MATKAHAVAINTOJA RAAMATUN MAILTA I-III
Olemme jälleen saaneet kirjastoon Arthur Hjeltin teokset sarjassa
"Matkahavaintoja Raamatun mailta":
1. Matka Siinaille. Otava 1914,
2. Ylös Jerusalemiin. Otava 1915,
3. Jerusalemista Damaskoon, Otava 1917.
MATKA SIINAILLE - YLÖS JERUSALEMIIN - JERUSALEMISTA DAMASKOON
YLÖS JERUSALEMIIN MONESSA MERKITYKSESSÄ
Pääsiäisenä 2002 kävin tapani mukaan Lauritsalan ev. lut. kirkolla
Ylös Jerusalemiin -tapahtumassa. Professori Arthur Hjeltin
teossarja, varsinkin "Ylös Jerusalemiin" tutkimukseni kohde nyt.
MATKA SIINAILLE
Keväällä vuonna 1911 Aapeli Saarisalon
oppi-isä, Arthur Hjelt sai tilaisuuden tehdä matkan itäisille maille.
Tutkimusmatkallaan oli kaksi päämäärää.
Ensiksikin hän aikoi käydä
Siinain niemimaalla kuuluisassa P. Katariinan luostarissa
tutkimassa siellä säilytettyjä vanhoja syyrialaisia käsikirjoituksia;
toiseksi hän halusi tutustua Palestiinan maahan ja kansaan,
sen merkkipaikkoihin ja muinaisjäännöksiin.
PALESTIINA JA KYMIJOKI.
Veijonen:
Palestiina oli siis alueen nimitys
kuten Skandinavia täällä,
johon emme hyväksy Venäjän valtiota, vaikka se näyttää
tulevankin Suomeen heti Palestiinan valtion tultua
Israelin valtioon.
Enää ei ole autoni hajonnut Tampereen matkalla edes
Kymijoen rantaan, kuten juuri siihen ainakin kolmesti
hajosi
ennen kuin olin tajunnut
Tukholman profeetan sanoman:
"Venäjä etenee nopeasti
Kymijoen rantaan"
liittyvän ehdottomasti juuri minuun
ja tarkistettuna eteenpäin levitettäväkseni.
Matka Siinaille -teoksessa 43 valokuvaa, kaikki
paikalla otettuja.
Kolme kuvaa Kairosta ovat
kand. Wienholdin, joka oli Arthur Hjeltin matkatoveri. Muutama kuva
Jerusalemin amerikkalais-skandinavialaiselta siirtokunnalta,
American Colony.
Teoksessa lainattu
Georg August Wallinin kirjeitä, teoksesta
S. G. Elmgren:
Georg August Wallins Reseanteckningar
från Orienten åren
1843-1849
(3. osa, Helsinki 1865).
Matka Siinaille 198 sivua + kartta.
KAIRO. Hjelt:
Kairo on Afrikan ja muhamettilaisen maailman suurin kaupunki.
Kairo on islamin luoma, siis
Egyptin kaupungiksi verattain nuori.
Tienoolla oli aiemmin vanha Babylon niminen
linnoitus, jonka Joosefuksen tiedonannon mukaan
Kambyseen palkkasoturit v.
525 eKr. kuuluvat perustaneen.
P. KATARIINAN LUOSTARI.
Hjelt:
Vanhin meidän päiviimme säilynyt luostari.
Sen rakensivat hajallaan olleet
Siinain munkit, kertovat
kaesarealainen Prokopius, keisari
Justinianuksen elämäkerran kirjoittaja,
sekä Eutychius, joka oli
Aleksandrian patriarkkana 9:nnen vuosisadan lopulla.
LUOSTARIN KIRJASTOSSA.
Luostarin kirjasto, johon
oli kerääntynyt
kirjallisia muistomerkkejä
1500 vuoden ajalta, oli saavuttanut
kuuluisuuden varsinkin
Const. Tischendorfin löytöjen kautta.
Hän etsi vanhoja
Uuden Testamentin kreikkalaisia käsikirjoituksia.
S. 150 kerrotaan
sellaisista löydöistä
kyseisestä luostarista v. 1850 tienoilla.
Codex Sinaiticus oli kirjoitettu
4:llä vuosisadalla
Aleksandriassa.
Siinain munkit olivat
katkeria siitä, että
tämä aarre heiltä vietiin
ja väittävät, että se piti vain lainata
Venäjän keisarille (Aleksanteri II?),
mutta arkkipiispan vuoksi käsikirjoitus jäi
sille tielle.
Linkki:
Aleksandrian kirjastot Jaakko Frösén:
"Vielä kuuluisampi lienee satakunta vuotta vanhempi Pyhän Katariinan luostarista löydetty 300-luvun 1460-sivuinen
Codex Sinaiticus, joka myös lienee kirjoitettu Aleksandrian kirjastossa ja jossain vaiheessa evakuoitu Siinaille.
Käsikirjoituksen kopiointiaikana Pyhän Katariinan luostaria ei vielä ollut. Molemmat ovat nykyään Lontoossa British
Libraryssa." PS. Codex Sinaiticuksen vaiheista otettaisiin tietoja tänne. HV.
YLÖS JERUSALEMIIN
JAFFA.
Tasaisena keltaisena juovana kohoaa
Palestiinan rannikko
Välimeren sinipinnasta. Noin
jatkuvat Hjeltin matkahavainnot Raamatun mailta
osassa II: Ylös Jerusalemiin.
Teos sisältää 51 kuvaa.
JAFFASTA JERUSALEMIIN.
Kierrettyään Jaffan appelsiinipuutarhat saapui
juna Saaroniin. Veijonen: Tuskin arvasi
Hjelt, että parhaimmista,
Jaffa-appelsiineista tulisi vielä kielletty hedelmä
Suomessakin, kiitos
perkeleellisten Arafatin joukkojen!
Suomessa muistetaan, että
katsottiin pahaksi munaukseksi, kun
Arafatille tarjottiin israelilaisia
Jaffa-appelsiineja.
PYHÄ YRJÖ. Hjelt:
Palestiinasta on kotoisin se lohikäärme,
jota vastaan P. Yrjö
esitetään taistelevan; tätä taistelua
esittävä vanha korkokuva oli nähtävänä Lyddan kirkon
seinässä. Lohikäärme on myöhäisempi toisinto Jaffan muinaisesta
merihirviöstä.
- Muhamettilaiset sekoittavat P. Yrjöä
ja profeetta Elijaa, Messiaksen edelläkävijää, toisiinsa, opettavat, että
Antikristus tulee voitetuksi Lyddan portilla.
Jaffasta Lyddaan on parikymmentä kilometriä.
HARAM ESH-SHERIF ELI TEMPPELIALUE.
Jaffaportilla vallitsi vilkas liikenne.
Saavuimme Ketjuportille (Bab es-Silsele), joka on yksi
niistä seitsemästä portista,
jotka kaupungista johtavat Haram esh-Sherifiin eli Temppelialueelle.
Turkkilaisesta poliisista saimme saattomiehen pyhälle alueelle,
jonne 1850-luvulle asti ei ketään kristittyä
päästetty.
Kalliomoskeija (Kubbet es-Sakra).
Mikä on tuo kallio,
jolle islam on pystyttänyt pyhäkkönsä?
Se on paikka, jossa Israelin
pyhä uhrituli loimusi joka päivä
Daavidin ajoista
alkaen.
Daavid osti sen itselleen ja rakensi
kalliolle alttarin, jolla uhrasi
polttouhreja ja kiitosuhreja
Herralle, ja "Herra leppyi ja
vitsaus lakkasi Israelista" (2 Sam
24: 16-25).
Veijonen:
Maailman suurimpia RIKOKSIA
rakentaa perkeleellinen
Allahin moskeija Jumalan
temppelin paikalle!
Mutta vielä kaikista
TUOMIOJAMAISISTA
KUSIPÄISTÄ PÄÄSTÄÄN!
Paikalle tulee MESSIAS JEESUKSEN,
JUMALAN TEMPPELI,
vaikka juutalaisetkin uskovat
saavansa siihen oman temppelinsä.
JERUSALEMISTA DAMASKOON
Kolmannessa ja viimeisessä matkakertomuksessa
esiintyy tuon tuostakin nimi
professori, tri
Gustav Dalman, Jerusalemin
saksalaisen arkeologisen laitoksen
johtaja vuodesta 1902.
Dalmanin tutkimukset teoksessa
"Palästinajahrbuch des Deutschen evangelischen Instituts ...
zu Jerusalem".
Hjelt kiittää kustantaja Otavaa, joka
sota-ajan vaikeuksista huolimatta
julkaisi sarjan arvokkaassa typograafisessa asussa ja runsaasti kuvitettuna.
Veijonen: Suurista kustantajista juuri Otava kustansi myös
tarkimman lopun ajan kuvauksen,
"Maailmanloppu 1999",
mutta Suomen kustannustoiminnassa oli silmiinpistävää
LUOPUMUS kohti loppua eli kustannettiin aina vain enemmän
sellaista PASKAA, mitä kansa halusi loppuunsa kulkiessaan.
MAALISKUUN 30. PÄIVÄNÄ
Kirjan alussa satutaan mainitsemaan juuri
tämä päivämäärä, jona siitä tietämätönnä
tätä kirjaan:
"Maaliskuun 30 pnä" 1911 aikaisin aamulla Hjeltin retkikunta
lähti Jerusalemista Damaskoon
mainitun saksalaisen arkeologisen laitoksen edustalta.
DAMASKO.
Damaskolaisen Naemanin sanat
profeetta Eliaalle:
"Eivätkö Damaskon virrat Abana ja Parpar ole
kaikkia Israelin vesiä paremmat?"
(2 Kun 5:12). Abana on Damaskon elonantaja ja ylläpitäjä.
Damaskoa sanotaan maailman vanhimmaksi kaupungiksi.
Damaskossa on "Suora katu"
(Derb el-Mustakim), jonka
varrella oli Saulus Tarsolaisen majapaikka
Juudaan talossa (Ap 9:11).
"Suoran kadun" eli
kaupungin läpi lännestä itään kulkevan
"Pitkän basaarin"
itäisessä päässä
on (siis vuonna 1911)
kristittyjen kortteli,
kaupungin kurjin osa.
Siellä näytetään pienen kujan varrella taloa,
jossa kääntyneen
Sauluksen sielunhoitaja
Ananias (Ap 9:10-) olisi asunut.
Roomalaiskatoliset, jotka
ovat valmiit uskomaan mitä hyvänsä, kun on kysymyksessä
"pyhä paikka", ovat
ostaneet itselleen talon ja sisustaneet sen
kappeliksi.
Löytyi myös paikka, jossa väitetään
Paavali lasketun korissa maahan, kun hänen oli paettava
Damaskosta (Ap 9:24; 2 Kor 11:32).
Vielä kuului käydä
katsomassa erästä kaupungin muurin ulkopuolella
olevaa rappeutunutta taloa, jota sanotaan syyrialaisen
Naemanin taloksi (2 Kun 5).
Hjelt ei mainitse Damaskon tulevaa tuhoa.
Perjantaina huhtikuun 28. pnä 1911 päättyi
Arthur Hjeltin matka Raamatun maissa.
LINKIT:
Arthur Hjeltin kirjallinen tuotanto
Seurakuntalainen-lehti, maaliskuu 2002 -numero
sis. uutinen
matkakirjoista ja
Hjeltin kirjallisen tuotanto -sivun synnystä
Aapeli Saarisalon kirjallinen tuotanto
http://go.to/veijonen/