![]() |
PIENI ISRAEL tukimarssi Tampereella
äitienpäivälauantaina
11. 5. klo 13 Keskustorilta. Klo 15 Yliopistolla Israel-juhla.
SUUREN PORTON pää, arkkipiispa Jukka Paarma ei toivo
kenenkään jäsenensä siihen osallistuvan,
joten minä voin suositella sitä lämpimästi omille seuraajilleni.
HV
KAIKKI "Suomi Jumalan kuva aikoineen"
selitykset Isä Jumalalta, Poikansa
Jeesuksen Kristuksen kautta etuoikeudella suomalaisille
hymypojalta nimeltä Harri Veijonen. © Harri Veijonen.

30. 4. SUOMELTA LISÄÄ TALOUDELLISTA APUA PLO:N TERRORISTIEN TUKIJOILLE
Suomen Ulkoministeriö Kehitysyhteistyöosaston tiedote 29. 4. 2002:
Suomelta lisää apua palestiinalaispakolaisille
Ulkoasiainministeriö on myöntänyt Lähi-idän kriisistä kärsivien palestiinalaispakolaisten
auttamiseen puoli miljoonaa euroa humanitaarista apua.
Lisätuki annetaan YK:n palestiinalaispakolaisia avustavan järjestön (UNRWA) kautta.
Aiemmin tänä vuonna Suomi on avustanut palestiinalaispakolaisia UNRWA:n kautta
2,5 miljoonalla eurolla, josta puoli miljoonaa euroa on suunnattu nimenomaan Länsirannan ja
Gazan leirien hätäapuun.
Viime vuonna Suomi tuki palestiinalaispakolaisia noin 18 miljoonalla markalla.
Lisätietoja ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosastolla antavat humanitaarisen avun
yksikön päällikkö Lars Backström, 1605 6225, lars.backstrom@formin.fi, tai
tutkimussihteeri Irma Kaunisto, 1605 6340, irma.kaunisto@formin.fi
ERKKI TUOMIOJA -KESKUSTELU JATKUU ISRAELISSA
Tuomiojan lausunnot esillä Israelin mediassa
Suomen ulkoasiaiministeri Erkki Tuomiojan Israelia koskevat kommentit nousivat esille
Israelin radiossa ja lehdistössä 16. - 17. 3. Lehdistön ja radion mukaan Tuomioja kutsui
pääministeri Ariel Sharonia sotarikolliseksi. Tuomiojan edelliset Israelia koskevat ja täällä
suurta kohua herättäneet kommentit nostettiin esille toistuvasti. Hänen väitettiin
verranneen Israelin toimia palestiinalaisalueilla natsien toimiin toisen maailmansodan aikana. (Ulkoministeriö)
The Iraqi FM N. Sa*bri on Sunday arrived in Moscow in a visit which lasts for three days.
FINLAND IN THE NEWS TODAY
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0429.rm
Anti-Jewish attacks. Synagogues have been attacked in London and Berlin while near Paris a suspicious fire broke
out at a Jewish school. (BBC)
Russian editor shot dead.
The editor-in-chief of a newspaper in the Volga region of central Russia has been shot dead.
He edited the local paper Tolyatinskoye Obozreniye. (BBC)
SCIENCE:
Finnish men with the highest concentrations of mercury in their hair
also had the highest death rates from cardiovascular disease, congestive heart failure and stroke.
29. 4. ISRAELIA PATISTELLAAN SALLIMAAN AHTISAAREN RYHMÄN PÄÄSY JENINIIN
STT: Israelia patistetaan sallimaan selvitysryhmän pääsy Jeniniin
Israelia patistettiin tänään sallimaan YK:n tiedonkeruuryhmän pääsy tutkimaan Jeninin pakolaisleirin tilannetta.
Britannian ulkoministeri Jack Straw kiirehti BBC:n radiohaastattelussa Israelia suostumaan selvitysryhmän tuloon, jos maalla
ei ole mitään salattavaa. Presidentti Martti Ahtisaaren johtaman ryhmän on määrä selvittää tapahtumia Jeninin pakolaisleirissä,
jossa käytiin Israelin palestiinalaisalueelle ulottaman sotilasoperaation rajuimmat taistelut.
Nimettömyyden turvin puhuneen YK-lähteen mukaan ryhmä ei lähde Israeliin ilman maan hallituksen suostumusta.
GABRIEL:
Alun pitäen Israel lausui YK:n nimittämän tosiasioita etsivän, Martti
Ahtisaaren vetämän tiimin tervetulleeksi evästyksellä: meillä ei ole
mitään
salattavaa. Ainoa varaus Israelilla oli sen kokoonpanoon; Roed-Larsen,
Mary
Robinson ja Peter Hansen eivät ole Israelin näkökannan mukaan
puolueettomia.
Peter Hansen on YK:n apu- ja työtoimiston pääkomissaari. Hänen Jeninin
lausumanaan on kirjattu seuraava repliikki: "Se on hitonmoinen leiri,
emmekä
liioittele, jos sanomme, että siellä tehtiin massamurha."
New York
Timesin
reportterit kävivät myös leirissä ja heidän raporttinsa kertoo aivan
muuta:
"Lukuisat haastattelut leirin asukkaiden, sairaalan virkailijoiden,
IDF:n
sotilaiden ja palestiinalaisten pyssymiesten kanssa eivät tuoneet
esille
mitään pitävää todistetta siviilien laajasta ja tarkoituksellisesta
surmaamisesta leirissä. Palestiinalaisten väittämät sadoista kuolleista
näyttävät olevan liioiteltuja."
Näyttää, että YK:n pääsihteeri Annan on laajentamassa tiimin
alkuperäistä
tehtävää, mikä antaa Israelille aiheen epäillä, että tiimi tulee
antamaan
suosituksia ja kommentteja asioista, jotka eivät kuuluneet sen
mandaattiin.
Pääministeri Sharon on antanut lausunnon, minkä mukaan hän "siirtää
tuonnemmaksi" yhteistyötään tiimin kanssa. Israelin tiedustelun
keräämien
tietojen mukaan palestiinalaiset ovat kiireesti rakentamassa kulisseja,
jotka näyttäisivät Israelin suorittamilta massamurhan peittelyltä.
Palestiinalaiset ovat myös kerkeästi nähneet tässä tilaisuutensa
väittää,
että Israelilla taitaa sittenkin olla jotain salattavaa. Heidän
kommenttinsa
Israelista ovat hyvin kitkeriä.
Israelin vastaiset toimet ovat leviämässä kulovalkean tavoin ympäri
maailmaa. Joissakin maissa suuret liikeketjut ovat vetämässä
israelilaisia
tuotteitaan pois kauppojensa hyllyiltä; arabimaat haluavat, että Israel
suljetaan pois kansainvälisestä jalkapalloliitosta; jotkut akateemikot
joissakin maissa haluavat keskeyttää kaikki yhteytensä israelilaisten
akateemikkojen kanssa; EU: n Välimerenmaiden talouskonferenssissa
arabimaiden edustajat marssivat pois salista Israelin edustajan
aloittaessa
puheenvuoronsa. Juutalaisten synagogeja, kouluja, klubeja ja muita
laitoksia
vastaan hyökkäillään Keski-Euroopan maissa, Ranskassa, Espanjassa,
Belgiassa, Englannissa jne. Yksityishenkilöitä pahoinpidellään
kaupunkien
kaduilla. Ovatko Euroopan maat menossa takaisin natsivallan aikaisiin
toimiin? Hyökkääjät ovat tosin useissa tapauksissa muslimeja tai
arabimaista, mutta heidän levittämänsä propaganda leviää syövän tavoin
Euroopassa ja muuallakin maailmassa.
Arabit ja palestiinalaiset käyttävät propagandassaan natsien käyttämää
ns.
"turnspeak" menetelmää. Tämä tarkoittaa sitä, että he syyttävät
juutalaisia
ja israelilaisia juuri niistä toimista, joita he itse tekevät. Suurikin
valhe tarpeeksi usein toistettuna muuttuu vähitellen todeksi ihmisten
mielissä.
REINO SAVOLA PATISTAA SUOMEN HALLITUSTA EROAMAAN
Ulkoministeri Erkki Tuomiojan terroristinen linja Suomessa etenee Raamatun ennustusten
mukaisesti. Joillakin veljillä on vaikeuksia sietää valheellista ja Jumalan Sanan
vastaista tilannetta. Reino Savolan uutisten yllä kulkee teksti,
missä kehotetaan SUOMEN HALLITUSTA EROAMAAN.
Veijosen linja on hieman toinen.
On rohkaistu suomalaispoliitikkoja, joiden täytyy
jäädä asioita hoitamaan maan päälle vihan aikaan.
Erkki Tuomioja tosin tippuu tai tiputetaan siihen mennessä
maan johdosta. HV
LAHDEN KÄÄNTÖPIIRILLÄ JO 50 JÄSENTÄ
Etelä-Suomen Sanomat: Kääntöpiirillä jo 50 jäsentä.
Lukijat kommentoivat uutta lahtelaista kristillistä yhteisöä.
Katjan kokemukset kääntöpiiristä ovat erittäin myönteiset:
"Kääntöpiirin ilmapiiri on hyvin avoin ja pyrkii välttämään kaiken "lahkolaisuuden",
josta juuri pahimmat kokemukset maailmalla ymmärtääkseni ovat..."
HV 29. 4. klo 12
LINDIN KIRJA SAA KRITIIKKIÄ
Marko Lind jatkaa: "Jeesus syntyi Pyhästä Hengestä ja tuli ihmiseksi. Jumala siis loi Hänet, ei perinteisellä tavalla,
miehen ja naisen rakkauden tuloksena, vaan ilman miestä... Mutta tekikö tuo ihme Jeesuksesta Jumalan? Ei Jeesusta tee
Jumalaksi se, että Hänet on luotu tyhjästä, ilman miehen ja naisen välistä seksuaalista kanssakäymistä, sillä luotiinhan
Adamkin tyhjästä, eikä hänelläkään ollut isää eikä äitiä!" Tämän lisäksi Marko Lind hyökkää kirjassaan voimakkaasti mm.
edesmennyttä Niilo Yli-Vainiota vastaan syyttäen häntä harhaopettajaksi! Osansa Lindin ryöpytyksestä saa myös
raamatullinen kielillä puhumisen armolahja. Pyytäisin sinua vakavasti harkitsemaan Marko Lindin kirjan linkkeineen
poistamista sivuiltasi, koska se sotii keskeisiä Raamatun perustotuuksia vastaan alentaessaan Jeesuksen Kristuksen näin
törkeästi." Nimimerkki. Vastaus: Marko Lindiltä pyydetään selvitystä asian johdosta. HV
29. 4. klo 00.
MARKO LINDIN KIRJA POISTETTU VEIJOSEN SIVUILTA
Marko Lindin kirja lienee suurimmalta osaltaan erinomainen, mutta siihen on jäänyt
joitakin lapsuksena pitämiäni väitteitä. Markolta on pyydetty selvitystä,
ja hän ymmärtää syyn, miksi joudun kirjansa sivuiltani poistamaan.
Hän itse esitti myös mahdollisuutta, että kirjasta poistetaan tai korjataan
joitakin kohtia. Mutta tässä vaiheessa meidän mahdollisuutemme on vain
poistaa kokonaan marko.doc. Poisto tapahtui 29. 4. klo 11.00. HV
The Search for the Real Mt. Sinai-video.rm 11 min
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0429.rm
28. 4. MARTTI AHTISAARI JA ANTIKRISTUKSEN TULON TIENRAIVAAJAT
Veijonen 19. 9. 1998:
AHTISAARI: "MINUSTA KIRKON TULISI VALITA ITSE OMAT PIISPANSA!" (MTV3:n tvuutiset 17. 9. klo 22.00) Kommentti: HYVÄ MARA! 1900-luvun henkilöissä
kun valitsette nimen AHTISAARI, pääsette pelaamaan "PRESIDENTTIPELIÄ". Nyt voimme jo olla varmoja, että peli
päättyy TAIVAASEEN. ARKKIPIISPAPELI sensijaan päättyy PAARMAN piston jälkeen HELVETIN TULEEN.
"VALITETTAVASTI."
Kommentti: Arkkipiispapeli on siis jo päättynyt
Paarman omaan valintaan Lucifer.htm sivullani
pohjimmaiseksi joulupukkien sekaan. Maran jälkeen tulee, Maran ata, Kuninkaamme tulee -
selitykseni etenee mielenkiintoisessa vaiheessa.
28. 9. 1998:
Raamattu ei lupaa vihan ajassa henkiin jääviä suomalaisia yhtään. Mutta Antikristuksen lähtö tiedetään jonkinlaiseksi toistoksi
Egyptin faaraon toimista... Kommentti: Maran ata, mutta ennen Herran tuloa tulee narri, ja
Mara vetää nyt rauhantutkimuksia Lähi-Idässä.
4. 2. 1998:
Presidentti Martti Ahtisaari muisti valtiopäivien avajaispuheessaan...
On mahdollista, että neutronisäteiden (Ilm 9:4) ohella jotkut kemialliset aseet saavat aikaan Raamatun ilmoittamaa tuhoa,
mikä ei vaikuta puihin ja kasveihin vaan ihmisiin ym. "lihaan." Irak ei ole suostunut siihen, että sen kemiallisia ym.
asevarastoja tutkisi YK ja varsinkaan USA. Irak ottaisi mielellään "tutkimaan" Venäjän, liittolaisensa (Hesekiel 38-39)
12. 2. YK:n tarkastajat ovat löytäneet todisteita Venäjän hallituksen sopimuksesta myydä Irakiin biologisten
aseiden tuotannossa tarvittavia välineitä vuonna 1995. 13. 2. MTV3 uutiset 12. 2. klo 21.00 kertoi, että
"tienraivaaja"
Zhirin*vski
on Irakissa. Ainakin Antikristuksen tulo jatkuu, se tuli todistetuksi.
Kommentti: Uutiseni 4. - 13. 2. 1998 eivät ilmestyneet joka päivä.
Ahtisaaren valtiopäivien avajaisista noin kahdeksan päivää myöhemmin
Zhiri oli Irakissa. Missähän Zhiri liihättää tänään?
Moreover tarjoaa uutisen:
LEBED ON KUOLLUT HELIKOPTERITURMASSA
MOSCOW, April 28 — Alexander Lebed, the tough-talking former general
who
emerged as a strong challenger to former Russian President Boris Yeltsin
was killed Sunday in a helicopter crash.
Israelin tilanne 101 / Gabriel.
Israelin tilanne no 101. Shimon Peres näyttää löytäneen hengenheimolaisen. Hän on YK:n erikoislähettiläs Lähi Idässä Terje Roed-Larsen,
druidipappi. Druidit on ikivanha kelttiläi...
Israelin tilanne no 102 / Gabriel.
Israelin tilanne no 102.
Alun pitäen Israel lausui YK:n nimittämän tosiasioita etsivän, Martti Ahtisaaren vetämän tiimin tervetulleeksi evästyksellä: meillä ei ole
mitään salatta... 28-04--02
PILVENPIIRTÄJÄ TEL AVIVISSA
STT: "Radikaali PFLP-ryhmä suunnitteli räjäyttävänsä ainakin yhden pilvenpiirtäjän Tel Avivissa.
Israelin armeijan tiedottaja Ron Kitrey sanoi armeijan radion haastattelussa, että Qalqilyan kaupunkiin perjantaina tehty isku,
jossa PFLP-ryhmän johtaja sai surmansa ja yli 20 palestiinalaista vangittiin, esti vakavan terroriteon."
SUNNUNTAISIN KIVAA
LAPSILLE
DISNEY "boat builders" *** > mms://wms5.elta.com.tw/A1123/h112052V3.wmv
VÄHEMMÄN KIVAA *
NÄIN AVAAT KEIJO LINDEMANILTA TULLEEN .PPS:N
Seuraava opetusohjelma on tullut Keijo Lindemanin kautta.
Imuroi seuraavasta osoitteesta
.pps ja sen katseluohjelma PPView97.exe.
Ohjelman voi lopettaa painamalla näppäimistöstä
nappulaa vasemmalta ylhäältä eli ESC.
VAROITUS: Kyseinen ohjelma on Erkki Tuomiojan,
Jukka Paarman, Saara Jäntin yms. lemppari ja K 16:
A LESSON IN CHILDRENS´S EDUCATION
In Sao Paulo, Brazil, some 10,000 people gathered outside the Israeli consulate to express support for Israel.
It was the first pro-Israel rally ever held in the city.
http://www.israelnationalnews.com/news.php3?id=22209
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0428.rm
Hi a friend sent me an attatchment its A LESSON IN CHILDRENS´S EDUCATION.pps file & Ive got know idea what opens it.
The answer: A pps file is a Microsoft Office PowerPoint Slide.
You can download the PowerPoint Viewer at the
http://groups.yahoo.com/group/Readerspictures2/files/PPView97.exe
Hello,
This email message is a notification to let you know that
a file has been uploaded to the Files area of the Readerspictures2
group.
File : /ALessoninChildrS'seducation.pps.
You can access this file at the URL
http://groups.yahoo.com/group/Readerspictures2/files/.
27. 4. ABDULLAHIN ESITYS ISRAELIN PALAAMISESTA VUODEN 1967 RAJOILLE
"Kiitos mielellään. Suomi heti takaisin vuoden 1938 rajoille!"
STT: Saudi-Arabian kruununprinssi Abdullah on täydentänyt maansa maaliskuussa
tekemää Lähi-idän rauhansuunnitelmaa. Abdullah luovutti ehdotuksen torstaina presidentti
George Bushille, joka pitää monia sen kohtia varteenotettavina.
Suunnitelmassa vaaditaan muun muassa Israelin vetäytymistä vuoden 1967 sodassa
valloittamiltaan alueilta, kansainvälisiä rauhanturvajoukkoja ja palestiinalaisalueiden
tuhojen korjaamista.
Ehdotuksen mukaan myös uusien siirtokuntien rakentaminen palestiinalaisalueille on
keskeytettävä.
Palestiinalaislähteiden mukaan Jasser Arafat kiitti perjantaina puhelimitse Abdullahia
tämän ponnisteluista.
ISRAELIN SUURLÄHETTILÄS JA JUKKA PAARMA SANASODASSA
Israelin suurlähettiläs Suomessa on syystä harmistunut arkkipiispa Jukka
Paarman lausunnoista. Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat.
PORTON PÄÄ TURUSSA SAANUT
RUNSAASTI PALAUTETTA:
Esimerkki:
http://www.japo.fi/~reinola/paarma.htm
SELITYKSIÄ KORKEASTA VEISUSTA
Hiltunen, Paavo,
Teoksen nimi: Israel ja aamuruskon peura / Paavo Hiltunen.
Painos: 1. p Julkaistu: Saarijärvi : Ari-kustannus, 1978 Ulkoasu: 126 s. ; 19 cm Aineisto: kirja ISBN: 951-786-105-2
(sid.), 10 mk. Kyseinen kirja on hyvä Korkean Veisun selitysteos. Jumala pitää huolta
Israelista. Lappeenrantalaiselta Matti J.:ltä puolestaan löytyy teos "Rakkauden matalampi veisu".
Veisuun ensimmäiset kirkkoon tarkoitetut teatterinäytökset ovat saaneet huomiota varsinkin
Lappeenrannan ulkopuolella:
MATTI J. KURONEN JA PIRKKO VARIS SEKSIMESSUSSA
Suomi 24:ssä Matti J. Kuronen on keskustelun aiheena näin:
"Seksimessu?! Jo riittää, kirkko!
Lehtitietojen mukaan lappeenrantalainen pappi ja terapeutti Matti J. Kuronen on
käsikirjoittanut seksimessun eli seksiaiheisen jumalanpalveluksen, joka aiotaan järjestää
lappeenrantalaisessa yökerhossa. Messu rakentuu Korkean veisun pohjalle ja ylistää
seksiä Jumalan lahjana. Jo on aikoihin eletty!" Kommentti: Keskustelussa
ei välttämättä tiedetä tosiasioita.
Näin
uutisoi
Etelä-Saimaa 26. 4. 2002: Hedelmällisyyden ylistys yökerhossa.
"Vähintään keskikokoiseksi mediatapahtumaksi muodostui torstaina yökerho Doriksessa Lappeenrannassa pidetty
hedelmällisyysmessu. Pastori Pirkko Variksen ja rovasti Matti J. Kurosen suunnittelema hedelmällisyyttä ja
seksuaalisuutta ylistänyt jumalanpalvelus."
VIIPURI RISTEILYT ovat eilen käynnistyneet viisumisotkuista huolimatta. Lappeenrannasta perjantaina lähteneen aluksen 145 matkustajaa pääsivät pistäytymään Viipurin kaupungissa.
SUURTAPAHTUMA LAHDESSA SIBELIUSTALOLLA. Toissapäivänä mainittu tapahtuma.
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0427.rm
26. 4. MARKO LIND JA KUNINKAAN SOTURIT RY * 500 SIVUA: VAHVISTA VELJIÄSI
"Itketkö yön yksinäisyydessä...yksin...pettymyksen kyyneleitä? Näetkö ympärilläsi vain pahuutta, epäkohtia,
moraalittomuutta? Pidätkö tämän päivän kristittyjä vain
"näyttelijöinä , jotka ovat matkalla helvettiin"?
Oletko kyllästynyt tämän päivän kirkkokuntien tarjontaan? Mietitkö ehkä, missä on totuus, missä on
lähimmäisen rakkaus, MISSÄ ON KRISTITTYJEN YHTEYS?
Jeesuksen opetuslapsena olet tietoinen, että Hänen tulemuksensa päivä lähestyy...mutta, että
"aikojen lopussa" olisi tälläistä...näin kylmää ja rakkaudetonta? Ajatteletko kenties näin?
Kohta maailmassa käydään viimeisiä, todella suuria sotia ennen näkemättömällä tavalla!
Raamatun profetiat toteutuvat ja nyt jos koskaan jokainen Hänen omansa tarvitsee kaiken mahdollisen
tuen ja lohdutuksen.
Rakkauden seurakunta, Jumalan seurakunta, tulee omistamaan lopun ajassa
"Yhden sydämen ja yhden sielun" ( Apt.4:32), niin kuin apostolisellakin ajalla..."
(Vahvista veljiäsi. 500 sivuisen uutuusteoksen alku)
VAHVISTA VELJIÄSI
Kenen tekstiä? Vastaus: Kirjoittaja on imatralainen Marko Lind. Nimi on tuttu minulle
aiemmasta kirjastaan "Sinustako marttyyri?". Tämä uutuuskirja on parempi nimeä
myöten: "VAHVISTA VELJIÄSI". Marko Lindin vaiheet ovat moninaiset.
Nyt hän on perustanut yhdistyksen "Kuninkaan soturit ry", minkä
kautta hän tekee evankelioimistyötään. Marko on halunnut kirjansa ilmaisjakeluun
minun sivujeni kautta. Vastaten itse kirjansa sisällöstä hän sen
paikan täällä saa ja myös Zipsonly ryhmään nimellä lind.zip.
Marko on luvannut itse mainostaa tänne saamaansa kirjansa osoitetta.
Osoite on
http://wwnet.fi/users/veijone/marko.doc.
1,8 Mt. Marko Lindin "Vahvista veljiäsi". Olkaa hyvä!
Huomatkaa, että teos on erittäin laaja, 500 sivua ja sisältää myös grafiikkaa.
Vastatkaa "kyllä", mikäli .doc:in aukaisuohjelmanne kysyy, haluatteko ladata
teoksen loppuun asti. Suosittelen tallettamaan marko.doc:in
omalle koneelle ja avaamaan vasta siellä. Kiitos Markolle, ja
Jumalan siunausta myös kaikille hänen teoksensa lukijoille!
Ainakaan toistaiseksi teos ei ole ilmestynyt painettuna.
Harri Veijonen
Imaami kutsui Allahia 'tuhoamaan' juutalaiset. " Olemme vakuuttuneita [tulevasta] Allahin voitosta; uskomme, että eräänä näistä päivistä, menemme Jerusalemiin valloittajina, menemme Jaffaan valloittajina, menemme Haifaan valloittajina, menemme Ramlaan ja Lodiin valloittajina, Hirbiyan ja Dir Jerjisin [kyliin] ja kaikkialle Palestiinaan valloittajina, kuten Allah on määrännyt...'He tulevat menemään Al-Aqsan Moskeijaan niinkuin he ovat menneet sinne ensimmäisellä kerralla......" (Savola)
Antisemitismin taustaa Lutherin osalta.
Juutalaisista ja heidän valheistaan. (Lutherin kirja v.1543):
"Mitä meidän kristityiden pitää tehdä näiden hyljättyjen ja tuomittujen ihmisten, juutalaisten kanssa?
..
Ensiksi, panna tuleen heidän synagoogansa tai koulunsa ja haudata ja peittää loalla, mitä tahansa jää palamatta, ettei
kukaan ihminen koskaan enää näe kiveä tai tuhkaa niistä."
Kommentti:
Viimeinen Turun
palo tulee ja PIAN!
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0426.rm
25. 4. KÄÄNTÖPIIRI * OLAVI SYVÄNTÖ: ON MENOSSA LOPPUKIRI
http://www.kaantopiiri.org.
KÄÄNTÖPIIRI. Emme ehtineet rekisteröidä itsellemme nimeä
kääntöpiiri, vaikka kaiken aikaa Veijonen on puhunut
Suomen kääntöpiireistä
tavaramerkkinä "FIN LAND Jumalan kuva aikoineen".
Suomi Kotkan poikineen ja Ouluineen on kuin
kääntöpiiri. Siinä puolivälissä
kuutta ja seiskaa, puolivälissä uuden vuosituhannen ensimmäistä
vuosiviikkoa yläilmoihin
kääntyneet saavuttavat taivaallisen Jerusalemin. Samaan hiileen
näyttävät puhaltavan tässä uudessa lopun ajan suurlahkossa: kaantopiiri.org.
Kysymys lienee jonkinlaisesta uskovien yhteydestä mukaanlukien adventtikirkko,
vaikka uuden lahkon nimellä:
"Uuden sukupolven seurakunta KÄÄNTÖPIIRI
The Church of a New Generation". Ensimmäinen suurtapahtumansa on
Lahdessa Sibeliustalolla lauantaina 27. 4. 2002 klo 18.00.
Ristin Voitossakin siitä ilmoitettiin.
Mukana ovat mm. Markku Koivisto ja Viktor Klimenko.
Sisäänpääsy maksaa kuusi euroa.
Täyskäännös Veijoseen päin ja suunta kohti taivasta.
Herramme tulee!
HV
KARI MÄÄTTÄNEN VASTAAN OLAVI SYVÄNTÖ
Jumalan vastustaminen ei rajoitu Paarman kirkkoon. Helluntaikirkon
Ristin Voitossa Kari T. Määttänen, kenties Lappeenrannasta,
epäsuorasti nimittelee Jumalan seurakuntaa
politikoivaksi.
Hän toistaa historiakirjansa kertomusta siitä, miten palestiinalaiset eivät
olisikaan lähtöisin Ismaelista. Myöntää kuitenkin, että
arabit ovat. Mutta palestiinalaiset itsekin sanovat
olevansa samaa kansaa kuin arabit! Ismael vastaan Israel!
Se on fakta!
Samalla lukijapalstalla RV 24. 4. 2002
Olavi Syväntö muistuttaa, miten nyt on menossa evankeliumin julistuksen
loppukiri.
Jumalalla on erilaiset aikakaudet, joilla on
sekä alku että loppu.
Olavi Syväntö: "Israelin kansa sai
osakseen Jeesuksen ennustaman Jumalan tuomion vuonna
70 jKr." Veijonen: Sopiikin katsoa sitäkin lukua! Loppukiri on
60 ja 70 välillä!
Maailman kansat saavat tuomionsa pilkulleen
sen mukaan kuin FIN LAND on Jumalan kuva
aikoineen
ja minä keihäälläkin ne JUMALAN FAKTAT NÄYTIN!
Ouluun asti emme tule. Goog sensijaan jo valmistautuu
hyökkäämään sitä kautta Pohjois-Norjan Nato-kohteisiin.
Harri Veijonen
JUKKA PAARMA JA LUUMÄEN PELLE
Muutama päivä sitten Etelä-Saimaassa oli
Jukka Paarman naamataulu
kirkollisine palestiinalaisterveisineen, teksti STT:n kautta. Lukijapalstalla
mies Luumäeltä puolestaan lupasi lopettaa kirjoittelunsa
palestiinalaisista, kunhan ensin joku
ilman Raamattua perustelee, miksi Israelilla
on oikeus maahansa Israelissa, mutta palestiinalaisille muka ei.
Näihin kysymyksiin on vastattu ja ennaltatietävästi
kauan sitten.
"Israelin maa jaetaan", Harri Veijonen Etelä-Saimaassa vuonna 1988.
Nykyisin meidän tekstejämme ei
Etelä-Saimaaseen eikä juuri muuannekaan edes huolita.
Turhaa suunsoittoa matkalla Paarman perässä
tuomioon. HV
LOOK AT YOURSELF * KEN HENSLEY JA URIAH HEEP
Vuonna 1971 ilmestyi LP Look At Yourself. Se kuului
poikavuosien levyjeni kokoelmaan.
Internetissä
oleva kuva levyn kannesta ei selvästi näytä, että
siinä keskellä on heijastavaa harmaata kuin peili mihin katsoa,
look at yourself, katso itseäsi.
Uriah Heep -yhtyeen jäsen oli Ken Hensley.
Uusi Askel-lehti kertoo, että hän olisi tullut uskoon. Ken Hensley
soittaisi kuitenkin edelleen kovaa rokkia,
mutta nyt Kristuksen kunniaksi Askel-lehden mukaan.
HV
MTV3 HELMI TAIKAUSKOA TÄYNNÄ
MTV3 Helmeen näyttäisi kelpaavan kaikki yliluonnollinen paitsi Raamattu.
Harri Veijosen osallistuminen keskusteluihin siellä on kielletty ja syyksi
pitkän miettimisen jälkeen löydettiin
seuraava:
"Teiltä on poistettu käyttäjätunnukset Helmi-keskustelussa, koska kielloista huolimatta toistuvasti käytitte palstaa
maksuttomana mainoskanavana omalle sivustollenne. Mikäli haluatte mainostaa sivujanne Helmessä, pyydän ottamaan
yhteyttä esimerkiksi myyntijohtajaamme Jaana Muroleen jaana.murole@mtv3.fi , hän neuvottelee mielellään kanssanne
mainospaikan hinnoista. Merja Ahlström." Kommentti: Tietääkseni en ole saanut mitään
huomautustakaan siitä, että kirjoituksissani on voitu mainita internetosoitteeni
http://go.to/veijonen/. MTV3:n, kirkon ja horoskooppitehtailijoiden yhteyksiä en ryhdy
tutkimaan. Tiedän tasan tarkkaan muutenkin, että
kaikista vastustajistani tulee loppu.
Harri Veijonen,
Seurakunnan Tiedotuskeskus.
PORTTO VASTAAN SEURAKUNTA
ST Media 2:een avautuu nyt ilmoitustaulu "Ekumenia", johon selvyyden vuoksi on jo loppuun liitetty sana "paaviin".
Ekumeniassa on kysymys poispäin Kristuksesta, paaviin päin kulkemisesta. Ensimmäinen kirjoitus eräältä veljeltä Keijo
Lindemanin kautta:
Aihe: portto vastaan seurakunta
Todellinen Jumalan seurakunta ja porton ekumenia.
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0425.rm
24. 4. NATON HARJOITUS POHJOIS-NORJAAN - LUVUT KUUSI VASTAAN SEITSEMÄN SUOMEN KARTALLA
NATON HARJOITUS POHJOIS-NORJAAN. Helsingin Sanomat 23. 4. 2002. Aihetta seurattava jatkossa.
LUVUT KUUSI VASTAAN SEITSEMÄN SUOMEN KARTALLA
Suomi kartalla sijoittuu uskomattoman upeasti:
Keskimeridiaanin eli 27 asteen arvo on puolet 7000:sta
eli 3500 (km) ja etäisyys päiväntasaajalta
6000 - 7000 kilometriä!
Suomi on siis välillä noin
70 astetta (Utsjoki)
60 astetta (Hankoniemi) pohjoista leveyttä.
Pohjoiskoordinaatti ilmottaa sijainnin etäisyyden päiväntasaajasta pallopintaa pitkin
metreinä. Hankoon on 6000 ja Utsjoelle 7000 kilometriä.
Ja
20 astetta (Marianhamina)- 33 astetta
itäistä pituutta.
Suomi on jaettu itä-länsisuunnassa kaistoihin.
Itäkoordinaatin ensimmäinen numero ilmoittaa kaistan.
Itäkoordinaatti määräytyy 27 ° keskimeridiaanin mukaan siten, että keskimeridiaanin itäkoordinaatti on 3500 km.
21: 1500 km, 24: 2500 km, 27: 3500 km ja 30: 4500 km.
Koordinaatti ilmaistaan metreinä ja se kasvaa itää kohti siirryttäessä.
Helsinki.
Siinä missä Helsinkiä jo pidin jakajana vaakasuunnassa arvoiksi löytyykin
60 astetta pohjoista leveyttä ja 25 astetta itäistä pituutta. Tosin
Kotka ja Kymijoki on juuri linjalla 35 astetta itäistä pituutta!
Oulu.
Oulun korkeudella olisi ratkaisukohta eli puoliväli pystysuunnassa.
Oulun kaupungin tarkka maantieteellinen sijainti on 65" pohjoista leveyttä ja 25"35'
itäistä pituutta.
Utsjoki Kevo
6945 2700.
Lappeenranta Lentoasema
6102 2809.
Tampere-Pirkkalan Lentoasema
6125 2335.
Joensuu.
29° 27’ 12” E (Itäistä pituutta) 63° 12’ 45” N (Pohjoista leveyttä).
Napapiiri.
Joulupukin Pajakylä 8 km Rovaniemeltä pohjoiseen.
Tarkat koordinaatit ovat 66º33’07” pohjoista leveyttä ja 25º50’51” itäistä pituutta
pohjoisella napapiirillä.
Kartastokoordinaatistojärjestelmässä Suomi on jaettu
koordinaattikaistaan kaistan keskimeridiaanin perusteella.
Kaistat ja niitä vastaavat koordinaattilukemat (km) ovat:
1. kaista 21° "Vaasa", 1 500
2. kaista 24° "Tampere", 2 500
3. kaista 27° "Kotka", 3 500
4. kaista 30° "Joensuu", 4 500
5. kaistalla 33 ° "EU:n itäpiste", 5 500.
LAPIN POIKA mä oon juurta noitain. Taikarumpu soi syntyessäin...
Tämän laulun sanoja ei edes tältä osin ollut vielä netissä.
Vain kirjailija Jari Tervon yhteydessä oli mainittu
Lapin poika, juurta noitain. Mutta tämä oli lapsuuden mielilaulujani.
Olen LAPIN POIKA. Tampereen Lapista,
Lapinniemenkatu 1.
Matti Heinivaho
oli levyttänyt kyseisen laulun
" Tunturin juurella " vuonna
1960. Sodankylän noidat soittelivat rumpujaan syntyessäni 8. 1. 1955. VOITTO on meidän!
Suomi 24:ssä vastustaja nimimerkki TuttuM: "Tapaaminen
Kirjoittanut: tuttuM, 21.4.2002 klo 09.33
Kiinnostaiskohan moniakin tapaaminen kahvien merkeissä? Näkis ihmisen nimimerkin ja
kirjoituksen takaa.
Esimerkiksi la 15.6.2002 Sodankylässä? Melkein kaikilla olis sinne melkein yhtä pitkä
matka.
terveisin
- tuttuM-"
BETANIA LEHTI: Lpr:n Helluntaikirkkoon
on tullut palautetta 17.3. 2002 radiojumalanpalveluksen jälkeen: tekstiviestejä, puheluita, kirjeitä,
kortteja, fakseja,
sähköposteja on tullut pitkälle toista sataa, ehkä ylikin. Puhekasetteja on tilattu puolensataa ympäri maata.
Ehkä sinäkin olet saattanut kuulla jonkun mainitsevan asiasta... Mika Yrjölä, Betania-lehti.
Kommentti:
Kenties. Harri Veijonen, Betania-lehden toimittaja n. v. 1984.
SUPON NEVALA: Supo on tehostanut toimintaansa terrorismin torjunnassa. Syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen riskikohteiden suojausta on tehostettu. "Vaikka äärimuslimijärjestöt ovat tähän asti pitäneet Euroopan maita lähinnä muualle suuntautuvien iskujen tukikohtana, ovat iskut eurooppalaisia kohteita vastaan nykyoloissa mahdollisia", suojelupoliisin päällikkö arvioi. (Helsingin Sanomat 23. 4. 2002)
KÄDENVÄÄNTÖTAPPIO EVELIINAN MURHAAJAN ALKUMOTIIVI
Eveliina Lappalaisen surmaaja, Otto Martikainen Imatralla oli
hävinnyt julkisessa kädenväännössä Eveliinan poikaystävälle.
Sitä tapausta pidetään alkumotiivina myöhemmin
tapahtuneelle Eveliinan surmalle. (SE -lehti 5/2002).
KUMPI KÄSI ON KUMPI KÄSI?
Katso käsiäsi Veijonen, ovat pauhanneet Veijoselle
kaikkien lukijain nähden Veijosen vastustajat.
Kun Mikael Agricolan tapaan Kristusta vastaan lähdettäessä,
totean Agricolalle: Eivät tienneet edes kumpi käsi on kumpi käsi.
Ja Mikael vastaa: Niinhän siinä
Raamatussani luki:
Eivät tiedä, kumpi käsi on oikea, kumpi vasen.
Harri Veijonen

THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0424.rm
23. 4. KAIKEN MAAILMAN KEIHÄÄNHEITTÄJÄT VASTAAN YKSI HARRI VEIJONEN SUOMESTA
Lukija voisi jo tiputella tarinan itse. Tosiasia sekin, että minä en ollut kuin 14-vuotias tehdessäni taulukoita siitä, mitä milloinkin tulee, kun parannan keihäsennätystäni vuosittain VIISI METRIÄ! Vuosi oli 1969. Harri Veijonen, ennaltatietämistä sentilleen jo 33 vuotta!
* * * * * * *
Syksyllä 2000 Veijonen viskoi 35 metriä.
Oltiin ratkaisukohdassa. Siitä Veijonen viskoo
maaliinsa 70 metriä 5 metriä vuodessa ja maailman
munarit 1000 vuotta taaksepäin vuodessa.
Keväällä vuonna 2001 Veijonen hakee uutta vauhtia.
Maailman munarit näyttävät olevan ajankohdassa
1500 jKr. ihmettelemässä miestä nimeltä Nostradamus.
Syksyllä 2001 Veijonen viskoikin 40 metriä ja siirtyi
valmennuspuolelle. Maailman munarit olivat jo ajankohdassa 1000
jKr. ihmettelemässä mikä kumman Jumalan synnyttäjä
tulee paavi Sylvesterin jälkeen.
1. 1. kirkollisissa kalentereissa jumaläiti Marian päivä.
Päivä, jona teoriassa seurakunta pyyhältää maasta
Pohjantähdelle Sylvesterin ja Aapelin päivien välistä.
Syksyllä 2002 Veijonen valmentaa lukemiin 45 metriä
Yrjö Hämäläistä.
Maailman munarit ovat silloin vuodessa 2000 vuotta sitten, ellemme
vasta vuotta myöhemmin naura Antikristukselle.
Syksyllä 2003 Veijonen osoittaa Hämäläiselle 50 metriä.
Maailman munarit katsovat ajankohtaa 1000 eKr. ja sanovat,
että Jerusalem olikin kaiken alkusyy.
Syksyllä 2004 muistetaan, miten helposti Veijonen nakkasi 55
metriä vanhalla Heldillä.
Maailma kamppailee vuodessa 2000 eKr.
Syksyllä 2005 mietitään sitä Veijosen 60 metristä myös
suhteessa Israelin valtion synty vuonna 1948 + 60 vuotta.
Riemujuhlien riemujuhlaa vuonna 2008 he saavat.
Pimeä maailma senkun
palloilee
ajankohdassa 3000 eKr.
vedenpaisumuksen vastakkaisreaktioissa
etsien suojaa sataville jääkimpaleille.
Syksyllä 2006 lukemat näyttävät 65 metriä vastaan
6000 vuotta sitten. Maaliviivoille tullaan!
Syksyllä 2007 tiedetään, että Herra on Israelin Jumala,
ja muut olivat vain narreja viimeiselle tuomiolle vuoteen 3007
Erkki Tuomiojan ja Jukka Paarman johdolla. TERVEMENOA! Harri Veijonen.
1. 2 Pietari 3:8. "Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat
vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä". Ensin 6000 vuotta ja sitten ratkaiseva SEISKA.
KUUTONEN VASTAAN SEISKA. Ratkaisukohta 6:n ja 7:n puoliväli, vaikka Mustolan miesten
keihäillä. Kolme ja puoli vuotta eteenpäin oikeasta vuosituhannen vaihteesta tapahtuu.
Veijonen keihäällä vuonna 2000 35 metriä. Ei enempää eikä vähempää, ei ennen eikä jälkeen.
Sensijaan 2001 ylittyi taas 40 metriä.
Jo vuonna 1969 oli olemassa taulukot mihin päädytään, kun 5 m vuodessa tulos paranee.
2. Danielin vuosiviikkoina sama: Viimeinen vuosiviikko alkoi 2000 jKr.
Seurakunta aloittaa hallinta-aikansa maan päällä seitsemän vuotta myöhemmin.
3. Harri Veijonen on valon tuoja. Ongelma edelleen kenen vuosi on
vuosi 2000-2001. Almanakoissa vuoden ensimmäinen päivä 1. 1..
4. Joulupukki vastaan Pakkasukko.
5. Ehkäpä joku vielä väittää, että kopioinut on Harri Veijonen keihästuloksensakin muilta.
Kysymys on siitä, että Jumala oli ne laittanut todistamaan omaa Sanaansa eikä
Veijonen voinut viskoa kuin valmiisiin reikiin.
PYHÄ YRJÖ JA KEIHÄÄNSÄ
Yrjö Hämäläinen on ollut apunani paikkojen viimeistelyssä.
Kun minä toissavuonna tunnetusti kovasta yrityksestäni
huolimatta munasin vuoden 2000
keihäsennätyksekseni vaivaiset 35 metriä,
viime kesänä 2001 sainkin sentään itselleni M45 sarjaan
46-vuotiaana yli 40 metrin tuloksen.
Suunnilleen samaan ylsi kymmenottelija, 24-vuotias voimamies,
nuorukainen Yrjö Hämäläinen. Häntä jo ehdin verrata kuin
henkilöön nimeltä Pyhä Yrjö.
Mutta kukas loistaa poissaolollaan Heikki Lindholmin
ohella Etelä-Saimaassa 21. 4. 2002. Toinen kuin
Pyhä Yrjö!
Hän itse sanoi kohtalonsa olevan Luojan käsissä.
Aikansa ovat 22. 08. 1929 Terijoki,
08. 04. 2002 Lappeenranta. Keihäsennätyksensä
oli noin 67 metriä. Hän on Mustolan kautta aikain
paras keihäänheittäjä, ja minä enintään vasta kakkonen 60.00.
Iankaikkisesti elävät Jumalan Pyhät!
HV
NIILO YLI-VAINIO AUSTRALIASSA YM. ÄÄNITTEITÄ ILMAISJAKELUSSA
Niilo Yli-Vainion ns. uusi herätys alkoi tunnetusti vierailullaan Australiassa. Em. linkistä alimmaisena veljemme Niilo Yli-Vainion puheita .rm tiedostoina. Onhan siellä Ritun ja muutaman muunkin ystävän sanomia maksutta. Kannattaa imuroida haluamansa aineisto nyt heti! HV
SUOMALAISIA AASIAN TUNTIJOITA
Keihäänheittäjä Aimo Mattilana sivuillani vilahtanut olikin
ei vain pilailija vaan myös vastustaja
maharitsi@mahatma.org eli Intian Gandhin suunnalta. Gandhihan kuolikin
jo vuonna 1948, kun Israel vasta syntyi.
Annetaan arvoa Suomessa tutkijoille kuten:
1 Kari Salminen.
The poetry page of Kari Salminen mm.
runo "Mahatma-Jeesus-Buddha".
2. Antti Palonen. Palonen, Antti: Mahatma Gandhi (1869-1948) ja naisten asema
Intiassa. Turku 1990.
3. Antti Mattila. MATTILA, ANTTI FILOSOFIAN YDIN
4. Reijo Vierula. Vierula, Reijo: Mahatma Gandhin...
Sivuillani käydään ahkerasti palvelimelta UTU.FI.
Aasian tutkijoita siellä löytyy mm.
AGRICOLA:n nimellä.
Tosin jostakin syystä aasian tutkimuksia esittelevä sivu siellä
on juuri poistettu. Googlen välimuistisivuun
linkkini onkin. Annan siis
arvoa mainituille tutkijoille ja tuossa järjestyksessä. Mielestäni on erittäin valitettavaa, että
tästä maasta yritetään hävittää tietoja koskien
"Aasian historiaa koskevia opinnäytteitä Suomen
Yliopistoissa." Kyllä meidän velvollisuutemme on säilyttää
aasianagricola.htm
eli
Listaan on kerätty Aasian historiaa koskevia opinnäytetöitä 1500-luvulta nykypäiviin.
Harri Veijonen. PS. Puolisen tuntia tämän uutisen jälkeen
agricola/tutk/aasia.html sivu oli palautettu.
Sisältöjä olen verrannut vain sen, että Antti Palonen
molemmissa löytyy. Suomi 24:stä tänne tuli ihmettelemään
Mon 22 Apr,12:32:37 15-232.dyn.suomi24.fi
4 Day(s) Win 98. En ole tutkinut, vieläkö siellä EclipsE pauhaa kuin
suomalainen Aasian SIKA!

THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0423.rm
22. 4. PAHAT HENGET VEIJOSEN LOISTAVAN KUVAN KIMPUSSA * RATKAISU 11. 6. 2002?
KUKA KUSETTAA JA KETÄ?
Pääjehu Eclipse näyttää jatkavan
maanalaista sanomaansa minulle jo pelistä
pois potkitulle. Huomaatte kellonajatkin:
http://keskustelu.suomi24.fi/. Keskustelu jatkuu
vasta seuraavana päivänä iltapäivän klo 14.30 jälkeen.
Huomaatte myös, etten ole siellä keskusteluissa
osallistunut enää mihinkään.
Eclipse (Pääjehu) vastaa ensin
ihmiseltä vaikuttavan
Tommin -viestiin:
no tuota..
Kirjoittanut: EclipsE, 19.4.2002 klo 16.02
teoria tuokin, olen tosin jo monta kertaa ilmoittanut pakanan olevan palstan
pateettisimpia ja epärehellisimpiä häiriköitä. (Veijonen:
Edellä kutsui keskusteluun asiantuntijanaan pakana(M) Ämmää ja "pakana"
Häirikkö hänelle olen minä.
Seuraavaksi alkaa syyttää
Pakana(M):aa, joka toisaalla keskusteluissa
oli jo myöntänyt Raamatun vastaisesti,
Pirunraamattuunsa uskoen, että
Aadamilla oli ennen Eevaa
Lillith niminen puoliso.
EclipsE ryöpyttää Pakana(M):ää siitä,
miten hukkaan meni tiedot
Veijosen liikkeistä
"kirkonkylältä iltapäivisin klo 14.30":
niin..
Kirjoittanut: EclipsE, 19.4.2002 klo 16.16
paraskin puhuja: kun luulit vihdoinkin saaneesi kauan kaivatun todisteen älyttömille
syytöksillesi, olit valmis kahlaamaan viime vuotisiin viesteihin..aivan kuten kunnon
puppetin kuuluukin..ja mikä parasta silläkin häpäisit (jälleen) itsesi.
MITEN HE EHTIVÄT?
Valitettavasti minulla ei riitä aikaa seurata Suomi 24:n sanomia alhaalta,
vaikka kaiken aikaa keskustelisivat siitä, mitä minä
milloinkin kirjoitan, mihin lähden tai seuraavaksi
syön.
Kyseisten nimimerkkien
Pirunraamatulliset jutut ovat suosituimmat
Suomi 24:ssä ja tietenkin kristinuskon
palstaksi tarkoitetussa osastossa uskonto.
HV
ANGELSKY: VEIJONEN GO.TO HELL
VAROITUS edelleen lukeakaan Suomi 24:ssä
nimimerkkejä Angelsky, Emmanuel, Pakana(M), EclipsE,
yms., jotka saattavat vain toistaa
maan alla käytäviä keskusteluja spiritistikseen
valtaamiensa ihmisten välityksellä.
SARJASSA AU SE 333 ROL 391.
Kenellä eilen aamulla kello viisi oli tietoa minun
maanpäällisistä liikkeistäni?
Eräs ainakin näkyi valittavan
keskusteluun "Onko Veijonen itse Lusifer" eilen juuri klo 05:
kommentti
Kirjoittanut: Angelsky, 19.4.2002 klo 05.16
Veijonen go.to hell
Olin jo sanonut, että Hella siellä alhaalla on kuin Wuolijoki.
Mikä ihmeen HELL minulla sitten olisi täällä tuhansien järvien maassa
tai ainakaan kotikylässä Mustolassa, jota "Iso veli valvoo"?
En pysty enää pitämään kirjaa kaikista
Paholaista vastaan osumisistani!
EILINEN "PELI" VIITTAA PAHOJEN ENKELIEN TOIMINTAAN
Peliä johdettaisiin alhaalta.
Katsokaa itse miten "automaattista"
heidän keskustelunsa on. HÄLYTYS RAJALLE.
Tutkikaa kaikki Venäjälle menevät pelurimiehet.
HV
POISNUKKUNEITA
Kaksi sivuillani ohimennen mainittua lappeenrantalaista 70 vuoden
ikärajan ylittänyttä
mieshenkiöä
on saanut iäisyyskutsun. Molemmat heistä
olivat minun elämääni erittäin
positiivisella tavalla liittyneitä.
Toinen heistä oli Heikki Lindholm (18. 7. 1930 -
15. 4. 2002 Lappeenrannassa).
Hänen muistokirjoituksensa löytyy
Etelä-Saimaasta 20. 4. 2002.
Rakkaiden veljien muistoa kunnioittaen, Harri Veijonen.
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0422.rm
21. 4. RIKOLLISEEN TOIMINTAAN VIITTAAVAA KESKUSTELUA SUOMI 24:N USKONTO-RYHMÄSSÄ
"Nomen est omen", latinasta suomeksi:
Asia on päätetty, se tehdään.
Nimimerkki Eclipse on päättänyt tehdä jonkin risteilyn.
Rikokseen viittaa mm. varoitus: "Muista Isoveli Valvoo".
Kyseinen samalla Veijosen tekstiä plagioiva
keskustelu Suomi 24:ssä alkoi
heti sen jälkeen, kun Veijonen COPYRIGHT tunnuksin
oli sinne toimittanut
tarinansa, missä hän loistaa valona
niinkuin
NAAMAASTA NÄKEE tässä "Embire Building tornissa".
Mukana ristejä repimään ovat lähdössä kaikki
jo ennestään tuntemamme juuri meitä vastustavat nimimerkit.
Erikoisesti
henkilöt olivat säikähtäneet sitä, löytyykö Raamatustakin
kertomus morsiamen paosta johonkin Lapin Lemmenjoelle
kolmeksi talvikuukaudeksi. "Sinähän hermoilet hillittömästi",
kirjoittaa Pakana (M) ilmeiselle päätekijälle,
Eclipselle. Ei näkynyt
Veijosta
missään marketissa eilen klo 14.30 edes pizzalla, vaikka mielityttö teki.
Käyty keskustelu on kokonaisuudessaan talletettavissa osoitteessa
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=680
aihe: Norja vai Kreikka.
LYHYESTI ESITETTYNÄ RIKOLLISTEN TARINA KULKEE NÄIN
1. Norja vai Kreikka?
Kirjoittanut: EclipsE, 18.4.2002 klo 16.18
Norjan mytologian "Lumen jumala" Skeldi vaiko Kreikan Apollon?
Vai mistä johtuu että kun oli talvi, Skeldi asui vuorilla 3kk,
sitten meni puolisonsa luokse 9kk:si.
Kun taas samaan aikaan toisaalla talven tullessa Apollon
vetäytyi 3kk Hyberboreaan jne..
Eräs kuuluisa jakeiden tiputteluun erikoistunut pakana
(Veijonen: Eclipse kutsuu näin keskusteluun nimimerkkiä
PakanaM, jota kaikkein pohjimmaisena pidin),
joka on sanonut luottavansa Odin nimiseen puussakiipeilijään,
voisi selittää että miten näin on päässyt käymään? Vai onko
kyseessä hassu sattuma, taikka sitten ihan plagiointi?
Vastaa, jos se ei ole liikaa vaadittua?
Paitsi voit tietysti tapasi mukaan, vaikka kiertää kysymyksen,
ja todeta minun joko valehtelevan tai olevan hermostunut.
2. Hups...
Kirjoittanut: EclipsE, 18.4.2002 klo 16.22
näytti sitten tämäkin "raakavedos" tulleen...
no ottakaa kantaa kumpaan haluatte..:
(Veijonen: Oma kömmähdyksensä tai huomio: tuli toinenkin versio
samasta Raamattuni tarinasta pelastus Pohjantähden taakse
yläilmoihin 3 vuodeksi ja sain sille jo esikuvankin
"talvikuukausiksi" tilapäiskotiin. Suomalaisia Raamatun tuntevia
Raamatun vastustajia
keskustelussa on yhteensä ainakin viisi).
3. Sinähän hermoilet hillittömästi
Kirjoittanut: Pakana(M), 18.4.2002 klo 16.23
Alatko itsekin epäilemaan, että Raamattu ei sittenkään kerro
totuutta totuudesta? (Veijonen: Tarkoittaa, että
epäilevät jo Raamatun kertovan totuuden.
Ei-raamatullisesta kirjastaan löytyisi
joku kertomus esim. PLO:n pääsystä piiloon sota-ajaksi ja
pelkäävät, etteivät islamilaiset/venäläiset
sittenkään valloittaisi kaikkea maata.)
4. Äääh... Kirjoittanut: tylsistynyt, 18.4.2002 klo 16.28
Relaa vähän siellä Rekolankujalla.
Lähde vaikka risteilylle ensi viikonloppuna.
Onnikka lähtee kirkonkylältä puoli kolmen aikoihin iltapäivällä..
(Veijonen: Sahalahden ev. lut. kirkko. Rekolankuja 5.
Kirkkoherra Eero Lumijärvi.
Mutta kyseiset henkilöt ovat muita. Ja elleivät lopeta
meidän vastustamistamme niin kerron kaikille heidän OIKEAT NIMENSÄ!)
5. Hmm.. Kirjoittanut: EclipsE, 18.4.2002 klo 17.03
Heh,no mutta tuo oli aika hyvä, eikä tainnut
perustua ihan päätelmään?
(Veijonen: Mahdollisuus, että tutkivat ainoastaan horoskooppejaan
ja
KUUDETTA MOOSEKSEN KIRJAA.
KUSIPÄÄT! Sellaista
kirjaa EI OLE kuin siellä maan alla!
Jumalalla on vain VIISI MOOSEKSEN KIRJAA,
ja kun takaisin tullaan niin
on hyvä vähän vilkuilla Mooseksen kirjoja
selittäviä
HARRIN KIRJOJA!
6. Kato Kirjoittanut: tylsistynyt, 18.4.2002 klo 17.16
Kato mulla on tieto ja absoluuttinen totuus, kato.
Onnikka stoppaa siihen Marketin eteen.
(Veijonen: Pojat ovat
suuremmilla asioilla kuin tavalliset Citymarketin
venäläisturistit!
Vittuun tekee mieli!)
7. Heh.. Kirjoittanut: EclipsE, 18.4.2002 klo 17.22
No näyttääkin olevan, kun kerran tuosta laajennetusta
lähikaupasta marketin saat. ;D
Vaikka niinhän siinä lukee..
(Veijonen: Että ovat kusipäitä!
Totta ihmeessä tuhat venäläistä kilometriä vastaa yhtä
vuottamme! Ja oikeaoppisesti annatte
palaa ydinpomminne Joutsenoon
8. 1. 2004. Onhan joulupukki jo käynyt tervehtimässä
pakkasukkoa Moskovassa 8. 1. 1997.
SEITSEMÄN VUOTTA! Ette te ryssät mitään mahda teette sitten mitä tahansa!)
8. Lukee mitä lukee.
Kirjoittanut: tylsistynyt, 18.4.2002 klo 17.28
Sahrami
Iso Veli Valvoo. Muista se.
(Veijonen: Pää edeltä jorpakkoon vaan.
Ja vaikka saisittekin minut
istumaan Siperian perukkaanne niin
mitä se hyödyttää? Johan minä siellä
kävin, SANOO JUMALAN SANA!)
9. Nomen est omen..
Kirjoittanut: EclipsE, 18.4.2002 klo 17.33
Sahramiahan on sanottu maailman kalleimmaksi mausteeksi.
(Veijonen: Näin oli silmiemme edessä kenties sovittu tehtäväksi rikos.
Jatkossa vain kerrotaan, ketkä eivät tällä erää lähde
keikalle.) HV.
Seuraavaksi yhteislaulua.
Koko Suomi ja seurakunta mukaan:
MAAMME
Oi maamme Suomi synnyinmaa.
Soi Sana kultainen.
Ei laaksoa ei kukkulaa.
Ei vettä rantaa rakkaampaa.
Kuin Kotimaa tää pohjoinen.
Maa kallis isien!
OI SUOMI SYNNYINMAA
Olet maamme armahin Suomenmaa.
Ihanuuksien ihmemaa.
Joka niemeen notkoo saarelmaan.
Kodin tahtoisin nostattaaa!
Naapuri jo ikäänkuin huutaa:
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0421.rm
20. 4.
TAIVAALLISEN HYVIÄ SÄVELLYKSIÄ SUOMESSA: JOHN MITTLER
Projekti Tehillim: musiikkia psalmien alkutekstiin.
Olemme saaneet sivuillemme
erinomaisen lisän
musiikkipuolelle.
John Mittler tekee itse sävellyksiä
psalmeihin.
Midejä ym. aineistoa on imuroitavissa
osoitteessamme
http://wwnet.fi/users/veijone/mittler.html.
Parhaillaan sävellystyössä on lyhyt tauko.
Päivitämme sivua myöhemmin edelleen.
Tutustukaa!
Oma suosikkini on midi psalmiin 2: "Tehillim 2".
Laitteistollani se soi parhaiten siten, että sen ensin tallettaa
omalle koneelleen ja kuuntelee sitten eikä niin, että avaisi
midin kuulumaan uudella sivulla netissä.
Olemme kiitollisia siitä, että meillä on ollut
mahdollisuus nyt saada näin korkeatasoista
aineistoa sivuillemme ja että tässä maassa yleensä on asiansa osaava tekijämies nimeltä
JOHN MITTLER. Kiitos! HV
MAHDOLLISUUS TUKEA TÄTÄ
" Israelin ystävä " on demokratian ystävä.
Israel on ainoa demokraattinen valtio Lähi-idässä.
" Israelin ystävä " on rauhan ystävä
Valtaosa israelilaisita kaipaa rauhaa. Se on osoitettu monin ponnistuksin ja myönnytyksin, jotka kaikki ovat jääneet ilman vastakaikua tähän päivään asti.
" Israelin ystävä " on ihmisoikeuksien ystävä.
Me haluamme rauhaa, hyvinvointia ja demokratiaa tasapuolisesti kaikille Israelin naapureille.
" Israelin ystävä " on naisten ja lasten oikeuksien ystävä.
Tuomitsemme lasten ja naisten hyväksikäytön missä tahansa konflikteissa.
" Israelin ystävä " on tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden ystävä.
Kaikenlaiset fundamentaaliset yhteisöt uhkaavat näitä humanistisia arvoja.
" Israelin ystävä " on Jerusalemin ystävä.
Niin kauan kuin Israelin valtio kunnioittaa uskonnollista vapautta ja vapautta yleisesti, me tunnustamme Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi.
" Israelin ystävä " on väkivallattomuuden ystävä.
Mikään ei oikeuta terrorismiin ja vihaan.
" Israelin ystävä " on Euroopan ystävä.
Me pyydämme Eurooppaa kannattamaan arabijohtajia, jotka vilpittömästi haluavat rauhaa ja demokratiaa ja jotka ovat valinneet neuvottelut taistelujen sijasta.
" Israelin ystävä " on sorrettujen ystävä.
Israel on miljoonien sorrettujen juutalaispakolaisten maa.
" Israelin ystävä " on ennenkaikkea ja nimenomaan ystävä.
Näiden kymmenen periaatteen innoittamana, me painotamme tänään, Israelin itsenäisyyspäivänä, solidaarisuuttamme Israelille ja toivomme rauhaa ja turvallisuuta kaikille.
Lähde ja mahdollisuus kannattaa http://www.our-support.com/indexfi.html
MUITAKIN VETOOMUKSIA LIIKKEELLÄ
Saara Jäntti: "Vetoomus Palestiinan miehityksen lopettamiseksi Pääministeri Ariel Sharonille" ja sadalle muulle
johtomiehelle.
Äärioikeistolainen liike:
"Jyväskyläläinen komupillu Saara Jäntti
sjjantti@dodo.jyu.fi
unohtaa, että myös Suomi on miehitetty maa. Sympatiamme silvottukyrpäisten jutkusikojen ikeen alla elävälle
palestiinalaiskansalle, mutta miehitystä löytyy lähempääkin... "
Kommentti: Eivätköhän nuo jo kuvaakin jälkipolville, miten monet ovat henkeen ja vereen päättäneet
jäädä taistelemaan maan päälle. Mutta yläilmoihin lähdettyämme joku heistä
ehkä muistaa, että kun vihan ajassa Kristukseen kääntyy eikä osto-ja myyntipetomerkkiä
ota niin saatetaan vielä tavata, vaikka vasta vuoden
3007 jälkeen.
HV

POHJANTÄHTIRAKETTI. Veijonen on Lucifer! Muistanette miten Veihat minun naamaani jo kuukausia sitten tarjosivat WTC:n tornien Paholaisen kuvan paikalle. Ei sitä aina asioita hoksaa, ellei pimeydestä tule noita pimeitä apuja. Pimeyden Ruhtinaan joukot ovat siis samaa mieltä: Lucifer olen minä! Siis siten, että Lucifer-nimi on siirtynyt sille, joka nykyisin Valon tuoja on. Tätä päivää en unohda! Teksti siirretään omalle sivulle kuin Kuurakettiin taivaalle. Ohjaamossa Mikael Agricola ja Harri Veijonen. Matkustajille tilaa riittää! Kypsää viljaa vain pois korjatavaksi. Tervetuloa mukaan kohti yläilmoja eikä oikealle eikä vasemmalle kohti joulupukkeja! Harri Veijonen.
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0420.rm
19. 4. 2002
VUOSIEN 2001 - 2008 TAPAHTUMAT LUEN SITTEN
HARRIA ETEENPÄIN TAI MOOSESTA TAAKSEPÄIN!
* * * * * * * VAIKKA PIIRI PIENI PYÖRIMÄÄN:
SAMA TARINA HENKILÖILLÄ JOULUPUKKI JA PAKKASUKKO!
Olin siis jo ensimmäisessä Harrin kirjassani
vuonna 1986 kirjoittanut, että
Mooses tuleekin takaisin.
Tapahtuu vedenpaisumuksen vastakkaisreaktioita ja siis silloin,
kun alkuun palattaisiin
tuhannesti nopeutetussa ajassa.
Ongelma tietenkin lasketaanko taaksepäin ajankohdasta
911 vai 101.
Mutta jos kerran Pirukin tiesi milloin
aloitetaan niin aloitetaan peli myös taaksepäin ajankohdasta
11. 9. 2001.
Helppoa kuin mikä!
Eli: Syksyllä 2002 muistellaan mennytä aikaa
tuhannen vuoden takana, kun
maailmanloppua pelättiin. Paavi Sylvester nimikin vielä
kalenterivuoden vaihteessa. Ja kukas sitten juhlii?
Repe Sorsa?
Ei sittenkään:
Kaikkihan menee MINUN NIMI- JA SYNTYMÄPÄIVIENI MUKAAN, ja kun Harri (6. 1.) 8. 1. syntynyt on vienyt kaikki perille niin pääsettekin juhlimaan VEIJO:n päivää 9.1. Nyt on kyllä Herra jo helpottanut LIIKAA! En minä niin tyhmä ole, ettenkö takaisin alkuun osaisi ilman omia aikojanikin, mutta HERRAHAN SIELTÄ TULEEKIN! Minä olen vain se tulon merkki.
Pitäydyn tässä ensimmäisessä esityksessä vain aikoihin puolen vuoden tarkkuudella ja varsinaisia tapahtumia sen enempää selittämättä:
Syksy 2002 vastaa siis ajankohtaa 1000 jKr., jolloin loppua pelättiin.
Syksy 2003 vastaa ajankohtaa Kristuksen syntymä.
Kevät 2004 vastaa ajankohtaa 500 eKr.
Syksy 2004 vastaa ajankohtaa 1000 eKr., jolloin perustettiin kaupunki Jerusalem.
Kevät 2005 vastaa ajankohtaa 1500 eKr. Exodus. Mutta siis jos me laskemmekin Herrastamme emmekä 911 narrista niin tämä voisi olla jo vuotta aiemmin eli kevät 2004.
Syksy 2005 olisi kuin 2000 eKr.
Syksy 2006 olisi kuin 3000 eKr.
Jopa Etelä-Saimaassa oli taannoin artikkkeli, että
vedenpaisumuksesta on enintään
5000 vuotta. Viimeistään tässä vaiheessa on hyvä nostaa
hattua "kolmannelle Moosekselle", ellei heitä ole
peräti kaksi.
Toinen Harrin kirja mainitsee seuraavaa:
kuukautta voimme arvioida
vedenpaisumuksen tulemattomuudelle.
Senkun vaan nostavat Moosekset sauvansa kohti taivasta!
Israelin Jerusalemissa sellainen tapetaan, mutta
pelikuva saattaa tarvita pari rohkaisun sanaa:
Tuomioja on ikuisesti yhtä pimeä kuin sinä viisas!
Syksy 2007. 6000 eKr. Nappulapeli alkoi tällä planeetalla.
Hyvästi maa. Näitähän riittää.
Syksy 2008. Ennen aikojaan yksi Lucifer alkoi munia
eikä lopeta sitä koskaan.
My name is Veijonen, Harri Veijonen
Kaikki suuret tapahtumat olisivat siis
ennaltatiedettävissä pikkutarkasti aikoineen, jos
palataan alkuun niinkuin venäläistiede väittää ja
USA pelkää ja me olemme aivan innoissamme.
Ainoastaan me voitamme tämän menossa olevan
TÄHTIEN SODAN! HYVÄ SUOMI JA SEURAKUNTA!
Muistamme hetken hiljaisuudella niitä tulevia
maa äidin voittamia sieluja.
Mutta nyt taustalta alkaakin jo kuulua
uusporilaisten marssi: All You Need is JESUS!
Olipa ihme mies tässä Suomen maassa.
En usko itseäni. Uskon Jeesukseen!
Aamulla kello viisi. 17. 4.
2002. Harri Veijonen.
JOULUPUKKI JA PAKKASUKKO © Harri Veijonen
PAKKASUKKO NOLLAAN JA SUOMI VOITTOON 2007
TAISTELU SUOMI RUSSIA voidaan kuvata uskomattoman monella tavalla. Suomalaisille hyvin tuttuja ovat "Suomessa syntynyt joulupukki" ja "Moskovan poika pakkasukko". Vaikka piiri pieni pyörimään, kun lastentarhanopettaja Harri Veijonen antaa tarinan mennä:
Vuonna 1997 suomalainen joulupukki ja
sen oikea peilikuva, pakkasukko
tapasivat Moskovassa.
Ortodoksisen kalenterin mukaista joulua vietetään
viikko jälkeen ja suomalaista joulua viikko ennen
kalenterivuoden vaihdetta.
Ja vaikkemme joulua vietäkään, päästämme pukit kilpasille.
Rajana se missä jo näyttäytyivätkin nain one one
ja suomalainen joulupukki ajankohtaan ten one.
Suomen maskotti etenee seitsemässä vuodessa maaliinsa vuoteen
2007 samalla kun katsotaan, miten
Pakkasukko harppoo taaksepäin
tuhat vuotta vuodessa
onhan sen kotimaakin
seitsemän tuhatta kilometriä pitkä
siinä missä meidän Viipurista Turkuun oli vain seitsemän vuotta, 1293-1300.
Suomalaiset kannustavat omaansa ja kaikki saavat hurrata
Pakkasukollekin:
Syksyllä 2001 ihmeteltiin kuin
Pakkasukon iskua WTC:n torneihin.
Syksyllä 2002 ihmetellään miten se jo harppoo
siihen malliin kuin paavi Sylvester vuodessa 1000 jKr.
Syksyllä 2003 ollaan jo varmoja voitosta, syntyihän meidän Herramme
siihen aikaan eli 2000 vuotta sitten.
Vuoden 2004 alkaessa on jännät paikat!
Pääseekö suomalainen Veijosen pukiton pukkikone ilmaan jo tammikuussa 2004
vai vasta vuotta myöhemmin.
Asia ratkeaa RISTIN LYÖMISELLÄ ISRAELIN MAAHAN.
No nyt maan allakin heräsivät todeten:
sitähän olemme
aina sanoneet: Älkää viekö sitä ristin evankeliumia siihen maahan.
Mutta häviäjä iskeekin Israelin maalle Palestiinan kuin ristin Israelin
kuoleman merkiksi.
Mutta vielä se nousee niinkuin täältä lähtee!
Jumalan Sana on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen Hitlerien
epäpyhä keihäs, jolla Kristuksen kylkeen pistivät.
Tulee Pakkasukolle kyytiä ja toivottavasti kaikki suomalaiset ovat silloin
siellä, minne aina lauloivatkin menevänsä täältä Pohjantähden
alta.
Eikä kenenkään tarvitse uskoa, että me sillekin asialle juuri saimme esikuvan omasta kodistamme
hetkeksi tilapäisasuntoon.
Ehkä kuitenkin muistiinmerkitsen ajat:
noin 1. 12. 2001 - 30. 2. 2002, mistä siirrosta johtuen
uutisemmekin reistailivat varsinkin joulukuun
alussa 2001.
Miten harppookaan Pakkasukko Jerusalemin ylitse?
Taaksepäin ollaan silloin vuodessa 3000 vuotta sitten ja eteenpäin KOLMEN vuoden kuluttua.
Ja oman Jerusalemimme, Lappeenrannan ylitse.
Syntymäkaupunkini Tampereen,
Mansen puolesta olen sotinut alkaen 1998:
"Vauhdilla mennään Salasemiin (Jerusalemiin)
asti".
Muita aitoja takana:
170 eKr Antiokus Jerusalemissa, 333 eKr. Aleksanteri suuri
valloitti Jerusalemin. Huippukohta tulee, kun Suomessa kajahtaa käsky:
PAIKKAA VAIHDA! Kaksi planeettaa vaihtavat paikkaa.
Mikä kumman taivaallinen sotaväki tulee takaisin?
Mikä kumman ase sillä Suomella oli? Suomi ja Israel voittavat.
Pakkasukko heitetään tuleen, ja sitähän se ei kestä.
Muutama lumipallon palanen
pyöritetään Siperian perukoille lukemaan sitä
pientä Jumalan Sanaa, mikä sinne oli viety, ja
SE RIITTI VOITTOON!
Jumalan Sanaa ei voita mikään eikä kukaan!
17. 4. klo 20.
ENSITAPAAMINEN
Keskiviikko 8. tammikuuta 1997 , Joulupukki oli saapununut ensimmäiselle viralliselle vierailulleen Moskovaan.
KRISTUSTA KYLKEEN - NARRIA TAKAPUOLEEN - HARRINHAN SEN TULOAIKA PITÄISI TIETÄÄ
HÄPEÄMISEHDOTUKSIA JUHANNUKSEEN 2002 AINAKIN NELJÄ.
1. Maan-alainen tarjous: Veijonen on kaikkien aikojen hölmö.
Hän joutuu häpeämään alkaen kesästä
2002.
2.
Valitettavasti Herralla ei ole minua parempaa kyytimiestä maan päällä.
Ei ole myöskään Paholaisella sitä parempaa,
joka häpeämään tulee.
3. Jos minä olin 17 v 9 kk heittäessäni,
niin miten luvut voidaan kääntää?
17 ei käänny kuin 71 vuotta.
9 kk kääntyy vaikka kuutoseksi, mutta vastakohta on 3 kk.
4. Ja jo aiemmin olin sanonut, että oikea sikiämisaika WTC iskusta lienee se 9 kk.
Näiden tietojen pohjalta Antikristus pääsisi meidän suomalaisten ja seurakuntalaisten
naurettavaksi jo 11. 6. 2002. Ja siinä vielä viideskin vitsi:
NAIN SEKSIÄ vapaasti suomennettuna.
Mutta missäs välissä Putin ehtisi pudota? Hyi miten
HÄVETTÄVÄÄ JO NYT!
VEIJONEN ON RAIVOISSAAN MAAN ALAISILLE HÖLMÖILLE
Onko "Luoja Äiti Maan" todella pakko kärsiä minua vielä
lähes kolme vuotta? Eiköhän me lähdetä
JUURI SITÄ YKKÖSTÄ aikaisemmin, mikä teiltä kusipäiltä
puuttuu!
Täällä on jo kaikki valmista perustuksia myöten!
Laitetaan vaan se keihäs taivaalle tammikuussa JO vuonna 2004!
Taisitte saada pahimman vastustajan mitä koskaan voitte saada!
Kiitokset menee myös kirjailija Jorma Kannilalle:
Kun kirjoitettiin tulevasta ammatinvalinnasta, otsikkoni oli"Keihäänheittäjä".
Siihen suomenkielen lehtori, kirjailija Jorma Kannila oli sanonut, ettei sillä taida elää.
KEIHÄÄNHEITOLLA ELÄÄ AINA JA IANKAIKKISESTI!
SUOMESSAKO LUULETTE VÄLTTYVÄN KEIHÄÄNHEITTÄJISTÄ!
TOTTA IHMEESSÄ! VALITUN VEIJOSEN ON AINA OLTAVA
KEIHÄÄNHEITTÄJÄ ja näin surkea 60.00.
Ei tässä hommassa muu harmitakaan.
KUSIPÄÄT siellä alhaalla! SUOMI ON KEIHÄÄNHEITTÄJIEN
LUVATTU MAA!
Nostakaa vaan se paukapäänne maan pinnalle JUHANNUKSENA 2002.
Valon tuoja olen minä ja teidän narrinne on
PIMEYDEN RUHTINAAN POIKA. Älkää yrittäkökään!
Minun nimeni EI OLE JESHUA!
Se oli teidän viimeinen yrityksene saada minut
ansaan. ITSE TE YLPISTYITTE JA SIELLÄHÄN
KÄRSITTE. Kuka teidän joukkoonne voisi tulla?
TEITÄ TYHMEMMÄT, johan sen sanoin.
Milloin siellä opitaan mitään?
EI MILLOINKAAN. Pelaatte vain pelejänne HÖLMÖT!
Eikö niitä pelejä nyt ole käyty ennenkin?
Jumala aina valitsee
VALON TUOJAKSEEN henkilön, joka on syntynyt 8. 1.
Paskamaisen kalenterinnekin kun olette tehneet
niin nimikin pitää olla ainoastaan ja vain HARRI VEIJONEN.
ETTEKÄ SITÄKÄÄN OPI seuraavaan peliinne.
LUKISITTE OMASTA KALENTERISTANNE HÖLMÖT!
My name is VEIJONEN, HARRI VEIJONEN.
Olisin kai pärjännyt salapoliisinakin, mutta nimeni EI OLE Bond vaan
HARRI VEIJONEN SYNTYNYT 8. 1. JA SYNTYMÄVUOSIKIN PITÄÄ OLLA
PILKULLEEN 1955.
VAIN YKSI ELÄMÄ, sanoo Raamattu.
Mutta uudet tähdet tulevat ja ovat kuin:
THE BEATLES, ELVIS, OMAN MAAN UUNO JA YKSI VEIJONEN,
joka ei koskaan ole yhtään mitään maan päällä vaan ainoastaan
TAIVAASSA eikä kukaan ole voinut saada parempaa osaa maan
päällä kuin aina joku HARRI VEIJONEN vastaan teidän 2. 3.
1931 syntynyt 11. 3. useasti tuleva merkkipäinen SUOSIKKINNE.
Missä viipyy Suosikin toimitus?
HÄMÄLÄINEN! Kukapa muu kuin HÄMEEN MIEHET
aina menossa Lemmenjoelle eikä mihinkään Tuomiojille!
Kuuluuko sinne alakertaan? Ainakin Isä Jumalalla on hauskaa
tietäessään, ettei teille kohta jääkään muita
nappulooita tästä ajasta kuin ne kaksi:
TUOMIOJA JA PAARMA! Onko heistäkään mitään iloa teille?
Jaa että mummo jo odottaa Tuomiojaa.
Hella kuumaksi sitten!
Entäs Paarma? Eikö se teitä pistele?
Ai että asia on ihan päin vastoin.
No siellähän kaikki asiat ovat juuri päinvastoin.
EI MINUN TARVITSE HÄVETÄ, KUN TEIDÄN
HÖLMÖLÄISENNE TULEE.
PITÄÄKÖ JO LASKEA PÄIVIÄ TEIDÄN SANKARINNE TULOON VAI?
Mitä laskemista siinä on? Senhän näkee
SEKUNTIKELLOSTA!
Raivostuttavaa! KUUTOSEN KUSIPÄÄT EIVÄT OPI MITÄÄN!
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0419.rm
18. 4. NARRIA JO PELOTTAA ENSIMMÄINEN HARRIN KIRJA ELI MOOSESTA TAKAPERIN!
1986: ... maa putoaa, Jes 24:20, esim. ennen vedenpaisumusta olleelle kiertoradalleen. Vuoret sortuvat, Ilm 16:20, tapahtuu vedenpaisumuksen vastakkaisreaktioita kuten jääkimpaleiden satamisia, Ilm 16:21.
1986:
The Upcoming Peace Pact in the Middle East and the Disappearing of the Believers.
10. The number of the days of the time of wrath will be
cut down because the days are shortened
The time will be the given number of days even though the days
are shortened, Mt 24:22, by a third, Rev 8:12, to be
16 hour
days by speeding up the rotation round the axle when the earth
is falling, Isa 24:20, for examle to the orbit it
had before the
Deluge. The mountains will collapse, Rev 16:20, contrasting
reactions to the Flood will take place like
falling of huge
hailstones, Rev 16:21.
"MAAILMA YMPÄRI SEITSEMÄSSÄ PÄIVÄSSÄ"
Kiitos uskollisille lukijoilleni! Mutta tämä menee teiltä
yli kauniin tukkanne!
Vain Reino
Savola ja pari muuta superneroa voivat jotakin ymmärtää.
EI JULKISIA VASTAUKSIA! EI PUHELINSOITTOJA. EI SÄHKÖPOSTEJA.
KOVEMPIA ASEITA! ELI:
KAIKKI VASTAUKSET HENKIVALTOJEN KAUTTA!
Ongelma: Vuoden 2004 alettua näytämme saavan avuksemme taivaallisia
sotavoimia. Jotkut asiat viittaavat mahdollisuuteen, että
sekä idästä että lännestä yritetäänkin estää
tempausta, jonka keskuksena pidetään SUOMEA!
Suomesta se hirvittävä ase olisi lähdössä
ja palaavaksi tiedetään Öljymäelle.
Eli siis mahdollisuus, että
USA:sta tulee ydinisku Turkuun ja Venäjältä
Joutsenoon.
MITÄS TEKISITTE? HV 16. 4. 2002 klo 12.00
VASTUSTAJA KIERTÄÄ KUIN KARJUVA LEIJONA
VEIHA lähetti palautetta, ettei hän tuosta
ymmärtänyt mitään, mutta johan se siinä luki. HaVei
MESSIAANISJOHTAJA SHULAM AUTTAA PALESTIINALAISIA ARABEJA
Shalom rakkaat Rauhaa Jerusalemille rukoilevat rukousystävät,
Eräs mies kirjoitti laulun hänen kahdelle lapselleen,
jotka menehtyivät myrskyssä merellä heidän ollessaan matkalla Jerusalemiin viemään evankeliumia juutalaiselle kansalle.
Laulun ensimmäinen säe on "Kun Joen Kaltainen Rauha Täytti Sieluni". Alkuperäinen sivu, johon tämä laulu kirjoitettiin
käsin 1800-luvun lopulla on kehystettynä ja haalistuneena American Colony Hotellin aulassa Jerusalemissa.
Kun ajattelen mitä Jerusalemissa ja kaikkialla Israelissa, Jumalan Pyhässä Maassa, tapahtuu näinä päivinä,
en voi muuta ajatella kuin "Kun Joen Kaltainen Rauha Täytti Sieluni" - laulun sanoja. Nämä sanat ovat surullisia ja iloisia,
ne ovat melkein kuin psalmi minulle.
Kuten voitte nähdä uutisissa, itsemurhapommittajat eivät lakanneet senkään jälkeen kun Israel on astunut kaikkiin Juudean ja
Samarian kaupunkeihin ja rangaissut terroristijärjestöjä hyvin ankarasti. Tänä aamuna oli uusi itsemurhapommittaja, joka
räjähti julkisessa bussissa, joka oli matkalla Haifasta Jerusalemiin. Tuloksena 9 kuollutta ja 22 haavoittunutta.
USA painostaa Sharonia poistumaan miehitetyiltä alueilta, mutta olisi suuri strateginen virhe tehdä niin juuri nyt.
Arafat eikä kukaan arabijohtajista ole tuominnut terroristi-iskuja ja he ovat pelästyttäneet Bushin, etteivät he sallisi hänen
jatkaa hänen hyökkäystään Irakia ja Saddam Husseinia vastaan. En usko, että olisi reilua maailman suurimmalta imperiumilta
osoittaa tuplavaatimusta Israelia kohtaan, joka taistelee omasta selviytymisestään kaikkein julminta ja ikivanhinta vihollista
vastaan, jolla ei ole moraalia eikä etiikkaa ja joka käyttää kaikki pahat keinot tappaakseen ja terrorisoidakseen tätä
Israelin pientä kansaa, joka alle 60 vuotta sitten menetti 6 miljoonaa.
Seurakuntamme on auttanut palestiinalaisia/arabeja Betlehemin ympärillä olevissa kylissä ruualla, lääkityksellä ja
vaatetuksella. Meistä tuntuu, että meille on tärkeää tehdä tätä humanitaarista apua säilyttääksemme oman humaanisuutemme
emmekä anna vihan ja raivon, jota kaikki tunnemme ottaa meitä valtaansa. Jos joku teistä haluaisi päästä mukaan tähän
yritykseen, olisimme enemmän kuin iloisia ottamaan vastaan.
(Katkelmia J. Shulamin kirjeestä 10. 4. 2002. Kokonaisuudessaan ST Media 2:een.
Seurakuntalainen-lehdelle DI Keijo Lindemanin kautta, kiittäen, HV)
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0418.rm
17. 4. SEURAKUNNAN PÄÄ TULEE MAAN PÄÄLLE - ÄITIMAAN PÄÄN KUVA MAAHAN - KRISTUS ISTUMAAN NENÄN PÄÄHÄN!
Jumalan Sanasta mitään tietämättömän on vaikea käsittää näitä Veijosen "kymmenen vuoden päässä" näkemiä asioita. Maailmassa paavia pidettiin seurakunnan päänä eli johtajana. Ja hän olikin maailmanlaajuisen Porton pää siinä missä Paarma Suomen Porton pää. Portto tuli Morsiamen sijaiseksi. Portto sai takaisin tulevan petonsa ja Morsian takaisin tulevan Herransa. Kristus on Morsiamen pää ja Hän oli vasta tulossa maan päälle.
Suomalaisilla on mahtava etuoikeus nähdä oman maansa kamaralla kuva kauniista Morsiamesta tai oikealta vajaasta Portosta. Täällä oikealla sitä halutaan korjata. Ja jo aivan ainutlaatuisella tavalla julistetaankin: MORSIAN VALMISTAUDU! Me lähdemme Ylkäämme vastaan! Portto jää poltettavaksi.
Valtiokirkkoa vapaammissa suunnissa osa ymmärtääkin, että Portto tulee täydelliseksi kulkiessaan paavinsa helmaan. Samaan aikaan valmiiksi tulee yläilmoihin temmattava Morsian, vaikka kaiken maan palestiinalaisten vastustellessa. Minä en hyväksy vaatimusta, että meidän pitäisi olla Israelin näköinen. Mutta kohtalonyhteys on selvä. Vasta meidän lähdettyämme vastuu evankeliumista jää siihen osaan Israelia, joka kääntyy. Seurakunnan yläilmoihin oton jälkeen 144.000 juutalaista tulee Jeesukseen uskovaksi.
Suomi on meidän aikamme ja kuvamme tarkka ilmaisin. Mutta samalla kun nähdään, että Morsian tulee täydelliseksi ja lähtee Ylkäänsä vastaan, maan alla olevat Jumalan viholliset joutuvat luovuttamaan pelin Jumalalle maan ääriä, ÄÄRIVIIVOJA MYÖTEN!
Jumala lähettää Poikansa hallitsemaan maan koko maanpiiriä
Israelin luvattu Messias kun on ja siis
tuhanneksi vuodeksi istumaan valtaistuimelle
Israelin Jerusalemiin.
Raamattu kertookin, miten vuoret tulevat sortumaan ja
Jerusalem saattaa olla maastollisestikin korkein
kohta koko maa-planeetalla.
Isä Jumala senkun naureskelee yläilmoista.
Täysin hölmöllä Paholaisella ei ollut mahdollisuuttakaan
saada maan alle voittamikseen kuin vain ihmiset,
joiden täytyi olla vielä tyhmempiä kuin
tuo kuutosen kusipäinen Perkele.
Isä taivaasta nauraa.
Ei enää katsoen maan äärten Suomikuvaansa vaan
Äiti Maan pään kuvaa.
Siellä missä aurinko nousee, Japanin naisten Vladivostokissa,
on sen Ämmän nenä.
Mutta Hänen Morsiamensa
pään
keskikohta ja nenä on juuri siinä,
missä Hänen Poikansa Jeesus Kristus istuu.
Hän on Herra ja Kuningas!
Harri
Veijonen 16. 4. klo 10 vuonna 2002 siinä maassa, mihin oli hymypojaksi suotu
eikä koskaan edes Hymy-lehteen kelvannut.
ÄITIMAAN NENÄ - NIISTETTÄVISSÄ NIIN USEIN KUIN TAHTOO
Seurakuntalainen-lehdessä 16. 4. 2002 kerrottiin, miten oli jo ennalta voittaja sanellut tulevalle häviäjälle ehtoja. Ihan päinvastaisia kuin se aiemmin meille. Siperian koilliskulman nimikin muutetaan Petsamoksi. Ja häviäjällä itsellään oli näyttää kuva Vladivostokista, jonka suomalainen nimi jo tiedettiin. Peräviipuria ehdotettiin, mutta hyväksytyksi tuli Äitimaan nenä. Livecamerakuva siitä nenästä niistettävissä jatkuvasti sikäli kuin siellä Vladivostokissa kamera toimii. Livecamerat-sivulla Äitimaan nenä aivastutti tai ei. Harri Veijonen, siellä jossakin Siperiassa sinne lähetettyä yhtä pientä Jumalan Sanan palaa hämärässä lukien.
HULLUJEN KILPAILUT : TERRORISMI JA ANTISEMITISMI
Jasser Arafat edelleen maailman terroristien ykkönen,
Asiakirjat osoittavat: Arafat sekaantunut terrorismiin.
Ranska antisemitismin kärkeen, Suomi kärjen tuntumassa.
KISA JOSTA PIDIN EIKÄ PAREMPIA LÖYTYNYTKÄÄN
Noista hulluista kilpailuista uutisoi Reino Savola, joka
kaiken sen ajan mitä internetissä toimin,
tuli hyvänä kakkosena, ellei välillä ollut edelläkin
kisassa kertoa
Karitsan häihin lähdön
yksityiskohdista etukäteen. Hänen tunnuslauseenaan edelleenkin on:
"Hoosea 6:2 Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää, ja
me saamme elää hänen edessänsä. ("...ja tuhat vuotta on kuin yksi päivä..") Kolmastuhannes vuosi alkoi ......
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0417.rm
16. 4. SUPERVALLAT TIENNEVÄT SOTANSA ALKAVAN - RED ALERTIN PELAAJASTA KAPTEENIKSI TAIVAALLE - VEIJONEN KEIHÄÄNSÄ KÄRJESSÄ
Pidän todennäköisenä, että supervallat tietävät jo keskinäisen sotansa alkavan. Venäjällähän oli tutkittu tähtiä ja nähty paluu alkuun. Vuosiviikon puolivälissä tiennevät taivaalta "hyökättävän" kuin ihmepelastus Punaista merta ylitettäessä. USA:ssa taas saatiin isku paikkaan, johon Nostradamuskin oli ennaltatiennyt oikeat koodit ja ajassa erehtyi päivälleen kahdella vuodella. Tähtien sota ei ole tulossa vaan sen tiedetään olevan jo menossa. Kansoja vain rauhoitellaan ja Palestiinaan asti. Voittajaksi ehkä luullaan sitä, joka sen jälkeen iskee ensin. HV
RED ALERT - PUNAINEN SOTAVALMIUS - VALMISTA ON SANO PENTAGON
Cutting Edge: YKSIKÄÄN LENTOKONE EI TÖRMÄNNYT PENTAGONIIN. Koko juttu oli lavastusta!
RED ALERT KERTAUS
En siis tiennyt etukäteen WTC-iskua. Vain sen vastakohdan
1. antaa mennä Tuomiojalle, 2. niinkuin 10,
3. 30 vuotta sitten
aika tiedettiin, 4.
Nostradamuksen sanoin ennaltatienneen.
5. Ultrassakin sitä mainostin
Raamattu kainalossa. Minä en tiedä mitään vaan
pelailin USA - RUSSIA otteluita sitä Red Alert PC-peliä
profeetalliseksi peliksi sanoen ja väittäen itsekin profeetta olevani.
Tiedän sentään sen, että Red Alert pelin kansikuvat
on jo vaihdettu.
Kuvista piti jostakin syystä
poistaa palavat WTC-tornit.
Kenellä Pyhä keihäs on,
hän hallitsee maailmaa, sanoi Hitlerkin tavoitellen
sen vastakohtaa, mikä lentelee sivuillani.
Minä en tiedä mitään.
Minä vaan ohjaan tätä konetta.
Hulluhan tänne yrittääkin.
Pohjantähti täällä jo kävi. Taitaa loistaa ylhäältäkin.
Suositus: Vakuutusyhtiö Pohjantähti ent. nimeltään
Häme on avannut toimipisteensä
Lappeenrantaan.
Harri Veijonen.
AGRICOLA ARAT
Tampereen Klassillisessa oppimani ensimmäinen latinan
lause oli
"Agricola arat", suomeksi maanviljelijä maata viljelee.
Hyvin heitti
Mikael Agricola tähän maahan
siemenen, vaikka minä sadon sitten korjaankin.
Vakuutusyhtiö Pohjantähti korjasi taloni perustuksia.
Seinälläni oleva Mikael Agricolan kuva sanoo
Turun kirkon vieressä olevalle Agricolan patsaalle:
"Kirkkosi on päin maata."
Mikael Agricola, suomalaisen Raamatun ja
kirjakielen eikä minkään kirkon isä.
Vielä vähemmän Pietari ei kirkon vaan
seurakunnan perustaja.
Mutta Turun tuomiokirkko jää ja sen peilikuvasta lähtee Jumalan
seurakunta
kuvainnollisesti vaikka Veijosen keihäässä.
Miksi Tampereen Klassillisen eli Clasun
vieressäkin olevalla kirkolla on nimi Tuomio,
ja ev. lut. piispa Tampereella johtaa
latinistaja?
Heille seisoo lopussakin tuomio eikä kiitos.
Veijonen keihäänsä kärjessä.
UUDEN SUOMEN MAAKUNTALAULU
Olihan siinä Porilaisten marssissa menoa, mutta
sanat olivat liian julmat.
All You Need is Jesus.
Sitä olen täällä tuhannen vuoden päässä hengessä
työpäiväni aloitettuani ehdottanut
Israelin Jumalan valtakunnan pohjoisen
maakunnan maakuntalauluksi.
Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Kolme ykköstä.
111 kertaa hakemistosivulla Herramme voiton
kunniaksi:
All You need is.
SEISOMAAN SIITÄ. Ja kenellä vielä on hattu päässä niin kävelköön Turkuun!
Tuomioja sinne jo siirrettiin oman uomansa helmaan.
UUSI PETSAMO
Hieman kynäiltiin ja asia oli sillä selvä.
Voittajahan sanelee ehdot.
Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset, jos Suomelle olisi
jäänyt vain
se Porkkalanniemi.
Kaikki kunnia
Suomen Turun kirkolle!
Mutta Herra sai
täydellisen
Morsiamen ja minä
puolen valtakunnan raha-asiat hoitaakseni.
Vaan oli tänne Siperiaan pitkä matka, vaikka
juuri näin etäälle
kirkko veljiä aina lähetti kunnes veljet toivat Jumalan Sanan.
Tähänhän se päättyy tämä Fin Land,
maan ja ajan ääret.
Ai että mikä tälle uudeksi nimeksi?
1. No Petsamostahan olin kotoisin.
Tampereen Petsamosta muutin
siihen
Paarman pelikuvaan Lappeenrantaan.
2. Eikö
sillä
Portollakin ollut joku nimetön käsi
vastapäätä Morsiamen kättä?
En unohtanut Jerusalemia.
Paarmahan sen unohti ja tiedäthän
mitä siitä seurasi:
alkupalaksi
Porton oikea käsi.
14.500 SUOMALAISTA MURHATTU
Totuuskomissio Suomeen! Joukkotuhontaa: 14.500 itsemurhaa! Kannattaisi katsoa ensin nämä omat asiat Suomessa
kuntoon ennenkuin lähdetään kovin muita neuvomaan! Olin eilen Jyvässeudun Syrjäytetyt ry:n järjestämässä seminaarissa
Jyväskylän Kammissa. Tilaisuudessa esitelmöi mm. ekonomi Jukka Davidson Katakombista Elämään Kansanliike ry:stä.
Hän kertoi mm. että Suomen lama olisi hallitusvaltamme suosiollisella avustuksella aiheutettu.
Konkurssien - n.32.500 - ja muiden romahdusten seurauksena olisi 14.500 suomalaista tehnyt itsemurhan vuosien
1990-1997 aikana. Juhani Starczewski
AAMULLA KELLO KUUSI
Huomenta.
On 14. 4. klo 06, mutta kirjaan päiväkirjaani jo päivämäärässä 16. 4. 2002.
Jos kerran vedän joukkoa Karitsan häihin, ollen
aikamme suomalaisryhmän
johtaja vielä
käytäessä viimeiselle tuomiolle. Onneksi
katselen juuri päinvastaisessa nurkassa kuin Jukka Paarma on
aloittanut aamutoimensa Suomen Turussa klo 06.
Vaikka tietenkin oikeasti jäljessä ajassa
niin monta minuuttia kuin asteet maan kamaralla, kartalla osoittavat.
Osmo Pöysti ja monet muut venäjääkin ymmärtävät henkilöt
tutkivat karttojaan ja tulevia matkojaan. Minä
kurkistan ensin
Osmo
Pöystin avoimeen pöytälaatikkoon osoitteessa
http://personal.phpoint.net/poeysti/drawer.htm#PÖYTÄLAATIKKO,
ja sitten taas Vladivostokiin:
http://webcam.vladivostok.ru/. On meilläkin aurinko noussut, mutta
siellä kello näyttää 14-04-2002 klo 14.
Eli siis sen kahdeksan tuntia meitä edellä.
Iskusta New Yorkiin on sivuillani näkyvän sekuntikellon mukaan
kulunut 214 päivää 14 tuntia 15 minuuttia.
ILTAPÄIVÄLLÄ KLO 16
Antamallani sivulla oli ruuhkaa tai
kamera reistailee.
Sama tilanne saman kuvan suuressa versiossa:
http://olegk.pp.ru/webcam/640x480/webcam.jpg
Englanninkielisille tarjottu sivu
on kesken eri kuvalla ilman kellonaikaa
http://webcam.vladivostok.ru/eng/.
Tiedettiin, että
kun täällä on klo 16 niin siellä ollaan jo 8 tuntia
edellä ajastamme 14-04-2002 16:00:00
eli
kuvan vasemmassa reunassa oikea teksti:
15-04-2002 00:00:00 Vladivostok summer time.
Paholaisen iskusta sekuntikellomme osoitti silloin lukua
215 päivää 0 tuntia 15 minuuttia.
TELUS, TELLUS, MAA, PLANEETTA MAA, ÄITI MAA
Aamulla kello kuusi tai näin vähän yli:
Sun 14 Apr,06:01:11 ajhs40bay13ni.ab.hsia.telus.net
tultiin hakemistosivulleni
katsomaan kaiketi
sekuntikelloa täältä toiselta puolelta telusta, tellusta eli maata
ja siis
maa-nimiseltä
palvelimelta:
http://www.telus.net
.
Sieltä puolestaan voi tallettaa erään kartan.
Roomalaisessa jumaltarustossa Maan jumala oli Tellus, hedelmällinen maa.
Kreikan kielellä Gaia, Äiti Maa.
Kainiin taitaa Gaiakin viitata.
Veljensä murhaaja, jonka äitimaan hedelmäuhri ei Herralle kelvannut.
Piti nähdä ylhäältä päin, että Jumala lähettää Poikansa ja että
Karitsa on sopiva uhri. Karitsan häät alkavat.
Aabelista alkaen kaikki viisaat mukana.
Maa-planeetan nappuloille selkeästi Isä Jumalan vastakohta,
"Luoja Äiti Maa".
Ainakin minä olen iloinen, jos maanalainen
Paholaisen väki jo luovutti pelin minun osaltani minut
maan alle "pelastaakseen."
En tiedä jouduttiinko
vastaavasti yksi nappula poistamaan
Taivaan Jumalan ulottumattomiin
vaikka
Helsingistä Turkuun tuhannen vuoden päähän.
Minä kuitenkin osasin jo alkaa katsella
Vladivostokiin
ja Siperian koilliskulmaan, uuteen
Petsamoon.
PORTTO ON HÄNEN TYTTÄRENSÄ
Äiti Maako halusi luoda itsensä näköisen kuvan?
Eikö Iso Karhusta ollut mitään apua?
Entä Pohjantähti, Aamutähti.
Otava ja Pikkuotava?
Mitään vastaavaa ei ole maailmassa koskaan
kirjoitettu. Teksti rakentuu kaiken aikaa.
Tarina etenee kovaa vauhtia kohti taivasta!
Päiväkirjani alkoi
1. 1. 1998.
Apusivuja on ties miten paljon.
Ensikertalaiselle suosittelen aloittamaan näistä:
Veijonen:
Raamatullinen lopun ajan Sanakirja
ja
Veijonen:
Sata seurakunnallista syytä
kulkea päinvastaiseen suuntaan kuin kirkko HV 14. 4. klo 18.
AAMULLA KELLO SEITSEMÄN. Lappeenrannassa 16. 4. 2002 klo 07:00:00. Ei mitään uutta itärintamalta. 16-04-2002 15:00:00 Vladivostok summer time. NY iskusta 216 päivää 15 tuntia 15 minuuttia. Ainakin nyt katsoin lukemat oikein.
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0416.rm
15. 4. SATAN + SEX KUUTOSEN MAAILMA SAA KUUTOSEN VALTIONSA
SATAN + SEX YEARS
Hello my frieds in
http://groups.yahoo.com/group/zipsonly/
Welcome to my Hal Lindsey group too!
http://groups.yahoo.com/group/hallindseyfanclub.
I am "HAL LINDSEY" in Finland.
SATAN 911 2001 + RUSSIA SEX
FIN 101 2000 + LAND 7 YEARS
WHEN OUR EXODUS IS COMING?
2004 January? Palestine to the Earth
but WE Israel to the Heaven!
FACE OF SATAN APPEARS IN PHOTO OF WTC CRASH:
http://wwnet.fi/users/veijone/satan.htm
+ SEX YEARS.
Is there any friend who can translate
to English my Daily News
http://wwnet.fi/users/veijone/ ?
All translations first to me
harriveijonen@yahoo.com
Yours,
Harri Veijonen
MAAILMAN (PAHOLAISEN) JÄRJESTÖ HALUAA PALESTIINAN (PAHOLAISEN) VALTION
Onko kiva olla nappulana pelipöydällä? Ylhäältä joukkojaan siirtelee Maan Luoja,
Isä Jumala, ja alhaalta Luoja Äiti Maan nimellä Saatana.
Peliä on käyty pikkutarkoin säännöin Herralla SEISKA ja narrilla KUUTONEN
kuin RISTINOLLAA ikään 6000 vuotta tultaessa ajankohtaan 1. 10. 2000.
RISTEYSKOHTA. Tulkoon Sinun valtakuntasi tai sitten minun,
ja niin myös
koko maan päälle.
Israel vai Palestiina?
Lauantaina 13. 4. 2002 edessäni on Etelä-Saimaa
lehti uutisineen: Ihmisoikeustoimikunta haluaa Palestiinan valtion,
YK:n Annan pysäyttäisi väkivallan Lähi-Idässä
kansainvälisin voimin. "Israel ja maailman kansat".
2600 vuotta sitten meille ihmisille oli profeetta Danielin kautta
kerrottu, että
1. 10. 2000 alkaa vielä yksi SEISKA, vuosiviikko.
On Paholaisen vuoro yrittää luomistyötä
päivä kuin vuosi eikä kuin tuhat.
Muista pyhittää sapatin, viikon viimeinen, seitsemäs päivä.
Paholaisen järjestyksessä ensimmäinen päivä otetaan
laiskotellen.
Tultiin syksyyn 2001.
Oikea juutalaisvuodenvaihde on 18. 9., mutta
narrin vuodethan ovat päiviä, Paholainen
aloittaa ensimmäisen työpäivänsä todistaen narriutensa.
TÄMÄ ON MINUN VIIKKONI, aloitetaan 11. 9. 2001.
Ja monet ovat ihmetelleet sitäkin, oliko
Kristus syntynyt juuri 11. 9. 1 jKr., oikeassa "nollassa",
mikä päivämäärä silloin kuitenkin oli kai myös oikea vuosituhannenvaihde
juutalaiskalenterissa.
Joka tapauksessa 18. 9. 2001
Paholainenkin on jo todistanut, että
enää KUUSI PÄIVÄÄNSÄ
ajankohtaan seitsemän vuotta ajankohdasta 1. 10. 2000
eli noin
15. 9. 2007, jolloin Herra hallitsee koko maan päällä ja narri
luulee hallitsevansa vuotta myöhemmin.
MUISTIKUVA KEIHÄÄLLÄ ENNALTATIETÄMISESTÄNI.
Myöhäistä syksyä se oli, kun ukkini Mikko Lempiäisen asuessa
Kisakentänkatu 24 A 4,
kävin kertomassa mahdottomasta yrityksestäni viereisellä
Pyynikin urheilukentällä Tampereen Urheilijoiden,
TU 38:n seuran mestaruuskisojen keihäänheitosta,
juniorina miesten keihäällä
ja voittoon.
Tampereen Clasussa myöhemmin syksyllä
ihmeteltiin, heitinkö niin paljon, 60.00.
Enkä pitänyt sitä minään kuin vasta vuosien jälkeen.
Ja varsinkin tänään, kun tiedän
pompottaneeni Jeltsiniä 1992 jutullani
narri aloittaa kautensa YHDELLÄ VUODELLA
ja aloittikin tarkalleen niin.
Ja tarkalleen niin kuin ennaltatietämäni
"Tuomioja Mäkelä talo" -vastakohta opetti aiemman kertomukseni mukaisesti
iskun kohteesta.
Ja siis ajankohtaakin tapahtumalle ei vain kymmenen vaan jo
30 vuotta sitten.
Heitin tasan 6000 niinkuin iski Paholainenkin yhtä vaille
30 vuotta myöhemmin luullen sitä ajankohdaksi 6000.
KUUSI PÄIVÄÄ TEE TYÖTÄ. Jatkoa tulee, vaikka
paljon on jo sanottu ja tehty.
6000 vuotta varoitettu: älä laita Palestiinaasi
minun Israeliini.
Saatana "Luoja Äiti Maana" ei kuitenkaan usko vaan
luulee saavansa kaiken maan.
Peli etenee maan ääriin ja maailman loppuun, mutta
tällä pohjoisella pelipöydällä Turusta Vladivostokiin
nähdään milloin kuutosella pelanneet
ovat Porvoossa ja seiskalla Porkkalassa.
Yksi etappi välimaaliin, mutta mehän olemme silloin emme Helsingissä
emmekä Israelin Jerusalemissa vaan siellä, minne
"Luoja Äiti Maa" joutuu ensin luovuttamaan
maan altakin seiskalla elämänsä päättäneet.
Sillä Veijonen paljastaa Paholaisen
salaisuuksia, joista
Paavalikin oli jo paljastanut
tämän: Me emme tahdo pitää teitä veljet tietämättöminä siitä,
kuinka poisnukkuneiden on.
Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin, sitten elossa
olevat temmataan yhdessä heidän kanssaan
pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin.
"Luoja Äiti Maa" itkee, kun menettää
suloiset nappulansa kauhealle viholliselle nimeltä
Taivaan Jumala.
Varoitus: Suomi 24:n osastossa Herätysliikkeet
Enkelinsä itkee jo ääneen.
Älkää lukeko sen kuutosjuttuja vaan täältä SEISKAA!
Harri Veijonen.
SARJASSA KUUTOSTUTKIMUKSIA: LÄHETYSSAARNAAJIEN PALKAT
1. Amerikkalaiset käyvät sivuillani jäljet jättäen.
2. Amerikkalaiset eivät käy suomalaisissa kirkoissa.
3. Amerikkalaiset eivät tiedä Suomen kirkkojen arvojärjestystä.
4. Amerikkalaiset kertovat itse omat ydiniskusuunnitelmansa.
5. Amerikkalaiset eivät lähetä tänne huoria vaan mormonipoikia.
6. Amerikkalaiset ovat jo saaneet iskun ennatatiedettyyn
aikaan ja paikkaan
linjalla se ja se.
7. Amerikkalaiset saattavat pelastua vain veden kautta vastakohtana ilmatie.
8. Amerikkalaisen isä on jo kyydittänyt meidän poikaamme.
Korjaus: "Tämä kaupunki Lappeenranta tuhotaan
ydiniskulla 45 päivää Jerusalemin valerauhan solmimisen jälkeen".
(Lappeenrannan kaupunginhallitukselle minulta joskus
15 vuotta sitten). Ajassa ei korjattavaa, mutta
amerikkalaisilla ei sittenkään näyttäisi
olevan kiinnostusta tuhota ydiniskulla kaupunkiamme,
koska venäläishuoria on vähän ja
mormonipoikiakin vain nimeksi täydentämään venäläisjoukkoja.
Edelleen pidän mahdollisena seudun suurimman montun tulevan
Joutsenon kirjastoon, johon ei lahjaksikaan kelvannut
kirjani Jerusalemista sovittaessa.
Pelivinkki: Harri Veijonen: 666-peli. HV
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0415.rm
A NEW GUINNESSWORLDRECORD-VIDEO
rtsp://a1102.v33488.c3348.g.vr.akamaistream.net/ondemand/7/
1102/3348/3baf636c/www.guinnessworldrecords.com/video_source/100178.rm
14. 4. SEISKA KYMMENEN VUOTTA - ONNITTELUT SEISKA -LEHDELLE
- SUOMESSA KAIKKI YHTÄ VEIJOSTA VASTAAN JA VIELÄ LUVAN KANSSA:
KESKUSTELU: "VEIJOSEN HERÄTYSLIIKE": LUVUT SEITSEMÄN VASTAAN KUUSI
SEITSEMÄN PÄIVÄÄ -LEHTI KYMMENEN VUOTTA
http://www.seiska.fi/.
Juorulehtenä tunnettu Seiska mainostaa usealla taholla
saavuttamaansa kymmentä vuottaan. Internetissäkin on
kilpailuja, joissa saa pyörittää onnenpyörää ja
kun osuu seiskaan niin palkinto odottaa.
Sitä peliä tosin on helpotettu sen verran, että
kuka tahansa milloin tahansa osallistuu niin aina osuu
seiskaan. Toista on, kun vaikeutetaan hieman peliä.
Aivan mahdoton juoru lehteen nyt tarjottiin.
Se ei voi mitenkään olla totta. Mutta SEHÄN ON TOTTA:
Seiskan juhlaviikolla täällä on tarkoitus kertoa, miten minä
ja taas minä moneen kertaan olen osunut seiskaan, joissa yksikin osuminen on lähes mahdotonta:
Osuin seiskaan jo
en vain Seiskanne syntymävuonna 1992 vaan
jo 30 vuotta sitten. Silloin jo näytin Paholaiselle, miten se puolestaan iskee
kuutoseen
ennätyksekseni jääneellä tuloksellani 60.00 (mikä oli
parempi tulos kuin Hannu Siitosen tulos vastaavana 17-vuoden ikäisenä!).
Sitten näytin kaapin paikkaa vuosillekin, tulin
palkituksi Tykkimäen huvipuiston 2000.000. vieraana.
Kahden kirjanakin painetun tutkimukseni mukaisesti
etenivät VUOSIVIIKOT eli SEISKAT!
Kun syksystä 1993 alkanut SEISKA osui
juutalaisvuodenvaihteeseen 1. 10. 2000 tulikin paluu alkuun,
tuhatkertaa nopeampi vuosiviikko, SEISKA! Nämä kaikki Suomessa vain
minun etukäteen sanomanani tai ainakin
ylivoimaisesti ennen muiden sanomisia,
alkaen Jeltsinin pompottamisella Tukholmaa myöten 1992
kertoessani jo silloin etukäteen, että YKSI VUOSI alussa niin
Paholaisen aika alkaa. Tietenkin pitää juhlia
myös KYMMENTÄ VUOTTA niinkuin SEISKA.
Mutta jo 30 vuotta
sitten
osoitin SEISKAA.
Narrihan aloittaa SEISKAN NIINKUIN UUNO,
lepopäivällä:
Täyskäännös takaisin päin ja tuhatkertaisella nopeudella alkaen
1. 10. 2000. Paholainen siis piti ensimmäisen päivän,
vuoden syksystä 2000 syksyyn 2001 lepopäivää, ja
sen oikea lepopäivä,
syksystä 2007 eteenpäin onkin taas niinkuin Herralle sopii
ei vuosi vaan tuhat,
VUOTEEN 3007 saakka.
Kiitos Seiskasta!
Kymmenen vuotta olen kirjoittanutkin, että
kun päivä Herralle on kuin tuhat vuotta niin narrille se on kuin vuosi.
Kun sen narrin
SEISKA, VIIKKO alkaa niinkuin Satan näkyykin
11. 9. 2001, niin johan
se itse hölmönä kuutosena
paljasti kaikki mitä on tulossa: SEISKA!
SEITSEMÄN PÄIVÄÄ.
Viimeisenä päivänä se sidotaan
ja laitetaan vankeuteen
tuhanneksi vuodeksi.
Minä muuten olen syntynyt päivälleen
10 vuotta myöhemmin kuin se ihana Suomen suosituin ja
SEISKA -lehden
mainosmiehenne Vesku Loiri.
20 vuotta myöhemmin
kuin maailman suosituin mies, Elvis Presley.
Ja
Suomi-neidossa asun tarkalleen
peilikuvassa
arkkipiispa
Jukka
Paarman Turun tuomiokirkoon
nähden. SEISKA oli silläkin 700 vuotta 2000 jKr.,
vaikka viimeistä tuomiotaan 7000 vuotta alusta se julistaa.
Meillä Lappeenrannassa vasta oltiin puolimatkassa eli juhlittiin 350 vuotta.
Maan puoliväliin, Helsingistä Utsjoelle voittekin kuvitella
halkaisijan tai peilin,
koska
tarkalleen eri suuntiin kuljetaan
tyhmät ja viisaat
Paarmalla ja minulle selät vastakkain.
Mitä vielä? Puolivälissä tuhatvuosista SEISKAA oli
juutalaisten Exodus Egyptistä.
Minun johdollani tästä maasta lähdetään,
kun puolivälissä SEISKAA vuosina ollaan menossa
eli noin vuoden 2004 alussa. HYVÄ SEISKA!
Se on Jumalan tarkka luku ja yhtä pienempikin on Saatanan tarkka.
Kuka näitä kaikkia SEISKAN OSUMIANI edes muistaa!
Vaikka tiedättekin, että minä SEISKOINENI olen oikeassa, pitäisi teidän
MAAILMAN SUURIMMAN UUTISEN maan päälle täältä alhaalta netistä nostaessanne
osata edes hieman pilkata minua siihen suuntaan, että arkkipiispa Jukka
Paarma ja toinen huuliveikko,
Erkki Tuomioja eivät sanoisi mitä ajattelevat oikeasta seiskasta:
SEISKA on huono lehti, tehkää KUUTONEN!
Mutta jos tämä juttu ei lehteenne sovi niin
teillä voi jo ollakin kuutonen vaikka SEISKAN nimellä.
Joka tapauksessa täältä täydellisen seiskan arvoisen
http://go.to/veijonen/,
Seurakuntalainen-lehden toimituksesta
onnittelut sinne Seiska -lehdelle!
Harri Veijonen,
13. 4. 2002.
VEIJOSEN HERÄTYSLIIKE: LUVUT SEITSEMÄN VASTAAN KUUSI
Joku unikeko on laittanut julkisesti pilkattavaksi
nimelleni nimetyn herätysliikkeen. No nyt voivat
kaikki muut olla palautteiden tuomasta häpeästä vapaat.
Aivan kuin oikeasta kädestäni:
Suomi 24 keskustelu/uskonto/herätysliikkeet: Veijosen herätysliike
Kirjoittanut: unikeko, 13.4.2002 klo 01.40
Veijosen herätysliike, http://go.to/veijonen/
näyttää pelailevan katsoen maan päältä seiskalla siinä missä Angelsky,
Turun arkkipiispa, ulkoministeri Tuomioja yms. vain kuutosella
maan alta. Näyttää siis olevan kulkusuunta selvää
siinäkin suhteessa. Seiskalla pilviin ja kuutosella maan multiin.
Lisäksi "Luoja Äiti Maa" joutuu luovuttamaan Palestiinansa
Israelin maalle tehdessään mullan alta ne
nappulat, joilla
kuolinhetkellään oli seiska eikä kuutonen.
Minut on kuulemma jo vapautettu koko pelistä ja katoaisin taivaan tuuliin
vuotta myöhemmin kuin itse olen innolla menossa.
HV
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0414.rm
A NEW GUINNESSWORLDRECORD-VIDEO
rtsp://a1102.v33488.c3348.g.vr.akamaistream.net/ondemand/7/
1102/3348/3baf636c/www.guinnessworldrecords.com/video_source/100177.rm
13. 4. "VUOSIVIIKKO KOHTI UUTTA ALKUA" -SELITYS ALKOI TARKASTA OSUMASTA 30 VUODEN TAKAA: ENNALTATIESIKÖ VEIJONEN WTC:N ISKUN AJANKOHDAN VUONNA 1992 VAI JO VUONNA 1972? - KATSO TULEVAA "TAIVASTAMME"
VUOSIVIIKKO KOHTI UUTTA ALKUA -opetus lähti liikkeelle tänään
ja jo 30 vuoden takaisesta osumastani:
Sentin tarkkaa ennaltatietämistä 30 vuotta.
Olin edellä
lähimpiä seuraajiani profeetallisessa mielessä kymmenen
vuotta.
Olin heittänyt keihäsennätyksenikin 60.00 vuonna
1972, 17 v. 9 kk ikäisenä,
siis tarkalleen siihen, mistä
Paholainen aloitti kuuden tuhannen matkansa.
Mutta nyt Suomessa viimeinenkin voi tulla ensimmäiseksi,
kun
Turun tuomiokirkkokin lupaa tuomiota
7000 vuodessa.
Yksi nolla on Venäjällä.
Lähtölaukaus alusta uuteen,
vain
tuhannesosan mittaiseen kisaan tapahtui siis
1. 10. 2000.
Piru vielä yrittää huijata, mutta suomalaisista
yhtä viisaita olkoot vain Paarma ja Tuomioja.
Pitäähän jonkun Paholaisenkin maaliin ehtiä
viimeiselle tuomiollekin väärälle puolelle.
Naurettavan yksinkertainen sana, ja minulle
maan "viisaat" aina ovat nauraneet. Harri Veijonen 12. 4. klo 13
JUUTALAISTEN MESSIAS MEIDÄN HERRAMME
Pidän linkkiä Moshe Zewin sivuille etenkin syystä, että ne opettavat juutalaisia tuntemaan
juutalaisten Messiaan,
meidän Herramme!
Moshe Zewin sivut
PÄIVÄN SANA: Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni. Psalmi 137:5
STT: "Israelin pääministerin Ariel Sharonin mukaan Israelin armeija pysyy miehitetyillä palestiinalaisalueilla "kunnes terroristit antautuvat". Sharon antoi lausuntonsa vain tunteja ennen Yhdysvaltain ulkoministerin Colin Powellin saapumista Israeliin. Sharon sanoi varoittaneensa amerikkalaisia siitä, että Israelin armeija ei vetäydy Betlehemistä, Jeninistä, Nablusista tai Ramallahista ennen kuin kaikki terroristit ovat antautuneet. Israelin joukot ovat pidättäneet Länsirannalla yli 4 000 palestiinalaista."
MAAN ALTA PELAAVA PAHOLAINEN HÄVIÄÄ VARMASTI
VAARALLISTA PELIÄ
Eräs "Luoja Äiti Maa" -uskovainen eli maan Luojaa vastustava
spiritisti välitti sähköpostissa
viestin.
Ikäänkuin vahvistettiin sanomaani
Morsiamesta ja Portosta
tietenkin valheeksi väittäen. 11. 4. klo 20.
TAISTELUN PERIAATTEITA
1. KESKENÄÄN SOTIVAT OSAPUOLET HENKIVALLOISSA.
Paholaisella on taistelunsa Jumalaa vastaan siten, että
Herra pelaa taivaastaan, ylhäältä päin, ja Paholainen alas syöstynä
maan alta, se luotu ja narri mukanaan kolmannes luoduista enkeleistä.
2. KESKENÄÄN SOTIVAT OSAPUOLET MAAN NAVAN JERUSALEMISSA
KAIN JA AABEL.
Alusta alkaen nappuloita ovat olleet
Kain vastaan Aabel. Viime sunnuntaina
Leningradin Pietarin ev. lut. Mikkelin kirkon
pastori Sergei Reiman Lappeenrannassa aloitti puheensa Kainista ja Aabelista.
Kain oli peltomies ja lepytteli Jumalan vihaa
tekemällä maan hedelmistä lepytysuhrin.
Aabelille Jumala oli rakastava Isä,
ja hän teki kiitosuhrin uhraten karitsan.
Aabel tunsi elävän Jumalan ja vain hänen uhrilahjaansa
tuli ylhäältä
joku hyväksyvä palaute. Linkki: enemmän Kainista ja Aabelista.
ISMAEL JA ISRAEL.
Sotapeliin tuli vauhtia
veljeksillä
Israel ja Ismael:
Erkki Kuisma:
"Israel ja Ismael ovat kahden suuren kansan kantaisät. Juutalaisuus on Israelista ja islamilaisuus on Ismaelista.
Jeesus Kristus on Jumalan lupaama Messias niin juutalaisille kuin islamilaisillekin. Eikä ainiastaan heille, vaan
kaikille kansoille."
Äskettäin Suomi 24:ssä väitettiin minun jo luvanneen arabien
katoamista maan päältä.
Kysymys ei ole kuin KAIKKIEN uskontojen ja ateismin
katoamisesta Jeshuan Messiaan valtakunnan tullessa.
Kaikki ihmiset saavat ihan vapaasti valita puolensa.
Meitä asian ennaltatietäjiä on turha syyttää
sellaisen toteuttamisesta vaan kaiken aikaa on varoitettu:
ÄLKÄÄ KOSKEKO ISRAELIIN, ÄLKÄÄ JAKAKO SEN MAATA!
OMA TUOMIONNE TULEE SIITÄ!
Israelin Jerusalemissa on selkeästi kysymys
Israelin ja Ismaelin nappuloiden siirrosta, kun taas
Suomen syntyessä 1917 itänaapuriin tuli
ateismia tunnustava valtio, vaikka tuhat vuotta jo
saavuttikin sen "oikeaoppinen",
ortodoksikirkko.
3. KESKENÄÄN SOTIVAT OSAPUOLET MAAN ÄÄRTEN JERUSALEMISSA
Tuhatvuotisen pelin lopun alussa Paholaisella on Iso Karhu, ja Jumalalla
pieni neitokainen.
Molemmat syntyivät vuonna 1917, jona vuonna
myös Jerusalem vapautettiin turkkilaisvallasta
juutalaisvaltion tulla.
Jumalalle suunta on selvä
ja voittokin varma: Karhu laitetaan nukkumaan tuhanneksi vuodeksi.
Maan alla ja Moskovassa ehkä luullaan voitettavan,
kun katsotaan tähtiin.
SEITSEMÄN VUOTTA MAAN ALLA
Selitän lisää vuorokauden kokemuksiani:
Pahoja henkivaltoja totteleva spiritisti
oli mailannut minulle
ja valitellut
omalla häviäjän tavallaan, miksen ole heidän pelurinsa vaan
varastan heidän pelinappuloitaan
paljastaen häviäjien reittejä ja paikkoja.
Eli tiedän täältä ylhäältä ja Raamatusta katsoen, missä mennään.
En toista sanoman lähettäjäksi väitetyn
Paholaisen enkelin nimeä enempää kuin
välittäjäksi väitetyn,
maan johtavana
spiritistinä nyt pitämäni nimeä.
Häiritsivät hieman minun tutkimustyötäni.
Kuitenkin aamulla
tiesin jo mitä tämän päivän pääuutiseksi
aiheen edelleen jatkuessa alkuun kirjoittaa.
Sitä ennen olin herännyt uneen, missä jossakin metsäretkellä
karhu oli kaukana,
välissämme kaksi henkilöä,
ja minä heittäydyin maahan paikalleni.
Karhu tuli haistelemaan niskaani ja siihen heräsin.
Näyttäisi siltä, että karhu haistelee.
Suomen maan kamaralla ääntä pitää
Tuomioja ja Paarma.
Minun "ruususen uneni" pituus lienee
määrätty seitsemäksi vuodeksi.
Vuoteen 1997 sain Etelä-Saimaassakin ääntä pitää,
mutta siellä ovet suljettiin ja täällä
"maan alla" netissä oli jo valmista
aloittaa seurakunnallinen opetus.
ETELÄ-SAIMAAN SEITSEMÄN VUOTTA
Raamattu meitä opettaa, että jos yksi sulkee ovensa niin toinen avaa. Etelä-Saimaa lehti oli vuoden 1996 jälkeen sulkenut
meiltä ovet jopa maksullisille ilmoituksillemme seurakuntia palstalla. Olenkin pitkään antanut palautetta, että tulette itse
sulkeutumaan: Etelä-Saimaa pian vainaa. Nyt näyttäisi siltä, että vuosiviikko tulisi vastaan tässäkin tapauksessa aikamääreenä.
Ehkäpä minusta tuleekin Lappenrannan Uutisten
päätoimittaja. Sillä nimellä Etelä-Saimaa aloitti.
Ennustustani siitä, että
Lappeenrannasta tulee Suomineidon
ja koko Siperian koilisperukkaan ulottuvan maan äärten pääkaupunki,
olen tarkentanut suuntaan, että
koko kanavan matkalle Viipuriin asti tulee
Israelin Jerusalemin jälkeen tärkein kaupunki.
PELIPÖYTÄ TURUSTA VLADIVOSTOKIIN - KATSO TULEVAA "TAIVASTAMME"
Veijonen 1999:
"MITEN SIPERIA OPETTAA? Siperia näyttää olevan ainoa, mikä opettaa! Siperian lapset kun saavat Herran Sanan,
Herra sanoo: nyt riittää!"
Pikkusuomen ryöstettyä Petsamo-nimistä kättä
tulevassa Suur-Suomessa vastaa Siperian koiliskulma.
Meitä valoon päin kulkijoita pimeyteen kulkeva Suomen kirkko
sinne toimitti. Jumalan Sanan sinne viemisestä on uutisoitu vasta
2000 jKr. tienoilla,
jolloin asialla oli
valtiokirkkoon kuulumaton, pieni
helluntailaisryhmä.
Haku:
Siperia veijone.
Lukekoot porton jäsenet Turun arkkipiispan sanomia.
Minä katselen
sijaintiani ja taivasta
maan äärten toisessa päässä vaikka
nappulana tuhannen vuoden päässä.
Siellä oli nyt 12. 4. klo 20 jo aivan pimeää, vaikka
tässä pikkusuomen reunalla vielä aivan valoisaa.
Mutta sieltähän se aurinko nousee tälle mantereelle:
http://webcam.vladivostok.ru/.
Kiva, että näkyi kellonaikakin siellä:
13-04-2002 04. Vladivostokin kesäaikaa
ja siis 8 tuntia meitä edellä.
Vaikkei lukija uskoisi mihinkään kymmenen vuotta ajastaan edellä oleviin
kertomuksiini niin
toivottavasti edes ymmärtää, että
Turku-Viipuri -jana jatkuu johonkin Vladivostokiin.
Harri Veijonen 12. 4. 2002 klo 20.
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0413.rm
A NEW GUINNESSWORLDRECORD-VIDEO
rtsp://a1102.v33488.c3348.g.vr.akamaistream.net/ondemand/7/
1102/3348/3baf636c/www.guinnessworldrecords.com/video_source/100176.rm
12. 4. EXODUS OIKEAAN AIKAAN - JUMALAN KYMMENJÄRJESTELMÄ - LENTO VALMIINA
Lähdeteoksissa on hieman erilaisia käsityksiä, mutta
olen aina ollut sillä kannalla, että
juutalaisten exodus noin
1500 eKr.
ennaltatiesi
50. vuoden välein toistuvissa "riemujuhlissa"
Israelin valtiota juhlittavan noin 1949 jKr.
ja ajan täyttymys 70 riemuvuoden jälkeen noin 2000
jKr.
Ja nyt siis palataan alkuun tuhatkertaisella nopeudella eli
tarkoitan sanoa, että tämäkin viittaa samaan: SEURAKUNNAN EXODUS YLÄILMOIHIN
noin 3,5 vuotta ajankohdasta 1. 10. 2000, ehkä 45 päivää ennen.
Täsmälleen silloin
alkaa se mikä narrilla vastaa ensimmäistä 3,5 vuosituhatta vuosissa
ja tuhkaa tulee niin Suomesta kuin Israelista.
Vrt. Antti O. Arponen,
Koston kevät -kirjan tekijä, Etelä-Saimaassa suunnilleen näin:
"Keskimäärin 50 vuoden välein
suomalaiset ovat sotineet itäistä naapuria vastaan."
JUMALAN KYMMENJÄRJESTELMÄ
3,5 päivää on tuhansia puhuttaessa juutalaisista,
satoja puhuttaessa suomalaisista: Lappeenranta, Turku,
kymmeniä puhuttaessa
valtioista Israel, Neuvostoliitto, Suomi,
ja
paluu alkuun nyt narrin kaudella tapahtuu vuosissa
kokonaismääränä vaivainen seitsemän vuotta.
Me tulemme taas!
"Porkkalasta lähdetään, mutta Viipuriin tullaan!"
Pelastuskone tullee noin 15. 1.
2004, ja lento kestää 1335 päivää.
Mainittu Turku - Viipuri (Saimaan kanava) linja maailmalla on tietenkin
Rooma - Jerusalem.
Turku-Viipuri -linja voidaan siis kuvitella
Rooma-Jerusalem -linjan sisään.
Meillä suomalaisilla on ihan sananmukaisesti "oma Jerusalemimme",
ja se on Saimaan kanavalla!
Kun seurakunta yläilmoista Herran kanssa takaisin tulee noin 15. 9.
2007, toki laskeudumme ensin maailman napaan, Jerusalemiin, ja vasta sitten tulemme
katsomaan, onko täällä napanuoria.
Suur-Israel syntyy,
eikä Suomi ole kuin hieman jäljessä.
Israelin Jumalan suuruus ei rajoitu
Israeliin vaan ulottuu maan ääriin.
Nyt päättyy pakanauskovien kausi, ja
täällä ajan ja paikan lopussa Herralla on katsoa alas ja kysyä:
Tuletko tänne ylös vai jäätkö
poroksi niinkuin pukki-Paarman raamatunväännös
sanoo:
takaisin tuleva peto polttaa porttonsa (tulessa eikä poroksi),
Ilm 17:16.
HV
SUOMEEN EVANKELIUMI TULI IDÄSTÄ, MIEKKALÄHETYS LÄNNESTÄ
Jumala oli lähettänyt evankeliuminsa Suomeen idästä, Viipurista päin.
Suomen kirkko on aina valehdellut, että evankeliumi tuli
lännestä ja Aurajokea pitkin
arkkipiispan kirkon seutuville.
Siihen kyllä tuli, mutta nimikristityksi tekeminen,
hirvittävä pakkokastelu suomalaisten teurastamisen uhalla ja paljon kansaa
kuolikin.
Tänäänkin paikallaan seisovien monumenttien,
Viipurin linnan (1293) ja Turun tuomiokirkon (1300)
käyttöönottovuodetkin viittaavat siihen, että ensin oltiin Viipurissa
ja vasta sitten Turussa, mutta tässä tutkimuksessa sitäkin
olennaisempaa on havaita, että aikaero on seitsemän vuotta.
Ja jopa
Lappeenrannassa kyllä löytyy selkeästi turkulaista
miekkalähetys- ja pakkokastelumenettelyä varhaisempaan evankeelistyyppisempään
toimintaan
viittaava jäänne ns. Kappelinmäki noin 10 km kaupungin keskustasta etelään.
EVANKELIUMIN KAUPUNGIT VASTAAN MIEKKALÄHETYKSEN KAUPUNGIT RAJANA HELSINKI
Ymmärtääkseen hyvin tätä
tekstiä, mahdollisen ulkosuomalaisen lukijan on jo tarvinnut
ottaa avukseen sekä lähdekirja Suomen historiaan että tarkka Suomen kartta.
Itse otin esille karttakirjan nyt sen jälkeen, kun ei enää ollut
muistin avulla selvää, mitä paikkakuntia on milläkin kohden
Suomenlahden rannikkoa.
Tärkeimmät nimet,
ratkaisukohdat jo kyllä tuli mainituksi:
Porvoo ja Porkkala.
PORVOO JA PORKKALA
Porvoo, ruotsiksi Borgå on lähin kaupunki
Helsingistä itään, ja vastaava lännessä Porkkala.
Lukijan on hyvä tietää, että toisen maailmansodan jälkeen
Neuvostoliitto, "voittaja" sijoitti
oman linnakkeensa Porkkalaan, vuokrasi vahvemman oikeudella sen alueen
itselleen 50 vuodeksi, joskin
lähti sieltä kesken vuokrasopimuskauden.
Porvoon
taas vanhat suomalaiset korttipelitkin
tuntevat paikkana,
johon pudotaan tai häviämässä oleva joutuu.
Kun Morsian,
Jumalan seurakunta kulkee nyt kovaa vauhtia kohti
alkua, Sanaa, Viipuria, sijalle tullut portto kulkee
yhtä nopeasti, mutta päinvastaiseen suuntaan
päämääränään ensin
Helsingissä vastaava kuin Jerusalem saa antikristuksen sinne hyökätessä,
ja lopullisena päämääränään helvetti, mihin porton tie vie.
Sitä kartalla vastaa siis Turku, Åbo.
Suomen historiassa on jo ollut noin tuhannen vuoden pituinen
kulkunsa. Voidaan sanoa, että kerran on jo kuljettu
alusta loppuun tai lopusta alkuun.
Vuoden 2000 jälkeen tilanne on se, että
morsiamen ja porton kulkua päämääriinsä voidaan kuvata matkoilla
morsian Turusta Viipuriin ja
portto Viipurista Turkuun.
Seurakunnan ylösotto olisi tulossa 45 päivää ennen
yläilmojen Jerusalemin saavuttamistamme, ja valtion kanssa
liitossa olevan porton väki on samalla
hetkellä
45 päivän päässä omana pääkaupunkinaan pitämästään Helsingistä
pitäen tiukasti jalkansa maassa.
Matkalla kohti Viipuria morsian ehtii
Porkkalaan ja portto
päinvastaisesta suunnastaan Porvooseeen.
Kyseiset paikkakunnat kuvaavat erinomaisen hyvin
toisaalta porton ja toisaalta morsiamen sijaintia
silloin, kun Herra ottaa omansa eli voittajien joukon
luokseen yläilmoihin ja
tulevat häviäjät ovat silloin
ikäänkuin Porvoossa.
Viisi viisasta ja viisi tyhmää.
Tyhmät ovat kyllä kristinusko-nimisellä tiellä, mutta
tarkalleen väärään suuntaan menossa.
Lähdettäessä meritse seilaamaan Turusta tullaan Turun saaristoon.
Ensinnä siellä vastaan tulee
Naantali, missä Kultaranta-nimisessä paikassa Suomen
tasavallan kulloisellakin hallitsevalla presidentillä on valtion ylläpitämä
kesäasunto. Olemme aivan äskettäin esittäneet presidentti
Tarja Haloselle, että hän kääntyisi meidän suuntaamme tietäessämme jokseenkin
varmasti, että Israelia voimakkaimmin Suomessa vastustava
ulkoministeri Erkki Tuomioja pysyy nimensäkin mukaisella
tiellään matkalla tuomioon.
TURUSTA PORKKALAAN
Tällä kuvitteellisella
matkallamme omaan
pääkaupunkiimme
vastaan tulevat seuraavat
paikkakunnat:
Turku, Naantali,
Parainen, Hanko,
Tammisaari,
Inkoo,
Degerby ja Porkkala.
Pidemmälle emme ehdi, sillä
seurakunnan pelastus yläilmoihin tulee siinä vaiheessa.
Nykyisin Porkkalassa on mm. Suomen Puolustusvoimien
Suojelukoulu, jossa itse olin nuorukaisena ennen uskoon tuloani.
Johdatuksena pidän sitäkin.
Suomen kansan suojelija numero yksi.
Kerron lähes
metrilleen ja sekunnilleen, milloin on oltava
valmiina lähtöön maan päältä Karitsan häihin
päästäkseen suojaan tulevalta tuholta.
VIIPURISTA PORVOOSEEN
Tämä on se tyhmien reitti kuvattuna Suomessa aikoineen.
Viipuri, Säkkijärvi
Säkkijärvi.
Sillä on nykyisin venäläinen nimi sijaitessaan Viipurin tavoin Venäjän puolella.
Venäläistä nimeä meidän ei tarvitse opetella, sillä ne poistuvat käytöstä
silloin, kun seurakunta yläilmojen kautta
omaan Viipuriinsa taas tulee syksyllä vuonna
2007.
Vaalimaa, Virojoki, Hamina,
Karhula, Kotka
SIELLÄ KUNNON KUNDIA EI PÄÄHÄN POTKASTA
KOTKA: Kotkaan
emme ole menossa potkittavaksi mistään suunnasta.
Kotkaan laskee Kymijoki, johon Pohjolan
ihmisprofetiain mukaan Venäjä etenee nopeasti sen jälkeen, kun
tyhmien
suomalaisten matka on saavuttanut Helsingin.
Arkkipiispa Paarman johdolla tämä tyhmien seurakunnaton kirkko
etenee. Vaikka Suomen paras luterilainen,
edesmennyt
professori
Aapeli Saarisalo oli kirjoittanut oikein kirjankin aiheesta,
ja minä kirkottoman seurakunnan vetäjä siitä aina muistuttanut,
"Jerusalem, jos unhotan sinut niin unhota sinä minun oikea käteni",
niin tuo arkkipiispa sopii muistaa juuri siitä Porton oikeasta kädestä.
Petsamo, vasen
Suomineidon
käsi jo meni edellisessä sodassa.
Tosin niin menivät eräät kirkolliset miehetkin yhdellä
pommilla linja-autossa,
he, jotka olivat omasta mielestään tehneet
hyvän
Uuden testamentin käännöksen vuonna 1938. Nyt
on vuorossa oikean käden menetys.
Ihmisprofetia kertoo yksityiskohtaisesti, miten
venäläiset joukot etenisivät Kymijoen rannasta
Suomi-neidon oikeaan käteen
Norjaan asti.
Kotkan jälkeen Loviisa, Pellinki,
Porvoo ja Helsinki.
VASTAAVAT PAIKKAKUNNAT
Mahdollisuuksien mukaan jatkossa
kuukausittain
kerrotaan,
missä kohden Suomenlahtea
tyhmien ja toisaalta viisaiden joukot etenevät.
Samalla käsiteltäisiin seuraavia peilikuvallisia
paikkakuntia.
Viipuri Turku, Säkkijärvi Naantali,
Virojoki Parainen,
Hamina Dragsfjärd,
Karhula Hanko, Loviisa Tammisaari,
Pellinki Inkoo, Porvoo Porkkala,
Helsinki taivaallinen Jerusalem.
Maan päällä näimme asioita parhaimmillaankin näin vajavaisesti
kuin
kuvastimesta, peilistä.
Emme koskaan törmänneet edes kuvitteelliseen peiliin
Helsingistä Utsjoelle vaan kun tyhmät saavuttivat Helsingin,
me olimme kulkeneet aina kohti valoa, kohti auringon nousua,
me saavutimme taivaallisen Jerusalemin
ja sen myötä ikuisen taivaan, vaikka palaammekin hallitsemaan
maan päälle tuhanneksi vuodeksi, me voittajat!
Voittajat noudettiin kesken matkaa noin 15. 1.
2004
kirjoitan minä jo kuin tapahtuneena
11. 4. vuonna 2002.
Ei tässä Porkkalan ja Porvoon jälkeen ole paljoa asiaa.
Minua kyllä kiinnostaa vihan ajan jälkeen mm. se,
saivatko Paarman tavoin jalkansa maassa pitäneet
suomalaiset säilytettyä
Suomella edes Porkkalan niemen.
Harri Veijonen 11. 4. 2002
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0412.rm
A NEW GUINNESSWORLDRECORD-VIDEO
rtsp://a1102.v33488.c3348.g.vr.akamaistream.net/ondemand/7/
1102/3348/3baf636c/www.guinnessworldrecords.com/video_source/100175.rm
11. 4. SUOMI JUMALAN KUVA AIKOINEEN: PURJEHDUKSEMME PÄÄTTYY PORKKALAAN
SUOMEN PROFEETAN ENNALTATIETÄVÄ PÄIVÄKIRJA ENGLANNIKSI.
Kustannusliikkeistä Otava ja Kuva ja Sana käydään sivuillani.
Mikäli kiinnostaa kustantaa kirjana päiväkirjani alkaen 1. 1. 1998
ja teoriassa
seurakunnan ylösottoon asti,
tulisi samalla sopia, että nämä http://go.to/veijonen
nettisivut tiivistettynä kirjaksi
käännetään myös englanniksi.
Alkaahan Suomen profeetta olla tunnettu englanninkielisessä
maailmassa, vaikkei itse juuri edes kirjoita englanniksi, ja
Suomessa kaikki tekivät parhaansa, ettei hänen
juuri Suomelle kuuluva sanomansa ketään suomalaistakaan tavoittaisi.
Päiväkirja voidaan aloittaa englanniksi vaikka näin:
FINLAND. FIN 2000 + LAND 7 YEARS
"Alussa oli Sana ja Sana oli Jumala. (Joh 1:1)
Alussa Jumala loi. (1 Moos 1:1). Jo alussa Sana oli säätänyt, että
sanomansa tulisi viedä alkaen Jerusalemista maan ääriin asti.
Ja koska tiedettiin, että Hänen omansa, valittu kansa juutalaiset Luvatussa
maassaan eivät ottaisi Häntä, Sanaa, Jeshuaansa vastaan,
tuli aikojen lopussa siellä maan äärissä olla "maan ääret"
niminen valtiokin:
FIN LAND. (FIN The End 2000 + 7 years the LAND)
Se on minun kuvani, ihan ihmisen näköinen, sanoo Herra.
Mutta ottivatko suomalaiset vastaan tuossa valitussa
maassaan yksinkertaista oman kuvansa kaltaista Jumalan Sanaa? Koko maassa oli vain yksi
henkilö, joka edes ymmärsi, vaikka näin lapsellisen helpon
sanomani.
Eikä hänkään mitään olisi ymmärtänyt, ellen olisi häntä valinnut ja myös
muuttamaan asumaan siinä maassa tarkalleen
peilikuvaan porton päästä siinä maassa.
Porton näkyvällä päällä on kirkkonsa Aurajoen rannalla Turussa, mutta
tuo minua näkymätöntä seurakunnan päätä, Herraa selässään kantava maan
pienin aasi sai asua Suomi-tytössä sen kanavan varrella, josta
kaikki ihmiset ovat syntyneet."
TAKAISIN ALKUUN - TAKAISIN SANAAN - TAKAISIN VIIPURIIN
Lappeenrannassa sunnuntaina Pietarista ent. Leningradista vieraillut ev. lut. pastori Sergei Reiman ei kiroillut,
vaikka tulkki käytti sanaa hitto.
Kenties Venäjän etevin luterilainen, mutta tuskin ymmärsi sitä mitä itse sanoi eli että venäläiset tiedemiehetkin jo vahvistaisivat
Jumalan luomia päiviä, että kuljettaisiin postmodernissa ajassa ja että olemme niiden päivien mukaisesti kulkemassa kohti
Sanaa, kohti alkua. Uusi alku ja Kristus hallitsemassa maan päällä!
Sergei Reiman todella sanoi melkein noin, mutta kun minä sen selvennän, että todellakin 6000 vuotta tuli täyteen 2000 jKr.,
ja siitä tai 11. 9. 2001 lähdettiinkin "päivä niinkuin vuosituhat" takaisin alkuun
tuhat kertaa nopeammin,
kuka siihen nyt uskoisi. Veijosen satuja!
Kesken2.txt:hen
aina osa jutuista jätetään, koska ei olla varmoja niiden
todenperäisyydestä. Varmaa kuitenkin, että
11. 9. 2001 alkaen Veijosen sekuntikello täällä käy.
SEKUNTIKELLO KÄY
"Luominen uuteen alkuun seitsemässä vuodessa"
näyttäisi alkaneen 1. 10. 2000, mutta pirulliset kuusi vuotta seuraavasta
juutalaisvuoden vaihteesta 18. syyskuuta 2001.
Saatana vihaa Jumalan täydellisyyttä, lukuna seitsemää,
ja iski WTC:n torneihin viikkoa aikaisemmin
11. 9. 2001.
Mahdollisesti myös siksi, että
käyttää maailman kalenteria ja
päivämäärällä 11. 9. 2001 olisi täyttynyt siten
2000 vuotta Kristuksen syntymästä.
Sikisikö 11. 9. 2001 Paholaisen pojan tulo
ja tuleeko poika 9 kk:n mentyä?
Saatanan
"täydellisen" kuuden vuoden alku, ilmestyminen
WTC:n torneissa.
Todellakin kahdessa tornissa Paholainen ilmestyi
eikä tykkää hyvää
omistakaan kuvistaan sivuillani.
Neljännesvuosisata tulee kuluneeksi uskoon tulostani.
Lähes saman ajan olen esittänyt julkisesti käsityksiäni
Raamatun ilmoittamasta tulevaisuudesta.
Olennaiset tapahtumat on yleensä sanottu samoin ajat.
Joskus molemmatkin ovat olleet
kohdallaan, viimeksi Jeltsinin syrjäytyminen
vuodenvaihteessa 2000.
LISÄYKSET KELLOON
Nämä tekstit olisi hyvä saada englanniksi siksikin, että
monet englanninkieliset tuijottelevat hakemistosivun kelloa, eivätkä tiedä, että nytkin todella
olin etukäteen sanonut myös tapahtuman "Bush Israelia vastaan",
kellossa se on vain lyhyesti >" Bush against Israel" ikäänkuin sitä
tapahtumaa ei olisi ennaltatiedetty tiedettäessä ajankohta maaliskuun puoliväli 2002.
Edelleen vain lisäilen tapahtumia siihen kelloonkin
sivulla http://wwnet.fi/users/veijone/ind98c.htm
Seuraavaksi siihen on merkitty
"Putin like Jeltsin 2000". Eipä tiedä englanninkielinen, ettei se tarkoita vain sitä,
- jos sitäkään -
että
Putinille pian kävisi vähän samoin kuin Jeltsinille siirryttäessä 2000-luvulle vaan että
Jeltsininkin meno aikoineen oli ennaltatietämäni.
Eiköhän vielä oteta pois
kysymysmerkki ajankohdalle Putinin menostakin. Vai joko se on sanottu,
yhdeksän kuukautta Saatanan iskun jälkeen?
Poistumistapana on puhuttu jostakin putoamisesta,
tippumisesta, vaikka vain Tuomiojaa varoitettu lentelemästä Israelia vastaan.
Seuraava lisäys on "MG back + three countries" eli
Gorba takaisin samoin kolme valtiota.
On kysymyksessä Antikristuksen tulo.
Hänen ilmestymiselleen on osoitettu
ajankohtaa, ilmestyy Jerusalemin valerauhaa ja samalla Palestiina-valtiota
Israelin valtioon vahvistamaan
ilmeisesti noin 15. 1. 2004.
Tulo on tietty aika aikaisemmin.
Harkitsen ajankohtaa vuosi
ennen ilmestymistä.
On tietenkin aina kalenterivuoden vaihtumiset
ja "Johannes Kastajan syntymäpäivät", ja
mainitsin jo, että 17 vuotta 9 kuukautta olin vanha, kun
"Pirua takalistoon keihäällä heitin".
Ja sehän liittyi Danieliin ja ehkä Gorbaan ja
joulukuuhun vuonna 2002.
Sanahaulla vastaan tuli ajatus
"Suomen armeijan kurssi kestää 9 kuukautta 17 vuotta täyttäneillä miehillä".
MISSÄ MENNÄÄN AJASSA? - MISSÄ MATKALLA TURUSTA HELSINKIIN?
Tänään 10. 4. 2002, koska Messiaan syntymäkin näyttäisi tapahtuneen juuri "nollassa", olisi menossa
"luominen uuteen alkuun" jossain toisen päivän (vuoden) neljänneksellä.
Hieman ennen kolmen ja puolen vuoden (päivän) jälkeen ajankohdasta 1. 10. 2000
eli siis luopumuksen huipusta nimeltä Turun porttokirkko 700
vuotta, on miedän matkamme siirtyvä putoamattomiin koneisiin
yläilmoihin!
Seitsemässä päivässä eli siis tarkkoittaen nyt vuodessa kaikki on valmista Sanan eli Jeshuan tulolle hallitsemaan
seurakunta yläilmoista mukanaan maan päälle!
Muutamat uskovat uuden alun tapahtuvan syksyllä 2008, mutta minä en näe
profeetta Danielin antavan mahdollisuutta muuhun kuin syksyyn 2007.
Eikö lukijalle vielä selvinnyt matka Turusta Helsinkiin? Kyllä periaate pitäisi jo
olla ymmärretty.
PURJEHDUKSEMME PÄÄTTYY PORKKALAAN - HÄVIÄJÄT PORVOOSEEN
Olen nyt keskittynyt kertomaan tulevia tapahtumia niinkään seuraamatta edes mitä
maailmalla tapahtuu. "Kaikki paitsi purjehdus on turhaa", sanoi tai laulaa muusikko
Lasse Mårtensson.
Suomen ollessa Jumalan kuva aikoineenkin, purjehtinemme nyt siis jossakin
Naantalin edustalla ja vilkutimme juuri Kultarannan kesäasukkaalle, vaikka
mailaten presidentinlinnaan.
Terveisemme on: Ystävät rakkaat, me emme tule Helsinkiin saakka.
Purjehduksemme päättyy Porkkalaan!
Saatana: Porvooseen siitä! Vastaus: se on häviäjien paikka niinkuin vanhana pelurina tiedät.
Harri Veijonen
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0411.rm
A NEW GUINNESSWORLDRECORD-VIDEO
rtsp://a1102.v33488.c3348.g.vr.akamaistream.net/ondemand/7/
1102/3348/3baf636c/www.guinnessworldrecords.com/video_source/100174.rm
10. 4. ANTIKRISTUKSEN SYNTYMÄKIRKKO JA LUOPUMUKSEN HUIPPU

ANTIKRISTUKSEN SYNTYMÄKIRKKO
JA LUOPUMUKSEN HUIPPU
Olinkin jo maininnut, että
1. Jeesus Kristus ei käskenyt meitä muistelemaan syntymäänsä
ja että kirkossa niin tehdään,
2. Jeesuksella ei ole syntymäkirkkoa vaan
maailman ja kirkon mediat valehtelevat niin,
3. Koska se Betlehem jäi arabeille eikä
juutalaisten Messias (enää) voi syntyä
niinkuin oli Miika 5:1 ennaltatiennyt Betlehemissä,
siitä tulisikin Antikristuksen syntymän kehto.
On siis
syytä seurata muutakin valheellista uutisointia
alueelta ja pyrkiä löytämään koko totuus.
Jeesuksen syntymäpaikaksi väitetyn
kirkon eli porton temppelissä
majailee
edelleen runsaasti aseistettuja
terroristeja, ja maailma kirkkoineen on vaatinut Israelia
vetäytymään sen ympäriltä.
Eli siis nimikristikunta näyttäisi estävän Israelin yritystä
estää Antikristuksen
syntymäksi sanottu Antikristuksen tulo.
(Tämä "käsittämätön" väitteeni on jokaisen helpompi
ymmärtää kuin Erkki Tuomiojan totuutena hyväksyä)
HUIPPUKO?
On selvää, että
joku erikoinen tapaus jää meneillään olevassa suuressa
kristikunnan
luopumuksessa viimeiseksi, kaikkein suurimmaksi eli huipuksi,
mikä laukaisee Antikristuksen tulon.
Se tulo
Raamatussa rinnastetaan Kristuksen syntymään,
kun taas myöhemmässä,
molempien ilmestymisessä on kysymys siitä, että
Antikristus ilmestyy vahvistamaan monien kanssa Jerusalemin valerauhaa,
ja
Kristus ilmestyy näkymättömästi pilviin noutamaan uskovaisensa
omaan yläilmojen Jerusalemiinsa. Olen pitänyt myös selvänä, että
tulon ja ilmestymisen väli eli pituus ajassa on määrätty ja
liittyy Jumalan tuhatvuotislaskelmaan.
Toki jo "vuosiviikko",
jos 2007 syksyyn päättyy,
todistaa narrilla päivän vastaavan vuotta, kun se
Herralle on kuin tuhat.
HV
IHMISEN ANATOMIA JA FYSIOLOGIA
Minä loin ihmisen omaksi kuvakseni.
Katso itseäsi Suomi!
On sinulla kohtu: SAIMA. Saatana: HAIMA!
Harri Veijosen mielenkiintoiset tutkimukset
"Alastomasta apinasta" jatkuvat. HV
MUSLIMIEN MESSIASTA RUKOILTIIN TUHOAMAAN TEL-AVIV - IRAKIN ÖLJYASE
8. 4. 2002
muslimit monissa maissa rukoilivat messiastaan Bin Ladenia
iskemään Tel-Aviviin
niin kuin 11. 9. 2001 New Yorkiin. (Fox News)
Irak on lopettanut öljynviennin
kuukaudeksi vastalauseena Israelin
taipumattomuudelle
heidän vaatimuksiinsa. Tälläinen öljyase on kristillisissä kirjoissa ennaltatiedetty
vuosikymmeniä.
UUSNATSIT SAKSASSA, MOLOTOVIN COCTAILIN HEITTÄJÄT RANSKASSA YM.
Hundreds of German neo-Nazis and
Molotov Cocktail Attack in Paris.
ST Mediassa pari esimerkkiä siitä, miten paavin
Euroopassa toimitaan Israelia vastaan.
HV
HARRI VEIJONEN KESKUSTELISI, ENTÄ KORAANIIN USKOVAISET VEIHAT?
Suomi 24:ssä kirjoittanut: go.to/veijonen, 10.4.2002 klo 00.52
VeiHa lähetti juuri emailia, että
hän seuraa minua aseineen niinkuin
kunnon palestiinalainen Israelin juutalaista.
Valitteli samalla, että minä en keskustelekaan.
Ainakin tällä kertaa kukaan osastossa Islam ei
alkanut keskustella minun kanssani
hakiessani vastausta kysymykseeni,
lupaako Koraani taivasta maan päälle
Palestiinan valtion syntyessä Israelin
maalle, kun Raamattu lupaa silloin maanpäällistä
helvettiä?
PROPAGANDAA
Suomi 24:ssä kirjoittanut: go.to/veijonen, 9.4.2002 klo 23.37
Tämän viestin nyt tullessa taisi siirtyä
edelliselle sivulle nimimerkki Paavalin
viesti, jossa käytettiin luvattani ja
tietämättäni nimeäni Veijonen.
"Paavalin" viesti oli otsikoitu
RUKOILKAA ISRAELIN PUOLESTA, mutta
se ei opettanut rukoilemaan kenenkään
puolesta vaan väitti, että rauha tulisi
maailmaan sillä, että arabit kuolisivat.
Sehän ei pidä paikkaansa ainakaan RAAMATUN
ilmoituksen valossa. ...
Jatkuvasti tulee oiottavaa PROPAGANDAA kaikkialla niinkuin nyt tuota
Paavalina esiintyvän pellenkin juttua piti oikoa.
En ehdi enkä voi kaikkien pellejen perässä hyppiä.
Raamatun ilmoitusta ei tarvitse korjailla. Se on hyvä tuntea ja siihen uskoa! HV
JUSSILAN ENSIMMÄISEN SUKUKIRJAMME KIRJOITTAJAN KOKO TUOTANTO
Kiinnostukseni Lempiäisten ja Jussilan suvun yhtymäkohtiin vain lisääntyy.
Jo aiemmin olen pyytänyt ilmoittautumaan, jos
muita noiden sukujen yhtymäkohdassa olevia löytyy.
Eilen näin kirjan
"Entistä Viipurin maalaiskuntaa sanoin ja kuvin".
Tekijöiden joukossa sukulaiseni, ensimmäisen Jussilan suvun
sukukirjan kirjoittaja, kamreeri J. O. Rauhala.
Hakemistosivullani yhteys Jussilan suku-ryhmään, vaikken ole ehtinyt edes
sellaisen olemassaolosta kenellekään ilmoittaa. Liittykää
vapaasti. Kamreeri
J. O. Rauhala on mainittu
myös ainakin julkaisussa Genos, sukututkimuksen vuosikirjassa.
Sekä minulle että mm. toiselle lappeenrantalaiselle, professori
Kalervo Ohelalle kamreeri Rauhala oli yhtä läheistä sukua.
[ 1 ] Rauhala, J. O. Suomen kauppa- ja liiketyöntekijäin liiton 2:sen edustajakokouksen pöytäkirja kokous pidetty Helsingissä syyskuun 21-22 päivinä 1919 1919
[ 2 ] Rauhala, J. O. Entistä Viipurin maalaiskuntaa sanoin ja kuvin 1947
[ 3 ] Rauhala, J. O. Hiekkalaisten yhteistoimintaa ja muita elämänvaiheita 1952
[ 4 ] Rauhala, J. O. Jussilaiset Petäjäveden Kintaudelta polveutuva keskisuomalainen suku 1955
[ 5 ] Rauhala, J. O. Liinun ja Pörröhännän matkat isoisän maailmassa 1958
TOISEN JA KOLMANNEN SUKUKIRJAMME KIRJOITTAJILLA EI MUUTA TUOTANTOA
Toisen sukukirjan Jussilan suvusta kirjoitti
Yrjö E. Jussila.
Teoksen nimi: Jussilan suku : Petäjäveden Kintaudelta polveutuvan kymmenpäisen sisarusparven sekä heidän jälkeläistensä historiaa / kirj. Yrjö E. Jussila ; [julk.] Jussilan sukuseura r.y
Julkaistu: [Hki] : Jussilan sukuseura, 1984
Ulkoasu: 441, [1] s. : kuv., kartt. ; 22 cm
Luokka UDK:929.5/.9
Kolmannen kirjoittaja, kirjan mukaan "toimitus ja taitto",
Jauri Varvikko.
Teoksen nimi: Jussilan suku : Petäjäveden Kintaudelta polveutuvan kymmenpäisen sisarusparven
sekä heidän jälkeläistensä historiaa / [toimitus ja taitto: Jauri Varvikko]
Julkaistu: [Helsinki] : Jussilan sukuseura, 1999
Ulkoasu: 378 s. : kuv., kartt. ; 25 cm.
SUKUTUTKIMUS JATKUU
Tässä:
JUSSILAN SUKU -
haku Googlesta . Tässä haku
Lempiäisten suku
Lempiäisten sukuseuran sukututkija Kauko Lempiäinen on saanut aineistoni
lempiainen.txt.
(Olemmeko sukua,
Harri Montonen, jonka vieraskirjaa en pääse katsomaankaan
kuin tuosta Googlen muistista ja jostakin syystä nimeni on
siellä vuonna 1997?)
Kauko Lempiäinen muisteli, että Lempiäisten kantaisäni saattaisi löytyä
hänen 20.000 nimen muistiostaan.
Vaikka löytyisikin sama nimi, onko sama
henkilökään:
Odotan vaikka turhaan, että
haulla
Johan Mattsinp. Lembiäin Leistilästä, synt. 1718, kuoli 1786,
löytyisi yhtymäkohta ensinnäkin toisiin
Lempiäisiin, ja kenties vielä
Jussilan sukuunkin. Sukututkimus saattaa entisestään mutkistua, sillä pian
Jumalan hallitessa kiinnostanee lähinnä,
kuka ylösottoon
päässeistä oli milläkin tavalla Jeesuksen kautta liittynyt Isän Jumalan sukuun,
ja uudet nimetkin olisi luvassa.
Mutta työläs sukututkimus jatkuu! HV.
PS. Valtavan työn oli nähnyt
yli 80-vuotias Kauko meidänkin hyväksemme juuri laatimalla esipolvitaulut
Harri Veijosesta Johan Lembiäiseen. Muistilappu koko sukuhaaralleni:
Kun tapaatte Kaukon
Uudellakirkolla
vuonna 2049, niin muistakaa kiittää.
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0410.rm
A NEW GUINNESSWORLDRECORD-VIDEO
rtsp://a1102.v33488.c3348.g.vr.akamaistream.net/ondemand/7/
1102/3348/3baf636c/www.guinnessworldrecords.com/video_source/100173.rm
9. 4. SEITSEMÄN VUOTTA SUOMESSA JA ISRAELISSA - MISSÄ OVAT LÄHI-IDÄN USKONVELJET ?
SEITSEMÄN VUOTTA VIIPURIN LINNASTA TURUN TUOMIOKIRKKOON
Harri Veijosen tutkimus aiheesta
"Suomi ajan merkkinä"
jatkuu.
"Vuonna 1293 Ruotsin marski Torkkeli Knuutinpoika perusti Suomenveden pohjukkaan Viipurin
linnan kolmannen ristiretken
yhteydessä",
http://www.luovutettukarjala.org/viipuri.htm.
"Turun tuomiokirkko sijaitsee Unikankareen kummulla Aurajoen rannassa.
Kirkko vihittiin piispankirkoksi 17.6.1300." (arkkipiispa/kirkko)
Olisi kai pitänyt antaa
E-S:n toimittaja
Outi Salovaaran
ottaa minusta pyytämänsä valokuva Lappeenrannan satamassa
Viipuri-markkinoilla. Viipuri oli täyttänyt 700 vuotta
vuonna 1993.
Tutkimuksen tässä vaiheessa ennakko-oletuksemme on, että
seurakunta on lähdössä
omaan pääkaupunkiinsa, taivaalliseen Jerusalemiin eli yläilmoihin silloin, kun
A. Historiallinen aikamatka Viipurin linnasta
Turun tuomiokirkkoon osuu nykyiseen maalliseen pääkaupunkiimme,
Helsinkiin. Muinaista tapahtumavuotta noin 1297 vastaa
700 + 7 vuotta myöhempi ajankohta.
(Ei saa nauraa keskeneräiselle:
kesken.txt,
joudun tallettamaan keskeneräisetkin, koska oma kone voi olla
huomenna entinen.
kesken2.txt)
MONI TULLUT USKOON 11. 9. 1994
Shalom!
Luin juuri äsken Harri, Sinun kirjoituksesi koskien Jeshuan syntymää, jossa sanoit, että
se on voinut tapahtua 11.9. juutalaisen uuden vuoden alkamisen aikoihin.
Minua kiinnostaa tietää tästä ajankohdasta enemmän, koska MINÄ OTIN JESHUAN VASTAAN ELÄMÄNI
HERRAKSI JA VAPAHTAJAKSI juuri 11.9.1994!
Näin ollen uudestisyntymäni 7-vuotispäivä on sama kuin päivä, jolloin tornit tulivat alas!
Enkä ollut ainoa, joka sinä päivänä antoi elämänsä Herralle, vaan myös paras ystävättäreni
"Ritu" teki samoin!
Olenkin ihmetellyt tätä ajankohtaa kovasti - samoin kuin mieheni. Christine, nimi merkitsee
"ikäänkuin Kristuksessa"
NIMIMERKKI ISRAEL
Nimimerkillä Israel vastattu
aloittamaani keskusteluun
"Oikeus matkustaa Israeliin!"
Vastaaja saattaa olla juutalainen, tuskin
pilkkaaja, joka siellä pilkkaa nimeänikin,
tai nyt nimimerkkiä
HaVei kääntäen. Harri Veijonen eikä
Veijo minkäänlainen.
ISRAEL: MINUA PELOTTAA TÄMÄ VUOSIVIIKKOMME
Nimimerkki Israel:
Tulkaa asumaan täällä
muutama kuukausi.
Se on vaarallista niinkuin
teidän
ulkoministeri sanoi. Mutta
israelilaisille on pakko jatkaa elämää.
Pelossa ja väkivalassa kai me
tarvitsemme suojaa.
En tiedä mitä suomalainen tekee,
jos pommi räjähtää
keskellä kauppakeskusta
joka toinen päivä.
Paha, että meidän sotilaita kuolee. Minun perheeni
jäseniä
on armejassa. Mua pelottaa.
Toivon parasta.
Raamattu sanoo, että
maailma vihaa Israelia
ennen kuin Pelastaja ilmestyy.
Rukoilkaa Israelin puolesta!
Jumalan siunausta teille ja kiitos.
(Heikohkoa suomenkieltä tähän oli hieman korjaillut
HV)
MISSÄ OVAT LÄHI-IDÄN USKONVELJEMME -
KRISTITTY MAAILMA ON TÄÄLLÄ
Missä kristitty maailma on? Nimimerkki Tuula ei antanut edes lähdettä väitteelleen,
että pappi soitteli kelloja Betlehemin kirkon tornissa
ja Israel ampui papin.
Epäilenpä, että lähde kuitenkin on ja
jossakin piispa Munibin suunnalla.
Kai on jo mainittava osoite evl.fi, josta jatkuvasti käydään
sivuillani kiellostani huolimatta. Tällä
koneella kai oikea numerokin:
Mon 08 Apr,11:33:58 kone69.evl.fi 1 New Win NT
Niinkuin Jukka Paarma tarkoitti, heidän
uskonveljiään ovat
uskosta mitään tietämättömät
Raamattua vastustavat nimikristityt,
jotka eivät ole uskonveljiä lainkaan!
Uskonveljiä siellä ovat
ensisijaisesti
uskoon tulleet juutalaiset
eli
messiaaniset juutalaiset.
Tietenkin eri maiden protestanttiset
lähetyssaarnaajat kuten
Syväntöjen jälkeläiset.
Palestiinalaisissa uskonveljiämme ovat
uskoon tulleet Jumalan Sanaa eteenkin päin
totella haluavat
henkilöt.
Varsinkin sellaisia
PLO tappaa syytettynä yhteistyöstä Israelin kanssa.
Kaikki palestiinalaiset
uskonveljet siis sopeutuvat
Jumalan Sanaan, että se koko alue
kuuluu Israelille eivätkä hyväksy
maan jakoa
Palestiina-valtio Israelin valtion sisään.
Ilman Raamattuakin on tiedettävissä:
siinä on järjettömin mahdollinen ratkaisu!
Piispa MUNIB Betlehemissä on Paarman,
Huotarin ym.
PORTON JOHTOMIESTEN ystävä,
tuttu
ja uskonveli.
Nimenomaan, vastaisi Munibin kummitytärkin,
joka kummisetänsä propagandaa jakaa.
KUMMISETÄ VASTUSTAA JUMALAN SANAA!
Meidän uskonveljiämme sellaiset EIVÄT OLE!
Munibin kirkko itse väittää toisaalta olevansa
Pyhässä maassa ja toisaalta ilmoittaa olevansa
osa JORDANIAN ev. lut. kirkkoa.
Jordania on Jordanvirran takana!
SINNE MUNIMAAN SIELTÄ!
Apu-lehdessäkin vuonna 1993 -
josta vuoden 1995 kirjanikin kertoo -
Munib
suoraan sanottuna pottuili.
Nimitteli meitä Raamattuun uskovia
seurakuntalaisia
sionistikristityiksi.
Eikä olekaan muunlaisia kristittyjä.
Muunlaiset ovat niitä Jumalaa tottelemattomia
antisionisteja.
En hyväksy kuten ehkä Lindeman ja monet muut, että
seurakuntaa (vielä) johdetaan
yksinomaan
Jerusalemista messiaanisine
Shulameineen.
Mutta sen tiedän, että
tarkalleen väärään suuntaan johdetaan Suomessa
tarkalleen vastakohdassani
Jukka Paarman ev. lut. kirkossa Aurajoen rannalla!
En vieläkään tiedä toista, joka
olisi laillani UT:n tarkoittama
"valittu", ja
jos mahdollista, me valitutkin eksymme,
sanoo Raamattu.
Lienee selvää, että ketkä eivät
arvosta ainoan valitun suuntaviivoja
heidän eksymisensä on
varma. Löytääkseen perille ei tarvitse
käydä sivuillani, mutta suunta pitää olla sama. Paarmakin näyttää suuntaa,
mutta oikea perille vievä pelastava kulkusuunta on siis tarkalleen
päinvastaisessa suunnassa.
Itse asiassa kaikki suomalaiset tulevat nyt
olemaan joko minun tai arkkipiispa Jukka Paarman seuraajia.
Voi tietenkin kulkea moneenkin suuntaan pitäen jalkansa maassa
Palestiinan valtion seurakunnan ylösottoineen tullessa.
Harri Veijonen
PAAVOLTA UUTISLINKKEJÄ
Links!
http://www.jpost.com/Editions/2002/04/05/News/News.46388.html
http://www.jpost.com/Editions/2002/04/05/News/News.46380.html
http://www.jpost.com/Editions/2002/04/05/News/News.46385.html
Arafat Visa:
http://www.foxnews.com/story/0,2933,49224,00.html
http://www.worldnetdaily.com/news/article.asp?ARTICLE_ID=27072
Israeli intelligence: Arafat approves 30 new suicide missions:
http://216.26.163.62/2002/me_israel_04_02.html
http://www.bible-prophecy.com/warmideast2002.htm#020404
http://www.bible-prophecy.com/warmideast2002.htm
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0409.rm
A NEW GUINNESSWORLDRECORD-VIDEO
rtsp://a1102.v33488.c3348.g.vr.akamaistream.net/ondemand/7/
1102/3348/3baf636c/www.guinnessworldrecords.com/video_source/100172.rm
8. 4. ULKOMINISTERI ERKKI TUOMIOJAN RINNALLE ARKKIPIISPA JUKKA PAARMA - MITEN TARKASTI RAAMATTU TUNTEE NYKYISEN ISRAELIN VALTION - SUOMI VALITTU MAA JAKAUTUNUT KANSA
Ulkoministeri Erkki Tuomiojan rinnalle olisi menossa
(helvetin tulisimmalle paikalle suomalaisista
ja sekin siis ennaltatiedetysti)
ainakin ev. lut. kirkon arkkipiispa Jukka Paarma.
Helsingin Sanomat uutisoi internetissäkin mm. seuraavaa:
"Palestiinalaissympatioista aikaisemminkin epäillyllä arkkipiispalla saattaa olla edessään entisiä paljon tuimempi myrsky,
sillä hän on kirjoittanut esipuheen äskettäin ilmestyneeseen kirjaan Pommeja ja puskutraktoreita - palestiinalaiset rauhan
vankeina. Kirjassa Lähi-idän kriisiä tarkastellaan vahvasti palestiinalaisten näkökulmasta.
Suomen Rauhanpuolustajien ja Liken kustantaman kirjan toimittaja Tapio Kujala hakee artikkelissaan rinnastuksia
samasta aihepiiristä - natsivainojen historiasta - kuin ulkoministeri Erkki Tuomioja syksyisessä kohuhaastattelussaan."
HESARI: "RAAMATTU EI TUNNE NYKYISTÄ ISRAELIA"
"Pastori Rahebin mielestä protestanttien Israel-myönteisyyteen
vaikuttaa etenkin katolisia vahvempi suhde Raamattuun. Pyhä kirja on
auktoriteetti. Joskus sanon ihmisille, että älkää lukeko vain
Raamattua." Kommentti: Uskokaa tai älkää, tämä
Raamatun lukemista vastustava artikkeli Helsingin
Sanomissa on otsikoitu
Raamattu ei tunne nykyistä Israelia.
Esimerkiksi minä itse olen koko
25 vuotisen toimintani ajan tutkinut ja löytänyt,
MITEN PIKKUTARKASTI RAAMATTU TUNTEE NYKYISEN ISRAELIN VALTION!
Valtion synty ja ilmeisesti aikakin oli ilmoitettu
Jeesuksen vastauksessa opetuslasten kysymykseen
"milloin Israel jälleen saa valtakunnan".
Jerusalemin vapautus 1967 oli vuodelleen kirjoitettu
2300 vuotta sen jälkeen kun Aleksanteri Suuri
valloitti Jerusalemin vuonna 333 eKr. Ja nyt edetään
SEKUNNILLEEN sen mukaan miten juutalaiset siitä alkaen
omassa
Jerusalemissaan omassa maassaan asuvat!
Tulee jopa esikuva siitä, miten
viimeisellä tuomiolla toiset menevät oikealle ja toiset
vasemmalle puolelle. Toisilla on Palestiina ja toisilla Israel.
Nyt ei siirretä oikealle tai vasemmalle vaan
Paarman johdolla pitävät jalkansa maassa tai
Veijosen johdolla lähtevät yläilmoihin.
Ajankohta on kun 1335 päivää on jäljellä Messiaan näkyvään paluuseen
hieman ennen puoliväliä meneillään olevaa vuosiviikkoa. HV
SUOMI ON VALITTU MAA, MUTTA KANSA JAKAANTUU KAHTIA
Herra
sanoo oikealla puolellaan oleville: Tulkaa tänne te Isäni siunatut.
Minun
lapselliseen kuvaani Suomi-neidosta ei kosketa!
Sitä katsotaan ylhäältä päin
eikä maan alta niinkuin Saatana!
Täällä oikealla vuonna 2000 jopa
kaupunkimme Lappeenranta oli 350 vuotta kun
Paarman kirkossa Turussa juhlivat
700 vuottaan.
Ja jostakin siitä lasketaan vielä
"postmoderni kausi" seitsemän vuotta.
Sen puolivälissä on ajallisestikin ratkaisukohta!
Muistelen aiemminkin kirjoittaneeni tästä,
mutten
Googlesta löytynyt kirjoitustani
Neuvostoliitossa kielletystä kirjasta
Eino Railo: Valittu kansa ja luvattu maa.
Kertomus suomalaisista. WSOY 1944.
"On hyvä lukea vanhoja kirjoja, että tietää, mikä uusissa on uutta,"
(Bibliophilos).
Harri
Veijonen on jo vuosia kirjoittanut
uutta
tuohon
Suomen kansalliskirjailija Eino Railon
aloittamaan
kirjaan
ja siihen on ainoa oikea kuvakin
valmistunut 1. 4. 2000 olematta nimestään huolimatta aprilliä:
Kirkon Paarmaa vastaa seurakunnassa Veijonen.
HV
MIES SIPERIASTA EILEN LAPPEENRANNASSA
Mies Siperiasta, tulkkinaan Hanna R. Tämä mies oli siirretty Israelista Siperiaan avustamaan Israeliin palaavia juutalaisia. Hän itse on kääntynyt Jeshuaan uskovaksi. Olin mielissäni lausumastaan, että messiaanisten juutalaisten ja pakanauskovaisten välille täytyy rakentaa siltaa ja että he yhdessä opettavat. Ei siis niin kuin jotkut Suomessa opettavat, että oikea opetus tulee vain Siionista tarkoittaen Jerusalemin messiaanisia. Oikea opetus Suomessa tulee täältä! HV
JOPA PIETARISSA EV. LUT. KIRKKO PAREMPI KUIN SUOMESSA
Tiedetään miten ev. lut. kirkko Venäjällä on vainoissa kasvanut ja useimmin kuin Suomessa jäsenyys perustuu uskoon kuin kasteluun. Tähän otsikkoon kuitenkin innotti ev. lut. pastori Pietarista, joka eilen julisti mukavasti ev. lut. srkkeskuksessa Lappeenrannassa. Palaan ylihuomenna häneen aiheessa "Kohti Sanaa".
ENSIMMÄINEN PÄIVÄKOTI KRISTILLISYYDEN NIMELLÄ LAPPEENRANTAAN
Lappeenrannassa
Rakuunanmäellä elokuussa 2002 aloittavaan päiväkotiin
haetaan asiakkaita, 3-6 vuotiaiden ryhmään sekä 6-vuotiaiden esikouluryhmään,
p.
044-3357360.
Päiväkodista vastaa sama kannatusyhdistys kuin
syksyllä 2007 aloitettavaksi aiotusta
kristillisestä koulustakin.
Yhdistyksen hallituksessa on mm. ent. Logos laivan kapteeni,
Lappeenrannan vapaakirkon pastori, Pertti Merisalo.
Pian 20 vuotta sitten olin kutsunut
kapteeninhattuisen Pertti Merisalon
vierailulle Lappeenrannan Kivisalmen päiväkotiin, jossa
silloin työskentelin. Kaikki olivat ihastuksissaan, ehkä eniten
naispuoliset työntekijät.
Lasten ystävä-lehden mukaan
varhaiskasvatus on lasten ja heidän vanhempiensa yhteistä kasvamista
ja sitä tukevaa toimintaa.
Lappeenrannan kristillinen päiväkoti lupaa laadukasta varhaiskasvatusta kristilliseltä
arvopohjalta. HV.
"ENEMMISTÖ VOITTAA"
Mikäli em. puhelinnumerossa on virhe, on se eilisen Etelä-Saimaan ilmoituksen.
Kun Kirkkoihin kuulumattomat,
me
Jumalan seurakunta Lappeenrannan-Imatran seudulla
vielä vuoteen 1996 sai
Etelä-Saimaassa ilmoittaa, koskaan eivät pyytäneet edes anteeksi
ilmeisesti tahallaan tekemiään painovirheitä ilmoituksissamme.
Antti O. Arponen lehden alakerrassa ihastelee, kun on tulossa
viinitkin ruokakauppoihin, kun jo 60% sitä kannattaa ja enemmistö voittaa.
Hyö rikkaat juopot voittavat varmasti, vaikka
enää vain minun sivuillani
olisi
Saatana muistuttamassa:
koko helvetin! HV
PERUUTUS. 20. 4. Lappeenrannan Betaniassa luvattu ICEJ:n Israel-juhla on peruutettu syystä, että vieraileville Ulla Järvilehdolle tai kumppanilleen tuli tärkeämpi tilaisuus Eestissä.
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0408.rm
A NEW GUINNESSWORLDRECORD-VIDEO
rtsp://a1102.v33488.c3348.g.vr.akamaistream.net/ondemand/7/
1102/3348/3baf636c/www.guinnessworldrecords.com/video_source/100171.rm
7. 4. RISTIINNAULITKAA VEIJONEN JA PÄÄSTÄKÄÄ MEILLE ARAFAT - BUSHIN SIIRTO OLI ENNALTA KIRJOITETTU
RISTIINNAULITKAA VEIJONEN JA PÄÄSTÄKÄÄ MEILLE ARAFAT
SADOILLE JA TUHANSILLE, KIITOS!
Kiitos! Kiitos käynnistä kaikille!
Kiitos!
Kiitos myös, että olen saanut kymmeniä
palautteita, joista näkee, että edelleen
opetusta tarvitaan.
Kiitos! Yksinomaan Kalevan juttutuvassa aiheeseeni
"Miten estää maailmanloppu" on tullut
kymmeniä
vastauksia.
Kiitos! Pirun koulusta Oulusta ja kaikkialta, tervetuloa!
Harri Veijonen
"HILJAA SIINÄ" - "ISTUMAAN SIITÄ" - "RISTIINNAULITKAA!"
Lähi-Idän kuten muutkin sodat loppuvat Kristuksen näkyvään paluuseen!
Etelä-Saimaankin tulevaisuutta voi
päätellä siitä, että se on toistuvasti poistanut muka vapaassa juttutuvassaan itse asettamaansa keskusteluun
"Miten estää väkivallan kierre Lähi-idässä" siihen tarjotun ainoan oikea vastauksen:
Lähi-Idän kuten muutkin sodat loppuvat Kristuksen näkyvään paluuseen!
Kyllä Etelä-Saimaalla on tiedossa sekin, että juuri valerauhasta Israelille alkaa maan päälle kuin helvetti!
Sitä saarnattiin Etelä-Saimaan seurakuntapalstoillakin kunnes ne maksullisetkin seurakunnan ilmoitukset poistettiin vuonna
1996.
Maksaja olin minä.
Harri Veijonen
http:/go.to/veijonen/.
"ISTUMAAN SIITÄ". Jasser Arafat on intoutunut esittämään pöyristyttävää ja räikeää historian valheellistamista väittäen, että Jeesus oli itse asiassa palestiinalainen vapaustaistelija! Kolmisatapäisestä, lähinnä kristityistä lehtimiehistä koostuneesta joukosta ei löytynyt kuin yksi, joka totesi Arafatille, että väite on täyttä humpuukia. Totuutta vaatinut lehtimies huudettiin muiden toimesta istumaan. http://www.icej.fi/020202.htm
"RISTIINNAULITKAA!". Päästäkää vapaaksi murhaaja Barabbas ja ristiinnaulitkaa se Jeesus, huusi vähäjärkinen kansa taannoin pääsiäisen alla Jerusalemissa. Samaa huutoa on kuultu nyt pääsiäisestä alkaen koko vähäjärkisen maailman toimesta. Murhaaja Arafatiahan maailma vapaaksi huutaa ja Antikristuksensa se myös saa! HV
PLO:N UUSIMMAT VALHEET
http://www.upway.com/cgi-bin/readnews.cgi?day=02_04_5&item=#1018012143 (In English here)
1. PLO syytti Israelia papin murhaamisesta. Vatikaani myöhemmin pahoitteli Israelille sellaisista raporteista.
Suomessa valtamedia taisi jättää kuulijansa väärään käsitykseen.
2.
PLO sanoi, että arabit Betlehemin syntymäkirkon sisällä eivät ole terroristeja, vaan paikallisia katolisia.
Jopa STT Reutersia lainaten puhui aseistetuista terroristeista.
3.
Rah*man, PLO:n edustaja USA:ssa sanoi
CNN:ssä: "He piiloutuvat kirkkoon
toivoen, että heitä suojellaan, koska
tähänastisten kokemusten mukaan
toisissa kaupungeissa kuten Ramallahissa,
Jeninissä ja Kalkiliassa
israelilaiset murhasivat heitä massoittain..."
Sellaisia massamurhia ei ole raportoitu missään.
Tämä PLO:n edustaja Washingtonissa on yhtä luotettava kuin
PLO:n tiedotustoimisto Helsingissä.
Näyttääpä Bin Ladenin
tukijoihinkin kuuluvan
eräs Rah*man.
4. Rah*man jatkoi, että "papit kutsuivat ihmisiä tulemaan ja piiloutumaan."
Tosiasiassa pappeja on pidetty panttivankeina aseistettujen terroristien toimesta.
Fransiskaanimunkki Johan Simon sanoi, että palestiinalaiset tulivat sisään väkivalloin ampuen lukot auki Basilikan
ovesta. Arabic news voi puhua toista:
"Inside the church some 200 Palestinians are hidden without any food supply, according to the German Monk Johan Simon,
who described the situation as very grave, while the Israeli forces prevented 200 persons representing various Christian
churches from entering into Bethlehem to express their solidarity with the besieged Palestinians."
5.
PA:n viranomaiset sanoivat, että dokumentit, jotka takavarikoitiin Arafatin rakennuskompleksista Ramallahista,
osoittaen yksityiskohtaisesti hänen sekaantumisensa itsemurhaiskuihin ja terrorismiin, ovat väärennöksiä.
Tosiasiassa Israel on pannut julkisesti nähtäväksi selvän dokumentaation.
Eräässä asiakirjassa Arafat henkilökohtaisesti hyväksyi maksun vanhemmille Tanzim ja Force 17:n järjestön
terroristikomentajille, jotka määräsivät hyökkäyksiä kuten ampumisen Bar Mitzvan vastaanotossa Haderassa.
Toisessa asiakirjassa Arafatin talousupseeri sai pyynnön rahoittaa pommikomponentteja, joita itsemurhapommittajat
kuljettavat. Dokumentit ovat nähtävinä osoitteissa
"http://honestreporting.com/a/r/192.asp" ja "http://www.idf.il/english/announcements/2002/april/eng.doc".
(ST/Savola/Weekend/Arutz7)
PERES, ARMEIJA JA NOBEL
Muistanette 3. 4. uutiseni aiheesta.
Israelin armeijan haastattelussa Peres sanoi
terroristijahdin kestävän useita viikkoja, ja eilen hän STT:n mukaan:
"Peres on kehottanut Israelin armeijaa vetäytymään palestiinalaisalueilta
mahdollisimman nopeasti.
Peres: sotilasoperaatio päättyy ensi viikolla. (mikä uusi viikko nyt
sunnuntaina on jo alkanut).
Norjasta kerrotaan, että
kolme Nobelin rauhanpalkintokomitean jäsentä ehdottaisi
Nobelin rauhanpalkintoa
Peresille. Asiasta uutisoi
Israelnationalnews.
Räjähteiden keksijä
Nobelkin avittanee
Israelia räjäyttämään Israel pois
Ilmestyskirjan väärä profeetta Perestä ylistämällä.
Kyseinen Israelin lehti typisti uutisen Peresiin.
Laajempaa uutisointia aiheesta NYpostissa.
HV
BUSHIN SIIRTO OLI ENNALTA KIRJOITETTU
Julkisten kriitikoideni joukossa edelleen on Tuomiojaa tuntemattomampi
skeptikko, toinen
WCtorni, Otto J. Mäkelä.
Oulun Kalevassa tuskin muu kuin hän käyttää minusta nimeä
"Harri Anne Veijonen". Henkilö nimeltä Anne
tänne mm. suomentaa kaikki Jerusalemista tulevat
J. Shulamin kirjeet. Mutta minunko pitää vastata kysymykseeni,
missä vaiheessa skeptikot myöntävät, että
Raamattu ja Harri Veijonen ennaltatietävät?
Josefus jo joutui ihmettelemään profeetta Danielin
ennaltatietämisen tarkkuutta. Mutta Danielin profetiathan jatkuvat Messiaan
näkyvään paluuseen asti. Lopun profetian sanomassaan 1970-luvun alussa vapaakirkollinen
Vilho Rantanen kirjoitti, että
Daniel 9:27:n toteutumiseen lähitulevaisuudessa uskoo 300
selitysteosta. Vuoden 1986 kirjastani käytin nimitystä
500 selitysteoksen
yhteenveto.
2600 vuotta vanhalla opilla "Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin"
kannattajia on jopa puoli miljardia.
Maksa nyt sitten heille kaikille ennaltatietäjille 10.000 markkaa
tai vaikka euroa!
Eivät koskaan hölmöimmät skeptikot myönnä ennaltatietämistä.
Nytkin voivat vielä myöntää, että hyvä on,
kirjoitit Veijonen etukäteen ajankohdasta maaliskuun puoliväli 2002,
mutta et kirjoittanut
mitään Bushin siirrosta
Palestiinan hyväksyväksi.
Ja kun kirjoitin!
5. 2. uutisessa "Väistyvätkö sekä Putin että Bush?"
Olin siis ennaltatiennyt
sen, että presidentti
Bush siirtyy pois
Palestiinan syntymisen vastustajista.
Ja kun Putin "yllättäen" putoaa niin taas
valehtelevat skeptikot itselleen, ettei Veijonen MITÄÄN (!)
ennaltiedä,
ja ovat raivoissaan minulle siitä, miten tyhmiä he itse ovat! HV
Ennaltatietäminen on mahdotonta (lukee niinkuin Piru mainitsematta totuuteen kuuluvaa
jatkoa:)
skeptikkojen hyväksyä! Eivätkä skeptikot edes koskaan keskustelleet
aiheesta keskustelusivuillaan,
vaikka tässäkin taas keskustelua siellä
yritetään. TÄYSIÄ PASKATORNEJA Tuomioja ja Mäkelä,
jotka olemassaolollaan Helsingissä saman talon eri rapuissa
saivat minut ennaltatietämään WTC-tornien iskutkin näin:
kirjoitin etukäteen, että jos Jumala Perkele olisi, itsemurhaisku
tulisi heidän taloonsa!
HV
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0407.rm
A NEW GUINNESSWORLDRECORD-VIDEO
rtsp://a1102.v33488.c3348.g.vr.akamaistream.net/ondemand/7/
1102/3348/3baf636c/www.guinnessworldrecords.com/video_source/100170.rm
6. 4. MIKÄ KÄÄNSI BUSHIN PÄÄN ESITTÄMÄNÄNI MÄÄRÄHETKENÄ? - JA PUTININ VUORO ON
STT eilen:
"Israelin pääministeri Ariel Sharon on ilmoittanut Israelin jatkavan sotilasoperaatiota terroristiepäiltyjen etsimiseksi
palestiinalaiskaupungeista.
YK:n turvallisuusneuvosto on vaatinut Israelia vetäytymään palestiinalaiskaupungeista viivytyksettä.
Turvallisuusneuvoston varhain aamulla Suomen aikaa tehty päätöslauselma oli yksimielinen ja sen puolesta äänestivät myös
Yhdysvallat ja Syyria. Kyseessä oli jo kolmas kerta kuukauden sisällä, kun Yhdysvallat asettui tukemaan turvallisuusneuvoston
Lähi-itää koskevaa päätöslauselmaa. Aiemmin Yhdysvallat on usein tyrmännyt vastaavat esitykset."
UUSI MAAILMANJÄRJESTYS ETENEE AIKATAULUSSA
Nyt siis jo kolmannen kerran USA on äänestänyt YK:ssa
Israelia, sen terroristijahtia vastaan.
Kun ennaltatiesin erikoisen tapahtuma-ajan, maaliskuun puoliväli 2002,
juuri silloin Bushin pää kääntyi
Palestiinan valtion tulon hyväksyväksi.
"Uusi maailmanjärjestys"
etenee juuri siinä aikataulussa, jonka
minä Raamatusta etukäteen esitän!
Maailman johto
luulee saavansa jotakin hyvää maan päälle
Jerusalemin valerauhasta.
Uuden maailmanjärjestyksen
tuloa selittävä
Cutting Edgekään ei
ilmeisesti ymmärrä siitä "Amerikan rauhaksi" nimittämästään
seuraavan seurakunnalle Karitsan häät yläilmoissa.
Mutta Cutting Edgellä on hyviäkin
oivalluksia ja yritystä selittää,
mikä kääntää miesten pään määrähetkinä.
Kaikesta aiemmasta kritiikistäni huolimatta
mielestäni hyvä sivu ja lähellä omaa selitystäni
heillä ainakin tämä:
Äkkinäinen diplomatian lisääntyminen saattaa merkitä Palestiinan valtiota,
http://www.mantta.fi/~patato/cef1622.html. Lainaan sieltä Arafatia selittävän kohdan:
"Arafat -- Neuvostoliiton Illuministinen KGB teki Jasser Arafatista uudelleen muodostetun Palestiinan vapautusjärjestön
johtajan vuonna 1970, ja on kontrolloinut häntä siitä lähtien.
Täten, muista tämä asia: Venäjän Illuminati (KGB) kontrolloi Arafatia ja Yhdysvaltain Illuminati (CIA) kontrolloi Israelia.
Täten kaikki menee viisiaskelmaisen Jerusalemin sovinto-projektin mukaan."
VIISI PLANEETTAA JÄLLEEN
1998:
"Kansaa ei saa pelotella
5. 5. 2000 asioista."
Kun silloin viisi planeettaa muodostivat
erikoisen jonon, nyt
huhti-toukokuussa
samat planeetat tekevät
jonkinlaisen
harvinaisen rypäleen.
"Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta", Matteus 25.
Toivottavasti alan asiantuntijat, astronomit Suomessa uskaltavat tapahtumasta
kertoa, vaikka se tiedetäänkin
erääksi lopun merkiksi. HV. Lähteitä:
FIVE PLANETS WILL CLUMP TOGETHER
Planets - Mercury, Venus, Mars, Jupiter and Saturn - will appear to clump together
later this month in a sight that might not be seen again for a century.
http://communities.msn.com/SeurakunnanTiedotuskeskus/astronomy.msnw
google.com/search?q=Jupiter+and..
JA PUTININ VUORO ON
TÄYDELLINEN KUUNPIMENNYS OLI 8. TAMMIKUUTA 1 EAA
1 eaa tammikuun 8. oli täydellinen kuunpimennys,
väitti asiantuntijan oloinen henkilö
Suomi 24:ssä. Teksti on talletettu myös
ST Media 2:een.
Sen lisäksi, että olin Ilta-Sanomiin kirjoittanut
2000 jKr tapahtuukin jotakin
ja täällä esittänyt etukäteen, että sehän on Jeltsinin poistuminen vallasta,
olin myös pohtinut muita tapahtumia aikoineen
ja aina on ollut mukana vaikka sikiämispäivämääränä
Elviksen, Loirin ja itseni syntymäpäivä 8. tammikuuta.
Nyt on siis varmistunut, että
todellakin Jumalan Pojan "kuukautiset", sikiäminen olisi
hyvinkin alkanut
8. tammikuuta 1 eaa ja siinä tapauksessahan syntymä olisi ollut
seuraavan juutalaisvuoden ("1 jKr") alkaessa.
Siitä 2000 vuotta olisi täyttynyt syksyllä 2001
ja siis ilmeisesti juuri
11. 9.
Ja kun jälleen ennaltatietämänäni ajankohtana,
maaliskuun 15. 2002 kääntyi helvettiin Bush niin
Putinin vuoro on ...
HV
HERRA VARJELE LAHKOLAISUUDESTA - KOLME KIINNOSTAVAA OSOITETTA
Jälleen havainto eräästä uudesta linkin poistosta tähän suuntaan.
Onko heillä kaikilla oma yhden miehen
seurakuntansa, jollaisesta
voivat syyttää minua?
Toimin edelleen päinvastoin antaen kolme linkkiä:
1.
Cutting Edge Finland.
Tämä saa nyt paikan hakemistosivullekin, vaikka vain juuri
kyseiseen sivuunsa, missä
opetetaan kanssani suunnilleen samoin Palestiinan ja sen myötä
helvetin maan päälle tulosta. Sivujen ylläpitäjä mänttäläinen,
minua sivuillaan
"viisas mies Lappeenrannasta" nimittänyt Pasi Toivonen.
2. Weijo Lindroos voi olla vaikka nimimerkki
Minä Ite, joka ei pidä minua Jumalan valittuna
eikä usko Daniel 9:27:ään ajassamme.
Ja jos minä olen opetuslasten joukossa Juudas Iskariot
niin hänhän se on itse Kristus.
Molemmilla nimikin kuin varas, hänellä Veijo edessä ja minulla takana.
Enkä vieläkään usko, että
"aprilli"-karttakuvaani
vastustavat pornosyistä vaan siksi, että
Jumalan luoma karttakin osoittaa, että
minä Saimaan kanavan varrella vedän koko
porukkaa,
ja Lindroos
"Jeesus on Herra" nimellä Turussa
haluaa panna koko
maan toisinpäin.
http://www.jeesus-on-herra.com/main.html.
3. Patmos.fi.
Eivät malta pysyä poissa sivuiltani Patmoksen
Leo Meller, Pasi Turunen, tai keitä sitten ovatkin.
Kyllä sielläkin käydä saa:
http://www.patmos.fi.
Ymmärrän, että kaikki eivät pidä siitä, että kommentoin heitä.
Mutta silloinkin, kun olen vaikkapa hieman
väärää todistusta antanut, on se ollut sen hetkinen mielipiteeni.
Kyllä minulle tulvii nimimerkkien suojissa ties millaisia
rivouksia.
Jos Veijonen ei ole edes linkittämisen arvoinen, niin
varsin vähällä olette täällä päässeet! Nytkin kehun noita
kaikkia kolmea, vaikka omalla tavallani.
Lukijani minua innostavat kertomaan
heistä vaikkapa tietoja, joita he itsekään eivät tiedä:
MELLER WALTARIN EDELLÄ
Kun Mika Waltarin tuotannoksi mainitsin
kaikkine painoksineen lähes tuhat, oikea luku on noin
874. Yltääkö Leo Meller samaan?
Kun Suomen kansalliskokoelmaan on kerätty joitakin äänitteitäkin,
Leo Mellerin tuotannon määräksi saadaan
peräti
1236. Eikä
siinäkään luvussa ole mukana ainakaan
uusimpia julkaisuja.
Leo
Meller on hyvinkin kautta aikain Suomen tuotteliain henkilö,
vaikkei hänellä ikää vielä ole kuin kymmenkunta vuotta yli oman ikäni.
Hänhän sanoi olleensa 17-vuotias kirjoittaessaan ensimmäisen
kirjansa, ja se sai 5000 maksavaa lukijaa.
Sekin saavutus hakee vertaistaan.
Se ensimmäinen kirjansa muuten oli nimeltään
"Avattu tulevaisuus", Kuva ja Sanan kustannustuote
vuodelta 1962.
Valitettavasti Kansalliskokoelmassa ei ole
Keijo Lindemanin puhekasetteja
enempää kuin esimerkiksi Weijo Lindroosinkaan.
Pyydän Keijo Lindemania korjaamaan, ellei pidä paikkaansa
tietoni, ettei
hänen uusin kirjansa olisikaan Apostolinen seurakunta vaan
Sähkömittaustekniikan perusteet, kirjoitettu kera
Tapio Sahinojan, WSOY vuonna 2000.
HV
TIETTÄVÄSTI TUOTTELIAIMMAN SUKULAISENI KOKO TUOTANTO
[ 1 ] Montonen, Paavo Rakkautta ja osuustoimintaa yksinäytöksinen näytelmä 1920
[ 2 ] Montonen, Paavo Armastus ja ühistegevus lustmäng ühes vaatuses 1926
[ 3 ] Montonen, Paavo Niin täytyy olla romaani 1927
[ 4 ] Montonen, Paavo Neljäkymmentä vuotta Etelä-Karjalan nuorisoseuran 40-vuotiselta taipaleelta 1930
[ 5 ] Montonen, Paavo Valitse oikein suositteleva luettelo eri kustantajien näytelmistä 1938
[ 6 ] Montonen, Paavo Juhlakirja Nuorisoseurajärjestö vuosina 1931-1941 1941
[ 7 ] Montonen, Paavo Etelä-Karjalan nuorisoseuraliikkeen historia 1943
[ 8 ] Montonen, Paavo Vihreät liput nuorisoseuralukemisto 1949
[ 9 ] Montonen, Paavo Etelä-Karjalan nuorisoseuraliikkeen historia 1950
[ 10 ] Montonen, Paavo Kanneljärvi kahdeksan kylän pitäjä 1957
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0406.rm
A NEW GUINNESSWORLDRECORD-VIDEO
rtsp://a1102.v33488.c3348.g.vr.akamaistream.net/ondemand/7/
1102/3348/3baf636c/www.guinnessworldrecords.com/video_source/100169.rm
5. 4. JÄÄKÖ HALONEN HISTORIAAN TUOMIOJAN RINNALLA? - KIRJE JERUSALEMISTA - TOIVIOMATKOJEN VASTAUS ULKOMINISTERIÖN MATKUSTUSVAROITUKSEEN - USKOMATON SAARA JÄNTTI
AVOIN KIRJE PRESIDENTTI TARJA HALOSELLE
Viittaan lausuntoonne 29. 3.
internetsivuillanne
ja 4. 4. esittämäänne julkilausumaan, jonka mukaan
USA:n pitäisi entistäkin voimakkaammin toimia Israelia vastaan.
Valitan syvästi sitä, että rakas isänmaani Suomi on ajautunut mukaan
Israelin vastaiseen rintamaan. Israelin ja PLO:n tilanteeseen
saadaan maailman tuhoon johtava ratkaisu sillä,
mitä te juuri nyt teette!
Asiasta oli ennaltatietävä varoitukseni mm.
Helsingin Sanomissa
10. 1. 1989 Jasser Arafatin vierailun alla otsikolla
"Terroristijohtaja Suomeen",
ja seuraavan päivän Iltalehti sitä selitti hyvällä otsikolla
"Arafat tuo maailmanlopun".
Jumalan tuomio maailman kansoille tulee juuri siitä, että
Israelin maahan tehdään (nyt ensi kerran
niinkuin demarikirjailija Arvo Salokin internetsivuillani kertoo)
valtio nimeltä Palestiina.
Valtioilla on presidentit.
Jasser Arafatilla ei ole valtiota ja hänestä tulee
käyttää muuta nimitystä kuin
presidentti; totuudessa pysyttäessä nimitys on edelleenkin
terroristijohtaja. Juuri hän
on pysyvästi Israeliin kohdistuvien itsemurhaiskujenkin takana.
Teidänkin hyvää tarkoittavat kehotuksenne Jasser Arafatille
menevät kuuroille korville,
koska PLO:n johtajan tavoite on ja pysyy
"Israel mereen" niinkuin PLO:n peruskirjakin vaati.
Kuten pääteokseni otsikkokin ilmoittaa,
"Jerusalemista sovittaessa Jeesus sapuu pilviin"
eli pelastaa seurakunnan jäsenet
yläilmoihin
silloin Palestiinan valtion myötä maan päälle
syntyvästä
helvetistä.
Ulkoministeri Erkki Tuomiojan kaltaiset henkilöt
siihen helvettiin
varmimmin jäävät.
Toivon, että lopetatte
Israelin vastaisen toimintanne eli sanoudutte irti
ulkoministeri
Erkki Tuomiojan linjasta
ja jätätte Tuomiojan
yksin historiankirjoihin
Suomen äärimaanpetturina
ja tulevaan Suomen tuhoon syyllisenä.
Suomea ei pelasta kukaan vaan
kaikki tuomiojalta pelastuksen tielle
kääntyvät suomalaiset pelastuvat.
Kunnioittavasti,
Harri Veijonen
Seurakunnan Tiedotuskeskuksen johtaja
http:/go.to/veijonen/
Liite: viikon uutisemme em. osoitteessa:
KIRJE JERUSALEMISTA
Me iloitsimme, juhlimme ja söimme hyvää ruokaa, opiskelimme Exoduksen tarinan ja Jeshuan tarinan ja lauloimme iloisia
lauluja. Samaan aikaan, kun juhlimme pääsiäistä Jerusalemissa, palestiinalainen itsemurhapommittaja käveli Park Hotelliin
sisään Nataniassa ja räjäytti hänen kehoonsa sidotut räjähteet. Räjähteet, joita itsemurhapommittajat sitovat kehoihinsa,
ovat täynnä nauloja ja ruuveja ja metalliosia, jotka lisäävät pommin tuhoa ja tappamisvoimaa. Tämä 25-vuotias mies
Samarian kylästä käveli Park Hotelliin aikana, jolloin noin 250 ihmistä oli juhlimassa pääsiäistä siellä ja hän painoi nappia ja
räjähti. Hän vei mukanaan 19 kuollutta, naisia, vanhoja miehiä, lapsia, äitejä, isiä, isovanhempia, ja noin 160 haavoittunutta.
Haavoittuneiden joukossa on 23 ihmistä, jotka ovat kriittisessä tilassa. Tämä tarkoittaa, että heidän elämänsä on vaarassa ja he
eivät saata selviytyä, ja jos he selviytyvät, he saattavat olla sokeita, vammautuneita, rampoja tai aivokuolleita. Tämä on yksi
suurimmista vaikeuksista tässä sodassa. Yksi voisi saada kuin piiskansivalluksen ollessaan yhdessä minuutissa iloisessa
juhlinnassa ja seuraavassa minuutissa surussa hullusta tilanteesta, jossa tusinoittain viattomia ihmisiä tapetaan ja satoja
haavoittuu. Me heräämme uutisiin pommeista ja kuolemasta ja me menemme nukkumaan kuullen uutisia uusista pommeista ja
uusista uhreista. Oletan, että on vaikeampaa vielä nähdä hallituksemme avuttomana, kompastelemassa ja tehottomana
toimimaan palestiinalaisten viranomaisten kanssa ja vastaamaan terrorismiin. Kaikkein vaikeampaa on tosiasia siitä, että
länsimainen media, varsinkin CNN, raportoi uutisia niin kieroutuneesti ja yksipuolisesti. He raportoivat palestiinalaisten
valehteluilla ja syyttävät Israelia kaikesta. Totuuden nimessä Arafat on se, joka kieltäytyy lopettamasta väkivaltaisuuksia.
Kameran edessä hän puhuu, että haluaa rauhaa ja että hän pidättää ne, jotka lähettävät itsemurhapommittajia, mutta totuus on,
että hän on se, joka lähettää itsemurhapommittajia, joka antaa vihreää valoa ja joka ei ole vielä astunut kansansa eteen
puhumaan arabiaksi ja käskemään lopettamaan kaiken väkivaltaisuuden Israelia ja sen asukkaita kohtaan. JS
Tämä ja muita tekstejä kokonaisuudessaan tulossa ST Median ryhmiin. HV
TOIVIOMATKAT ULKOMINISTERIÖN VAROITUKSEEN ISRAELIN MATKOISTA
Toiviomatkojen toimitusjohtaja
Tapani Oksasen arvio Ulkoministeriön
varoituksesta matkustaa Suomesta Israeliin:
"Turistimatka on väärä sana.
Tärkeää on myös solidaarisuus.
Samanlaisia matkoja
hiukan erilaisin maustein
on tehty jo vuosia.
Oppaan ehdotuksesta jätämme nyt Kuolleen meren lenkin pois.
Se saattaa kyllä olla hätävarjelun liioittelua."
Kommentti:
Eilen siis turhaan korjasin täällä uutiseni ensimmäistä versiota,
että Tuomiojan ministeriön huoli ei ole suomalaisten mahdollinen kuoleminen
Israelissa vaan se,
että Suomessa ylipäätään on Israelin ystäviä ja
solidaarisuutta Israelille täällä löytyy.
HV
USKOMATON SAARA JÄNTTI
Tiedättekö, kuka on Suomen paras evankelista?
Hän on jyväskyläläinen Saara Jäntti, silloin, kun
evankelistalla tarkoitetaan henkilöä, joka pystyy
sanoman nopeaan ja laajaan
levittämiseen
välittämättä sisällöstä. Sama henkilö, joka eilen
laittoi Israelin vastaisia sähköposteja kaikkeen maailmaan
feministien rauhanliikkeen nimissä tarjosi
nyt jo pitkän listan puhelinnumeroja
maailman vaikutusvaltaisille henkilöille.
Varmasti Tarja Halonenkin on saanut tukuttain
viisaita opetuksia Saara Jäntin kaltaisilta
"kaikkeen maailmaan" aktivisteilta.
Minä hidas hämäläinen
sain nyt joukkoon yhden
viestin presidentti Tarja Haloselle
enkä kaikkeen maailmaan aio mailata enkä soittaa.
Sehän riittää, että Saara Jäntti
ottaa asiakseen minun sanomani.
Kiitos!
HV
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0405.rm
A NEW GUINNESSWORLDRECORD-VIDEO
rtsp://a1102.v33488.c3348.g.vr.akamaistream.net/ondemand/7/
1102/3348/3baf636c/www.guinnessworldrecords.com/video_source/100168.rm

4. 4. "JEESUKSEN SYNTYMÄKIRKKO" TERRORISTIEN PESÄNÄ
STT:kin kertoi, että "Jeesuksen syntymäkirkkoon Betlehemissä on paennut parisataa palestiinalaista ase mukanaan. Uutistoimisto Reutersin mukaan palestiinalaiset ovat päättäneet ottaa kirkon turvapaikakseen. Israelin mukaan palestiinalaiset ovat tulittaneet israelilaisia joukkoja Betlehemissä kirkoista." Tämäkin terroristien ele käyttää Jeesuksen syntymätallin lähellä olevaa kirkkoa pesänään tukee israelilaisten ja israelilaisen ystävämme väitettä, että myös piispa Munibin kirkon katolta olisi ammuskeltu läheiseen Beit Jalan israelilaiskylään. Kirkkojen katolta sinne on hyvä tähtäyslinja toteuttaa Arafatin neuvoa "tapa juutalainen päivässä". Piispa Voitto Huotari toisti taannoin Etelä-Saimaassakin piispa Munibin ilmeistä valhetta, etteivätkö PLO:n terroristit silloinkin olisi käyttäneet ampumapaikkanaan myös Munibin ev. lut. kirkkoa. HV
EU AIKOO LÄHTEÄ TAPAAMAAN TERRORISTIPÄÄLLIKKÖ JASSER ARAFATIA
Euroopan Unioni on päättänyt lähettää korkean tason diplomaattivaltuuskunnan Lähi-itään,
kerrotaan EU-ulkoministerien Lähi-idän tilannetta käsittelevän hätäkokouksen päätyttyä
yöllä. EU:n ulkoministerit aikovat vaatia, että Israel sallii EU:n lähettiläiden tavata
Jasser Arafat, joka on
Israelin joukkojen valvonnassa päämajassaan Ramallahissa Länsirannalla.
Uutinen klo 02.
- Myöhemmin Israel kielsi EU:n tulon, mutta hyväksyi
USA:n Zinnin.
EDUSKUNTA RAJOITTAMASSA SANANVAPAUTTA
Kalevan juttutuvassa nimimerkki
kertoo miten
eduskunta olisi puuttumassa verkkojulkaisujen sananvapauteen.
Mikäli eduskunta säätää vain, että
verkkojulkaisuissa esitetty asia täytyy olla totuuden mukainen,
Veijosta ei voida sen lain nojalla
sakottaa.
Pitää tehdä siellä Tuomiojan johdolla sellainen laki,
missä selkeästi sanotaan se mitä siellä tuomiojalaiset näyttävät
haluavankin, että
kaikki seurakunnalliset tekstit ja kaikki kansanedustajien toimia
arvostelevat kirjoitukset ovat Suomessa tästedes laittomia.
Käytännössä tämä merkitsee mm. sitä, että
tuomiojalaisten ei enää jälkikäteen tarvitse
kirjoitella kuten tänäänkin "poistakaa asiattomat
mielipiteet" vaan ennakkosensuuri tulee pakolliseksi
eikä
Etelä-Saimaan juttutuvassakaan enää pääse
sanomaan niinkuin tänään:
Tuomiojien lento loppuu lyhyeen kuin päättömien kanojen!
HV
ULKOMINISTERI ERKKI TUOMIOJALLE EHDOTETTU LENTOKIELTOA
Seurakuntalainen -lehden päätoimittaja Harri Veijonen
on ehdottanut ulkoministeri Erkki Tuomiojalle lentokieltoa.
SUOMEN SEURAKUNTA on
moneen kertaan varoittanut SUOMEN ULKOMINISTERIÖTÄ
lentämästä Israelin vastaisia lentojaan!
Viimeksi eilen ulkoministeri Erkki Tuomioja lenteli
Israelia vastaan Luxemburgiin.
STT:
"EU:n komission puheenjohtaja Romano Prodi on esittänyt, että Lähi-idän kriisiä ryhdyttäisiin ratkomaan monenkeskisissä
neuvotteluissa. Israelin ja palestiinalaisten lisäksi neuvottelupöytään tulisivat Yhdysvallat, EU, YK, Venäjä ja maltilliset
arabimaat. Israel torjui ehdotuksen, sen sijaan palestiinalaiset kannattivat sitä. EU-alueen ulkoministerit kokoontuivat
Lähi-idän kriisin vuoksi Luxemburgissa. Suomesta kokoukseen osallistui ulkoministeri Erkki Tuomioja."
150 SUOMALAISTA LENSI EILEN ISRAELIIN - SALLIIKO TUOMIOJA MEILLE MITÄÄN?
http://www.toiviomatkat.fi/.
STT on uutisoinut, että 150 hengen turistiryhmä on lähtenyt
Israeliin Toiviomatkat matkan järjestäjänä. Samoin sen, että
Suomen ulkoministeriö on kehottanut harkitsemaan vakavasti
sellaiselle matkalle lähtöä nyt.
Oli Tuomiojan
ministeriön huoli sitten mikä
tahansa,
SDP:n keskustelupalstan pitäjä oli
Tuomiojan kannattajalle
maininnut kuin uutena asiana,
ettei keskustelija Star* ole
ainoa Israelin ystävä kristitty
tai peräti vastannut väitteeseen,
ettei hänenlaisiaan keskustelijoita edes löydy kuin
SDP:n palstoilla.
Niin onkin tämä totuus
Suomen ja sen porttokirkkojen
medioissa
täysin pimitetty:
KAIKKI SUOMALAISET KRISTITYT OVAT ISRAELIN VALTION YSTÄVIÄ!
Kaikki, vaikka maassa ei olisi yhtään
keskustelukanavaa meille
kristillisen seurakunnan jäsenille.
Ironista, että juuri SDP:n Tuomioja pauhaa
siitä, ettei muka keskustella, ja Tuomiojan tukija
Remonttireiska haluaa kieltää keskustelumme!
HV
150 NAISLIIKKEESTÄ LENSI EILEN VEIJOSEN SIVUILLE - TUOMIOJALLA HELVETINKONE
Eilen
täällä kävi noin 150 aivan uutta vierailijaa!
Samalla hetkellä sivuillani olevien
vierailijoiden
määräennätys nousi 25:een
tai jopa sen yli.
Otsikolla "Auttakaa" (Palestiinaa)
"lennon" oli tilannut eräs jyväskyläläinen
Jumalan Sanaa tuntematon
suomalaisnainen laajalle seurueelleen.
Veijonen sattui olemaan naisliikkeen linjalla ja ohjasi lennon tätä
kautta, mistä apu löytyy.
Eivätkä he kaikki enää palaakaan
tuomiojan lennoille!
En nyt viitsi nimitellä NAISLIIKETTÄ,
mutta kyseinen viestikin mihin puutuin osoitti, että juuri
maailmanlaajuisessa
naisliikkeessä
löytyy runsaasti
helvetin maan päälle tilaajia!
Vain yksilöt tulevasta vihan ajasta voivat pelastua olivatpa miehiä tai naisia.
Muistat Sie Sisar hyvä ain tämän:
turvallinen matka, vaikka jännittävät ja
poikkeukselliset maisemat. Matkan sallinut Harri Veijonen
ei tosin yhtä varakas
kuin sen vastustaja Erkki Tuomioja. Mutta meillä
kaikilla täällä on ikuinen
ihana päämäärä! Ja mitä raha-asioihin tulee,
hän joka jakoi "Herramme tulee"-ruokaa oikeaan aikaan,
tulee Jumalan koko omaisuuden hoitajaksi (Mt 24:47).
http://go.to/veijonen/.
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0404.rm
A NEW GUINNESSWORLDRECORD-VIDEO
rtsp://a1102.v33488.c3348.g.vr.akamaistream.net/ondemand/7/
1102/3348/3baf636c/www.guinnessworldrecords.com/video_source/100167.rm
3. 4. JERUSALEMIA EI TUHOTA, MUTTA DAMASKO YMPÄRISTÖINEEN SIIRTYY HISTORIAAN
SYYRIA VAHVISTAA JOUKKOJAAN LIBANONISSA
STT:n sähkeuutinen klo 17:
"Syyria vahvistaa joukkojaan Libanonissa.
Lähi-idän kriisi tuntuu yhä selvemmin myös palestiinalaisalueiden ulkopuolella. Syyria ja Libanon sopivat tänään Libanonissa olevien syyrialaisjoukkojen lisäämisestä.
Syyrian ja Libanonin asevoimien edustajat tapasivat Libanonin presidentin Emile Lahoudin ja ilmoittivat tälle,
että syyrialaisia joukkoja saapuu vahvistukseksi eri puolille Libanonia viikon sisällä."
SYYRIAN DAMASKO ENSIMMÄISESSÄ KIRJASSANI
Harri Veijonen 1986 kirjassaan
"Tuleva Läi-Idän rauhansopimus ja uskovien katoaminen":
"Liian hiljaista on ollut puhe näistä asioista. Toisaalta se on ymmärrettävää, kun
monet saarnaajat ja arvostetut Raamatun opettajat eivät ole lähemmin tutkineet
koko aihetta. Valitettavan monella silti riittää
rohkeutta ottaa kantaa asiaan, jota eivät ole tutkineetkaan
tai josta ei muka olisi edes heidän asiansa tietää." s. 22-23.
"Kaiken aikaa on ollut puhetta tulevasta rauhansopimuksesta.
Nyt on jo havaittavissa, että valmisteluja lähi-idän rauhan aikaansaamiseksi
kaiken aikaa tehdään. Vaikka esimerkiksi juutalaisten pääsy Neuvostoliitosta
ja Syyrian pääkaupungin Damaskon tuho ovat ennen Jeesuksen julkisen
tulemuksen tapahtumia, mikä takaa, että ne tapahtuvat ennen
rauhansopimuksen tekoa?" s. 21.
Kommentti: Myöhemmin oli Etelä-Karjala -lehdessä tuohon kirjaani liittyviä ilmoitusartikkelejani. Mm. "Viimeiset tapahtumat" -ennustussarja ja "Sitten tulee Peres". Jälkimmäisessä ennaltatiedettiin pikkutarkasti, miten juuri Israelin Shimon Peres tulisi ruikuttamaan Neuvostoliiton merkkipäiselle: "Päästä sinä kansamme Pohjoisesta maastasi niin saan heidät suostumaan alueittemme luovutukseen ja rauhaan". Ennaltatiedetty juutalaisten vapaampi pääsy Neuvostoliitosta toteutui sitten perestroikan Gorban toimesta noin vuonna 1989. "Viimeiset tapahtumat" ko. kirjan liitteessäni taas mainittiin selkeästi, että konflikti Lähi-Idässä johtaa Israelille tehtävään pakko- tms. valerauhaan. Myöhemmin on arveltu, että sellainen konflikti oli Persianlahden sota ja palestiinalaisten kansannousut. Kirjani vuonna 1986 kuitenkin mainitsee, että ennen Kristuksen näkyvää paluuta (syksyllä 2007?) tuhoutuu Damasko ympäristöineen, mutten ole ollut varma tapahtuisiko se ennen valerauhasopimusta ja siis ennen seurakunnan ylösottoa Karitsan häihin.
TÄNÄÄN näen seuraavat mahdollisuudet:
A. Tapahtuma, B. Tapahtuma-aika.
A. Damasko ympäristöineen tuhotaan ilmeisesti Israelin toimesta, kun
Syyria tms. hyökkää Israeliin.
B. Tapahtuma-aika, ellei se ole aivan lähiviikkoina, se on
vihan ajassa. Sielläkin ilmeisesti siten, että
juuri nyt tapahtuva kehitys olisi ennekuvaa siellä toteutuvasta
aikoineenkin. Juuri on mainittu kahta vuotta
tästä hetkestä, jolloin Antikristus jo olisi
vallannut valerauhan rikottuaan Jerusalemin, ja luonnollisesti
Israelkin johonkin ehtinyt iskeä.
Ulkonaisesti voi vielä näyttääkin siltä, että
Israel on tuhottu, mutta
ISRAELIN MESSIAS JEESUS KRISTUS ISKEE TAIVAALTA,
ja se näkyy koko maan päälle niinkuin salaman leimaus.
Sitä leimahdusta ei tapahdu ennenkuin loppu hengissä,
jälleen maanpaossa oleva Jerusalemin juutalaiskansa
huutaa pelastajakseen oikeaa
Messiastaan, Jeesusta Kristusta.
Arafatia Sharon nyt yrittää ajaa maanpakoon.
Ilmeisesti Sharonillakin on jotakin tietoa siitä,
että Jaakobin ahdistus, viimeinen Messiaan näkyvään paluuseen päättyvä
koetus juutalaiskansalle on alkamassa.
Hän saattaa luulla sen jo alkaneen ja
toimii niin, että se todella Jerusalemin pakkorauhasta alkaa ilmeisesti juuri tammikuussa 2004.
Toki Damaskon siirtyminen historiaan voi tapahtua hieman toisin kuin edellä yksinkertaistaen esitin.
Lähes 2500 vuoden takainen ennaltatietäminen siitä jo
tietää, että se tapahtuu hieman ennen kuin ilmeisesti juutalainen kansa, se ihminen
kääntyy Messias Jeesukseen, mutta mahdollisesti
teko on juuri juutalaisten, ja johtaa
Israelin "kunnian köyhtymiseen" ja kenties juuri
pakkorauhaan. Näin profeetta Jesaja 17:1-:
ENNUSTUS DAMASKOSTA
"Ennustus Damaskosta. Katso,
Damasko poistetaan kaupunkien luvusta
ja luhistuu raunioiksi.
Autioksi jäävät Aroerin kaupungit ...
niiden käy niinkuin israelilaisten kunnian,
sanoo Herra Sebaot.
Ja sinä päivänä Jaakobin kunnia köyhtyy,
ja hänen ruumiinsa lihavuus laihtuu. ...
Sinä päivänä ihminen luo katseensa Israelin Pyhään." HV
HUIJAAKO PERES MAANSA PUOLUSTUSVOIMIA?
Pedon, toisen pedon ja kolmannen, Tuomiojan
linja suhteessa maansa puolustusvoimiin on mielenkiintoinen.
Ilmestyskirjan peto eli Antikristus huijaa ensisijaisesti
toisten maiden puolustusvoimia.
Daniel kirjoittaa hänestä, että
hän palvelee "linnoitusten jumalaa" eli pitää jumalanaan maansa sotavoimia.
Ilmestyskirjan väärä profeetan eli toisen pedon eli maasta Israelin nouseva tuomion mies
taas näyttäisi huijaavan oman maansa, Israelin puolustusvoimia
ollen tosiasiassa PLO:n miehiä. Ja oma lukunsa Suomen antikristus
tai väärä profeetta,
minun oikean profeetan julkisin vastustaja,
jonka tiedetään mm. vastustavan Suomen itärajan
jalkaväkimiinoja.
STT:n sähkeuutiset eilen klo 13 mainitsi:
"Peres: Sotilasoperaatio saattaa jatkua viikkoja.
Israelin ulkoministerin Shimon Peresin mukaan Israel saattaa jatkaa sotilasoperaatiotaan palestiinalaisten itsehallintoalueilla
useita viikkoja. Peres korosti armeijan radion haastattelussa, että kyse ei ole itsehallintoalueiden valtauksesta vaan terrorismin
vastaisesta operaatiosta." HV
PARVILTA TOSCAA - EU:N ULKOMINISTERIT BRYSSELIIN
"Parvilta toscaa" on taas tulossa.
EU:n puheenjohtajamaa Espanja kaavaili EU:n ulkoministerien kutsumista Brysseliin täksi
illaksi hätäkokoukseen keskustelemaan Lähi-idän tilanteesta.
Jo eilen Britannian ulkoministeri Jack Straw vaati BBC:n radiohaastattelussa Israelia vetämään heti joukkonsa pois
Ramallahista. Kun Erkki Tuomioja on jo saanut
vedettyä Jack
Strawin mukaansa,
niin varmasti he duettona laulavat niin hyvin, että
pian koko EU on mukana kuorossa. Onhan Daniel 2:ssa oikein
kuvapatsas tulevasta
EU:sta, joka saavuttaa huippunsa
eikä Herra kestä kuulla sen ääntä vaan
heittää kiven sen päälle
eikä
siitä
jää jäljelle edes paskaa. Toki sen johtajien
suunsoitto jatkuu jossakin kaukana ja ikuisesti,
mitä onneksi meidän ei tarvitse kuulla.
Olenkin jo saanut yhden palautteen, "kiitos samoin",
missä ollaan onnellisia siitä, että
meistä pian pääsevät eroon.
Heillä ikuisesti seuranaan Saatana ja Antikristus,
ja meillä
Jumala ja Kristus.
Onhan se niin erilaista!
Eiköhän meidänkin ole syytä viritellä ylistyslaulujamme Herralle!
Torvilta paskaa,
sanoisi myös Tuomiojaa kehunut
SDP:n
Virpa Puisto. HV. PS.
Etunimi
siis Virpa; SDP:stä löytyy myös
Virpi, mm. Virpi Luoma.
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0403.rm
A NEW GUINNESSWORLDRECORD-VIDEO
rtsp://a1102.v33488.c3348.g.vr.akamaistream.net/ondemand/7/
1102/3348/3baf636c/www.guinnessworldrecords.com/video_source/100166.rm
2. 4. VIIMEINEN VAROITUS HUOTARIN KIRKOLLE - STAR * KESKUSTELEE
VIIMEINEN VAROITUS HUOTARIN KIRKOLLE
Israel
tulee suuren ahdistuksensakin pian alkaessa
muistaa siitä,
että se kaikkien valtioiden hylkäämänä
yritti
estää
Suomeenkin hyökkäävän
Antikristus Googin tulon,
vaikka sitten tarttuisikin juuri
hänen tarjoamaan valerauhaan
vielä Kristusta tuntemattomana.
TV1 uutiset klo 17 mainitsi, että
Betlehemissä kirkon pappi sai surmansa.
Jokohan munija Munibille tuli?
Ilmeisesti kuitenkin olisivat sanoneet piispa Munib A..
Hänhän se siellä on siunannut
terroristista toimintaa
Israelia vastaan ja
piispa Voitto Huotari
Mikkelissä häntä
puolustellut kirjoitellen pian vainaassa
Etelä-Saimaassa.
Niinhän se menee, että
piispa Voitto Huotari munii ensin
ja sitten kaikki
seuraajansa saavat kuulan kalloonsa.
Goog tulee, ja Huotarilla joukkoineen
elinaikaa ehkä kaksi vuotta.
Valmistautukaa edes siihen viimeiseen taistoonne,
kun ette kerran seurakunnan joukoissa
ylösoton tuloon. Äärimaanpettureiden, äärikommunistien
eli
taistolaisten
isä Taisto Sinisalo on kuollut.
Mutta onhan heillä ovela Erkki Tuomioja!
Kuka lienee ollut se nimimerkki, joka Etelä-Saimaassa kirjoitti,
ettei hyväksy Tuomiojan vaatimusta poistaa
itärajan turva, jalkaväkimiinat, mutta hyväksyy
Tuomiojan israelvastaisuuden.
Niin sitä kusetetaan kaikkia suomalaisia,
jotka eivät kulje valossa seuraten MINUA!
HV. PS. Tämä uutinen on tullut ja
kirjoitettu jälkeen
maininnan "Tulta munille" SDP:n keskustelukanavalla
JA toisen maininnan piispa Munibista.
KRISTILLISDEMOKRAATTIA VAADITTU POISTETTAVAKSI
Mainitsemaani kristillisdemokraattia
on SDP:n keskustelukanavalla vaadittu sieltä
poistettavaksi. Ylläpitäjä ei siihen suostunut sananvapauden nimissä
ja kun muutenkin on heillä niin hiljaista.
Nimimerkki Sci*pio siellä on kuin Tuomioja itse.
TULTA MUNILLE, kirjoittaa hän.
Kyllä osaavat kirjoittaa nimimerkein, TERRORISTIT!
Toiseksi - ennaltatiesin tämänkin -
sivujeni kautta sinne viime yönä
liittyi henkilö
aukomaan päätä kyseiselle kristillisdemokraatille ev. lut. kirkon nimissä.
Nimimerkkinsä Masa V.
Kun kyseinen kristillisdemokraatti
lainaa kirjoituksissaan Raamattua ev. lut. kirkon sivuilta,
tätä kautta kulkeneella
henkilöllä - KIRKON ELI PORTTOLAN TYÖNTEKIJÄT HELVETTIIN TÄÄLTÄ! -
on tarve mainostaa ev. lut. kirkon sivuja, mutta
väittää, että
Raamattuahan voi tulkita miten tahansa
ja että kirkon tulkinta on aivan toinen kuin
juutalaisystävällisen kristillisdemokraatin.
HV
SAVOLA: DUETTO HALONEN/TUOMIOJA
"USA äänesti äskettäin TN:ssa palestiinalaisvaltion perustamisen puolesta ja nyt jälleen oli
muiden TN:n valtioiden kanssa vaatimassa Israelin joukkojen vetämistä itsehallintoalueilta.
Ei ole ihme, että Israel ei tottele USA:a/TN:a vetäytymisasiassa ainakaan lyhyellä tähtäimellä,
koska tämän operaation tarkoituksena on juuri ääriainesten kitkeminen ja aseiden poisotto
niiltä. ---------Suomikin-------- oli oikein Halosen/Tuomiojan duettona vaatimassa Israelin
vetäytymistä Ramallahista." Lähde:
http://www.japo.fi/~reinola/eikuule.htm
ARTUN ISOÄIDIN ENNUSTUS
Palaute Artulta:
Israel on keskellä sotaa, mutta en ymmärrä sivujesi monia selityksiä,
eri selittäjien laskelmia ym. Milloin on mielestäsi Jeesuksen toisen
tulemisen aika?
Isoäitini
sanoi kerran ylläettäen minulle Herran hänelle ilmoittaman ennustuksen
Jeesuksen paluusta. Oli vuosi 1984.
Hän
sanoi: Neuvostoliitto tulee hajoamaan pieniksi valtioiksi, joiden ikkunoiden
takaa he seuraavat maailman hävitystä. USA tulee myymään Israelin ja että
USA:n mahti romahtaa. Jeesus tulee maan päälle kun Israel tuhotaan.
Hän sanoi, että hänelle on ilmoitettu, että hän ei näe loppua ja että hän
saa asua omassa talossaan loppuun saakka. Hänen osaltaan näin kävi. Vanha
puutalo purettiin tämän jälkeen. Hän oli syntynyt 1917 ja kuoli
1999.
Ilmeisesti hän ei itse
kouluja käymättömänä ymmärtänyt liittää ympärillään näkyviä asioita Sanaan.
Olin tuolloin 15-vuotias, ja sen jälkeen olen seurannut maailman tapahtumia
tämä asia muistiini iskostuneena.
Vastaus: Israelia ei tuhota vaan mummosikin saattoi tarkoittaa:
Israel jätetään yksin ja sille tehdään
petollinen valerauha. Pääteokseni otsikkokin sanoo
tarkalleen, milloin
seurakunnan yläilmoihin tempaamisen aika on:
Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin.
Ilmeisesti silloin samalla hyväksytään ensi kerran maan päälle
Palestiinan valtio. Laskelma, mikä voi osoittaa
tapahtuma-ajan, löytyy Danielin kirjasta ja
seuraava mahdollisuus olisi
käsittääkseni tammikuussa vuonna 2004. Kiitos palautteesta! HV
PLO TAPPAA TERRORISMIAAN HYVÄKSYMÄTTÖMIÄ PALESTIINALAISIA
STT 2. 4. klo 10: "Palestiinalaislähteen mukaan jälleen kolme palestiinalaista surmattiin varhain aamulla syytettynä
yhteistyöstä Israelin kanssa."
PALESTIINALAISTERRORISTI SANKARIKSI TV1:N UUTISISSA
TV1:n uutiset näkyvät myös netissä.
Viimeisin uutisohjelma Real Playerillä tästä:
http://ra.yle.fi/ramgen/yle24/video/uusin.rm?embed.
Katsoin siitä 1. 4. klo 20.30 uutiset.
Niissä sankariksi nostettiin
Israeliin itsemurhaiskun tehnyt tyttö
ja näytettiin
tytön sisarta,
joka hyvinkin iskee seuraavaksi.
Edes surevat vanhemmat omaiset eivät muka aavistaneet
hyvin koulussakin menestyneen tyttärensä
itsemurhaiskua. Ehkä
iskuja Israeliin opetetaankin nuorille PLO:n kouluissa.
Israel rauhoittaa tilannetta
etenemällä
tankkeineen Betlehemiin.
Paavi,
Betlehemin munijapappi, ev. lut. piispa Munib ja kaikki muutkin
kirkolliset kuin myös antikristuksen joukot
ovat huolissaan siitä, että
Palestiinan valtiota ei tulisikaan.
Mutta turha murhe, kyllä HE HELVETTINSÄ SAAVAT!
Vanhan raamatunselityksen mukaan
"maailma toivottaa tervetulleeksi miehen, joka saa
järjestyksen toivottomaan (Lähi-Idän)
tilanteeseen".
(Thoralf Gilbrant Novumissa noin v. 1980).
Ei siis ole varmaa, että tulisi suurimittainen sota vaan
kriisi voi vain yltyä toivottomaan tilanteeseen, johon
Antikristus toisi ennaltatiedetyn avun.
HV
SAIMAAN KANAVA AVATAAN - VIISUMIVAPAUTTA EI TULLE
Saimaan kanavan liikennekauden
on tarkoitus käynnistyä tänään tiistaina 2. huhtikuuta
jäiden murtamisella.
Viisumivapausasioita neuvotellaan edelleen.
Venäjä poisti kaikki viisumivapaudet.
Eräs taho on ehdottanut, että
säilyisi viisumivapaus edes pelkälle
matkustajalaivaliikenteelle
Lappeenranta-Viipuri kunhan linja-autolla ei kuljeta
takaisinkaan. Ulkoministeri Erkki Tuomiojakin on
luvannut selvittää asiaa viimeistään toukokuussa tavatessaan
Venäjän ulkoministerin Reykjavikissa.
TUOMIOJA KUVAAN MUKAAN.
Otamme huomioon mahdollisuuden, että
Venäjä on petannut Suomen antikristukselle
paikan tulla "pelastajaksi" viisumiasiassa kuten Venäjältä
nousee oikea Antikristus Lähi-Idän kriisin
"pelastajaksi"
petaajina Peres ja Arafat.
Gorba666.jpg
kuvaan mukaan vaan Tuomioja!
HV
THE VOICE OF HOPE TVLIVE
Toivon ääni. Pelastus Jeesuksessa Kristuksessa myös yläilmoihin
Palestiinan myötä maan päälle tulevasta helvetistä
ilmeisesti jo tammikuussa vuonna 2004!
Kaunein kuulemani kiinalainen laulu
tuli kanavalta:
http://www.voiceofhope.com/realhtml/tvlive.ram
Naispuolinen sisar lauloi, mutta ilmeisesti juuri nyt siellä on muuta ohjelmaa
livenä kenties yötä päivää.
1. 4. klo 18.45 selvisi, ettei
siellä tarjota ainakaan pelkkää hengellistä.
Näkyipä heillä toinenkin kanava:
http://www.voiceofhope.com/realhtml/goodtv.ram
http://www.voiceofhope.com
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0402.rm
A NEW GUINNESSWORLDRECORD-VIDEO
rtsp://a1102.v33488.c3348.g.vr.akamaistream.net/ondemand/7/
1102/3348/3baf636c/www.guinnessworldrecords.com/video_source/100165.rm
1. 4. PLO:N KIEROILUA PALJASTETTU VAIKUTTAVASSA - SHARON: ISRAEL ON SODASSA
PALESTIINALAISTEN OMIA UUTISIA PALJASTETTU VAIKUTTAVASSA
Ennen luvattua arabiarmeijoiden hyökkäystä (joka alkoi toukokuun 14, 1948) suoritettiin suuria lähetyksiä Kairossa, Damaskuksessa, Ammanissa ja Beirutissa. Lähetyksissä kerrottiin, että jokainen arabi joka jäisi, tultaisiin hirttämään juutalaisten kätyrinä.
http://www.pmwatch.org/pmw/forum/display_message.asp?mid=48=
In English!
"On epäilyttävää, että suurimmat vaikuttavat tekijät paossa olivat Arabien korkeimman johdon tekemät ilmoitukset, joissa kannustettiin kaikkia Haifassa asuvia arabeja lähtemään. Ja oli selvästi mainittu, että niitä ketkä jäisivät Haifaan, tultaisiin kohtelemaan pettureina." http://honestreporting.com/critiques/2001/04_harpers.asp= In English!
"Ei ole mitään eroa palestiinalaisten, jordanialaisten, syyrialaisten ja libanonilaisten välillä. Me olemme kaikki yhtä kansaa. Vain poliittisten syiden takia painotamme tarkasti meidän palestiinalaista identiteettiämme. Kyllä, palestiinalaisella identiteettilla on vain taktinen tarkoitus. Palestiinalaisen valtion perustaminen on vain yksi keino jatkuvassa taistelussa Israelia vastaan." http://pnews.org/art/5art/REFbrooms.shtml= In English!
"Tapa uudisasukas päivässä, ammu uudisasukkaita kaikkialla. Voi sinua jos annat heidän päästä kotiinsa tai kulkea turvallisesti kadulla. Haluan sinun tappavan mahdollisimman paljon uudisasukkaita. Älkää välittäkö mitä minä sanon mediassa, televisiossa tai julkisissa tapahtumissa. Kiinnittäkää huomiota vain minun antamiini kirjallisiin ohjeisiin" - Yasser Arafat, puheessaan palestiinalaisille, heinäkuu 2001 Lähde: http://www.vaikuttava.net/article.php?sid=1921&mode=thread&order=0
TOP ISRAEL NEWS
PM Sharon Delivers Message of Hope
RADIO IN ENGLISH
Top Results for: Israel news
(Updated Monday 10:45) Israel will emerge victorious from the current war of terror, Prime Minister Sharon said last night in
a televised speech to the nation.
http://www.israelnationalnews.com/
http://www.israelnationalnews.com/metafiles/asx/israelnationalradio.asx = Radionews in English
192.116.196.97/audiomedia= Radio Tel Aviv (Hebrew)
PAKKORUOTSISTA VAPAAEHTOISEEN HEPREAAN.
Suomessa hepreankielen oppikirjoja kustantaa mm.:
http://www.kolumbus.fi/s.karmel/hebrew.htm.
Valtion harjoittama pakko se ja se loppuu pian.
Tarkemmin sanottuna silloin, kun
SEURAKUNTA OTTAA VALLAN KOKO MAAN PÄÄLLÄ
syksyllä vuonna 2007!
AIKA JUHLIA JO NYT!
Kun näemme tämän kaiken,
rohkaisemme itsemme
ja nostamme päämme! Amen!
HV
SHARON: ISRAEL ON SODASSA
Israel on sodassa -uutinen ja ICEJ:n uutiset Jerusalemista
ST Mediassa.
MTV3:N UUTISET "ISRAEL ON SODASSA" REAL PLAYERILLÄ
tästä:
http://media.almamedia.fi/id/8577.rm?bitratemax=150
UUTISIA LIVENÄ PALESTIINAN/JERUSALEMIN VALERAUHAN TULOON ASTI
NEWSLIVE: Newslive1.htm
31. 3. 2002 löysin tämän uutislivekanavan Torontosta. Silloin siinä puhui Jasser Arafat sellaista
propagandaa kuin juuri mainittuna on palestiinalaisilleen ilmoittanutkin puhuvansa.
Oli myös muuta uutisvideota. Ilmeisesti jo tammikuussa 2004 he juhlivat Palestiinaa ja saavatkin
helvetin maan päälle. Samalla tullaan sopimaan Jerusalemista niinkuin 2600 vuoden takaiseen
profeetta Danielin ilmoitukseen perustuva pääteokseni mainitsee:
Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin
ja pelastaa yläilmoihin omat seuraajansa.
Napauta Newslive-sivulla olevaa Arafatin, Pereksen ja
Gorban juhlintakuvaa niin näet
uutisia ilmeisesti vaikka yötä päivää
kunnes heillä kuvan mukainen riemunsa
on:
Kun he sanovat: nyt on Jerusalemissakin rauha ja turvallisuus,
1 Tess 5:3, silloin meidät pelastetaan tulevasta vihasta, 1 Tess 5:9. HV.
PS. 1. 4. klo 12 em. linjalla oli ruuhkaa.
Yrittäkää hiljaisempana ajankohtana.
HAKANEN JA TUOMIOJA
Remonttireiska SDP:n keskusteluissa:
http://www.sdp.fi/keskustelu/msgs/60844.html:
"Tuomioja ja eräät muut SDP:n kansanedustajat kehuvat kuuluvansa Attac-järjestöön.
Tiedättekö kuka on Attac-järjestön nykyinen puheenjohtaja? Suomen kommunistisen puolueen
puheenjohtaja
Yr*jö Hakanen! ..."
Kommentti: Mitä sanoinkaan siitä, että
Erkki Tuomiojan sosialidemokraattisuuskin on juuri sellaista kuin
antikristus Gorbatshovin itsensä: SDP:n kirjoilla oleva kommunisti.
-
Myöhemmin Tuomiojan kerrotaan
sanoneen aiheesta Aamulehdessä jotakin, ja
Ilta-Sanomat 4. 4. uutisoi, että Skp:n puheenjohtaja
Hakanen on vain Attacin hallituksessa eikä pyrkisikään sen
puheenjohtajistoon.
Kristillisdemokraattien
Juhani Star*czewski näkyy olevan ahkera osallistuja SDP:n keskustelukanavalla:
http://www.sdp.fi/keskustelu/index.html.
Haukkumisia taitaa saada niin paljon, ettei itsekään
pysy kaiken aikaa asialinjalla.
Tuttua kenties minullekin. HV
MAALISKUUN 2002 uutiset sivulle ind02march.html
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0401.rm
A NEW GUINNESSWORLDRECORD-VIDEO
rtsp://a1102.v33488.c3348.g.vr.akamaistream.net/ondemand/7/
1102/3348/3baf636c/www.guinnessworldrecords.com/video_source/100164.rm

Bush taisi kysyä isältään neuvoa, miten
Israeliin pitää rakentaa Palestiina. Helvetti maan päälle tulee!
31. 3. MAALISKUUN 2002 PÄÄUUTISEMME OLI ENNALTATIEDETTY PALESTIINAN VALTION JA SAMALLA HELVETIN MAAN PÄÄLLE TULON TAKUU JA ILMEISESTI AIKAKIN ENNALTATIETÄEN: TAMMIKUUSSA VUONNA 2004
MAALISKUUN 2002 PÄÄUUTISEMME OLI ENNALTATIEDETTY PALESTIINAN VALTION JA SAMALLA HELVETIN MAAN PÄÄLLE TULON TAKUU JA ILMEISESTI AIKAKIN ENNALTATIETÄEN: TAMMIKUUSSA VUONNA 2004
IN ST MEDIA: Special Jerusalem Report by Barbara Richmond. Olemme saaneet erikoisraportin Jerusalemista. Raportin lopussa mainittu Barbaran internetosoite on http://www.foryourglory.org/ . HV
LOPUN AIKA JA TEMPAUS
Valitettavasti olen unohtanut salasanani Netmissionin
keskusteluihin. Vastaan tässä
siellä eilen Pentti Niemisen aloittamaan
keskusteluun "Lopun aika ja tempaus":
"Olen erittäin hyvin siitä tietonen, että on kolme koulukuntaa tempauksesta.
1.ennen vaivanaikaa.
2.puolivälissä vaivanaikaa.
3.ei tempausta, Jeesus tulee näkyvästi maanpäälle."
Veijonen:
En tiedä monesko kerta on,
kun tätäkin aihetta
pyrin
korjaten
opettamaan. Apukoulutasoisilta he kaikki minusta jo vaikuttavat. Siis:
KAIKKI KOULUKUNNAT OVAT VÄÄRÄSSÄ!
Tempaus tapahtuu ei ennen eikä jälkeen
vaivanajan vaan vaivanajan alkaessa! Noista parasta,
ensimmäistä parempi koulukunta olisi se, että
väitettäisiin ylösoton tapahtuvan seitsemän vuotta
ennen Messiaan näkyvää paluuta. Koko
tuo kolmen koulun kuntahan perustuu olettamukselle, että
Daniel 9:27 on seitsemän vuotta ja siinä on keskikohtansa.
Mutta keskikohdassa tapahtuu Antikristuksen hyökkäys Jerusalemiin,
ei seurakunnan ylösotto!
Ylösotto tapahtuu 45 päivää ennen Antikristuksen hyökkäystä,
mitä tarkoittaa Danielin kirjan loppu:
Saavuta 1335 päivää!.
Seitsemän vuotta ei ala mistään
Jerusalemin valerauhasopimuksesta vaan
se sopiminen tapahtuu juuri niihin aikoihin, kun
Jeesuksen näkyvään paluuseen on jäljellä
nuo 1335 päivää.
Daniel 9:27 aikamme paljastin: Jerusalemista
sovittaessa Jeesus saapuu pilviin! niinkuin
pääteokseni otsikkokin opetti!
Ja ajankohta näyttäisi tällä tietämällä olevan tammikuussa
vuonna 2004. Seitsemän vuotta olisi alkanut
juutalaisvuoden vaihteessa lokakuun alkaessa vuonna 2000.
Harri Veijonen
VANNOMATTA PARAS 10,5 VUOTTA, PROFESSORIT!
"Viel on ateismi voimissaan" tekstiin innoittanut
nimimerkki Prof eli mahdollisesti
eräs professori Skepsis ry:stä,
sanoi totta sikäli, että jo syksyllä 2000
kirjoitin ajan Jerusalemin valerauhan ylösottoineen tulolle
olevan täynnä
laskettaessa Daniel 9:27:ssä juutalaisten asumista Jerusalemissa.
En tietenkään vannonut, koska vain vapaamuurarit
ja muut kirkolliset
vannovat Raamatun päällä, jossa Jeesus kieltää
vannomasta. Enkä juhlallisesti vakuutakaan, että
Daniel 9:27:ssä varmasti on kysymys laskettavissa
olevasta tapahtuma-ajasta Jerusalemin valerauhan ylösotoineen tulolle.
Vain sen, että sellaisen tapahtuman tulosta siinä on kysymys
tuli se sitten vaikka irrallisena tuollaisesta kalenterista.
Mutta mikäli ajankohtakin tapahtuman ohella siinä on
ilmoitettu niin viimeiseksi mahdollisuudeksi
MINÄ EIKÄ KUKAAN MUU havaitsi ajankohdan
10,5 vuotta Oslon sopimuksen jälkeen.
Silloin noin kahden vuoden kuluttua siis Antikristus jo
rikkoisi vahvistamansa rauhansopimuksen ja seurakunta
hieman aikaisemmin temmattu yläilmoihin.
KYLLÄ LASKETTAVISSA OLEVA AIKA LOPPUI SYKSYLLÄ 2000
MUTTA SKEPTIKKOJEN IHANNEMIES ANTIKRISTUS TEKEE LISÄKSI 3,5 VUOTTA
Daniel 9:27:hän mainitsee 10,5 vuotta, mutta
3,5 vuotta ikäänkuin Antikristuksen osuutena alkaen sen
Jerusalemin valerauhasopimuksen rikkomisesta.
Se, että olen
syksyllä 2000 puhunut laskettavissa olevan
ajan loppumisesta PITÄÄ PAIKKANSA sikäli kuin
ATEISTIEN OMA IHANNEMIES ANTIKRISTUS on totta ja tulee
siksi puoleksi vuosiviikoksi, mitä häpeällistä
aikaa ei sisällytetä
Daniel 9:27:ään, jos kerran on kysymys vain siitä
juutalaisten säädetystä asumisesta Jerusalemissa
mikä Daniel 9:24:stä voidaan tulkita sanoista
"sinun kansallesi ja Pyhälle kaupungillesi".
Professoriin viittaava nimimerkki on hyvä sikäli, että
TÄÄLLÄ ON KAIKKIA PROFESSOREJA PÄTEVÄMPI,
PROFEETTA, joka osaa selvittää
Jumalan Sanan vaikeimmat tekstit ja samalla ateistiprofessorit itse
todistavat Jumalan ilmoitusta:
Jumala on salannut nämä tämän maailman viisailta
ja vain Jumalan avulla profeettainsa toimesta
lopulta varsin yksinkertaisetkin
tekstit saadaan ylipäätään selvitetyksi.
Maailman - mukaan lukien kaikkien kirkkojen teologiset -
yliopistoissa näitä ette joukollakaan koskaan saaneet selville, TE PROFESSORIT!
KAIKKIEN AIKOJEN SUURIN PROFEETTA
Kaikkien aikojen suurin profeetta on Jumala,
joka profetiat kirjaajilleen antoi.
Mutta suurimmat sellaiset kirjaajat
olivat apostoli Johannes Ilmestyskirjallaan
ja hänenkin edellään Vanhassa Testamentissa
nimellään kulkevan kirjan tekijä Daniel.
Fennicassa,
Suomen kansallisbibliografiassa löytyy hakusanalla
Daniel vain yksi profeetta Danielia koskeva julkaisu.
En valita. Pääsin itse julkaisullani
alle otsikon
"kaikkien aikojen suurin profeetta" kyseisellä
selityskirjallani
profeetta
Danielista:
Tekijä(t): Veijonen, Harri
Teoksen nimi: Daniel 9:27, aikamme paljastin : Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin! / [toimittanut ja kirjoittanut Harri Veijonen]
Julkaistu: Lappeenranta : Seurakunnan tiedotuskeskus, 1995
Ulkoasu: 57 s. ; 21 cm
Aineisto: kirja
ISBN: 951-97129-0-9 (nid.), 30 FIM
Kohdeteos: Raamattu, Vanha testamentti, Danielin kirja
Asiasana: profetiat (ysa) eksegetiikka (ysa) raamatuntulkinta (ysa)
Luokka: UDK:23 UDK:22 YKL:23.6 YKL:22.13
Myös nimellä: Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin!
Kokoelma: Fennica - kansalliskokoelma vain lukusaliin
Sijainti: Ea 958513
Kuva ja Sanasta vierailtiin täällä eilen useaan otteeseen.
Vastavierailulla havaitsin, etten
voi antaa linkkiä heidän uutuuskirjoihinsa.
Ensin myynnistään pitäisi poistaa ainakin Suomen Luterilaisessa
Evankeliumiyhdistyksessä, SLEY:ssä peruskäsityksensä
ammentaneen
Teijo Lusan kirja, missä lopun takarajaa esitetään vuoteen 2028
saakka. Teijo Lusalla ei ole hajuakaan Jumalan kalenterista eli
Danielin vuosiviikoista, vaan juuri sen kalenterin
ilmoittamaa ratkaisukohtaa "Pax Ierusalem", rauha Jeusalemille,
hän
nimittää Amerikan rauhaksi, mistä
alkaisi
uusi maailmanjärjestys,
missä heidän vielä olisi elettävä.
Ja niin
onkin.
Siihen
vihan aikaan eivät jää
"joka uskoo ja upotettiin" -seurakuntalaiset
vaan kaikki SLEY:n "kastelemalla tehtiin opetuslapsia" -kansalaiset,
eivätkä hekään vuoteen 2028 asti vaan
enintään ajankohtaan
5,5 vuotta tästä päivästä niin totta kuin
lokakuussa 2000 alkoi viimeinen vuosiviikko.
Älköön kukaan sotkeko minua
Teijo Lusaan ja
hänen kauppiaaseensa, Leo Melleriin!
Harri Veijonen
http://www.wwnet.fi/users/veijone/ind02march.html
Liity Harri Veijosen postituslistalle!
Lähetä viesti "liityn postituslistalle" ja sähköpostiosoitteesi
osoitteeseen
harriveijonen@yahoo.com
Bapt
Cyber
S
500 Chr
Hemsida25
Justnu
Ice
EST
Top 500
TS
TL
TT
VT
Genealogy
Toptop
HOME