![]() |
31. 5. JO JOUTUI ARMAS AIKA * SHULAM-MAINOKSET POISTETTU
Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Kaikki eivät saanet kuuden laudaturin papereita eikä muutenkaan kehuttavaa todistusta. Mutta hyvää kesäaikaa kaikille koulunsa päättäneille! Non scolae sed vitae discimus. Emme opiskele koulua vaan elämää varten. Opettajat sen useimmiten unohtavat. Pitävät maailman tärkeimpänä asiana juuri sitä oppiainetta, jota he itse opettavat. Raamattu sanoo: "Totuta poikanen tiensä suuntaan niin hän ei vanhanakaan siltä poikkea." Elämäntehtäviä suunnitteleville sanon sen niin, että kaikilla on joku häntä itseään kiinnostava ja hyvä asia elämässään, jota kannattaa kehittää ja kenties ansiotyöksi asti. HV
SHULAM-MAINOKSET POISTETTU
Sillä Hänen armonsa meitä kohtaan on voimallinen, ja Herran uskollisuus pysyy iankaikkisesti. Halleluja!? (Psalmi 117:2)
?Etsintäkuulutus?-julisteet, joissa oli kuvani, on nyt kaikki otettu pois seiniltä, linja-autoasemilta ja sähköpylväistä,
joihin ne oli liimattu. Ortodoksirabbiystäväni soitti minulle muutama päivä sitten ja kertoi, että hänen tyttärensä oli Jerusalemin
päälinja-autoasemalla ja näki julisteet. Hän tunnisti minut, soitti kotiin ja kertoi rabbille julisteista ja sanoi: ?
Minä otin ne kaikki
alas, koska tiedän, että Herra Shulam on sinun ystäväsi.? Kaupungilla jotkut ihmiset pysäyttivät minut ja sanoivat, ettei ollut
reilua, että nämä ortodoksijuutalaiset laittavat niin pahoja kuvia minusta, joissa minä näytän vanhemmalta.
Heidän olisi pitänyt kysyä minulta parempaa valokuvaa julkaistavaksi ja ensi kerralla heidän pitäisi tehdä se väreissä.
Ylistys Herralle, olen jo kuuluisa henkilö Jerusalemin kaduilla, enkä tarvitse ortodoksijuutalaisten järjestöjen tulevan minun
PR-agenteikseni, mutta jokainen pieni purenta auttaa. (Ei kirjoitusvirhettä pyydän!)
Tilanne Arafatin ja palestiinalaisten kanssa ei edisty yhtään ja näyttää siltä, että Israelin täytyy käyttää kovia otteita toisen kerran palestiinalaisia kohtaan, aivan kuten he tekivät vähän aikaa sitten. Vihaisin nähdä Israelin armeijan menevän taas arabikaupunkeihin tuhoamaan koteja ja kauppoja ja etsien terroristeja pidätettäviksi, mutta toisaalta vihaan nähdä vauvoja ja pieniä lapsia ja heidän äitejään ammuttavan palasiksi. Presidentti Bush ymmärsi hänen sotansa alussa muslimiterrorismia vastaan, ettei hän voi pysäyttää terroria, jos se on yhä vallassa Afganistanissa. Hän meni heidän peräänsä täysissä joukoissa ja vasta kun he muodostivat uuden hallituksen Afganistaniin, he lakkasivat pommittamasta kaupunkeja ja kyliä, joissa epäiltiin olevan yhteistoimintaa Bin Ladenin El-Quida-järjestön kanssa. Voisiko olla niin, että Israelin hallituksen täytyy ottaa suuri askel pysäyttääkseen Arafatin, kuten presidentti Bush teki Afganistanin Taliban-hallitusta vastaan? (Pitkä lista rukousaiheita)
Haluamme aloittaa 60-luvun tyylisen avoimen tapaamispaikan, ?kahvibaarin?. Monet nuoret oleskelevat Jerusalemin keskustassa ja he ovat kaikki etsijöitä ja ahdingossa, mutta he eivät ikinä tulisi synagogaan tai kirkkoon. Haluamme avata rakennuksemme (sijaitsemme keskustassa) ja tuoda nämä nuoret paikkaan, joka on puhdas ja ilmainen ja auki keskusteluille ja ideoiden vaihteluille. Se toimii ortodoksiyhteisöllä täällä, joka on auki näille nuorille ihmisille ja uskon, että se toimisi myös meillä. Tämä ei ole kallis asia, mutta niillä, jotka itse olivat nuoria 60-luvulla, on kyky tehdä tämä. Rukoilkaa matkani puolesta ja Marcian turvallisuuden puolesta sekä Hannahin, Reuvenin, Elazarin ja Elin puolesta, jotka kaikki matkustavat kesäkuussa. Paljon rakkaita terveisiä teille kaikille Jerusalemin kaupungista, Joseph Shulam
26. 5. YDINVOIMAKESKUSTELUJA * ARAFAT ON SAANUT KILPAILIJAN * RAAMATUN JUMALA * MIES JA ÄÄNI: EINO AROHONKA IN MEMORIAM
YDINVOIMAKESKUSTELUJA
Suomessa on päätetty rakentaa viides ydinvoimala.
Pari mielipidettä asiasta ennen
äänestystä:
Johan: Vaikka merkit ovat ihan selvät kansa
vielä miettii ydinvoiman laajennusta,
ollaanko me ihan sokeita, kun jollakin
konstilla liitytään NATO:n niin
saamme odottaa terrorihyökkäyksiä
tännekin, ydinvoimala on otollinen
kohde ja mitä enemmän niitä on sen
helpompi on tuhota niitä kamalilla
seuraamuksilla, nyt jos koskaan
kannattaa sanoa EI.
Päivi Räsänen (KD):
En ole ydinvoimasta lausunut lupauksia vaalien alla suuntaan tai toiseen.
Kysyttäessä olen vastannut, että suhtaudun ydinvoimaan varauksellisesti sen riskien vuoksi, mutta kantani ei ole ehdoton,
vaan harkitsen suhtautumista tilanteen mukaan.
Olen sitä mieltä, että ydinvoima on välivaiheen energiatuotantomuoto, joka toivon mukaan väistyy ja jää historiaan,
kun parempia kehitetään.
ARAFAT ON SAANUT KILPAILIJAN
Arafat on saanut kilpailijan. Hän on Abdel Sattar Quassem, poliittinen tutkija ja toisinajattelija, joka oli 14 kuukautta
PA:n vankilassa. Quassem, 53, on A-Najah yliopiston professori Nablusista. Hänen teemansa on korruption vastustaminen.
Hän on lännessä koulutettu, ei-uskonnollinen, tukee Islamin ääriryhmiä ja kannattaa itsemurhahyökkäyksiä Israelin siviilejä
vastaan. Hän ei tunnusta Israelia ja vastustaa Israelin ja PA:n tekemiä sopimuksia. Hamas tunnustelee kannatustaan
palestiinalaisten keskellä ja tekee päätöksensä osallistumisesta ja ehdokkaista sen mukaan. Arafatin ja PA:n kannatus on
laskenut johtuen sen heikosta esiintymisestä Israelin operaation aikana, kun Hamasin, Tanzimin ja al-Aksan Marttyyrien
kannatus on noussut. Palestiinan lakia säätävän neuvoston, PLC, päätös edellytti nykyisen hallituksen eroamista ja
pikaisia vaaleja. Arafatin asettumista vaaditun ja PLC:n edellyttämän PA:n sisäisen reformin johtoon on pidetty vanhana
kikkana, jolla vesitetään koko vaatimus uudistuksista. (Gabriel)
STMEDIA: JOIN EURO TOP 500 TODAY
RAAMATUN JUMALA JA OPIT JUMALUUDESTA
Pentti Heiska: Raamatun Jumala ja opit jumaluudesta.
Pentti Heiskan artikkeli
ST Media2:ssa.
SUNNUNTAISIN KIVAA LAPSILLE 5
DISNEY "three little wolves" ***> mms://wms5.elta.com.tw/A1123/h112052V7.wmv
MIES JA ÄÄNI: EINO AROHONKA IN MEMORIAM
Vihdoin sain kaukolainalla Tampereen
kaupunginkirjastosta teoksen "Uolevi Itkonen:
Clasu ja Tampere" (Tampereen Klassikot ry 2001).
Suurin kiinnostukseni olivat sivut
157-166 otsikolla "Mies ja ääni".
Eino Johannes Arohonka syntyi Helsingissä 7. 8. 1913.
Eino
Arohongalta valkolakin sain
keväällä 1975. Jo 1976 hän oli jäänyt eläkkeelle.
Jotkut tunnetut henkilöt kuten
Jouko Turkka eivät pitäneet Arohongasta vähääkään.
Itse kuulun ryhmään, joka Arohonkaa arvosti.
Mies ja ääni on ollut poissa vuoden.
Arohonka kuoli 22. 5. 2001.
Vielä vuonna 1999 Hämeenlinnassa antikvariaattia pitävä poikansa kertoi
minulle
isänsä voivan hyvin ja työntelevän kuulaa pitkälle.
"Viel on Suomi voimissaan" -sanonta Eino Arohongalta
on iskostunut mieleeni.
"Kyllä minä", oli Arohonka sanonut eräässä postimerkkiliikkeessä.
Vasta myöhemmin olen tajunnut, että hänellä ei ollut mitään
oikeutta
tarjoutua ostamaan liikkeen kauppiaan nenän edestä
asiakkaalta
yhtään mitään.
Taannoin saivat Tampereen postimerkkikerhon pojat
Arohongalta lahjaksi tuhatmäärin M17 erästä leijonamerkkiä,
kun Arohonka oli päättänyt tutkia miljoonasta
merkistä löytyisikö hammaste-eroa. Eipä löytynyt, mutta
tempauksensa jää historiaan.
Sekä minulla että Klassikoiden kirjalla
mieleenpainunut henkilö,
Eino Arohonka kunnioittavasti
otsikolla
"Mies jä ääni".
Harri Veijonen
ENEMMÄNKIN ILMAISTA TILAA
Moshe suosittelee:
http://fi.sunpoint.net/
Ilmaista kotisivutilaa 20 MB!
http://fi.sunpoint.net/rekisterointi.htm
Tämä on ainoastaan siitä harmillinen, että sivun
alkuun tulee heidän bannerinsa.
Esim.: http://www.sunpoint.net/~kirja777/
http://surfeu.fi/
http://register.surfeu.fi/signup/register.php
Kotisivutila 15 Mb: http://surfeu.fi/webspace/
Harri: Tietenkin myös esim.
geocities
http://www.geocities.com/harriveijonen/
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0526.rm
25. 5. ELÄVÄNÄ TAI KUOLLEENA, MUTTA ETSINTÄKUULUTUS VÄRIKUVIN, KIITOS
J. Shulam: I have become a notorious wanted person in Jerusalem. Posters with my picture have been posted all around town written in Hebrew and Russian. Here is an example of these “wanted” posters. I must say that they got a good picture, but their work is a little shabby. I would have expected something at least in color and not black and white. It is not written who did this, but I suspect our “friends” at the Yad LeAchim Orthodox Jewish organization. More in ST Media ELÄVÄNÄ TAI KUOLLEENA, MUTTA ETSINTÄKUULUTUS VÄRIKUVIN, KIITOS
SANA SAPATIKSI. Jerusalemista 23. 5. 2002
Kirjoittanut Joseph Shulam
Kenellä on voivotus? Kenellä vaikerrus? Kenellä torat? Kenellä valitus? Kenellä haavat ilman syytä? Kenellä sameat silmät?
(Sananl.23:29)
Nämä kysymykset ovat retorisia kaikille meille, jotka asuvat täällä Israelissa näinä päivinä. Viime viikon rukouslistassa en
kirjoittanut mitään politiikasta tai palestiinalaisten terrorismista. Yritin sivuuttaa itsemurhapommittajien epäonnistuneet
yritykset, jotka Israelin puolustusvoimat sai kiinni. Tällä viikolla emme olleet yhtä onnekkaita. Sunnuntain ja torstain välillä
oli kaksi itsemurhayritystä, jotka onnistuivat ja tappoivat, silpoivat, sokeuttivat ja haavoittivat noin 100 ihmistä torialueella ja
puistossa. Joten, kysymys jota sananlaskujen kirja kysyy, ei ole retorinen kysymys meille - siitä on tullut hyvin todellinen.
Useimmat ihmisistä, jotka tapettiin terrorismin itsemurhapommeilla, olivat siirtolaisia Venäjältä, vanhoja ihmisiä, eläkeläisiä.
Kuinka voidaan hoitaa sellaiset ihmiset, jotka pukeutuvat kuin sotilaat tai naiset ja kiinnittävät kehoonsa noin seitsemän tai
yhdeksän kiloa voimakkaan tehoisia räjähteitä sekä vielä noin kaksi kiloa nauloja, pultteja ja ruuveja, ja räjäyttävät itsensä niin
lähellä ihmisjoukkoa kuin pystyvät, kahviloissa, puistoissa tai paikoissa, jonne ihmiset menevät vain ostamaan ruokaa.
Viime yön ihmispommi oli nuori mies Arafatin omasta vartiosta. Ei ole epäilystäkään, että Arafat itse lähetti hänet tekemään
tämän. Mielestäni ei ole epäilystäkään, kun Arafat tuomitsee itsemurhapommittajat oman suunsa kautta, että kaikki hänen
ympärillään tietävät, että hän ei tarkoita sitä. Tämä nuori mies oli pukeutunut kuin kuka tahansa moderni punkkari, jolla
oli keltaiseksi valkaistu tukka, korvarenkaat ja tyypillinen tämän päivän nuorison asu. Kuinka voimme pysäyttää tämän?
Meidän täytyy rukoilla jumalallista viisautta johtajillemme, että he tietäisivät mitä pitäisi tehdä ja kuinka toimia itse paholaista
vastaan.
ETSINTÄKUULUTUS
Minusta on tullut kuuluisa etsintäkuulutettu henkilö Jerusalemissa. Julisteita, joissa on kuvani, on pantu esille ympäri
kaupunkia hepreaksi ja venäjäksi kirjoitettuna. Tässä on esimerkki näistä "etsintäkuulutus" julisteista. Minun täytyy sanoa,
että heillä on hyvä valokuva, mutta heidän työnsä on hieman halpamaista. Olisin odottanut edes värikuvaa eikä
mustavalkokuvaa. Siihen ei ole kirjoitettu kuka tämän teki, mutta epäilen meidän "ystäviämme"
Yad LeAchim-ortodoksijuutalaisesta järjestöstä. Tavallaan tämä on ilmaista mainosta, mutta toisaalta siitä voi tulla hieman
vaarallista. Pyydän teitä rukoilemaan minun ja Marcian puolesta ja kaikkien seurakuntamme henkilöiden puolesta, jotka
seisovat valppaina uskon ja siviilioikeuksiemme ja uskonnonvapauden puolesta.
Kesän matkusteluni alkavat ensiviikolla ja pyydän teitä rukoilemaan turvallisuuteni ja Marcian hyvinvoinnin puolesta.
Marcia liittyy seuraani vasta kesäkuun 19. päivä Hollannissa Shofar-konferenssissa ja sieltä matkustamme Yhdysvaltoihin
kuukaudeksi. Sairaat ovat yhä kanssamme. Meidän pitäisi tehdä heidän puolestaan rukoilemisesta päivittäin tapa.
Eliyahu - saa yhä massiivisia annoksia kemoterapiaa aivosyöpään. Sue on hyvin rakas sisar Atlantasta, Georgiasta,
jolla on myös aivosyöpä. Häntä hoidetaan nyt Duken yliopistollisessa sairaalassa. Raffi - yhä sama tilanne ja tarvitsee
jumalallista parantumista. Marcia - tarvitsee yhä erityistä rukousta hänen terveytensä puolesta.
Nostakaa erityisluokkamme nuoret ihmiset. Kaksi heistä ovat vastaanottaneet kasteen Messiaassa viime viikolla ja ovat
täynnä intoa ja halua palvella Jumalaa ja saattaa heidän ystäviensä tietoon totuus. Tukekaa soppakeittiötä. Ihmisten
lukumäärä, jotka saavat ruokaa, on kasvamassa ja yhä vain yksi ihminen tekee suurimman osan työstä yksin.
Tarvitsemme rukouksianne ja tukeanne. Rakennusprojekti on yhä menossa eteenpäin ja tarvitsemme rukoustanne,
jotta hakemuksemme hyväksyttäisiin. Tukeanne tähän tärkeään askeleeseen yhteisömme tulevaisuuden kasvua varten
Israelissa arvostetaan suuresti. Rukous on yhteydenpitoa Jumalan itsensä kanssa! Meillä on pääsy Isän luokse Pojan
kautta ja meidän täytyy käyttää tätä yhteyttä tuodaksemme Hänen tahtonsa maan päälle, jotta me täällä alhaalla voisimme
saada taivaan iloa. Rakkaat terveiset kaikille ja paljon siunausta Jerusalemista, Joseph Shulam
TERRORISTIT VALMISTAUTUVAT TUHOAMAAN MAAILMAN
USA:n tiedustelupalvelu kertoi muutama päivä sitten
ABCNewsille, että
Osama bin Ladenin
al Qaida terroriverkoston jäsenet ovat äskettäin tavanneet lukuisien muiden Lähi-Idän
militanttiryhmien kanssa keskustellakseen voimien liittämisestä yhteen sodassa Länttä vastaan.
Lisää: http://www.japo.fi/~reinola/dark-meet.htm
SUPERVALLAT MUKA VÄHENTÄVÄT YDINASEITA
Yhdysvaltain presidentti George W. Bush ja Venäjän presidentti Vladimir Putin ovat
allekirjoittaneet Moskovassa historiallisen aseriisuntasopimuksen. Sopimuksella vähennetään
maiden ydinkärkiä kahdella kolmasosalla. (STT)
MISTÄ TILAA? Osmo Pöystin kotisivuille eivät sovi esim. venäjänkielinen "Miten Jumala tunnetaan". Olen suositellut, että hän perustaisi vastaavia ryhmiä kuin minä esim. Yahooseen ja MSN:nään ovathan kyseiset palvelut ilmaisia tarjoten maksutta viitisen megaa tilaa. Ryhmiä voi perustaa lisää tarpeen mukaan. Osmo kielimiehenä voi saavuttaa "koko maailman". HV
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0525.rm
24. 5. OSMO PÖYSTIN KOTISIVU TÄNÄÄN: UUTUUTENA VIROA JA VENÄJÄÄ
Lappeenrannassa tällä viikolla vieraillut Osmo Pöysti on kertonut, että häneltä löytyy tekstiä ei puolen disketillisen vaan keskiverto puolen tietokoneellisen tilavuuden verran. Hänen kotisivunsa internetissä löytyy osoitteesta http://personal.phpoint.net/poeysti/
Kielenkääntäjä Osmo Pöysti on toimituksemme jäsen. Mielellämme otamme häneltä vastaan kaikenlaisia tekstejään julkaistavaksi myös täällä. Kotisivullaan ensinnä vastaan tulee esittely siitä, mitä siellä on tarjolla. Tänään esittely on tähän tapaan:
Kommentti: Huomasitte Osmolla myös oman osaston tuottamilleen uutisille.
Suosittelen lämpimästi kaikkia Osmo Pöystin tekstejä! Harri Veijonen.
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0524.rm
23. 5. ICEJ NEWS SERVICE FROM JERUSALEM
ICEJ NEWS SERVICE FROM JERUSALEM
ISRAELI EMBASSY IN PARIS DESTROYED BY FIRE
BOMB EXPLODES AT FUEL DEPOT
SUICIDE BOMBER KILLS TWO IN ISRAEL
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0523.rm
THURSDAY, 23 MAY 2002 ***** NEWS BULLETIN - BREAKING NEWS
1. ISRAELI EMBASSY IN
PARIS DESTROYED BY FIRE
2. BOMB EXPLODES AT FUEL DEPOT
3. SUICIDE BOMBER KILLS TWO
IN ISRAEL
The Israeli embassy in Paris was destroyed early Thursday morning by an intense fire.
The blaze comes at a time when a string of anti-Semitic attacks in France has heightened concern about incidents at
Jewish sites there. Officials said it was too early to determine the cause of the fire. Israeli ambassador Elie Barnavi
said it was likely an accident, but more investigation was needed. The building was undergoing renovation work.
The blaze began at about 2 am. Six firemen were injured. There were no injuries in the building. Barnavi said nothing
remained but the build's facade. "Basically there is no embassy anymore. That is the story. Everything that was inside
has been destroyed. The only thing that remains is outside of the building...everything we had, all our memory, our
computers have gone," he said. Police said in April they had reports of 10 to 12 anti-Semitic attacks in France daily.
Last month, Barnavi received a threatening letter containing a bullet. Synagogues and other Jewish institutions have been
attacked in France this past year. In the most serious case, a synagogue in the southern city of Marseille was burned to
the ground on March 31. "Everything concerning Israel is serious at this time," said Prime Minister Jean-Pierre Raffarin,
who rushed to the scene.
A tanker at a fuel depot burst into flames when
a bomb attached to it blew up Thursday morning. The driver was not in the tanker when the blast occurred.
The tanker was
refueling at the country's biggest fuel depot, just north of Tel Aviv. No one was injured. Police said remains
of a bomb and cellular telephone were found at the scene and they believe the bomb was attached to the truck.
They are questioning the driver.
A suicide bomber killed two people and himself Wednesday night in the busy center of Rishon Letzion. It was the second
deadly bombing there in less than three weeks. About 40 people were wounded Thursday, five in serious condition.
Gary Targinyanski, 65, and Elmar Dejavrialov, 16, were killed. The attack followed the May 7 suicide bombing that killed
15 people in a pool hall. Thursday's explosion occurred near the city promenade where the streets were crowded as they
usually are. The terrorist made his way next to a group of elderly people who were playing chess and then blew himself up.
The identity of the terrorist was not immediately known. Police are investigating the possibility that he received aid from
Israeli Arabs. "According to eyewitnesses, he had a Western European appearance and had short, dyed blonde hair, like
that of a punk and certainly not like an Arab. I believe he disguised himself so that he would not stand out in the environment,"
Police spokesman Haim Cohen said. Knesset member Avi Yehezkel was visiting his parents in Rishon Lezion when the
attack took place. "Most of the people around Gan Ha'ir were older new immigrants playing chess. I saw a number of bodies;
it was an awful scene," he said. "If they can come to our homes and spill the blood of people who were playing chess a
moment before, this means there is no peace. My mother and father are here every night, but not tonight." Palestinian leaders
condemned the attack. (ICEJ NEWS TODAY)
22. 5. AULIS JOKINIEMEN ERINOMAINEN TEOS "MIKSI ISRAEL ISKI JÄLLEEN?" MOSHE ZEWIN SIVUILLE
Moshe Zew:
Aulis Jokiniemen kirja
MIKSI ISRAEL ISKI JÄLLEEN?
Lue netissä:
http://www.kolumbus.fi/gematria/mi00_sisallys.htm
Julkaistu tekijän luvalla.
Israel on ollut itsenäinen valtio lähes 40 vuotta (v. 1987). Kirja Miksi Israel iski jälleen? kertoo pienen valtion kamppailuista itsenäisyytensä
säilyttämiseksi vaikeissa oloissa.
Teos antaa vastauksia moniin kysymyksiin, joista viralliset tiedotusvälineet vaikenevat, esim. miten Israel on selviytynyt
ylivoimaisiltakin näyttäneissä tilanteissa, olisiko Israelilla ollut muita vaihtoehtoja iskujen sijaan. Se valottaa myös mm. Entebben tapauksen,
Jom Kippur -sodan sekä useiden muiden taistelujen taustoja ja seurauksia.
MZ
CROSSWALK.COM: MRS BUSH VISITS CHRISTIAN MUSEUM
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0522.rm
Mrs. Bush Visits Christian Museum in Hungary Amid Controversy By Stefan J. Bos, Eastern Europe Correspondent,
ASSIST News Service U.S. First Lady Laura Bush toured the exhibit "A Thousand Years of Hungarian Christianity," in
Budapest as part of her European trip to encourage countries who support the war against terrorism amid controversy at
home, ASSIST News Service learned May 19. The museum visit came shortly after she strongly defended her husband,
who has been criticized for possible ignoring intelligence last summer that could have prevented the Sept.
11 attacks. "I know my husband, and all Americans know how he has acted in Afghanistan and in the war with terror.
I think really, we need to put this in perspective and I think it's sad to prey upon the emotions of people as if there were
something we could have done to stop" the suicide hijackings, Mrs. Bush said. Democrats in Congress, and a few
Republicans, have demanded an investigation into what President George W. Bush knew and why he did not appear to
act on it. Some relatives of Sept. 11 victims are reportedly outraged to that Bush was told in August about potential hijackings
but failed to warn the public. Mrs. Bush said however that the "very general, unspecific" warnings before
Sept. 11, were not suggesting that terrorists planned to use airplanes as missiles in the attacks on the Pentagon and
World Trade Center, which killed more than 3,000 people. Mrs. Bush tried hard to convince reporters that the row would
not overshadow her three day trip to post Communist Hungary, which she praised for embracing religious and other
freedoms in 1989, as well as allowing U.S. troops to be based in the south of the country...
News Channel: http://news.crosswalk.com/.
21. 5. JERUSALEMIN MESSIAANISJOHTAJA JOSEF SHULAM: ENSI VIIKOLLA SUOMESSA
Seurakuntalainen -lehden uutisista suurin osa on tällä hetkellä Jerusalemin messiaanisjohtaja Josef Shulamin kynästä, koska Harri Veijonen ei ole ehtinyt paneutua uutisten tekoon. Näin veljemme Josef Shulam Jerusalemista 18. 5. 2002:
Joseph Shulam "Laske seitsemän viikkoa; siitä alkaen, kun sirppi ensi kerran olkeen pannaan, laske seitsemän viikkoa ja vietä
viikkojuhla Herran, sinun Jumalasi, kunniaksi kätesi vapaaehtoisin lahjoin, joita sinä annat sen mukaan, kuin Herra, sinun
Jumalasi, on sinulle siunausta antanut. Ja iloitse Herran, sinun Jumalasi, edessä, sinä ja sinun poikasi ja tyttäresi, palvelijasi ja
palvelijattaresi, leeviläinen, joka asuu sinun porttiesi sisäpuolella, muukalainen, orpo ja leski, jotka sinun keskuudessasi ovat,
siinä paikassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, valitsee nimensä asuinsijaksi. Ja muista, että itse olit orjana Egyptissä, ja noudata
tarkoin näitä käskyjä." (5.Moos.16:9-12)
Eilen vietimme viikkojuhlaa Israelissa. Se oli 15. päivä pääsiäisestä, seitsemän täyttä
viikkoa siitä ajasta, jolloin ohran elonkorjuuaika alkoi Israelissa. Kristillisessä maailmassa tätä juhlaa kutsutaan "helluntaiksi".
Kreikan kielellä helluntai (=Pentecost) tarkoittaa viisikymmentä. Tämä juhla tunnetaan myös uutisleivän heilutuksen juhlana.
"Mutta uutisen päivänä, kun tuotte uuden ruokauhrin Herralle viikkojuhlananne, olkoon teillä pyhä kokous; älkää silloin
yhtäkään arkiaskaretta toimittako." (4.Moos.28:26) Torstai-iltapäivällä toimme uutisleivän Herralle.
Osallistuimme kahden nuoren ortodoksijuutalaismiehen kastetilaisuuteen, jotka ovat opiskelijoina erityisellä luokalla,
jota David Stern ja minä opetamme Netivyahissa. Kolmas nuori mies, joka kastettiin, oli Tel-Avivin seurakunnasta.
On aina virkistävää nähdä, kun nuoret ottavat Herran vastaan ja sitoutuvat elämään pyhää elämää Jumalan Sanan ja
Hengen mukaisesti. Monet teistä, jotka luette tätä rukouslistaa, olette rukoilleet näiden nuorten miesten pelastuksen puolesta.
Olen pyytänyt teitä rukoilemaan heidän puolestaan monia kertoja näissä rukouslistoissa. Olette rukoilleet Avin ja Ephraimin
puolesta ja nyt pyydän teitä jatkamaan rukouksianne heidän puolestaan, koska he kohtaavat vastustusta ja hylkäämistä
perheidensä taholta. Ei ole helppoa tulla Jeshuan seuraajaksi missään tahansa paikassa maailmassa, mutta Israelissa se on
tuplasti vaikeampaa, koska me Messiaan ruumiissa olemme heikkoja ja pieniä ja voimattomia uskossamme.
Meidän täytyy pitää huolta ihmisistä, jotka ottavat rohkean askeleen ja asettavat työnsä ja perheensä vaaraan ja meidän täytyy
ajoittain jopa pitää aineellisesti heistä huolta, kunnes he pystyvät seisomaan omilla jaloillaan ilman heidän perheensä tukea.
Sairaat ovat yhä luonamme ja meillä on yhä velvollisuus rukoilla heidän puolestaan: Eliyahu - pahoinvointi ja kemoterapian
saanti jatkuu Raffi - parantuminen jatkuu hyvin hitaasti ja pyydämme teitä jatkamaan ja nostamaan Raffi ylös Herran eteen
parannuksen ja uskon tähden Marcia - hänen "normaalit" sairautensa tekevät hänet jatkuvasti heikoksi ja hän tekee parhaansa.
SHULAM KÄVI TURKISSA JA ITALIASSA
Meillä oli juuri ihana kahden viikon loma Turkissa ja Italiassa. Ystävät USA:sta maksoivat melkein kaikki kulut ja me
arvostamme tätä hyvin suuresti. Sisar Dismuke Yhdysvalloissa taistelee aivokasvainta vastaan ja on nyt Duken yliopistollisessa
sairaalassa saamassa hoitoa. Zvi - menee ensi viikolla sairaalaan eturauhasleikkaukseen. Ne yhteisöstämme ja perheestämme,
jotka yhä etsivät töitä, kärsivät hiljaa ja pyydän teitä jatkamaan rukousta, että Herra järjestäisi heille hyvät työpaikat:
Laurel - hyvin erityinen taiteilija, joka tekee seinämaalauksia ja kolmiulotteisia maalauksia seinille.
Barry - joka on insinööri ja ohjelmapäällikkö.
Nissim - joka on toimittaja ja radioselostaja
Danny - joka on biokemisti. Minulla on uusi rukouspyyntölista. Kaikkialla juutalaisissa yhteisöissä on tunnettua se tosiasia,
että niissä on enemmän naisia kuin miehiä. Monet naisistamme ovat ihania, uskollisia, lahjakkaita, omistautuvia ja kauniita
Jumalan tyttäriä, mutta he ovat naimattomia. Meillä on heitä kaikista ikäluokista ja kaikista taustoista ja kaikista ihonväreistä ja
he kaikki haluaisivat löytää uskovan juutalaisen aviomiehen, joka myös olisi normaali ja työssä ja omistautunut palvelemaan
Jumalaa. Joten, tämä on rukouspyyntöni - rukoilkaa seuraavien yhteisömme naisten ja miesten puolesta, jotka tarvitsevat
pientä erityistä apua taivaasta löytääkseen oikean ihmisen jakamaan elämän ja uskon kanssansa ennen kuin Messias palaa:
PUOLISOA ETSIVÄT
Miehet - Zvi, Victor, Elazar, Ariel ja Jessy
Naiset - Laurel, Tannia, Luda, Hannah, Katherina, Karin, Miriam, Yaara, Vanessa, Naomi, Sima jne., jne.
SHULAM TULOSSA SUOMEEN
Ensi viikolla matkaan Suomeen opettamaan ja rohkaisemaan ihania veljiä ja sisaria, joita meillä on Suomessa, ja Suomesta
Hollantiin puhumaan todella suurijoukkoisessa juutalaisten kokouksessa, jotka uskovat Jeshuaan kaikkialta Eurooppaa, ja
sieltä Yhdysvaltoihin opettamaan kolmessa seminaarissa, Portlandissa, Atlantassa ja Murfreesborossa. Marcia tulee
kanssani ja Hannah tulee myös Yhdysvaltoihin tapaamaan ystäviään ja osallistumaan kanssamme osalle matkaa.
Pitäkää meidät rukouksessa! Rukoilkaa rakennusprojektin puolesta. Näytämme joutuneen taas kohtaamaan muutamia
ongelmia kaupungin kanssa ja meidän täytyy uudestaan anoa ja antaa käsiteltäväksi hakemuksemme, koska edelliset
omistajat eivät ole tehneet joitain paperitöitä, jotka olisi pitänyt tehdä. Me tulemme ylittämään nämä ongelmat ja
voittamaan lopuksi, mutta meillä täytyy olla paljon rukousta Jumalalle rakennusprojektin takia ja myös suuremman
taloudellisen tuen puolesta, jotta, kun saamme luvat, meillä olisi varaa rakentaa.
Tiedän, että monet uskovat vastustavat rakennusprojekteja, mutta Netivyahin rakennus ei ole kirkkorakennus -
se palvelee toiminnan paikkana seitsemän päivää viikossa, joka viikko. Meillä on siellä Midrasha (Raamattukoulu),
soppakeittiö ja seurakunnalliset toiminnat. Shavuotin (helluntai) iltana, kaksi päivää sitten, meillä oli Raamatun
opiskelua kahdeksasta kahteentoista asti yöllä rakennuksessamme. Meillä on siellä luokkahuoneemme ja toimistomme ja
jos emme laajenna rakennusta, seurakunnassamme ei tule olemaan paljon kasvua ja tulevaisuutemme tulee olemaan synkkä
ilman kasvua. Kiitos jälleen rukouksistanne ja tuestanne taloudellisesti, ja hengellisesti. Joseph Shulam
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0521.rm
20. 5. VEIJONEN2.ZIP PÄIVITETTY * TOISTEN UUTISIA * RELIGION TODAY
VEIJONEN2.ZIP PÄIVITETTY
Veijonen2.zip on päivitetty.
Siihen on lisätty päivittäiset uutissivut toukokuun puoliväliin 2002 saakka sekä
sivu lucifer.htm.
70WEEKS.gif kuva poistettu. Veijonen2.zipistä on poistettu zipin aukaisua mahdollisesti haitannut ilmeisesti viallinen kuva 70WEEKS.gif. Ehjä kuva pitäisi olla imuroitavissa ryhmästä EndTimeNews. HV
TOISTEN UUTISIA
Toukokuun puolivälissä 2002 Päivittäisten uutisten toimittajalle on tullut
muita kiireitä siinä määrin, että uutissivusta voidaan toistaiseksi
puhua ei päivittäisinä vaan viikottaisina uutisina
tai ne ovat toisten tuottamia jälkikäteen kirjattuna.
Mullistavia asioita maailmalla tapahtuessa pyritään uutissivu päivittämään heti.
Hyvässä muistissa on, miten syyskuussa 2001 näitä Harri Veijosen sivuja riensi
lukemaan yli tuhat henkilöä päivässä.
Rakas lukijani! Olet mielessäni
kaiken mahdollisen muun kiireeni keskelläkin.
Sinun, Harri Veijonen
RELIGION TODAY
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0520.rm
Religion Todaynkin meille välittämiä uutisia on seurattu, mutta niissä ei ole huomattu
mitään järisyttävää ainakaan profeetallisessa mielessä.
Talletettiin heiltä ST Mediaan tällä kertaa kuitenkin toimittamansa eli tämä:
Follow the Holy Spirit's Lead
19. 5. KATOLISEN KIRKON JA PAAVIN VIRAN JUURET * SUNNUNTAISIN KIVAA LAPSILLE * PENTTI JA SELVÄT SÄVELET
KEIJO LINDEMANIN KAUTTA ST MEDIA2:EEN:
KATOLISEN KIRKON JA PAAVIN VIRAN JUURET
Keijo Lindemanin lisäksi tai yleensäkin toimituksen jäsenten ulkopuoleltakin
tarjotkaa runsaammin valmista uutisaineistoa nyt kun itse en ehdi
juuri mitään uutisia tuottaa.
Kiitos! harriveijonen@yahoo.com
REINO SAVOLAN UUTISET:
Ranska ja Britannia peräävät voimallista EU Presidenttiä.
SUNNUNTAISIN KIVAA LAPSILLE 4
Tällä kertaa sain yhteyden ainakin tähän Disneyn tuotantoon
kopioimalla seuraava osoite sivun osoiteriville:
mms://wms5.elta.com.tw/A1123/h112052V8.wmv
Kysymyksessä on seitsenminuuttinen jäniksen ja kilpikonnan nyrkkeilyottelua,
"toby tortoise returns".
PENTTI JA SELVÄT SÄVELET
Hei !
Sinulla onkin sivu joka sanoo selvät sävelet. Aivan
oikein. Haluaisín kysyä - tai mistä löydän tiedon.
Koska tapahtuu ylöstempaus - eikö sen pidä tapahtua
ennen Jeesuksen tuloa. Olisi kiva jos joku sieltä
vastaisi.
Kaikkea hyvää toivoen
Pentti T.
Ruotsin Taalainmaalta Borlängestä.
H. Veijosen vastaus Pentille:
http://wwnet.fi/users/veijone/veijonen2.zip
http://wwnet.fi/users/veijone/daniel1.htm
Ensin Antikristus tulee JA ilmestyy.
Ilmestyminen mukana olo Jerusalemin
valerauhassa. Ja silloin tyhmät sanovat
nyt on rauha, 1 Tess 5:3, eikä ylösotto
voi tapahtua muulloin kuin heidän sitä
rauhaa hokiessa. Välttämättä viikostakaan
ei olla varmoja.
Tammikuu 2004 voi olla sellaisen valerauhan
ylösottoineen tuloaika kuten
uutissivuillani
on viimeksi montakin kertaa
selitetty.
Kiitos ja siunausta!
http://wwnet.fi/users/veijone/.
Hei Harri !
Kiitollinen vastauksesta.
Siunausta
Pentti.
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0519.rm
18. 5. SHULAMIN KIRJE I-IV: I: JOUKKOMURHIA TEHDÄÄN, MUTTA MAAILMA ARAFATIN TEOT HYVÄKSYY
Josef Shulam, Jerusalem:
Jokainen tietää, että väite "Luulo ei ole tiedon väärti" on suurimmalta osin tosi väite.
Ihmiset sanovat kaikenlaisia asioita ja solmivat kaikenlaisia sopimuksia, mutta lopulta se mikä on tärkeintä ei ole se mitä he
sanovat vaan se mitä tekevät.
Israelilla oli suunnilleen yhden kuukauden ajan suhteellisen rauhallista itsemurhapommittajista.
Syy siihen, miksi oli suhteellisen rauhallista ja vain muutama itsemurhapommittaja on se koska Israel piiritti niitä kaupunkeja,
jotka ovat palestiinalaisten terroristien hallussa ja näin ollen he eivät voineet kulkea niin kuin itse halusivat.
Heti kun Israel
päästi Jasser Arafatin ja avasi Juudean ja Samarian piirityksen, itsemurhapommittajat aloittivat uudelleen.
Esim. keskiviikkona,
arabi/palestiinalainen tappaja, joka räjäytti itsensä vain tehdäkseen terroria ja tappaakseen juutalaisia, tappoi ainakin
15 nuorta ihmistä, jotka olivat pelaamassa biljardia. Oletan, että CNN tai joku toinen mediamoguli, jotka vihaavat Israelia,
eivät voi kutsua niitä 15 kuollutta ja 30 haavoittunutta "joukkomurhaksi". "Luulo ei ole tiedon väärti"!
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0518.rm
17. 5. II: ARAFAT VAPAANA ELI ITSEMURHAPOMMITUKSET JATKUVAT
Huomiseen päivään kirjatun kirjeen seuraava osa:
Heti kun Jasser Arafat
on vapaa menemään ja tekemään mitä tahtoo, terroristi-iskut ja itsemurhapommittajat jatkuvat. Kyllä!
Hän tuli ulos ja puhui tuomitsemisen sanoja niille, jotka tappoivat israelilaisia siviilejä, mutta huomioikaa mitä hän ei sanonut.
Hän ei sanonut, että väkivaltaisen terroristitoiminnan täytyy loppua kaikkia israelilaisia ja juutalaisia kohtaan. Hän ei sanonut,
ettei väkivaltaa pitäisi käyttää keinona saavuttaa poliittisia päämääriä. Hän ei sanonut, ettei israelilaisiin sotilaisiin tai Juudean
ja Samarian uudisasukkaisiin saisi kohdistaa terroria ja väkivaltaa. Hän ei käskenyt kansaansa lopettamaan väkivaltaisuuksia.
Hän ei sanonut, että hän lopettaa antamasta rahallista tukea itsemurhapommittajien perheille.
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0517.rm
16. 5. III: ARAFAT SOPIMATON MINKÄÄN VALTION JOHTAJAKSI
Huomiseen päivään kirjatun seuraava osa:
Eilen juutalaista nuorisoa tapettiin ja haavoitettiin taas. Jasser Arafat ei ole rakentanut mitään palestiinalaisille, hän ei ole
rakentanut Palestiinan valtiota. Hänen päämääränsä on tuhota valtio, Israelin valtio.
Tiedämme, ettei hän onnistu halussaan nähdä Israel tuhottuna, mutta tiedämme myös että Israelin täytyy nähdä Jumala ja
uskoa Häneen niin että he voisivat hyväksyä Jumalan työn Israelin pelastuksen ja maailman pelastuksen puolesta.
Jatkakaa rukoilemista Israelin ja arabi/palestiinalaisten ja heidän johtajiensa puolesta. Rukoilen Jumalaa antamaan molemmille
puolille johtajansa ja valtiomiehensä, jotka johtaisivat alueen rauhallisempaan ilmapiiriin. Tarvitsemme rauhallisia aikoja tässä
osassa maailmaa, jotta ihmiset voisivat vapaasti ajatella korkeampia asioita kuin vain turvallisuutta ja selviytymistä ja kuinka
taistella vihollista vastaan. Rukoilkaa Herraa mieluummin puuttumaan tilanteeseen kuin sallimaan ihmisten kulkea heidän
omassa pimeydessään ja suurien imperiumien valheellisissa illuusioissa. Marcia ja minä olemme yhä lomalla Euroopassa.
Palaamme kotiin kahdeksi viikoksi ennen kuin olemme taas tien päällä Suomessa opettamassa ja rohkaisemassa veljiämme ja
sisariamme ja muita. Suomen jälkeen meillä on suunnitelmissa osallistua juutalaisuskovien ja heidän ystäviensä eurooppalaiseen
konferenssiin, joka pidetään Hollannissa ja sieltä matkaisimme Yhdysvaltoihin osallistuaksemme kokouksiin Portlandissa,
Atlantassa, Murfreesborossa ja myös katsomaan perhettämme. Me todella tarvitsemme teidän erityisrukouksianne meidän
puolestamme saadaksemme Jumalan siunauksen, että pysyisimme hyvässä kunnossa ja meillä olisi voimaa tehdä Jumalan
tahdon mukaan ja olemaan siunauksena veljille ja sisarille sekä myös ihmisille, jotka eivät ole vielä uskovia. Eliyahu saa yhä
kemoterapiaa ja tarvitsee teidän rukouksianne, sillä hän ei voi niin hyvin. Raffi tarvitsee myös teidän rukouksianne hänen
terveytensä puolesta. Seuraavat nuoret israelilaiset uskovat, jotka ovat armeijassa, tarvitsevat rukouksianne:
1.David 2.Sasha 3.Mordechay 4.Daniel 5.Miriam 6.Boaz 7.Avi 8.Arie 9.Tamar 10.Barak
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0516.rm
15. 5. IV: RUKOUSAIHEITA PYHÄSSÄ KAUPUNGISSA
Huomiseen kirjatun kirjeen loppuosa:
Seurakuntamme Jerusalemissa ja
Galileassa ovat myös erityisessä rukoustarpeessa. Jerusalemin seurakunnalla on hyviä ihmisiä johdossa, mutta meidän täytyy
työskennellä kovasti kasvaaksemme ja pitääksemme asiat kasvavassa käyrässä. Galileassa tarvitsemme johtajuuden, joka
pitäisi kaukonäköisyyden ja ottaisi vastuun. On vaikeaa ellei mahdotonta olla terve seurakunta, jolla ei ole selvää ja paikallista
johtajuutta, joka oli halukas ottamaan todellisen vastuun. Pitäkää meidät ja koko Israel rukouksissanne. Meillä on silti tarve
taloudellisesta avusta ja työttömistä, joilla ei ole vielä töitä: Barry, Nissim, Laurel, Danny ja muut. Rukoilkaa radiotyön
puolesta. Koska matkustamme paljon tänä kesänä, meillä pitäisi olla vähintään esinauhoitukset jokaisen päivän lähetyksille,
kuten olemme tehneet aikaisemmin. Minun täytyy työskennellä ja valmistaa sanomat koko ajalle, jolloin en ole täällä.
Tarvitsen rukouksianne että minulla olisi lahja Jumalalta valmistaa nämä sanomat. Tämä radiotyö on hyvin tärkeää ja
varsinkin näinä aikoina tuhannet ihmiset kuuntelevat lähetyksiämme Jumalan Sanasta. Emme tiedä minne nuo siemenet
putoilevat ja minkälaisessa maaperässä siemenet tuovat eniten hedelmää Jumalan valtakunnalle, mutta tiedämme, että
siemeniä kylvetään ja Jumala antaa kasvun. Te olette kumppaneitamme tässä yrityksessä ja arvostamme teidän uhraustanne
ja haluanne palvella Jumalaa yhdessä kanssamme
Pyhässä kaupungissa Jerusalemissa ja näiden historian ikivanhojen kansojen pelastuksen puolesta, juutalaisten ja arabien.
Sain juuri viestin, että arabi/palestiinalainen nuori nainen, joka on käynyt kirjeenvaihtokurssia, on valmis kastettavaksi.
Hän asuu lähellä Betlehemiä Beit Jallan kaupungissa ja minua pyydettiin ottamaan häneen yhteyttä ja tekemään järjestelyjä,
että hän saisi kasteen Messiaassa ja Hänen kuolemassaan ja ylösnousemuksessa. Mikä epätodellinen tilanne tämä on.
Jumalalla on erityistä huumorintajua ja iloa kaikille Hänen lapsilleen. Olkoon Jumala kanssanne ja siunatkoon teitä.
Josef Shulam
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0515.rm
14. 5. TERVEISIÄ TURKIALTA JERUSALEMISTA * ANTIKRISTUS LIITTOUTUU ENNALTATIEDETYSTI PEREKSEN EIKÄ LIKUDIN KANSSA
Terveisiä Jerusalemista !
Shalom ystävät Toukokuu 2002 Palasin Suomen kiertueelta noin kolme viikkoa sitten.
Oli ilo tavata sekä vanhoja että uusia ystäviä. Joka paikassa jäi se maku suuhun, että olisin toivonut voivani olla kauemmin
kussakin paikassa. Sain suurta rohkaisua kaikilta rakkailta veljiltä ja sisarilta, ja toivomukseni oli että seuraavilla kierroksilla
voisin käydä myös niissä paikoissa, jotka nyt jäivät väliin.
On selvää että myös Jumalan kansan keskellä käydään rajanvetoa Israel-kysymyksessä. Suomessa ollessani koin ajoittain,
kuinka oli miltei mahdotonta esim. lukea Israel-aiheisia uutisia sanomalehdistä, koska väritys oli niin vahvaa. Uskon että moni
teistä kärsii tästä asiasta.
Hetikohta paluuni jälkeen ja osittain sitä ennen Israel suoritti armeijan avulla perusteellista terroristipesäkkeiden haravointia
ns. Länsirannalla, eli Juudeassa ja Samariassa. Näinä päivinä näimme sen toiminnan tehokkuuden, monia terroristeja ja
terroritoiminnan kannattajia otettiin vangiksi ja nyt on ollut huomattavasti vähemmän terrori-iskuja.
Koko maa huokaisi helpotuksesta, kun viimeinkin voitiin tehdä jotakin tehokasta tihutöiden rajoittamiseksi.
Tietysti Israel joutui entistä suuremman kritiikin kohteeksi. Siitä huolimatta Sharon piti pintansa melko pitkälle
länsimaailman painostusta vastaan, eikä tällä kertaa tuonut kaikkia sotilaitamme heti takaisin, niin kuin usein on käynyt.
Niin kuin tiedätte Eurooppa kiivastui asiasta kovasti, mutta Yhdysvallat ei jatkanut painostavia lauselmiaan, vaan sanoi
ymmärtävänsä Israelin turvallisuustilanteen vakavuuden. Tämä oli meille suureksi avuksi.
JENIN
Jeninin kaupungissa oli kova tulitaistelu terroripesäkkeitä vastaan. Terroristit yleensäkin olivat aseistautuneet niin, että heillä
oli suuret pommit joko omissa ruumiissaan kiinni, tahi sitten rakennuksissa valmiina odottamassa sisälle tulevia sotilaita.
Rakennukset ja talot olivat kuolemanansoja ja -loukkuja. Sellaisessa tilanteessa on mahdoton käydä sotaa normaalilla tavalla.
Taistelu oli tiukkaa. Oli pakko hävittää rakennuksia, eivätkä terroristit tietysti yrittäneetkään suojata siviilejä joita jäi
taisteluiden väliin. Koko rytäkässä kuoli viidenkymmenen ja sadan ihmisen määrä terroristit mukaan luettuna.
Luku voi olla huomattavasti sataa pienempi näillä näkymillä. Länsimaailman uutistoimistot menivät haastattelemaan arabeja,
jotka saivat omista uutislähteistään mitä valheellisimpia tietoja. Näitä valheita levitettiin Euroopassa, ja Israelia syytettiin rajusti
massamurhasta. Kaikkien luotettavien lähteiden mukaan mitä olen seurannut, kysymyksessä ei voi olla mikään massamurha,
vaan tavallinen sota terrorismia vastaan. Israel ei aloittanut sitä, eikä siitä voi Israelia syyttää.
IHMEKÖ?
Jokin päivä sitten Herra itse auttoi suuresti Israelia. Erittäin suurilla pommeilla varustetut autot lähestyivät
Tel Avivia aikeissaan räjäyttää jonkun sen keskustan hyvin korkeista liike- ja asuinrakennuksista. Tällä kerralla Herra
auttoi turvallisuusmiehiämme olemaan hyvinkin valveilla, ja terroristit saatiin kiinni. Israel tarvitsee hengellistä apua,
esirukouksia ja herätystä. Jotain pientä on jo kytemässä. Se joukko ihmisiä joka halusi Jeshua-filmin Jerusalemissa tänä
keväänä olikin odotettua suurempi! Yli yhdeksänsataa ihmistä vastasi tarjoukseen. Eikö olekin rohkaisevaa!
Herra rakastaa kansaansa. Hän rakastaa myös arabeja, ja tahtoo että he kääntyvät pois terrorismista.
Nyt Israelia painostetaan kovemmin kuin koskaan ennen tekemään suuria kompromisseja pienen rauhansopimuspaperin
tähden. Tulevat viikot osoittavat meille, millaisella vauhdilla asiat kiitävät kohti päämäärää.
Pysykäämme Hänessä ja Hänen rakkaudessaan, joka on ensin meitä rakastanut. Kiitos ystävät kaikesta, varsinkin
rukoustuesta. Shalom! Terveisiä vaimoltani Rimonalta. Benjamin Turkia.
PERES JA ANTIKRISTUS
LIKUD ei ole kuin Peres puolueineen. Asiasta Harri Veijonen on
kirjoittanut ennaltatietäen
1980-luvulta alkaen. Eilen Likud sanoi selvästi: kiitos ei meidän maahamme
kuoleman merkkiä, Palestiinan valtiota! Peres sensijaan on myöntyväinen nimensäkin mukaiselle
tuhoutumiselle, lat.pereo, tuhoutua.
SUKUTUTKIMUS
USA:n suomalaisperäisten ja Suomen sukututkijoiden kesken on käyty tänään polemiikkia
aiheesta Jaakko Ilkka:
http://www.nic.fi/~jaakkoil/
I Feel Fine.ram löytyy tänään Veijosen sivuilta.
Hakemistosivun taustamusiikkina soi John Lennonin
Woman.
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0514.rm
13. 5. KIRKOLLINEN RAAMATUN VASTAISUUS * ANTIKRISTUS TULOSSA ISRAELIN ULKOPUOLELTA * TEHILLIM PÄIVITETTY
KIRKOLLINEN RAAMATUN VASTAISUUS
Juhani Aitomaa:
http://www.kristitynfoorumi.fi/heuskovatkolmanteentemppeliin.htm.
Tästä kirjoituksesta antisemitistinä kristityn nimellä tunnettu nimimerkki
k.t.s. on tarjonnut tänne selitystä, että
Israel kasvattaa Antikristuksen omasta joukostaan.
Tosiasiassa vaan on niin, että oikea tuleva Antikristus jatkaa tarkalleen sillä linjalla
kuin jo muinoin Antiokus IV Epifanes n. 170 eKr. ja Titus 70 jKr. olennaisena
piirteenä hyökkääminen Jerusalemiin. Juutalaiset paljon paremmin kuin keskimäärin
suomalaiset ovat selvillä siitä,
että tulossa oleva viimeinen antisemitistinen ahdistus Israelille
päättyy Messiaan näkyvään paluuseen, vaikka juuri Suomessa on muka
opetettu Messias Jeshuan paluuta. Mitä totuutta sitten on opetettukin siihenkin
on suhtauduttu etupäässä juuri noin kuin nimimerkki k.t.s. ja kaikki kirkolliset
paarmalaiset: Jumalan ilmoitusta pidetään valheena ja ollaan olevinaan oikeita kristittyjä!
KAIKKI MERKIT VIITTAAVAT ANTIKRISTUKSEN TULOON
Se, että Israel on puolustuskannalla sen ulkopuolelta tulevaan Antikristukseen
ja samalla kaikki merkit ns. kristillisessä maailmassa viittaavat
sen luopumuksen huippuun, mikä laukaisee
Antikristuksen tulon, 2 Tess 2:3, kaikki ne merkit
yhdessä julistavat: Antikristus on tulossa!
Mutta samalla kun aivan pian olemme näkemässä itse tapahtuman, Antikristuksen tulon (!),
tulemme seurakunnassa vakuuttumaan oman johtajamme tulon olevan käsillä.
Meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus tulee, kunhan tuo laiton
Antikristus ensin tuli ja Jerusalemin valerauhaa
vahvistamaan ilmestyi!
ME NÄEMME ANTIKRISTUKSEN TULON. Voimme sanoa, että me näemme hänen tulonsa jo nyt.
Se tulo on jo alkanut viimeistään 11. 9. 2001 iskusta WTC:n torneihin niin että
tulevan Paholaisen pojan isä Perkele itse joutui näyttäytymään
noiden tornien savussa.
Erittäin mielenkiintoista
on luvassa. Normaalikin sikiämisaika 9 kk täyttyy jo 11. 6. 2002, ja jopa
Veijosen 60.00 keishästuloksensa tekohetken ikänsä on käänteinen ikään, mikä
Gorballa on ikää kesäkuun 2002 alussa. Sellainen faktakin on
jokseenkin uskomatonta,
mutta totta kuten mm. Lucifer-sivu esittää.
Aina vain mielenkiintoisempaa. Huippukohta lähenee!
Antikristus todella pian tulee ja se tulo tullaan
kongreettisesti näkemään!
Ihan vapaasti palvotkoot k.t.s. ja kaikki paarmalaiset
Antikristusta niikuin tekevätkin,
sillä hän, joka ei ole Kristuksen puolella on Kristusta vastaan, ja
siis
Antikristus on heidän ikioma petonsa, porton tuleva tulessa polttaja.
HV
TEHILLIM TRANSLITTEROINTI PÄIVITETTY
10 ensimmäisen psalmin nuotit
on nyt päivitetty uuteen (parempaan?)
transliterointijärjestelmään, joka
on varsin lähellä englannin kieltä.
Tämä helpottanee oikean lausumistavan
löytämistä.
http://www.777life.com/music/tehillim/jjm_tehillim_book1_a.pdf
http://www.777life.com/music/tehillim/jjm_tehillim_book1_b.pdf
http://www.777life.com/music/tehillim/jjm_tehillim_book1_c.pdf
http://www.777life.com/music/tehillim/jjm_tehillim_book1_d_z.pdf
Samalla lisäsin midi-tiedostoina psalmit 34 ja 35:
http://www.777life.com/music/tehillim/jjm_tehillim_034.mid
http://www.777life.com/music/tehillim/jjm_tehillim_035.mid
Transliterointi on päivitetty myös 35 ensimmäisen
psalmin midi-tiedostoihin koodattuun sanoitukseen
(jonka näkee kun avaa tiedoston nuotinnusohjelmalla
tai midi-editorilla), sekä näihin tekstitiedostoihin:
- laulun sanoitus -versio
http://www.777life.com/music/tehillim/tehillim_sefer1_lyrics.txt
- normaali transliteroitu teksti
http://www.777life.com/music/tehillim/tehillim_sefer1_text.txt
Tulossa toukokuun 2002 loppuun mennessä:
Open Source Hebrew-English-Hebrew sanakirja,
noin 5000 sanaa aluksi. John Mittler
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0513.rm
16 vuotta sitten
koko Etelä-Karjalaan
jaettu traktaatti
12. 5. ISRAEL-MARSSILLA 3000 * TARKKAA TOTUUTTA KOKO ETELÄ-KARJALAAN JO 16 VUOTTA
3000 OSALLISTUI, VAIKKA SE OLI VAIN PIENI OSA
Vain pieni osa Israelin tukijoista Suomessa ehti tai pääsi mukaan Tampereelle
11. 5. järjestettyihin tilaisuuksiin. Silti STT:kin
pystyi uutisoimaan puhuen 3000 henkilöstä seuraavasti:
"Tampereella marssittiin Israelin puolesta.
Lähes 3 000 henkilöä osoitti mieltään marssimalla Israelin puolesta Tampereella.
Useat Israelin ystäviksi itsensä nimenneet tahot olivat tukimarssin takana.
Mielenosoittajat lähtivät liikkeelle kello 13 Tampereen Keskustorilta marssien kaupungin
halki Tampereen yliopistolle, jossa vietettiin Israelin solidaarisuusjuhlaa."
TARKKAA TOTUUTTA KOKO ETELÄ-KARJALAAN ÄITIENPÄIVÄSTÄ 1986
Koko Etelä-Karjalaan Etelä-Karjalan jakelun kautta
Harri Veijonen
levitti kirjoittamansa
traktaatin
otsikolla
"Seurakunta lähtee sen jälkeen kun Israel saa
`rauhan´"
jo 16 vuotta sitten äitienpäivänä.
Kuva: oma1.jpg, missä keskeltä
hieman vasemmalle ylös näkyy kuva
kyseisestä traktaatista, jonka johdosta Hymy-lehtikin otti
Veijoseen yhteyttä vuonna 1986, mutta vetäytyi saman tien kun huomasi, että
se onkin Veijonen ja seuraajansa, joka viimeksi ja samalla parhaiten tulee nauramaan!
Sivu:
Lappeenrannan profeetan kirjoitukset
ennen internetaikaa eli
1979-96.
VEDENPAISUMUKSEN TULOON VIELÄ PITKÄ AIKA
Täydellisesti seurakuntaa ja sen julistamaa totuutta syrjivä (!) lehti
Lappeenrannassa,
Etelä-Saimaa kirjoitti eilen toimittajansa kynästä otsikolla
"Vedenpaisumuksen tuloon on vielä pitkä aika".
Myöskin jotkut koululaiset ovat ihmetelleet, eikö Raamattukin sano, ettei
vedenpaisumusta enää tule ja Harri Veijonen muka väittää Raamattua vastaan.
Ja Veijonen kun väittää juuri niin kuin Raamattu sanoo:
Uutta vedenpaisumusta ei tule vaan
tulee vastakkaiset tapahtumat muinoin tapahtuneelle vedenpaisumukselle!
Ja sellaiset Ilmestyskirjankin kertomat jääkimpaleiden satamiset
tulevat juuri silloin kuin jo
16 vuotta sitten (!) Harri Veijonen
asiasta KOKO ETELÄ-KARJALAAN, äitienpäivänä vuonna 1986
levitetyllä traktaatillaan ilmoitti: "sen jälkeen kun Israel saa `rauhan´",
Jerusalemin valerauhan.
SUNNUNTAISIN KIVAA LAPSILLE 3
Pari aikaisempaa
sunnuntain
lastenelokuvaa ovat olleet turvallista Disneytä.
Valitettavasti ne ovat niin suosittuja, että yhteyttä niihin ei enää
tahdo saada. Jotakin jännää sentään löytyi. Kummitus nimeltä CASPER seikkailee seuraavassa peräti puolitoista tuntia.
Ainakaan aivan pikkulapsille se ei sovi. Mutta kuka uskaltaa katsoa, tässä:
mms://202.98.1.19/movie/xiju/corpse_250.asf
Itse asiassa tähänkin sai yhteyden vain siten, että
kopioi osoitteen suoraan Media Playeriin. HV 12. 5. klo 21.30.
"MAA-EMO KUULEE RUKOUKSEN"
"Jeesuksella aikaa enään 20 päivää tulla.
Maa Emo kuulee rukouksen"
kirjoittanut: Angélica, 12.5.2002.
Tallennan edelleen spiritistien juttuja
Suomi 24:stä, koska pidän mahdollisena,
että maan alta onkin kesäkuussa 2002 nousemassa
henki sijoittuen Antikristukseen.
Maan alla tiedetään varsin hyvin, että
Jeesuksen ruumista siellä ei ole, vaikka
kovasti väitetään Jeesusta ruumiiksi ja
maan olevan elävä. HV
MUKANA NATSEJA
"Onko hörhöjen listaa päivitettävä", kysyi Veijonen
Suomi 24:n uskonto-keskustelussa, ja sai
mm. vastauksen, että siinä
"yliluonnollisten henkilöiden" listassa olisi mukana
natseja. En väitäkään vastaan, mutta meissä seurakuntalaisissa
tietäjissä ja taitajissa ei natseja ole. HV
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0512.rm

Linkki: Suomi-Israel
Yhdistysten Liitto ry.
11. 5. TERVETULOA SUUREEN ISRAEL-TAPAHTUMAAN TAMPEREELLE!
Tampereelle lauantaina 11. 5. 2002
YHTEISKULJETUKSIA ISRAEL-TUKIMARSSILLE
Yhteiskuljetuksia Israel-tukimarssille 11. 5. voidaan ilmoittaa tähän:
Helsinki mm. Saalemin edestä.
Lappeenranta mm.
Lappeen kirkon edestä 11. 5. klo 7.30. Matkan hinta 20 euroa.
Bussi Järviseudulta lähtee Tampereen Israel-marssille Vimpelin Helluntaiseurakunnan edestä
11. 5. 02 klo 8.00
JUHLAPÄIVÄ 35 VUOTTA
Septuagintan kirjoittajat selittivät käännöksessään Daniel 9:27:ää, että
aika jatkuu, kun Israel jälleen saa Jerusalemin. Sen tapahtuman
35-vuotispäivää on juhlittu 9. 5. juutalaiskalenterin mukaan.
Linkki: Veijonen: Septuaginta
VAIN SEURAKUNNAN NEUVOSTO VOI ANTAA PÄTEVIÄ LAUSUMIA
Islam är Yassir Arafats vapen i kampen mot Israel.
Siinä yksi ruotsalaisen Dagen-lehden 40.000 artikkelista.
Huolenaihe sen lehden jutuista kuitenkin Ristin Voitossa
8. 5. mainittu Ruotsin Kristillisen Neuvoston nimissä annettu
antikristillinen ja antisemitistinen lausunto.
Ja saman asian Israel on jo huomannut täälläkin sanotusti:
"Kristitty maailma on nyt asettunut terroristien ‘puolelle’ – kerrotaan Israelin lehdissä. Tämä on antisemitismiä."
(Mirja Ronning).
Olemme uuden asian edessä: kirkoista ei enää löydy ainuttakaan pätevän
raamatullisen ja kristillisen lausunnon antajaa!
Termi kristitty haisee jo antisemitistiltä!
Portto on suuri ja valmis tulessa poltettavaksi!
Ruotsissakin
joku kansallinen porton pää, jota kohden kaikkien kirkkokuntien johtajat haluavat kulkea.
Huomaamme, että
jääkin vain yksi neuvosto, joka pystyy raamatullisen ja kristillisen lausunnon
antamiseen, ja se on
SEURAKUNNAN NEUVOSTO.
Ja seurakunta kokoontuu tunnetusti osoitteeseen http://go.to/veijonen/.
RONI SMOLAR: NÄISTÄ LEHDISTÖ VAIKENEE
Hesarissa 9. 5. Roni Smolar kirjoittaa mielipidesivulla pitkän kirjoituksen.
Smolar on ollut yleisradion kirjeenvaihtajana Israelissa
20 vuotta. Tässä pätkä hänen tekstiään:
"Miksi lehdistö vaikenee palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin menneisyydestä? Liittyyhän Arafat 1970-
luvun ilmaterroriin lentokonekaappauksineen ja matkustajien surmaamisineen. Olympialaisissa tapahtuneeseen terrori-iskuun
sekä vallankaappausyritykseen Jordaniassa ja anarkian aikaansaamiseen riitaisassa Lebaninissa.
Israelilaisjoukkojen nyt löytämiin asiapapereihin, joissa on tietoa mikä yhdistää Arafatin siviilejä surmanneisiin pommi-iskuihin."

YLILUONNOLLISEN TUTKIMUS SUOMESSA * VEIJONEN LISTALLA NELJÄNTENÄ
Juhan af Grannin etsintä netistä tuotti eilen tuloksen, että
löytyi varsin virallisen oloinen paremmuusmittari
alan tutkijoista Suomessa. Veijonen osaa suhtautua
tällaisiin hörhömittarin nimellä kulkeviin
sivustoihin huumorilla vain osittain. Tässäkin jää harmittamaan, että
Juhan af Grann muka olisi
ykkösenä ja Veijonen vasta neljäs. Kyllä lista pitäisi päivittää
siten, että Veijonen on maan ykkönen ansioina mm. valtakunnan paras
ennaltatietäminen, tulevan mullistuksen tarkin
julkinen esittäminen ja yläilmoihin pelastuvien
joukkojen johtaja. Seuraaviksikin listalla pitäisi nostaa
kristittyinä tunnettuja henkilöitä
kuten lääkäri Pekka Reinikainen.
Kymmenen parhaimman joukkoon sijoittaisin
myös
sellaiset ansiokkaat tiedemiehet kuin
Reino Savola, Moshe Zew, Keijo Lindeman ja Osmo Pöysti.
Ihmetellä täytyy, ettei edes maan eniten alan kirjallisuutta tuottanut
Leo Meller ollut listalla. Kyllä mainitut kaikki kuuluvat
eksyttävän vapaamuurari Juhan af Grannin edelle!
Listalla kerrotaan omintakeisia juttuja sille valituista henkilöistä.
Mainitsen vain listalla olevat nimet esitetyssä järjestyksessä pisteineen,
ja lopuksi
linkki, mistä hörhöjen tekemää listaa voi lähemmin tutkia:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0511.rm
10. 5. TERVEISET RAAMATUNKÄÄNTÄJIEN OPETTAJA MIRJA RONNINGILTA ISRAELISTA
Mirja Ronning 8. 5. 2002: Rakkaat ystävät!
Tässä tällainen pikaviesti tilanteesta Israelissa, että pysytte ajan tasalla ja saatte oikeaa tietoa. Viimeiset 4 viikkoa Israel on toiminut Juudeassa ja Samariassa operaatio ”Suojamuurin” puitteissa ja pari viikkoa sen jälkeenkin puhdistamassa terroripesäkkeitä. Paine toimia syntyi yli 400 israelilaisen siviilin tultua terrorismin uhriksi viimeisen puolentoista vuoden aikana! Vuoden 2002 alussa oli pommi-isku joka viikko ja sitten harva se päivä. Maaliskuussa kuoli 126 israelilaista naista, lasta ja vanhusta. Lapsilta meni vanhempia, yhdeltä isoäidiltä 5 lastenlasta jne. Pääsiäisillan terroriteon jälkeen – 29 kuollutta - Israel lähti toimiin estääkseen seuraavat terroriteot ja suojellakseen omia perheitään. Päämäärä on hävittää laittomat pommitehtaat ja asevarastot kautta Juudean ja Samarian, sekä etsiä ne terroristijohtajat, jotka lähettivät ja varustivat itsemurhaterroristit. Ainoastaan terrorismiin syyllistyneet ovat tämän operaation kohteena, eivät arabit, sillä he kulkevat täällä vapaasti - siksihän terroristit pääsevät kaikkialle ja vartijoita on joka ravintolassa, koulussa, jne. Operaatiosta johtuen Israelissa on nyt jonkun verran turvallisempaa. Terrori-iskuissa on ollut jo yli viikon ‘tauko’. Eilen kuitenkin taas räjähti. Itsemurhaterroristi iski lähellä Tel Avivia, ainakin 16 kuollutta nuorta. Israelilaisia pyritään tappamaan heidän omassa maassaan.
Israelin kansa on erikoinen siitä, että Israel ei ole kostonhimoinen eikä verenhimoinen. Keskusteluissa ja lehdissä ei puhuta ‘kostosta’ tai ’vihasta’. Israelin koulukirjat puhuvat kunnioittavasti arabeista ja heidän kulttuuristaan ja lapsia pyritään kasvattamaan rinnakkaiseloon heidän kanssaan. Katso www.edume.org . Palestiinalaisten uudet koulukirjat (2000) opettavat vihaamaan Israelia, jota heidän kartoissaan ei edes ole. Kysymyksessä on siis Israelin olemassaolo eikä esim. Länsirannan palautus. Katso myös tässä asiassa www.edume.org Täällä lehdet kuvaavat sukulaisten surua ja tuskaa ja yrittävät epätoivoisesti etsiä ratkaisua. Tämä on puolustussota. Pyrkimys on estää siviileihin kohdistuva terrorismi. Siksi aseeton palestiinalaissiviiliväestö ei ole kohde vaikka joitakin uhreja on tullut, kun taistelua käydään siellä, missä terroristit piileskelevät, siviilien keskuudessa (kumma kun YK ei ole puuttunut siihen, että pakolaisleirin keskellä on asevarastoja ja pommiverstaita!). Huhut Jeninin ‘massamurhasta’ ovat täysin perättömiä. Israelin armeija ei tahallaan tapa syyttömiä siviilejä. Juuri päin vastoin kuin terroristit. Taistelualue Jeninissä oli pieni. Katso karttaa http://www.mfa.gov.il/mfa/go.asp?MFAH01160
Huhut verilöylystä ovat tahallista mustamaalaamista (‘massacre of Israel’s reputation’). Ne ovat lähtöisin samasta asenteesta totuuteen kuin bazaareissa, joissa hinta on aluksi mielikuvituksellinen, ja siitä sitten laskeudutaan ‘totuuteen’. Tämä tulee muistaa Lähi-idän uutisia kuunnellessa. Länsimaiset lehtimiehet kun eivät yksinkertaisesti ymmärrä tätä (tähän asti on löydetty Jeninistä enintään 48 ruumista – suurin osa aseistettujen miesten, kun taas huhu sanoi 500). Sen sijaan todellinen verilöyly on yli 400 israelilaista siviiliä, jotka ovat kuolleet 18 kk:n aikana terrorismin uhreina ja lisää tulee harva se viikko. Siitä maailma on hiljaa. Taistelu Jeninissä oli kova, edettiin talo talolta ja niin israelilaisia sotilaita kuoli 23. ‘Verilöylyn’ tekijät eivät yleensä kuole! On siis kysymyksessä hurja syytös, josta Israelia syytettiin ENNEN kuin asia oli tutkittu. Israel, joka näkee länsimaailman yksipuolisuuden ei luota enää sen muodostaman komitean ‘puolueettomaan’ todistukseen ja siksi esti komitean tulon. ‘Verilöylyä’ siellä ei ollut – mutta maailma haluaa vihata Israelia.
Israelilaisten asennetta kuvaa se, että eräs pääsiäisillan terroriuhrin perhe luovutti kuolleen rakkaansa sydämen, maksan ja munuaiset tarvitseville. Yksi saajista oli arabinainen Jerusalemista. Olemme nähneet lehtikuvista, miten arabimies kiittää juutalaisnaista hänen terrori-iskussa kuolleen miehensä munuaisista, jotka pelastivat arabinaisen elämän. Sama nainen oli myös menettänyt tyttären ja tämän sulhasen samassa pääsiäisaterian räjähdyksessä. Hän oli kuitenkin vain iloinen, että jonkun toisen elämä oli pelastettu. Kenenkään kuolemasta ei iloita, ja jos vahingossa sotatoimista johtuen kuolee siviilejä, asia tutkitaan aina ja tarvittaessa ryhdytään toimenpiteisiin. Samoin tehdään silloin, kun on tapahtunut vandalismia (esim. Ramallassa). 4 sotilasta on nyt sotilasoikeudessa tällaisesta.
Israel ei lähde alueilta kokonaan pois ennenkuin on hävittänyt mahdollisimman monet asevarastot ja pommiverstaat sekä ottanut kiinni tunnetut terroristit, joilla on ’verta käsissään’. Tarkoitus on ESTÄÄ syyttömien ihmisten verenvuodatus Israelin puolella! Asevarastoja on löytynyt enemmän kuin Israelkaan oli aavistanut, myös Arafatin rakennuskompleksissa. Israel ei luota puheisiin ja lupauksiin. Lähi-idän konfliktissa palestiinalaisjohdon lupauksiin ei ole voinut luottaa aikaisemminkaan. Sanomisilla ei ole arvoa. Tekojen tulisi puhua.
Kirjoitan tätä kipu sydämessä, sillä olen kuullut että väärä todistus Israelista on alkanut vaikuttamaan Israel ystäviin myös Suomessa. On käsittämätöntä, että Israelia – joka on ollut mitä kauheimman terroriaallon uhrina, väitetään syylliseksi! Uutisista huokuu valheen henki, sen huomaa siitä, että annetaan väärin sellainen kuva, että päivittäinen elämä Israelissa olisi ’pelottavaa’ eikä jatkuisi normaalisti, Juudeaa ja Samariaa lukuunottamatta. Me olemme eläneet normaalisti koko ajan! ”Seura”lehden toimittaja ihmetteli ääneen, miten väärän kuvan hän oli saanut elämästä täällä. (Lukekaa hänen raporttinsa ”Seurasta” pari viikkoa sitten). Ystävät, kysymyksessä on taas sama valheen henki, joka 30- ja 40-luvulla pimensi ihmisten ymmärryksen. Rukoilkaa Jerusalemin puolesta! Israel tarvitsee esirukoilijoita nyt enemmän kuin koskaan! Menkäämme Herran eteen rukoillen ja paastoten etsimään Herraa voidaksemme erottaa valheen totuudesta. Siinä tehtävä kaikille pienille ja suurille Israel piireille. Raamatun sana ja lupaukset eivät ole muuttuneet. Tulee olla hengellisesti itsenäisiä, eikä mennä maailman epäraamatullisen hengen mukana.
Kiitos esirukouksista. Raamattukoti on rauhan tyyssija sekä ulkonaisesti että sisäisesti, ja opiskelut jatkuvat entiseen tapaan. Sapatti-iltoina olemme kuulleet raamatunkääntäjien tarinoita työstään Tsadissa, Kongossa ja Togossa. Islam leviää rahan voimalla näissä maissa, mutta myös evankeliumi leviää.
Olemme syvästi kiitollisia kaikesta tuesta ja avusta, jota olemme saaneet kokea.
Rauhanterveisin: ”Rauhan minä jätän teille, minun rauhani, sen minä annan teille. En minä anna teille, niin kuin maailma antaa, älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.” (Joh 14:27)
Herran armon varassa, rukouksin
Mirja Ronning
MIRJA RONNING:
TÄRKEITÄ UUTISIA:
KUTSU: Tampereella on 11.5. Israel marssi. Kokoontuminen keskustorilla klo 12.30. Menkää mukaan! Nuorin tyttäremme Liel (21), joka palveli Israelin armeijassa tiedotusupseerina, tuo siellä lyhyen tervehdyksen. Marssin teemana ovat terroritekojen uhrien perheet.
Täällä on paljon surua ja tuskaa. On lapsia menettäneitä isiä ja äitejä, lapsia ilman vanhempia, leskiä ja vanhuksia, joiden rakkaat terrorismi on vienyt. Vähintä, mitä voimme tehdä, on seisoa rinnalla ja yrittää lohduttaa: ”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne.” (Jesaja 40:1) Kristitty maailma on nyt asettunut terroristien ‘puolelle’ – kerrotaan Israelin lehdissä. Tämä on antisemitismiä. Meidän tulee toimia toisin. Tämän käsittämättömän asenteen takana, että tuetaan terroristeja eikä uhreja, on pimeyden ruhtinas. Kysymyksessä on henkien taistelu Jumalan suunnitelmia vastaan. Siitä on kysymys.
Meidän tulee edustaa toisenlaista kristillisyyttä, ei sitä, joka on historiassa vainonnut juutalaisia ja ollut estämässä heitä näkemästä Kristuksen rakkautta, sillä sitä me kristityt edustamme asenteellamme heihin. Olkaamme tässä taistelussa totuuden ja vanhurskauden ja rakkauden puolella, niin emme joudu katumaan, kun totuus Israelista tulee joka tapauksessa ilmi.
Danielle ammuttiin makuuhuoneessa 27.4. Adoran kylän terroriteossa. Hän oli 5-vuotias iloinen ja viisas tyttö.
Hän oli viisas sanoessaan, että hän tiesi, että ”on hyviä arabeja ja pahoja arabeja...” Mirja Ronning
SUOMEN VERINEN PUOLIKUU
Suomen Punaisen Ristin johtaja Markku Niskalalle on
esitetty, että
hän voisi muuttaa yhdistyksensä nimen
Suomen veriseksi puolikuuksi. Syynä se, että
hän antoi tunnustusta
maan pahimmalle
seurakunnan ja juutalaisten murhaajalle,
arkkipiispa
Jukka Paarmalle,
ja vielä tarkoituksellisesti
Israel-marssin edellä.
Niskala voi itse katsoa kellostaan, ehtiikö
hän järjestönsä nimen muuttaa eläessään
vai tuleeko hänen toiminnastaan anteeksipyyntö
seuraajansa toimesta, jolloin nimi voi
säilyä Suomen Punaisena Ristinä.
Harri Veijonen

SODAN LEHDET
Sodan lehdet -sarja sota-ajan sanomalehtiä uusintapainoksena
on saanut Journalistiliitolta moitteita tekijänoikeuksien
loukkauksesta. Aiheesta tai alan kuvien keräilystä kiinnostuneille
on tarjolla hyvä valikoima Sodan lehdet numeroiden kansikuvia
kustantajan omilla sivuilla
http://www.sodanlehdet.com/img/
LAPIN SOTA
Suomen Kuvalehti on tehnyt uusintapainoksia joistakin
sodan ajan lehdistä, viimeksi Lapin sodasta.
Lapin sota oli Suomen ja Saksan välinen sota 15.9.1944 - 25.4.1945.
Kuva tuhotusta Rovaniemestä on kuin Hiroshimasta konsanaan,
vaikka kuolonuhrien määrä onneksi oli meillä toista luokkaa.
Kyseinen lehti ei ole netissä, mutta tässä maan korkeatasoisin
sivu Lapin sodasta kuvin:
THE WAR OF LAPPLAND 1945 (Pictures)
Links:
Finland in Wars 1918-1945
Uutiset sodan lehdistä ja Lapin sodasta siirretään myös sivulleni
sodanlehdet.htm HV
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0510.rm

9. 5. VOITON PÄIVÄ FASISMISTA * HITLERKÖ TULEE TAKAISIN?
VOITON PÄIVÄ FASISMISTA
Toukokuun 9. on juhlittu Hitlerin fasismista
saadun voiton päivänä mm. Venäjällä ja
USA:ssakin. Presidentti Bush lähetti onnittelut
Putinille Voiton päivän johdosta.
Ironista ja ilmeisesti totta, että
Antikristus, jonka
esikuva Hitlerkin oli, tulee jälleen valtaan ja juuri
noiden fasismia vastustaneiden valtakuntien yhteistyöllä. HV
HITLERKÖ TULEE TAKAISIN? Veijosen sivu vuodelta 1998. "Kuvitelmilla Hitlerin paluusta on perää sikäli, että Ilmestyskirja puhuu oikean Antikristuksen tulevan takaisinkin (Ilm 17:8)." Yksi keskeisimpiä antikristuksen hengen tuntomerkkejä on voimissaan eli seurakunnan ja Israelin vastaisuus. Osittain uutena piirteenä ainakin Suomessa se, että fasismin uhreja, seurakuntaa ja Israelia on alettu syyttää fasismista. Suomen kirkko on lähtöisin fasistisesta Saksasta, mutta Suomen seurakunta Israelin Jerusalemista. Jopa nimimerkki PakanaM Suomi24:ssä on huomannut, että Suomen ev. lut. kirkkoa vastaanhan voi edelleen nostaa syytteitä sen tekemistä fasistisista noitarovioista ja murhista, koska murha on vanhentumaton rikos. HV
SHARON KESKEYTTI USA:N MATKANSA
Israelin pääministeri Ariel Sharon oli USA:ssa kuulemassa
presidentti Bushin suunsoittoa.
Seurakunta haistattaa USA:n presidentillekin:
Te kaikki maailman kansat KUOLETTE OMIIN ISRAELIA
VASTAAN TEKEMIINNE RIKOKSIINNE!
Jostakin syystä PLO halusi keskeyttää
Sharonin Amerikan matkan.
Se toimeenpani
16 hengen kuoleman vaatineen itsemurhaiskun
Tel Avivin eteläpuolella, ja Sharonille
tuli pätevä syy lähteä heti USA:sta takaisin Isrealiin.
Vastatoimia Israelilta olisi tulossa.
Suomessakaan
Israel-tuki ei lopu marssiin. HV
BETLEHEMIN TILANNE
Joseph Shulam Jerusalemista 2. 5.:
Israelin hallitus on antanut periksi kansainväliselle painostukselle
ja vapauttanut Jasser Arafatin hänen Ramallahin toimistostaan.
Betlehemin tilanne on yhä hyvin monimutkainen ja kivulias tilanne,
koska Israel ei halua joutua konfliktiin katolisen kirkon kanssa
valtaamalla muinaisen kirkon, jossa on noin 200 terroristia, jotka
pitävät monia pappeja panttivankeinaan ja varastavat uskonnollisia
kulta- ja hopeataide-esineitä. Kolme armenialaista pappia tulivat pois
kirkosta viime viikolla ja he sanoivat: "He ovat ryöstäneet kaiken,
kaiken, he ottivat ristit ja kaikki hopeiset ja kultaiset esineet, he
ovat varastaneet kaiken." Tämä asia tarvitsee rukousta Israelin
puolesta sekä rukousta niiden arabiterroristien puolesta, jotka ovat
kirkossa. Emme halua tulla nolatuiksi maailman silmissä hyökkäämällä
kirkkoon ja vangitsemalla terroristit, emmekä halua antaa noiden
rikollisten murhaajien selvitä ilman rangaistusta.
30 VUOTTA SITTEN
9. 5. 1972 Israelin sotilaat pelastivat 97 matkustajaa kaapatusta koneesta
Lyddan lentokentällä. Kaksi kaapparia sai surmansa.
9 MAY DAY OF VICTORY OVER FASCISM (1945)
ICE-HOCKEY
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0509.rm
PRAVDA:
GEORGE BUSH CONGRATULATED VLADIMIR PUTIN ON VICTORY DAY.
"9 May was the common holiday of peoples of Russia and the United States which shoulder to shoulder were fighting for the sake of the victory over fascism."
U.S. loses to Finland in quarter-finals of world hockey championships
(May 07, 2002).
8. 5. LUUMÄEN PELLE ONKIN PELLE * VEIJOSEN VASTAUS PELLELLE
Arkkipiispa Jukka Paarman rinnalla Etelä-Saimaassa esitetty Urmas Purola kirjoitti E-S mielipidepalstalla jälleen 5. 5. Siinä hän kirjoitti niinkuin Piru Raamattua joltakin lahjaksi saamastaan Mikko Vähäkankaan kirjasta Luvattu vai varastettu maa. En luovu omasta kappaleestani. Mikäli Etelä-Saimaa julkaisisi Purolan kirjoitukseen mailaamani vastaukseni, se pitäisi julkaista tänään tai huomenna. Tässä vastaukseni on:
URMAS PUROLA JA PALESTIINA
E-S 5. 5. julkaisi jälleen Urmas Purolan
tekstiä, vaikka tämä jo lupasi lopettaa
kirjoittelunsa. Tällä erää hän oli lukenut
niinkuin Piru Raamattua Mikko Vähäkankaan
kirjaa. Olihan siinä selvästi sanottu, että
samalla palestiinalaisille syntyi maa nimeltä
Jordania.
Alan vähitellen ymmärtää Urmas Purolaa.
Ainakin jos hän on henkilö, jonka
erikoisala onkin toistaa tarkalleen päinvastoin
kuin on kirjoitettu. Näin internet:
"Urmas Purola,
60-vuotias ATK-suunnittelija on vilkas karjalainen,
Lappeenrannan liepeillä asusteleva kyky, joka kirjoittaa sanoja
väärinpäin nopeasti. Tulemme näkemään 4 minuutin ajan, kun sanat
kääntyvät "ylösalaisin".
Tähtivieraat: Peilikirjoittaja Urmas Purola kirjoittaa takaperin,
molemmilla käsillä yhtäaikaa."
Toki netistä löytyy minunkin nimeni ja jo vuonna 1988 Etelä-Saimaassa
kirjoitin otsikolla "Israelin maa jaetaan".
Harri Veijonen
HUOLI KEMIALLISISTA ASEISTA MAINITTU CUTTING EDGELLÄ
Yhdysvallat on nyt syyttänyt Kuubaa, Syyriaa ja Libyaa joukkotuhoaseiden, erityisesti kemiallisten ja biologisten, hankkimisesta.
Cutting Edge Finland viittasi sellaiseen jo
26. 3. 2002.
Samalla siinä puhuttiin
ANTIKRISTUKSEN TULON AJASTA
Viitattiin heidän englanninkieliseen uutiseensa.
Se on heillä USA:ssa tavallaan pääuutisena tänään eli
http://www.cuttingedge.org/news/n1408.cfm.
Siinä puhutaan 1260 päivästä ennen Messiaan näkyvää paluuta
Antikristuksen maan päällisen "kuningaskunnan" pituutena.
Sekuntikellossani 1260 päivää on jäljellä kesän 2004 alkaessa. Mutta jotakin
syntymän merkkiä odotan siis jo
11. 6. 2002. HV
KEIJO LINDEMANIN KAUTTA EILEN
1. Joseph Shulamin viesti ST Mediaan, 2. Shulamin viesti
ST Media 2:een. 3. Julkaisematta jätetty
kuvasarja, jollaisesta Ilmestyskirjakin kertoo.
PLO tekee sitä jo nyt, että
raahaa ihmisiä kuoliaaksi pitkin katuja.
Hieman on alettu puolia pitää,
mutta vastaavaan rakkauteen en pysty ennen kuin
opettelen Koraanini.
ERKKI TUOMIOJA HINATTAVAKSI JALOISTA AUTON PERÄÄN
Vapaaehtoiseksi kadulla kuoliaaksi
raahattavaksi saa jo ilmoittautua
kuka hyvänsä.
Ensimmäiseksi vapaaehtoiseksi voitte kysyä
ulkoministeri Erkki Tuomiojaa.
HV
30 VUOTTA SITTEN
8. 5. 1972 terroristijärjestö Musta syyskuu kaappasi
matkustajakoneen ja uhkasi räjäyttää sen 97 matkustajineen,
ellei Israel vapauttaisi 200 arabisissiä.
200 IN COLOMBIA
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0508.rm
At least 98 people have been killed and about 100 injured in northwest Colombia after guerillas fired a mortar bomb at a
church in which they were seeking refuge, according to AP, The Australian Sunday Times and Reuters.
7. 5. JUKKA PAARMA MAAN PAHIN POLITIKOIJA * ISRAELIN VASTAISUUS ON POLITIKOIMISTA
Ristin Voitto esitti Jukka Paarman lausumia lyhyesti.
Ei merkkiäkään siitä, että hänen sanomisiaan olisi
kyseisessä helluntaikirkon lehdessä
kritikoitu.
Israelilaisten ja palestiinalaisten nykyisessä tulenarassa tilanteessa
on kaikkien muistettava pitää politiikka ja uskonto selvästi erillään,
päätti Paarma puheensa lyhyesti.
Jumalan Sanan linja on selvä.
Israelin maalle Palestiina tehtäessä
aikakausi vaihtuu. Jyvät erotetaan akanoista.
Seurakunta on selkeästi politikoimaton, julistaa Jumalan Sanaa
ja toimii Jumalan Sanan mukaan tehden selväksi, että
Palestiina-valtion teko Israelin maalle
on rikos ja laittomuus, mistä Jumalan tuomio tulee kohtaamaan
koko maanpiiriä.
Suomalainen arkkipiispa Jukka Paarma ja seuraajansa voivat
ihan vapaasti politikoida,
mutta tulee huomata, että he politikoidessaan
puhuvat politikointia vastaan.
Syyttävät meitä siitä, mitä he itse tekevät.
Apurinaan Jukka Paarmalla on ollut
kaikkeen maailmaan politikoivia
munareita kuten
piispa Munib Younan Betlehemistä.
Meitä eivät eksytä perkeleelliset piispat
Suomessa eikä Israelissa, mutta kaikki kirkkokunnat
ovat vaarassa mennä suureen eksytykseen mukaan
niinkuin suuri portto Raamatun mukaan rakentuukin.
Me pysymme Jumalan Sanan linjalla
ja se asia myöskin näkyy ja kuuluu!
On sanottu selkeät terveiset
kaikille vastustajille.
Politikoimaan saa jäädä Jukka Paarma johtajanaan vihan aikaan.
Me emme vaan kuulu siihen joukkoon.
Me kuulumme seurakuntaan, joka näkee
ylösoton päivän lähestymisen ja samalla tietää noiden
politikoivien Israelin vastustajien jäävän syntyvän
Palestiinansa myötä maan päälle tulevaan helvettiin.
Asia on sanottu harvinaisen selvästi.
Mutta luonnollisesti ei missään kirkkokunnassa vaan täällä
seurakunnassa. Harri Veijonen
PIISPA VILLE RIEKKINEN SIUNAA HOMOLIITOT
Kuopiolla ei ole piispaa vaan ev. lut. piispa Kuopiossa
sanoi Aamulehden haastattelussa kannattavansa
homoliittojen siunaamista kirkossa.
Veijonen on sanonut ihan samaa. Kaikki homot kuuluvat kirkkoon
ja kirkon tulee palvella jäseniään.
Seurakunta vaan ei ole mukana kirkon toiminnassa.
Eikä seurakunta koskaan tule lopettamaan Jumalan Sanan saarnaamista,
missä homous ja muut synnit sanotaan synniksi.
Asiaan ei vaikuta pätkääkään se, että
Jumalan Sanan saarnaaminen valtiossa tehtäisiin rikolliseksi teoksi
kuten
Ruotsissa jo suunnitellaan tehtäväksi.
HV
PUTIN VALLASSA KAKSI VUOTTA
Nuorisoliike järjestää Moskovassa suuren mielenosoituksen
tänään 7. 5. presidentti Putinin kunniaksi.
On kulunut kaksi vuotta
Putinin valtaantulosta. Toukokuun alun monien mielenosoitusten
ja juhlapäivien takia Moskovassa vartiointia on tehostettu.
(Helsingin Sanomat 6. 5.). Täällä tiedetään sekin, että
Putin ei olisi kelvollinen maailman johtajaksi vihan aikaan.
Sopivimpana pidetään
Mihail G:tä, josta eilen TV2 esitti dokumentin. HV
GORBA, CAESAR, AABRAHAM JA 2035
GORBA lähempää kuin koskaan TV2:n ohjelman esittely E-S
6. 5.: "Vanhan miehen surullinen hahmo
kiertää hitaasti Kremlin muuria -ulkokautta.
Se poikkeaa Colosseumille miettimään Rooman valtakunnan tuhoa
ja Brutuksen (lue Boris Jeltsinin)
petosta Caesaria kohtaan."
Sama Hesarissa mainitsee lisäksi ajat:
"M. G. kertoo, kuinka Brutus ja salaliittolaiset
murhasivat Julius Caesarin vuonna
44 eaa. G. vertaa tuota tapahtumaa ja oman
lähipiirinsä 2035 vuotta myöhemmin
tekemää vallankaappausyritystä."
Gaius Julius Caesar (July 13, 100 - March 15,
44 BCE). + 2035 years = 1991.
Danielin kirjan lopun
luku 1335 on tasan 700 vähemmän kuin
G.:n käyttämä luku. HV
Linkki:
Haulla löytyi yllättäen
Aabrahamin syntymävuodeksi väite 2035 eKr. ja
WILSONMAR/HISTORY
historiallisraamatullinen kiinalaissivu (Google).
Itse asiassa erinomaiselta vaikuttava historiikki, kiitos:
www.wilsonmar.com/1history.htm
30 VUOTTA SITTEN
7. 5. 1972 TPSL valitsi edelleen Uuno Nokelaisen
Työväen ja pienviljelijöiden sosialistisen
liiton puheenjohtajaksi.
Kyseinen poliittinen puolue, jota ei pitkiin aikoihin
ole ollut enää olemassakaan,
oli minulle lapsuudessani kaikkein tutuin ja rakkain.
Harri Veijonen
MAY 2002 PLANET GALLERY
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0507.rm
ST Media:
May 2002 Planet Gallery
(Hienoja kuvia planeetoista)
*
Mark of the Beast (biometrics news) Scripture: Rev 13:16-18 and
Powell affirms U.S. goal to remove Saddam Scripture: Matthew 24:6

Simo Hellsten
6. 5. SIMO HELLSTEN JA MIELENOSOITUKSET * HOLLANNIN OIKEISTOPOLIITIKON MURHA
SIMO HELLSTEN. Tämä poika on mm. kuvannut Israel-vastaisia mielenosoituksia: osallistuen niihin. Enää ei tarvitse kuin nähdä naama luonnossa niin se muuttaa ulkonäköään tai ainakin kamera lentää ja pitkälle. Simo Hellsten toimii mm. Vaikuttava.netissä. Sen hollantilainen vastine on indymedia.nl:
HOLLANTILAISEN OIKEISTOPOLIITIKON MURHA INDYMEDIA.NL:SSÄ
Hollantilainen oikeistopoliitikko on murhattu.
Simo Hellsten ja kumppanit voivat olla riemuissaan.
En osaa suomentaa tämän linkin hollanninkielisiä
kommentteja murhasta, mutta voi kuvitella
joukossa olevan riemunkiljahduksia. HV
Express.co.uk 30,000 at rally for Israel. Thousands of protesters filled London's Trafalgar Square earlier to pledge their support for Israel. The Israeli solidarity rally was the largest of its kind ever staged by the Jewish community in Britain and saw more than 30,000 people call for an end to terror.

URHEILUTAPAHTUMIA TOUKOKUUSSA 2002
06. 05.2002 klo 18:00 Telkkälän lenkki.
Taipalsaari, Kirkonkylän koulu. Ilm 17:30.
Järjestäjä
http://yhdistykset.etela-karjala.fi/taive
09.05.2002
klo 18:00 Torstaipolkaisut ja muut pyöräilyretket.
Kokoontuminen Joutsenon Vesitornilla
12.05.2002 klo 18:30
Rakuunat - HIFK Jalkapallo-ottelu
Kimpinen, Lappeenranta
18.05.2002 klo 11:00 (ikut) 13:00 N/M. Pm-maastojuoksut.
Joutsenon koulukeskus. Ilm. 13. 5. menn.
p. 4534404 Joutsenon Kullervo
19.05.2002 klo 11:00 Prinsessakierros
Lähtö Satamatorilta, Lappeenranta
Naisten kuntoliikuntatapahtuma
19.05.2002 klo 17:00 Lappeenranta-Peräseinäjoki
Naisten superpesisottelu Kisapuisto, Lappeenranta
23.05.2002 klo 17:30.
Juoksujen lajipäivät. Simpeleen kentällä.
26.05.2002 klo 09:00
Pohjolan malja - golf-kilpailu
Lappeenrannan golfkenttä, Lappeenranta
26.05.2002 klo 10:00 Mikkorundi
Soutukilpailu puuveneille Mikonsaaren ympäri, kaikki
veneluokat ja sarjat yksinsoudusta kirkkoveneisiin
27.05.2002 klo 18:00. Heittojen lajipäivät.
Rasilan kenttä. Ruokolahti.
30.05.2002 klo 18:00. Hyppyjen lajipäivät
Saimaanharjun kenttä
30.05.2002 klo 18:00 Radiomäki, Lahti.
Etelä-Karjala, Lahti, Kymenlaakso-joukkuein aluekilpailut
yleisurheilussa mm. M19 keihäs.
Tämä uutinen lisätty myös Veijosen urheilusivulle.
HV
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0506.rm

Tänään: Maran
läskit heilumaan
Beatlesin tahtiin
5. 5. AHTISAAREN PERKELEELLISTEN KANSAINVÄLISEN OIKEUDEN, EU:N JA YK:N KIRI LOPPUUNSA
ST Media: After United Nations Secretary General Kofi Annan disbanded his hand-picked Jenin fact-finding committee rather than address Israel’s objections, the Palestinians and their Arab allies were unable to muster enough support in the UN Security Council for imposing an inquiry on Jerusalem and settled for an open debate on Friday to vent their anger...
MARTTI AHTISAARI JA KANSAINVÄLINEN LAITTOMUUS
Tuleppas Martti Ahtisaari lukemaan täältä asiaa!
Sinä puhuit eilen siihen malliin, että
Israel kuvittelee olevansa kansainvälisten
lakien yläpuolella. Sinä tomppeli läskikasa saat nyt sellaisen ryöpytyksen, että
helvetissäkin sen muistat!
Mitä ovat teidän kansainväliset lakinne, joita YK:n johdolla tehdään!
Ne ovat täyttä KANSAINVÄLISTÄ LAITTOMUUTTA!
Ne ovat kauttaaltaan JUMALAA VASTAAN!
Ja te niiden lakien kannattajat MENETTE HELVETTIIN!
Teidän ihannoimanne lait ovat tehdyt seurakuntaa ja Israelia vastaan.
Ja me todella olemme yläpuolella teidän laittomuuksienne!
Me emme ole missään tekemisissä teidän PERKELEELLISTEN PASKAKASOJEN KANSSA!
Tuliko selväksi?
Ja vaikkei olisi tullutkaan niin vielä te näette miten
JUMALA ITSE antaa teille LOPUN kaikista Jumalan lain
vastustamisistanne. Linkki:
Yhdysvallat, Yhdistyneet Kansakunnat, Euroopan Unioini ja Venäjä
jakamaan Israelia tänä kesänä.
AHTISAAREN AIKAANSAAMA SUOMEN EU-JÄSENYYS TÄNÄÄN
Eilisessä Etelä-Saimaassa etusivun uutiset: 1. EU:n laajentuminen maksaa Suomelle
satoja miljoonia. 2. EU siirtyy kohti maataloustukien kansallista rahoitusta.
YHTEENVETO on siis se, että Martti Ahtisaaren johdolla aikaansaatu Suomen EU -jäsenyys
maksaa jatkossa mielettömästi eikä niitä tukiakaan mitä tähän asti on saatu, ole enää luvassa.
HV
ETELÄ-SAIMAAN NIMILISTA
Päätoimittaja Jorma Hernesmaa,
uutispäällikkö Jyrki Nuottimäki,
ulkoasupäällikkö Tapio Harjula ja
toimituspäällikkö Pekka Lakka.
Anna-Maija Ikonen Kuopiosta eilen sai E-S:n lukijapalstalle
Israel-vastaisen mielipiteensä. Eihän ketään pidetä profeettana
omassa kaupungissa.
Täysin kusipäistä sekin, että vaikka Veijonen on etukäteen
kertonut kaikki Lähi-Idän ja maailman tapahtumat
niin sitten uskotaan niitä tomppeleita, jotka
toteuttavat
ennaltatiedetyn Israelin maan jakamisen.
Ja kun ev. lut. kirkosta jatkuvasti käydään sivuillani niin toivottavasti
on mennyt perille viesti, että
EV. LUT. KIRKOSTA TULEE KOKONAAN LOPPU ALKAEN JUKKA PAARMASTA!
Ja seuraava turkulaisen tomppelin näköinen turisti saa turpiinsa!
Vieläkin harmittaa, että eräälle en sanonut mitään vaan annoin kaikessa
rauhassa palata Aurajoen rantamailleen täysin kaistapäisenä Jukka
Paarman seuraajana.
Henkilö oli sitä mieltä, että
eihän Palestiinan syntymistä Israelin maalle vastusta kuin
tomppelit israelilaiset.
Hyvin on mennyt ev. lut. kirkollisille
piispojen opetus perille. Ja he ovat vastuussa helvettiin johtamistaan sieluista.
Toistan jälleen mielilauseeni Martti Lutherilta: Helvetin tulisin paikka on pappeja täynnä.
HV
SUNNUNTAISIN KIVAA LAPSILLE 2
DISNEY "father noah's ark" ***>
mms://wms5.elta.com.tw/A1123/h112052V10.wmv

AITOA BEATLESTÄ NETISSÄ
IMATRAN BEATLES JA THE BEATLES HISTORY TODAY
The Fools on the Hill eli Imatran The Beatles
on poistanut sivuiltaan näytteet musiikistaan.
Mutta sieltä talletettuna Veijosen sivuilla löytyy edelleen
ikämiesurheilijaystävä Hannu Tikkasen laulamana
mieseimi.ra. Taannoin oli toinenkin
näyte eli I Feel Fine, Hyvin menee, missä Tikkasen ja yhtyeen
esitys on mielestäni parempi kuin
valtakunnan ykkösenä pidetty vastaava
esitys Ville Pusan toimesta
LP:llä EMI 2001: Laulava Sydän,
The Beatles. 2 CD sis.
21 + 16 Beatlessävelmää suomalaisartistein.
Imatran The Beatles ei ole levyllä mukana.
Kokoversioiden sijoittaminen internetiin
lienee laitonta, mutta
linkityksestä ei voitane syyttää.
Hieman heikkotasoinen tallenne tässä
The Beatlesin oma esitys I Feel Fine:
http://broad-173-220.rh.uchicago.edu/ra/I%20Feel%20Fine.ra
THIS DAY IN THE BEATLES HISTORY
May 5 1965
`Ticket To Ride' number 1, 4th week (UK New Musical Express chart).
Ticket to Ride ram:
http://broad-173-220.rh.uchicago.edu/ra/Ticket%20To%20Ride.ra
May 5 1969
US single release: `Get Back'/`Don't Let Me Down'.
Get Back rm:
http://broad-173-220.rh.uchicago.edu/ra/Get%20Back.rm.
Get Back -esitys
LP-levylle Let it Be muistetaan sen
nauhoittamisesta studion katolla.
Viimeiset sanat sanoo John Lennon.
Kun häneen joulukuussa vuonna 1980 oli ammuttu
tappava laukaus, hän sanoi "minuun osui".
Ketään ei lohduta tieto, että
vielä sen jälkeen ambulanssissa matkalla sairaalaan John
Lennon olisi vastannut kuljettajan kysymykseen tietääkö
hän nimeään: "Yaeh man", kyllä mies.
Kukaan ei pelasta itseään vaan Jeesus pelastaa seuraajansa
taivaaseen.
Harri Veijonen
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0505.rm
4. 5. TEMPPELIVUORELTA - PIISPA YOUNAN VÄLITTÄÄ VALHEITA KIRKOLLE
TEMPPELIVUORELTA
Arkeologiset ekspertit 10 muslimimaasta ovat kokoontuneet Kairoon keskustellakseen väitetyistä ”Israelin aiheuttamasta
uhasta islamin uskonnon ja kulttuurin monumenteille Itä Jerusalemissa”. Arabiliiton (arab leag) pääsihteerin varamies Saeed
Kamal syyttää Israelia yrityksistä muuttaa muhamettilaiset paikat Itä Jerusalemissa ja Länsirannan kaupungeissa juutalaisiksi.
Pahin kiistaa aiheuttava alue on Temppelivuori, jota arabit kutsuvat nimellä Haram al-Sharif, Ylevä Pyhättö.
Palestiinalaiset väittävät, että Israel suorittaa kaivauksia moskeijoiden alla, joiden väitetään olevan muinaisen Israelin
Temppelin paikalla ja josta muslimitarun mukaan profeetta Muhammed teki matkan paratiisiin siivekkään ratsunsa selässä.
Jerusalem oli silloin bysanttilainen kaupunki ja Temppelin paikalla oli kristillinen kirkko. Jerusalemin pääarkeologi Jon
Seligman sanoo, ettei Israel voi vaikka haluaisikin suorittaa kaivauksia Temppelivuorella, koska rabbien selityksen mukaan
halakha vaatii, että vain papit voivat astua Temppelin paikalle. Tämä erikoisesti siksi, ettei tiedetä, missä
Temppelin kaikkein pyhin sijaitsi, ja sinne sai mennä vain ylipappi kerran vuodessa verta mukanaan. Ekspertit Algeriasta,
Egyptistä, Irakista, Libanonista, Mauritaniasta, Omanista, Saudi Arabiasta, Syyriasta, Tunisiasta ja Jemenistä
sorvaavat arabiliigan tiloissa Kairossa yhteistä esitystä, joka on tarkoitus esitellä Maailman Perintö konferenssille,
joka alkaa 24.06.02. Budapestissa. Arabiliigan tarkoituksena on vaatia komissiota tutkimaan
”Israelin rikoksia Palestiinan perintöä vastaan”. Lähde:
ST Media 2: Israelin tilanne no 106.
PIISPA MUNIB YOUNAN VÄLITTÄÄ VALHEITA ARKKIPIISPALLE JA KIRKOLLE
Israelin suurlähettiläs Mirjam Shomrat on arvostellut
arkkipiispa Jukka Paarmaa tämän viimeaikaisten, julkisuudessa olleiden palestiinalais- ja Israel-kannanottojen vuoksi.
- Meillä on nyt tarpeeksi vihamiehiä, myös Euroopassa. Tarkoitan ihmisiä, jotka ovat lähestymistavoissaan
epäoikeudenmukaisia, mielestäni myös täällä Suomessa, kuten evankelisluterilaisen kirkon korkein johtaja, Shomrat sanoi.
Israelin suurlähettilään näkemys perustuu lähinnä arkkipiispan haastatteluun, jonka Helsingin Sanomat julkaisi huhtikuun
alussa ja jonka englanninkielinen versio oli luettavissa lehden verkkosivuilla.
Hän paheksuu erityisesti väitettä israelilaisjoukkojen tunkeutumisesta kirkkoihin.
Suurlähettilään mukaan Israelin arvostelu on toki sallittua, mutta arvostelun pitäisi perustua tosiasioihin.
Hän pitää kohtuuttomana, että kun puhutaan - kuten Shomrat sanoi - israelilaisten murhaajista ja kritisoidaan Israelia,
ei arvostella myös palestiinalaisia.
Suurlähettiläs Shomrat kertoi olevansa pahoillaan siitä, ettei arkkipiispa Paarma ole vastannut hänen keskustelupyyntöihinsä.
Mirjam Shomrat sanoi yrittäneensä tavoittaa arkkipiispaa tapaamista varten huhtikuun 9. päivästä lähtien,
mutta yritykset eivät ole tuottaneet tulosta.
Suurlähettiläs Shomrat syyttää
arkkipiispaa väärästä tiedosta
Israelin suurlähettiläs Mirjam Shomrat kiistää ehdottomasti, että Israelin armeija olisi vallannut kristittyjen kirkkoja
tukikohdikseen taistellessaan palestiinalaisia vastaan. Erityisesti tämä väite sai hänet kertomansa mukaan tyrmistymään,
kun hän tutustui huhtikuun alussa julkaistuun arkkipiispa Jukka Paarman haastatteluun.
Israelin Helsingin-suurlähettiläs arvostelee arkkipiispa Paarmaa kohtuuttomasta ja tässä tapauksessa vääriin tietoihin
perustuvasta kritiikistä.
Arkkipiispa Paarma arvosteli Israelin politiikkaa palestiinalaisia kohtaan huhtikuun alussa Helsingin Sanomissa julkaistussa
artikkelissa, joka oli otsikoitu Paarma suomii valittua kansaa.
Suurlähettiläs pahoitteli myös sitä, että Israelin Helsingin-lähetystöä ei pyydetty mitenkään mukaan arkkipiispan
Lähi-idän matkan järjestelyihin keväällä 2000, ennen palestiinalaisten nykyisen kansannousun alkua.
- Se oli epäonneksi huonosti järjestetty, eikä hän tavannut Israelissa henkilöitä, joita hänen olisi pitänyt, suurlähettiläs selitti.
- Ja nyt minun ongelmani on, että kun yritän keskustella hänen kanssaan ennen kuin tilanne pääsee käsistä,
ei hän anna minulle edes mahdollisuutta tehdä sitä.
Palestiinalaiset
tietolähteenä
Israelin Suomen-suurlähettiläs väitti, että israelilaisia arvostelevat eivät kritisoi samalla lailla palestiinalaisia.
- Ja tätä on tapahtunut jo pitkään.
Jordanian evankelisluterilaisen kirkon piispa Munib A. Younan on ollut suomalaisille kristityille tärkeä linkki
palestiinalaisten kristittyjen tilanteeseen.
Younan on opiskellut Suomessa, ja hän on suomenkielentaitoinen. Hän toi jokin vuosi sitten muun muassa
rauhanviestin Betlehemistä Turun joulurauhan julistukseen ja osallistui Turussa kirkkojen riemuvuoden juhlaan 2000.
Israelin suurlähettilään mukaan arkkipiispan informaatio, jota on mahdoton hyväksyä, on lähtöisin piispa Younanilta.
Shomrat viittasi "erääseen suomalaiseen parlamentaarikkoon" ja väitti Younanin toimivan ei niinkään kirkonmiehen vaan
poliitikon lailla. (ST/Turun Sanomat/Future)
Kommentti: Kas kun emme väitä, että
Munib Younan viestittää valheita Italiaan paavillekin.
Miksi väittäisimme?
Jokainenhan voi itse lukea
Munibia Italiassakin kuten Storie di Palestina uutisryhmissä
it.politica , it.politica.pds ja
it.politica.rifondazione
Yli 1500
viestiä hakusanalla Younan uutisryhmissä. HV
SARJASSA TASAVUOSIA SITTEN
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0504.rm
30 VUOTTA SITTEN. 4. 5. 1972
Israelin pääministeri Golda Meir saapui valtiovierailulle Romaniaan
keskustelemaan N. C.:n kanssa Lähi-idän ongelmista.
Kirjallisuutta:
Einar Rimmerfors: Aabrahamista Golda Meiriin. Kustannuskeskus Päivä,
Hämeenlinna.
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
3. 5. VIISI PLANEETTAA YHDESSÄ KASASSA - KASTENÄKEMYKSIIN MONIPUOLISUUTTA
Suomi 24 / Tähtitiede: Harri Veijonen:
VIISI PLANEETTAA KASASSA PARHAILLAAN
Epäilyiltä tahallisesta salailusta ei voi välttyä,
kun nytkään missään asiantuntijat eivät kerro
harvinaisesta tapahtumasta taivaalla. Jokseenkin
päinvastoin kuin 5. 5. 2000, jolloin planeetat
olivat jonossa niin nyt ovatkin yhdessä kasassa.
Planeetat näkyvät illalla matalalla länsiluoteessa.
Jupiter on planeetoista ylimpänä ja selvästi erillään
muista. Venus on joukon kirkkain ja Saturnuskin
näkyy melko selvästi kellertävänä.
Mars on melko himmeä, mutta sen tunnistaa punertavasta
väristään. Mercurius on vaikeimmin havaittava.
USEITA LÄHIOHITUKSIA
Mercurius himmenee melko nopeasti 4. toukokuuta jälkeen,
joten planeettojen kohtaaminen on parhaiten nähtävinä
juuri toukokuun alkupäivinä. Tapahtumaan liittyy myös
useita planeettojen lähiohituksia. Ensimmäisenä Mars
kohtaa Saturnuksen toukokuun alkupäivinä. Toukokuun 6. ja 7.
päivänä Venus liittyy vielä kolmantena jäsenenä tähän
ryhmään.
Vastaavanlaista kolmen kirkkaan planeetan kohtaamista
tapahtuu seuraavan kerran ehkä kahdeksan vuoden kuluttua.
Saturnus loittonee pian tästä ryhmästä. Mars ja Venus
pysyttelevät yhdessä vielä toukokuun puoliväliin saakka.
Lähimpänä toisiaan ne ovat 10. 5., jolloin ne näkyvät
vain puolen täysikuun mitan päässä toisistaan.
Keväisen kohtaamissarjan päättää Venuksen ja Jupiterin
lähiohitus 3. 6. Kokonaisuutena tällainen planeettojen
kasassa olo on erittäin harvinaista.
(Planeetat kohtaavat huippuharvinaisella tavalla,
Kaakkois-Suomen Sanomat 2. 5. 2002 ja Harri Veijonen
http://go.to/veijonen/.)
LUTERILAISTEN KASTENÄKEMYKSIIN MONIPUOLISUUTTA
Luterilaiset ovat keskenään keskustelleet vesikasteesta. Vastakkain ovat olleet mm. meiltä lehdessään ilmoituksetkin kieltänyt Kotimaa-lehden päätoimittaja Jaakko Elenius ja järkevämpi, pietistisen linjan edustaja Raimo Mäkelä.
Kirkkoihin kuulumattomissa uskovissa Helsingissä on eräs henkilö, Juha Vesala, joka haluaa tuoda luterilaisten tietoisuuteen kolmatta näkemystä, mikä paremmin auttaisi luterilaisia kokonaan sanoutumaan irti luterilaisista kasteluista. Näin Juha Vesala:
Matti Väisäsen kirjan 'Pyhä kaste Raamatussa'
julkaisemisen jälkeen Simo Kiviranta
esitti keskustelua kastekysymyksestä luterilaisen
kirkon piirissä. Itse en kuulu luterilaiseen kirkkoon,
mutta ajattelen, että tämä kysymys kuuluu kaikkien
kristittyjen käsiteltäväksi (mm. helluntailiikkeen
Juhani Kuosmanen näkyy osallistuneen keskusteluun
Concordia-lehdessä 3/2000).
Ilmeisesti jonkin verran keskustelua eri
näkemyksien edustajien välillä on ollut, mutta olen
melkoisen varma siitä, että ns. suurten kirkkojen
(luterilainen jne.) ulkopuolelta esitetyt näkemykset
ovat kaikki edustaneet ns. 'uskovien kaste' oppia. Jos
oikein ymmärrän tämän ilmaisun, sen sisältö voidaan
ilmaista lauseella: 'Raamattu opettaa, että kastetuksi
tuleminen Jeesuksen Kristuksen nimeen (pätevä kaste)
on mahdollinen vain niille, jotka ovat tulleet
ennen kyseistä toimitusta Häneen uskoviksi'.
Haluan tuoda esiin, että kaikki ns.
vapaiden suuntien uskovat eivät pidä tätä lauselmaa
totena. Luterilaisen ym. näkemyksen ja käytännön ja
baptistisen ('uskovien kaste') näkemyksen ja käytännön
välillä on kolmas näkemys ja käytäntö.
Tässä näkemyksessä ymmärretään luterilaisten ym.
tavoin, että kaste on Raamatun mukaan tarkoitettu
ensisijaisesti 'katuvien parannuksessa olevien
evankeliumin uskovien syntisten ei-uskovien kasteeksi
syntien anteeksisaamiseksi' (Apt. 2:38,39,41). Joskus
kuitenkin ihminen tulee uskoon ennen kastehetkeä.
Tietysti myös tällaisen ihmisen, joka on tullut uskoon
ennen kastehetkeä tulee antaa kastaa itsensä Isän ja
Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Martti Luther toteaa
aivan oikein uskoontulemisesta: "ne, jotka ovat
uskossa ennen kastetta tai tulevat kasteessa uskoon,
saavat uskon ulkonaisen, edeltävän sanan
välityksellä." (lainaus: Schmalkaldenin opinkohdat
8:7).
Tässä kolmannessa näkemyksessä ei pidetä pätevänä
kasteena sellaista kastetta, jossa vanhemmat tuovat
vastasyntyneensä kirkkoon ja tämän vastasyntyneen
päälle lasketaan kädet ja suoritetaan hänelle myös
pään valelut vedellä (nykykielenkäytössä:
valelukaste).
Moni voi olla yllättynyt kuullessaan tällaisen
kolmannen näkemyksen olevan olemassa ja ajatella
kuitenkin vanhaan tapaansa 'kaikki, jotka eivät
hyväksy suurten kirkkojen kasteoppia, opettavat
'uskovien kastetta' '. Allekirjoittanut ei ainakaan
opeta, eikä ilmeisesti kaikki ns. vapaiden suuntien
kirkkokunnatkaan ole aina opettaneet: 'Saksan
kastajaliikkeissä (huomattavimmat mennoniitat):
'kasteen edellytykseksi ei voi asettaa "tosi uskoa",
koska sitä ei kukaan voi kontrolloida. Siihen riittää
"halu uskoa".' (lainaus: P. Lempiäinen: Pyhät toimitukset,
(1985), s. 18)
SARJASSA TASAVUOSIA SITTEN
30 VUOTTA SITTEN:
3. 5. 1972 Suomen eduskunta hyväksyi äänioikeusikärajan laskemisen 18 vuoteen.
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0503.rm
2. 5. ARAFAT RIEHUU TAAS NIINKUIN SEINÄHULLUN SOPII
Jasser Arafat riehuu taas niinkuin seinähullun sopii. Samalla Yhdysvallat ja Saudi-Arabia ovat sopineet työnjaosta Lähi-idän tilanteen rauhoittamiseksi. Uuden linjan mukaan Israelin pääministerin Ariel Sharonin painostaminen jää amerikkalaisten vastuulle, kun taas Saudi-Arabia keskittyy palestiinalaisten presidenttiin Jasser Arafatiin. Eilisen New York Times -lehden mukaan työnjaosta sovittiin presidentti George W. Bushin ja kruununprinssi Abdullahin tapaamisessa Texasissa. Työnjakoa ryhdyttäisiin soveltamaan jo ensi viikolla, kun Sharon vierailee Washingtonissa. Moskovassa vieraillut Irakin ulkoministeri matkustaa nyt Bushin puheille. Taustalla häämöttää taannoinen Cutting Edgen tieto siitä, että USA:n ja Venäjän kesken olisi sovittu, että USA taltuttaa Israelia ja Venäjä PLO:ta kunnes valerauha on tehty ja tosimittelöt alkavat. HV 2. 5. klo 20.30.
REHELLISET UUTISET EIVÄT MYY
Ruotsalainen Pressens Bild on välittänyt uutiskuvan
Betlehemistä.
Siinä ystävällinen israelilaissotilas taluttaa iäkästä
ortodoksipappia ulos Betlehemin syntymäkirkosta.
Kuvassa kävelee rauhallisesti myös toinen papinpukuinen mies.
Kuva on otsikoitu: Auttava käsi.
Kun katselee tarkemmin voi havaita, että taustalla
häärivä TV-kuvaaja on kääntänyt kameransa aivan toiseen
suuntaan. (Tapio Sopanen, Ristin Voitto 17. 4.)
Kommentti: Pressens Bild on maksullinen kuvatoimisto.
Jatkossa siltäkään ei menne kaupaksi kuin
kuvat, joita natsit ja antisionistit hinkuvat
niiden todenperäisyydestä välittämättä.
ARAFAT RIEHAANTUI HETI VAPAUTEEN PÄÄSTYÄÄN
Israelin armeija on päättänyt palestiinalaisten johtajan Jasser Arafatin päämajan piirityksen varhain tänään.
Vapauduttuaan Arafat antoi välittömästi julkisuuteen lausuntoja, joissa hän kutsui Israelin sotilaita terroristeiksi.
Arafat raivoissaan syntymäkirkon piirityksestä.
Syntymäkirkolla Betlehemissä on ammuttu kiivaasti myöhään eilen. Alueella syttyi useita tulipaloja noin tunnin kestäneen
tulitaistelun aikana. (STT)
Expressen.se:
Arafat rasar mot attackerna vid Fredskyrkan
ARAFAT PÄÄSTETÄÄN ZEEWIN MURHAAJIA VASTAAN
Jasser Arafat on ollut saarrettuna yhdessä kuuden Israelin etsintäkuuluttaman
aktivistin kanssa, joita syytetään osallisuudesta Israelin matkailuministerin Rehavam Zeevin
surmaan viime lokakuussa. (STT)
Helsingin Sanomat verkkoliite:
"Palestiinalaiset ovat luovuttaneet kuusi Israelin etsintäkuuluttamaa aktivistia kansainvälisille vartijoille.
Vangitut kuljetetaan amerikkalaisilla diplomaattitunnuksin varustetuilla panssariautoilla Jerikoon.
Jerikossa aktivisteja vartioivat yhdysvaltalaiset ja britit. Israel oli asettanut aktivistien vangitsemisen ehdoksi
Arafatin päämajan saarron lopettamiselle." * Hesari sai pysyvän linkin tämän uutissivun yläosaan.
HV 1. 5. klo 22.
UUTISAIHEISISTA RYHMISTÄ
1.
http://groups.yahoo.com/group/Messianic_News/:
TO RUSSIA WITH LOVE-MOUNT VERNON BAPTIST CHURCH hosts
a THURSDAY NIGHT BIBLE STUDY FOR RUSSIAN JEWS
Some of the Regulars are YANA, ALEXANDRA, ALEX and IGOR. The study is in Russian, so when I visit, I sit in the back
and pray. * And many more news.
2.
http://communities.msn.no/Jungeltelegrafen/nyheter.msnw:
Terrorplaner mot mål i Oslo.
På et moské-møte sist uke skal flere muslimske menn ha sagt seg villig til å
bli selvmordsbombere i Oslo. Tirsdag stengte politiet Parkveien for å sikre
den israelske ambassaden.
3.
http://communities.msn.fi/Uutiset/:
Milanon lentoturma onnettomuus?
On vaikea uskoa, että 18.4. tapahtunut pienkoneen törmäys pilvenpiirtäjään olisi onnettomuus.
YSTÄVÄ ALASKASTA ETSII NETTIVERSIOTA
Hello Harri!
My name is Anthony C. I am looking for an online version of the book “My Utmost for His Highest” in the Finnish
language for a Finnish friend of mine living here in Alaska from Rovaniemi. I think this book might be called Parhaani Hänelle in Finnish.
Do you know where I can find it online on the Internet in Finnish?
God Bless You,
Anthony C. Kommentti: Ilmoitelkaa Veijoselle, jos Parhaani Hänelle -teos ilmestyy nettiversiona, kiitos! HV
GENEALOGY TODAY
June Pelo:
I've received some mail asking about May 1 which is May Day - Walborg's
Day. Here are some URLs which tell how the holiday originated and how
it's
celebrated.
http://home.swipnet.se/~w-45311/beowulf/walpurgis.html
http://www.thetroth.org/resources/ourtroth/walbrg.html
http://finland.cimo.fi/lifeandculture/content/lifeandculture_way.htm
http://www.lysator.liu.se/nordic/scn/faq29.html
VAPPUPUHEITA
Suomen syntisimmän vappupuheen piti
kommunisti, Suvi-Anne Siimes.
Hän hehkutti Israelia vastaan kuin
ortodoksikirkollinen toverinsa Vladimir Zhirinovski tai
terroristipäällikkö Jasser Arafat konsanaan.
Erkki Tuomioja ylsi vasta toiseksi paskimmaksi.
Kommunistijohtaja Gennadi Zjuganov syytti Venäjän hallitusta "rikoksista kansaa vastaan" ja
vaati sen eroa Moskovassa kommunistien vappumarssilla.
HV
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0502.rm

Saatiin sentään simat,
vaikka Jeniniä ei nähty.
Valitettavasti.
1. 5. VAPUNPÄIVÄ VUONNA 2002 * USA:N ARMEIJASTA VIERAILTIIN EILEN TÄLLÄ SIVULLA
00:00 TÄSTÄ ALKOI VAPPU
23:50 IDF Major General Gilad: Palestinians are moving animal carcasses into Jenin to worsen stench in camp
23:43 Frenkel: If A-G general tells me to, I will return any money I received unlawfully
22:26 Federal agents arrest head of an international Muslim charity, saying he had ties to Osama bin Laden
22:22 President Bush says the United States rejects `the ancient evil of anti-Semitism`
22:04 Austrian Defense Minister signs memorandum on defense, technical, and educational cooperation with Iran
21:57 President Bush: U.S. `rejects ancient evil of anti-Semitism`
21:35 Peres: If Israel refuses to cooperate with UN mission, a one-sided probe will be forced upon us
21:33 Bethlehem governor: Between 140 and 150 people still holed up in the Church of the Nativity
Haaretzdaily
HUHTIKUUN UUTISET sivulla: ind02april.html
SAINI LAURIKKALAN KIRJALLINEN TUOTANTO
Harri Veijosen kirjallisuusluetteloinnissa on tänään vapunpäivänä vuonna 2002
vuorossa edesmennyt historiantutkija nimeltä Saini Laurikkala.
Saini Laurikkala oli ennestään tuttu nimi teoksestaan
"Suomenkielinen raamattukirjallisuus 1548-1948" 1952.
Julkaisu oli mainittu mm. sivulla seurakunnan
kirjasto. Tässä Saini Laurikkalan kirjat ja kirjoituksia:
laurikkala.txt.
Valitettavasti historiantutkijat Turussa ovat menneet valtavasti alaspäin
Saini Laurikkalan ja Einar W. Juvan ajoista. Siellä löytyy mm. seuraavat neljä
nimeä ja tutkimusta, joita ei voi nimittää edes päteväksi
pilkanteoksi. Pikemminkin ne ovat sarjaa turhia sosiologisia kynäilyjä:
NYKYTUTKIJOILLA LUPAAVIA OTSIKOITA ILMAN KUNNON SISÄLTÖÄ
Teemu Immonen: "Näiden viimeisten vuosisatojen viimeisinä aikoina"
Vanhaksi tullut maailma varhaiskeskiaikaisissa teksteissä (PDF-tiedosto)
Virpi Mäkinen: Viimeisten aikojen (valhe)profeetat.
Fransiskaanit ja heidän syyttäjänsä 1200- ja 1300-luvun eskatologissa tulkinnoissa
(PDF-tiedosto)
Anu Jokela: Kveekarit, ranterit ja diggerit – lopun ajan odotus 1600-luvun Englannissa
(PDF-tiedosto)
Ilpo Pursiainen: Suomalais-ugrilainen millenarismi (PDF-tiedosto)
THANK YOU FOR VISITING HERE YESTERDAY FROM
THIS DAY IN HISTORY-VIDEO:
rtsp://a1747.r.akareal.net/ondemand/7/1747/2201/3ae46ad5/aande-aneweb03.aeboxes.com/media/tdih/0501.rm
Tue 30 Apr,22:44:04 pc1.rucker.army.mil 2 New Win NT
http://www.army.mil.

SUNNUNTAISIN KIVAA
LAPSILLE
DISNEY "boat builders" *** > mms://wms5.elta.com.tw/A1123/h112052V3.wmv
http://www.wwnet.fi/users/veijone/ind02april.html
http://www.wwnet.fi/users/veijone/ind02march.html
Liity Harri Veijosen postituslistalle!
Lähetä viesti "liityn postituslistalle" ja sähköpostiosoitteesi
osoitteeseen
harriveijonen@yahoo.com