaa ja jotkut kai luulevat
jo elettävän vihan ajassa. Kun selkeästi olisi julistettu ylösoton tulemista
silloin kun se Raamatun mukaan tulee, "Jerusalemista sovittaessa", olisi
kirkkokunnissa vältetty sekoilu. Mutta niissähän juuri on kielletty, jopa harhaopiksi väitetty
selkeä ja oikea oppi Jeesuksen paluusta, jota täällä seurakunnassa opetetaan ja julistetaan.
Harri Veijonen.
PAAVI TOIVOTTI HAIDERIN TERVETULLEEKSI
Pope gives Haider 'warm welcome'
Weekend News Today
Lead: Leo
Source: CNN
Controversial Austrian politician Joerg Haider has said he received a "warm welcome" during his meeting with Pope
John Paul II. The Israeli government and Jewish groups are
denouncing Haider's visit to the Vatican because his far-right views have been regarded as sympathetic to Nazis.
Kommentti: Minulta on aiemmin kysyttykin mielipidettäni Itävallan Haiderista.
En pidä häntä profeetallisesti merkittävänä henkilönä,
mutta kylläkin vaarallisena mm. juutalaisille. Toisaalta vastaavaa rasismia ovat osoittaneet
- Roomassa oli suuri vasemmistoradikaalien riehunta Israelia vastaan -
samat mielenosoittajat, jotka nyt Roomassa vastustivat Haideria.
Heidän vastustuksensa ei näytä johtuvan Haiderin rasismista
vaan siitä, että Haider on rasisti oikealta siinä missä he vasemmalta.
Harri Veijonen.
16. 16. 1916: Members of the Russian nobility killed Rasputin, Rasputin tapettiin.
16. 16. 1944: WWII "Battle of the Bulge" Began
Following the Normandy invasion of June, 1944, the Allies advanced
rapidly through Nazi-occupied Europe. But when the Allied forces
were stalled along the German border, the Germans launched a major
counteroffensive along "The Bulge", a 75-mile front in the Ardennes
Forest of Belgium. Started on December 16, 1944, the attack took the
American troops by surprise and the Germans were able to penetrate 65
miles into Allied lines in less than two weeks. After an estimated
77,000 Allied and 130,000 German casualties, the last German
offensive in the west was finally halted.
Background and history of the Battle of the Bulge:
http://nova.acomp.usf.edu/~dsargent/
Väkivaltaisuudet jatkuvat. Sitenkö kuin MTV3 kertoo palestiinalaislähteitä lainaten?
CRISIS HEADLINES DEC 13.
Palestinians fired at an Israeli school bus filled with children and
teachers this morning in the Gaza Strip...
Keijo Lindemanin
välittämä uutinen tapahtumista.
You can also find directions at
THE CHRISTIAN FRIENDS OF ISRAEL web site:
www.cfijerusalem.org
Palestiinalaisten tavoitteena on saada aikaan rauhansopimuksen runko ennen Israelissa helmikuussa käytäviä
pääministerinvaaleja. (STT)
KÄNNYLLÄ LASTENHOITOA
keskustelu jatkuu kirjastokaapelissa. Useimmat
kirjastoihmiset ovat sitä mieltä, että kännykät on oltava kirjastossa suljettuna.
Kännyköiden käyttö häiritsee kirjastonhoitajia itseään.
Ei kirjasto ole mikään päivähoitopaikka. Sitä varten on valtion varoin
ostettu lasten luonnollinen hoitaja kotoa ja perustettu
stalinistien ylläpitämä päiväkotijärjestelmä.
Sellainen ainakin oli ihmisten pelko
siihen aikaan kun päiväkodit keksittiin.
15. 12.
tapahtui vuonna
1961: Adolph Eichmann Sentenced to Death
Adolph Eichmann, the Nazi official who actively administered the
policy of murdering all the Jews in Nazi-occupied Europe, fled to
South America at the end of WWII. In 1960 he was captured by Israeli
agents in Argentina, brought to Israel, and charged with crimes
against the Jewish people and against humanity. The trial drew
international attention and increased general awareness of the Nazis'
systematic murder of six million Jews. Found guilty on December 11,
1961, Eichmann was sentenced to death on December 15. He was hanged
on May 31, 1961.
A site for the study of the Eichmann trial and the Holocaust:
http://www.pbs.org/eichmann/study.htm
14. 12. tapahtui vuonna
1925: Decembrist uprising in Russia
Shortly after the new czar, Nicholas I, began his reign, a group of
dissatisfied nobles known as the Decembrists petitioned for the
abolition of Russia's system of serfdom and an end to absolute
czarist rule. On December 14, 1825 they marched into Senate Square
with a group of soldiers who had refused to swear loyalty to the new
czar. The uprising was quickly crushed, and the Decembrist rebels
were immediately hanged or exiled. The Decembrist uprising served as
a pretext for a harsh crackdown on opposition, but also as a model
for future Russian revolutionaries.
A university student's paper on the history of the Decembrist
uprising:
http://www.fordham.edu/halsall/mod/ayrapetova-dec.html
Josef Shulamin kirjeestä:
This week end I am taking 50 Russian immigrants who are associated with
Netivyah all through the land of Israel to a special week-end of fun and
study in Kibbutz Ein Gev that is on the east shore of the sea of Galilee.
We will have sessions to discuss the vision of Netivyah and God's Word, and
also how these brothers and sisters who are allover the land can fit into
the work of Netivyah among the Russian immigrants and also in all of
Israel's community...
Shulam siis majoittaa. Kirjeessään mainitaan myös
Hannu Takkula ja Ulla Järvilehto:
Ulla Järvilehto benisjono nihala metsujan et hakarjanut vehitrajena letionim...
ISRAELIS KILLED.
hebron.org.il:stä tilattavissa uutisissa
mainitaan mm.:
See list of all Israelis killed since the inception of Oslo (Sept. 1993) on
the Hebron Web Site:
http://www.hebron.org.il/terrorvictims.htm
KÄNNYKKÄ.
Kirjastokaapelissa Riitta Manninen pohtii kirjastossaan ollutta
kännykkäkieltoa, mikä päätettiin lopettaa:
"Miksi me olisimme
viimeinen puhelimeton saareke maailmassa, jossa vaikkapa vanhemmat ja
lapset eivät enää aamuisin sovi iltapäivän ohjelmasta vaan pitävät
yhteyksiä luureillaan. Jos lapsi ei voi tulla kirjastoon odottelemaan
äitinsä yhteydenottoa koulun jälkeen, pidän tilannetta PR-mielessä
huonona."
LIISAUS voi olla hyvä tapa ottaa itselleen käyttöön vaikka uusi tietokone.
Soneran lisäksi muutkin harjoittavat PC:n vuokrausta 200-300 mk/kk.
Kun tietokone hajoaa tai vanhenee, yritys toimittaa samaan hintaan uuden.
Esimerkiksi lappeenrantalaisen Saimaan Internet Cornerin tietokoneet ovat liisattuja eivätkä
omaksi ostettuja.
TÄMÄ (EILINEN) PÄIVÄMÄÄRÄ HISTORIASSA:
TEMPPELIN SYNTTÄRIT EILEN:
13. 12.
519 BC: Foundations laid for Second Temple in Jerusalem
The Jewish Temple on Mt. Zion in Jerusalem, originally built during
the reign of King Solomon, stood from 950 to 587 BC, when the
Babylonians, who exiled the Jews to Babylon, destroyed it. After
their return from Babylon, the Jews were determined to build a new
temple. Supported by the prophets Haggai and Zechariah, they laid
the foundations for the Second Temple on December 13, 519 BC (24
Kislev, 3241 in the Jewish calendar). Completed four years later,
the Second Temple stood more than a half millennium, until the Romans
destroyed it in 70 AD.
History of the Temple in Jerusalem
http://www.nd.edu/~theo/glossary/temple.in.jerusalem.html
A timeline of Temple-related history:
A timeline of Temple-related history:
http://www.templemount.org/history.htm
Salatut elämät alkaessa TV1:llä loppui ohjelma Betlehemistä.
Ohjelman sanoman kiteytti sen lopussa PLO:n vaikka luterilainen
kirkonmies: "Kristuksen tappaja juutalaiset! Juutalaiset tappoivat Jeesuksenkin!"
Seurakuntaa ei varsinaisesti ole,
koska kirkko on tullut sen sijalle.
KIRKKO, ei ainoastaan portto vaan myös MURHAAJA!
ROOMASSA kirkon pää ja roomalaiset sotamiehet toteuttivat Kristuksen tappamisenkin.
Ilmestyskirja ihmettelee sitä, että kirkko on veressä Kristuksen
seuraajien murhaamisesta.
Kirkko on Kristuksen murhaaja!
Muualla UT:ssa kerrotaan, että siinä samalla
kristityn nimellä esiintyvät kirkolliset vainoavat ja tappavat juutalaisiakin.
Valtiokirkkojen tai valtioateismin historiankirjat voivat esittää vaikka Stalinin hyväntekijänä.
Yliopiston lehtorini, Markku Palovaara 1970-luvulla kauhistelikin sitä, kun eräässä
teoksessa oli Stalinin kuva laitettu Hitlerin rinnalle. HYI! Ja hyi kai edelleen
opettaa Joensuun yliopistossa. Jos siihen aikaan professorit ja lehtorit olivat
humalassa tai krapulassa opettaessaan, en sentään kuullut sellaista kuin nyt on uutisoitu,
että opiskelijoille professorit jo viinaa tarjoavat.
Beetlehemin joulun juhlat peruutettu, kertoi ennen TV1:tä Heikki Kangas
Ristin Voitossa - vähemmällä propagandalla.
"Vaikka nyt olisi vietetty Jeesuksen syntymän 2000-vuotisjuhlaa,
palestiinalaisviranomaiset ilmoittivat, että suurjuhlat on peruutettu."
Kangas muistaa mainita, että
PALESTIINALAISET OVAT TULITTANEET JERUSALEMIN JUUTALAISLÄHIÖITÄ
Beetlehemin ympäristöstä, ja siksi Betlehemkin on
saanut osumia takaisin.
Joulujuhlat Betlehemissä peruutettu. Jopa kysymys
"ovatko Karitsan häätkin peruutettu" nousee kirjoitusteni
tuntijana mieleeni. Mutta olenhan kirjoittanut, että
Antikristuksen juhlat ovat alkamassa ja siksi tulonsa tapahtuu
ja täsmälleen oikeaan aikaan.
Kun Jeesus sanoo Raamatussa, että älkää lainkaan vannoko, luterilaiset vannovat
Raamatun päällä. Kun Jeesus ei opettanut viettämään syntymänsä muistojuhlaa edes oikeaan aikaan,
luterilaiset viettävät ja väärään aikaan kai samalla väittäen, että
juuri he ovat Kristuksen seuraajia. PAAVIN SEURAAJAT, SAATANA HERRANSA!
STT:n lestadiolainen päätoimittaja Etelä-Saimaa aikanaan kielsi minua lehdessään
käyttämästä juuri Perkele-nimeä ja sitten kaikki ilmoittelut.
PERKELEEN ystävät siellä!
Taidetaan jo elää viimeisen,
kaupungin pois polttavan Turun palon kynnyksellä.
Kaupunki ei olisi saanut
hyväksyä arkkipiispan ajamaa hömpötystä joulukaupungista.
Suomen "joulukaupungissa" Turussa ev. lut. kirkosta eroaa muuta maata enemmän väkeä,
kertoo kirkollisten oma tutkimus.
Syiden pohtimisessa on tainnut unohtua, että toki valtiokirkosta lähdetään oikeaankin suuntaan eikä
vain käännytä johonkin Staliniin, tms. Linkki tutkittavaksi:
www.evl.fi/srk/kankaanpaa/artikkelit/Uskonnonvapaus.htm
Niinkuin Piru Raamattua-lukeminen leviää kaikkialle paitsi seurakuntaan.
Kysymys Israelista ja Jerusalemista jakaa kaiken maan. Vaikka olen osoittanut, että
ennaltatietäjä olen minä, vastustajani vaan viipottavat ennaltatiedetysti väärään suuntaan.
Itsehän lopetin tekstieni tarjoamisen Etelä-Saimaan toimitukselle kun huomasin,
että siellä vain luetaan viestejäni niinkuin Piru olisinkin minä.
Veijo Minkkinen on asiassaan niin varma, ettei osaa edes lopettaa.
Annetaan nyt Minkkiselle mahdollisuus kertoa asiansa itse:
"Tässä on otteita Suomen Kristillisen Liiton kotisivuilla Lähi-Idän tilanteesta kirjoittavan SKL:n
europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan kirjoituksista:
"Tämä on kyllä sanalla sanoen järkyttävää. Oikeudenmukaísuusko ei kuulu kaikille? Tuo asenne ei ole sen enempää
kristillinen kuin reilukaan. Edes juutalaiset eivät ole tyytyväisiä noin kritiikittömään Israel-sympatiaan.
He tietävät että sellainen kääntyy ennen pitkää heitä vastaan.
Puolustan kyllä Israelin oikeutta maahansa mutta on selvää, ettei palestiinalaistenkaan oikeutta voi kiistää.
Sehän tämän tilanteen tekee aidosti vaikeaksi. Jos tätä ei edes lähtökohtaisesti tunnusteta, ei ole mitään toivoa.
Meidän olisi varottava olemasta sellaisia kristittyjä, joiden oikeustaju hyppelehtii sinne tänne kohteen mukaan.
Jos emme kykene soveltamaan samoja moraalisia kriteerejä esim. väkivaltaan, häpäisemme itse oman moraalisen perustamme.
...Ja jos luit tarkkaan, en pidä kummankaan osapuolen vääryyksiä hyväksyttävänä. Tässä asiayhteydessä tietysti
korostin sitä, ettei kristittyjen Israel-rakkauden nimissä ole lupa hyväksyä vääryyttä.
yst. e-rk"
LOISTOTYTTÖ tämä Eija-Riitta!!!
Hänet pitäisi lähettää Lähi-Itään rauhanvälittäjäksi.
Tällä menolla minusta ja monesta muustakin tulee vielä Kristillisen Liiton äänestäjä!"
Veijo Minkkinen. Kommentti: Pretty women, ja Minkkinen onnistui saamaan
tarjoamansa tekstin tänne. En mene takuuseen, onko hän lukenut Eija-Riittaakin niinkuin piru raamattua.
Selvää kuitenkin on, ettei
yksikään poliittinen puoluekaan Raamatun ja Israelin rinnalla pysy
vaan Minkkisen kaltainen voi jatkossa Kristillistä Liittoa seurakunnan ja juutalaisten vainoihin jopa johtaa.
Ilmeisesti kuitenkin vasta ylösoton tapahduttua. En ole vielä saanut Minkkiseltä
"ei ainakaan" vastaväitettä väitteeseeni: Jerusalemista sovittaessa!
Ryhtyykö Minkkinen kilpaan eli jää vihan aikaan vai kääntyy vielä Israel-kysymyksessäkin
enemmän Veijosen linjalle?
NETANYAHU-LAISTA BIBI-LAKI.
JERUSALEM. Israelin parlamentti asettui keskiviikkona alustavassa käsittelyssä tukemaan lakiesitystä, joka mahdollistaisi kaikkien kansalaisten osallistumisen pääministerivaaliin. Jos esitys menee läpi, Israelin entinen pääministeri Benjamin Netanjahu voi ottaa osaa vaaliin.
Netanjahu ei ole parlamentin eli knessetin jäsen, eikä hän Israelin nykyisten lakien mukaan voi lähteä mukaan kamppailuun pääministerin virasta.
Israelin parlamentti hyväksyi alustavassa käsittelyssä äänin 67-35 lakiesityksen, joka Netanyahun lempinimen mukaan on ristitty Bibi-laiksi. Israelin radion mukaan esitys voi tulla parlamentin seuraavaan käsittelyyn vielä keskiviikon kuluessa.
Pääministeri Ehud Barak jätti sunnuntaina eronpyyntönsä Israelin presidentille. Netanjahu on johtanut Israelissa viime
aikoina julkaistuja mielipidemittauksia. STT-AFP-HS-ZEW.
JEHOVALAISTENKIN VAINOAMINEN VÄÄRIN. Löysin osoitteeni linkeissä
http://www.saunalahti.fi/harkone2/ tuossa laajassa Jehovan Todistajia moittivassa sivussa.
Toki olenkin esittänyt kritiikkiä opistaan, mutta en halua ottaa ensimmäistäkään askelta heitä
vainoavien seurassa! Tärkeämpää on osoittaa miten valtion kirkot ovat harhaoppisia.
En helluntaikirkon tai vaikkapa metodistikirkon
moittimisellani auttaisi irti pahimmista harhaopeista, johon toki ensisijaisesti pyrin.
Ensin ulos valtionkirkosta ja esimerkiksi jevovalaisista, joissa todelliset harhaopit ovat.
Jehovan Todistajien oppi ajan loppumisesta
ei ole niin typerä kuin valtiokirkon "vaikka 500 vuoden päästä", mitä
typeryyttä on omaksuttu metodistikirkkoon, helluntaikirkkoon, ym. paaviin päin kulkijoihin.
Tutkittavaksi linkki:
Maailmanloppu eilen, tänään, huomenna.
Ajan Faktan
Jehovan Todistajia käsittelevä sivu tässä.
Kiitos Moshelle Israeliin! Hänen avullaan tärkeimmät uutiset voidaan
saada ensimmäisenä Suomessa tänne! Moshe:
Shalom!
Aamulla uumoilemani kiertotie on tekeillä.
Täällä uutisista kuulin, että suunnitteilla on
"Chok Natanyahu" (Natanjahu-laki).
MZ.
STT:
Israelin pääministeri Ehud Barak on aloittanut vaalikampanjansa heti tänään, kun hänen eronsa pääministerin
tehtävästä tuli virallisesti voimaan. Barak ja hänen hallituksensa jatkavat toimitusministeristönä seuraavat kaksi
kuukautta ennen pääministerinvaaleja. Barak erosi sunnuntaina pääministerin tehtävästä ja julisti ennenaikaiset
pääministerinvaalit. Parlamenttivaalit Israelissa on määrä pitää myöhemmin keväällä.
Israelin parlamentin oikeisto on ryhtynyt kuumeisesti ajamaan läpi uutta lainsäädäntöä,
joka mahdollistaisi entisen pääministerin Benjamin Netanyahun osallistumisen pääministerinvaaleihin.
Netanyahu ei ole parlamentin jäsen eikä hän näin voi olla ehdokkaana pääministerinvaaleissa.
TÄMÄ PÄIVÄ historiassa kiinnostaa minua niin paljon, että
etsin juuri kirjastostakin lisätietoja, samoin Lennonin murhaajasta.
Kirjastoväki täällä on nykyisin erityisen avuliasta ja kohteliasta
Harri Veijoselle.
Mikäli Moshe löytäisi Israelista kirjastosta tai internetistä opuksen, missä
kerrottaisiin tapahtumia historiasta siellä käytetyn oikean kalenterin mukaan,
tutkimus olisi kiinnostavampaa. Toki suomalaisia kiinnostaisi tietää
mitä meidän maassamme on tapahtunut tällä päivämäärällä eri vuosina. Kronikka ja Mitä missä milloin-sarja
antaa hieman apua. Ulkomailta hankkimani tieto ei täällä välttämättä kiinnosta:
12. 12. 1870: Rainey became the first African American congressman.
Tai ehkä vain minua ei kiinnosta tuo vaan
Pretty women -
lauluni hänelle löytyy tuosta, kun ei taustalla enää soi - MONA LISA:
12. 12. 1913: Mona Lisa recovered 27 months after theft.
When Leonardo Da Vinci's painting, Mona Lisa was stolen from the
Louvre in Paris in 1911, the police were unable to find the painting
or the thief, although they interrogated many suspects. Twenty-seven
months later an Italian man named Vincenzo Perugia attempted to sell
the paining to the Uffizi Gallery in Florence Italy for $100,000.
When he was arrested and the Mona Lisa was recovered, he claimed that
his motivation was patriotism: to return the Italian painter's
masterpiece to Italy. Following a brief exhibition in Italy, the
Mona Lisa was returned to the Louvre.
About the theft of the Mona Lisa:
http://www.arts.ufl.edu/art/rt_room/mona/mona.html
1925: World's first motel opened in California.
California motel site, featuring the Motel Inn:
http://www.sjsu.edu/faculty/wooda/motelcalifornia.html
Shalom!
Tilanne tällä hetkellä on se kuten uutiset Suomessakin
kertovat. Natanjahun suosio on nyt erittäin korkealla
ja siksi ehkä kehitellään jonkinlainen kiertotie jos
sellainen suinkin vain on mahdollista.
Onneksi hän ei ole uskonnollinen, muuten siinä olisi
taas yksi messias-ehdokas lisää. Vaikka, piankos
hän kipan päähän laittaa jos näyttää olevan
edullisempaa olla uskonnollinen.
Barak (ukkonen) näyttää nyt menettäneen
mahdollisuutensa kävi Natanjahun miten tahansa,
sillä Sharonin suosio on myös kasvamaan päin.
Nyt näyttää siltä, että seuraava pääministeri on
Sharon tai jos kiertotie löytyy, niin Natanjahu.
Seurataan miten asia kehittyy.
Moshe Zew
Kommentti: Suomen tv-uutisissa näytetyn Netanyahun päässä
olikin kipa, jos se siis tarkoittaa juutalaisille tunnusomaista "pipoa".
PILKKAAVALLE KAIMALLE SIVU: VELI VENÄLÄINEN
PALAUTE:
Sinun pääsivusi on eilen ja tänään reistaillut.
Näkyviin tulee tällainen näkymä (osakuva näytöllä
näkyvästä). Eli ei juuri muuta kuin ylin rivi.
Vastaus: Vikana saattaa olla hitaasti avautuva
tervetulolauluni, jonka poistan nyt. Tosin monilla on tahtoa muuttaa
sivujeni sisältöä.
Maapallon toiselta puoleltakin löytyy uskomatonta intoa
muuttaa sivuni "Veli Venäläisen", Putinin uutisiksi!
Hän, kaimanani esiintyvä on lähettänyt tekosistaan kuviakin
ja saakin nyt tänne täydennettävän oman sivun:
Veli Venäläinen.
Itse en voisi kuvitella alkavani väännellä omalle koneellenikaan
jonkun toisen sivuja vastakohdakseen, mutta
oikealla profeetalla näyttää aina olevan joku innokkain
väärä profeetta!
Oikea termi tässä yhteydessä valheprofeetta.
Minkähän näköinen on
Harri Veijonen Uudesta Seelannista?
Tarjoaakohan hän omaa kuvaansa tuolle saamalleen sivulle?
Israelin edellisen pääministerin Benjamin Netanjahun suosio on tuoreen mielipidemittauksen mukaan noussut entisestään.
Israelin edellisellä pääministerillä Benjamin Netanjahulla on peräti 20 prosenttiyksikön etumatka nykyiseen
pääministeriin Ehud Barakiin nähden. Yedioth Ahronoth -sanomalehden tänään julkistaman kyselyn mukaan
Netanyahu saisi 52 prosenttia äänistä, jos pääministerin vaali pidettäisiin nyt. Työväenpuoluetta edustava Barak
keräisi vain 32 prosenttia äänistä.
Netanjahu ilmoitti eilen pyrkivänsä pääministeriksi pian sen jälkeen kun Barak oli jättänyt eroanomuksensa maan
presidentille. Barakin eron jälkeen maassa on pidettävä pääministerinvaali 60 päivän sisällä.
Vaaliin voivat osallistua vain parlamentin eli knessetin jäsenet.
(MTV3 internet)
Voisiko Moshe Israelista kertoa missä mennään?
ILTALEHTI, KIRKKO JA PORNO.
Iltalehti kehuu omiaan: kirkkoa ja muuta porttoa!
Esimerkiksi
4. 12. uutiseni mainitsi ev. lut. kirkon arkkipiispan olleen Eveliinan
ylläkin Iltalehdessä. Vuoden 2001 alusta Suomessa vapautuvat K18 pornovideot
vaikka ruokakauppoihin ja kirkon ystävä, Iltalehti nostaa levikkiään
Ilta-Sanomiin nähden. Asian takaa se, että Iltalehti ottaa virallisesti
maassamme maan porttojen lehden aseman.
Iltalehden päätoimittajan nimestä vitsailin taannoin: Karhuvaara.
Karhuja on varottava, ettei Karhumäen hautausmaalle päädy.
STT:
"Ilta-Sanomat ilmoitti tänään poistavansa puhelinseksilinjojen sekä seksilehtien ja -videoiden myynti-ilmoittelun ensi
vuoden alussa. Lehti katsoo, että ilmoittajien kaupallisten pyrkimysten ja lehden eettisen linjan välillä on vallinnut
ristiriita." Kaksi kolmesta päivälehdestä julkaisee pornoilmoituksia.
STT: "Ilmoituksia arvioidaan olevan näissä lehdissä noin 180 000 vuodessa ja niiden tuotto lehdille on noin 47
miljoonaa markkaa."
TÄMÄ PÄIVÄ
11. 12.. Taannoin tapahtunut mm. seuraavaa:
1719: The first corded sighting of the Aurora Borealis.
1844: The first recorded person to use anesthesia in dentistry.
1936: King Edward VIII gave up British throne for love.
A biography of King Edward VIII:
http://www.incwell.com/Biographies/EdwardVIII.html
1946: UNICEF established. Unicefin perustamisesta 54 vuotta.
Unicefin historiaa löytyy sen omilta sivuilta
The history, mission, and current activities of UNICEF:
http://www.unicef.org/about/.
Kertokaa missä, jos tiedätte päiväkohtaista historiointia
löytyvän muualta Suomesta.
MIKA JA ERJA HÄKKINEN on tänään saanut poikalapsen. Noin kaksikuinen jo on
Yrjö ja Minna Hämäläisen tytär, johon vaunuissaan tänään törmäsin Lappeenrannan uudessa
Citymarketissa, jossa on myös Pizza Buffet, toinen Iso-Kristiinassa.
Tänään on täysikuu.
Jos kalenterissa on puolen vuoden
virhe, hyökkääkö Antikristus 11. 6. 2001? Tuskinpa, sillä
kuukalenterin mukaan kuuden kuukauden päästä oleva täysikuun päivä on
aikaisemmin, puolitoista kuukautta aiempi kuunvaihde
noin 24. 4. 2001, mutta kuusi kuukautta oletetusta vuosituhannen vaihteesta,
Nisan kuun alku jo noin 25. 3. 2001. Noin siitä alkaen "rauha ylösottoineen" saattaisi siis olla mahdollista
tulla.
MIKA HÄKKINEN ajaa seuraavassa videossa F1 ajokkiaan:
Mika Hakkinen video (2,3 MB).
Video esittää Mika Häkkisen ulosajon.
Linkki:
Muitakin videoita. -
Johannes Virolainen kuoli tänään.
- EU-kokouksessa
Nizzassa saavutettiin odotettua parempi tulos Suomelle.
Pääministeri Paavo Lipposessa
todella on ainesta
vihan ajan mooseksen tehtävään.
Peresläinen Israelin pääministeri Ehud Barak on oman valtionsa vihollinen.
Seurakunta ei ole Israelin vihollinen vaan terve menoa Barak!
Ehud Barakin veto erota nyt pääministerin paikalta oli kuitenkin
juuri sitä
oveluutta, jota voidaan odottaa perestroikan Gorbaltakin:
tulee valtaan juonilla, kuten esikuvansa Antiokus, eli kuten jo vuosia sitten
kirjoitin siitä,
vain se Daniel 11:21 on varmasti Antiokuksen toteuttamaa Antikristuksen esikuvaa.
JUONI Barakilla on se, että laki Israelissa kieltää pahimman vastaehdokkaansa Netanyahun
tulemasta kilpaan mukaan, koska ei ole parlamentin jäsen. Perkeleellinen peresläinen
(peres latinasta: sinä tuhoudut) juoni on nyt todistettavasti Israelissa,
ja ainahan olen kehottanut vertaamaan mitä tapahtuisi Venäjällä.
No juonipa hyvinkin samaan aikaan jo alkanut!
Ennaltatietämiseni siitä, että 1. 1. 2001 ei julistetakaan Palestiinaa todettiin
tänään epäsuorasti PLO:n Arafatin omasta suusta. Kuukausia menee ennenkuin
"rauha" voi tulla. Nyt on menossa se, mikä juonilla syntyy,
ja jos Gorban striptaesetanssi on vasta
pyörinyt pikkuhousuissa niin joko on aika ottaa housutkin pois?
Alaston pelle on Antikristus! Samalla tietenkin ennaltatiedetään, että
Putinille käy "vaikka putoaa" vanhan tekstini mukaan.
Miten paljon olen asioita tutkinut, kysyi eräs päiväkodinjohtaja taannoin minulta.
Vastaukseni oli ja on: "Sen verran, ettei kukaan vedä minua höplästä!"
Kun eräs Toni minulta kysyy langenneitten enkelten nimiä, mihin sitä tietoa tarvittaisiin?
Seurakunta tarvitsi tiedoista eniten juuri ennaltatietämistä,
ja sehän on tunnusomaistakin juuri seurakunnalle näkiessämme ylösoton päivän lähestymisen, Heb 10:25.
TÄMÄ PÄIVÄ maailmanhistoriassa-sarjani alkaa tänään.
Tosin pitäisi samalla tutkia päivämääriä kuukalenterin mukaan.
Vuonna 1901 alkoi Nobelin Rauhanpalkintojen jako
10. 12., ja nyt 99 vuotta myöhemmin jaettiin taas.
Merkittävää on, että tuhoutumisen ajomiehillekin
palkinto on jaettu: saajina sekä Shimon Peres että
perestroikan Gorba.
Miten hakea lisätietoja Veijosen uutisiin?
Jos kiinnostaa esimerkiksi
"The Album Signed by John Lennon for Mark Chapman
5 Hours before Lennon's Death", voi yrittää
laittaa teksti noin juuri lainausmerkkeihin ja yritys
Altavistasta tuottaa yhden sivunkin, mikä juuri on asian
lähde:
kyseisen hakutulos Altavistasta.
The Album Signed by John Lennon for Mark Chapman
5 Hours before Lennon's Death
Se että Israel olisi saanut pitää Israelin maan ja välttyä maailman taholta tulevasta
rasismista, olisi estänyt Antikristuksen ja vihan ajan tulon.
Mutta maailmahan teki ennaltatiedetysti ja niinhän karhukin tulee!
Oletko valmis pedon syötäväksi? Vastaus: EN!
Siksi seisonkin Israelin rinnalla!
Yhteiskuljetus Helsinkiin mielenosoitukseen olisi ollut paikallaan Lappeenrannankin kokoisesta
kaupungista. Syytän itseäni, joka seurakunnan vastuuhenkilönä olisin voinut yrittää järjestää yhteistä
linja-automatkaa helluntaikirkon, vapaakirkon, baptistien tms. kanssa.
Täältä osallistui vain joitakin yksittäisiä henkilöitä omine kyyteineen.
Hyvä olisi ollut saada lehtiin mainoskin kuljetuksesta:
Israelin puolesta.
JOHN LENNONIN murhaajan pääsy ehdonalaiseen on tv-uutistietojen mukaan evätty.
Internetissä kerrottiin kyseisen Mark Chapmanin vapautuvan myöhemmin tänä vuonna.
Viisi tuntia ennen Lennon-murhaansa Chapman oli saanut Lennonilta
nimikirjoituksen albumiin, Douple Fantasy, mikä nyt viikon kuvanani
ja myöhemmin Harri Veijonen Groupissa.
"The Album Signed by John Lennon for Mark Chapman
5 Hours before Lennon's Death." Viime vuonna kyseinen murhaajalta peräisin ollut
albumi huutokaupattiin huikealla summalla, -
SOLD -
The Album was sold for $460,000. ($400,000. plus a 15% buyers preimum)
- noin 3 miljoonalla markalla. Murhaajan osuudesta ei ole tietoa, mutta
Chapmanin olisi viisainta pysyä vankilassa kuolemaansa asti tai
nimmareidensa kerääjistä tulee riesa.
Harri Veijonen.
-----Original Message-----
From: Murray Kahl [mailto:kahl1@gate.net]
Sent: Tuesday, December 05, 2000 5:18 PM
To: Recipient list suppressed
Subject: Intuition elevated over fact
Note: This Palestinian author needs help in refuting what he
intuitively knows to be lies. Intuition elevated over fact is
a difficult enemy.
Murray
Dear all,
I need help in refuting the below zionist lies. I am extremely busy with
many other things and have no time to do this alone. Your help is greatly
appreciated.
Subject: Israeli conflict today
This gives some important and relevant facts and figures. Please read and
send on.
Nationhood and Jerusalem
Israel became a nation in 1312 B.C.E., two thousand years before the rise
of
Islam.
Arab refugees in Israel began identifying themselves as part of a
Palestinian people in 1967, two decades after the establishment of the
modern State of Israel.
Since the Jewish conquest in 1272 B.C.E. the Jews have had dominion over
the
land for one thousand years with a continuous presence in the land for the
past 3,300 years.
The only Arab dominion since the conquest in 635 C.E. lasted no more than
22 years.
For over 3,300 years, Jerusalem has been the Jewish capital Jerusalem has
never been the capital of any Arab or Muslim entity.
Even when the Jordanians occupied Jerusalem, they never sought to make it
their capital, and Arab leaders did not come to visit.
Jerusalem is mentioned over 700 times in Tanach, the Jewish Holy
Scriptures.
Jerusalem is not mentioned once in the Koran.
King David founded the city of Jerusalem. Mohammed never came to
Jerusalem.
Jews pray facing Jerusalem. Muslims pray with their backs toward
Jerusalem.
Arab and Jewish Refugees
In 1948 the Arab refugees were encouraged to leave Israel by Arab leaders
promising to purge the land of Jews. Sixty-eight
percent left without ever seeing an Israeli soldier. The Jewish refugees
were forced to flee from Arab lands due to Arab brutality, persecution and
pogroms.
The number of Arab refugees who left Israel in 1948 is estimated to be
around 630,000. The number of Jewish refugees from Arab lands is estimated
to be the same.
Arab refugees were intentionally not absorbed or integrated into the Arab
lands to which they fled, despite the vast Arab territory. Out of the
100,000,000 refugees since World War II, theirs is the only refugee group
in
the world that has never
been absorbed or integrated into their own peoples' lands.
Jewish refugees were completely absorbed into Israel, a country no larger
than the state of New Jersey.
The Arab - Israeli Conflict
The Arabs are represented by eight separate nations, not including the
Palestinians. There is only one Jewish nation.
The Arab nations initiated all five wars and lost. Israel defended itself
each time and won.
The P.L.O.'s Charter still calls for the destruction of the State of
Israel.
Israel has given the Palestinians most of the West Bank land, autonomy
under
the Palestinian Authority, and has supplied them with weapons.
Under Jordanian rule, Jewish holy sites were desecrated and the Jews were
denied access to places of worship.
Under Israeli rule, all Muslim and Christian sites have been preserved and
made accessible to people of all faiths.
The U.N. Record on Israel and the Arabs
Of the 175 Security Council resolutions passed before 1990, 97 were
directed
against Israel.
Of the 690 General Assembly resolutions voted on before 1990, 429 were
directed against Israel.
The U.N was silent while 58 Jerusalem Synagogues were destroyed by the
Jordanians.
The U.N. was silent while the Jordanians systematically desecrated the
ancient Jewish cemetery on the Mount of Olives.
The U.N. was silent while the Jordanians enforced an apartheid-like policy
of preventing Jews from visiting the Temple Mount and the Western Wall.
These are incredible times. We have to ask what our role should
be. What will we tell our grandchildren we did when there was a turning
point in Jewish destiny, an opportunity to make a difference?
Start now. Send this to 20 other people you know and ask them to send it to
twenty others.
Uutisen välittäjän viesti:
Hei! Ehkä voisitte lähettää tämän eteenpäin. Vaikka Tarja Haloselle ja Erkki
Tuomiojalle! Tämä on arabin kirjoittama, joten se ei ole juutalaista
propagandaa!
Rauni
Itsenäisyyspäivänä Helsingin jäähallissa oli kuuden tunnin konsertti, missä
esiintyi 40 lähinnä suomalaista rockmuusikkoa alkaen 60-luvulta.
Melkeinpä säälittäviä yksilöitä joukossa. Juice Leskinen kuoleman partaalla?
Renegades-komppisivuani
pidän parempana muistona yhtyeestä kuin tv:stä näkemääni.
Mistähän syystä konsertin vetäjä mainosti Renegadesia Beatlesin edelle?
Pelkkää kateutta? John Lennonin musiikkiakin on tv:ssä pyritty
mitätöimään huonoilla dokumenteilla. Mestarit-
nelikkö on kuitenkin Suomeenkin synnytetty ja se muistuttaa
ei vain Beatlesista vaan yhdestä mestarista. Yhtenä Kristuksen maallisena
vastineena on selvästi ollut The Beatles yhtyeen John Lennon.
Eilen tuli "ristiinnaulitsemisestaan" 20 vuotta. John Lennon
9. 10. 1940 - 8. 12. 1980.
Raamatullinen sukupolven ikä 40 vuotta tulee vastaan jatkuvasti
ja rokkarit itse käyttivät 40 alkaen vuodesta 1960.
Siihen aikaan syntyi Lennonin ajan merkki, joka on ykkösenä
myyntilistoilla nyt.
Kuka mestareiden jälkeen lavalle tulisi? Kuka vuoden 2001 alkaessa
lavalle tulisi? Eilen, Lennonin kuolinpäivänä, tuli jo musiikki:
Suuri ja mahtava Neuvostoliitto! "Vai ei Gorba tule takaisin"
olen hokenut pian yhdeksän vuotta!
Saapa nähdä miten juhlistetaan 5. 1. 1992
täkäläisessä Uutis-Karjala-lehdessä olleen kirjoitukseni
GORBA TULEE TAKAISIN yhdeksänvuotispäivää?
Eilen en ollut varma,
olenko tänään enää internetiin kirjoittamassa.
Kuin umpisuolta olisi pistänyt. Kuvittelinko kenties
kuolevanikin "Lennonin rinnalla"?
Itsenäisyyspäivälle aikomani teksti alkoi näin:
"Vaikka edesmennyt ev. lut. kirkon tutkija Harri Heino "Mihin Suomi uskoo" teoksensa ensimmäisen
painoksen lopussa
epäilikin, että Raamatun pohjoinen petovaltio voisi olla Suomi eikä Neuvostoliitto,
suomme itsellemme oikeuden hyväksyä vain jälkimmäinen oikeaksi.
Toki esimerkiksi Tapio Nousiaisen jo vuonna 1967 teoksessaan "Mikä hetki yöstä on" kirjoittamin täsmennyksin,
"Antikristuksen valtakunta seisoo Neuvostoliiton jaloilla".
Kolme vuotta sitten Suomi täytti Raamatussa mainitut luvut
80 vuotta. Siitä kertoo
ainoa runonikin "Taistelu Mansesta", mihin nyt
palautettu tykkien jyske taustalle.
Taistelu on kova, mutta Herra voittaa. Ei Suomen neidonkaan huonosti käy, jos
on Herran sylissä, täällä."
Jatkossa pohdin mm. missä oli Eveliina
ja kommentoin piispa Huotarin puhetta, huolta
siitä, että joillakin työttömillä on aikaa ajatella ja kirjoitella ajatuksiaan
internetiinkin.
Kaikki ihmiset ovat sukua toisilleen,
uutisoitiin maailmallakin eilen ruotsalaistutkimusta.
Vaihtoehtoisen teorian mukaan nykyihmisen suku sai alkunsa yhtä aikaa Afrikassa,
Euroopassa ja Aasiassa ns.
Homo erectuksesta. Uusin tutkimus
tukee siis yhtä "Aadamia", vaikka
esittääkin asiaa eri tavalla, pitemmällä
aikavälillä kuin perinteinen raamatuntulkinta.
TIEDEMIES LÖYSI JUMALAN-lehtisen on painattanut K. O. Syväntö, Tiberias, Israel.
Jakajinakaan eivät voi olla Jehovan todistajat, heidän lappusekseen löytämääni ensin luulin.
Traktaatissa on tri Jerome Stowellin todistus.
Tiedemies oli mm. mitannut kokeellisesti, mitä tapahtui ihmisen aivoissa,
kun ihminen rikkoi yhtä Jumalan käskyä:
"Älä turhaan lausu Herran sinun Jumalasi nimeä." Laitteet olivat rekisteröineet
uskovan rukoillessa positiivista voimaa ja jumalattoman kiroillessa negatiivista voimaa.
Jumalan läsnäolo meissä antaa meille voiman, jonka suuruudesta meillä ei ole aavistustakaan,
päättelee tri Stowell kehottaen toisiakin siihen positiivisuuteen.
Ei siis ole kysymys ainoastaan sanasta kyllä, YES, niinkuin Lennonin taannoisessa
lankeemuksessa Yoko Onoon.
MONTAKO PÄIVÄÄ GORBAN PALUUSEEN?
Reuters on uutisoinut otsikolla
"Venäjä palauttaa vanhat tunnukset".
Venäjällä parlamentin alahuone duuma on päättänyt ottaa uudestaan käyttöön vanhan neuvostohymnin sekä
tsaarinaikaiset lipun ja vaakunan.
Duuma hyväksyi presidentti Putinin ehdotuksen Aleksander Aleksandrovin vuonna 1943 säveltämän hymnin
palauttamisesta maan kansallishymniksi kolmannessa ja viimeisessä äänestyksessä ylivoimaisesti äänin 381 - 51.
Liberaalit ovat vastustaneet neuvostohymnin käyttöönottoa ja sanoneet sen tuovan mieleen Stalinin ajan julmuudet ja
miljoonat uhrit. Hymni sävellettiin keskellä toisen maailmansodan verisimpiä taisteluita.
Tsaarin ajalta peräisin olevat puna-valko-sininen lippu ja kaksipäistä kotkaa esittävä vaakuna ovat olleet Venäjän
tunnuksia jo usean vuoden ajan.
Nyt näidenkin tunnusten asema virallistetaan.
Reuters.
Kommentti: Henkilööni liittyvillä luvuilla 6. 1. ja 8. 1.
odotan siis edelleen olevan tekemistä "Antikristus-vastakohtani" tulolle.
Ja johan saimmekin todeta, että tarkalleen ykköseni jälkeen seitsemän vuotta meni
Jeltsinin poistumiseen. Ja vielä 9. 1. siis sukunimeni mukainen nimipäivä "Veijo"
edellisen ollessa etunimen ja toinen syntymäpäivän. Yhdeksän kuukautta
Gorban maaliskuusta 2000 tapahtuu siis jo ainakin paluuta vanhoihin tunnuksiin.
(Muistilappu: palaa Johannes Kastajan synty-, raskausaikoihin.)
Hebron uutinen STT:ssä.
Kulkureitti on epäselvä, mutta Hebronista sähköpostitse
saamamme uutinen oli seuraavasti STT:ssä: "
At about 8:15 this morning, Arab terrorists shot at a transit carrying four
women teachers from the southern Hebron Hills communities to Kiryat Arba.
The shooting occurred several kilometers south of Kiryat Arab. Mrs. Rina
Didovsky, aged 39, mother of 6, was killed. She taught 4th grade girls in
Kiryat Arba." (Hebron.org)
Israelilaisnainen sai surmansa Länsirannalla.
Israelilainen nainen on saanut surmansa ja kaksi muuta israelilaista haavoittunut palestiinalaisten pyssymiesten
hyökkäyksessä Jordanjoen länsirannalla. Israelin armeijan radio kertoi, että israelilaisia vastaan hyökättiin lähellä
Kiryat Arban juutalaisasutusta Hebronin kaupungin ulkopuolella. Kolme israelilaista olivat autossa lähellä siirtokuntaa,
kun autolla liikkuvat palestiinalaiset pyssymiehet avasivat tulen. (STT)
POMMIUHKA. Radiouutisissa oli kerrottu pommiuhasta Lappeenrannan Iso-Kristiinassa.
Itse kuljin siihen aikaan kaupungilla ja kuulin puhuttavan asiasta
ja että vastaavanlainen uhka oli aiemmin ollut
täkäläisessä kirjastossa, mistä innostuneena kai joku jatkoi
törkeää pelleilyä. Siitä kai oli kysymys, sillä
myöhemmin en huomannut Iso-Kristiinassa mitään erikoista paitsi että
joku oli jakanut autoihin lappusta "Tiedemies löysi Jumalan".
Omat epäilyni jälkimmäisestä tekijämiehestä, muttei haittaa,
vaikka minua Etelä-Saimaan yleisönosastossa huomenna syytettäisiin kunhan muistavat
rasistit esiintyä nimimerkillä.
- Etelä-Saimaan internetjuttutuvasta poistettu koko osasto "ruusuja ja risuja", missä
viimeksi kiitin helluntaikirkon evankelioimisbussia.
JOKA USKOO JA KASTETAAN, SE PELASTUU. Lähetyskäsky Markus 16:16 tarkoittaa siis sitä,
että yksi oikea usko ja yksi oikea kaste. Teonsanalla baptitso, kastaa, ei ole muuta merkitystä
kuin vedessä upottaminen. Aihetta käsitteli myös emannan päivän sähköposti:
The Significance of Baptism (3)
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~ Bible Verses (RcV) ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Mark 16:16 He who believes and is baptized shall be
saved...
Romans 6:4 We have been buried therefore with Him through
baptism into His death, in order that just as Christ was
raised from the dead through the glory of the Father, so
also we might walk in newness of life...
To subscribe to eManna, send a message with only the word
SUBSCRIBE in the body (not in the Subject field) to
english@emanna.lsm.org.
Eilen vietettiin Suomen 83. itsenäisyyspäivää. Menin täällä niin sanattomaksi
"Messias Jeesus" kuvan jälkeen, että aikomani tekstinkin vedin pois.
Oli kuin Mestari itse olisi esiintynyt, ja kuka nyt mestareiden jälkeen
viitsisi lavalle tulla?
Palautettakin on tullut ainoastaan Pyhä keihäs-sivustani:
VAARATON VALTIONKIRKKO. "Oikein hyvä tiivistelmä sinulla tuosta Pyhä Keihäs-kirjasta.
Ravenscroftin näkemyksen mukaan keihäässä vaikutti ikään kuin kaksi voimaa: hyvä ja paha.
"Hyvän" voiman käyttäjiä en muista Ravenscroftin keihäänkantajien listalta oikeastaan muita kuin Fransiskus
Assisilainen ja sitten nämä Wagnerin oopperan henkilöhahmot: kuningas Amfortas sekä ritari Parsifal,
jotka Ravenscroftin mukaan olivat todellisia historian henkilöitä: kuningas Kaarle Kaljupää sekä kansleri
Luitward 800-luvulta.
Keihään haltuunsa saanut joutui ikään kuin liian helposti tuon pahan voiman lumoihin ja
todellakin suurin osa keihään omistajista on ollut vallanhimoisia ja sotaisia kuninkaita tai keisareita.
Hyvä esimerkki oli Rooman ensimmäinen "kristitty" keisari Konstantinus Suuri, joka nähtyään ristin taivaalla,
kääntyi poliittisista syistä kristityksi voittaakseen poliittiset vastustajansa ja muuttaakseen kristillisen
liikkeen vaarattomaksi valtionkirkoksi..."
Kommentti: Ja vielä tänä päivänä presidentti Tarja Halonen
esiintyy suvaitsevaisena ja suvaitsee vain valtiokirkot.
Eilisistä linnan juhlistakin tuttu.
Jopa alueittain hallitsevat piispat olivat kättelemässä Halosta.
Mieleeni tulee EU:n direktiivi, minkä mukaan profeetat ovat
papeille ja piispoille alamaiset.
Ja niinhän he ovatkin, VÄÄRÄT PROFEETAT!
KAUKAA KASTEELLE. Risto Rovaniemeltä soitti ja tahtoi tulla Lappeenrantaan
kastettavakseni.
Asia on työn alla. Onhan täällä A. Castrokin, jolla on kokemusta kastamisesta
yhdistykseensäkään liittämättä. Toki minulla on Jumalan lupa
ja oikeus kastaa, mutta saatan välttää sitä tehtävää, koska
helposti ihmiset voivat tulla riippuvaiseksi enemmän minusta kuin
Hänestä, jossa yksin pitää riippua: Kristuksessa.
"Arvonimeä Messias, voideltu, käyttivät
juutalaiset... kun taas Uudessa testamentissa sitä
tai yleensä sen kreikkalaista vastinetta
"Khristos" käytetään Jeesuksesta." (Spectrum)
SUURI LÖYTÖ? Tutkimassani Danielin kirjan kohdassa
Messiaan nimi on kätkettynä sanan yllä: JEESUS!
Onneksi en saanut kutsua presidentiltä huomisiin linnan juhliin.
Seurakunnassa olisi heti ollut syytä epäillä, että Veijonen onkin
paavilainen väärään suuntaan viejä. On hyvä, että
perinteisesti valtiollisiin itsenäisyyspäivän juhliin on kutsuttu
juuri ev. lut. kirkon, ortodoksikirkon ja
ilmeisesti myös katolisen kirkon johtaja maassamme. Viimeksimainittu
johtaja juuri vaihtui. Vaikka katolinen kirkko
maassamme on eräs pienimmistä yhteisöistä, silti puolalaissyntyisen
kirkonjohtajan nimitys pääsi tv-uutisiinkin. Olihan nimittäjänä
maailmanlaajuisen porton pää,
paavi.
Valtamediat eivät siis syytäneet kansalle paskaa ainoastaan Israel-kysymyksessä
vaan enemmän ja pitempään kristinuskon saralla minun ja meidän vetureiden
peräpäässä roikkuvia Roomaan päin vetäjiä mainiten ja kehuen.
Mielenkiintoinen yksityiskohta tapahtui linnan juhlissa ainakin kerran
presidentti Martti Ahtisaaren aikana. Vapaiden suuntien edustajana
oli suurimman rekisteröidyn - helluntaikirkko on paljon suurempi, mutta rekisteröimätön -
kirkon eli Suomen Vapaakirkon johtaja kutsuttu ja mukana linnan juhlissa.
SUOMEN VAPAAKIRKON kustannusliike Päivä Oy:ltä onkin peräisin jo aiemmin mainittu
Jumalan profetiaa pilkkaava opus.
Vapaakirkon kanssa tekemisissä ollut sisaremme,
Ruusmari sen minulle jo PL 57:ään lähettikin, mutta todellakin sieltä palautuu
lähetetty lähettäjälle. Kyseinen kirjanen on nimeltään
TASKUTIETOA RAAMATUN PROFETIOISTA. Täkäläisestä kirjakaupastakin se löytyy,
mutta onneksi kukaan ei huolikaan,
sensijaan mainostamaani "Pyhä keihäs" teosta
näytti menneen useampia kappaleita.
DANIELISSAKIN JEESUS.
Yksi Antero Hiltusen tarjoama kuva on parempaa tietoa Raamatun profetioista kuin
Vapaakirkon julkaisema valheellinen kirja! Tutkimuksessani Daniel
9:27 aikamme paljastin mainitaan Messiaan kuolevan 62 vuosiviikon mentyä,
ilmeisen virheelliset tulkinnat puhuvat ajankohdasta 69 vuosiviikon mentyä.
Mutta nyt tämän uutisen ylläkin näkyvä kuva vakuuttaa juutalaisillekin,
että se tapettu Messias ei ollut kuka tahansa -
juutalaiset tulkitsivat esim. eräs ylipappinsa Kristuksen jälkeen -
vaan Hänellä on nimikin ja se nimi on YESHUA, JEESUS!
Samalla nimi Jeesus kyseisessä kohdassa muistuttaa meille,
että se on
MESSIAS JEESUKSEN tärkeä kohta ja ilmankos minä siitä
muutamasta jakeesta kokonaisen kirjankin kirjoitin.
Julkisesti tunnustautuminen paavia ja arkkipiispaa päinvastaiseen suuntaan kulkijaksi
on tässä maassa erittäin raskasta. Kiitän kaikista tukijoistani, jotka vaikkapa
tuntemattomina pysyen kuljette mukana ja rukoilette puolestani.
Kiitän esirukouksistanne myös Hiltusen, Lindemanin, Pöystin, Halkosaaren, ym. puolesta, jotka
tunnetaan nimiltä pyrkimyksenään kulkea ja johtaa kansamme jäseniä
Linnan juhliin, niihin,
jotka pian järjestää Kuninkaamme Jeesus Kristus!
Pyhänä pidetty epäpyhä keihäs sekä
vaiheitaan Adolf Hitlerillä.
4. 12. alkaessa internetiin saatettu uusi sivuni.
Tämä täytynee olla ensimmäinen suomenkielinen internetsivu
aiheesta pyhä keihäs. Aihe ei voi olla vähämerkityksinen, koskapa
Adolf Hitlerillekin pyhänä pitämänsä keihäs oli erittäin tärkeä.
Voimme arvella, että viimeistä, suurta Antikristustakin kiinnostaa
Paholaisen voima, minkä uskoo kätkeytyvän
juuri pyhään keihääseen. Eri asia sitten, ketkä etsivät
pyhää keihästä Wienistä ja ketkä Lappeenrannasta.
Kaksi vastakohtaista keihästä ovat nyt tarjolla täällä!
Kirjasta Pyhä keihäs olimme jo saaneet palautetta:
Tuo Trevor Ravenscroftin kirja "Pyhä Keihäs" oli niitä ensimmäisiä okkultistisia kirjoja,
joita luin murrosikäisenä joskus 70-luvulla.
Kirja on kirjoitettu jännittävästi mutta sen juoni hyppii kovin nopeassa tempossa asiasta toiseen.
Teksti pomppii välillä jonkun 1900-luvun henkilön elämänvaiheissa ja sitten taas keskiajassa.
Välillä ollaan ensimmäisessä maailmansodassa ja siitä mennään taas muinaistarustoon.
Kirjan kirjoittajan maailmankuva on antroposofinen ts. "steinerilainen". Kirjoittajan näkemyksen mukaan Hitler pelkäsi
eniten juuri Rudolf Steineria, koska Steiner kykeni yliluonnollisilla kyvyillään havaitsemaan Hitlerin todelliset aikeet.
Kommentti: Hyvä palaute, kiitos! Ja ilmeisesti olikin paikallaan
saada sivuni, missä tiivistettynä kerrotaan ns. pyhän keihään vaiheista
Adolf Hitlerin käsissä.
Sivulta linkit myös englanninkieliseen sivuun sekä tekstiini
Salainen asiakirja: Saksan kukistuminen.
MESSU. Luterilaiset ovat nyt virallisesti saaneet kirkkoonsa messun,
mistä messuamisesta Luther yritti eroon.
Pitkään valmistellussa uudistuksessa on huolestuttanut etenkin se, etteivät jumalanpalvelukset enää ole samanlaisia
kaikkialla.
Paavi haluaa, että kaikilla on yhtä mukavaa kuin hänellä, aina ja ikuisesti.
Yhtä pitkästä ajasta puhuu Veijonen täällä.
-
Israel on ilmoittanut ryhtyvänsä yhteistyöhän kansainvälisen selvitysryhmän kanssa,
jonka on määrä tutkia Israelin ja palestiinalaisten välisten väkivaltaisuuksien syitä.
Pääministeri Ehud Barakin avustaja Gilead Sher sanoi tänään, että ryhmä saapuu Lähi-itään kahden viikon kuluessa ja
että Israel ryhtyy täyteen yhteistyöhän sen kanssa.
Klo 19 kertomaan alkamani mukaisesti olen siis
pistänyt nokkani asiaan, josta hyvinkin väitetään, että asia ei minulle kuulu.
Olenkin toiminut tämän lehden toimittajana, joskin asiakin
kuuluu minulle tämän alueen seurakunnallisena vastuuhenkilönä ja profeettanakin ainakin
enemmän kuin esimerkiksi piispa Voitto Huotarille ja kirkkoherra Olli Aallolle.
Huotarikin on sekaantunut asiaan ainakin siten, että
oli Imatralla juuri kun oli tullut tieto Eveliinan murhasta, kertoi
muistotilaisuutta johtanut naispuolinen kirkon edustaja itse.
Imatrankosken kirkolta ajoin siis Kolmen ristin kirkolle.
Ja siellä oli menossa Eveliina Lappalaisen muistotilaisuus.
Kuinka rohkenin mennä kirkon toiseen osaan istumaan?
Otinkin kuvan sieltä kolmesta rististä. Otin myös yleiskuvan läsnäolijoista.
Esimerkiksi kolme pöydällistä Eveliinan luokkatovereita. Kaikki muutkin
juhlavetimissään, paitsi minä. Silmiinpistävää olikin, että näytin
ainoalta ulkopuoliselta siellä. Jos siis huomenna yksikin lehti väittää
olleensa mukana kyseisessä muistotilaisuudessa niin valehtelee toisin kuin minä.
Ihmettelen, ellei paikalla ollut yhtään poliisia, siviiliasuista.
Kaksi sellaista kuin pariskunta saattoikin istua vieressäni, ainakin he vaativat nähdä
henkilöpaperini. Millä oikeudella? Miespuolinen tuli itse epäillyn alaiseksi.
Hän oli Eveliinan isän näköinen
ja kävi eräässä vaiheessa halaamassakin surevaa isää kuin veli.
Miespuolinenkin muisti mainita, että olenko
Rauhan mielisairaalasta, vaikka unohti Olli Aallon kertoman, että
potilaathan on siirretty Lappeenrantaan.
Lähtivät poiskin kesken kuten minä. Miespuolinen vielä otti ulkona minusta kuvan!
Kyllä tarvitsevatkin poliisit apua.
Antamani vihje: etsikää vastakohtaani!
Olli Aalto kirjoitti iltapäivälehdessä, että ihmiset pitävät
syyllisenä kaltaistensa vastakohtaa. Totuus on se, että peto on Karitsan vastakohta,
vaikka Karitsahan tunnetusti on petona ristiinnaulittu.
Ei kenen tahansa vastakohta voi olla paska, mutta minun voi!
Se on näillä sivuilla moneen kertaan todistettu!
Sitten ajoin Karhumäelle, missä suntion mukaan olisi kyseinen hauta.
Lopulta se löytyikin.
Otin kaksi kuvaa salamavaloin.
Muistotilaisuudessakin mainittiin Jumalan nimeä, mutta minä myös uskon Häneen.
Eli Hän tietää, kuka murhaaja on ja voi asian avullani selvittää.
Mainitsemattakin on selvää, että vastakohtani vastustaa juuri minua ja toimintaani
oli sitten paskana maapallon, Suomen tai Karelian toisella laidalla. Harri Veijonen.
Israelin oikeusministerin Yossi Beilinin mukaan Lähi-itään on mahdollista saada lopullinen rauhansopimus
Yhdysvaltain presidentin Bill Clintonin virkakaudella, joka kestää vielä viitisenkymmentä päivää. Beilinin mukaan niin
israelilaiset kuin palestiinalaisetkin ovat valmiit neuvotteluihin. Beilin, joka oli mukana solmimassa Oslon
rauhansopimusta 1993 ja joka on Israelin pääministerin Ehud Barakin luottomies, on parhaillaan vierailulla
Yhdysvalloissa. (STT)
MTV3:n lisätieto:
Beilinin mukaan osapuolet ovat päässeet yhteisymmärrykseen lähes kaikesta ja kaksi vaikeintakin kysymystä -
Jerusalemin ja palestiinalaispakolaisten kohtalo - voidaan ratkaista.
Olen kerran käynyt eräässä Imatran kirkoista.
Se tapahtui runsas vuosikymmen sitten. Steven Light tuli Imatralle puhumaan juutalaisten
exoduksesta Neuvostoliitosta Suomen kautta, ja paikka oli Tainionkosken kirkko.
Exodus, se raamatullinen asia taisi ollakin liikaa kirkolle, eikä sittemmin
Imatran kirkoissa olekaan järjestetty mitään, mikä
seurakuntalaista olisi kiinnostanut. Toki kirkko Imatralla on vastikään
saanut kuuluisuutta mm. siitä, että siellä järjestetään tanssia, tangoiltoja.
Ne ovatkin niitä asioita, mitkä porttoon, kirkkoon kuuluvat ja sopivat.
Eilen mainitusta syystä tänään oli tarkoitukseni mennä tutustumaan kirkkoihinkin hieman lisää.
Sattui vielä niin, että Iltalehti uutisoi, että
Eveliina Lappalainen saatetaan tänään haudan lepoon.
Oli jo hämärä, kun Imatrankoskella huoltoasemalla kyselin, missähän sijaitsee
Imatrankosken kirkko. Ohjattiin kohti erästä korkealla loistavaa ristiä, muttei siellä mitään kirkkoa
ollut. Läheisyydessä oli kuitenkin suuri ev. lut. seurakuntatalolta näyttävä rakennus, mihin
astuin sisään, kun ovikin oli auki. Se osoittautuikin kirkoksi. Ilmeisesti suntio, minua nuorempi,
tuli katsomaan, kukahan siellä kuvaa alttaritaulua.
Sain pöydältä ilmaismateriaalia Imatran kirkoista ja kirkollisen Kotimaa-lehden.
Sen, mihin seurakunnallinen ilmoitus internetosoitteestamme ei kelvannut edes
maininnalla "Jeesus tulee." Kirkko saakin Antikristuksen.
Vasta viimeksi minulle selvisi, ettei Eveliinan muistotilaisuus ollutkaan ollut siellä
vaan suntion mukaan Vuoksenniskalla Kolmen ristin kirkossa.
Se on kuulemma kuuluisa siitä, että piirtäjä on Alvar Aalto.
Ensimmäinen Kris-Antikvani 16 vuotta sitten
sijaitsi "montussa" olevaa linja-autoasemaa vastapäätä, Kauppakadulla
Helsingintien pohjoispuolella, puutalossa.
Ulkorakennuksessa oli varasto, mihin oli jäänyt vuokraajalta
niputtain limsaetikettejä kai sillä paikalla joskus aiemmin toimineesta
virvoitusjuomaliikkeestä. Yhä kaupungissa toimii Kojekulma, mikä
samoihin aikoihin aloitti rakennuksen kulmassa. Yrittäjä muistaa minut
ensimmäisenä asiakkaanaan. Hengen yhteys-nimisen lehden muistan
omissa valikoimissani muiden nimikkeiden joukossa. Sensijaan en
ollut tietoinen lehdestä, mikä tänään tuli tietooni.
Antero Hiltunen nimittäin julkaisi siihen aikaan lehteä nimeltä
"Hengellinen Sionismi". Häneltä sivuillani saman niminen artikkeli,
Hengellinen sionismi.
Antero: "Vuonna 1983 vaimoni kirjoitti runon, jonka julkaisin
samana vuonna kirjoittamani "Hengellisen Sionismin"
takakannessa.
Minusta runo ansaitsee tulla julkaistuksi myös netissä:
saatana joukkojaan lisää;
mut' Herran piskuinen lauma
- katso vain uskossa Isään.
tunnemme tarkasti tien.
Vain Totuuden ihmeinen ääni
meidät perille kerran vie.
näin lausuu morsian,
"enkö nyt jo saisi tulla
sun luokses rakkainpain?"
"sun pukusi valmis ei oo,
ei tahraa, ei ryppyä täällä
voi tulla Isän suosioon.
ei saastaista tulla voi,
vain Minun vereni kautta
Isä puhdistuksen soi.
nyt taivas on paikka Pyhä.
Vain puhtaat ja todella uskovat
- se on heidän paikka yhä.
Minä hakemaan morsiamein,
mut valmis et vielä oisi,
vain tekele oot ihmisten.
Minä kokoan uudelleen
ja te tulette näkemään ihmeet
ja voiman tekoineen.
ja sydämen yhteyden ja
rauhan yhdyssiteellä
Minä sidon näin morsiamein."
Laila Hiltunen
Antero: "Samoihin aikoihin v. -83 olin eräässä kokouksessa
ja siellä minulle profetoitiin, että Jumala antaa
minulle tehtävän, joka on raskas. Kiviä on tiellä paljon,
ja ymmärtäväisiä auttajia ei ole. Tulen olemaan kovin
yksinäinen, mutta Hän antaa minulle voimaa ja viisautta
tehdäkseni tehtävän jonka Hän on antanut.
Näin on todella ollut.
Olen kiitollinen Jumalalle, että Hän on antanut
minulle voimaa ja ymmärrystä tehdessäni juutalaisille
tunnetuksi heidän Messiaansa, Jeshuan. Ilman Hänen
ohjaustaan minulla ei olisi mahdollisuutta todistaa
näin gematrian ja Toorakoodien avulla.
Tämä ei tietenkään korvaa tavallisia evankelioimismenetelmiä, vaan täydentää niitä. Siksi olenkin
antanut luvan uskoville käyttää kaikkea sivullani
olevaa aineistoa kun he todistavat Jeshuasta.
Ainoa rajoitus on, että sitä ei käytetä kaupallisiin
tarkoituksiin." Moshe Zew.
Kommentti: Seurakunnan rakentajan tehtävä on rankka, senhän me rakentajat tiedämme. ST/hv.
Monet varmasti epäilivät Veijosen vain pilailevan ja esittäneen mainostemppunaan,
että hän ryhtyy Imatralla murhatun Eveliinan asiaa tutkimaan syyllisen selville saamiseksi.
Asian ratkaisu on aivan toista luokkaa kuin edes osuminen Tykkimäen huvipuiston
2000.000. vieraaksi. Olihan meillä silloin huvipuistoon lähtiessämme tieto,
että sinä päivänä
joku tulee sellaisesta osumisesta palkituksi. Näin ollen sen osuman mahdollisuus
oli "vain" luokkaa yksi kolmesta tuhannesta. Eveliinan murhaajan löytyminen
taitoineni lienee luokkaa yksi mahdollisuus 36 miljardista miljardista, sillä
vaikeusaste on ainakin maailman väkiluku kerrottuna itsellään eikä vain yksi mahdollisuus
maailman asukasmäärästä.
Asiassa osuin jo siten, että Imatran kirkkoherra Olli Aalto oli mainittu
täällä juuri ennen esiintymistään asiassa iltapäivälehdessä.
Kirkkoherrojen tasoiset hyvinkin luulevat, että tulen syyttämään
heitä Eveliinan murhasta. Enintään voin nostaa syytteen avunannosta
murhaan. Sillä samalla kun Aalto sulki mahdollisten tekijöiden joukosta pois
ulkomaalaiset, oikeana tutkijana en voi sellaista tehdä. Sensijaan Aallon
toiminta kyllä vahvistaa epäilyjä, että murhaaja löytyy nimenomaan
hänen "seurakunnastaan", reppanoiden joukosta. Aalto käytti myöhemmässä
iltapäivälehdessä tekijästä nimitystä reppana.
Toiseksi voin nostaa syytteen Aaltoa vastaan enintään siitä, että
hän yrittää suojella murhaajaa. Miten olisikaan huonoa mainosta
Olli Aallon "seurakunnalle", että siitä joukosta löytyy
aikamme inhottavin murhaaja. Iltapäivälehti tänäänkin
tekee omaa mainostaan: ex-saarnaaja on se, joka on syyllistynyt johonkin.
Vaikkapa ex-helluntaikirkkolainen, kuten monet meistä
seurakuntalaisista, vaikka päinvastaiseen suuntaan lähteneenä.
Etelä-Saimaa ja iltapäivälehdet ottivat ilomielin vastaan kirkkoherran
tarjoaman "avun". Ja alkaen Etelä-Saimaasta Veijosen tekstit eivät kelvanneet
mistään hinnastakaan. Katsokaa siis minun tekstieni ja kirkkoherran tekstien ero.
Vaikka molemmissa opastetaan syyllistä ilmoittautumaan poliisille,
Aalto tekee sen niin, että syyllisen pitäisikin ilmoittautua hänelle.
Jos taas lehdistö olisi julkaissut artikkelit: "Profeetta Lappeenrannassa voi tietää kuka murhaaja on ja kehottaa
syyllistä ilmoittautumaan suoraan poliisille", silloin olisi ollut edes mahdollista
saada syyllinen jo kiinni.
Ellen kerro tutkimuksistani tämän enempää, ne eivät olleet sen arvoiset.
Nämäkin rivit olivat arvokkaat, että jatkossa
edes jotkut osaisivat olla pyytämättä apua murhatutkimuksiin
murhaajien kirkkoherroilta.
Mitä keihäänheitto tekee kristillisillä sivuilla? En itsekään olisi uskonut, miten
suuri merkitys onkaan kristillisyydessä keihäällä, kunhan vain on käsissä oikea
keihäs. Uskomattomia asioita ihme.htm sivullani
mainittujen lisäksi edelleen
tulee vastaani omassa itsessäni. Okkultistit jo sekoilevat ja luulevat minua uudeksi
Hitleriksi? Eräs
nimimerkki anti-nazi
todellakin ilmoitti,
että hänen tarvitsee vain tappaa minut.
Miten tärkeä henkilö olenkaan, joidenkin mielestä?
Ei lukijoilla ole perusteita väittää, että olisin tehnyt itsestäni jonkun Jumalan valitun.
Valittu näytän olevan keihästä myöden!
Ostin kirjakaupasta aiemmin mainitun teoksen PYHÄ KEIHÄS. Hinta oli 10 mk hintalapun 39 mk:sta huolimatta.
Kirjoittaja on Trevor Ravenscroft. Kannessa on teksti:
"SE JOLLA ON HALLUSSAAN PYHÄ KEIHÄS JA JOKA YMMÄRTÄÄ KEIHÄÄSEEN
KÄTKEYTYVÄN VOIMAN, PITÄÄ KÄSISSÄÄN MYÖS KOKO MAAILMAN KOHTALOA.
NÄIN USKOI MYÖS ADOLF HITLER..."
Okkultistinen,
Perkeleen
keihäällä maailmaa hallita yrittävä uskoo sepustuksiin kirjaimellisesti.
Olen heittänyt Perkelettä persuksiin enkä ihannoinut keihästä,
millä Kristusta pistettiin kylkeen. Minulla on hallussani PYHÄ KEIHÄS.
Jollakin voi olla se toinen, mutta se on Pyhän keihääni vastakohta. -
Näin alkaa tutkimukseni Pyhästä keihäästä. Internetistä löytyi aiheesta vain yksi sivu.
Tallensin sen
tähän: Pyhä keihäs, niin luullaan.
Avaamieni ryhmien suosio ei päätä huimaa. Mutta ovatpahan hyviä avauksia
kaikkeen hyvään silläkin saralla. Uutena olen perustanut ryhmän
"Javelin Throw Club". Ainakin sinne on hyvä tallettaa paljon tilaa vieviä
tiedostoja, jotka eivät näille internetsivuilleni mahdu.
Ensimmäisenä uuteen ryhmään olen toimittanut Files-hakemistoon
elokuvan, avin Hannu Siitosen "kaameasta heitosta" 93.90 vuodelta 1973.
Tähän ryhmään kaikki voivat ei vain join, liittyä vaan myös lisätä
alan aineistoa vapaasti.
You're invited to become a member of my exciting online group called 'Javelin Throw Club'!
Join me and other friends as we exchange messages, share photos, and organize group events using the group's
interactive calendar.
To join us, just click on the link below or the AOL friendly link provided:
http://www.visto.com/j.html?g=16926109.cjBXUDEv&p=visto
AOL friendly link -
To join this group, click here.
And once you become a member, you can also create your own groups and enjoy a free personal email account, online address book, calendar and free file storage.
Sincerely,
H Veijonen
veijone@mail.wwnet.fi
Pienenä ihmeenä pidin sitä, että
Ristin Voitto-lehden päätoimittajaksi taannoin valittiin Juhani Kuosmanen.
Olihan hän käsitykseni mukaan parempi kuin edeltäjänsä, sympaattinen Valtter Luoto.
Ja Kuosmanen lehdessään esitti Osmo Haaviston kirjastakin ansaittua kritiikkiä
ja taisi olla niiden joukossa, jotka kanssani ihmettelivät, miksi kustannusliike
yleensä julkaisi Haaviston "Mitä Johannes näki" kirjan. Haavistohan
on omalla alallaan kielilläpuhumisessa eikä
profetiassa.
Juhani Kuosmasen pääkirjoituksessa eilisessä lehdessään olen näkemässä
kritiikkiä siihenkin, että helluntaikirkon saarnaajat, Osmo Haavisto kirjeitse ja Mauno Viinikkala
Etelä-Saimaa-lehdessä julkisestikin ovat nimittäneet "toisen vuosituhannen vaihteessa tapahtuu"-opetustani
harhaopiksi, eihän se oikein ymmärrettynä ole edes erehdys! Kuosmanen aloittaa adventtikirjoituksensa näin:
"Adventtina puhutaan Jeesuksen tulemuksesta. Koska Kristus tuli ihmiseksi jo
noin 2000 vuotta sitten, nyt puhutaan hänen toisesta tulemuksestaan."
LEIPÄ LOPPUU.
"Ja eräs heistä ... nousi ja antoi Hengen vaikutuksesta tiedoksi, että
oli tuleva suuri nälkä kaikkeen maailmaan. Niin opetuslapset päättivät kukin varojensa mukaan
lähettää avustusta..." Apostolien teot 11:28-29. Leipä loppuu Patmos ry:n tietojen mukaan nyt
Moldovassa. Veijosen varat eivät riitä kuin nipin napin siihen, että saan kerrottua
itseäni keskimäärin varakkaammille lukijoille Patmoksen antaman avustustilinumeron:
Patmos 8100 20004 00004 05163.
Jos jonkun mielestä Leo Mellerin toimintaan ei pidä antaa penniäkään,
toistan, että Meller ei enää johda Patmosta vaan
tänään saamani kirjeen allekirjoittajina löytyvät Kuva ja Sanan
uusi toimitusjohtaja, Pekka Haapasaari ja Patmos lähetyssäätiön lähetysjohtaja, Pirkko Säilä.
Kommentti: Veijo Minkkinen kiitti, että annoin tämän Patmoksen tilinumeron, koska siltä
tililtä menisi avustuksia myös palestiinalaisille.
TILAA AVAINSANOMA-LEHTI ja Kiina-työn kirje ilmaiseksi, puh. 09-2747920.
Se minun pitääkin tehdä, koska osoitteen PL 57 sulkeuduttua sinne mennyt aineisto
palautetaankin lähettäjälle. Mikäli on muita, joille en ole muistanut ilmoittaa uutta postiosoitetta
ja kuka tahansa haluaa muistaa vaikka joulutervehdyksin - joihin tuskin vastaan, koska en
varsinaisesti vietä joulua, koska Kristus ei opettanut sellaista tekemään -
käyttäkää ainoastaan postiosoitetta:
HARRI VEIJONEN, SULKUTIE, 53400 LAPPEENRANTA
Adventtitervehdys kaikille: Herramme tulee!
Jo Kristus tulla saa!
ME EMME NUKU. Kurulainen tulkki-kielenkääntäjä, Osmo Pöysti,
on tutkimustensa jälkeen päätynyt seurakuntaan kirkkokuntien ulkopuolella.
Hänellä on aiheesta myös jo 1980-luvulla julkaistu kirja
"Miten Jumala tunnetaan". Sama opus, jonka poistamista Lappeenrannan kaupunginkirjastosta
Veijonen vastusti eihän sinne sen jälkeen jäänyt ensimmäistäkään seurakunnallista julkaisua,
kirkollisia toki satamäärin.
Osmon päällimmäisenä ajatuksena tällä hetkellä näyttää olevan se, että
me, jotka olemme Raamatustamme päätyneet siihen ratkaisuun, että äänestäminen valtiollisissa
vaaleissa ei ole meidän tehtävämme, saisimme myös pysyä ilman
haukkumisia "nukkuvien puolue". Päättäjät nukkuvat, emme me:
"Emme me nuku. Maan hiljaisten käsikirjassa sanotaan, että "Älä mene enemmistön mukana pahaan".
Pahuus on ihmiselle luonnollista, on vain kysymys siitä, missä kulkee se raja, missä yhteistyö toisen väestöryhmän
kanssa on pantava poikki. Monet lakkasivat äänestämästä sen jälkeen, kun Suomessa ajettiin läpi aborttilaki.
Monet meistä ovat sitten myöhemmin tulleet samaan tulokseen, kuin meitä viisaammat maan hiljaiset.
Se joka valvoo, se ei äänestä. Minulla tämän ajatuksen kypsyminen vei pitkään, vielä 1960-luvulla kävin äänestämässä.
Raino Westerholm yritti tuoda kristillisiä arvoja eduskuntaan. Yritys johti päinvastaiseen tulokseen,
monet maan hiljaisista tulivat osasyylliseksi eduskunnan tekoihin..." Osmo Pöystin artikkeli kokonaisuudessaan
löytyy internetsivuna tästä: puolue.htm.
HOMOJA. Homoille tehdään eduskunnassa myönnytyksiä
nyt siihen malliin, että eduskunnan jäsenille voisi keksiä lyhyemmänkin yhteisen nimityksen.
Koko punainen lanka Raamatussa on "Jumala, mies rakastaa ja pelastaa morsiamensa",
homot jäävät tänne.
Saamani palaute siitä, miksi yleensä käsittelen homomaista "Salattuja elämiä" sivuillani,
saa tietenkin vastaukseksi, että "homoillehan" käännyttävä sanoma on tarkoitettu eikä
vain seurakunnan opetukseksi. Sitäpaitsi näin juuri kirjakaupassa Katri Mannisen teoksen
"Salatut elämät", missä kannessa komeilivat "Miia ja Saku", jotka itse olin
ennaltatietävästi valinnut "Morsian ja Ylkä" pariksi tänne.
AHDISTAVA MAAILMA. Kaisa S. lähetti palautetta:
"Usko ilman uskontoa on lahja meille jokaiselle..."
Kaisa ei ole yksin kokemassa maailmaa, varsinkin nykyistä aikaamme ahdistavaksi.
"Jokainen pelastuu uskollaan" ei kuitenkaan ole Raamatusta vaan Luulojen kirjasta.
Ei todellakaan ole sama mihin uskoo edes siinä tapauksessa, että ymmärtäisi,
ettei uskonnoista pelasta mikään. Yksi oikea pelastava usko on sydämen usko
Herraan Jeesukseen.
Ei vedenpaisumusta ja maailmanloppua pahempi aika maan päälle pääse tapahtumaan
yllättäen siinäkään mielessä, etteivätkö ilmestyskirjamaiset visiot jo olisi
nähtävissä. Meidän toivomme on yksin Kristus ja "TAHDON"
lupauksemme pitämisessä.
Otsikon aihe on Veijosen mieliaiheita. Politiikka-uutisryhmässäkin näkyy olevan
puheenaiheena: "Yksinkertainen Venäjä toteuttaa profetiat 2500 vuoden takaa", kiitos Anne.
Eilen ainakin tv-uutisissa kerrottiin, että Venäjän presidentti Putin
olisi ottamassa maan kansallislauluksi jälleen Neuvostoliiton aikaisen
"Suuri ja mahtava Neuvostoliitto", vaikka uusin sanoin.
Petovaltion paluu on jatkuvasti toitottamani raamatullinen totuus.
Lappeenrantalainen-lehdessä jo 1988 naureskelin, ettei totuuden julkinen julistaminenkaan
estä M. Gorbatshovia vielä toteuttamasta loppujakin antikristusprofetioita.
Ennaltatietämisen merkillisyys minusta on ennen kaikkea se, että Saatanalle kyllä
kerrotaan, mitä se tulee tekemään ja miten tyhmää sellainen teko on, mutta ilmeisesti
se pitää ennaltatietäjä Veijosta hyvänäkin kaverinaan, kun aina opastan mitä
pirullista pitäisi seuraavaksi tehdä. Suomalaisissa kai löytyy niinkin pimeitä,
että pitävät minua maanpetturina, vaikka samaan hengenvetoon väittävät,
ettei Veijosen profeetalliset taidot voi Suomea ja suomalaisia auttaa,
vaikka muuhun en ole pyrkinytkään.
- Tämä teksti on tyypillistä Veijosta. Kirjoittaa mitä ajattelee,
vaikka ensin sentään pitäisi syödäkin jotain, jos on varaa.
Mihinkähän löytyneet 32 mk riittäisivät? Voi ei, se läski tulee taas,
ajattelevat, mutteivät sentään minulle sano, Buffetissa.
Moshe Zew:
Kyllähän eri kielistä sanoja yhdistämällä saadaan
vaikka minkälaisia irvokkuuksia...
Sanaa "bere" ei ole venäjänkielessä, kyseessä on
sana "beri". Läheltä liippasi, mutta ohi meni...
Näin minua valisti syntyperäisesti venäjää puhuva
vaimoni.
Kommentti: En jätä aihetta, miten
seurakunnan veturina olen kirjaimellisesti
mm. arkkipiispan vastakohta kartalla.
Ainoan kaimani esitys maapallon toiselta puolelta oli
todistus sekin siitä, että seurakunta on vastakohta
shitille. -
Moshe Zewistä eli Antero Hiltusesta
ei toivottavasti enää lähetetä kirkollista
"evankeliumia" tänne. Onhan täällä kaimanikin osoite mainittu.
Sinne sopii paskoineen vaikka muuttaa.
ISRAEL UUTISLINKKEJÄ.
Kukapa muu kuin Moshe olisi toiminut kuten toivoin, että
tekisi linkkilistan ajankohtaisista uutislinkeistä
Israeliin. Toki minullakin on
monia linkkejä os. uutiset.htm, mutta
"Sudella" uusiakin:
ISRAEL-INFO
http://www.kolumbus.fi/gematria/news.htm Ehkä siihen voisi lisätä vielä joitakin.
ARTZI. Näyttää Anterolla olevan velikin
ilmeisesti ammatikseen uutisten parissa:
artzi1.icl.fi,
Arto Hiltusen upea, kattava uutissivusto.
Palaute:
Artzi on todellakin veljeni, minua pari vuotta nuorempi.
Hän on iso viskaali ICL:ssa, web-sivun teko on hänelle
vain harrastus. Mutta ammattitaidolla sivut on tehty.
Vilkaise koodia.
Siellä on mukava kertomus hänen matkastaan Etelä-
Amerikkaan, Orinoco-joelle vajaa vuosi sitten.
Niillä sivuilla on paljon hänen ottamiaan hienoja kuvia.
Jos ketä matkakertomukset kiinnostaa, niitä siitä...
Olkaa hyvä!
Reino Savola on tehnyt pari lainausta Millennium Weekendin uutisista:
Venäjän antisemiittisyys kasvaa ja
Alueellisen sodan mahdollisuus, Egypti varoittaa.
Israelin pääministeri Ehud Barak haluaa yhä, että maahan perustetaan hätätilahallitus.
HOLLANTI HYVÄKSYNYT "ARMOMURHAN".
Thoralf Gilbrant, Ennustukset toteutuvat 1 (1975):
"Sukupolvi, joka nuoruudessaan hyväksyi vapaan abortin, tulee
vanhuudessaan kitketyksi pois eutanasialla."
Termit armo ja murha eivät kuulu yhteen.
Kysymyksessä on MURHA-APU, lopulta kuin mikä murha tahansa.
Armomurhaksi kai vielä sanotaan sitäkin,
kun pedon merkistä kieltäytyjät pakotettuna olemaan
ostamatta ruokaakaan, tapetaan, "pelastetaan nälkäkuolemalta".
KIRJASTOVÄEN JOULU. Vaikkei joulu olekaan kristillinen vaan kirkollinen juhla,
sen kun muistaa niin voi vilkaista vaikka kirjastoväen jouluun
Jämsän äijän tulkitsemana,
"Jo joulu tulla saa, kunhan Jeesus pysyy poissa."
"Tänä vuonna tomera Tommi-tonttu on matkinut suurmaisteri
Simo Frangenia ja järjestänyt joulun neljään eri aihealueeseen.
Sähköisestä mediasta mukana ovat joulukortit ja -kalenterit.
Keittiöstä tuovat tuoksunsa jouluruoat ja -perinteet.
Enkelikuoro säveltää soppaan joulumusiikkia, joulun historian ja
sanoman. Kuusesta ja sen juurelta pukki kantaa oman kortensa
kekoon antamalla mukaan askartelua, ajanvietettä ja huumoria."
Jo joulu tulla saa osoitteessa
http://kirjasto.jamsa.fi/joulu/.
Josef Shulamin 12 tuntia sitten julkaistu .doc pyydetty myös .htm
internetsivuna, ja tässähän se:
Lähi-Idän ja Jumalan kansan sekasorto.
Kyseisellä sivulla luetellaan mm. asioita, joita SINUN TULISI TIETÄÄ:
"Sinun tulisi tietää että Israelilla on ollut käsi ojennettuna rauhaan jopa näiden hirvittävien velanmaksujen ja
verenvuodatuksen päivinä...
Sinun tulisi tietää että Jasser Arafat on se, joka vetää koko Lähi-itää ja ehkä koko maailmaa sotaan,
joka lopulta palvelisi hänen tarkoituksiaan ja saisi aikaan sen, että Israel luovuttaisi ja antaisi hänelle Jerusalemin
palestiinalaisvaltion pääkaupungiksi.
Sinun tulisi tietää että Jasser Arafat ei tiedä mitä profeetta Sakarja ennusti Jerusalemin taistelusta tuhansia
vuosia sitten. Ja vaikka hän tietäisikin, hän ei hyväksyisi sitä koska hän ei laskisi Jumalan Sanan varaan..."
Kommentti: Mahdollisesti kääntämättä on jäänyt jokunen sana tai lause.
Mutta asia tulee selväksi ja on tärkeä varsinkin siksi, että emme voi olla
tiedoissamme antikristillisen ja antisemitistisen median välittämän
sanoman varassa. ST/hv.
Taas on tullut se aika vuodesta, jolloin vapaa-ajattelijat ennen ilmoittivat, että
kolme päivää aikaa erota kirkosta. Heidän ilmoittelunsa kuitenkin muuttui sen jälkeen,
kun täältä huomattiin, että kirkkoon kuulumattomuus onkin oikein:
"Vapaa-ajattelijain liitto ry sai 6/11 -96 ilmoituksen Hesariin luonnollisesti näkyvälle paikalle
otsikolla
"Oletko ajatellut erota kirkosta?". Ehkäpä osasyynä oli Veijonenkin, kun kyseli heiltä,
mihin ovat kadonneet vetoomukset
"montako päivää", lähde: kirkko.htm.
Vapaa-ajattelijat esittivät asiaansa siten kuin kirkkoihin kuulumattomuus
olisi sama asia kuin heihin kuuluminen!
Vastaava vale täältä olisi, että kaikki kirkkoihin kuulumattomat muodostavat seurakunnan,
mutta hehän valehtelevat, emme me.
OSAANKO ASETTUA ERONNEEN ASEMAAN?
Minulla on monia ystäviä, jotka ovat elämässään kokeneet avioeron.
Erästä heistä jatkuvasti moititaan tänne eräästä
kirkollisesta mössöpaikasta, missä ei siis itse
halutakaan porttoa (kirkkoa) kummempi olla.
Kirkolliset yhteensäkään eivät ole pystyneet tarjoamaan sivuilleni niin
paljon hyvää asiaa, kuin kyseinen henkilö.
Tyhmäkin taitaa moittija olla, kun väittää henkilön
olevan
susi lammasten vaatteissa, vaikka viimeksi sellainen Zew, Susi-nimeä itselleen olisi ottanut.
Ovatko kaikki kirkolliset ihastuneet oikeaan suteen lammasten vaatteissa, tulevaan
tulessa polttajaansa, Ilm 17:16?
Typeräksi sanoisin Ristin Voiton kertomaa syytä avioeroon: "itsekkyys, itsekkyys, itsekkyys, itsekkyys, itsekkyys!"
Joku järki meillä ensimmäisessä avioliitossa elävilläkin saisi olla
eikä pelkkä itsekkyytemme. Ja ellei meitäkään vastaan muuta syytä keksitä niin
ainakin väitetään portoksi.
Mahdollisuuksia on laidasta laitaan.
Vaikka tiedettäisiin, ettei päämme kestä ajatustakaan, että kaunis vieras vaimokaan jäisi vihan aikaan,
niin silti tuomio on selvä: käännyttäjä on portto. Toisaalta kirkon piirissä oikein rakennellaan loukkuja
päästäkseen levittämään valheita.
MINÄ KERRON TÄMÄN EVANKELIUMIN KAIKILLE,
vaikka noine sanoin kirkossa on väitetty omia valheitaan evankeliumiksi.
Porton jäsenillä ei todella ole Jumalalle muuta käyttöä kuin
menkööt julistamaan "evankeliumiaan"
maan ääriin: Porttojen osoite: wwnet.fi/users/veijone/.
TUHLAAJAPOIKA. Olemme saaneet näkökulmia Tuhlaajapoika-vertaukseen
esittäjänä Hannu Korhonen:
tuhlaajapoika.doc.
Vertauksessa Isän kotiin palaaminen tarkoittanee lähinnä uskoon tuloa, mutta
kyllä kirkosta eroaminen uskovaisella on osoitus siitä,
että häneltä löytyy sentään tahtoa päästä irti porton kaukaloista.
Ja tahtohan on ydin, mainostaa Tommi Tabermann tv:ssä,
päästäksemme lähelle toisiamme. Tuliko ajatus Jumalalta
vai Veijonenko vain tahtoo?
Seuraavaksi tuli mieleeni, että
eiköhän Salattujen elämien
"nooalainen", okkultistipappi Toivo laiteta
vielä "ylösnoustuaankin" jotakin paskaa panemaan.
Sellaisena kirkko ja muu maailma esittää minut.
Joko jälleen puhui Jeesus Kristus vai vain "varajeesus" - ohjelmassa Sakun suuhun pantu
ilmaus Toivosta -
Harri Veijonen?
Seurakuntalaisen toimitukseen mukaan nimetty DI Keijo Lindeman lähetti Josef Shulamin
kirjoituksen suomennettuna. Suomentaja oli Ulla (ei Järvilehto),
joten siinäkin sisar, joka kai sopinee toimitukseen ollessaan jo tärkeä avustaja.
Teksti on kokonaisuudessaan tässä:
Lindeman1.doc:
Josef Shulam: Lähi-idän ja Jumalan kansan sekasorto
Shulam aloittaa: "
Jos monien kristittyjen mielessä onkin ollut jotain kuvitelmia syyttömyydestä, johon nykypäivän palestiinalaisten,
arabien tai muslimien teot oikeuttivat, niin tänään (16. 11. 00) tämä oletus viattomuuteen ja kuvitelmaan haihtui
kuviin lynkkauksesta, jonka Palestiinan poliisi teki kahdelle juutalaiselle miehelle.
Tämä tapaus sattui Ramalahissa, Jerusalemista pohjoiseen, aivan Beth el’in raamatullisen kaupungin vieressä,
missä esi-isämme Jaakob näki unta miten taivaan ja maan välillä oli tikapuut.
Kaksi israelilaista miestä eksyi matkallaan ja osui Palestiinan poliisin asettamaan tiesulkuun. He veivät miehet
tukikohtaansa ja lynkkasivat heidät siellä ja kiduttivat ja runtelivat heidän ruumiinsa ja sen jälkeen polttivat heidät
julkisesti samalla kun Palestiinan aseistetut poliisit vain seisoivat ja katsoivat, ja itse asiassa olivat osallisina
siihen..."
Kommentti: Shulamin teksteissä on varmasti muutakin väärää kuin
puhuminen Palestiinasta ennen kuin sellaista valtiota on julistettukaan, mutta
silti tekstinsä sopivat sivuilleni "ottakaa siitä oikea" periaatteella. ST/hv.
VIISI TAPETTU LAPPEENRANNASSA. Historian lehdille pitää tallettaa sellainenkin tieto, että täällä Lappeenrannassakin
tapetaan jatkuvasti täysin puolustuskyvyttömiä, vasta äitinsä kohdussa elämäänsä aloittavia kaupunkilaisia, eikä
asia koskaan nouse medioihin. Taisinpa saada tällä maininnalla itselleni miljoonia ystäviä
taivaassa ja jopa tuhatvuotiseen aikaan lukuisia oppilaita.
Kyllä pienenä tapetutkin saavat uuden ruumiin, missä voi heittää keihäällä 100 m,
ainakin minun ja Viskarin Tommin ohjauksessa.
Suomessa nyt STT:n alulle panema uutisotsikko on lievästi sanottuna
shit: "Länsirannalla tapettu palestiinalaisia."
Mielikuvaksi tulee, että siellä on tapettu puolustuskyvyttömiä ihmisiä,
vaikka viisi palestiinalaista Qalqilyan kaupungin lähellä olivat vahvasti aseistettuja
ja he kuolivat yrittäessään tunkeutua
Israelin armeijan asemiin.
Lauantai ja sunnuntai, molempina päivinä täällä yli sata eri kävijää. Mutta
maanantaista alkaen taas varsinainen ryntäys näille sivuille.
Hauska nähdä Sinua täällä! Tervetuloa sivuilleni, Sinä!
Äänenikin voi kuulua, ja ymmärrät olevasi jäsen kauniissa morsiamessa, toivon ma.
Ehdin vain aikoa tutkia lisää vastakohdista, niin jo tuli palaute vastakohtien mahdollisesta löytymisestä
jopa kielissä.
AINOA kaimani, maapallon toisella puolella
(missäpä muualla!),
lähetti palautteen 2.
Ensin Zewiltä tullut palaute 1. eli lisätietoja koskien
tarjoamaansa kuvaa, miten Jeshua-nimiä löytyy
Raamatusta ties miten paljon, ja kuinka siis
juutalaiset ovat voineet olla näkemättä Jeshuassa, Jeesuksessa oikeata Messiastaan!
Mutta onko olemassa sellainenkin todistus, että
minkä heprea sanoo pyhäksi, venäjänkieli pahaksi?
Kaiman palautteessa englanninkielinen
shit, suomeksi "paska":
VENÄJÄ HEPREAN VASTAKOHTA KIELESSÄKIN?
Palaute1:
Loppujen lopuksi 1Ms 49:10 "Hän tulee"-
kohdasta löytyi kolme kertaa Jeshuan nimi.
Ihmeellinen Kirja!!! - Moshe Zew.
Palaute2:
Tiedatko, etta mun yks kaveri ku osaa venajan kielta
sano etta Bereshit tarkoitaa etta bere on "ota" (take)
ja ton 'shit' sanan sa varmaan tiedatkin, se on sama
ku "extrement". Eli se on 'ota p...a'. -
H. Veijonen
NZ (Kiwi)
Auckland
East Victoria Street
KOMMENTTEJA? Ja mikä onkaan Zewin kommentti?
Pelkkää pilkkaa vai jotain järkeä, vastakohtia?
- Zewin osittainen vastaus tullut, mutta toivoisin tutkittavan tarkemmin
otsikkoni aihetta, vaikka kaima pilkkaisikin.
- Jätä paska tonkimatta, vastasi kielinero Kurusta
ANNELI JA AJAT. Tämän sivun päätoimittaja Veijosen viimeisin viesti kristinusko-uutisryhmään on
"Arvioitavaksi kolme huonointa ennustustani 200:sta" eli 19. 11. klo 13 uutiseni mukaista
asiaa. Ei yhtään pilkkaavaa palautetta tullut (vielä?), sensijaan kaksi hyvää palautetta.
Anneli kirjoitti palautteeksi näin:
"Kaikkein vaikeinta näyttää olevan Raamatussa
ilmoitettujen aikasuureiden arviointi ja ennustaminen oikein.
Ne, sekä muutkaan Raamatussa esitetyt mittayksiköt eivät välttämättä
vastaa mitään niistä, joihin olemme nykyisessä elämässämme tottuneet.
Aikoja ei siis kannata edes yrittää ennustaa, ja jos ennustus
menee "hiukan" pieleen, niin se on täysin ymmärrettävää.
Tapahtumia on helpompi ennustaa oikein, mutta koska ne tapahtuvat?"
Kommentti: Tapahtumia on todella helpompi ennustaa oikein, koskapa Raamatun ilmoittamat
tapahtumat toteutuvat. Kyllä Raamatun ilmoittamat ajatkin ovat tarkkoja,
mutta niiden sijoittamisessa on hankaluuksia.
Lopulta valerauhan ylösottoineen tulon ajankohtakin on selvä, ellei jo nyt tiedetä,
että puolisen vuottahan kalenterit olivat edellä todellista aikaa.
ISRAEL. Israelin ja Libanonin rajalla on ollut levotonta. Toisaalta
Israelin edustajat ja palestiinalaisten johtaja Jasser Arafat ovat tavanneet salaisissa neuvotteluissa.
LAILA KIINNOSTAA.
Laila Kinnunen kuolemineen kiinnostaa monia lukijoitani. Laila oli syntynyt
8. 11. 1939.
Käyttämäni termi, "Muistojen Laila",
on otsikko laulajan 60-vuotispäivänä
julkaistusta CD:stä, mikä sisältää
24 kappaletta alkaen juuri mainitulla
Vain päivän tahdon kerrallaan.
Yksi on ylitse muiden, edelleen: Laila Kinnunen,
kirjoitti
Helsingin Sanomat
26. 11. 1999. Internetissä on jonkin verran Euroviisutilastoja.
Sellaisista löytyy tieto, että
Laila Kinnunen oli mukana kappaleellaan Valoa ikkunassa.
Jos taas etsii Altavistasta kuvia hakusanalla Laila Kinnunen,
ainakin itselleni ensimmäisenä vastaan tuli omilta sivuiltani löytyvä
Jorma Kinnunen.
Olen tallettanut Laila Kinnusen muistoni sivulleni
lailakinnunen.htm.
Mm.
karaokesanat
suomeksi kappaleelle "A Day in the Life" eli Vain päivän tahdon kerrallaan.
Niinhän tahtoo ja myös tekee Suuri Luojamme! Yksi päivä on Hänelle kuin tuhat vuotta.
Herra ottaa päivän kerrallaan ja myös antaa seurakunnalle lepopäivän aivan pian!
Tällä uudella sivulla Veijonen paljastaa, miten nuoruudessa laski vuodenkin,
milloin heittäisi keihäällä sata metriä. Jo kahdesti
Veijonen on keihäälläkin oikeaan osunut ja jääkö satametrinenkin hänen tehtäväkseen?
Melkein tekee mieli sanoa: Perkele, Räty, se tehtävä on sinua varten!
Joku kuitenkin
heittää sen, mikä on tehtävä Jumalan ja 1000 vuoden mittaisen päivänsä kunniaksi
ensimmäisissä olympialaisissa uudella ajalla, jolloin epäjumalanpalvelija
Ateenaa vastaakin seurakunnan maan äärten pääpaikka, Lappeenranta!
Vuonna 2010 mukaan tyttöset ja jätkät, Kinnusia unohtamatta!
Katkelmia Laila Kinnunen ja vuosi 2000
uutuussivulta:
Sattumalta sivuillani ei ole
mitään.
Kari Suomalainen in memoriam-sivuni kertoo Karinkin
esittäneen, että susi tulee keskiyöllä eli toisen vuosituhannen vaihteessa.
Ja häneltähän on peräisin kuvakin, mikä löytyy sivulta
procol.htm: Millennium song:
Ei, ei, Lady!, älä jää pedon suihin, vaikka kuvankin bibliassani näkisit!
Kuin myös Beatlessivuni ovat 20 vuotta sitten saamani oikean ajatuksen toteuttamista,
että Beatlesille pitää tehdä raamatullisia sanoja, sanomastaan pitää etsiä Raamatun
ilmoitukseen viittaavaa ja että ne todella sisältävätkin Jumalan profetiaa.
Paljon muussakin kuin siinä, että Ilmetyskirja 11:9-11 kertoma satelliittilähetys
aloitti toteutumisensa vuonna 1967 "All you need is" kappaleen maailmanlaajuisella esityksellä ja sen
ainoa tarvitsemasi rakkaus on tietenkin Hän, Jeesus Kristus.
Kirjaamani asiat LAILA KINNUSESTA ovat "pelottavankin"
vihjeellisiä tapahtuneeseen kuolemaan nyt vuonna 2000, vaikka en
kuolemaa onneksi ennustanutkaan.
Taustam.htm sivulta tällekin aloitetaan mideillä:
" Tarviset vain - Jeesusta - vuonna 2000 "
"A Day in the Life", Päivä elämässä-kappaleessa Lennonilla on varsin rajut sanat.
Laila Kinnusen suuhun laitetussa suomennoksessa sisältö on siloteltu, mutta
otsikko on sama. Ja ne molemmat puhuvat YHDESTÄ PÄIVÄSTÄ, jota minä
Pietaria toistaen olen muistuttanut Jumalalla vastaavan yhden vuosituhannen.
Ja se on pilkulleen niin eikä mitä tahansa, vaikka toki
kristinuskossa kuljetaan vääräänkin suuntaan.
Ei tarvinne toistaa, mihin
paavin tie vie, kun se on tarkalleen pian tuhonsa saavassa Roomassa.
Eri asia on, onko oikea vuosituhannen vaihde maaliskuussa 2001.
Ainakin ns. vuosituhannen vaihteessa ennaltatietämäni Jeltsinin erokin vain
todistaa sitä, että tarkat ajat ovat olemassa. Ja viimeksi olen muistuttanut
siitä, että tarkalleen vuodenkin ajan Jumalan profetia tuntee vaikka sitten Gorba kantamassa
LOPPU TULEE-kylttiä vuosi Jeltsinin jälkeen.
En vetänyt Laila Kinnusta mukaan tähän vaan totesin hänen
itse aikanaan valinneen tämän "vain päivän" itselleen sopivaksi.
Jokainen valitsee elämänsä, mutta emme ole tainneet tajutakaan, miten
pienetkin valinnat voivat olla kohtalokkaita.
Mieleeni tulee se tapettu Imatran tyttönen, joka kai tänään eläisi, jos olisi
vaikkapa vain sinä kohtalokkaana päivänä valinnut pyöräilyreitikseen sen, minkä
vanhemmat olivat neuvoneet. En puhu yksinomaan siitä, minkä Raamattu sanoo, että Jumala omiaan johdattaa,
kunhan he kulkevat rukoillen. Lähes kaikilla on se käsitys, ettei juuri itselle voi mitään
pahaa sattua. Kuitenkin sattuu jopa seurakunnan jäsenille ja monenlaista ikävääkin.
Voidaan kai sanoa, että Laila Kinnunen oli alkoholisoitunut ja siksi elämänsä
piti jo päättyäkin.
Minä tahtoisin hänen laulavan NYT niinkuin olen tahtonut Lennoninkin.
Itse asiassa minua harmittaa, että Laila Kinnusen kuolema on
voitu ennustaa näistä kirjoituksistani, vaikka minä en sellaista ole tehnyt.
Seuraavaksi nouseekin mieleeni, että onkohan Laila käynyt ennustajalla,
mikä toiminta oli sinetti prinsessa Dianankin kuolemaan ja
mikä liittyy Lennoninkin poismenoon?
Älkää te ainakaan käykö ennustajalla vaan profeetalla, täällä!
Moshe Zew tekee tutkimuksiaan käännyttääkseen
juutalaiset Jeesus-uskoon.
Esimerkki:
Shabat Shalom!
Tänään löysin Toorakoodeista tällaisen:
Bereshit / 1Ms / Genesis 49:10:
The sceptre shall not depart from Judah, nor a
lawgiver from between his feet, until Shiloh come;
and unto him shall the gathering of the people be.
1Mos. 49:10:
Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijansauva
hänen polviensa välistä, kunnes tulee Hän, jonka
se on ja jota kansat tottelevat.
Kuva täällä viikon ajan.
Myöhemmin se löytyy Seurakunnan vapaasta kanavasta
sinne perustettavasta uudesta albumista.
KAUNIS KUIN MORSIAN.
Valitettavasti joudumme olemaan varovaisia sisarten
nimien ja kuvien julkaisemisessa.
Mielikuvaanne olen jo aiemminkin valinnut
palvelemaan Kati Nirkon Ristiinasta,
joka ei voittanutkaan Miss Baltic See kilpailua vaan tuli toiseksi.
Tsemppiä voittoon, taivaaseen!
Kuva viikon ajan sivun ylälaidassa.
Sen jälkeen se löytyy Harri Veijonen Group albumista "Ja Jumala loi naisen".
HULLU LEHMÄkin sopisi viikon kuviin, mutta jätettäköön julkaisematta.
On kuitenkin selvää, että ns. hullun lehmän tauti liittyy
Raamatun ennaltatietämiin vitsauksiin, vaikkei asiaa liene kukaan
lähemmin tutkinut. Mikäli lisätietoja löytyy, tarjotkaa tänne.
Eikö Osmo Pöystillä ollut siitä jotakin tietoa?
Oppikaa päätoimittajan erikseen kerjäämättä tarjoamaan tänne ajankohtaisia
uutisia ja muita tekstejä. Ja ketkä toimittavat vain vieraskielistä aineistoa, voisivat
itse tehdä sellaisesta edes lyhyen suomennoksen. Kiitos!
MTV3 klo 16:
Israel ja palestiinalaiset ovat luvanneet tutkia Venäjän presidentin Vladimir Putinin tänään tekemiä ehdotuksia
Lähi-idän väkivaltaisuuksien lopettamisesta, kertoivat venäläiset viranomaiset.
Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat uskoo yhä poliittisen ratkaisun syntyyn Lähi-idän kriisissä.
Arafat saapui puoliltapäivin Moskovaan ja on käynyt neuvotteluja presidentti Putinin kanssa.
Arafat on toivonut, että Venäjällä olisi näkyvämpi rooli Lähi-idän rauhanneuvotteluissa.
Arafat soitti iltapäivällä Moskovasta kesken neuvottelujen Israelin pääministerille Ehud Barakille ja selvitti
Venäjän uutta rauhanaloitetta.
YLE klo 18:
Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat on yllättäen keskustellut puhelimitse Israelin pääministerin
Ehud Barakin kanssa.
Barak ja Arafat sopivat avaavansa uudestaan turvallisuusyhteistyöstä vastaavat toimistonsa,
jotka Israel sulki torstaina väkivaltaisuuksien vuoksi.
Putin kehottaa Lähi-idän kriisin osapuolia pidättäytymään väkivallasta, jotta rauhanneuvottelut voivat jatkua.
Arafatin vierailu on Putinin mielestä mahdollisuus, joka tulee käyttää hyväksi, jotta verenvuodatus Lähi-idässä
saataisiin loppumaan.
SINKKUJA.
Anteeksi, en ole vastannut kaikkiin sellaisiinkaan saamiini sähköposteihin, joihin olisin halunnut,
koska mm. koneellani edelleen on se ongelma, että se aina katkaisee
yhteyden sähköpostia käyttäessäni.
Tietääkö joku korjauskeinon?
Pitää heti kirjata sekin, että The Beatlesin "1"
näin jo tänään
Lpr:n Anttilassa ykkösenä, kun aiempi uutiseni sijasta kolme perustui
Prismassa silloin näkemääni sijoitukseen. Ja johan tänään "sinkku" Arafat
näyttikin saavan Russia-petovaltiosta apua
valerauhan syntymiseen! The Beatlesin jollakin tavalla Jumalan profetian todistuksena
tiesin kuuluvan profeetan sivuilleni jo 20
vuotta sitten.
KLO 20: Kolmas "päivän profetiani" toteutui kai vielä täydellisemmin.
17. 10. kerrotun mukaisesti
etukäteen kirjoitin, kuten sivulle toivo.htm on tallennettu,
että Salattujen elämien 1. Toivo
laitetaan tappamaan itsensä, 2. Miia tulee vielä takaisin,
3. Ja Saku hänet vaimokseen saa. Tänään ohjelmassa toteutui kohta kaksi.
Johan tässä alkaa epäillä, että MTV3 näyttää Sakun ja Miian häitä
ylösoton aattona.
- EI KOLME. Seurakunnan vapaassa kanavassa omassa albumissani
on virheellisesti kuvateksti "Kolmen nollan Veijonen", vaikka
kuvatussa postimerkissäni, muka olemassa olemattomassa framassani on neljä nollaa
maksuarvona. -
Salattujen elämien jälkeen
MTV3:lta tulikin mainos, että
Laila Kinnuselta tuli markkinoille
"Kaikki kauneimmat" elettyään päivän kerrallaan juuri vuoteen 2000.
Tämä oli vain yksi päivä minun elämässäni, mutta odotan innokkaasti, että
joku ilmoittaisi tänään tai minä päivänä hyvänsä
pystyneensä parempaan ennaltatietämiseen kuin minä tänään. Harri Veijonen.
Ota taas selvä totuudesta suomalaisten uutisten pohjalta!
Internetissä YLE aloittaa, että
"palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin neuvonantajan mukaan rauhanneuvotteluja Israelin kanssa ei jatketa
ainakaan lähitulevaisuudessa." MTV3 kertoo samaan aikaan:
"Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat on ilmoittanut haluavansa aloittaa umpikujassa olevat Lähi-idän
rauhanneuvottelut uudelleen."!
Mitäkö minä sitten olen viime kuukausina kirjoittanut Arafatin tulevan tekemään?
Hän käy etsimässä Venäjältä Antikristusta, ja etsivähän vielä löytää!
Yhtä mieltä mainitut kotimaiset mediat olivatkin siitä, että
Jasser Arafat on taas lähdössä Venäjälle.
Eilen klo 18 esittämääni uutiseen
on tullut jo yksi myöntävä vastaus eli
suostuminen Seurakuntalaisen toimituskuntaan. Lisää, kiitos!
Nyt on lupa itseään ehdottaakin!
Lehden toimituskunta ei ole mikään seurakunnan vanhimmisto vaan siihen
haluan sisariakin ja saman määrän kuin veljiä.
Toki sisarilla on lupa esiintyä koko nimelläänkin.
Mainostan tässä erästä sisarta, jonka nimi mainitsemattanikin on tuttu:
ULLA JÄRVILEHTO puhuu Mäntsälän Helluntaitemppelissä
26. 11. klo 11 aiheenaan ISRAEL AJAN MERKKINÄ.
Sikäläinen järjestäjä toivottaa tervetulleeksi.
En haluaisi jäädä muistoihinne naisten ja köyhien sortajana, koska en sellainen ole.
Juuri nyt täällä onkin menossa kampanjani, missä päättäjienkin tietoon saatetaan, millaisia sortajia he itse voivat olla.
Moshe Zew epäili, että olen saanut runsaasti haukkumista siitä, että esitin ylösoton voivan tulla
jo nyt. Useimmat kuitenkin vihdoin huomasivat, että on kysymys tiettyjen tapahtumien ensin
täyttymisestä: mm. Jerusalemin valerauha ja Palestiina-valtion julistus. Sensijaan se, että
saan jatkuvasti nimettömiä uhkailuja, panee minut epäilemään, että ehkä ei ole hyväksi täällä
mainitakaan sisarten sukunimiä ja liekö tarpeen Ruusmarinkaan ilmoittaa tänne valmistuvaa kotisivuaan.
Silti kaipaan lisää naisenergiaa Ruusmarin ja uutisryhmissäkin esiintyvän Annen rinnalle.
Etunimeltä toimituskuntaan otetaan vielä ainakin yksi nainen, joka
täyttää ehdot uskovainen ja kirkkojen ulkopuolella kilvoitteleva.
Tarjotkaahan halulliset sielut jotakin tekstejä, että löydetään puuttuva
kaunis kolmas rengas. Ja siis toimitukseen kuulumattomiltakin enemmän hyviä tekstejä,
varsinkin sisarilta!
S e u r a k u n t a l a i n e n -lehti on siksi suuri internetjulkaisu, että ansaitsee toimituskunnan nimeämisen.
Seurakunnassa ei ole miespappeja eikä naispappeja vaan vanhimmisto, minkä jäseninä on
yksinomaan yhden vaimon miehiä. Tiukasti tulkiten ulkopuolella ovat nekin, jotka
ovat yhden vaimon miehiä nyt, mutta aikaisemmin eronneet.
Keijo Lindeman on nyttemmin innostunut lehden avustamisesta ja on kanssani
vanhimmistonkin ehdot täyttävänä luonnollinen
toimituskuntaan kuuluva. Moshe Zew on ahkerimmin tähän astikin avustanut ja hyväksynee
nimittämisensä toimituskuntaan. Toivoisin vielä, että joku meitä 45 vuotta täyttäneitä
veljiä nuorempi saataisiin toimituskuntaan. Toki päteviä ehdot täyttäviä
sopivia on useitakin, mutta kuka sallii nimensä käytön tässä yhteydessä?
Veijonen on vastaava päätoimittaja eteenkin päin, ja varsinkin profeetalliset hienoudet
ovat yksin hänen käsialaansa.
KÖYHILTÄ LAPSILISÄT. Jonkun piispanko esitys siitä, että tiukan ajan tullen
lapsilisiin pitäisi soveltaa tarveharkintaa, ei välttämättä ole huono.
Nimittäin kun alan tutustua köyhimpien suomalaisten kokemaan käytäntöön, nähdään sellainenkin
ihme, että lapsilisät huomioidaan tuloihin toimeentulotukihakemuksissa,
eli monesta voi tuntua siltä, etteivät he mitään lapsilisää saa lainkaan vaan
kaikki tulevahan on yhtä toimeentulotukea.
VERONPALAUTUKSILLA PELLEILY.
Ajankohtainen asiakin.
Toimeentulotukiasiakkaita huijataan kaupunkien toimesta veronpalautuksissa.
Voidaan ottaa ne muutamatkin myönnetyt markat pois, jos ja kun veronpalautuksia tulee.
Mutta varsinkin jos asiakas vain kerran tai muutaman kerran toimeentulotukea hakee,
niiden poisottaminen veronpalautuksista on aivan väärin!
Eihän veronpalautus ole mitään tuloa vaan tasaus siihen, paljonko
veroa on liikaa otettu.
Kuka on hakenut itselleen sellaisen verotaulukon, jossa etukäteen otetaan veroja liikaa,
toki hän nyt saa hieman veroja takaisin. Että kehtaavat
päättäjät ryöstää ja huijata köyhimpiä suomalaisia silmiemme edessä!
BEATLES KOLMANTENA. Jossakin väitettiin Beatlesinkin jo unohtuvan ihmisten mielistä.
Uskallan vastoin useimpien seurakuntalaisten käsitystäkin väittää, että
ne neljä miestä Liverpoolista 1960-luvulta muistetaan vielä tuhannen vuoden päästä.
Samalla kyllä totean, että miljoonat muut muka suuret tähdet ovat täysin unholaan jääneet.
Nyt 40 vuoden jälkeenkin The Beatlesin ensimmäisistä singleistä
sellaisista koottu albumi "The Beatles 27 No. 1 singles on 1 CD, 1", on noussut kolmanneksi
maamme CD-levyjen myydyimpien listalla.
The Beatles, oikeasti ajan merkki-aiheesta olen vihjaillut useasti.
PS. Oikein ilmaistuna lienee kysymys ykkössingleistä, ainakin CD sisältää parhaimpia koko vuosikymmeneltä.
Eduskunnassa on päätetty laittaa rasismia kuriin.
Täällä Veijonen onkin aloittanut tutkimuksen siitä,
miten Suomen valtio harjoittaa rasismia.
Tutkimuksen kohteena on ennen muuta muutenkin heikommassa asemassa
ja muita köyhemmin elämään joutuvat suomalaiset.
Kuinka on selitetävissä sekään, että presidentin puoliso saa lehtitietojen mukaan
Kelan luukulta 15.000 mk kuukausittain, ja jotkut kaltaiseni jopa huippuvirkamiesten tasoiset henkilöt,
sen lisäksi, että heidät syrjitään ansiotyöelämän ulkopuolelle,
jätetään vaille asumisen, elämisen ja terveydenhuollon vaatimaa välttämätöntä
toimeentuloa?!
KANSALAISPALKKAKO?
Taannoin kirjoitin lappeenrantalaisessa ilmaislehdessä ns. vihreiden vaatimusta vastaan, kun he vaativat
kansalaispalkkaa, mikä nykyisellään olisi ehkä 3000 mk/kk. Järjestelmä on epäraamatullinenkin. Käsilläsi työtä
tehden opettaa
Raamattu ihmisten hankkimaan elantonsa. Lopun ajan ns. kehitys eli taantumus kuitenkin kulkee
kovaa vauhtia siihen, että jopa tapetaan kaikki ne henkilöt, jotka eivät suostu
antikristilliseen järjestelmään pedon merkkeineen.
Toki ennen muuta vastustamme sitä kehitystä ja pitää olla tarkkana nähdäksemme
kaikki ne toimet, jotka siihen suuntaan vievät. Siinä suhteessa kansalaispalkka
on pienempi paha pitäisihän se kaikki sentään hengissä kunhan vielä raha tulisi
rahana ja rahalla osto- ja myyntilupa olisi. Mutta nekinhän loppuvat molemmat,
sekä raha että osto-oikeus ilman pedon merkkiä.
Suomen ehkä tunnetuin juutalainen, kokoomuslainen kansanedustaja, Ben Z.,
ei tule olla syrjinnän kohteena. Muittei hänelle pidä antaa myöskään oikeutta syrjiä muita!
Ben Z. on ollut näkyvästi esillä silloin kun on puhuttu
kaikkien kansalaisten toimeentulon turvaamisesta.
Liekö Ben
ollut mukana vaatimuksissa laittaa pitkäaikaistyöttömät
pakkotyöhön sen sijaan, että heille vaikka osaksi työpaikkoja kierrättämällä saataisiin ihmisarvoinen
ja palkallinen työ? Ainakin hän on yksi heistä, jotka väittävät, että Suomessahan jo on kansalaispalkka,
kun on olemassa ns. toimeentulotuki. Toivon palautteita (joita en julkaise kuin myöhemmin
nimettömänä osana tutkimustani), mitkä sopivat käytettäviksi tällaisessa tutkimuksessani sekä
siihen liittyviä sopivia lisätietoja.
KIRKOLLISVERO TOIMEENTULOTUESSA.
Tähän ateisteillakin oli tarjota hyvä vihje, muistuttivat,
että toimeentulotuessa on huomioitu uskonnolliset maksut,
mutta vain valtiokirkkojen jäseniltä. Meidän kirkottomien seurakunnassa ja vähemmistökirkkojen jäsenillä
"kirkollisvero" on Raamatussa mainittu 10%, ja se pitää hyvittää toimeentulotuessa prikulleen niin kuin
ev. lut.- ja ortodoksikirkon jäsenetkin ovat saaneet takaisin maksamansa
kirkollisveron toimeentuloluukulta. Meillä tosin voi olla esittää kirkollisveroa
vastaavia laskujamme enemmänkin kuin mainittu 10%, mutta suurempaa summaa emme voi vaatia hyvitettäväksi, koska
meidän "kirkossamme" on hyväksytty juuri 10% oli valtiokirkoissa sitten milloinkin mikä prosentti hyvänsä.
Ev. lut. rovasti Seppo Seppälä on tuonut julkisuuteen tietoja historiasta koskien
mm. presidentti Mannerheimiä ja sen ajan ev. lut. arkkipiispaa.
Mannerheim oli
kysynyt arkkipiispa Kailalta puhelimitse,
mitä Raamattu sanoo Israelista ja juutalaisesta kansasta. Arkkipiispan
kerrotaan lainanneen profeetta Sakarjan sanoja:
"Joka siihen koskee, koskee Jumalan silmäterään."
Rovasti Seppälä tulkitsee tapahtumia Suomessa koskien Israel-äänestystä seuraavasti:
"Helsingin Sanomien (28. 10.) haastattelun mukaan ulkoministeri
Tuomioja sanoo Suomen äänestäneen oikein Israelin tuomitsemista koskevassa YK:n
äänestyksessä.
Pari päivää aikaisemmin Tuomioja eduskunnassa pahoitteli tapahtunutta ja informaation
kulun ongelmia hallituksen ja sen YK-edustajan välillä.
Samassa tilaisuudessa pääministeri Lipponen sanoi, että
Marjatta Rasin olisi pitänyt tietää,
että Suomen hallitus sijaitsee Helsingissä. Mikähän ulkoministeriössä muutti tilanteen
päinvastaiseksi, öljykö", kysyy Seppälä.
Oma tulkintani tapahtumista on kerrottu aikaisemmin, ja nähdäkseni esitin tapahtuneen
hieman tarkemmin. Olin itsekin jo maininnut arabien maahan toimittaman öljyn saatavuuden,
mutta toki LISÄKSI on muitakin mahdollisuuksia.
Uutisistani näkyy tilanteen muutos tapahtuneen ilmeisesti sen jälkeen, kun ulkoministeri Tuomioja ja
presidentti Tarja Halonen pääsivät keskenään keskustelemaan asiasta. Pian sen jälkeen nähtiin presidentti Tarja Halonen
kättelemässä arkkipiispa Paarmaa SAK:n kokouksessa, joten mahdollisesti olikin kysytty
neuvoa häneltäkin.
Kuten täältäkin on nähty ja tiedetään, nykyisin
arkkipiispan opetus ei ole kuten osittain vielä Kailan aikana, että vastausta
olisi haettu Raamatusta.
Kolmantena muistutan ottamaan huomioon senkin seikan, että
päättäjät ovat etupäässä raukkoja pelkureita ja tietävät, että
kristittyjen oppikirjan mukaan heidän tappamisensa kristittyjen toimesta olisi vastoin omaa oppia
toisin kuin
ateisteilla ja muslimeilla oppikirjojensa mukaista, vaikkeivät he aina eläisikään saatanallisten säkeittensä mukaan.
Toki kristitytkään eivät aina ole noudattaneet Raamattunsa ohjeita varsinkaan silloin, kun
tiedetään isänmaan toimivan tuomiokseen.
Paljonko tässä nyt sitten Tuomiojan tappaminen auttaisi?
Täältä julistetaan totuuteen käännyttävää sanomaa.
LASTEN TERVEYS. Luterilainen rovasti Seppo Seppälä kertoo myös:
"70-luvun puolivälissä, jolloin palestiinalaiset
ryhtyivät käyttämään lapsia kivien ja pommien heittäjinä,
israelilainen vieraani sanoi:
"En tiedä, kuinka paljon he voivat tällä tavalla vahingoittaa meitä
ja laitoksiamme, mutta olen varma, että näin vahingoittavat lastensa henkistä terveyttä."
Seppälä kehottaa Suomen hallitusta pohtimaan sitäkin, "miksiköhän
YK:ssa ei käsitelty sitä, että
palestiinalaiset äidit päästävät pienet lapsensa kaduille heittelemään kiviä?"
Seppälä on kyllä ajastaan jäljessä mm. siinä, että lapsissa olisi vain
"pikku" poikia ja että aseina olisivat ainoastaan kivet.
Epäilemättä minun pitäisi tehdä
linkkisivu tällaisista kuin esimerkiksi
tämä rotter.net/israel/, missä
kuvinkin tapahtumia esitetään. Tai jospa joku rakentaisi ja tarjoaisi tänne sellaisen linkkisivun.
Taasko sattuma, mikä ei olekaan sattumaa, kun aina Veijonen
osuu?
Edellinen uutiseni mainitsi nimeltä ainoastaan kirkkoherra Olli Aallon
Imatralta. Iltalehden kannessa on kuva Aallosta ja suuret otsikot:
"Vihjesoittoja saanut kirkkoherra vetoaa: Surmaaja tule esiin."
En ollut tietoinen edellistä uutista kirjoittaessani Iltalehdestä
enkä edes siitä, että eilen Etelä-Saimaa oli julkaissut Aallon
kirjoituksen lukijapalstalla murhaan liittyen.
Iltalehden otsikko kyllä osoittautui lähinnä myyntikikaksi.
KAKSI ASETTA RYÖSTETTY.
En ryhdy
ainakaan Aallon rinnalla varomaan sitä,
että murhaajasta syylliseksi
alettaisiin epäillä vierasmaalaista.
Viimeksi eilen minua ärsytti täkäläisten Venäjältä
tulevien käytös PizzaBuffetissakin.
Jäätelöä otetaan luvatta ja totesinkin kovalla äänellä: "It is not free.
Niet ponimoi ryssiä, Russia, Russland."
Toki kysymys usein on siitäkin, etteivät ryssätkään ymmärrä suomenkielisiä ohjeita,
mutta kun liikkeen fiksu myyjä tuli selvittämään tilannetta, ryssä kyllä osasi
puhua huonolla suomella, että otetaan kaksi 5 mk:n jäätelöannosta.
Tietääkseni Buffetin tapana ei ole antaa maistaa ensin
ainakaan salaa ottaen.
Veijonen esti siis suomalaisten tulemisen syrjityksi
ja samalla varkaudenkin, jälleen kerran.
Toimintatapa ei ehkä ollut paras mahdollinen ja syytäkin voitte etsiä vaikka siitä,
että Veijonen ei lääkärin määräyksestä enää saa syödä lainkaan Buffetin erinomaista mansikkahilloa jäätelön kera.
Toki sekin tuli Buffetille kalliiksi, mutta oli kuitenkin luvallista.
Ehdotan
täten vuoden yrittäjäpalkintoa PizzaBuffetille mukaanlukien erinomaiset työntekijät.
Vapaa-ajattelijat Otto J. Mäkelöineen voivat ehdottaa pimeitä palkintojaan Veijoselle.
Suomen kansalle vielä virallisesti valehdellaan, että ryssä-nimen käyttö olisi jotenkin
syrjimistä kun se on tarkka Russian maan asukkaiden nimitys ja jonkun muun nimen
käyttö voi osoittaa sitä, että Russian kansaa halveksitaan. Veijonenhan ei halveksi vaan
haluaa koko kansan kääntyvän parannukseen ja uskoon Kristukseen.
Lauritsalan Kirppistorilla on viimeisiä postikorttejani myynnissä markan kappale.
Hyvin on siellä homma hoitunut lukuun ottamatta sitä, että
sinne myyntiin viedyt kaksi muovikuula-asetta on varkaille kadonnut. Ketään ei tietenkään voi syyttää,
mutta eilen liikkeen myyjä totesi senkin, että
venäläinen asiakas olisi ostanut markalla telineeni, missä luki hinta 1 mk
tarkoittaen niiden korttien kappalehintaa.
MAINOKSIA.
Uutisryhmissä eräs väitti kirkon jakaman katekismuksen olleen mainospostia,
minkä jakaminen ei olisi saanut tapahtua niihin talouksiin, joihin mainospostin
jakaminen on kielletty.
Kirkon mainokselta vaikuttaa Olli Aallon esiintyminen ja se mainos on nyt mennyt läpi
sekä Etelä-Saimaaseen että Iltalehteen.
Ja tietenkin maksutta toisin kuin seurakunta ei aina rahallakaan mainoksiaan julki saa.
Uutisvuoksellakin oli ongelmia laittaa seurakunnallisia
ilmoituksiani lehteensä tai itse asiassa ne ilmeisesti kirkon
vaatimuksesta joutuivatkin osastoon "Sekalaisia".
Kirkosta minulla Imatralla on kokemuksia enemmänkin.
Esimerkiksi kaikkein pimeimpänä pappina pidin sitä, jota toiset
ihannoivat. Hän mm. istuskeli päivät pitkät
eräässä päiväkodissa juttelemassa maailmanparannusasioista
sen päiväkodinjohtajan kanssa työaikanamme. Kaikki olivat kuitenkin yhtä mieltä
siitä, että sijaisuutta tekevä Veijonen tuhlaa kaupungin työaikaa eihän hän kuulunut edes lakkoilevaan
lastentarhanopettajien ammattiliittoon.
Toinen pappi tunnetumpi, Olli Aalto. Hakiessani Imatralta lastentarhanopettajan virkaa,
Olli Aalto, kokoomuslainen kaupunginvaltuutettu istuikin valitsijoiden joukossa.
Ja kun Aalto esiintyy uskovaisena pappina niin
kaiketi Veijonen tuli valituksi? Epäilenpä, että Olli Aalto juuri vaikutti sen,
että Veijonen ei virkaan päässyt. Ainakin hän osasi haastattelussa ainoana tehdä
Veijoselle sellaisen kysymyksen, johon varmasti itsekin tiesi Veijosen olevan vaikea vastata.
Kuitenkin olisi ehdottoman tärkeätä saada kaikkiin päiväkoteihin vähintään kaksi miestä.
Mutta kaupungit ja valtiot, kirkot ja EU osaavat valita seuransa.
En olekaan asettanut toivoani pappeihin tai lastentarhanopettajiin vaan
päiväkotiapulaisiin. Kiitos seurasta!
Viikonloppuna oli
Rauli Virtasen raportti Lähi-idästä kolmoskanavalla.
Se vaikutti varsin tasapuoliselta, mutta oliko se sitä?
Jos jotain ns. palestiinalaista olisi ohjelmassa haastateltu siten,
että hänen vastauksensa mukaan koko alue tulee
jättää juutalaisille, vastausta ei olisi voinut
luulla edes ostetuksi, koska sellaisesta vastauksesta
toiset ns. palestiinalaiset olisivat
tappaneet sen palestiinalaisenkin.
Ohjelmaan Rauli Virtanen oli "löytänyt sattumalta"
haastateltavakseen erään Israelissa asuvan juutalaisen kirjailijan,
jonka mukaan ainoa keino saavuttaa rauha on palauttaa KOKO Palestiina takaisin arabeille!
Hän oli käyskennellyt länsirannalla ja kysellyt itseltään, "mitä meidän aseistetut sotilaamme loppujen
lopuksi tekevät täällä?" Palestiinalaisten kaduilla, pihoilla, palestiinalaislasten omilla
hiekkalaatikoilla?"
Olisipa kiinnostavaa tietää miehestä lähemmin. Varmasti Suomessakin on
härskejä maanpettureita ja antisemitistejä, jotka ajattelevat kuin haastateltu kirjailija.
Sekaisin menevät jopa valtiolliset termit Suomi (Israel) ja
maantieteelliset termit Skandinavia (Palestiina).
Vaikka maailman historiakirjat laitettaisiin sekaisin, Raamatusta näemme, kuinka asia on.
Emme voi olla välittämättä historiallisista tosiasioista, Jumalan Sanasta siitä
kenelle Palestiinan KOKO alue kuuluu
ja juutalaisten oikeudesta edes yhteen omaan maahansa samalla kun
arabeilla tai islamilaisilla sellaisia on puolisen sataa.
ME USKOMME RAAMATTUUN.
Suomen televisiossa oli menneellä viikolla myös öiseen aikaan "yliopistotasoinen"
opetusohjelma, missä uskontotieteilijä Heikki Palva(?) lateli yksipuolisuuksia kera
muslimilehtorin. Toisaalta hyvä, että lehtori siinä totesi, että
Raamattu lupaa alueen juutalaisille ja Koraani arabimuslimeille, joten meillä
Raamattuun uskovilla ei ole epäselvää totuudesta toisin kuin vaikka
Veijo Minkkisellä, jolle kiitos uutisvihjeestä.
MAINOSMIEHIÄ RIITTÄÄ.
Turhanpäiväisiä mainoksia sähköpostiin tulee
loputtomasti ja tavallista enemmänkin tänne, kun
osoite on sangen suosittu. Julkaisen esimerkin:
I am writing to see ...
appropriate page to place your link.
http://www.shopforacomputer.com/links/Portable_DVD_Players.html
Please let me know if this is something that may interest you.
About shopforacomputer.com...
We average 125,000 unique visitor, 200,000 page views, and 750,000 hits
per month ...
You can link-back to shopforacomputer.com with a banner or text:
(text link)
shopforacomputer.com
The world's largest computer shopping directory!
(banner link)
http://www.shopforacomputer.com/shop1.gif
I look forward to your response.
Best wishes,
Jannie Peel
Vice President - shopforacomputer.com
KRISTILLISIÄ ANIMAATIOKUVIA-valokuva-albumin olen perustanut Seurakunnan vapaaseen kanavaan ja
samalla laittanut siihen muutamia. Toistenkin sopii täyttää albumia
mukaanlukien esimerkiksi malliksikin laittamillani vuosituhannen vaihde- ja
joulukuva-animaatioilla.
Ryhmien sisältöjäkään ei pääse katsomaan ennen kuin
painaa nappia "Join now", tule mukaan.
Ainakin Seurakunnan vapaassa kanavassa on täyttymässä 10 jäsenen määrä,
mutta kiire ei ole perustaa uusia ryhmiä, koska vielä on tilaa riittämiin.
Jos kuka on perustanut järkeviä omia ryhmiä niin ilmoittakaapa niistäkin tänne uutisiin.
Oikean osoitteen perustamaansa ryhmään saakin selville siten, että
lähettää ystävälle "postikortilla" tiedon eli vastaanottajaosoite veijone@mail.wwnet.fi
takaa sen.
LAILA KINNUNEN JA KALLE PÄÄTALO.
Katsoin sivuani taustam.htm ja huomasin sen tehdyksi
tasan vuosi ennen oletettua juutalaiskalenterin kertomaa vuosituhannen vaihdetta 30. 9. 2000
eli
30. 9. 1999. Huomasin myös tekstini, että
sivulla soivan Lennonin kappaleen "A Day in the Life",
yhdestä päivästä (Herralle kuin tuhat vuotta) oli
suomeksi laulanut ja levyttänyt Laila Kinnunen sanoin:
"Mä elän päivän kerrallaan". Niinpä sivuilleni kuuluu myös uutinen,
että Laila Kinnunen kuoli ja haudattiin aivan äskettäin. -
Kirjailija Kalle Päätalo taas kuoli noin vuorokausi sitten.
Ns. maallisista romaaneista hyllyissäni oli Mika Waltarin jälkeen eniten
Kalle Päätaloa. Tosin toisin kuin maailmassa, nämä pölyttyivät, Raamatut eivät.
Näen uuden taivaan. Lukija tarjosi linkin:
Click here to get your card with an important message for all believers,
THE LORD IS COMING! BE READY TO GO !!!
Click on,or copy and paste this, if the above link doesn't work.
http://cards.crossdaily.com/getcard.php3CD=3a10ababeda1f6
Siitä siis pääsee katsomaan taivaalle. Toiset ovat nähneet siellä enkeleitä
ja Jeesuksen päitä, mutta Veijonen vain erikoisen näköisiä pilviä.
"Näette merkkejä taivaalla" sanankohtaa näkymät kyllä voivat
täyttää, tosin muutenkin tiedämme HERRAN OLEVAN TULOSSA!
"NÄEN UUDEN TAIVAAN" on musiikkikasetti savonlinnalaiselta
MARKKU KAUKIAISELTA, joka Savonlinna-ajallani 1977-79 oli perheineen
hyvä ystäväni. Vahvasti näkövammainen, joka kuitenkin näki niin kodissamme
Olavinkatu 31 soittaa urkujani kuin helluntaikirkossa Tottinkatu 4 pianoa.
Vieläpä käveli monen kilometrin työmatkansa vanhainkotiin hieromaan.
"Mestarien" jäsen, Hector väitti iltapäivälehdessä, että luovuus häneltä katosi
suosion myötä. Markku Kaukiaisen ja Harri Veijosen yhdistelmä taitaisi olla
melkoinen tekijä.
Tärkeintä kuitenkin nähdä taivastie ja kulkea sillä.
KALEVASSA KESKUSTELLAAN VEIJOSESTA.
Verkkolehti www.kaleva.fi
juttutuvassaan keskustelee
tätä kirjoittavasta Veijosesta palautteissa
tarjoamaani avaukseen: Täydellinen ennaltatietäminen mahdollista
(kun hulluna pidetty Veijonenkin lähes täydelliseen pystyy).
Eräs minua puolustanut on nimimerkki postimerkkeilijä.
15 vuotta sitten maan tunnetuimpien postimerkkikauppiaiden joukkoon
kuuluneena tulenkin heti jäseneksi Postimerkki-alan ryhmään,
minkä joku perustaa opastamaani Visto.comiin ja ilmoittaa tänne.
Liityn jopa Beatles-ryhmään, onhan minulla lukuisia
sivuja sitä koskien, koska pidän maailman parhaana säveltäjänä
20 vuotta sitten kuollutta Lennon-McCartneytä.
Sanoja vaan olen halunnut muuttaa kuten olen laittanutkin
Lennonin itsensäkin laulamaan eläessään tekemäänsä
päinvastoin taustalle sivulleni
John Lennon Now. -
KEIHÄÄNHEITTO-RYHMÄ on tarkoitukseni itse perustaa Vistoon.
Toki sellainen on luvallista kaikille muillekin.
Eräs kirjoitti Veijosen kuuluvan piiriin. Täälläpäin ei olla varmoja, mutta
tarkoitettaneen poliisilaitoksen putkaa. Vaikka sinne vietäisiinkin,
se ei takaa yhtään mitään. Olisi tietenkin upeata, jos saisi kulkea tarkalleen saman reitin kuin
Mestari, Jeesus Kristus. - Joku Oulun Kalevassa pitää hyvänä profeettana sitä, joka tarjoaisi
hyvää lottoneuvontaa. Hän olikin ainoa, jolle vastasin. Mutta vastaus tulee näkyviin
vasta Kalevan toimituksen huomenaamulla töihin palattua, mikäli edes
sallivat sen tulla esiin. Vastasin, ettei lottoneuvonta varsinaisesti kuulu toimialaani,
muttei tässä maassa kukaan sitäkään liene antanut niin hyvin kuin Veijonen.
Onhan sivullani Lottoneuvontaa, harraste.htm
oikein kongreettisen henkilön kiitoskin siitä,
että käyttämänsä antamani lottoharava tuotti heti 6 oikein, rahassa mitattuna
10.000 mk. Silti en suosittele ketään rahapeleihin kuin vähentämään muutamaan lottoriviin, ellei
kokonaan ymmärrä pysyä erossa.
RUOTSIKIN SUOMEA PAREMPI.
MTV3 internetissä kertoi, että koko Ruotsin hallitus
on yhtä mieltä siitä, että Ruotsin päätös
olla puolueeton Israelin tuomitsevassa päätöslauselmassa oli
oikea! Erkki Tuomiojan linja johtaakin tuomioon!
Ja sehän tuli selvästi sanotuksi täältä Suomen eduskunnan jäsenillekin.
(Imatralla tapahtuneen murhan selvittämiseen johtavista vihjeistä on luvattu
palkkioksi 25.000 mk. Muistilappu itselleni: Tutki ajatustasi.
Tarjoa myöhemmin ainakin asiaa siitä.)
Tulevan Karelian itäpäässä, nykyisessä Imatran kaupungissa ollaan
järkyttyneitä murhasta, joka kohdistui
14-vuotiaaseen tyttöseen.
Voisiko Veijonen auttaa murhatutkimuksissa vaikka sanomalla, että
parhaimmillaan profeetta voi tietää, kuka murhaaja on.
Ilmoittautukoon syyllinen siis itse poliisille.
Poliisi kaipaa myös tietoja henkilöltä, joka oli nähty
ulkoiluttamassa koiraansa kyseisellä paikalla kello 20 murhailtana.
LEHTOSEN JA MELLERIN LINJA.
Paasikiven ja Kekkosen linja on tuttu, mutta mikä toi on?
Kuva ja Sanan perustaja oli Ensio Lehtonen ja työn jatkajana
on toiminut Leo Meller.
Molemmat henkilöt on mainittu vuosisadan henkilöissäni.
Kuva ja Sanan toimitusjohtajana jatkaa PEKKA HAAPASAARI.
Haapasaari on syntyisin Porista vuonna 1962. Kesken rajun alkoholi- ym.
ongelmakierteen hän sattui Porin Jeesus-festivaaleille vuonna 1976.
Kuunteli lämpimikseen Hannu Vaurulan leppoisaa julistusta rakastavasta Jeesuksesta,
joka antaa synnit anteeksi.
"Silloin ymmärsin, että on minun elämäni käännekohta", muistelee Pekka Haapasaari.
Vuosina 1984-89 Pekka Haapasaari asteli Turun
kauppakorkeakoulussa ja siinä vaiheessa tuli tekemisiin Kuva ja Sanan kanssa.
Kristillisen kirjan tehtäväksi Haapasaari näkee kutsua ulkopuolisia sisään Jumalan valtakuntaan
ja myös opettaa niitä, jotka ovat jo sisällä.
Onko sitten nykyinen Kuva ja Sanan linja sama, minkä
Ensio Lehtonen aloitti? 1970-80-luvuilla oli nähtävissä Mellerin
kirjabuumi "loppu tulee ensi vuonna". Maailman kohtalon vuosikymmen-sarjan kirjoja
Keijo Lindemaniltakin näkyy julkaistun Kuva ja Sanan toimesta 1980-luvun alussa.
Eniten olen jäänyt kaipaamaan sitä lämpöä, mitä Ensio Lehtonen osoitti lapsia
kohtaan, vaikka voinkin tunnistaa sitä ainoastaan varhaisempaakin Kuva ja Sanan
tuotantoa tuntien. Ennen muuta mieleeni nousee
lastenlehti LASTEN KUVALEHTI, mikä taloudellisesti kannattamattomaksi
sanottuna lopetettiin
pari vuosikymmentä sitten.
Toivon, että Kuva ja Sana ei Pekka Haapasaaren luotsaamana kehittyisi
enempää kirkolliseen ja lapset unohtavaan suuntaan, mikä ei ollut Lehtosenkaan tarkoitus.
Harri Veijonen.
ARVI LIND - ajatella, että Veijosen sivuilta löytyy
"Lindin Arvi heilumassa Suen ja Daisyn kanssa" - aloitti TV1:n sähkeuutiset räväkästi klo 17.
Epäselväksi ei jäänyt, ketkä olivat syylliset tapahtuneeseen, palestiinalaiset!
Gazassa räjähti.
Ainakin kaksi ihmistä oli kuollut voimakkaassa räjähdyksessä Gazan kaistan eteläosassa lähellä Kfar Daromin
juutalaisasutusta. PLO:n markkinoima STT:n käyttämä termi siirtokunta.
- eilen STT internetissä esitti valikoitua uutisvälitystä: puhui
arabinaisten kokouksesta. Jätetään siis jatkuvasti kertomatta
vastaavat toisen puolen uutiset, mikä tässä tapauksessa olisi ollut esimerkiksi
uutisoiminen arabinaisista, jotka rukoilevat lapsiaan, etteivät nämä osallistuisi
lietsottuun väkivaltaan Israelia vastaan. -
Israelin television mukaan ainakin 12 ihmistä on saanut vammoja ja kuuden tila on vakava.
Silminnäkijöiden mukaan räjähdysalue suljettiin välittömästi. Radio kertoi, että alueella oli ollut juutalaisia
koululaisia kuljettava bussi, mihin oli yritetty osua,
mutta bussi oli onnistunut jatkamaan matkaansa ilman että kukaan kyydissä olleista loukkaantui.
Israelin pääministeriä on siksi syystä vaadittu
ankarampiin toimiin Israelin valtion asukkaiden suojelemiseksi.
Uutisryhmissä on sellainenkin ryhmä kuin visailut.
Mielestäni ennaltatietäminen on visailujen kuninkuuslaji
ja ryhmään viestitin sitä lajia opettavanikin.
Tosin en ole vuosiin päivittänyt esimerkiksi sivuani
Ennaltatietämisen jatkokurssi.
Edellisistä uutisistani ja muilta sivuilta hyvinkin näkee,
että ennaltatietäminen täytyy olla mahdollista
täydellisesti kun
hulluksi väitetty Veijonenkin
lähes sellaiseen ennaltatietämiseen pystyy.
- Eri tasoisia oppilaita.
Ei minulla mitään sitä vastaan ole, että Veijo Minkkinen
jatkuvasti lähettää palautetta, vaikkei saakaan
niistä julki kuin kommenttini.
Eikä Minkkinen varmasti olekaan ainoa henkilö Suomessa,
jonka mielestä hyvä ennaltatietäjä on sellainen,
joka joka päivä on oikeassa väitteineen, ettei tänäänkään kuu pudonnut taivaalta.
Rosvoja? En ole joutanut perehtymään internetin saloja paljastaviin opuksiin ja oikeisiin nimikkeisiin, mutta
oltaessa yhteydessä internetiin yhteyden ylläpitämisen merkkinä näytöllä on
se, mistä näkee senkin, kuinka paljon tavuja menee ulos ja kuinka paljon tulee sisään.
Silloin kun lähettää tiedostoa Viston ryhmään menee ulos
tavuja ainakin lähettämänsä tiedoston sisältämä määrä.
Muuten näyttäisi ulos menevän tavumäärän olevan noin 10% sisään tulevasta määrästä.
Millä selitetään se, että
viimeksi eilen koneeltani itsekseen jokseenkin pysähtyy sisään
tulevien tavujen määrä ja samalla ulos lähtee jatkuvana solkena
huru mycket, vaikken itse lähetä mitään? Vaikka sonera-asiantuntija,
Otto J. Mäkelä vastaamaan. Hänellä näkyi uutisryhmissä vastaus viestiini
10.000 mk ei kelvannut. Alkuperäinen viestinihän tarkoitti, että
ketään ei ole kiinnostanut saada lupaamaani 10.000 mk estäessään
ennaltatietämiseni toteutumisen jatkumisen. Selväähän on, että
skeptikot vain pelleilevät lupauksillaan 10.000 mk:sta ennaltatietäjille onhan
oikeutettuja saajia eli itseni lisäksi sattumaa parempia ennaltatietäjiä maailmassa Raamatun lukijoissa
ainakin puoli miljardia.
Seurakunnan vapaa kanava, johon voi
toimittaa aineistoa jokainen.
Vai? En vielä nähnyt kuin itse toimittamiani.
Uutuutena valokuva-albumi Sekalaisia pikkukuvia,
mihin sopii toistenkin lisätä.
Kuva mm. siitä pakettiautostani, minkä kyljessä oli tämä
internetosoite.
Tuosta linkistä sisään ja paina "Join now".
Onko ongelmia sitten avautuvan plakaatin täyttämisessä?
Password tarkoittaa salasanaa, mikä on itse keksimä
mikä tahansa, toista kahdesti ja muista kanssa.
Harri Veijonen Group taas on yksityinen ryhmäni, mihin
ei pääse muut lisäilemään senkun jäsenenä voi tulla ihailemaan esimerkiksi
valokuvakansiota "Ja Jumala loi naisen"; nauramaan kuville Veijosesta tai ihmettelemään
kuvia Veijoselta. Esimerkiksi Juha Tiaisen näköinen
ME moukarimies sadan vuoden takaa.
Aineistoa
ainakin itse lisäilen molempiin ryhmiin useastikin viikossa. Tehkää hyvin!
Keikkuuko The Beatles ykkösenä vuoden 2001 alkaessa ja Gorban palatessa,
vitsailee Veijonen marraskuun puolivälissä 2000.
Epätarkkuuttani seurakunnan ylösoton sijoittumisessa kalenterissa käsittelin joku tunti sitten.
Eli mahdollisesti minä olin tarkka, mutta kalenteri ei ollut kohdallaan!
Pari muuta epätarkkuuttani tuli mieleeni.
Kun paljon ennustaa niin joskus se osuu kohdallekin, on ateistien hokema.
Heidän pitää tehdä tuhat helppoa ennustusta niin kerran osuvat kohdalleen.
Helpolla ennustuksella tässä tarkoitetaan kirjaimellisesti sellaista, minkä
toteutumistodennäköisyys on yksi mahdollisuus tuhannesta.
Veijonen on tehnyt julkisia ennustuksia yli 20 vuotta.
Kappalemääräksi arvioisin pari sataa. Ehkä enemmänkin, kun aika,
paikka yms. seikatkin on mainittu. Ennustukseni eivät yleensä ole olleet ihmisprofetiaa
vaan Jumalan Sanassa kirjoitetun
profetian tulkintaani. Uskallan tulevista jotakin puhua,
koska jo edesmenneet kaltaiseni osasivat etukäteen kertoa hyvin
tulevia Raamatusta lukemaansa selittäen.
Arvioisin puolet selityksistäni toteutuneen jokseenkin täsmälleen,
loputkin sattumaa paremmin ehkä lukuun ottamatta sormiin sopivia
huonompia selityksiä. Mutta olivatko lopulta ne virheetkään
sattumaa huonompia vaan nousevat vielä lyömään ällikällä
koko maan! "Hullu Veijonen"! Kellään muulla ei
olekaan varaa hullutella,
ennustuksissaan erehtyä säilyäkseen parhaana Jumalan profetian selittäjänä
tässä maassa.
Äskeinen uutinen palautti mieleeni pari erehdystäni, oik. epätarkkuuttani, jotka olen siis
tunnustanut, oikein toitottanutkin arvellen niissäkin vielä enemmänkin perää tulevan olemaan.
Ja näistä ensimmäisessä, vuosikymmen vanhassa selityksessä jo havaittiinkin olevan
totuutta enemmänkin.
1. Ensimmäinen, vaikka uhkailujen ja häirinnän vuoksi osittain sekopäisenä
tekemäni oli puhua Jeltsinin pysymisestä vallassa vain tasan vuoden.
Ja tasavuosia hän pysyikin seitsemän yli uunoni eli siinä epätarkkuudessakin
oli sattumaa parempaa tietoa. Mutta liittyykö yksi vuosi
Jeltsinin jälkeiseen aikaan?
Sivullani exodus.htm mainitun mukaisesti epäilin, että
Jeltsinin Tukholman kokoukseenkin tuoma pelkonsa vallankaappauksesta Venäjällä juuri
vuoden jälkeen
valtaan tulostaan oli peräisin kirjoitusteni vakoilijoilta.
Mm. huonoa suomea puhui eräs, joka sitä virheellisen selityksen sisältävää monistettani
Helsinkiin postitse sai. "Vakoilijan" tarkempia tietoja en muista.
Presidentti Mauno Koivisto taisi samoihin aikoihin esittää
lausuntonsa ennustajaeukkoja vastaan, vaikka oikeaa profeettaa tarkoittaen.
2. Toiseksi pitkään jauhettu, sattumaa paremmin, mutta kuitenkin
epätäydellisesti toteutunut ennustus Gorban tulosta valtaan maaliskuussa 2000,
kun hän tulikin maaliskuussa, mutta vain politiikkaan palaten.
Perkeleen pimeä kuvahan oli jo Vapaa-ajattelijassa kevättalvella 1999,
mitä nyt ainakin kolmannen kerran toistan, että piirsin siinä olleille
kahdelle maailmanloppu tulee 1999 vai 2000 kylttimiehelle,
vuonna 1999 kaatuvalle Jeltsinin ja vuonna 2000 tulevalle
Gorban kasvot! Ai että väitänkö, että Gorba
tulee valtaan puolentoista kuukauden päästä?
Lukija väittää mitä tahtoo.
Veijosta vain ärsyttää se, ettei ole pystynyt
mahdottomassa yrityksessään kahteensataan peräkkäiseen
mahdottomuuteen ilman Gorban paluuta valtaan.
- Esimerkiksi totuus sikiämisajasta 9 kk profeetallisessakin mielessä oli
Veijosen löytö noin vuodelta 1996.
Vuosi Jeltsinin mentyä on kiinnostava senkin puoleen,
9 kk Gorban maaliskuusta 2000.
Veijo
Minkkinen tänne jo väitti voittaneensa kilpailun Veijosta vastaan,
muttei ole aloittanutkaan vaikkapa niistä,
että heittää keihäsennätyksekseen pilkulleen 60.00 ja
tulee palkituksi huvipuiston 2000.000. vieraana.
Jälleen kerran ennaltatietävästi - enpä ehtinyt kuin
mainita, että kysymys on kalenterivirheestä, niin jo tänään aamulla
MTV3 internetuutiset synkkaa näin:
"PLO: Valtio julistetaan uudenvuodenaattona
Itsenäinen palestiinalaisvaltio julistetaan uudenvuodenaattona, kertoi Palestiinan vapautusjärjestön (PLO:n)
keskusneuvoston puheenjohtaja Salim al-Zanuun jordanialaisessa Al-Dustour -lehdessä tänään.
Itsenäisyysjulistus annetaan aseellisen vastarinnan alkamisen 35-vuotispäivänä. PLO:n suurin jäsenjärjestö,
Jasser Arafatin johtama Fatah, perusti aseellisen siipensä 31. joulukuuta 1965.
PLO:n keskusneuvosto kokoontuu neljän viikon kuluttua, joka Länsirannalla tai Gazassa,
keskustelemaan itsenäisyysjulistuksesta. Istunto jatkuu uudenvuodenaattoon saakka.
(STT-AFP)"
Seurakunnan vapaa kanava saatiin alkuvaikeuksien jälkeen toimimaan.
Sivun yläreunasta ja edellisestä uutisesta löytyy oikea
linkki kyseiseen ryhmään.
Siellä pitää painaa "join" ja antaa vaikka
nimimerkilliset tiedot itsestään niin tulee ryhmän jäseneksi
päästen katsomaan ja toimittamaan sisältöjä, joita jo nyt ovat:
Files. Files sisältää mm. ylistys.wav ja lisää voitte toimittaa
oikeatakin musiikkia. Siihen voi laittaa myös esimerkiksi
pitemmät hengelliset kirjoitukset.
Photo Albums. Omana osastonaan on pictures, johon olen jo
luonut valokuva-albumit:
Harri Veijonen, albumi 1. Sisältää suuria kuvia ja sallikaa
vain itseni lisätä siihen.
Saarnaajia ja seurakuntalaisia.
Siihen albumiin
olen laittanut jo kuvat
Viktor Klimenko, Arto Härkönen, Seppo Kohvakka ja Yrjö (Hämäläinen Lappeenrannasta).
Kyseiseen albumiin toivotaan lisää kuvia. Toimittakaa!
Mikäli henkilöllä
on kuvia itsestään runsaasti, niitä varten voi perustaa
oman albumin ja täytellä sitä pikkuhiljaakin.
Kolmanneksi loin albumin Kokouspaikkoja ym. rakennuksia.
Laitoin siihen ottamani kuvan: Aikatori Iso Kirjassa. Albumissa on tilaa
vaikka kuville pyhiltä matkoiltanne.
Moshe Zew
(ensimmäinen jäsen, ellei perustaja Veijosta lasketa)
Israelista voi luoda oman albuminkin, jopa useita esimerkiksi
kuvilleen Israelista.
Monillakin ystävillä, lukijoilla on toisia kiinnostavia
vastaavia
kuvia ja uusia albumeja saa perustaa
vapaasti kunhan myös toimittaa siihen sisältöä.
Kun noin kymmenen jäsentä on mukana Seurakunnan vapaassa
kanavassa,
perustan seuraavan ryhmän jne., joihin on
yhteys tästä
ensimmäisestä ryhmästä. Kaikki tulevat
käyttöönne ILMAISEKSI!
KUKA TAHANSA VOI liittyä
Seurakunnan vapaaseen kanavaan jäseneksi. Ei mitään vaatimuksia esimerkiksi toimittaa
ryhmään aineistoa, joka tosin käy yllättävän helposti
senkun painelee Vistossa oikeita
nappuloita niin aineisto siirtyy koneeltaan sinne.
Eikä haittaa, jos aineiston sinne toimittamisessa jotenkin
epäonnistuu, opeteltavahan tässä on jokaisen.
Saimme jo kolmen jäsenen myötä
10 Mb lisää tilaa eli
yhteensä 25 Mb tässäkin ryhmässä.
Kaikki mukaan Seurakunnan vapaaseen kanavaan!
From: H Veijonen
To: My Friends
Subject: Invitation from H Veijonen
You’re invited to become a member of my exciting online group called
'Seurakunnan vapaa kanava'!
Join me and other friends as we exchange messages, share photos, and organize group events using the group’s
interactive calendar.
To join us, just click on the link below or the AOL friendly link provided:
http://www.visto.com/j.html?g=16922244.SjZ0eVZ2&p=visto
AOL friendly link -
To join this group, click here.
And once you become a member, you can also create your own groups and enjoy a free personal email account,
online address book, calendar and free file storage.
Sincerely,
H Veijonen
hveijonen@visto.com
Harri Veijonen, väärä profeetta!
Nyt onkin väite totta. Haluan ainakin uskoa,
että veijonen@yahoo.com.au
osoitteesta sähköpostia lähettävä on niinkuin sanoo,
kaimani, vuotta minua nuorempi,
asuen Uudessa Seelannissa. Suomesta ei
toista Harri Veijosta löydy ellei sitten ole aivan äskettäin syntynyt.
Harri Veijonen Uudesta Seelannista antoi palautetta Harri Veijoselle Suomesta näin:
Ikava juttu etta se Jesus ei tullut sulle.
Nakymattomana.
Mut ei se tuu. Ei sun elaman aikana.
Naa hommat pitaa tehda taalla maan paalla (taa on 1
maapallo) hyviksi, sita se Jesus tarkoitti! Ei
taivaita ja misseja ja valtionvarainministryja.
Ihmiset tan maailman tekee - joko sit hyvaks tai
pahaks.
Ole kuule hyva ihminen, se riittaa, ole hyva toisille
kans. Kaikille, kuule. Sit helpottaa. Jesus kerto,
etta pitaa olla vain hyva, ei haluta rahaa ja misseja.
Ei pida valehdella, olla olevinan parempi ku muut,
pitaa olla kiltti ihminen.
Ei tuu kuule tempausta, ei kukaan paitsi Gagarin ja
Armstrong et co. lahde taivaisiin.
Ei ainakaan Suomesta. Venajalta, USAsta ja EUsta tai
Japanista ehka, mut ei nain pienista maista ku NZ=Kiwi
tai se sun Suomi ja Lapeenranta.
Ala nyt keksi uusia aikoja. Et sa voi kuvitella et
just sun elamasi aikana Jesus tulee. Sa et arvosta
ihmisia jotka oli sua ennen ja jotka tulee sun jalken.
Jesus just sano ett se on tosi vaarin.
Harri Veijonen
East Victoria Street
Auckland
Kiwi (NZ)
Kommentti: Olisihan se hienoa, jos kaikki pääsisivät taivaaseen
kunhan vain vähän yrittää hyviä tekoja tehdä. Jumala kuitenkin näki,
ettei maan päältä löydy ensimmäistäkään
hyvää vaan kaikki ovat syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla.
Vain Jumala on God, good, Hyvä!
Toivoisin, että siellä maapallon toisella puolellakin olisi
saatavana Raamattu, mistä näitä kertomiani totuuksia löytyy,
ettei nimelläni esiintyisi väärää profeettaa.
Jumala kyllä tarkoitti, että kaikki ihmiset pääsisivät taivaaseen ja juuri
sitä varten Hän teki sen mahdolliseksi lähettämällä Poikansa
sovittamaan synnit. Ja joka Kristukseen uskoo ja seuraa loppuun asti, sellainen ihminen
taivaaseen pääseekin. Ja myös ylösottoon, vaikka jo puolen vuoden päästä!
No onpa omahyväinen otsikko suuren munauksen jälkeen. Eivätkö jo muutkin kuin
Jari Huikuri
kirjoita uutisryhmissä ja missä tahansa haukkuen Veijosta ja osoitetta
wwnet.fi/users/veijone/.
Onhan tässä oikein kehotus moittia kaikkialla julkisuudessa!
Hymy-lehtikin 1986 vain aikoi tehdä pilkkajutun Veijosesta.
Kun sitten huomasi, että tuon Veijosen ennustuksethan ovat
oikeita eli tapahtumiin sidotut ja ne tapahtumat näyttävät
toteutuvankin, tuli kiire vetää pilkkajuttu pois.
Seurakunnan ylösoton oikea aika on sanottu Veijosen toimesta alusta pitäen.
Kipinä-lehdessä 2/1979 oli ensimmäinen asiaan liittyvä artikkelini ja siinäkin se sanottiin:
valerauha ylösottoineen. Kaiken aikaa on tarkennettu millainen tapahtuma on kysymyksessä.
Jo vuonna 1995 kirjani tiesi Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin.
Sittemmin on vain täsmennetty ja löydetty muitakin ylösoton hetkeen liittyviä
tapahtumia kuten Palestiinan valtion julistaminen.
TYKKIMÄEN 2000.000. VIERAS.
Puoleen vuoteen täytyy löytyä muitakin perusteita kuin Tykkimäen huvipuiston
2000.000. vieraan syntymäpäivä tasan puoli vuotta
millenniumina pitämäni 30. 9. 2000 jälkeen eli 30. 3.
Itse osan palkintoa sain tulemalla seuraavana.
Ellei siis Veijonen erehdy niin mikä? Eikö se ole jo aiemminkin esitetty?
Kalenteri! No kalenteripa hyvinkin on väärässä selittää Veijonen myöntämättä
koskaan omaa erehtymistään. Huumorikin antaa voimia, mutta todella on kysymys siitä,
että pyrin sanomaan missä ja paljonko vikaa on ja että
juuri esittämäni oli aivan kohdallaan kunhan kalenteri laitetaan oikeaan malliin!
PALAUTE:
Luotat mieluummin Hebronin oman juutalaisen
uutistoimiston sanaan tapahtumista kuin puolueettoman
kansainvälisen uutistoimiston? Ihan kuin Hitlerin
Saksassa oli vain yksi totuus.
Vastaus:
Juuri minä tässä tarjosin toisenkin näkemyksen
ja itse haluat kuulla vain yhtä. Niinkuin
onkin vain yhtä näkemystä tarjolla
suomalaisissakin medioissa lukuunottamatta näitä pieniä
mahdollisuuksia esittää mitalin toistakin
puolta internetissä.
Edellisellä uutissivullani on jo esitetty, miten
CNN, Reuters, yms. eivät edes pyri
totuudelliseen tiedonvälitykseen parhaimpana
esimerkkinä Jane Fondan exmiehen, mediamogulin
saatanallinen toiminta
YK:sta lähtien
harjoittaa syrjintää YK:n uskontokokouksestakin ulkopuolelle jättäen juuri
evankeliset kristityt.
Ja muita kristittyjä ei ole olemassakaan
kuin nimellisiä.
Veijosen sivut ovat tunnetut
siitä, että täällä ei hyväksytä syrjintää
uskonnollisessa eikä muussakaan suhteessa.
Rasismi kuitenkin nostaa päätään
aloilla, joilla sitä yhteiskunnassa ei tunnusteta olevankaan.
Katso vaikka tätä:
KIINNOSTUSTA RIITTÄÄ.
Olen edelleen valmis ottamaan koulutustani vastaavan viran, onhan minulla
neljä tärkeintä ominaisuutta suomalaisessa päiväkodissa toimimiseen:
suomalainen (Ei EU), uskovainen, kirkkoihin kuulumaton
ja mies. Käytännössä vaan on niin, että kun neljä tärkeintä ominaisuutta
osuu samaan henkilöön, Suomen valtion ylläpitämistä päiväkodeista ei
sellaiselle virkoja aukea. Mutta ilmoittakaa ihmeessä, jos
jossakin edes sellainen mahdollisuus olisi.
Toki kysymykseen tulee myös tehtävät tietokone yms. alalla.
Älkääkä vaivautukokaan ilmoittamaan,
jos tahtoisitte vain viikon pelleillä kustannuksellani.
Olen milloin tahansa valmis lopettamaan näin aktiivisen
toiminnan näiden sivujen hoitajana,
josta ei tuloja tule, päinvastoin.
Eilen sivuillani kävi vain 70 eri henkilöä - huokaistuaan helpotuksesta,
ettei ylösotto vielä tullutkaan. Tänään ilman kummempia mainostuksia
päästiin taas normaalin arkipäivän vauhtiin noin 150 eri lukijaa,
mikä kuukaudessa tekee hyvinkin 5000 vierailijaa
ja yli 200 käy ainakin kerran viikossa.
Kiinnostusta näiden sivujen ahkeraan päivitykseen näyttäisi siis olevan.
SALASANA.
Tarvinnette salasanan Seurakunnan vapaaseen kanavaan päästäksenne, vai kuinka?
"Hyvin meillä synkkaakin" MTV3:n internetuutisten kanssa.
Kun edellinen uutiseni englannista suomennettuna alkoi
"Arabit ammuskelevat Hebronissa", MTV3:lla
oli jo otsikko "Israel iski Hebroniin".
"Miksi Israel iski jälleen" onkin nimeltään eräs hyvä kirja, missä selitetään
maailman uutisia. Nehän aina jättivät kertomatta, miksi Israel iski
ja otsikot olivat
toistuvaa puolueellisuutta ja yksipuolisuutta.
Menetelmä on suoraan Hitleriltä kansan yllyttämiseksi
likvidoimaan juutalaiset. Toki maailman uutisoinnissa yleensä
seurakuntaakin kohdeltiin samoin kuin juutalaisia.
Molemmat vainoamisen kohteet on Raamatussa ennaltatiedettynä.
Suomessa toki on alettu osittain arvostaa
täällä asuvia juutalaisia siitä syystä, että he asuvat
Suomessa eivätkä noudata juutalaisten paluuta omaan maahansa.
"Lähi-idän kuohunta jatkuu", oli neutraali ja YLE:n käyttämä otsikko.
Huomannette, että täällä otsikot voivat olla
Israelille puolueellisia tarkoituksellisestikin
havaitaksemme maailman käytännön.
TUKEEKO EU LÄHI-ITÄÄ?
EU kannattaa Palestiinan valtion luomista.
Euroopan unioni kannattaa itsenäisen ja demokraattisen Palestiinan luomista lähitulevaisuudessa.
EU:lla on jo liitännäissopimukset Tunisian, Marokon, Israelin, Jordanian ja palestiinalaishallinnon kanssa.
EU-maat ovat sopineet, että Lähi-itää autetaan noin 32 miljardilla markalla vuosina 2000 - 2006. (YLE)
Ei ole edes pohdittu, onko Israelille vihamielisten valtioiden
tukeminen apua Lähi-itään. Eikö ns.
palestiinalaisille rakennettava valtio sopinut huonoiten juuri Israelin valtion sisään?
News from Hebron
The Hebron Press Office
November 16, 2000
1. Shooting as usual
Tonight, as last night, Arabs continue shooting, as usual. The gunfire has
been aimed at the Beit Hadassah and Tel Rumeida neighborhoods. The army
responds, but not effectively enough to stop the daily attacks. Last night
the IDF reportedly shot missiles from an attack helicopter, on empty ground.
Hebron's Jewish Community continues to demand that the army recapture the
hills surrounding the Jewish neighborhoods and clean out the terrorist
nests using these hills to shoot at the Jewish communities.
2. Hebron Concert
On Tuesday, November 21, the Hebron Fund/The Jewish Community of Hebron
will sponsor its 6th annual concert, this year featuring Avraham Fried. For
ticket information and reservations (tickets are almost gone) call:
718-677-6886. Attending from Hebron will be Hebron Director Rabbi Hillel
Horowitz and Hebron Board Chairman and spokesman Noam Arnon.
- Vastaavia uutisia Hebronista sähköpostitse päivittäin tilaamalla osoitteesta
hebron.org.il
Moshe Zew oli lähettänyt sähköpostia perustamaani
Veijonen grouppiin harriv@visto.com. Hän ei varmasti ollut ainoa, joka
on yrittänyt, mutta ajankin puutteessa siinä onnistumatta käydä katsomassa suosittelemaani
viston palvelua. Edellinen ryhmä oli tehty siten, että vain Veijonen siihen saattaa
toimittaa aineistoa ja muut vain katsella. Perustin nyt toisenkin ryhmän,
mikä on valvonnassani, mutta kaikkien käytettävissä.
Tilaa on 15 Mb ja siihenhän sopii jo seurakunnallisia kuviakin
linkkien, kirjoitusten ja uutistenkin ohella.
Lupaan olla sieltä poistamatta jopa Huikurin ja Minkkisen
tarjoamaa aineistoa, kunhan toimittavat sinne sellaista, mitä
parhaimmillaan ovat tänne veijone@mail.wwnet.fi:ttiinkin tarjonneet.
Ryhmään omalta koneelta toimitettava aineisto menee automaattisesti eikä vaadi sähköpostia lainkaan!
Tämän uuden ryhmän sähköpostiosoitteeni on
hveijonen@visto.com, mutta tarkoitushan on, että itse
löydätte ja liitytte siihen ylläpitämääni ryhmään
jäseneksi, englanniksi member.
Yritän parhaani mukaan selittää miten siihen liitytään, jotta
sitten pääsee vaikka päivittäin katsomaan kuka mitä hä taas
tarjoaa. Toivottavasti ei lainkaan sellaista, mikä Veijosen
täytyisi sopimattomana sieltä poistaa. Menetelkää näin:
Tämä on ryhmän osoite:
http://www30.visto.com/gphome/home.html?club=/visto/groups/gp-seurakunnanvapaakanava.hveijonen&uid=2330195
TAI kokeilkaa klo 23 mainittua!
Mutta ensin pitänee rekisteröityä
vistoon esimerkiksi tästä:
http://www30.visto.com/register.html?referral=vistocorp&banner=emailtag&sourceid=&partner=&aid=&cid=.
Sitten tulette edellä mainittuun osoitteeseen ja valitsette "join" eli nautiskele seurastamme.
On mahdollista esiintyä nimimerkillä, mutta sellaisten nimettömien tarjoama aineisto joutuu
tarkkaan syyniini.
Jatkossa tehkää myös omia ryhmiänne ja ilmoittakaa tänne uutisiinkin.
Ne toimivat kuin omat tai yhteiset kotisivut ja mikä parasta, maksutta!
Rohkeasti tutustumaan! Kysykää, jos on epäselvää. Antakaa palautettakin
mm. opastinko oikein. Kiitos!
Helluntaikirkon vankilalähetti Antti Sainio kirjoittaa Ristin Voitossa, että
"Jeesus tulee, oletko valmis" tolppajulisteet
olisivat Suomen valtiossa kiellettyjä.
Itse ainakaan en sellaista sääntöä noudattaisi, jos sellaista on keksittykään.
Tosin julisteeni olisi kirjani otsikon mukainen.
Sainion opetus
Herran tulosta kyllä on epäraamatulliseen yllätysteoriaan uskovaa.
Mutta yritän toteuttaa ja opettaa, että veljille pitää antaa
suoralta kädeltä noinkin suuret erehdykset ja erimielisyydet
anteeksi.
Kyseisessä lehdessä on enemmänkin vankilalähetysasiaa. Onpa
piispa Voitto Huotarikin kuvattu julistamassa vankilalähetyksen ekumeniaa
ns. vankilalähettien kokous kun oli 4. - 5. 11. Mikkelissä.
Itselleni on jostakin tullut sellainen käsitys, että vankilatyönkin tekeminen
on kirkkojen toimesta kielletty seurakunnan jäseniltä, tarkoitan siis meiltä
kirkkoihin kuulumattomilta uskovilta. Itselläni tosin ei ole taitoa toimia
vankien tai alkoholistien parissa, mutta joillekin meistä tämäkin työmuoto voi
olla ajankohtaista ja siksi tässä kirjoittaessani samalla tiedustelenkin,
miten on? Tarvitaanko todella vankilatyönkin tekemiseen joku kirkkojen lupa?
Jeesushan käski meitä menemään sairaaloihin ja vankiloihinkin,
mutta milläs menet, jos valtio kirkkoineen kieltää?
Ja minkä kaiken PORTTO onkaan tässä maassa seurakunnalta kieltänyt?!
Toivon palautetta tähän liittyen. Kiitos! ST/hv.
1 Tess 4:
16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin
äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja
Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
17. sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne,
temmataan yhdessä heidän kanssaan
pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran
kanssa.
18. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.
Jae 16. sanoo: "Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon,
ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa" eli kyseessä on
selvasti hyvin JULKINEN PALUU.
Paavali sanoo: "sitten meidät, jotka olemme elossa, temmataan yhdessä
heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin" HUOM: MEIDAT eli
Paavali olisi itse ollut mukana julkisessa ylosotossa eika salaisessa
katoamisessa. Onko Veijonen hurskaampi kuin Paavali, kun han odottaa
itselleen toisenlaista (ennenaikaista) ylosottoa?
Vastaus: Epäilemättä Huikuri on tutustunut ev. lut. kansanlähetyksen
Matti Väisäsen tai vastaavien
vauvakastelu pelastaa selitykseen tässäkin. Toki jae 16 antaa monta mahdollisuutta,
mutta me selitämme toisin tässäkin.
Jae 17 selittääkin edellistä, että
temmataan Herraa vastaan yläilmoihin.
Ei näkyvän paluun tapahtuessa ole mitään tarvetta temmata
pimeille tulevasta vihasta, 1 Tess 5:9.
Paavali kirjoittaa juuri niin kuin minäkin kirjoitan koko seurakunnalle:
me, jotka olemme elossa, vaikken itse voi olla varma,
olenko elossa ylösoton hetkellä.
"Jotka olemme jääneet tänne" on juuri selitystä siihen, että
käytännössä se koskee vain sitä osaa seurakunnasta, joka
silloin elossa on.
"Uusi Katekismus poikkeaa alkuperäisestä luterilaisesta opista siten, että
kirjassa on tehty kasteesta pelastusautomaatti henkilökohtaisen uskon,
parannuksen ja luopumisen mahdollisuuden kustannuksella."
EPÄKOHTIA uudessa katekismuksessa:
1. Muutama perustulkintavirhe. Merkittävin niistä johtuu
siitä, että teksti irroitettiin asiayhteydestään ja tulkittiin itsenäisesti.
2. Epätietoisuus Raamatun kielen luonteesta, jolloin kirjaimellinen ja
kuvainnollisen kielen eroa ei joko ole ymmärretty tai hyväksytty,
vaan kuvainnollisista malleista tehtiin itse hengellinen todellisuus.
Ehtoollisen "puolikirjaimellinen" tulkinta - läsnäolo ehtoollisaineissa -
on ainutlaatuinen viritelmä.
3. Uuden testamentin ilmoitus esitetään yksipuolisena:
Katekismus ei kerro sitä tosiasiaa, että pelastus voidaan vastuullisesti joko
vastaanottaa uskon kautta tai hyljätä.
4. Neljäs epäkohta liittyy käännösvirheisiin kuten
1 Pietari 3:21.
Iso Kirja Raamattuopistossa tehty Kimmo Malisen tutkimus, minkä viimeinen osa
julkaistiin Ristin Voitossa 15. 11. 2000.
Malinen kehottaa keskusteluun mainituista katekismuksen
kömmähdyksistä. Veijosen arvio uudesta katekismuksesta
oli edellisellä uutissivulla ind00d.html.
(korjattu osoite)
Kuten pitempään tarkoin kirjoituksiani seuranneet muistavat,
vuonna 1988 kirjoitin Etelä-Saimaassa otsikolla
ISRAELIN MAA JAETAAN. Minulla ei ollut mitään tietoa
mistään Palestiinan valtiosta vaan Israel oli tunnettu valtio.
Tein kirjoitukseni yksinomaan Raamatusta hankkimani tiedon perusteella.
Samoin nyt Danielista voitiin laskea ajankohta noin 15. 11. 2000
ja sanoa, että vaikka Palestiinan valtion ylösottoineen sopisi tulla,
niinkuin sanoinkin. Varsin merkillistä, että se ajankohta olikin
tarkalleen 12 vuotta siitä, kun Arafat oli laittanut liikkeelle suunnitelmansa
Palestiina valtion tekemiseksi. Ehkei muuten, mutta ainakin siksi, että
tällaisia ennaltatietäviä muka sattumia aina osuu juuri minun kohdalleni.
Toiseksi,
voidaan kysyä, oliko "kaksiyhteisen Pirun" pakko laittaa
liikkeelle suunnitelma Palestiinastaan juuri 2 x 6 vuotta sitten?
Israelin maa jaetaan, kirjoitin vuonna 1988. Kunpa joku saisi tarkistettua,
epäilen vahvasti, että päivämäärä oli selvästi ennen marraskuun puoliväliä.
Paremmin muistetaan, että Veijosenkin oli pakko huudella
"rauhan ylösottoineen tuloa" jo alkuvuodesta 1986 ja kesällä
ilmestyi Tuleva Lähi-Idän kirjasensakin,
vaikka vasta loppuvuonna Reykjavikissa sellainen Lähi-idän rauhansuunnitelma tehtiin.
Ja talvella 1987 Kipinä-lehti
siitä
R. Reaganin ja M. Gorbatshovin tapaamisesta
kirjoitti:
"Onko lopun ajan rauhanliitto valmisteltu kahden suuren kokoontumisessa?
Onko maailmaa vedetty nenästä pahemman kerran?
Kun he sanovat: nyt on rauha. Miten jatkuukaan tämä Paavalin sana."
Suosittu
"milloin tahansa" oppi on samaa luokkaa kuin "ei milloinkaan". Varsinkin koskien
Kristuksen paluuta sellaiset opit ovat ikäviä. Sensijaan kuten täältä on käynyt
selväksi, Kristuksen paluu on kaksivaiheinen siten, että ensin tapahtuu
seurakunnan yläilmoihin tempaus ja myöhemmin näkyvä paluu seurakunnan kera
Karitsan häistä yläilmoista maan päälle. Eikä kumpikaan tapahtuma tule milloin
tahansa. Juuri niille tapahtumille löytyvät tarkat päivät Daniel 12:12.
Laskelma oli vielä eilen eräänlaisessa kriittisessä vaiheessa, ei enää
huomenna. Kristuksen tulo omilleen pilviin ei voi tapahtua ainakaan huomenna
lähiviikkoineen. Jari Huikuri kysyi, miksen puhu mitään siitä, että kuolleet
pyhät nousevat ennen eläviä seurakuntalaisia. Huikurille vastaan edelleen,
vaikka kysymyksensä vaikuttaisivat pilkaten tehdyille. Eli olen asiasta
aiemminkin kirjoittanut eikä kuolleiden herääminen tapahdu niin merkittävästi
ennen elävien taivaaseen tempausta, että siitä tarvitsisi sen puoleen suurta
numeroa tehdä. Oliko vaihtoehtoni Palestiinan ylösottoineen tulolle se, että
Gorba tulisi tilannetta selvittämään? Palestiinaakaan ei voida julistaa milloin
tahansa. Gorbakin palasi politiikkaan mainitsemassani maaliskuussa eikä milloin
tahansa. Ainakin Lähi-itää koskeva sota näyttäisi alkaneen ennaltatietämässäni
oikeassa millenniumissa. Tänään se on kestänyt jo yli 46 päivää tai tärkeämpi:
42 kuukautta ei enää huomenna sovi millenniumista alkaneisiin 1290 päivään,
koska vaatii noin 1245 päivää. Vaihtoehtoja aikoineen on enemmän kuin minäkään
niitä pystyn löytämään. Selvä totuus on, että pakanakansat tulevat astelemaan
Jerusalemissa 42 kuukautta.
Seurakunnasta kerrottiin etukäteen ylösotto ja milloin sellainen
voi tapahtua. Maailman uutisista etsin vain mitä sieltä saatoin löytää. Tässä http://www.totalnews.com/ hakusanalla
Israel nyt antamat uutiset:
1 Israel Pays Last Respects to Leah Rabin Israel
Pays Last Respects to Leah Rabin Wednesday, November 15, 2000 By Jack Katzenell
JERUSALEM In a solemn, simple ceremony, Leah Rabin was buried Wednesday next to
her slain husband the Israeli prime minister assassinated for his peace policies
after... http://www.foxnews.com/world/israel/1115_rabin.sml (found 15 Nov 2000,
10:26 MST, size 30K)
2 Clinton Says His Biggest Regret Is Failing to Find
Mideast Peace ... Hunt BANDAR SERI BEGAWAN, Brunei President Clinton says his
biggest regret as president may be his failure to reconcile Israel and the
Palestinians, because he "really wanted with all my heart" to bring peace to the
Middle East. "If it doesn't happen,...
http://www.foxnews.com/world/israel/1115_clinton.sml (found 15 Nov 2000, 10:26
MST, size 30K)
3 Barak Changes Israeli Political Debate Forever ... With the
determination and speed of his army commando days, Prime Minister Ehud Barak has
reshaped political debate in Israel forever in his bid to formulate a Camp David
peace deal with the Palestinians. Israel's former top soldier has cunningly
broken... http://www.foxnews.com/world/072400/mideast_barak.sml (found 15 Nov
2000, 10:03 MST, size 24K)
4 Palestinians Mark Symbolic Independence Holiday
With Rallies, Violence ... our struggle, and the struggle needs some time," said
Marwan Abdel Hamed, a Palestinian legislator. The anniversary came as Israel
enforced a tight blockade of Palestinian towns and villages for a second day,
paralyzing life in the West Bank and Gaza...
http://www.foxnews.com/world/111500/mideast.sml (found 15 Nov 2000, 10:52 MST,
size 31K)
5 Talks to Continue as Long as 'Realistic Chance' for Agreement
... will extend the Mideast summit talks as long as there is "a realistic
chance" he can hammer out a peace agreement between Israel and the Palestinians,
spokesman Joe Lockhart said Monday. Ralph Alswang/Reuters Israeli PM Barak
greets Clinton upon his... http://www.foxnews.com/world/072400/mideast.sml
(found 15 Nov 2000, 10:04 MST, size 32K)
REUTERS:
JERUSALEM (Reuters) - Israel said on Wednesday it was preparing to drop its
"policy of restraint" to prevent more Jewish blood being spilled in the conflict
with Palestinians ...
MTV3:n internetuutisia nyt laativa Johnny Dahlqvist
väittää lainaavansa Reutersia, mutta kertoo pimeämmin kuin PLO, että Palestiina
olisi perustettu jo 12 vuotta sitten. Hämmästyttävän propagandista tekstiä:
"Presidentti Jasser Arafat on kieltänyt ampumisen palestiinalaisten hallussa
olevilta alueilta. Israel puolestaan toimii päinvastoin ja poistaa omalta
voimankäytöltään kaikki rajoitukset."
YLE: "Keskiviikkona on kulunut 12
vuotta siitä, kun palestiinalaisvaltion perustamisesta päätettiin Algerian
pääkaupungissa. Aiemmin uskotiin, että Arafat julistaisi itsenäisen
palestiinalaisvaltion Alger'n julistuksen juhlapäivänä," tänään. "Israelin
armeija pitää Fatahin uhkausta levottomuuksista totena ja on asettanut joukkonsa
hälytystilaan. Armeijan kerrotaan pidättäneen keskiviikkona 15 Fatahin
jäsentä."
Internet MTV3 sivuutti kokonaan myös tämän uutisen:
Clinton
painosti Arafatia rauhaan. Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton on painostanut
Jasser Arafatia rauhaan liki tunnin kestäneessä puhelinkeskustelussa tiistaina.
Puhelinkeskustelu käytiin sen jälkeen, kun Clinton oli tavannut Washingtonissa
Israelin pääministerin Ehud Barakin. Valkoisen talon tiedottajan Jack Siewertin
mukaan Clinton oli vaatinut Arafatia välittömiin toimiin väkivallan
lopettamiseksi Lähi-idässä. (YLE) Clinton on ilmoittanut tärkeimmäksi
tehtäväkseen Lähi-Idän rauhan aikaansaamisen kaudellaan. Ihmettelen, jos hän sen
tuloon vielä uskoo. Epäilen, että Clintonin tietoon on mennyt, että hänet
voitaisiin muistaa katoamistempusta kesken kautensa. - Rabinin lesken
hautajaiset tänään. Löytyykö Rabinin leskikin Raamatusta?
Uutinen iltapäivälehtiin 16. 11. 2000:
LAPPEENRANNASSA
ODOTETTIIN JEESUSTA
Suomen suosituimpien hengellisten internetsivujen pitäjä
osoitteessa wwnet.fi/users/veijone/ on lappeenrantalainen Harri Veijonen, josta
jo 11. 1. 1989 kirjoitettiin iltapäivälehdessä otsikolla: "Lappeenrannassa
tiedetään, Arafat tuo maailmanlopun."
Veijonen on perehtynyt Danielin kirjan
profetioihin ja laskenut, että 15. 11. 2000 tienoilla saattaisi olla ajankohta,
jolloin Jeesus tulee noutamaan uskovaisensa taivaaseen. Jeesus ei tulisi milloin
tahansa vaan silloin, kun se sekä laskelmien että tapahtumien osalta olisi
mahdollista. Jerusalemin kohtalo Veijosen mukaan ylösoton hetkellä pitäisi olla
sovittu. Mikäli Arafat julistaisi Palestiinan valtion, Jerusalemista olisi
sovittu niin, että Jerusalem on yksinomaan Israelin. Viimeksi Veijonen opetti,
että ylösotto on mahdollista tulla ilman Palestiinan valtion julistustakin,
eihän PLO halua tunnustaa, että Jerusalem kuuluisi Israelille. Tulossa olisikin
ylösoton jälkeen sota, missä islamilaiset maat hyökkäävät Jerusalemiin,
kirjoitti Veijonen. Hänen päivittäiset uutisensa internetissä ovat
edelleen.
Lähde: http://wwnet.fi/users/veijone/. (ST/hv)
PA
official: No statehood declaration on November 15
--------------------------------------------------------------------------------
Weekend
News Today Lead: Kelly Source: Ha'aretz
--------------------------------------------------------------------------------
Tue
Nov 14,2000 -- A senior Palestinian Authority official announced Tuesday that
the Palestinian Central Council will not convene on Wednesday November 15, as
had been expected, and it will not declare an independent Palestinian state.
"There will be no declaration of an independent Palestinian state in the coming
few days, and the PLO Central Council will convene within the next two weeks,"
said Palestinian Minister of Information Yasser Abed Rabbo. Rabbo's announcement
was confirmed by Palestinian Authority Chairman Yasser Arafat.
Palestinians
in the West Bank and Gaza had expected that the PCC would convene on November
15, the anniversary of the Palestinian declaration of independence in Algeria,
to declare a Palestinian state in the West Bank and Gaza.
MTV3 internetuutisilta ehdin jo kahdesti kysyä julistetaanko
Palestiina. Ovat kai tarkoituksella keskeyttäneet Lähi-Itä uutisensa
toissa-aamuun klo 04.49.
YLE kertoi seuraavaa:
Fatah lietsoo
levottomuuksia Lähi-itään 15.11.2000, klo:10.34
Palestiinalaisjohtaja Jasser
Arafatin Fatah-ryhmittymä kehottaa ajamaan israelilaiset Länsirannalta ja
Gazasta keskiviikkona Alger'n julistuksen vuosipäivänä.
Keskiviikkona on
kulunut 12 vuotta siitä, kun palestiinalaisvaltion perustamisesta päätettiin
Algerian pääkaupungissa. Israelin armeija pitää uhkaa totena ja on asettanut
joukkonsa hälytystilaan.
Palaute: ... On joitakin, jotka minun on lisättävä sivulleni ja
nyt keskityn vain siihen. Jeshua tulee pian, mutta toivon että sivuni
säilyisivät senkin jälkeen internetissä todistuksena juutalaiselle kansalle että
he uskoisivat Jeshuan olevan Messiaan. Sivujeni säilymiseen tarvitsen uskovien
apua ... Moshe Zew
Vastaus: Meille köyhille seurakuntalaisille on olemassa
mahdollisuus perustaa ilmaiseksi ryhmä vaikka kotisivuksemme. Teen tässä
malliksi siten:
Harri Veijonen group löytyy osoitteesta http://www2.visto.com/gphome/home.html?uid=2325696&club=/visto/groups/gp-harriveijonengroup.harriv.
Mahdollisesti edellyttää rekisteröitymistäsi ennenkuin pääset katsomaan
minunkaan ryhmääni. Rekisteröidyttyään jokainen voi perustaa maksutta oman
ryhmän. Suosittelen. Ja ehkäpä ehdin sinne ryhmääni laittaa muutakin kuin
logoni. No nyt onkin siellä Files-hakemistossa tämä uutissivu. Käykääpä
tutustumassa ja opetelkaa perustamaan ryhmä vaikka nimellänne esimerkkini
mukaisesti. Kiitos!