27. 4. 1999. Sivun loppuun painamalla tästä:
Parhaat piirin keihärit kautta aikain
SATA VUOTTA HEITTOJA KOTISEUDULLA
Voidaanko urheilusta puhua ennen kuin on nakattu keihästä edes 45 metriä?
Sellaiseen tekoon Suomessa sata vuotta sitten oli pystynyt ainoastaan yksi mies. Hänen nimensä
oli Valter Noren. Ja Norenin ennätys 45,50 oli samalla maailman ennätys!
Vasta 18. kesäkuuta 1899 Göteborgissa rikottiin suomalaisen ME. Kovaksi
kilpakumppaniksi nousi yli vuosikymmeneksi ruotsalainen Eric Lemming.
Lemmingin tulos 49,32 oli aivan liikaa suomalaisille.
Voimistelunopettaja Jarl Jakobssonin (1880-1951) nimiin
jäi vuonna 1899 tilastoihin paremman käden kärkitulos 40,40.

Heittikö Juha Tiainen moukaria jo sata vuotta sitten?
Kuvassa on vuoden 1899 moukarin ME mies John J. Flanagan, joka rikkoi
50 metrin haamurajan 22. 7. 1899 yhdellä sentillä. Mielenkiintoista
vertailla, ettei moukarin ME ole käynyt lähelläkään sataa metriä.
Mutta Tiaisen Jussin SE 81,52 vuodelta 1984 on voittamaton
Suomessa edelleen.
Vuonna 1938 Oiva Mentula Ensosta työnsi kuulaa 15,12 ja heitti kiekkoa 47,36. Tulokset löytyvät edelleen
Etelä-Karjalan kaikkien aikojen kymmenen parhaan listalta.
Artsi Bryggaren isä Unto on työntänyt kuulaa 15,15 vuonna 1964.
Kiekossa piirin tilastossa on edelleen ylivoimaisena ykkösenä Raimo Vento vuoden 1987 ennätyksellään
63,56. Mauri Auvinen on saanut kiekonkin lukemiin 46,76.
Keihäässä liitokeihäskaudella hän on kolmas 82,60 Aimo Puskan 82,86 jälkeen.
Siitosen Hanski ylivoimaisena tuloksellaan 93,90. Maailmanennätyshän häneltä jäi
vain 18 sentin päähän kahteen otteeseenkin vuonna 1973.
Kymmenottelussa 90-luvulla piirin huipulla oleva
Eero Vesakoivu kilpaili 1991 6267 pistettä.
Keihästuloksensa olivat hieman päälle 50 metriä.
Viskarin Tommillakin on kovat lukemat kymmenottelussa
5887 pistettä vuonna 1989.
Jouko Kokkonen, LUM 1977 on kuitenkin piirin kymmenottelijoista
omassa huippuluokassaan tuloksella 7219 pistettä.
MUSTOLA. Kuka on kotikylän kautta aikain paras heittäjä?
Ei ainakaan toimittaja 60 metrin keihästuloksellaan. Turha pohtia sitäkään, mihin Veijosen keihäs
olisi lentänytkään, jos 18-vuotiaana olisi säästynyt polvivammalta. Tuskin olisin päässyt edes
Pullisen Yrjön lukemille 66-67 metriin ainakaan sellaisella välineellä, jota hän heitti
1950-luvulla ollen lähellä päästä maaotteluedustajaksi. Pullisen tulos lienee kansainvälisesti
parempi kuin Esko Pöljön kova kuulatulos 15,41 vuodelta 1962. Pöljö komeilee
tuloksellaan Etelä-Karjalan kautta-aikain listalla vielä kuudentena
ja kiekkotuloksellaan 45,98 yhdeksäntenä.
Mieleni minun tekevi tehdä Etelä-Karjalan kautta-aikain keihäänheittäjistä
paremmuuslistaa huomioiden mm. millä keihäällä ovat heittäneet
ja mitä meriittejä ovat saaneet.
Tätä listaa voi varsinkin täydentää, kunhan tarjoatte lisätietoja:
ETELÄ-KARJALAN PARHAAT KEIHÄRIT KAUTTA AIKAIN
1. HANNU SIITONEN 93,90 PaU 1973
2. TOMMI HUOTILAINEN 80,07 PaU 1998
3. TOMMI VISKARI 78,40 LUM 1997
4. MAURI AUVINEN 82,60 LUM 1978
5. AIMO PUSKA 82,86 SaarU 1975
6. JUHA HENTUNEN 81,56/75,00 LuPo/LUM 1981/88
7. TEUVO HUOTILAINEN 76,54 PaU 1972
8. MATTI MIKKOLA 75,61 VuU 1940
9. JOUNI KOUKKARI 77,74 PaU 1991
10. ERNO SALMELA 76,40 LUM 1996
11. PETTERI PIIRONEN 76,38 IU 1995
12. HARRI HIRVONEN 74,08 LUM 1988
13. MARKKU LILJEBLAD 73,98 LUM 1963
14. PAULI KOTIAINEN 73,81 RaU 1957
15. SEPPO SOLLO 73,44 LUM 1965
Toivotaan tietoja listan jatkamiseksi
LINKKEJÄ:
KEIHÄÄNHEITTOLINKKEJÄ